Arkisen asiakirjoittamisen opas, luku 4 Miten kirjoitan sujuvasti:

Korostukset ja kirjasinlajit

Sulkujen ja alaviitteiden käytöllä pyritään muun muassa tärkeän ja vähemmän tärkeän erottamiseen toisistaan. Tätä kuvastaa se, että usein alaviitteet kirjoitetaan pienemmällä kirjasinlajilla kuin varsinainen teksti. Joskus kirjasinlaji on niin pieni, että silmiä särkee.

Alaviitteiden käytön asemesta saatetaan menetellä niin, että osa tekstin kappaleista vain kirjoitetaan pienemmällä kirjasinlajilla. Tämä on ystävällisempää niitä lukijoita kohtaan, jotka haluavat lukea kaiken, mitä kirjoittajalla on esitettävänä. Toisaalta se tekee pääasioihin keskittymisen hankalammaksi.

Toinen tapa erottaa tärkeä ja vähemmän tärkeä toisistaan on se, että kirjoitetaan vä­hem­män tärkeät asiat tavallisella kirjasinlajilla ja tärkeämmät lihavalla, kursivoituna, alle­viivat­tu­na tms. Kaikkein tärkeimpien asioiden korostamiseksi näin voikin joskus tehdä, mutta monien eri kirjasinlajien käyttely tekee tekstin levottoman näköiseksi ja ikäväksi lukea. Lisäksi liha­voi­tu­jen asioiden on syytä olla todellakin tärkeitä. Esimerkiksi melko yleinen tyyli lihavoida henkilöiden nimet on varsin kummallinen, koska harvoinhan nimet tai henkilöt ovat pääasia. Ihmisten nimien kirjoittaminen isoilla alkukirjaimilla on saanut alkunsa kunnioi­tuk­sen osoittamisesta; sen on syytä riittää, lihavointia tai muuta poikkeavaa kirjasinlajia ei tarvita.

Lehtialalla on kuitenkin yleinen käytäntö, että henkilön­nimi lihavoidaan, kun se esiintyy jutussa ensi kerran. Tarkoituksena lienee osittain helpottaa nimien löytämistä silloin, kun nimi esiintyy jutussa myöhemmin ja lukija haluaa palata taakse­päin katsomaan, kuka tämä henkilö olikaan.

Paras keino on se, että ensinnäkin jätetään tarpeeton pois ja toiseksi rakennetaan kappaleet siten, että alussa on ydinvirke. Muutoinkin kannattaa yleensä kappaleen sisällä edetä tärkeämmästä asiasta vähemmän tärkeään. Jos lukija huomaa, että kappaleessa mennään hänen kannaltaan epäolennaisiin asioihin, hän voi hypätä seuraavaan kappa­lee­seen. Kirjoittajan kannattaa muistaa, että lukijat joka tapauksessa tekevät niin, joten teksti kannattaa rakentaa sen mukaisesti.

Lihavointien hillitty käyttö voi olla laajoissa kirjoituksissa perusteltua sen takia, että lukijan oletetaan käyttävän niitä hakuteoksina. Silloin on ensimmäisen lukemisen jälkeen helpompi löytää eri aiheita käsittelevät kohdat, kun ne hiukan hyppäävät silmille. Mutta muista, että asioiden löytämisen keskeiset välineet ovat kuitenkin sisällysluettelo ja ha­ke­mis­to. Lisäksi väliotsikko on usein parempi ratkaisu kuin lihavointi kappaleen sisällä.

Eri kirjasinlajeja voidaan käyttää muuhunkin kuin korostamiseen. Esimerkiksi lainaukset saatetaan kirjoittaa kursiivilla, samoin tieteelliset nimet ja muut sitaattilainat, ja esimerkit tietokoneille annettavista komennoista ja tietokoneiden tulosteista kirjoitetaan usein erityisellä kirjasinlajilla, konekirjoitustekstin tapaisella. Tällainen menettely voi merkittävästi selkeyttää tekstiä mutta myös tehdä siitä varsin epämiellyttävän näköistä. Muutoinkin kannattaa huomata, että vaikka eri kirjasinlajien käyttö elävöittää tekstiä, kannattaa paljon enemmän pelätä sitä, että teksti on luotaantyöntävän kirjavaa kuin sitä, että se on tylsän konekirjoitustekstin näköistä.

Yleisiä ohjeita eri kirjasinlajien käytöstä on vaikea antaa. Aina kannattaa toki muistaa vanha sääntö: kohtuus kaikessa. Lähtökohdan tulisi olla se, että teksti kirjoitetaan yhdellä kirjasinlajilla ja muita käytetään vain todellisen tarpeen mukaan, ei itsetarkoituksellisesti. Toisaalta käytännön tulisi olla samanlainen koko tekstissä. Itse olen päätynyt tietokone­aihei­sis­sa teksteissäni siihen, että kirjoitan komentojen ja ohjelmien nimet tavallisella kirjasinlajilla tekstin seassa mutta erilliset laajemmat esimerkit konekirjoitus­tekstiä vastaavalla lajilla erilleen itse tekstistä.