Kirjainten tarinoita, luku 3 Kirjainten A–Ö tarinoita:

Vv

Wausta ypsilonin kautta syntynyt

Latinalaisen aakkoston V oli alkujaan sekä u-vokaalin että v-konsonantin merkki, ja tämä selittää sen alkuperää. V nimittäin oli alkujaan kreikan ypsilon-kirjaimen Υ muunnelma, ja ypsilon tarkoitti kreikassa u:n etuvokaalista vastinetta y:tä ja osittain varmaankin myös u-äännettä. Ypsilon puolestaan on seemiläisestä wau-kirjaimesta 𐤅 kehittynyt, kuten F:n tarinassa mainittiin.

Latinan u ja v

Koska u- ja v-äänne ovat melko samantapaisia ja koska latinassa ei ollut y-äännettä, roomalaiset siis rupesivat käyttämään ypsilonista kehittynyttä V:tä sekä u:n että v:n merkitsemiseen. He kirjoittivat esimerkiksi SVS, POPVLVS, VAE, VVLT.

Nykyisessä latinan kirjoitustavassa tavallisin käytäntö on, että vanhan latinan V:n tilalla käytetään u:ta tai v:tä sen mukaan, onko se vokaalin vai konsonantin merkki. Kirjoitetaan esimerkiksi sus, populus, vae, vult. Kuitenkin u:ta käytetään v-äänteen merkkinä erikois­tapauk­ses­sa: konsonantin ja vokaalin välissä, esimerkiksi suavis ja quid. (Yhdistelmästä qu ks. Q:n tarinaa.) Toinen, harvinaisempi käytäntö on käyttää V:n vastineena aina u:ta, esimerkiksi sus, populus, uae, uult. Tämä siis vastaa antiikin aikaista kirjoitustapaa, paitsi että kirjaimen muoto on toinen.

Onko suomen v-äänne oikea [v]?

Suomessa [v]:n ja [f]:n ero on liukuva, koska [f] esiintyy vain uudehkoissa lainasanoissa ja on usein muuttunut tai muuttumassa [v]:ksi. Niinpä ääntämys voi olla asfaltti tai asvaltti tai jotain siltä väliltä ymmärrettävyyden kärsimättä. Vaikka [v] on soinnillinen, sen ei siis tarvitse olla selvästi ja vahvasti soinnillinen.

Suomen kielessä ei ole myöskään [v]:n ja [w]:n välistä vastakohtaa kuten englannissa. Onkin väitetty, että v:n liian kevyt ääntämys on suomalaisten tavallisimpia kielivirheitä englantia puhuttaessa. Suomen v:hen ei useinkaan sisälly selvää hankausta (frikatiivisuutta), kun ilma kulkee alahuulen ja ylähampaiden välistä. Huuli ja hampaat eivät ehkä edes ole jäntevästi kiinni toisissaan vaan vain kevyesti sipaisevat tai vain lähestyvät toisiaan, jolloin äännettä sanotaan approksimantiksi.

Foneettisessa kuvauksessa suomen v-äänne saattaisikin usein olla paremmin esitettävissä approksimantin merkillä [ʋ] kuin varsinaisen v-konsonantin merkillä [v]. Englannissa pitäisi v lausua selvästi hankausäänteenä, suunnilleen kuin suomessa sanottaessa pontevasti ja painokkaasti Voi Venäjä! Tällöin syntyy selvä ero v:n ja w:n välille ja esimerkiksi sana vet eroaa kuuluvasti sanasta wet.

Voihan vee!

Tunnettu alatyylin sana lyhennetään kirjoituksessa yleensä v–u, v:u tai vain v. Tällainen kiertoilmaisu on muodostunut niin yleiseksi, että sitä käytetään myös puheessa, joten sanasta vee on tavallaan muodostunut itsenäinen kirosana tai ehkä pikemminkin harmittelusana, joka saatetaan kirjoittaa myös sanana vee eikä vain kirjaimella v. Sivistyneeseen asiatyyliin se ei tietenkään kuulu.

