Muistoja korkeakoulujen atk-päiviltä vuonna 1994

Esipuhe - mitkä ihmeet atk-päivät?

Korkeakoulujen atk-päivät saivat alkunsa vuosia sitten laskentakeskuspäivien nimellä. Nimenmuutos heijastaa toisaalta sitä, että laskentakeskukset ovat yleensä muuttaneet nimensä atk-keskuksiksi, toisaalta sitä, että mukaan on tullut lisääntyvässä määrin myös atk:n hyväksikäyttäjiä.

Atk-päivät järjestetään vuosittain syksyllä. Järjestelyistä huolehtivat vuorollaan eri atk-keskukset. Tänä vuonna oltiin Oulussa eli oli Oulun yliopiston atk-keskuksen vuoro. Päivät järjestettiin torstaista lauantaihin 13. - 15. lokakuuta. Osallistujia oli yli neljäsataa, ja ohjelma oli laaja. Massatapahtumaluonne ei kuitenkaan paljoakaan haitannut, koska useimmat tuntevat niin suuren osan porukasta ennestään, aiemmilta atk-päiviltä tai muuten. - Seuraavat atk-päivät järjestää Jyväskylän yliopiston atk-keskus ja sitä seuraavat Teknillisen korkeakoulun atk-keskus.

Edellä mainittua atk-päivien luonteen muuttumista tavallaan kompensoi se, että keväisin on ruvettu järjestämään pienimuotoisempia tutustumispäiviä nimenomaan atk-keskusten henkilökunnalle.

Sekä atk-päivistä että tutustumispäivistä on monilla ihmisillä paljon hyviä muistoja, ja niiltä on saatu paljon ammatillisesti merkittävää - tietoja, vaikutteita ja yhteyksiä. Toki niillä on myös viihteellinen puolensa, irtautuminen arjen rutiineista ja ankara bailaaminen.

Oululaisten täysosuma

Oululaiset onnistuivat mielestäni luomaan tasapainoisen kokonaisuuden, jossa oli monipuolista asia-antia eri aloilta, yleiskuvaa luovia yhteisiä tilaisuuksia, hyvät mahdollisuudet vapaaseen jutusteluun sekä kaiken huipentumana kolmituntinen koulutustilaisuus, joka vinksautti hyvin monen ihmisen asenteen atk-työhön ihmisläheisemmäksi.

Itse sain paljon sekä tietoa että ideoita, teknisiä ja muita. Ideoita tuli sen verran paljon, että laadin tämän raportintapaisen ennen muuta siksi, etteivät ideat pääsisi unohtumaan. Yhtä ja toista on kyllä jo unohtunut, ja nyt alan vihdoinkin ymmärtää, että tällaisiin tilaisuuksiin pitäisi ottaa kannettava mikro mukaan.

Myönteistä antia käsittelen seuraavassa tarkemmin. Tietysti yksittäisissä tilaisuuksissa ja järjestelyissäkin oli mokia, mutta niitä ei kannata hirveästi penkoa. Jos mukaan otettaisiin vain täydellisiä esiintyjiä ja esityksiä, ohjelma jäisi hyvin suppeaksi.

Atk-keskusten yhtiöittäminen esillä

Vaikka lähdimme matkaan siivottoman aikaisella lennolla (kello 6) eli huomattavasti ennen heräämistä, useimmat vaikuttivat kuitenkin kohtuullisen virkeiltä siinä vaiheessa, kun päästiin ensimmäiseen varsinaiseen asiaan. Harri Lukkarinen, joka opetusministeriön asettamana selvitysmiehenä oli selvitellyt pääkaupunkiseudun korkeakoulujen yhtiöittämistä, kertoi työnsä tuloksista. Päätulos oli, että ei yhtiöitetä. Sen sijaan hän esitti seitsenkohtaisen toimenpideohjelman. Merkittävimmät ehdotukset olivat arvioni mukaan seuraavat: Selvitysmiehen esitelmää kommentoi Helsingin yliopiston atk-keskuksen johtaja Lars Backström. Sen jälkeen tilaisuuden juontaja arvioi, että Backström oli suunnilleen samaa mieltä kaikista kohdista. Oma arvioni on, että hän oli jokaisesta kohdasta tasan eri mieltä, joskin sanoi sen diplomaattisesti eli viitaten joka käänteessä siihen, että korkeakoulut ja atk-keskukset tekevät ratkaisunsa itsenäisesti. En voinut olla näkemättä kommentoinnin taustalla perustuslain sanoja "Yliopistolla pysytetään itsehallinto-oikeus". Paljon raikkaampaa olisi ollut, jos kommentoija olisi selvästi sanonut oman arvionsa ja käsityksensä siitä, miten hänen yksikössään kannattaisi tehdä ehdotusten suhteen. Nyt tätä kirjoittaessani muuten vasta huomaan, että minulle on jäänyt epäselväksi ehdotusten jatkokäsittely: ottaako opetusministeriö niihin kantaa vai menetteleekö kukin korkeakoulu niiden suhteen miten haluaa?

