Suomen kielen erityinen vahvistussanojen tyyppi muodostuu vahvistettavan sanan alusta ja aineksesta, joka ei ilmaise mitään merkitystä ja on tyypillisesti lyhyt tavu kuten pö tai ti. Tämä luo alkusointuisia ilmauksia kuten typötyhjä ja putipuhdas. Niiden raja muunlaisiin vahvistavan aineksen sisältäviin ilmauksiin on osittain tulkinnanvarainen.
Vahvistussanalla tarkoitetaan tässä sanaa, joka vahvistaa tai korostaa toisen (yleensä seuraavan) sanan merkitystä ilman, että sillä itsellään olisi merkitystä.
Vahvistussana saattaa olla siinä mielessä merkityksetön, ettei se esiinny kielessä muunlaisessa tehtävässä eikä liity kielen muuhun sanastoon. Se voi kuitenkin olla myös sana, joka on ”kivettynyt” vahvistustehtävään, mutta on alkujaan kielen muuta sanastoa ja saattaa esiintyä myös muussa käytössä. Esimerkiksi hyvin ja täysin ovat tavallisia vahvistussanoja, mutta alkuperältään ne ovat nominivartaloiden instruktiivimuotoja ja voivat yhä esiintyä sen mukaisessa käytössä, kuten instruktiivi-ilmauksessa täysin purjein,
Esimerkiksi sana upo esiintyy vain yhdyssanan upouusi alkuosana vahvistavassa tai korostavassa merkityksessä. Kielessä tosin on sellaisia sanoja kuin upota ja upoksissa, mutta mitään selvää suhdetta upo-sanaan ei ole, vaikka voikin kuvitella, että upottamisen tai upoksissa olemisen ajatuksesta voi päätyä merkitykseen ’täysin, kokonaan’. Vielä selvempi tapaus on sanan puti esiintyminen vain sanan putipuhdas alkuosana.
Esiintymättömyys muussa käytössä ei estä sitä, että sana on samanasuinen kuin aivan muuta alkuperää oleva sana. Tosin olisi ajateltavissa, että vahvistussana otettaisiin johonkin käyttöön tavalliseksi sanaksi, mutta esimerkiksi yritysnimi ja tuotemerkki Upo ei ole syntynyt niin, vaan lyhenteenä sanoista Uusi Putkisänky Osakeyhtiö. Vahvistussana supi on samanasuinen kuin pesukarhua (tai supikoiraa) tarkoittava supi, joka on lainasana, ja päästäisen murrenimityksessä supihiiri esiintyvä supi, jonka on päätelty kuuluvan samaan sanaperheeseen kuin suppea ja supistaa.
Alkusointusyntyiseksi voidaan kutsua sellaista vahvistussanaa, joka on järkevästi selitettävissä syntyneeksi sanasta, jota se vahvistaa, muuntamalla sen loppua aineksella, joka ei ole johdin eikä taivutuspääte. Esimerkiksi sanan hipi voidaan selittää syntyneen sanasta hiljaa ottamalla siitä kaksi ensimmäistä äännettä ja liittämällä loppuun merkityksetön aines pi.
Alkusointusyntyisyys-sanalla siis viitataan siihen, että alkusointu, allitteraatio, sanojen alkuosien samanlaisuus, on ollut sanan synnyn varsinainen syy. Kyse ei siis ole siitä, että on valittu sanoja, joiden alut sopivat yhteen (kuten vaka vanha Väinämöinen, vaan siitä, että sanoja on muodostettu (luotu) alkusointua varten.
On ajateltavissa, että tällainen sanansynty on saanut alkunsa yksinkertaisesta sanantoistosta kuten hiljaa hiljaa. Toisaalta tällaista ei tarvitse olettaa, vaan vahvistussana on voinut syntyä suoraan sanaa muuntamalla. Sanan toisto sellaisenaan tai eri taivutusmuodossa tai johdoksena on kyllä suomen kielessä varsin tavallista. Aihetta käsittelee laajasti Matti Räsäsen väitöskirja Päivä päivältä enemmän ja enemmän – Suomen toistokonstruktioita.
