E-kirjain on peräisin kreikan aakkosten epsilon-kirjaimesta ja versaalikirjaimena itse asiassa täsmälleen samannäköinen kuin se. Sen sijaan gemenakirjaimissa muodot ovat eriytyneet: meidän ”pientä e:tämme” vastaa kreikkalainen ”pieni epsilon” ε. Kumpikin näistä kirjaimista on syntynyt samasta versaalimuodosta mutta eri tavalla: toisaalta yläsakaroiden yhdistyessä ja muodon pyöristyessä sen jälkeen, toisaalta koko kirjaimen muotojen pyöristyessä.
Epsilonin nimi oli varhaisimpina aikoina ”e”; siihen myöhemmin lisätty jälkiosa tarkoittaa ’pelkkää’ ja viittasi alkujaan ehkä lyhyeen e-äänteeseen pitkän, eetalla (η) merkityn vastakohtana. Epsilonia käytetään nykyisin mm. matematiikassa merkitsemään ”mielivaltaisen pientä” suuretta. Epsilonista kehittynyt mutta siitä erillinen merkki on joukko-opin symboli ∈, joka tarkoittaa joukkoon kuulumista (”a ∈ A” luetaan ”a kuuluu joukkoon X”).
Epsilon puolestaan on kehittynyt muinaisseemiläisestä he-kirjaimesta 𐤄, jonka seuraajia ovat heprean he ה ja arabian hāʾ ح. He-kirjain oli, kuten alef-kirjainkin, konsonantin (h-äänteen) eikä vokaalin merkki, mutta kreikkalaiset ottivat sen e-äännettä tarkoittamaan, ikään kuin unohtaen kirjaimen nimen alussa olleen konsonantin. Kreikkalaiset eivät merkinneet h-äännettä ennen kuin myöhemmin, kun sen merkiksi kehitettiin eräänlainen tarke.
Epsilonin alkumuoto on ilmeisesti ollut ihmistä kädet pystyssä esittävä kuva. Myöhemmin muoto pelkistyi ja kuva kiertyi niin, että käsiä ja päätä esittävät viivat osoittivat joko vasemmalle tai oikealle. Venäjässä käytettyyn kyrilliseen kirjaimistoon on niistä kehittynyt kaksi erilaista kirjainta, Э ja Е. Niistä jälkimmäinen, nimeltään je, on sekä gemenana että versaalina täysin latinalaisen e:n näköinen. Nimensä mukaisesti se tarkoittaa joko äänneyhdistelmää je tai (konsonantin jäljessä) sellaista e:tä, jota edeltävä konsonantti on palatalisoitunut. Sen sijaan Э, suomenkieliseltä nimeltään käännetty e, vastaa äännearvoltaan yleensä melko tarkkaan meidän e:tämme.
On päätelty, että kreikkalaiset omaksuivat he-kirjaimen muodossa, joka oli suunnilleen meidän E:mme peilikuva eli jossa sakarat osoittivat vasemmalle. Kun kreikan kirjoitussuunta muuttui nykyisenkaltaiseksi (vasemmalta oikealle), sakarat ruvettiin piirtämään kirjoituksen suuntaan eli oikealle.
E:llä merkitään eri kielissä hyvinkin erilaisia äänteitä. Painottomana e saattaa ääntyä esimerkiksi švaa-vokaalina, ja esimerkiksi englannissa ja ranskassa sananloppuinen e jää yleensä kokonaan ääntymättä. Painollisenakin e ääntyy vaihtelevasti, ja monissa kielissä on olennainen ero esimerkiksi väljähkön (”avoimen”) ja tiukahkon (”suljetun”) e:n välillä. Eroa ei useinkaan osoiteta kirjoituksessa (esimerkiksi italiassa), mutta ranskassa ero osittain osoitetaan tarkkeilla.
Väljähköä e:tä äännettäessä suu ja ennen muuta ääntämiskanava – se, josta ilma virtaa ulos – on melko avoin. Tätä äännettä merkitään foneettisessa IPA-kirjoituksessa merkillä [ɛ], joka muistuttaa epsilonia ja on siitä kehitetty mutta määritellään erilliseksi merkiksi (small letter open e, U+025B). Suomalaisen korvissa väljähkö e kuulostaa usein lähes ä-äänteeltä. Se on tuttu monista ruotsin sanoista, sillä ruotsissa etenkin r-äänteen edellä e-kirjain ääntyy avoimena e:nä.