Tietoa uupumuksesta

Seuraavaksi siirryttiin aivan erityyppiseen asiaan: psykologi Virpi Ylijukuri kertoi aiheesta "Burnout ja oman jaksamisen keinot". Aihe kiinnosti minua, ja esityksessä oli paljon asiaa, joskin melko sekavasti jäsennettynä. Ohjeet jaksamisen keinoista eivät vaikuttaneet kovin konkreettisilta ja sovellettavilta.

Mutta tärkeää oli oivaltaa, että uupumuksen yksi keskeinen syy on se, että työhön kohdistetaan ylisuuria odotuksia ja että työn kautta yritetään ratkaista ongelmia, jotka ovat aivan muilla elämän alueilla. Tämä tuntuu soveltuvan aivan erityisen atk-alaan, vaikka esitelmöitsijä ei siihen erikseen juuri viitannutkaan. (Mieleeni nousi hiljattain lukemani väite siitä, että kolmasosa atk-työntekijöistä on vakavasti häiriintyneitä psyykkisesti.)

Se, että atk-alan asiantuntijat niin yleisesti jättävät järjestelmät ja järjestelyt dokumentoimatta eivätkä kykene puhumaan työstään niin että muut ymmärtäisivät, ei johdukaan vain halusta turvata oma työllisyys. (Tietysti jos minä olen ainoa ihminen maailmankaikkeudessa, joka todella tuntee jonkin atk-järjestelmän tai sen osan, työnantajalla ei juurikaan ole varaa potkia minua pois.) Toinen, syvällisempi syy on halu olla ehdottoman pätevä jollakin alalla ja tuntea itsensä tarpeelliseksi. Jos emme voi kokea olevamme rakastettuja, haluamme kokea ainakin olevamme välttämättömiä. - Tämä siis oli omaa tulkintaani ja jatkokehittelyäni aiheesta.

Kurssitusta: tieteellinen visualisointi ja sonifiointi

Seuraavaksi mentiin teknisempiin aiheisiin, kuten varmaan hyvä olikin. (Ei liene psyykkisesti hyväksi pohtia psyykkisiä ongelmia yhteen menoon kovin pitkään.) Tarjolla oli viisi vaihtoehtoista kurssityyppistä iltapäivätilaisuutta. Niiden lisäksi oli vielä neljä rinnakkaista sessiota, joten valinta oli vaikea. Alkoi tuntua siltä, että atk-päivillä olisi ollut asiaa vaikka atk-viikoksi, niin monia kiinnostavia aiheita joutui jättämään pois henkilökohtaisesta ohjelmastaan.

Itse valitsin tieteellisen visualisoinnin ja sonifioinnin, lähinnä saadakseni yleiskuvan aihepiiristä, jota tunsin aivan liian vähän - mutta myös luottaen CSC-läisten kouluttajien ammattitaitoon.

Kurssi pidettiin työasemaluokassa, jossa esitystä saattoi seurata valkokankaalta, jolle heijastettiin siirtoheittimen avulla materiaali, joka oli tehty hypertekstimuotoon Webin (WWW:n) tekniikalla. Mutta vaihtoehtona oli istua työaseman äärellä ja itse seikkailla materiaalissa; tämän tietysti itse valitsin. Materiaali ei vielä ole julkisesti luettavissa Webissä mutta esiintyjät lupasivat, että se tulee julkiseksi (CSC:n Web-palvelimeen), kunhan sitä saadaan vielä kehitettyä.

Esitys antoi minulle varsin mukavan yleiskuvan visualisoinnista ja sonifioinnista sekä niiden tekniikoista. Hiukan liian nopeasti kyllä edettiin, varsinkin kun kurssille varatusta ajasta osa jäi käyttämättä.

