Lauseenvastikkeet

Lauseenvastikkeella tarkoitetaan sentapaisia rakenteita kuin ”syksyn tullessa”, ”tehtyäni työni loppuun” ja ”saadakseni rahaa”. Nehän korvaavat sellaisia sivulauseita kuin ”kun syksy tuli (t. tulee)”, ”kun olin (t. olen) tehnyt työni loppuun” ja ”jotta saisin (t. olisin saanut) rahaa”. Näistä vastaavuuksista muuten jo huomaa, että sivulause on usein yksiselitteisempi kuin lauseen­vasti­ke. Toki se, millaiseen aikaan lauseenvastikkeen verbi viittaa, on useimmiten asiayhteyden perusteella selvää.

Lauseenvastike – hyvän kirjoittajan merkki?

Lauseenvastikkeiden käyttö kuuluisi oikeastaan edellä tarkasteltuun yhteyteen, siis virk­kei­den rakentamiseen ja puhekielenomaisuuteen. Aihe kuitenkin ansaitsee oman kohtansa muun muassa siksi, että kielenoppaat yleensä keskittyvät vain lauseenvastikkeiden kieli­opillisesti oikeaan käyttöön. Harvoin varoitetaan niiden liiallisesta käytöstä. Päinvastoin saatetaan erityisesti kehottaa käyttämään lauseenvastikkeita, korostaen, miten ne ovat suomen kielelle ominaisia nasevia ilmaisukeinoja. Klassillinen esimerkki nasevuudesta on lauseenvastike ”näin käytyä”, jonka kääntäminen muille kielille kieltämättä johtaa monisanaisuuteen. Mutta miten sujuvaa suomea se oikeasti on? Miltä se kuulostaisi puheessa?

Kompastelua lauseenvastikkeissa

Lauseenvastikkeita käytetään usein väärin. Tavallisimpia väärinkäytöksiä lienee sentyyppisen lauseenvastikkeen kuin ”syksyn tullessa” käyttäminen ehtoa, syytä tai perustetta ilmai­se­maan, vaikka kyseessä on aikaa ilmaiseva rakenne. Saatetaan esimerkiksi kirjoittaa ”tämän toteutuessa”, vaikka tarkoitetaan ”jos tämä toteutuu” eikä ”kun tämä toteutuu”. Suomen kielessä ei ole mitään lauseenvastiketta, jota voisi käyttää jos-lauseen vastineena.

Myös lauseenvastikkeessa käytettävä verbinmuoto muodostetaan usein väärin. Saatetaan käyttää esimerkiksi sellaista muotoa kuin ”kirjoittaessa”, joka ei kuulu suomen kieleen.

En aio enempää tarkastella lauseenvastikkeiden virheellisyyksiä. Virheiden tärkein syy on sama kuin se, miksi lauseenvastikkeita ei yleensä pidä käyttää: ne eivät kuulu luontevaan puhuttuun kieleen, ja siksi niitä ei osata käyttää ilman erillistä opettelua. Jos käytät lauseen­vastik­kei­ta, lue kielenoppaista, miten niitä käytetään oikein.

Älä käytä lauseenvastikkeita

Minun ohjeeni on: älä käytä lauseenvastikkeita ollenkaan. Syynä ei ole vain se, että niiden käytössä tehdään usein virheitä. Tärkeämpi syy on, että luontevassa puheessa niitä ei juurikaan käytetä ja että ne tekevät tekstin raskaaksi. Lauseenvastikkeen korvaaminen sivulauseella tekee virkkeistä paljon sujuvampia. Vertaapa vaikka seuraavia virkkeitä:

Tietojenkäsittelyn uusia kehittämiskohteita tarkasteltaessa tavoitteeksi on otettu toimintojen ja palvelujen hajauttaminen ja samalla niiden saavutettavuuden ja yhteiskäyttöisyyden olennainen lisääminen.

Kun on tarkasteltu tietojenkäsittelyn uusia kehittämiskohteita, on otettu tavoitteeksi toimintojen ja palvelujen hajauttaminen ja samalla niiden saavutettavuuden ja yhteiskäyttöisyyden olennainen lisääminen.

