Puhutun ja kirjoitetun kielen vastaavuudessa on kyse muustakin kuin äänteiden ja kirjainten vastaavuudesta. Esimerkiksi kirjoitusasu piilevä esittää kahta eri sanaa, jotka eroavat toisistaan ääntämykseltään: piillä-sanan partisiippia ja sanoista pii ja levä muodostettua yhdyssanaa. Äänteet ovat samat, mutta ääntämys on silti erilainen, koska yhdyssanassa jälkiosan alkutavulla on sivupaino.
Sivupainon sijainti on suomen kielessä tärkein suprasegmentaalinen piirre eli sellainen ääntämyksen ilmiö, vaikuttaa äänteiden jonossa (segmentissä) sanoja toisistaan erottavana seikkana olematta itse äänne. Monessa kielessä pääpainon sijainti on tällainen ilmiö. Tulkinnanvaraista on, missä määrin tavurajan sijainti on sellainen. Voitaneen sanoa, että ainakin sellaisissa tapauksissa kuin hauissa on niin: kirjainjono ääntyy eri tavoin sen mukaan, onko kyseessä hauki- vai haku-sanan muoto.
Kirjoitusjärjestelmän voitaisiin sanoa olevan yksinkertaisen säännöllinen, jos kirjoitetun sanan äänneasu painotusta ja muita suprasegmentaalisia seikkoja myöten voidaan päätellä pelkästä kirjoitusasusta ottamatta huomioon sanan merkitystä tai asemaa lauseessa ja kääntäen puhutun sanan kirjoitusasu voidaan päätellä pelkästään ääntämyksestä. Näitä asioita tarkastellaan tämän esityksen luvuissa ”Yhdyssanakysymyksiä” ja ”Muita suprasegmentaalisia kysymyksiä”.
Epäsäännöllisyyttä aiheuttaa myös se, että kirjoituksessa ei aina esitetä sanoja vain kirjaimilla, joilla on tietyt äännearvot, vaan myös numeroilla, erikoismerkeillä ja lyhenteillä. Se, että sellaisia ilmauksia kuin ”9”, ”©” ja ”km” ei lueta kirjainten äännearvojen, vaan erityisten sopimusten mukaan, on tietysti kieliä yleisesti koskeva ilmiö. Suomen kielen erikoisuuksiin kuuluu, että tällaisten ilmausten äänneasu voi riippua myös lauseasemasta