Erityisen mielenkiintoista oli tutustua sonifioinnin (sonifikaation) käsitteeseen ja sen havainnollistuksiin. Sonifioinnissa fysikaalisia tai muita suureita kuvataan ääniksi samaan tapaan kuin niitä visualisoinnissa kuvataan näkyviksi ilmiöiksi esim. vääräväritekniikalla. "Data on sävellys, jonka orkesterina toimiva ohjelma soittaa." Kun kysyin, onko asialla muuta kuin viihteellistä merkitystä, minulle esitettiin vakuuttavasti että on. Esimerkkeistä jäi erityisesti mieleen sokeat kemistit.

Kurssin järjestelyt antoivat aihetta monenlaiseen mietiskelyyn. Työasemaluokka oli siten kalustettu, että työasemat olivat huoneen reunoilla ja keskellä oli tavallisia tuoleja. Olen saanut sen käsityksen, että sellainen järjestely on pedagogien suosittelema: on oppimiselle parempi, että luokassa voi keskittyä erikseen opetuksen seuraamiseen ja erikseen harjoitteluun laitteilla. Kuulin kuitenkin, että järjestely ei ole pysyvä eikä tarkoituksellinen vaan tehty vain tähän tilaisuuteen, johon oli ilmoittautunut enemmän väkeä kuin työasemille mahtuu! Aihepiiri on kiinnostava, koska omassa korkeakoulussani on mahdollisesti edessä laajamittainen uusien atk-tilojen suunnittelu.

Mieleni jäi sekavaksi. Huomasin nimittäin, että esityksen seuraaminen sekä kankaalta että kuvaruudulta on mahdotonta ja että kurssimateriaalin lukeminen omalta työasemalta on paljon mukavampaa. Siinähän voi hypätä hypertekstissä taaksepäin tai - jos aineisto on sopivasti suunniteltu - hakea lisätietoja oudoista käsitteistä yms. ilman, että tarvitsee häiritä opetusta sellaisilla kysymyksillä, jotka ovat muille oppilaille tarpeettomia. Opettajan läsnäolon merkitykseksi jäikin hänen äänensä - joka tietysti voitaisiin välittää myös kuulokkeiden kautta. Tarvitaanko siis sittenkään kalliita siirtoheittimiä saati edellä mainitun laista tilaa vievää kalustusta, liitutaulusta puhumattakaan?

Web

Pienenä yksityiskohtana visualisointikurssin järjestelyistä voisi huomauttaa, että opettajat eivät mitenkään opastaneet oppilaita siihen, miten näiden oletetaan toimivan. Tuntui siltä, että Webin käyttötaitoa pidettiin itsestäänselvyytenä.

Muutoinkin Web oli atk-päivillä esillä vain taustalla. Viimevuotisilla atk-päivillä Gopher oli vahvasti esillä, nyt siitä puhui tuskin kukaan. Webistäkin puhuttiin melko vähän, mutta ehkä lähinnä siksi, että kaikkien oletettiin jo tietävän siitä. Hiukan häiritsi se, että eri esiintyjät olettivat kuulijoilta hyvin eritasoisia lähtötietoja: joku puhui Webistä ikäänkuin ihmisille, jotka eivät ole kuulleetkaan siitä, joku taas olettaen, että Web on jokapäiväistä leipää.

Ehkäpä tulevien atk-päivien yhteyteen kannattaisi järjestää esimerkiksi varsinaisia päiviä edeltäväksi iltapäiväksi tutorial-tyyppisiä esityksiä. Tällöin osallistujat saataisiin paremmin samalle lähtöviivalle niissä keskeisissä aiheissa, jotka varsinaisilla päivillä ovat esillä.

Tuntuu siltä, että nettipalveluista on jo tullut atk-keskusten väelle osittain aivan arkinen asia, johon ei kiinnitetä erityisempää huomiota. Emmehän pidä enää erityisen hienona ja mainittavana sitä, että tekstinkäsittely tehdään tietokoneella. Sanoisin kuitenkin, että työtottumusten tasolla Webin arkipäiväistymiseen on vielä pitkä aika. Eivät ihmiset vielä ajattele, että on hupsua tehdä dokumentteja muualle kuin Webiin, yhtä hupsua kuin kirjoittaa mitään vähänkään pitempää juttua vanhanaikaisella kirjoituskoneella.

