foo
tulkitaan samaksi tunnukseksi kuin Foo tai
FOO, toisissa taas ne ovat eri tunnuksia.Yleisellä käsitteellisellä tasolla ei versaalia ja gemenaa voida määritellä muuten kuin siten, että kyse on kahdesta erilaisesta aakkosten lajista joissakin kirjoitusjärjestelmissä. Tämä tarkoittaa, että aakkosista on kaksi täydellistä tai lähes täydellistä sarjaa, joilla on omat käyttöalueensa. Yleensä gemena on tällöin peruslaji, jota käytetään normaalitekstissä, ja versaalia käytetään mm. erisnimien alussa, sanojen korostamiseen yms.
Versaali edustaa kirjainten alkuperäistä muotoa, kuten esimerkiksi antiikin piirtokirjoituksista voidaan havaita. Käsin kirjoitettaessa muodostui vähitellen tapoja kirjoittaa merkit toisentyylisinä, paremmin juoksevaan kirjoitukseen sopivina. Tällöin versaali jäi erikoistarkoituksiin kuten korostettuihin nimiin, otsikoihin, erisnimien alkukirjaimiin ja korosteellisiin alkukirjaimiin. Täten gemena muodostui yleiseksi, tavalliseksi aakkoslajiksi, ja tästä sen nimikin johtuu (vertaa ruotsin sanaan gemensam ’yhteinen, yleinen’).
Kun kirjoituskoneet tulivat käyttöön, sijoitettiin niihin versaalikirjain ja vastaava gemenakirjain samalla näppäimellä tuotettavaksi. Vaikka gemena pysyi peruslajina siinä mielessä, että normaalisti näppäin tuottaa gemenan kun taas versaalin tuottamiseen tarvitaan ns. tasonvaihtonäppäin, kaiverrettiin kuitenkin näppäimiin versaalikirjaimet.
Tietokoneissa käytettiin aluksi yleensä vain versaalia. Tämä johtui ehkä osittain siitä, että versaali on luettavampaa silloin, kun merkkien tuottamisen tekniikka on heikonpuoleinen eli merkit tuotetaan esimerkiksi karkealla rasterilla tai kirjasimilla, joiden painojälki ei eri syistä ollut kovinkaan terävä.
Usein käytetään edelleenkin versaalia mm. otsikoissa ja korostettavissa teksteissä, koska monia vanhoja tekniikoita käytettäessä tämä oli alleviivauksen ja harvennuksen ohella ainoita korostuskeinoja. Versaalia käytetään lähinnä tavan vuoksi myös usein julisteissa, tienviitoissa yms.
Kielenhuoltajat suosittelevat sanoja ”pienaakkonen” ja ”suuraakkonen” kansankielen ilmaisujen ”pieni kirjain” ja ”iso kirjain” tilalle. Tämä suositus on kuitenkin varsin kyseenalainen. Miksi hämmentää kielenkäyttöä muutospyrkimyksillä, joista ei olisi mitään hyötyä, vaikka ne menestyisivätkin?
Ilmaisu ”pieni kirjain” on harhaanjohtava, sillä eihän esimerkiksi a:n ja A:n ero ole olennaisesti koon vaan muodon ero. Kun kyse on samasta fontista, niin ”pieni” kirjain on yleensä kooltaan pienempi kuin vastaava ”iso” kirjain, mutta tämäkään ei ole poikkeuksetonta. Esimerkiksi sopivat ”pieni” ja ”iso” islantilainen thorn-kirjain, ž ja Ž, joista ”iso” näyttää monissa fonteissa pienemmältä. Mutta ennen muuta syntyy ongelmia, kun on tarvetta puhua sekä ”isojen” ja ”pienten” kirjainten erosta että fonttikoosta. Mitä tarkoittaa esimerkiksi kirjainten muuttaminen isoiksi?
Mutta miten ”pienaakkonen” parantaisi tilannetta? Terminomaisuuttaan se ehkä ymmärretään yksiselitteisemmin, jos se ylipäänsä ymmärretään. Mutta eihän se loogisesti ole sen parempi kuin ”pieni kirjain”, sillä pienuudesta se edelleen puhuu. Sitä paitsi se on aika pitkä sana.
Hyvä esimerkki siitä, miten kokoon viittaavat nimitykset voivat johtaa harhaan tai ainakin hämmentää, on seuraava kysymys: ”Oletko huomannut, että Helsingin Sanomissa otsikot eivät juuri koskaan ole isoilla kirjaimilla?” (Tällainen oli alkukysymyksenä eräässä artikkelissa, joka käsitteli versaalin käyttöä.) Jos lukija ei tällaisesta hämmenny, hän ei ole hereillä! Kyllähän otsikot ovat isoilla, joskus hyvinkin isoilla kirjaimilla, mutta ne eivät ole versaalilla.
Kirjapainoalalla on ”pieniä” ja ”isoja” kirjaimia totuttu kutsumaan gemenaksi ja versaaliksi. Ilmeinen ongelma niissä on tietysti vierasperäisyys. Kuitenkin ne sanoina sopivat suomeen melko hyvin. Tosin gemena-sanan ääntämys horjuu: se saattaa ääntyä myös ruotsinmukaisesti [jemena]. Tällöin se on täysin suomen äännerakenteeseen sopiva, ja yksi mahdollisuus olisikin käyttää tätä ääntämystä ja myös sen mukaista kirjoitusasua. Kuitenkin moni varmaan pitäisi jemena-sanaa ”kyökkisuomena” varsinkin, kun näkee sen kirjoitettuna. Sanan hyväksymistä asiatyyliseen yleiskieleen auttanee siis se, että sen kirjoitus ja ääntämys vakiinnutetaan g:lliseksi.
