Jos ostan kaupasta tietokoneohjelman, saanko myydä sen toiselle, kun en enää itse tarvitse sitä? Tästä kiistellään, mutta varmimmin lain oikealla puolella tietysti pysyy, kun lähtee siitä, että ei saa. Poikkeuksena ovat ne tilanteet, joissa ohjelman lisenssiehdot sallivat edelleenmyynnin.
Erityisen selviä ovat tilanteet, joissa yritys on hankkinut lisenssin johonkin ohjelmaan. Edelleenmyynti on silloin yleensä erikseen vielä kielletty lisenssiehdoissa, jotka yritys on nimenomaisesti hyväksynyt.
Yksityiskäytössä ja "kaupan hyllyltä" ostettavien ohjelmien osalta tilanne on ongelmallisempi ja kiistanalaisempi. Tällöin on usein vedottu tekijänoikeuden niin sanottuun raukeamiseen: kaupasta ostetun kirjan saa myydä eteenpäin, miksi ei siis ohjelmaa? Suuntaus näyttää kuitenkin olevan sellainen, että ohjelman myynnissä katsotaan olevan kyse muustakin, ja olennaisesti muusta, kuin aineellisen esineen myynnissä.
Kuitenkin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu KKO 2003:88 näyttäisi sisältävän periaatteen, jonka mukaan tavanomaisessa ohjelmien myynnissä on kyse sellaisesta itse ohjelman myymisestä, että ohjelman saa myydä edelleen.
Tietokoneohjelman käyttäminen tarkoittaa normaalisti sen ajamista eli suorittamista. Usein tämä edellyttää joidenkin tiedostojen kopioimista (tai automaattista kopioitumista) kovalevylle. Mutta joka tapauksessa ohjelma tai osa siitä ajamisen yhteydessä kopioituu koneen keskusmuistiin. Tietokoneen perusmääritelmään kuuluu, että tietokoneen toiminta on sen muistiin latautuneen ohjelman suorittamista. Täten kyse on kappaleen valmistamisesta teoksesta, joka taas tekijänoikeuslain 2 §:n mukaan on lähtökohtaisesti tekijän määräämisvallassa. Tekijänoikeudellisesti epäolennaista on, tapahtuuko muistiin kopioituminen kerralla vai vaiheittain, kokonaan tai osittain. Kappaleen valmistamista on myös teoksen osan kopiointi.
Tämä tulkinta on tosin usein pyritty kiistämään. Asia on kuitenkin erikseen sanottu mm. HE 161/1990:n perusteluissa, jonka katsausosassa sanotaan: "Teosten tallentaminen tietokoneen muistiin on tekijänoikeudellisesti merkityksellistä teosten käyttöä. Kyseessä on lain 2 §:ssä tarkoitettu teoksen kappaleiden valmistaminen." Tämän ajatuksen toisti myös Jukka Liedeksen kirjoitus Tekijänoikeuksia uudistetaan Helsingin Sanomissa 1.12.1996. Hän toteaa, että eräisiin sopimusehdotuksiin sisältynyt maininta lyhytaikaisenkin kopioinnin kuulumisesta kopiointioikeuden piiriin - - vastaa jo nyt Suomessa voimassaolevaa tekijänoikeuslakia. Kopiointi myös tietokoneen muistiin on kopiointia. (Liedes on opetusministeriön neuvotteleva virkamies, jolla on ollut keskeinen osa valmisteltaessa kansainvälisen tekijänoikeusjärjestelmän uudistamista WIPO:n piirissä.)
On mahdollista, jopa todennäköistä, että yllä esitetyissä muotoiluissa on ajateltu ainakin ensisijaisesti muiden teosten kuin tietokoneohjelmien kopiointia, ja ehkäpä enemmän "pysyvään muistiin" (levylle) kuin "työmuistiin" (keskusmuistiin) kopiointia. Mutta ei ole mitään erityistä syytä, miksi ne eivät koskisi myös myös ohjelmien kopioitumista. Se seikka, että kopioituminen tapahtuu automaattisesti, ei poista käyttäjän vastuuta. Käyttäjä on kuitenkin vastuullinen toimija, jonka teoista kopioituminen johtuu.
