Imperatiivimuotoisella verbillä voidaan esittää neuvo, kehotus, pyyntö tai käsky. Merkitys hahmotetaan tilanteen mukaan. Etenkin kirjoitetussa tekstissä, joka on tarkoitettu yleiseksi (ohjeeksi tms.), imperatiivi on normaali neuvomisen tms. tapa. Toisessa ääripäässä on imperatiivin käyttö suoran ja velvoittavan käskyn esittämiseen. Muutoin imperatiivin soveltuvuus vaihtelee‑
Pelkkä imperatiivi voidaan kokea sopimattomaksi tavaksi esittää kehotus tai pyyntö. Siksi käytetään usein jotakin pehmentävää ainesta, kuten liitettä ‑pa tai ‑han taikka muotoillaan lause toisin, esimerkiksi muodoltaan kysymyslauseeksi, vaikka tarkoitetaan pyyntöä.
Kielto, jossa neuvotaan, kehotetaan, pyydetään tai käsketään olemaan tekemättä jotain, voidaan ilmaista kieltoverbin imperatiivilla älä tai älkää. Siihenkin liitetään usein jotain pehmentävää, ja kielto voidaan myös ilmaista muunlaisilla rakenteilla,.
Iso suomen kielioppi kuvailee laajasti (luvussa Imperatiivi ja muut direktiivit, § 1645–1677) erilaisia tapoja esittää ”ohjaileva lausuma, jolla käsketään, kehotetaan, pyydetään tai neuvotaan puhuteltavaa toimimaan tai olemaan toimimatta tietyllä tavalla”.
Jos imperatiivi ei tunnu sopivalta, saatetaan päätyä monenlaisiin epäsuorempiin ilmauksiin, jolloin lauseen merkitys voi jäädä epäselväksi. Tällaisia ongelmia voi syntyä erityisesti seuraavista:
Täsmällisyyteen ja kohteliaisuuteen voi pyrkiä esittämällä verbillä, onko kyse pyynnöstä, toivomuksesta tai jostain muusta.
Velvoittavaksi tarkoitettu ohje on selvintä esittää imperatiivilla silloinkin, kun ohjeen esittäjällä ei ole käskyvaltaa.