à [aa] kukin, kappaleelta; vaihteluvälin ilmaisemiseen Kirjoitetaan hyvin usein väärin "á". Useimmiten korvattavissa merkityksen mukaan joko sanalla "kukin" tai vaihteluväliä ilmaistaessa viivalla tai muulla ilmaisulla, esim. "4 à 6" paremmin "4–6" (tai "4 - 6") tai "4:stä 6:een". Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. a cappella [akapella] moniäänisesti ilman säestäviä soittimia esitettävä; näin esitetty laulu tms. Ilmaus on periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta, jossa ääntämys on [akkapélla]. à la [ala] jonkun tai jonkin mukaan, tapaan Erityisesti ravintolakielessä, mm. "à la maison" 'talon tapaan', "à la carte" 'ruokalistan mukaan, ruokalistalta' (vastakohtana ns. päivän annoksille). Ilmaisu on \sitaattilaina\ ranskasta. Myös espanjan vastaavaa ilmaisua käytetään; se kirjoitetaan ilman \aksentti\merkkiä, siis "a la". a posteriori [a posterioori t. aa posterióori] havaintojen t. tutkimuksen jälkeen (tehtävä päätelmä) Vrt. \aposteriorinen\. Periaatteessa !LAT. a priori [a prioori t. aa prióori] ennakolta, ennalta, ennen havaintoja t. tutkimusta (tehtävä olettamus) Vrt. \apriorinen\. Periaatteessa !LAT. à propos [apropóo] sivumennen sanoen, muuten \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ ranskasta. Usein virheellisesti asussa "a propos" ilman \aksentti\a. Suomalaistunut muoto: apropoo. aaloe eräitä liljakasveja (suku Aloë); sellaisten mehusta valmistettu ihonhoito- yms. aineiden ainesosa aamen oikeastaan: totisesti, varmasti; usein yleisenä lopetussanana Erikoiskäyttöä: "papin aamen" '(kirkollinen) avioliittoon vihkiminen'. Aiemmin kirjoitusasu usein !LV: amen. aari pinta-alan yksikkö, tunnus a, 100 m² aaria suurimuotoiseen laulettuun musiikkiteokseen sisältyvä laulu\soolo\ aarpora avarruskone Eräs työstökoneiden tyyppi. Käytetään mm. reikien laajentamiseen ja sylinteripintojen sisäpuoliseen työstämiseen. aasa \skandinaavi\en muinaisuskonnon pääjumalia (mm. Odin ja Thor) aateli sääty-yhteiskunnan ylin luokka papiston rinnalla t. jälkeen Aateli yleensä nautti perinnöllisiä etuoikeuksia. Nykyisin Suomessa aatelilla ei ole etuoikeuksia eikä uusia aatelisarvoja myönnetä, mutta aatelista pidetään yhä aateliskalenteria. Sanan yhdyssanamuoto on "aatelis-". Myös: aatelisto, aatelissääty. abachi [abátši] = \apassi\ abakus pylvään nelikulmainen katelaatta; vanhalla ajalla käytetty helmitaulun tapainen laskulevy; helmitaulu abbedissa nunnaluostarin johtajatar (\katolisen(katolinen)\ kirkon piirissä) Vertaa sanaan \apotti\. abderiitti tyhmyri, hölmö abduktio ulkoavaruuden olentojen tekemä ihmisen sieppaus; loitonnus; oivallus, keksiminen; selityksen etsiminen t. löytäminen ilmiölle Sanan alkumerkitys on 'pois vieminen'. Elokuvissa yms. se yleensä tarkoittaa tilannetta, jossa tuntemattomat olennot, \humanoidi\t sieppaavat henkilön omiin tarkoituksiinsa, esim. alukseensa. Raajojen liikkeistä puhuttaessa se tarkoittaa loitontamista, raajan, sormen tai varpaan liikuttamista poispäin vartalon, käden tai jalan keskilinjasta. \Filosofia(filosofia)\ssa se on erään käsityksen mukainen \induktio\n ja \deduktio\n rinnakkaismuoto, eräänlainen oivallus etenkin yllättävän asian selittämiseksi. aberraatio poikkeama abessiivi eräs suomen kielen sijamuoto, -tta- tai -ttä-loppuinen Esim. "rahatta" 'ilman rahaa'. Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: vajanto. abhaasi erään lähinnä Abhasiassa elävän kaukasialaiskansan jäsen; saman kansan kieli abi = \abiturientti\ abitura [abituura t. abitúura] naispuolinen \abiturientti\ Periaatteessa !LAT. abiturientti ylioppilaskokelas, lukion viimeisen luokan oppilas Arkikielessä yleensä "abi". Vrt. \abitura\, \abiturus\. abiturus [abituurus t. abitúurus] miespuolinen \abiturientti\ Periaatteessa !LAT. abjekti eräissä \kulttuuri\ntutkimuksen suuntauksissa \objekti\n ja \subjekti\n välinen käsite, 'torjuttu', 'pois heitetty', jopa 'vastenmielinen, inhottava' Ks. esim. Janne Vanhanen: Teknologian haamut. ablaatio irtoaminen, poistuminen; irrottaminen, poistaminen; irronnut osa Esim. jäätikön sulaminen t. lumen sulaminen ja haihtuminen. Lääketieteessä: istukan t. verkkokalvon irtoaminen; elimen poisto kirurgisesti; kasvaimen t. muun kudoksen poistaminen t. pienentäminen hajottamalla sitä niin, että tuhottu kudos jää elimistöön immuunipuolustuksen poistettavaksi. ablatiivi eräs sijamuoto, suomessa -lta- tai -ltä-loppuinen ns. ulkoinen erosija Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: ulkoeronto. Esiintyy myös mm. \latina\n kielessä, eikä eri kielten ablatiiveiksi kutsutuilla sijoilla välttämättä ole juuri muuta yhteistä kuin se, että ne viittaavat muun muassa 'jostakin lähtemiseen'. ablaut [ablaut t. aplaut] vartalon vokaalin vaihtelu sanaa taivutettaessa Sana tarkoittaa ensisijaisesti indoeurooppalaisissa kielissä esiintyvää taivutuksellista vaihtelua kuten englannin sing : sang : sung tai saksan singen : sang : gesungen. Sana on peräisin saksasta, ja saksan mukainen ääntämys on [aplaut]. ableismi [ableismi t. eiblismi] iskusana, jolla paheksutaan oletettua ihmisten luokittelua heidän kykyjensä mukaan Erityisesti sanalla viitataan ajatteluun, joka mukaan ajatteluun, jonka mukaan vammattomuus on normaalia ja vammaisuus (esimerkiksi näkö- tai kuuloaistin tai liikuntakyvyn puute) epänormaalia- !ISMI abnormaali epänormaali, poikkeava Aiemmin käytettiin samassa merkityksessä joskus myös sanaa "abnormi". Vrt. \normaali\, \anormaali\. abo Australian alkuasukas Lyhentymä sanasta \aboriginaali\. Ei ehkä vielä täysin kirjakielinen ilmaisu. abolitionismi laillistetun \prostituutio\n vastustaminen, prostituution kieltämistä vaativa liike; (historiassa myös:) orjuutta vastustanut liike Yhdysvalloissa !ISMI aboriginaali alkuperäisasukas, alkuasukas (varsinkin Australian, "abo") abortoida aiheuttaa \abortti\, keskeyttää raskaus \Datatekniikassa(datatekniikka)\ myös kuvaannollisesti esim. ohjelman suorituksen keskeyttämisestä. abortti raskaudenkeskeytys, sikiönlähdetys; keskenmeno Nykyisin tarkoittaa lähes aina tahallisesti aiheutettua raskauden keskeytystä, joskus myös tapaturman tms. aiheuttamaa (\spontaani\ abortti). absens [apseens] poissaoleva Tätä \latina\n sanaa käytetään mm. \promootio\ssa lueteltaessa vihittäviä, kun vihittävä ei ole paikalla. absessi märkäpesäke, paise absidi = \apsidi\ absintti eräs \likööri\laji, maustettu koiruoholla abskissa (mat.) koordinaatiston vaakasuora akseli, \x-akseli\; pisteen sijainti x-akselilla Nykyisin "x-akseli" on tavallisempi ilmaisu. Vertaa: \ordinaatta\. absolutismi rajaton yksinvalta; ehdoton raittius (alkoholista pidättyminen); ajatussuunta, jonka mukaan on olemassa \absoluutti\; ehdoton mielipide t. oppi !ISMI absoluutio synninpäästö absoluutti ehdoton, riippumaton olevainen (filosofiassa ja teologiassa); eräänlainen tuoksua antavien uutteiden eli esanssien tyyppi (kosmetiikassa) Joskus myös = \absoluuttinen\ (ks. !NEN). absoluuttinen ehdoton, rajoittamaton, riippumaton Usein vastakohtana \relatiivinen\. Usein korvattavissa omaperäisemmillä sanoilla, mutta joillakin aloilla vakiintunut \termi\. absorboida imeä itseensä (esim. nesteitä tai kaasuja) absorptio imeminen t. imeytyminen (esim. nesteiden tai kaasujen) Esim. lääkehiilen käyttö perustuu absorptioon: se imee itseensä kaasuja ja nesteitä. Vrt. \adsorptio\. abstrahoida muodostaa \abstraktio\, käsitteellistää Lisätietoja: Eero Nenolan Filosofian sanaston hakusana abstrahoida. abstrakti (alku)tiivistelmä; \abstraktinen\, käsitteellinen "Abstrakti" on tavallisempi kuin "\abstraktinen\" (ks. !NEN). Toisaalta "abstrakti" tarkoittaa (englannin vaikutuksesta) myös (tieteellisen) kirjoituksen tiivistelmää, etenkin sen alussa olevaa; tilalle sopisi paremmin sana "tiivistelmä" (tai "alkutiivistelmä"). abstraktinen käsitteellinen, yleisiin käsitteisiin perustuva; todellisuutta jäljittelemätön (taide) Tavallisempi muoto on "\abstrakti\". Vastakohta: \konkreettinen\, taiteessa \figuratiivinen\. Usein sävyltään kielteinen, 'epähavainnollinen, vaikeatajuinen'. abstraktio käsite, käsitteellinen "kuva" tai "malli" jostakin Myös: abstraktioiden muodostaminen toimintana. absurdi järjetön, mieletön absurdismi taidesuunta, joka viljelee mielettömyyksiä !ISMI abyssinen meren syvyyksissä elävä t. sijaitseva, syvänmeren Myös muodossa "abyssaalinen". acne = \akne\ acquis [akíi] "EU sellaisena kuin se on", EU:n jäsenmaiden oikeudet ja velvollisuudet kokonaisuutena Eurojargonin sana, joka on lyhentymä ranskankielisestä ilmaisusta acquis communautaire. acta [akta, aakta] asiakirjat; julkaisut Usein tieteellisen julkaisusarjan nimessä. Ilmaisu "ad acta" tarkoittaa kirjeen tms. panemista saapuneiden asiakirjojen joukkoon ilman, että sitä käsitellään. Periaatteessa \sitaattilaina\ latinasta. ad jopa, vieläpä; enintään Latinan prepositio, jota käytetään suomenkielisessäkin tieteellisessä esityksessä. Esimerkiksi kun jonkin muutoksen sanotaan olevan "ad 25 %", tarkoitetaan sen määrän vaihtelevan ja olevan enimmillään noin 25 %. ad hoc tapauskohtainen t. tapauskohtaisesti, yhteen tarkoitukseen soveltuva(sti) Periaatteessa !LAT, merkitykseltään 'tätä varten', mutta käytetään tavallisemmin määritteenä, esim. "ad hoc -ratkaisu". Usein sävyltään lievästi paheksuva; taustalla voi olla ajatus, että olisi pitänyt löytää tai kehittää yleinen ratkaisu mutta tehtiinkin jokin "viritelmä" joka sopii vain yhteen tilanteeseen eikä siihenkään ehkä luotettavasti. ad hominem ihmiseen kohdistuva Ilmaisu on \latina\a ja tarkoittaa sananmukaisesti lähinnä 'ihmistä kohti'. Sitä käytetään hyvin monenlaisissa merkityksissä. Esimerkiksi "ad hominem -hyökkäys" voi tarkoittaa henkilökohtaista, henkilöön käyvää (yleensä kuitenkin vain sanallista) hyökkäystä. Ilmaisu "ad hominem -argumentti" tarkoittaa usein samantapaista: henkilö repostelua hänen väitteidensä saattamiseksi huonoon valoon mutta sillä on muutakin käyttöä, ks. \argumentum ad hominem\. ad infinitum [ad infiniittum t. ad iinfiiníitum] äärettömiin, äärettömyyksiin asti ad libitum vapaasti, mielen mukaan, kuinka haluaa Ilmaisu on \sitaattilaina\ \latina\sta, ja sitä käytetään mm. lääkemääräyksissä ja musiikin merkinnöissä. Lyhennetään usein "ad lib.". ad nauseam kyllästymiseen asti Ilmaisu on !LAT ja tarkoittaa sananmukaisesti 'pahoinvointiin (merisairauteen) asti'. adagio [adaadžo t. adáadžo] (mus.) hitaasti; sävellyksen hidas osa Periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. adaptaatio sopeutuminen, mukautuminen (olosuhteisiin), \adaptoituminen(adaptoitua)\; sopeutumisen tulos, sopeutuma adapteri (tekn.) sovituslaite, sovitin Laite, joka mahdollistaa johonkin tekniikkaan perustuvan laitteen käyttämisen toisen tekniikan yhteydessä. Aiemmin ehdotettuja suomennoksia: sovite, liittiö. adaptiivinen sopeutuva; sopeutumisesta johtuva (vrt. \adaptaatio\) t. sitä edistävä adaptoida sopeuttaa, mukauttaa (vrt. \adaptaatio\) Eri sana kuin \adoptoida\. adaptoitua sopeutua, mukautua (vrt. \adaptaatio\) addikti jonkin \addiktio\n vallassa oleva addiktiivinen \addiktio\n aiheuttava t. addiktioon liittyvä addiktio riippuvuus esim. lääkkeestä tai huumeesta addiktoida aiheuttaa \addiktio\ Tätä sanaa tavallisempi on sen johdos "addiktoitua" 'joutua addiktioon, tulla riippuvaiseksi'. additiivinen yhdistävä, yhteenlaskua vastaava t. yhteenlaskuun liittyvä t. perustuva addressi = adressi adekvaatti täysin asianmukainen, sopiva, tarkoitusta vastaava Rinnakkaismuoto: adekvaattinen. Ks. !NEN. adeiini eräs \orgaaninen\ aine, \DNA\:n rakenneosia adeno- rauhas- adepti \alkemisti\, kullantekijä; asiantuntija; oppipoika, aloittelija adessiivi eräs suomen kielen sijamuoto, -lla-loppuinen Esim. "pojalla". Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: ulko-olento. adheesio (kem.) \molekyyli\en tarttuminen toisiinsa; (lääket.) kiinnike adhokratia nopea sopeutuminen muuttuviin oloihin Lähinnä \organisaatio\tutkimuksen \jargon\iin kuuluva sana, joka on muovailtu ilmaisun \ad hoc\ pohjalta. adiafora ehdonvallan asiat, eettisesti t. uskonnollisesti merkityksettömät asiat adjektiivi sana, joka ilmaisee, millainen jokin on Esim. "punainen", "tahmea". Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: laatusana (käytössä jossain määrin). adjutantti upseeri, joka on määrätty ylemmän upseerin tai korkean virkamiehen käyttöön Esim. tasavallan presidentin adjutantti. adjuvantti avustava, auttava (aine, hoito tms.) Sanaa käytetään lääketieteessä sekä adjektiivina (esim. adjuvantti lääkehoito annetaan leikkaushoidon tueksi) että substantiivina (esim. rokote sisältää adjuvanttia). administraatio hallinto administraattori hallinnoija, järjestelmän tms. hoitaja administratiivinen hallinnollinen adolesenssi nuorukais- t. neitoikä, murrosiän ja aikuisuuden välinen ikäkausi adoptio (otto)lapseksi ottaminen adoptoida ottaa (otto)lapseksi Jossain määrin myös kuvaannollisesti mm. ajatusten omaksumisesta. Eri sana kuin \adaptoida\. adpositio \prepositio\iden ja \postpositio\iden yhteisnimitys adrenaliini eräs lisämunuaisten tuottama \hormoni\, joka eri tavoin lisää elimistön toimintavalmiutta mm. vaaratilanteissa Usein kuvaannollisesti: jonkin sanotaan "lisäävän adrenaliinia", kun tarkoitetaan, että se ärsyttää tms. adreno- lisämunuais- adressi juhlallisiin viesteihin käytetty korupainotuote; monien allekirjoittama, nimetylle vastaanottajalle osoitettu mielenilmaisu Esim. surunvalitteluadressi, onnitteluadressi, Suuri adressi (Suomen historiassa). Joskus kirjoitettuna englannin mukaisesti kahdella d:llä, mutta "adressi" on suositeltu muoto. (Sekä ruotsissa että alkuperäisessä lainanantajakielessä ranskassa sana kirjoitetaan yhdellä d:llä.) Merkitys 'osoite' mainitaan sanakirjoissa mutta ei liene nykysuomen yleiskielessä käytössä. adsorboida imeä, tiivistää tai kiteyttää pinnalleen adsorptio pinnalle imeytyminen, tiivistyminen tai kiteytyminen Vrt. \absorptio\. advektio vaakasuora ilmavirtaus adventiivinen lisäkasvu-, myöhäis- Kasvitieteessä adventiivisiksi elimiksi eli adventiivielimiksi kutsutaan kasveihin myöhäissyntyisesti epätavalliseen paikkaan kehittyviä elimiä, kuten rungon osista kehittyviä juuria (adventiivijuuria). Tällaisesta elimestä saattaa muodostua itsenäinen yksilö, adventiivitaimi. Sana on toisentyyppisessä merkityksessä yhdyssanassa adventiivikasvi, joka tarkoittaa myöhäistulokasta tai satunnaistulokasta eli kasvilajia, jota tavataan jollakin alueella vain satunnaisesti ja vakiintumattomasti muualta levinneenä. adventismi uskonsuunta, joka odottaa Kristuksen pikaista paluuta !ISMI adventti joulua edeltävä vajaan kuukauden aika; sen alku Jälkimmäinen merkitys, 'adventtiajan aloittava sunnuntai, adventtisunnuntai', on puhekielessä tavallisempi. adverbi \partikkeli\, joka osoittaa tapaa, paikkaa, aikaa tai muuta vastaavaa Esim. "näin", "tuolla", "nyt". Adverbit muodostavat yhden sanaluokista. Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: seikkasana. adverbiaali \adjektiivi\n tai \adverbi\n määrite taikka sellainen \verbi\n määrite, joka ei ole \objekti\ eikä \predikaatti\ Nimitys kuvaa sanan asemaa lauseenjäsenenä, ei sanaluokkaa. Adverbiaali voi olla \adverbi\ mutta myös esim. \substantiivi\ kuten toinen sana lauseessa "Istun sohvalla". adversatiivinen vastakohtaa (tai rajoitusta) ilmaiseva Esim. "mutta" on adversatiivinen \konjunktio\. advertoriaali lehtijutuksi naamioitu mainos, "puffi" Kuvataan myös sanoilla "toimitukselliseen tapaan toteutettu ilmoitus". \Journalismi(journalismi)\ssa on vanhastaan vaadittu juttujen ja mainosten selvää erottamista toisistaan, ja advertoriaalit eriasteisesti hämärtävät tätä eroa. advokaatti asianajaja Usein halventava. Myös kuvaannollisesti jonkin asian puolustajasta. aero- ilma-, ilmaa koskeva aerobic kuntovoimistelu määrätynlaisen rytmimusiikin tahdissa Myös muodoissa "aerobik" ja "aerobikki". aerobikata harrastaa \aerobic\ia Myös muodossa "aerobicata", mutta silloin astevaihtelulliset muodot näyttävät oudoilta ("aerobiccaan" jne.) aerobinen ilmaa (happea) tarvitseva (eliö) aerodance [aero-daans t. aero-däns] \aerobic\in ja tanssin yhdistelmä aerodromi lentokenttä Sana esiintynee suomessa vain sanakirjoissa ja huonosti suomennetuissa käännösteksteissä. aerodynaaminen \aerodynamiikka\an kuuluva tai sen mukainen Usein erityisesti: ilmanvastukseltaan pieni, virtaviivainen. aerodynamiikka \fysiikan(fysiikka)\ osa, joka käsittelee kappaleiden liikettä ilmassa tai muussa kaasussa aerosoli sumute Kaasun ja nestemäisten tai kiinteiden hiukkasten seos. Yleiskielessä sanaa käytetään etenkin ihmisen tekemistä valmisteista. "Aerosolipommi" tarkoittaa pommia, joka muodostaa räjähtävän sumupilven. afaatikko henkilö, jolla on \afasia\ afasia aivoperäinen puheen (t. kirjoituksen) ymmärtämisen ja tuottamisen häiriö Afasia tarkoittaa hallitsevan aivopuoliskon toimintahäiriöstä johtuvaa osittaista tai täydellistä kyvyttömyyttä ymmärtää tai tuottaa puhetta. Älykkyys sekä aisti- ja lihastoiminnot ovat tällöin yleensä normaalit. Laajassa merkityksessä afasialla tarkoitetaan mitä tahansa aivovammasta tai -sairaudesta johtuvaa kielellistä häiriötä. Tällöin afasia jaetaan lajeihin sen mukaan, mikä puhumisen tai puheen ymmärtämisen osa on häiriytynyt, esim. \dysfasia\ ja \dysleksia\. affekti mielenliikutus, kiihtymys, tunne\reaktio\ affektinen \affekteja(affekti)\ heijastava, mielialaa koskeva; tunnevaltainen Paljon yleisempi muoto on "affektiivinen", mutta "affektinen" lienee tulkittava suositeltavammaksi. affektiivinen = \affektinen\ affiksi sanaan liittyvä epäitsenäinen \morfeemi\, esim. etuliite tai pääte affiniteetti sukulaisuus; lankous; (kemiallinen) yhtymistaipumus affirmaatio vahvistaminen, hyväksyntä, myöntäminen affirmatiivinen vahvistava, hyväksyvä, myöntävä affordanssi (oivallettavissa oleva) käyttömahdollisuus Tuotteen havaittavat piirteet, jotka ohjaavat ihmistä ymmärtämään käyttötavan ja -tarkoituksen. Ehdotettu suomenkielinen termi: tarjouma. affrikaatta \klusiili\, jolla on \frikatiivi\nen laukeama Esimerkiksi "ts" on affrikaatta, jos se lausutaan ja tajutaan yhdeksi äänteeksi eikä kahden peräkkäisen äänteen jonoksi. afgaani Afganistanin suurimpaan kansanryhmään kuuluva ihminen; kyseisen ryhmän kieli; afganistalainen (Afganistanin asukas t. kansalainen); Afganistanin rahayksikkö; (puhek.) \afgaaninvinttikoira\ Kielenhuollon suosituksen mukaan kieli on pašstu ja ihmisen nimitys pataani tai pašstu. afgaaninvinttikoira eräs pitkäjalkainen koirarotu aforismi lyhyt mietelmä, ajatelma aforistikko \aforismi\en sepittäjä Joskus muodossa "aforisti". aforistinen \aforismi\n omainen, ytimekkäästi ilmaistu afrikaans hollannista Etelä-Afrikassa kehittynyt kieli, maan toinen virallinen kieli afro- afrikkalais-, Afrikka-; \neekeri\- Esim. "afrokampaus" 'tuuhea, kihara kampaus, alkujaan nuorten \afroamerikkalaisten(afroamerikkalainen)\ käyttämä'. afroamerikkalainen (Yhdysvaltain) \neekeri\; neekereille ominainen, neekeri- afrodisiaka sukupuolisesti kiihottava aine Etenkin aiemmin myös "afrodisiakumi" (latinan sanasta afrodisiacum, jonka monikkomuoto on afrodisiaca). afta suun limakalvon haavauma, etenkin sammas after shave [aaftö sheiv] parranajon jälkeen käytettävä (kasvovesi) Myös kirjoitusasussa "after-shave". after ski [aaftö skii] asustetyyppi, joka on alkujaan tarkoitettu käytettäväksi muotiasuna hiihdon jälkeen; hiihtokeskuksissa (alk. hiihdon jälkeen) harrastettu juhlinta afääri liikeasia (puhekielessä, yl. tuttavallisesti) agaatti = \akaatti\ agar eräs levistä saatava aine (\polysakkaridi\), jota käytetään hyytelön valmistukseen Myös muodossa "agar-agar". agaave eräitä trooppisia kasveja, joilla on paksut, piikkeihin päättyvät lehdet Myös kirjoitusasussa "agave". ageismi [age'ismi] ikäsyrjintä Käytännössä: iäkkäiden ihmisten syrjintä. Yleisemmin: iän perusteella tapahtuva syrjintä. !ISMI Sanan alkuosa on otettu englannista (age 'ikä'). Myös nimityksiä "ikäismi" ja "ikä\rasismi\" on käytetty. agenda toimintaohjelma; asialista, esityslista; kirkkokäsikirja Alkujaan "agenda" tarkoittaa käsiteltävien asioiden luetteloa (ja järjestystä), mutta EU-kielessä se on muodostunut myös toimintaohjelmaa, laajaa hanketta tarkoittavaksi. agentti asiamies; toiminnan suorittajan ilmaiseva lauseenjäsen; käyttäjän puolesta asioita hoitava tietokoneohjelma Usein erityisesti turvallisuuspalvelun palveluksessa olevasta ("salainen agentti"). Esim. \passiivi\lauseessa voi tekijän ilmaista useissa kielissä agentilla, joka ruotsissa muodostetaan av- ja englannissa by-\prepositio\lla. Tietokonealalla "agentti" on suhteellisen itsenäisesti toimiva ohjelma, joka tyypillisesti muodostaa liittymän käyttäjän ja jonkin palvelun välille. agentuuri edustus, asioimistoimi(sto) agglomeraatio kasautuminen, iskostuminen; kasautuma, iskostuma Erityisesti mm. jonkin keskuksen ympärille syntynyt yhtenäinen kaupunkimaisen asutuksen vyöhyke, johon on sulautunut aiemmin erillisiä asuinalueita. agglutinaatio veriheran aiheuttama verisolujen t. \bakteeri\en saostuminen; haavan reunojen kiinniliimautuminen; \affiksi\en liittäminen sanavartaloon ilman, että vartalo muuttuu; sanojen yhteensulautuminen agglutinatiivinen sellainen (kieli), jossa sanaan liittyy päätteitä ja muita \affekseja(affiksi)\ niin, ettei sanan vartalo muutu Suomen kieltä väitetään usein agglutinatiiviseksi, mutta todellisuudessa vartalonmuutokset ovat erittäin yleisiä mm. astevaihtelun ja loppuvokaalin vaihtelun (esim. kieli ~ kielessä) takia. Määritelmään saatetaan liittää myös se, ettei affiksin muoto riipu vartalosta eikä muista affikseista. Toisaalta sanaa käytetään myös epämääräisesti tarkoittamassa yleisesti kieltä, jossa taivutus perustuu lähinnä affikseihin. Sanaa "agglutinoiva" käytetään usein samassa merkityksessä kuin "agglutinatiivinen". aggregaatio kasautuminen, \aggregaatin(aggregaatti)\ muodostuminen aggregaatti yhteenliittymä, yhdistelmä; kokouma, kasauma Erityisiä merkityksiä: kahden tai useamman toisiinsa liitetyn koneen muodostama kokonaisuus, jolle ehdotettu suomennosta "koneikko"; erityisesti polttomoottorin ja \generaattori\n yhdistelmä, siis laitteisto, joka käyttää nestemäistä polttoainetta ja tuottaa sähköä; \molekyyli\ryhmittymä; (taloustieteessä:) kokonaissuure; \datatekniikassa(datatekniikka)\ tietoalkioiden muodostama kokonaisuus, kooste (esim. taulukko tai tietue). aggregatiivinen \aggregaatti\a koskeva t. sellainen, joka perustuu jonkin tarkasteluun koosteena, kasaumana Suomennokseksi voisi sopia "koosteinen". aggressiivinen hyökkäävä t. hyökkäävän oloinen, päällekäyvä; tarmokas, toimelias, määrätietoinen Kirjoitetaan usein virheellisesti yhdellä g:llä; ks. !SS. Sanaa on ruvettu käyttämään englannin esikuvan mukaisesti myös tarmokkuudesta ja innokkuudesta, johon ei välttämättä liity hyökkäävyyttä. aggressio hyökkäys, hyökkäävän tuntuinen \reaktio\, hyökkäävyys Kirjoitetaan usein virheellisesti yhdellä g:llä. agility [agiliti t. ägiliti] koirien taitokoe erityisellä tehtäväradalla Taivutus etu- tai takavokaalinen: agilitya ~ agilityä. agitaatio kiihotus, yllytys (etenkin poliittinen), \agitointi(agitoida)\ agitaattori kiihottaja, yllyttäjä agitoida kiihottaa, yllyttää Vanhempi, nykyisin vanhahtava muoto: agiteerata. agnosia tietämättömyys; (lääketieteessä:) tajuamattomuus, tiedostamattomuus agnostikko [aŋnostikko t. agnostikko] ihminen, jonka mielestä ei voida tietää, onko Jumalaa tai jumalia olemassa Vrt. \agnostismi\. agnostismi [aŋnostismi t. agnostismi] käsitys, jonka mukaan ei voida tietää, onko Jumalaa tai jumalia olemassa Käsite ja määritelmä on ongelmallinen, koska se edellyttää jumaluuden olemassaolon luokittelemista tiedon eikä uskon asiaksi. Toisaalta \agnostismi\in päätyneen ihmisen voi ehkä sanoa tehneen sellaisen luokittelun. Vrt. \ateismi\. Rinnakkaismuoto: agnostisismi. Vastaava adjektiivi: agnostinen. Ihmisestä, jonka käsitys on agnostinen, käytetään nimitystä agnostikko. agonia kuolinkamppailu agora tori(kokous); Israelin vaihtoraha, \sekeli\n sadasosa Alkujaan \antiikin(antiikki)\ Kreikassa sotajoukon tai kansan kokous taikka paikka, jossa sellainen pidettiin. Yleisemmin: julkisen toiminnan paikka, tori. agorafobia avoimen paikan kammo, "torikauhu" agraari \agraarinen\; maatalouden asiantuntija t. opiskelija agraarinen maatalousyhteiskunnalle ominainen; maatalousvaltainen; maataloutta koskeva t. puolustava agremangi valtion suostumus ottaa vastaan toiseen maan \diplomaatti\edustaja Myös: agrementti. agro- maatalous-; pelto- agrokuitu heinäkasveista saatava kuitu, joka käytetään paperin valmistukseen agrologi maatalousalan opisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut henkilö agronomi maatalousalan yliopistotasoisen tutkinnon suorittanut ahti \evankeliumi\kirjan jakso Jeesuksen kärsimyshistoriaa Nykyisin yleensä vain sanassa "ahtisaarna", joka tarkoittaa pääsiäistä edeltävän ajan saarnaa, jonka aiheena on jokin ahti. aids immuunikato, eräs \immuuni\järjestelmää vahingoittava sairaus Usein vielä kirjoitettuna AIDS, koska sana on lyhenneperäinen. aioni (pitkä) ajanjakso, maailmankausi; \eoni\ ainu erään Pohjois-Japanissa asuvan kansan jäsen; tämän kansan kieli Aiemmin myös muodossa "aino". aitiologia = \etiologia\ ajatollah hengellinen johtaja eräässä \islam\in suunnassa Erityisesti Iranin oloista puhuttaessa. Myös asussa ajatolla. akaasia eräitä ainavihreitä puita ja pensaita (suku Acacia) Virallinen kirjoitusasu on lyhytvokaalinen: "akasia". akaatti eräs juovikas \kvartsi\laji, jota käytetään korukivenä akasia = \akaasia\ akateemikko \akatemia\n jäsen; arvonimi, jonka saa ansioista tieteen tai taiteen alalla; (epävirall.:) \akateeminen\ ihminen Suomessa on ollut akateemikon virkoja, mutta nykyisin akateemikko on arvonimi. Sanaa käytetään nykyisin myös epävirallisesti yliopiston tai korkeakoulun opettajista ja tutkijoista tai vielä laajemmin yliopisto- tai korkeakoulututkinnon suorittaneista. akateeminen yliopistoon tai korkeakouluun liittyvä tai sille ominainen, yliopistollinen; \akatemia\an liittyvä; yliopisto- tai korkeakoulututkinnon suorittanut; perustaitoihin kuuluva Usein halventavasti: käytännölle vieras, pelkästään \teoreettinen\. Opetusalalla käytetään ilmausta "akateemiset taidot" vanhasta merkityksestä poikkeavasti, viittaamaan luku-, kirjoitus- ja laskutaitoon ja niihin perustuviin taitoihin. akatemia useista tieteellisistä tai taiteellisista yhteisöistä tai laitoksista käytetty nimitys Useissa maissa on valtion perustama akatemiaksi kutsuttu yhteisö, johon on kutsuttu eteviä tutkijoita ja taiteilijoita. Sillä saattaa olla myös virallisia tehtäviä esimerkiksi kirjakielen huoltajana, lausuntojen antajana taikka varojen tai apurahojen jakajana. Myös erilaisia oppilaitoksia kutsutaan akatemioiksi, ja joskus sellainen on otettu laitoksen nimeen (esim. Työväen akatemia). akileija eräitä kannuskukkaisia koristekasveja Myös asussa "akileia", mutta j:llinen asu on Kielitoimiston sanakirjassa. akillesjänne kinnerjänne, kantapään ja pohjelihaksen välinen jänne akklimatisoida totuttaa ilmastoon Ehdotettu suomalaisempi vastine: luonnuttaa. akkommodaatio mukautuminen, mukauttaminen Erityisesti: silmän mukautuminen näkemään eri etäisyyksillä olevia kohteita. akkreditoida valtuuttaa toimimaan; hyväksyä; todeta päteväksi; kelpoistaa Vanhastaan tavallisimmin lähettilään valtuuttamisesta toimimaan muussa maassa kuin siinä, jossa hänen asemapaikkansa on, jolloin käsitteeseen sisältyy vastaanottajamaan hyväksyntä. Nykyisin vastaavasti myös tiedotusvälineen edustajan valtuuttamisesta. Joskus myös esim. valtuuttamisesta nostamaan rahoja tms. Sana on käytössä eri aloilla termimerkityksissä, jotka poikkeavat toisistaan mutta joille yhteistä on jonkinlainen hyväksyminen. Sanaa käytetään mm. \sertifiointi(sertifioida)\laitoksen pätevyyden toteamisesta ja opetusta antavan laitoksen valtuuttamisesta ulkopuolisen arvioinnin perusteella. akku (sähkön) varaamiseen käytettävä laite; tietokoneissa myös: keskusyksikön osa, \rekisteri\, mm. laskutoimitusten suorittamiseen Lyhentymä sanasta \akkumulaattori\. Yleiskielessä "akku" tarkoittaa ensisijaisesti laitetta, johon voidaan varata sähköenergiaa, kuten ladattavaa paristoa. Myös kuvaannollisesti: "ladata akkuja" 'rentoutua', viittaa ajatukseen henkisen \energia\n keräämisestä; arkikielessä "akkulataamo" = mielisairaala. akkulturaatio sopeutuminen t. sopeuttaminen toiseen \kulttuuri\in akkumulaatio kasautuminen, kerääntyminen akkumulaattori sähkön tai muun \energia\n varaamiseen käytettävä laite Yleensä vanhentunut muoto, nyk. lyhentynyt sanaksi \akku\. "Automobiilissa on akkumulaattori, mutta autossa on akku." akkumuloida kerätä, kasata, varata akkuraatti tarkka, täsmällinen Kyseessä on arkikielessä käytetty, englannin sanaan "accurate" tai ruotsin sanaan "akkurat" perustuva sana. akkusatiivi eräs sijamuoto, jota käytetään etenkin \objekti\n sijana Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: kohdanto. Esiintyy monissa kielissä. Suomessa akkusatiivin sijaluonne on kyseenalainen; akkusatiivimuoto on vain muutamilla \pronomineilla(pronomini)\, mm. "minut", "kenet". Vanhoissa suomen kieliopeissa kuitenkin puhutaan akkusatiivista sijana, joka on kaikilla nomineilla ja joka on on \nominatiivi\n tai \genetiivi\n kaltainen, paitsi em. pronomineille. akne finnitauti, finnien (runsas) esiintyminen akordi velallisen ja velkojan sopimus, jossa velkojat luopuvat osasta saataviaan \konkurssi\n välttämiseksi; (mus.) sointu; (hist.) viran ostaminen akribia täsmällisyys, (turhan)tarkkuus akro- kärki-, huippu- akrobaatti tasapainotaiteilija, \akrobatia\n suorittaja akrobatia tasapainotaiteilu Etenkin korkealla tapahtuvasta taitovoimistelusta. Usein kuvaannollisessa merkityksessä. akrofobia korkean paikan kammo akromaattinen [a-kromaattinen] väripoikkeamaa korjaava akromatopsia värisokeus akronyymi sana, joka on muodostettu jonkin ilmaisun sanojen alkukirjaimista, kirjainsana, lyhennesana Esimerkiksi sanan "lukihäiriö" alkuosa on akronyymi, koska sana on lyhennetty ilmauksesta "luku- ja kirjoitushäiriö". Kyseessä on usein tuotenimi, esim. "Abloy" [luetaan: abloi] (Ab Lukko Oy) ja "Heteka" (Helsingin Teräskaluste). Varsin usein akronyymeiksi kutsutaan myös alkukirjainlyhenteitä, joita ei lueta sanoina (esim. "SMTP"); tämä johtuu englannin sanan "acronym" samalla tavoin laajentuneesta käytöstä. Varsinaisesti kuitenkin akronyymi on sana, joka on alkuperältään alkukirjainlyhenne. akryyli eräitä tavallisia tekokuituja (ja niiden valmistukseen käytettyjä aineita) Akryylista valmistettujen vaatteiden ominaisuuksia ovat pehmeä tuntu ja säänkestävyys. akryyliamidi yhdiste, jota syntyy eräisiin ruokiin niitä kypsennettäessä ja jota on epäilty terveydelle vaaralliseksi aksentti äänenpaino tai -korko; kielen yksikön kuten tavun sävelkulku; puheen kielellinen sävy, korostus; kirjaimen päällä oleva tarke; (mus.) isku Puheen korostuksesta puhuttaessa "aksentti" tarkoittaa usein erityisesti vierasta korostusta eli puhujan omaa äidinkieltä heijastavaa ääntämistapaa. Aksenttimerkeiksi sanotaan useita \diakriittisiä(diakriittinen)\ merkkejä, etenkin \akuutti\a (´). Sellainen merkki (esim. kirjaimessa á) saattaa osoittaa aksenttia 1. merkityksessä (painoa), mutta sillä voi olla aivan muitakin tehtäviä (esim. unkarissa pituusmerkki). akseptoida hyväksyä maksettavaksi, tunnustaa (\vekseli\) Myös: "akseptata". aksiaalinen akselin suuntainen aksidenssi epäolennainen, "satunnainen" ominaisuus; epäolennaisuus; tilapäinen kirjapainotyö; kaunoladelma; (musiikissa:) tilapäinen etumerkki aksiisi valmistevero aksiomaattinen sellainen, joka lähtee pienestä joukosta oletettuja perusväittämiä, aksioomia, ja johtaa niistä väittämiä yksinomaan \loogisella(looginen)\ päättelyllä Erityisesti \matematiikassa(matematiikka)\. Aksiooma ei tällöin tarkoita "itsestäänselvyyttä" vaan oletettua lähtökohtaa. Erikseen on tutkittava, mitkä ovat sellaisia tilanteita, joissa aksioomat voimassa eli joihin aksiomaattisen päättelyn tulokset pätevät. aksiooma perusväittämä \aksiomaattisessa(aksiomaattinen)\ päättelyssä; selviö, itsestäänselvyys Rinnakkaismuoto: aksiomi. aksonometria suuntais\perspektiivi\ Perspektiivikuva, jossa kuvattavan kohteen yhdensuuntaiset suorat kuvautuvat yhdensuuntaisina. aksonometrinen suuntaisperspektiivin mukainen, \aksonometria\an kuuluva aksoplasma hermosolun solulima akti juhlallinen toimitus; toiminta, tapahtuma; alastontutkielma; asiakirja; arkikielessä: sukupuoliakti, yhdyntä aktiivat (kirjapidossa) varat, vastaavat aktiivi \verbi\en pääluokka, jossa \subjekti\ ilmaisee tekijän; \aktiivinen\ henkilö (järjestössä tms.); yhdyssanojen alkuosana myös: \aktiivinen\ Vrt. \passiivi\. Joskus aktiivi = \aktiivinen\; ks. !NEN aktiivinen toimiva, vaikuttava; aloitteellinen, toiminnan käynnistävä; vientivoittoinen (kauppatase); \aktiivi\muotoinen; toimelias Vastakohta: \passiivinen\. aktiivisuus \aktiivisena(aktiivinen)\ oleminen; toiminnan voimakkuuden taso Esim. äänestysaktiivisuus tarkoittaa äänestäneiden osuutta äänioikeutetuista ja ilmaistaan yleensä prosentteina. aktino- säde-, säteily- aktio toiminta(kokonaisuus), toimenpide; (\fysiikassa(fysiikka)\) vaikutus; virkasyyte aktivaatio \aktivoiminen(aktivoida)\; aktivoinnin tulos, aktivoituneisuus; esiintymä, ilmentymä (jonka aktivoiminen on luonut) aktivaattori \aktivoiva(aktivoida)\ aine t. laite t. ihminen aktivismi \aktiivinen\ \poliittinen\ toiminta Erityisesti: Suomessa Venäjän vallan aikana esiintynyt liike, joka pyrki irrottamaan Suomen Venäjästä. !ISMI aktivisti \aktivismi\n harjoittaja tai kannattaja aktiviteetti toiminta aktivoida tehdä \aktiiviseksi(aktiivinen)\ aktori nuorempi työntekijä \mentoroinnissa(mentoroida)\, mentoroitava; käyttäjärooli (ohjemistokehityksessä); toimija; virallinen syyttäjä aktuaalinen todellinen; ajankohtainen Harvinaisia rinnakkaismuotoja: aktuaali, aktuelli. aktuaari asiakirjoja vastaanottava ja säilyttävä virkailija; eräs tilastoalan virkanimike; vakuutus\matemaatikko\ aktuaattori toimilaite eli laite, joka tuottaa määrätyn liikkeen siihen tulevan signaalin vaikutuksesta aktualisoida ajankohtaistaa, \aktuaalistaa(aktuaalinen)\ aktualiteetti ajankohtaisuus, \aktuaalisuus(aktuaalinen)\ aku- kuulo-; \akupunktio\- akunasta \akupunktio\nasta, jota käytetään laihdutuskeinona korvaan kiinnitettynä akupunktio pistelyhoito Neulojen pistely ihon erityisiin akupunktiopisteisiin esimerkiksi kivun lievittämiseksi. Rinnakkaismuoto, jota jotkut pitävät parempana: akupunktuuri. akustiikka äänioppi; tilan ääniominaisuudet (kuuluvuus, kaikuvuus) akustinen \akustiikka\a koskeva: ääniopillinen, äänellinen akuutti äkillinen, nopeasti kehittyvä; eräs \diakriittinen\ merkki (´); korkea tai nouseva \intonaatio\; heleä \vokaali\ Etenkin lääketieteen terminä \kroonisen(krooninen)\ vastakohtana. akvaario seiniltään ainakin osittain läpinäkyvä astia, jossa pidetään eläviä kaloja tai muita vesieläimiä tai -kasveja Myös kuvaannollisesti lasiseinäisestä tilasta taikka sellaiseksi kuvitellusta, "näytteillä olevasta". akvaattinen vesi-, vettä koskeva t. veteen liittyvä akvamariini sinisen vihreä väri; sininen tai vihreä kirkas \berylli\ akvarelli vesivärimaalaus akvaristi \akvaario\harrastaja t. -asiantuntija akvatinta pinta- tai syväsyövytys (kuvataiteessa) akvaviitti eräs mausteviinatyyppi, mausteena mm. kuminaa akvedukti vesijohto, varsinkin \antiikin(antiikki)\ roomalaisten rakentama maanpäällinen, kivistä muurattu al dente "hampaille sopiva", "hampaissa tuntuva", \pasta\n kypsyysaste alabasteri eräs läpikuultava kipsikivi aladobi lihahyytelö; kala- tai kasvishyytelö Usein pitkävokaalisena "aladoobi"; arkikielessä suomeen mukautuneena "alatoopi". alarmismi aiheeton tai liioiteltu vaarojen esittäminen !ISMI alba valkea vaate, johon \konfirmaatio\ssa pukeudutaan; \messu\paita albatrossi isoja mustavalkoisia valtamerilintuja, heimo Diomedeidae albiino eliö, jonka kudoksista puuttuu niissä normaalisti esiintyvä väriaine (\pigmentti\) Nisäkkäissä väriaineen puutos (albinismi) ilmenee etenkin ihon ja turkin vaaleutena, kukissa kehälehtien vaaleutena. Siihen liittyy muita ulkoisia merkkejä, ja se on erotettava valkean väriaineen esiintymisestä (valkoturkkisuudesta). Ehdotettu suomennos: "valkomuunnos". Joskus kirjoitettuna "albino". Harvinainen rinnakkaismuoto: "albiini". Sanaa voidaan käyttää sekä \substantiivina\, jolloin se voi esiintyä yhdyssanan alkuosana (esim. "albiinohiiri") että \adjektiivi\na, jolloin se voi esiintyä sanaliitossa, jonka molemmat osat taipuvat (esim. "albiino hiiri", "albiinot hiiret"). albinismi väriaineen puuttuminen, ks. \albiino\ !ISMI albumi keräilykansio; julkaisu Esim. valokuva-albumi, postimerkkialbumi. Julkaisuna "albumi" tarkoitti alkujaan kaunokirjallisia tai tieteellisiä kirjoituksia sisältävää tilapäisjulkaisua mutta nyttemmin yleisesti esimerkiksi isohkoa sarjakuvakirjasta tai äänilevyjulkaisua. aldehydi \alkoholi\en hapettuessa syntyviä yhdisteitä ale [ale t. eil] eräs pintahiivaoluttyyppi, joka on suosittu mm. Isossa-Britanniassa Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. Aivan eri sana kuin sanan "alennusmyynti" lyhentymä "ale". aleatorinen sattumanvarainen; erään musiikin suunnan nimityksenä aleksandriini \jambi\n eräs muoto: kuusinousuinen ja loppusoinnullinen aleksia lukemiskyvyttömyys, aivoperäinen kyvyttömyys t. vaikeus luettaessa yhdistää kirjaimia sanoiksi Vrt. \afasia\ ja \dysleksia\. aleksitymia vaikeus tai kyvyttömyys tunnistaa ja ilmaista tunteita aleksityyminen \aleksitymia\an kuuluva; sellainen, jolla on aleksitymia alfa kreikan kirjaimiston ensimmäinen aakkonen, Αα Usein merkityksessä 'ensimmäinen', joka ei välttämättä tarkoita muuta kuin ensimmäiseksi nimettyä. Esimerkiksi "alfasäteily" on \radioaktiivisen(radioaktiivinen)\ säteilyn laji, joka nimettiin ensimmäisenä. Susilaumassa "alfauros" on johtajauros, Joskus ilmaisussa "alfa ja \oomega\" 'ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu', joka kuitenkin tavallisesti esiintyy suomessa muodossa "A ja O". alfalfa sinimailanen, rehumailanen (eräs rehukasvi) alfanumeerinen aakkosellis-numeerinen, kirjaimista ja numeromerkeistä koostuva algebra koulumatematiikassa: kirjainlasku; laskutoimitusten yleisiä ominaisuuksia tutkiva \matematiikan(matematiikka)\ haara algebrallinen \algebra\an kuuluva t. liittyvä; (yhtälöstä) sellainen, joka sisältää vain yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskuja (ja \positiiviseen(positiivinen)\ \potenssi\in korottamista); (luvusta) sellainen, joka on algebrallisen yhtälön juuri algo- levä- algoritmi joukko toimintaohjeita, jotka esittävät yksiselitteisesti sarjan toimenpiteitä jonkin tehtävän suorittamiseksi Sanaa käytetään etenkin \matematiikassa(matematiikka)\ ja \datatekniikassa(datatekniikka)\. alias toiselta nimeltä, eli; toinen nimi alibi todiste siitä, että on ollut muualla (rikoksen tapahtuessa) alienaatio vieraantuminen alikvootti (musiikissa) yläsävel; (kemiassa yms.) yksi yhtäsuurista jako-osista alkali emäs Normienmukainen asu !LV, mutta "alkaali" on varsin tavallinen ääntämys. alkaloidi eräitä \orgaanisia(orgaaninen)\ yhdisteitä, joita esiintyy etenkin kasveissa Alkaloideilla on usein pieninäkin määrinä voimakas, usein myrkyllinen vaikutus ihmisiin ja eläimiin, ja monia niistä voidaan pitää kasvien kemiallisina puolustusaseina. Ehdotettu suomennos: kasviemäs. alkemia pyrkimys muuttaa muita metalleja kullaksi, saavuttaa ikuinen nuoruus "viisasten kiven" avulla tai tehdä muita vastaavia taianomaisia asioita Alkemiaa on usein pidetty \kemia\n esimuotona tai sen taikauskoisena vastineena. Eroksi voisi määritellä lähinnä sen, että kemia on alkemian nykyaikainen muoto, joka on luopunut turhiksi osoittautuneista pyrkimyksistä. alkemisti \alkemia\n harjoittaja alkemistinen \alkemia\an kuuluva alkoholi viinin, oluen, viinan yms. sisältämä päihdyttävä aine; sitä sisältävä juoma; \kemia\ssa myös muista, kemiallisesti samantapaisista aineista Kemiassa kutsutaan tavallista alkoholia nimellä etanoli (aik. etyylialkoholi). Kirjoitusasu ns. !OLI-säännön mukainen. alkoholismi \alkoholi\n liiallinen käyttö, juoppous alkoholisoitua muuttua \alkoholisti\ksi alkoholisti \alkoholi\a liiaksi käyttävä ihminen, juoppo alkoholoida käsitellä \alkoholi\lla; muuttaa alkoholiksi Myös muodossa "alkoholisoida", mutta tällöin voi sekaantua sanaan "\alkoholisoitua\". alkometri hengitysilman \alkoholi\pitoisuuden mittari alkovi makuukomero, huoneen erillinen osa nukkumista varten alkyyni hiilivetyjä, jotka kuuluvat ns. asetyleenisarjaan Aiemmin myös nimellä "alkiini". all right [ool rait] hyvä on, selvä, sovittu; kaikki hyvin all stars [ool staars] (urh.) eri joukkueiden parhaista pelaajista koottu Ns. all stars -joukkueeseen valitseminen on käytännössä yleensä vain kunnianosoitus. alla ks. \à la\ allakka = almanakka allatiivi eräs sijamuoto, suomessa -lle-loppuinen ns. ulkoinen tulosija Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: ulkotulento. alleeli \geeni\n muunnelma allegoria vertaus, vertauskuvallinen esitys Yleensä allegorian ajatellaan sisältävän suhteellisen tarkat vastineet asialle, jota se esittää, eli vertauksen eri osillakin on jonkinlaiset vastineet kuvattavassa asiassa. allegorinen vertauskuvallinen, \allegoria\an perustuva allegretto [allegrétto t. allegretto] (mus.) keveästi (esitettävä osa) Sana on \sitaattilaina\ italiasta. Käytännössä voi saattaa ääntyä yhtenä l:nä. allegro [alleé(e)gro t. allegro] (mus.) nopeasti (esitettävä osa) Sana on \sitaattilaina\ italiasta. Käytännössä voi saattaa ääntyä yhtenä l:nä. allergeeni \allergia\a aiheuttava aine allergeeninen \allergia\a aiheuttava allergia liikaherkkyys, yliherkkyys; (lääket.) eräs liikaherkkyyden muoto Allergiassa jokin elimistöön joutunut vieras aine (tai joskus elimistön omakin aine) aiheuttaa tautioireita. Yleensä allergiasta puhutaan vain silloin, kun aine ei ole varsinaisesti myrkky eikä yleisesti aiheuta oireita ihmisille (tai eläimille). Muutenkin allergian käsitettä on etenkin lääketieteessä rajattu mm. sen (oletetun) toimintatavan mukaan; usein vain valkuaisaineiden aiheuttamia ilmiöitä kutsutaan allergiaksi. allerginen \allergia\n aiheuttama; allergiaa sairastava allergisoida aiheuttaa \allergia\a, allergistaa allianssi liitto, yhteenliittymä Sanaa käytetään mm. valtioiden välisistä liittoutumista (esim. Pyhä allianssi). allitteraatio alkusointu, peräkkäisten sanojen (tarkoituksellinen) samanalkuisuus Suomen kielessä yleistä, usein sanojen samakantaisuudesta johtuvaa, esim. "sanalla sanoen", "hipi hiljaa". allo- muu-, tois-, ulko- allokaatio \allokointi(allokoida)\ allokoida jakaa eri kohteisiin Esimerkiksi voimavarojen (\resurssi\en) jakamisesta, tietokoneen muistin jakamisesta osiin eri \datoja(data)\ varten tai osakkeiden jakaminen osakeannissa tai -myynnissä määrätyille ryhmille. alloplastia kudoksen korvaaminen elottomalla aineella (lääketieteessä) alloplastinen \alloplastia\an kuuluva allotrooppinen \allotropia\an kuuluva, sen mukainen allotropia alkuaineen esiintyminen samoissa oloissa kahdessa tai useammassa fysikaalisesti erilaisessa muodossa Tunnetuin tapaus on hiilen esiintyminen tavallisena hiilenä, \grafiitti\na ja \grafeeni\na. alluusio epäsuora viittaus, vihjaus (varsinkin kirjallisessa esityksessä) Lisätietoja: Kääntämisen opetussanasto, hakusana alluusio. alma mater [alma mater, alma maater] yliopisto Sananmukaisesti "hellä äiti". Aikoinaan myös antiikin Rooman runoilijoiden useille jumalattarille antama kunnianimi. Nykyisin tyylisävyltään juhlallisesta leikilliseen vaihteleva viittaus (omaan) yliopistoon. \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ \latina\sta; pitkävokaalinen ääntämys on latinan mukainen. almanakka kirjanen, joka sisältää \kalenteri\n ja muita tietoja Voi sisältää esim. tietoja kuun vaiheista, toripäivistä yms. Kansankielessä: allakka. alpakka uushopean kauppanimi; eräs laamaeläin; tämän villa t. siitä ja puuvillasta tehty kangas alpinisti vuorikiipeilijä; alppilajien kilpailija alppi- Alpeilla esiintyvä t. Alppeihin liittyvä; vuoristo-, (korkeaan) vuoristoon liittyvä alruuna eräs koisokasvi, Mandragora officinatorum; sen juuri, jota on käytetty taikakaluna alsikeapila eräs apilalaji (Trifolium hybridum) Nimi johtuu Ruotsin paikannimestä Alsike, mutta lausutaan suomessa kuten kirjoitetaan. Arkikielessä sanan alkuosa esiintyy myös itsenäisenä, suomen mukaan taivutettavana sanan alsike : alsikkeen. altailainen Altain vuoristossa oleva t. esiintyvä t. siihen liittyvä Altailaisiksi kieliksi kutsutaan turkkilais-, mongoli- ja tunguusikieliä, koska niiden oletetaan kehittyneen alkujaan Altain suunnalla. alter ego [alter ego, alter egoo] "toinen minä": kirjassa esiintyvä hahmo, jonka kirjailija on luonut itsensä kaltaiseksi; ihmisen jossakin yhteydessä omaksuma "toinen rooli"; kaksoisolento; hyvin läheinen ystävä, "sukulaissielu" Periaatteessa !LAT; pitkävokaalinen ääntämys on latinan mukainen. alternatiivi vaihtoehto alternoida vuorotella, vaihdella alteroida (musiikissa:) muunnella, muuntaa altisti \altto\viulun, -torven tai -saksofonin soittaja altruismi epäitsekkyys, toiminta toisten hyväksi (oman edun vastaisestikin) Alkujaan sana tarkoittaa tietoista toisten edun ajattelemista. Biologiassa, etenkin \evoluutio\teoriassa, sitä käytetään tarkoittamaan \geeni\en määräämää toimintatapaa, joka on yksilön edun vastainen mutta koituu muiden hyväksi. !ISMI alttari kirkon kuorin koroke, jolla jumalanpalvelus toimitetaan; \temppeli\n pöytämäinen koroke, jolla uhrimenot suoritetaan altto (mus.) matala ääni, etenkin matala naisen- tai lapsenääni; matalaääninen viulu, alttoviulu alumiini eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki Al alumni (korkeakoulun) entinen opiskelija, joka on suorittanut tutkinnon; oppilas; suojattu, turvatti, elätti Sanaa käytetään yliopiston, korkeakoulun, ammattikorkeakoulun tms. entisestä opiskelijasta varsinkin toiminnassa, jossa pyritään oppilaitoksen ja sen entisten opiskelijoiden väliseen yhteydenpitoon (alumnitoiminnassa). Sanan muut merkitykset ovat vanhempia ja lähes hävinneet käytöstä. aluna \alumiini\n ja \kalium\in kaksoissuola, alumiinikalium\sulfaatti\-dodekahydraatti, AlK(SO4)2 × 12·H2O Käytetään mm. \desinfiointiin(desinfioida)\. alveolaarinen hammasvalli- Alveolaarinen äänne on sellainen, jossa kieli koskettaa ylähampaiden takana olevaa hammasvallia, esim. n-äänne. amalgaami elohopean ja jonkin muun metallin seos Käytetään mm. hampaiden paikkaamiseen. amanuenssi eräistä virkailijoista käytetty nimitys; lääkäriharjoittelija amatsoni hyvin roteva nainen, voimanainen; (hist.) antiikin Kreikan taruston erääseen sotaisaan naiskansaan kuuluva soturi amatööri harrastaja, harrastelija Erit. urheilijasta, ammattilaisen vastakohtana. Periaatteessa amatööriurheilija ei saisi lainkaan ansaita urheilulla, mutta tulkinnat ovat aikojen kuluessa vaihdelleet. Muissa yhteyksissä usein halventavasti, etenkin johdoksessa "amatöörimäinen". ambidekstria molempikätisyys Se, että vasen ja oikea käsi ovat (suunnilleen) yhtä käteviä. ambidekstrinen molempikätinen ambientti ympäröivä; eräällä menetelmällä värjätty (paperi); taustavalosta johtuva (heijastus) ambiguiteetti monitulkintaisuus, monimerkityksisyys, monimielisyys ambitio [ambitio t. ambiittio] kunnianhimoinen tavoite; kunnianhimo ambivalenssi \ambivalentti\suus ambivalentti kahtaalle vetävä tai suuntautuva Esimerkiksi elämyksestä, joka herättää sekä miellyttäviä että vastenmielisiä tunteita. ambivertti \introvertin(introvertti)\ ja \ekstrovertin(ekstrovertti)\ välimuoto t. yhdistelmä Epämääräinen käsite, jolla on kuvattu mm. ihmistä, joka kokee olevansa ajoittain hyvin ulospäinsuuntautunut, ajoittain hyvin sisäänpäinkääntynyt. ambly- heikko-, huono- ambra \kaskelotin(kaskelotti)\ suolistoon erittyvä aine, jota käytetään arvokkaana hajusteena; meripihka ambrosia (\antiikin(antiikki)\ Kreikan tarustossa) jumalten nauttima ruoka, joka yhdessä \nektari\n kanssa antoi heille kuolemattomuuden ambulanssi sairaankuljetusauto; liikkuva tai liikuteltava sairaanhoitoyksikkö ameba = \ameeba\ ameeba valejalkaisiin kuuluva alkueläin Nykyisten normien mukainen kirjoitusasu on !LV: ameba. amen [aamen t. amen] = \aamen\ ametisti \kvartsi\n violetti muunnos Käytetään jalokivenä. amfetamiini eräs keskushermostoa kiihottava huume amfi- kahtaalle-, molemminpuolinen amfibinen sekä vedessä että maalla elävä tai kulkeva amfibio sekä vedessä että maalla kulkeva ajoneuvo; \amfibinen\ eliö amfiteatteri katoton teatteri, jossa portaittain kohoava katsomo ympäröi näyttämöä amfora (muinainen) ruukku esim. viinin säilytykseen; vanha mittayksikkö, n. 25,5 L amino- typpeä sisältävä aminohappo ryhmä kemiallisia yhdisteitä, joista \proteiini\t koostuvat amiraali ylimmän arvoluokan meriupseeri; eräs päiväperhonen amiraliteetti (Ison-Britannian) meriministeriö; \amiraali\kunta ammoniakki eräs typen ja vedyn yhdiste, NH4; (arkikielessä:) sen vesiliuos amnesia muistinmenetys amnestia yleinen armahdus amnio- vesikalvo- amok hulluus, raivokohtaus; vaativa koe, koettelemus; (\antropologia\ssa:) alkukantaisissa yhteisöissä esiintyvä mielenhäiriö, joka ilmenee raivokohtauksina Johtuu malaijikielen sanasta "amuk", joka tarkoittaa eräänlaista väkivaltaista raivokohtausta. Sana "amok" (usein yhdyssanana "amok-juoksu") on ruvennut tarkoittamaan mieletöntä riehumista yleensä. Toisaalta sanan "amok-juoksu" on koettu tarkoittavan myös vaativaa koetta tai koettelemusta, kujanjuoksua. amoraalinen \moraali\sta riippumaton, moraalin alaan kuulumaton, ei-moraalinen; moraalinvastainen, epämoraalinen Kaksimerkityksisyyden takia on parempi käyttää muuta ilmaisua, esim. "muu kuin moraalinen". amorfinen ei-kiteinen (kiinteä aine) amoriini lapseksi kuvattu lemmenhaltija, Amor-hahmo ampeeri [amppeeri tai ampeeri] sähkövirran voimakkuuden perusyksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus: A Normien mukaisessa kirjoitusasussa on yksi p. Ks. !SS amplifikaatio (\tyyli\llinen) laajennus, laajentaminen, kehittely amplitudi värähdysliikkeen laajuus, värähtelyn ääripisteiden etäisyys toisistaan Normienmukainen asu !LV, mutta ääntämystä "amplituudi" esiintyy. amppeeri = \ampeeri\ amppeli riippuva kukka-astia; maljamainen riippulamppu ampulli lääkeputki, joka on sulatettu umpinaiseksi; voide- tms. pullo amputaatio ruumiinosan poistaminen leikkaamalla amputoida suorittaa \amputaatio\ amuletti mukana kannettava taikakalu, jonka uskotaan tuovan onnea Voi olla luonnosta otettu esine, eläimen t. kasvin osa tms. tai erikseen valmistettu esine. Vrt. \amuletti\. amylo- tärkkelys- an sich [an zih] itsessään \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ saksasta. anaalinen peräaukon kautta tehtävä t. tapahtuva, peräaukkoon liittyvä; (\freudilaisuudessa(freudilainen)\:) ihmisen kehitysvaiheesta, jossa peräaukon toiminnoilla on \psyykkisesti(psyykkinen)\ keskeinen merkitys anabaptismi uudestikastamisliike Eräistä \baptismi\n suuntauksista niiden vastustajien (aiemmin) käyttämä nimitys. !ISMI anabolinen ruumiinvaihduntaa (anaboliaa) koskeva tai siihen liittyvä Erityisesti: anaboliset \steroidi\t ovat hormonivalmisteita, joita käytetään lääketieteelliseen hoitoon ja \doping\-aineena etenkin lihasmassan kasvattamiseen. anaerobinen [an-aerobinen] ilmaa (happea) tarvitsematon (ja sietämätön) Monet \bakteeri\t ovat anaerobisia eli kasvavat vain hapettomissa oloissa. anafora sanan tai ilmaisun toistaminen peräkkäisten lauseiden virkkeiden alussa Esimerkki: "Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus." anaforinen puheessa tai tekstissä taaksepäin viittaava Esim. anaforinen \pronomini\. anaforminen = \anamorfinen\ anafylaksi nopeasti kehittyvä yliherkkyysreaktio, johon liittyy yleisoireita ja huomattava verenpaineen lasku Myös asussa "anafylaksia". anafylaktinen \anafylaksi\in liittyvä t. sille ominainen t. siitä johtuva anagrammi kirjainleikki, jossa kirjainten järjestystä muutellaan; sanasta tai sanoista näin muodostettu ilmaisu Yleensä tuloksen halutaan sisältävän oikeita sanoja tai ainakin oikeiden sanojen näköisiä ilmaisuja. Esimerkiksi nimen "Jukka Korpela" yksi anagrammi on "Jurpo Kelakka". Lisätietoja: Tero Vilkesalon Anagrammiessee. anakoluutti virkkeen alun ja lopun yhteensopimattomuus Tämä tarkoittaa, että virkkeen osat eivät kieliopilliselta rakenteeltaan sovi yhteen. Esim.: "Meidän täytyy pyrkiä lisäämään tuotantoa ja vähennettävä menoja." (Pitää olla esim. "- - ja vähentämään menoja".) Johtuu yleensä siitä, että ajatus katkeaa välillä ja kirjoittaja unohtaa, mitä oli sanonut tai kirjoittanut aiemmin. Usein kirjoittaja on horjunut kahden ilmaisutyypin välillä (esim. "täytyy pyrkiä" ja "on pyrittävä") ja sitten päätyy käyttämään toista tyyppiä virkkeen alussa ja toista lopussa. anakronismi väärään aikaan sijoittaminen; aikaansa kuulumaton ilmiö Esimerkiksi elokuvassa oleva virhe, jossa joku käyttää esinettä tai käsitettä, joka ei ollut tunnettu sinä aikana, jota elokuva kuvaa. !ISMI anakruusi (runon) esitahti, nousutahti analfabeetti luku- ja kirjoitustaidoton ihminen analgeetti kipulääke analogia vastaavuus, yhdenmukaisuus, verrattavuus; vastaava ilmiö tms. Monimutkaisia asioita voidaan yrittää selittää rinnastamalla niitä yksinkertaisempiin tai tutumpiin; tällöin voidaan sekä sitä, mihin rinnastetaan, että itse rinnastamista sanoa analogiaksi. Vrt. \metafora\. Yhdyssanoissa usein analogia- = \analoginen\. analoginen muu kuin \digitaalinen\; samantapainen, verrattavissa oleva, \analogia\an perustuva analysoida eritellä, tutkia osiin jakamalla, jäsentää, tehdä \analyysi\ analytiikka \analyysi\en tekeminen, analysointi analyysi erittely, jäsentely Kemiassa: aineen koostumuksen selvittäminen. Matematiikassa usein erityisesti: \differentiaali\- ja integraalilaskenta, raja-arvon käsitettä käyttävät matematiikan alat. Taivutuksessa ovat sekä "analyysia" että "analyysiä" mahdollisia. analyytikko \analyysejä(analyysi)\ tekevä, varsinkin sijoitus- ja yritystutkija analyyttinen erittelevä, \analyysi\in pyrkivä tai perustuva Kielitieteessä: ilmaisu, joka muodostuu erillisistä sanoista, vastakohtana \synteettiselle(synteettinen)\. anamneesi potilasta koskevat muistinvaraiset esitiedot t. niiden kysyminen Potilaalta, hänen omaiseltaan tai saattajaltaan kysyttävät tiedot mm. sairauden alkamisesta ja kulusta taikka niiden kysyminen. anamnestinen \anamneesi\in kuuluva t. perustuva anamorfinen sellainen (kuvan tallennus- ja siirtomuoto), jonka mittasuhteet ovat pystysuunnassa erilaiset kuin vaakasuunnassa Anamorfisuus tarkoittaa sitä, että kuvan mittasuhteita talletuksen tai siirron ajaksi muuttamalla saadaan teknisiltä mittasuhteiltaan erilaiseen talletustilaan tai lähetteeseen mahdutettua suurempi määrä kuva\informaatio\ta kuin käsittelemällä kuvaa esitysmittasuhteissa. Anamorfisessa tallennusmuodossa voidaan esim. laajakangaselokuvan kuva tallennusvaiheessa venyttää pystysuunnassa normaalin TV-kuvan korkuiseksi. Jos TV tukee anamorfisuutta, se katseluvaiheessa litistää kuvan taas oikean muotoiseksi. Etuna on, että esim. DVD:hen ei talleteta ylä- ja alareunan mustia palkkeja (kuten \letterbox\-muodossa), joten tilaa on enemmän itse kuvan tarkkaan tallentamiseen. anapesti ylenevä kolmitavuinen runojalka anarkia sekasorto; hallituksettomuus Yleiskielessä "anarkia" tarkoittaa yleensä sekasorron ja laittomuuden tilaa, usein hyvin kielteisesti, joskus leikillisesti. Toisaalta monet tarkoittavat sillä myönteistä vapauden tilaa, (rajoittavan) hallintokoneiston puutetta. Näiden välimaastoon sijoittuu sanan merkitys esim. lauseessa "Internet on anarkia", jolla tarkoitetaan (osittain virheellisesti), että \internet\tiä ei kukaan hallitse eikä ohjaile. Vrt. \anarkismi\. anarkkinen \anarkia\n tilassa oleva anarkismi yhteiskunnallinen suuntaus, joka pyrkii poistamaan hallitusvallan Vrt. \anarkia\. anatomi \anatomia\a (yleensä ammatikseen) tutkiva, anatomian tutkija Nykyisin usein virheellisesti muodossa "anatomisti" (englannin sanan "anatomist" vaikutuksesta). anatomia oppi eliöiden rakenteesta; eliöiden rakenne andante [andánte t. ándante] (mus.) hitaasti ("käyden", "kävellen") (esitettävä sävellyksen osa) Periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. andantino [andantíino] (mus.) \andante\a hiukan nopeammin (esitettävä sävellyksen osa) Sana on \sitaattilaina\ italiasta. andragogiikka aikuiskasvatus(oppi), aikuisopetus, aikuiskoulutus, aikuis\pedagogiikka\ andro- mies-; uros-, koiras-; hede- androgeeni mies\hormoni\, koirashormoni androgeeninen koiras-, uros-, miespuolinen androgynia kaksineuvoisuus, \androgyyni\syys androgyyni kaksineuvoinen eliö, \hermafrodiitti\; \androgyyninen\ ihminen androgyyninen kaksineuvoinen, kummankin sukupuolen sukupuolielimet omaava (eliö); sellainen (ihminen), jolla on kummankin sukupuolen ominaisuuksia Ihmisistä puhuttaessa sana viittaa yleensä miehisiksi tai naisellisiksi yleisesti koettujen ulkonäkö- ja käyttäytymisominaisuuksien sekoittumiseen. androidi ihmistä muistuttava \robotti\ andrologia miestentautioppi lääketieteen ala, joka tutkii miesten sukupuolielinten sairauksia ja häiriöitä Ei muodosta virallista lääketieteen erikoisalaa, vaan tämä ala luetaan nykyisin lähinnä \urologia\n osaksi. !LOGIA andropaussi vanhenevan miehen oireisto, jonka arvellaan johtuvan mies\hormoni\n tuotannon vähenemisestä, "miehen vaihdevuodet" aneeminen vähäverinen Sekä lääketieteen terminä, jolloin kuvastaa etenkin punasolujen ja \hemoglobiini\n vähyyttä, että kansanomaisissa käsityksissä vaivojen syistä. Usein kuvaannollisesti: 'heikko'. anekdootti juttu, tarina; kasku Tarinantapainen, lyhyt, usein hiukan kärkevä kertomus yleensä jostakusta ihmisestä tai tärkeästä tapahtumasta. Anekdootti voi olla (hiukan) huvittava tai se voi tähdätä vain esimerkiksi ihmisen luonteen kuvailuun jonkin "hänelle tyypillisen" käyttäytymisen kertomisella. anemia \aneeminen\ tila anemo- tuuli- anestesia nukutus; tunnottomuus anestesiologi \anestesia\lääkäri, nukutuslääkäri aneurysma sydämen tai valtimon pullistuma anfangi koristeellinen iso kappaleen alkukirjain; holvinkanta angiina [aŋŋiina] bakteerin aiheuttama nielurisatulehdus Sanaa käytetään myös väljemmin nielutulehduksista. angina pectoris [áŋŋiina péktoris t. aŋgíina péktoris] sydänkouristus, rasitusrintakipu Periaatteessa !LAT, mutta yleisyytensä takia ääntyy yleensä kansanomaisessa asussa. angio- verisuoni- anglikaaninen [aŋlikaaninen] Englannin valtionkirkkoon kuuluva tai sen mukainen anglismi [aŋlismi] englannin vaikutuksesta toiseen kieleen tullut ilmaisu t. piirre; englannin kielelle ominainen ilmaus Sanaa käytetään usein paheksuvassa merkityksessä mm. suomen kieleen tulleista ilmauksista, jotka jäljittelevät englantia (esim. "pitkässä juoksussa"). Aiemmin muodossa "anglisismi". !ISMI anglisti [aŋlisti] englannin kielen ja englantilaisen \kulttuuri\n tutkija tai harrastaja anglistinen [aŋlisti] englannin mukainen, \anglismi\n sisältävä anglisismi [aŋlismi] = \anglismi\ anglo- [aŋlo-] englantilais-, Englanti- angloamerikkalainen [aŋlo-amerikkalainen] englantilais-amerikkalainen; englantilaista alkuperää oleva amerikkalainen anglosaksi [aŋlosaksi] anglien ja saksien heimoista Englannissa syntyneeseen kansaan kuuluva; heidän kielensä, muinaisenglanti; (nykyajasta puhuttaessa:) äidinkielenään englantia puhuva, englanninkieliseen kulttuuripiiriin kuuluva ihminen anglosaksinen [aŋlosaksinen] englanninkieliseen kulttuuripiiriin kuuluva Lähinnä: englantilainen tai yhdysvaltalainen (= angloamerikkalainen). Mm. eräistä kyseisen kulttuuripiirin vanhoista mittayksiköistä. angsti [aŋsti] ahdistus, henkinen tuska(tila) angstinen ahdistunut, ahdistuksen vallassa oleva aniliini eräs keinotekoinen väriaine anima sielu, henki; analyyttisessä psykologiassa: nais\arkkityyppi\ miehessä eli miehen (tiedostamattomat) naiselliset ominaisuudet (vrt. \animus\) animaalinen eläimellinen, eläin- (myös kuvaannollisesti) animaatio piirtämällä tai tietokoneella tehty liikkuva kuva Esim. piirretty elokuva mutta myös esim. tietokoneohjelmalla tehty peräkkäisten