Sanan mitenkä asema on varsin epäselvä. NSK:ssa se kuvataan sanan miten kuvauksessa, joka alkaa seuraavasti:
interr. ja rel., vars. konsess. yhteyksissä myös indef.adv. (tarpeettomasti: mitenkä) yl. = kuinka.
Esityksestä ei ilmene, mihin kaikkeen huomautus ”tarpeettomasti: mitenkä)” viittaa. Kuvauksessa kuitenkin esiintyvät seuraavat esimerkit, joihin ei liity huomautusta moitittavuudesta, arkisuudesta tms.:
NSK:n mukaan mitenkä esiintyy myös sanan mitenkään tilalla ”vars[inkin] murt[eissa]”.
Vaikuttaa siis siltä, että mitenkä on vanhastaan esiintynyt sanan miten sijasta varsin usein, eikä tätä ole leimattu virheelliseksi tai arkiseksi. Se esiintyy usein liitepartikkelin -hän tai -s edellä, ja lienee niin, että mitens miellettäisiin arkiseksi, kun taas mitenkäs sopii kirjakieleenkin.
Sana mitenkä esiintyy kuitenkin Kielikellossa vain kerran, artikkelissa Menneiltä vuosilta (v. 1995) ja siinäkin sitaatissa, joka on ilmeisesti Suomen Kirjallisuuden Seuran perustavan kokouksen (v. 1831) pöytäkirjasta tai aikalaiskuvauksesta: ”suomen kielestä, mitenkä sitä parahiten saataisi tointumaan kirjallisiin menoihin”.
Terho Itkosen ja Sari Maamiehen Uusi kieliopas (4. painos vuonna 2011) esittää sanan miten jäljessä huomautuksen ”(puhekielessä, ei juuri asiatyylisessä kirjakielessä myös mitenkä)”.
Tämä linja on esitetty PSK:ssa ja KSK:ssa ehkä hiukan pehmennettynä:
mitenkä vars. ark. miten. Mitenkähän tässä mahtaa käydä? Taas hän on myöhässä, mitenkäs muuten tietysti, totta kai.
Toisaalta Osmo Ikolan Nykysuomen käsikirja esittää 3. painoksessa s. 77: ”Eräiden partikkelien osana -ka/-kä on vailla selvästi erottuvaa merkitystehtävää, esim. – – jonneka, minnekä, mitenkä – –.” Tähän ei liity mitään mainintaa arkikielisyydestä tms. Nämä sanat voitaisiin tulkita kantasanoihin joka ja mikä perustuviksi niin, että viimeinen tavu on mukana, vaikka se monista taivutusmuodoista ja johdoksista puuttuu (vrt. esim. jonka, mutta jossa). KSK liittää kuitenkin sanaan minnekä maininnan ”vars. ark.”.