Esimerkkivirkettä pitäisi vielä monin tavoin kehittää, jotta se olisi luettava. Koko lauseen­vasti­ke tai sitä vastaava kun-lause on asiallisesti tarpeeton. Puhe hajauttamisesta ja lisäämisestä ovat nekin eräänlaisia lauseenvastikkeita, ja luettavuutta auttaisi niiden korvaaminen rakenteella, jossa verbit ovat lähempänä sanaa ”tavoitteeksi”, johon niiden on tarkoitus liittyä:

Kun on tarkasteltu tietojenkäsittelyn uusia kehittämiskohteita, on otettu tavoitteeksi hajauttaa toimintoja ja palveluja ja samalla lisätä olennaisesti niiden saavutettavuutta ja yhteiskäyttöisyyttä.

Virkerakenne on sellainen, että jää lukijan tulkinnan varaan, mitä sana ”samalla” oikein tarkoittaa - pelkkää samanaikaisuuttako vain vai jonkinlaista asiallista riippuvuussuhdetta? Kun kumminkin jää lukijan arvattavaksi, mikä on asioiden yhteys, kannattaa jättää tekstistä pois sellaiset sanat kuin ”samalla”, jotka vain näennäisesti sitovat asioita yhteen. Jos asiat haluaa esittää suoraan ja selvästi, niin muotoilu voisi olla vaikkapa seuraava:

Hajautamme tietojenkäsittelyn toimintoja ja palveluja. Teemme ne paljon helpommin saavutettaviksi ja yhteiskäyttöisemmiksi.

Vieläkin voisi kyllä kysyä, onko pakko käyttää lauseenvastiketta ”saavutettava”, koska sehän tarkoittaa, että joku (kuka?) voi saavuttaa jotakin. Myös ”yhteiskäyttöinen” on käsitteellistä kieltä - todellinen asiahan, että jotkut (ketkä?) voivat käyttää esim. samaa laitetta sen sijaan, että jokainen hankkisi oman. En kuitenkin enää esitä parannettua versiota asiasta, koska se jo vaatisi ajatustenlukua: pitäisi tietää, mitä alkuperäinen kirjoittaja varsinaisesti tarkoitti.

Ehkä kuitenkin joskus, sopivan tilaisuuden tullessa

En tarkoita ehdottomaksi ohjettani olla käyttämättä lauseenvastikkeita. Esitin vain sen ensin ehdottomana, jotta se jäisi paremmin mieleen. Edellä mainitsemani lauseenvastikkeet ”syksyn tullessa”, ”tehtyäni työni loppuun” ja ”saadakseni rahaa” ovat esimerkkejä kevyehköistä rakenteista, joita voi hyvin käyttää. Niissähän verbiin liittyy vain yksi tai muutama määrite, ja sellaisia lauseenvastikkeita saatetaan käyttää puhekielessäkin. Ne voivat tehdä tekstin sujuvammaksi, koska vastaava sivulause saattaa tuntua töksähtävän lyhyeltä. Käytä siis kaikin mokomin lyhyitä lauseenvastikkeita, jos ne tuntuvat hyviltä ja sellaisilta, joita voisit käyttää luontevassa puheessakin.

Mistä pöhöttyneet lauseenvastikkeet tulevat?

Käytännössä joudut usein tekstiä kehitellessäsi muuttamaan lauseenvastikkeita sivulauseiksi. Kirjoitat ehkä ensin virkkeen, jossa on kohtuullisen lyhyt, luonteva lauseenvastike kuten ”pyrkiessämme lisäämään tuotantoamme”. Sitten tunnet tarvetta täydentää sitä määritteillä, jotka kertovat esimerkiksi, minkä tuottamisesta on kyse, mikä on aikajänne ja mikä on lisäämisen syy. Saatat laajentaa lauseenvastiketta niin, että virkkeesi alkaa seuraavasti:

Pyrkiessämme lisäämään hilavitkuttimien tuotantoamme kuluvana vuonna niiden kasvavan kysynnän takia kiinnitämme erityistä huomiota – –

Tässä vaiheessa pitäisi hälytyskellojen soida: tuo on jo aivan liian raskas lauseenvastike. Ongelmaa pahentaa se, että virkkeen alussa olevaa lauseenvastiketta ei nykyisten kielioppisääntöjen mukaan saa erottaa päälauseesta pilkulla, joten virkkeen rakenteen hahmottaminen on lukijalle vaikeaa. Sivulauseen käyttö parantaa tilannetta:

Kun pyrimme lisäämään hilavitkuttimien tuotantoamme kuluvana vuonna niiden kasvavan kysynnän takia, kiinnitämme erityistä huomiota – –