Hypermediaa ja CD-tekniikkaa

Koska visualisointikurssi päättyi suunniteltua aiemmin, ehdin vielä hyper- ja multimediasessioon kuulemaan osan esityksestä "Hypermedia- ja CD-teknologian kehitysnäkymät" sekä esityksen "WWW-palvelut ja Mosaic-käyttöliittymä". Esityksissä ei ollut minulle paljoakaan uutta, mutta ne innostivat juttelemaan esitysten jälkeen aihepiirejä tuntevien ihmisten kanssa. Luulen nyt jopa ymmärtäväni periaatetasolla, mikä on tiedon tallennustapa CD-tietolevyssä. Ajatuksia CD-tietolevyjä kirjoittavan laitteen hankkimisesta kehiteltiin sitten bussissa niin vauhdikkaasti, että niistä myöhemmin kertoessani johtaja käski panna jäitä hattuun.

Meilipalvelut

Iltapäivällä nälkä alkoi haitata näköä, koska olin jättänyt lounaan väliin osittain pitkien jonojen takia, osittain siksi, että lounastauolla tietysti piti käväistä lukemassa meilit ynnä katsella paikallisen atk-keskuksen tiloja.

Meilien lukemista ja muita Internet-palveluja varten järjestäjät olivat varanneet käyttöömme isohkon mikroluokan. Sen kapasiteetti, viisitoista mikroa, tuntui riittävän hyvin. TKK:n koneiden käyttö sujui mainiosti sitä lukuun ottamatta, että pääte-emulointi toimi varsin oudosti. Koneet jopa vaikuttivat huomattavasti vauhdikkaammilta kuin TKK:ssa käytettyinä, mikä ehkä johtuu oman atk-keskukseni sisäisen verkon pullonkauloista. Siinäpä tuli tietoliikenneihmisillemme hiukan ihmettelemistä.

Nykyisin pitäisin yhtenä perusvaatimuksena kaikille vähänkin isommille konferensseille ja muille vastaaville, että osallistujilla on mahdollisuus käyttää nettiä. Tämä siis oli hoidettu hienosti. Ongelmana vain oli, että hotelli oli kaukana kokouspaikasta. Mielessäni kyllä käväisi pöläyttää hotellin henkilökuntaa kysymällä, missähän voisi käyttää Internet-palveluja. Ehkä olisi pitänyt, koska eivät hotellit sellaisia järjestä ellei niitä kysytä.

Iltajuhla

Elämä ei ole vain hauskanpitoa, vaan myös juhlimista. Iltajuhlaan valmistautuakseni sonnustauduin ykköspukuun, mikä osoittautui strategiseksi virheeksi, sillä suurin osa illasta ja yöstä kuluikin diskossa. No, ei se erityisemmin tahtia haitannut.

Spirituaalisempaan valmistautumiseen kuului mm. mukaani ottamieni kotiviinieni maistelu ja maistattaminen. Lisäksi osallistuin tapahtumaan, jota mainostettiin "coctail-tilaisuutena". Se oli kiinnostava sosiaalisen tarkkailun kannalta. Tila nimittäin oli ankea, tarjoiluun kuului lasillinen kuplivaa makeaa persikkaviiniä ennen pakkopullaa ja toinen lasillinen sen jälkeen, ja pakkopullana oli englanninkielisiä kalvoja, joilla oli englanninkielistä mainontaa erään valmistajan tuotteista hajautettua verkonhallintaa varten. Oli oikein kiintoisaa tarkkailla ihmisten suhtautumista tilanteeseen.

Iltajuhlassa tarjottiin poronkäristystä, joka oli hyvää mutta loppui kesken. Juomien myyntiä varten oli ilmeisesti yksi tarjoilija koko porukkaa varten, ja viinilista oli: punaista ja valkoista. Järjestetty ohjelma oli ilmeisesti produsoitu poimimalla vanhimmista Ilkamista vanhimpia juttuja ja tekemällä muutama oma lisää. Jälkeenpäin kuulin, että useat henkilöt olivat loukkaantuneet pappihahmon esiintymisestä niin, että poistuivat tilaisuudesta. Meitä on moneksi, enkä ole ihan varma siitä, että kuulemani poistumissyy oli todellinen.

Seurasi normaalia juttelua, juomista ja tanssimista. Ravintolasalissa soitettiin lähinnä 50- ja 60-luvun musiikkia, mikä minulle sopi oikein hyvin. Toisinkuunteleville oli tarjolla disko, jonne minäkin jossakin vaiheessa siirryin enemmistön mukana. Vuoden liikuntakiintiö tuli täyteen.

