KKOO kuvaa (s. 104), että sana reaktio tai reagoida esiintyy tavallisimmin illatiivin kanssa, esimerkiksi reaktio ärsykkeisiin. KKOO:n mukaan ”reaktion aiheuttajan voi esittää myös -sta/-stä-päätteisellä eli elatiivisijaisella muodolla”, esimerkiksi reaktio ruoka-aineesta. KKOO ei mainitse tätä muutettujen normien joukossa (s. 98), mutta kyseessä on kuitenkin poikkeaminen kielen vanhasta käytännöstä.
KKOO:n mukaan allatiivin käyttö, esimerkiksi reagoida mausteille, ei ole yleiskielen mukaista. Sen sijaan sanan vastareaktio yhteydessä se hyväksyy allatiivin, esimerkiksi vastareaktio taantumiselle.
Tämän koosteen ensimmäinen versio on kirjoitettu 8.11.2015. Koostetta on muutettu viimeksi 17.7.2025.
Tämä sivu kuuluu Jukka ”Yucca” Korpelan avoimeen tietosivustoon Datatekniikka ja viestintä, osaan Ihmisten kielet.