Kohdassa 2.4 Kreikkalaiset aakkoset esitettiin perustaulukko näiden kirjainten siirtokirjoittamisesta. Vanhaa kreikkaa yleensä siirtokirjoitetaan kirjain kirjaimelta (translitteraatio), nykykreikkaa taas kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin tavalla, joka pyrkii ottamaan huomioon ääntämyksen melko hyvin (transkriptio). Vanhalla kreikalla tarkoitetaan tässä paitsi antiikin kreikkaa myös Bysantin ajan kreikkaa aina Itä-Rooman valtakunnan häviöön (Konstantinopolin valloitukseen v. 1453) asti.
Muinaiskreikan aspiraattamerkki ῾ (dasia, spiritus asper), jota nykykreikassa ei nykyisin lainkaan käytetä, translitteroidaan h:lla sanan alussa. Muutoin se jätetään merkitsemättä.
Painomerkki (kreikaksi ”tonos”) vokaalin päällä osoittaa painoa. Esimerkiksi nykykreikan τριάντα ’kolmekymmentä’ ääntyy siten, että toinen tavu on selvästi painokkaampi kuin muut, [triˈanda]. Vaikka paino on kreikassa hyvin tärkeä, sitä ei translitteraatiossa eikä transkriptiossa useinkaan osoiteta mitenkään.
Esimerkiksi Kreetan pääkaupungin nimen Ηράκλειον (vanhempi kirjoitusasu Ἡράκλειον, jossa ensimmäiseen kirjaimeen siis liittyy aspiraattamerkki) translitteraatio on Hērakleion tai Hērákleion, joissa siis kutakin kreikkalaista kirjainta vastaa yksi latinalainen kirjain ja vieläpä aspiraattamerkilläkin on vastine (H). Tällaisia translitteraatioita esiintyy myös kartoissa. Sen sijaan transkriptio vastaa suunnilleen sitä, miten sana ääntyy nykykreikassa: Iraklion. (Tosin loppu-n jää usein ääntymättä, ja joskus se jätetään pois transkriptiostakin.)
Vanhan kreikan translitteraatio on periaatteessa yksinkertaista. Käytännön ongelmana on usein se, että ē ja ō on vaikea kirjoittaa tietokoneella. Niiden tilalla on joskus käytetty helpommin tuotettavia merkkejä ê ja ô.
Nykykreikan transkriptiossa on koko joukko poikkeussääntöjä, jotka pyrkivät ottamaan huomioon ääntämyksen paremmin kuin alkuperäinen kreikkalainen kirjoitusasu ottaa. Nämä säännöt on selostettu verkkosivulla Nykykreikan ääntämys sekä kreikan translitterointi ja transkriptio. Kuitenkin osittain sääntöjen mutkikkuuden, osittain englannissa noudatettujen transkriptiotapojen vaikutuksesta on suomalaisen standardin mukainen transkriptio nykyisin harvinainen.
Sekä translitteroinnissa että transkriptiossa tehdään usein virheitä. Etenkin nykyajan ja lähihistorian henkilönnimissä, jotka ovat tuttuja lähinnä kansainvälisistä tiedotusvälineistä, käytetään yleisesti englannin tai ranskan mukaisia transkriptioita. Syynä on useinkin vain se, ettei kääntäjä ole tiennyt transkriptiojärjestelmien eroista tai ei ehdi tarkistaa asiaa. Jos kreikkalaissyntyinen henkilö itse haluaa, että hänen nimensä kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin jollakin erityisellä tavalla, muut usein menettelevät näin.
Tavallisimpia virheitä on ξ-kirjaimen translitteroiminen tai transkriboiminen x:llä eikä ks:llä (esim. Alexis eikä Aleksis). Joskus esiintyy myös f:n tilalla ph, h:n tilalla kh, k:n tilalla c jne.