Tässä omaksutun tulkinnan mukaan tekijänoikeudesta seuraa, että se, joka on ostanut tietokoneohjelman, ei saa myydä sitä edelleen. Luonnollisestikin tästä voidaan poiketa tekijänoikeuden haltijan kanssa tehdyllä sopimuksella. Tekijänoikeuden haltijana on käytännössä yleensä ohjelmistoalan yritys, jolle oikeudet ovat siirtyneet ohjelman tekijöiltä sopimusten tai lain perusteella.
Esimerkiksi käyttöjärjestelmän lisenssiehdot saattavat sallia sen myymisen mutta vain yhdessä sen koneen kanssa, johon se on hankittu, ja vain jos samalla toimitetaan määrätty siihen liittyvä aineisto kuten alkuperäinen asennuslevy ja aitoustodistus. Tämäntapaiset ehdot ovat oikeudelliselta luonteeltaan tekijänoikeuden haltijan antamia lupia, ja silloin ohjelman myyminen lupaehtojen vastaisesti loukkaisi tekijänoikeutta.
Asia on osittain tulkinnanvarainen siltä osin, kuin kyse on ohjelmasta, joka on alun perin ostettu "kaupan hyllyltä" esim. levykkeellä tai CD-romilla ja allekirjoittamatta nimenomaista lisenssisopimusta.
Jos ohjelman kappale ei ole piraattikopio vaan alun perin valmistettu ja myyty tekijänoikeuden omistajan luvalla, niin itse levykkeen, CD-romin tai vastaavan aineellisena esineenä kyllä pääsääntöisesti saa myydä eteenpäin. Tällä sinänsä on kuitenkin varsin vähän merkitystä. Olennaistahan on ohjelman laillinen käyttöoikeus, kuten Tekijänoikeusfakissa olen selostanut piraattikopiokysymyksen yhteydessä. Se, saadaanko ohjelmaan sellainen oikeus, riippuu niistä ehdoista, joilla ohjelma alun perin on ostettu. Tyypillisesti ehdot nimenomaisesti kieltävät edelleenmyynnin.
Eräs mahdollinen vastaväite on, että myyjähän ei syyllisty laittomuuteen: hän vain myy ohjelmakappaleen, joka on aineellisen oikeuden mielessä hänen omansa. Ostaja oletettavasti aikoo käyttää ohjelmaa, mutta sehän ei enää ole myyjän ongelma, vai onko? Syyllistyykö myyjä tällöin petokseen käyttäessään hyväksi ostajan erehdystä?
Tulkinnanvaraisuus koskee sitä, miten on ohjelmien osalta tulkittava levitysoikeuden raukeamista (konsumoitumista) tekijänoikeuslain 19 §:n mukaan. Muun muassa hallituksen esityksen HE 211/1992 perusteluissa annetaan ymmärtää, että sentapaisissa tilanteissa, joissa henkilökohtaisiin tietokoneisiin tarkoitettuja valmisohjelmia myydään yleisölle levykkeillä, saisi ostaja myydä tai muuten luovuttaa ohjelman edelleen. Sitten todetaan toisaalta:
Esimerkiksi yritykset ja muut yhteisöt usein hankkivat käyttöönsä tarvitsemansa ohjelmistot oikeudenhaltijan kanssa tehtävällä lisenssisopimuksella. Näissä tapauksissa ohjelman levitysoikeus [tekijänoikeuden omistajan yksinoikeutena] ei raukea.
Kyseiset perustelut ovat tekijänoikeuslain 23 §:n erityisperusteluissa. Tämä johtuu siitä, että tuolloin säädös levitysoikeuden raukeamisesta oli tuonnumeroisessa pykälässä. Nyttemmin on numerointia muutettu niin, että kyseinen säädös on siirretty 19 §:ksi.