Verkkopalvelut avautuvat

Usean tunnin unen jälkeen oli aika avata silmät verkkopalveluiden avautumiselle, josta oli useita esityksiä eri kanteilta. Kirjastopalveluista en oppinut paljoakaan uutta, mutta innostus kehittää etäopetusta netin kautta tempaisi mukaansa; siinä vain teknisten verkkoyhteyksien alkeellisuus on vielä monin paikoin melkoinen ongelma.

Paavo Ahosen esitys "Internet tänään ja huomenna" kokosi mukavasti asioita, ja muistaakseni Paavo lupasi laittaa juttunsa Webiin piakkoin. Esitystä kuunnellessani meni kyllä puolet lounastunnista, ja toinen puoli meni pikatutustumisessa sovellusnäyttelyyn.

Sovellusnäyttely

Sovellusnäyttely, jossa oli esillä Oulun yliopistossa tehtyjä ohjelmia, oli avoinna perjantaina klo 9 - 13. Aiheet olivat kiinnostavia, ja varmaan jokaiselle oli ollut jotakin, mutta aika oli kovin niukka ja meni päällekkäin neljän kurssin ja kolmen session kanssa. Olisi ollut parempi, jos näyttely olisi ollut avoinna esimerkiksi esitelmien päätyttyä jonnekin iltaan asti, mutta sellaisen järjestämisessä toki olisi monia hankaluuksia.

Menin kuitenkin näyttelyyn, lähinnä tutustuakseni demoon "multimedian käyttö biologian opetuksessa", jota oli esittelemässä tekijä, prof. emer. Paavo Havas, jonka jotenkin muistin vuosien takaa korkeakouluneuvostoyhteyksistä. Esitys oli hyvin laadukas, ja siihen olisi mielellään tutustunut pitempään, sekä sisällön että teknisen toteutuksen osalta.

Muita demoja ehdin vain silmäillä - ja kuunnella taustalta musiikkikirjaston esittelyä. Ehdin kuitenkin järkyttää erästä esittelijää kysymällä, toimiiko hänen multimediasovelluksensa verkossa, ja vastauksen saatuani tarkentamalla: ei, tarkoitin Verkossa, siis Internetissä. Olin ehkä ilkeä mutta loppujen lopuksihan todellisuus tässä on ilkeä: vain Internetissä toimivilla multimediasovelluksilla on tulevaisuutta.

Atk-keskusten yhteistyö ja työnjako

Iltapäivän yhteistilaisuudessa kuultiin ensin atk-keskusten pääsihteerin Jukka Mäkelän (HKKK:n atk-keskus) raportti. Pääviestinä tuntui olevan, että yhteistyö pelaa ja kehittyy. Sen sijaan ajatukseen järjestelmällisestä työnjaosta eli siitä, että esimerkiksi sovittaisiin, mitä erikoisaloja missäkin hoidetaan, suhtauduttiin epäileväisesti.

Myöhemmässä CSC:n puheenvuorossa Matti Ihamuotila esitti varsin toisensuuntaisen näkemyksen. Siinä lähdettiin maailmojasyleilevästä tietotekniikkastrategian tarpeesta mutta tultiin myös konkreettisiin ongelmiin: kun Mäkelä oli esitellyt yhteistyömuotoja, niin Ihamuotila listasi asioita, joita hoidetaan erikseen ja päällekkäin eri atk-keskuksissa. On omat opintorekisterit, omat oppaat, omat käytön järjestelyt ja niin edelleen. Viimeisenä listassa oli, että on sentään yksi asia, jossa on käytössä samanlainen järjestelmä: VTLS. Asiaa tunteville tämä oli tietysti hyvä vitsi, koska kirjastojärjestelmä VTLS:hän tuli kaikkialle samanlainen ylhäältä tulleen sanelun perusteella, ei atk-keskusten yhteistyön johdosta.

Tilanne antaa tietysti aihetta monenlaisiin mietteisiin. Hyvin usein tuodaan esiin korkeakoulujen erilaisuus seikkana, joka pakottaa erilaisiin ratkaisuihin. Väite ei ole täysin perätön. Mutta esimerkiksi niiden oppaiden sisällöstä, joita eri atk-keskuksissa tehdään toisistaan melko riippumatta, varmaankin noin 96 % on yleistä ja yleispätevää, vaikkakaan ei yhtä tärkeää kaikkalla.