Erillinen ongelma on, että virkkeeseen tällöin ahdetaan liikaa asiaa. Lisäksi se kärsii substantiivitaudista. Ainakin kannattaisi nasevoittaa tekstiä tähän tapaan:

Kun tänä vuonna pyrimme tuottamaan enemmän hilavitkuttimia niiden kysynnän kasvun takia, kiinnitämme erityistä huomiota – –

Tai sitten voisi pilkkoa rakennetta kevyemmäksi:

Tänä vuonna pyrimme tuottamaan enemmän hilavitkuttimia, koska niiden kysyntä kasvaa. Tällöin kiinnitämme erityistä huomiota – –

Raskaat lauseenvastikkeet, raskaat objektiongelmat

Jos et noudata ohjettani raskaiden lauseenvastikkeiden välttämisestä, joudut jossain vaiheessa miettimään objektin tai predikatiivin sijamuotoja. Onko esimerkiksi seuraava oikein?

Vaimoni kertoi opettajansa väittäneen Tove Janssonin olevan ruotsalaisen.

Vaimoni kertoi opettajansa väittäneen, että Tove Jansson on ruotsalainen.

Ei substantiivitautia lauseenvastikkeiden tilalle

Lauseenvastikkeiden tapaan käytetään usein seuraavanlaisia substantiivi-ilmaisuja:

Pyrkimyksissämme lisätä hilavitkuttimien tuotantoamme kuluvana vuonna niiden kasvavan kysynnän takia kiinnitämme erityistä huomiota – –

Sellaiset rakenteet ovat vielä pahempia kuin raskaat lauseenvastikkeet. Lauseenvastikkeessa sentään on verbinmuoto, joskin predikaattiverbiä (esim. ”pyrimme”) astetta käsitteellisempi nominaalimuoto (”pyrkiessämme”). Verbin korvaaminen substantiivilla (”pyr­ki­myk­sis­säm­me”) vie ilmaisun vielä kauemmas todellisesta maailmasta, jossa ihmiset tekevät asioita sen sijaan, että suoritettaisiin tekemisen tapahtumista.

Lauseenvastikkeina voidaan pitää myös sellaisia rakenteita, joissa on verbin partisiippi kuten ”lukeva”, ”lukenut”, ”luettu” tai ”lukemamme” ja mahdollisesti siihen liittyviä määritteitä. Nehän vastaavat sivulauseita esimerkiksi siten, että ilmaisu ”lukemamme kirja” vastaa ilmaisua ”kirja, jonka olemme lukeneet” tai ilmaisua ”kirja, jota luemme”. Näissäkin lauseen­vastikkeissa on siis se ongelma, että ei ole aina selvää, viittaako verbi menneeseen aikaan, nykyisyyteen vai ehkä tulevaisuuteen.

Partisiippirakenne on sujuvaa kieltä – oikein käytettynä

Partisiippirakenteisiin kannattaa suhtautua vapaamielisemmin kuin muihin lauseen­vastik­kei­siin. Partisiipithan ovat varsin tavallisia myös luontevassa puhekielessä, ja usein ne tekevät ilmaisusta nasevamman. Ei ole mitään syytä välttää sellaisia rakenteita kuin ”käytetty auto”, vaikka siinäkin on itse asiassa lauseenvastike; sehän vastaa rakennetta ”auto, jota joku on käyttänyt”.

Mutta partisiippirakenteisiinkin pätee, että mitä enemmän määritteitä partisiipille alkaa kertyä, sitä enemmän on syytä harkita sivulauseisiin siirtymistä. Partisiippeihin liittyvä erityispiirre on, että niitä käytettäessä saattaa virkkeen alkuun tulla sivuseikkoja, parti­siip­pei­hin liittyviä aika- ja muita määritteitä. Käyttämällä sivulausetta saadaan sivuasioita siirrettyä sivummalle.

Vertaa esimerkiksi seuraavia virkkeitä:

Tiedonsiirrossa tietokoneiden välillä voidaan käyttää myös hyväksi alunperin muuhun tarkoitukseen tehtyä koko maan kattavaa puhelinverkkoa.

Tiedonsiirrossa tietokoneiden välillä voidaan käyttää myös hyväksi koko maan kattavaa puhelinverkkoa, joka on alun perin tehty muuhun tarkoitukseen.

