Usein sanotaan, että suomea luetaan niin kuin kirjoitetaan ja kirjoitetaan niin kuin puhutaan. Tässä esityksessä kuitenkin osoitetaan, että suomen kirjoitusjärjestelmässä on lukuisia poikkeuksia siitä säännöstä, että kutakin äännettä merkitään omalla kirjaimellaan. Kieliopeissa ja ‑oppaissa yleisesti esitetyt tapaukset kuten loppukahdennus ja äng-äänne ovat vain pieni osa poikkeuksista.
Lisäksi kirjoitusjärjestelmän säännöllisyyteen kuuluu muutakin. Esimerkiksi sana lauluilta voidaan lausua kahdella tavalla, jotka merkitsevät eri sanoja, mutta ääntämyksessä on samat äänteet. Jos kyseessä on laulu-sanan taivutusmuoto, se on kolmitavuinen eikä siinä ole sivupainoa. Jos se taas on yhdyssana, se on nelitavuinen ja toisen osan ilta alkutavulla on sivupaino. Oikeinkirjoitussäännöt sallivat eron osoittamisen käyttämällä jälkimmäisessä tapauksessa yhdysmerkkiä, laulu‑ilta, mutta eivät vaadi sitä.
Tämän esityksen tarkoitus on kuvaileva, ja tavoitteena on mm. valottaa kielten oppimisen eräiden vaikeuksien taustaa ja tarkastella tekstin puheeksi ja puheen tekstiksi muuntamisen ongelmia.
Tässä kuvauksessa on myös muutoshahmotelmia, mutta ne ovat havainnollistavia ajatuskokeita, eivät vakavaksi tarkoitettuja ehdotuksia. Jotkin muutokset ovat ehkä kuitenkin mahdollisia ja toivottavia, esimerkiksi yhdysmerkin laajempi käyttö ja kirjoitusasun vakiinnuttaminen ääntämisen mukaiseksi tapauksessa ruuan ~ ruoan.