Monilla elämänaloilla on vakiintuneita tapoja ilmaista asioita. Ne voivat olla niin vakiintuneita, että niitä voi kutsua normeiksi, vaikka niitä ei olisi koskaan nimenomaisesti kirjattu mihinkään sääntöihin. Julkilausumattomat säännöt voivat olla vaikeampia rikkoa kuin kirjoitetut, koska kirjoitettu sääntö ja sen mahdolliset kirjalliset perustelut ovat arvosteltavissa ja ehkä osoitettavissa huonoiksi. Jonkin ihmisyhteisön, esimerkiksi tiedeyhteisön, tavat ja tyylit koetaan usein itsestään selviksi ja niiden arvostelu yhteisön ja ihmisten arvostelemiseksi. Yhteiset tavathan ovat yksi yhteisöä koossapitävä voima.
Tietenkään tapoja ei pidä rikkoa vain rikkomisen vuoksi. Usein ilmaisemisen tavat ovat aikojen kuluessa kehittyneitä ja hyviksi havaittuja. Ne voivat myös olla yksinkertaisesti vakiintuneita valintoja monista vaihtoehdoista, joista muut olisivat voineet yhtä hyvin kelvata tavaksi. Maailmassa on paljon sellaisia asioita, joissa ihmisyhteisön kannattaa valita melko mielivaltaisesti jokin ja pitäytyä siinä. On vaikea sanoa, olisiko vasemmanpuoleinen liikenne järkevämpi ratkaisu kuin oikeanpuoleinen. Olennaista on kumminkin, että ei pidä lähteä ajamaan vasemmalla maassa, jossa on valittu oikeanpuoleinen liikenne. Pituuden mittaamiseen on aikoinaan mielivaltaisesti valittu yksiköksi metri. Kun niin kerran on tehty, kannattaa pituudet ilmaista metrin tai siitä johdettujen yksiköiden avulla.
Myös kirjallisessa ilmaisussa on tapoja ja tyylejä, joiden alkuperä on sinänsä melko mielivaltainen mutta joita kannattaa yleensä noudattaa. Jos esimerkiksi olet tekemässä hakemusta, anomusta tai valitusta viranomaiselle, kannattaa ehkä ottaa mallia jostakin asioimiskirjoituksen oppaasta. Asiasi voisi ilmaista monella eri tavalla, mutta vakiintuneen kaavan noudattaminen helpottaa viestisi perille menoa, koska vastaanottaja on tottunut lukemaan kaavan mukaisia asiakirjoja. Lisäksi vaikka mallin löytäminen voi vaatia hiukan aikaa ja vaivaa, voi hyvin olla, että loppujen lopuksi säästät työtä – sinunhan ei itse tarvitse miettiä kirjoituksesi rakenteita ja sanakäänteitä.
Kuitenkin varsin usein vakiintuneet tavat, tyylit ja sanakäänteet ovat rasite, josta on syytä päästä eroon. Tämä koskee erityisesti niitä tilanteita, joissa kirjoitat sellaiselle lukijakunnalle, joka ei ole tottunut jonkin erikoisalan tyyleihin. Kun tuomioistuimet ennen kirjoittivat monen sivun mittaisia virkkeitä päätöksiinsä, niin ehkä lainoppineet saivat niistä selvän ja jopa pitivät sellaista tyyliä ainoana oikeana. Yhteinen kansa tietysti ihmetteli silmät pyöreinä. Onneksi lakimiesten ja virkakoneiston kielenkäyttö on jo pitkään ollut menossa parempaan, ymmärrettävämpään suuntaan; kuljettavana on kuitenkin pitkä tie. Lakejahan ei esimerkiksi muuteta vain sen tähden, että ne ovat kielelliseltä ilmaisultaan kiemuraisia. Joskus ihmettelen, miksi ei. Myös uudessa lainsäädännössä on vielä paljon jäänteitä juristien vanhasta tyylistä:
Kokouksessaan, joka pidetään 47. päivänä ennen vaaleja, Helsingin kaupungin vaalipiirin keskuslautakunta arpoo noudattaen soveltuvin osin, mitä siitä kansanedustajain vaaleista annetussa laissa säädetään, valtakunnallisesti ehdokkaat asettavien puolueiden ja yhteislistojen keskinäisen järjestyksen ehdokaslistojen yhdistelmässä.
Tässähän on kunnon lakityyliin ahdettu virkkeeseen melkoinen määrä asioita ja vielä ilmaistu ne raskaasti. Jos asia olisi sanottu suoraan, siis esittäen yksinkertaisesti, mitä pitää tehdä, niin olisi kirjoitettu vaikkapa näin:
Helsingin vaalipiirin keskuslautakunta pitää 47. päivänä ennen vaaleja kokouksen, jossa se arpoo, mihin järjestykseen puolueet ja yhteislistat pannaan ehdokaslistojen yhdistelmässä. Arpomisen se tekee samalla tavoin kuin kansanedustajien vaaleja varten.
Juristi varmaankin järkyttyisi, jos täsmennys ”valtakunnallisesti ehdokkaat asettavien” näin jätettäisiin pois. Mitään todellista väärinkäsitystä tuskin syntyisi, sillä tokkopa kukaan ajattelee, että ehdokaslistojen yhdistelmään otettaisiin muita puolueita kuin niitä, jotka ovat ehdokkaita asettaneet. Lisäksi lakikielen täsmällisyys on hyvin usein pelkkää kuvitelmaa. Esimerkiksi tässä tapauksessa ei ole ainakaan itse tekstin perusteella mitenkään selvää, liittyykö kyseinen täsmennys vain sanaan ”puolueiden” vai myös sanaan ”yhteislistojen”.
Laajojen virkkeiden käyttöä voidaan perustella sillä, että kun kaikki asiaan liittyvät ehdot ja erikoistapaukset esitetään samassa virkkeessä kuin pääasia, niin ilmaisu on yksiselitteisempää. Lisäksi silloin tekstiä lainattaessa ei synny vääristynyttä kuvaa – jos vain lainaaja ottaa mukaan koko virkkeen. Nämä perustelut ovat kuitenkin kestämättömiä. Ilmaisun yksiselitteisyydestä ei ole hyötyä, jos lukija ei ymmärrä tekstiä, eikä kirjoittaja voi käytännössä kuitenkaan suojautua virheellistä lainaamista vastaan. Mikään ei takaa, että ihmiset siteeraisivat vain kokonaisia virkkeitä ja siteeraisivat oikein.
On helppoa naureskella erikoisalojen kummalliselle kielenkäytölle – paitsi oman alansa. Myönnä pois, että oman alasi slangille olet sokea. Voit kuitenkin vähitellen oppia tunnistamaan kielenkäytöstäsi piirteitä, jotka ovat tarttuneet siitä yleisestä tyylistä, jolla asioita alallasi esitetään. Tämä on sitä tärkeämpää, mitä laajemmalle yleisölle yrität kirjoittaa.