Kielenhuolto on jo varhain suosittanut etelänaapurimme ensisijaiseksi nimeksi sanaa Viro, mutta suhtautuminen sen synonyymiin Eesti on vaihdellut. Sama koskee kielennimiä viro ja eesti ja tietysti myös johdoksia virolainen ja eestiläinen.
Kielikellon 1/1989 artikkelissa Viro vai Eesti sanotaan, että ”Viro-nimeä suositetaan käytettäväksi ensisijaisena suomenkielisessä puheessa ja tekstissä” ja että perustana on nimen ”vanha ja vakiintunut asema nimenomaan omassa kielessämme”. Siinä on kuitenkin seuraava outo kappale:
Omat ongelmansa aiheuttaa suomentaminen. Teksti voi sisältää monisanaisia nimiä, joiden erisnimisyyden säilyminen tuntuu edellyttävän Eesti-nimen käyttöä suomessakin, esim. Eestin akateeminen mieskuoro, Eestin kevyen teollisuuden ministeriö. Joskus muulloinkin saattaa virolaisen näkökulman takia Eestin käyttö tuntua korrektilta suomessa. Sellaiset tilanteet ovat kuitenkin harvinaisia.
Ajatus on yhtä epälooginen kuin se, että ”erisnimisyyden säilymiseksi” pitäisi puhua esimerkiksi Sverigen akatemiasta tai Deutschlandin ulkoministeriöstä. On kuitenkin vaikea arvioida, mitä ajatuksen takana on ollut. Sitkeään kiistaan Viron nimestä on liittynyt myös poliittisia ja asenteellisia sävyjä, eri tahoilla erilaisia: nimeä Viro pidettiin neuvostoaikana usein poliittisesti vääränä, ja sen on toisaalta sanottu heijastavan suomalaisten isoveliasennetta.
KSK ei luonteensa takia käsittele maannimiä, mutta kielennimet viro ja eesti ovat siinä synonyymisina ilman kannanottoa; päähakusanana on viro. Samalla linjalla olivat jo NSK ja PSK.
KOP:n ohje Viro vai Eesti? sanoo: ”Suomen eteläisen naapurimaan nimi on suomeksi virallisissa yhteyksissä Viro tai Viron tasavalta. Maassa puhutaan viron kieltä.” Se kuitenkin lisää: ”Epävirallisissa yhteyksissä voi käyttää myös Eesti-nimeä.” Lisäys voidaan tulkita vakiintuneen suosituksen jonkinasteiseksi vesittämiseksi. Vesittämisenä voi pitää myös sitä, että Kotuksen Eksonyymit-sivustossa on ”Viro ∼ Eesti ” ilman suositusta. Vuosikymmenten ajan on kiistelty siitä, kumpaa nimeä käytetään, kuten kirjassa Kielenhuollon juurilla laajasti kuvataan, ja tähän oli vakiintunut selvä ratkaisu.