Sanaksi kehittymistä osoittaa myös johdos v:mäinen tai veemäinen. Jos kyseessä olisi vain kirjoituksen lyhennemerkintä alkuperäisen sanan johdoksesta, se olisi vokaalisoinnun mukaisesti v:mainen.

V-kirjaimen tai sen nimen (vee) käyttö tällaisessa tehtävässä on niin yleistä, että sen vaikutukset kannattaa ottaa huomioon. Murrosikäisille koululaisille puhuttaessa tai kirjoitettaessa ei ehkä kannata käyttää sellaisia ilmauksia kuin V-tyyli, V:n muotoinen jne.

V – typografian murheenkryyni

Versaali-V on typografisesti ongelmallinen, koska se on ylhäältä hyvin leveä, jolloin sen ja viereisen merkin väliin jää usein niin paljon tilaa, että siinä näyttää jopa olevan sananväli. Monissa fonteissa esimerkiksi sana Valko-Venäjä näyttää siltä, kuin siinä olisi kolmekin sananväliä: ensimmäisen V:n jäljessä ja toisen V:n molemmin puolin.

Ongelma on usein korjattavissa säätämällä merkkien välistystä, mutta tätä eivät useimmat kirjoittajat tai toimittajat osaa tai viitsi tehdä. Tosin kehittyneet taitto-ohjelmat saattavat huolehtia asiasta automaattisesti.

Etenkin otsikoissa ja logoissa välistystä kannattaa ehkä säätää etenkin juuri V:n yhtey­des­sä. Esimerkiksi Word-ohjelmassa voidaan valita merkkijono hiirellä maalaamalla, antaa komento Muotoile→Fontti, valita Merkkiväli-välilehti, asettaa välistys arvoon Tiivistetty, 1 pt. Tällöin Word pienentää merkkijonon kunkin merkin jälkeistä tyhjää tilaa 1 typografisen pisteen verran (noin 0,4 mm). Tiivistyksen lukuarvoa voi joutua säätämään fontin, fonttikoon ym. mukaan. Seuraavassa on sana Valko-Venäjä Jomolhari-fontilla ensin ilman tiivistystä, sitten edellä mainitut kolme kohtaa puolen¤toista pisteen verran tiivistettyinä:

Valko-Venäjä
Valko-Venäjä

Sama ongelma koskee toki W:täkin, mutta se on suomen kielessä paljon harvinaisempi.

V-kirjaimen symbolikäyttöä

V-kirjaimella sellaisenaan on useita symbolimerkityksiä kuten seuraavat:

– Fysiikassa v on nopeuden tai (ha rvemmin) ominaistilavuuden suuresymboli. Se johtuu latinan sanasta velocitas ’nopeus’.
– Suureen tunnus V puolestaan tarkoittaa tilavuutta (englanniksi volume).
– Sähköopissa V on jännitteen yksikön voltin tunnus. Yksikön nimi johtuu italialaisesta fyysikosta Alessandro Voltasta.
– Roomalaisena lukumerkkinä V tarkoittaa viittä (5). Merkin on selitetty olleen alkujaan kuva kädestä, jossa on viisi sormea harallaan. Todennäköisemmin kyse on kuitenkin ollut siitä, että tukkimiehen kirjanpidon tapaisessa merkinnässä kirjoitettiin joka viides merkki erilaiseksi (𐌠𐌠𐌠𐌠𐌡𐌠𐌠𐌠𐌠𐌡𐌠𐌠𐌠𐌠𐌡 …) virheiden välttämiseksi. Myöhemmin ruvettiin tätä merkkiä ruvettiin käyt­tä­mään yksinäänkin viiden merkkinä ja se samaistettiin V-kirjaimen kanssa.

Muodollisessa logiikassa käytetään v-kirjaimesta kehitettyä operaattoria , joka tarkoittaa loogista tai-operaattoria. Taustalla on latinan sana vel ’tai’.