Sitaattilainan käsite ei tietenkään ole selvärajainen. Koko käsite liittyy enemmänkin sanojen kirjoitusasuun kuin niiden asemaan kielessä. Mutta selvää kai on, että sitaattilainoina ei pitäisi kohdella kieleemme ja arkielämäämme täysin kotiutuneita sanoja. Niinpä on aivan oikein, että kielitoimisto on suositellut sellaisia kotoistuksia kuin kiwi → kiivi ja borštš → borssi. Jälkimmäinen sana kyllä esiintyy edelleen monissa eri kirjoitusasuissa.
Kirjoitusasun pizza käytön tärkein syy on epäilemättä hienostelun tarve: halutaan antaa eksoottinen, ulkomaalainen vaikutelma. Selvimmin tämä ilmenee sellaisissa sanoissa kuin boutique: kirjoitusasu butik hävittäisi koko sanan idean, mikä on sangen paljastavaa.
Mitä yleisemmin vierasperäistä, alun perin sitaattilainana tullutta sanaa käytetään, sitä useammin se esiintyy monissa eri taivutusmuodoissa ja johdoksissakin. Tästä voi tulla melkoisia ongelmia, jos sana erityisesti loppuosaltaan kirjoitetaan suomen normaalista kirjoitusjärjestelmästä poikkeavasti. Mikä on esimerkiksi oluttyyppiä tarkoittavan sanan ale monikon genetiivi? Kielitoimiston sanakirjan mukaan se on alejen (tai alein), mutta ääntämystä ei kerrota. Luonnollistahan olisi, että sana kirjoitettaisiin ääntämyksen mukaisesti eil, jolloin monikon genetiivi on luonnollisesti eilien- Tämän sanan suomenmukaista kirjoitusasua puoltaisi vielä erityisesti se, että asu ale sekaanuu alennusmyyntiä tarkoittavaan sanaan, ja esimerkiksi ilmaisu ale-olut on nyt häiritsevästi kaksitulkintainen.
Kielitoimiston sanakirjassa on esimerkiksi sana gourmet, jolle esitetään kaksi ääntämismahdollisuutta, ja suomalaistettu kirjoitusasu gurmee. Se ei esitä kannanottoa, mutta on selvää, että sitaattilaina-asu poikkeaa foneemiperiaatteesta ja aiheuttaa myös hankaluuksia taivutuksessa (esimerkiksi gourmet’ta, gourmet’hen).