Ajattelutapa vaikuttaa oudolta, jos hyväksytään se, että tietokoneohjelman normaaliin käyttöön sisältyy kappaleiden valmistaminen ohjelmasta. Silloinhan käyttö aina edellyttää lisenssisopimusta, joka voi olla nimenomainen kirjallinen sopimus taikka sellainen sopimussuhde, joka syntyy ostajan hyväksyessä tekijänoikeuden omistajan asettamat ehdot.
Käytännössä lienee selvää, että jos ostan levykkeen, jolla on tietokoneohjelma, kopioin ohjelman kovalevylleni ja sitten myyn levykkeen eteenpäin, olen loukannut tekijänoikeutta. Muutoinhan ohjelmien normaalilta myynniltä putoaisi pohja. Mutta tätä luonnollista ajatusta on vaikea perustella, ellei lähdetä kuvaamastani ajattelusta, jonka mukaan ohjelman käyttöoikeus perustuu sopimussuhteeseen ostajan ja tekijänoikeuden omistajan välillä.
Seuraavassa on eräitä kannanottoja, jotka käsitykseni mukaan tukevat edellä esittämääni näkemystä.
Pekka Takki on kirjoittanut laajahkosti tietokoneohjelmien tekijänoikeussuojasta ja ottanut varsin vahvasti kannan, jonka mukaan ohjelman käyttö aina merkitsee kopiointia. Eräs hänen muotoilunsa tälle on seuraava:
Tietokoneohjelmiin liittyy se erikoislaatuinen piirre, että niitä ei käytännössä voi hyödyntää ilman että ohjelmasta "valmistetaan kappaleita" eli että ohjelma teknisesti tarkasteltuna kopioituu. Näin ajateltuna itse asiassa kaikenlainen tietokoneohjelmien käyttäminen edellyttää suostumusta oikeudenhaltijalta. Jokainen, joka käyttää tietokoneohjelmaa (eikä ole sitä itse koodannut), joutuu siis periaatteessa vetoamaan johonkin sopimukseen tai oikeudenhaltijan suositumukseen (lisenssiin), johon hänen käyttöoikeutensa perustuu. Tyypillisesti tämän sopimuksen pitäisi olla tekijänoikeuden haltijan ja käyttäjän välinen lisenssisopimus, eli siis oikeudenhaltijan antama käyttölupa.
Jos nyt joku tahallaan rikkoo lisenssisopimusta ja tietoisesti ryhtyy esimerkiksi käyttämään tietokoneohjelmaa useammissa laitteissa, muualla taikka eri tarkoitukseen kuin mitä sopimus mahdollistaa, tämä menettely voi olla paitsi sopimusrikkomus, samalla automaattisesti myös lain rikkomus - ja jopa kriminalisoitu lain rikkomus eli rikos. Kun kerran kopioiminen on laissa kiellettyä ilman lupaa (sopimusta), sopimuksen ulkopuolella tapahtuva kopioiminen - jota tietokoneohjelman käyttö teknisesti arvioituna aina on - rikkoo lakia.
- Pekka Takki: ATK-sopimukset - käytännön käsikirja. Kauppakaari, 1999. ISBN 952-14-0212-1. Sivut 40 - 41.
Marja-Leena Mansala mainitsee kirjoituksessaan Immateriaalioikeudet lyhyesti sen, miten suuntaus on kohti kopiointitulkintaa:
Käyttöoikeuden luovutuksiin (lisensseihin) ei liity oikeuden raukeaminen. Noudatettavaksi tulevat yleiset säännökset tekijänoikeuden luovuttamisesta. Kehitys on selvästi menossa käyttöoikeuksien luovutuksen suuntaan. Tietokoneohjelmat ovat tästä kuvaava esimerkki. Tietokoneohjelmiin ostetaan käyttöoikeuksia, myös kaupan hyllyltä suoraan hankittaviin massaohjelmiin. Tästä seuraa, että ohjelman edelleen luovuttaminen ei ole yleensä laillisesti mahdollista.
