NSK:n mukaan kajava tarkoittaa lokkia. PSK:ssa ja KSK:ssa kuvaus on sama, mutta sana on merkitty vanhentuneeksi.
Joidenkin tietojen mukaan sana on vanhastaan tarkoittanut yleensä nimenomaan kalalokkia, Suomen murteiden sanakirjan mukaan taas tavallisesti lokkia, joskus myös tiiraa.
Vuonna 1925 laadittuun lintujen nimien listaan otettiin pikkukajava tietyn lajin (Rissa tridactylis) nimeksi, ja tämä sana on myös sanakirjoissa NSK:sta alkaen ilman tyylilajimerkintää. Nykyisin kajava myös erillisenä sanana kuuluu lintujen nimistöön siinä mielessä, että suvun Rissa suomenkielinen nimi on kajavat.