– hattu voi esiintyä c:n, s:n tai z:n päällä, ja se osoittaa ”suhahtavaa” ääntämystä: č ääntyy [ʧ] eli suunnilleen kuten suomen tš, ja š ja ž ääntyvät suunnilleen kuten suomessa
– pituusmerkki a:n, e:n, i:n tai u:n päällä (ā, ē, ī, ū) osoittaa vokaalin pitkäksi
– sedilji g:n, k:n, l:n tai n:n yhteydessä (ģ, ķ, ļ, ņ) osoittaa palataalista ääntämystä; kuten luvussa 4 kuvattiin, gemena-g:hen liittyvä sedilji on kirjaimen yllä oleva ja pilkkumainen, versaali-G:ssä normaalimpi (Ģ).
Yhdistelmät dz ja dž ovat yhden äänteen merkkejä.
Aiemmin käytettiin myös sedilji-r:ää ŗ (palataalistuneen
r:n merkkinä), mutta vuonna 1957 se virallisesti korvattiin r:llä. Samalla korvattiin yhdistelmä ch h:lla. Näitä muutoksia ei kaikkialla hyväksytty.