kuvien jakso, jonka ihminen kokee liikkuvana kuvana. Ehdotettu suomalaisempi vastine: elotus. animaattori \animaatio\n tekijä Tämä sana on paljon tavallisempi kuin animoida-verbistä johdetti "animoija". anime Japanista peräisin oleva piirrosfilmien (\animaatio\iden) tyylilaji animismi usko, jonka mukaan kaikilla tai monilla luonnon esineillä ja ilmiöillä on sielu, sielu-usko !ISMI animoida tuottaa \animaatio\ animus sielu, henki; analyyttisessä psykologiassa: miesarkkityyppi naisessa eli naisen (tiedostamattomat) miehiset ominaisuudet (vrt. \anima\) anioni hiukkainen, jolla on \negatiivinen\ sähkövaraus anjovis eräs pieni kala, sardelli; siitä t. kilohailista valmistettu maustesäilyke annaali vuosikirja, kertomus vuoden tapahtumista anneksi lisäke, lisäosasto; (historiassa:) apupitäjä anneksio alueen anastaminen, \annektointi(annektoida)\ annektoida anastaa alue, liittää toisen valtion alueen osa itseensä annihilaatio häviäminen, täydellinen tuhoutuminen anno [annoo] vuonna anno dazumal [annoo datsumaal] kauan sitten, entisaikaan anno Domini [ánnoo dóminii] vuonna (jälkeen Kristuksen syntymän), "Herran vuonna" Ilmaisu on !LAT ja yleensä äännetään klassillisen latinan mukaan. Lyhennetään A.D. tai AD. annotaatio huomautus, lisätieto; \kommentti\ Puheentallennuksen yhteydessä annotaatio tarkoittaa puhetallennetta luokittelevaa, \analysoivaa(analysoida)\ tai kuvaavaa oheistietoa. annualisoida muuntaa vuositasoiseksi Etenkin sijoitusalalla, kun tarkoitetaan jotakin tuottoa vastaavan vuosituoton laskemista. annuiteetti tasasuuruinen vuotuismaksu Laina voidaan sopia maksettavaksi takaisin annuiteettiperiaatteella eli siten, että kokonaismaksu (lyhennys ynnä korot) on joka vuosi sama. Tällöin lyhennyksen osuus aluksi pienehkö ja kasvaa ajan mittaan. anodi sähkökemiallisen \reaktio\n se \elektrodi\, jonka sähkövaraus on \positiivinen\ anomaalinen poikkeava, yleisen säännön vastainen anomalia poikkeavuus, ilmiö, jota yleinen sääntö ei ennusta anonymiteetti nimettömyys, nimen säilyminen salassa anonyymi nimetön, nimeään ilmoittamaton Salanimellä tai nimimerkillä esiintyvää pidetään myös anonyymina, ellei niiden takana olevaa henkilöllisyyttä yleisesti tiedetä. Teknisissä yhteyksissä voi sanalla "anonyymi" olla muitakin merkityksiä. \Datatekniikassa(datatekniikka)\ esim. "anonyymi FTP" tarkoittaa FTP-tiedostonsiirtoa, jonka voi tehdä ilman käyttäjätunnusta ja salasanaa FTP-palvelimessa. anorakki hupullinen pusero tai takki anoreksia laihuushäiriö; ruokahaluttomuus Anorexia nervosa, etenkin tytöillä esiintyvä mielenterveyshäiriö, jolle on ominaista mm. lihomisen pelko ja siitä johtuva alipainoisuus. Lääketieteen kielessä joskus myös ruokahaluttomuus. anorektikko \anoreksia\n vaivaama ihminen anorektinen \anoreksia\n vaivaama; anoreksiaan kuuluva anormaali epä\normaali\, säännönvastainen Vrt. \abnormaali\, joka on tavallisempi ja ehkä sävyltään kielteisempi sana. ansari talvikasvihuone, talvipuutarha, \orangerie\; kasvihuone Sana tunnetaan laajasti sivistyssanakirjoissa, mutta nykyisin se on osittain väistynyt sitaattilaina-asun "orangerie" tieltä, osittain muuttunut tarkoittamaan kasvihuonetta yleensä tai kuvaannollisessa merkityksessä (suojatut kasvuolot). antabus eräs lääke, jota käytetään \alkoholismi\n hoidossa Aiheuttaa voimakkaan pahanolon tunteen, jos antabusta saanut käyttää alkoholia. antagonismi (voimakas) vastakkaisuus, vastakohtaisuus, vastakkain olo; (hammaslääketieteessä:) vastapurenta antagonisti vastustaja (esim. kiivaassa kiistassa) Lääketieteessä: "vastavaikuttaja", aine tms., jonka vaikutus on vastakkainen jonkin lääkkeen tms. vaikutukselle. antagonistinen (voimakkaasti) vastakkainen, vastakkaissuuntainen, vastustava antarktinen eteläisiin napaseutuihin kuuluva tai niille ominainen Voi viitata, kuten myös erisnimi "Antarktis", joko vain Etelänapamantereeseen tai myös sitä ympäröivään merialueeseen. Vrt. \arktinen\. antasidi \antasidinen\ aine antasidinen happoa sitova tai \neutraloiva(neutraloida)\ antenni johdin, joka ottaa vastaan tai lähettää \sähkömagneettisia(sähkömagneettinen)\ aaltoja; (eläimen) tuntosarvet Antenni on usein erillinen, laitteesta ulos (ylöspäin) ulkoneva osa mutta voi olla myös laitteen sisään rakennettu. anthrax [antraks] pernarutto, eräs vaarallinen tartuntatauti anti- vastaan-, vasta-, vastustus- Tämä kreikasta peräisin oleva etuliite kuvaa yleensä aktiivista vastustusta tai selvää vastakohtaa, kun taas a-etuliite saattaa kuvata pelkkää ulkopuolelle asettumista. Ks. esim. \asosiaalinen\ ja \antisosiaalinen\. Huomaa, että "anti" on myös suomen sana aivan eri merkityksessä (esim. "osakeanti") ja se voi esiintyä yhdyssanoissakin (esim. "antiesite", joka siis ei tarkoita vastaesitettä!). Siksi esimerkiksi "anti\kampanja\" on selvemmin sanottuna "vastustuskampanja". antibakteerinen \bakteereja(bakteeri)\ tappava t. niiden kasvua estävä antibiootti [anti-biootti] yleisnimitys joukolle aineita, jotka estävät eri \bakteeri\en kasvua Alkujaan antibiootit olivat luonnosta eristettyjä aineita (ensimmäisenä \penisilliini\), joilla havaittiin olevan lääkevaikutus. Myöhemmin niitä on opittu valmistamaan myös keinotekoisesti. antidiureettinen [anti-diureettinen] virtsaneritystä vähentävä antihistamiini aineita, jotka estävät \histamiini\n vaikutuksia Antihistamiineja käytetään mm. \allergisten(allerginen)\ \reaktio\iden lieventämiseen. antiikki Kreikan ja Rooman muinaisaika; vanhanaikainen tyyli t. esineistö Tarkkoja aikamääritteitä ei voida esittää kummankaan merkityksen osalta. Antiikin ajan voidaan katsoa loppuneen esim. 300-luvulla kansainvaelluksiin. Huonekalu- yms. tyyleistä puhuttaessa "antiikki" viittaa yleensä 1900-lukua edeltävään aikaan, mutta antiikkina saatetaan pitää myös \jugend\ia, samoin jopa varhaista \funktionalismi\a. antiikkinen \antiikki\in kuuluva, niille ominainen; vanhanaikainen, vanhentunut antiikva \fontti\en luokka, jossa kirjaimissa on pieniä pääteviivoja ja vaihteleva viivanpaksuus Kirjoissa ja lehdissä käytetään yleensä antiikvaa. Aiemmin sanaa "antiikva" käytettiin lähinnä vastakohtana \fraktuura\lle, nykyisin vastakohtana \groteski\lle. Nykyisin käytetään (englannin kielen vaikutuksesta) antiikvasta myös ranskalaisperäistä sanaa "serif". Joskus sana "antiikva" tarkoittaa yleisesti tavallista pystysuoraa fonttia vastakohtana \kursiivi\lle. antikliimaksi huippukohdasta, \kliimaksi\sta laskeutuminen Taiteessa sana tarkoittaa tyylikuviota, jossa siirrytään (yleensä asteittain) voimakkaasta ilmaisusta lievään, kiihkeästä toiminnasta rauhalliseen tilaan tms. Yleisemmin tarkoitetaan jännityksen tai kiihkon laukeamista tai sitä seuraavaa "laskeutumista". antikolinergi eräs hermostoon vaikuttavien aineiden tyyppi Aine, joka estää välittäjäaine asetyylikoliinin toimintaa hermostossa. antikristus Kristuksen vastustaja Kristinuskon kielenkäytössä sana on peräisin lähinnä Ilmestyskirjasta ja tarkoittaa erityisesti "lopun aikojen" mahtavaa olentoa, joka vastustaa Kristusta ja vainoaa kristittyjä; usein ajateltuna "vääräksi Kristukseksi", siis Kristuksen kaltaisena esiintyväksi. Myös erinimen kirjoitusasua Antikristus käytetään (ei Raamatussa). antikvaari (arkik.) \antikvariaatti\ antikvaarinen vanhoja kirjoja t. muita vanhoja esineitä käsittelevä antikvariaatti vanhojen kirjojen ym. kauppa Antikvariaateiksi sanotuissa liikkeissä saatetaan käytännössä käydä kauppaa myös lehdillä, videoilla, keräilyesineillä ym. ja myydä uuttakin tavaraa, t.s. "antikvariaatti" saattaa olla vain hienompi nimitys \divari\lle. antikviteetti muinaisesine; muinaismuisto antilooppi yleisnimitys useille lähinnä afrikkalaisille märehtijälajeille antimateria aine, joka tavallista ainetta kohdatessaan \reagoi(reagoida)\ sen kanssa siten, että ne muuttuvat \energia\ksi Antimateriaa on valmistettu vain yksittäisiä \atomeita(atomi)\. Tieteiskuvitelmissa antimaterian käyttö esiintyy usein energiantuotannon muotona. antimikrobinen \mikrobeja(mikrobi)\ tappava t. niiden kasvua estävä Myös: antimikrobiaalinen. antimoni eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki Sb antinomia ristiriita kahden (näennäisesti) pätevän väitteen tai periaatteen välillä Keskeinen käsite Immanuel Kantin \filosofia\ssa. antioksidantti hapettumista estävä aine Varsinkin ihmisen ravintoon sisältyvistä aineista, jotka estävät elimistölle haitallisia hapettumistapahtumia. antipasto (italialainen) alkuruoka, jossa on kylmiä, ruokahalua kiihottavia suupaloja antipatia (voimakas) vastenmielisyys antiperspirantti hikoilua estävä aine Vrt. \deodorantti\. antipodi maapallon vastakkaisella puolella asuva ihminen; mielipiteiltään (jollekulle) vastakkainen ihminen; (kasvitieteessä:) siemenaiheen alkiorakon tyvipään solu t. tuma; (\kemia\ssa:) \optisesti(optinen)\ \aktiivisen(aktiivinen)\ yhdisteen \isomeeri\ antiseerumi \seerumi\, joka valmistetaan jonkin myrkyn vastalääkkeeksi sellaisen eläimen verestä, jolle on annettu kyseistä myrkkyä antisemiitti \antisemitismi\n kannattaja antisemitismi \juutalaisten(juutalainen)\ vastustaminen, vainoaminen tai vihaaminen Usein poliittisena moitesanana käytetty, jolloin saattaa sanoa enemmän käyttäjästään kuin kohteesta, etenkin, koska syytös antisemitismistä sisältää melko selvän rinnastuksen juutalaisvainoihin. !ISMI antiseptinen \mikrobeja(mikrobi)\ tuhoava Yleensä antiseptisten aineiden käytön tarkoitus on tappaa mahdollisia taudinaiheuttajia vaatteista, käsistä ym. Vrt. \aseptinen\. antisosiaalinen yhteiskunnanvastainen Vrt. \anti-\ ja \sosiaalinen\ sekä \asosiaalinen\. antiteesi jollekin periaatteelle vastakohtainen periaate; vastakohtainen väite Esiintyy Hegelin ja myöhemmin Marxin \filosofia\ssa kolmikon \teesi\ - antiteesi - \synteesi\ osana. anto- kukka- antologia kirjallisten otteiden valikoima, lukemisto; runovalikoima antonyymi vastakohtaa tarkoittava sana antosyaani [anto-syaani] kasvien sinisiä ja punaisia väriaineita antrasiitti eräs kivihiililaji, kivihiilen pisimmälle hiiltynyt muoto antrooppinen ihmisen olemassaoloon perustuva Antrooppinen periaate tarkoittaa selitysperustetta, jonka mukaan maailman "täytyy" olla sellainen, että ihminen on voinut kehittyä siihen. Tämän mukaan elämme mahdollisista tai rinnakkaisista maailmoista siinä, jossa olosuhteet sattuvat olemaan suotuisat planeettojen, elämän ja ihmisen synnylle. antropo- ihmis- antropofagi ihmissyöjä antropofobia ihmispelko, ihmiskammo antropologia ihmistä tutkiva tiede Se, mikä kaikki luetaan antropologian alaan, vaihtelee suuresti. Eräs vanha suppea merkitys on suunnilleen 'ihmisen ruumiillisia ominaisuuksia, etenkin niiden roduittaista yms. vaihtelua, tutkiva tiede'. Antropologia voidaan ymmärtää myös ihmisen tutkimiseksi eläinlajina tai alkukantaisten \kulttuuri\en tutkimukseksi. Nykyisin yhteiskuntatieteiden piirissä vallitseva merkitys on paljolti \anglosaksisesta(anglosaksinen)\ kielenkäytöstä peräisin oleva; sen mukaan antropologia on lähinnä kulttuurien vertailevaa ja yleisiä säännönmukaisuuksia etsivää tutkimusta. Suomenkieliseksi nimeksi mainitaan sanakirjoissa "ihmistiede", mutta se ei ole levinnyt käyttöön, ja se voitaisiin ymmärtää väärin ('ihmisten harjoittama tiede'). !LOGIA antropomorfismi ihmisen kaltaiseksi kuvitteleminen Uskontotieteessä: Jumalan tai jumalien käsittäminen ihmisen kaltaiseksi. Yleisemmin myös luonnonilmiöiden, teknisten järjestelmien yms. inhimilliseksi ajatteleminen. antroposeeni ihmisen aika (Maapallon historiassa) Epämääräinen käsite, jolla nykyisin viitataan etenkin aikakauteen, jolloin ihminen vaikuttaa olennaisesti luontoon (kuten ilmastoon). Sanalla saatetaan viitata muutaman tuhannen vuoden aikaan, mutta antroposeenin on toisaalta katsottu alkaneen vasta teollistumisen myötä 1800-luvulla. antroposentrinen ihmiskeskeinen antroposofi \antroposofia\n kannattaja antroposofia Rudolf Steinerin perustama uskonnollis-\filosofinen\ oppisuunta antroposofinen \antroposofia\an kuuluva, sen mukainen anus peräaukko aoristi eräiden kielten \verbi\nmuoto, joka ilmaisee tehtyä tekoa tai tapahtunutta asiaa Aoristi esiintyy mm. kreikassa, jolla Uuden testamentin alkuteksti on kirjoitettu, ja \teologia\ssa on kehitelty ajatuskulkuja, jotka perustuvat aoristimuotojen erilaiseen tulkintaan. Varsinaisesti aoristi viittaa yksinkertaiseen tapahtumaan ilmaisematta, onko kyseessä loppuun saatettu toiminta, toistuuko tapahtuma jne.; nimikin tarkoittaa alkujaan 'epämääräinen, rajaamaton'. Sen on kuitenkin tulkittu tarkoittavan myös nimenomaan kertakaikkista, ainutkertaista tapahtumaa, lähinnä kai siksi, että ajatellaan, että muunlaisista tapahtumista käytettäisiin muita verbinmuotoja. aorto- \aortta\- aortta sydämestä lähtevä valtimo apaattinen tylsistynyt, välinpitämätön, \apatia\n vallassa oleva apanaasi hallitsijahuoneen jäsenten ylläpitoon osoitetut varat; määräaikainen elatusmaksu aparaatti koje, laite; koneisto (myös kuvaannollisesti) Yleensä arkinen, usein leikillinen sana. Tarkoittaa joskus myös hallintokoneistoa tai tutkimuksen käsitteiden, menetelmien yms. "koneistoa" (esim. "viiteaparaatti" 'lähdeviitteiden käyttö'). Vanhempi muoto: apparaatti. Tässä tapauksessa on yleisten sääntöjen vastaisesti vakiintunut yhden p:n sisältävä asu, kenties sanan arkisuuden takia. aparatuuri kojeisto, välineistö apartheid [aparthaid] rotuerottelu, etenkin Etelä-Afrikassa käytössä ollut; rotusorto Tarkoittaa sananmukaisesti "erillisyyttä" eli ihmisrotujen pitämistä erillään toisistaan, mutta sana ymmärretään yleisesti rotusortoon ja valkoisen rodun ylivaltaan viittaavaksi. Sana on afrikaansista, jossa se lausutaan suunnilleen [apartheit], mutta suomessa ääntämys on osittain englantia jäljittelevä. apache [äpä´tši] = \apassi\ apassi eräs puu; erään intiaanikansan jäsen; suurkaupungin rikollinen Puulajin nimenä "apassi" (tai joskus "apatsi" tai "abatsi") on suomalaistettu muoto sanasta "\abache\"; kyseessä on mm. lauteisiin käytetty \trooppinen\ puu, Triplochiton scleroxylon. Pohjois-Amerikan yhden intiaanikansan jäsentä tarkoittavana sana "apassi" on suomalaistettu muoto sanasta "\apache\". Suurkaupungin alamaailmaan kuuluvaa, varsin öisin liikkuvaa rikollista tarkoittavana sana "apassi" lienee jäänyt pois käytöstä. !SH: apashi tai apašši. apatia tylsistyneisyys, välinpitämättömyys, haluttomuus Sanalla voidaan tarkoittaa sairaalloista ja vakavaa tilaa. Arkipuheessa käytetään ehkä yleisemmin \apaattinen\-sanasta johdettua sanaa "apaattisuus", jolla tarkoitetaan tavallisesti vain viitsimättömyyttä. apatsi = \apassi\ apelli (lainopissa:) muutoksenhaku; (sotilasalalla:) käskynjako; ostamisyllyke; eräs miekkailuliike aperitiivi ennen ateriaa nautittava alkoholijuoma Usein aperitiivin ajatellaan lisäävän ruokahalua. apertuura avauma, aukko apertuuri \optisen(optinen)\ laitteen kuten \mikroskoopin(mikroskooppi)\ linssin aukko; sellaisen laitteen valonkeräyskykyä kuvaava suure apikaalinen kärkeen liittyvä, kärki- Fonetiikassa: kielenkärjellä äännettävä. Lääketieteessä: sydämen vasemman kammion kärjen alueelle sijoittuva. Hammaslääketieteessä: hampaan juuren kärkialueella esiintyvä. Solubiologiassa: epiteelisolun ontelonpuoleisella pinnalla sijaitseva. apiko- kärki- apis muinaisegyptiläisten pyhä härkä Myös: apishärkä. apliitti vaalea, hienorakeinen \graniitti\ aplodeerata osoittaa suosiota tai kiitosta kättentaputuksella Tilalle on suositeltu sanaa "aplodoida". aplodi kättentaputus (suosiota tai kiitosta osoitettaessa) apnea hengityksen pysähtely varsinkin nukkuessa (uniapnea); hengityksen pysähdys apokalypsi lopun aikojen tapahtumat, varsinkin suurta tuhoa ennakoivat t. aiheuttavat, jopa maailmanloppu Sana on peräisin Raamatun Ilmestyskirjan kreikankielisestä nimestä ja mielletään yleensä kyseiseen kirjaan liittyväksi. Ilmestyskirja itse kuitenkin kuvaa nykyisen maailman tuhon lisäksi viimeisen tuomion ja uuden maailman luomisen. apokalyptinen \apokalypsi\in kuuluva t. sitä ennakoiva "Apokalyptiset ratsastajat" tarkoittaa Ilmestyskirjan (Ilm. 6) neljää ratsastajaa, jotka tuovat suuren tuhon. apokryfinen Raamatun \kaanon\in ulkopuolelle jätetty; salaperäinen apolloninen sopusointuinen, \harmoninen\ apologeetta puolustaja, \apologia\n esittäjä apologia puolustus, varsinkin kristinuskon (älyyn vetoava) puolustus apomiktinen (kasvitieteessä:) ilman hedelmöitystä tapahtuva (siemenkasvin lisääntyminen) apoptoosi ohjelmoitunut solukuolema Monisoluisen eliön normaaliin kasvuun ja elämään kuuluva solujen kuoleminen, jota elimistön sisäiset \mekanismi\t ohjaavat. aporia puheen alku- tai loppusanojen tapailu \retorisena(retorinen)\ tehokeinona aposteriorinen havaintojen tai tutkimuksen jälkeen tehtävä (päätelmä) Vrt. \a posteriori\. apostille virallinen, esimerkiksi julkisen \notaari\n antama todistus siitä, että tietyn asiakirjan allekirjoittaneella henkilöllä on ollut oikeus tehdä ja allekirjoittaa kyseinen asiakirja Myös pitemmin: apostille-todistus. Joskus muodossa "apostilla". apostilli lisäys, esim. reunahuomautus tai jälkikirjoitus; (joskus:) \apostille\ apostoli Jeesuksen erityiseen tehtävään kutsuma opetuslapsi; jonkin opin julistaja Uusi testamentti mainitsee apostoleiksi kaksitoista alkuperäistä opetuslasta ja Juudas Iskariotin tilalle kutsutun Mattiaan sekä Sauluksen (Paavalin). Myöhemmin on apostoleiksi kutsuttu eri kansojen keskuudessa vaikuttaneita kristillisen lähetystyön uranuurtajia ("slaavien apostoli" yms.). Sana on saanut myös yleisemmän merkityksen 'julistaja, jonkin asian ajaja', jolloin mukana on yleensä jonkinasteinen ajatus siitä, että mukana on uskonnollistyyppistä intoa ja hartautta. "Apostolinkyyti" tarkoittaa jalkaisin kulkemista. apostrofi heittomerkki; poissa olevan puhutteleminen puheessa Sanaa ei liene mitään syytä käyttää sanan heittomerkki asemesta; sen sijaan toisessa merkityksessä se on joskus ehkä tarpeen. apoteoosi jumalaksi korottaminen, jumalaksi julistaminen; jumalaksi ylistäminen, ylistys(laulu) apotti munkkiluostarin johtaja (\katolisen(katolinen)\ kirkon piirissä) apparaatti = \aparaatti\ appassionato [appassionáato] (mus.) intohimoisesti (esitettävä sävellyksen osa) Periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. appellaatio = \apelli\ (lainopissa) appellatiivi yleisnimi Vastakohta: erisnimi. Sama sana voi olla käytössä sekä appellatiivina (esim. "karhu" eläinlajin nimenä) että erisnimenä (esim. "Karhu" sukunimenä tai tuotemerkkinä). Kielitieteen terminä "yleisnimi" lienee tavallisempi (ja parempi) kuin "appellatiivi". appendisiitti umpilisäketulehdus Arkikielessä yleisesti "umpisuolentulehdus". apperseptio mieltäminen, uuden asian omaksuminen jäsentämällä se osaksi omaa ajatusmaailmaa appersipioida omaksua uutta, varsinkin uusi ärsykeaines \apperseptio\n kautta applikaatio päällikeompelu; päällikekoriste; kirjan kannen käsinkultaukseen liittyvä nahkapalasten asettelu; (\datatekniikan(datatekniikka)\ \jargon\issa:) sovellus; lääkkeen vieminen tarvittavaan elimistön kohtaan, esim. tiputus silmään, Joskus (etenkin ompelumerkityksessä) kirjoitusasussa "aplikaatio". Vastaava verbi: \applikoida\. applikoida koristaa päällikeompelulla; asettaa, viedä (esim. lääkettä johonkin onteloon) Joskus myös muodossa "applisoida"; ks. !KS apportti osakkeiden merkintä muuta omaisuutta kuin rahaa vastaan; (\parapsykologia\ssa) fyysinen\ kohde, joka ilmestyy selittämättömällä tavalla appositio verbin ja substantiivin yhteinen määrite; kielen lauseketta seuraava samatarkoitteinen ja samassa lauseenjäsentehtävässä oleva lauseke; kerrostumiskasvu (esim. kasvin solunseinässä) Kieliopissa saatetaan kutsua esimerkiksi lauseen "nuorena hän oli vallaton" jäsentä "nuorena" appositioksi; se määrittää samalla sekä verbiä (oli) että substantiivia (hän). Toinen kieliopillinen merkitys (mm. Isossa suomen kieliopissa) on 'sellainen aines, tyypillisimmin substantiivilauseke, joka seuraa välittömästi samatarkoitteista ja samassa lauseenjäsentehtävässä olevaa lauseketta', esimerkiksi toinen sana ilmauksessa "täällä Suomessa". approbatur [aprobaattur t. aprobáatur] alin hyväksyttävä arvosana eräissä arvosana-asteikoissa; oppiaineen perusopintojen yhteisnimitys vanhassa korkeakouluopintojen järjestelmässä Periaatteessa !LAT. Arkikielessä usein "a" tai "appro". Laajin arvosteluasteikko (josta saattaa olla vain osa käytössä) on: \improbatur\, \approbatur\, \lubenter approbatur\, \non sine laude approbatur\, \cum laude approbatur\, \magna cum laude approbatur\, \eximia cum laude approbatur\, \laudatur\. approksimaatio likiarvo; likiarvon laskeminen t. muu määrittäminen, \approksimointi(approksimoida)\ approksimatiivinen likiarvoinen, likimääräinen approksimoida määrittää likiarvo appropriaatio omaksuminen, omaksi ottaminen, omaan käyttöön ottaminen Taiteessa sana on tarkoittanut muiden teoksista tai käyttöesineistä otettujen piirteiden (kuvien, muotojen, tyylien tms.) käyttämistä omissa teoksissa. Nykyisin (kulttuuriseksi) appropriaatioksi sanotaan usein (kielteisessä sävyssä) toimintaa, joka koetaan alkuperäiskansojen tai kulttuurivähemmistöjen kulttuurin piirteiden "omimiseksi". appsi [apsi] (arkik.) sovellus, sovellusohjelma Sanaa käytetään varsinkin ns. älypuhelimille ja \tableteille(tabletti)\ tehdyistä sovelluksista. Myös muodossa "appi" (genetiivissä "apin"). apriorinen [a prioori t. a prióori] ennakolta, ennalta, ennen havaintoja t. tutkimusta tehtävä (olettamus) Vrt. \a priori\ ja \a posteriori\. apropoo sivumennen sanoen, muuten Muodostunut \sitaattilaina\sta \à propos\. apsidi \apsis\; \planeetan(planeetta)\ tai muun kiertolaisen radan piste, joka on auringosta kauimpana tai aurinkoa lähinnä oleva apsis puolipyöreä tila, yleensä holvattu, tavallisesti suurempaan tilaan ilman väliseinää liittyvä apteekkari \apteekin(apteekki)\ omistaja apteekki lääkkeitä valmistava ja myyvä kauppa apteerata sovittaa, asettaa; jakaa puiden rungot osiin, puutavaralajeiksi (mahdollisimman taloudellisesti) aqua [akva] vesi Sana on \latina\a ja esiintyy joissakin \sitaattilainoissa(sitaattilaina)\ kuten aqua destillata 'tislattu vesi'. arabeski koristeellinen viivakuviointi; sävelmä, joka kiemurtelee mielikuvituksellisesti; eräs \baletti\asento arabi \arabia\a puhuviin kansoihin kuuluva; (suppeammin:) Arabian niemimaalla asuva arabia eräs \seemiläinen\ kieli Alkujaan peräisin Arabian niemimaalta ja sitten levinnyt laajalle Välimeren etelä- ja itäpuolelle. arabikumi eräiden \akaasia\puiden kasvikumi; siitä tehty sidosaine t. liima Sana ei ole yhdyssana vaan johtuu sanasta arabicum 'arabialainen'. arakno- hämähäkki- araknofobia hämähäkkien pelko aralia murattikasveihin kuuluvia kasveja, joista eräitä isolehtisiä lajeja pidetään huonekasveina araukaaria eräitä eteläamerikkalaisia ja australialaisia havupuita Myös huonekasveina ja istutettuina puina. Virallinen kirjoitusasu on lyhytvokaalinen: "araukaria". arbitraasi välitystuomio, välimiesmenettely; kurssiero; ulkopuolisen henkilön arvio omaisuuden määrästä arboretum [arboreettum t. arboreetum] puulajipuisto Arboretumissa on esillä erilajisia puita ja pensaita, ja sitä hoidetaan puistomaisesti tai puistometsässä. arboristi puunhoitaja, joka on suorittanut erityisen kurssin arbuusi vesimeloni Myös muodossa "arpuusi". areena kilpailuja varten rakennettu paikka; kilpakenttä, näyttämö tai muu tapahtumapaikka (etenkin kuvaannollisesti) Alkujaan \amfiteatteri\n tai \sirkuksen(sirkus)\ hiekkakenttä \antiikin(antiikki)\ Roomassa, usein taistelunäytöksiin käytetty. Sitten yleisemmin kilpakentistä yms., myös kuvaannollisesti. Nykyisin tavallisimmin kilpailuja varten tehdyistä rakennuksista; usein sellaisten nimen osa. Joskus myös kirjoitettuna "arena"; ks. Lyhyt vai pitkä vokaali? areiolainen (kirkkohistoriassa:) Areioksen oppia kannattava Areios kiisti Jeesuksen jumaluuden ja opetti, että Jeesus oli luotu olento, enkeli. arenti maanvuokraus; maanvuokra areometri uppovaaka aresti järjestysrikkomuksesta määrätty (lyhytaikainen) vapausrangaistus; koulussa: jälki-istunto Sanaa on käytetty etenkin sotilaskurin rikkomisesta määrätyistä rangaistuksista, mutta myös paljon lievemmistä koulun kurinpitomuodoista. Sanaa "kotiaresti" käytetään sekä vanhempien lapsille antamasta kiellosta lähteä illalla ulos että joissakin maissa viranomaisten mm. poliittisille toisinajattelijoille asettamista, usein pitkäaikaisista liikkumisvapauden rajoituksista. argento- hopea- argon eräs jalokaasuihin kuuluva alkuaine, kemiallinen merkki Ar argonautti kultaisen taljan noutajia muinaisen Kreikan tarustossa Olivat Iasonin mukana Argos-laivassa. argumentaatio perustelu, todistelu, \argumentti\en esittely argumentoida perustella, todistella, esittää \argumentteja(argumentti)\ argumentti (järkeen vetoava) perustelu, todistelu; (mat.) \funktio\ssa sellainen muuttuja, josta funktion arvo riippuu; (ohjelmoinnissa) rakenne, joka edustaa aliohjelmalle välittyvää \data\a; (mat.) \kompleksi\luvun napa\koordinaatisto\esityksen kulma argumentum ad hominem [argumentum ad hominem t. arguuméntum ad hominem] henkilöön käyvä \argumentti\ Usein nimenomaan: väite, joka pyrkii osoittamaan vastakkaisen väitteen vääräksi viittaamalla sen esittäjän henkilöön Esim. "ehdotus on hylättävä, koska sen esittäjä elää avoliitossa". Kyseessä ei varsinaisesti ole \argumentti\, vaan yleensä kyse on asia-argumenttien puutteesta. Ilmaisu on \sitaattilaina\ latinasta, ja myös muotoa "ad hominem -argumentti" käytetään. Ilmaisun sisältö vaihtelee. Henkilöön käyvyys voi koskea (väitettyä) luonnetta, tekoja, koulutusta, henkilökohtaisia olosuhteita ym. Erilaisia argumentum ad..." -ilmaisuja on useita muitakin, esim. argumentum ad populum 'kansaan vetoava argumentti', kuten vetoaminen yleisiin käsityksiin tai tunteisiin; ks. Markku Huttusen koostetta Päättelyvirheistä. Vrt. myös \ad hominem\. aristokraatti ylimys, (aateliseen tms.) yläluokkaan, \aristokratia\ kuuluva aristokraattinen ylimyksellinen, ylhäinen; ylimysvaltainen aristokratia ylimystö, (aatelinen tms.) yläluokka; ylimysvalta, harvainvalta aristoteelinen Aristoteleen oppien mukainen t. niihin perustuva aritmeettinen laskennollinen, \aritmetiikka\an kuuluva Useissa matematiikan termeissä erikoismerkityksessä, esim. "aritmeettinen keskiarvo" tarkoittaa ns. tavallista keskiarvoa (lukujen summa jaettuna niiden lukumäärällä) erotukseksi muista keskiarvokäsitteistä, ja "aritmeettinen sarja" on lukujono, jossa peräkkäisten lukujen erotus on vakio (esim. 10, 12, 14, 16, ...). aritmetiikka laskuoppi, laskento, luvuilla laskeminen arjalainen \indoeurooppalaisten(indoeurooppalainen)\ kielten ja kansojen itäiseen ryhmään kuuluva; indoeurooppalainen yleensä; \natsi\en rotuopissa: ns. pohjoiseen rotuun kuuluva, ylempirotuinen Varsinaisesti arjalaisia kieliä ovat ns. indoiranilaiset kielet, joita on puhuttu ja puhutaan nykyisen Intian ja Iranin alueella. arkaainen muinainen, muinaisaikaan kuuluva arkadi pylväiden kannattamien holvikaarien rivi "Arkadipelit" tarkoittaa erästä \graafisten(graafinen)\ tietokonepelien tyyppiä. arkadinen (ihannoidun) luonnon- tai maalaismaiseman kaltainen, \idyllinen\ arkaismi [arka'ismi] vanhanaikainen ilmaisu tai ilmiö, etenkin kielellinen arkaisoiva [arka'isoiva t. arkaisoiva] vanhanaikaista jäljittelevä arkaistinen [arka'istinen t. arkaistinen] vanhanaikainen, muinaisaikainen, etenkin kielellinen ilmaisu arkeo- muinais- arkeobakteeri yksisoluisia tumattomia eliöitä, jotka aineenvaihdunnaltaan poikkeavat muista eliöistä Arkeobakteereihin (Archaeobacteria tai Archaea) kuuluu mm. eliöitä, jotka saavat \energia\nsa hajottamalla \metaani\a tai rikkiyhdisteitä. Yleensä käytetään suomen kielessä nimitystä "arkkibakteeri", mutta tämä on epäloogista, koska alkuosaa archaeo- (kreikan arkhaios- 'muinainen) vastaa suomessa yleensä arkeo-, kun taas arkki- vastaa alkuosaa archi- (kreikan arkhi- 'pää'). arkeologia tieteenala, joka tutkii kulttuurien esinejäänteitä Omaperäinen vastine "muinaistiede" on nykyään vanhentunut. !LOGIA arkeoni = \arkkibakteeri\ arkipelagi saaristomeri, runsassaarinen merialue Rinnakkaismuoto "arkkipelagi" vastaisi alkuperäistä kreikan sanaa, mutta yhden k:n muoto on tullut suomeen ruotsista. arkki- pää-, yli- Alkujaan kreikan etuliite ja siksi etupäässä kreikkalaisperäisissä sanoissa mutta myös yleistynyt muutenkin käytettäväksi, esim. "arkkivihollinen" 'päävastustaja, perivihollinen'. Huomaa, että joissakin arkki-alkuisissa sanoissa (esim. arkkikoko) alkuosa tarkoittaa arkkia tavallisessa merkityksessä (kuten paperiarkkia). arkkiatri arvonimi, joka Suomessa annetaan yhdelle ansioituneelle lääkärille kerrallaan arkkibakteeri = \arkeobakteeri\ arkkieliö = \arkeobakteeri\ arkkipelagi = arkipelagi arkkitehti rakennusten (ja asemakaavojen, sisustusten yms.) suunnittelija; rakenteiden suunnittelija (etenkin tietotekniikassa) Suomessa arkkitehti-nimitystä saa itsestään käyttää vain korkeakoulussa arkkitehdin tutkinnon suorittanut; opistotason vastaava tutkinto on rakennusarkkitehdin tutkinto. Sanaa käytetään muutoin väljästi myös yleensä jonkin suunnittelijasta, esim. "uudistuksen pääarkkitehti", ja tietotekniikassa yleisesti tietojärjestelmän tms. rakenteiden suunnittelijasta. Suositeltu taivutus on takavokaalinen (arkkitehtia jne.), mutta etuvokaalinen (arkkitehtiä jne.) on paljon tavallisempi. arkkitehtoninen rakennustaiteellinen, \arkkitehtuuri\n alaan kuuluva arkkitehtuuri rakennustaide, rakennusten (yms.) suunnittelu; (perus)rakenne Vanhassa merkityksessä sana tarkoittaa rakennusten suunnittelun "taiteellista" puolta laajasti ymmärrettynä. Etenkin tietokonealalla sanaa on ruvettu käyttämään järjestelmien yleisestä rakenteesta, rakenneperiaatteista; esim. "tietokonearkkitehtuuri" ei suinkaan tarkoita rakennusten suunnittelua tietokoneella vaan tietokonejärjestelmän teknisten perusratkaisujen kokonaisuutta. arkkityyppi yleispätevä ajatusmuoto tai peruskuva, joka on ihmiskunnan menneiden sukupolvien kokemusten perintöä ja sijaitsee \kollektiivisessa(kollektiivinen)\ piilotajunnassa Alkujaan Carl Jungin \psykologia\n peruskäsitteitä, sittemmin muuallakin käytetty. arkontti korkein virkamies eräissä muinaisen Kreikan kaupunkivaltioissa; virkamiehiä Bysantin valtakunnassa arktika \arktisilla(arktinen)\ alueilla pesivien lintujen massamuutto touko-kesäkuussa arktinen pohjoisiin napaseutuihin kuuluva tai niille ominainen Usein kuvaannollisessa merkityksessä yleensä kylmistä oloista. Vrt. \antarktinen\. armada iso sotalaivasto; iso lento-osasto; suuri joukko, lauma armanjakki Lounais-Ranskassa Gersin alueella valmistettu viinistä tislattu viina Nimitys "armanjakki" on samaan tapaan suojattu kuin "\konjakki\". Aiemmin sitaattilainana "armagnac". armatuuri varusteet, koneiden ja laitteiden osat Kaikki varusteet, jotka kuuluvat koneeseen tai laitteeseen, jotta se olisi käyttökunnossa. Niitä voivat olla esimerkiksi hanat, venttiilit ja painemittarit. armeerata vahvistaa, suojata esim. teräksellä armeija sotavoimat, puolustusvoimat; maasotavoimat; eräs sotatoimiyhtymätaso; kuvaannollisesti: suuri joukko Sanalla on siis (kuvaannollisen käytön lisäksi) kolme eritasoista merkitystä: se voi tarkoittaa valtakunnan sotavoimia kokonaisuutena tai niihin kuuluvia maavoimia (siis meri- ja ilmavoimat pois lukien) tai maavoimien osana olevaa suurta sotatoimiyksikköä. Sotatoimiyksikkönä "armeija" tarkoittaa epäloogisesti suurempaa yksikköä kuin "armeijakunta". Sanaa "armeija" käytetään myös organisaatioista, jotka on järjestetty joissakin suhteissa sotilaallisesti, esim. Pelastusarmeija. aromaattinen tuoksuva, runsas\aromi\nen aromi tuoksu, etenkin vivahteikas ruuan tai juoman tuoksu aronia ruusukasveihin kuuluvia koriste- ja marjapensaita arrakki eräs väkevien \alkoholi\ juomien tyyppi arroganssi röyhkeys, \arrogantti\suus arrogantti röyhkeä, julkea, kopea Tämän sanan käytöllä voidaan syytös toisen huonosta käytöksestä verhota sivistyssanaan. arseeni eräs myrkyllinen alkuaine, kemiallinen merkki As arsenaali asevarasto; arkikielessä: keinojen valikoima arsenikki \arseeni\tri\oksidi\; (aiemmin:) arseeni Ainakin salapoliisiromaaneissa usein myrkyttämiseen käytetty aine. arsina vanha venäläinen pituusmitta, noin 0,71 metriä art deco [art deko] eräs taideteollisuuden ja sisustustaiteen tyyli Vaikutti 1. ja 2. maailmansodan välisenä aikana. Joidenkin hakuteosten mukaan sana olisi \sitaattilaina\ ranskasta ja ääntyisi [ardekóo], mutta tämä edellyttäisi kirjoitusasua art déco eikä vastaa todellista käytäntöä, jossa kirjoitusasu on englannista ja ääntämys on suomen mukainen. art director graafinen suunnittelija, ulkoasusuunnittelija Usein lyhennettynä "AD". art nouveau [arnuvó] \jugend\ista etenkin ranskassa ja englannissa käytetty nimitys artefakti teennäinen, luonnoton, keinotekoinen luomus; ihmisen tekemä esine, rakennelma tms. (vastakohtana luonnon muodostamalle); (lääketietessä:) tutkimuslöydös, joka ei johdu tutkittavasta kohteesta vaan esim. tutkimusmenetelmän virheestä tai näytteen saastumisesta; Myös asuissa "artefakta", "artifakti" ja "artifakta", mutta sanakirjojen mukainen asu on "artefakti". Ehdotettu suomalaisempi vastine: teennös. Alkuperäinen merkitys on 'ihmisen tekemä esine'. artenomi käsi- ja taideteollisuusalan opisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut arterio- valtimo- artesaani käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon suorittanut; (yhdyssanojen alkuosana myös:) käsityönä t. muuten perinteiseen tapaan valmistettu Sana esiintyy myös asussa "artisaani" mm. yritysnimissä, mahdollisesti siksi, että ei viitata vain artesaanin tutkinnon suosittaneisiin. artikkeli toimitettu kirjoitus lehdessä t. kokoomateoksessa; \substantiivi\n määräisyyttä tai epämääräisyyttä osoittava sana t. pääte; valikoimaan kuuluva tuote Lehtikielessä "artikkeli" tarkoittaa usein määrätyntyyppistä kirjoitusta (eri lehdissä osittain erityyppistä), esimerkiksi laajahkoa ja perusteellista kirjoitusta. artikla sopimuksen tai lain kohta, pykälä artikulaatio ääntäminen Usein yksittäisten äänteiden muodostuksesta, mutta myös puheen kokonaisuudesta, esim. "hyvä artikulaatio" 'selkeä puhe'. artikuloida ääntää, lausua; ilmaista; jäsentää Ensisijaisesti puheesta, mutta kuvaannollisesti myös kirjallisesta ilmaisusta, esim. "artikuloida mielipiteensä", ja pinnan tai kappaleen jäsentelystä rakennustaiteessa. artisokka erääseen asterikasvisukuun (Cynara) kuuluva kasvi; erään sellaisen (latva-artisokka) syötävä osa Sana esiintyy myös kasvinnimessä maa-artisokka ja sen syötävien mukuloiden nimessä (maa-artisokka eli mukula-artisokka). Yhteistä sillä ja artisokkakasveilla on lähinnä se, että kyseisiä kasvinosia pidetään herkullisina. artisteria pinnallinen, tekniikkaa painottava taiteellisuus artisti esiintyjä, etenkin esiintyvä viihdemuusikko; (aiemmin:) taiteilija Ks. Artisti: taiteilijasta esiintyjäksi artistinen taiteellinen artriitti niveltulehdus artro- nivel- artroosi nivelrikko, nivelkuluma, muu kuin tulehduksellinen nivelsairaus asbesti eräiden tulenkestävien \mineraali\kuitujen nimitys Asbestin käyttö on vähentynyt, kun sen terveysriskit on huomattu. Toisaalta sanaa on ruvettu käyttämään kuvaannollisesti, esim. "pukeutua asbestipukuun" 'suojautua (henkisesti) arvostelulta'. asbestoosi \asbesti\n aiheuttama pölykeuhko aseksuaali ihminen, joka ei tunne sukupuolista halua t. vetovoimaa aseksuaalinen sukupuolista halua t. vetovoimaa tuntematon; ei-\seksuaalinen\, sukupuoleen t. sukupuolisuuten liittymätön; (biologiassa) suvuton asendentti takenevaa polvea oleva (sukulainen), esi-isiin kuuluva; uudemmasta kielimuodosta vanhempaan siirtyvä Vrt. \desendentti\. Myös: asendentti; ks. !NEN aseptiikka \aseptiset(aseptinen)\ menetelmät t. niiden käyttö aseptinen tartunta-aineista (suhteellisen) vapaa Lääketieteessä aseptinen menetelmä tai väline tarkoittaa sellaista, jossa pyritään ennalta estämään tauteja aiheuttavien \mikrobi\en pääsy. Vrt. \antiseptinen\. asessori eräs virkanimike etenkin oikeus- ja hallintovirastoissa Asessori on \kollegiaalisen(kollegiaalisen)\ viraston kollegion jäsen. Esim. hovioikeuden asessori, \tuomiokapituli\n asessori. asetoni (kem.) eräs neste, dimetyyliketoni Käytetään mm. liuotteena. Asetonia muodostuu myös ihmiselimistössä. Kirjoitusasu ns. !OLI-säännön mukainen. asetti pieni lautanen (esim. leipää varten) asetyleeni eräs kaasumainen, helposti räjähtävä hiilivety asetyylisalisyylihappo eräs yleisesti käytetty kuume- ym. lääke Tullut tunnetuksi varsinkin kauppanimellä Aspirin® ja siitä väännetyllä nimellä "aspiriini". asfaltti [asvaltti t. asfaltti] = \asvaltti\ asiditeetti happamuusaste Aineen happamuuden taso mitattavissa olevana suureena (pH). asido- hapan-, happo- asidofilus eräs maitohappobakteeri, Lactobacillus acidophilus Sana esiintyy etenkin tällä bakteerilla hapatettujen tuotteiden nimissä, esim. "asidofiluspiimä" (= A-piimä). askeesi kieltäytyminen nautinnoista, etenkin uskonnollisista syistä askeetti \askeesi\n harjoittaja, nautinnoista kieltäytyvä askeettinen karu, koruton; \askeesi\lle ominainen, siihen sisältyvä Kuvaannollinen, miedontunut merkitys (esim. "askeettinen sisustus") on nykyisin tavallisempi kuin askeesiin viittaava. asketismi \askeettinen\ elämäntapa, askeettisuus askorbiinihappo eräs sokereita muistuttava \orgaaninen\ yhdiste, sama kuin C-\vitamiini\ Lisätään ruokiin paitsi vitamiinivaikutuksen takia myös säilöntäaineeksi. asosiaalinen yhteiskuntaan sopeutumaton Vrt. \antisosiaalinen\. aspartaami eräs keinotekoinen makeutusaine aspekti näkökohta, näkökulma; eräs \verbi\n ominaisuus mm. venäjän kielessä; kahden taivaankappaleen keskinäinen asema Maasta nähtynä; lajisto, joka luonnehtii kasviyhdyskuntaa kasvukauden jonakin ajankohtana Kieliopissa aspekti koskee etenkin sitä, ajatellaanko toiminta hetkelliseksi vai jatkuvaksi. aspiraatio äänteeseen, etenkin \klusiili\in liittyvä h:n kaltainen henkäys; loppukahdennus Esimerkiksi englannin p-äänteessä on melko voimakas aspiraatio, joka erottaa sen selvästi b-äänteestä. Usein aspiraatio merkitään pienellä h:lla (ph), mutta mistään h-äänteestä ei ole kyse. Aspiraatio esiintyy eri kielissä eriasteisena; suomessa sitä ei juurikaan esiinny. Suomen kieliopeissa on aspiraatioksi harhaanjohtavasti kutsuttu myös seuraavan sanan alkukonsonantin kaltaista sananloppuista konsonanttia, "loppuhenkosta", esim. kirjoitetun kielen sanan "mene" lopussa esiintyvää konsonanttia ("mene sinne" [menes sinne], "mene pois" [menep pois]); asiallinen nimitys on loppukahdennus. aspirantti virkaan tai asemaan pyrkijä, hakija, kokelas aspiriini \asetyylisalisyylihaposta(asetyylisalisyylihappo)\ usein virheellisesti käytetty nimitys; joskus särkylääkettä yleisesti tarkoittavanakin sanana Aspirin on rekisteröity tavaramerkki. aspiroida ääntää äänne henkäysloppuisena eli niin, että siinä esiintyy \aspiraatio\ aspiroitua ääntyä henkäysloppuisena; muuttua henkäysloppuiseksi eli \aspiraatio\n sisältäväksi Kielihistoriassa voidaan puhua äänteen aspiroitumisesta siinä merkityksessä, että äänteessä, jossa ei aiemmin esiintynyt aspiraatiota, rupeaa esiintymään henkäysloppu. Tavallisempaa on kuitenkin, että sana esiintyy muodossa "aspiroitunut", jolloin yleensä tarkoitetaan vain sitä, että äänteessä esiintyy aspiraatio, ottamatta kantaa aspiraation syntyyn. assertiivinen itseensä luottava, vakuuttava Varsinkin viestinnästä, jossa oma näkemys tuodaan esiin selkeästi, päättäväisesti ja rauhallisesti. assimilaatio samanlaistuminen, yhtäläistyminen, \assimiloituminen(assimiloitua)\ assimiloida muuttaa samankaltaiseksi, itsensä kaltaiseksi Usein melko kuvaannollisesti esimerkiksi ihmisten sulauttamisesta yhteiskuntaan niin, että he joissakin suhteissa omaksuvat valtaväestön tapoja ja elämänmuodon. assimiloitua muuttua samankaltaiseksi Esim. kielitieteessä äänteen muuttumisesta toisen äänteen kaltaiseksi. Vrt. \dissimiloitua\. assistentti (arkik.) avustaa, toimia \assistentti\na assistentti [asistentti t. assistentti] avustaja, apulainen, etenkin yliopistollisena virkanimikkeenä Sanaa käytetään nykyisin myös mm. yritysten monitoimisihteereistä. Sanan asusta ks. !SS. assonanssi puolisointu, epätäydellinen loppusointu assosiaatio liityntä, liittymä; mielleyhtymä; liitto Varsinkin sanojen ja asioiden yhdistymisestä toisiinsa ihmisen mielessä sekä jonkin asian mieleen tulemisesta (jonkin ärsykkeenä toimivan sanan tai tapahtuman takia). assosiatiivinen (mielteiden) yhdistymiseen perustuva; (mat.) liitäntälakia noudattava assosiationismi \assosiaatio\iden merkitystä korostava \psykologia\n suunta assosioida yhdistää (etenkin mielteitä); liittää (liittoon) assyriologia muinaisen Assyrian ja Babylonian (Kaksoisvirranmaan) tutkimus !LOGIA asteekki = \atsteekki\ asteenikko = \leptosomi\ asteeninen = \leptosominen\ astenia (lääketieteessä:) heikkous, voimattomuus asteriski tähteä muistuttava kirjoitusmerkki * Joskus kirjoitettuna "asteriksi", ehkä nimen "Asterix" vaikutuksesta. asteroidi pikkuplaneetta, aurinkoa kiertävä, \planeetta\a pienempi kappale; eräs \geometrinen\ kuvio, hyposykloidi astma kohtauksittainen hengenahdistus astmaattinen \astma\a poteva; astman aiheuttama astmaatikko \astma\a poteva ihminen astraalinen tähtiä koskeva, tähti- Uskomuksia koskevissa yhteyksissä, esim. "astraaliruumis". Tähtitieteessä käytetty tähtiin viittaava sivistyssana on \sideerinen\. astro- tähti- astrologia Tähdistä ennustaminen ja sitä palveleva tähtien liikkeiden tutkiminen. Astrologialle on ominaista käsitys, jonka mukaan tähtitaivaan tapahtumat, esimerkiksi planeettojen (näennäiset) kohtaamiset, vaikuttavat maanpäällisiin tapahtumiin. Huomaa, että vaikka -logia usein tarkoittaa tieteenalaa, "astrologia" on vakiintunut muuhun merkitykseen; vrt. \astronomia\. !LOGIA astronautti avaruuslentäjä astronomi tähtitieteen (\astronomia\n) tutkija astronomia tähtien ja avaruuden tieteellinen tutkiminen, tähtitiede Astronomia tutkii varsinaisten tähtien (omavaloisten taivaankappaleiden) ohella myös \planeettoja(planeetta)\, \komeettoja(komeetta)\, tähtienvälistä ainetta, avaruuden tuntemattomia säteilylähteitä yms. Vrt. \astrologia\. astronominen tähtitieteeseen (\astronomiaa\n) kuuluva t. liittyvä; valtavan suuri Koska tähtitieteessä etäisyydet, massat yms. ovat usein hyvin suuria, ovat sanat "astronominen" ja "tähtitieteellinen" saaneet myös kuvaannollisen merkityksen. asuuri taivaansininen asvaltti päällysteaine, joka on valmistettu \bitumi\sta ja kiviaineksesta; (\geologia\ssa) eräänlainen luonnossa syntynyt sitkainen, usein suurina massoina (asvalttijärvinä) esiintyvä seos (luonnonasvaltti) Yleisempi kirjoitusasu on vielä "asfaltti", ja se on Suomen kielen perussanakirjassa päähakusanana. !BP. asyklinen epä\syklinen\ Erityisesti \kemia\sa: ei-rengasrakenteinen, avoketjuinen. Kasviopissa: lehtiasennoltaan kierteinen (kukka). asymmetria \symmetria\n puute, epäsymmetria asymmetrinen epä\symmetrinen\ asymptomaattinen oireeton Sanaa käytetään yleensä yksilöstä, joka on saanut jonkin tartunnan, mutta jossa ei ilmene siitä johtuvia oireita. asymptootti käyrä (t. funktio), jota äärettömiin ulottuva käyrä (t. funktio) rajatta lähenee asymptoottinen jotakin (\asymptootti\a) rajattomasti lähenevä asyndeettinen sidesanaton Kieliopissa sanojen rinnasteisista yhdistelmistä, joista puuttuu sidesana (\konjunktio\) kuten "ja". Esimerkkejä: "mennen tullen", "kesät talvet". asyndeton sidesanaton (\asyndeettinen\) rinnasteisten sanojen tai lauseiden yhdistelmä asynkroninen tahdistamaton; eriaikainen Vastakohta: \synkroninen\. asyyli turvapaikka; hoitola, hyväntekeväisyyslaitos; (\kemia\ssa:) happo\radikaali\ atavismi sellaisen perinnöllisen piirteen ilmeneminen, joka on ollut sukupolvien ajan piilossa !ISMI ateelinen sellainen (tilanne), jota ei ajatella tulokseen tai päätepisteeseen johtavana Kielitieteen termi. Vastakohta: \teelinen\. ateismi [ate'ismi] jumalauskon puuttuminen, käsitys, jonka mukaan Jumalaa t. jumalia ei ole olemassa Yleensä tätä nimitystä käytetään vain ajattelusta, johon sisältyy jonkinlaisen kannan ottaminen kysymykseen jumaluuden olemassaolosta, vastakohtana \agnostismi\lle ja täydelliselle välinpitämättömyydelle uskonnollisista asioista. Käsitteeseen liitetään usein myös aktiivinen kirkon- ja uskonnonvastaisuus. Selvintä olisi käyttää sanaa kaikista käsityksistä, joihin sisältyy se, että jumalolentoja ei ole olemassa. !ISMI ateljee kuvaamataiteilijan työhuone; valokuvaamo; muotiliike atero- valtimo- ateroskleroosi [atero-skleroosi] (valtimoiden) rasvakovettumistauti Sairaus, jossa valtimoiden sisäpintaan muodostuu rasvapaksuntumia, jotka myöhemmin mahdollisesti kalkkiutuvat ja ahtauttavat suonen. atesti kirjallinen todistus Esim. aitoustodistus. atlantismi \atlanttisten(atlanttinen)\ suhteiden korostaminen Käytännössä lähinnä Yhdysvaltain ja (Länsi-)Euroopan välisen yhteistyön ajaminen etenkin vastakohtana vain Euroopan sisäiselle yhteistyölle. atlantti miestä esittävä patsas rakennusten kannatinpylväissä atlanttinen Atlantin valtamereen t. sitä ympäröiviin maihin liittyvä; Atlantissa elävä \Geopolitiikassa(geopolitiikka)\ssa: (Pohjois-)Atlantin ympärillä olevien maiden ja alueiden, etenkin läntisen Euroopan, Yhdysvaltain ja Kanadan välisiä siteitä ja yhteistyön tarvetta korostavasta ajattelusta. \Biologia(biologia)\ssa: (vain) Atlantissa tai sen rannikkoseuduilla elävä (eliölaji). Ilmaisu "atlanttinen kausi" tarkoittaa ajanjaksoa noin 5 500 - 3 000 eKr. ns. lämpökauden aikana. atlas kartasto; suuri kuvateos; eräs selkärangan nikama; eräs satiinisidoksinen, kiiltävä silkkikangas Taivutus: atlas : atlaksen : atlasta. atleetikko ruumiinrakennetyypiltään vankkarakenteinen, lihaksikas ihminen atleetti ruumiillisesti hyvin voimakas ihminen Usein lievästi väheksyvän sävyinen, ehkä vihjaten hengenlahjojen vähäisyyteen. at-merkki = \ät-merkki\ atmosfääri ilmapiiri, tunnelma, "paikan henki"; ilmakehä atolli kehämäinen \koralli\riutta (tavallisesti Tyynellämerellä) atomaarinen \atomi\tasolle kuuluva, atomitason atomi alkuaineen pienin osanen; jonkin kokonaisuuden pienin jakamaton osa Alkuaineen atomi on sen pienin osanen, jolla vielä on kyseisen aineen ominaisuudet. Alkujaan sana tarkoittaa 'jakamatonta', ja tämän mukaisesti se on saanut myös väljentynyttä käyttöä muilla aloilla. Alkuaineen atomi voi kuitenkin hajota \fissio\ssa; nykyisin sanotaankin, että atomi on alkuaineen pienin kemiallisesti jakamaton osanen. atomismi käsitys, jonka mukaan maailmankaikkeus on selitettävissä \atomi\tasolta lähtien; yleisesti ajatus kokonaisuuden (jäännöksettömästä) selittämisestä pienimpien osasten pohjalta; atomioppi Usein "tieteellinen" moitesana, jolla vastustajaa syytetään siitä, että hän ei näe metsää puilta. !ISMI atomisoida jakaa \atomeiksi(atomi)\ (myös kuvaannollisesti); käsittää atomin kaltaiseksi atonaalinen ei-\tonaalinen\, kaksitoistasävel- atooppinen \atopia\aan liittyvä; atopiaa sairastava atopia luontainen yliherkkyys, eräs \allergia\n muoto (t. allergia sanan suppeammassa merkityksessä); elimen t. kudoksen sijainti väärässä paikassa atrappi jäljitelmä, joka laukaisee jonkin \reaktio\n Esimerkiksi linnunkuva, jota käytetään houkuttelemaan lintuja paikalle, siis keinotekoinen houkutuslintu. atrium [atrium t. aatrium] \Antiikin(antiikki)\ aikana rikkaan roomalaisen talon keskellä oleva huone, jonka katossa oli valoaukko. Periaatteessa !LAT. atriumtalo rivitalotyyppi, jossa kuhunkin asuntoon liittyy piha, jota ympäröi seinä kolmelta suunnalta Saanut vaikutteita \atrium\-rakenteesta mutta ei vastaa sitä. atrofia surkastuminen, kuihtuminen atrofinen surkastunut, kuihtunut atseotrooppinen sellainen (nesteseos), josta vakiokiehumispisteessä syntyvän höyryn koostumus on sama kuin nesteseoksen itsensä atsimuutti tähden ja \zeniitti\pisteen kautta kulkevan pystytason ja \meridiaani\tason välinen kulma Atsimuutti ilmaisee ilmansuunnan, jossa (tähtitieteellinen) kohde näkyy. atsoto- typpi Myös lyhentyneenä atsot- tai atso-. atsoryhmä eräitä typpeä sisältäviä \molekyyli\n osia, jotka tekevät aineen värilliseksi atsoväri väriaineena käytetty \atsoyhdiste\ atsoyhdiste \synteettinen\ \orgaaninen\ yhdiste, joka sisältää \atsoryhmä\n atsteekki erään nykyisen Meksikon alueella asuneen muinaisen intiaanikansan jäsen Nykyisin suomen kielen lautakunta suosittaa nimelle asua "asteekki". Ks. Mixteekki, misteekki vai kielenhuollon misteikki? Asu "asteekki" on kuitenkin jäänyt harvinaisuudeksi, ja jopa kirjoitusasu "azteekki" on yleisempi. attasea (\diplomatia\ssa) lähetystöavustaja Sanaa "attaseasalkku" on käytetty erääntyyppisistä asiakirjasalkuista. !SH. attentaatti poliittinen murha tai murhayritys tai tuhotyö attestoida (kielitieteessä) havaita, todeta; todistaa, varmistaa oikeaksi t. aidoksi Kielitieteessä yleensä partisiippina "attestoitu", jolla viitataan todellisesta kielenkäytöstä havaittuun sanaan, muotoon tms. Sana esiintyy nykyisin joskus myös englannin verbin "attest" vastineena mm. tarkoittamassa todistamista tms. attika vaakasuora koristeosa, joka on rakennuksen kattolistan yllä atto- \triljoona\sosa- (SI-järjestelmän etuliite, vastaa kerrointa 10-18, tunnus: a) attrahoida vetää puoleensa attraktio puoleensa vetäminen, vetovoima attrappi = \atrappi\ attribuoida panna t. määrittää jokin jonkun nimiin Esim. määrittää tai ilmoittaa taideteos jonkun taiteilijan tai koulukunnan tuotteeksi. attributiivi määrite, joka ei \kongruoi(kongruoida)\ pääsanansa kanssa attribuutio \attribuointi(attribuoida)\, jonkin paneminen jonkun nimiin attribuutti määrite, jotakin luonnehtiva tai rajaava (määrittävä) sana tai ilmaisu Kieliopissa suppeammin: \substantiivi\n välitön määrite. au contraire [okötréer] päinvastoin au naturel [onatyrél] sellaisenaan, ilman lisäkkeitä Esim. omeletti au naturel on munakas, jossa ei ole mitään täytettä. Ilmaisu on \sitaattilaina\ ranskasta ja tarkoittaa sananmukaisesti 'luonnollisella tavalla, luonnollisesti'. Vrt. \naturelli\. au pair [aupair t. opéer] kotiapulainen, joka asuu isäntäväen luona; samanarvoinen Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta, merkitykseltään 'samassa asemassa'. Tarkoittaa suomessa yleensä tyttöä, joka matkustaa ulkomaille kotiapulaiseksi perheeseen ja saa palkaksi asunnon, ruuan ja ehkä taskurahaa. Alkujaan määritteenä (esim. "au pair -tyttö"), nykyisin yleisesti \substantiivi\na, joskus yhteen kirjoitettuna ("aupair"). au revoir [oorövuaa(r)] näkemiin \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ ranskasta. audienssi vastaanotto, tapaaminen Virallisesti sanaa käytetään korkea-arvoisen henkilön myöntämästä tapaamismahdollisuudesta. Leikillisesti sitä käytetään yleensä tapaamisesta, jota toinen osapuoli on pyytänyt. audio yhdyssanan alkuosana: kuulo-, ääni-; itsenäisenä sanana: äänentallennus ja -toisto Itsenäisenä sanana (puhekielessä) myös: äänentallennuksen tai -toiston järjestelmä; ääni\signaali\. audiovisuaalinen kuulo- tai näköaistin piiriin kuuluva, ääneen tai kuvaan (ja usein niiden yhdistelmään) perustuva Lyhennetään usein "AV". Vrt. \auditiivinen\, \visuaalinen\. audit tarkastus, arviointi, \auditointi(auditoida)\ auditiivinen kuuloaistia koskeva, kuuloon perustuva auditoida tarkastaa, arvioida Sana on tullut käyttöön englannin sanan "audit" vastineeksi. Kielitoimisto ei suosita sitä yleiseen käyttöön vaan esittää, että suomessa voidaan käyttää sanaa "arvioida". Englannin sanaa "audit" käytetään usein terminluonteisesti tarkoittamaan virallista, ulkopuolisen tekemää tarkastusta tai arviointia, joka ehkä tehdään jostakin erityisestä syystä, kuten tilintarkastusta. auditorio luentosali, esitelmäsali; kuulijakunta auguuri ennustajapappi muinaisessa Roomassa auksino- pituuskasvu- auktori (kirjan) tekijä; eliölajin tieteellisen nimen antaja auktorisoida valtuuttaa (virallisesti) Myös muodossa "auktorisoida". Varsinkin tietoteknisissä yhteyksissä esiintyy nykyisin englannin vaikutuksesta muoto "autorisoida", jota sanakirjat eivät yleensä tunne. auktoritatiivinen arvovaltainen; ohjeellinen, virallinen; määräävä, ratkaiseva Myös asussa "autoritatiivinen", mutta Nykysuomen sivistyssanakirja suosittaa k:llista muotoa, joka on myös yleisempi. Nykyisin auktoritatiivisessa Kielitoimiston sanakirjassa on vain k:llinen muoto. Toisaalta kumpikin muoto sekaantuu kovin helposti sanaan "\autoritaarinen\". Useimmiten suomalaisempi vastine kuten "arvovaltainen" tai "virallinen" on selvempi. auktoriteetti tietojensa tai asemansa takia kunnioitettu ja arvostettu henkilö; käskyvaltainen henkilö; sellaisen henkilön asema auktoriteettinen \auktoriteetti\a korostava; \autoritaarinen\ Sanaa ei esiinny virallisissa sanakirjoissa. Sitä käytetään sekä autoritaarinen-sanan sijasta (yleensä kielteisessä sävyssä) että sanana, joka tarkoittaa auktoriteettia korostavaa t. ilmaisevaa, auktoriteettiin perustuvaa (myönteisesä t. neutraalissa sävyssä). aupair = \au pair\ aura ihmistä ympäröivä oletettu kenttä (\parapsykologia\ssa); (väljemmin:) kohteeseen liittyvä tunnelma, lataus, mielikuva tms.; (kohtauksen) ennakko-oireet (lääketieteessä) Sana on eri alkuperää kuin kyntämisvälinettä tarkoittava "aura", joka on vanha lainasana. aureus kultaraha muinaisessa Roomassa Vastasi 25 \denaari\a. auro- kulta- aurora [auroora t. auróora] aamurusko Sana on \sitaattilaina\ \latina\sta ja esiintyy myös (isolla alkukirjaimella kirjoitettuna) erisnimenä, tarkoittamassa aamuruskon jumalatarta. auskultaatio \auskultointi(auskultoida)\ auskultantti opetus- tai virastoharjoittelija Yleensä kyse on jonkin pätevyyden saavuttamiseksi tarvittavasta pakollisesta harjoittelusta, joka on esimerkiksi opettamista valvonnan ja ohjauksen alaisena tai osallistumista tuomioistuimen työskentelyyn. auskultoida olla \auskultantti\na; (lääketieteessä:) tutkia kuuntelemalla, kuunnella auspiisit enteet; ennustaminen; käskyvalta australidi austrasialaiseen rotuun (Australian alkuasukkaisiin) kuuluva ihminen australopithecus [australopitekus] erääseen sukupuuttoon kuolleeseen sukuun kuuluva ihmistä muistuttava eläin Voidaan kirjoittaa myös tieteellisten nimien sääntöjen mukaan \kursiivi\lla ja \versaali\alkuisena: Australopithecus. Tätä menettelyä käytetään etenkin viitattaessa eri australopithecuslajeihin, esim. Australopithecus afarensis. Sananmukaisesti "etelänapina", jota nimeä myös aiemmin käytettiin suomenkielisenä nimenä. austro- itävaltalais-; etelän- Esim. sanat austromarxismi ja austrofasismi tarkoittavat kyseisten ideologioiden itävaltalaisia muotoja; tällöin alkuliite johtuu Itävallan latinankielisestä nimestä Austria. Joissakin sivistyssanoissa ja nimissä austro- johtuu latinan etelää tarkoittavasta sanasta ja viittaa usein erityisesti Australiaan (esim. austroaasialainen, Austronesia). autarkia omavaraisuus, itseriittoisuus, omillaan toimeen tuleminen; itsevaltius Alkuperäinen merkitys oli 'itsevaltius' (engl. autarchy). Nykyisin sana yleensä vastaa englannin sanaa "autarky", ja merkityksenä on omavaraisuus taloudellisessa mielessä, esim. valtion riippumattomuus tuonnista, mutta filosofiassa sana voi tarkoittaa yksilön riippumattomuutta ulkopuolisista siteistä. autarkkinen omavarainen, \autarkia\n mukainen autentia aitous, oikeaperäisyys autentikoida varmistaa aitous, aidontaa, todentaa Autentikointi tarkoitta sen varmistamista, kuka tai mikä on tietokoneen, tietojärjestelmän tms. käyttäjänä viestinnän toisena osapuolena. Esimerkiksi salasanan käyttö on yksi autentikointimenetelmä, joskaan ei aina kovin luotettava. Myös asussa "autentisoida"; ks. K vai s? autenttinen aito, aitoperäinen auteur [otöö´r] tekijä Sana on \sitaattilaina\ ranskasta. Sivistyssanana sitä käytetään etenkin elokuva-alalla puhuttaessa ohjaajasta elokuvan "varsinaisena tekijänä" ja elokuvasta taiteena. autismi \psyykkinen\ kehityshäiriö, jossa yhteys muihin ihmisiin on vakavasti häiriytynyt tai lähes katkennut; sisäänpäin kääntyminen, (sairaalloinen) omiin ajatuksiin vaipuminen Sanaa käytetään nykyisin usein fraasissa "autismin kirjo", jolla on tarkoitus viitata ilmiön vaihtelevuuteen. autistinen ihminen, jolla on \autismi\; autismille ominainen auto- itse-, oma-, \automaattinen\; autoa koskeva Osa auto-alkuisista sanoista viittaa autoihin, osa taas on kreikkalaisperäisiä lainasanoja, joissa etuliite on peräisin sanasta, jonka merkitys on 'itse'. Näillä on se yhteys, että "auto" kulkuneuvon nimenä on lyhentymä sanasta "automobiili" 'itseliikkuva'. autobiografia omaelämäkerta, ihmisen itsestään kirjoittama \biografia\ autodidakti itseoppinut autoerotiikka omaan itseen kohdistuva \erotiikka\ autofiktio teoslaji, jossa tekijä käyttää omaa nimeään kertojalle ja päähenkilölle, mutta ilmoittaa teoksensa \fiktio\ksi autografi omakätinen kirjoitus, etenkin nimikirjoitus autoimmuuni omaa kudosta vastaan \immuuni\ Autoimmuunitaudissa elimistön puolustusjärjestelmä, joka normaalisti tuhoaa taudinaiheuttajia ja muita vieraita aineksia, suuntautuu omia kudoksia vastaan. autoimmunisaatio \immunisoituminen(immunisoida)\ omaa kudosta vastaan, \autoimmuuni\tauti autokefaalinen riippumaton, hallinnoltaan itsenäinen (kirkko) autoklaavi painekeitin Paineastia, jossa aineita kuumennetaan korkeassa lämpötilassa ja paineessa. autokraatti itsevaltias autokratia itsevaltius autologinen eliöstä itsestään peräisin oleva: sana, joka itse kuuluu määrittelemänsä käsitteen alaan Autologinen kantasolusiirto tarkoittaa hoitoa, jossa käytetään potilaan omia kantasoluja. Joskus kieliasioissa käytettynä autologinen tarkoittaa sanaa, joka itse on sellainen, mitä se kuvaa; esimerkiksi yhdyssana on yhdyssana ja substantiivi on substantiivi. automaatio \automaattiseksi(automaattinen)\ tekeminen, \automatisointi(automatisoida)\ automaatti laite tai järjestelmä, joka itsenäisesti suorittaa jonkin suhteellisen mutkikkaan tehtävän; (yhdyssanan alkuosana myös:) automaattinen automaattikirjoitus väitetty yliluonnollinen ilmiö, jossa esim. kuollut ohjaa kirjoittajan kättä automaattinen itsetoimiva, itsestään tapahtuva t. toimiva Yleensä viittaa \automaatti\in, jolloin sana "koneellinen" usein ilmaisisi asian riittävän selvästi. Joskus myös ihmisen toiminnasta, suunnilleen samassa merkityksessä kuin \spontaani\. automarket suurmyymälä, \hypermarket\ Nimi viittaa siihen, että asiakkaiden oletetaan tulevan omalla autolla. Tyypillisesti automarket sijaitsee vilkkaan liikenneväylän varrella mutta suhteellisen kaukana asutuksesta, ja sen yhteydessä on iso pysäköintialue. automatiikka \automaatti\laitteisto t. sen käyttö t. sen toiminta automatisoida tehdä \automaattiseksi(automaattinen)\ Käsitteeseen sisältyy usein ihmistyön korvaaminen \automaatti\en suorittamalla työllä. Ehdotettu rinnakkaismuoto: automaattistaa. autonomia sisäinen itsehallinto; "sisäinen itsenäisyys" Sanan merkitys poliittisessa kielenkäytössä vaihtelee suppeasta paikallisesta päätösoikeudesta lähes itsenäisyyteen. Suomen historiassa sana tarkoittaa erityisesti Suomen erityisasemaa Venäjän valtakunnan osana v. 1809 - 1917. Taiteenteoriassa "autonomia" viittaa teoksen tarkastelemiseen "sisäisesti itsenäisenä", syntytaustastaan riippumattomana. autonominen omista asioistaan määräävä, \autonomia\n omaava; sisäsyntyinen; tahdosta riippumaton (hermosto) \Biologia(biologia)\ssa sana viittaa sisäisistä syistä (eikä ulkoisista ärsykkeistä) johtuviin kasvu- ja muihin tapahtumiin. autopilotti automaattinen ohjauslaite, automaattiohjaus Vrt. \auto-\ ja \pilotti\. autoplastia ihmisen t. muun eliön oman kudoksen siirto toiseen paikkaan Esim. oman ihon siirto palovamman korjaamiseksi. Myös muodossa "autoplastiikka". autoplastinen \autoplastia\an kuuluva autopsia ruumiinavaus autorisoida = \auktorisoida\ autoritaarinen hallitsemaan ja määräilemään pyrkivä; käskyvaltaan perustuva Myös: autoritäärinen. Ks. selitystä Mistä kielestä?. autoritatiivinen paremmin: \auktoritatiivinen\ autosomi \kromosomi\, joka ei ole sukupuolikromosomi avant-garde [avantgarde t. avãgárd] kärkijoukko, etujoukko Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. Myös kirjoitusasuissa "avant garde" ja "avantgarde". avantgardismi Uusien ilmaisukeinojen kokeilu taiteessa. !ISMI avatar (sijais)hahmo, käyttäjää