| fonttia | 2 490 |
| kirjasinlajia | 145 |
| kirjainlajia | 11 |
| kirjasintyyppiä | 173 |
| kirjaintyyppiä | 26 |
| kirjasintyyliä | 36 |
| kirjaintyyliä | 5 |
| kirjasinleikkausta | 18 |
| kirjainleikkausta | 3 |
Sana fontti on varsin laajassa käytössä, vaikka esimerkiksi Suomen kielen perussanakirja ei sitä lainkaan tunne. Sen yleistymiseen on tietysti vaikuttanut englannin sana font, joka kohdataan tietokoneohjelmissa ja niiden käytön ohjeissa joko sellaisenaan tai suomalaistetussa asussa.
Virallisluonteisiin teksteihin ei fontti yleensä ole päässyt. Sen tilalla käytetään mm. sanoja kirjasintyyppi, kirjasintyyli, kirjasinleikkaus ja kirjasinlaji sekä vastaavia kirjain-alkuisia sanoja. Yksinkertainen Google-haku kuitenkin osoittaa, että nämä sanat eivät yhdessäkään tule edes lähelle fontti-sanan yleisyyttä. (Haku tehtiin 2004-03-26, rajattuna suomenkielisiin sivuihin ja kohdistettu taivutusmuotoon, partitiiviin, jotta tosiasiallinen käyttö korostuisi pelkän sanastoissa mainitsemisen asemesta.)
Fontti-sanan vaihtoehtoihin liittyy monia muitakin ongelmia. Ensinnäkin niiden merkitykset ovat vakiintumattomia, ja kirjavuuden takia on vaikea ajatella, että mikään niistä voisi muodostua yleisesti käytetyksi termiksi.
Alkuosa kirjain- on liian rajoittava, koska fonteissa on paljon muitakin merkkejä kuin kirjaimia. Vaikka typografiassa kirjaimet ovatkin hallitsevassa asemassa, kirjaimet muodostavat vain pienen osan käytettävissä olevien merkkien valikoimasta. Kirjaimen ja merkin välisen käsite-eron tekeminen on usein olennaista.
Sana kirjasin puolestaan liittyy oikeastaan metalliladontaan, jossa käytetty ladontakappale, kirjake, sisälsi yläpinnassaan kohokuvion, kirjasimen, joka painoi paperille kirjaimen tai muun merkin. Kirjasimina saatetaan vielä pitää esimerkiksi kirjoituskoneiden ja rivikirjoittimien metallisia kohokuvioita, jotka iskun voimalla lyövät värinauhasta jäljen paperiin. Niitä ei nykyisissä juuri tietokoneissa ole, vaan merkkien muodot esitetään digitaalisesti ja siirretään paperille tai kuvaruudulle muilla tekniikoilla. Sana kirjasin on siis paras jättää rauhaan, käytettäväksi tiettyjen kirjoitustekniikoiden kuvauksessa.
Sana fontti on kyllä vierasperäinen ja sisältää vieläpä vieraan äänteen, joskin sananalkuisen f:n katsotaan yleensä kotiutuneen suomeen melko hyvin. Toisaalta kirjain- ja kirjasin-alkuisissa vaihtoehdoissa erityisesti korostuvat suomen sananjohdon huonot puolet. Ensinnäkin näiden sanojen välinen ero on ääntämyksessä ja kirjoituksessa aika pieni, joten niiden pitäminen erillään käy hankalaksi. Toiseksi itse johtimissa ei ole mitään, mikä erityisesti ohjaisi hahmottamaan sanan merkityksen. Sana kirjain on kyllä tuikitavallinen suomen sana, mutta tässä sitä siis käytettäisiin eri merkityksessä kuin yleensä.
Mutta ennen muuta korostuu se, että sanojen johtamisen mahdollisuuksien runsaus johtaa joskus todella häiritsevään samanalkuisuuteen, tautofoniaan. Juuri kirj-alkuiset sanat usein mainitaan tästä esimerkkeinä. Kun kirjailija kirjoittaa kirjettä kirjastossa, niin ruotsissa tai englannissa asia kuvattaisiin käyttäen aivan eri alkuperää olevia sanoja, mutta suomeksi selostettaessa joudutaan alkusointuun väärässä paikassa. Tilannetta vielä pahentaisi, jos vielä kirjeen aiheena olisivat kirjainten muodot eri kirjasinlajeissa.
Lainasanan fontti käyttö on täten kaikkein selvin ja toimivin ratkaisu. Samalla saadaan lyhyt, näppärä sana, jota voidaan käyttää yhdyssanojen alkuosana joutumatta kohtuuttoman pitkiin moniosaisiin sanoihin.
Sana fontti suomen sanana Kielikellossa 1/1998, artikkelissa Suomen kieli bittien pyörteissä, joka käsittelee mm. tietotekniikan sanojen lainaamista englannista. Vastaväite, jonka mukaan fontti ei ole suomea, on kestämätön myös siksi, että se sisältää karkean ajatusvirheen. Mitä kieltä fontti olisi jos ei suomea? Sana font on englantia ja fontti on siitä peräisin, mutta ei sanan alkuperä ratkaise sitä, mitä kieltä sana on.