Vaikka suomen e yleensä kuvataan etuvokaaliksi, sen ääntämispaikka vaihtelee äänneympäristön mukaan melko paljon. Esimerkiksi sanassa kera se takavokaalin a vaikutuksesta ääntyy taempana kuin sanassa kerä. Vaihtelusta huolimatta e:tä voidaan foneettisesti pitää etuvokaalina, mutta vokaalisoinnun kannalta se (samoin kuin i) on ”neutraalinen”: se voi esiintyä sekä etu- että takavokaalisessa sanassa. Tämä ilmenee edellä mainituista esimerkeistäkin. Jos sanan vartalossa esiintyy vain vokaaleja e ja i, etuvokaalisuus hallitsee: vesi : vedessä, helmi : helmiä jne. Erikoisuutena esiintyy sekataivutusta, jossa osa muodoista on etuvokaalisia, osa takavokaalisia: meri : meressä : merta.
Monissa kielissä e:n ja muun vokaalikirjaimen yhdistelmä usein esittää äännettä, joka poikkeaa kummankin kirjaimen perusäännearvosta. Esimerkiksi englannissa ea edustaa tiukkaa ja pitkähköä i-äännettä.
Sananloppuinen e jää yleensä ääntymättä mm. englannissa ja ranskassa. Ranskassa kuitenkin sananloppuinen é ääntyy, joten akuutti on tällöin eräänlainen ääntyvyyden merkki.
Varsin usein e-kirjaimeen liittyy jonkinlainen tarke. Suomessakin esiintyy paljon ruotsalaisperäisiä sukunimiä, joissa on akuutti-e é. Akuutti osoittaa tällöin vokaalin painolliseksi (ja pitkähköksi). Usein samasta nimestä on käytössä sekä tarkkeeton että tarkkeellinen muunnelma, yleensä ilman ääntämyseroa, esimerkiksi Linden ja Lindén. Ruotsin kielessä é-kirjain esiintyy myös kielen varsinaisessa kirjoitusjärjestelmässä yleisnimissäkin, esimerkiksi sanassa idé.
Ranskassa taas akuutti-e é ääntyy aina suljettuna, gravis-e è ja sirkumfleksi-e ê taas avoimena. Unkarin kielessä é tarkoittaa pitkää suppeaa e:tä, tarkkeeton e taas lyhyttä avointa e:tä. Tarkkeiden merkitys on siis varsin kielikohtaista. Tarkkeita käsitellään luvussa 4 ja kielikohtaisesti luvussa 7.
E-kirjaimella sellaisenaan on useita symbolimerkityksiä kuten seuraavat:
Tietotekniikkaan liittyvissä muoti-ilmauksissa esiintyy usein alussa e-kirjain lyhenteen tai tunnuksen tapaisena, esimerkiksi e-asiointi tai eAsiointi. Näin matkitaan englannin kielen käytäntöä, jossa käytetään esimerkiksi ilmauksia e-mail (tai email, Email tms.) ja eBusiness, jolloin e-kirjain on periaatteessa lyhenne sanasta electronic ’elektroninen, elektroniikkaa käyttävä’. Kielitoimisto ei suosita suomen kieleen e-ilmauksia vaan sellaisia kuin sähköinen asiointi tai verkkoasiointi.
E:stä on kehitetty erilaisia erikoissymboleita, jotka tulkitaan omiksi merkeikseen, mm. seuraavat:
Euron merkki € (20AC), jonka tilalla Suomessa usein käytetään e-kirjainta. Euron merkin ajateltiin ensin olevan muodoltaan täysin kiinteä, kuvasymbolin kaltainen. Myöhemmin tajuttiin, että typografisista syistä se täytyy voida mukauttaa kunkin fontin luonteeseen. Tämän jälkeenkin monet pitävät euron merkin muotoa huonona, jopa rumana, mikä on yksi syy Suomessa melko yleiseen €:n korvaamiseen e:llä.
Arviomerkki ℮ (estimated sign, U+212E), vanhalta nimeltään EEC sign. Merkki on muodoltaan gemena-e:n kaltainen, mutta isompi ja paksuviivaisempi. Sitä käytetään Euroopassa tavaroiden paikkauksissa ilmoittamassa, että sisällön määrä ilmoitetaan määrätyt normit täyttävällä tarkkuudella. Esimerkiksi merkintä ℮ 0,75 L ilmoittaa, että sisällön määrä on 0,75 litraa siten, että todellinen määrä saa poiketa tästä vain direktiivin 76/211/EY salliman määrän.
Olemassaolo- eli eksistenssikvanttori eli olemassaolomerkki ∃ (there exists, U+2203) tarkoittaa logiikanssa ja matematiikan lausekkeissa olemassaoloa. Muodoltaan se on E:n peilikuva ja johtuu englannin sanasta exists ’on olemassa’.