Alkusointuiset vahvistussanat ovat käyttöalaltaan yleensä varsin rajoittuneita. Sellainen sana syntyy jonkin sanan pariksi, ja se voisi liittyä muuhunkin samalla tavalla alkavaan sanaan, mutta niin ei yleensä käy. Esimerkiksi vahvistusadverbi upo tuskin voi liittyä muuhun sanaan kuin uusi. Kielellä leikiteltäessä voidaan toki sanoa vaikkapa upouskomaton, mutta tällaiset muodosteet eivät näytä tarttuvan kieleen.
Hiukan yllättäen Iso suomen kielioppi (ISK) ei kuvaile alkusointusyntyisiä vahvistussanoja kuin hyvin epäsuorasti: § 427 Edusosana muu kuin nen-adjektiivi kuvaa aika ylimalkaisesti yhdyssanoja, joissa ”määriteosa – – ei edusta mitään lekseemiä”. Se mainitsee tästä esimerkkeinä ensin sanat ikivanha ja superrikas, joissa alkuosalla on oma merkityssisältö ja alkuperä on joko kielen vanha sana tai lainattu aines, ja vasta sitten alkusointusyntyiset typötyhjä, täpötäysi, uppo-outo (joista viimeksi mainitun voisi selittää toisinkin, kuten jäljempänä kuvataan).
Aihetta käsittelee tarkemmin Kielikellon 4/1991 kirjoitus Täpötäysi ja patajuoppo. Sekin tarkastelee laajemmin vahvistussanoja, joista osa ymmärrettävästi herättää kiinnostusta siksi, että niille ei ole mitään ilmeistä syntyselitystä.
Aina ei tietenkään ole selvää ja kiistatonta, onko kyse alkusointusyntyisestä vahvistussanasta. Kielen muutokset saattavat häivyttää sanan alkuperän ja alkuperäisen merkityksen. Nykykielen kannalta voitaisiin sanan vitivalkea alku tulkita vahvistussanaksi. Alkujaan kyse on kuitenkin ollut kuvailevasta ilmauksesta: viti on tarkoittanut vastasatanutta lunta. Se jopa edelleen esiintyy Kielitoimiston sanakirjassa tässä merkityksessä, joka kuitenkin lienee aika lailla hävinnyt nykykielestä.
Esimerkiksi raivoraitis ei vahvasta alkusoinnusta huolimatta sovi tässä käytettyyn määritelmään, koska alkuosa esiintyy myös itsenäisenä sana ja sillä on oma merkityksensä (’raivoisan’).
Myöskään ventovieras ei ole alkusointusyntyinen. Vaikka vento esiintyy Kielitoimiston sanakirjassa vain tässä sanassa, se on aiemmin ollut myös itsenäinen sana. Nykysuomen sanakirja kuvailee sen tarkoittavan mm. pehmeää tai upottavaa (maaperästä puhuttaessa), velttoa ja voimatonta sekä vierasta, outoa. (Sanan alkuperää on käsitelty Tette Hofstran artikkelissa Fi. ventovieras, jossa esitetään myös mahdollisuus, että sana olisi kuitenkin syntynyt alkusoinnuttelusta, vrt. viron võnnuvõõras.)
Sana pilkko (samoin kuin pilkkosen yms.) on tulkittu olevan yhteydessä sanaan pilkottaa. Tämä olisi kuitenkin merkityksen kannalta outoa, koska pimeä tarkoittaa sellaista, missä ei näy juuri mitään, ja vahvistussanan pitäisi korostaa tätä eikä viitata minkään pilkottamiseen. Niinpä alkusointusyntyisyys lienee paras selitys, vaikka sanan muoto onkin erityyppinen kuin useimmissa alkusointusyntyissä sanoissa.
Tulkinnanvarainen on uppo-outo, koska alkusointua tavallisessa mielessä ei ole ja koska sanan uppo voi tulkita liittyvän sellaisiin sanoihin kuin upota ja upoksissa, ja se esiintyy myös täysin alkusoinnuttomassa sanassa upporikas.
