SI-järjestelmä vahvistettiin kansainvälisessä konferenssissa vuonna 1960, joskin siihen on myöhemmin tehty pieniä täydennyksiä. Perusta SI-järjestelmälle oli luotu metrijärjestelmällä, johon johtavat valtiot sitoutuivat sopimuksella v.ݓ. Suomi kuului alusta alkaen sopimuksen piiriin, aluksi Venäjän valtakunnan osana (ks. asetuskokoelmassa julkaistua asiakirjaa Kansainwälinen Meteri-sowinto.
Suomessa oltiin 1970-luvulla hyvin optimistisia SI-järjestelmään siirtymisestä. Täydellisen siirtymisen uskottiin tapahtuvan jopa muutamassa vuodessa. Valtiovarainministeriö antoi vuonna 1974 valtionhallinnolle ohjeet siirtymisestä SI-järjestelmän käyttöön siten, että siirtymäkauden olisi tullut päättyä vuoden 1977 lopussa. Päätös kuitenkin kumottiin v. 1978.
Laki mittayksiköistä ja mittanormaalijärjestelmästä (1156/1993) tuli voimaan vuoden 1994 alussa, ja sen 4 § on seuraava:
Mittayksiköiden käyttö
Lainsäädännön nojalla tehtävien mittausten tulee perustua kansainvälisen mittayksikköjärjestelmän mukaisiin mittayksiköihin. Lisäksi mittaustulosten tulee perustua mittayksiköihin, kun mittauksella on merkitystä taloudellisesti taikka sillä on vaikutuksia yleiselle turvallisuudelle tai terveydelle.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää erityisaloilla käytettäviksi muita kuin kansainväliseen mittayksikköjärjestelmään perustuvia mittayksiköitä
Kuitenkin esim. valtiomme aluevesiraja on määritelty siten, että mittayksikkönä on muinaisjäänne meripeninkulma, ja opetettaessa tekniikkaa ja tiedettä valtion ylläpitämissä oppilaitoksissa käytetään hyvin kirjavasti SI-järjestelmään kuulumattomia tai muuten ei-suositeltavia yksiköitä.
On selvää, että valtion ei tule eikä se voisikaan pakottaa yksityisiä ihmisiä, yhteisöjä ja yrityksiä käyttämään SI-järjestelmän mukaisia yksiköitä kaikissa tilanteissa. Mutta maamme lainsäädännössä on erikseen säädetty, millaisissa yhteyksissä niin tulee tehdä. Järjestyneeseen yhteiskuntaan kuuluu, että kaupankäynnissä ja sopimuksissa käytetään virallisia mittoja ja painoja. SI-järjestelmään siirtyminen on kuitenkin pahoin vesittynyt, kun osittain säädösten ja määräysten turhien poikkeusten, osittain valvonnan puutteen takia esimerkiksi
SI-järjestelmään kuulumattomien tai muuten ei-suositeltavien yksiköiden käytölle voidaan tietysti keksiä mitä erilaisimpia perusteluja, mutta todellinen syy on yleinen vanhoillisuus. Vanhat yksiköt tuntuvat luonnollisilta, koska niihin on totuttu. Mutta mitään todella luonnollistahan ei ole esimerkiksi autojen tehon esittämisessä hevosvoimina, ei varsinkaan nykymaailmassa; sitä paitsi hevosvoima (0,7355 kW) ei edes vastaa tyypillistä hevosen tehoa vaan on hiukan suurempi. Pelkästään se seikka, että jonkin yksikön käyttöön on yleisesti totuttu, ei saisi olla peruste sen säilyttämiselle. Muutoinhan käyttäisimme vieläkin virstoja ja aameja.
Yhtenä syynä siirtymisen hitaudelle on epäilemättä ollut se, että siirtymistä aloitettaessa määriteltiin, että SI-yksiköiden lisäksi voidaan erikoistapauksissa käyttää myös muita yksiköitä, joita määriteltiin kolme luokkaa: lisäyksiköt, poistuvat yksiköt ja poistettavat yksiköt. Erikoistapauksilla tarkoitettiin siirtymäkauden tilannetta sekä tieteen, tekniikan ja kaupan joitakin erikoisaloja. Tilanne kuitenkin ilmeisesti usein tulkittiin niin, että kaikenlaisia yksiköitä jäi edelleen yleiseen käyttöön, vaikka tarkoitus kai oli, että kussakin tapauksessa harkitaan huolellisesti, ovatko ne välttämättömiä.
Euroopan unioni antoi jo vuonna 1979 mittayksikködirektiivin, joka velvoitti laajasti siirtymään SI-järjestelmän käyttöön, joskin se salli pitkät siirtymäajat. Myöhemmin sitä tosin vesitettiin niin, että SI-järjestelmän mukaisen esityksen ohessa voidaan suureen arvo ilmaista myös muilla yksiköillä.
Pieneltä osin on ongelmiin vaikuttanut se, että SI-järjestelmässä on eräitä epäonnistuneita piirteitä, jotka tekevät sen joissakin tapauksissa hankalakäyttöiseksi. Lähinnä tämä koskee pinta-alan ja tilavuuden esittämistä, jota tarkastellaan jäljempänä.
On luonnollista, että ihmisen tavanomaisen aisti- ja kokemusmaailman ilmiöistä käytetään tarkoitukseen sopivia havainnollisia ja käteviä yksiköitä, vaikka ne poikkeaisivatkin SI-järjestelmästä. Lähinnä tämä koskee ajan yksiköitä kuten minuutti, tunti, päivä (vuorokausi), viikko, kuukausi ja vuosi, osittain myös lämpötilan esittämistä celsiusasteina. Ajan ongelmaa käsitellään jäljempänä. Mutta korostettakoon, että luonnollisuutta tai havainnollisuutta ei pidä liioitella. Tulemme nykyisin mainiosti toimeen metrijärjestelmällä, ja silloin kun käytämme tuumia ja jalkoja, emme tee sitä siksi, että haluaisimme todella mitata peukalolla tai jalkaterällä.