Sanat kirjasinlaji ja kirjainlaji ovat huonoja fontin nimityksiksi myös sen takia, että jälkimmäiselle olisi hyvää käyttöä englannin ilmaisun case (of a letter) vastineeksi. Ilmaisu tarkoittaa gemenan (”pienten kirjainten”, ”pienaakkosten”) ja versaalin (”isojen kirjainten”, ”suuraakkosten”) eli esimerkiksi a:n ja A:n eroa. Tätä ilmaisua on ollut varsin hankala suomentaa. Esimerkiksi eräissä yhteyksissä ehdotettu aakkoskoko sopii huonosti, koska kyse ei olennaisesti ole kokoerosta. Sen sijaan kyse on nimen omaan kirjaimista eli aakkosista, ei merkeistä yleensä. Täten kirjainlaji voisi olla sopivin nimitys. Mutta sekaantumisvaaran välttämiseksi lienee aakkoslaji parempi; ks. kirjoitusta Aakkoslajit: gemena ja versaali.
Suomen kielen perussanakirjassa on seuraavat määritelmät:
kirjainlaji (rinn. kirjasinlaji) kirjap. samaa kokoa ja tyyliä olevien kirjainten ryhmä, jolle on ominaista tietty vahvuus, asento, keskinäinen etäisyys t. koko. Puolilihava k. Vino k. eli kursiivi.
kirjaintyyli (rinn. kirjasintyyli) kirjap. kirjainten muotoon perustuva luokka. Fraktuura, groteski ym. k:t.
Kuten edellä mainittiin, nämä ovat monin tavoin ongelmallisia sanoja. Ensisijaisina hakusanoina esitetyt kirjain-alkuiset muodot ovat käytännössä sangen harvinaisia, kuten edellä on mainittu. Määritelmät vastaavat melko hyvin edellä esitettyjä sanojen fontti ja fonttiluokka määritelmiä. Tosin kirjainlajin määritelmässä herättää huomiota lyhenne ”t.” (siis sana tai) sanan ja asemesta.
Sanaa fontti käytetään useassa merkityksessä, mutta enimmäkseen vaihtelu ei ole häiritsevää, koska asiayhteys täsmäntää. Suppeammassa mielessä fontti on määräkokoinen eikä siinä ole muuntelua. Laajemmassa mielessä fontti voi koostua joukosta konkreettisia, määräkokoisia fontteja, ja myös merkkien eri paksuudet ja esimerkiksi kapiteelimuunnelmat voidaan lukea samaan fonttiin kuuluviksi. Selvempää on kuitenkin käyttää sanaa fonttiperhe. Tässä ehdotetaankin sellaista rajausta.
Englannin kielessä fontteihin liittyvä sanasto on osittain horjuvaa, mutta paljon vähemmässä määrin kuin suomessa. Englannissa sana font tarkoittaa tilanteen mukaan joko yksittäistä fonttia tai fonttiperhettä, ja useimmiten eron tekeminen näiden välillä on tarpeetonta. Tarkemmassa kielenkäytössä fonttiperheestä käytetään yleensä nimitystä typeface (tai vain face), joskus font family.
Sana fontti johtuu alkujaan ranskan sanasta fondre ’valaa; valmistaa’. Sekin siis liittyy vanhan kirjapainotekniikan kirjakkeisiin ja kirjasimiin. Tämä yhteys on kuitenkin jo niin hävinnyt yleisestä tietoisuudesta, ettei se voine häiritä.
Joskus esiintyy kielenkäyttöä, jossa kirjaintyyppi tarkoittaa merkkien näkyvää asua, usein niiden muodostamaa typografista kokonaisuutta ajatellen, fontti taas digitaalista tiedostoa, jonka avulla asu tuotetaan. Tämä on sinänsä ymmärrettävä eronteko ja selittänee osittain sen, että typografiassa ei fontti-sanaa ole juurikaan suosittu.
Fonttiperhe on siis yhteisnimitys joukolle toisiaan läheisesti muistuttavia fontteja, jotka ovat luonteeltaan saman perussuunnitelman, ”designin”, muunnoksia. Siihen voi kuulua esimerkiksi useita eri lihavuusasteita, kursiivi ja kapiteelityyli. Fonttiperheessä on yleensä näitä muunnoksia ja niiden yhdistelmiä vähintään neljä, mutta niitä voi olla jopa kymmeniä. Lisäksi voidaan eri fonttikoot käsittää eri fonteiksi. Sana perhe viittaaa tässä läheiseen yhteenkuuluvuuteen.
Fonttiluokka on laajempi ryhmä toisiaan muistuttavia fontteja, jotka yleensä muodostavat fonttiperheitä. Esimerkiksi humanistiset groteskit ovat yksi fonttiluokka. Se voidaan toisaalta jakaa pienempiin luokkiin, toisaalta käsittää laajemman groteskien luokan osaksi.
Myös nimitystä fonttityyli on käytetty, ja se luonnehtisikin asian joitakin puolia aika hyvin. Useinkin fonttiluokassa on kyse taidesuuntaan tai taiteelliseen tyyliin verrattavasta ilmiöstä. Mutta sana on myös ongelmallinen etenkin siksi, että englannin font style tai siitä suoraan käännetty fonttityyli esiintyy yleisesti tarkoittamassa fonttiperheen sisäistä muuntelua, kuten kursivointi tai lihavointia.
Sana glyyfi sopii äänteellisesti suomeen varsin huonosti, mutta tässä ehdotetaan sitä sanan glyph vastineeksi paremman puutteessa. Ongelmia vähentää, että glyyfeistä on tarvetta puhua melko harvoin, lähinn ammattikielessä. Yleensä riittää puhua fontista ja esim. merkin ulkoasusta jossakin fontissa.
Usein (esim. Suomen kielen perussanakirjassa) sana kirjasin määritellään tavalla, joka nimellisesti tarkoittaa kohokuviota, jolla tuotetaan merkkejä, mutta tosiasiallisesti myös glyyfejä. Edellä mainituista syistä ei kirjasin ole sopiva glyyfin nimitys.