Tulkinnanvarainen on myös poroporvari; alkusointusyntyisyys vaikuttaa selvältä, mutta sanan merkitys ei varsinaisesti ole ’täysin porvari’, vaan alkuosa muuttaa merkityksen kielteiseksi: ’sovinnainen, vanhoillinen, pikkusieluinen ihminen’. Epäselvä on myös poropeukalo, jossa alkusointua on vain ensimmäisessä äänteessä.
Alkusointusyntyisiltä vaikuttavat vihoviimein, vihoviimeinen, vihonviimein ja vihonviimeinen ovat selitettävissä myös niin, että alkuosa on epäsäännöllinen lyhentymä sanasta vihdoin.
Monet vahvistussanat, alkusointuiset ja muut, voitaisiin tulkita sanaliiton pikemminkin kuin yhdyssanan muodostaviksi tulkittavia. Esimerkiksi Lauri Hakulisen kirja Suomen kielen rakenne ja kehitys (SKRK) esittää (4. painoksessa s. 493) ilmaisun puti puhdas sanaliittona, ”alkusointusanaparina”. Kuitenkin Nykysuomen sanakirja ja sen seuraajat esittävät sen yhdyssanana, edes mainitsematta erikseen kirjoittamisen mahdollisuutta.
Kyse ei kuitenkaan liene vain kirjoitusasusta, vaikka SKRK sanookin alkusointuyhdyssanojen olevan ”oikeastaan vain ortografiansa vuoksi” alkusointufraaseista erotettavia. Tässä yhteydessä kirja tarkoittaa sellaisia sanoja kuin kuten henkihieverissä ja yltympäri, joissa kummallakin osalla on merkityssisältö, mutta sanojen valintaan on epäilemättä vaikuttanut pyrkimys alkusointuun.
SKRK:n kuvaus alkusointusyntyisistä vahvistussanoista on kokonaisuudessaan seuraava:
Erikseen huomautettakoon sellaisista alkusointusanapareista, joiden ensi osana on reduplikatiivinen, pääsanansa alkuäänteitä deskriptiivisenomaisesti toistava vahvikeadverbi, esim.: apposen alasti, paki paraastaan, pilkko(-sen) pimeä, puti puhdas. ruti ruotsalainen, selkosen selällään, supi suomalainen, tipo tiehensä, typö tyhjä, täpö täysi, upo uusi.
Ilmaus ruti ruotsalainen tai rutiruotsalainen esiintyy tällaisissa luetteloissa, mutta ilmeisesti harvoin todellisessa kielenkäytössä. Sana ruti esiintyy vahvistussanana monenlaisissa yhdistelmissä, joissa ei ole mitään alkusointua ja saattaa johtua verbin rutista vartalosta. Vrt. ruutikuiva-sanan selityksiin.
Vaikka selkosen ja selko- esiintyvätkin vain sanan selällään ja vastaavien kanssa, niitä ei voine tulkita varsinaisesti alkusointusyntyisiksi. Ne voidaan tulkita pikemminkin selkä-sanan johdoksiksi tai selkeä-tyyppisiin sanoihin perustuviksi.
Kirja siis kuvaa nämä kaikki ilmaukset sanaliitoksi, nykyiset sanakirjat taas lähes kaikki yhdyssanoiksi. Todellinen lausumistapa varmaankin vaihtelee. Minun kielikorvani mukaan typö tyhjä on melko selvästi kaksihuippuinen, siis sanaliitto, supisuomalainen lähes yhtä selvästi yksihuippuinen, siis yhdyssana, ja apposen alasti selvä sanaliitto. Normeissa on siis kuitenkin päädytty yleiseen yhteenkirjoittamiseen.
Edellä esitetty kuvaus voidaan tarkentaa seuraavaksi määritelmäksi: alkusointusyntyinen vahvistussana on sana, joka
Määritelmää ei ole syytä rajata sen mukaan, miten vahvistussana on muodostunut, muuten kuin siten, että tuloksena on uusi sana eikä vain sanan toistuminen tai eri taivutusmuoto. Ulkopuolelle siis jäävät sellaiset toistoyhdyssanat ja toisteiset sanaliitot kuin pikapikaa, ruokaruoka ja pienen pieni (tai pienenpieni).