Itse päätin lakata surkuttelemasta tilannetta ja tehdä jotakin. Nykyisin tekniikka mahdollistaa kaikenlaista, vaikka joihinkin asioihin kuten oppaiden kustomointiin eri ympäristöihin sopiviksi tarvittaisiin uusia työkaluja. Mutta yhtä ja toista on tehtävissä, sillä Web mahdollistaa atk-keskusten oppaiden virtuaalisen kokoelman. Ainakin sillä saataisiin nykyinen tarjonta sekä atk-keskusten henkilöstön että asiakkaiden käyttöön. Seuraava vaihe voisi olla, että samanlaisia oppaita yhdistellään. Yhtenä ongelmana on kyllä se, että vasta osa oppaista on Webissä, samoin kuin se, että tekijänoikeuskysymykset eivät ilmeisesti ole niin selvät, kuin Jukka Mäkelä kertoi eli että kaikki oppaat olisivat muiden korkeakoulujen käytettävissä ilman muuta. Päätin kuitenkin ryhtyä hommaan eli rakentamaan virtuaalista opaskirjastoa. Loogisempi paikka sellaisen tekemiselle olisi kyllä mielestäni CSC mutta pääasia kai on saada aikaiseksi eikä olla looginen.

Atk-päivien jälkeen töihin palattuani juttelin näistäkin asioista sellaisten työtoverien kanssa, jotka eivät olleet mukana. Tuomo Syvänne esitti, että yhteistyö tai työnjako voi olla ongelmallista, mutta ainakin pitäisi päästä siihen, että yhdessä korkeakoulussa tehty työ saatettaisiin muiden käyttöön, jos jokin ratkaisu on koeteltu ja hyväksi havaittu. Hän mainitsi esimerkkinä Kai Vorman tekemän X-ympäristön. Asia on pantu liikkeelle ja uskoisin, että siitä tulee jotakin eli että saadaan aikaan "tuote", joka sisältää sekä systeemi- että käyttäjätasoisen dokumentaation ynnä tietysti ohjelmistopuolen.

Tärkeää on yleisemmin huomata, että oppaiden yhteiskäytön mahdollisuudet riippuvat olennaisesti siitä, että niissä kuvattavat järjestelyt ovat samanlaisia eri paikoissa. Toki se ei ole läheskään aina mahdollista, mutta ei pidä myöskään vaipua lukemaan mantraa "me olemme erilaisia, meillä on erilaiset tarpeet". Itse asiassa mielessäni kävi seuraava kerettiläinen ajatus: Onko korkeakoulujen sisäinen erilaisuus jopa suurempaa kuin niiden välinen? Olisiko jopa niin, että monissa asioissa atk-alalla korkeakoulutaso (eli korkeakoulun atk-keskus) on tarpeeton väliporras kansallisen tason ja paikallisen tason, laitoksen tai vastaavan, välillä?

Funetin ja CSC:n puheenvuorot

Markus Sadeniemi kertoili Funetin ja Matti Ihamuotila CSC:n kuulumisista. Niissä oli sen verran merkittäviä tietoja ja linjoja, että ehkä tällaiset yleiskatsaukset olisi kannattanut sijoittaa päivien ohjelman alkuun. Muistiinpanoni esityksistä ovat puutteelliset, mutta erityisesti jäi mieleen strategia, jonka mukaan Funet tähtää nopeuteen 34 (myöhemmin 115) megabittiä sekunnissa ATM-tekniikalla. Vaikutelmaksi jäi, että tämä tehtäisiin nopealla aikataululla.

Missä materiaali?

Osallistujille jaetuissa mapeissa oli suhteellisen paljon papereita, mutta ne olivat epäyhtenäisessä muodossa, eikä monista tärkeistäkään esityksistä ollut mitään. Jotkut osallistujat kuuluivat ihmettelevän, miksi heidän mapeissaan oli sellaisten sessioiden materiaalia, joihin he eivät olleet ilmoittautuneet, mutta niistä puuttui sellaisia juttuja, joita he olivat menossa kuuntelemaan. Mappien sisältö ei aivan ilmeisestikään ollut kustomoitu vaan kaikilla oli samanlaiset mapit, joissa oli sitä, mitä esitelmöitsijät olivat sattuneet toimittamaan.