Yhdistelmä ου (omikron ypsilon) oli muinaiskreikassa alkujaan diftongin merkki mutta kehittyi vanhassa kreikassa pitkäksi u-vokaaliksi, myöhemmin lyhyeksi. Se translitteroidaan suomalaisen standardin mukaan ū:lla tai u:lla ja transkriboidaan u:lla. Hyvin tavallista kuitenkin on sen transkriboiminen ou:lla (esim. Papadopoulos eikä Papadopulos, Papandreou eikä Papandreu, Diamantopoulou eikä Diamantopulu) ranskan ja englannin mukaisesti. Tämä on myös omiaan johtamaan virheelliseen ääntämykseen (ou eikä u). Virheellinen kirjoitusasu on niin tavallinen, että siitä poikkeaminen eli oikean asun käyttö voi jo herättää kielteistä huomiota!
Sekä translitteroinnissa että transkriptiossa on ρ-kirjaimen vastineena r-kirjain, ei rh. Kuitenkin rh on varsin tavallinen muiden translitterointijärjestelmien ja käytäntöjen mukaan, osittain latinan vaikutuksesta, esimerkiksi Pyrrhos, Rhodos (vaikka suomen kielen lautakunta on erikseen lausunut, että asu Rodos on suositeltava). Myös kirjaimen nimessä on rh: rhoo.
Monet tunnetut nimet kirjoitetaan aivan yleisesti siten, kuin ne esiintyvät englanninkielisissä teksteissä. Suomeksi kirjoittava toimittaja ei yleensä edes tiedä kreikkalaista kirjoitusasua saati että hän osaisi käyttää oikeaa transkriptiota. Niinpä käytetään asua Aristoteles Onassis, vaikka standardinmukainen transkriptio olisi Aristotelis Onasis.
Joillakin kreikkalaisilla nimillä on suomen kielessä vakiintunut suomeen mukautunut asu, jota käytetään kreikankielisen nimen translitteraation sijasta. Niistä ei ole syytä luopua, joskin translitteroitua asua tietysti käytetään, jos nimi esiintyy kreikankielisessä tekstikatkelmassa. SFS 5807 mainitsee vakiintuneiksi asuiksi nimet Ateena ja Kreeta. Tulkinnanvarainen on esimerkiksi nimi Akhilleus, joka varsin yleisesti esiintyy suomalaistuneessa asussa Akilles (ainakin yleisnimessä akillesjänne).
Esimerkiksi Ksantippa on tavallisempi kuin säännönmukainen translitteraatio Ksanthippa.
Kreikasta peräisin olevien lainasanojen asu poikkeaa osittain kreikan siirtokirjoituksesta. Lainasana mukautetaan suomen äänne- ja kirjoitusjärjestelmään. Tämä poikkeaa klassillisen kreikan translitteroinnista siten, että khiitä χ vastaa k (ei kh), theetaa θ t (ei th) ja zeetaa yleensä ts (ei z). Esimerkkejä erisnimistä ja lainasanoista:
Kuten edellä mainittiin, rhoo-kirjaimen (ρ) vastineena on suomalaisen standardin mukaisessa siirtokirjoituksessa aina pelkkä r. Sama koskee vielä suuremmalla syyllä lainasanoja. Kuitenkin lainasanoissakin käytetään myös rh:ta. Jopa Suomen kielen perussanakirjassa on kirjoitusasu rhododendron.
Käytettäessä kreikasta latinaan otettuja nimiä tai muita sanoja suomen kielessä on kirjoitusasu tietysti latinan mukainen, esim. Sappho, Theophilus, pharynx. Sama koskee eliöiden tieteellisiä nimiä, joiden kirjoitusasu ei riipu tekstin kielestä, esim. Phylloscopus, Macacus rhesus, Rhododendron. Mars-planeetan toisen kuun nimi kirjoitetaan yleensä Phobos, koska se ajatellaan latinasta lainatuksi, kun taas Kreikan mytologian nimenä se kirjoitetaan Fobos.