W-kirjain on syntynyt V:n kahdentamisesta. Suomalainen nimi kaksois-v johtuu tietysti tästä. Luultavasti kaksi peräkkäistä V-kirjainta on kirjoitettu alun alkaenkin ligatuuriksi, kiinni toisiinsa tai jopa limittäen. Epäselvempää on, miksi, missä ja milloin näin on tapahtunut. On mahdollista, että W on keksitty useaan kertaan tai että W:n muoto on lainautunut mutta sen tulkinta ja merkitys ovat muuttuneet.
Muinaisenglannissa otettiin käyttöön kahdennettu u-kirjain osoittamaan konsonanttia (tai puolivokaalia) [w]. W:n englanninkielinen nimi double u ’kaksois-u’ heijastaa sitä, että merkki miellettiin kahden u-vokaalin merkin yhdistelmäksi, mutta merkin muoto vastaa yhdistelmää vv. Ristiriita selittyy sillä, että tuolloin u- ja v-kirjainta ei ainakaan johdonmukaisesti vielä erotettu toisistaan. W:n käyttö lienee alkanut 600-luvulla mutta ei muodostunut kovin yleiseksi, koska w-äänteen merkkinä käytettiin usein riimukirjoituksen wynn-kirjainta ᚹ. Normannien valloitettua Englannin vuonna 1066 alkoi w yleistyä, ja vähitellen se korvasi wynnin.
Saksassa kaksois-v:tä eli w:tä ruvettiin käyttämään 1000-luvulla, jotta voitaisiin erottaa toisistaan v- ja f-äänne. Taustalla oli se, että v-äänne oli usein muuttunut f-äänteeksi mutta kirjoitusasussa oli säilytetty V-kirjain. Kirjoitusjärjestelmässä tosin jo oli F-kirjain, mutta V:tä ei kuitenkaan näissä tapauksissa vaihdettu F:ksi – kenties siksi, että muutos olisi koettu liian isoksi. Sen sijaan V-kirjain jätettiin vain f-äänteen merkiksi, ja v-äännettä tarkoittava V ruvettiin kahdentamaan.
Puolan kieleen on omaksuttu w v-äänteen merkiksi, kun taas v:tä ei puolassa käytetä lainkaan.
Seemiläisestä wau-kirjaimesta 𐤅 on siis kehittynyt viisi latinalaisen (englantilaisen) aakkoston kirjainta: F, U, V, W ja Y.
Kuten kohdassa 2.10 kuvattiin, englannin w-äänteessä huulet lähenevät toisiaan mutta eivät (ainakaan selvästi) kosketa toisiaan. Se siis poikkeaa sekä u-vokaalista, jossa suu on selvästi avoinna ja pyöristyneenä, että v-äänteestä, jossa alahuuli koskettaa ylähampaita. Englannissa näiden äänteiden pitäminen erossa toisistaan on olennaista. Suomessa englannista peräisin oleva w ääntyy helposti v:nä.
Toisaalta suomalaisissa ääntämisohjeissa merkitään w-äännettä usein u-kirjaimella silloin, kun halutaan esittää ohjeet mahdollisimman yleistajuisina. Esimerkiksi Wisconsin-nimen ääntämys saatetaan kuvata merkinnällä [uiskonsin]. Tämän ajatellaan antavan oikeamman kuvan ääntämyksestä kuin v-kirjain antaisi. Toisaalta merkintä saatetaan ymmärtää väärin niin, että lausutaan esimerkiksi diftongi [ui].
Monissa muissakin kielissä esiintyy w-äänne. Esimerkiksi japanin siirtokirjoituksessa käytetty w-kirjain (kuten nimessä Kurosawa) tarkoittaa sitä, eikä japanissa edes ole v-äännettä.
W-kirjain on suomen kielessä vanhastaan V:n rinnakkaismuoto. Se on usein koettu vain V:n koristeellisemmaksi muunnelmaksi.
W-kirjain oli erityisen tavallinen fraktuurassa, ja fraktuuran mukainen w säilyi melko pitkään myös antiikvassa. Tähän on ehkä vaikuttanut se, että w on kirjainhahmoltaan selvemmin u:sta (ja muista kirjaimista) erottuva kuin v. Tämä oli erityisen merkitsevää fraktuurassa, jossa u:n ja v:n ero oli usein pieni ja ne saatettiin sekoittaa (kirjainten jonoissa) myös n:ään, kun taas w erottui selvästi. Niinpä fraktuurassa v-äänteen merkkinä oli yleensä w (w), usein u (u), harvoin v (v). Fraktuuran versaalikirjaimistossa ei yleensä edes ollut erillistä versaali-V:tä, ainoastaan versaali-U U ja versaali-W W.
W-kirjain äännetään suomen kielessä yleensä v:nä silloinkin, kun sana on englannista peräisin. Esimerkiksi sanassa watti ääntyy v, ja web lausutaan yleensä veb tai vep. Tosin myös w-ääntämystä saattaa esiintyä varsinkin huolitellussa puheessa, jos kyse on selvästi vieraasta nimestä, joka koetaan englannista peräisin olevaksi, esimerkiksi Washington tai Wilson.
Yleisesti kun sitaattilaina suomalaistuu kirjoitusasultaan, siinä ehkä oleva w muuttuu v:ksi, esimerkiksi wok → vokki. Toisaalta w tuntuu asettuneen jäädäkseen joihinkin lainasanoihin kuten show, joka ei osoita mitään merkkejä muuttumisesta suomalaiseen kirjoitusasuun šou. Yksinkertaiset, lyhyet, englanninkielisissä teksteissä usein esiintyvät sanat tuntuvat vastustavan kirjoitustavan suomalaistamista, etenkin jos se merkitsisi nykyisestä paljon poikkeavaa asua.
