Häntä-z ʒ lienee kehittynyt käsialakirjoituksessa ja vanhoissa kirjasintyypeissä käytetystä z-kirjaimen muodosta, jota kuvattiin Z:n tarinassa. Muoto muistuttaa ensi näkemältä numeroa 3 etenkin, kun numeron ylempi osa on varsinkin käsin kirjoitettaessa kulmikas. Kirjainta on kutsuttu myös nimellä pitkä z, koska se on muodoltaan kuin venytetty z.
Häntä-z:aa käytetään foneettisessa IPA-kirjoituksessa soinnillisen suhuässän merkkinä eli samassa merkityksessä kuin suomen kirjoitusjärjestelmän hattu-z:aa ž. Häntä-z:aa käytettiin foneettisena merkkinä lienee jo Isaac Pitmanin ja Alexander John Ellisin vuonna 1845 julkaisemassa aekkrakkostossa phonotypic alphabet, joka oli tarkoitettu englannin kirjoittamiseen äänteenmukaisesti.
Lisäksi häntä-z:aa käytetään joidenkin kielten (koltansaamen ja eräiden afrikkalaisten kielten) varsinaisessa kirjoitusjärjestelmässä. Se on siis päätynyt foneettisesta merkistä myös ”tavalliseksi” kirjaimeksi.
Koltansaamessa häntä-z ʒ ei tarkoita samaa äännettä kuin IPAssa, vaan affrikaattaa [ʣ̥], missä alapuolinen ympyrä tarkoittaa soinnittomuutta. Koltansaamessa käytössä myös hatullinen häntä-z ǯ, joka tarkoittaa affrikaatan palatalisoitunutta versiota [ʣ̥ʲ]. Hatullista häntä-z:aa käytetään myös joissakin karjalan kielen kirjoitustavoissa.
Suomalaisella monikielisellä näppäimistöllä hattu-z voidaan kirjoittaa yhdistelmällä AltGr(z).
Versaali-hattu-z Ʒ on käytännössä muodostettu gemenamuodosta, sitä suurentamalla. Joissakin fonteissa saattaa versaali-hattu-z ulottua kirjainten peruslinjan alapuolelle.
Hattu-z puuttuu joistakin tärkeistä fonteista, kuten leipätekstissä usein käytetyn Times New Romanin vanhoista versioista.
Unicode-standardissa gemena-hattu-z ʒ tulkitaan samaksi merkiksi kuin erään vanhan, aiemmin apteekeissa käytetyn paino- ja tilavuusyksikön dramin eli drakhman symboli; 1 ʒ oli noin 3,888 grammaa.