Jostain syystä Nykysuomen sanakirja ei tunne sen enempää versaalia kuin gemenaakaan. Suomen kielen perussanakirja taas oudon epäsymmetrisesti tuntee vain versaalin ja liittää siihen merkinnän kirjap. ’kirjapainoala’. Tämän epäsymmetrian on arveltu johtuvan siitä, että koska gemena on normaali aakkoslaji, ei yleensä ole tarvetta erikseen puhua siitä, mutta versaali-termiä on tarvittu, kun on haluttu merkitä jokin teksti ladottavaksi ”pölkkykirjaimin”. Nykysuomen sivistyssanakirja taas mainitsee gemenankin, mutta leimaa sen jargoniksi: kirjap. ark., kun taas versaali on vain kirjap.
Toisaalta onko muutakaan vaihtoehtoa? Jos keksittäisiin kokonaan uudet sanat, niin niitä ei aluksi tuntisi kukaan, kun taas versaalilla ja gemenalla on käyttäjäkuntansa, kirjapainoalan ulkopuolellakin.
Myös yhdyssanojen muodostamisessa on hyötyä siitä, että perustermit ovat yksinkertaisia sanoja. Verrattakoon esimerkiksi ilmaisuja ”isolla kirjaimella alkava” ja ”versaalialkuinen”.
Aakkoslaji-nimityksen asemesta voitaisiin käyttää myös kirjainlaji-nimitystä, mutta sitä on jonkin verran käytetty merkityksessä ’fontti’, joten sekaannuksia voisi syntyä. Ks. dokumenttia Termikysymyksiä: fontti, fonttiperhe, fonttiluokka ja glyyfi.
On ehdotettu myös mm. aakkoskoko-nimitystä, mutta versaalin ja gemenan ero ei ole olemukseltaan kokoero. Versaalikirjain voi olla ainakin joissakin suhteissa pienempi kuin vastaava gemenakirjain. Ja ennen muuta kaikki kokoon viittaavat nimitykset ovat omiaan aiheuttamaan sekaannuksia, koska hyvin usein on tarvetta puhua myös merkkien koosta (esim. typografisina pisteinä tai millimetreinä tai vain laatusanoin kuten ”iso” tai ”pieni”).
Myös kaikki tasoon viittaavat nimitykset (esim. ”ylätason merkit”) ovat kyseenalaisia, koska ne liittyvät merkkien tuottamisen tapaan, eivät itse merkkilajien eroon. Alkujaan tasolla on saatettu tarkoittaa sananmukaisesti tasoa, korkeutta, jolla erilajiset kirjakkeet ovat laatikoissa, joista latoja ottaa niitä. Toissijaisesti taso voi viitata näppäimistön tasoihin ja ns. tasonvaihtonäppäimeen eli shift-näppäimeen. Mutta gemenan ja versaalin ero on paljon vanhempi kuin nämä tekniikat.
Lisäksi tasoista (alatasosta ja ylätasosta) puhuminen sisältää mahdollisuuden ymmärtää niiden viittaavan merkkien sijaintiin pystysuorassa ulottuvuudessa. Tämäkin on ongelma siinä vaiheessa, kun ihmiset alkavat enemmän käyttää mahdollisuuksia nostaa tai laskea kirjainten tasoa tässä mielessä. Esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmissa ja Web-sivuilla voi helposti kirjoittaa vaikkapa H2O niin, että 2 on perustasoa alempana, jopa tällaisen alentamisen määrää säädellen.
Numeromerkeistäkin 0–9 käytetään erikseen versaalimuunnelmia ja erikseen gemenamuunnelmia. Versaalinumerot ovat versaalikirjainten korkuisia, kun taas gemenanumeroiden korkeus vaihtelee, ja ne voivat ulottua myös perusrivin alapuolelle. Versaali- ja gemenanumeroita ei kuitenkaan tulkita eri merkeiksi samassa mielessä kuin versaali- ja gemenakirjaimet ovat keskenään eri merkkejä. Niille ei siten ole myöskään erillisiä koodipaikkoja merkistöstandardeissa.
Täten versaali- ja gemenanumeroiden ero joudutaan tulkitsemaan merkkien esitysmuotojen eroksi, fonttikysymykseksi. Tosin joissakin fonteissa on erikseen versaali- ja gemenanumerot, mutta tämä on toteutettu tekniikoilla, jotka eivät sovi yhteen merkkien koodauksen periaatteiden kanssa.
Aiemmin käytettiin painoteksteissä yleisesti gemenanumeroita. Tietokoneiden aikakaudella siirryttiin paljolti versaalinumeroihin, ja tavallisimmissa fonteissa numerot ovat yleensä versaalimuotoisia. Viime aikoina on kuitenkin osittain palattu gemenanumeroihin, joiden katsotaan sopivan normaalitekstin tyyliin paremmin. Gemenanumerot taas ovat paikallaan taulukoissa ja myös teksteissä, joissa numerotietojen halutaan korostuvan.
Tietokoneissa yleisimmin käytettävissä olevista fonteista Georgia oli pitkään ainoa, jossa numerot (012345689) ovat gemenanumeroita.
Nykyisin on melko yleisessä käytössä myös Windows Vistan mukana tuleva Constantia. Siinä numerot (012345689) ovat vielä selvemmin gemenanumeroita.