Kuvailevasti voidaan kuitenkin todeta, että alkusointusyntyinen vahvistussana koostuu tavallisesti lähtösanan alkukonsonantista ja -vokaalista sekä klusiilin ja lyhyen vokaalin muodostamasta aineksesta kuten pö tai ti. Tästä poikkeavat apposen ja sepposen, jotka näyttävät -nen-loppuisen sanan genetiiveiltä; niiden alkuosat appo ja seppo vastaavat tavalisra rakennetyyppiä, mutta niissä on kaksoiskonsonantti. Samantapainen, mutta yksinäiskonsonantillinen on vahvistussana täpösen.
Seuraava taulukko kattaa tavallisimmat yleiskielen alkusointusyntyiset vahvistussanat. Huomautuksia-sarakkeessa merkintä NS tarkoittaa, että vahvistussana esiintyy Nykysuomen sanakirjassa, mutta ei enää sen seuraajissa (Suomen kielen perussanakirja, Kielitoimiston sanakirja); erikseen-sana tarkoittaa, että sanakirjojen mukaan vahvistussana kirjoitetaan erilleen sanasta, jota se vahvistaa.
| Sana | Mihin liittyy | Huomautuksia |
|---|---|---|
| apo, appo | alasti, auki, autio | erikseen; NS |
| apposen | alasti, auki, avoin, ammollaan | erikseen; NS:ssa myös asuissa aposen ja apposten |
| hipi | hiljaa | ei murresanakirjassa (jossa on muita hipi-sanoja); NS:ssa erikseen |
| kypi | kylmä, kylläinen, kyllin | NS, jossa harvinaiseksi merkittynä ja esimerkkinä vain kypi kyllin (vrt. murresanakirjan tietoihin) |
| paki | par(h)aastaan | yl. erikseen; NS, jossa harv. käyttönä paki pahalla |
| pilkko | pimeä, pimeys | |
| pilkkois(t)en | pimeä | erikseen; NS, jonka mukaan pilkkoinen esiintyy harvinaisena myös kongruoivana määritteenä, esim. pilkkoinen pimeä, pilkkoiseen pimeyteen |
| piri | pinnassa, pintaan, pintanaan | NS:ssa myös mm. piripinnallaan, piripinta. |
| puti | puhdas | |
| ripi, riti | rinnan | |
| sepo, seppo | selällään, selälleen | NS |
| sepposen | selällään, selälleen | erikseen |
| supi | suomalainen | NS:ssa myös supi suora ~ supisuora, supi suolaton, supi saavuttamaton ja supi verbin määritteenä |
| tipo | tiessään, tiehensä | NS:ssa myös erikseen kirjoitettuna; suffiksi vaihtelee persoonan mukaan, esim. lähdin tipotieheni |
| typö | tyhjä | NS:ssa myös typö tykkänään |
| täpö | täysi, täynnä, täyteen | |
| täpösen | täysi täynnä, täyteen | erikseen |
| upo | uusi | NS:ssa myös uppouusi ja upiuusi |
| ypö | yksin |
Alkusointusyntyisiä vahvistussanoja on siis suhteellisen vähän, eikä niitä näytä juuri syntyvän lisää. Matti Puntilan kirjoitus Täpötäysi ja patajuoppo (Kielikello 1/1990) sanoo aiheesta jopa näin: ”Uusien luontevien reduplikaatiopartikkeleiden määrä tuskin kasvaa nykyisestään.” Tämä on sikäli yllättävää, että sellaisten sanojen muodostaminen on helppoa ja vahvistussanoja tarvitaan usein. Vaikka niitä ilmeisesti syntyy ja ne ymmärretään tarkoitetulla tavalla, ne jostain syystä eivät jää ihmisten mieleen ja leviä kielenkäyttöön. Joku saattaa sanoa tai kirjoittaa epoensimmäinen, joku toinen taas jossain epiensimmäinen, mutta niistä ei muodostu sellaista kiinteää ja yleistä ilmausta kuin vaikkapa upouusi.