Virke on korjauksen jälkeenkin rakenteeltaan huono. Ilmaisu ”koko maan kattava puhelin­verkko” on kyllä ihan käypä, vaikka siinä onkin lauseenvastike. Mutta toisen, partisiipin ”tehty” ympärille rakennetun lauseenvastikkeen korvaaminen sivulauseella tuo selkeämmin esille ilmaisun epämääräisyyden. Olennaistahan on, että puhelinverkkoa voidaan käyttää, vaikka se on tehty muuhun tarkoitukseen. Lukijan kai voidaan olettaa tietävän, että puhelin­verkko kattaa koko maan. Toisaalta ”puhelinverkko” on asiayhteyteen liian käsit­teel­li­nen sana; olisi selvempi puhua puhelinlinjoista. Ilmaisun ”käyttää hyväksi” osia ei pitäisi erottaa toisistaan, koska se muodostaa kiinteän sanonnan. Lisäksi sanan ”myös” sijainti voi aiheuttaa koomisen mielleyhtymän: voidaan käyttää ”myös hyväksi”, varmaankin siis myös pahaksi? Selvintä toki on jättää tarpeeton sana ”hyväksi” tästä kokonaan pois. Näin ollen virkkeen voisi korjata seuraavaksi:

Tiedonsiirrossa tietokoneiden välillä voidaan käyttää myös puhelinlinjoja, vaikka ne on alun perin tehty muuhun tarkoitukseen.

Lauseenvastikkeiden korvaaminen johtaa siis usein siihen, että koko virke on syytä muotoilla uudestaan. Lauseenvastikkeiden avullahan tyypillisesti kasataan yhteen virkkeeseen liikaa asiaa ilman, että asioiden suhteita toisiinsa edes ilmaistaan selkeästi.

Melko tavallista on, että ei ole mahdollista keventää virkettä korvaamalla suoraan lauseen­vastike sivulauseella. Oletetaan, että virke alkaa seuraavasti:

Valtioneuvoston vuonna 1922 asettaman turhuuskomitean keskusvirastoille lähettämässä kyselyssä selvitettiin – –

Tällöin lauseenvastikkeiden mekaaninen korvaaminen tuottaisi seuraavan tekstin:

Kyselyssä, jonka turhuuskomitea, jonka valtioneuvosto oli asettanut vuonna 1922, oli lähettänyt keskusvirastoille, selvitettiin – –

Tämähän ei ole tyylikästä eikä helposti ymmärrettävää. Vaikka vain toinen lauseen­vastik­keis­ta korvattaisiin sivulauseella, virkkeen rakenteesta tulisi erittäin kömpelö. Tällaisissa tapauksissa täytyy siis valita pienempi paha eli sietää raskaita lauseenvastikkeita – mutta vain, jos ei ole mitenkään mahdollista muuttaa tekstin koko rakennetta järkevämmäksi. Lauseenvastikkeiden huono korvattavuus on nimittäin hyvin usein vain oire siitä, että virkkeeseen on ahdettu aivan liikaa asiaa. Jos siis mikään laki, asetus tai määräys ei estä, voisi yllä olevan kuvitteellisen virkkeen alun purkaa näin:

Valtioneuvosto asetti vuonna 1922 turhuuskomitean. Komitea lähetti keskusvirastoille kyselyn. Siinä selvitettiin – –

Monet kirjoittajat pitävät tällaista lyhyistä virkkeistä koostuvaa tekstiä töksähtelevänä. Ymmärrettävyys kai kumminkin on tärkeämpää kuin tyylikkyys. Jos tyylisyistä haluaa kirjoittaa pitempiä virkkeitä, kannattaa lähteä liikkeellä edellä esitetyistä lyhyistä virkkeistä ja punoa niitä luontevasti yhteen sen sijaan, että pyrkisi suoraan tuottamaan pitkiä virkkeitä. Liittämällä lyhyitä virkkeitä yhteen päästäisiin esimerkiksi seuraavaan:

Valtioneuvosto asetti vuonna 1922 turhuuskomitean, joka lähetti keskusvirastoille kyselyn, jossa selvitettiin – –

Vaikka tällainen joka-lauseiden käyttö ei rikokaan virkkeiden rakennetta vaan vain sitoo lauseita yhteen, kannattaa miettiä, missä vaiheessa lukija alkaa haukkoa henkeään.