edustava hahmo \virtuaalisessa(virtuaalinen)\ maailmassa Avatarilla on näkyvä, ihmismuotoinen tai muu ulkoasu ja muita ominaisuuksia, jotka käyttäjä on halunnut avatarilleen antaa. Lainasanataivutuksen avatar : avatarin : avataria ohella kielitoimisto hyväksyy suomen -tar-loppuisten naisennimijohdosten mukaisen taivutuksen avatar : avattaren : avatarta. Joskus yksikkömuoto kirjoitetaan selvyyden vuoksi "avatari". Peräisin samasta sanasta kuin \avatara\. avatara jumalan, etenkin Višnun, ruumiillistuma (\hindulaisuudessa(hindulainen)\) avec [avek t. avék] seuralaisen kera; seuralainen; konjakin t. liköörin kanssa Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta, jossa sana on \prepositio\ ja tarkoittaa 'kanssa, seurassa'. Sitä on ruvettu käyttämään mm. \konjakin(konjakki)\ tai \likööri\n tilaamisesta tai nauttimisesta kahvin keralla sekä seuralaisen (puolison tms.) tuomisesta kutsuille. Kutsukortissa "avec" täten tarkoittaa käytännössä yleensä, että kutsu on kahdelle, joskin kutsujalla saattaa olla oma käsityksensä siitä, keitä sopii tuoda seuralaisena. Arkikielessä sanasta on muodostunut myös \substantiivi\, esim. "tulla mukaan avecina" [avekkina]. aversio torjuminen, inho, vastenmielisyys aviisi (vanhahtavasti, leikillisesti) sanomalehti avis [avis t. avíi] ilmoitus, lyhyt kirjallinen tiedonanto; lintu Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. Esiintyy etenkin EU-asioista puhuttaessa, varsinkin tarkoittamassa lausuntoa, joka koskee jäsenyyttä hakevan maan soveltuvuutta EU:n jäseneksi. Samoin kirjoitettava mutta aivan eri alkuperää oleva sana esiintyy myös latinassa, merkityksessä 'lintu'; suomessa se esiintyy joskus sitaattilainassa "rara avis" tai "avis rara" 'harvinainen lintu', yleensä kuvaannollisessa merkityksessä (harvinaisuus, esim. harvinainen vieras). avisointi pankin ilmoitus saapuneesta tai suoritettavasta maksusta avokado [avokaado t. avokado] eräs puulaji (Persea americana) ja sen hedelmä Usein \sitaattilaina\na kirjoitettu: avocado. Normienmukainen kirjoitusasu !LV, mutta "avokaado" on tavallinen ääntämys. Joskus mainitaan rinnakkaisnimeksi alligaattori(n)päärynä, mutta sitä tuskin juurikaan käytetään. ayrshire [eišiir] eräs Suomessa yleinen nautarotu Ruskean ja valkean kirjava lypsykarjarotu. Nimi lyhennetään usein "ay", joka luetaan tav. kirjaimittain "aa yy". azeri erääseen lähinnä Azerbaidžanissa asuvaan kansaan kuuluva; tämän kansan kieli baari pienehkö liiketila yksinkertaista ruokailua tai juomista varten; tila, jossa tarjoillaan juomia korkean pöydän ääressä; pienmyymälä; eräs paineen yksikkö Mittayksikkömerkitys on itse asiassa eri alkuperää oleva sana; yksikkö baari (tunnus: bar) tulisi korvata SI-järjestelmän mukaisella yksiköllä \pascal\ (1 bar = 100 kPa). Jos baaria kuitenkin käytetään yksikkönä ja lauseyhteys vaatii taivuttamista, on parempi käyttää nimeä (esim. "10 baariin") kuin tunnusta, koska sääntöjen mukainen tunnusten taivutus johtaa outoihin asuihin (esim. "10 bar:iin"). Englannin kielessä "bar" tarkoittaa mm. pitkulaista pöytää sekä sellaisen käyttöä (alkoholi)juomien tarjoiluun. Suomessa sanaa ruvettiin käyttämään myös kahviloista, ruokaloista yms. ja eräässä vaiheessa myös muodinomaisesti pienmyymälöistä yleensä ("housubaari" yms.). baasis perusta, pohja, lähtökohta baby [beibi] = \beibi\ baby shower [beibi shauə(r)] vauvakutsut raskaana olevan naisen hemmottelemiseksi järjestettävät amerikkalaistyyliset kutsut babysitter [beibisitter]babysitter [beibisitter] lapsenvahti; vauvanistuin bacchus [bakkus] viininjuonti, \alkoholi\n käyttö juhlimiseen, "kosteat juhlat; taipumus sellaiseen; viininjumala Erisnimenä "Bacchus" on muinaisten kreikkalaisten viininjumalan nimi \latina\n mukaisessa asussa. Sitä käytetään (usein \gemena\lla kirjoitettuna) myös kuvaamaan houkutusta (runsaaseen) juomiseen ja juomista itseään. backgammon [bäk-gämön] eräs kahden hengen lautapeli, jota usein pelataan rahapanoksin bagatelli pikkuseikka, mitätön asia: pieni musiikkikappale, näytelmä tai kirjallinen teos bagatellisoida vähätellä, väheksyä, pitää \bagatelli\na bagel [beigel] salaatilla tms. täytetty rinkeli Ääntämyksen mukaista kirjoitusasua "beigel" esiintyy jonkin verran. Kielitoimisto on ehdottanut sanaa "bagelrinkeli", joka kuitenkaan ei juuri ole tullut käyttöön. bahaismi [baha'ismi] eräs 1800-luvulla lähinnä \islam\in pohjalta syntynyt uskonto Bahaismi pyrkii yhdistämään eri uskonnot ja ihmiskunnan. Rinnakkaisnimityksiä: "bahai", myös kirjoitusasuissa "baha'i" ja "bahá'í", "bahai-usko" ja "bahailaisuus". bahuvriihi eräs yhdyssanatyyppi Laajassa mielessä bahuvriihi on yhdyssana, jonka tarkoite ei kuulu samaan luokkaan kuin sen jälkiosan tarkoite; esimerkiksi "herkkusuu" ei tarkoita minkäänlaista suuta. Suppeammassa (ja tavallisemmassa) mielessä bahuvriihi on muotoa XY oleva yhdyssana, jonka merkitys on 'sellainen, jonka Y:tä luonnehtii sana X'. Bahuvriihejä ovat esim. "harmaaparta" ('sellainen, jonka parta on harmaa') ja "märkäkorva". Usein myös kirjoitusasussa "bahuvrihi", joskus asussa "bahuvrīhi"; näitä voi perustella sillä, että sana on \sitaattilaina\ (sanskritista). baitti = \byte\ bajadeeri intialainen (ammatti)tanssijatar, etenkin \hindulaisessa(hindulainen)\ \temppeli\ssä bakeliitti eräs kovamuovi bakkanaali hurjat juomingit Yleensä monikollisena: bakkanaalit. Myös yleisesti hurjasta juhlimisesta. bakteeri eräitä alkeistumallisia pieneliöitä Yleiseen mielikuvaan bakteereista vaikuttaa, että jotkin bakteerit ovat vaarallisia taudinaiheuttajia. Sana "bakteeri" esiintyy myös eräiden varsinaisiin bakteereihin kuulumattomien eliöryhmien nimissä: \arkeobakteeri\, \syanobakteeri\. bakteremia \bakteeri\verisyys, bakteerien esiintyminen veressä Myös asussa "bakteriemia". bakterio- \bakteeri\- bakteriologia \bakteereja(bakteeri)\ tutkiva tieteenhaara !LOGIA bakteriosiini yleisnimitys \bakteeri\n tuottamille \proteiineille(proteiini)\, jotka estävät muiden bakteerien kasvua balalaikka venäläisperäinen, kolmikulmainen, pitkäkaulainen kielisoitin Joskus myös venäjänmukaisessa kirjoitusasussa "balalaika". balansoida tasapainottaa; pysytellä tasapainossa balanssi tasapaino; saldo, tilin molemmat puolet yhtä suuriksi tekevä tasoituserä; edestakaisin liikkuva koneen osa, esim. kellon liipotin baldakiini vuodekatos, valtaistuinkatos tms. baletti taidetanssi, joka esitetään näyttämöllä musiikin säestyksellä; taidetanssin musiikki; taidetanssia esittävä joukkue tai laitos balkanisoida [balkkanisoida t. balkanisoida] hajottaa alue valtiollisesti ja \poliittisesti(poliittinen)\ erillisiin, usein keskenään riiteleviin ja sotiviinkin osiin Tätä sanaa yleisempi on sen \passiivi\johdos "balkanisoitua" ja tämän muoto "balkanisoituminen", joilla käytännössä usein viitataan hajaantuneisuuden tilaan. Alkujaan tällaisilla ilmaisuilla on viitattu Balkanin niemimaan valtiolliseen hajaantumiseen 1900-luvun alussa; myöhemmin sillä on luonnehdittu mm. siirtomaavaltojen hajoamisessa tapahtunutta kehitystä. Ääntämyksestä ks. Yksi vai kaksi konsonanttia? balladi [ballaadi t. balladi] laulelma, joka esittää jonkin (usein tunteisiin vetoavan) tarinan Normien mukainen asu !LV, mutta pitkävokaalinen ääntämys ehkä tavallisempi. balleriina \baletin(baletti)\ tanssijatar Kirjoitusasu usein (ja mm. Kielitoimiston sanakirjassa) !LV "ballerina", jolloin sana on käsitettävissä \sitaattilaina\ksi (italiasta). ballistiikka heittoliikettä tutkiva tiede Myös ammusten liikettä voidaan tarkastella heittoliikkeenä. ballistinen heittoliikkeessä oleva; heittoliikettä koskeva Erityisesti: ballistinen ohjus 'pitkän matkan ohjus, mannertenvälinen ohjus'. balneo- kylpy- balsa erään puun (balsapuu Ochroma pyramidale) pehmeä ja kevyt puuaines; eräs seuratanssi, valssin muunnos balsami = \palsami\ balsamico makeahko etikka, joka on valmistettu rypälemehusta keittämällä ja käyttämällä Kielitoimiston sanakirja suosittaa tilalle sanaa "balsamiviinietikka" tai "balsamietikka". balsamoidan = \palsamoida\ baltti \balttilainen\ ihminen balttilainen virolainen, latvialainen tai liettualainen; erääseen \indoeurooppalaisten(indoeurooppalainen)\ kielten ryhmään kuuluva; sellaista kieltä puhuvaan kansaan kuuluva; Itämerta t. Itämerenmaita koskeva; (historiassa myös:) Liivinmaan saksalainen Sana "Baltia" on Itämeren itä- ja kaakkoispuoleisten maiden yhteisnimitys, kun taas "Baltian maat" tarkoittaa suppeammin Viroa, Latviaa ja Liettuaa. Sana "balttilainen" voi viitata jopa yleisesti Itämeren alueeseen tai em. alueisiin tai niiden asukkaisiin. Kielistä puhuttaessa "balttilainen" tarkoittaa kieliryhmää, johon kuuluvat nykykielistä latvia ja liettua (mutta ei viro), hävinneistä kielistä muinaispreussi. balusteri pieni, tavallisesti päärynänmuotoinen pylväs balustradi reunakaide tai rintanoja, tavallisesti \balusteri\en tukema bambu isoja, puuvartisia \trooppisia(trooppinen)\ heinäkasveja; sellaisen varsi rakennusaineena banaali lattea, tylsä, tympeä, arkipäiväinen Yleensä halventavassa merkityksessä, mutta esim. matematiikassa banaali (eli \triviaali\) ratkaisu tarkoittaa sellaista ratkaisua, joka on aivan ilmeinen ja siksi suhteellisen mielenkiinnoton. banaani eräs \trooppinen\ viljelykasvi (Musa paradisiaca) ja sen pitkulainen hedelmä Banaanipotku (tai vain "banaani") tarkoittaa jalkapallossa kierteistä potkua, jossa liikerata kaartuu hiukan banaanin tapaan. Banaanitasavalta tai banaanivaltio on väheksyvä nimitys Keski-Amerikan valtioille, joiden taloudessa keskeinen osa on hedelmänviljelyllä ja jotka ovat riippuvaisia yhdysvaltalaisista yrityksistä. Banaanikärpänen (Drosophila melanogaster) on perinnöllisyystieteessä tärkeä tutkimuskohde mm. siksi, että sen \kromosomi\t ovat suuren kokonsa takia helpommin tutkittavissa kuin muiden lajien. banalisoida tehdä latteaksi, \banaali\ksi Ehdotettu rinnakkaismuoto: banaalistaa. banaliteetti arkipäiväisyys, latteus, \banaali\suus band = \bändi\ banderolli pitkänomainen, etenkin kulkueessa kannettava juliste; paperinauha, joka on \sikari\n, kirjan tms. ympärillä, vyöte bandiitti rosvo, ryöväri bandy [bändy t. bändi] jääpallo; yhdyssanoissa vastaavantyyppisistä lajeista Esim. "salibandy" 'sisätiloissa pelattava jääpalloa muistuttava peli, sähly'. banketti juhla-ateria, yleensä luonteeltaan virallinen; välitasanne, joka on tehty pengerryksen luiskaan bankrotti vararikko Sana on vanhahtava. Vanha rinnakkaismuoto: "bankrutti". banneri pitkänomainen mainos- tms. kuva \web\-sivulla Yleensä sivun yläreunassa. Atk-sanakirjan ehdottama suomalainen vastine: viiri. bantu eräisiin keski- ja eteläafrikkalaisiin kansoihin kuuluvien nimitys baptismi kristinuskon suunta, joka hyväksyy vain ns. uskovien kasteen Vrt. \anabaptismi\. !ISMI bar mitsva juutalainen juhla, jossa pojasta tulee uskonnollisesti täysi-ikäinen 13 vuoden iässä; tämän seremonian läpikäyneestä pojasta käytettävä nimitys Sananmukaisesti tarkoittaa "lain poika". Vrt. \bat mitsva\. Ilmaukselle on muitakin kirjoitusasuja, jotka perustuvat muissa kielissä käytettävään heprean siirtokirjoitukseen, mm. "bar mitzwah". barbaari sivistymätön ihminen, raakalainen barbaria sivistymättömyys, raakalaisuus barbarismi = \barbaria\; vieras vaikutus, muukalaisuus kielessä barbituraatti eräitä uni- ja rauhoituslääkkeitä bardi muinaiskelttiläinen runonlaulaja barista \baari\mestari, joka hallitsee \espresso\n ja muiden erikoiskahvien valmistuksen baritoni miesääni, joka on korkeudeltaan \basso\n ja \tenori\n välillä; sellaisen äänen esittäjä; eräs soitin Rinnakkaismuoto: \barytoni\. (Yleensä klassillisen kreikan ypsilonia edustaa suomessa y, mutta joissakin tapauksissa kuten tässä sen tilalle on ainakin vaihtoehdoksi tullut i. Suomen kieleen i:llinen muoto sopii paremmin vokaalisoinnun takia.) baro- ilmanpaine-, paine- barokki eräs taidesuunta, jolle olivat ominaisia voimakkaat, mahtipontisetkin muodot Ajallisesti barokki sijoittuu \renessanssi\n ja \rokokoo\n väliin. barometri mielialojen mittaus t. sen tulos; ilmapuntari; (\bridge\ssä) eräs kilpailumuoto Alkuperäisen merkityksen 'ilmapuntari' rinnalle ja sitä tavallisemmaksi on tullut kuvaannollinen merkitys, esim. "kuluttajabarometri" ja "\eurobarometri\". Bridgekilpailun muotona barometri on järjestelmä, jossa osallistujat jo varhaisessa vaiheessa sijoitetaan tulosten perusteella järjestykseen, joka kullakin kierroksella muuttuu, ja he pelaavat suunnilleen samoilla sijoilla olevia vastustajia vastaan. Sanan suositeltu taivutus takavokaalinen (barometria jne.). baronetti \paroni\a alempi brittiläinen aatelisarvo barrakuda lämpimien ja lauhkeiden merien petokaloja, "merihauki" Englanniksi "barracuda". barreli \anglosaksinen\ tilavuusmitta, n. 160 litraa barrikadi katusulku Vallankumousromantiikan perussanoja. Normien mukainen asu !LV, mutta pitkävokaalinen ääntämys on tavallisempi. bary- paino-, raskas- barytoni = \baritoni\ basaari rakennus, jossa on pieniä kauppoja; (hyväntekeväisyys)myyjäiset; itämainen kauppakatu basaliooma tyvisolukasvain tai -syöpä basaltti eräs \vulkaaninen\ pintakivilaji baseball [beisbool] eräs Yhdysvalloissa suosittu pallopeli, pesäpallon tapainen baši-bozuki Turkissa 1800-luvulla asevoimiin värvätty mies, joka ei saanut säännöllistä palkkaa, vaan ansaitsi ryöstösaaliilla. Sana on nykyisin tunnettu lähinnä haukkumasanana, joka esiintyy Tintti-kirjoissa eri asuissa, mm. baššibazuukki. basilika eräs maustekasvi; siitä tehty mauste tai hajuste; \antiikin(antiikki)\ ajan oikeustalo ja kaupparakennus; varhaiskristillinen, 3-5-laivainen kirkkorakennus basiliski eräs taruhirviö, jonka katseen uskottiin tappavan; eräs eteläamerikkalainen lisko basilli sauvamainen \bakteeri\; (arkikielessä myös:) taudinaiheuttaja, vaarallinen \mikrobi\; ohut lääkepuikko basisti \basso\soittimen, varsinkin \kontrabasso\n soittaja Joissakin piireissä jostakin syystä tyhmyyden vertauskuvana (ns. basistivitseissä) käytetty sana. baskeri pehmeä lipaton ja lieritön päähine bašlikki = \paslikka\ basso matalaäänisin soitin; matalin miesääni; matala sävelalue \diskantin(diskantti)\ vastakohtana bastardi (\biologia\ssa) risteymä, \hybridi\; avioton lapsi, äpärä, varsinkin sellainen, jonka isä on ylhäistä ja äiti alhaista syntyperää; (kuvaannollisesti, yleensä väheksyvästi tai halventavasti) sekamuodoste, sekasikiö bastioni eräänlainen linnoituksen ulkoneva osa Nelisivuinen, takaa avoin varustus, joka koostuu kahdesta pitkästä siivestä ja kahdesta lyhyestä kyljestä. Siivet yhtyvät kärjessä. Ehdotettu suomennos: "vallinsarvi". bat mitsva juutalainen juhla, jossa tytöstä tulee uskonnollisesti täysi-ikäinen 12 vuoden iässä; tämän seremonian läpikäyneestä tytöstä käytettävä nimitys Sananmukaisesti tarkoittaa "lain tytär". Vrt. \bar mitsva\. bataatti eräs \trooppinen\, perunaa muistuttava viljelykasvi; sen mukula batisti eräs hieno pellavakankaan laji bar mitsva juutalainen juhla, jossa pojasta tulee uskonnollisesti täysi-ikäinen 13 vuoden iässä; tämän seremonian läpikäyneestä pojasta käytettävä nimitys baty- syvä-, syvyys-; syvänmeren- batyskooppi tutkimusalus tai -laite, joka lasketaan meren syvyyteen bauksiitti eräs \alumiini\malmi Aiemmin myös muodossa "boksiitti". bavarois [bavarwáa] eräs ranskalainen makea jälkiruoka, eräänlainen kermavanukas Myös asussa "bavaroise", mutta "bavarois" on Ranskan akatemian sanakirjan mukainen asu. beaani ensimmäisen vuoden opiskelija yliopistossa beach volley [biitš voli] rantalentopallo Pallopeli, jossa alusta on pehmeää hiekkaa ja perusajatus on sama kuin lentopallossa. beat [biit] \jatsi\n \rytminen\ perussyke beatnik [biitnik] taiteellisista ja "kapinallisista" ihmisistä joissakin yhteyksissä käytetty nimitys, varsinkin 1950-luvun oloista puhuttaessa Sanaa "beatnikit" käytettiin alkujaan eräästä kirjailijaryhmästä Yhdysvalloissa 1950-luvulla, mutta sanan merkitys laajeni eri tavoin. Perusmuotona käytetään myös sanaa "beatnikki". Käytetään myös ilmaisua "beatnik-sukupolvi" tai "beat-sukupolvi" (engl. "beat generation). beatifikaatio autuaaksi julistaminen \Katolisessa(katolinen)\ kirkossa menettely, jossa ihminen kuolemansa jälkeen julistetaan taivaassa siunatuksi, nimityksen "autuas" (\latina\ksi "beatus" tai "beata") ja julkisen uskonnollisen kunnioituksen ansainneeksi. Autuaaksi julistettu voidaan myöhemmin julistaa pyhimykseksi. beaufort [bofoor] = \bofori\ bebee eräs leivostyyppi Myös alkukielen (ranskan) mukaisessa kirjoitusasussa "bébé". becquerel [bekrel] \radioaktiivisuuden(radioaktiivinen)\ mittayksikkö !SI-järjestelmässä, hajoamisia sekunnissa, tunnus Bq bed and breakfast [bed änd brekfast] aamiaismajoitus Suhteellisen halpa majoitus, joka sisältää vain nukkumispaikan ja yksinkertaisen aamiaisen. beduiini arabialainen paimentolainen Nykyisin käytetään joskus (asiatekstissä) myös lyhyempää sanaa "bedu". beesi hiekanväri(nen), harmaan kellertävä väri \Sitaattilaina(sitaattilaina)\na: \beige\. Myös kirjoitusasua "beessi" käytetään. beeta [beetta t. beeta] kreikan kirjaimiston toinen aakkonen, isona Β, pienenä β Etuliitteenä tarkoittaa usein vain 'toiseksi nimetty'; vrt. \alfa\an. Esimerkiksi "beetasäteily" on \radioaktiivisen(radioaktiivinen)\ säteilyn eräs laji. Beetasalpaaja on eräs sydän- ja verenpainelääke. Tietokoneohjelman "beetaversio" tarkoittaa kokeiluversiota, joka annetaan yleiseen käyttöön ilman mitään takeita siitä, että ohjelma toimii, tai edes siitä, että se ei sotke koko tietokonetta. Nimi johtuu siitä, että vain sisäisessä käytössä olevaa kokeiluversiota sanotaan alfaversioksi. Toisaalta tietokoneohjelmista ei yleensäkään anneta takeita toimivuudesta. behaviorismi \psykologia\n oppisuunta, joka korostaa käyttäytymisessä havaittavia ilmiöitä Äärimuodossaan behaviorismi tunnustaa psykologiseksi todellisuudeksi vain havaittavan käyttäytymisen. !ISMI beibi typykkä, tyttö (hellittelevästi t. vähättelevästi); vauva Alkujaan sitaattilaina: baby. beige [beež, beeš t. bees] = \beesi\ Alkujaan \sitaattilaina\ ranskasta. beigel = \bagel\ belladonna eräs kasvi, lemmonmarja; siitä saatu aine, jota käytetään lääkintään ja \kosmetiikka\an beluga maitovalas (Delphinapterus leucas); kitasampi (Huso huso); kitasammen mäti ruokana (kaviaarina); kylvövirvilän eli linssin (Lens culinaris) mustasiemeninen lajike benchmark [bentšmaa(r)k] testata, koestaa; testaus, koestus Varsinkin tietokoneiden ja tietokoneohjelmien suorituskyvyn testaamisesta. Vastaava \substantiivi\: benchmarking. bengaalituli värillinen ilotulitusliekki bengali eräs \indoiranilainen\ kieli, Bangladeshin virallinen kieli benigni [beniŋni] hyvänlaatuinen, vaaraton (kasvain t. tauti) Benigni tarkoittaa, vastakohtana \maligni\lle, sellaista, joka ei kehity pahaksi, vakavaksi tai on ainakin hallittavissa ja hoidettavissa. benji [benji t. bendži] hyppääminen korkealta niin, että jalkoihin on sidottu joustava köysi, jonka varaan hyppääjä jää riippumaan bensiini eräs polttoaineena ja puhdistusaineena käytetty, maaöljystä valmistettu hiilivetyseos Vanhempi muoto: bentsiini. bentoniitti eräs savilaatu, jota käytetään side- ja saostusaineena bentseeni eräs hiilivety, C6H6 Aiempi nimitys "bentsoli". bentsoe eräs hartsi berberi eräiden pohjoisafrikkalaisten kansoihin kuuluvien nimitys; niiden kielien yhteisnimitys (berberikielet); popliinitakki, \burberry\ beriberi B1-\vitamiini\n puutteesta aiheutuva sairaus Kirjoitettuna myös "beri-beri". berliner [berliiner] sanomalehtien sivukoko, joka on \tabloidi\n ja \broadsheet\in välissä, noin 470 mm × 315 mm bermudasortsit lähes polvipituiset housut Etenkin arkikielessä lyhyemmin "bermudat". bernhardinkoira eräs suurikokoinen koirarotu Myös "bernhardilainen". bernsteinilainen [bernstainilainen t. bernštainilainen] \sosiaalidemokratia\n erään suuntautuksen kannattaja Sana tuli Suomessa tunnetuksi erityisesti Mauno Koiviston ilmoittauduttua bernsteinilaiseksi. berserkki raivopäinen sotilas Alkujaan pohjoismaisen taruston raivokkaista sotureista. berylli eräs jalokivien laji besserwisser [besservisser] tiedoillaan pöyhkeilijä, oppimestarimainen Sana on alkujaan \sitaattilaina\ saksasta, sananmukaisesti 'paremmin tietävä', mutta ääntämys on suomen kielen mukainen. best practice [best präktis] yleinen (hyvä) käytäntö, hyvä käytäntö Jonkin alan yleisesti hyväksytty toimintaperiaate tai menettely. Ilmaisu on \sitaattilaina\ englannista, sananmukaisesti 'paras käytäntö', mutta todellinen merkitys on toisentyyppinen: tarkoitetaan \normaali\a ja hyväksyttävää, ei mitenkään välttämättä parasta mahdollista. bestman [bestmän] sulhasen miespuolinen avustaja häissä Myös erikseen kirjoitettuna: best man. bestseller myyntimenestys, menekkiteos Sananmukaisesti "parhaiten myyvä", "myyntiykkönen", mutta käytännössä yleisesti myydyistä teoksista. beta [beetta t. beeta] = \beeta\ betoni rakentamiseen käytetty \sementin(sementti)\, hiekan, kiven ja veden seos betonoida (arkikielessä:) tehdä kiinteäksi, lujaksi, muuttumattomaksi; päällystää, vahvistaa t. kiinnittää \betoni\lla, valaa betoniin Vrt. \sementoida\. bi (arkikielessä) \biseksuaalinen\; yhdyssanoissa myös: kaksi-, kaksois-, kahtaalle- biathlon [biatlon] ampumahiihto biblia Raamattu Usein isolla alkukirjaimella: Biblia. Nykykielessä yleensä jonkinasteista leikillisyyttä tavoitteleva sana. biblio- kirja-; Raamattu- bibliodraama [biblio-draama] Raamatun tapahtumiin eläytyminen näytelmän (\draama\n) keinoin bibliofiili (vanhojen) kirjojen keräilijä bibliofiilinen \bibliofilia\a koskeva t. siihen liittyvä Varsinkin ilmaisussa "bibliofiilinen harvinaisuus" 'harvinainen vanha kirja'. bibliofilia (vanhojen) kirjojen harrastaminen, keräily bibliografia kirjaluettelo; kirjaluetteloiden laatiminen bibliografinen kirjojen luettelointia koskeva bibliometria tieteellisten julkaisujen määrän ja vaikutuksen tutkimus; tutkimustoiminnan arviointi sellaisen perusteella biblioterapia \psykoterapia\ssa hoitomuoto, jossa käytetään hyväksi kirjoitettua sanaa (kirjoittamalla tai lukemalla) bidee alapesuallas Joskus myös ranskan mukaisessa kirjoitusasussa "bidet". biedermeier [biidermaier] eräs tyylisuunta, Saksassa syntynyt, porvarilliseksi luonnehdittu, seurasi \empire\ä biennaali kahden vuoden välein järjestettävä juhla, näyttely tms. bigamia kaksinnaiminen bigotti tekopyhä, hurskastelija biisami = \piisami\ biisoni pohjoisamerikkalainen nautaeläin, buffalo, Bison bison; yhteisnimitys sille ja \visentille(visentti)\ biitnik = \beatnik\ bijektio kääntäen yksikäsitteinen kuvaus (matematiikassa) bikinit naisten kaksiosainen uimapuku bilabiaalinen molempia huulia käyttäen äännettävä Esimerkiksi m-äänne on bilabiaalinen. bilateraalinen kahdenkeskinen, kahden osapuolen välinen; molemminpuolinen; (\biologia\ssa) kaksikylkinen bilhartsioosi halkiomatotauti Eräiden imumatojen aiheuttama loiseläintauti, jota esiintyy laajasti \tropiikissa(tropiikki)\. Nimi esiintyy myös muodossa "bilhartsia", joista jälkimmäinen tarkoittaa varsinaisesti halkiomatoja (suku Bilharzia). biljardi eräs peli, jota pelataan erityisellä biljardipöydällä ja -palloilla Joskus sanaa on pyritty joidenkin vieraiden esikuvien mukaan käyttämään myös merkityksessä 'tuhat \biljoona\a', mutta tämä ei vastaa minkään kielen yleisesti hyväksyttyä käytäntöä. biljoona miljoona miljoonaa, 1 000 000 000 000 Nykyisin usein käännösvirheiden takia = \miljardi\, koska amerikanenglannissa (ja osittain brittienglannissakin) "billion" tarkoittaa miljardia. Ja koska lisäksi kyseessä on useimmille ihmisille käsittämättömän suuri luku, joka ei äänteellisesti kovin hyvin eroa sanasta "miljoona", niin "miljoona miljoonaa" tai "tuhat miljardia" on selvempi ilmaisu. binaarinen kaksikantainen; kaksikantaisen lukujärjestelmän mukainen Linnén luomaa eliöiden tieteellisten nimien järjestelmää kutsutaan joskus binaariseksi, koska siinä nimet ovat kaksiosaisia. Paljon yleisempi sana kuitenkin on matematiikassa ja etenkin \datatekniikassa(datatekniikka)\. Siellä sanaa käytetään joskus korostamaan, että jokin aineisto on \digitaalisessa(digitaalinen)\ muodossa, mutta ehkä yleisemmin \teksti\muotoisen vastakohtana. Tämä voi olla hämäävää, koska tekstiaineistokin on tietokoneessa pohjimmiltaan binaarisessa muodossa. Yhdyssanamuoto: binaari-. Yleinen rinnakkaismuoto: binäärinen. (Ks. selitystä Mistä kielestä?.) bingo eräänlainen numeroruutuja valitsemalla pelattava onnenpeli Yleensä bingoa pelataan erikseen järjestetyissä tilaisuuksissa, joissa osallistuminen on maksullista ja joissa saa tavarapalkintoja. Sanaa käytetään myös onnenpelin, onneen luottamisen yms. vertauskuvana. bingota pelata \bingo\a binomi matemaattinen lauseke, jossa on kaksi yhteenlaskettavaa \Polynomin(polynomi)\ erikoistapaus. Esimerkiksi a+b on binomi, samoin a-b (= a+(-b)). bio- elämä-, elo-, elollista luontoa koskeva t. siitä peräisin oleva; \biologinen(biologia) Alkujaan vain kreikkalaisperäisissä sanoissa, mutta muodostunut muoti-ilmiöksi. Esim. biohajoava = biologisesti hajoava = eliöiden toiminnan takia hajoava (mätänevä, lahoava tms.). bioaktiivinen elävän olennon kudoksen tms. kanssa \reagoiva(reagoida)\ bioase \biologinen(biologia)\ ase, esim. bakteerien käyttö aseena biodiesel [bio-diisel] uusiutuvista luonnonvaroista (kuten öljykasveista) valmistettu polttoaine, joka ominaisuuksiltaan vastaa \diesel\öljyä biodiversiteetti elollisen luonnon vaihtelevuus, "elämän monimuotoisuus" (etenkin asiana, jota suojellaan) biodynaaminen eräiden luonnon toimintaa koskevien oppien mukainen (viljely) Biodynaamisen viljelyn oppeihin sisältyy "luonnonmukaisuuden" (luomu, mm. keinolannoitteiden käyttämättömyys) lisäksi ajatuksia maan ja kasvien vuorovaikutuksesta ja tasapainosta sekä niihin perustuvia kylvöaikojen valintoja yms. bioelektroniikka \elektroniikka\, jossa käytetään hyväksi \biologiaa\, esim. solukalvoja mikropiireinä bioenergia uusiutuvista luonnonvaroista saatava energia bioetiikka \etiikan(etiikka)\ haara, joka käsittelee \biologia\n soveltamisesta (kuten \geenitekniikasta(geenitekniikka)\ johtuvia ongelmia biogeeninen eloperäinen, elollisesta luonnosta peräisin oleva biogeneettinen elämän syntymistä ja kehittymistä koskeva biografi elämäkerran kirjoittaja biografia elämäkerta bioinformatiikka \biologia\n \informatiikka\; erityisesti: solubiologian tutkimus tietokonelaskennan keinoin biokemia tiede, joka tutkii eliöissä tapahtuvia kemiallisia ilmiöitä biokemisti \biokemia\n tutkija biolasi \bioaktiivinen\ lasi, kudoksen tai elimistön nesteen kanss reagoiva lasi Biolasia käytetään mm. hammashoidossa. biologi \biologia\n tutkija biologia elämää (elollista luontoa) tutkiva tiede biologinen \biologia\an kuuluva t. perustuva; eläviä olentoja koskeva Biologinen ase on ase, jonka teho perustuu pieneliöiden aiheuttamiin haittoihin kuten tartuntatauteihin. Biologinen lääke on lääke, joka sisältää elävissä soluissa valmistettuja aineita. biologismi katsomus, joka korostaa ihmisen käyttäytymisen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden \biologista(biologinen)\ perustaa Sanaa käytetään usein väheksyvässä tai moittivassa sävyssä. biomagnetismi [biomaŋnetismi] eläviin olentoihin vaikuttava \magnetismi\ biomanipulaatio ympäristöön vaikuttaminen eliölajien kantojen suuruuksia säätelemällä biomarkkeri bioilmaisin, ominaisuus, joka ilmentää ympäristön tai eliön biologisen tilan muutosta Biomarkkerina voi olla esim. molekyyli, solu tai eliö. Biomarkkeria voidaan käyttää esimerkiksi osoittamaan ympäristön tai eliön altistumista vierasaineelle. biomassa (jonkin alueen tms.) elävien olentojen kokonais\massa\ biomekaniikka eliöiden liikkeiden tutkiminen biometriikka \biometristen(biometrinen)\ asioiden tutkimus ja tekniikka biometriikka \biometrinen\ tutkimus t. \tekniikka\ Myös: biometria. Esiintyy myös tulkintaa, jonka mukaan biometria on mittaus- ja laskentamenetelmien soveltamista biologisiin tutkimuksiin, kun taas biometriikka on tilastollisten menetelmien soveltamista niihin. biometrinen kehon mitattavissa olevia ominaisuuksia koskeva t. niihin perustuva Käytännössä lähinnä ilmaisussa "biometrinen tunnistus", joka esiintyy myös lyhentyneessä muodossa "biotunnistus" ja joka tarkoittaa ihmisen \fyysiseen(fyysinen)\ ominaisuuteen, kuten sormenjälkeen, käden muotoon, silmän verkkokalvoon tai \iirikseen(iiris)\ tai äänen ominaisuuksiin, perustuvaa tunnistusta. Sanan taivutuksessa käytetään milloin etu-, milloin takavokaalisia päätteitä (biometristä ~ biometrista). biomi ilmastoalueelle ominainen eliöyhteisöjen kokonaisuus Vastaa yleensä kasvitieteellistä kasvillisuusvyöhykettä, esim. tundra tai aavikko. biomuovi luonnossa hajoava muovi bioniikka eläviä olentoja jäljittelevien koneiden rakentaminen, sen \tekniikka\ t. tutkimus; elollisessa luonnossa hyviksi osoittautuneiden rakenteiden käyttö malleina teknisten laitteiden suunnittelussa bioninen \bioniikka\an kuuluva t. perustuva biopankki \biologisten(biologia)\ näytteiden kokoelma, johon liittyy tietoja näytteiden antajin terveydestä ja siihen vaikuttavista seikoista biopolttoaine uusiutuvista luonnonvaroista saatava polttoaine, esim. polttopuu tai öljykasveista saatava polttoöljy biopsia näytepalan ottaminen elävästä kudoksesta (ja sen tutkiminen) biorytmi kuvio, jonka väitetään kuvaavan ja ennustavan yksilön elämän eri alueiden \rytmejä(rytmi)\; eliöiden toimintojen jaksollisuus biosfääri se maapallon pintavyöhyke, jossa esiintyy elämää, elollisen luonnon muodostama "kerros" maan pinnalla Ehdotettuja omaperäisiä vastineita: eliökehä, elokehä. biosidi eliöille myrkyllisten aineiden yleisnimitys Sanaa käytetään varsinkin ihmisen valmistamista tuholaismyrkyistä. biosimilaari \biologinen\ lääke, joka on kehitetty samantapaiseksi kuin jokin aiempi biologinen lääke ja vertailukelpoiseksi sen kanssa Eroaa rinnakkaisvalmisteesta siinä, että vaikuttava aine ei välttämättä ole täysin sama. biostatistiikka [bio-statistiikka] \biologisten(biologinen)\ ilmiöiden tilastollinen tutkiminen biotaide taide, joka käyttää eläviä olentoja (esim. bakteereja tai sammalia) taideteoksen osana biotekniikka [bio-tekniikka] elävien solujen tai niiden osien hyväksikäyttöön perustuva \tekniikka\ bioterrorismi \biologisia(biologia)\ aseita kuten bakteereja ja viruksia käyttävä \terrorismi\ biotooppi eliöyhteisön elinympäristö Ympäristö, joka muodostaa joissakin suhteissa kokonaisuuden ja muodostaa ympäristön siinä eläville eliölajeille. biotunniste \biometrinen\ tunniste bipolaarinen [bi-polaarinen] kaksinapainen, kahteen suuntaan vetävä t. menevä Bipolaarinen eli kaksisuuntainen mielialahäiriö tarkoittaa sitä, mitä ennen kutsuttiin \maanis-depressiivisyydeksi(maanis-depressiivinen)\. Bipolaarinen eliö tarkoittaa eliötä, joka elää sekä pohjoisilla että eteläisillä napa-alueilla mutta puuttuu niiden välisiltä alueilta. Valtio-opissa bipolaarinen järjestelmä tarkoittaa kahden suurvallan hallitsevaa asemaa. bis toinen, uudempi muunnelma; lisätty kohta; kahdesti Alkujaan \sitaattilaina\ \latina\sta, mutta latinassa merkitys on 'kaksi kertaa, kahdesti'. Musiikissa tahdin tai katkelman toistoa osoittamassa, jolloin voidaan lukea "uudestaan". \Datatekniikan(datatekniikka)\ alalla \versio\nnumeron lopussa osoittamassa uudempaa (laajempaa, tehokkaampaa tms.) versiota (esim. V.32bis on V.32:sta kehitetty). Myös sopimusten \artikloiden(artikla)\ numeroinnissa yms.: kun lisätään esim. kohtien 5 ja 6 väliin uusi kohta, sille annetaan numeroksi 5 bis (kirjoitettuna myös: 5bis), jotta vanhojen kohtien numerointia ei tarvitse muuttaa. Uudella kohdalla ei välttämättä ole erityistä tekemistä saman numeron sisältävän kohdan kanssa, muuta kuin sijainti. Suomen laissa käytetään vastaavaan tarkoitukseen a-kirjainta: 5 a (tai 5a). Käytettäessä bis-sanaa käytetään uudemmista versioista tms. nimityksiä "ter", "quater" jne. latinan ns. numeraaliadverbien mukaisesti. Tämä kuitenkin herättää hämmennystä, ja ainakin suomessa on yleensä parempi käyttää kirjainmerkintöjä (esim. 5 a, 5 b jne.), ellei "bis" tai vastaava kuulu erisnimen kaltaiseen ilmaisuun. biseksuaalinen sellainen, jonka seksuaalisuus suuntautuu sekä omaan että vastakkaiseen sukupuoleen, "bi" bisnes liike-elämä, kaupallinen maailma; liiketoimi Alkujaan \sitaattilaina\ englannista (\business\). Melko arkityylinen, mutta etenkin kirjoitusasussa "business" kirjakielessäkin termien osana, esimerkiksi "businessluokka" eli "bisnesluokka" 'liikemiesluokka, (lentokoneiden) matkustusluokka, joka on joustavampi, kalliimpi ja mukavampi kuin tavallinen eli turistiluokka'. bistro yksinkertainen ravintola nopeaa ruokailua varten bitter eräs oluttyyppi, \ale\-olut, joka on maultaan kuivahko, "katkera", runsaasti humaloitu bitti \binaarisen(binaarinen)\ lukujärjestelmän numero (0 tai 1); sellaisen fyysinen esitys; \informaatio\n perusyksikkö Lyhenne: b tai bit. Usein \datatekniikan(datatekniikka)\ vertauskuvana käytetty sana. bitumi luonnon\asvaltista(asvaltti)\ t. maaöljystä valmistettu sidosaine, joka ei sisällä kiviainesta blanketti lomake blanko [blaŋkko t. blaŋko] välilyönti, tyhjämerkki; tyhjä, täyttämätön, avoin Mm. ilmaisussa blankovaltakirja 'avoin valtakirja' (yleensä kuvaannollisessa merkityksessä). Myös kirjoitusasussa "blankko". blastula rakkula-aste, eräs eläinalkion kehitysaste blazer [bleizer] = \bleiseri\ blefaro- silmäluomi- bleiseri irtotakki Sanaa käytetään sekä miesten että naisten asusteesta, mutta miesten bleiseriä kutsutaan edelleen usein vanhemmalla nimityksellä "irtotakki" (jossa alkuosa viittaa siihen, että asuste ei kuulu pukuun, jossa on samaa kangasta olevat housut ja takki). Alkujaan sitaattilainana: \blazer\. blend sekoite blended [blendid] sekoitettu, sekoite- Etenkin \viski\laaduista, joihin on sekoitettu eri tislaamojen tuotteita. blini eräänlainen makeuttamaton ohukainen Nautitaan tyypillisesti mädin ja \smetana\n kanssa. Taikinassa usein \tattari\jauhoa. blogata pitää \blogi\a Taivutus: blogata : bloggaan t. blogaan. blogi päivänkirjan tapainen sivu tai sivusto \web\issä Voi sisältää henkilökohtaisen päiväkirjan tapaista aineistoa mutta myös kirjoitusajankohdan mukaan järjestettyjä lyhyitä kirjoitelmia sekä muiden kirjoittamia kommentteja ja artikkeleitakin. Nykyisin blogi voi olla myös keskustelupalstan tyyppinen. Nimi johtuu sanoista web log. blokadi saarto blokki ryhmittymä, liittoutuma (esim. puolueiden tai valtioiden); (tilastotieteessä:) lohko; postimerkkien pienoisarkki; (lääketieteessä:) katkos, salpautuma; eräs vesijäähdytysjärjestelmän osa; (aiemmin myös:) lehtiö blondi tyhmä (vaaleatukkainen nuori) nainen, "kana"; vaaleaverikkö, vaaleatukkainen (yleensä vain naisesta) Alkujaan vain tukanväriin viittaava \neutraali\ sana (vrt. \blondiini\) mutta muodostunut etenkin ns. blondivitsien takia kuvaannolliseksi. blondiini vaaleaverikkö Vanhahko ja vanhahtava sana. Ranskasta; vrt. englannista peräisin olevaan sanaan \blondi\. blues [bluus t. bluuz] eräänlainen 12-tahtinen sointujakso; \jatsi\n tai muun musiikin muoto, joka käyttää sellaisia rakenteita; (\sitaattilainojen(sitaattilaina)\ osana myös:) apeus, alakuloisuus bluetooth [bluutuuþ] eräs lyhyen kantaman langaton \data\nsiirron tekniikka Kehitetty etenkin tietokoneita ja matkapuhelimia varten. bluffata hämätä, huiputtaa, fuskata Puhekielinen ilmaisu. bluffi hämäys, huiputus boa suuria kuristajakäärmeitä, heimo Boidae, erityisesti varsinainen boa eli kuningasboa Boa constrictor; naisten turkis- tai höyhenkaulus, puuhka Lausutaan Kielitoimiston sanakirjan mukaan kirjoitusasun mukaan, yleisen käytännön mukaan [booa], joka oli eräiden vanhempien sanakirjojen mukaan sallittu. boarding card [boo(r)dinŋ kaa(r)d] maihinnousukortti, laivaan tai lentokoneeseen mentäessä tarvittava todistus matkustusoikeudesta Suomenkielinen vastine on sikäli outo, että kyseinen kortti tarvitaan ennen muuta liikennevälineeseen noustaessa; aiemmin se saatettiin tarkistaa myös poistuttaessa. Käytännössä kyseessä on lipun osa, joka irrotetaan varsinaisessa lipuntarkastuksessa, tai siinä lipun tilalle annettava kortti. bobby [bobbi t. bobi] englantilaisen, varsinkin lontoolaisen poliisi\konstaapeli\n kutsumanimi bodata (ark.) harjoittaa kehonrakennusta, \bodybuilding\iä bodi naisten ja lasten yksiosainen vartalonmyötäinen (alus)asu; (ark.) (lihaksikas) vartalo t. voima Myös englanninmukaisessa kirjoitusasussa "body". bodybuilding [bodi-bildiŋ] kehonrakennus, "bodaus", liikunta lihaksiston kehittämiseksi bofori vanha tuulen voimakkuuden yksikkö Nykyisin tuulen voimakkuus ilmaistaan metreinä sekunnissa (m/s) tai sanallisesti. boheemi epäsovinnaista elämää viettävä ihminen, usein taiteilija boikotoida harjoittaa \boikotti\a boikotti yrityksen, yhteisön tms. toiminnan vaikeuttaminen syrjinnällä Esim. joukkokieltäytyminen ostamasta yrityksen tuotteita tarkoituksena painostaa sitä muuttamaan toimintatapojaan. boileri höyrykattila; kuumavesisäiliö boke valokuvassa olevien epätarkkojen alueiden esteettiset ominaisuudet Sana on peräisin japanista. Englanninkielinen kirjoitusasu: "bokeh". bokmål [buukmool] kirjanorja, norjan yleiskielen toinen muoto \nynorsk\in rinnalla Bokmål sisältää enemmän tanskan vaikutusta ja oli aluksi ainoa norjan kirjakielen muoto. boksari erääseen Kiinassa vuoden 1900 tienoilla vaikuttaneeseen, ulkovaltojen herruutta vastaan taistelleeseen liikkeeseen kuulunut henkilö bokseri eräs tylppäkuonoinen koiratyyppi bokserimoottori vastaisku\moottori\ boksi (opiskelijan) alivuokralaisasunto; laatikko (myös kuvaann.); eräänlainen viestintäjärjestelmä; \kromi\lla päällystetty vasikannahka \Datatekniikassa(datatekniikka)\ "boksi" voi puhekielen ilmaisuna tarkoittaa laatikon muotoista laitetta yleisesti taikka ns. BBS-järjestelmää. Vaikka boksi-sana on arkityylinen (paitsi nahkamerkityksessä), sitä on ruvettu käyttämään asiateksteissäkin yhä yleisemmin, esim. "suksiboksi", "\digiboksi\". Liike-elämän yms. kielessä boksi-sanaa on ruvettu käyttämään englantia jäljitellen kuvaannollisesti "laatikosta", jonka tavallinen elämänpiiri ja totuttu ajattelu muodostaa. bolero [bolero t. boléero] eräs espanjalainen tanssi; eräänlainen lyhyt naisten jakku bolsevikki \bolsevismi\n kannattaja !SH. bolsevismi Venäjällä syntynyt \kommunismi\n suuntaus, joka pääsi valtaan v. 1917 !ISMI. Vrt. \bolsevikki\. bona fide [bona fide t. bonaa fidee] hyvässä uskossa, vilpittömällä mielellä Vastakohta: \mala fide\. bonapartismi sotilasjohtajien pyrkimys saada ylin valtiovalta itselleen t. muuten sekaantua politiikkaan; (hist.) Bonaparte-suvun kruununvaatimusten kannattaminen Molemmissa merkityksissä sana johtuu Ranskan keisarista, alkujaan sotilaasta Napoleon Bonapartesta. bondi joukkovelkakirjalaina, joukkolaina Laina, jonka sen liikkeeseenlaskija ottaa yleisöltä tai rajatulta sijoittajajoukolta. bonetti naisten lierihattu, joka sidotaan nauhoilla leuan alle Vastaavaan englannin sanaa "bonnet" käytetään muunkinlaisista päähineistä, samoin ranskan sanaa bonnet. bongari lintuharrastaja; havainnoistaan lukua pitävä ja niillä kilpaileva lintuharrastaja Varsinaisesti "bongari" tarkoittaa sellaista lintuharrastajaa, joka laskee havaitsemiensa lajien määriä, "pinnoja", ja niillä kilpailee ainakin itsensä kanssa. Arkikielessä sanaa kuitenkin laajalti käytetään lintuharrastajista yleensä. bongata kerätä "pinnoja" havainnoista tms. Arkikielinen sana. Vrt. sanaan \bongari\. Sanaa "bongata" on ruvettu käyttämään yleisemminkin (kilpailuhenkisestä) havaintojen tekemisestä. bongo eräs etenkin tanssi\orkesteri\ssa käytetty kevyt rumpu; eräs länsiafrikkalainen \antilooppi\laji, Boocerus euryceros boniitti eräs suurikokoinen kalalaji, Katsuwonus pelamis Muistuttaa tonnikaloja. Suomesssa tonnikalana myytävä kalanliha on yleensä boniittia. bonobo eräs ihmisapinalaji, muistuttaa \simpanssi\a Aiemmin simpanssin alalajina pidetty ja tunnettu nimellä "kääpiösimpanssi", vaikka on simpanssin kokoinen. bonsai ruukkupuu Ruukussa kasvatettava puu, jota hoidetaan erityisellä tavalla siten, että se jää pienikokoiseksi. bonus [bonus t. boonus] lisä, hyvitys Erityisesti vakuutusalalla: vahingottomasta kaudesta saatava vakuutusmaksujen alennus. Virallinen kirjoitusasu !LV Nykyisin arkikielessä käytetään joskus sellaisia sanoja kuin bonusisä 'isäpuoli' ja bonussisko 'sisarpuoli'. booli juoma, joka tarjoillaan suuresta maljasta, yleensä \alkoholi\pitoinen Tyypillisesti booli sisältää hedelmämehua, hiilihappopitoista virvoitusjuomaa, alkoholijuomaa ja usein hedelmänpaloja. bootleg [buutleg] \konsertissa(konsertti)\ luvatta tehty äänite (tai ääni- ja kuvatallenne), laiton keikkatallenne bordelli rakennus tai laitos \prostituutio\ta varten Sana "bordelli" lienee \neutraalein(neutraali)\ nimitys; kansanomaisempia: ilotalo, porttola, huoratalo. bordyyri (kirjan) koristereunus; (maton tms.) kehysmäinen reuna boreaalinen pohjoinen borssi eräs slaavilaisten kansojen keittotyyppi, joka sisältää runsaasti punajuurta Borssikeitto on eri alueilla erilainen ja sisältää yleensä jonkinlaista lihaa, suomalaisissa muunnelmissa usein nakkeja. Tämä sana kirjoitetaan mitä kummallisimmilla tavoilla. Asu "borssi" on kielitoimiston suosittama. Jos haluttaisiin käyttää sitaattilainaa, niin kyseisen venäjän sanan oikea \translitteraatio\ olisi borštš (tai hätätilassa borshtsh). bosoni eräs alkeishiukkasten tyyppi (hiukkasia, joiden \spin\ on kokonaisluku) Tunnetuin bosoni on Higgsin bosoni, fysiikan teorian ennustama alkeishiukkanen, joka mahdollisesti havaittiin v. 2012. botaanikko kasvitieteilijä botaaninen kasvitieteellinen botaniikka kasvitiede botanisti kasvitieteilijä botti = \robotti\ botuliini eräs voimakas hermomyrkky Botuliini voi aiheuttaa kuolemaan johtavan ruokamyrkytyksen, botulismin. Pieninä määrinä botuliinia käytetään myös lääkkeenä. botulismi \botuliini\n aiheuttama erittäin vaarallinen ruokamyrkytys bouillabaisse [bujabés] ranskalainen keittotyyppi Sisältää kalaa, äyriäisiä, kasviksia ja runsaasti mausteita. bouquet [bukee t. bukée] viinin tuoksujen kokonaisuus (hyvästä viinistä puhuttaessa) Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. Myös ääntämyksenmukaisesti kirjoitettuna: bukee. bourbon [böörbön] amerikkalainen mallas\viski\ bourgogne [burgónj] \burgundi\ (viini) boutique [butík] (pieni, tasokas, kallis) muotituotteiden myymälä Sanan tunnesävyyn kuuluu, että se kirjoitetaan ja yritetään lausuakin \sitaattilaina\na (ranskasta). Yleislainaksi muuttuneena ja merkitykseltään arkistuneena sana esiintyy muodossa "putiikki". braatvursti eräs mausteinen makkaratyyppi Saksaksi Bratwurst. brady- hidas-, harva- brahmaani Intian (\hindu\jen) ylimmän \kasti\n (pappiskastin) jäsen Rinnakkaismuotoja: bramaani, bramiini. brahmalaisuus Veda-kirjoihin perustuva intialainen uskonto t. uskontojen ryhmä Rinnakkaismuoto: brahmanismi. braillekirjoitus sokeainkirjoitus, pistekirjoitus Sormenpäillä luettava kirjoitus, jonka merkit koostuvat kuudesta tai kahdeksasta kohollaan olevasta pisteestä. Myös asuissa "Braille-kirjoitus" (tavallisin?) ja "Braillen kirjoitus". Johtuu ranskankielisestä erisnimestä Braille [braj t. brai], joka suomessa kuitenkin lausutaan kirjoitusasun mukaan. brakiaalinen olkavarsi-, käsivarsi-; eturaaja- braky- lyhyt- brandata [brändätä t. brandata] = \brändätä\ brandi [brändi t. brandi] = \brändi\ brandy [brändi] viinistä tislattu viina, usein pitkään tynnyrissä kypsytetty Yleensä tämän käsitteen ulkopuolelle suljetaan mm. \konjakki\, joka halutaan pitää suojattuna tyyppinimenä. bravo hyvä! loistava! bravuuri taituruus; esitys, jolla osoitetaan taituruus break-dance [breik-daans] eräs 1970-luvulla syntynyt katutanssin tyyli, jolle on ominaista temppuilu (\akrobatia\) Myös asussa "break dance" tai "breakdance". Suomalaisemmin "breikkitanssi" tai "breikki". bretoni Bretagnessa puhuttu \kelttiläinen\ kieli; Bretagnen \keltti\ breviaario (\katolinen\) rukouskäsikirja Myös \latina\nkielisessä asussa "breviarium". brevis kaksoiskokonuotti bridge [bridše t. bridž t. bridse] eräs neljän hengen korttipeli, maailman tunnetuimpia taitopelejä Ks. kirjoitusta Johdatus bridgeen. briefing [briifiŋ] \briiffaus(briiffata)\ briiffata esittää olennaista, tiivistettyä tietoa (valmennuksena johonkin); antaa tarkkoja ohjeita; jättää toimeksianto Sanalla on monia merkityksiä, jotka ovat osittain sekaantuneet toisiinsa. Alkuperäinen merkitys on lyhyen, tiivistetyn tiedon kokoaminen tai esittäminen. Tästä on johtunut erilaisia merkityksiä, esim. 'antaa johtotason henkilölle nopea tilannekatsaus' ("meidän täytyy briifata omaa pääjohtajaamme näihin keskusteluihin") ja toisaalta 'antaa tarkkoja toimintaohjeita' ("koulutuksen kenttäväkeä voidaan vielä briifata"). Myös muodossa "briifata" ja (englannin kirjoitusasun brief) mukaan "briefata". Sana on ainakin toistaiseksi vielä lähinnä puhekielistä \jargon\ia. briketti melko irtonaisesta aineesta (esim. turpeesta) kokoon puristamalla tehty isohko kappale Usein muodoltaan tiilimäinen. Vrt. \pelletti\. briljantti loistava, erinomainen; eräs jalokivien, varsinkin timantin, hiontamuoto; lasin tms. vastaava hiontatapa briljeerata loistaa (esiintymisellään); osoittaa kerskailevasti taitoaan Sana on periaatteessa yleiskieltä, mutta sitä ei yleensä käytetä asiatyylissä. britti Ison-Britannian asukas; (hist.) erääseen kelttiläiseen heimoon kuuluva Nykyisin "britti" on englantilaisten, skotlantilaisten ja walesiläisten yleisnimitys. broadsheet [broodšiit] suuri sanomalehtikoko, Suomessa yleensä 400 mm × 560 mm Vrt. \tabloidi\, \berliner\. brodeerata kirjoa brodyyri koruommel; kirjoreunus broileri teuraaksi kasvatettava kananpoika; kokematon nousukas Broilerikasvatusta varten on kehitetty erityisiä kanarotuja, ja tuotanto on teollistunutta pikakasvatusta. Tästä on peräisin sanan kuvaannollinen käyttö erityisesti "poliittisista broilereista", nuorista poliittisen uran tekijöistä, joilla ajatellaan olevan vain vähän kokemusta politiikan ulkopuolisesta maailmasta. brokadi silkkikangas, joka on kirjailtu (jalo)metallisella langalla bronkiitti keuhkoputken \katarri\, keuhkoputkentulehdus bronko- keuhkoputki(sto)- brossi rintaneula Myös muodossa "rossi". brosyyri esittelylehtinen Arkikielinen muoto: "brosari". !SH: broshyyri tai brošyyri. bruksismi hampaiden narskuttelu (nukkuessa) Pureskeluun liittymätön, tavallisesti unen aikana esiintyvä hampaiden narskutus, josta voi aiheutua päänsärkyä ja hampaiden kulumista. brunch [brantš] = \brunssi\ brunetti ruskeatukkainen (nainen) brunssi myöhäisaamiainen, varhainen lounas, aamiaisen ja lounaan välimuoto brutaali karkea, raaka, julma, häikäilemätön (ihminen t. teko); (nyk. myös:) erittäin kova, raju (esim. myrsky) Sanan merkitys on laajentunut englannin brutal-sanaa vastaavaksi lehtikieleen ja muuallekin. brutto kaikkineen, kokonaan, vähentämättä (esim. päällyksen painoa t. veroja) Vastakohta: \netto\. Esim. bruttokansantuote (BKT) tarkoittaa kansantalouden kokonaistuotantoa; kun siitä vähennetään pääoman kulumista kuvastavat poistot, saadaan nettokansantuote. bruttorekisteritonni aluksen rungon tilavuuden yksikkö, 2,83 m⊃3 Lyhennetään brt tai BRT. Kyse on samansuuruisesta yksiköstä kuin \rekisteritonni\, mutta etuliite brutto- tarkoittaa, että kyseessä on kokonaistilavuus, vastakohtana ns. hyötytilan (lastitilan) tilavuudelle. bryo- sammal- bryofyytti sammal (kasvitieteellisesti) brändi yleisön mielikuva tuotteesta, tuotekuva; tavaramerkki, tuotenimi Myös kirjoitusasussa "\brandi\", jota kielitoimisto aiemmin suositti, mutta nyt Kielitoimiston sanakirjassa ensisijaisena asuna on "brändi". Englannin sanasta brand. Sana on käytännössä jo muuttunut arkikielisestä asiatyylissäkin käytetyksi. Sen merkitys vaihtelee suuresti: se voi tarkoittaa tuotetta tai yritystä, jolla on vahva myönteinen julkisuuskuva, mutta myös itse julkisuuskuvaa tai pyrkimyksiä luoda sellainen; usein se myös tarkoittaa tuotemerkkiä yleensä. brändätä muodostaa \brändi\ksi, tehdä tuotteesta \brändi\ mm. mainonnalla Sana on jossain määrin arkityylinen. buddhalaisuus [buddalaisuus t. budhalaisuus] uskonnollistyyppinen suuntaus, jonka Siddhartha Gautama Buddha perusti n. v. 500 eKr. Alun perin buddhalaisuus oli yksilökeskeinen pelastusoppi ilman jumalauskoa mutta myöhemmin siitä on kehittynyt selvästi uskonnollisia muotoja. Myös: buddhismi. budjetoida ottaa \budjetti\in Etenkin toimintojen ja hankintojen huomioon ottamisesta talouden suunnittelussa, jolloin siis kyse on menoihin varautumisesta. budjetti tulo- ja menoarvio, talousarvio Suomalaisempien vastineiden yksi haitta on, että budjetti on yleensä ainakin osittain sitova. Esimerkiksi valtion budjetissa voi olla arviomäärärahoja, mutta suurin osa budjetin menokohdista sitoo hallitusta, t.s. määrärahaa ei saa ylittää ilman eduskunnan lupaa. budo yhteisnimitys itämaisille, etenkin japanilaisperäisille itsepuolustus- ja taistelu-urheilulajeille Budolajeja ovat mm. aikido, \judo\, \jiujitsu\, \karate\ ja taido, laajemmin tulkittuna myös \taekwondo\. budoaari [buduaari t. budoaari] naisten pukeutumishuone Vaihtelu o:n ja u:n välillä (joskus kirjoituksessakin) johtuu siitä, että ruotsissa kirjoitetaan o ja äännetään (lähinnä) u. Ks. !KIRJ buffalo = \biisoni\ buffetti virvokkeiden tai ruuan tarjoilu(paikka) etenkin juhlissa yms.; kaappi, jossa säilytetään tarjoiluastioita Myös muodossa "bufetti" (ks. !SS). Kansanomaistunut muoto: puhvetti. bugi (tietokoneohjelman) virhe bukee = \bouquet\ buklee eräänlainen karheapintainen kangas buldogi eräs tylppäkuonoinen koiratyyppi Sanassa voi olla astevaihtelu, vrt. \doggi\. Suomen kielessä vanhastaan käytetty kirjoitusasu on "buldogi", joskin Kielitoimiston sanakirjassa on "bulldoggi". Myös kirjoitusasussa "buldoggi" (ks. !SS). Englanniksi "bulldog". Ilman etuliitettä sana tarkoittaa yleensä englanninbulldoggia; sen rotumääritelmässä rodun nimenä on "englanninbulldoggi". bulevardi [bulevardi t. bulevaardi] (usein leveä) puistokatu, puiden reunustama katu Vrt. \esplanadi\. Normienmukainen kirjoitusasu on !LV, ja pitkävokaalisuus alkaa ääntämyksessäkin olla vanhahtavaa. Nimitys "bulevardilehti" tarkoittaa \sensaatio\nhakuista iltapäivälehteä ja johtuu siitä, että sellaisia lehtiä myydään kaduilla. buliimikko \bulimia\m vaivaama, ahmimishäiriöinen "Buliimikko" on mm. Suomen kielen perussanakirjan mukainen asu. Käytännössä paljon yleisempi asu on "bulimikko". bulimia ahmimishäiriö, syömähimo, sairaalloinen syömishalu, johon liittyy oksentelua buljonki = \puljonki\ bulkki \massa\tavara; (kirjapainoalalla:) paperin paksuuden ja neliömassan suhde bulla paavin virallinen kiertokirje bulldoggi eräs tylppäkuonoinen koiratyyppi Suomen kielessä vanhastaan käytetty (ja mm. Nykysuomen sivistyssanakirjassa mainittu) kirjoitusasu on "buldogi", mutta Suomen kielen perussanakirjassa on "bulldoggi", joka on nykyisin selvästi yleisempi, ja sanassa saattaa olla astevaihtelu (bulldoggi : bulldogin). Myös kirjoitusasuissa "bulldogi" ja "buldoggi" (ks. !SS). Englanniksi "bulldog". Vrt. sanaan \doggi\. bulletiini tiedotuslehti, usein päivittäinen t. muuten säännöllinen bullshit [bulšit] roska, hölynpöly, varsinkin näennäisen korkealentoinen puhe, jossa ei ole sisältöä Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista, jossa "bullshit" tarkoittaa sananmukaisesti naudan lantaa. bulvaani näennäistoimija; (metsästäjän käyttämä) houkutuslintu, -kuva Bulvaani toimii näennäisesti ja muodollisesti itsenäisesti esim. ostajana tai myyjänä mutta toimii todellisuudessa toisen, salassa pysyttelevän henkilön tai yrityksen lukuun. Usein järjestely tehdään siksi, että todellisen toimijan suorittamana kauppa tms. olisi laiton tai arveluttavaa, ja laittomaksi se saatetaan tulkita bulvaanin kautta tehtynäkin. Bulvaania voisi kutsua valeostajaksi tai -myyjäksi. bumerangi heittäjälleen palaava heittoase tai -lelu; yleisesti jostakin, joka palaa takaisin (lähettäjälle tms.) Alkujaan Australian alkuasukkaiden eräistä metsästysaseista käytetty nimitys, sittemmin saman mallin mukaan tehdyistä esineistä, joita käytetään leikkeihin ja urheiluun. Mielikuvissa bumerangi palaa heittäjän käteen, mutta käytännössä se (oikein heitettynä) lähinnä kaartaa takaisin heittäjän suuntaan. Sana on saanut runsaasti kuvaannollista käyttöä, esim. "esitys tuli bumerangina takaisin" 'palautettiin heti esityksen tekijälle (kieltävän vastauksen kera)'. bungalow [buŋŋalov] eräänlainen kevytrakenteinen yksikerroksinen asuinrakennus; eurooppalaisten asuinrakennus Intian Voi tarkoittaa loma-asuntoa (huvilaa) tai (tavallisemmin) vakinaista asumusta (omakotitaloa). bunkkeri kiinteä taisteluasema, tulikorsu, etenkin vahvasti linnoitettu (betonipesäke); merenkulussa: polttoainesäiliö; \golf\issa: hiekkaeste burberry [bööberi] popliinitakki, berberi burgundi eräs väri; Burgundin (Bourgognen) viini; erään muinaisen \germaani(germaanit)\heimon jäsen burka \islam\in piirissä käytetty, yleensä sininen kasvot peittävä naisten vaate, jossa on silmien kohdalla verkollinen aukko Myös asussa "burkha". Vrt. \niqab\. burleski karkean sukkela burnout [böönaut t. böörnaut] työuupumus, työstä johtuva henkinen "loppuunpalaminen" Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. Kirjoitetaan myös muodossa burn-out. burrito rullaksi kääritty lihalla, pavuilla tms. \täytetty\ tortilla, joka yleensä syödään käsin Myös asussa "burrito", joka on sanan espanjankielinen monikko. Kielitoimiston sanakirjan mukaan ääntämys on [burrito t. burriiŽto], mutta jälkimmäinen esiintyy vain espanjassa. bushel [buššel t. buššel] eräitä \anglosaksisia(anglosaksinen)\ tilavuusmittoja, noin 35–36 litraa Aiemmin joskus kirjoitettuna "buššeli". bushmanni [bušmanni] = \busmanni\ business [bisnes t. biznis] = \bisnes\ business-to-business [bisnes tu bisnes] yritykseltä yritykselle (-myynti) Ilmaisua käytetään tavaroiden ja palvelujen myynnistä toisille yrityksille, vastakohtana kuluttajakaupalle. Lyhennetään usein B2B. busmanni erään lyhytkasvuisen eteläafrikkalaisen kansan jäsen Myös asussa "bušmanni" (ja aiemmin "bushmanni"). Nykyisin jotkut pitävät oikeampana käyttää busmanneista omakielistä nimeä "sani". butler [batler] miespalvelija, hovimestari (yksityistaloudessa) buukata varata (ennalta) Sana on arkinen. buumi noususuhdanne, nopean kasvun t. muun myönteiseksi koetun kehityksen kausi Vanhemmassa kielessä sitaattilainana englannista: boom. Sana oli suomessa aluksi arkinen mutta esiintyy nyt myös asiatyylissä. buuri hollantilaisperäinen Etelä-Afrikan asukas buutata käynnistää (tietokone) uudestaan; käynnistyä Sana on arkikielinen, ja sitä käytetään yleensä tietokoneen uudelleenkäynnistämisestä tai -käynnistymisestä virhetilanteen jälkeen. byrokraatti virkavaltainen henkilö; virkamies, virkailija byrokraattinen virkavaltainen, \byrokratia\n mukainen byrokratia virkavaltaisuus; virkakoneisto; asioiden muodollinen käsittely, muotovaatimukset byroo toimisto, virasto (arkikielessä) bysanttilainen muinaiseen Bysanttiin (Itä-Roomaan) kuuluva t. sille ominainen byte [byte t. bait] peräkkäisten \bitti\en kokonaisuus, tav. kahdeksan bitin mittainen, "tavu" Levytilan, muistitilan ym. perusyksikkö \datatekniikassa(datatekniikka)\. Periaatteessa \sitaatti\laina englannista. Lyhennetään usein "b" tai "B", joista jälkimmäinen on suositeltavampi (koska "b" on bitin yleinen lyhenne). Suomen kielessä vastineena tavallisesti "tavu", mutta tämä on epäloogista ja hämäävää; esimerkiksi yksi kirjoitusmerkki vie käytännössä tilaa vähintään yhden "tavun", monasti useita! Vrt. \oktetti\. bägi kassi, laukku, reppu, pehmeä pakkaus Peräisin englannin sanasta bag. bändi \orkesteri\, joka esittää ns. kevyttä musiikkia Aiemmin muodossa "\band\", mutta suomalaistanut asu on syrjäyttänyt tämän \sitaattilaina\n (paitsi bändien nimissä). cache [käš] välimuisti, \data\n tilapäinen välivarasto Etenkin \web\in yhteydessä välimuistit tehostavat toimintaa sen ansiosta, että usein käytetty data on nopeasti saatavilla. Taivutus yleensä: cachen [käššin] jne. caffè latte [kaffée latte] = \latte\ cajun [keidžön] Yhdysvaltain Louisianan alueen kulttuurin ilmiöistä käytetty nimitys Alkujaan sana tarkoitti alueen ranskankielistä väestöä ja sen puhumaa ranskan kielen muotoa. Nykyisin puhutaan mm. cajun-ruuasta ja cajun-musiikista. call center [kool senter] työpiste, jossa käsitellään paljon puheluja Kyse voi olla puhelimeen vastaavasta palvelusta (esim. \helpdesk\) tai ulospäin soittavasta (esim. puhelinmarkkinointi) työpisteestä tai niiden yhdistelmästä. Vrt. \contact center\. call-girl [kool-gööl] puhelintyttö, \prostituoitu\, joka sopii tapaamisista puhelimitse calvinismi = \kalvinismi\ cameo-rooli kuuluisuuden lyhyt, ennalta ilmoittamaton esiintyminen elokuvassa Cameo-rooleissa esiintyviä ei mainita alku- eikä lopputeksteissä. Kyseessä on yleensä kuuluisa näyttelijä tai kyseisen elokuvan ohjaaja. camp [kämp] viihteen, taiteen, elämäntavan tai yleensä \kulttuuri\n muoto, jolle on ominaista \provosoivuus(provosoida)\ Camp tahallaan "koettelee hyvän maun rajoja" eli tekee asioita, jotka ovat vastoin sitä, mitä tekijät olettavat muiden pitävän hyvän maun mukaisina. \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ englannista, jossa sanalla camp on hyvin monia merkityksiä. camping [kämppiŋ t. kämpiŋ] leirintä, telttamatkailu; leirintäalue Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. canasta eräs neljän hengen korttipeli, jossa kerätään yhdistelmiä; seitsemän samanlaisen kortin yhdistelmä siinä cancan [känkän t. kaŋkan t. kãkã´] eräs \kabaree\ohjelmien tanssiesitys Alkujaan Algeriasta peräisin oleva tanssi mutta kehitetty 1800-luvulla viihdemuodoksi, jossa ryhmä naisia tanssii heitellen jalkoja korkealle erikoisesti pukeutuneina. Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta, mutta nykyisin se usein ääntyy ikäänkuin olisi englannista; ääntämys vaihtelee muutoinkin. capriccio [kaprítšo] = \kapriisi\ cartesiolainen = \kartesiolainen\ case [keis] tapaus, \keisi\ case study [keis stadi] tapaustutkimus, esimerkkinä tutkittava tapaus casus [kaasus] (oikeus)tapaus; sijamuoto, kaasus casus belli [kaasus bellii] sodan (muodollinen) aihe t. syy catering [keiteriŋ t. keitöriŋ] ateriapalvelu, valmisaterioiden toimittaminen lentokoneisiin, juhliin yms. cayennepippuri [kajennepippuri] eräistä paprikoista valmistettava voimakas mauste Kielitoimiston mukaan "cayennenpippuri". cd [seedee] määrätynlainen \laser\levy Tallennusväline, josta luetaan \data\ (esim. musiikkia tai tietokoneohjelma) lasersäteellä. Myös pidemmin "cd-levy". Myös asussa "CD", ks. Nykyajan kielenoppaan kohtaa versaalin käytöstä lyhenteissä. cd-rom [seedee-rom] eräänlainen \data\n tallentamiseen käytetty \cd\-levy, "\romppu\" celsiusaste [selsius-aste] lämpötilan yksikkö, tunnus °C Sanaa käytetään lähinnä tieteessä, joskus muulloinkin selvyyden vuoksi; muuten käytetään yleensä sanaa "aste". Celsiusaste on määritelty yhtäsuureksi kuin \kelvin\, mutta asteikon nollakohta on toinen. Yleinen virheellinen kirjoitusasu: "Celsius-aste", cembalisti [tšembalisti] \cembalo\n soittaja cembalo [tšembalo] eräs kosketinsoitin, \piano\n edeltäjä cent [sent] vaihtoraha eräissä maissa, mm. Yhdysvaltain \dollari\n sadaosa, tunnus ¢ Myös "\sentti\". centurio [kenturio t. senturio t. kentúrioo] = \kenturio\ cesium [keesium] metallinen alkuaine, kemiallinen merkki Cs ceteris paribus [keeteriis paribus] muuten samoin ehdoin, samoissa oloissa cha-cha-cha [tšatšatšaa t. tsatsatsaa] eräs \mambo\sta kehittynyt latinalaisamerikkalainen tanssi chador [tšador] = \tšador\ chanson [šaanson t. šãsõõ´] ranskalaisperäinen keveä, kansanomainen laulutyyppi Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. chansonette [šaansonette t. šãsõnét] pikkulaulu, laulelma Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. chapati [tšapati] intialaisperäinen ohut, nostattamaton, pannulla paistettava leipä charleston [šarleston t. tšaa(r)lston] eräs tanssi, saanut nimensä Yhdysvaltain Charlestonin kaupungista Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ (amerikan)englannista. charmantti [šarmantti] viehättävä, charmikas charmi [šarmi] viehättävyys, viehätysvoima charter [šartter t. tšaarter t. sartter] tilauslento (yleensä yhdyssanan osana: charterlento) Lento, jonka matkatoimisto on varannut, yleensä seuramatkan järjestämiseksi. Tavallisesti huomattavasti halvempi kuin "normaali" lento, reittilento. Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ englannista; äänneasu vaihtelee suomessa melkoisesti. chat [tsät t. tšät] = \sätti\ chàteau [šatoo] viinitila Ranskassa Erityisesti yhdyssanassa châteauviini, jolla tarkoitetaan laadukkaita Bordeaux'n viinejä chateaubriand [šatobriã´ t. šatobriaand] naudan sisä\fileestä(file)\ määrätavalla valmistettu pihvi Ks. selostusta chateaubriandista Raholan syötävissä sanoissa, jossa myös käsitellään kysymystä, pitäisikö sana kirjoittaa "châteaubriand". Periaatteessa \sitaattilaina\ (alkujaan sukunimi) ranskasta. chauvinismi [šovinismi] = \sovinismi\ chia [tšiia] eräs kasvi (Salvia hispanica); sen ruuaksi käytettävät siemenet Lajin suomenkielinen nimi Laji.fi:ssä on chiasalvia. chic [šik] tyylikäs, aistikas, muodikas; tyylikkyys jne. Sana on \sitaattilaina\ ranskasta. chinchilla [tšintšilla] = \sinsilla\ chip [tšip t. tsip] pieni "siru", joka sisältää \integroidun(integroida)\ piirin; perunalastu (vrt. \chipsit\) chippendale [tšippendeil] eräs huonekalutyyli, syntyi 1700-luvulla \rokokoo\n yhteydessä chippi [tšippi t. tsippi] = \chip\ chipsit [tšipsit t. tsipsit t. sipsit] perunalastut Rasvassa keitettyjä ja kuivattuja, yleensä suolaisia ohuita perunalistoja, joita syödään naposteluruokana. Sana esiintyy myös suomalaistuneemmassa muodossa "sipsit". ciabatta [tšabatta t. tšábatta ] eräs leipätyyppi Italialaisperäinen sämpylämäinen, litteähkö, suorakulmainen vehnäleipä, joka on päältä rapea ja sisältä kuohkea. cicero [sisero] kirjapainoalan mittayksikkö, 12 \typografista(typografinen)\ pistettä cirrus [sirrus t. kirrus] untuvapilvi city [siti] suurkaupungin liikekeskusta; suurkaupunki; yhdyssanoissa: (suur)kaupunkilaistyylinen, moderni Yhdyssanojen alkuosana city- tarkoittaa suunnilleen samaa kuin \urbaani\ mutta on tyylisävyltään modernimpi ja nuorekkaampi. civis [kiivis] yliopiston opiskelija, joka on opiskellut vähintään vuoden Vrt. \fuksi\. Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ latinasta. clou [kluu] (ohjelman) huippukohta cocktail [kokteil] seos, sekoitus; erityisesti: alkoholi- ja muiden juomien seos Usein cocktail tarkoittaa "lyhyttä", suhteellisen vähän nestettä (suhteessa alkoholiin) sisältävää sekoitusta, erotukseksi \long drink\istä. Myös esimerkiksi hedelmämehujen ja hedelmien seoksista sekä ruoka-aineiden seoksista muodostetuista ruokalajeista (esim. katkarapucocktail, suunnilleen = katkarapu\salaatti\). Ehdotettu suomenkielinen vastine: kimara. coda [kooda] = \kooda\ coffee shop [kofi šop] amerikkalaistyylinen kahvila, joka tarjoilee erikoiskahveja; (Alankomaissa usein:) kahvila, jossa myydään myös \kannabis\tuotteita cogito [kogito t. kogitoo] "ajattelen, siis olen olemassa" -periaate; ihmisen tietoisuus olemassaolostaan; tiedostava ja ajatteleva minä, minuus Peräisin filosofi René Descartesin esittämästä todistelusta, jonka mukaan ihminen voi olla varma ainakin yhdestä asiasta, omasta olemassaolostaan: se, että ylipäänsä ajattelen (esim. onko mitään olemassa), todistaa, että on olemassa ajatteleva minä. Lause "Cogito ergo sum" ajattelen, siis olen olemassa' viittaa tähän todisteluun mutta myös yleisemmin ajattelun ja järjen korostamiseen, ajattelevaan minään yms., ja tällöin käytetään sanaa "cogito" yksinäänkin (\substantiivi\na). coitus [koitus] yhdyntä college [kolidž t. kolidš t. kolids] useiden oppilaitostyyppien nimitys \anglosaksisissa(anglosaksinen)\ maissa; eräs puserotyyppi Sanalla on hyvin vaihtelevia merkityksiä. Britanniassa se tyypillisesti tarkoittaa yliopiston osaa, Yhdysvalloissa taas oppilaitosta, joka vastaa osittain suomalaista lukiota, osittain opiston tai yliopiston perusopintovaihetta. Yhdysvalloista on peräisin sanan käyttö eräänlaisten puseroiden (collegepusero tai collegepaita tai lyhyesti college) nimityksenä. Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. Monikon genetiivi ongelmallinen, erään suosituksen mukaan "collegejen" (joka on epälooginen, koska ääntämys on [kolidžien] tms.). collie [kollie t. koli] koirarotu(joukko), skotlanninpaimenkoira, "lassie" Virallisessa rotuluokituksessa on pitkäkarvainen ja lyhytkarvainen collie ovat eri rotuja. Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ englannista, mutta ääntämys suomessa on lähes yksinomaan kirjoitusasun mukainen. comeback [ambäk] (näyttävä) paluu (julkisuuteen) Myös kirjoitusasussa "come-back". commedia dell'arte [komméedia dellárte] kansanomainen näytelmälaji, joka kukoisti etenkin Italiassa 1500-luvulta 1700-luvulle >Commedia dell'artelle oli ominaista, että se oli toisaalta \improvisoitua(improvisoida)\, toisaalta vakiintuneita henkilöhahmoja ja muotoja käyttävää. comme il faut [komilfóo] "niin kuin pitää", mallikelpoisesti commitment [komítment] sitoutuminen (tavoitteeseen tms.) common sense [komon sens] terve järki confit [kõfii] hitaasti omassa rasvassaan kypsennetty liha connaisseur [konesöö´r] tuntija Johonkin aihepiiriin hyvin perehtynyt henkilö, varsinkin taiteen, \gastronomia\n, viinien tms. alalla, taiteentuntija, makutuomari. Tässä asussa sana on \sitaattilaina\ ranskasta mutta se esiintyy useammin englannin kautta tulleessa muodossa connoisseur [konösöö'r]. contact center [kontäkt senter] palvelupiste, johon asiakas voi ottaa yhteyden eri viestintäkanavilla Kanavia voivat olla esim. puhelin, \meili\, \web\, \faksi\ ym. Vrt. \call center\. contra [kontra t. kontraa] vastaan; (hist.) erääseen Nicaraguan aseelliseen liikkeeseen kuuluva Tavallisesti ilmaisutyypissä "A contra B", joka usein korvataan ilmaisulla "A vastaan B", jota kielenhuolto kuitenkin pitää suomen rakenteen vastaisena; suositeltavampi ilmaisu on "A vastassaan B" tai "A B:tä vastaan". Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ latinasta. Vrt. \kontra\-. - Nicaraguassa vuosina 1979-1988 sandinistihallitusta vastaan aseellisesti taistelleita kutsuttiin contriksi; tällöin "contra" on lyhentymä espanjan sanasta, joka tarkoittaa 'vastavallankumouksellista'. controller [kontroller t. kontróuler] yrityksen toimihenkilö, joka ylimmän johdon apuna seuraa ja analysoi yrityksen liiketaloudellista kehitystä; vastaava henkilö julkisessa laitoksessa tms. cookie [kuuki] eväste Eväste tarkoittaa \data\a, jonka Web-palvelin pyytää selainta tallentamaan myöhempää vuorovaikutusta varten. Slangissa "keksi". cooler [kuuler] juomaseos, jossa on virvoitusjuomaa ja valkoviiniä tai muuta alkoholijuomaa; viilennin, viilennysastia tai -laite copy [kopi] tekstinkirjoittaja, \copywriter\; (mainos)teksti; \kopio\ copyright [kopirait] tekijänoikeus, varsinkin sen taloudellinen puoli (kopiointioikeus) Ks. Tekijänoikeuden nimityksiä eri kielissä. copywriter [kopirait(t)er] tekstinkirjoittaja (mainostoimistoalan ammattina) coroner kuolinsyyntutkija (\anglosaksisissa(anglosaksinen)\ maissa) cortex (aivojen) kuoriosa, kuorikerros Aivojen kuoriosa on varsinaisten henkisten toimintojen alue. Ihmisen cortex voimakkaasti poimuttunut ja siksi pinta-alaltaan suuri. cosplayata [kospleiata] = \kossata\ coulombi [kulombi] sähkövarauksen yksikkö SI-järjestelmässä, tunnus C country [kantri] eräs iskelmämusiikin laji, syntynyt Yhdysvalloissa kansanlaulujen pohjalta Myös "country and western" ja kirjoitettuna "kantri". couscous [kuskus] = \kuskus\ (suurimo t. ruoka) cover [kover t. kaver] musiikkikappaleen jäljitelmä, "lainakappale" Myös arkisemmin asussa "coveri" ja "koveri". Sanalla viitataan siihen, että joku muu kuin alkuperäinen esittäjä esittää musiikkikappaleen, usein enemmän tai vähemmän muunneltuna. cowboy [kauboi] ratsastava karjapaimen Yhdysvalloissa, etenkin "Villissä Lännessä" Leikillinen suomennos: lehmipoika. crack [kräk] eräs voimakas huume; (tietotekniikassa:) ohjelma, jolla murretaan toisen ohjelman kopiointisuojaus tai käyttörajoitus Erityisen nopeasti riippuvuutta aiheuttava \kokaiini\n johdannainen, joka poltettaessa vaikuttaa voimakkaasti jo muutamien sekuntien kuluttua. cracker = \krakkeri\ crazy [kreisi t. kreizi] = \kreisi\ credit [kredit t. kreedit] \kredit\; luotto Nykyisin sana esiintyy englannin vaikutuksesta luottoa ja etenkin kortin luotto-ominaisuutta tarkoittamassa. "Credit-debit-kortti" tarkoittaa korttia, jota voi käyttää sekä luottokorttina (tai maksuaikakorttina) että pankkikorttina. credo [kreedo] kristillinen uskontunnustus, erityisesti jumalanpalveluksena esitettynä; sitä vastaava osa messumuotoisessa sävelteoksessa crème fraiche [kremfréš] ranskankerma, miedosti hapatettu kerma Sana "fraiche" kirjoitetaan ranskan uuden oikeinkirjoituksen mukaan ilman \sirkumfleksi\a (aiemmin "fraîche", joka on edelleen myös sallittu). croissant [kroissant t. kruasã´] = \kroissantti\ cross-kitchen [kroos-kitšen] keittotaito, joka yhdistelee eri ruoka\kulttuureita(kulttuuri)\, monikulttuurinen keittiö, sekoitekeittiö Ilmauksen merkitys vaihtelee, mutta yleensä sillä tarkoitetaan paitsi yhdistelyä myös kasvisten suosimista, tumman lihan välttämistä jne., usein myös paikallisten ruoka-aineiden käyttöä perusaineina. Sana on \sitaattilaina\ englannista ja tarkoittaa sananmukaisesti 'keittiöiden välinen, keittiöiden rajat ylittävä'. Myös: cross-cooking. Nykyisin käytetään myös nimityksiä fuusiokeittiö ja fuusioruoka. cross-media [kroos-media t. kroos-miidiəen] \medioiden(media)\välinen, eri medioita yhdistävä t. yhdessä käyttävä csárdás [tšaardas t. tšaardaaš] eräs unkarilainen tanssityyppi Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ unkarista. cum laude approbatur [kum laude aprobaattur t. kum laude aprobáatur] eräiden arvosteluasteikkojen(approbatur)\ osa, 'kiittäen hyväksytään'; oppiaineen keskitason opintojen yhteisnimitys vanhassa korkeakouluopintojen järjestelmässä Periaatteessa !LAT. Arkikielessä usein "cum laude" tai "cumu" tai "c". cumulus [kumulus] eräs pilvimuoto, kumpupilvi cunnilingus [kunniliŋŋus] suu\seksi\, jonka kohteena ovat naisen sukupuolielimet cup [kap t. kup] pudotuspeli: kilpailujärjestelmä, jossa hävinnyt putoaa pois jatkosta; sellaisen (kierto)palkinto Alkujaan "cup" 'malja' tarkoittaa (kierto)palkintoa, myöhemmin kilpailumuotoa, jossa pelaajat tai joukkueet ottelevat kaksittain ja voittaja jatkaa seuraavaan otteluun. Taivutuksessa loppu-p kahdentuu äännettäessä, usein kirjoituksessakin. curling [köölinŋ t. köörlinŋ t. kurliŋ] eräs peli, jossa liu'utetaan isoja kivikiekkoja jäällä Suomalaiseksi nimeksi ehdotettu mm. "liukukivi". Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. Kuvaannollisesti mm. sanassa "curlingvanhemmat" 'vanhemmat, jotka liiaksi poistavat esteitä lastensa tieltä'-. curriculum vitae [kurrikulum viittee t. kurríkulum viitee] ansioluettelo Hyvin yleisesti lyhennettynä "CV", joka on lähes syrjäyttänyt vanhan sanan "ansioluettelo". On vaihtelevia käsityksiä siitä, mitä CV:ssä tulisi olla, mutta yleisesti se ajatellaan nimenomaan työnhakua varten kirjoitetuksi kuvaukseksi ainakin koulutuksesta ja työkokemuksesta. Ks. esim. Joensuun yliopiston urapalvelujen ohjetta CV:n laatiminen. Periaatteessa !LAT. curry [karri t. kari] eräiden mausteseosten yleisnimitys; kastikemainen ruoka, jossa on käytetty kyseistä mausteseosta Kielitoimiston sanakirjassa ensisijainen kirjoitusasu on "karri", mutta sitä käytetään vähän. CV [seevee] = \curriculum vitae\ cyber- [saiber] = \kyber-\ da capo [da kaappo t. da kaapo] alusta alkaen uudestaan Alkujaan vain sävelmän kertaamista ilmoittava musiikkitermi, \sitaattilaina\ italiasta. daami naisseuralainen; hienostonainen; kuningatar šakkinappulana (arkik.) dadaismi [dada'ismi] eräs \naivistinen(naivismi)\ taidesuunta dakryo- kyynel- daktylo- sormi- daktyloskopia sormenjälkitutkimus daktyyli aleneva kolmitavuinen runojalka; (musiikissa:) tasasävelinen, jälkiosaltaan kahtia jakautunut iskuala; muinaisen Kreikan taruston haltija, jollaisten uskottiin keksineen metallien takomisen dalai-lama \lamalaisuuden(lamalaisuus)\ hengellisen johtajan nimitys Ilmaisun kirjoitusasu vaihtelee, mutta se suositellaan kirjoitettavaksi \gemena\lla, koska kyseessä on yleisnimi, ei erisnimi (vrt.: kalifi, paavi). dalton eräs \massa\n yksikkö, jota käytetään atomi- ja molykyylimassojen ilmaisemiseen Tunnus Da. Saman yksikön aiempi nimi ja tunnus: atomimassayksikkö (u). Yksi dalton (Da) on noin 1,66×10−27 kg. Kerrannaisia ovat kilodalton (kDa) ja megadalton (MDa). damaski nilkansuojus, nilkkain, säärys damaskiteräs juovikas teräslaji, joka on hitsattu kovuudeltaan vaihtelevista teräslangoista damaskoida hitsata teräs pinnaltaan juovikkaaksi; (\heraldiikassa(heraldiikka)\:) koristella kiemuroin dance macabre [dans makaabre t. dããs makáabr] kuolemantanssi Alkujaan keskiajan kuvaamataiteen aihe. Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. dandy [dändi] keikari darvinismi Charles Darwinin kehittämä oppi \evoluutio\sta; tätä oppia olennaisilta osin vastaava oppi Alkuperäisessä darvinismissa keskeistä oli muuntelu ja luonnonvalinta. Opin myöhemmissä kehitelmissä, "uusdarvinismissa", ovat mukana \geeni\t ja \mutaatio\t. Usein darvinismilla tarkoitetaan evoluutio-oppia yleisesti tai jopa epämääräistä ajatusta "sopivimpien eloonjäämisestä" ("heikot sortuu elon tiellä"). Aiempi ja edelleen tavallinen muoto: darwinismi (ks. !VIER). !ISMI das Ding an sich [das diŋ an zih] olio sinänsä, itsessään Etenkin Immanuel Kantin \filosofia\n keskeisiä käsitteitä hänen tehdessään eron sen välillä, mitä ulkomaailman oliot itsessään ovat ja miltä ne meille aistiemme kautta näyttävät. data aineisto tai aineiston osa, joka koostuu luvuista tai on muuten \automaattiseen(automaattinen)\ käsittelyyn sopivassa muodossa "Data" on nykyaikaisen \datatekniikan(datatekniikka)\ peruskäsitteitä mutta hankalasti määriteltävissä. Usein sen määritelmissä viitataan "tiedon" tai ainakin "asian" esittämiseen käsittelykelpoisessa. Datan ei kuitenkaan tarvitse esittää yhtään mitään; esimerkiksi satunnaislukujen jono on ihan hyvää dataa ja usein tarpeellista (eräissä laskentamenetelmissä, ohjelmien testaamisessa jne.). Alkujaan monikkomuoto latinan sanasta "datum". Kielitoimiston ehdottama suomalaisempi vastine, joka ei tullut käyttöön: anne (monikossa anteet). datanomi tietojenkäsittelyn perustutkinnon opistossa tai ammattikorkeakoulussa suorittanut henkilö datatekniikka \data\n käsittelyn \tekniikka\ Datatekniikkaan kuuluu etenkin datan käsittely ns. tietokoneilla, mukaan lukien datan varastointi ja datan \kopiointi(kopioida)\ paikasta toiseen ("datansiirto", "tiedonsiirto"). Yleisimmin datatekniikasta käytetään nimitystä "ATK" (tai "atk" tai joskus avattuna "automaattinen tietojenkäsittely") taikka uudempaa muoti-ilmaisua "IT" tai "informaatiotekniikka" tai "informaatioteknologia", joskus myös "ICT" 'information and communication technology'. Myös sanaa "tietotekniikka" käytetään. Sana "\telematiikka\" oli eräässä vaiheessa muodissa, nyt jäänyt vähälle käytölle. Eri ilmaisujen käyttö heijastelee usein asenteita, esim. "ATK" koetaan usein vanhanaikaisiin datankäsittelymuotoihin viittaavaksi. dateerata päivätä, merkitä päivämäärä; ajoittaa, määrittää (muinaislöydön tms.) syntyhetki tai ikä datiivi sijamuoto, joka osoittaa, kenen hyväksi tai vahingoksi jokin tapahtuu Tyypillisimmässä käytössä datiivi on "antamisen sija", joka ilmoittaa, kenelle jotakin annetaan, mutta se voi ilmaista myös mm. sen, keneltä jotakin otetaan pois. Datiivi esiintyy useissa kielissä, mm. latinassa, saksassa ja venäjässä, mutta ei suomessa (jossa osittain samoissa tehtävissä esiintyy \allatiivi\). datša huvila (Venäjällä ja aik. Neuvostoliitossa) dau kauppalaivatyyppi, johon kuuluu latinalaispurje ja jota käytetään Itä-Afrikan ja Arabian rannikolla Myös kirjoitusasuissa "dhau" ja (englannin mukaisesti) "dhow". de facto [de fakto t. dee faktoo] tosiasiallisesti, todellisuudessa, itse asiassa Esimerkiksi "de facto -standardi" '\normi\, jota yleisesti sovelletaan, vaikka sitä ei ole virallisesti vahvistettu'. Vrt. \de jure\. de jure [de juure t. dee juure] oikeudellisesti, oikeusjärjestyksen mukaan, lain kannalta Vrt. \de facto\. Joskus kirjoitettuna \de iure\ (latinan alkuperäistä kirjoitusjärjestelmää jäljitellen). de luxe loisto-, \luksus\- Usein tuotemerkin nimen yhteydessä vain tarkoittamassa vähän parempaa mallia, "de luxe -mallia". Myös yhteen kirjoitettuna (esim. "deluxe-malli"). deadline [dedlain] määräaika, johon mennessä työn on valmistuttava dealer [diiler, diilö(r)] = \diileri\ debatti julkinen väittely, kiistely debentuuri \obligaatio\n luonteinen arvopaperi Joukkovelkakirja, joka on vaihtuvakorkoinen ja haltijavelkakirja. debet [debet t. deebet] veloituspuoli (tilinpidossa) Periaatteessa !LAT. Vrt. \kredit\. debiili heikkomielinen Erään määritelmän mukaan debiiliksi luokitellaan ihminen, jonka älykkyysosamäärä on 52 - 67. Yleiskielessä sanaa käytetään lähinnä haukkumasanana. debit maksu-; \debet\ Aiemmin "debit" esiintyi sanan "debet" muunnelmana (varsinkin englannin vaikutuksesta). Nykyisin se esiintyy lähinnä maksukorttitoimintoon viitattaessa luotto- tai maksuaikakortin vastakohtana; ks. \credit\. debitoida veloittaa debytantti ensiesiintyjä, \debyytin(debyytti)\ suorittaja debytoida esiintyä ensi kerran, suorittaa \debyytti\ debyytti ensiesiintyminen, etenkin taiteilijan ensimmäinen julkinen esiintyminen décolleté [dekoltee t. dekoltée] = \dekoltee\ decrescendo [dekrešéndo] (musiikkiterminä:) hiljeten, heiketen dedikoida omistaa t. varata jollekulle, jollekin tai johonkin käyttöön Aiemmin joskus myös "dedisoida", ks. !KS. deduktiivinen päättelevä, päättelyä koskeva, \deduktio\on perustuva t. liittyvä deduktio päättely, etenkin erityisen väittämän johtaminen yleisestä Alkeellinen esimerkki deduktiosta: yleisestä väittämästä "ihmiset ovat kuolevaisia" voidaan johtaa väittämä "Sokrates on kuolevainen", kun lisäksi sovelletaan väittämää "Sokrates on ihminen". Vrt. \induktio\. defaitismi [defetismi] tappiomieliala, antautumishenki !ISMI defekaatio (nesteen) kirkastaminen; ulostaminen defekoida kirkastaa (nestettä); ulostaa defensiivi puolustus, puolustautuminen (et. sodassa); puolustuksellinen toimenpide defensiivinen puolustuksellinen, puolustautuva (mm. sodassa) defenssi puolustus, puolustautuminen (et. \psykologia\n käsitteenä) deffa (puhekielessä) \defibrillaattori\ Myös asussa "deffi". defibrillaattori laite, jolla annetaan sähkösysäyksiä rytmihäiriön korjaamiseksi ja sydämenpysähdyksen hoitamiseksi Duodecimin sanastolautakunta suosittaa suomen kieleen nimitystä "sydäniskuri". definiitti määräinen, sellainen, jonka jokin määrää, rajoittaa Mm. kielitieteessä ja matematiikassa käytetty \termi\. Myös: definitiittinen; ks. !NEN definitiivinen lopullinen, ratkaiseva definitio määritelmä deflaatio rahan arvon nousu Ilmenee tuotteiden keskimääräisen hintatason alenemisena. Käytännössä paljon harvinaisempaa kuin \inflaatio\. deflatoida aiheuttaa \deflaatio\ta; tehdä deflaation huomioon ottavia muunnoksia laskelmien rahasummiin deflatorinen rahan arvoa laskeva, \deflaatio\ta edistävä deformaatio muodon muuttaminen (etenkin huonompaan suuntaan); epämuodostuma degeneraatio rappeutuminen, \degeneroituminen(degeneroitua)\ degeneroitua rappeutua; surkastua; supistua; huonontua suvustaan Eri yhteyksissä hyvin erityyppisissä merkityksissä käytetty sana. Alkuperäinen merkitys tarkoittaa suvusta huonontumista, \moraalista(moraalinen)\ rappeutumista. Esimerkiksi matematiikassa sana viittaa esim. jonkin tehtävän supistumiseen yksinkertaiseksi, melko mielenkiinnottomaksi erikoistapaukseksi. degressio väheneminen, pieneneminen; vähentäminen dehydraatio nestehukka, kuivuminen deifikaatio jumalallistaminen Kristillisessä teologiassa: (ihmisen) muuttuminen Jumalan kaltaiseksi. Sanaa on ruvettu käyttämään myös mm. asioiden käsittämisestä Jumalan t. jumalien aiheuttamiksi. deiktinen osoittava, viittaava Deiktinen opetus tarkoittaa opetustapaa, jossa opitaan jäljittelemällä opettajaa. Kielitieteessä deiktiseksi sanotaan kieliopillista ainesta tai sanaa, joka kytkee lausuman sisällön lausuman esitysyhteyteen, esimerkiksi ilmaisee tapahtuma-ajan samaksi, aiemmaksi tai myöhemmäksi kuin puhehetki. deindustrialisaatio [de-industrialisaatio] teollisuuden osuuden väheneminen Sanaa käytetään sekä siitä, että teollisuuden osuus kansantaloudessa vähenee (palvelualojen osuuden noustessa), että teollisuuslaitosten siirtymisestä pois (kaupunkien keskustasta muualle). deismi katsomus, jonka mukaan Jumala on luonut maailman mutta jättänyt sen sitten toimimaan (säätämiensä) luonnonlakien mukaan !ISMI déjà-vu [dežavýy] tunne siitä, että jokin kokemus on oudolla tavalla tuttu, aiemmin koettu Ilmaisu on \sitaattilaina\ ranskasta ja tarkoittaa sananmukaisesti 'jo nähty'. Usein kirjoitettuna yksinkertaistetusti "deja-vu" tai "dejavu". deka- etuliitteenä !SI-järjestelmässä 10-kertaisuutta ilmaisemassa (tunnus: da, aik. myös D) dekaani yliopistossa tiedekunnan tms. puheenjohtaja; eräänlainen hiippakunnan virkamies (hiippakuntadekaani); eräs hiilivety (C10H22) dekabristi Venäjällä v. 1825 puhjenneen kapinan osallistuja dekadenssi rappeutuminen, veltostuminen, usein "hienostuneeksi rappioksi" ajateltuna dekanaatti (yliopiston tiedekunnan tai vastaavan) \dekaani\ ja varadekaanit yhdessä dekadentti rappeutunut; erään Ranskassa 1870-luvulla esiintyneen tyylisuunnan edustaja Adjektiivina myös muodossa "dekadenttinen". dekadi kymmenluku; suuruusluokka, kertaluokka; (hist.) Ranskan vallankumouskalenterin 10-päiväinen viikko; logaritmisen taajuusvälin yksikkö, tunnus dec Sanottaessa, että A on dekadia (t. kertaluokkaa) suurempi kuin B, saatetaan tarkoittaa, että A on noin kymmenen kertaa suurempi kuin B. Tavallisempaa on kuitenkin, että tarkoitetaan väljemmin, että se on "seuraavalla kymmenluvulla", tai vielä väljemmin "eri suuruusluokkaa". dekalogi (Raamatun) kymmenen käskyä dekantoida erottaa neste siinä olevasta saostumasta varovasti kaatamalla Varsinkin viinin kaatamisesta \karahvi\in niin, että pullon pohjalla mahdollisesti oleva sakka jää pulloon. dekantteri keitinlasi Kemiassa käytetty tulenkestävä nokallinen lasiastia. Myös muodossa "dekantterilasi". Usein virheellisesti asussa "dekanteri" (ehkä verbin "\dekantoida" vaikutuksesta). dekkari salapoliisiromaani Rikoskirjallisuuden laji, jossa keskeistä on tehdyn rikoksen (yleensä murhan) selvittäminen. dekki nauhuri, jossa ei ole kaiuttimia eikä päätevahvistinta deklamatorinen lausunnallinen; mahtipontinen deklamoida lausua (etenkin mahtipontisesti esiintyen) deklaraatio julistus; selostus, ilmoitus deklaratiivinen tiedottava, selittävä, toteava, ilmoittava deklinaatio \nomini\en taivutus(luokka); eranto, \magneettisen(magneettinen)\ ja maantieteellisen pohjoisen välinen kulma; tähden kulmaetäisyys taivaan \ekvaattori\sta dekokti keite dekoltee avokaulainen, syvään uurrettu; naisen puvun yläosan syvään uurrettu leikkaus; kaulan ja rintojen välinen alue ihossa Viimeksi mainittu merkitys on uusin. Joskus myös \sitaattilaina\na ranskasta: \décolleté\. dekompositio [de-kompositio] hajottaminen; osiin jako, hajotelma; hajoaminen dekonstruktio [de-konstruktio] eräs \filosofia\n ja kirjallisuudentutkimuksen menetelmä, jossa vakiintuneita käsityksiä "puretaan" Sanamukaisesti "hajottaminen", "purkaminen". dekoodata [de-koodata] purkaa \koodi\, muuntaa koodatusta muodosta selväkieliseksi t. muuten käyttökelpoisemmaksi dekoraatio koriste, somiste; koristeleminen; lavastus, kulissit; kunniamerkin antaminen; kunniamerkki dekoratiivinen koristeellinen dekoroida koristaa, somistaa; antaa kunniamerkki dekreetti säädös, määräys Erityisesti: erityisvaltuuksin annettu hallinnollinen määräys. dekriminalisoida [de-kriminalisoida] poistaa rangaistavuus eli \kriminalisointi(kriminalisoida)\ dekstro- oikea-, oikeakätinen dekstroosi glukoosin eli rypälesokerin tietynlainen muoto, D-glukoosi deleetio (biologiassa) häviämä, puuttuma Jonkin elimen tai osan puuttuminen eliöstä, jonka kehityshistoriallisilla edeltäjillä se on ollut. Muun muassa geenijonon puuttuminen perimästä. delegaatio valtuuskunta, lähetystö delegitimaatio \legitiimisyyden(legitiimi)\ murtuminen, häviäminen delegoida valtuuttaa, antaa alaiselle t. alemmalle viranomaiselle oikeus itse ratkaista asia Usein sanaa käytetään myös menettelystä, jossa asian ratkaiseminen siirretään toiselle samalla organisaatiotasolla tai jopa organisaatiossa ylöspäin. Oikeita nimityksiä näille ovat "siirtää" ja "alistaa". deletoida hävittää, poistaa delfiini eräistä hammasvalaista, etenkin yhdestä niiden lajista käytetty nimitys delfinaario \delfiini\allas (ja siihen liittyvät rakennelmat) delfoimenetelmä tutkimusmenetelmä, jossa esitetään sama kysymys useille asiantuntijoille ja tehdään heidän vastauksistaan kooste Usein delfoi-menetelmää käytetään siten, että kysymys toistetaan myöhemmin, mahdollisesti siten, että asiantuntijat voivat välillä tutustua ensimmäisten vastausten koosteeseen. Myös: delfoi-menetelmä, Delfoi-menetelmä, delfimenetelmä jne. deli pikaherkkumyymälä Herkkuruokakaupan ja pikaruokakaupan välimuoto: pienehkö kauppa, jossa myydään laadukkaita täytettyjä leipiä, salaatteja, valmisruokia yms. delikaatti hieno, hienovarainen; herkullinen; arkaluonteinen delikti oikeudenloukkaus, oikeudenvastainen teko Sanaa käytetään etenkin sopimusoikeudessa tarkoittamaan lainvastaista tekoa tai laiminlyöntiä, joka ei ehkä ole rikos (rangaistavaksi säädetty), mutta voi silti aiheuttaa korvausvelvollisuuden. Rikosoikeudessa delikti esiintyy tarkoittamassa rikosta yleisenä, abstraktina käsitteenä erotukseksi konkreettisista rikoksista. delirium houretila, sekavuus delta [delta t. deltta] suisto; kreikkalaisen aakkoston neljäs kirjain, Δδ Vrt. \alfa\an. Sana "delta" esiintyy myös usein viittaamassa ison deltan muotoon, kolmiomuotoon, esimerkiksi "deltasiipinen lentokone". Matematiikassa pieni delta esiintyy usein tarkoittamassa muutosta tai erotusta, \differenssi\ä. deluusio harhaluulo demagogi kansankiihottaja, \demagogia\n harjoittaja demagogia kansankiihotus, kansanvillitseminen Sanaa käytetään usein syytöksenä poliittisen vastustajan toiminnasta, jonka väitetään vetoavan ihmisten alhaisiin motiiveihin. demagoginen kansaa kiihottava, \demagogia\a harjoittava démarche [demárš] esitys, ehdotus (toiselle valtiolle); toimenpide Sana on \sitaattilaina\ ranskasta. Joskus muodossa "demarssi". demarkaatio (tilapäinen) rajanveto; (lääketieteessä:) rajautuminen, kudostuhoalueen rajan tuleminen selväksi Tavallisimmin ilmaisussa "demarkaatiolinja" 'tilapäinen rajalinja, aselepolinja'. demaskulinisaatio [de-maskulinisaatio] miehen t. uroksen piirteiden poistuminen t. poistaminen t. estyminen kokonaan t. osittain Sanaa käytetään mm. \hormoni\häiriöiden aiheuttamasta urosominaisuuksien heikentymisestä t. niiden kehittymisen estymisestä, sukupuolenvaihdosleikkauksessa tehtävistä muutoksista ja yhteiskunnallisesta "miehisten ominaisuuksien" vähenemisestä. dementia henkisten toimintojen heikentyminen t. heikentyneisyys Muistin ja päättelykyvyn heikkeneminen. Tavallista vanhuusiässä. Yleensä sanaa "dementia" käytetään, kun heikentyminen on edennyt melko pitkälle ja asianomainen ainakin ajoittain esimerkiksi ei lainkaan muista äsken sanottua, on menettänyt ajan ja paikan tajun jne. dementikko ihminen, jolla on \dementia\ dementoida kumota, kiistää (huhu tms.) demilitarisoida poistaa sotavarustukset ja sotajoukot (joltakin alueelta) deminutiivi vähennysmuoto tai -johdos Esimerkiksi "kirjanen" on sanan "kirja" deminutiivi. Usein deminutiivijohdin saa muitakin merkityksiä kuin pienuuden ilmaisemisen. Esimerkiksi "poikanen" on kehittynyt tarkoittamaan muutakin kuin 'pieni poika'. demo = \demonstraatio\ demobilisaatio [de-mobilisaatio] = \demobilisointi(demobilisoida)\ demobilisoida [de-mobilisoida] saattaa sotavoimat (ja valtio) rauhanajan mukaiseen tilaan Vrt. \mobilisoida\. demografia väestötiede, väestön ominaisuuksien tutkiminen; väestön ominaisuudet; \ekologia\ssa: \populaatio\iden yksilömääriin vaikuttavien tekijöiden selvittely demografinen \demografia\an kuuluva demokraatti Yhdysvaltain demokraattisen puolueen jäsen; \demokratia\n kannattaja demokraattinen \demokratia\n mukainen, kansanvaltainen Usein puolueen- ja aatteennimissä yhdyssanan jälkiosana, esim. sosiaalidemokraattinen, kristillisdemokraattinen. Yhdysvalloissa toinen valtapuolue on nimeltään vain "demokraattinen puolue"; Yhdysvaltain historiassa tämän puolueennimen merkitys on vaihdellut. demokratia kansanvalta Erittäin yleinen iskusana, jonka merkitys vaihtelee suuresti. Valtiomuotojen nimeämisessä demokratia tarkoittaa järjestelmää, jossa väestö kokonaisuutena on periaatteessa valtiovallan perimmäiseksi haltijaksi ajateltu; käytännössä tämä merkitsee yleensä ylimpien vallankäyttäjien valitsemista yleisillä vaaleilla. Hyvin yleisesti sanaan "demokratia" sisällytetään myös muita ihanteina pidettyjä periaatteita kuten yleinen kansalaisvapauksien ajatus, oikeusvaltion periaatteita ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu (tasa-arvo) jossakin mielessä. Sana ilmeisesti sopii tähän paremmin kuin siitä osat kääntämällä muodostettu, "kansanvalta". demokratisoida muuttaa \demokraattisemmaksi(demokraattinen)\, kansanvaltaistaa demoni paha henki, riivaaja; itsenäisesti toimiva tietokoneohjelma demonisoida kuvailla t. käsittää (vastustaja) pahuuden ruumiillistumaksi, paholaiseksi tai \demoni\ksi demonstraatio havaintoesitys; mielenosoitus Havaintoesitys tarkoittaa esimerkiksi tieteellisen teorian pätevyyden tai tietokoneohjelman toimivuutta kokeella tai muulla esityksellä. Etenkin tietokoneohjelmien yhteydessä käytetään puhekielessä tällöin sanan lyhentymää "demo". demonstratiivinen mielenosoituksellinen; (kieliopissa) osoittava Esimerkiksi "tuo" on demonstratiivinen eli osoittava \pronomini\. demonstroida osoittaa havainnollisesti, esittää \demonstraatio\; osoittaa mieltään demoralisaatio [de-moralisaatio] \moraali\n rappeutuminen, tapainturmelus, \demoralisoituminen(demoralisoida)\ demoralisoida [de-moralisoida] vaikuttaa \moraali\a huonontavasti denaari rahayksikkö muinaisessa Roomassa ja keskiajalla eräissä maissa Denaari oli keisariajalla tärkein hopearaha ja vastasi arvoltaan suunnilleen työmiehen päiväpalkkaa. Myös (mm. vanhassa raamatunsuomennoksessa) muodossa "denari". denaturoida tehdä sopimattomaksi johonkin tarkoitukseen; muuttaa valkuaisaineen kemiallinen luonne Tavallisimmin ilmaisussa "denaturoitu sprii" (puhekielen "tenu"), joka tarkoittaa alkoholia, joka on tehty juomakelvottomaksi pahanmakuisilla ja -hajuisilla ja myrkyllisillä lisäaineilla. dendriittinen puumaisesti haaroittuva dendro- puu- dendrologia puulajitiede !LOGIA dengue [deŋge] eräs viruksen aiheuttama \trooppinen\ vaarallinen kuumetauti Nimi esiintyy usein muodossa "denguekuume" mm. taivutuksen helpottamiseksi. Denguekuumetta levittävät eräät hyttyset (Aëdes-suvun lajit). denier [denier t. deniee t. dönjée] eräs kuidun ominaisuuden mittayksikkö; eräs vanha raha Denier-rahoja lyötiin 1000-luvulta 1600-luvulle. Mittayksikkönä denier (tunnus den) ilmaisee 9 km pitkän langan tai muun kuidun painon grammoina, eli 1 den on noin 0,111 mg/m. denominaalinen \nomini\sta johdettu (sana), nominikantainen denominaatio nimitys; uskonnollinen yhteisö etenkin \anglosaksisissa(anglosaksinen)\ maissa; (rahan, postimerkin tms.) nimellisarvo denotaatio sanan tai ilmaisun varsinainen merkitys, tarkoite Vrt. \konnotaatio\. densitometri tiheysmittari, etenkin \filmi\n mustuman mittalaite dentaali hammasäänne, äänne, jota tuotettaessa kieli koskettaa hampaita (esim. suomen t) dentaalinen hammas-, hampaita koskeva dentilabiaalinen = \labiodentaalinen\ denudaatio kallioperän paljastuminen ja tasoittuminen (maankuorta kuluttavien \geologisten(geologia)\ \prosessi\en vaikutuksesta) deodorantti hajunpoistoaine Etenkin hienhajun poistamiseen käytettävä. Käytännössä perustuu osittain aineisiin, jotka estävät \bakteeri\toimintaa, sillä hien haju syntyy siitä. Osittain vaikutus perustuu voimakkaisiin hajuihin, jotka peittävät epämiellyttäväksi koetut hajut. Lisäksi deodorantiksi kutsuttu aine saattaa käytännössä olla myös \antiperspirantti\ eli hikoilua estävä aine. deontologia velvollisuusoppi \Filosofia(filosofia)\n ala, joka tutkii velvollisuuden käsitettä. !LOGIA deonttinen (\filosofia\ssa) velvollisuutta koskeva departementti hallintoalue (etenkin Ranskassa); virasto (etenkin ministeriö) tai sen osasto depersonalisaatio itsestä vieraantuminen, oman itsen vieraaksi ja epätodelliseksi kokeminen depilaatio karvanpoisto deponentti tallettaja deponenttiverbi \verbi\, joka on muodoltaan \passiivinen\ mutta merkitykseltään \aktiivinen\ Deponenttiverbejä on mm. \latina\ssa. deponoida antaa säilytettäväksi (ja mahdollisesti käytettäväksi) depositio talletus, luovutus säilytykseen depottabletti lääke\tabletti\, joka on päällystetty niin, että lääke vapautuu hitaasti ja siksi vaikuttaa pidempään depressiivinen (syvästi) masentunut depressio (syvä) masennus deprivaatio jonkin riistäminen, poistaminen; puute, puuttuminen deputaatio lähetystö; (hist.) valtiopäivien valiokunta Derby [derby t. dööbi] useista suurista ratsastuskilpailuista käytetty nimi Alkujaan vain Espomissa Englannissa järjestettävien kilpailujen nimi, nyttemmin muussakin käytössä (esim. Suuri suomalainen Derby). Periaatteessa \sitaattilaina\ brittienglannista (jossa nimi ääntyy suunnilleen [daabi]). derivaatta (mat.) eräs raja-arvo, joka kuvastaa \funktio\n muutosnopeutta; johdos, johdannainen Matematiikassa funktion f derivaatta pisteessä a on lausekkeen (f(x)-f(a))/(x-a) raja-arvo, kun x lähenee a:ta. derivoida muodostaa \derivaatta\; johtaa dermato- iho- dermatologia ihotautioppi !LOGIA derogaatio kumoaminen; heikentäminen (esim. lain säädösten) dervissi \islam\ilainen kerjäläismunkki !SH: dervišši. desantti lentokoneesta vihollisen puolelle pudotettu vakooja tai tuhotyöntekijä Suomessa sana viittaa erityisesti Neuvostoliiton Suomeen sodan aikana pudottamiin desantteihin. desavuoida kiistää, kieltää, väittää vääräksi, tuomita desendentti jälkeläinen, alenevaa polvea oleva sukulainen; vanhemmasta kielimuodosta uudempaan siirtyvä Vrt. \asendentti\. Ks. !NEN desentralisaatio hajautus, toiminnan jakaminen eri laitoksille tai ihmisille tai alueille Vastakohta: \sentralisaatio\. Suomessa on käytetty myös outoa nimitystä "hajakeskitys". desentralisoida hajauttaa, suorittaa \desentralisaatio\ desi (arkikielessä) desilitra, kymmenesosa litraa; etuliitteenä !SI-järjestelmässä: kymmenesosa- (tunnus: d); \desinfiointi(desinfioida)\aine Merkitys 'desinfiointiaine' on uudehko, ja kyseessä on luonteeltaan arkityylinen typistesana, joka kuitenkin on yleistynyt asiateksteihinkin, etenkin yhdyssanassa "käsidesi". desibeli havaitun äänenvoimakkuuden yksikkö; yleisemmin yksikkö, joka ilmaisee kahden suureen keskinäistä suuruutta tai suureen arvoa suhteessa johonkin vertailutasoon Periaatteessa desibeli (dB) on belin (B) kymmenesosa, ja beli on yksikkö, jota käytetään ilmaistaessa suureita suhteellisesti \logaritmi\sella asteikolla. Käytännössä desibeliä käytetään tavallisemmin ilmaisemaan kuuloaistin havaitsemaa äänenvoimakkuutta, joka riippuu äänenpaineesta logaritmisesti. Lisätietoja: Rami Aikion juttu Ihmisen korva ja asiaa melusta sekä Kalevi Koivuviidan kooste Desibeli-käsite muutamissa tapauksissa. design [disain t. dizáin] (taiteellinen t. taideteollinen) suunnittelu, muotoilu Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. Englannin sana "design" tarkoittaa varsin laaja-alaisesti suunnittelua mutta suomessa se on saanut rajatumman, lähinnä taideteolliseen tai taiteelliseen muotoiluun tai sommitteluun viittaavan merkityksen. Joskus (leikillisesti?) suomalaistetussa kirjoitusasussa "disain". Usein kirjoitettuna väärin "desing". design for all [disain foor ool t. dizáin for ool] kaikki huomioon ottava suunnittelu Ilmaisu korostaa erityisryhmien kuten vanhusten ja vammaisten huomioon ottamista rakenteiden, tuotteiden, palvelujen ym. toteuttamisessa. Lyhenne: DfA. Ks. Suomen DfA-osaajaverkoston sivuja. design-huume [disain-huume] yleisnimitys uusille \synteettisille(synteettinen)\ huumeille, jotka muistuttavat vanhoja huumeita Design-huumeet saattavat osittain olla laillisia, koska niitä ei mainita huumeiden luetteloissa. desiili (tilastotieteessä) tutkittavan aineiston osa, joka on saatu jakamalla aineisto kymmeneen yhtä suureen osaan jonkin ominaisuuden mukaan, "kymmenespiste" desinfektoida = \desinfioida\ desinfioida puhdistaa tauteja aiheuttavista pieneliöistä (usein \kemikaaleilla(kemikaali)\) desk study [desk stadi] kirjoituspöytätutkimus Tutkimus tai selvitys, joka tehdään pelkästään kirjallisen aineiston perusteella. deskriptiivinen kuvaileva; (matematiikassa myös:) kolmiulotteisia kappaleita käsittelevä Deskriptiivinen tarkoittaa usein nimenomaan \preskriptiivisen(preskriptiivinen)\ vastakohtaa mutta myös ilmiöiden kuvailua niiden syihin ja historiaan puuttumatta. Kielitieteessä "deskriptiivinen sana" tarkoittaa sanaa, joka äänneasullaan jotenkin kuvailee kohdettaan sen takia, että eri äänteiden ja äänneyhdistelmien koetaan tarkoittavan erilaisia ominaisuuksia, esimerkiksi "hontelo", "rähjäinen", "korskea". (Vertaa: \onomatopoeettinen\.) Matematiikassa "deskriptiivinen geometria" tarkoittaa kolmiulotteisten kappaleiden ominaisuuksien tutkimista erityisesti kuvaamalla (\projisoimalla(projisoida)\) niitä kaksiulotteiseen tasoon. deskriptio kuvailu, kuvaus desktop (kunkin omalla) kirjoituspöydällä pidettävä t. tehtävä; työpöytä (myös kuvaannollisesti) Desktop-julkaiseminen tarkoittaa, että julkaisun sisällön laatija tekee sen painovalmiiksi asti omalla tietokoneellaan (työasemallaan); tälle on ehdotettu suomennosta "omataitto". Tietokonealalla "desktop" (suomennoksissa yleensä "työpöytä") tarkoittaa kuvaruudulla näkyvää, yleensä kuvaruudun peittävää kirjoituspöydän vastinetta, johon on sijoitettu tehtävän työn kannalta tarpeelliset kuvakkeet, valikot ym. "Desktop" voi joskus tarkoittaa myös pöydällä pidettävää tietokonetta, pöytämikroa (engl. desktop computer). desperado [desperaado] piittaamaton, väkivaltainen rikollinen (etenkin lännenelokuvissa); (\slangi\ssa ym.:) epätoivoinen ihminen despootti itsevaltias, yksinvaltias; hirmuvaltias despotia itsevaltius, yksinvalta; hirmuvalta despotismi = \despotia\ destilloida tislata destruktiivinen tuhoava, hävittävä desuetudo [desvetuudo t. deesveetúudoo] lain soveltamatta jättäminen siksi, että sitä pidetään vanhentuneena Sana on !LAT. detalji yksityiskohta; pikkuasia detektori ilmaisin Etenkin \sähkömagneettisen(sähkömagneettinen)\ tai \ionisoivan(ionisoida)\ säteilyn ilmaisin. detergentti pintajännitystä alentava (puhdistus)aine deterioraatio huonontuminen determinaatio käsitteen alan rajaaminen t. täsmentäminen; eliön osan erilaistumisen määräytyminen yksilönkehityksessä determinantti matematiikassa: \matriisi\n eräitä ominaisuuksia kuvaava suure taikka kaavio sen laskemiseksi; kielitieteessä: yhdyssanan tai lauseen määriteosa; \logogrammi\n osa, joka määrää sen merkityksen determinatiivinen rajoittava, (tarkemmin) määräävä determinismi oppi, jonka mukaan kaikki on "ennalta määrättyä" Käsitys, jonka mukaan kaikki asiat johtuvat syy-seuraus-suhteiden mukaisesti toisistaan ja kaikki palautuu tässä mielessä aikojen alussa vallinneeseen tilanteeseen ja luonnonlakeihin. Usein käytetään ilmaisua, että kaikki on "ennalta määrättyä", vaikka determinismi käsitteenä ei edellytä persoonallista määrääjää. Ainakin yksinkertaisissa muodoissaan determinismi kiistää tahdonvapauden. !ISMI determinoida määrätä ennalta; rajata, rajoittaa detritus hajonnut eloperäinen aines esim. järven pohjassa; \mekaanisesti(mekaaninen)\ hienontunut kiviaines deus ex machina [deus eks maakinaa] "jumala koneesta", keinotekoinen juonenkäänne, joka ratkaisee jonkin ongelman; odottamaton apu Ilmaisu on \latina\nkielinen vastine alkujaan muinaisessa Kreikassa käytetylle ilmaisulle, joka tarkoitti näytelmän käännettä, jossa jokin ongelma ratkeaa sillä, että näyttämölle tulee jumala, joka puuttuu tapahtumien kulkuun. Myöhemmin yleisemmin vastaavista keinotekoisista ratkaisuista mutta myös myönteisesti asiasta, joka yllättäen ratkaisee jonkin ongelman. deuterium raskas vety, vedyn \isotooppi\, joka on hiukan painavampaa kuin tavallinen vety ja jota käytetään mm. vetypommin valmistamiseen Kemiallinen merkki D tai H². deutero- toinen, tois-, kakkos- devalvaatio rahan arvon alentaminen t. alentuminen suhteessa muihin \valuuttoihin(valuutta)\ Tavallisesti devalvaatio tarkoittaa valtiovallan nimenomaiseen päätöksen perustuvaa rahan arvon alentamista suhteessa ulkomaiden valuuttoihin. Käytännössä tämä merkitsee valuuttakurssien muuttamista (oloissa, joissa valtiovalta määrää kurssit tai ainakin säätelee niitä). Jos kyse on arvonalenemisesta ns. kelluvan valuutan oloissa, puhutaan yleensä devalvoitumisesta. Vrt. \revalvaatio\. devalvoida alentaa rahan ulkomaista arvoa, suorittaa \devalvaatio\ devari (arkik.) \dvd\ devoni eräs geologinen kausi, alkoi n. 417 milj. vuotta sitten, päättyi n. 354 milj. vuotta sitten (= devonikausi); eräs pyörivien metalliuistinten tyyppi devootio omistautuminen, pyhittäytyminen di- kaksi-, kaksois- dia esitysgrafiikassa (esim. PowerPoint) kerralla näytettävä, sivua vastaava esityksen osa; läpikuultavassa levyssä tai filmissä oleva, usein kehystetty kuva; yhdyssanojen alkuosana myös: halki-, läpi-, erilleen- Alun perin dia tarkoitti kuvaa, joka heijastettiin seinälle erityisellä diaprojektorilla. Sille oli ehdotettu suomalaisempi vastine, jota jossain määrin käytettiin: kuultokuva. Alkujaan lyhentymä sanasta "diapositiivi". Myöhemmin sanaa ruvettiin tarkoittamaan vastaavaa esitysgrafiikan käsitettä. diaari luettelo virastoon tulleista ja sieltä lähteneistä lähetyksistä Muoto "diaario" on lähempänä alkukielen asua, mutta mitään erityistä syytä säilyttää loppu-o ei ole. diaario = \diaari\ diabaasi eräs kivilaji, jota käytetään mm. kiuaskivinä diabeetikko sokeritautinen, \diabetes\tä sairastava diabetes [diabeettes t. diabetes] sokeritauti, \insuliini\n puutteesta tai vähyydestä johtuva sairaus Normien mukainen kirjoitusasu perustuu lähinnä sanan käsittämiseen sitaattilainaksi. Jossain määrin ääntämys on ruvennut noudattelemaan kirjoitusasua. diabolinen paholaismainen diadeemi otsaripa, otsalla oleva koriste tai arvon merkki diagnoosi taudinmääritys, arvio oireiden syystä; kuvaannollisesti: arvio joidenkin ongelmien tms. syystä diagnosoida määrittää tauti (t. syy), tehdä \diagnoosi\ diagnostiikka taudinmääritysoppi, \diagnoosi\en tekemisen menetelmät ja niiden tutkiminen diagnostinen \diagnoosi\a koskeva t. siihen kuuluva t. perustuva diagnostisoida (vanh.) = \diagnosoida\ diagonaali lävistäjä; kangas, jossa on vinokuviointi; (yhdyssanojen alkuosana:) diagonaalinen Suorakulmion lävistäjä on suora, joka menee sen kulmasta vastakkaiseen kulmaan. diagonaalinen lävistäjän, \diagonaalin\ tavoin kulkeva diagrammi graafinen esitys, joka esittää kahden tai useamman suureen välisiä yhteyksiä Esim. pylväsdiagrammi eli pylväskaavio voi esittää eri alueiden väkilukuja niin, että pylvään korkeus on verrannollinen väkilukuun. diakoni eräs kirkollinen palvelusvirka \diakonia\a varten; ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa avustava pappi diakonia kirkon t. muun uskonnollisen yhteisön sosiaalinen avustustyö diakonissa eräs naisia varten perustettu kirkollinen virka \diakonia\a varten, seurakuntasisar diakriittinen ääntämystä osoittava tai muuten kirjoitusmerkin merkitystä muuntava (lisämerkki), tarke- esim. kirjaimen alla tai Taivutus loogisimmin diakriittinen : diakriittista, käytännössä usein diakriittistä. Tavallisia diakriittisia merkkejä eli tarkkeita ovat \akuutti\ (´), \gravis\ (`) \sirkumfleksi\ (^), hattu (̌), \tilde\ (~) ja \treema\ (¨). Niistä varsinkin kolmesta ensiksi mainitusta käytetään myös nimitystä \aksentti\(merkki). Tarkkeiden vaikutus ääntämykseen riippuu kielestä, ja joissakin tapauksissa niiden tarkoitus on vain erottaa muuten samanlaiset sanat kirjoituksessa toisistaan. Sanan suositeltu taivutus takavokaalinen (diakriittista jne.), mutta etuvokaalinen (diakriittistä) on paljon tavallisempi. diakroninen historiallinen, ajalliset muutokset huomioon ottava t. niitä tarkasteleva Vastakohta: \synkroninen\. dialekti murre, alueellinen kielimuoto Tämän sivistyssanan käyttö saattaa joskus olla perusteltua siksi, että sanaan "murre" liittyy (vähätteleviä) arvostuksia. dialektiikka \marxilainen\ \logiikka\; väittelytaito Alkujaan sana tarkoittaa oppia keskustelusta (väittelystä). Hegel antoi sanalle oman merkityksensä ja Marx sitten sen pohjalta omansa. dialektikko (taitava) väittelijä dialektinen väittelevä; \dialektiikan(dialektiikka)\ mukainen; saivarteleva dialektologia murteiden (\dialekti\en) tutkimus dialogi keskustelu; vuorovaikutus Erityisesti: ihmisen ja tietokoneen välinen vuorovaikutus, etenkin sellainen, jossa tietokoneohjelma esittää joukon kysymyksiä ja ihminen vastaa niihin. dialyysi menetelmä, jossa ns. puoliläpäisevän kalvon avulla erotetaan \kolloidiset(kolloidinen)\ yhdisteet pieni\molekyyli\sistä liuoksista Dialyysiä käytetään mm. elimistöön kertyneiden kuona-aineiden poistoon verestä silloin, kun munuaiset eivät toimi riittävästi. Tähän käytettävää dialyysilaitetta sanotaan keinomunuaiseksi tai munuaiskoneeksi. diapositiivi = \dia\ diarioida merkitä \diaari\in diarrea ripuli diaspora hajaannus, hajallaan asuminen (etenkin \juutalaisten(juutalainen)\) diastole sydämen lepo- eli veltostumisvaihe diastolinen sydämen lepovaiheen aikainen Etenkin verenpaineesta puhuttaessa, vrt. \systolinen\. Ilmauksen "diastolinen paine" sijasta käytetään usein nimitystä "alapaine". diatermia kudosten lämpökäsittely suurtaajuisella vaihtovirralla Tarkoituksena voi olla mm. liikakudoksen tuhoaminen kuumentamalla sitä. didaktiikka opetusoppi didaktikko opetusopin tutkija didaktinen opetusopillinen; hyvien opetusperiaatteiden mukainen dieetti ruokavalio; erityisesti: laihduttava ruokavalio t. muu erikoisruokavalio diegeesi kerronta diegeettinen kerronnallinen, kerrontaan kuuluva Erityisesti: diegeettinen ääni 'elokuvan esittämään maailmaan kuuluva ääni (jonka lähde näkyy kuvassa)', vastakohtana taustamusiikille yms. diereesi = \treema\ diesel [diisel] eräiden polttomoottorityyppien, niitä käyttävien kulkuneuvojen ja niiden polttoaineen nimitys Itsenäisenä sanana vain arkikielessä; muutoin yhdyssanojen määriteosana: dieselmoottori, -auto, -öljy ym. Joskus myös muodossa "diisel". differenssi ero, erotus differentiaali eräs \derivaatta\an liittyvä käsite matematiikassa; yhdyssanoissa myös: eroja koskeva t. tutkiva Matematiikassa "differentiaali- ja integraalilaskenta" tarkoittaa laajaa matematiikan alaa, jonka peruskäsitteitä ovat \derivaatta\ ja \integraali\ ja josta käytetään myös nimitystä "analyysi" ja englannissa nimitystä "calculus". differentioida erilaistaa, eriyttää; \derivoida\ differentti erilainen, eriävä diffraktio aaltoliikkeen (etenkin valon) taipuminen, leviäminen sen tiellä olevan esteen taakse diffusoida aiheuttaa \diffuusio\ Nykyisin yleisempi kuin alkuperäisempi verbi "diffundoida". diffuusi jäsentymätön, hajanainen, epäselvä, epätarkka diffuusio sekoittuminen Luonnontieteissä diffuusio tarkoittaa eri aineiden sekoittumista toisiinsa nesteessä tai kaasussa molekyylien satunnaisen liikkeen takia. Diffuusioksi sanotaan myös mm. kulttuuri-ilmiöiden siirtymistä ryhmästä toiseen (kulttuurien "sekoittumista"). Liiketaloudessa diffuusioksi kutsutaan yrityksen jakamista pienempiin, itsenäisinä yksiköinä verotettaviin osiin. diftongi [diftoŋŋi] kahden samaan tavuun kuuluvan vokaalin yhtymä, esim. "ei" Vanhoissa kieliopissa käytetty nimitys: pariääntiö. Vrt. \hiatus\. diftongiutua [diftoŋŋiutua] muuttua \diftongi\ksi digi- = \digitaalinen\ digiboksi digisovitin, \digitaalinen\ lisälaite, joka kytketään \televisioon\, jotta sillä voi seurata digitaalisia lähetyksiä Myös kirjoitusasussa digiboxi, mutta ks:llinen asu on suositeltavampi. digiscoping [digi-skoupinŋ] valokuvaaminen \digi\kameralla kaukoputken läpi \okulaari\suurennusta käyttäen digitaalinen \bitti\esitykseen perustuva "Digitaalinen" on nykyaikaisen \datatekniikan(datatekniikka)\ datatekniikan peruskäsitteitä ja hankalasti määriteltävissä. Joskus sen sanotaan tarkoittavan samaa kuin \numeerinen\, mutta olennaista on, että digitaalinen aineisto on teknisellä tasolla pohjimmiltaan kokonaislukuina. Useimmiten "alimman" tason esitysmuoto on \binaarinen\, joskin periaatteessa se on vain yksi mahdollinen digitaalisuuden muoto. Olennaista digitaalisuudessa on muun muan muassa se, että teknisen esitysmuodon "alimmalla" tasolla on vain äärellinen määrä vaihtoehtoja (yleensä vain kaksi, "0" ja "1"), ei liukuvaa asteikkoa. Tämän ansiosta aineiston voi kopioida ehdottoman tarkasti rajattoman määrän kertoja, kunhan kopiointimenetelmä pitää vaihtoehdot erillään. Sanan yhdyssanamuodoksi on 2000-luvulla alkanut yleistyä "digi-", mutta virallisempi yhdyssanamuoto on "digitaali-". Vastakohta: \analoginen\. digitalisoida muuttaa (järjestelmä tms.) \digitaaliseksi(digitaaliseksi)\, digitaalisesti toimivaksi, digitaalitekniikkaan perustuvaksi Vrt. \digitoida\. digitelevisio \digitaalinen\ \televisio\ Etenkin vastaanottimesta puhuttaessa: televisio, joka voi suoraan ottaa vastaan digitaalisia televisiolähetyksiä. Vrt. \digi-TV\. digitoida muuntaa (aineisto) \digitaaliseen(digitaalinen)\ muotoon Suomen kielen perussanakirja suositti tilalle sanaa "numeeristaa" (johdos sanasta "\numeerinen\"), mutta se ei juurikaan tullut käyttöön. Merkityksen osalta vrt. \digitalisoida\. digi-TV \digitaalinen\ \televisio\ Etenkin ohjelmien tuottamisesta ja lähettämisestä puhuttaessa. Myös kirjoitusasussa digi-tv. Vrt. \digitelevisio\. diglossia [di-glossia] yhteisön kaksikielisyyden muoto, jossa saman kielen eri muotoja käytetään eri tehtävissä; kaksikielisyys Tavallisimpia esimerkkejä diglossiasta on, että arabian kirjakielellä on oma käyttöalansa, kun taas arkisena käyttökielenä on kunkin alueen arabian puhuttu muoto, joka voi poiketa arabian kirjakielestä paljonkin. Sanaa "diglossia" käytetään myös kaksikielisyydestä yleisesti, mutta se aiheuttaa sekaannuksia. digrafi [di-grafi] kahden merkin yhdistelmä, joka tarkoittaa yhtä äännettä Esimerkiksi "sh" suhuäänteen merkkinä. Vastineena on käytetty sanaa "kaksoiskirjain". Sopivampi olisi "kirjainpari", mutta se voi tarkoittaa myös mitä tahansa kahta peräkkäistä kirjainta. diileri \valuutta\kauppojen välittäjä; jakaja, vähittäismyyjä, esim. huoltoaseman pitäjä Pankin diileri hoitaa päivittäisiä yhteyksiä ulkomaisiin pankkeihin valuutan myynnissä ja ostamisessa. Alkujaan \sitaattilaina\ englannista: \dealer\. diiva vaativainen tai hienosteleva ja oikutteleva ihminen; kuuluisa näyttelijätär dikotomia (jyrkkä) kahtiajako t. kahtiajakautuneisuus; (sellaisen mukainen) vastakohtaisuus Yksinkertaisimmillaan dikotomia merkitsee kohteiden jakamista kahteen ryhmään sen mukaan, onko niillä jokin ominaisuus vai ei. Erityisesti filosofiassa dikotomia tarkoittaa usein todellisuuden, käsitteiden tms. ehdotonta jakamista kahteen ryhmään, esimerkiksi "aine" ja "henki", tai sellaisen jaon mukaista vastakohtaisuutta. dikotominen (jyrkän) kahtiajaon, \dikotomia\n mukainen diktaattori yksinvaltias Diktaattoriksi kutsutaan yleensä rajattoman vallan kaapannutta henkilöä valtiossa, joka on muodollisesti tasavalta. Jos valtio on muodollisesti \monarkia\, käytetään muita nimityksiä. Diktaattori yleensä asettuu ainakin käytännössä lakien yläpuolelle. Alkujaan diktaattori (dictator) oli antiikin Roomassa virkamies, jollaisen \senaatti\ ja kansa nimittivät määräajaksi, kun valtio oli suuressa vaarassa. Myöhemmin vallananastajat rupesivat nimityttämään itsensä diktaattoreiksi. diktatorinen yksinvaltainen; yksinvaltiaan (\diktaattori\n) tavoin esiintyvä diktatuuri yksinvaltius, \diktaattori\n valta; jonkin ryhmän ehdoton määräämisvalta dilataatio laajeneminen; laajentaminen; laajentuma Joskus myös muodossa "dilaatio". dildo teko\penis\ dilemma pulma, ongelma, (ratkaisemisen) vaikeus; valinta kahden pahan välillä;(logiikassa) eräs määrämuotoinen päätelmä Alkujaan dilemma tarkoittaa valinnan vaikeutta tilanteessa, jossa on kaksi yhtä huonoa vaihtoehtoa. Myöhemmin merkitys on väljentynyt tarkoittamaan yleensä vaikeaa pulmaa tai vain ongelmaa. diletantti harrastelija, varsinkin tieteen tai taiteen alalla dilutoida miedontaa, laimentaa (etenkin lääkettä) Myös: diluoida. diluutio laimennus dimensio ulottuvuus; mitta, koko, suuruus diminutiivi = \deminutiivi\ din eräs filmin herkkyyden yksikkö Myös isokirjaimisena (lyhennealkuperänsä takia): DIN. dinaari useiden maiden rahayksikkö dini = \din\ dinkki (ark.) avioitunut mutta lapseton "elintasoihminen" Johtuu sanoista "double income, no kids". dinosaurus erääseen laajaan selkärankaisryhmään kuuluva eläin, "hirmulisko"; kuvaannollisesti: valtavan suuri, vanhentuneena pidetty organisaatio Dinosaurukset ("dinot") kuuluvat ryhmään Dinosauria, johon nykyisissä luokituksissa kuuluvat myös linnut. Nykyisin usein pidetäänkin lintuja dinosauruksina, mutta vanhemman ja tavallisimman kielenkäytön mukaan näin ei tehdä, jolloin voidaan sanoa, että dinosaurukset ovat sukupuuttoon kuolleita. Dinosaurusten joukossa oli erittäin isoja lajeja, ja yleisissä mielikuvissa "dinosaurus" tarkoittaakin usein vain suuria kasvinsyöjädinosauruksia. Sanaa "dinosaurus" käytetään usein kuvaannollisessa merkityksessä, etenkin tarkoittamaan jättimäistä organisaatiota, jota pidetään vanhentuneena, nykyaikaan sopeutumattomana jne. Sanan -us-loppu johtuu latinasta. Nykyisin käytetään joskus myös muotoa "dinosauri", joka perustuu englannin sanaan "dinosaur". Sana "dinosaurus" on muodostettu kreikan sanoista, jotka tarkoittavat hirmuista ja liskoa, ja tätä matkien on muodostettu suomeen sana "hirmulisko", mutta se ei ole kovin yleinen. Dinosaurukset eivät olleet liskoja, eikä niitä ole kovin perusteltua kutsua matelijoiksi lainkaan. Tietoja dinosauruksista: Tree of Life, haara Dinosauria. diodi vain yhteen suuntaan sähköä johtava \elektroninen\ \komponentti\ Valmistetaan nykyisin puolijohteesta. dioksiini eräs vaarallinen ympäristömyrkky dionyysinen hurmioitunut, hillitön Nimen taustalla on muinaisten kreikkalaisten viininjumala Dionysos, jonka kunniaksi järjestettiin riehakkaita juhlia. diopteri tähtäin; (arkikielessä:) \dioptria\ Tähtäyslaite esim. aseessa, kompassissa tai maanmittauslaitteessa. Aiemmin myös asussa "dioptri". dioptria linssin taittokyvyn mittayksikkö Taittokyky on polttovälin käänteissuure ja sen perusyksikkö on siten metrin käänteisarvo, 1/m, mutta sille on annettu oma nimi. Joskus myös asussa "diopteri" tai "dioptri", mutta "dioptria" on mittayksikköasetuksessa käytetty termi. dioraama ainakin osittain kolmiulotteinen maisemamalli tai asetelma; läpikuultava \panoraama\maalaus, joka tuottaa erilaisia vaikutelmia valaistuksen mukaan dipata kastaa haarukkapaloja kastikkeeseen diploidi kromosomistoltaan kaksinkertainen Sellainen (eliö tai solu), jonka \kromosomi\sto on kaksinkertainen, kuten eliön tavallisissa soluissa yleensä on. Vrt. \haploidi\. \Adjektiivina(adjektiivi)\ myös: diploidinen. diplomaatti \diplomatia\n alalla toimiva henkilö diplomaattinen \diplomatia\a koskeva t. sen mukainen; kohtelias; hyvää neuvottelu- tai suostuttelutaitoa osoittava diplomatia valtioiden välisten virallisten suhteiden hoito; kohteliaisuus; neuvottelu- tai suostuttelutaito Koska valtioiden välinen yhteydenpito on suuressa määrin (pitkällisiäkin) neuvotteluja ja koska siihen on vakiintunut suuri joukko ulkonaisia käytössääntöjä, jotka ilmentävät ainakin muodollista kohteliaisuutta ja toisen osapuolen kunnioittamista, sana "diplomatia" on saanut kuvaannollista merkitystä. diplomi todistus jonkin arvon, palkinnon tms. saamisesta Tutkintojen nimikkeissä alkuosa "diplomi-" saattaa osoittaa, että kyseessä on korkeakoulutason tutkinto, mutta tämän etuliitteen käyttö on levinnyt muihinkin tarkoituksiin. dipoli (fysiikassa) kaksinapainen, kahden vastakkaismerkkisen \magneetti\navan t. sähkövarauksen yhdistelmä dipsomaani kausijuoppo dipsomania kausijuoppous director cantus [direktor kantus t. diiréektor kantuus] eräs arvonimi, myönnetään ansioituneille kanttoreille Periaatteessa \sitaattilaina\ latinasta; sananmukaisesti "laulunjohtaja". director musices [direktor muusikes t. diiréektor muusikees] eräs arvonimi, myönnetään ansioituneille muusikoille Periaatteessa \sitaattilaina\ latinasta; sananmukaisesti "musiikinjohtaja". direktiivi toimintaohje; erityisesti: Euroopan unionissa jäsenvaltioita velvoittava lainsäädäntöohje Direktiivien asemasta EU:ssa ks. dokumenttia Yhteisön oikeuden perusteet, kohtaa Lainsäädäntövälineet. \Datatekniikassa(datatekniikka)\ direktiivi tarkoittaa mm. ohjelmointikielen käännösohjelmalle ("kääntäjälle") tai \web\-palvelimelle jossakin tiedostossa annettua ohjetta esimerkiksi siitä, miten kääntäminen tulee suorittaa tai miten palvelimen tulee käsitellä tiedosto. direktio-oikeus työnjohto-oikeus, työnantajan oikeus johtaa ja valvoa työtä direktoraatti johtajisto; tuomaristo; (EU:n \komissio\n) pääosasto, hallinnonhaara direktori \direktorio\n jäsen direktorio eräistä hallintoelimistä käytetty nimitys Etenkin Ranskan hallitus v. 1975–1799, dis- haja-, eri-, erilleen, epä- disain = \design\ disc jockey [disk džoki] \disko\n työntekijä, joka huolehtii musiikin soittamisesta ja juontamisesta Myös: disk jockey. Sana on paljolti väistynyt suomalaistetumman väännelmänsä "tiskijukka" tieltä. disharmonia [dis-harmonia] epäsointu, \harmonia\n puute; epäsopu disinformaatikko [dis-informaatikko] \disinformaatio\n levittäjä disinformaatio [dis-informaatio] tahallinen väärän tai harhaanjohtavan \informaatio\n levittäminen tarkoituksena asenteisiin ym. vaikuttaminen; sellainen informaatio Käytännössä sanalla tarkoitetaan usein myös tavallista valehtelua, mutta periaatteessa "disinformaatio" tarkoittaa virheellisen tai vääristellyn tiedon jakamista harhaanjohtamisen tarkoituksessa yhtenä \propaganda\n muotona. Disinformaatioksi voidaan käsittää myös sinänsä oikean tiedon esittäminen harhaanjohtavalla tavalla. Jonkin verran käytetään myös verbiä "disinformoida". Vrt. \misinformaatio\ disinvestoida [dis-investoida] = \divestoida\ disipliini tieteenala; kuri, järjestys disjunktiivinen erottava; vaihtoehtoa ilmaiseva Esimerkiksi "tai" on disjunktiivinen \konjunktio\. disjunktio sanaa "tai" vastaava \looginen\ \operaattori\ t. sillä muodostettu lauseke; erottaminen diskantti moniäänisen musiikin ylin ääni, \sopraano\; kosketinsoitinten oikea puoli; ylempi sävelalue \basso\n vastakohtana diskata = \diskvalifioida\ disketti (tietokoneen) levyke diskiitti välilevyn tulehdus disko ajanvietepaikka, jossa soitetaan musiikkia levyiltä, nauhoilta tms.; jalallinen ehtoollislautanen \ortodoksisessa(ortodoksinen)\ kirkossa Ensin mainitussa merkityksessä lyhentymä sanasta "diskoteekki", jota ei enää juuri käytetä (tässä tai alkuperäisessä merkityksessä 'levyvarasto'). diskonfirmaatio [dis-konfirmaatio] (väitteen tms.) kumoaminen t. heikentäminen Vastakohta: \konfirmaatio\. diskontata laskea \diskontto\ jollekin summalle; ostaa t. myydä jotain niin, että hinnasta vähennetään diskontto diskontto ennakkokorko, korkoa vastaava vähennys Voidaan esimerkiksi sopia, että jos saatava maksetaan ennen erääntymispäivää, saa maksaja vähentää summasta diskonttona määrän, joka vastaa laskennallista korkoa maksupäivän ja eräpäivän väliseltä ajalta. diskoteekki = \disko\ diskreditoida saattaa huonoon maineeseen; poistaa luottokelpoisuus, riistää luotto diskreetti tahdikas, hienovarainen; matematiikassa: erillinen piste t. arvo taikka sellaisista koostuva; rakenteellisesti eriytynyt Matematiikassa diskreetti on jatkuvan vastakohta, ja diskreetti matematiikka tutkii rakenteita, joissa on vain äärellinen määrä alkioita. diskretisoida muuntaa \diskreetiksi(diskreetti)\ (matematiikassa yms.) diskriminaatio syrjintä, \diskriminointi(diskriminoida)\ diskriminantti erottava, tunnusomainen seikka; (\matematiikassa(matematiikka)\:) eräs \matriisi\n alkioista tai yhtälöryhmän kertoimista muodostettu lauseke t. sen arvo diskriminoida syrjiä diskursiivinen erittelevä, johdonmukaisesti etenevä diskurssi jostakin käytävän keskustelun kokonaisuus sääntöineen; keskustelu, puhe Yksinkertainen merkitys 'keskustelu' on jäänyt syrjään, kun \kulttuuri\a koskevissa tarkasteluissa on ruvettu kutsumaan diskurssiksi jostakin aiheesta tai aihepiiristä käytävän keskustelun kokonaisuutta, sen tarkastelutapoja ja sääntöjä. Tällöin "keskustelu" tarkoittaa myös (ja tyypillisesti) kirjallista, varsinkin painetussa sanassa esitettyä asiaa. diskussio keskustelu; väittely diskuteerata keskustella Sana on arkityylinen, ja se saattaa olla väheksyvä tai toisaalta viitata kiistelyyn tms. diskvalifioida hylätä, julistaa kelpaamattomaksi, et. urheilussa kilpailukelvottomaksi Puhekielinen muoto "diskata" on jo melko yleinen kirjoitetussakin kielessä mutta saatetaan vielä diskata kielentarkistuksessa. dismeriitti [dis-meriitti] ansioiden arvioinnissa kielteisenä pidettävä seikka, "epä\meriitti\" disorganisaatio \organisaatio\n häiriintyminen; (\psykologia\ssa:) yhteyksien särkyminen dispergoitua hajota, hajaantua dispersio hajaantuminen, levittyminen; (kemiassa:) seos, josss hienojakoinen aine on sekoittuneena toiseen aineeseen. Kemiassa dispersio voi olla mm. \suspensio\, \emulsio\, \aerosoli\ tai vaahto (kaasukuplia nesteessä). disperssi \dispersio\n sisältävä disponibiliteetti ulkoasiainhallinnon virkamiehen vapauttaminen virkatehtävistä siten, että hän säilyttää palkkaetunsa ja on velvollinen olemaan käytettävissä Käytännössä usein \diplomaatin(diplomaatti)\ "hyllyttäminen", kun hän ei enää ole sopiva hoitamaan tehtäväänsä ulkomailla, mutta hänelle ei ole heti löydettävissä muuta tehtävää. Arkikielessä "dispo". disponoida määrätä (oikeudellisesti); jäsentää, tehdä \dispositio\ dispositiivinen tahdonvaltainen, sovittavissa oleva, väistyvä Lakitieteessä säädöstä kutsutaan dispositiiviseksi, jos oikeussuhteen osapuolet voivat sen estämättä sopia toisin. Tämä voidaan ilmaista myös sanomalla, että dispositiivista säädöstä sovelletaan vain niihin asioihin, joita ei ole hoidettu sopimuksilla. dispositio (esitelmän, kirjoitelman tms.) jäsennys; alttius, taipumus (esim. tautiin); määräys; urkujen äänikertojen jako koskettimistoille disputaatio tieteellinen väittely; väitöstilaisuus; (aiemmin myös:) väitöskirja dissektio leikkely, paloittelu, etenkin ruumiin leikkely \anatomia\n opiskelussa dissidentti vallitsevan (poliittisen) järjestelmän vastustaja Sanaa on käytetty alkujaan uskonnollisesta "toisinajattelemisesta", eriuskoisuudesta, myöhemmin yleensä \poliittisesta(poliittinen)\ asenteesta ja toiminnasta etenkin ent. Neuvostoliitossa. Vastineena on käytetty sanaa "toisinajattelija". dissimilaatio erilaistuminen, \dissimiloituminen(dissimiloitua)\ dissimiloitua muuttua erilaiseksi, erilaistua Vrt. \assimiloitua\. dissipatiivinen hajautuva, hajottava; vaimentava, \energia\a sitova dissosiaatio \dissosiointi(dissosioida)\, erottaminen, hajottaminen; dissosioituminen, eroaminen, hajoaminen dissosioida hajottaa, erottaa dissosioitua hajaantua, hajota Varsinkin \molekyyli\en hajoamisesta \atomeiksi(atomi)\ tai \ioneiksi(ioni)\. dissonanssi riitasointu distaalinen ulompi, etäisempi; ylipurentainen distanssi etäisyys, välimatka distikon \heksametri\n ja \pentametri\n muodostama säepari distinktiivinen erottava, erotteleva, (merkitys)eron tekevä distinktio erottaminen, eronteko; ero (asioiden välillä) distributiivinen jakeleva, jaotteleva distribuutio jakauma, jako Kielitieteessä: ne ympäristöt, joissa jokin kielenaines voi esiintyä. Tilastomatematiikassa: suureen mahdollisten arvojen todennäköisyyksien joukko. disyaani [di-syaani] eräs kaasumainen, myrkyllinen hiilen ja typen yhdiste Kaava (CN)2. Rinnakkaisnimi: syanogeeni. dityrambi (mahtipontinen) ylistyslaulu tai -runo diureetti virtsan eritystä lisäävien lääkeaineiden yleisnimitys diureettinen virtsaneritystä lisäävä diureesi virtsaneritys divaani leposohva, erityisesti itämaistyyppinen; arabialainen tai persialainen runokokoelma divari (arkikielessä:) osto- ja myyntiliike, varsinkin \antikvariaatti\; arkikielinen muunnelma sanasta "\divisioona\" merkityksessä 'palloilusarja' Ensimmäisessä merkityksessä sana on alkujaan väännös ruotsin sanasta "diversehandel". divergenssi hajaantuminen, \divergoituminen(divergoida)\ divergentti hajaantuva, \divergoiva(divergoida)\ divergoida hajaantua, erkaantua, erota Mm. mielipiteiden eroamisesta ja matematiikassa siitä, että päättymätön lukujono tai sarja ei suppene (\konvergoi(konvergoida)\) kohti äärellistä raja-arvoa. diversifikaatio hajaannuttaminen, \diversifiointi(diversifioida)\ diversifioida hajaannuttaa, hajottaa, jakaa; erilaistaa, tehdä erilaiseksi diversiteetti monimuotoisuus, moninaisuus, vaihtelevuus Ks. \biodiversiteetti\, \kulttuuridiversiteetti\. divestoida myydä (yrityksen) kiinteää omaisuutta Usein yrityksen kannattamattoman osan myymisestä tai siitä luopumisesta. Myös: desinvestoida, disinvestoida. divinaatio ennustajanlahja, ennustamisen taito divinatorinen ennustava, aavistuksellinen divisioona eräs sotatoimiyksikkö (varsinkin maavoimissa); palloilusarja; osasto Divisioonan vahvuus vaihtelee mutta on tyypillisesti 10 000 - 20 000 miestä. Merkityksessä 'osasto' (esim. yrityksessä) sana on englannin kielen vaikutusta eikä sellaisena kuulu yleiskieleen. Sitä kuitenkin nykyisin käytetään mm. yrityksen osastojen nimissä. DNA [dee-en(n)-aa t. dee-än(n)-aa] iso kaksoiskierteinen \molekyyli\, joka sisältää eliön perimän valtaosan Varsinaisesti deoksiribonukleiinihappo-nimen englanninkielisen vastineen lyhenne mutta muodostunut käytännössä yhdisteen nimeksi. Ks. Kemia 2: DNA. dodekaedri (säännöllinen) kaksitoistatahokas dodo eräs sukupuuttoon kuollut lintu doggi eräs koiratyyppi Isoja, lyhytkarvaisia seurakoiria. Sanassa voi olla astevaihtelu: doggi : dogin tai doggi : doggin. Sana esiintyy myös muodossa "dogi". dogma elokuvan laji (tyylisuunta), jossa pyritään mahdollisimman luonnolliseen \dokumentaariseen(dokumentaarinen)\ kuvaamiseen; \dogmi\ dogmaatikko \dogmatiikan(dogmatiikka)\ tutkija; \dogmaattinen\ ihminen dogmaattinen \dogmeihin(dogmi)\ perustuva; ahdasmielinen dogmatiikka oppi \dogmeista(dogmi)\, etenkin \teologia\n alana ("uskonoppi") dogmatismi ahdasmielisyys, \dogmeihin(dogmi)\ kiinnittyminen !ISMI dogmi opinkohta (etenkin uskonnon alalla); arvovaltaisen tahon esittämä sääntö; ajatus, josta ihminen pitää kiinni Kristillisessä \teologia\ssa on esitetty, että uskon ydinsisällön kiteyttäminen dogmeiksi selventää asioita ja auttaa taistelemaan harhaoppeja vastaan. Yleiskielessä sanasta "dogmi" on tullut lähes yksinomaan kielteinen sana, jolla moititaan toisten sellaisia käsityksiä, jotka koetaan ahdasmielisyydeksi, päähänpinttymiksi tms. dogsitter [dog-sitter] (koulutettu) koiranhoitaja doktriini oppijärjestelmä tai -lauselma esim. politiikan alalla Sanalla tarkoitetaan yleensä ainakin jossain määrin virallista ja täsmällisesti muotoiltua kantaa johonkin asiaan. dokumentaarinen tapahtumia kuvaava, \dokumentin(dokumentti)\ luonteinen dokumentoida laatia asiasta kirjallinen seloste tai muu \dokumentti\; asiakirjoilla t. muilla todisteilla todistaa oikeaksi dokumentti asiakirja, (kirjallinen) todistuskappale; jotakin asiaa selostava TV- tms. ohjelma dolce vita [doltše viita] \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ italiasta; siksi usein \artikkeli\n kera käytettynä (la dolce vita). Joskus myös yhteen kirjoitettuna: dolcevita. dollari Yhdysvaltain ja usean muun maan rahayksikkö Dollarin tunnus on merkki $, joka toisaalta tarkoittaa muitakin rahayksiköitä. domain [domain t. domein] alue, etenkin \netissä(netti)\ tietokoneiden ns. nimiavaruuden osa Aiemmin joskus merkityksessä 'maa-alue'. Nyk. yl. datatekniikassa 'tietokoneiden tms. joukko, joka on joissakin suhteissa yhteisen hallinnan tai ohjauksen alainen'. Erityisesti internet-domain on \hierarkkisesti(hierarkkinen)\ järjestetyn nimijärjestelmän osa; ylimmän tason domain vastaa tavallisimmin jotakin valtiota tai laajaa toiminnan alaa (esim. com 'kaupalliset yritykset'). Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. Sille on yritetty kehittää suomalaisempia vastineita, mutta "alue" on epämääräinen ja jopa harhaanjohtava, ja sama ongelma on erilaisissa täsmennysyrityksissä ("verkkoalue", "toimialue"). domeeni alue; valtion metsä t. tila; valtion kiinteä omaisuus domestikaatio eläinlajin kesyttäminen (t. kesyyntyminen) kotieläimeksi; kasvilajin kehittäminen viljelykasviksi domestikoida suorittaa \domestikaatio\, kesyttää t. kehittää viljelykseen domina \seksi\palveluja myyvä nainen, joka esiintyy hallitsevana, miestä alistavana; seksuaalisen roolileikin alistava naisosapuoli; emäntä, valtiatar; nunnaluostarin johtaja, \abbedissa\ dominaatio hallinta, ylivalta, \dominointi(dominoida)\ dominaatti muinaisen Rooman keisariajan viimeinen vaihe, v:sta 284 alkaen dominaattori silmän verkkokalvon sellainen solu, joka aistii valon kaikkia kirkkausasteita dominanssi hallitsevuus, \dominantti\suus dominantti hallitseva (etenkin \geeni\); huippusävel, sävelasteikon 5. sävel Geeni on dominantti, jos sen vaikuttaa yksilössä vaikka geeni olisi siinä vain yksinkertaisena; vastakohta: \resessiivinen\. Dominanttisuus on aivan eri asia kuin se, miten yleinen geeni on \populaatio\ssa; hyvin harvinainenkin geeni voi olla dominantti. dominio Ison-Britannian kruunun alaisten itsehallinnollisten alueiden aiempi nimitys dominikaani Munkki Dominicuksen perustaman kerjäläiskerjäläisveljestön jäsen, "musta veli"; eräs linnun, Vidua macroura, aiempi nimi, nyk. dominikaanileski. dominikaanilainen Dominikaanisen tasavallan asukas t. kansalainen domino eräs laatoilla pelattava seurapeli; hupulliseen naamiaiskaapuun pukeutunut henkilö; sellainen kaapu Dominoteoria viittaa jonkin järjestelmän "kaatumiseen" kuin rivi pystyssä olevia dominonappuloita, kun yhtä niistä tönäistään. dominoida vallita, hallita, olla määräävässä asemassa, \dominantti\na donaatio lahjoitus; lahjoitusrahasto; lahjoitusmaa donaattori lahjoittaja; luovuttaja, \donori\ dongle [donŋle] tietokoneen porttiin liitettävä \moduli\, jolta suoritettavana oleva ohjelma tarkistaa ohjelman käyttöoikeuden Ehdotettu suomalaistettu asu "tonkeli" ei ole levinnyt käyttöön. donitsi hiivattomasta taikinasta tehty, pientä munkkirinkilää muistuttava leivonnainen; kankaasta tms. tehty pehmeä rengas, jolla poninhäntä kiinnitetään, hiusdonitsi Donitsi on muodoltaan \torus\. donjuan [donhuan] mies, joka valloittaa naisia (ja jättää heidät) Alkujaan espanjankielinen nimi; myös kirjoitettuna alkuperäisessä asussa Don Juan. donna rouva, ylhäisönainen, vallasnainen (Italiassa) donori antaja, luovuttaja; \atomi\ t. \molekyyli\, joka jossakin \reaktio\ssa luovuttaa \elektroni\n tai atomiryhmän Lääketieteessä sana tarkoittaa ihmistä tai eläintä, jonka verta tai muita kudoksia käytetään verensiirrossa tai kudoksensiirrossa. doorilainen erääseen muinaiskreikkalaiseen kansanheimoon kuuluva t. liittyvä Doorilainen pylväs tarkoittaa ylöspäin kapenevaa, varreltaan uurrettua pylvästä, jossa on pylväänpäänä pyöreä laatta mutta ei koristeita. dopamiini eräs \kemiallinen\ aine, joka vaikuttaa mm. mielihyvän tuntemuksiin Käytetään lääkkeenä mm. masennuksen ja \alkoholismi\n hoidossa. doping [douppiŋ t. doupiŋ] (urh.) suorituskyvyn keinotekoinen parantaminen esim. kemiallisilla aineilla Dopingin tarkka määritelmä on kiistanalainen. Ks. huomautusta -ng-loppuisten sanojen taivutuksesta. dormitorio makuusali (esim. luostarissa, sisäoppilaitoksessa tai majoitusliikkeessä) dosentti tutkija, jolle on annettu erityinen oikeus opettaa yliopistossa tai korkeakoulussa Dosentin tulee olla \tohtori\n tutkinnon suorittanut, minkä lisäksi dosentin pätevyyteen tarvitaan tieteellisiä ansioita. Dosentilla on vapaus valita, mitä alansa asioita hän opettaa, ja hän saa opetuksestaan palkkion. dosentuuri \dosentin(dosentti)\toimi douglaskuusi [douglaskuusi t. daglaskuusi] pohjoisamerikkalainen havupuusuku ja -laji draama näytelmä, etenkin vakavamielinen Arkikielessä draamaksi kutsutaan usein myös tapahtumia "elämän näyttämöllä", etenkin surullisia tai järkyttäviä. draamallinen näytelmällinen, \draama\an kuuluva drag queen [dräg kwiin] naiseksi pukeutuva mies Ilmauksella viitataan usein näyttäviin, meluisiin, jopa tarkoituksellisen mauttomiin esiintymisiin. drag show [dräg šou] näytös, jossa miehet esittävät naisia drakma Kreikassa aiemmin käytetty rahayksikkö; \apteekki\mitta, n. 3,7 g Aiemmin käytettiin myös kirjoitusasua drakhma. drakoninen hyvin ankara, epäinhimillisen kova (laki tms.) dramaatikko \draama\kirjailija, näytelmäkirjailija dramaattinen vakava, järkyttävä; jännittävä; näytelmällinen, \draama\lle ominainen dramatiikka vakavuus, \dramaattisuus(dramaattinen)\; näytelmäkirjallisuus Alkuperäinen merkitys kirjallisuudenlajin nimityksenä esiintyy yleensä vain taiteenteoriassa yms. dramatisoida esittää vaikutusta tavoittelevaan, \dramaattiseen(dramaattinen)\ tyyliin; saattaa näytelmän muotoon Arkikielessä tavallisempi merkitys viittaa usein nimenomaan liioitteluun, (vähäisten) asioiden kuvailuun "\draamoina(draama)\". dramatisti = \dramaatikko\ dramaturgi \teatteri\n työntekijä, joka on \draama\kirjallisuuden asiantuntija Dramaturgi avustaa kirjallisten teosten saattamisessa näytelmän muotoon, teatteriohjelmiston suunnittelussa yms. dramaturgia näytelmien teoria, \draama\n \estetiikka\; niiden ilmeneminen jossakin näytelmässä drastinen voimakkaasti vaikuttava, tehokas, iskevä dreija valupyörä, pyörivä laatta savemnuovausta varten dreijata muovata \dreija\ssa drinkki juoma-annos, etenkin \alkoholi\pitoinen Arkikielessä myös "drinksu". Vrt. \long drink\, \cocktail\. drive-in [draiv in] sellainen, johon voi ajaa autolla sisään, auto- Esim. drive-in-elokuvateatteri. dromedaari yksikyttyräinen kameli drone [drone t. droun] = \drooni\ drooni miehittämätön ilma-alus Drooni voi olla etäältä ohjattava tai itsenäisesti toimiva (lentävä robotti). dryadi puunhengetär (antiikin Kreikan mytologiassa) duaali (kieliopissa) kaksiluku, kaksikko Muoto, joka ilmaisee, että esineitä, asioita, tekijöitä tms. on tasan kaksi. Ei suomessa. Tosin eräät \pronomini\t kuten "kumpi" voisi tulkita duaalimuodoiksi. Vrt. \duaalinen\. duaalinen (kieliopissa) \duaali\muotoinen; (matematiikassa) \dualiteetti\a koskeva Yhdyssanamuoto: duaali-. Ks. !NEN dualismi kaksinaisuus(oppi), etenkin oppi kahdesta alkuperusteesta \Filosofiassa(filosofia)\ dualismi tarkoittaa usein oppia siitä, että "aine" ja "henki" ovat yhtä alkuperäisiä, uskontotieteessä taas ajatusta siitä, että hyvä ja paha (jumaluus) ovat molemmat alkuperäisiä ja taistelevat keskenään. Yleisesti dualismi tarkoittaa kahden yhtä alkuperäisen tai olennaisen perusteen tai ilmiön olemassaoloa tai oppia sellaisesta. Esimerkiksi fysiikassa aalto-hiukkasdualismi tarkoittaa, että valolla on sekä aalto- että hiukkasluonne. !ISMI dualiteetti kaksinaisuus, kahtalaisuus; (mat.) eräänlainen vastaavuus duathlon [duatlon] urheilulaji, joka koostuu juoksusta (kahdessa erässä) ja pyöräilystä dubata jälkiäänittää, äänittää päälle Tehdä elokuvalle, \video\lle yms. uusi äänitys, yleensä siksi, että henkilöt saadaan puhumaan yleisölle tuttua kieltä. Suomessa dubataan yleensä vain lastenelokuvia, muut tekstitetään; muualla maailmassa dubbaus on tavallisempaa. Sana taipuu dubata:dubbaan jne. Sana on \slangi\mainen; kirjakieleen sopii paremmin "jälkiäänittää". dubbaus ks. \dubata\ dublee kultapäällyste; kullalla päällystetty metalli(esine); joskus vastaavasti hopeapäällysteestä dubletti = \dupletti\ duchesse [dyšés] eräs kiiltävä silkkikangaslaji, jota käytetään naisten juhlapukuihin duetto kaksinlaulu dukaatti = \tukaatti\ dumpata myydä polkumyynnillä; \datatekniikassa(datatekniikka)\: tulostaa \dumppi\ Etenkin: myydä alle omakustannushinnan, tarkoituksena valloittaa markkinat (ja sitten nostaa hintoja). Myös: myydä huonosti kaupaksi käyvä tavara hyvin halvalla. dumping [damp(p)iŋ] polkumyynti, \dumppaus(dumpata)\; (lääketieteessä:) äkillinen tyhjeneminen dumppi vedos (tietokoneen muistista tms.) duo [duuo] kaksikko, etenkin kahden \solisti\n yhtye; sellaiselle kirjoitettu sävellys duodenaalinen pohjukaissuoli- duopoli kahden myyjän markkinat dupletti kaksoiskappale, duplikaatti duplikaatti kaksoiskappale, dupletti duplikoida kahdentaa, valmistaa kaksoiskappale(ita) durra eräs lämpimissä maissa tärkeä viljakasvi, Sorghum bicolor; sen jyvät durumvehnä viljalaji, joka on tavallista vehnää sitkoisempi ja sopii paremmin \pasta\n valmistukseen Durumvehnän (Triticum durum) muita nimityksiä: "kova vehnä", "lasivehnä", "makaronivehnä". duuma kansanedustuslaitos, \parlamentti\ (Venäjällä) Sana viittaa historiassa vuosina 1905 - 1917 Venäjän keisarikunnassa toimineeseen duumaan, jonka valta oli varsin rajallinen, ja nykyisin (v:sta 1993) Venäjän parlamentin alahuoneeseen. Sanaa on käytetty myös muista hallintoelimistä (esim. kaupunginduuma). duuri sävellaji, jota voidaan luonnehtia kirkkaaksi ja "kovaksi" Duurin kolmisoinnun muodostavat suuri \terssi\ ja ja puhdas \kvintti\. Johtuu latinan sanasta durus 'kova'. Vrt. \molli\. dvd [deeveedee] määrätynlainen \laser\levy Tallennusväline, josta luetaan \data\ (esim. musiikkia tai tietokoneohjelma) lasersäteellä. Myös pidemmin "dvd-levy". Myös asussa "DVD", ks. Nykyajan kielenoppaan kohtaa versaalin käytöstä lyhenteissä. Teknisesti dvd-levy on \cd\-levy, mutta sen \kapasiteetti\ on paljon suurempi kuin alkuperäisessä cd-tekniikassa. dyadi kaksikko, kahden ryhmä; matematiikassa: eräs kahden \vektori\n muodostama \operaattori\; \biologia\ssa: kahden vastin\kromosomi\n pari dynaaminen voimakas, muutoksiin valmis, eteenpäinpyrkivä; liikettä, muutosta sisältävä; \dynamiikka\an kuuluva Aikamme muotisanoja. Alkuperäinen merkitys viittaa voimaan (kreikan dynamis) mutta nykymerkitykset enemmänkin muuttuvuuteen tai siihen, että jotakin syntyy tilanteen mukaan. Usein \staattisen(staattinen)\ vastakohtana. dynamiikka \mekaniikan(mekaniikka)\ osa, joka tutkii voimien vaikutusta; järjestelmässä vaikuttavien voimien kokonaisuus; (epämääräisessä kielenkäytössä:) kehitys, muutokset, muuttuvuus, voimat, (vuoro)vaikutukset dynamiitti eräs räjähdysaine (keskeisenä aineksena \nitroglyseroli\) dynamo kone, joka muuttaa \energia\n mekaanisesta sähköiseksi tai kääntäen; laite, jossa sellainen kone on olennainen osa Esim. polkupyörän dynamosta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä laitetta, joka muuttaa mekaanisen energian (pyörän liikkeen) sähköksi, joka ohjautuu lamppuun, jossa se muuttuu valoksi. dynastia hallitsijasuku, varsinkin muinaisessa Egyptissä dynastinen hallitsijasukua koskeva dys- heikko-, häiriö-, epä- Kreikasta peräisin olevissa sanoissa esiintyvä etuliite, joka tarkoittaa erilaisia kielteisiä asioita tai häiriöitä. dysfasia \afasia\; afasian muoto, jossa puhutun kielen ymmärtäminen (ja mahd. tuottaminen) on laaja-alaisesti häiriintynyt; kehityshäiriöstä johtuva afasia Käsitteistö on selkeytymätön: "dysfasia" voi tarkoittaa samaa kuin "afasia" tai olla sen alakäsite. dysforia epämiellyttävä olo, huonovointisuus dysfunktio toimintahäiriö dysfunktionaalinen toimintahäiriöinen, toimintahäiriöstä johtuva t. siihen liittyvä dysleksia aivoperäinen lukemisen (ja kirjoittamisen) häiriö Yleiskielessä käytetään sanaa "lukihäiriö" tai "lukivaikeus" (aiemmin myös "sanasokeus") yleiskäsitteenä tarkoittamassa luku- ja kirjoitushäiriötä; "dysleksia" tarkoittaa joko samaa tai lukihäiriön vaikea-asteisia muotoja. Sana "aleksia" tarkoittaa yleensä samaa kuin "dysleksia", vaikka sanojen alkuperän perusteella "dysleksia" olisi lukemisen häiriintyneisyyttä, "aleksia" täydellistä lukemiskyvyttömyyttä. dysmorfinen (oman ruumiin) epämuotoiseksi kokemista koskeva Dysmorfinen ruumiinkuvahäiriö tarkoittaa tilaa, jossa ihminen vakavasti kokee oman ruumiinsa joiltakin osin epämuotoiseksi, vaikka se on muiden mielestä normaali. dystooppinen synkkää tulevaisuutta ennustava t. kuvaava dystopia synkkä tulevaisuuskuvitelma, kielteinen \utopia\ dyyni (suuri) hiekkakinos džihad = \jihad\ džonkki eräs kiinalainen purjealustyyppi e- \elektroninen\, \digitaalinen\ Muotietuliite, jonka kirjoitusasu vaihtelee, esimerkiksi "e-oppiminen" tai "eOppiminen". eau de Cologne [oode-kolonje t. oodəkolónj] kölninvesi, eräs hajuvesityyppi ja tuoksutyyppi eau de toilette [oode-tualette t. oodötualét] eräs hajuvesityyppi Ilmaisun tarkka merkitys vaihtelee; usein se tarkoittaa samaa kuin \eau de Cologne\ mutta voi tarkoittaa myös voimakkaampia tuoksuja sisältävää hajuvettä. ebola eräs \virus\ ja sen aiheuttama tauti, vaarallinen verenvuotokuume Aiemman käytännön mukaan kirjoitettiin "Ebola-virus", "Ebola-kuume", mutta nykysuosituksen mukaan "ebolavirus" ja "ebolakuume". economy [ekonomi] turistiluokka Lentoalalla nykyisin käytetty nimitys halvemmasta matkustusluokasta (halvempi kuin \bisnes(businessluokka)\). Usein asussa "Economy", "economy-luokka" tms. ecstacy [ekstasi] eräs voimakas huume, "ekstaasi" ecu EU:n laskennallinen \valuutta\ (ennen \euro\n käyttöönottoa) Lyhenne sanoista "European currency unit" 'eurooppalainen valuuttayksikkö'; siksi usein isokirjaimisena ECU. Kirjoitettiin joskus aksentillisena "écu", koska haluttiin luoda mielleyhtymä vanhaan rahayksikköön. écu [ekýy] vanha ranskalainen rahayksikkö; \ecu\ edafinen (kasvitieteessä:) maaperästä johtuva, maaperä- edikti (virallinen ja velvoittava) julistus editio julkaisun painos, laitos editoida toimittaa, saattaa julkaisukuntoon; muokata tekstiä (t. muuta \data\a) tietokoneohjelmalla editori tietokoneohjelma teksti\data\n kirjoittamiseen ja muokkaamiseen; (julkaisun) toimittaja t. muokkaaja Tietokoneohjelmista puhuttaessa editori tarkoittaa yleensä ohjelmaa, jolla voi kirjoittaa ja muokata tekstiä "paljaana tekstinä" ilman kursivointeja yms. ja jossa ei ole ns. tekstinkäsittelyohjelmien piirteitä kuten oikeinkirjoituksen tarkistusta. Etenkin ihmistä tarkoittaessaan sana esiintyy joskus myös kirjoitusasussa "ediittori" tai englannin mukaisessa asussa "editor". edutainment [eduteinment] opettava viihde, viihteellisesti esitetty opetus Viihteen ja opetuksen yhdistelmä. Muodostettu sanoista education 'kasvatus' ja entertainment 'viihde'. Vrt. \infotainment\. eekkeri \anglosaksinen\ pinta-alan mitta, noin 4 000 m² (0,4 ha) Englanniksi "acre". eepikko kertomakirjailija, \epiikan(epiikka)\ kirjoittaja eepos laaja runomittainen, kertova teos (esim. Kalevala); laaja kertomus yleisesti eeppinen kertova, kertomakirjallisuuteen (\epiikka\an) kuuluva eera geologinen maailmankausi eesti viro, viron kieli Tämä on sivistyssana siinä mielessä, että se on samaa alkuperää kuin viron kielen nimitys useimmissa maailman kielissä. (Vastaava koskee kansallisuuden ja maan nimeä.) Suomen kielessä käytetään vanhastaan nimitystä "viro", jota myös kielitoimisto suosittelee. Sanaa "eesti" ei kuitenkaan voi pitää virheellisenäkään. Tavanomaisin väite sanoja "Viro", "viro" ja "virolainen" vastaan on se, että "Viro" on vain yksi maakunta. Mutta vaikka se on peräisin maakunnan nimestä (Viru), niin samoin on monen muun maan ja kielen nimi monessa kielessä; esim. Saksa ja Suomi ovat nekin peräisin maakunnannimistä. eestiläinen virolainen vrt. \eesti\. eetos moraalinen mielenlaatu eetteri eräs nukuttamiseen käytetty aine; (kemiassa) yleisemmin eräästä aineryhmästä; ilma, avaruus; kuviteltu avaruuden täyttävä näkymätön aine Kemiassa eettereiksi kutsutaan aineita, joita voi muodostua, kun kaksi \alkoholi\molekyyliä yhdistyy siten, että yksi vesimolekyyli poistuu. Nukutukseen käytetty eetteri on kemialliselta nimeltään etyylieetteri. Sana "eetteri" tarkoittaa lähinnä 'ilma' esimerkiksi fraasissa "lähettää (radiolähetys) eetteriin" (s.o. ilmoille, julkisuuteen). Fysiikan historiassa "eetteri" (tai "valoeetteri") tarkoittaa aiemmin yleisesti oletettua avaruuden täyttävää ainetta, jonka aaltoliikkeeksi valo ja muu sähkömagneettinen säteily oletettiin. eettinen \etiikka\an sisältyvä t. etiikkaa koskeva efedriini eräs lääkeaine, \alkaloidi\, jota on käytetty myös \doping\-aineena efekti vaikutus, teho; keinotekoinen tehoste (esim. elokuvassa) efektiivinen vaikuttava, tehoava, tehollinen efemeraalinen = \efemeerinen\ Sana on on tullut vanhan sivistyssanan tilalle englannin vaikutuksesta. efemeerinen lyhytaikainen, ohimenevä, katoava efemeridi päivän tapahtumien luettelo; taivaankappaleen ennalta laskettujen paikkojen luettelo effeminaatio naisistuminen Miehen muuttuminen naismaiseksi. efferentti vievä (esim. hermosyy t. verisuoni), keskipakoinen egalitaarinen tasa-arvoinen, tasa-arvon aatteen mukainen egalitarismi tasa-arvoaate Joskus myös muodossa "egalitarianismi". !ISMI ego minuus, minä; ihmisen oma käsitys itsestään Käsite on tullut tunnetuksi etenkin Sigmund Freudin oppien takia; Freudilla sana liittyy kolminaisuuteen id (se, "vaistot ja vietit"), ego (minä, "tietoinen ihminen"), superego (yliminä, "omatunto"). Sana on oikeastaan \sitaattilaina\ latinasta, mutta ääntyy tuskin koskaan klassillisen latinan mukaisesti ([egoo]). egoismi [ego'ismi] itsekkyys, oman edun (häikäilemätön) tavoittelu !ISMI egosentrikko itsekeskeinen ihminen egosentrinen itsekeskeinen, minäkeskeinen egyptienne [egyptienne t. ežipsjén] \fontti\perheiden laji, jossa kirjaimet ovat päätteellisiä mutta viivat lähes tasapaksuja Egyptiennet ovat tavallaan \antiikva\n ja \groteski\n välimuotoja. Koska kyseessä on \sitaattilaina\, pitäisi kirjoitusasun oikeastaan olla ranskan mukainen "égyptienne", jota myös joskus käytetään. egyptologia muinaista Egyptiä tutkiva tieteenhaara !LOGIA eideetikko ihminen, jolla on \eideettisiä(eideettinen)\ kokemuksia eideettinen todellista aistimusta täysin vastaava (kuvitelma tai muistikuva) ejakulaatio siemensyöksy ejakuloida saada siemensyöksy eklektikko \eklektinen\, (aatteellisesti) valikoiva ihminen eklektinen (aatteellisesti) valikoiva Sävyltään usein kielteinen sana, joka viittaa asenteeseen, jossa erilaisista aatteista, uskonnoista tms. poimitaan vain "parhaita paloja", niiden miellyttäviä piirteitä, välittämättä siitä, että tulos voi olla pinnallinen sisäisesti ristiriitainenkin. eklektismi (aatteellinen) valikoivuus, \eklektisyys(eklektinen)\ Vrt. \synkretismi\. !ISMI eko- \ekologia\a koskeva t. sen mukainen; usein: luonnonvaroja (etenkin energiaa) säästävä ekofasismi (yleensä haukkumasanana:) suuntaus, joka korostaa \ekologia\a ja vaatii ihmisten toiminnan tiukkaa säätelyä luonnon suojelemiseksi ekoilu (arkiseti, usein halventavasti t. väheksyvästi:) luonnonmukaisen, \ekologisen(ekologia)\ elämäntavan suosiminen t. ihailu ekokatastrofi hyvin laaja ympäristötuho, usein kaiken elollisen tuhoavaksi mielletty ekologia luonnontalous; sen tutkiminen; oppi sen huomioon ottamisesta ihmisen toiminnassa Alun perin "ekologia" tarkoittaa elollisten olioiden ja niiden ympäristön välisen aineellisen vuorovaikutuksen eli "luonnon talouden" (esim. ravintoaineiden kiertokulku) tutkimusta. Myöhemmin sanaa ruvettiin käyttämään myös itse "luonnon taloudesta". !LOGIA Etenkin johdokseen "ekologinen" ja sen lyhentymään "eko-" liittyy yleiskielessä useimmiten ajatus raaka-aineiden säästämisestä, luonnon saastuttamisen välttämisestä jne. ekonomi kauppakorkeakoulun erään tutkinnon suorittanut; yleisemmin: talousalan asiantuntija ekonomia talous, talouden tila ekonominen taloudellinen, taloutta koskeva; säästäväinen ekonomisti taloustieteilijä, taloustutkija ekopiste kierrätettävien jätteiden kokoamispiste ekosysteemi \ekologinen(ekologia)\ \systeemi\, "luonnon talouden" järjestelmä, eliöiden ja ravinteiden vuorovaikutus; johonkin asiaan perustuva talouselämän osa Käytännössä tarkoitetaan yleensä järjestelmää, joka on jossakin suhteellisessa mielessä ympäristöstään erillinen, esimerkiksi järven ekosysteemi. Biologisen merkityksen lisäksi sanaa on ruvettu käyttämään myös myös taloudellisesta ja muusta toiminnasta, joka syntyy esimerkiksi uuden tuotetyypin perustalle. ekotalo talo, joka on suunniteltu energiaa vähän kuluttavaksi ekoterrorismi ympäristönsuojelun (\ekologia\n) nimissä tehtävästä suorasta toiminnasta käytetty nimitys, jolla se luokitellaan \terrorismi\kiksi ekotiimi muutaman kotitalouden muodostama ryhmä, joka pyrkii toiminnassaan vähentämään luonnon kuormitusta, \ekologinen(ekologia)\ \tiimi\ ekotoksikologia ympäristömyrkkyjen tutkimus, \toksikologia\n haara, joka tutkii myrkkyjen vaikutusta elolliseen luontoon eksa- !SI-järjestelmän etuliite, joka vastaa \triljoona\lla kertomista eli kerrointa 1018, tunnus E eksakti täsmällinen, tarkka Eksakteilla tieteillä tarkoitetaan tieteitä, joissa tarkat mittaukset ja laskelmat ovat olennaisessa asemassa. ekseema ihottuma, rohtuma eksegeesi (tieteellinen) raamatunselitys eksegeetti (tieteellisen) raamatunselityksen harjoittaja eksegetiikka (tieteellinen) raamatunselitysoppi eksekvatuuri ulkomailla annetun tuomion tai viranomaisen päätöksen täytäntöönpanomääräys; (\diplomatia\ssa) asemamaan antama \konsuli\ntoimen vahvistus eksemplaari kappale; näyte(yksilö) Usein leikillisesti, mutta myös vakavassa tekstissä painotuotteen kappaleista ja luonnontieteessä eliön, aineen yms. mallinäytteestä. eksentrikko poikkeava, \eksentrinen\ ihminen eksentrinen epäkeskinen; erikoinen, tavallisesta poikkeava; tasapainoton \Ellipsi(ellipsi)\n eksentrisyys on luku, joka kuvaa sitä, miten paljon ellipsi poikkeaa ympyränmuodosta, siis soikeuden mitta. eksessiivi joskus sijamuodoksi kuvattu -nta- tai -ntä-loppuinen suomen kielen muodoste, esim. kotoonta 'kotoa' Eksessiivi kuvaa vanhojen kielioppien mukaan tilasta pois siirtymistä, esim. "poliisinta" 'poliisin virasta, poliisina olemisesta'. ekshibitionismi [eksibitionismi t. ekshibitionismi] sukupuolinen suuntaus, jossa on on voimakas tarve paljastaa ruumiinsa seksuaalisia alueita; yleisemmin: itsensä (sairaalloinen) esittely !ISMI eksikkaattori eräänlainen kuivaus- ja säilytysastia, kuivatin \Laboratorio(laboratorio)\issa käytettävä astia, jossa voidaan toisaalta kuivattaa aineita (poistamalla niistä vettä tai muita haihtuvia nesteitä), toisaalta säilyttää näytteitä, jotka pilaantuisivat huoneilmassa. Myös muodossa "eksikaattori". eksistenssi olemassaolo eksistentiaalinen olemassaoloa koskeva eksistentialismi \filosofia\n suunta, joka esittää ihmisen olentona, jonka "olemassaolo edeltää olemusta" Myös nimityksiä "eksistentiaalifilosofia" ja "eksistenssifilosofia" on käytetty. !ISMI eksistoida olla olemassa eksitatorinen kiihottava, toimintaa aiheuttava Etenkin aiemmin myös muodossa "eksitatiivinen". ekskavaatio kovertaminen; koverrus, kovertuma, kuoppa eksklaavi valtion osa, joka on eristyksissä valtion pääalueesta niin, että välissä on muiden valtioiden alueita eksklusiivinen poissulkeva, yksinomainen; valikoiva, hieno ekskommunikaatio kirkon (seurakunnan) yhteydestä erottaminen ekskreetio kuonaneritys ekskreetti kuonaerite ekskrementti uloste ekskulpaatio syytteestä vapauttaminen, syyttömäksi osoittaminen t. tuomitseminen ekskursio ryhmän tekemä opintoretki ekskurssi poikkeaminen pääaiheesta; poikkeaminen asiasta ekso- ulko, ulkoinen, ulkopuolinen eksogeeninen ulkopuolisten syiden aiheuttama, ulkosyntyinen eksonyymi nimi, jota käytetään johonkin kielialueeseen kuuluvasta kohteesta (paikka, kieli, kansa tms.) muussa kielessä Esimerkiksi "Tukholma", "Saksa", "venäläinen" ja "Finnish". Eksonyymi voi olla omakielisen nimityksen muunnelma (esim. "Tukholma" johtuu ruotsalaisesta nimestä "Stockholm") tai kokonaan eri alkuperää. eksoottinen outoutensa (vierasmaalaisuutena) takia kiinnostava ja kiehtova Alkujaan sana "eksoottinen" viittaa jonkin asian tai ilmiön vierauteen tai vierasperäisyyteen, mutta se on ruvennut tarkoittamaan etenkin kaukaisten maiden ja vieraiden kulttuurien piirteitä, jotka ovat kiehtovia, koska ne poikkeavat tutuista, tavallisista oloista. Suomalaiset pitävät eksoottisina usein erityisesti \trooppisten(trooppinen)\ maiden oloja. eksoplaneetta [ekso-planeetta] \planeetta\, joka kiertää muuta tähteä kuin Aurinkoa Vrt. ulkoplaneetta 'aurinkokuntamme planeetta, jonka rata on Maan radan ulkopuolella'. eksoplasma [ekso-plasma] soluliman pintakerros, ulkolima eksorkismi pahojen henkien poismanaaminen Etenkin aiemmin myös muodossa "eksorsismi"; ks. K vai s? eksorkisti henkien pois manaaja, \eksorkismi\n harjoittaja; eräs \katolisen(katolinen)\ kirkon hengellisen säädyn alemman asteen jäsen eksotiikka \eksoottisuus(eksoottinen)\ ekspansiivinen laajentuva, laajentumishaluinen ekspansio laajeneminen, levittäytyminen ekspatriaatti kotimaansa ulkopuolella toimiva (työntekijä tms.), ulkomailla työskentelevä t. opiskeleva Joskus virheellisessä asussa "ekspatriootti", koska sekaantunut sanaan "\patriootti\". Arkikielessä usein lyhentyneenä "ekspatti" tai englannin mukaisesti "expat". ekspeditööri toimentaja Virkanimike aiemmin mm. postilaitoksessa. eksperimentaalinen kokeellinen ekspiraatio uloshengitys; \ekspiroituminen(ekspiroitua)\ ekspiroida hengittää ulos ekspiroitua (\datatekniikassa(datatekniikka)\) poistua vanhentuneisuuden takia, esim. asetetun määräajan täytyttyä ekspertti asiantuntija eksplementtikulma kulma, joka lisättynä annettuun kulmaan tuottaa täysympyrän (360°) eksplikatiivinen selittävä; (kielitieteessä) yleisesti alistava (\konjunktio\) (esim. "koska") eksplikoida sanoa suoraan, selittää selvästi (jättämättä asioita pääteltäväksi) Vastakohta: \implikoida\. Aiemmin käytettiin myös muotoa "eksplisoida"; ks. !KS eksplisiittinen suoraan ilmaistu, \eksplikoitu(eksplikoida)\ Vastakohta: \implisiittinen\. eksploitaatio hyväksikäyttö Alkujaan sanaa käytettiin mm. siirtomaiden ja niiden väestön hyväksikäytöstä (usein kielteisessä mielessä: riistäminen). Nykyisin se tarkoittaa taiteessa laskelmoitua yleisön kiinnostuksen hyväksikäyttöä, esim. väkivallan tai \pornografia\n laajaa sisällyttämistä elokuvaan jonkin tekosyyn varjolla. Usein se voitaisiin suomentaa (väkivallalla tms.) mässäilyksi. eksploosio räjähdys; (\fonetiikassa(fonetiikka)\:) laukeaminen, laukeama, sulkeuman avautuminen \klusiilia\ äännettäessä eksploraatio tutkimus (varsinkin lääketieteellinen) eksploratiivinen tutkiva, tutkimustarkoituksessa tehty, tutkimus- eksponentiaalinen kiihtyvä; sellainen, jota voidaan kuvata \eksponentti\lausekkeella Sanaa käytetään yleensä ilmiöstä, jota voidaan kuvata tai ajatella kuvattavan muotoa y = a×bt olevalla lausekkeella, missä tyypillisesti t kuvaa aikaa ja b > 1, jolloin a kasvaa kiihtyvällä vauhdilla t:n kasvaessa. eksponentti \potenssi\a osoittava luku; (kirjallisuudessa) ilmentymä Tavanomaisissa matemaattisissa merkinnöissä eksponentti kirjoitetaan kirjainten perustasoa ylemmäs ja usein pienemmällä kirjasinlajilla, esim. m⊃3. Jos tämä ei ole mahdollista, korvikemerkintöinä käytetään sellaisia kuin m^3 tai m**3. eksportoida viedä maasta (kaupallisesti) eksportti vienti(kauppa) ekspressiivinen ilmaisuvoimainen, ilmeikäs ekspressionismi taidesuunta, jota luonnehtii pyrkimys taiteilijan kokemuksen voimakkaaseen ilmaisemiseen !ISMI ekstaasi hurmio, hurmioituneisuus; (puhekielessä) eräs huume, \ecstacy\ ekstaattinen hurmioitunut ekstensiivinen laajaperäinen; ulospäin suuntautunut Esimerkiksi maanviljelyä sanotaan ekstensiiviseksi eli laajaperäiseksi, jos viljellään laajoja alueita suhteellisen vähäisellä työvoimalla, ja \intensiiviseksi(intensiivinen)\ eli voimaperäiseksi, jos taas työn ja muiden voimavarojen käyttö pinta-alayksikköä kohti on suuri. ekstensio laajennus; laajentaminen; laajentuminen; niiden olioiden joukko, johon jokin nimi tai muu ilmaisu viittaa; ojennus(liike) ekstensionaalinen \ekstensio\ta koskeva t. korostava t. siihen perustuva eksternaalinen ulkoinen eksterritoriaalinen [eks-territoriaalinen] (valtion) alueen ulkopuolisena pidetty, vaikkakin maantieteellisesti sen sisällä Erityisesti \diplomatia\an sisältyvästä periaatteesta, jonka mukaan valtion lähetystön alueella katsotaan olevan eksterritoriaalioikeus: se kuuluu lähettäjävaltion oikeudenkäyttövaltaan. ekstra (ylimääräinen) lisä; erinomainen; (yhdyssanojen alkuosana myös) ulko- Lohjennut erilliseksi sanaksi (jollaisena ei vielä ihan kirjakielinen), koska esiintyy lukuisten sivistyssanojen alkuosana. ekstrahoida erottaa, ottaa erilleen; uuttaa ekstrakti uute; tiivistelmä ekstranet(ti) \internet\in tekniikoita käyttävä \netti\, joka on rajattu jonkin yhteisön ja sen yhteistyökumppanien käyttöön Usein vielä sitaattilainana "extranet". ekstrapolaatio = \ekstrapolointi(ekstrapoloida)\ ekstrapoloida arvioida \funktio\n arvo jonkin alueen ulkopuolella siitä, mitä arvoja se saa sen reunoilla Yksinkertaisimmassa tapauksessa kyse on yhden muuttujan funktion \lineaarisesta(lineaarinen)\ interpoloinnista, jossa arvo jonkin välin ulkopuolella (mutta yleensä lähellä) olevassa pisteessä lasketaan funktion arvoista välin päätepisteissä ikään kuin funktio olisi lineaarinen. Vertaa: \interpoloida\. ekstraterrestriaalinen maapallon ulkopuolinen (elämä) ekstravagantti liioitteleva, kohtuuton ekstraversio ulospäinsuuntautunut (asenne tai luonne); vastakohta: \introversio\ ekstravertti = \ekstrovertti\ ekstremismi mielipiteiden t. asenteiden äärimmäinen jyrkkyys t. taipumus sellaiseen !ISMI ekstremofiili äärimmäisissä oloissa (esim. erittäin kuumassa) elävä eliö ekstrovertti ulospäinsuuntautunut ihminen; vastakohta: \introvertti\ Harvemmin muodossa "ekstravertti". ekstruuderi suulakepuristin ekstruusio hampaan eteentyöntyminen ekto- ulko-; pinta- Yleensä ekso-alkuiset muodot ovat tavallisempia. ektoplasma [ekto-plasma] henkimaailmasta peräisin olevaksi väitetty aine; (\biologia\ssa:) \eksoplasma\ ekumeeninen (kristillisten) kirkkojen välinen; yleiskirkollinen, yleinen ekumenia pyrkimys (kristillisten) kirkkojen väliseen tiiviimpään yhteyteen ekvaattori päiväntasaaja t. sitä vastaava pinta Yleisesti, \geometria\ssa määriteltynä, ekvaattori on pyörähdyspinnan akselia vastaan kohtisuora ympyrä tai taso, joka jakaa pinnan kahteen yhteneväiseen osaan. ekvi- tasa-, tasaus-, yhtäläis- ekvivalenssi (täydellinen) vastaavuus, samanarvoisuus ekvivalentti (täydellisesti) vastaava, samanarvoinen Myös: ekvivalenttinen; ks. !NEN. elaboroida kehittää, kehitellä, työstää (ajatuksia, ideoita) elastinen kimmoisa, joustava elastomeeri \elastinen\, kumimainen \polymeeri\ elatiivi suomen eräs sijamuoto, -sta- tai -stä-loppuinen ns. sisäinen erosija Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: sisäeronto. eldorado [eldoraado] kultamaa, paratiisi, onnela Alkujaan erisnimi, El Dorado, oletetun kultaa tuottavan maan nimitys. elefantiaasi imuteiden tuhoutumisesta johtuva pysyvä raajan turpoaminen Esiintyy etenkin \filariaasi\n \kroonisessa(krooninen)\ vaiheessa, jolloin alaraaja on turvonnut. Myös nimellä "elefanttitauti", aiemmin myös "norsutauti", lääketieteen \latina\ssa "elephantiasis". elefantti norsu eleganssi aistikkuus, tyylikkyys elegantti aistikas, tyylikäs elegia kaihomielinen runo tai sävellys; (runousopissa) \elegistä(eleginen)\ mittaa noudattava runo elegikko \elegisiä(eleginen)\ runoja luova taiteilija eleginen kaihomielinen; (runousopissa) \distikon\eista koostuva elektiivinen valikoiva, valintaan perustuvaa Elektiivinen sairaanhoito tarkoittaa kiireellisen hoidon vastakohtaa, siis kiireetöntä hoitoa. elektro- sähkö- elektrodi sähkönjohtimen pää, jonka kautta virta johtuu väliaineeseen tai väliaineesta Ehdotus omaperäiseksi vastineeksi: kohtio. Ks. \anodi\ ja \katodi\. Kirjoitusasu ns. !OLI-säännön mukainen. elektrofysiologia solujen \sähkömagnetismi\n tutkiminen ja käyttö mm. lääketieteessä elektroluminesenssi sähköllä aikaan saatava \luminesenssi\ elektrolyysi \kemia\llisten \reaktio\iden aikaansaaminen sähkövirran avulla elektrolyytti sähköä johtava \ionisoituva(ionisoida)\ aine elektrolyyttinen \elektrolyysi\ssä tapahtuva t. siihen liittyvä elektron (hist.) lähinnä kullasta ja hopeasta koostuva metalliseos; magnesiumin ja alumiinin seos; meripiha Suomen kielessä sanasta on käytetty kreikan mukaista asua, mutta nykyisin 1. merkityksessä sen tilalla käytetään myös (latinan ja englannin mukaista) asua elektrum. elektroni \atomi\n ydintä kiertävä alkeishiukkanen Sähkövaraukseltaan \negatiivinen\. Atomin vuorovaikutus muiden atomien kanssa koskee yleensä nimenomaan elektroneja, ja elektroneihin perustuvat niin kemialliset sidokset kuin monet sähköilmiöt. elektroniikka \elektronisten(elektroninen)\ ilmiöiden tutkimus ja hyväksikäyttö; niihin perustuvat laitteet Käytännössä elektroniikkaan ei lueta yksinkertaisia sähköilmiöitä vaan (yleensä heikkoina virtoina käytettävän) sähkön kehittynyt hyväksikäyttö sellaisissa laitteissa kuin elektroniputket, \transistori\t, mikropiirit ja näistä kootut järjestelmät kuten tietokoneiden \prosessori\t. elektronimikroskooppi \mikroskooppi\, jossa kuvanmuodostus perustuu \elektroni\suihkuun Voidaan rakentaa paljon enemmän suurentavaksi kuin tavallinen mikroskooppi, jopa niin, että yksittäiset \molekyyli\t voidaan havaita. elektroninen vapaiden \elektroni\en ominaisuuksiin perustuva; (usein virheellisesti) =\digitaalinen\ Vrt. \elektroniikka\. Sanaa "elektroninen" tai sitä vastaavaa etuliitettä "\e-\" käytetään usein nimenomaan sellaisesta digitaalisuudesta, johon liittyy jokin "verkko", \netti\. elektroskooppi koje sähkövarausten mittaamista varten elektrum = \elektron\ elementaarinen alkeellinen, alkeis-; alkuaineita koskeva; alkuainemuodossa oleva Joskus käytetty rinnakkaismuoto: elementäärinen. (Ks. selitystä Mistä kielestä?.) elementti (rakentamisessa) valmisosa; (yleiskielessä) ympäristö, olot t. ala; (sähköopissa) sähköpari; (matematiikassa yms.) alkio; (filosofian historiassa) perusaine, "alkuaine" Yleisessä merkityksessä 'perusosa, perusaines' sanaa käytetään suomessa harvoin, mutta se esiintyy usein eri alojen terminä. Rakentamisessa "elementti" on tehtaassa valmistettu osa, esim. (iso) osa seinää (seinäelementti), joka tuodaan rakennustyömaalle. Filosofian historiassa sana tarkoittaa olevaisen perusainetta; \antiikin(antiikki)\ Kreikan filosofeilla oli erilaisia oppeja tästä, ja tunnetuin on niiden yhdistelmäksi muodostettu neljän elementin (maa, vesi, tuli ja ilma) oppi. Nykyisessä yleiskielessä esim. ilmaisu "olla omassa elementissään" 'olla omalla alallaan t. itselleen sopivissa oloissa, olla kuin kala vedessä' on tästä kaukainen heijastuma. Matematiikassa ja vastaavilla aloilla "elementit" tarkoittavat jonkinlaisia perusosia, joista jokin kokonaisuus koostuu. Esimerkiksi joukko-opissa elementti tarkoittaa joukon jäsentä; yleensä sopii paremmin sana "alkio". Numeerisen laskennan eräs perusmenetelmä, elementtimenetelmä, perustuu alueen tai tilan jakamiseen pieniin osiin, elementteihin. Merkkauskielten yhteydessä "elementti" tarkoittaa \dokumentin(dokumentti)\ osaa, joka on erikseen osoitettu merkkauksella. Toisin kuin sanan useimmissa muissa merkityksissä, elementti tässä merkityksessä voi (usein) sisältää muita elementtejä. eliitti parhaimmisto, valiojoukko elisio loppuheitto, sanan loppuvokaalin jääminen pois vokaalialkuisen sanan edeltä; myös yleisemmin loppuäänteiden pois jäämisestä elitismi pyrkimys esiintyä \eliitti\in kuuluvana tai korostaa siihen kuulumistaan Sana on käytännössä kai aina jonkinlainen moitesana, joka on lievästi elitistinen tapa sana pitävänsä jotakin ylpeytenä, pöyhkeilynä tai kerskailuna. !ISMI eliksiiri ihmelääke; \alkemisti\en ihmeaine, "viisasten kivi" \Farmasiassa(farmasia)\ sana tarkoitti aiemmin eräitä uuttamalla valmistettuja nestemäisiä lääkkeitä. eliminaatio poistaminen, \eliminointi(eliminoida)\ t. eliminoituminen eliminoida poistaa, sulkea pois (yleisesti ja useissa erikoismerkityksissä) Esimerkiksi matematiikassa eliminointi voi tarkoittaa jonkin muuttujan poistamista yhtälöstä \algebra\llisilla laskutoimituksilla. Päättelyssä tai päätöksenteossa eliminointi tarkoittaa vaihtoehtojen karsimista sitä mukaa, kuin ne todetaan mahdottomiksi tai huonoiksi. \Bridgessä(bridge)\ sana tarkoittaa jonkin maan ("värin") kaikkien korttien pelaamista pois. \Biologiassa(biologia)\ eliminoituminen eli eliminaatio tarkoittaa \geeni\en sattumanvaraista häviämistä \populaatio\sta. Sanaa käytetään myös puolittain peittelevänä nimityksenä ihmisen tappamiselle. ellipsi (täysin säännöllinen) soikio; (sanan tms.) poisheittyminen tai -jättäminen; sellaista tarkoittava kolmen pisteen symboli tai jono (...) ellipsoidi pinta t. kappale, jonka voidaan ajatella syntyvän, kun \ellipsi\ pyörähtää akselinsa ympäri elliptinen soikionmuotoinen; pois jäämisen tai jättämisen kautta muodostunut; (matematiikassa) \ellipseihin(ellipsi)\ liittyvä eloksoida käsitellä pinta hapettamalla se \elektrolyyttisesti(elektrolyyttinen)\ Etenkin \alumiini\pintojen käsittelystä. emali lasite, lasimainen päällyste; (hammas)kiille emansipaatio (naisten) vapauttaminen (miehen) holhouksesta t. ylivallasta Alkujaan latinan sanan "emancipatio" tarkoittaa pojan julistamista täysivaltaiseksi kansalaiseksi, vapauttamista isän holhouksesta. Nykyisin "emansipaatio" tarkoittanee kuitenkin nimenomaan naisten vapauttamista aviomiehen vallasta tai yleensä miesten ylivallasta taikka naisiin kohdistuvasta syrjinnästä. Tällöin tavallisesti viitataan toimenpiteisiin, joilla näkyvimpiä ylivallan tai syrjinnän muotoja poistetaan tai lievennetään. Kehittyneiden maiden osalta kyse on tällöin lähinnä historiallisesta käsitteestä; nykyaikaisiin pyrkimyksiin viitataan esim. ilmaisulla "(sukupuolten) tasa-arvo". emansipatorinen \emansipaatio\n pyrkivä; emansipaatiota merkitsevä emansipeerata vanhahtava muoto sanasta "\emansipoida\" emansipoida vapauttaa, suorittaa \emansipaatio\ embargo saarto; kielto julkaista ennen määräaikaa; takavarikointi Kansainvälisessä oikeudessa alkujaan se, että valtio ottaa haltuunsa satamassa olevan vieraan valtion aluksen tai ainakin estää sitä lähtemästä. Nykyisin tavallisemmin: (valtioon kohdistettu) saarto. \Journalismi(journalismi)\ssa: se, että ennakkoon toimitettua aineistoa ei saa t. ei pitäisi julkaista ennen määrättyä ajankohtaa. embleemi tunnuskuva, tunnusmerkki, tunnus; vertauskuva embryo (eläimen t. ihmisen) alkio emergenssi äkillinen uuden esille tulo; uusien ilmiöiden synty monimutkaisen kehityksen kautta; versokasvien solukkokarva \Filosofia(filosofia)\ssa "emergenssillä" viitataan erityisesti käsityksiin, joiden mukaan järjestelmiin ilmaantuu kokonaan uudenlaisia ilmiöitä ikäänkuin itsestään. emergentti äkillisesti t. laadullisesti uutena esille tuleva, sellainen, joka syntyy \emergenssi\ssä Myös: emergenttinen. emeritus [emeritus] eläkkeelle jäänyt (professori, piispa tms.) Sanasta esiintyy useita ääntämyksiä. Ks. Emeritus: eläkeläisen kunnianimitys. Naispuolisesta emerituksesta on ruvettu käyttämään \feminiini\muotoa "emerita". emfaattinen painokas, painollinen, korostava; mahtipontinen emigrantti maasta pois muuttanut Periaatteessa sana "emigrantti" tarkoittaa maasta toiseen muuttanutta lähtömaan kannalta katsottuna, kun taas kohdemaan kannalta hän on \immigrantti\. Hyvin tavallista on kuitenkin käyttää sanaa "emigrantti" molemmissa tapauksissa. Usein tätä sanaa käytetään varsinkin ihmisistä, jotka muuttavat poliittisista syistä, esimerkiksi vallankumouksen jälkeen, kun taas muita muuttajia sanotaan maahanmuuttajiksi, siirtolaisiksi tms. emigroitua muuttaa pois (maasta) Aiemmin sanalla "emigroida" oli sama merkitys. emiiri ruhtinas \islam\ilaisessa maailmassa (Lähi-Idässä tai Pohjois-Afrikassa) Myös valtion hallitsijan nimitys (Kuwaitin emiiri). eminenssi ylhäisyys, ylhäinen henkilö "Harmaa eminenssi" tarkoittaa julkisuudesta poissa pysyttelevää mutta asioihin hyvin merkittävästi vaikuttavaa henkilöä. emiraatti \emiiri\kunta, emiirin hallitsema maa tai alue emittoida lähettää, suorittaa \emissio\ Joskus myös asussa "emitoida". emissio osakkeiden tms. laskeminen markkinoille, esim. osakeanti; hiukkasten tai säteilyn lähettäminen emoji [emodži t. emoji] eräänlaisia kuvanomaisia merkkejä Emojit ovat tyypillisesti kuvamerkkejä eli \piktogrammeja(piktogrammi)\ ja ulkoasultaan usein värikkäitä. Emojien käyttö on levinnyt japanilaisista tekstiviesteistä muuhunkin viestintään. Kielitoimiston sanakirjassa sanalle ei ole ääntämisohjetta, mikä tarkoittaa sen ääntämistä kirjoitusasun mukaan [emoji] eikä japanin mukaan [emodži]. emootio tunne, mielenliikutus emotionaalinen tunneperäinen; tunteita koskeva, tunteiden alaan kuuluva emotivismi käsitys, jonka mukaan moraaliset arvot ovat vain tunteiden, \emootio\iden ilmaisuja empaattinen toisen tunteisiin eläytyminen empatia eläytyvä myötätunto empiiri = \empire\ empiirikko kokeellista tutkimusta tekevä tieteenharjoittaja; \empirismi\n kannattaja empiirinen kokemusperäinen (esim. mittaamalla selvitetty), vastakohtana \teoreettiselle(teoreettinen)\ empire [ampiir tai ãpíir] Napoleonin aikainen, antiikkia jäljittelevä tyylisuunta Joskus käytetty vastine: keisarityyli. Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. empiria kokemus (varsinkin tieteenfilosofian käsitteenä) empirismi filosofian suunta, joka korostaa kokemuksen merkitystä !ISMI empowerment [impauerment] oikeuksien, valtuuksien tai vapauksien antaminen Sana on alkujaan tarkoittanut valtuuttamista tms. mutta muodostunut epämääräiseksi muotisanaksi, jolla luodaan mielikuvaa, että ihmisille annetaan enemmän valtaa vaikuttaa omaan työhönsä tai muihin asioihinsa. Useita erilaisia suomalaisia vastineita on ehdotettu tai käytetty, mm. voimaantuminen ja valtaistaminen. emu eräs lentokyvytön lintu Erisnimi "Emu" tai "EMU" on eri alkuperää: lyhennesana, joka johtuu sanoista "European Monetary Union" 'Euroopan rahaunioni' (suomeksi virallisesti: Euroopan talous- ja rahaliitto). emulgoitua sekoittua \emulsio\ksi emulaatio jäljittely, \emulointi(emuloida)\ laite t. ohjelma emulaattori jäljittelevä, \emuloiva(emuloida)\ laite t. ohjelma emuloida jäljitellä, matkia (etenkin laitteen toimintaa) Sanaa käytetään \datatekniikassa(datatekniikka)\ mm. siitä, että jonkin vanhan laitteen toimintaa yksityiskohtaisesti jäljitellään uudemmassa laitteessa ohjelmistolla. Tämän ansiosta voidaan vanhoja sovelluksia käyttää uusissa laitteissa. emulsio nesteiden seos, jossa neste on sekoittuneena toiseen pisaroina Ehdotettu omaperäisempi vastine: maidos. Vrt. \kolloidi\. en bloc [ãblók] yhtenä kokonaisuutena, yhdessä \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ ranskasta. en passant [ãpasã´] ohimennen, sivumennen \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ ranskasta. Esiintyy mm. \šakki(šakki)\terminä ohestalyönnistä puhuttaessa. en passant [ãpasãã] ohimennen, sivumennen; oheisvaikutuksena; sattumalta \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ ranskasta. Ilmaus "lyönti en passant" tai pelkkä "en passant" tarkoittaa šakkipelissä ohestalyöntiä (sotilas lyö kaksoisaskeleen ottaneen sotilaan ikään kuin se olisi ottanut vain yhden askeleen). enantio- peilikuva- encore [ãkóor] uudestaan, lisää Yleisön näyttelijöille, yhtyeelle tms. esittämä huuto, jolla heitä pyydetään takaisin lavalle (suosionosoituksia varten tai vielä yhden kappaleen esittämiseksi tms.), tai sellaisen johdosta t. muusta syystä esitetty ylimääräinen ohjelmanumero tms. endeeminen kotoperäinen, suppealla alueella esiintyvä (eliölaji); paikallinen, paikkakunnallinen (tarttuvan taudin esiintyminen) endo- sisä- endogeeninen sisäsyntyinen endokrinologia umpieritysoppi Umpirauhasia ja niiden erittämiä \hormoneja(hormoni)\ tutkiva tieteenala. !LOGIA endomorfinen erään luokituksen mukainen ihmisen rakennetyyppi: pyöreäkasvoinen, lyhytraajainen ja lihavuuteen taipuvainen endorfiini elimistön tuottama aine, jolla on samanlaisia vaikutuksia kuin \morfiini\lla energeettinen \energia\a koskeva, energia- energia \fysiikan(fysiikka)\ peruskäsite, joka usein määritellään kyvyksi tehdä työtä; tarmo, puhti Merkitykset usein toisiinsa osittain sekaantuneita. Sanaa "tarmo" on joskus ehdotettu myös suomenkieliseksi fysiikan termiksi. Ruoka-aineista puhuttaessa "energia" viittaa niiden sisältämiin \hiilihydraatteihin(hiilihydraatti)\, rasvoihin ja valkuaisaineisiin (ja \alkoholi\in ja kuituihin), joita elimistö voi käyttää energian tuottamiseen. energinen tarmokas Usein virheellisesti yhdyssanan jälkiosana, esimerkiksi "vähäenerginen", pitää olla "vähäenergiainen" (vähän energiaa sisältävä). energisoida piristää, tehdä \energiseksi(energinen)\; muuttaa \energia\ksi, käyttää energiantuotantoon engrammi muistijälki aivoihin jäänyt muutos, joka säilyttää kokemuksen enigma arvoitus enigmaattinen arvoituksellinen enkefaliitti aivotulehdus enkefalo- aivo- enklaavi erillisalue, valtion osa, joka on toisen valtion sisällä t. toisten valtioiden kokonaan ympäröimä taikka vastaavasti kunnan osa toisen kunnan sisällä tms. enkliitti painollisen ja painottoman sanan kiinteä yhtymä enkliittinen liite-, liitännäis-, edeltävään sanaan liitännäisenä liittyvä Erityisesti: enkliittinen partikkeli = liitepartikkeli eli \partikkeli\, joka ei esiinny itsenäisenä vaan vain sanan osana, esim. suomen -kin. ennea- yhdeksän- enneagrammi eräs yhdeksänkulmainen viivakuvio; sellaista käyttävä yhdeksänkohtainen \persoonallisuus\tyyppien luokittelu enologia viinioppi, viinien ja viinivalmistuksen tutkimus t. tuntemus !LOGIA ensemble [ãsãã´bl(e)] yhtye ensyklopedia tietosanakirja, (aakkosellisesti järjestetty) hakuteos entalpia järjestelmän lämpösisältö, \termodynamiikan(termodynamiikka)\ perussuureita entente [entente t. ãtã´t] yhteisymmärrykseen perustuva valtioiden yhteistyö ilman suoranaista liittosuhdetta Sanaa käytetään etenkin 1. maailmansodan toisen osapuolen, ns. ympärysvaltojen, tärkeimmistä maista (Ranska, Iso-Britannia ja Venäjä) tai alkuperäisestä Ranskan ja Ison-Britannian yhteistyösuhteesta, entente cordiale ('sydämellinen yhteisymmärrys'). Sana on \sitaattilaina\ ranskasta. entero- suoli-, suolisto-, vatsa- enterotabletti lääke\tabletti\, joka on päällystetty niin, että lääkeaine vapautuu vasta ohutsuolessa entiteetti olio; kokonaisuus; rakenneosa entomologia hyönteistiede !LOGIA entrata (historiassa:) tehdä \entraus\; (murteissa ja arkikielessä:) muuttaa, korjata, säätää; (joskus käännöskielessä yms.:) mennä t. tulla sisään entraus ennen meritaisteluissa käytetty menetelmä, jossa erityisiä entraushakoja käyttäen kytkeydyttiin vihollisalukseen sen valtaamiseksi entrecôte [antrekoot] naudan ruhon osa etuselän ja ulkofileen välissä t. siitä valmistettu pihvi Useiden sanakirjojen mukaan "välikyljys", mutta kyseessä on luuton liha, kun taas kyljyksiksi muuten sanotaan luun sisältäviä ruhonosia. Ääntämys vaihtelee suuresti; ranskan mukainen ääntämys on suunnilleen [ãtrəkót]. entropia järjestelmän epäjärjestyksen (sekoittuneisuuden) astetta kuvaava suure Mitä suurempi epäjärjestys, sen suurempi entropia. Vrt. \informaatio\. Sanaa käytetään termodynamiikassa ja informaatioteoriassa. Termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan luonnossa tapahtumien suunta on kohti entropian lisääntymistä. Ehdotettu suomennos: haje. entsyymi (\biokemia\llisia) \reaktio\ita \katalysoiva(katalysoida)\ valkuaisaine Entsyymit vaikuttavat elävissä olennoissa, mutta niitä käytetään myös teollisuudessa, lian hajottamiseen pyykinpesussa jne. Ehdotettu suomennos: käyte. entusiasmi (suuri) innostus !ISMI entymologia sanan "\etymologia\" virheellinen asu Voi johtua sekaantumisesta sanaan "\entomologia\". environmentalismi ajatussuuntaus, joka korostaa ympäristötekijöiden vaikutusta eoni geologian ajanjaksojen ylimmän tason jakson (maailmankautta pitempi) nimitys Myös sanaa "aioni" on käytetty, mutta se tarkoittaa vanhastaan pitkää ajanjaksoa yleisesti. epideeminen kulkutaudinomainen, \epidemia\na esiintyvä epidemia kulkutauti (myös kuvaannollisesti), taudin t. muun ilmiön poikkeuksellinen yleisyys Alkujaan sana tarkoittaa kulkutautia eli tarttuvan taudin esiintymistä suuressa osassa väestöä ja leviämistä paikkakunnalta toiselle. Nykyisin se tarkoittaa myös vain tavallista suurempaa yleisyyttä. epidemiologi tartuntatautilääkäri epidemiologia tieteenala, joka tutkii sairauksien esiintyvyyttä yms. väestötasolla tilastollisin menetelmin; (vanh.) tatuntatautioppi, kulkutautioppi epidemiologinen \epidemiologia\an kuuluva; (vanh.) tartuntatautiopillinen epifania (jumalallinen) ilmestyminen; ilmestysjuhla, loppiainen epifenomeeni seurannaisilmiö, (epäolennainen) oheisilmiö; näennäisilmiö epifenomenaalinen \epifenomeeni\n luonteinen epifyytti päällyskasvi, toisen kasvin päällä (esim. köynnöksenä) kasvava epigeneesi yksilön tai elimen kehittyminen erilaistumattomasta kudoksesta epigeneettinen kasvun ja erilaistumisen, \epigeneesi\n aikainen t. siihen liittyvä; \geeni\en toiminnan päälle rakentuva; ympäröivää kivilajia nuorempi epigoni jäljittelijä epigrafi piirtokirjoitus, kiveen hakattu kirjoitus; \motto\; mietelause epigrammi lyhyt runo, jossa on (usein mieleenpainuva) iskevä huomio tai toteamus epiikka kertomakirjallisuus, etenkin runomuotoinen epikriisi (lääkärin laatima) hoitotiivistelmä Hoidon päätyttä laadittava kertomus sairauden kulusta ja hoidosta sekä jatkosuunnitelmista. epikurolainen \filosofi\ Epikuroksen oppien mukainen; niiden kannattaja; nautiskelija epilaatio karvojen poisto epilaattori laite karvojen, varsinkin säärikarvojen, poistoon epilepsia eräs keskushermoston sairauksien ryhmä, kaatumatauti Nimitystä "kaatumatauti" pidetään nykyisin usein leimaavana ja sitä siksi vältetään; se johtuu joillekin epilepsian muodoille ominaisista kohtauksista. epileptikko \epilepsia\a sairastava, kaatumatautinen henkilö epileptinen \epilepsia\lle ominainen, kaatumatautinen epilogi loppusanat, jälkisanat; loppunäytös episentrumi maanjäristyksen keskus Tarkkaan ottaen: kohta, jossa maanalaisesta maanjäristyksen keskuksesta eli hyposentrumista lähtevät järistysaallot kohtaavat maanpinnan tai merenpohjan. Joskus virheellisesti muodossa "episentri". episkooppi pintakuvaheitin, läpinäkymättömien kuvien heijastin episkopaalinen \anglikaaninen\; piispallinen episodi sivunäytös, sivutapahtuma, pääjuonesta (melko) irrallinen tapaus episteeminen tietoa koskeva, tieto-opillinen epistemologia tieto-oppi, tietoteoria, tietoa tutkiva \filosofia\n ala !LOGIA epistola kirjeen muotoinen Uuden Testamentin kirja; sellaisesta luettava katkelma; kirje; puhetulva, (nuhde)saarna epitafi hautakirjoitus; kirkkoon asetettu vainajan muistotaulu epiteeli ihon t. limakalvon pinnan päällyskerros, jossa ei ole verisuonia epiteetti henkilön nimeen pysyvästi liitetty luonnehtiva määrite; olennainen ominaisuus;lisänimi; (kieliopissa) substantiivin määrite Esimerkiksi ilmaisussa "Kaarle Suuri" jälkimmäinen sana on epiteetti. epo eräs \doping\iin käytetty \hormoni\, erytropoietiini Myös asussa "EPO" ja "epo-hormoni". epoletti olkakoriste sotilaan, virkamiehen tms. takissa Yleensä epolettiin kuuluu tupsuja. Suomessa epoletit ovat nykyisin käytössä vain meriupseerien \paraati\asuissa. eponyymi sellainen henkilönnimi, josta on muodostettu paikan, kansan tms. nimitys epookki aikakausi; aikakauden lähtö- tai käännekohta; \epookkidraama\ Erityisesti \paleontologia\ssa ja \geologia\ssa yksi ajoituksen yksikkö, kesto muutamista miljoonista pariinkymmeneen miljoonaan vuoteen. epookkidraama jotakin mennyttä aikakautta (epookkia), usein erityisesti sen yläluokan elämää, kuvaava näytelmä tai elokuva Myös lyhentyneenä muodossa "epookki", joka on luonteeltaan puhekielinen, mutta nykyisin yleiskieleen hyväksytty. epsilon kreikkalaisen aakkoston viides kirjain, Εε Vrt. \alfa\an. Matematiikassa pieni epsilon esiintyy usein tarkoittamassa "mielivaltaisen pientä lukua". erektio siittimen jäykistyminen tai jäykistyneisyys eremiitti erakko, (uskonnollisista syistä) yksin, muista eristyksissä elävä ihminen Sana on vanhaa kieltä. Aiemmin myös asussa "eremiitta". ergi \energia\n yksikkö ns. CGS-järjestelmässä, 0,1 mikro\joule\a ergo siis, joten; yhdyssanojen alkuosana: työ-, toiminta- Päätelmää ilmaiseva ergo on \sitaattilaina\ latinasta, ja voi siksi ääntyä myös "ergoo". Yhdyssanoissa esiintyvä ergo- 'työ-' on eri alkuperää (kreikasta). ergodinen tasaantuva; pitkän aikavälin tasapainoa koskeva; lukijalta ponnistuksia vaativa Sanaa käytetään \matematiikassa(matematiikka)\ kuvaamassa järjestelmien käyttäytymistä silloin, kun aika tai muu \parametri\ kasvaa paljon tai rajatta. Sillä kuvataan myös järjestelmää, joka silloin lähestyy vakaata tilaa, erityisesti sellaista, joka palaa lopulta mihin tahansa tilaansa. Lisäksi sana viittaa tällaisten järjestelmien ominaisuuksiin ja tutkimiseen. Kirjallisuustieteessä sanaa on ruvettu käyttämään aivan muussa merkityksessä, tarkoittamaan kirjallisuutta, jonka lukeminen vaatii lukijalta erityisiä ponnistuksia. ergometri laite lihastyön mittaamiseksi ergonomia oppi työn menetelmien, välineiden ja ympäristön tekemisestä ihmisille sopiviksi; menetelmän tms. ominaisuudet ihmisen kannalta Ehdotettu suomalaisempi vastine: "työtiede". ergonominen \ergonomia\an kuuluva tai sen mukainen erineumi (kasvin) nukkaäkämä eriometri villakuidun paksuuden mittauslaite; punasolujen läpimitan mittauslaite erkkeri seinästä ulkoneva tornimainen, ikkunallinen rakennuksen osa erodoida kuluttaa, syövyttää, aiheuttaa \eroosio\ta; (lääketieteessä:) aiheuttaa haavauma t. syöpymä, eroosio eroosio maaperän kuluminen etenkin juoksevan veden ja tuulen vaikutuksesta; (lääketieteessä:) orvaskeden t. limakalvon pintahaavauma t. hammaskiilteen pinnan syöpymä eroottinen \erotiikka\an kuuluva, rakkaus- erosoida = \erodoida\ erotiikka \seksuaalinen\ rakkauselämä, varsinkin sen ulkonaiset ilmentymät Usein sanojen "erotiikka" ja "seksi" ero on lähinnä sanan käyttäjän arvostuksissa; tavallisesti erotiikaksi kutsutaan hienostuneemmiksi koettuja tai esitettyjä asioita. eruptiivinen tulivuorenpurkauksesta syntynyt, etenkin \magma\sta syntynyt eruptio (tulivuoren)purkaus erytro- puna- erytromysiini eräs \antibiootti\ erytrosytemia veren punasolujen liiallinen runsaus, liikapunasoluisuus erytrosyytti punasolu esanssi makua tai tuoksua antava liuos Esanssi voi olla luonnonaineista esim. vettä haihduttamalla valmistettu tai keinotekoinen (\synteettinen\). eskaaderi eräs ilmavoimien tai laivaston yksikkö eskadroona ratsuväen perusyksikkö eskalaatio \eskaloituminen(eskaloitua)\, mm. vaiheittainen kehittyminen (usein pahemmaksi) eskalaattori liukuportaat Vanhahtava sana. eskaloida \eskaloitua\; aiheuttaa eskaloituminen; hankkia lisäresursseja eskaloitua kehittyä vaiheittain (pahemmaksi), kärjistyä t. muuten muuttua asteittain; siirtää ylemmälle käsittelytasolle Usein etenkin ristiriitojen tai muiden ongelmien portaittaisesta (tai jatkuvastakin) kärjistymisestä. Taustalla on tavallisesti ajatus, että yksi vaihe johtaa seuraavaan, esimerkiksi vihamieliseen toimenpiteeseen vastataan käyttäen voimakkaampia menetelmiä. Sanalle on toisaalta tullut myös merkitys "siirtää (asian käsittely) ylemmälle tasolle (ja siitä ehkä vielä ylöspäin)". Tämä aiheuttaa sekaannuksia, koska esimerkiksi "ongelmien eskaloiminen" voidaan ymmärtää kahdella aivan eri tavalla. Molemmissa on taustalla alkuperäinen konkreettinen merkitys, joka on tarkoittanut portaita ylöspäin nousemista. eskapismi todellisuuspakoinen !ISMI eskatologia oppi viimeisten aikojen tapahtumista Lähinnä kristinuskon yhteydessä. !LOGIA eskimo erään Amerikan pohjoisimmilla seuduilla ja Grönlannissa elävän ihmisryhmän jäsen; sen kieli; eräs kangaslaatu Vrt. \inuiitti\. Kangasterminä sana tarkoittaa karstavillakangasta, joka on nurjalta puolelta nukkainen ja jota käytetään päällysvaatteisiin. eskortti (sotilas)saattue, saattovartio; (mies)seuralainen esofagus ruokatorvi esoteerinen salaileva, sisäpiirille tarkoitettu esperantisti \esperanto\n harrastaja t. esperantoaatteen kannattaja esperanto eräs suunnitelmakieli (keinotekoinen kieli ihmisten väliseen viestintään) Tämä L. L. Zamenhofin kehittämä kieli on selvästi laajimman käytön saanut suunnitelmakieli, ja sen takia sanaa "esperanto" joskus käytetään tarkoittamaan suunnitelmakieltä yleisesti. esplanadi [esplanaadi t. esplanadi] puistokatu, katujen reunustama puisto Vrt. \bulevardi\. Normienmukainen kirjoitus- ja äänneasu on !LV. espresso höyrynpaineen avulla valmistettu kahvi essealainen Jeesuksen ajan \juutalaisuuden(juutalainen)\ erään eristäytyvän suuntauksen jäsen; kyseisen suuntauksen mukainen, siihen liittyvä Essealaiset muodostivat luostarinomaisen yhteisön. Essealaisuudessa on samanlaisia piirteitä kuin kristinuskossa mutta vaikutussuhdetta ei ole voitu osoittaa. essee kirjoitelma, tutkielma Kirjallisuudenlajeista puhuttaessa "essee" tarkoittaa yleensä eräät tyylivaatimukset täyttävää kaunokirjallista tutkielmaa, tavallisesti yleistajuista. Yleisemmin sanaa saatetaan käyttää muunkintyyppisistä kirjoitelmista; voidaan esim. puhua esseevastauksista vastakohtana ns. rasti ruutuun -vastauksille. esseisti [esse'isti] \essee\kirjailija, esseiden kirjoittaja esseistiikka [esse'istiikka] \essee\kirjallisuus essenssi olemus Englannista lainattu uudempi sana kuin \essentia\. essentia [essentia t. esséntia] olemus, etenkin \filosofia\ssa olemassaolon vastakohtana Periaatteessa \sitaattilaina\ \latina\sta. Vrt. \essenssi\. essentiaalinen olemusta koskeva, olemus- essentialismi olemusajattelu, \filosofia\n suuntaus, joka korostaa \essentia\a !ISMI essiivi eräs suomen kielen sijamuoto, -na- tai -nä-loppuinen Esim. "opettajana", "maanantaina". Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: olento. establishment [istä´blišment] yhteiskunnan vakiintunut järjestelmä ja sen johdossa olevat piirit esteetikko \estetiikan(estetiikka)\ tutkija; \esteetti\ esteetti \esteettisyyttä(esteettinen)\ (liiaksi) korostava ihminen, "kaunosielu" esteettinen (aisteja) miellyttävä, kaunis, taiteellinen; \estetiikka\an kuuluva t. sitä koskeva esteri \alkoholi\sta (sanan laajassa merkityksessä) ja haposta t. niiden johdoksista syntynyt yhdiste estetiikka tiede, joka tutkii ilmiöiden, taiteen yms. (aistillista) miellyttävyyttä, kauneutta; esineen tms. \esteettiset(esteettinen)\ ominaisuudet estetismi \esteettisyyden(esteettinen)\ (liiallinen) korostaminen estetisoida kiinnittää (liiaksi) huomiota \esteettisyyteen(esteettinen)\; selittää asioita esteettisiksi estimaatio arvio; arviointi, \estimointi(estimoida)\ estimaatti (määrällinen) arvio estimoida arvioida, muodostaa (määrällinen) arvio jostakin estradi [estraadi t. estradi] (esitys)koroke, esiintymisalue Normienmukainen kirjoitus- ja äänneasu on !LV. estrogeeni naishormoni, munasarjahormoni \Hormoni(hormoni)\, joka säätelee naiselle ominaisia kehonpiirteitä ja -toimintoja, mm. kohdun toimintoja. Syntyy pieninä määrinä myös miehen elimistössä. et ja Sana on peräisin \latina\sta ja esitetään usein erityisellä et-merkillä &. et al. [et al t. et ali'ii] ja muut, ynnä muut Lyhenne \latina\n sanoista "et alii" 'ja muut'. Käytetään varsinkin artikkelin ja kirjan tekijöitä mainittaessa ilmoittamaan, että tekijöitä on lueteltujen lisäksi muitakin. et cetera [et setera t. et ketera] ja niin edelleen (jne.), lyhennettynä "etc." etableerata = \etabloida\ etabloida vakiinnuttaa, vahvistaa, ottaa käyttöön, sijoittaa, panna paikoilleen etanoli tavallinen \alkoholi\, etyylialkoholi Kirjoitusasu ns. !OLI-säännön mukainen. etappi välitavoite; (sotilaiden) levähdyspaikka eteerinen hyvin kevyt, "kuin ilmaa" oleva; helposti haihtuva Eteeriset öljyt ovat mm. mausteissa esiintyviä öljyjä, jotka haihtuvat helposti ja siksi antavat aineelle voimakkaan tuoksun. etiikka oppi \moraali\sta; moraalisuus; moraaliset säännöt Sanojen "moraali" ja "etiikka" merkityssuhde vaihtelee. Usein sanotaan, että moraali on käsitys oikeasta ja väärästä, etiikka taas moraalien tutkimista, moraali\filosofia\a, Vanha suomalaisempi oppisana tälle on "siveysoppi", mutta nykyisin "siveys" tulkittaneen kuitenkin toisin kuin tässä olisi tarkoitus. Käytännössä "etiikka" on usein vain toinen nimitys moraalille, ehkä painottaen enemmän ns. sisäistä moraalia vastakohtana yhteisön julkiselle moraalille. Toisaalta esimerkiksi "ammattietiikka" (tai "eettiset ohjeet") tarkoittaa ammattikunnan moraaliohjeita. etiketti käyttäytymissäännöt, tapasäännöstö; nimilappu, joka on kiinnitetty pakkaukseen tai esineeseen etiologia syyoppi, oppi jonkin asian synnystä tai alkuperästä Varsinkin lääketieteen haara, joka tutkii tautien syitä. Joskus muodossa "aitiologia". !LOGIA etninen kansallisuutta, rotua tai kulttuurista alkuperää koskeva; vieraaseen kansallisuuteen tms. kuuluva, sellaisen mukainen Alkujaan sana viittaa nimenomaan kansallisuuteen. Nyttemmin sitä on ruvettu käyttämään väljemmin ihmisten "alkuperästä" puhuttaessa; osasyy tähän on, että monet pitävät rodun käsitettä kokonaan vältettävänä. Ilmaisu "etninen ravintola" tarkoittaa jonkin toisen ruokakulttuurin mukaista ravintolaa. Muutenkin "etninen" usein viittaa vieraaseen kansaan tai kulttuuriin. etnografi kansatieteilijä, \etnografia\n tutkija etnografia kansatiede, varsinkin kuvaileva, esineistöön huomiota kiinnittävä Vrt. \etnologia\. etnologia kansatiede, kansallisten kulttuurien tutkimus Vrt. \etnografia\. !LOGIA etnosentrinen ryhmäkeskeinen, omaan kansaan t. muuhun ryhmään (ahtaasti) keskittyvä etnosentrismi ryhmäkeskeisyys, \etnosentrisyys(etnosentrinen)\ Erityisesti (moittivana) ilmaisuna tarkastelusta, joka rajoittuu oman kansan, kielen tai kulttuurin näkökulmaan. !ISMI etologia eläinten käyttäytymisen tutkimus Aiemmin käytettiin myös ilmaisua "eläinpsykologia". !LOGIA etsata syövyttää (taide\grafiikassa(grafiikka)\) etydi soitinsävellys tai -harjoitus, varsinkin soitto\tekniikka\a kehittämään tarkoitettu etymologia sanojen alkuperän tutkimus; sanan alkuperä t. sen selitys !LOGIA eu- hyvä-, hyvin- (kreikkalaisperäisten sanojen etuliitteenä) eufemismi \eufemistinen\, kaunisteleva ilmaisu, kiertoilmaisu eufemistinen kaunisteleva (ilmaisu), "pumpuliin kääritty" Esimerkiksi "vähemmän kaunis" saattaa olla eufemistinen tapa ilmaista, että pitää jotakin rumana. euforia (keinotekoinen) voimakas hyvänolon tunne euforinen \euforia\an kuuluva eugeniikka suuntaus, joka pyrkii ihmisen perintöaineksen parantamiseen, "rotu\hygienia\" Sana on saanut kolkon kaiun erityisesti siksi, että \natsi\-Saksan harjoittama "alempiin rotuihin" kuuluvien tai muuten epätoivottujen ihmisten järjestelmällinen murhaaminen yhdistetään siihen. eukaryootti [eu-karyootti] aitotumallinen Eliö, jossa \kromosomi\t ovat varsinaisessa tumassa. Aitotumallisia ovat mm. kaikki kasvit ja eläimet. Vrt. \prokaryootti\. euklidinen (matematiikassa:) Eukleideen oppien mukainen, niihin liittyvä Etenkin ilmaisuissa "euklidinen geometria" ja "euklidinen avaruus", joilla tarkoitetaan tavallista kolmiulotteisen avaruuden käsitettä tai sitä vastaavaa \abstrakti\a matemaattista rakennetta, vastakohtana epäeuklidisille geometrioille. eunukki kuohittu miespalvelija, varsinkin vartiotehtäviin \haaremi\ssa käytetty euribor euroalueen (\euro\a käyttävien maiden) rahamarkkinoiden viitekorko euro Euroopan unionin useiden maiden yhteinen rahayksikkö Tunnus €. Euroa käyttävistä maista käytetään nimitystä euroalue. euro- Euroopan unionia koskeva; \euro\a koskeva; Eurooppaa koskeva Usein muodinomaisesti käytetty. Moniselitteisyyden takia tätä etuliitettä on syytä välttää. eurobarometri eri EU-maissa samanaikaisesti tehtävä mielipidetutkimus (\barometri\) eurobondi euroalueen yhteinen \bondi\ Joukkovelkakirjalaina, jossa lainanottajina ja takaisinmaksajina ovat kaikki euromaat yhdessä. eurokraatti (ark., usein kielteisen sävyisesti:) EU:n korkea virkailija eurooppa- Euroopan unionia koskeva, unionin laajuinen Esim. eurooppaministeri, eurooppaoikeus, eurooppayhtiö. Selvempi olisi etuliite "EU", esim. EU-oikeus. europarlamentti EU:n \parlamentti\ europidi eurooppalaiseen, "valkoiseen" rotuun kuuluva ihminen eurosentrismi Eurooppa-keskeisyys eurosentti \sentti\, euron sadasosa Tätä pitempää nimeä käytetään joskus erotukseksi sentti-sanan muista merkityksistä. eustressi [eu-stressi] "hyvä stressi", myönteinen stressi, joka ei aiheuta ahdistusta eutanasia ihmisen surmaaminen hänen kärsimystensä lopettamiseksi Yleensä eutanasialla tarkoitetaan parantumatonta tautia sairastavan ihmisen surmaamista joko hänen pyynnöstään tai koska hän on pysyvästi tajuttomana tai muuten toimintakyvyttömänä ilman paranemisen toivoa. Sana on muodostettu kreikan sanoista, jotka tarkoittavat "hyvä kuolema". Useita suomenkielisiä nimityksiä on ehdotettu ja käytetty, mutta ne sisältävät yleensä (vahvahkon) kannanoton asiaan, esim. armomurha, kuolinapu. Usein erotetaan \aktiivinen\ ja \passiivinen\ eutanasia siten, että aktiivinen merkitsee aktiivista surmaamista ja passiivinen sitä, että lopetetaan hoito tai esim. hengityskoneessa pitäminen. evakuoida siirtää uhanalaisen alueen tai tilan väestö, tavaraa, laitoksia ym. turvaan; (lääketieteessä ym.) tyhjentäminen Vaikka verbi tarkoittaa alueen tai tilan tyhjentämistä, se voi saada objektikseen myös ihmisiä (tai tavaraa tms.) tarkoittavan ilmauksen, esim. "väestö evakuoitiin nopeasti". evaluaatio arvon tai muun suureen laskeminen; arviointi Ohjelmoinnissa evaluaatio tarkoittaa lausekkeen arvon määrittämistä (laskemalla). Muissa yhteyksissä se voi tarkoittaa laskemisen lisäksi myös arviointia, arvion esittämistä jostakin. evaluoida laskea tai arvioida arvo, suorittaa \evaluaatio\ evankelikaalinen eräistä amerikkalaisperäisistä herätyskristillisyyden suunnista Eri asia kuin \evankelinen\. evankelinen eräistä \evankeliumi\a korostavista kristillisistä suunnista, suunnilleen = \protestanttinen\; evankeliumin mukainen evankelioida julistaa \evankeliumi\a (etenkin kristityissä maissa maallistuneille ihmisille) evankelis-luterilainen luterilainen Kielitoimiston suosittaa asua evankelisluterilainen. evankelista \evankeliumi\n kirjoittaja (Matteus, Markus, Johannes t. Luukas); evankeliumin julistaja evankeliumi Jeesuksen julistus; Uuden Testamentin neljän ensimmäisen kirjan yhteisnimitys; ilosanoma, vapauttava sanoma eventiivi nimitys, jota on käytetty \verbi\nmuodoista, joissa on sekä \potentiaali\n että \konditionaali\n pääte Esim. "suuttuneisi". Esiintyy Kalevalan kielessä ja joskus nykykielessäkin, mutta ei kuulu yleiskieleen. eventuaalinen mahdollinen, mahdollisesti toteutuva eventualiteetti mahdollisuus; sattuma evergreen [evögriin] ikivihreä, jatkuvasti suosionsa säilyttävä (musiikkikappale tms.) Sana on \sitaattilaina\ englannista, jossa se tarkoittaa myös sananmukaista kasvin ikivihreyttä. eversti eräs upseerinarvo (maa- ja ilmavoimissa) evidenssi todiste; ilmeisyys evidentti ilmeinen eviskeraatio sisälmysten t. sisäelinten poisto evolutiivinen kehitystä, \evoluutio\ta koskeva t. siihen sisältyvä evoluutio kehitys, varsinkin eliöiden muodostuminen muista elämänmuodoista Yleismerkityksessään sana usein viittaa jatkuvaan, tasaisehkoon kehitykseen vastakohtana mullistuksille, \revoluutio\ille. \Biologiassa(biologia)\ sana viittaa sekä "pienimuotoiseen" eliö\populaatio\iden perimän muutoksiin kuten lajin vähittäiseen muuttumiseen tai jakautumiseen alalajeiksi (mikroevoluutio) että suurempiin, pitkien ajanjaksojen kuluessa tapahtuviin muutoksiin, joissa syntyy uusia lajeja, sukuja jne. (makroevoluutio). Vrt. \darvinismi\. ex- entinen (puoliso) Esimerkiksi "ex-mies" 'entinen aviomies'. Varsinaisesti "ex" on \latina\n \prepositio\ ja etuliite, joka merkitykseltään vastaa lähinnä suomen \elatiivi\a ja joka esiintyy monissa sivistyssanoissa mutta yleensä suomeen mukautuneessa kirjoitusasussa eks-. ex analogia [eks analogia t. eks analógiaa] \analogia\n mukaan, analogisesti, yhdenmukaisuuden perusteella Periaatteessa \sitaattilaina\ latinasta. ex ante ennalta, etukäteen ex post jälkikäteen, jälkeenpäin ex situ [eks siitu t. eks situu] "poissa paikaltaan", muualla kuin jonkin alkuperäisessä paikassa tapahtuva Esimerkiksi eliölajin ex situ -suojelu on sen säilyttämistä muualla kuin alkuperäisessä ympäristössään. Periaatteessa \sitaattilaina\ \latina\sta. Kirjoitetaan joskus "ex-situ". Vrt. \in situ\. ex tempore valmistelematta; määräyksen mukaan (apteekissa) valmistettava eximia cum laude approbatur [eksimia kum laude aprobaattur t. eksímiaa kum laude laude aprobáatur] arvosana eräissä eräissä \arvosteluasteikoissa(approbatur)\, 'hyväksytään poikkeuksellisen kiitoksen kera' Periaatteessa !LAT. Usein lyhyesti "eximia". exit poistumistie, uloskäynti; poistuminen (näyttämöltä) exit poll äänestyspaikkakysely, ovensuukysely Tutkimus, jossa äänestäneiltä kysytään äänestyspaikalta, miten he äänestivät. exitus kuolema, poismeno Lääkärien kielessä. exlibris kirjanomistajan merkki Joskus myös erikseen kirjoitettuna: ex libris (koska sana johtuu näistä latinan sanoista). expo näyttely express pika-; pikalähetys; pikavuoro Varsinkin postiliikenteessä myös ranskankielisessä asussa "exprès". expressis verbis [ekspressis verbis t. ekspréssiis verbiis] erikseen sanottuna, sanallisesti ilmaistuna Periaatteessa \sitaattilaina\ \latina\sta. extra = \ekstra\ extreme [ikstriim t. ikstríim] urheilussa yms.: ihmisen suorituskyvyn rajoja koetteleva (laji) Sana viittaa usein sellaiseen, mitä ennen kutsuttiin uhkarohkeaksi. Yleensä ilmaisussa "extreme-laji" (paremmin: äärilaji) tms. eyeliner [ailainer] (silmän)rajauskynä; rajausväri faabeli tarina, satu, varsinkin (Aisopoksen) opettavainen eläinsatu faarao muinaisen Egyptin hallitsija Virallinen kirjoitusasu !LV (farao), koska tätä muotoa on vanhastaan käytetty raamatunsuomennoksissa. faasi (fys., kem.) olomuoto tai kiderakenne; vaihe Yleisesti faasi tarkoittaa tapahtumasarjan kohtaa, vaihetta. Tavallisimmin sanaa kuitenkin käytetään terminä, joka on yleisnimitys olomuodoille (kiinteä aine, neste, kaasu, \plasma\) ja (kiinteän aineen kiteisten muotojen) kidemuodoille. faattinen sellainen (toiminta viestinnässä), jonka tarkoituksena ei ole välittää informaatiota, vaan pitää yllä viestintäyhteyttä fabrikaatti valmiste, tuote Sana on vanhahtava. fabrikoida sepittää, keksiä; väärentää Tullut käyttöön englannin sanan "fabricate" vaikutuksesta. Vrt. \fabrisoida\. fabrisoida tuottaa (teollisesti) Vanha, nykyisin harvoin käytetty sana. Vrt. \fabrikoida\. fabula [faabula] = \faabeli\ fabuloida tarinoida, sepitellä, kertoa keksimäänsä, "kertoa satuja" face lift [feis lift] kasvojenkohotus (myös kuvaannollisesti) face to face [feis tu feis] kasvokkain; kasvokkais- fagotti eräs puupuhallin fahrenheitaste [faarenhait-aste] aste Fahrenheitin lämpötila-asteikolla, tunnus °F Tällä asteikolla veden jäätymispiste on 32 °F ja kiehumispiste 212 °F. Käytössä \anglosaksisissa(anglosaksinen)\ maissa. Virallinen kirjoitusasu on "fahrenheitaste", mutta "Fahreinheit-aste" on myös käytössä, arkikielessä myös pelkkä "fahrenheit". fair play [feö plei] reilu peli Usein vain 'sääntöjä rikkomaton peli', mutta myös merkityksessä 'rehellinen ja muita kunnioittava toiminta'. fajanssi läpinäkymätön puoli\posliini\ fakiiri itsensäkiduttaja; itämainen \askeetti\; taitava temppujen tekijä fakki ammattiala; kokoelma vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin Vanhastaan sana tarkoittaa ammattialaa, tieteenalaa tai vastaavaa ja johtuu ruotsin sanasta fack. Uudempi merkitys johtuu englannin sanojen frequently asked questions lyhenteestä FAQ; suomennettuna vastineena on käytetty lyhenteitä UKK (usein kysytyt kysymykset) ja VUKK (vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiinsä). fakki-idiootti omaan alaansa (\fakki\insa) rajoittunut, muista aiheista tietämätön ihminen fakkiutua rajoittua vain omaan alaansa, \fakki\insa (harrastuksiltaan ja tiedoiltaan) Sana on arkityylinen ja sävyltään moittiva. faksi järjestelmä, joka lähettää valokopioita puhelinyhteyksien kautta; siten lähetetty viesti Kielitoimisto suosittaa sanoja "faksi" ja "telekopio", joista jälkimmäistä ei paljoakaan käytetä. Usein sana esiintyy \sitaattilaina\n omaisesti (englannin) asussa "fax". Vanhempi nimitys oli "telefax". Faksinumeroiden ilmoittamisesta ks. Puhelinnumeroiden ja muiden yhteystietojen esittämisestä. faksimile ulkoasua myöten tarkka jäljennös; näköispainos fakta tosiasia Ks. Kelpaako monikko yksiköksi? (fakta vai faktumi?) faktinen tosiasiallinen, todellinen faktitiivinen teettämistä ilmaiseva, teetto- Esim. "faktitiivinen verbi" 'teettoverbi', kuten "kirjoituttaa", joka on verbin "kirjoittaa" faktitiivijohdos. Myös asussa "faktiivinen". Vrt. \kausatiivinen\. faktoidi tosiasiana (\fakta\na) esitetty t. pidetty Sanan merkitys ja sävy vaihtelee. Lievimmillään se viittaa vain siihen, että kyseessä ei ole ilmeinen eikä todistettu asia, tai siihen, että kyseessä on kyllä tosiasia mutta se on merkityksetön tiedonsirpale. Sana voi tarkoittaa myös pelkkää harhaluuloa tai tiedotusvälineiden luomaa käsitystä. faktori johonkin vaikuttava seikka, "tekijä"; mestaria vastaava kirjapainoalan ammattinimike faktorointi jakaminen \faktoreihin(faktori)\ (esim. luvun jakaminen alkutekijöihin); rahoitusmuoto, jossa yritys siirtää saatavansa toiselle yritykselle ja saa tältä sitä vastaavat rahat (miinus korot ja kulut) faktuaalinen tosiasiallinen, tosiasioita koskeva faktuura kauppalasku, etenkin tukkukaupassa myydystä tavarasta esitetty lasku faktuuri (pinta)kudos; pinnan ominaisuudet; valmistustapa; (musiikillinen) rakenne Tämän sanan merkitys vaihtelee suuresti käyttöalan ja käyttäjän mukaan. fakultatiivinen (mm. kielitieteessä:) valinnainen, vapaasti valittava, vapaaehtoinen, vapaa, mahdollinen; (mm. \biologia\ssa) vain määräoloissa esiintyvä, sellainen, joka esiintyy vain joissakin (ympäristö)oloissa falangi eräs vanhalla ajalla käytetty taisteluryhmitys; kenraali Francon johtama puolue Espanjassa 1933 - 1977 falangisti Espanjan \falangi\n jäsen; Libanonin oikeistokristittyjen ryhmittymään kuuluva fallinen \fallokseen(fallos)\ liittyvä; (\freudilaisuudessa(freudilainen)\:) ihmisen kehitysvaiheesta, jossa sukupuolielimillä on \psyykkisesti(psyykkinen)\ keskeinen merkitys fallismi \fallos\keskeisyys (vrt. \fallistinen\) fallistinen \fallos\keskeinen; mieskeskeinen; \fallinen\ fallos siitin, varsinkin \erektio\ssa oleva falsetti ohutsointinen, \resonanssi\ton, korkeaääninen laulutapa falsifioida osoittaa vääräksi, kumota fan [fän t. fan] = \fäni\ fanaatikko kiihkoilija, jonkin aatteen tms. kiihkomielinen kannattaja fanaattinen kiihkoileva Vrt. \fanaatikko\. Usein sanaan liittyy tuomitseva sävy - ja ajatus siitä, että fanaattiset ihmiset ovat suvaitsemattomia ja tuomitsevat toisin ajattelevia. fandango [fandáŋgo] eräs kolmijakoinen andalusialainen paritanssi faneeri sanan \vaneri\ vanha asu fanfaari juhlallinen (torven)toitotus, varsinkin aloitusmerkkinä; (mus.) eräs sävelkulku Musiikkiterminä: lyhyt sävelkulku, joka perustuu vaskipuhaltimien alimpiin luonnonääniin, ns. \duuri\kolmisointuun; soitetaan yleensä \trumpetilla(trumpetti)\. fani [fani t. fäni] (esim. muusikon tai esiintyjän) innokas ihailija Rinnakkaismuotoja: fan, fäni; ks. Mukautus kirjoitus- vai äänneasun mukaan? (hakkeri vai häkkeri?). Tässä tapauksessa a:llinen muoto on muodostunut vallitsevaksi. fanittaa (ark.) olla jonkun \fani\, ihailla, palvoa fantasia mielikuvitus; mielikuvituksen tuote, kuvitelma; eräs sävellystyyppi fantasmagoria (näköhäiriöön perustuva) harhakuva t. harhakuvien sarja fantasioida kuvitella, haaveilla, kehitellä \fantasioita(fantasia)\ Myös asussa "fantasoida", mutta sitä ei mainita sanakirjoissa. fantastinen mahtava, suurenmoinen, upea; mielikuvituksellinen, eriskummainen fantisoida \fantasioida\ fantomisärky haamusärky Kokemus särystä ruumiinosassa, joka on poistettu. faradi sähköisen varautumiskyvyn eli \kapasitanssi\n yksikkö SI-järjestelmässä, tunnus F farao = \faarao\ fariinisokeri ruskea erikoissokeri, joka sisältää runsaasti \melassi\a tai siirappia farisealainen teeskentelevä, tekopyhä, ulkokultainen; \juutalaisuuden(juutalainen)\ erään muodon harjoittaja Jeesuksen aikoihin Sanaa käytetään nykykielessä lähes yksinomaan tekopyhään haukkumiseen. Jeesuksen ajan farisealaiset sanoivat olevan tärkeää noudattaa Jumalan Mooseksen kautta antamaa lakia ja sen vakiintuneita selityksiä tarkoin ja huolellisesti. Jeesus osittain arvosteli heitä, osittain sanoi, että heidän hurskautensa ei ole riittävää. Myöhemmin ruvettiin sanaa "farisealainen" käyttämään yleisenä haukkumasanana. fariseus = \farisealainen\ farkut eräänlaiset lujasta kankaasta tehdyt arkihousut Aiemmin sanaa on pidetty arkisena, ja asiatyylissä sen tilalla on käytetty sanaa "farmarihousut", mutta nykyisin Yleinen suomalainen asiasanasto suosittaa farkut-sanaa. farmako- lääke- farmakodynamiikka lääkkeen vaikutus elimistössä farmakokinetiikka tapa, jolla lääke vaikuttaa elimistössä (imeytyminen, jakautuminen, muuntuminen ja poistuminen) farmakologia lääkeaineoppi !LOGIA farmakopea virallinen lääkeluettelo ja -ohjeisto Virallisesti vahvistettu kokoelma määräyksiä lääkeaineiden ja lääkkeiden valmistuksesta ja kaupasta. farmari (omaa tilaansa hoitava) maanviljelijä varsinkin Yhdysvalloissa; arkikielinen nimitys farmariautolle, joka on eräs isolla tavaratilalla varustettujen autojen tyyppi; monikossa myös: tietynlaiset housut, \farkut\ farmaseutti henkilö, joka on suorittanut apteekkialan ns. alemman korkeakoulututkinnon farmasia lääkkeenvalmistusoppi; apteekkiala farmasisti \farmasia\n ammattilainen Suomessa farmasisti on \farmaseutti\ tai \proviisori\. farmi maatila, varsinkin Yhdysvalloissa; kakkosjoukkue t. pelaaja\reservi\; alue, jossa on keskenään samanlaisia esineitä tai rakenteita farssi vauhdikas, ilveilevä huvinäytelmä; pelleily, sekoilu faryngaali nieluntausäänne Nielun takaosassa ääntyvä äänne. faryngo- nielu-, kurkku- fasadi julkisivu fasetti hiomapinta, tahko; pienehkö pinta; viiste; (hammaslääkäri asentama) hampaan ulkosivun muotoinen \posliini\levy; ominaisuus tai näkökulma, jonka perusteella dokumentti voidaan luokittaa fasilitaatio (\psykologia\ssa:) helpottuminen fasilitaattori mahdollistaja, mahdollisuuksien tarjoaja fasiliteetti varuste(lu), välineet (ja tilat) jotakin varten Sana on arkisävyinen ja muodostunut englannin sanan facility pohjalta. Etenkin monikollisena myös erityisesti merkityksessä 'vessa'. fasilitoida helpottaa, edistää, auttaa fasinoida lumota, hurmata Vanhahtava sana. Myös muodossa "fašinoida". fasismi eräs Italiassa 1920-luvulta alkaen vaikuttanut poliittinen liike; myös muista (äärioikeistolaisiksi leimatuista) liikkeistä Varsinaisesti "fasismi" oli 1. maailmansodan jälkeen Italiassa Benito Mussolinin johtama liike, jolle oli ominaista kansallismielisyys, valloitushalu ja \totalitarismi\. Etenkin vasemmistolaisessa kielenkäytössä sanaa on yleisesti käytetty myös yleisnimityksenä erilaisille väkivaltaisille, kiihkomielisille ja \kommunismi\nvastaisille oikeistolaisille liikkeille (vrt. \natsismi\). Aiempia kirjoitusasuja: fascismi, fašismi. Ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. !ISMI faskia (\anatomia\ssa:) peitinkalvo; (lääketieteessä:) sidos faskiaatio (kasvin) laakaverso faskikulaatio (lääketieteessä:) nykiminen t. kimppuuntuminen fast food [faast fuud] pikaruoka, nopeasti valmistettava ja syötävä ruoka, etenkin pikaruokaravintolasta ostettava fata morgana [fata morgana t. faata morgáana] kangastus Periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. fataali kohtalokas, tuhoisa; (lääketieteessä:) kuolemaan johtava Myös "fataalinen", mutta lyhempi kirjoitusasu "fataali" on vallitseva; ks. !NEN fatalismi alistuminen kohtaloon; kohtalousko, ennalta määräytyneeseen kohtaloon uskominen Yleensä sana on sävyltään moittiva ja sisältää ajatuksen, että ihmisellä olisi ollut tai olisi mahdollisuus parantaa tilannettaan mutta hän ei yritäkään itse korjata sitä. !ISMI fatiikki uupuminen, uupumus fatwa [fatva t. fatwáa] \islam\in uskonnollisen lain tulkinnan pohjalta muodostettu oppineen lausuma; erityisesti: \ajatollah\ Khomeinin lausuma, jossa kehotetaan tappamaan kirjailija Salman Rushdie Aiemmin myös mm. asussa "fetva". fauna eläimistö, etenkin jonkin alueen eläinlajisto; luettelo eläimistöstä fauni metsänhaltija muinaisen Rooman \mytologia\ssa, samaistettiin usein \satyyri\n kanssa faustinen ylöspäin pyrkivä, täydellisyyttä ja äärettömyyttä tavoitteleva Nimi johtuu Goethen kuvaamasta Faust- eli Faustus-hahmosta. fauvismi eräs 1900-luvun alun taidesuuntaus, joka suosi puhtaita voimakkaita värejä Tunnetaan myös nimellä "ranskalainen \ekspressionismi\" ja "\dekoratiivinen\ ekspressionismi". !ISMI faux pas [fopáa] harha-askel federaatio liitto, varsinkin liittovaltio Liittovaltion ja valtioliiton ero on periaatteessa siinä, että valtioliiton jäsenet ovat itsenäisiä valtioita, jotka ovat sopineet yhteistyöstä joillakin aloilla, kun taas liittovaltiolla on yleensä oma perustuslaki, valtiolliset elimet jne. Käytännössä selvää rajaa ei ole, vaan on olemassa eriasteisia liittoutumisen muotoja. federalismi liittovaltion kannattaminen; liittovaltiomuoto Nykyisin sanaa käytetään varsinkin Euroopan unionista puhuttaessa, jolloin se tarkoittaa EU:n kehittämistä liittovaltion suuntaan. !ISMI federatiivinen liittovaltiomuotoinen, liitto-; liittovaltioon (\federaatio\on) kuuluva feeniks antiikin taruston lintu, joka kuoltuaan tulessa nousee tuhkasta t. herää muuten henkiin; uusiutumisen, paluun vertauskuva Myös kirjoitusasussa fenix t. fenix; virallinen kirjoitusasu on pitkävokaalinen. Myös yhdyssanana feeniks-lintu t. feenikslintu. Myös isolla alkukirjaimella (Feeniks) erisnimen tavoin, koska tarujen mukaan maailmassa oli kerrallaan vain yksi Feeniks. feissaus (ark.) kasvokkain tehtävä markkinointi, jäsenhankinta, varainkeruu yms. Johtuu englannin sanoista \face to face\. fekaalinen ulosteperäinen; uloste- fellaatio suu\seksi\, jossa kohteena on siitin fellah maanviljelijä t. maataloustyöntekijä arabimaissa femakko (leikillisesti t. halventavasti:) \feministi(feminismi)\ feminiini eräs kieliopillinen suku useissa kielissä, "naispuolinen" suku; sellaista sukua oleva sana; naispuolinen Ks. !NEN Vrt. \maskuliini\. feminiininen naisellinen; naispuolinen; \feminiini\muotoinen feminismi naisliike, naisten ja miesten tasa-arvon aate t. naisten oikeuksien ajaminen !ISMI femme fatale [famfatál] kohtalokas nainen femto- tuhannes\biljoona\sosa- (SI-järjestelmän etuliite, vastaa kerrointa 10-15, tunnus: f) fengshui [feŋšui] vanha kiinalainen kaupunkien, rakennusten ja sisustuksen suunnittelun ajattelutapa Myös kirjoitusasussa feng shui. Ks. kriittistä artikkelia fengshuista. fenkoli eräs maustekasvi ja siitä saatava mauste; (\kemia\ssa:) eräs \terpeeni\\alkoholi\, jota käytetään mm. liuottimena Fenkoli-kasvia ja -maustetta on kutsuttu myös nimellä "saksankumina". fennica [fennika] suomalainen (Suomessa painettu t. Suomea koskeva) kirjallisuus fennismi suomen kielelle ominainen ilmaisu, (kielellinen) suomalaisuus, suomenmukaisuus Myös: fennisismi. !ISMI Vrt. \fennisti\. fennisti suomen kielen tutkija fennistiikka suomen kielen tutkimus fenno- suomalais-, Suomi- fennofiili suomalaisuuden ystävä, vars. 1700-luvun kansallisen liikkeen edustaja fennomaani suomalaisuuden, \fennomania\n kannattaja fennomania suomenmielisyys, suomalaisuusliike; suomenkiihkoisuus Suomalaisuus viittaa tässä ennen muuta suomen kieleen. Sanaa käytetään sekä myönteisessä mielessä (varsinkin 1800-luvun suomalaisuusliikkeestä) että paheksuvana. fennougristi suomalais-ugrilaisten kielten ja kansojen tutkija fenomeeni ilmiö fenomenaalinen ilmiömäinen, mahtava; ilmiöitä koskeva fenomenalismi \filosofia\ssa käsitys, jonka mukaan vain havaittavat ilmiöt ovat todellisia t. tunnettavissa !ISMI fenomenologia Edmund Husserlin kehittämä \filosofia\n suunta Korostaa ihmisen omiin havaintoihin ja elämyksiin perustuvan tutkimuksen (pohdinnan) merkitystä. !LOGIA fenotyyppi (\biologia\ssa) ilmiasu, eliössä ilmenevät ominaisuudet; (kielitieteessä) ilmi\kategoria\ Vrt. \genotyyppi\. Eliön geeneistä osa jää vaille vaikutusta eliöön itseensä, vaikka se voikin periyttää niitä jälkeläisilleen. Lisäksi ympäristö vaikuttaa siihen, miten geenien vaikutus ilmenee. feodaalinen läänityslaitokseen kuuluva, läänitys- feodalismi läänityslaitos; yhteiskuntarakenne, jossa läänityslaitoksella oli keskeinen osa feraali villiintynyt fermentaatio käyminen, \fermentoituminen(fermentoida)\ fermentoida käyttää, saattaa maitohappo-, alkoholi- tms. käymiseen feromoni aineita, joilla eläimet viestivät keskenään \kemia\llisesti; erityisesti: sukupuolisesti houkuttelevat hajuaineet ferri- kolmenarvoisen raudan ferro- rauta-; kahdenarvoisen raudan fertiili hedelmällinen, lisääntymiskykyinen festivaali(t) juhlat, varsinkin suuret, laajat yleisöjuhlat Myös muodossa "festarit" (jopa sanomalehdissä). festivo [festíivo] (mus.) juhlallisesti (esitettävä sävellyksen osa) Sana on \sitaattilaina\ italiasta. feta Kreikassa valmistettu määrätyyppinen juusto; aik. myös muista samantyyppisistä juustoista EU:ssa "feta" on periaatteessa suojattu alkuperänimitys, mutta sanan käytön rajaamisessa jouduttiin pitkällisiin kiistoihin ja siirtymäaikoihin. fetisismi \seksuaalinen\ suuntautuminen, johon sisältyy voimakas kiihottuminen joistakin esineistä (esim. kumiasuista); (uskontotieteessä) \fetissi\en palvonta Aiempia kirjoitusasuja: fetishismi, fetišismi. Ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. fetissi palvottu esine, jonka uskotaan sisältävän taikavoimia; seksuaalisesti kiihottavaksi koettu esine tai muu kohde; seksuaalisuuden kiinnittyminen sellaiseen, fiksaatio Vrt. \fetisismi\ Aiempia kirjoitusasuja: fetishi, fetišši. Ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. fetsi miesten punainen lieriömäinen päähine \islam\ilaisessa maailmassa fiasko täydellinen epäonnistuminen fibriini rihma-aine, veren hyytyessä syntyvä liukenematon valkuaisaine fibrilli rihmamainen muodostuma Lääketieteessä: kudoksen rihmamainen rakenneosa, joka on solun suuruusluokkaa pienempi. Voi muodostua rinnakkaisista rihmoista eli \filamenteista(filamentti)\. Myös \sitaattilaina\na \latina\sta: fibrilla. Kuitutekniikassa: Kuidun kiteinen osa, jossa \molekyyli\ketjut ovat venyneet suoriksi ja asettuneet yhdensuuntaisiksi ryhmiksi. fibro- sidekudos- fifty-fifty [fifti fifti] tasan, puolet kummallekin figuuri muoto, kuvio, hahmo; ihmistä esittävä taideteos; lausekuvio; sävelkuvio figuratiivinen esittävä, todellisuuden muotoja vastaava (taide); kuvaannollinen (puhe tms.) Kuvataiteesta puhuttaessa "figuratiivinen" tarkoittaa taidetta, joka "esittää jotain todellista", esimerkiksi ihmistä, maisemaa tai esinettä, vaikkakin ehkä muunnetussa muodossa; vastakohta: \abstraktinen\ tai \nonfiguratiivinen\. fiksaatio kiinnittyminen Erityismerkityksiä: silmän suuntautuminen kohteeseen niin, että näkö tarkentuu; tunneperäinen (ja epänormaalin voimakas) kiintyminen johonkin kohteeseen tai ajatukseen; päähänpinttymä. fiksatiivi kiinnite, kiinnitysaine Lakkaliuos, jota suihkutetaan ohuena sumuna piirustusten ja pastellitöiden päälle, jotta värit säilyisivät paremmin. Myös: aine, jolla piirustus kiinnitetään paperiin, fiksoida kiinnittää (useita erikoismerkityksiä) Valokuvauksessa: kiinnittää kehitetty kuva \fiksatiivi\lla. Soluopissa: näytteen käsittely \mikroskoopilla(mikroskooppi)\ katsottavaksi. Lääketieteessä: murtuneen luun tukeminen. Tekstiilityössä: viimeistelyvaihe, jossa tuotteelle annetaan pysyvä muoto esim. lämmön avulla. Vanhempi muoto: fikseerata. fiktiivinen kuvitteellinen, kuviteltu fiktio kuvitelma; harhakäsitys filamentti säie; (perus)kuitu; (kasviopissa:) palho; Auringon pinnan säiemäinen muodostuma filantrooppi ihmisystävä, \filantropia\n harjoittaja filantrooppinen ihmisystävällinen, \filantropia\n mukainen filantropia ihmisystävällisyys, ihmisten yleisen edun ajaminen ja etenkin vaikeuksissa olevien auttaminen Vastineena voisi käyttää sanaa "hyväntekeväisyys", mutta sanoilla on sävyero: "filantropia" viittaa enemmän yleiseen asenteeseen (ja toisaalta voi olla pelkkää myötätuntoa ilman tekoja). filariaasi filaria-rihmamatojen aiheuttamia, \tropiikissa(tropiikki)\ yleisiä tartuntatauteja Myös asussa "filarioosi". filateelinen postimerkkeilyyn (\filatelia\an) kuuluva filatelia postimerkkien (ja ehiöiden, leimojen, kirjekuorien yms.) keräily ja tutkiminen Filatelia.net kertoo: "filatelia, postimerkkien, ehiöiden tai yleensä postinkulkuun liittyvien kohteiden keräily. - -  Suomalainen vastine filatelialle on postimerkkeily, mutta usein halutaan postimerkkeily luokitella amatöörimäiseksi keräilemiseksi, kun taas filatelia esitetään pidemmälle menevänä postimerkkien tutkimisena." filatelisti postimerkkeilijä, \filatelia\n harrastaja file eräitä lihan arvokkaimmaksi katsottuja osia; verkkopitsi, ohut verkkomainen pitsikudos; (ATK-slangissa) tiedosto Naudan-, sian- yms. lihasta puhuttaessa "file" tarkoittaa eräitä selkälihan mureimpia osia, sisäfilettä ja ulkofilettä; sellaiseen merkitykseen on ehdotettu ja käytettykin suomalaisempia vastineita "seläke" ja "selys". Kalasta puhuttaessa tarkoitetaan peratun kalan pitkittäissuuntaista puolikasta, josta on leikattu pois selkäranka ja isot ruodot. Lintujen "sisäfile" taas tarkoittaa rintalihasta; myös nimitystä "rintafile" käytetään. Vanhojen normien mukainen asu on "filee" (taivutus: "fileen", "fileetä" jne.), mutta hyvin tavallista arkikielessä on, että sana esiintyy mukautuneena suomen kielen e-loppuisten sanojen malliin ("file", "fileen", "filettä" kuten "vene", "veneen", "venettä"); tämä on nykyisin sallittua. Ks. Raholan syötäviä sanoja, kohta Filee. \Datatekniikan(datatekniikka)\ \slangi\ssa käytetään vielä jossain määrin englannin sanaa "file" 'tiedosto' suomen seassa, luettuna kirjoitusasun mukaan tai englannin ääntämyksen mukaan [fail]. fileerata leikata \file\iksi Myös muodossa "fileoida". filharmoninen musiikillinen Alkujaan '(musiikillista) harmoniaa rakastava', mutta nykyisin vain koristesanana orkesterien, musiikkiseurojen yms. nimissä. filiaali haaraosasto, haaraliike filigraani kulta- tai hopealangoista tehty pitsimäinen korutyö; vesileima film noir [film nuáar] eräs rikoselokuvien tyyppi, "musta elokuva" 1940-luvulla syntynyt rikoselokuvatyyli, jolle on ominaista synkkyys ja \pessimismi\. Ks. esim. sivua Film Noir Films. Ilmaisu on \sitaattilaina\ ranskasta. filmaattinen elokuvamainen, filmillinen, vauhdikas, näyttävä filmata elokuvata; esiintyä elokuvanäyttelijänä; teeskennellä, esittää (esim. loukkaantumista urheilussa) filmatisoida muuttaa (esim. kirja) elokuvaksi filmi elokuva; elokuvanauha; valokuvauslevy; ohut kalvo filologia kielten ja kirjallisuuden tutkimus !LOGIA filosofi \filosofia\n harjoittaja; pohdiskelija, mietiskelijä filosofia perustavien kysymysten tutkimus; elämänviisaus; pohdiskelu; järjestelmän tms. perusteet, perusidea Alkujaan "filosofia" tarkoittaa 'viisauden rakastamista', ja sen ala on käsitetty hyvin laajaksi, jopa kaikki tieteet kattavaksi. Tätä heijastaa myös yliopistoissa käytetty nimitys "filosofinen tiedekunta" ja sitä vastaavat tutkintonimikkeet; kyseiseen tiedekuntaan sijoitettiin ne alat, joille ei ollut omaa tiedekuntaa. Sittemmin "filosofia" eriytyi tarkoittamaan yleensä perustavimpien aiheiden (maailman alkuperä, tiedon olemus jne.) käsittelyä. Kysymys filosofian varsinaisesta olemuksesta on itsessään filosofinen kysymys, johon eri koulukunnat ovat vastanneet hyvin eri tavoin. Nykyisin sanaa käytetään myös teknisluonteisessa merkityksessä viittaamaan esim. yrityksen "toimintafilosofiaan" eli toiminnan lähtökohtiin ja periaatteisiin. filosofinen \filosofia\a koskeva t. siihen kuuluva; yliopistoissa: \humanististen\ ja matemaattis-luonnontieteellisten alojen vanha yhteisnimitys filosofoida harjoittaa \filosofia\a Sanalla on usein väheksyvä merkitys 'pohdiskella turhia'. filotaikina erittäin ohut lehtitaikina filovirus rihmamainen RNA-\virus\, esim. Ebola-virus filtteri suodatin, suodin Laite tai ohjelma, joka päästää lävitseen vain osan siihen tulevasta aineesta, \energia\sta tai \data\sta. fimoosi esinahan ahtaus esinahan aukon pienuus, joka estää vetämästä esinahkaa taakse siittimen pään päältä finaali loppukilpailu; loppunäytös, loppukohtaus, loppuosa finalisti loppukilpailuun päässyt kilpailija finanssit raha-asiat, talousasiat, rahavarat (varsinkin valtion tai muun julkisen yhteisön) finanssitavaratalo yrityskokonaisuus, joka tarjoaa kaikkia pankki- ja rahoituspalveluja finessi hienous, hieno vivahdus, taidokkuus finiittinen verbinmuoto, joka voi esiintyä \predikaatti\na; vastakohta: \nominaalimuoto\ firewall [faiö(r)wool] palomuuri, tietokoneen ja verkon välisiä yhteyksiä valvova ohjelmisto tai laite firma toiminimi, liike Sana on hiukan puhekielinen; kirjakieleen sopivat suomalaisemmat vastineet paremmin. fiskaalinen rahoja (rahavaroja) koskeva fissio atomiydinten hajoaminen Erityisesti ketju\reaktio\na tapahtuvasta eli sellaisesta, jossa \atomi\n ytimen hajoaminen tuottaa hiukkasia, jotka aiheuttavat uusia fissioita. Atomipommi ja ydin\reaktori\ perustuvat sellaiseen. Vrt. \fuusio\. fisteli epänormaali, taudista tai vammasta johtuva yhteys kahden ontelon tai ontelon ja ihonpinnan välillä, avanne Suomeksi usein "avanne", mutta tämä sana tarkoittaa myös \stooma\a. fitness eräs liikunnan muoto t. tyyppi; sopivuus, kelpoisuus, hyväkuntoisuus; (\evoluutio\teoriassa) menestyvyys, se, miten paljon jälkeläisiä yksilö tuottaa flaami Belgiassa (ja Ranskan Flanderissa) puhuttu kielimuoto, joka tulkitaan hollannin kielen murteeksi tai lähikieleksi; sitä puhuvaan kansaan, flaamilaisiin, kuuluva Monien mielestä sanaa "flaami" ei tulisi käyttää kielennimenä vaan olisi puhuttava hollannista. Ks. myös kielitoimiston VUKK:n vastausta flaamikysymykseen.

flagrantti ilmeinen, silmiinpistävä, kiistämätön flaijeri \flyeri\ flambeerata liekittää (ruokaa) flamenco eräs espanjalainen kansantaidelaji, johon sisältyy musiikkia, tanssia, rytmikkäitä taputuksia ja korkojen koputuksia flaneerata kuljeskella joutilaana, vetelehtiä, maleksia flanelli kummaltakin tai ainakin toiselta puolen nukattu kangas flanööri kuljeskelija, vetelehtijä, maleksija flare [flare t. fleö(r)] Auringossa esiintyvä lyhytaikainen kaasupurkaus, joka esiintyy auringonpilkkujen yhteydessä flash [fläš] salamavalo; eräänlainen tietokoneen muisti Sana on arkikielinen, paitsi yhdyssanassa "flash-muisti", joka tarkoittaa muistia, joka ei tarvitse sähkövirtaa \data\n säilyttämiseen. Tietokonealalla esiintyy myös "Flash" erään \web\-sivuilla käytetyn ohjelmatekniikan (Adobe Flash, aik. Macromedia Flash) erisnimenä. flatus [flaattus t. flaatus] suolikaasun päästäminen, pieru Periaatteessa \sitaattilaina\ \latina\sta. flatulenssi suolikaasujen runsaus, "ilmavaivat" flavistinen keltasävyinen (mustan värin puuttumisen takia) flavonoidi eräitä kasveissa olevia värillisiä, terveyteen vaikuttavia yhdisteitä flavori maku ja tuoksu fleece [fliis] pörröinen tekokuituneulos Englannin kielessä sana tarkoittaa pörrötettyä neulosta yleensä, suomen kielessä se on rajoittunut tarkoittamaan tekokuituneulosta, jonka pinta on rikottu molemmin puolin, jolloin saadaan pehmeä tuntu ja hyvä lämmöneristyskyky. Joskus kirjoitettuna "fliisi", joka on Kielitoimiston sanakirjassa ensisijaisena. flegmaatikko \flegmaattinen\ henkilö flegmaattinen hidasluonteinen; välinpitämätön, veltto, saamaton; alkujaan eräs \temperamentti\tyyppi fleksi koiran talutin, jonka hihna keriytyy auki koiran vetäessä ja on kelattavissa lyhyemmälle fleksio (sanojen) taivutus flekteerata taivuttaa (sanoja), varsinkin vartalonsisäisillä muutoksilla Esim. ruotsin taivutus bjuda - bjöd on flekteerausta sanan suppeammassa merkityksessä: etu- tai jälkiliitteiden käytön asemesta itse sanavartalo muuttuu, tässä tapauksessa vokaali vaihtelee. fleur de lis [flördəlis] heraldinen lilja, Ranskan lilja Liljankuvaa esittävä määrätynlainen kuvio, jota on käytetty mm. Ranskan kuninkaiden vaakunassa ja Ranskan tunnuksena. Ilmaus on \sitaattilaina\ ranskasta, jossa viimeinen sana esiintyy myös asussa "lys". Englannin kielessä se kirjoitetaan yleensä fleur-de-lis. fliisi = \fleece\ flimmeri eteisvärinä Yksi sydämen rytmihäiriöiden laji; lääketieteessä diagnoosinimike on fibrillatio atriorum. flipperi sähköllä toimiva pelilaite, jossa pyritään saamaan kuulia koloihin t. osumaan muihin kohteisiin; vastaava tietokoneessa toteutettu peli Vrt. \fortuna\. flirtata hakkailla, keimailla flirtti hakkailu, keimailu flokki lyhytkuituinen irtovanu; (teollisuus\prosessi\ssa:) erillisten kiintoainehiukkasten muodostama löysä ryhmittymä; (\tekstiili\painossa:) pehmeä, nukkapintainen, hieman koholla oleva painatus Alkujaan villa- tai puuvillanöyhtä, jota käytetään patjojen ym. täytteeksi. Nykyisin myös esim. sekakuidusta valmistettu vanu. floora kasvisto, etenkin jonkin alueen kasvilajisto; luettelo kasveista; jossakin ympäristössä esiintyvien \mikrobi\en kokonaisuus flopata epäonnistua, tehdä \floppi\; hypätä korkeutta selkä edellä (Fosbury flop -tyyli floppi paha epäonnistuminen, esim. elokuva, joka jää paljon jälkeen oletetusta yleisönsuosiosta; \floppaava(flopata)\ hyppy; (vanh. puhek.) eräänlainen tietokoneen levyke, engl. floppy (disk) floretti eräs miekkatyyppi, pistomiekka floristi kukkien kasvattaja t. harrastaja; kukkakauppias; kasvilajiston tuntija fluidi juokseva (aine) Yleisnimitys aineille, joiden hiukkaset voivat liikkua vapaasti toistensa suhteen. Fluideja ovat lähinnä nesteet, kaasut ja \plasma\t, mutta myös hienojakoista kiinteää ainetta kuten hiekkaa saatetaan kutsua fluidiksi. flunssa nuhakuume, yleisnimitys joukolle \virus\tauteja, joihin liittyy kuumetta, nuhaa ym.; (virheellisesti:) \influenssa\ fluorata käsitellä \fluori\lla t. fluoripitoisella aineella Esimerkiksi hampaat voidaan fluorata \karieksen(karies)\ torjumiseksi. Synonyymejä: fluorittaa, fluoroida. Kemiassa "fluorattu hiilivety" tarkoittaa yhdistettä, joka on muodostunut hiilivedystä, kun fluori on korvannut siinä olevan vedyn kokonaan tai osittain. kielellisesti oikeampi nimitys olisi "kloorihiilivety", jota jossain määrin käytetäänkin mm. EU-teksteissä. fluoresenssi kloorjälkihehkuttoman loistevalon syntyminen Ilmiö, jossa säteilyä saanut aine lähettää \sähkömagneettista(sähkömagneettinen)\ säteilyä, jonka taajuus on yleensä pienempi kuin sen säteilyn, jota aine on \absorboinut(absorboida)\, ja joka loppuu lähes välittömästi, kun sitä aiheuttanut säteily on loppunut. Myös: "fluoriloiste". Vrt. \fosforesenssi\. fluoresoida tuottaa jälkihehkutonta loistevaloa (\fluoresenssi\a) fluori \halogeeneihin(halogeeni)\ kuuluva alkuaine, kemiallinen merkki F fluorisoida = \fluoresoida\ flyeri [flaieri] pieni esite, mainos- tms. lehtinen Sana on arkikieltä. Kielitoimiston sanakirjassa se on asussa flaijeri. Myös asua flaieri käytetään. flyygeli \piano\n tapainen soitin, jonka kielet ovat vaakasuorassa; siipirakennus, sivuosa fobia (sairaalloinen) pelko, kauhu; (yhdyssanojen jälkiosana myös) vastustaminen, kielteisyys, viha fokstrotti eräs seuratanssi Tavallisemmin englannin mukaisessa asussa "foxtrot", mutta sanakirjat ovat yleensä suomalaistuneen asun kannalla. Yleisin nimitys on kuitenkin "foksi", mutta sitä saatetaan vielä pitää arkisena. fokus polttopiste, myös kuvaannollisesti: tarkastelun tai käsittelyn kohteena oleva asia, se, mihin keskitytään Myös kirjoitettuna "focus". \Datatekniikassa(datatekniikka)\ sanaa käytetään mm. kuvaamaan, mikä kohde milloinkin on aktiivisena, käsittelynalaisena. fokusoida asettaa \fokus\ johonkin, keskittää t. keskittyä, kohdentaa, tarkentaa Usein muotisanana, jolloin "fokusointi" tavallisesti tarkoittaa yrityksen keskittymistä liiketoimintansa johonkin tärkeänä pidettyyn osaan. folio ohut muovi- tai metallikalvo; nelisivuiseksi taitettu paperiarkki, puoliarkki; sellaisen koko (tav. 225 mm × 365 mm) folklore [folklore t. folkloor] kansan perimätieto ja runous, perinnäistarinat folkloristi \folklore\n tutkija folkloristiikka \folklore\n tutkimus fondi pohja, perusta, tausta; peruspääoma, pohjarahasto; kastikepohja fondyy juustosta ym. valmistettu kuuma ruoka, johon kastetaan leipäkuutioita; lihakuutiot, jotka kypsytetään kuumassa öljyssä Myös \sitaattilaina\na ranskan mukaisessa asussa "fondue" [fondyy t. fõdýy]. foneemi puheen pienin äänteellinen yksikkö, joka voi saada aikaan merkityseron Esimerkiksi suomen kielessä "t" ja "d" ovat eri foneemeja (eivätkä vain saman foneemin erilaisia esiintymiä), koska esim. sanojen "katon" ja "kadon" ero perustuu vain t:n ja d:n eroon. Kielitieteessä foneemi on keskeisimpiä mutta myös ongelmallisimpia käsitteitä. Foneemeja merkitään kirjoittamalla äänteen merkki vinoviivojen väliin, esim. /t/. foneeminen \foneemi\jaotuksen mukainen, (vain) foneemeja koskeva Myös: fonemaattinen. foneetikko \fonetiikan(fonetiikka)\tutkija foneettinen ääntämistä, äänteitä koskeva; ääntämyksen mukainen (kirjoitus tms.) fonemaattinen = \foneeminen\ fonetiikka tiede, joka tutkii kielen äänteitä ja ääntämistä fonetikum kiinalaisen kirjoituksen yhdistelmämerkin osa, joka kuvaa ääntämystä Vrt. \radikaali\. foni = \fooni\ fonologia \funktionaalinen\ äänneoppi !LOGIA fonometri äänen voimakkuuden mittari fontti joukko kirjoitusmerkkien erityisiä näkyviä esitysmuotoja eli \glyyfejä(glyyfi)\ Yleensä fontti on pyritty suunnittelemaan tyyliltään yhtenäiseksi. Ks. Termikysymyksiä: fontti, fonttiperhe, fonttiluokka ja glyyfi. fooni eräs äänenvoimakkuuden (äänekkyystason) yksikkö Myös asussa "foni". foorumi jonkin tapahtumapaikka; tori; oikeusistuin; näyttämö, katsomo Alkujaan latinan "forum" tarkoitti avointa julkista tilaa; tästä sanan merkitys on laajentunut moneen suuntaan, mutta yhteistä on yleensä jonkinlaisen julkisen tapahtumisen merkitys. Joskus kirjoitusasu vielä !LV ja ehkä ilman i:tä: forum. force majeure [fors mažöö´r t. forse majeure] ylivoimainen este Oikeudellinen käsite, joka tarkoittaa sopimusosapuolista riippumatonta tapahtumaa (esim. luonnonmullistusta), joka estää sopimukseen kuuluvan velvollisuuden (esim. tavaran toimittaminen) täyttämisen. Ilmaisu on periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. Yleensä sopimuksen osapuoli on korvausvelvollinen, jos hän ei täytä sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan. Sopimukseen liitetty "force majeure -ehto" tarkoittaa sitä, että korvausvelvollisuutta ei ole, jos täyttämättä jättäminen johtuu ylivoimaisesta esteestä. fordismi suurien valmistussarjojen tuottaminen standardoiduista tuotteista Nimi johtuu teollisuus mies Henry Fordista (1863-1947), joka kehitti autojen valmistuksen massatuotannoksi (mm. osien standardoinnilla ja liukuhihnaperiaatteella). Sanaan saatetaan yhdistää myös ajatus työntekijöiden työn muuttumisesta rasittavan yksitoikkoiseksi, keskitetyistä tuotantolaitoksista ja joustamattomuudesta. forelli purotaimen; (virheellisesti:) kirjolohi Sanakirjojen mukaan "forelli" on taimenen joistakin alalajeista, lähinnä purotaimenesta eli tammukasta (Salmo trutta fario), käytetty nimitys. Sanaa on myös käytetty harhaanjohtavasti aivan erilaisesta kalasta, kirjolohesta. forensinen oikeudenkäyntiä koskeva, oikeudenkäynti-; rikostutkinta-; "taivaan foorumilla" julistettava Alkujaan sanan merkitys on 'torilla (foorumilla= tapahtuva' mutta se erikoistui oikeudenkäyntiin liittyväksi ja sitten edelleen niin, että tavallisin merkitys on (lähinnä englannin sanan forensic vaikutuksesta) 'oikeudenkäyntiä valmisteleva t. siihen liittyvä (tutkimus)', erityisesti 'rikostutkintaa palveleva'. \Teologia(teologia)\ssa sana esiintyy yhteydessä "forensinen vanhurskauttaminen", jolla tarkoitetaan, että Jumala ikään kuin taivaan foorumilla julistaa (tuomitsee) syntisen vanhurskaaksi Jeesuksen uhrin tähden. Sana esiintyy myös asussa "forenssinen". forintti Unkarin rahayksikkö formaali (täysin) muodollinen, muodollisesti esitetty Yleiskielessä usein sävyltään kielteinen sana. Matematiikassa, \datatekniikassa(datatekniikka)\ yms. sana tarkoittaa erityisillä sovinnaisilla merkintätavoilla (kaavoilla tms.) ehdottoman täsmällisesti esitettyä; sellainen esitystapa on usein täysin välttämätön moniin tarkoituksiin (sanallisten selitysten täsmentämiseen). Myös "formaalinen", mutta tavallisesti sanaa käytetään ilman -nen-loppua; ks. !NEN. formaatti painatteen, paperin tms. koko (ulottuvuudet); \datatekniikassa(datatekniikka)\: tarkka muoto, esitystapa; TV-ohjelman tms. "muotti", malli (jota usein hyvin samanlaisena käytetään eri maissa) formaldehydi eräs kaasumainen, pistäväntuoksuinen kemiallinen yhdiste, HCHO Tunnetaan myös nimellä "metanaali". formaliini \formaldehydi\n vesiliuos Käytetään mm. kudosnäytteiden säilyttämiseen ja \desinfiointiin(desinfioida)\. formalismi muodollisuus, muodollisuuksiin takertuminen; järjestelmä \formaali\en määritelmien esittämiseen !ISMI formalisoida saattaa \formaali\in asuun, formaalistaa formantti \resonanssi\äänteiden \akustisessa(akustinen)\ rakenteessa esiintyvä vahvennusalue formatiivi kielen pienin lauseopillisesti toimiva yksikkö formatiivinen opetuksen aikana tapahtuva (oppimisen arviointi) Formatiivisella arvioinnilla ajatellaan olevan myös \motivoiva(motivoida)\ merkitys. Esimerkiksi välikokeet ja pistokokeet sekä opettajan oppitunnilla oppilaalle antama palaute. formatoida muotoilla, saattaa aineisto johonkin erityiseen \formaatti\in; alustaa tietokoneen levy formula kaava; resepti, valmistuskaava; eräs rata-ajossa käytettävä kilpa-autotyyppi Kilpa-autotyyppinä "formula" kirjoitetaan kielitoimiston ohjeiden mukaan gemena-alkuisena, mutta versaalialkuinen "Formula" on paljon tavallisempi. Toisaalta yhdyssanoissa noudatetaan yleensä kielitoimiston linjaa, esim. "formulakuski" eikä "Formula-kuski". formuloida muotoilla (ajatus, ehdotus tms. sanalliseen asuun) forte voimakkaasti (esitettävä sävellyksen osa) fortissimo [fortíssimo t. fortissimo] erittäin voimakkaasti (esitettävä sävellyksen osa) Periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. fortuna [fortuna t. fortuuna] onni, suotuisa sattuma; onnetar; eräs \mekaaninen\ pelilaite, jossa vieritetään kuulia koloihin t. aitauksiin (vrt. \flipperi\) forum = \foorumi\ fosfiini eräs \fosfori\n ja vedyn myrkyllinen yhdiste, PH3 Vuonna 2020 Venuksen ilmakehästä havaittiin fosfiinia, ja tämän epäillään johtuvan elävien olioiden toiminnasta. fosfaatti \fosfori\hapon suola, osana monissa lannoitteissa fosforesenssi jälkihehkuisen loistevalon syntyminen Ilmiö, jossa säteilyä saanut aine lähettää jonkin ajan kuluttua \sähkömagneettista(sähkömagneettinen)\ säteilyä, jonka taajuus on toinen kuin sen säteilyn, jota aine on \absorboinut(absorboida)\, ja joka jatkuu havaittavan ajan sen jälkeen, kun sitä aiheuttanut säteily on loppunut. Virheellinen lyhentymämuoto: fosforenssi. Vrt. \fluoresenssi\. fosfori eräs alkuaine, kemiallinen merkki P fossiili muinaisen eliön kivettynyt tms. jäännös; (yhdyssanan alkuosana myös:) \fossiilinen\; (arkikielessä) hyvin vanhanaikainen ihminen, tapa tms. Erityisesti "fossiilitalous" tarkoittaa fossiilisten aineiden käyttöä energian tuotantoon ja raaka-aineina. "Fossiilivapaa" tarkoittaa sellaisten aineiden käytön välttämistä. fossiilinen \fossiili\na säilynyt; muinaisten eliöiden jäänteistä muodostunut Sanaa käytetään nykyisin etenkin raaka-aineista, jotka ovat syntyneet maan sisällä eliöiden jäänteistä: maaöljy, kivihiili ja maakaasu, laajemmin myös niistä jalostetuista aineista,. fossiloitua muuttua \fossiili\ksi, kivettyä Myös muodoissa fossilisoitua ja fossiilistua. foto (arkikielessä) valokuva; etuliitteenä myös: valo- fotogrammi valokuva, joka valmistetaan ilman valokuvauskonetta Voidaan tehdä esimerkiksi panemalla esine valokuvauspaperin päälle ja valottamalla paperi. Tällöin käytetään usein nimitystä "varjokuva". fotomontaasi eri valokuvista koostettu kuva fotoni valon alkeishiukkanen; yleisemmin: \sähkömagneettisen(sähkömagneettinen)\ säteilyn \kvantti\ fotoniikka \fotoni\en ominaisuuksien ja hallitun käytön tutkimus sekä siihen perustuva \datatekniikan(datatekniikka)\ alue Fotoniikassa tutkitaan erityisesti \data\n siirtoa valon avulla. Sovelluksia ovat mm. \optiset(optisissa)\ kuidut. fotorealismi valokuvarealismi, valokuvamaisuuteen pyrkivä \realismi\ Sanan tarkka merkitys vaihtelee. Sillä on tarkoitettu mm. kuvataiteen suuntausta, jossa kuvien mallina ei ole todellisuus vaan sen (valo)kuvat. Myös nimitystä "hyperrealismi" on käytetty. !ISMI fotosynteesi (biologiassa) yhteyttäminen; (kemiassa) yhdisteiden syntyminen valon vaikutuksesta foxtrot = \fokstrotti\ fraasi (vakiintunut) sanontatapa, ilmaisutapa; korulause; (\fonetiikassa(fonetiikka)\) puhejakso; (musiikissa) säe fragmentaarinen katkelmallinen fragmentoida hajottaa osasiksi, \fragmenteiksi(fragmentti)\ fragmentoitua hajota osasiksi, \fragmenteiksi(fragmentti\), murentua, pirstaloitua fragmentti katkelma, palanen, ote, siru frakki miesten juhlapuku, johon kuuluu hännystakki fraktaali kuvio t. ilmiö, jossa sama perusrakenne toistuu eri mittakaavoissa Esimerkiksi rantaviivaa voidaan pitää fraktaalina. Ks. The Sierpinski Triangle. fraktiili (tilastotieteessä) piste, joka jakaa järjestetyn aineiston yhtä suuriin joukkoihin Esim. 25 %:n fraktiili (jota sanotaan myös alakvartiiliksi) on piste, jota pienempiä on neljäsosa aineistosta. fraktio kokonaisuudesta erotettu t. eroava osa; murtoluku Politiikassa: ryhmittymä, joka pyrkii erottautumaan suuremmasta ryhmästä, ryhmäkunta. Kemiassa: jae, jaos, aineesta fysikaalisin keinoin erotettu osa. fraktuura eräs vanhanaikainen kirjasinlajityyppi; luunmurtuma Periaatteessa fraktuura on \goottilaisen(goottilainen)\ \fontti\tyypin alalaji, mutta käytännössä sana tarkoittaa yleensä kaikkia goottilaisia fontteja. franchising [fräntsaisiŋ t. fräntšaiziŋ] yritystoiminnan muoto, jossa yrittäjä saa korvausta vastaan jonkin \konsepti\n käyttöoikeuden, toisin sanoen siihen liittyvät tietotaidon, tavaramerkit ja yhteistyöedut Ks. YritysSuomen artikkelia franchisingyrittäjyys Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. Suomen kielen lautakunta on ehdottanut suomalaista vastinetta "luvake", joka ei ole tullut käyttöön. frangi [fraŋŋi] eräs rahayksikön nimitys (mm. Sveitsissä ja aiemmin Ranskassa) frankeerata [fraŋkkeerata t. fraŋkeerata] merkitä postimaksun suoritus lähetykseen leimalla, joka tehdään postimaksukoneella; myös: varustaa postimerkeillä Yleiskielessä sana viittaa nimenomaan frankeerauskoneen käyttöön, mutta postimerkkeilijät käyttävät sitä myös postimerkeillä varustamisesta; heidän kielessään esim. "ylifrankeerattu" tarkoittaa lähetystä, jossa on merkkejä isommasta arvosta kuin postin hinnasto vaatisi. Usein asussa "frankkeerata", mutta virallisten sääntöjen mukaisessa asussa on vain yksi k. frankki erääseen muinaiseen \germaani\kansaan kuuluva henkilö Frankit elivät suunnilleen nykyisen Ranskan alueella, ja Ranska sai heistä nimensä (\latina\ksi Francia) franko postimaksu; vapaasti toimitettuna; yhdyssanan alkuosana myös: ranskalais-, Ranskan- frankofiili Ranskan, ranskalaisuuden ystävä franseesi eräs monivuoroinen seuratanssi fransiskaani Franciscus Assisilaisen perustaman kerjäläisveljestön jäsen, "harmaa veli" fraseologia jonkin alan lauseparsisto, \fraasi\t; korelauseet freelance(r) [friilaans(er) t. friilääns(er)] vapaa ("keikkahommia" tekevä) toimittaja, juontaja, ohjelmoija tms. Vastakohtana työsuhteessa olevalle. Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista, jossa ääntämys erilainen britti- kuin amerikanenglannissa ja jossa "free lance" ja "freelancer" ovat molemmat käytössä, ja ilmaisun asu muutenkin hiukan vaihtelee. Arkityylissä käytetää myös lyhentynyttä muotoa "free", esimerkiksi "freetoimittaja" (freelancetoimittaja). freesi tuore, raikas, virkeä Sana on sävyltään arkinen. !SH: freeši. Sanalla "freesi" on aiemmin ollut myös (toista alkuperää oleva) merkitys 'jyrsin'. freestyle [frii-stail] hiihto\akrobatia\, laskettelu \voltteja(voltti)\ yms. tehden Freestyle sisältää eri lajeja kuten kumparelasku ja hypyt. Myös pitemmin "freestylehiihto". Taivutuksessa loppu-e säilyy kirjoituksessa mutta ääntyy yleensä i, esim. "freestylea" [frii-stailia]. freeware [friivare t. friiveör t. friiweə(r)] vapaasti käytettävä ja jaettava tietokoneohjelma fregatti purjealustyyppi, jossa on vähintään kolme mastoa frekvenssi esiintymistiheys, taajuus, yleisyys frekventatiivinen (kielitieteessä) toistoa ilmaiseva Esim. "kirjoitella" on sanan "kirjoittaa" frekventatiivinen johdos. frenologia oppi, jonka mukaan luonteenpiirteet voidaan päätellä pääkallon muodosta Lääkäri F. J. Gallin 1700-luvulla esittämä oppi, joka on osoitettu perusteettomaksi. freoni virheellinen nimitys CFC-aineille "Freon" on eräiden kemiallisten aineiden tuotemerkki. Osa näistä aineista on kloorista, fluorista ja hiilestä koostuvia CFC-aineita, joita on käytetty mm. jäähdytyslaitteissa kylmäaineina ja jotka on nykyisin kielletty kehittyneissä maissa. fresko tuoreeseen rappauspintaan tehty maalaus freudilainen [froidilainen] Sigmund Freudin oppeihin kuuluva t. niiden mukainen Esim. "freudilainen lipsahdus" tarkoittaa sitä, että ihminen tulee vahingossa sanoneeksi, mitä hän todella tuntee ja ajattelee; Freud kuvasi tällaista kirjassaan Arkielämämme psykopatologiaa. frigidi sukupuolisesti kylmä (nainen), seksuaalisuudesta kiinnostumaton t. seksuaalisesti tyydyttämätön frigiditeetti naisen sukupuolinen kylmyys, \frigidi\syys friikki jonkin (harrastus)alan intohimoinen, siihen vihkiytynyt harrastaja Peräisin englannin sanasta "freak". Suomessa sana ei ehkä ole yhtä vahvasti outouteen, kummallisuuteen vihjaava. frikatiivi hankausäänne frisbee [frisbii] virheellinen liitokiekkojen yleisnimitys Liitokiekko on kevyehkö kiekko, jota heitetään leikeissä ja kilpailuissa. Sana "Frisbee" on eräs liitokiekkojen tavaramerkki. frisyyri kampaus, tukkalaite frivoli kevytmielinen, kaksimielinen Sana on vanhahtava. frontaalinen otsaan tai julkisivuun kuuluva frotee silmupintainen kangas tai neulos frottage [frotáaž] hieronta, hankaus; kuvan tuottaminen paperille siten, että paperin alla on kohokuvioinen esine ja paperia hangataan yläpuolelta frugaali vaatimaton, niukka; säästeliäs, voimavaroja tehokkaasti käyttävä Frugaali \innovointi(innovoida)\ tarkoittaa tarkoittaa vähillä voimavaroilla tehtävää toimintaa, Frugaali \innovaatio\ on tuote, jota voidaan tuottaa ja käyttää taloudellisesti niukoissakin oloissa; tämä voi perustua esim. tuotteen yksinkertaistamiseen. fruitariaani sellainen kasvissyöjä, joka syö vain kasvien satoa, kuten hedelmiä, marjoja ja viljoja fruktoosi hedelmäsokeri, eräs mm. hedelmissä esiintyvä, tavallista sokeria makeampi sokeri frustraatio turhautuminen, turhautuma Sivistyssana ehkä on ilmaisuvoimaisempi: frustraatio voi merkitä esimerkiksi syvää ahdistusta ja masennusta siitä, että ankaran uurastuksen tulokset ovat tuhoutuneet. frutti di mare [frutti di maare] merenelävät Ruuaksi käytettävät merieläimet kaloja lukuun ottamatta, siis mm. äyriäiset, simpukat ja mustekalat. fudge [fadže ~ fadž] lohkeava kerma- tai maitokaramelli, kinuski, toffee fugato [fugáato t. fugaatto] \fuuga\mainen osa laajassa sävelteoksessa; kesken jäänyttä fuugaa muistuttava sävellys Periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. fuksi ensimmäisen vuoden opiskelija korkeakoulussa, keltanokka Arkikielinen sana. fundamentaalinen perustavanlaatuinen, perusluonteinen fundamentalismi uskonnollinen suuntaus, joka rakentuu uskon perusteiksi koetun järjestelmän (esim. pyhän kirjan) melko kirjaimellisen tulkinnan varaan Puhutaan mm. kristillisestä ja \islam\ilaisesta fundamentalismista. Sanaa käytetään etupäässä moitesanana; esim. kristillinen fundamentalismi käyttää itsestään sentapaisia nimityksiä kuin "raamatullisuus". !ISMI fundamentti perusta funikulaari kaltevalla radalla käytettävä kuljetusjärjestelmä, jossa on kaksi köyden vastakkaisiin päihin kytkettyä vaunua Vaunuista toinen liikkuu alas samalla, kun toinen liikkuu ylös. Suomessa käytettyjä nimityksiä ovat "köysirata" ja "vinoköysirata". funkis = \funktionalismi\ funktio tehtävä, tarkoitus; (mat.) kuvaus siitä, miten suure riippuu muista suureista; suureen riippuvuus toisesta suureesta; toisesta suureesta riippuva suure Tarkassa matemaattisessa määrittelyssä funktio eli kuvaus on \relaatio\ funktionaalinen toimintaa koskeva, toiminnallinen, toiminta-; (matem.) \funktio\ita koskeva Usein merkitykseltään epämääräinen, esim. "funktionaalinen elintarvike" 'ruoka, jolla väitetään olevan erityisiä vaikutuksia terveyteen'. funktionalismi eräs \arkkitehtuuri\n suunta Funktionalismin sanotaan korostavan tarkoituksenmukaisuutta, toiminnallisuutta, ja vastustavan koristeellisuutta. !ISMI Arkikielessä ja kevyehkössä kirjoitetussakin kielessä usein lyhentyneenä muotoon "funkis". funneli suppilo Erityisesti markkinoinnissa ja myynnissä käytetty sana, jota käytetään kuvaamaan asiakasvirran ohjautumista kohti ostotapahtumia. furioso [furiooso t. furióozo] raivoisasti (esitettävä sävellyksen osa) Periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. futurismi etenkin Italiassa 1910- ja 1920- luvulla esiintynyt "tulevaisuuteen suuntautuva" taidesuunta; eräs \rokin(rokki)\ suuntaus 1980-luvulla !ISMI Sanaa "futuristinen" käytetään myös väljästi merkityksessä 'tulevaisuuteen suuntautuva, tulevaisuutta hahmottava, oletetun tulevaisuuden mukainen'. futurologia tulevaisuudentutkimus, arvioiden esittäminen tulevaisuudesta !LOGIA futuuri tulevaa aikaa ilmaiseva verbien aikaluokka; sopimus jonkin hyödykkeen ostamisesta tai myymisestä tulevaisuudessa Suomen kielessä on ns. liittofutuuri, esim. "tulee tekemään" (ja vanhahtava "on tekevä"). Useimmiten suomessa käytetään futuurin asemesta \preesens\iä. Liittofutuuri on tarpeeton, jos esimerkiksi erillinen ajan määrite jo viittaa tulevaisuuteen, esim. "Huomenna teen...". fuuga eräs moniääninen sävellysmuoto Kehittynyt 1600-luvulla. Nimi johtuu latinan ja italian sanasta "fuga" 'pako'. fuusio yhdistyminen, yhteen sulautuminen Talouselämässä: yritysten yhdistyminen toisiinsa; usein varsinainen sulautuminen (organisaatioiden yhdistyminen) tapahtuu vaiheittain. Fysiikassa: atomiydinten yhdistyminen, etenkin ketjureaktiona (vrt. \fissio\); auringon energiantuotanto ja vetypommi perustuvat sellaiseen. Ruokakulttuurissa fuusio-alku tarkoittaa suunnilleen samaa kuin \cross kitchen\. fuusioitua sulautua yhteen, yhdistyä \fuusio\ssa fylogeneesi lajin tai muun \taksonomisen(taksonomia)\ yksikön kehitys Harvinaisehko rinnakkaismuoto: fylogenia. fysiatri \fysiatria\an erikoistunut lääkäri fysiatria \fysikaalinen\ lääketiede Fysikaalisia hoitomuotoja tutkiva ja käyttävä lääketieteen haara. fysiatrinen \fysiatria\an kuuluva t. perustuva fysiikka luonnonilmiöitä yleisesti tutkiva tiede; ruumiinrakenne; ruumiinkunto Joskus sanotaan, että fysiikka tutkii elottoman luonnon ilmiöitä, mutta myös elollisen luonnon ilmiöt ovat fysiikan lakien alaisia; olennaista on, että vain elolliselle luonnolle ominaiset ilmiöt eivät kuulu fysiikan vaan \biologia\n alaan. - Ilmaisu "hänellä on hyvä fysiikka" tms., joka kuuluu lähinnä arkikieleen, voi viitata yleiseen ruumiinrakenteeseen mutta ehkä yleisemmin kunkinhetkiseen fyysiseen kuntoon. fysikaalinen \fysiikan(fysiikka)\ alaan kuuluva t. siihen perustuva Usein vastakohtana \kemia\n ja \biologia\n alaan kuuluville asioille. Lääketieteessä fysikaalinen hoito tarkoittaa \fysioterapia\a, fysikaalinen tutkimus vastaavasti sellaisia potilaan tutkimisen menetelmiä kuin tarkastelu, tunnustelu, hengitysäänien kuuntelu, koputtelu ja lämpötilan mittaus. fysio- luonnon-, luonto- fysiognomia = \fysionomia\ fysiokraatti \fysiokratia\n kannattaja, fysiokratisti fysiokratia Ranskassa 1700-luvulla esiintynyt taloustieteen koulukunta, joka korosti "luonnon" (etenkin maatalouden) merkitystä Myös: fysiokratismi. !ISMI fysiologia elimistön toimintaa tutkiva tiede !LOGIA fysionomia ulkonäkö, kasvonpiirteet fysioterapeutti (koulutuksen saanut) \fysioterapia\n antaja, lääkintävoimistelija fysioterapia \fysikaalinen\ kuntoutus Fysikaalisten tekijöiden kuten kylmyyden, lämmön, valon, sähkövirran, hieronnan, liikehoidon ja ruumiillisen kuormituksen käyttö hoidossa. fyto- kasvi- fyysikko \fysiikan(fysiikka)\ tutkija; (opiskelijakielessä myös:) fysiikan opiskelija fyysinen luontoon (\fysiikan(fysiikka)\ alaan) kuuluva; aineellinen, esineellinen; ruumiillinen (vastakohtana \psyykkiselle(psyykkinen)\) fäni = \fani\ föhn [föön] vuoristosta puhaltava kuiva, lämmin tuuli Tavallisesti yhdyssanana föhntuuli t. föhn-tuuli. föönata käsitellä hiukset kuohkeiksi harjalla tai kammalla ja \fööni\llä fööni hiustenkuivain gaala pramea iltajuhla; täysi juhlapuku Myös asussa "gala", mutta virallinen kirjoitusasu on pitkävokaalinen. galaksi tähtien ja tähtienvälisen aineen muodostama suuri kokonaisuus, jossa voi olla miljardeja tähtiä Sanaa "linnunrata" käytetään joskus, mutta lähinnä se tarkoittaa sitä galaksia, jossa Maapallo sijaitsee, tai sen näkyvää ilmentymää taivaalla. galaktinen \galaksi\n laajuinen galakto- maito- galleria (esille pantu) taidekokoelma; taidehalli; pylväs- tai holvikäytävä gallona eräs \anglosaksinen\ vetomitta, nestemittana USA:ssa 3,787 litraa, brittiläisessä maailmassa 4,546 litraa Vanha rinnakkaismuoto: galloni. gallup (arkikielessä, virheellisesti:) äänestys, kysely tms. Gallup on useissa maissa, mm. Suomessa, rekisteröity tavaramerkki, jota käytetään otantaan perustuvista kyselytutkimuksista, joissa selvitetään esim. äänestyskäyttäytymistä, kulutustottumuksia, mielipiteitä yms. Huolimattomassa kielessä "gallup" tarkoittaa milloin minkäkinlaista kyselyä, ja verbi "gallupoida" tarkoittaa mielipiteiden kyselemistä. Huolitellussa kielessä gallup-sanaa ei käytetä yleisnimenä. galoppi vanhanaikainen 2/4-tahtinen tanssi t. musiikki galvaaninen eräänlaiseen sähkökemialliseen pariin perustuva; tasavirta- Galvaaninen pari koostuu kahdesta \elektrodi\sta, jotka ovat kosketuksessa toistensa kanssa jonkin nesteen kautta ja joissa tapahtuu sellaisia kemiallisia muutoksia, että toisesta vapautuu ja toiseen sitoutuu \elektroneja(elektroni)\. galvanismi kosketussähkö, vrt. \galvaaninen\ galvano- sähkövirta- galvanoida päällystää metallia (kestävämmällä aineella) sähkövirran avulla; päällystää metalli sinkillä (upottamalla se sulaan sinkkiin) Alkujaan sana tarkoittaa \galvaaniseen(galvaaninen)\ reaktioon perustuvaa päällystämistä, mutta sitä käytetään nykyisin myös muunlaisesta päällystämisestä. Monien mielestä kuitenkin "kuumagalvanointi" on väärä sana - pitäisi sanoa "kuumasinkitys". gambiitti šakissa pelitapa, jossa pelaaja uhraa sotilaan laudan keskustassa saadakseen liikkumatilaa gamma kreikan kirjaimiston kolmas aakkonen, Γγ; eräs huume, gammahydroksibutyraatti (GHB) Vrt. \alfa\an. Esimerkiksi "gammasäteily" on \radioaktiivisen(radioaktiivinen)\ säteilyn eräs laji. "Gammaveitsi" on kasvainten tuhoamiseen käytetty säteilytyslaite. ganglio [gaŋlio] hermosolmu gangsteri [gaŋsteri] (häikäilemätön) rikollinen, rikollisjoukkueen jäsen garçon [garsõ´] (kutsuttaessa:) tarjoilija; poika, nuorukainen garderobi vaatekomero; puvusto Sana on vanhentunut, nykyisin leikillinen. gargoili rakennuksen räystäässä oleva \groteski\ veistoshahmo, joka suihkuttaa katolle sataneen veden pois Yleensä pitkänomainen mielikuvituksellinen, usein hirviömainen eläinhahmo. Sana on suomessa uudehko, ja myös englannin ja ranskan mukaisia nimityksiä gargoyle ja gargouille on käytetty, samoin sanaa vedensyöksijä. garnityyri ruuan kanssa tarjottavat lisäkkeet; (reuna)koristeet, korusarja; kirjakesarja Nykyisin merkitys 'ruuan lisäke' lienee lähes yksinomainen. gasthaus [gast-haus] majoitusliike(tyyppi), majatalo Sana on peräisin saksan sanasta "Gasthaus" 'majatalo' ja esiintyy monien suomalaisten majoitusliikkeiden nimissä. Saatetaan puhua myös esim. "gasthaus-tyyppisestä" hotellista, mutta tässä lienee kyse enemmän mielikuvien luomisesta kuin tyyppiluokituksesta. gastriitti maha\katarri\ gastro- vatsa-, maha- gastroenterologia vatsatautioppi, maha-suolitautioppi !LOGIA gastrointestinaalinen mahaa ja suolisto koskeva, maha-suoli- gastronomi herkkuruokien tuntija, herkuttelija gastronomia ruuanlaittotaito; herkkujen tuntemus gastroskopia mahantähystys gaussata (puhekielessä:) muuntaa tiedot Gaußin jakauman mukaisiksi, sovittaa \normaali\jakaumaan gaussi vanhentunut sähkövuon tiheyden yksikkö Tunnus Gs tai gs. Muunnoskaava: 10 000 Gs = 1 T (T = \tesla\). gavotti vanhanaikainen 2/2-tahtinen tanssi t. sen musiikki gay [gei] \homo\, miespuolinen \homoseksuaali\ Englannin sanalla gay on myös useita muita merkityksiä, mm. 'iloinen'. geeli hyytelömäinen, puolikiinteä massa geeni perintötekijä, eliön perimän alkio, \kromosomi\n rakenneosanen Sana esiintyy myös useiden sivistyssanojen kiinteänä osana niiden lopussa -geeni(nen), jolloin se viittaa alkuperään tai vaikutukseen (esim. vulkanogeeninen 'synnyltään \vulkaaninen\, tuliperäinen') \karsinogeeni\ 'syöpää aiheuttava aine'), ei geeneihin. geenimanipulaatio [geeni-manipulaatio] = \geenitekniikka\ geeniruoka (arkikielessä:) ruoka, jonka aineksista osa on peräisin \geenitekniikalla(geenitekniikka)\ muunnetuista eliöistä, muuntogeeninen ruoka geenitekniikka eliöiden ominaisuuksien säätely suoraan \geenejä(geeni)\ muokkaamalla Samaa tarkoittavat (mutta osittain eri mielleyhtymiä aiheuttavat) "geenimanipulaatio" ja "geeniteknologia". geenimanipuloitu \geenitekniikalla(geenitekniikka)\ muunneltu t. tuotettu Kielitoimisto suosittaa sanan "geenimanipuloitu" tilalle sanaa "muuntogeeninen". geigermittari [gaigermittari] \ionisoivan(ionisoida)\ säteilyn ja hiukkasten ("radioaktiivisuuden") ilmaisin Myös: "geigermittari" ja arkikielessä "geiger". geisir ajoittain kuohuva t. purkautuva kuuma lähde Myös islanninkielisessä kirjoitusasussa: geysir. geiša miehiä viihdyttävä, tanssiin, soittoon, lauluun ja seurustelutaitoon koulutettu nainen Japanissa Myös kirjoitusasussa "geisha". Ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. gelatiini liivate gemena [gemena t. jemena] pienaakkonen, pieni kirjain, esim. a vastakohtana A:lle (\versaali\lle) Nimitystä "pienaakkonen" on suositeltu täsmälliseksi ilmaisuksi, koska "pieni kirjain" voi tarkoittaa myös vain pienikokoista kirjainmerkkiä. Kirjapainoalalla "gemena" on vanhastaan käytössä oleva nimitys, joka on sikäli parempi, että se ei viittaa mitenkään kokoon. gemenanumerot numeromerkkien esitysmuodot, jotka ovat korkeudeltaan vaihtelevia kuten \gemena\t Esimerkiksi 0 on gemenanumeroissa o:n korkuinen, 6 korkeampi. Vastakohta: \versaalinumerot\. geminaatio konsonantin kahdentuminen geminaatta kaksoiskonsonantti (esim. "tt") gemmo- jalokivi- genealogia sukututkimus !LOGIA geneerinen lajin osoittava t. lajia koskeva; yleinen, yleisluonteinen "Geneerinen \substituutio\" tarkoittaa lääkkeen korvaamista toisella, jonka vaikuttavat aineet ja vaikutus on sama. Käytännössä on kyse alkuperäislääkkeen korvaamisesta halvemmalla, jota lääkkeen kehittäneen yrityksen kilpailija on voinut ruveta valmistamaan, koska \patentti\suoja on päättynyt. geneesi synty, alku geneetikko perinnöllisyystutkija geneettinen perimästä (\geeneistä(geeni)\) johtuva; perinnöllisyystieteellinen generaattori kone, joka muuttaa mekaanista energiaa sähköksi generalissimus sotavoimien ylipäällikkö eräissä maissa (varsinkin Stalinista ja Francosta käytetty nimitys) generalisti laaja-alainen asiantuntija, "yleismies" generatiivinen tuottava, \generoiva(generoida)\; tuottamista käsittelevä generelli yleinen (vastakohtana erityiselle), eriytymätön Sanaa käytetään joskus siksi, että suomen sana "yleinen" on kovin monimerkityksinen. generoida tuottaa, synnyttää, saada aikaan Eräillä aloilla (mm. kielitieteessä ja \datatekniikassa(datatekniikka)\) generointi tarkoittaa etenkin (lauseiden, lukujen ym.) tuottamista jotakin sääntöä tai menetelmää soveltamalla. genesis = \geneesi\; isolla alkukirjaimella kirjoitettuna: 1. Mooseksen kirja genetiikka perinnöllisyystiede genetiivi eräs sijamuoto, suomessa -n-loppuinen Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: omanto. genever [genever t. ženever] hollantilaisperäinen katajanmarjoilla maustettu viina geniaalinen nerokas genitaalit sukupuolielimet genius suojelushenki; nero(kkuus) genomi eliön \geeni\en kokonaisuus, geenistö, perimä Nykyisin tavallisesti: jonkin yksilön tai lajin geenistö tutkimuksen kohteena tai sellaisen tutkimuksen perusteella muodostettu esitys geenistöstä, "geenikartta". Sanaa "genomitieto" (tai "perimätieto") käytetään usein geenitiedosta, myös yksittäisiä geenejä koskevasta. genomiikka \genomi\n tutkimus ja käsittely genotyyppi perimä, eliön \geeni\en kokonaisuus (vrt. \fenotyyppi\) genre [genre t. žããr] (taiteen) laji, tyyppi, laatu, esimerkiksi kirjallisuudenlaji Sanalle "genremaalaus" on käytetty vastinetta "laatukuvamaalaus". Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. gentlemanni herrasmies genus suku (etenkin biologisessa luokituksessa ja kielitieteessä) geo- maa-, maan-, maapalloa t. maaperää koskeva geodeetti \geodesia\n harjoittaja geodeettinen \geodesia\an kuuluva t. liittyvä Erityisesti: geodeettinen viiva 'pallon tai muun kappaleen pinnalla kahden pisteen välinen lyhin tie pintaa pitkin'. geodesia tiede, joka tutkii maapallon kokoa ja muotoa sekä sen pinnan mittaamista geofysiikka maapallon ja ilmakehän ominaisuuksia tutkiva tiede geofyysikko \geofysiikan(geofysiikka)\ tutkija geografia maantiede geografinen maantieteellinen geoinformatiikka tieteenala, joka tutkii paikkatietoa ja paikkatietojärjestelmiä geokätköily aarteenpiilotus ja -etsintä, jossa hyödynnetään GPS:ää tai muuta \satelliitti\paikannusta Sanan alkuosa on lainasana, loppuosa on lähinnä käännöslaina englannin sanasta geocaching. Myös sanaa "geokätkentä" käytetään, mutta "geokätköily" on yleisempi ja kuvastaa sitä, että kyse ei ole vain kätkemisestä vaan myös etsimisestä. geologia maapallon rakennetta ja kehitystä tutkiva tiede !LOGIA geometria matematiikan haara, joka tutkii tasokuvioiden ja kappaleiden muotoa ja mittasuhteita Alkujaan "geometria" on tarkoittanut maanmittausta. Tätä heijastelee myös vanha suomenkielinen nimitys "mittausoppi". geometrinen \geometria\an tai sen alaan liittyvä; suhteellisen yksinkertaisia kuvioita (neliö, ympyrä jne.) käyttävä geopoliittinen \geopolitiikka\an kuuluva geopolitiikka valtion sijainnin ("maantieteen") vaikutus valtion asemaan ja kehitykseen; sellaisten ilmiöiden tutkimus geosentrinen maakeskinen, maapalloa keskipisteenä pitävä (maailmankuva) georgette [žoržét] = \sorsetti\ geoterminen maapallon sisäistä lämpöä hyödyntävä, maalämpö- gerbiili lemmikki- ja koe-eläiminä pidettäviä pieniä jyrsijöitä Joskus myös asussa "gerbilli", jota kielenhuolto on etenkin aiemmin suosittanut. Myös nimiä "hyppymyyrä" ja "hyppyrotta" on käytetty, samoin sanaa "antilooppirotta", joka on toisaalta myös yhden gerbiililajin erityisnimi. geriatri \geriatria\an erikoistunut lääkäri geriatria vanhuuteen liittyvien sairauksien tutkimus ja hoito gerilla sissi Etenkin yhdyssanassa "gerillasota", joka alkujaan tarkoitti espanjalaisten pienten vapaaehtoisryhmien taistelua Napoleonin joukkoja vastaan. germaaninen erään kieliryhmän ja sen kielten määritteenä; (hist.) \germaaneihin(germaanit)\ kuuluva t. heille ominainen Nykyiset germaaniset kielet kuten ruotsi, saksa ja englanti polveutuvat muinaisten germaanien puhumista kielistä. Germaaniset kielet muodostavat \indoeurooppalaisen(indoeurooppalainen)\ kielikunnan alaryhmän. Germaaninen oikeus on germaaniheimojen oikeudellisten tapojen ja käsitysten kokonaisuus, joka on monin tavoin vaikuttanut nykyisen länsimaisen oikeusjärjestelmän muotoutumiseen. Vrt. \roomalainen\ oikeus. germaanit (historiassa) useiden eurooppalaisten kansojen yhteisnimitys Germaaneja asui mm. nykyisen Saksan alueella, ja monet germaanikansat osallistuivat kansainvaelluksiin. germanismi saksan kielelle ominainen ilmaisu germanisti \germaanisten(germaaninen)\ kielten ja kulttuurien tutkija gero- vanhuus-, vanhus-, vanhenemis- gerontologia (ihmisen) vanhenemista tutkiva tiede !LOGIA gerundi eräistä \verbi\en \nominaali\muodoista käytetty nimitys \Latina(latina)\ssa gerundiksi sanotaan sellaisia muotoja kuin docendi 'opettamisen; opettamiselle' ja docendo 'opettamalla'. Gerundiksi on kutsuttu myös esim. englannin -ing-loppuista muotoa sen eräissä käyttöyhteyksissä. gerundiivi eräistä \verbi\en \nominaali\muodoista käytetty nimitys \Latina(latina)\ssa gerundiksi sanotaan sellaisia muotoja kuin docendus ~ docenda ~ docendum 'opetettava', jotka taipuvat \nomini\en tavoin ja joita käytetään \adjektiivi\n kaltaisina määritteinä, toissijaisesti myös \substantiiveina(substantiivi)\. gestiikka elehtiminen, eleet getto \juutalaisten(juutalainen)\ asuttama kortteli t. kaupunginosa Usein erityisesti: alue, johon ulkopuoliset ovat eristäneet juutalaisväestön. Kirjoitettuna myös "ghetto". geysir [geisir] = \geisir\ ghetto [getto] = \getto\ giga- mm. !SI-järjestelmän etuliitteenä \miljardi\kertainen, tunnus G; \datatekniikan(datatekniikassa)\ myös: 1 073 741 824-kertainen; joskus väljästi: jättiläis-, suur- Datatekniikan(datatekniikka) arkikielessä sana esiintyy itsenäisenäkin, 'gigatavu' (= giga\oktetti\). gigantti jättiläinen giganttinen jättimäinen, valtava gigolo naisia viihdyttävä (ja viettelevä) mies, naistennaurattaja Alkujaan 'katutyön elättämä mies', sitten 'palkattu naisvieraiden tanssittaja ravintolassa', nykyisin väljemmin ja yleensä aina halveksivassa tai väheksyvässä sävyssä. giljotiini eräänlainen teloitusväline, jossa terä putoaa teloitettavan niskaan gini [gini t. džini] englantilaisperäinen katajanmarjoilla maustettu viina; eräs kahden hengen korttipeli gladiaattori muinaisessa Roomassa julkisissa näytännöissä taisteleva orja t. muu (ammatti)taistelija; viihdeohjelman esiintyjä, joka kamppailee toisen kanssa esim. pehmustetulla nuijalla glamour [glamour t. glamuur t. glämö(r)] viehätysvoima, lumoavuus glasiaalinen jäätikkö-; jääkautinen glasnost [glaasnost] Neuvostoliitossa v:sta 1985 Mihail Gorbatšovin kaudella harjoitettu kansalaisvapauksien ja kansanvallan lisäämisen \politiikka\ Sananmukaisesti "avoimuus". Vrt. \perestroika\. Ks. kuvausta Reaalisosialismin romahdus. globaali yleinen, laaja; (kaiken)kattava; maapallonlaajuinen Alkuperäinen kirjaimellinen merkitys 'koko maapallon laajuinen' on harvinainen. Sanaa käytetään usein vain viittaamaan maiden rajat ylittävään, eri maita koskevaan tms. Ohjelmoinnissa yms.: koko ohjelman tai järjestelmän laajuinen, vastakohtana paikalliselle eli \lokaali\lle. Taloudessa: globaalikiintiö = tuontitavaran enimmäismäärä. Myös "globaalinen", mutta tavallisimmin ilman -nen-loppua. globalisaatio \globalisoituminen(globalisoitua)\ globalisoitua muuttua \globaali\(mma)ksi Yleinen muotisana. Sille on ehdotettu suomalaisempaa vastinetta, jota on jossain määrin käytettykin: "maapalloistua". Luontevampi vastine olisi "maailmanlaajuistua". glokaali maailmanlaajuisen (globaalin) ja paikallisen (lokaalin) yhdistelmä glooria kunnia, maine, "sädekehä"; sädekehä (pyhän ihmisen pään päällä); messuun kuuluva ylistyslaulu; valokehä pilveen langenneen varjon ympärillä; eräänlainen kiiltokangas Usein kirjoitettuna "gloria" (ehkä ajateltuna \sitaattilaina\ksi latinasta), mutta pitkävokaalinen asu on paremmin yleisten sääntöjen mukainen. gloria [glooria] = \glooria\ glorifioida nostaa kunniaan, ylistää glossa selitystä kaipaava sana t. ilmaus tekstissä; sellaisen selitys; eräs runomuoto glossaalinen äänirako-, äänirakoa käyttäen äännettävä glossaario kokoelma sanojen t. ilmausten selityksiä; sanaluettelo glosso- kieli- glotto- kieli- glukoosi rypälesokeri gluteeni eräitä valkuaisaineita, joita on etenkin vehnässä ja muissa viljoissa Gluteenit aiheuttavat vehnän sitkoisuuden ja siten vaikuttaa leipoutuvuuteen, mistä johtuu joskus käytetty nimi "sitkoaine". Nykyisin sana tunnetaan lähinnä \keliakia\n takia. Yleinen mutta ei-suositeltava rinnakkaisnimi: gluteiini. glykogeeni eläintärkkelys Eräs \polysakkaridi\, jolla on tärkeä merkitys eläinten \energia\ntuotannossa. glyyfi kirjoitusmerkin erityinen näkyvä esitys muoto Esim. tavallinen a ja \kursiivi\-a ja lihavoitu a ovat saman merkin eri glyyfejä. Vrt. \fontti\. glögi kuuma juoma, jossa on mm. mehua tai viiniä tai molempia sekä mausteita gm- [gee äm] \geenitekniikalla(geenitekniikka)\ muunneltu t. sellaiseen perustuva gnocchi [njokki] eräs \pasta\tyyppi Usein simpukan kuoren puolikkaan muotoisia. Ehdotettu suomennos: "kokkare". gnoomi mietelmä, mietelause gnosis [gnoosis] (yliluonnollinen) tieto gnostikko \gnostismi\n kannattaja gnostilainen \gnostismi\in kuuluva t. sille ominainen; sen kannattaja gnostismi eräs uskonnollis-maailmankatsomuksellinen suuntaus, joka piti salattua, yliluonnollista tietoa (\gnosis\ta) tienä pelastukseen Esiintyi samoihin aikoihin varhaisen kristinuskon kanssa ja kilpaili sen kanssa. Myös muodossa "gnostisismi". gnuu kookkaita afrikkalaisia hevos\antilooppeja(antilooppi)\ Usein kirjoitettuna "gnu". Erisnimenä "Gnu" tai "GNU" tarkoittaa laajaa joukkoa tietokoneohjelmia ja siihen liittyvää hanketta ja ajatustapaa, ks. http://www.gnu.org. go [goo t. go] eräs Kiinasta peräisin oleva lautapeli, nyk. Japanin kansallispeli Usein selvyyden vuoksi muodossa "go-peli". Sana kirjoitetaan joskus jo ääntämyksen mukaisesti "goo". Englanninmukainen ääntämys "gou" on virheellinen, koska sana on \sitaattilaina\ japanista. gobeliini (käsin kudottu) kuviollinen seinävaate go-go [gou-gou] taustatanssi Alkujaan \show\-ohjelmien yhteydessä, nykyisin myös mm. urheilutapahtumissa. golf peli, jossa erilaisilla mailoilla yritetään lyödä pieni pallo maassa olevaan reikään Maastossa pelattavan varsinaisen golfin lisäksi on olemassa myös rata- eli minigolf, joka on varsin erityyppinen peli. Sanan taivutuksessa f usein kahdentuu ainakin puheessa (esim. "golffin"). golfata [golffata t. golfata] pelata \golf\ia golffari \golf\inpelaaja; (monikossa myös:) golfhousut Sana luokitellaan arkikieliseksi. goljatti hyvin iso (ja voimakas) ihminen (t. muu olio) Raamatun Goljatin mukaan. Usein kömpelöksi ajateltuna. gondoli (venetsialainen) pitkä ja kapea venetyyppi; ilmapallon kori gondolieeri \gondoli\n soutaja gongi [goŋŋi] kumistin, merkinantolaite ja lyömäsoitin, jossa on (iso) pyöreä metallilevy, jota lyödään pehmustetulla nuijalla Alkujaan "gong-gong". gonorrea eräs sukupuolitauti, tippuri Myös kirjoitettuna \sitaattilaina\ tapaan "gonorrhea". gonzo [gontso] eräs \journalismi\n laji, luonteeltaan kantaaottava, \subjektiivinen\ ja \absurdi\kin goodwill [gudvil t. gudwil] myötämielinen suhtautuminen (yritykseen, maahan tms.), suosio googlata [guuglata] etsiä (Google-)hakukoneella Myös "googlettaa". Nämä sanat ovat vielä jossain määrin arkityylisiä. gooni kulman mittayksikkö, joka on sadasosa suorasta kulmasta Tunnus "gon". Joskus nimellä "uusaste" tai "graadi". gootti erään muinaisen \germaani(germaanit)\heimon jäsen; sen kieli; nyk. \goottilaisuutta(goottilainen)\ harrastava ihminen goottilainen \gotiikka\an kuuluva t. sille ominainen t. sitä jäljittelevä t. muistuttava; erääseen nuorison muotiin ja elämäntapaan kuuluva Kirjasinlajeista puhuttaessa "goottilainen" (englanniksi black letter) tarkoittaa eräitä koristeellisia ja vaikealukuisia \fontteja(fontti)\, alalajeina mm. \fraktuura\ ja \tekstuura\ (englanniksi Gothic); ks. Classification of black letter fonts ja Entwicklung der Schrift. Sanan uusiokäytöstä ks. esim. Liisa Lippaan tutkielmaa Goottilaisuus ja pimeyden romantiikka. gorilla eräs ihmisapinoiden suku (Gorilla); (arkikielessä) henkivartija, turvamies gospel kristillinen iloisensävyinen, evankelioiva musiikki Alkujaan Yhdysvaltain \neekeri\väestön piirissä syntynyt, nykyisin levinnyt laajalle, varsinkin nuorison suosima. gotiikka keskiajan lopulla esiintynyt rakennustyyli, jolle olivat ominaisia korkeat suippokaaret Myös nimitystä "goottilainen tyyli" käytetään. gourmet [gurmée t. gurmee] (hienostunut) herkuttelija, herkkujen tuntija; yhdyssanoissa myös: herkku- Esim. "gourmet-ateria" tarkoittaa lähinnä 'herkkuateria' mutta sisältää viittauksen hienostuneisuuteen ja tyylikkyyteen. Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. Nykyisin usein jo kirjoitettuna "gurmee". graafikko (taide)\grafiikan(grafiikka)\ harjoittaja; \graafisen(graafinen)\ ulkoasun suunnittelija ja toteuttaja graafinen kuviollinen, piirroksellinen, \grafiikka\a koskeva; kirjapainoalaan kuuluva Usein "graafinen" on \teksti\muotoisen vastakohta, mutta myös tekstin esittämiseen liittyy graafisia kysymyksiä (kirjasinten valinta, värit, taitto). graavi tuoresuolattu (kala tms.); eräs tarke, \gravis\ Ensin mainitussa merkityksessä kirjoitetaan joskus "kraavi". gradientti muutos; muutosnopeutta kuvaava suure; väriliuku Matematiikassa: usean muuttujan \funktio\n derivaatta siihen suuntaan, jossa funktio kasvaa nopeimmin t. \operaattori\, jolla sellainen muodostetaan; gradientti on kohtisuorassa tasa-arvokäyrää tai -pintaa vastaan. \Grafiikassa(grafiikka)\: väriliuku ("liukuväri") eli värin liukuva muuttuminen toiseksi. Meteorologiassa: ilmanpaineen t. lämpötilan muutos pituusyksikköä kohti. gradu = \pro gradu\ gradualismi käsitys, jonka mukaan kehitys muodostuu vähittäisistä, asteittaisista muutoksista !ISMI gradus aste (mm. kasvaimen erilaistumisaste) grafeemi kirjoitusmerkki \abstraktisena(abstraktinen)\ käsitteenä Esimerkiksi tavallinen a ja kursivoitu a ovat saman grafeemin erilaisia esitysmuotoja. Vrt. \foneemi\. grafeeni hiilikalvo Hiilen \allotrooppinen\ muoto, joka koostuu yhdestä kerroksesta toisiinsa sitoutuneita hiiliatomeita. Toistaiseksi maailman kestävin aine, jolle odotetaan paljon teknisiä sovelluksia. graffari \graffiti\en tekijä Sana on arkityylinen mutta esiintyy myös lehtikielessä. graffiti töherrys (seinässä tms.); seinään (luvatta) tehty maalaus, piirros tai kirjoitus Alkujaan italian "graffito" [graffíito] tarkoitti seinäpintaan terävällä esineellä kirjoitettua tekstiä tai piirrettyä kuvaa. Myöhemmin monikkomuodolla "graffiti" [graffíiti] ruvettiin tarkoittamaan kaikenlaisia seiniin (luvatta) tehtyjä piirroksia (ja tekstejä). Suomessa sana lausutaan kuten kirjoitetaan. Usein joillakin graffiteilla väitetään olevan taiteellisia ansioita. grafiikka graafinen (kuvallinen t. kuviollinen) esitys; piirtämällä tms. tavalla tehty kuvitus vastakohtana valokuville; menetelmät kaivertamalla, syövyttämällä tms. tavalla tehdyn kovan monistamiseksi painamalla grafiitti eräs hiilen \allotrooppinen\ muoto, jota käytetään mm. voiteluaineena ja lyijykynissä grafologia käsialojen tutkimus, etenkin luonteenpiirteiden yms. päätteleminen käsialasta Monet pitävät grafologiaa näennäistieteenä, jopa huijauksena, mutta sitä myös arvostetaan. !LOGIA gramma \kilogramma\n tuhannesosa, tunnus g grammaatikko kieliopin tutkija; kieliopin (ja kirjallisuuden) opettaja grammatiikka kielioppi gramofoni levysoitin (vanhahtava nimitys) granaatti eräänlainen punaruskea korukivi; eräs \mineraali\en tyyppi; sanan "\kranaatti\" vanha asu granaattiomena eräs lämpimissä ja lauhkeissa maissa kasvava puu, Punica granatum; sen hedelmä Hedelmä muistuttaa päältä omenaa mutta sisältää suuren määrän isohkoja, syötäviä siemeniä. grand old man [gränd ould män] alansa kokenut ja arvostettu suurmies \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ englannista, sananmukaisesti "suuri vanha mies". Suomalainen ilmaisu "vanha tekijä" on samantapainen mutta kevyempi. grand prix [grand prii t. grãpríi] suurkilpailu (jossa on iso rahapalkinto); suurpalkinto (kilpailussa, näyttelyssä tms.) Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. Useiden sivistyssanakirjojen mukaan merkitys olisi 'korkein palkinto', mutta lähinnä ilmaisua käytettäneen kilpailujen nimissä määritteenä, esim. "grand prix -ajo" tai yksinäänkin kilpailun nimessä, ja tällöin se viittaa palkintosumman suuruuteen. grand slam [gränd släm] loistosuoritus urheilussa, usein erikseen määriteltyjen suurkilpailujen voittaminen; (\bridge\ssä) iso\slammi\ Tenniksessä Australian, Ranskan, Englannin ja Yhdysvaltain avointen mestaruuskilpailujen voittaminen samana vuonna. \Golfissa(golf)\ U.S. Masters Tournamentin, U.S. Openin, British Openin ja USA:n PGA:n mestaruuden voittaminen samana vuonna. grandi espanjalainen ylhäisaatelinen; (korttipeleissä) valtiton peli grandioosi itsestään suuria (liikoja) kuvitteleva Joskus myös muodossa "grandiöösi". grandioottinen suuruusharhainen, suuruudenhullu, vakavasti \grandioosi\ grandiositeetti suuruudenhulluus graniitti eräs syväkivilaji, erittäin yleinen peruskalliossa Usein kuvaannollisesti kovuuden ja kestävyyden vertauskuvana. granulaarinen rakeinen, jyvämäisistä osista koostuva gratifikaatio lahjapalkkio gratiini \gratinoitu(gratinoida)\ ruokalaji gratinoida kuorruttaa Ruskeuttaa ruoka nopeasti uunissa sen jälkeen, kun ruoka on peitetty kastikkeella, juustoraasteella tms. gratis [graattis t. graatis t. graatiis] ilmaiseksi, maksutta Periaatteessa \sitaattilaina\ latinasta. gratisti maisterin\promootio\ssa vihittävä, joka huolehtii käytännön järjestelyistä Nimitys johtuu siitä, että gratisti on vapautettu promootiomaksusta (vrt. \gratis\). graveerata kaivertaa gravidi raskaana oleva (nainen) graviditeetti raskaus, (naisen) raskaudentila gravis eräs tarke eli \diakriittinen\ merkki (`), esim. sanassa "à"; vastaava erillinen merkki Erillisenä merkkinä (`) gravis on viralliselta nimeltään gravis-korkomerkki. Gravis eri tarke kuin \akuutti\ (Ž). gravitaatio yleinen vetovoima, painovoima gravyyri kaiverrus gray [grei] (elimistöön) \absorboituneen(absorboida)\ \ionisoivan(ionisoida)\ säteilyn määrän yksikkö, tunnus Gy = J/kg grazioso [gratsiooso t. gratsióozo] sirosti, viehkeästi (esitettävä sävellyksen osa) Periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. green [griin] vihreä; (\golf\issa:) viheriö, \griini\ green card [griin kaa(r)d] vihreä kortti Useita erikoismerkityksiä, mm. \golf\issa aloittelevan pelaajan "ajokortti", joka oikeuttaa pelaamiseen kentällä, ja Yhdysvaltain maahanmuutto\politiikassa(politiikka)\ maahanmuuttolupa, joita annetaan erityisen arvonnan perusteella. gregoriaaninen Gregoriuksen mukaan nimetty Erityisesti: "gregoriaaninen kalenteri", joka on nimetty paavi Gregorius XIII:n mukaan, tarkoittaa nykyisin käyttämäämme ajanlaskua, ks. Suomalaisen kalenterin historiaa; "gregoriaaninen (kirkko)laulu" tarkoittaa \katolisessa(katolinen)\ kirkossa käytettyä yksiäänistä \liturgista(liturginen)\ laulutapaa, joka on nimetty paavi Gregorius I Suuren mukaan. greko- Kreikan-, kreikkalais- grenadiini \granaattiomena\n siementen kuorikerroksista puristettu mehu; eräänlainen silkkikangas greippi eräs \sitrus\puu; sen isohko, keltainen, hapan hedelmä Sana kirjoitettiin aiemmin englannin mukaan "grape". grid rakenteilla oleva maailmanlaajuinen järjestelmä tietokoneiden yhteiskäyttöä varten Grid tähtää laskentatehon ja data-aineistojen yhteiskäyttöön \internet\issä, myös hyvin suurta tehoa vaativien tehtävien ratkaisemiseksi. Sanalle on ehdotettu suomenkielistä vastinetta "ritilä". griini viheriö, \green\ \Golf(golf)\issa reiän ympärillä oleva nurmikon alue, joka leikattu lyhyeksi ja hoidettu erityisen hyvin. grillata pariloida grilli parila; pariloituja ruokia tarjoileva ruokapaikka grivna Ukrainan rahayksikkö; (historiassa:) vanha venäläinen raha- ja painoyksikkö (myös muodossa "riuna") grogi viinasta vedellä, kivennäisvedellä tai virvoitusjuomalla laimentamalla tehty tehty juoma grossi (vanh.) = \krossi\ groteski kohtuuttoman liioittelun takia naurettava; irvokas; pääteviivaton kirjasinlaji Kirjasinlajien nimityksenä "groteski" tarkoittaa, \antiikva\n vastakohtana, sitä, että merkeillä ei ole pieniä pääteviivoja ja että kirjainten viivat ovat yleensä (lähes) tasapaksuja. Groteskit kirjasinlajit ovat tavallisia varsinkin esitettäessä tekstiä tietokoneen ruudulla. Nykyisin käytetään (englannin kielen vaikutuksesta) groteskista kirjasinlajista myös ranskalaisperäistä sanaa "sans-serif". grynderi henkilö t. yritys, joka hankkii tontin, rakennuttaa sille talon t. taloja ja myy sen huoneistot Etenkin aiemmin sanaa käytettiin moittivassa sävyssä. Joskus on käytetty suomalaisempaa vastinetta "perustaja-rakennuttaja". guaniini eräs \orgaaninen\ aine, \DNA\:n rakenneosia guano merilintujen ulosteista kerrostunut lanta guemuli eräs eteläamerikkalainen hirvieläin, andienhirvi (Hippocamelus antisensis) gueretsa [gueretsa t. geretsa] eräitä afrikkalaisia lehtiapinoita, suku Colobus guerilla [gerilla] = \gerilla\ guide [gaid] opas Sanaa käytetään sekä ihmisestä että varsinkin ohjekirjasesta. guinea [gini] aikoinaan kultaraha ja sitten laskennallinen rahayksikkö Isossa-Britanniassa, 21 (vanhaa) \šillinki\ä eli 1 1/20 \punta\a gulag Neuvostoliitossa käytössä ollut pakkotyöleirien järjestelmä, "vankileirien saaristo" gulassi eräänlainen liha- tai makkarakastike; eräs unkarilainen liharuoka; keinottelija (1. maailmansodan jälkeen); eräs kolmen hengen \bridge\n muoto Unkarilainen gulassi sisältää lihaa, kasviksia ja paljon mausteita; suomalainen muunnelma aiheesta on erityyppinen, miedompi, mutta sisältää yleensä paprikaa jossain muodossa. Aiempia kirjoitusasuja: gulash, gulašši. Ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. gurmee = \gourmet\ guru jonkin (teknisen) alan huippuasiantuntija; (intialainen) hengellinen johtaja ja opettaja Sana on tullut intialaisilta, varsinkin sikheiltä, länsimaisiin kieliin ja tarkoitti niissä aluksi (ja edelleenkin) intialaista tai intialaisperäisen tai -tyyppisen uskonnon johtohenkilöä ja opettajaa. Sitten sitä ruvettiin käyttämään etenkin \datatekniikan(datatekniikka)\ alalla arvostetuista \auktoriteeteista(auktoriteetti)\. Nykyisin sanan käyttö on edelleen väljentynyt eikä siihen useinkaan sisälly ajatusta "opettajasta", jolla on "opetuslapsia", vaan päinvastoin guruna voidaan pitää myös teknistä huippuosaajaa, jonka taidot ja kiinnostus suuntautuvat aivan muualle kuin ihmisten väliseen viestintään. gustatorinen makuaistia koskeva t. siihen liittyvä, makuaisti- guuglata = \googlata\ gymno- alaston, alastomuus-; paljas- gyneko- nais- gynekologia naistentautioppi !LOGIA gynekomastia miehen rintarauhasten liikakasvu gyro- pyörimis-, kierto-; hyrrä- gyroskooppi hyrrä haamilainen erääseen Pohjois- ja Koillis-Afrikan kieliryhmään kuuluva t. sellaista kieltä puhuva (kansa t. ihminen) haaremi moniavioisuudessa elävän muslimin vaimot; vaimojen osasto talossa; "moniavioisen" uroseläimen naaraat, "vaimot" haaveri (arkikielessä:) onnettomuus, vahinko; (vanhassa kielessä:) haaksirikko Vrt. sanaan \haveri\. habilitaatio yliopistollisen opetusoikeuden saaminen (Saksassa) habitaatti eliöryhmän elinympäristö \Biotoopin(biotooppi)\ osa, joka muodostaa jonkin lajin, lajiryhmän tai \populaatio\n elinympäristön, elinalueen. habituaatio (\psykologia\ssa:) totuttaminen; (lääketieteessä:) tottuminen lääkkeen jatkuvaan käyttöön sen tuottaman hyvänolon tunteen takia habitus ulkonainen hahmo, ulkomuoto kokonaisuutena, yleisvaikutelma hacker [häkker t. häkö(r)] = \hakkeri\; \golf\issa: aloitteleva, kyvytön pelaaja hadroni alkeishiukkasia, jotka osallistuvat ns. vahvoihin vuorovaikutuksiin haffi ahdassuinen lahti tai rannikkojärvi Itämeren etelärannikolla Sijaitsee yleensä jokisuun edustalla ja on syntynyt siitä, että veden virtaukset ovat kasanneet joen lietettä. Vrt. \laguuni\. haggis eräs skotlantilainen ruoka, pääaineksena sisälmykset Alkuperäinen haggis on lampaan sisälmyksistä tehdyllä soseella täytetty mahalaukku. hagio- pyhimys-; pyhä- hagiografia pyhimysten elämäkertojen kirjoitus haiku kolmirivinen japanilaisperäinen runotyyppi Taivutus haiku : haikun. Eri sana kuin vanhempi (tupakan)savua tarkoittava haiku : haiun. hakkapeliitta 30-vuotisen sodan aikainen suomalainen ratsumies hakkeri kokenut, taitava tietokoneharrastaja; \krakkeri\ Sana on muuttunut käyttökelvottomaksi sen jälkeen, kun tiedotusvälineet rupesivat kutsumaan tietokonerikollisia (krakkereita) hakkereiksi mutta monet pitäytyivät vanhassa merkityksessä. \Sitaattilaina(sitaattilaina)\n "hacker" mukauttamisesta suomeen ks. !KIRJ. halal \islam\in opin mukaan sallittu asia, erityisesti sallittu ruoka halfpipe [haaf-paip] lumikouru Lumesta rakennettu puolikouru, jossa harrastetaan lumilautailuksi kutsuttua urheilua. Slangissa "paippi". hallelujaa "ylistäkää Herraa", kiitos- ja ylistyshuuto; \liturgia\n ylistyslaulu Etenkin aiemmin kirjoitettuna myös "halleluja". halloumi [hallumi] eräs kreikkalaisperäinen kovien juustojen tyyppi Kielitoimiston sanakirjan mukaan ensisijainen kirjoitusasu on halumi. Myös asua hallumi käytetään. halloween [hälo(u)wiin] Yhdysvalloissa (ja muuallakin) 31. lokakuuta vietettävä "kummituspäivä" Alkujaan pyhimysten päivä, nykyisin päivä, jolloin varsinkin lapset pukeutuvat kummitusasuihin yms., kiertävät ovelta ovelle pyytäen makeisia jne. hallusinaatio aistiharha Aistimus, joka koetaan ilman vastaavaa ulkoista ärsykettä. Tällöin ihminen näkee, kuulee, tuntee, maistaa tai haistaa jotakin, jota ei todellisuudessa ole tai tapahdu. hallusinatorinen hallusinaatioita aiheuttava; hallusinaation kaltainen; hallusinaatio- hallusinogeeni aistiharhoja aiheuttava aine hallusinogeeninen aistiharhoja aiheuttava hallusinoida kokea \hallusinaatio\(ita); (tekoälystä:) tuottaa virheellistä tekstiä. Sana on uudehko, ja sitä käytetään myös hallusinaatioiden aiheuttamisesta. Vielä uudempaa on sen käyttö siitä, että tekoälyohjelma tuottaa asiasisällöltään virheellistä tekstiä. halma eräs lautapeli; eräs nappuloiden yhdistelmä siinä halo (\meteorologia\ssa) auringon- t. kuunkehä; (valokuvauksessa) valopiha; yhdyssanojen alkuosana myös: suola- halogeeni yleisnimitys joukolle alkuaineita kuten \fluori\ ja \kloori\, jotka muodostavat mm. erilaisia suoloja halva eräänlainen makeismassa Halvaa on useita eri tyyppejä. Suomessa myytävä on yleensä tehty \seesam\insiemenistä ja sokerista tai hunajasta. hami \radioamatööri\stä käytetty arkikielinen nimitys Johtuu ilmaisusta , joka oli alkujaan lyhenne kolmen radioamatöörin nimistä. hamssi \radioamatööri\stä käytetty arkikielinen nimitys, vrt. \hami\ hamsteri eräitä jyrsijöitä; (kuvaannollisesti:) \hamstraaja(hamstrata)\ Mm. eurooppalainen hamsteri, Cricetus cricetus. Keräävät varastoihin ruokaa, jota ne kuljettavat poskipusseissaan. hamstrata rohmuta, kahmia varastoon Sana johtuu eläimennimestä "\hamsteri\" ja on syntynyt elintarvikesäännöstelyn aikana, jolloin sillä tarkoitettiin ihmistä, joka hankkii ruokaa varastoonsa handicap [händikäp] tasoitus (urheilussa tms.); (lähinnä nimissä:) vammaisuus t. vammaisten apuvälineenä käytettävä Merkitysten välinen yhteys johtuu siitä, että urheilussa kilpailijalle annettava tasoitus (esim. etumatka tai erilainen pistelaskutapa) voi perustua vammaisuuden huomioon ottamiseen. Useammin tasoitus kuitenkin perustuu vain eri urheilijoiden eritasoisuuteen, ja sillä saadaan aikaan kiinnostavampia kilpailuita. handout [händaut] ojenne Esitelmän tms. paperilla oleva versio tai tiivistelmä, joka on tulostettu ja monistettu osallistujille jaettavaksi. hands-free [händs-frii t. händz frii] "kädet vapaina", ilman käsiä käytettävissä oleva (laite) Myös kirjoitusasussa "hands free". hangaari [haŋŋaari] lentokonehalli, lentokoneiden huolto- ja säilytyshalli hanukka \juutalaisten(juutalainen)\ kahdeksanpäiväinen juhla suunnilleen joulun aikoihin haploidi kromosomistoltaan yksinkertainen Sellainen (eliö tai solu), jonka \kromosomi\sto on vain yksinkertainen, kuten suvullisesti lisääntyvän eliön sukusoluissa yleensä on. Vrt. \diploidi\. \Adjektiivina(adjektiivi)\ myös: haploidinen. haplologia sanan muuttuminen siten, että kahdesta peräkkäisestä samanlaisesta tai samantapaisesta tavusta toinen jää pois Esim. mineralologia > mineralogia, Kaislalahti > Kaislahti. Ehdotettu suomalaisempi nimitys: tavunheitto. happening [häpeniŋ] tapahtuma, joka pyrkii osallistamaan katsojia Järjestetty \teatteri\nomainen katu- tms. tapahtuma, joka periaatteessa pyrkii hävittämään rajan esittäjien ja katsojien väliltä. happy end [häpi end] onnellinen loppu (etenkin kirjassa, elokuvassa tms.) haptinen kosketukseen t. tuntoaistiin perustuva Esimerkiksi "haptinen hiiri" on tietokoneen hiiri, joka antaa käteen tuntoaistin avulla \informaatio\ta. Ks. Suomen Kuurosokeat ry:n sivulla olevaa selitystä Haptinen kehon kosketusmenetelmä. Tarkoittaa yleensä käytännössä samaa kuin \taktiilinen\. harakiri itsemurha; määrätynlainen rituaalinen itsemurha Japanissa Japanilainen harakiri eli \seppuku\ tehdään viiltämällä vatsa auki määrättyjen sääntöjen mukaan. Nykyisin sana tarkoittaa tavallisesti itsemurhaa yleensä, usein kevyen kuvaannollisesti. hardcore [hardkore t. haadkoo(r)] kovan luokan, kova Myös erikseen kirjoitettuna, "hard core". hardware [hardvare t. haadweö(r)] tietokoneen laitteisto, vastakohtana ohjelmistolle (\software\) harlekiini eräänlainen näytelmän \koominen\ henkilö; ilveilijä harmoni palkeellinen kosketinsoitin, joka tuottaa samansävyisen äänen kuin urut harmonia sopusointu Sekä taiteellisena käsitteenä että esim. rauhallista yhteiselämää kuvattaessa. harmonikka hanuri, haitari, näppäimillä t. koskettimilla varustettu paljesoitin harmoninen sopusointuinen harmonisoida saattaa \harmonia\an; selittää harmoniseksi, ristiriidattomaksi; yhdenmukaistaa (etenkin EU:n sisällä) EU-kielessä englannin sana harmonise suomennetaan nykyisin yleensä sanalla "harmonisoida", koska sanaan "yhdenmukaistaa" katsotaan sisältyvän vääriä mielleyhtymiä. harpyija eräänlainen taruolento antiikin Kreikan tarustossa, puoliksi nainen, puoliksi lintu; eräs petolintu, Harpia harpyja harvesteri metsätöissä käytetty monitoimikone, jolla puut voidaan kaatamisen lisäksi esimerkiksi karsia ja hakettaa harvestoida koota, kerätä Sana perustuu englannin verbiin "harvest", eikä sitä voi pitää yleiskieleen kuuluvana. hasardi uhka, vaara, riski Maantieteessä sanaa käytetään \termi\nä, joka tarkoittaa kokemusperäistä tietoisuutta onnettomuuden mahdollisuudesta. hasis [hassis t. hasis] eräs hampusta (Cannabis sativa) saatava huumetyyppi Vrt. \kannabis\. Aiempia kirjoitusasuja: hashis, haššis, hashish. Ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. Käytännössä sana ääntynee yleensä "hassis", mutta virallinen kirjoitusasu on jostain syystä "hasis". hasselpähkinä pähkinäpensaan pähkinä (kauppanimityksenä) haupitsi eräs tykkityyppi, joka sopii kaariammuntaan haveri merivahinko Merellä sattunut onnettomuus. Sana on otettu lääketieteen kielessä käyttöön häiriön tai vahingon merkitykseen sanassa "aivohaveri". Vrt. \haaveri\. headhunter [hed-hantter t. hed-hanter] ammattimainen työntekijöiden etsijä Poikkeaa \rekrytoijasta(rekrytoida)\ yleensä siten, että headhunter on erityisen yrityksen palveluksessa ja tilauksesta etsii aktiivisesti työntekijöitä muille organisaatioille, ja lisäksi kohteena ovat tavallisesti erikoisalojen osaajat tai johtotehtäviin palkattavat. Toiminnasta käytetään nimeä "headhunting". Joskus käytetään myös verbiä "headhuntata". hebefreeninen \hebefrenia\a sairastava; hebefreniaan kuuluva tai liittyvä hebefrenia eräs \skitsofrenia\n muoto Tunnetaan myös nimellä "hebefreeninen skitsofrenia". Sille on ominaista, että ajattelu ja käyttäytyminen on sekavaa ja hajanaista ja että tunteiden ilmaiseminen on estynyttä tai saa outoja muotoja. hebrea = \heprea\ hedgerahasto [hedž-rahasto t. heds-rahasto] suojattu rahasto Sijoitusrahasto, joka on pyritty suojaamaan yleisen markkinakehityksen riskeiltä niin, että se antaa tuottoa, olipa markkinatilanne mikä tahansa. hedoninen koettua nautintoa, miellyttävyyttä koskeva t. sen arviointiin perustuva; nautintohakuinen, \hedonistinen(hedonismi)\ hedonismi nautintohakuisuus; \filosofia\ssa oppi, jonka mukaan nautinto itsessään on arvokas tavoite !ISMI heeros \antiikin(antiikki)\ (taru)sankari, usein puolijumalaksi ajateltu heetti muinainen kieli, jota puhuivat heettiläiset nykyisen Turkin alueella n. v. 2000 - 1500 eKr. hegemonia hallitseva asema, ylivalta (varsinkin valtioiden suhteissa) hegemoninen \hegemonia\n omaava t. siihen pyrkivä t. liittyvä hehtaari pinta-alan yksikkö, tunnus ha, 100 \aari\a eli 10 000 ² hehto (arkik.) hehtolitra, 100 litraa; etuliitteenä !SI-järjestelmässä 100-kertaisuutta ilmaisemassa, tunnus h heksa- kuusi-, 6-; (tietokone\slangi\ssa myös:) \heksadesimaalinen\ heksadesimaalinen kuusitoistakantaisessa lukujärjestelmässä esitetty heksaedri kuutio, säännöllinen kuusitahokas heksagoni kuusikulmio heksagrammi kuusikanta, kuusisakarainen tähtimäinen kuvio Nykyisin se yleisimmin tunnetaan \juutalaisuutta(juutalainen)\ \symbolisoivana(symbolisoida)\ "Daavidin tähtenä". heksametri eräs vanha runomitta, kuusimitta hektinen kiihkeä, kiivastahtinen, levoton, rauhaton Sanaa käytetään yleensä ihmisistä, tilanteista tai olosuhteista, mutta aiemmin myös ilmauksessa hektinen kuume , jolla on tarkoitettu keuhkotaudin jaksoittaista kuumetta. helibor eräs aiemmin käytetty viitekorko, korvattu \euribor\illa helikopteri ilma-alus, jonka nostovoiman tuottavat vaakatasossa pyörivät kapeat siivet Lyhentymämuoto, joka on tulossa kirjakieleenkin: kopteri. helio- aurinko- helioosi auringonpistos heliosentrinen aurinkokeskinen (maailmankuva) helium eräs jalokaasuihin kuuluva alkuaine, kemiallinen merkki He Kaikista alkuaineista vedyn jälkeen toiseksi kevyin. Käytetään mm. ilmapalloissa ja matalien lämpötilojen tutkimisessa. helleeni (muinaisajan) kreikkalainen Sanaa käytetään joskus myös nykyajan kreikkalaisista. Kreikan valtion suomenkielisen nimen pitkä muoto EU:n virallisessa nimistössä on "Helleenien tasavalta". hellenismi kreikkalaisen kulttuurin muoto, joka vallitsi n. 330 - 30 eKr. ja jossa oli runsaasti itämaisia vaikutteita !ISMI helootti \antiikin(antiikki)\ Spartassa alistettuun luokkaan kuuluva, valtion orja helpdesk (puhelin)neuvonta(palvelu); (puhelin)neuvoja Yleensä puhelimitse toimina neuvontapalvelu etenkin tietokoneisiin ja muuten \datatekniikka\an liittyvissä asioissa, jolloin nimenä voi myös olla "asiakastuki", "ATK-tuki" tms. Usein toiminta on järjestetty niin, että helpdesk pyrkii itse vastaamaan vain tavallisimpiin ja yksinkertaisimpiin kysymyksiin ja ohjaa muut ongelmat eri asiantuntijoille. Yleensä helpdesk toimii puhelimitse, mutta sanalla voidaan tarkoittaa myös \netin(netti)\ kautta toimivaa vastaavaa palvelua. Myös kirjoitusasussa "help desk". hematiini \hemi\n hapettunut muoto; (aiemmin:) hemi hemato- veri- hematologia verioppi !LOGIA hematooma verenpurkauma, mustelma hematuria virtsan verisyys, verivirtsaisuus hemi eräs mm. \hemoglobiini\n osana oleva rautaa sisältävä yhdiste; oyhdyssanoissa myös (ja yleensä): puoli- hemo- veri-, veren- hemofilia verenvuototauti hemoglobiini verenpuna, punaisten verisolujen tärkein valkuaisaine hemorroidi peräpukama henna väriaine, jota valmistetaan hennapensaan (Lawsonia inermis) lehdistä henry [henri] \induktanssi(induktanssi)\n yksikkö, tunnus H, Vs/A Myös kirjoitusasussa "henri", mutta "henry" on mm. mittayksikköasetuksessa. hepatiitti \viruksen(virus)\ aiheuttama maksatulehdus hepato- maksa- heprea \juutalaisten(juutalainen)\ aikoinaan käyttämä kieli, joka on uudella ajalla palautettu käyttöön; kuvaannollisesti: vaikea, käsittämätön asia Vanhan testamentin kirjat on enimmäkseen kirjoitettu alkujaan hepreaksi, ja siksi kristinuskon piirissä ovat oppineet opiskelleet hepreaa, ja hepreankielisiä sanoja ja lainauksia on joskus käytetty oppineisuuden osoittamiseksi. Siksi kielestä tuli vertauskuva ilmaisuille, jotka ovat tavalliselle kansalle käsittämättömiä. Vanhempi kirjoitusmuoto on "hebrea". heprealainen \juutalainen\ hepta- seitsen- heptametri eräs runomitta, seitsenmitta heraldiikka vaakunaoppi heraldikko vaakunaopin tuntija heraldinen vaakunaopillinen, vaakunaopin mukainen herbaario kuivattujen kasvien kokoelma Aiemmin on suomessa käytetty sanaa "kasvisto", mutta se on nyt sanakirjojen mukaan tässä merkityksessä vanhentunut. herbivori (vain) kasveja syövä heresia harhaoppi, \kerettiläisyys(kerettiläinen)\ hermafrodiitti kaksineuvoinen, eliö joka on sekä uros että naaras Ilmaisua käytetään \biologia\ssa, lääketieteessä ja \mytologia\ssa varsinaisesti eliöistä, joilla on sekä uroksen että naaraan sukuelimet, mutta myös väljemmin eliöistä, joissa on on sekä uroksen että naaraan ominaisuuksia. hermafrodiittinen kaksineuvoinen Vrt. vastaavaan substantiiviin \hermafrodiitti\. hermeettinen (täysin) umpinainen, ilmanpitävä hermeneutiikka oppi tekstien tulkinnasta; eräs \filosofia\n suunta hermeneutikko \hermeneutiikan(hermeneutiikka)\ harjoittaja t. kannattaja hermeneuttinen \hermeneutiikka\an kuuluva tai liittyvä hermetismi eräs \lyriikan(lyriikka)\ suunta, syntyi Italiassa maailmansotien välisenä aikana hernia tyrä heroiini morfiini\n sukuinen huume heroinisti [hero'inisti] \heroiini\a käyttävä, siitä riippuvainen heroismi [hero'ismi] sankaruus, sankarillisuus herooinen [heroo'inen] sankarillinen heros = \heeros\ herpes joukko \viruksia(virus)\ ja niiden aiheuttamia tauteja, joiden oireina on rokahtumia iholla tai limakalvolla Herpeksiä on monenlaisia, mm. huuliherpes ja sukupuolielimissä esiintyvä herpes. herpetologia eläintieteen haara, joka tutkii matelijoita ja sammakkoeläimiä Usein yhdistyneenä kyseisten eläinten pitämiseen ja kasvattamiseen harrastuksen vuoksi. Ks. Suomen herpetologinen yhdistys ry. !LOGIA hertsi taajuuden yksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus Hz Yleisesti jaksollisten ilmiöiden taajuuden yksikkö. Määritelmän mukaan taajuus on yksi hertsi, jos ilmiö tapahtuu kerran sekunnissa. Joskus virheellisesti kirjoitettuna asussa "hertzi". Tietokoneiden yhteydessä käytetään usein keskusyksikön nopeuden mittana \mega\hertsiä (MHz) tai \giga\hertsiä (GHz) ilmoittamaan ns. kellotaajuus. hetaira muinaisessa Kreikassa nainen, joka seurusteli miesten kanssa perhepiirin ulkopuolella; kevytkenkäinen nainen hetero \heteroseksuaali\; yhdyssanojen alkuosana myös: tois-, erilais-, seka- heterogeeninen seka-aineksinen, monista aineksista koostuva, sekakoosteinen; epäyhtenäinen, kirjava Vastakohta: \homogeeninen\. heterologinen (biologiassa) epänormaali, tyypillisestä poikkeava; toisesta eliöstä peräisin oleva eliön osa (esim. siirre); sana, joka ei ole \autologinen\ heteroseksuaali ihminen, jonka sukupuolisuus suuntautuu vastakkaiseen sukupuoleen Sana on tullut yleiseen käyttöön vasta, kun julkisuudessa on ruvettu puhumaan \homoseksuaalisuudesta(homoseksuaalinen)\. Arkikielinen lyhentymä: \hetero\. heterotsygootti eliö, jossa on jostakin \geeni\stä kaksi erilaista \alleeli\a Vastakohta: \homotsygoottinen\. Adjektiivina myös (ja tavallisemmin) "heterotsygoottinen"; ks. !NEN. heuristiikka \heurististen\ menetelmien käyttö heuristinen arvaileva, epäjärjestelmällinen (päättely tms.); keksimiseen perustuva t. johtava (olettamus tms.); nyrkkisääntöjä käyttävä, täydellisyyteen pyrkimätön Alkujaan sana viittaa keksimiseen, oivaltamiseen ja kokeilemiseen. Nykyisin sitä usein käytetään vain epämääräisesti järjestelmällisyyden vastakohtaa ilmaisevana. Toisaalta se voi tarkoittaa myös sellaisten nyrkkisääntöjen tai kokeilujen soveltamista, joista tiedetään, etteivät ne anna parasta mahdollisuutta vaan (toivottavasti) "riittävän hyvän" ratkaisun. hiatus tavunraja kahden peräkkäisen \vokaali\n välillä Esimerkiksi sanassa "hiatus" on hiatus i:n ja a:n välillä. Joskus on tulkinnanvaraista (esim. sanassa "vapauden"), milloin kyse on hiatuksesta (tavujako: va-pa-u-den), milloin \diftongi\sta (tavujako: va-pau-den). hibernaatio lepotilassa talvehtiminen, lepotila, talvilepo; tietokoneen tms. lepotila Talvilepo voi olla talviunta tai kevyempää talvihorrosta. hidalgo komea t. komeileva mies; alempaan aateliin kuuluva mies (Espanjassa t. Portugalissa) hidžra Muhammedin pako Mekasta Medinaan v. 622, \islam\ilaisen ajanlaskun alkukohta Kirjoitetaan suomessa yleensä lainasanana näin (tai "hidzhra"), mutta arabiankielisen sanan standardinmukainen siirtokirjoitettu asu on hijra. Esiintyy myös mm. kirjoitusasuissa hedžra ja hegira. hierarkia (tiukka) arvo- tai valtajärjestys; tasoittainen rakenne Yhteiskuntaelämässä monitasoinen luokitus- tai arvojärjestelmä tai organisaatio, jossa yleensä tasolla olevien yksiköiden määrä pienenee ylöspäin siirryttäessä \pyramidi\maisesti. \Datatekniikassa(datatekniikka)\ monitasoinen jäsennys. hierarkkinen \hierarkia\n mukainen Usein korvattavissa sanalla "tasoittainen". Sana kirjoitetaan hyvin yleisesti väärin "hierarkinen". Ks. !SS hiero- pyhä-; pappis-; temppeli- hieroglyfi muinaisegyptiläisen kirjoituksen merkki; (kuvaannollisesti) epäselvä t. käsittämätön kirjoitusmerkki hifi [hifi t. haifai] teknisesti korkealaatuinen äänentoisto Alkujaan lyhenne sanoista "high fidelity" 'korkea luotettavuus'. hifisti \hifi\n harrastaja high school [hai-skuul] eräs oppilaitostyyppi Yhdysvaltain koulutusjärjestelmä, vastaa lähinnä lukion ja ammattikoulun tms. välimuotoa t. yhdistelmää Sananmukaisesti 'korkea koulu', minkä takia suomennetaan joskus virheellisesti sanalla "korkeakoulu". hiilidioksidi eräs tavallinen kaasu, jota syntyy mm. eliöiden aineenvaihdunnassa Kemiallinen kaava: CO2. Hiilidioksidia on mm. monissa virvoitusjuomissa, joissa se aiheuttaa poreilua, kun veteen liuennut hiilidioksidi vapautuu. hiilihydraatti erääseen laajaan \orgaanisten(orgaaninen)\ aineiden ryhmään kuuluva, hiilestä, vedystä ja hapesta koostuva aine Hiilihydraatteja ovat mm. sokerit ja tärkkelys. Arkikielessä "hiilari". hiilimonoksidi häkä (kemiallinen kaava: CO) hijab [hidžab t. hidžáab] \islam\in piirissä käytetty hiukset, kaulan ja niskan peittävä naisten vaate Sana on \sitaattilaina\ arabiasta. hindi eräs \indoeurooppalainen\ kieli, Intiassa melko laajasti puhuttu Hindiä pidetään Intian kansalliskielenä, vaikka sitä äidinkielenään puhuvia on vähemmistö maan asukkaista. Se muistuttaa Pakistanissa puhuttua urdua, ja kielitieteellisesti hindiä ja urdua voidaankin saman kielen (khariboli eli kaurawi) eri kirjakielimuotoina. hindu \hindulaisuuden(hindulaisuus)\ kuuluva ihminen hinduismi [hindu'ismi] = \hindulaisuus\ hindulainen \hindulaisuuteen(hindulaisuus)\ kuuluva t. yhteydessä oleva hindulaisuus Intian valtauskonto hiphop eräs Yhdysvalloissa 1970-luvulla syntynyt ala\kulttuuri\ Tyypillisiä piirteitä: määrätynlainen musiikki (rap), \break-dance\, \graffiti\t. Syntyi \slummeissa(slummi)\, muodostui nuorison muoti-ilmiöksi. Myös kirjoitusasussa "hiphop". hippi erääseen Yhdysvalloissa 1960-luvulla syntyneeseen nuorisoliikkeeseen kuuluva henkilö; sen mallin mukaan käyttäytyvä ihminen; haukkumasanana poikkeaviksi, epäsosiaalisiksi koetuista ihmisistä hippiatri hevoslääkäri, hevosia hoitava eläinlääkäri hippo- hevos- hippodromi hevosurheilurata (ja siihen liittyvät rakennelmat) hippokraattinen (etenkin lääketieteessä:) Hippokrateen oppeihin perustuva hirsutismi liikakarvaisuus Varsinkin naisen \normaali\a paljon runsaampi karvoitus. histamiini eräs ihmisessä ja muissa eliöissä esiintyvä aine, joka vaikuttaa siihen, miten elimistö \reagoi(reagoida)\ ulkopuolisiin ärsykkeisiin Vrt. \antihistamiini\. histo- kudos- histogrammi suorakaiteista koostuva \graafinen\ esitys Tavallisesti jotakin \frekvenssi\jakaumaa esittävä. histologia kudosoppi !LOGIA historia ihmiskunnan, jonkin valtion, kansan tms. vaiheiden kokonaisuus; niiden tutkiminen; niiden järjestelmällinen esitys, kuvaus; juttu, kertomus historiikki historiallinen yleiskatsaus histrio kehno näyttelijä; näyttelijä (antiikin Roomassa) histrioninen huomiohakuinen, liioitteleva, teatraalinen (persoonallisuus) hitti menestysiskelmä; menestystuote hobby [hobbi t. hobi] harrastus Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. hobitti J. R. R. Tolkienin kertomuksissa (Sinne ja takaisin ja Taru sormusten herrasta) esiintyviä pienehköjä ihmismäisiä olentoja hockey [hokkei t. hoki] eräs mailoilla pelattava pallopeli, "nurmipallo"; jääkiekko Varsinainen hockey tunnetaan myös nimellä "maahockey", erotukseksi pelistä, jonka nimi on englanniksi ice hockey (jääkiekko). hokkuspokkus taikurien käyttämä taikasana; käsittämätön puhe, hölynpöly holdingyhtiö [houldiŋ-yhtiö] omistajayhtiö, yhtiö, jonka tarkoitus on toisen yhtiön t. yhtiöiden omistaminen, hallitseminen ja valvominen Esim. \konserni\n emoyhtiönä toimiva yhtiö. Myös kirjoitusasussa holding-yhtiö. holismi kokonaisvaltaisuusoppi (vrt. \holistinen\) holisti \holismi\n kannattaja; (arkikielessä:) \alkoholisti\ holistinen kokonaisvaltainen; kokonaisuutta tarkasteleva, kokonais- Periaatteessa "holistinen" tarkoittaa samaa kuin "kokonaisvaltainen", joka taas periaatteessa tarkoittaa sellaista, missä kokonaisuus on hallitsevassa asemassa osiinsa nähden. Käytännössä yleensä tarkoitetaan vain kokonaisuutta koskevaa tai tarkastelevaa, vaikka kokonaisuus esimerkiksi koostuisi suhteellisen riippumattomista osista. hollandaisekastike [hollandeeskastike] eräs kastiketyyppi, johon käytetään voita, munankeltuaisia ja sitruunaa ja jota käytetään mm. kalalle ja parsalle Kielitoimiston sanakirjan mukaan sana ääntyy [olãdéezkastike], mutta näin ranskanmukaista ääntämystä tuskin esiintyy. Sanakirjan mukaan synonyymi "hollantilaiskastike", mutta se on paljon harvinaisempi. holo- kokonais-, koko-, täysi- holografia \hologrammi\en tekeminen t. niiden tekemisen tekniikat ja teoriat holografinen \holografia\an kuuluva; kokonaan omakätisesti käsin kirjoitettu (asiakirja) hologrammi \laser\tekniikalla tehty kolmiulotteinen kuva holokausti \natsi\-Saksan suorittama \juutalaisten(juutalainen)\ kansanmurha; laaja tuho; polttouhri Usein kirjoitettuna "holocaust(i)". homagium [homáagium] julkinen arvonanto Henkilöä kohtaan tunnetun kunnioituksen, kiitoksen ja kunnioituksen julkinen osoittaminen. Sana esiintyy myös ranskan mukaisessa muodossa "hommage" ja englannin mukaisessa muodossa "homage". homeerinen runoilija Homerokseen liittyvä, Homeroksen aikainen t. tyylinen Homeerinen nauru tarkoittaa äänekästä, sydämellistä naurua, koska Homeros kuvasi jumalten naurun sellaiseksi. Homeerinen kysymys (paremmin: Homeros-kysymys) on tarkoittanut kysymystä siitä, oliko Iliaan ja Odysseian kirjoittajaksi mainittu Homeros todellinen henkilö. homeopaattinen \homeopatia\n mukainen homeopatia käsitys, jonka mukaan haitallisilla aineilla on parantavia vaikutuksia äärimmäisen pieninä pitoisuuksina; sen mukainen toiminta Ks. esim. Veijo Saanon ja Markku Javanaisen kirjoitusta Tehoaako homeopatia ja onko se lääketiedettä? homeostaattinen [homeo-staattinen] elimistön sisäiseen tasapainoon (\homeostaasi\) kuuluva t. sitä ylläpitävä homeostaasi [homeo-staasi] elimistön sisäinen tasapaino Veren ja kudosnesteen pysyminen samanlaisena elimistön sisäisten palautejärjestelmien takia. Myös asussa "homeostasis" ja "homeostasia". homiletiikka saarnaoppi, saarnaa tutkiva käytännöllisen \teologia\n haara hominidi ihmiselle suhteellisen läheistä sukua oleva laji t. siihen kuuluva yksilö Usein hominideiksi määritellään ihmisen kanssa samaan heimoon, Hominidae, kuuluvat lajit. Monissa luokituksissa kuitenkin sisältää ihmisen lisäksi nykyisin eläviä lajeja, ns. ihmisapinoita kuten \simpanssi\. Sanalla "hominidi" ei kuitenkaan yleensä tarkoiteta niitä vaan ihmisen sukupuuttoon kuolleita sukulaisia, "esi-ihmisiä" ja "apinaihmisiä". homo [homo (t. homoo)] homoseksuaalinen ihminen (et. mies); haukkumasanana käytetty; ihminen; yhdyssanojen alkuosana myös: sama- Sanalla on kaksi aivan eri alkuperää: \latina\n "homo" [ääntämys klassillisessa latinassa: homoo] ja kreikan "homos" 'sama, samanlainen'. Latinanmukaisessa merkityksessä se esiintyy tieteellisessä nimessä Homo sapiens [homo sapiens t. homoo sapieens] sekä sen mukaan muodostetuissa sukupuuttoon kuolleiden ihmislajien tieteellisissä nimissä (esim. Homo neanderthalensis) ja erilaisissa iskulauseenomaisissa ilmaisuissa kuin homo ludens 'leikkivä ihminen', joiden käyttäjä siis ilmaisee käsityksensä siitä, mikä on ihmiselle ominaista, lajityypillistä, tai ihmistyyppejä kuvaileviksi tarkoitetuissa ilmaisuissa kuten homo oeconomicus 'taloudellisesti ajatteleva t. käyttäytyvä ihminen'. Kreikanmukainen merkitys esiintyy useiden sivistyssanojen alkuosana. Sellaisesta sanasta \homoseksuaali\ on muodostunut lyhentymä "homo", joka oli aluksi aivan arkikielinen ja muodostui usein (karkeaksi) haukkumasanaksi ilman tarkoitusta todellisuudessa viitata seksuaaliseen suuntautumiseen (mutta sellaisen ajattelun pohjalta, että homoseksuaalisuus on häpeällistä). Sittemmin ovat homot itse usein ruvenneet käyttämään sanaa "homo". homoeroottisuus \eroottinen\ kiinnostus, joka kohdistuu samaa sukupuolta olevaan Suunnilleen sama kuin \homoseksuaalisuus(homoseksuaalinen)\, mutta sanoilla voi olla painotus- ja sävyeroja. homofiili = \homoseksuaali\ homofobia kielteinen suhtautuminen \homoseksuaalisuuteen(homoseksuaalinen)\ Periaatteessa sana tarkoittaisi homoseksuaalisuuden pelkoa (vrt. \fobia\), mutta nykyisin sillä tarkoitetaan (oletettua) vihamielistä tai muuten kielteistä suhtautumista homoseksuaaleihin. homofonia kirjoitusasultaan erilaisten sanojen ääntyminen samalla tavoin; musiikki, jossa yksi \melodia\ on hallitseva; yksiääninen laulu Homofonia sanan kieliopillisessa merkityksessä on esim. englannin sanaparissa "two" ja "too". Musiikkiterminä "homofonia" tarkoitti alkujaan (\antiikin(antiikki)\ aikana) yksiäänistä laulamista. Nykyisin se yleensä tarkoittaa musiikkia, jossa pääpaino on yhden äänen (melodian) kululla; vrt. \polyfonia\. homogeeninen yhdestä aineksesta koostuva, tasa-aineksinen, tasa-aineinen, tasakoosteinen; yhtenäinen Vastakohta: \heterogeeninen\. homogenisoida tehdä \homogeeniseksi(homogeeninen)\ Esim. tutkittavan näytteen hienontaminen ja sekoittaminen tasa-aineiseksi. Erityisesti: maidon tai kerman käsittely siten, että rasvapalloset rikkoutuvat niin pieniksi, että \emulsio\ on pysyvä eikä rasva ajan mittaan erotu ja nouse pintaan. homografi sana, joka kirjoitetaan samoin kuin toinen sana, mutta jolla on eri ääntämys ja eri merkitys; kirjoitusmerkki, joka on lähes tai täysin samannäköinen kuin toinen merkki homologi jonkin kanssa \homologinen\ olio homologia yhdenmukaisuus, vastaavuus Vrt. \homologia\. homologinen yhdenmukainen, vastaava Biologiassa: samasyntyinen, elin, joka on \evoluutio\n kannalta samaa alkuperää kuin toisen eliön elin; esim. linnun siipi ja ihmisen käsi ovat homologisia. Kemiassa: toisesta samanlaisesta yhdisteestä vain ketjun jäsenten määrältä eroava. homonymia \homonyymi\en esiintyminen homonyymi sana, joka ääntyy (ja mahd. kirjoitetaankin) samoin kuin toinen sana Esim. suomessa puulajia tarkoittava "kuusi" ja lukusana "kuusi" ovat homonyymeja. homoseksuaali ihminen (et. mies), jonka seksuaalisuus suuntautuu omaan sukupuoleen Usein lyhentyneessä muodossa: \homo\. homoseksuaalinen omaan sukupuoleen suuntautuva Vrt. \homoseksuaali\ ja ks. !NEN. homotsygootti eliö, jonka jossakin \geeni\ssä on sama \alleeli\ kaksinkertaisena Vastakohta: \heterotsygoottinen\. Adjektiivina myös (ja tavallisemmin) homotsygoottinen. honeymoon [hanimuun] kuherruskuukausi honoris causa [honoris kausa t. honóoris kausaa] kunnia- Lyhennetään "h.c.". Esim. "tohtori h.c." 