Aineiston puute on tietysti melkoinen ongelma. Nykymaailmassa yhä useammat haluaisivat ainakin tiedon siitä, mistä aineisto on luettavissa netin kautta. Tilaisuuksien järjestäjät ovat tietysti hankalassa asemassa, koska esiintyjiä on vaikea painostaa. Eihän Web-maailmankonferenssinkaan materiaalia ole vielä julkaistu sen enempää paperilla kuin Webissäkään, vaikka tilaisuudesta on kulunut useita kuukausia, saati että se olisi ollut kokonaisuudessaan etukäteen luettavissa Webistä, kuten juuri sen konferenssin luonteeseen olisi sopinut.

Jotakin täytyy kuitenkin tapahtua, koska konferenssit massoittuvat ja rinnakkaisia sessioita on niin paljon, että pelkän otsikon perusteella valittaessa joudutaan aivan liian usein aivan vääriin sessioihin. Itse suosittelisin tulevien atk-päivien järjestäjille tiukkaa linjaa:

Tämä mahdollistaisi seuraavat seikat: Voi tietysti epäillä, että tällainen linja vähentäisi esiintyjien määrää liiaksi. Atk-päivillä on kuitenkin vuosien saatossa ollut paljonkin sellaisia esityksiä, jotka olisi ollut syytäkin karsia pois. Ongelmana voi toki olla, että karsiutuminen ei kohdistuisi sellaisiin tai vain sellaisiin. Mutta eiköhän ole niin, että esiintyjää, joka ei kunnioita yleisöään, ei pitäisi päästää esiintymään? Ratkaisu voisi löytyä osittain siltä linjalta, että teknisen aiheen asiantuntija ei välttämättä itse pidä esitystään vaan joku kaveri samasta paikasta, joka osaa esiintyä ja tuntee aihetta tarpeeksi; varsinainen guru olisi esityksessä mukana vain vastaamassa hankaliin kysymyksiin.

Lisäksi olisi syytä harkita kunnollisia esiintymispalkkiota. Työmies on palkkansa ansainnut, ja lähes kaikkia meitä raha motivoi kivasti. Palkkioiden ei toki tarvitse olla tähtitieteellisiä. - Ne, jotka eivät halua esiintyä kaupallisilla periaatteilla, voivat tietysti ilmoittaa, etteivät halua palkkiota, tai lahjoittaa sen hyväksi katsomaansa yleishyödylliseen tarkoitukseen.

Yleistä ja erityistä palloilua

Ohjelmassa olisi ollut neljä rinnakkaista sessiota, mutta mikään ei tuntunut minulle kovinkaan tärkeältä. Niinpä katselin paikallisen atk-keskuksen tiloja ja juttelin eri ihmisten kanssa. Illaksi ei ollut mitään järjestettyä ohjelmaa, joten lähdin kävelemään kaupungille, ensi hätään etsiäkseni pankkiautomaatin. Se löytyi kolmen kapakan jälkeen, sillä törmäsin kolmeen ihmiseen Helsingin yliopistosta, ja heillä oli mukanaan lista Oulun parhaista olutpaikoista. Lista oli otettu Helistä eli HY:n Gopherista, ja se on osaa laajempaa listaa olutpaikoista. Tutustuin ja ihastuin luostarioluisiin. Oli miellyttävää havaita, että oman uusimman kotiolueni "omituinen" maku ei olekaan niin omituinen vaan hiukan samaa vivahdetta kuin luostarioluissa. Löysimme myös mukavan ruokapaikan, turkkilaisen pikkuravintolan, jonka nimi on valitettavasti unohtunut.

Loppuillan vietin mielikuvituksettomasti mutta mukavassa seurassa hotellin ravintolassa ja yökerhossa.

Aurinkoiseen palveluun

Edellä kuvattu ohjelma olisi jo yksinään ollut mainio, mutta loppuhuipennus oli vielä edessä. Launtaina oli palvelukoulutusta otsikolla "Aurinkoiseen palveluun".

Aluksi Leila Kontkanen esitteli Turun kauppakorkeakoulun atk-keskuksen kokemuksia henkilökunnan palvelukoulutuksesta. Kurssittamisen asemesta oli järjestetty oppimistilaisuuksia, joskin jäi epäselväksi, mikä niiden sisältö oikein oli ollut. Esityksessä oli kyllä paljon asiaa ja ajattelemisen arvoista, mutta siinä oli omanlaistaan ammattikieltä ("adhokraattinen saareke professionaalisessa byrokratiassa"), jonka kunnollinen ymmärtäminen olisi vaatinut esitietoja, joita meistä useimmilla ei varmaankaan ole.

