Kirjainten tarinoita, luku 2 Kirjaimiston synty :

2.3 Riimukirjoitus

Riimukirjaimiksi, englanniksi runic letters, kutsutaan germaanisten kansojen keskuudessa vanhalta ajalta uuden ajan alkuun käytettyjä erikoislaatuisia kirjaimia. Monet nykyajan ihmiset tuntevat ne parhaiten fantasiakirjallisuudesta kuten Taru sormusten herrasta, jossa riimukirjaimia tai niitä muistuttavia kirjaimia käytetään luomaan keskiaikaista vaikutelmaa.

Vanhin riimukirjaimisto tuli käyttöön 1. vuosisadalla jKr., ja monet germaanikansat omaksuivat sen. Se tunnetaan nimellä futhark kuuden ensimmäisen kirjaimensa ᚠᚢᚦᚨᚱᚲ latinalaisten vastineiden mukaan (merkkiä vastaa th), ja siihen kuului 24 kirjainta. Sen alkuperä on epäselvä. Siihen on saattanut vaikuttaa sekä latinalainen että muinaisitaalinen aakkosto. Muuan futharkin erikoisuus on oma merkki äng-äänteelle, .

Futhark hävisi pääosin käytöstä 800-luvulla, mutta 600- ja 700-luvulla oli alkanut kehittyä toinen riimukirjoituksen tyyppi. Sitä käyttivät skandinaaviset kansat aina uuden ajan alkuun asti, ja siitä kehittyi useita muotoja, joista tunnetuin on 16-merkkinen tanskalainen riimu­kirjoitus.

Britteinsaarille saapuneet germaanit, anglit ja saksit, toivat mukaan futharkin mutta kehittivät sitä omaan suuntaansa, josta käytetään nimitystä futhorc. Toisin kuin skandinaavien keskuudessa, riimukirjainten määrä ei vähentynyt vaan päinvastoin kasvoi aina 32 merkkiin asti. Ne väistyivät latinalaisten kirjainten tieltä todennäköisesti 900-luvulla.

Riimukirjainten harrastaja voi nykyisin kirjoittaa niitä kotitietokoneellaan, koska eri riimukirjaimistojen merkit on otettu mukaan Unicode-merkistöön (lohkoon Runic, U+16A0…U+16FF) ja koska saatavilla on muutamia fontteja, joihin ne sisältyvät (mm. Code2000 ja Quivira).

Riimukirjoitus ei juurikaan ole vaikuttanut nykyisin käytettyihin kirjoitusjärjestelmiin. Siitä kuitenkin on lainattu thorn-kirjain þ latinalaisen aakkoston lisäkirjaimeksi mm. islannin kirjoittamiseen. Myös eth-kirjaimen ð on arveltu olevan peräisin riimukirjoituksesta, samoin yogh-merkin ȝ, joka kuului muinais- ja keskienglannin kirjoittamiseen käytettyyn latina­lai­seen aakkostoon.