Yhdys-merkki kaikkiin yhdys-sanoihin?

Yksinkertainen mutta ongelmallinen ratkaisu

Johdonmukaista olisi, että kaikki yhdyssanat kirjoitettaisiin siten, että yhdysosien raja ilmaistaan esi­mer­kik­si yhdysmerkillä. Tällöin tarkoitan ”aitoja” yhdyssanoja, jättäen ulko­puolel­le sellaiset edellä kuvatut sanat kuin tällainen (tälläinen), joissa yhdysosat ovat eri tavoin sulautuneet toisiinsa ja joita ei äännetä yhdyssanoina.

Tällöin pelkästään kirjoitus­asusta voisi päätellä, miten sanassa on sivu­painollisia tavuja. Tosin yhdys­merkki olisi sen kannalta turha muun muassa kaikissa sellaisissa yhdys­sanoissa, jotka koostuvat kahdesta kaksi­tavuisesta sanasta; sivu­painohan on joka tapauksessa kolmannella tavulla. Olisi kuitenkin sekavaa, jos saman sanan eri muodoista osassa olisi yhdys­merkki, osassa ei, esimerkiksi kivi-talossa, mutta kivitalo.

Periaatteessa nykyiset säännöt sallivat yhdysmerkin käytön sanan rakenteen sel­ven­tä­mi­seen. Tätä voisi äärimmillään tulkita niin, että se sallii yhdysmerkin käytön kaikissa aidoissa yhdys­sanoissa.

Foneemiperiaatteen kannalta yhdys­merkin käyttö yhdys­sanan rakenteen osoittamiseen ei ole ongel­ma­ton. Jos yhdysosien raja aina ilmaistaisiin, niin kirjoitusasusta voisi kyllä päätellä äänneasun painotuksen. Jos yhdyssanan jälkiosan sivupaino on erilainen kuin yhdis­tä­mät­tö­män sanan sivupaino, niin sama pätee kääntäenkin. Mutta jos niin ei kuitenkaan ole, niin äänneasusta ei voisi päätellä, pitääkö kirjoittaa yksiöistä vai yksi-öistä.

Yhdysmerkin järjestelmällinen käyttö johtaisi kyllä nykyistä paljon useammin siihen, että sana näyttää jakautuvan osiin tavalla, joka poikkeaa todellisesta muoto-opillisesta jaosta. Esimerkiksi kirjoitusasu koti-mainen voisi johdattaa ajattelemaan, että sana jakautuu osiin koti ja mainen, joista jälkimmäinen puolestaan koostuu kantasanasta maa ja johtimesta -inen. Rakenne siis olisi koti + (maa + -inen). Oikeampaahan on sanoa, että kyseessä on sanan kotimaa johdos eli rakenne on (koti + maa) + -inen. Haitta lienee kuitenkin vain teoreettinen, ja asu koti-mainen joka tapauksessa vastaa ääntämystä (painotusta), sillä ääntämyshän ei noudattele muoto-opillisten osien rajoja.

Aikaisemmin suomen kirjoituksessa käytettiin yhdysmerkkiä nykyistä yleisemmin. Ehkäpä tässä asiassa taantumus merkitsisi parannusta. Tiedossani ei ole, miksi ylipäänsä yhdys­mer­kin käyttöä vähennettiin.

Toisaalta yhdysmerkin nykyistä paljon laajempi käyttö pidentäisi sanoja. Se myös oudok­sut­tai­si monia, koska ajatellaan, että yhdysmerkkiä saa käyttää vain, kun jokin erityinen sääntö vaatii sitä.

Yhdysmerkin käytön muita vaikutuksia

Yksi käytännön etu olisi, että tieto­kone­ohjelmien tekemät tavutus­virheet loppuisivat lähes kokonaan, sillä ne johtuvat valta­osaltaan siitä, että ohjelma ei tunnista sanaa yhdys­sanaksi. Nykyisin ohjelmat saattavat tuottaa sellaisia kukkasia kuin kansa-nedustaja tai kansane-dustaja taikka mikrop-rosessori.