Erikoisen sanaparin muodostavat talousalan termit warrantti ja varrantti, jotka molemmat johtuvat englannin sanasta warrant. Vanhempi laina varrantti ’todiste tavaratalletuksen vastaanottamisesta’ on kirjoitusasultaan mukautunut suomeen. Uudempi warrantti ’oikeus ostaa tai myydä määrätty kohde määrättyyn hintaa määrättynä päivänä tai ennen sitä’ on säilyttänyt w:n, joskin sekaannusten takia siihenkin joskus kirjoitetaan v.
Erisnimien johdoksissa w kuten muutkin vieraat kirjaimet yleensä säilytetään. Poikkeuksen muodostaa mm. se, että Charles Darwinin nimestä johdettu opin nimi suositellaan nykyisin kirjoitettavaksi asussa darvinismi.
Rinnakkaisuuden takia W aakkostettiin kuten V. Tämä on ollut kätevää, koska löytääkseen herra Virran nimien luettelosta ei tarvitse tietää, käytetäänkö hänen nimessään kirjoitusasua Virta vai asua Wirta. Melko monissa sukunimissä on säilytetty W-kirjain, osittain siksi, että nimien asut yleisesti muuttuvat hitaammin kuin kieli muutoin, osittain siksi, että W alettiin kokea jotenkin hienoksi ja sivistyneeksi. Onpa W jopa pyritty tuomaan V:n tilalle nimiin (kuten Varkaus), joissa sitä ei ole vuosikymmeniin käytetty.
Saksankielisten sanojen w-kirjain ei aiheuttanut ongelmia, koska sekin piti lukea v-äänteeksi. Sen sijaan englanninkielisten lainojen ja nimien yleistyminen on horjuttanut tilannetta. Esimerkiksi puhelinluetteloiden tekijät joutuivat hankalaan tilanteeseen. Ulkomaalaiset, varsinkin englanninkieliset, kokevat yleensä V:n ja W:n eri merkeiksi eivätkä siten osaisi etsi Wilsonia V-alkuisten sanojen seasta. Jos taas V ja W erotetaan aakkostuksessa eri merkeiksi, joudutaan suomalaisia nimiä etsittäessä katsomaan ehkä sekä Vuoren että Wuoren kohdalta. Käytännössä ongelma on aika selvästi ratkaistu kansainvälisyysperiaatteen mukaan: W aakkostetaan V:n jälkeen eri merkiksi. Samaan tulokseen on usein päädytty ilman erityistä päätöstä, koska tietokoneella tehty aakkostus automaattisesti johtaa siihen, ellei aakkostusta ole erityisesti sovitettu vanhan suomalaisen käytännön mukaiseksi.
Kuten luvussa 2 aakkostuksen kuvauksessa mainittiin, v ja w ovat suomalaisen aakkostusstandardin mukaan aakkostuksen kannalta sama kirjain, mutta tästä saa poiketa. Poikkeaminen on yhä yleisempää, ja aikanaan standardi muuttunee sellaiseksi, että w aakkostetaan erillisenä kirjaimena v:n jälkeen. Vanhan aakkostustavan perustana on ollut pohjoismainen käytäntö, mutta siitä ollaan virallisestikin luopumassa muissa pohjoismaissa. Ruotsin akatemian sanakirjassa ruvettiin vuonna 2006 käsittelemään w:tä itsenäisenä kirjaimena, joka aakkostetaan v:n jälkeen.
Edellä kuvatuista syistä monissa suomalaisissa nimissä esiintyy w-kirjain, esimerkiksi Waltari, Wiipurin Sanomat, Wiipurilainen Osakunta. On jopa pyritty muodostamaan uusvanhoja kirjoitusasuja kuten Warkaus ja Welho, lähinnä kai huomion tavoittelemiseksi.
Jos nykyisin käytössä olevassa nimessä on w-kirjain, esimerkiksi Wuori, niin se on tietysti säilytettävä nimeä kirjoitettaessa. Tulkinnanvaraisempaa on, miten tulee menetellä, kun mainitaan jokin aiemmin käytetty nimi tai lainataan vanhaa tekstiä. Jos vanhassa tekstissä on käytetty johdonmukaisesti w:tä, voidaan ajatella, että kyse on fontin verrattavasta asiasta ja että lainauksessa siten voidaan käyttää v:tä. Esimerkiksi vanhojen kirjojen ja lehtien nimissä sen sijaan on ehkä perustellumpaa säilyttää w-kirjain, osittain siksikin, ettemme aina tiedä, onko w:n käyttö ollut tarkoituksellinen valinta.
Fysiikassa W-kirjainta käytetään tehon yksikön watin tunnuksena. Watti-nimi johtuu englantilaisen keksijän James Watt (1736–1819) nimestä. Usein käytetään watin kerrannaisia kilowatti (kW) ja megawatti (MW). Hevosvoima (hv), joka on vanha tehon (ei voiman) yksikkö, on noin 735 wattia.
Kemiassa W on volframin, teknisesti tärkeän metallin kemiallinen tunnus. Tunnus on sikäli harvinainen, että se on muodostettu saksan sanasta. Saksankielinen nimitys Wolfram on muodostettu sanoista Wolf ’susi’ ja Rahm ’lika’. Englanniksi volframi on tungsten, joka puolestaan johtuu ruotsista (tung sten ’painava kivi’).
W kompassisuunnan tunnuksena tarkoittaa länttä, englanniksi west.