- Juha Laine (toim.): Verkkokauppaoikeus. WSOY, 2001. ISBN 951-670-039-X. Sivu 59.
Kirjoituksessa Tietokoneohjelmistojen oikeudellinen asema ja lisensointi, HETKY-lehden numerossa 2/2002, Tapio Susiluoto ja Olli Pouttu Asianajotoimisto Susiluoto Oy:stä, esittävät:
Kun kuluttaja astelee kauppaan ja ostaa itselleen tekstinkäsittelyohjelman, ei hän varmasti aina tule ajatelleeksi, ettei hän oikeudellisessa mielessä ole ostanut tietokoneohjelman kappaletta - vaikka konkreettista, fyysistä ohjelmakappaletta pidellessä siltä saattaakin tuntua. Tosiasiassa hän ei kuitenkaan omista ohjelmapakettia ja sen sisältämää aineistoa, vaan ohjelmistovalmistaja on pidättänyt omistusoikeuden niihin itsellään. Ostaja on tällöin hankkinut itse ohjelmistoon, ohjelmiston asennusmediaan, manuaaliin ja muuhun aineistoon ainoastaan oikeuden käyttää niitä.
Tosin kirjoittajat myöhemmin jutussaan kysyvät, "Onko sittenkään aina kysymys ohjelmiston lisensoinnista?", ja mainitsevat eräitä ulkomaisia tuomioistuinratkaisuja, joissa vastaus on ollut kielteinen. Mutta sitten he toteavat, että Suomessa Korkein oikeus on kääntynyt toiselle kannalle ratkaisussaan KKO:1998:91. He tulkitsevat:
Korkein oikeus totesi nimenomaisesti, että sen, joka haluaa käyttää tietokoneohjelmaa, on hankittava siihen käyttöoikeus eli lisenssi. Ratkaisusta on siten tulkittavissa, että KKO on katsonut ohjelmistojen kaupassa hyväksyttäväksi sen, että myydään pelkkä käyttöoikeus ohjelmaan ja sen oheismateriaaliin.
Tähän lienee syytä lainata KKO:n ratkaisun asianomainen kohta:
Tietokoneohjelman käyttämisestä ei ole sovittu perittäväksi varsinaista käyttökorvausta, vaan sen, joka haluaa hankkia käyttöönsä tietokoneohjelman, tulee ostaa ohjelman käyttöoikeus eli lisenssi. Ostettava tuote on usein kokonaisuus, joka sisältää paitsi itse oikeuden käyttää tietokoneohjelmaa myös tietokonelevykkeen, jolla ohjelma on, sekä käsikirjan ja mahdollisesti muutakin ohjelman käyttöön liittyvää aineistoa. Tietokoneohjelmaa ei myöskään ole yleensä mahdollista hankkia laillisesti käyttöön muulla tavalla kuin ostamalla kerrotunlainen kokonaisuus, johon tietokoneohjelman käyttöoikeuskin sisältyy.
Tätä ajattelua vastaan on toisaalta vedottu EU:n vuoden 1991 tekijänoikeusdirektiiviin, jonka 4. artiklassa sanotaan:
Kun oikeudenhaltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on ensimmäisen kerran myynyt tietokoneohjelman kappaleen yhteisössä, oikeudenhaltijan oikeus kyseisen kappaleen levittämiseen yhteisössä raukeaa, lukuun ottamatta oikeutta valvoa ohjelman tai sen kappaleen vuokraamista edelleen.
Katso esim. kirjoitusta Selling OEM Windows copies - you can do it in Europe. Tähän voidaan taas kommentoida kysymyksellä: Voidaanko sanoa, että ohjelma on myyty oikeudenhaltijan suostumuksella, jos oikeudenhaltija nimenomaisesti ja painokkaasti ilmoittaa, että kyse ei ole ohjelman vaan käyttöoikeuden myynnistä?
Katso myös Petteri Hongiston kirjoitusta Microsoft OEM lisenssien jälleenmyynnistä.