Sanalla ilmaisu on merkitykset ’ilmaiseminen’ ja ’ilmaus’ jo NSK:n mukaan, samoin PSK:n ja KSK:n. Kuvauksiin ei liity mitään kannanottoa suositeltavuudesta. Kuitenkin kielenhuoltajat ovat joissakin yhteyksissä suosittaneet, että sanaa ilmaisu käytettäisiin vain ilmaisemisesta (toiminnasta), kun taas jonkin ilmaisevasta seikasta, lausumasta tms. käytettäisiin sanaa ilmaus. Esimerkiksi Kielikello-lehdessä tunnutaan sanoja käytettävän tämän mukaisesti Vaikka missään virallisessa kannanotossa ei ilmeisestikään ole otettu tätä linjaa ja vaikka sanakirjat ovat siis eri kannalla, useissa arvostetuissa kielenoppaissa on pyritty pitämään sanat ilmaisu ja ilmaus selvästi erillään:
ilmaus: lause on ajatuksen kielellinen i. (ei »ilmaisu»)
ilmaisu ilmaiseminen, ilmaisemistapa; vrt. ilmaus
– –ilmaus jtk ilmaiseva seikka t. lausuma; sana t. sanaliitto t. lause; vrt. ilmaisu
Terho Itkosen ja Sari Maamiehen ”Uusi kieliopas” (3. painos v. 2007) esittää (hakemistossa):
ilmaisu 1. ilmaiseminen, ilmaisemistapa – – 2. par. ilmaus: »mielipiteen, tunteen, tahdon ilmaisut»; »kieleen kehittyy koko ajan uusia ilmaisuja»
Sanaa ilmaus käytetään suhteellisen vähän. Syyksi saatetaan mainita, että sehän on johdos verbistä ilmata, kuten se myös onkin, vaikka tätä ei kielenoppaissa mainita. Niissä ei myöskään puututa siihen, että jotakin ilmaisevaa seikkaa tms. tarkoittavassa merkityksessä ilmaus on erikoisesti johdettu. Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan se on johdos sanasta ilma ja on alkujaan tarkoittanut ilmiötä. Lönnrotin sanakirjan mukaan se on johdettu verbistä ilmauta ’ilmaantua’. Vanhan kirjasuomen sanakirja kyllä tuntee tällaisen verbin, merkityksessä ’tulla, käydä ilmi, paljastua’. mutta ei sanaa ilmaus. Sen sijaan ilmaisu on säännöllinen johdos verbistä ilmaista.