Ne, jotka vaativat tietokoneohjelmien kehittämistä niin, että ne jakaisivat yhdyssanat eri riveille virheettömästi, eivät luultavasti ymmärrä asian mutkikkuutta. Lisäksi se, että tietokoneita on erittäin hankalaa ohjelmoida jakamaan yhdyssanat oikein, johtuu olennaisesti samasta syystä kuin se, että meidän ihmisten on usein hankalaa hahmottaa yhdyssanat oikein. Vaikka sellainen sana kuin maanomistusolot tietysti hahmottuukin lukijalle lähes aina oikein, niin etenkin jos sana ei ole lukijalle tuttu, hah­mot­ta­mi­seen kuluu aikaa ja ajatustyötä sen verran, että sujuva lukeminen häiriytyy.

Yhdysmerkin käyttö kaikissa yhdyssanoissa helpottaisi myös sanojen jäsentämistä luettaessa. Yhdyssanojen erilleen kirjoittaminen johtunee osittain siitä, että yhdyssanat koetaan vaikeiksi hahmottaa, koska silmä ei näe yhdysosien rajaa. Eihän sitä myöskään korva kuule, mutta korva saa aika hyvän vihjeen sivupainosta.

Yhdysmerkin laajemmalla käytöllä on kuitenkin muukin este kuin se, että sitä vas­tus­tet­tai­siin, koska se olisi ”turha muutos” ja pidentäisi sanoja. Tarkoitan moniosaisten yhdyssanojen jäsentymistä. Jo nykyiset yhdysmerkin käytön säännöt johtavat usein siihen, että yhdyssanan rakenne rikkoutuu, koska yhdysmerkki ei erotakaan sanan pääosia. Esimerkiksi sana tasa-arvovaltuutettu hahmottuu ensi silmäyksellä siten, että siinä on kaksi osaa, tasa ja arvo­val­tuu­tet­tu. Tämä on tietysti vastoin sanan tosiasiallista rakennetta. Puhuttuna sana hahmottuu paremmin, ainakin oikein lausuttuna: selvin sivupaino on tavulla val. Hahmotus­ongelmien takia vanhemmassa kirjallisuudessa meneteltiin joskus E. N. Setälän ohjeen mukaisesti siten, että kuvatunlaisissa tapauksissa jätettiin yhdysmerkki pois; kirjoitettiin siis raja-arvo mutta rajaarvolause.

Yhdysosien raja

Yhdysmerkin käyttö yhdysosien rajalla selventää, että kyseessä on yhdys­sana, mutta myös osoittaa osien rajat. Esimerkiksi kirjain­jono tulosilta voi periaatteessa jäsentyä joko tulo-silta tai tulos-ilta.

Käytännössä sanojen merkitykset tai ainakin lause- ja asia­yhteys auttavat valitsemaan oikean tulkinnan lähes aina. Koska yhdys­merkin käyttö ei ole sääntöjen vaatimaa eikä tavallista, kyseessä on silti poikkeama säännöllisestä kirjoitus­järjestelmästä: ääntämystä ei voi päätellä pelkästä kirjoitus­asusta.

Ääntämysten tulo-silta ja tulos-ilta ero on todellinen, mutta vaikeasti kuvattavissa. Ehkä voidaan sanoa, että sivu­painollisuus alkaa yhdys­osien rajalta, ensimmäisessä tapauksessa siis jo s-äännettä muodostettaessa. Jos sanaa joutuu erityisesti selittämään puhuessaan, saatetaan yhdys­sana lausua niin, että osien välissä on tauko ja ne ääntyvät erillisinä sanoina (”Tarkoitin tulos iltaa, ei tulo siltaa”), mutta normaaliin puheeseen sellainen ei kuulu.