Varsinainen koulutusosuus oli tilattu O.D.A Viestintä Oy:ltä. Etukäteisjutuissa siitä puhuttiin mahtavilla sanoilla, mutta kerrankin kävi niin, että sellaiset lupaukset eivät olleet katteettomia. Kolme tuntia tuntui lyhyeltä, varsinkin kun siitä meni puoli tuntia taukoon, ja kerrankin olisi kaivannut lyhyempää taukoa. Nauroimme vedet silmissä, ja tuskin kukaan meistä onnistui olemaan muuttumatta. Puhuin jälkeenpäin monien ihmisten kanssa, ja vain kaksi heistä suhtautui varauksellisesti, puhuen "psykologisoinnista", mutta heidänkin vaikutelmansa tuntui voittopuolisesti myönteiseltä.

Mitä se siis oli? Se täytyy elää mukana, en osaa selittää. Sanalliset selitykset tuntuvat tylsiltä, koska olennainen viesti ja muutos ei ole selitysten tasolla. Mutta jos jotain sanoisin niin tämän: opin, että

Oli tavattoman tärkeää, että meitä oli monia, jotta voimme kannustaa ja tukea toisiamme säilyttämään sen hengen, joka syntyi. Olimme uskoakseni kaikki omituisessa hyvän olon ja innostuksen tilassa; uskomatonta kyllä, nyt kun on kulunut useita päiviä, fiilis on edelleen päällä. Olisi ollut vielä parempi, jos koko atk-keskuksemme olisi ollut mukana. Yritän viedä eteenpäin ajatusta, että tilaisimme koko porukallemme samalta firmalta koulutuspaketin, joka olisi samalla linjalla. Silloin sitä ehkä voisi sovittaa enemmän juuri atk-keskukselle sopivaksi, sillä nyt asia oli yleisluonteisempaa: viitekehyksenä oli yleensä palvelualan yritys ja nimenomaan sellainen, joka saa tulonsa suoraan asiakkailta eikä veronmaksajilta budjetin kautta. Atk-alalla on myös sille ominaisia palveluongelmia. Jos sellainen koulutus järjestyy, niin ehkäpä kouluttajat voisivat sitä ennen hiukan tutkia palveluamme tai sen puutetta käytännössä, esiintyen asiakkainamme. Silloin voisi löytyä monenlaisia esimerkkejä, uskoakseni myös hyvin myönteisiä, mutta silloin myös näkisi, missä on parantamisen varaa.

Esityksen monista esimerkeistä oli bussikuski, joka ei suostunut neuvomaan asiakkaalle, miten tämä pääsisi haluamaansa paikkaan, vaan käski tämän katsoa uudesta hienosta infotaulusta, vaikka bussi oli juuri lähdössä siihen paikkaan. Bussi lähti, mummo jäi, koska bussikuski koki tehtäväkseen kuljettaa bussia eikä ihmisiä. Aivan sattumoisin, luullakseni, tulimme testanneeksi Finnairin bussikuskia tässä suhteessa. Osalta porukasta nimittäin ruokailu vei niin paljon aikaa, että ehtiessämme hotellille bussi oli jo lähtenyt. Kaverimme huomasivat meidät, ja bussi kaarsi takaisin. (Hotellissa, jonne hädissämme soitimme, sen sijaan sanottiin, että bussi kulkee aikataulun mukaan eikä sitä voi pyytää odottamaan.) Bussikuski selvisi siis testistä, vieläpä suostui odottamaan mattimyöhäisiä, jotka olivat tulossa vaikka eivät vielä näkyvissä.

Tietysti tällaisella palvelulla on rajansa: ei ole hyvää palvelua, jos matkustajat myöhästyvät lentokoneesta odottelun takia. Ja samoin tietysti atk-alan palvelutyössä joudutaan joskus toteamaan, että monien tarpeet menevät muutamien ihmisten tarpeiden edelle eli kaikkea sellaista henkilökohtaista palvelua, jota halutaan, ei voida antaa. Jos sadan ihmisen tarvitsema kone on kumossa, sen nostaminen on useimmiten pantava yhden ihmisen ongelman hoitamisen edelle. Mutta silloinkin on tärkeää, ettei se ihminen saa sellaista kuvaa, että palvelemme mieluummin koneita kuin ihmisiä.

Kirjoitin tämän osallistuttuani atk-päiville ollessani Teknillisen korkeakoulun atk-keskuksen palveluksessa.

Jukka Korpela.