Kirjoittamisen vaikeudesta ja helppoudesta

Kirjoittamisen vaikeuksia on monia, mutta suuri osa niistä johtuu vain huonoista tot­tu­muk­sis­ta ja asenteista. Jos onnistumme raivaamaan nämä pois, voi kirjoittaminen muuttua paljon miellyttävämmäksi. Aina kuitenkin jää jäljelle ymmärtämisen ja ajattelemisen vaikeus: ennen kuin kannattaa kirjoittaa jostakin asiasta, on ensin saavutettava tietoa ja ymmärrystä siitä sekä lisäksi ajateltava, miten sen parhaiten esittäisi lukijoille.

Eräs vanha ohje sanoo: pidä kiinni asiasta, niin sanat seuraavat perässä. Aina kirjoittaminen ei ole ihan niin helppoa, mutta ohje on silti hyvä. Jos itse hukkaat esityksesi juonen, niin ei lukijakaan pysy kärryillä.

Säännöt: avuksi vai haitaksi?

Edellä olen jo viitannut siihen, että yksi hyvin tärkeä kirjoittamista vaikeuttava asia on se, että kirjoittajalla on mielessään kaavamaisia sääntöjä. Usein säännöt ovat tiedostamattomia ja perustuvat mielikuviin siitä, miten muut ovat samantapaisia juttuja kirjoittaneet. Tieteellistä raporttia tai komiteanmietintöä kirjoittava on lukenut monia raportteja tai mietintöjä ja noudattaa yleensä samantapaista tyyliä. Vallitsevat tyylit voivat kuitenkin olla aivan vääriä ja epätarkoituksenmukaisia. Ei ole pitkääkään aikaa siitä, kun lainoppineet vakaasti uskoivat, että tuomioistuimen päätös pitää ehdottomasti kirjoittaa yhdeksi virkkeeksi, vaikka siitä tulisi monta sivua pitkä ja ainakin maallikolle täysin käsittämätön.

Ajatteletko parhaiten kirjoittamalla?

Kirjoittamisessa on myös sellaisia vaikeuksia, jotka eivät johdu vääristä opeista vaan asioiden ja niiden ajattelemisen vaikeudesta. Harva meistä osaa kirjoittaa selkeämmin kuin ajattelee. Toisaalta kirjoittaminen voi olla tehokas ajattelun väline: kun panee asiat paperille sellaisina, kuin ne nyt ymmärtää, voi paremmin nähdä, missä on epäselvyyttä ja sekavuutta. Moni­mut­kai­sia asioita voi usein miettiä paremmin, kun ne on kirjoitettu mahdollisimman selkeästi, koska silloin muisti saa apua kirjoituksesta.

Muuan nyrkkisääntö sanoo, että ihminen voi pitää hetkellisesti mielessään enintään noin seitsemän asiaa. Tämä tarkoittaa, että ilman kirjoituksen apua voimme samanaikaisesti tarkastella vain seitsemää näkökulmaa, piirrettä tai osa-aluetta. Tämä on usein aivan liian vähän, ja ne seitsemän, jotka pidämme mielessämme, eivät välttämättä ole ne tärkeimmät. Kun asiat on listattu paperille, niistä voi paremmin pyrkiä poimimaan olennaisimmat.

Kirjoittaminen on taito, joka paranee harjaannuksen myötä, usein aika hitaasti. Ei siis pidä masentua siitä, että kirjoittaminen tuntuu aluksi vaikealta, jopa ylivoimaiselta. Kirjoittaminen on kuitenkin vain kielen käyttöä, ja ihmisellä on synnynnäinen, ”sisäänrakennettu” kyky oppia kielen käyttö. Ei kukaan meistä osaa heti synnyttyään kävellä, ja kuitenkin lähes kaikki oppivat kävelemään. Kirjoittaminen on vähän samanlainen asia; se vain vaatii pitemmän opettelun.

Lyhyt on vaikeampi kuin pitkä

On melko yleisesti tunnettua, että on paljon vaikeampaa ja hitaampaa kirjoittaa lyhyt ohje kuin pitkä. Syynä on ennen muuta se, että lyhyttä ohjetta kirjoitettaessa pitää ajatella enemmän – sekä asiaa että lukijaa. Siinä täytyy päättää, mikä on todella tärkeää ja miten se sanotaan lyhyesti mutta ymmärrettävästi. Pitkän jutun kirjoittaja voi panna mukaan kaiken mitä asiasta tietää ja vähän muutakin.

Pitkää juttua voi toki lyhentää, mutta tulos on lähes aina huonompi kuin jos olisi alun perin suunniteltu ja tehty lyhyt juttu. Vielä hassummin käy, jos juttu annetaan toisen ihmisen lyhennettäväksi. Tosin tulos voi olla kohtuullinen, jos lyhentäjä tuntee erittäin hyvin jutun aihetta ja osaa kirjoittaa, mutta silloinhan hänen kai olisi alun perinkin pitänyt olla jutun kirjoittaja. Jälkikäteen tehtävän lyhentämisen vaikeuksia on monia, mutta mainittakoon tässä se, joka on henkisesti ehkä rasittavin: jos on käyttänyt aikaa ja nähnyt vaivaa kirjoittaakseen jotakin, on vaikeaa pyyhkiä se pois, vaikka se olisi miten tarpeeton. Voipa käydä niinkin, että omaa tekstiään lyhentäessään tekee valinnan mukaan ottamisen tai pois jättämisen välillä sen mukaan, miten hyvin on mielestään asian ilmaissut, eikä asian tärkeyden mukaan.

Kirjoittamisen harjoittelu kannattaakin ehkä aloittaa pitkistä jutuista. Pitkä juttu on yleen­sä mielekäs vain silloin, kun se on tarkoitettu aihepiiristä erityisesti kiinnostuneille ja sitä jo ainakin jossain määrin tunteville ihmisille. Silloin viestinnän perustilanne on mah­dol­li­sim­man edullinen: kirjoittaja ja lukija ovat – kirjoituksen aihepiirin kannalta – samoissa sfääreissä, vertaisia, ehkäpä hengenheimolaisiakin, ja kaltaisilleen on paljon helpompi kirjoittaa kuin joukolle mitä erilaisimpia ihmisiä.