'kunniatohtori', s.o. henkilö, jolle korkeakoulu on antanut kunniatohtorin arvon joistakin huomattavista ansioista (riippumatta tohtorin tutkinnon suorittamisesta). Periaatteessa \sitaattilaina\ latinasta, sananmukaisesti 'kunnian vuoksi'. hoosianna eräs kirkollinen, adventtina laulettava hymni; raamatullinen huudahdussana, 'Herra auta' Alkujaan hoosianna johtuu \heprea\n sanoista, jotka tarkoittavat avunhuutoa kuninkaalle tai Jumalalle. Kirkollisessa kielessä siitä on muodostunut \adventti\na laulettavan \hymni\n nimi ja myös 1. adventtisunnuntain koko jumalanpalveluksen nimi. horeca ravintola-ala Sanaa käytetään, lähinnä englantia matkien, eri kirjoitusasuissa kuten HORECA, HoReCa ja Horeca. Kyseessä on lyhennesana, jossa "ho" johtuu sanasta "hotel", "re" sanasta "restaurant" ja "ca" sanasta "catering" tai sanasta "café". horisontaali vaakasuora, vaakataso-, vaakasuuntainen Vrt. \vertikaali\. Myös "horisontaalinen", joka lienee tavallisempi muoto; ks. !NEN. horisontti taivaanranta; näköpiiri (myös kuvaannollisesti) hormonaalinen \hormoni\en aiheuttama t. niihin liittyvä, hormoni- hormoni sisäerite, ns. sisäeritysrauhasten tuottama aine, joka säätelee elimistön toimintoja Myös keinotekoisesti tuotettu vastaava aine, jota käytetään sairauden parantamiseen tai esim. lihaksiston kasvattamiseen. Kuvaannollisessa käytössä etenkin sukupuolisuuteen liittyen: jokin "panee hormonit jylläämään". Kirjoitusasu ns. !OLI-säännön mukainen. horoskooppi syntymähetkeen perustuva ennuste, joka (ainakin periaatteessa) perustuu \astrologisiin(astrologia)\ käsityksiin hors d'œuvre [ordöö´vr] alkupalat Ilmaus on \sitaattilaina\ ranskasta, ja siihen kuuluu oe-kirjain (ei: hors d'oeuvre). hortonomi puutarhaopiston suorittanut henkilö hospitaali yleinen sairaala; (alkujaan:) maksuton huoltolaitos hospitalisti erikoislääkäri, joka vastaa potilaan kokonaishoidosta sairaalassa Ehdotettu suomalaista vastinetta "yhteyslääkäri". hospitsi matkustajakoti tai hotelli, jota kristillinen järjestö ylläpitää host isäntä(tietokone) hostata tarjota tietotekniselle sovellukselle, esimerkiksi verkkosivuston ylläpidolle, käyttöympäristö palveluna Käytetään myös sanaa "isännöidä". hostelli majoitusliike, joka on hotellitasoa vaatimattomampi ja huokeampi Hostelleissa esimerkiksi suihkut ja vessat ovat usein käytävällä eivätkä huoneissa, ja huoneet saattavat olla monen hengen huoneita. Sana "hostelli" on yleistynyt kansainvälisten esikuvien mukaan. Aiemmin puhuttiin matkustajakodeista yms., tosin osittain erityyppistä majoitusta tarkoittaen. Selviä rajoja majoitusliikkeiden eri tyyppien välillä ei ole. hotdog lämmin nakkisämpylä, yleensä mausteiden kera, "hodari" Myös sitaattilaina-asussa "hot dog". Sanaa käytetään myös tuotteista, joissa sämpylän välissä on kasvikunnan tuotteista valmistettu muodoltaan nakkia muistuttava puriste ("kasvis-hotdog"). hotjooga normaalia huoneenlämpöä kuumemmassa tilassa harjoitettava \jooga\, jonka sanotaan erityisesti parantavan aineenvaihduntaa Myös asussa "hot jooga". hottentotti erääseen Afrikan eteläosassa asuvaan lyhytkasvuiseen kansaan kuuluva, khoi, khoikhoi Sana on Kielitoimiston sanakirjan mukaan vanhentunut tai halventava, ja tilalle suositellaan sanaa khoi. hryvnia Ukrainan rahayksikkö Ukrainaksi hryvnja, mutta suomeen on vakiintunut englanninmukainen kirjoitusasu. hubi yhteisöllinen työskentelytila; liikenteen keskeinen solmukohta; tähtimuotoisen tiedonsiirtoverkon solmuna toimiva keskitin Myös muodossa "hub". Kaikissa merkityksissä sana on vielä slangimainen tai arkityylinen. hugenotti \protestantti\ Ranskassa 1500- tai 1600-luvulla huligaani hulinoitsija, ilkivallantekijä humaani inhimillinen, ihmisyyttä kunnioittava) Myös "humaaninen"; ks. !NEN. humaanistaa tehdä inhimillise(mmä)ksi, \humaani\(mma)ksi humaniora [humanioora] \humanistiset(humanistinen)\ tieteet humanisoida = \humaanistaa\; (lääket.) muokata ihmisperäistä ainesta sisältäväksi humanismi yleisnimitys aatteille, joiden katsotaan kunnioittavan ihmistä t. ihmisyyttä Ensimmäisen kerran nimitystä on käytetty uuden ajan alussa esiintyneestä aatesuunnasta; myöhemmin sitä ovat pyrkineet käyttämään itsestään monenlaiset suuntaukset, koska sanaa on pidetty hyvin myönteisenä. !ISMI Huomaa, että tämän sanan sukulaissanoilla on myös muita merkityksiä. humanisti \humanismi\n kannattaja; (usein hiukan arkityylisesti) \humanistististen(humanistinen)\ tieteiden opiskelija t. tutkija humanistinen \humanismi\n mukainen; eräistä tieteenaloista (filosofia, historia, kielitiede yms.) nimitys käytetty humanitaarinen ihmisten (pyyteettömään) auttamiseen pyrkivä, ihmisystävällinen Erityisesti "humanitaarinen apu" 'sodan tai muun tuhon takia lähetettävä ruoka-, vaate-, lääke- yms. apu', usein vastakohtana avulle, jolla olisi suora sotilaallinen merkitys. Sanan merkitystä on pyritty tästä laajentamaan esimerkiksi sellaisiin yhteyksiin kuin "humanitaarinen sota" (sota, jonka tarkoituksena on ihmisoikeuksien turvaaminen). Etenkin aiemmin myös: humanitäärinen; ks. Mistä kielestä? (binäärinen vai binaarinen?) humanoidi enemmän tai vähemmän ihmisen kaltainen avaruusolento Sanaa on käytetty leikillisesti myös humanististen tieteiden opiskelijoista. Sanaa "humanoidirobotti" on käytetty ihmisen kaltaisesta robotista eli androidista. humoraalinen ruumiinnesteitä koskeva, neste- humoreski leikillinen kuvaus tai kertomus; kevyt, hilpeä sävellys humoristi \huumori\a runsaasti viljelevä henkilö humoristinen \huumori\a sisältävä tai viljelevä, leikillinen, hauska humpuuki huijaus, huiputus; joutavuus, tyhjänpäiväisyys humus eloperäisten aineiden (lähinnä kasvinosien) hajoamistulos, joka yhdessä kivennäisaineiden kanssa muodostaa mullan hunni erään Aasiasta Eurooppaan 300-luvulla tunkeutuneen kansan jäsen Sanaa on käytetty myös kuvaannollisesti kansoista, jotka on koettu julmiksi valloittajiksi ja tuhoajiksi. hurri erään muinoin Lähi-Idässä eläneen kansan, hurrilaisten, kieli; (arkikielessä, yleensä halventavasti) suomenruotsalainen hurrikaani \trooppinen\ pyörremyrsky eli \sykloni\ Atlantin alueella, etenkin Länsi-Intiassa husaari kevyeen ratsuväkeen kuuluva sotilas, alkujaan 1400-luvun Unkarissa, sitten yleisemminkin huumori leikinlasku, leikillisyys; pilkaton suhtautuminen \koomisiin(koominen)\ ilmiöihin Sanalla on hyvin myönteinen arvoväritys, ja yleensä sen ajatellaan tarkoittavan sellaista leikinlaskua, joka välttää mauttomuuksia. huuri oikeauskoisia \paratiisi\ssa viihdyttävä neito (\islam\in opin mukaan) hyalo- lasi-, lasimainen hyasintti eräs tuoksuvakukkainen sipulikasvi, Hyacinthus orientalis; yleisemmin kyseiseen sukuun kuuluva kasvi; jalokivenä käytettävä ruskeanpunainen \zirkoni\ Taivutus: hyasinttia, hyasintissa jne. hybridi yhdistelmä; risteymä; (yhdyssanoissa) seka- Biologiassa: kahden perimältään erilaisen yksilön tuottama jälkeläinen; erityisesti lajihybridi on kahden eri lajin välinen risteymä. Yleisemmin sana tarkoittaa nykyisin jonkinlaista kahden (tai useammankin) asian yhdistelmää (esim. hybridiauto, -opetus, -sodankäynti). Ks. Hybridi: sekasikiöstä sekalaisiin sekoituksiin hybris ylimielisyys, uhmamieli, ylpeys \Antiikin(antiikki)\ kirjallisuudessa ja sen mukaisesti myöhemminkin "hybris" tarkoittaa erityisesti asennetta, jossa kuolevainen ihminen kuvittelee itsensä jumalten tai Jumalan veroiseksi. Usein hybris kuvataan menestyksestä syntyväksi mielettömäksi omien kykyjen ja oman itsen yliarvioinniksi, joka johtaa tuhoon. hydrauli- \hydrauliikka\a käyttävä t. siihen liittyvä, hydrauliikka- hydrauliikka \hydraulinen\ laitteisto; oppi sellaisista hydraulinen nesteen paineeseen perustuva, neste- hydro- vesi-; neste- hydrobic vedessä harrastettava \aerobic\ hydrofoni vedenalainen kuuntelulaite, jota käytetään sukellusveneiden jäljitykseen hydrologia vesitiede, veden esiintymisen ja kiertokulun tutkimus !LOGIA hydrolysoida suorittaa \hydrolyysi\, hajottaa vedellä hydrolyysi yhdisteen hajoaminen t. hajottaminen veden vaikutuksesta hydrostaattinen nesteen aiheuttama (paine) hygieeninen terveellinen, puhdas, terveydenhuollon vaatimusten mukainen hygienia terveydenhoidollinen puhtaus; terveydenhoito-oppi hykso erääseen muinaiseen aasialaiseen kansaan kuuluva ihminen Hyksot tunnetaan historiassa lähinnä siitä, että he valloittivat Egyptin n. v. 1720 eKr. hyla- Valion vähälaktoosisten tuotteiden valikoimaan kuuluva; virheellisesti: vähälaktoosinen "Hyla" on Valion rekisteröity tavaramerkki, mutta sanaa käytetään yleiskielessä usein virheellisesti vähä\laktoosi\sten (maito)tuotteiden yleisnimenä. hymen [hyymen] immenkalvo hymni juhlallinen laulu hype [hype tai haip] liioittelu, varsinkin tekniikan mahdollisuuksien ja saavutusten yliampuva esittäminen Alkujaan \sitaattilaina\ englannista, jossa sana on lyhentymä \hyperbola\a vastaavasta sanasta. hyper- vahvistava etuliite, "yli-", merkitykseltään vaihteleva; joskus 'liika-' hyperbeli (mat.) eräs kartioleikkauksiin kuuluva käyrätyyppi hyperbola liioittelu (tyyliopin käsitteenä) hyperbolinen (mat.) eräiden \funktio\den nimissä esiintyvä määrite; liioitteleva, \hyperbola\a käyttävä Matematiikassa esim. hyperbolinen sini (sinus hyperbolicus, sinh tai sh) määritellään kaavalla sinh(x) = ½(exp(-x)-exp(-x)). hyperkorrekti \korrekti\uden tavoittelussa tuotettu virheellinen kielellinen ilmaisu Esimerkiksi \piano\-sanan ääntäminen muodossa "pieno" pyrittäessä välttämään puhekielisyyttä tai g:n käyttö paikoissa, joihin kuuluu k, esimerkiksi "psygologia". hypermarket jättiläismyymälä \Supermarket(supermarket)\in ja hypermarketin välinen raja vedetään eri luokituksissa eri tavoin. Eräs määritelmä on, että hypermarket eli \automarket\ on päivittäistavaroita myyvä myymälä, jonka myyntipinta-ala on yli 2 500 m². hypermedia \hyperteksti\n ja \multimedia\n yhdistelmä hyperonymia se, että sanan merkitys sisältää toisen sanan merkitykseen Vrt. \hyperonyymi\. Käänteinen suhde on \hyponymia\. hyperonyymi sana, jonka merkitys sisältää toisen sanan merkityksen kokonaan Esimerkiksi sana "huonekalu" on sanan "tuoli" hyperonyymi. Suomen kielessä käytetään sanaa "yläkäsite", mutta periaatteessa se viittaa käsitteiden, ei sanojen suhteeseen. hyperrealismi = \fotorealismi\ hypersooninen ääntä paljon nopeampi (yli 5 \mach\ia) Usein asussa "hypersoninen", joka olisi !OLI-säännön mukainen; vrt. \sooninen\. hyperteksti \teksti\, jossa ilmaisut voivat sisältää viittauksia muihin teksteihin niin, että viittausta (linkkiä) voi suoraan seurata Hypertekstin idea on vanha, mutta yleisesti tunnetuksi sen on tehnyt \web\. hyperventilaatio \normaali\a voimakkaampi (tiheämpi tai syvempi) hengittäminen, joka voi aiheuttaa haitallisia seurauksia Hyperventilaatiossa veren hiilidioksidipitoisuus laskee epänormaalin alas. hypnoosi \suggestio\lla aikaansaatu unenkaltainen tila; sellaisen aikaansaaminen Hypnoosille on ominaista tajunnan alueen supistuminen sekä alttius hypnoosin aikaansaajan antamille käskyille. Hypnoosia on harjoitettu sekä näytösmäisesti viihteenä että hoitona tai esim. nukutuksen asemesta. Ks. Ihmeellinen maailma: hypnoosi. hypnoottinen \hypnoosi\ssa esiintyvä t. sitä aiheuttava; kuvaannollisesti: hypnoosinkaltainen, \suggestiivinen\ hypnotismi \hypnoosi\n alaan kuuluvat ilmiöt; oppi hypnoosista hypnotisoida saattaa \hypnoosi\in hypo- ali-, ala-, vajaa- hypokondria luulotauti, luulosairaus hypokondrinen luulotautinen hyponymia se, että sanan merkitys kokonaisuudessaan sisältyy toisen sanan merkitykseen Vrt. \hyponyymi\. Käänteinen suhde on \hyperonymia\. hyponyymi sana, joka on toiseen sanaan \hyponymia\suhteessa Esimerkiksi "ahven" ja "silakka" ovat sanan "kala" hyponyymeja. Suomen kielessä käytetään sanaa "alakäsite", mutta periaatteessa se viittaa käsitteiden, ei sanojen suhteeseen. hyposensibilisaatio siedätyshoito \Allergia\n hoitomenetelmä, jossa allergikon elimistö totutetaan allergiaa aiheuttaviin aineisiin vähitellen ja hyvin pienistä määristä aloittaen. hypotalamus väliaivojen pohjaosa Lääketieteessä myös latinan mukaisessa kirjoitusasussa "hypothalamus". hypoteekki pantti(oikeus), kiinnitys Hypoteekkiyhdistys tai -pankki tarkoittaa laitosta, joka myöntää asuntolainoja kiinnitystä vastaan. hypoteesi olettamus (etenkin tieteessä tehtävä olettamus, jota ruvetaan testaamaan) Tieteessä hypoteesin ja \teoria\n välinen ero on usein epämääräinen. Sanaa "hypoteesi" käytetään myös arkikielessä vain tarkoittamaan oletusta, jonka mukaan toimitaan, ainakin kunnes se ehkä osoittautuu vääräksi ("työhypoteesi"). hypoteettinen oletettu; kuvitteellinen; \hypoteesi\en avulla tehtävä hypotenuusa suorakulmaisen kolmion se sivu, joka on suoraa kulmaa vastassa (ja pisin) hypotermia vajaalämpöisyys, tavallista alempi ruumiinlämpö hypoterminen vajaalämpöinen hypovitaminoosi \vitamiini\niukkuus, vitamiininpuute hypso- korkeus-, korkea- hysteerikko \hysteria\an taipuvainen ihminen hysteerinen \hysteria\n vallassa oleva; voimakkaasti kiihtynyt, "kohtauksen saanut" hystereesi riippuvuus aiemmista tiloista Fysiikassa: kappaleen jonkin ominaisuuden riippuvuus kappaleen aiemmista vaiheista, etenkin se, että \magnetoituminen(magnetoida)\ riippuu aineen aiemmista magnetoitumisista. Taloustieteessä: muuttujan tasapainoarvon riippuvuus sen omasta menneisyydestä. hysterektomia kohdunpoisto hysteria voimakas kiihtymys, "kohtaus"; eräs \neuroosi\n muoto \Psykiatriassa(psykiatria)\ hysteria tarkoittaa sellaista neuroosia, joka ilmenee ruumiillisina oireina. Sellaisen erityismuotona saattaa esiintyä epänormaaleja kiihtymystiloja, mieletöntä kirkumista yms. Yleiskielinen merkitys liittyy sellaisiin; usein sanan "hysteria" käyttö on vain (naisen) käytöksen tuomitsemista liioitelluksi tai asiaankuulumattomaksi. hystero- kohtu-, kohdun- hyyfi sienirihma häkkeri = \hakkeri\ iatro- lääketieteellinen, lääketiede-, lääkäri- ibidem [ibidem t. ibídem t. ibíidem] samassa paikassa (kirjassa); samassa kirjassa Lyhenne "ibid." tai "ib.". Periaatteessa !LAT. ibis [iibis] = \iibis\ ibuprofeeni eräs tulehduskipulääke ictus [iktus t. iiktus] isku, lyönti (mm. tahdinlyönnissä); (runo)paino; taudinkohtaus id est se on, siis, toisin sanoen Periaatteessa !LAT. Lyhennettynä "i.e.". idea ajatus, aate, mielle; (filosofiassa) olion ei-aineellinen olemus ideaali ihanne, (perimmäinen) tavoiteltava tila ideaalinen ihanteellinen, ihanteen mukainen idealismi (sinisilmäinen) ihanteellisuus, haaveilu; (\filosofia\ssa) oppi siitä, että perimmäinen todellisuus on henkinen, \ideoiden(idea)\ maailma (vastakohtana \materialismi\lle) !ISMI idealisoida ihannoida, kuvitella ihanteen mukaiseksi (usein: todellisuuden kieltävästi) ideationaalinen \idea\a t. ideoita koskeva, idea-; käsitteen luonnetta koskeva idem [idem t. iidem] sama Lyhenne "id.". Sana on !LAT, jossa se ääntyy maskuliinisena [iidem], neutrina [idem]. identifikaatio = \identifiointi(identifioida)\ identifioida tunnistaa (joksikuksi t. joksikin); yksilöidä; samastaa; samastua identiteetti samuus, yhtäpitävyys; sisin olemus, itseys; henkilöllisyys identtinen täysin samanlainen, yhtäläinen Identtisiksi kaksosiksi sanotaan kaksosia, jotka ovat peräisin samasta munasolusta ja joilla siten on sama perimä ja jotka siten ovat miltei yhdennäköiset. ideografia käsikirjoitus, \ideogrammeihin(ideogrammi)\ perustuva kirjoitus ideografinen käsitettä ilmaiseva (merkki), käsitekirjoitus- ideogrammi käsitemerkki, käsitettä kuvaava \graafinen\ symboli; sanamerkki; (kuvataiteessa) kuvallinen ilmaus, jonka osien suhteilla on ratkaiseva merkitys Harvinaisempi \synonyymi\: ideografi. Ideogrammeja ovat esimerkiksi liikennemerkit, karttojen symbolit ja matemaattiset symbolit. Ideogrammi on yleensä kielestä riippumaton. Vrt. \piktogrammi\. Kiinan kirjoitusmerkkejä kutsutaan usein ideogrammeiksi, mutta sopivampi nimitys on "sanamerkki", koska ne eivät tarkoita ideoita sinänsä vaan (yksitavuisia) sanoja. ("Sanamerkki" toisaalta tarkoittaa tavaramerkkiä, joka on sana.) ideoida keksiä ajatuksia (jonkin ongelman ratkaisemiseksi) ideologia (poliittinen tms.) aatejärjestelmä Sanalla on usein kielteinen sävy: ideologia ajatellaan ahtaaksi oppijärjestelmäksi, joka estää kannattajaansa näkemästä sen kanssa ristiriidassa olevia todellisuuden piirteitä. !LOGIA Erityisesti: "ideologi" 'ideologian luoja t. kehittäjä'. idiolekti yksilönkieli Yksilön käyttämä kieli eri muotoineen ja vivahteineen. Myös vastinetta "yksilömurre" on käytetty. idiomaattinen jollekin kielelle tms. ominainen, \idiomi\nomainen idiomi jollekin kielelle tai kielimuodolle ominainen sana t. sanonta; (yksilön tai ryhmän) kielimuoto idiooma = \idiomi\ idiootti tollo, ääliö; syvästi vajaamielinen Periaatteessa sana tarkoittaa vajaamielisyyden syvintä astetta, jossa ihminen jää pysyvästi parivuotiaan lapsen älylliselle tasolle. Käytännössä sitä käytetään karkeahkona haukkumasanana. idiopaattinen itsenäinen, omasyntyinen (sairaus); (\psykologia\ssa:) itsekohtainen idiopatia itsenäinen sairaus idiosynkraattinen ominainen, erikoislaatuinen; \idiosynkrasia\lle ominainen t. sen aiheuttava idiosynkrasia yksilön tai ryhmän käyttäytymiselle ominainen erikoispiirre, erikoislaatu, omituisuus; voimakas vastenmielisyys tai yliherkkyys esim. jotain ainetta kohtaan idiot savant [idiosavã´] vajaamielinen henkilö, joka on huippulahjakas jollakin erityisalueella, esimerkiksi ilmiömäinen päässälaskija Ilmaisu on \sitaattilaina\ ranskasta ja tarkoittaa sananmukaisesti "osaava \idiootti\". idiotia typeryys, ääliömäisyys; syvä vajaamielisyys (vrt. \idiootti\) idiotismi = \idiotia\ idoli ihailtu ja palvottu ihminen; jumalankuva idylli ihanteellinen, tunnelmallinen, viehättävä, rauhallinen tila t. paikka; sellaista esittävä maalaus; luonnonidylliä kuvaava sävellys t. runo idyllinen \idylli\n kaltainen, ihanteellinen iglu eskimoiden puolipallon muotoinen lumimaja; kuormalavan päälle asetettava, tavaraa suojaava muovikupu Sanaa käytetään nykyisin myös joistakin muista puolipallon muotoisista rakennelmista kuin lumimajoista, esimerkiksi lasisista kojuista. ignoorata (ark.) \ignoroida\ ignorantti [iŋnorantti t. ignorantti] tietämätön, sivistymätön ignoroida [iŋnoroida t. ignoroida] jättää huomiotta, sivuuttaa iibis eräitä haikaralintuja Mm. muinaisten egyptiläisten palvoma pyhä iibis. iiris silmän värikalvo; kurjenmiekka (eräs kasvisuku); sateenkaari Silmän värikalvo sisältää yksilöllisen kuvioinnin, ja siksi sitä voidaan käyttää \biometrisessä(biometrinen)\ tunnistuksessa. Kasveista puhuttaessa "iiris" ja "kurjenmiekka" tarkoittavat samaa, mutta iiris-sanaa käytetään yleensä leikkokukista ja koristekurjenmiekkojen yleisnimityksenä. Sanan tavallinen kirjoitusasu "iris", mutta normien mukainen asu on pitkävokaalinen (paitsi tieteellisessä nimessä Iris ja muissa \sitaattilainoiksi(sitaattilaina)\ tulkittavissa yhteyksissä). ikebana (japanilainen) kukkienasettelutaito ikoni (\ortodokseilla(ortodoksi)\) pyhä kuva; (\datatekniikassa(datatekniikka)\) kuvake; (\semiotiikassa(semiotiikka)\) merkki, joka kuvaa kohdettaan yhdennäköisyydellä; luonteenomainen ilmentymä, symboli Semiotiikan ikoni-käsite kattaa esimerkiksi kuvakkeen eli pienen kuvasymbolin, joka esittää tietokonetta ja toimii tietokoneen kuvaruudulla käyttäjän omaa tietokonetta edustavana symbolina. Kaikki kuvakkeet eivät kuitenkaan ole ikoneja yhdennäköisyysmielessä, vaan ne voivat olla myös sovinnaisia merkkejä, esimerkiksi tietokoneohjelman tunnuskuvia. Tästä huolimatta kuvakkeita kutsutaan englannin kielessä nimellä icon, ja tämän vaikutuksesta suomessakin on jonkin verran käytetty ikoni-sanaa kuvakkeen merkityksessä. ikono- kuva-; \ikoni\- ikonografia kuvataiteen teosten alkuperän, kehityksen ja merkityksen tutkimus ikonografinen \ikonografia\an kuuluva ikonoklasti kuvainraastaja Alkujaan kristinuskon piirissä vallinnut suuntaus, joka vastusti kuvien käyttöä kuvainpalvontana ja tämän takia jopa rikkoi kuvia. Myöhemmin yleisemmin ja kuvaannollisemminkin. ikonostaasi seinä, jolla on pyhiä kuvia (\ikoneja(ikoni)\) ja joka erottaa alttarin muista tiloista \ortodoksisessa(ortodoksinen)\ kirkossa ikosaedri säännöllinen kaksikymmentahokas iktyo- kala- iktyologia kalatiede !LOGIA iktyonomi kalatalouden alan määrätynlaisen tutkinnon suorittanut henkilö iktyoosi suomutauti Perinnöllinen ihosairaus, jossa iho hilseilee ja suomuilee. illatiivi eräs suomen kielen sijamuoto; esim. sanan "talo" illatiivi on "taloon" Illatiivin pääte vaihtelee (esim. kirja:kirjaan:kirjoihin, vene:veneeseen:veneisiin, maa:maahan:maihin) mutta on tavallisimmin loppuvokaalin pidentymä ja -n. Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: sisätulento. illegaalinen laiton, lainvastainen illiberaali epäliberaali, \liberaali\en periaatteiden vastainen Uudehko poliittinen iskusana. illitteraatti lukutaidoton; luku- ja kirjoitustaidoton; oppimaton, tietämätön illuminaatio valaistuminen, sisäinen ymmärrys (yliaistillisesta); tekstien yms. koristelu väritetyin alkukirjaimin; juhlavalaistus illusorinen kuviteltu, näennäinen, harha- illustraatio kuva, kuvitus, valaiseva esimerkki illuusio todellisuuden tuntuinen kokemus tai käsitys, joka ei vastaa todellisuutta Etenkin taideteoksen synnyttämästä vaikutelmasta. Vanhemmassa kielessä muodossa "illusioni". imaami \islam\ilainen rukousten johtaja ja yhteisön hengellinen neuvonantaja Sunnalaisuudessa vain rukousten johtaja; šiialaisuudessa yhteisön hengellinen johtaja, jolla on myös maallista valtaa. image [imidž] maine, hahmo, (henkilö- t. yritys)kuva Tavallisemmin: \imago\. imaginaari- imaginaarinen; imaginaariluku- imaginaariluku luku, joka on kahden \reaaliluvun(reaaliluku)\ pari siten, että tällaisille pareille on määritelty eräät matemaattiset \operaatio\t Imaginaariluku siis koostuu kahdesta \komponentista(komponentti)\; niitä sanotaan reaaliosaksi ja imaginaariosaksi. imaginaarinen kuvitteellinen, kuviteltu; (matematiikassa) \imaginaariluku\ihin t. niiden toiseen komponenttiin liittyvä Myös asussa "imaginäärinen"; ks. Mistä kielestä? (binäärinen vai binaarinen?). imago maine, hahmo, henkilö- tai yrityskuva; täysimuotoinen hyönteinen; (\psykoanalyysi\ssä) syvyyspersoonassa säilynyt \psyykkinen\ kuva itsestä t. rakastetusta imbesilli eräs haukkumasana; keskivaikeasti vajaamielinen, vähämielinen imitaatio jäljittely, matkiminen imitaattori jäljittelijä, (ihmisten puheen, eleiden yms.) matkija imitoida jäljitellä, matkia immanenssi läsnäolo (varsinkin Jumalan) immanentti läsnäoleva (varsinkin Jumala) Myös: immanenttinen; ks. !NEN immateriaalinen aineeton, ei-aineellinen Eräitä oikeuksia kuten tekijänoikeutta ja patenttioikeutta kutsutaan immateriaalisiksi, koska niitä on pidetty omistusoikeuteen verrattavina siten, että omistuksen kohde ei ole aineellinen vaan esimerkiksi sävellys tai keksintö. Ks. Yleistietoa immateriaalioikeudesta. immersiivinen uppouttava Yleensä kuvaannollisesti taideteoksesta, teknisestä järjestelmästä tms., joka "uppouttaa" ihmisen kuvitteelliseen todellisuuteen, saa hänet kokemaan olevansa sisällä siinä. immersio upotus, uppoaminen, peittyminen Erityisesti: taivaankappaleen joutuminen toisen peittoon; \mikroskoopin(mikroskooppi)\ erotuskyvyn parantaminen panemalla esineen ja \objektiivi\n väliin nestettä, immersioöljyä. immigrantti maahan muuttanut, maahanmuuttaja Vertaa sanaan \emigrantti\. imminentti uhkaava immobilisaatio liikkumattomaksi tekeminen immobilisoida tehdä liikkumattomaksi immoraalinen \moraali\n vastainen, epämoraalinen Vrt. \amoraalinen\. immunisoida tehdä \immuuni\ksi immuniteetti elimistön vastustuskyky, \immuuni\suus; koskemattomuus, loukkaamattomuus immuno- \immuniteetti\-, immuunisuus-, immuunijärjestelmää koskeva immunosuppressiivinen elimistön \immuniteetti\järjestelmän toimintaa heikentävä Immunosuppressiivisia aineita käytetään lääkkeinä elinsiirtojen yhteydessä, jotta elimistö ei torjuisi siirrettä. Immunosuppressiivisuus voi olla myös lääkkeen sivuvaikutus. immunoterapia hoitomuoto, jossa pyritään vahvistamaan elimistön \immuuni\puolustusta syöpää vastaan Myös nimellä "immuno-onkologinen hoito". immuuni vastustuskykyinen (etenkin taudinaiheuttajia vastaan) Etenkin elimistön kyvystä puolustautua \bakteereja(bakteeri)\, \viruksia(virus)\ ym. vastaan mutta myös henkisestä "vastustuskyvystä" ajatuksia vastaan. immuunikato = \aids\ impakti avaruudesta tulevan kappaleen törmäys Maahan; tehovaikutus (esim. mainoksen arvioitavissa t. mitattavissa oleva vaikutus); isku impaktio (lääketieteessä:) kiilautuminen impedanssi vaihtovirran kokonais\resistanssi\, näennäis\resistanssi\ impedimentti joutomaa imperaattori [imperaattori t. impperaattori] sotajoukkojen ylipäällikkö (lähinnä muinaisessa Roomassa); (joskus) keisari, hallitsija imperatiivi [imperatiivi t. impperatiivi] (\verbi\n) käskytapa, esim. "tule" tai "tulkaa"; käsky, velvoite Käytännössä vain pieni osa imperatiivimuodoista on varsinaisesti käskeviä; tavallisemmin ne ilmaisevat eriasteisia pyyntöjä ja toivomuksia. \Kategorinen(kategorinen)\ imperatiivi tarkoittaa Kantin \filosofia\ssa ihmistä koskevaa ehdotonta \moraali\sta velvoitetta. \Teknologinen(teknologia)\ imperatiivi tarkoittaa, arvostelevassa mielessä, sellaista käsitystä, jonka mukaan se, mikä voidaan (\teknisesti(tekninen)\) tehdä, pitää tehdä. imperatiivinen [imperatiivinen t. impperatiivinen] käskevä, määräävä; \imperatiivi\muotoinen imperfekti [imperfekti t. impperfekti] eräitä \verbi\en menneen ajan muotoja Suomen kielioppeihin "imperfekti" on vakiintunut menneen ajan tavallisen muodon (esim. "olin", "meni") nimitykseksi. Nimitys on huono (ja "\preteriti\" olisi parempi), sillä muiden kielten kuvauksissa "imperfekti" tarkoittaa erityistä menneen ajan muotoa, joka esittää jonkinlaista päättymätöntä tekemistä (tai tekemistä, jonka päättymistä ei ajatella) vastakohtana \perfekti\lle. imperiaalinen brittiläinen (mittayksikkö) Sanaa käytetään englannin sanan "imperial" vastineena, mutta suomen kielessä on vakiintunutta puhua brittiläisistä mittayksiköistä (tuuma, jalka, pauna ym.). imperialismi [imperialismi t. impperialismi] suurvallan pyrkimys laajan valtapiirin muodostamiseen ja säilyttämiseen Historiassa erityisesti: siirtomaavallan rakentaminen. !ISMI imperiumi [imperiumi t. impperiumi t. imppeeriumi] valtakunta, (alueeltaan laaja) suurvalta, suurvallan valtapiiri implantaatio \implantin(implantti) istuttaminen; hedelmöityneen munasolun kiinnittyminen kohtuun implantaatti kudokseen asetettu lääkevalmiste, josta lääkeainetta vapautuu elimistöön hitaasti; \implantti\ implantti istute, kudokseen asetettu vieras esine tai aine tai toisesta paikasta siirretty kudos Myös: implantaatti. implementaatio toteutus, \implementointi(implementoida)\ implementoida toteuttaa Esimerkiksi toteuttaa jokin tekninen periaateratkaisu käytännössä laitteella tai järjestelmällä. Sanaan liittyy usein se ajatus, että saman periaatteen tai muun \abstrakti\n ratkaisun toteutukset voivat olla erilaisia implikaatio hiljainen olettamus t. looginen seuraussuhde, \implikointi(implikoida)\ implikoida ilmaista julki lausumatta, olettaa ymmärretyksi; antaa peruste loogisesti päätellä jotain Logiikassa "A implikoi B:n" sisältää sen, että A:sta loogisesti seuraa B. Myös: implisoida; ks. !KS implisiittinen johonkin sisältyvä, siitä pääteltävissä oleva, julkilausumaton Vastakohta: \eksplisiittinen\. implisoida = \implikoida\ imponoida tehdä vaikutus Myös: imponeerata (joka on nykyisin yleensä sävyltään leikillinen). impotenssi kyvyttömyys (erit. miehen kykenemättömyys yhdyntään) impotentti kykenemätön (erit. yhdyntään kykenemätön mies) impregnoida imeyttää, kyllästää (nesteellä) Etenkin tekstiilin kyllästämisestä vettä, likaa, hometta ym. hylkiväksi imeyttämällä siihen sopivia nesteitä sekä hiilidioksidin lisäämisestä nesteeseen painetta käyttämällä. impressaari teatterikiertueen, taiteilijan tms. sopimus- yms. sasioiden järjestelijä Nykyisin käytetään yleensä sanaa \manageri\. Aiemmin myös asussa "impressaario". impressio vaikutelma impressionismi taidesuunta, joka pyrkii ilmaisemaan hetkellisiä vaikutelmia !ISMI improbatur [improbaattur t. improbáatur] suorituksen hylkäävä arvostelu eräissä \arvosteluasteikoissa(approbatur)\, 'hylätään' Periaatteessa !LAT. Arkikielessä usein "i". impromptu \improvisaatio\n luonteinen \piano\sävellys improvisaatio \improvisointi(improvisoida)\ t. improvisoitu esitys, tuote tms. improvisoida esittää tai tuottaa valmistelematta, esim. äkillisen tarpeen ilmaannuttua impulsiivinen mielijohteen mukaan toimiva impulssi alkusysäys; mielijohde; (fysiikassa) liikemäärä, nopeuden ja massan tulo (m·v) imputaatio (tilastollisissa tutkimuksissa:) paikkaus, puuttuvan tiedon korvaaminen esim. keskiarvolla; (\teologia\ssa:) hyväksilukeminen, vanhurskauttaminen; jonkun syyksi tai ansioksi lukeminen imputoida suorittaa \imputaatio\ in suosiossa, muodissa; etuliitteenä: sisään- t. ei- Itsenäisenä sanana "in" on laina englannista. Etuliitteenä se esiintyy monissa sivistyssanoissa hyvinkin erilaisissa merkityksissä, jotka ovat osittain aivan eri alkuperään. in casu [iŋ kaasu t. in kaasuu] tapauksittain, kussakin tapauksessa erikseen Periaatteessa \sitaattilaina\ latinasta. in corpore [iŋ korpore t. in korpore] kokonaisuudessaan, kaikki (yhdistyksen tms. jäsenet) in medias res [in mediaas rees] suoraan asiaan, itse asiaan (mennen), kiertelemättä, ilman esipuheita \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ latinasta. in memoriam [in memoriam t. in memóoriam t. in memóriam] muistoksi, muistolle muistoa kunnioittaen \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ latinasta. Usein ilmaisua edeltää tai seuraa sen henkilön, tapahtuman t. organisaation nimi, jonka muistamisesta on kyse; \latina\n kieli vaatisi tällöin \genetiivi\ä, mutta yleensä käytetään perusmuotoa. in silico [in siliko t. in siiliko t. iin silikoo] tietokoneiden avulla tehtävä (biologinen tms. tutkimus) Latinaa, sananmukaisesti "piissä". Ilmaus viittaa tutkimuksen tekemiseen tietokonesimulaatioilla ja muulla tietotekniikalla, vastakohtana käsitteille \in vivo\ ja \in vitro\. in spe [in spee t. iin spee] toivossa Käytetään leikillisesti tai sellaisen aseman, arvonimen tms. jäljessä, jota jonkun ajatellaan tavoittelevan. in situ [in situ t. in siitu t. iin situu] "(omalla) paikallaan", jonkin alkuperäisessä paikassa tapahtuva Esimerkiksi eliölajin in situ -suojelu on sen säilyttämistä alkuperäisessä ympäristössään. Vrt. \ex situ\. in toto [in toto t. in totoo] kokonaisuudessaan, täysin in vitro [in vitro t. in vitroo] elävän olennon ulkopuolella, esim. koeputkessa, tehtävä (koe tms.) Sananmukaisesti "lasissa", joka viittaa lasiseen koeputkeen tai -pulloon. Periaatteessa \sitaattilaina\ \latinasta\. Vrt. \in vivo\. in vivo [in viivo t. in viivoo] elävässä olennossa t. solussa tehtävä (koe tms.) Periaatteessa \sitaattilaina\ \latinasta\. Vrt. \in vitro\. inauguroida [in-auguroida] asettaa virkaan; vihkiä käyttöön incel [insel] ihminen, joka kokee, ettei voi saada seksuaalista tai romanttista kumppania Sanaa käytetään etenkin miehistä, jotka kuuluvat tällaisten ihmisten alakulttuuriin, jossa tilanne usein kuvataan naisten viaksi. incognito [iŋkóŋnito t. iŋkógnitoo] = \inkognito\ indefiniittinen epämääräinen, määräämätön indeksi suhdeluku; luettelo, hakemisto; osoitin, ilmaisin; symboliin liitetty lisämerkki; paikan taulukossa osoittava luku (t. muu suure) Yhteistä merkityksille on, että indeksi osoittaa jotain, viittaa johonkin. Yleiskielessä pelkkä "indeksi" tarkoitti aiemmin usein elinkustannusindeksiä, joka kuvastaa hintatason muutoksia; sana voi tarkoittaa muitakin vastaavia suhdelukuja. indeksoida varustaa \indeksi\llä; viedä indeksiin indeterminismi käsitys, jonka mukaan on olemassa luonnonlaeista riippumattomia tapahtumia !ISMI indie [indie t. indi] riippumaton, itsenäinen, riippumattoman (pien)tuottajan tuottama Mm. elokuvista ja musiikkiäänitteistä. Yleensä yhdyssanoissa, esim. "indie-sarjakuva". Lyhentymä englannin sanasta independent 'riippumaton'. indifferenssi \indifferentti\syys indifferentti yhdentekevä; välinpitämätön; (kemiassa) \reagoimaton(reagoida)\; (fysiikassa) sellainen tasapainotila, jonka ympärillä on muita tasapainotiloja indigo eräitä \trooppisia(trooppinen)\ kasveja; syvänsininen väri(aine) Indigoväriä valmistettiin aluksi indigokasveista. Indigo on \spektri\ssä sinisen ja violetin välissä. indiisi = \indisio\ indikaatio ilmaus, osoitus (jostakin); taudin oireet (etenkin aiheena jonkin lääkkeen käyttämiseen, hoidonaiheet) indikaattori ilmaisin, (jonkin asiantilan) osoitin indikatiivi \verbi\n eräs tapaluokka, "tositapa" Esittää tekemisen, tapahtumisen tai olemisen todellisena, esim. "esitän", "esitit". indikatiivinen osoittava, ilmaiseva; \indikatiivi\muotoinen indikoida osoittaa, ilmaista Vrt. \indisoida\. indisio aihetodiste Oikeudenkäynnissä epäsuora todiste syyllisyydestä (esim. kellään muulla kuin syytetyllä ei ollut tilaisuutta tehdä rikos) tai yleisemmin seikka, joka epäsuorasti osoittaa jonkin oikeudellisesti merkitsevän asian. Myös: indiisi. indisoida tehdä aiheelliseksi, olla aiheena; \indikoida\ Alkujaan indikoida-sanan rinnakkaisasu, mutta s:llinen muoto on ainakin erään tulkinnan mukaan eriytynyt toiseen merkitykseen: etenkin lääketieteessä sillä tarkoitetaan, että jotkin oireet tekevät aiheellisiksi jonkin hoidon (eli osoittavat eli indikoivat hoidon aiheellisuuden). indispositiivinen pakottava, ei-\dispositiivinen\ individi yksilö individuaalinen yksilöllinen individualismi yksilöllisyyttä korostava oppi t. asenne Sanaan voi liittyä sekä hyvin myönteisiä arvostuksia että moittivaa sävyä (yhteisöön torjuvasti suhtautuva yksilökeskeisyys, "sooloilu" ja jopa itsekkyys). !ISMI indo- Intiaan liittyvä, Intia-, intialais- Usein koko Intian niemimaahan (Etu-Intiaan) viitaten. indoeurooppalainen erääseen laajaan kielikuntaan kuuluva Indoeurooppalaiseen kielikuntaan kuuluvat useimmat Euroopan kielet, joista monet ovat siirtomaa-ajalla levinneet laajalle muihin maanosiin, ja monet kielet Intiassa. Sanaa käytetään myös viittaamaan kyseisiä kieliä puhuviin kansoihin. Harvinaisempi nimitys: indogermaaninen. indogermaaninen = \indoeurooppalainen\ indogermanisti = \indoeurooppalaisten(indoeurooppalainen)\ kielten tutkija indoiranilainen erään kieliryhmän nimitys Indoiranilaisia kieliä puhutaan Intian niemimaalla ja Iranissa. Ne kuuluvat \indoeurooppalaisiin(indoeurooppalainen)\ kieliin. indoktrinaatio \indoktrinointi(indoktrinoida)\ indoktrinoida ujuttaa, iskostaa mieleen indopasifinen Intian valtameren ja Tyynen meren alueeseen kuuluva Sanalla viitataan sekä merialueeseen että laajemmin alueesta, johon kuuluu myös maa-alueita kuten Intia, Indokiina ja Kiina. induktanssi (sähköopissa) \induktio\n aiheuttaman \magneetti\kentän (magneettivuon) muutoksen suhde sähkövirran voimakkuuden muutokseen Yksikkö (!SI-järjestelmässä) \henry\. induktiivinen yksityisestä yleiseen päättelevä; muunlaiseen \induktio\on perustuva t. liittyvä induktio yleisen päätelmän johtaminen yksittäistapauksista; sähkövirran syntyminen muuttuvan magneettikentän vaikutuksesta; eräs matemaattinen päättelymenetelmä; vaikutus, joka saa alkion kudokset erilaistumaan Filosofiassa induktio tarkoittaa mm. yleisen säännön päättelemistä suuresta määrästä yksittäisiä havaintoja; vrt. \deduktio\. Fysiikassa puhutaan \sähkömagneettisesta(sähkömagneettinen)\ induktiosta. Matemaattinen induktio on päättely, jossa osoitetaan, että luvulla 0 (tai 1) on jokin ominaisuus, ja sitten, että jos millä tahansa kokonaisluvulla n on kyseinen ominaisuus, niin myös luvulla n on se; lukuja koskevista säännöistä seuraa, että tällöin kaikilla kokonaisluvuilla 0:sta (tai 1:stä) alkaen on kyseinen ominaisuus; tätä sanotaan joskus täydelliseksi induktioksi. Biologiassa induktio tarkoittaa alkionkehityksessä kudosten vaikutusta toisiinsa tai aineen vaikutusta kudokseen siten, että erilaistumaton kudos alkaa erilaistua määräsuuntaan. induktori laite, joka synnyttää sähkövirran \induktio\lla; kudos tai aine, joka aiheuttaa alkionkehityksessä \induktio\n indulgenssi ane (\katolisessa(katolinen)\ kirkossa); anteeksiantavaisuus indusoida aiheuttaa (\sähkömagneettinen\) \induktio\ industrialismi teollistuminen ja siihen liittyvät yhteiskunnalliset ilmiöt inertia hitaus, jatkavuus, vitkaisuus Varsinkin \fysiikan(fysiikka)\ \termi\nä, tarkoittamassa sitä \massa\n ominaisuutta, että se pyrkii säilyttämään liiketilansa (paikallaanolon tai suoraviivaisen liikkeen). inertti (\kemia\llisesti) tehoton, \reagoimaton(reagoida)\ inessiivi eräs suomen kielen sijamuoto, -ssa- tai -ssä-loppuinen Esim. "talossa". Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: sisäolento. infantiili lapsellinen, lapsuusikään kuuluva; lapsenomainen, kehittymätön Aiemmin myös "infantiilinen"; ks. !NEN infantilismi \infantiili\suus; kehityshäiriö, jossa ihminen jää ruumiillisilta tai henkisiltä ominaisuuksiltaan lapsen tasolle infarkti (sepel)valtimotuloksen aiheuttama paikallinen kudoskuolio (etenkin sydämessä); sellaisen aiheuttava verenkiertohäiriö Yleiskielessä information 'tieto, informaatio' ja entertainment 'viihde'. Vrt. \edutainment\. infra (arkikielessä) \infrastruktuuri\; yhdyssanan alkuosana: ala-, ali-, perusta- infrapunainen \sähkömagneettisen(sähkömagneettinen)\ säteilyn se alue, joka on lähinnä (näkyvän) valon alapuolella taajuudeltaan infrastruktuuri perusrakenne, esim. taloudellisen toiminnan perusedellytykset kuten tiestö ja rahajärjestelmä infuusio nesteen antaminen letkulla suoraan suoneen ingressi [iŋressi] kirjoituksen (tai puheen) aloituskappale, usein korostetusti esitetty inhalaatio sisäänhengitys, \inhaloiminen(inhaloida)\ inhalaattori lääkehöyryn tms. hengittämisen apuväline, lääkesumutin inhaloida hengittää sisään, vetää henkeen Varsinkin vesihöyryn, lääkehöyryn, hapen tms. vetämisestä keuhkoihin lääkinnällisessä tarkoituksessa. inherentti olennaisesti johonkin kuuluva, jonkin olemukseen sisältyvä, ominais- inhibiittori \kemia\llista \reaktio\ta estävä (hidastava) aine inhibitio estäminen initiaali alkukirjain, sanan, lauseen tai muun rakenteen ensimmäinen kirjain initiaatio \riitti\, jolla yksilö asetetaan uuteen asemaan yhteisössä; sen vaatima suoritus initiatiivi aloite injektio ruiske injektoida (lääketieteessä ym.) antaa ruiske; (tekniikassa) ruiskuttaa ainetta rakenteen sisään injisoida = \injektoida\ Harvemmin muodossa "injisioida". inka erääseen nykyisen Perun alueella eläneeseen intiaanikansaan kuuluva; sen hallitsija inkarnaatio ruumiillistuma; ruumiillistuminen, "lihaksi tuleminen" Varsinkin jumalallisten olentojen syntymisestä ihmiseksi mutta myös kuvaannollisesti asioiden tai ideoiden \konkretisoitumisesta(konkretisoida)\. inkarnoitua ruumiillistua, saada \inkarnaatio\; henkilöityä, ilmetä jossakussa inkivääri eräs \trooppinen\ ruohokasvi; sen juurakko t. siitä valmistettu mauste inklusiivinen sisältyvä t. sisällyttävä (vrt. \inkluusio\) inkluusio mukaan ottaminen, sisällyttäminen; johonkin sisältyminen Matematiikassa yms. inkluusio tarkoittaa esimerkiksi joukon sisältymistä toiseen. Koulutuksessa inkluusio tarkoittaa, että vammaiset ja muut, joilla on erityisiä tarpeita, mahdollisimman paljon käyvät samaa koulua kuin muut eivätkä erilliskouluja t. -luokkia. inkognito [iŋkóŋnito t. iŋkoŋnito] tuntemattomana, nimettömänä t. peitenimellä Varsinkin julkisuuden henkilön esiintymisestä siten, että hän haluaa, ettei häntä tunnisteta. Myös: \incognito\ (joka voidaan tulkita \sitaattilaina\ksi latinasta, 'tuntemattomana'). inkongruenssi [iŋkoŋruenssi] mukautumattomuus, \kongruenssi\n puute inkongruentti [iŋkoŋruentti] mukautumaton, epä\kongruentti\ inkontinenssi pidätyskyvyttömyys Varsinkin kyvyttömyys täysin hallita virtsaamista, virtsankarkailu. inkorporoida yhdistää, liittää yhteen inkorrekti [iŋ-korrekti] virheellinen, väärä; tahditon, epähieno Vastakohta: \korrekti\. inkrementaalinen lisäyksittäinen, (pienien) lisäysten kautta tapahtuva inkrementoida lisätä, kasvattaa (esim. laskuria) inkrementti lisäyksen (kasvun) määrä inkubaatio tasalämmössä pitäminen; taudin itämisvaihe; pyhässä paikassa nukkuminen neuvon saamisen tai parantumisen takia inkubaattori lämpökaappi; keskosten hoitoon käytetty laite, keskoskehto inkuboida pitää lämpökaapissa inkunaabeli irtokirjaimilla painettu varhainen, viimeistään vuonna 1500 ilmestynyt kirja Käsitteelle on jossain määrin käytetty nimitystä "kehtopainate". inkvisiittori \inkvisitio\n jäsen inkvisitio katolisen kirkon järjestelmä vääräoppisten etsimiseksi ja rankaisemiseksi Usein inkvisitio kuvataan kidutuksen tai mielipidevainon välineeksi, ja erilaisia järjestelmiä, jotka koetaan sellaista harjoittaviksi, saatetaan kutsua inkvisitioksi. Joskus "inkvisitio" tarkoittaa vain kuulusteluksi tai "tiukkaamiseksi" koettua käytöstä. inno- innovaatio- innovaatio keksintö, uusi menetelmä (varsinkin taloudellisesti hyödyllinen) innovatiivinen kekseliäs, \innovaatio\ita tuottava innovoida keksiä \innovaatio\ita input syöte, lähtötiedot; ehdotukset, ideat insatsi laulu- tai soitinäänen alkusävel, aloke insentiivi kannuste, yllyke, kiihoke, \motiivi\ insertio lihaksen kiinnityskohta; sisään asettaminen insertoida asettaa sisään t. väliin insertti jonkin sisään asetettava t. asetettu esine t. aine t. esitys Esineistä puhuttaesa insertti voi olla esimerkiksi valumuottiin ennen valua pantu esine, joka siis näin valetaan toisen esineen sisään. TV-toiminnassa: lyhyehkö ohjelma, joka on osa \makasiini\ohjelmaa, tai mainostarkoituksessa esitetty näyte (tulevasta) ohjelmasta tai elokuvasta. Elokuvassa: lähikuva jostakin yksityiskohdasta. Lehdessä: ilmoitusliite. insesti lapsen \seksuaalinen\ riisto; lähisukulaisten välinen sukupuolisuhde, sukurutsa Alkujaan, ja edelleen mm. \antropologia\ssa, sana tarkoittaa hyvin läheisten sukulaisten, kuten sisarusten, välistä avioliittoa tai muuta sukupuolisuhdetta, etenkin tarkasteltaessa tapoja ja sääntöjä, jotka kieltävät sellaisen (insesti\tabu\). Nyttemmin sanaa "insesti" on ruvettu käyttämään omiin lapsiin (tai esim. lapsenlapsiin) kohdistetusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. insidenssi yhteensattuma; tapahtuma; sairastuvuus Lääketieteessä "insidenssi" tarkoittaa tietyn taudin uusien sairastapausten suhteellista määrää väestössä jonakin ajanjaksona, yleensä sairastapauksina 100 000 henkeä kohti vuodessa. Vrt. \prevalenssi\. insidentti sattumus, normaalista poikkeava tapahtuma Eräissä yhteyksissä terminä, joka tarkoittaa normaaliksi määritellystä toiminnasta poikkeavaa tapahtumaa, usein häiriöksi tulkittavaa. insinööri tekniikan alan määrätynlaisen tutkinnon suorittanut; tekniikan ammattilainen t. sellaiseksi ajateltu Usein sanaan liittyy määrite, joka täsmentää, millaisessa oppilaitoksessa suoritetusta tutkinnosta on kyse, esim. \diplomi\-insinööri. Sellaisten määritteiden käytössä saattaa asianomainen itse olla tarkkana. Yleiskielessä insinööreiksi saatetaan kutsua, usein arvostelevassa sävyssä, "teknisesti ajatteleviksi" koettuja ihmisiä. insolvenssi maksukyvyttömyys insomnia unettomuus Nukahtamisvaikeus, katkonainen nukkuminen tai heräily. inspehtori tarkastaja, hoitaja; ylioppilaskunnan valvoja inspektio tarkastus inspiraatio innoitus, innostus (etenkin tieteelliseen t. taiteelliseen työhön); sisäänhengitys \Teologiassa(teologia)\ inspiraatioksi kutsutaan Pyhän Hengen suoraa vaikutusta Raamatun kirjoittajien työhön; ajatus tämän inspiraation (henkeytyksen) luonteesta vaihtelee. inspiroida innoittaa, antaa \inspiraatio\ installaatio laitteisto, järjestelmä; taiteellinen rakennelma; \installointi(installoida)\ installoida asentaa, saattaa käytettäväksi; asettaa virkaan Sanaa käytetään sekä laitteiden että varsinkin tietokoneohjelmien asentamisesta. instanssi oikeus- tai hallintoaste; (puhek.) viranomainen t. vastaava instant pika- Määriteosana yhdyssanoissa, esim. "instant-kahvi" 'pikakahvi' (käytännössä jauhemainen kahvivalmiste, joka kuumaan veteen sekoitettuna tuottaa kasvia; myös näin valmistetusta kahvista). instillaatio tiputus, lääkken tiputtaminen esim. silmään, korvaan tai haavaan Sanaa käytetään joskus myös mm. rakon huuhtelusta lääkettä sisältävällä nesteellä. institutionaalinen laitosmainen, laitostunut, laitokseksi muodostettu institutionalisoida muodostaa \instituutio\ksi, järjestää pysyväksi instituutio laitos, (hallinnollinen tms.) järjestelmä t. yksikkö instituutti tutkimuslaitos t. vastaava; (ylempi) oppilaitos instruktiivi eräs suomen kielen sijamuoto, ilmaisee tapaa, olosuhdetta ym., esim. "käsin" Nykyisin enimmäkseen monikkomuotoisena ja melko harvinaisena, paitsi vakiintuneissa, \adverbi\nomaisissa ilmaisuissa. Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: keinonto. Merkitys kuvataan usein välinettä kuvaavaksi, mitä myös nimitykset heijastavat, mutta tyypillisemmin instruktiivi ilmaisee tekemisen tapaa tai tyyliä taikka tekemisessä mukana olevaa asiaa (ks. ISK § 1263). Vrt. \instrumentaali\. instruktiivinen opettavainen, valaiseva; toimintaohjeita antava; ohjaileva (tyylilaji) instruktio toimintaohje (esim. koehenkilölle tai opiskelijalle); ohje, neuvo; määräys instruktionismi eräs oppimisteoria, korostaa mm. \instruktio\iden merkitystä instrumentaali eräiden kielten, mm. venäjän, sijamuoto, joka ilmaisee mm. välinettä t. keinoa Yhdyssanojen alkuosana myös = \instrumentaalinen\. Vrt. \instruktiivi\. instrumentaalinen soittimellinen, soittimia käyttävä (musiikki); välinettä t. keinoa osoittava instrumentoida (\tekniikassa(tekniikka)\):) varustaa välineistöllä, asentaa laitteita, kojeistaa; (musiikissa:) soitintaa instrumentti väline; koje, kone; erityisesti: soitin insuliini haiman erittämä \hormoni\, joka on tarpeen sokeriaineenvaihdunnalle Sokeritauti (diabetes) johtuu siitä, että haima ei tuota (tarpeeksi) insuliinia, ja siksi insuliinia annetaan lääkkeeksi siihen. intarsia kuviointitapa, joka perustuu eri materiaalien käyttöön pinnan eri osille Tavallisimmin tarkoitetaan puuhuonekalun tai muun puupinnan kuvioimista upottamalla yhdestä puulajista tehtyyn pintaan muusta lajista t. muista lajeista leikattuja kuviota. Intarsiaksi voidaan kutsua myös kuviollisen tekstiilin tuottamista käyttämällä erivärisiä lankoja, eri kivilajeja yhdistelemistä kuviopintojen tuottamiseksi ym. integraali (matematiikassa) eräs \funktio\on liittyvä suure Integraalin käsitteeseen voidaan päätyä mm. siten, että funktion arvoalue jaetaan pieniin osiin ja funktion keskimääräinen arvo kussakin osassa kerrotaan osan leveydellä t. pinta-alalla ja tulokset lasketaan yhteen; integraali voidaan määritellä sellaisten summien raja-arvoksi, kun osien kokoa rajattomasti pienennetään. integraatio yhdentyminen t. yhdentäminen (etenkin taloudellinen), \integroituminen(integroida)\ t. integroiminen integraattori yhdentämistä \integrointi(integroida)\a tekevä ihminen, laite tai \organisaatio\; (aiemmin:) laite, jolla voidaan määrittää \funktio\n \integraali\ integriteetti (valtion alueen t. ihmisen persoonan) koskemattomuus, eheys, loukkaamattomuus integroida yhdentää, muodostaa yhtenäise(mmä)ksi kokonaisuudeksi; laskea \integraali\ Sanaa ja etenkin sen \passiivi\johdosta "integroitua" käytetään laajasti kansainvälisen talouden alalla, kuvaamaan etenkin pyrkimystä muodostaa yhtenäisiä, valtioiden rajat ylittäviä talousalueita. Sanaa käytetään myös yleensä toiminnallisesta yhdentämisestä tai yhdistämisestä. Sosiaalinen integraatio tarkoittaa ihmisten liittymistä tai liittämistä osaksi yhteiskuntaa, \sosiaalisiin(sosiaalinen)\ suhteisiin, muiden joukkoon, vastakohtana eristymiselle. Tekniikassa "integroitu piiri" tarkoittaa monimutkaista \elektroniikka\piiriä, mikropiiriä, joka yhtenä kiinteänä kokonaisuutena hyvin pienessä tilassa, "sirulla" (\chip\). Yleisesti integrointi tarkoittaa tekniikassa toimintojen, tietoaineistojen, palvelujen ym. liittämistä yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi. Sanan "integroitu" vastineena tällaisessa yhteydessä käytetään joskus sanaa "yhdysrakenteinen". Matematiikassa \funktio\n integrointi tarkoittaa sen integraalin laskemista. intellekti äly, ymmärrys, ajattelukyky intellektuaalinen älyllinen intellektuelli älymystöön kuuluva ihminen intelligenssi älykkyys, hyvä ymmärrys; älymystö intelligentsija älymystö, oppineisto (ent. Neuvostoliitossa) intelligentti älykäs intendentti tieteellisen tai taiteellisen laitoksen vastuullinen hoitaja intendentuuri sotilashallinnon osa, joka huolehtii joukkojen talousasioista, muonituksesta ja vaatetuksesta intensiivinen voimakas, määrätietoinen; voimaperäinen Viimeksi mainitun merkityksen osalta vrt. sanaan \ekstensiivinen\. intensio (sisäinen) voima; (\logiikassa(logiikka)\) käsitteen olennaiset piirteet; sanan tai muun ilmaisun kaikkia tarkoitteita kuvaavat piirteet intensionaalinen \intensio\ta koskeva t. korostava intensiteetti voimakkuus, teho; (fysiikassa erit.:) säteilyn tai aaltoliikkeen teho pinta-alaa kohti intentio tarkoitus, pyrkimys, tavoite; tavoitteellisuus intentionaalinen tarkoituksellinen, tavoiteellinen inter- väli-; keskinäis- interaktiivinen [inter-aktiivinen] vuorovaikutteinen, \interaktio\on perustuva interaktio [inter-aktio] vuorovaikutus, esim. ihmisen ja tietokoneen välinen intercity [intersiti] kaukoliikenteen juna, joka pysähtyy vain harvoilla asemilla, jotta saavutetaan nopeat yhteydet suurten kaupinkien välille Kirjoitetaan usein Intercity tai InterCity, mutta kyseessä on junatyypin kansainvälinen nimitys, ei erisnimi. Lyhennetään IC. interferenssi aaltoliikkeiden yhdistyminen, yhteisvaikutus; kielten vaikutus toisiinsa interiööri sisusta, sisustuksen kokonaisuus, sisätilat ympäristönä; sisäkuva interjektio huudahdussana, esim. "hei" tai "ah" interleukiini eräitä \hormoni\en tapaisia aineita, joita mm. käytetään syövän hoitoon intermezzo [intermetso] välisoitto; välinäytös internaalinen sisäinen internaatti sisäoppilaitos internationaali (historiassa) sosialistisen työväenliikkeen eräiden kansainvälisten yhteenliittymien nimitys Kirjoitusasussa "Internationaali" myös laulun nimi ("Kansainvälinen", "Työn orjat - -"). internationalismi kansainvälisyys(aate); kansainvälinen sana, sivistyssana !ISMI internet eräs maailmanlaajuinen \data\n lähettämisen järjestelmä, "tietoverkko", ja siihen perustuvat ilmiöt Vrt. \netti\. Teknisesti internet voidaan määritellä sen perustana olevan \protokolla\n, TCP/IP:n, mukaan. Sana kirjoitetaan usein isolla alkukirjaimella; erään täysin teoreettisen kehitelmän mukaan "internet" ja "Internet" tarkoittavat eri asioita. Virallisessa taivutuksessa loppu-t ei kahdennu taivutusmuodoissa (internetiä); käytännössä se kahdentuu (internettiä) aina puheessa ja usein kirjoituksessakin. internoida pidättää, eristää asumaan erossa muista Etenkin sodan aikana tapahtuvasta vihollismaan kansalaisten (muiden kuin sotilaiden) pidättämisestä ja sijoittamisesta eristysleiriin. interpersonaalinen yksilöiden välinen Etenkin viestinnästä. Usein nimenomaan kahdenkeskisestä viestinnästä, vaikuttamisesta (vastakohtana isommassa ryhmässä tapahtuvalle). Myös muodossa "interpersoonallinen". interpolaatio = \interpolointi(interpoloida)\ interpoloida arvioida \funktio\n arvo jonkin alueen pisteessä siitä, mitä arvoja se saa sen reunoilla Yksinkertaisimmassa tapauksessa kyse on yhden muuttujan funktion \lineaarisesta(lineaarinen)\ interpoloinnista, jossa arvo jonkin välin sisällä olevassa pisteessä lasketaan funktion arvoista välin päätepisteissä ikään kuin funktio olisi lineaarinen. Vertaa: \ekstrapoloida\. interpretaatio tulkinta, selitys interrail [interreil] määräaikainen, edullinen, lähinnä nuorille myyty junalippu (kortti), jolla voi matkustaa useimmissa Euroopan maissa; sellaisella tehty matka Sana esiintyy myös kirjoitettuna Interrail t. Inter-Rail. interregnum aika, jolloin maassa ei ole yleisesti tunnustettua hallintoa Usein korvattavissa esim. ilmaisulla "sekasorto" tai "hajaannuksen aika". Sana "interregnum" sisältää ajatuksen tilapäisyydestä ('hallintojen välinen aika'). Sanaa käytetään mm. Saksan alueella 1254 - 1273 vallinneesta tilasta. interrogatiivinen kysyvä, kysymys- intersektio leikkausjoukko, leikkaus Kahden joukon intersektio on niiden alkioiden joukko, jotka kuuluvat kumpaankiin joukkoon. intersubjektiivinen \subjekti\en välinen, ihmisten keskeinen Vertaa sanoihin \subjektiivinen\ ja \objektiivinen\. Yleensä "intersubjektiivinen" tarkoittaa vastakohtaa ennen muuta puhtaasti yksityiselle, henkilökohtaiselle (havainnolle tms.), kun ei haluta väittää, että kyse olisi täysin objektiivisestakaan asiasta. intertekstuaalinen tekstienvälinen Esimerkiksi viittaus tekstistä toiseen. intervalli väli, etenkin suoran kahden pisteen välinen osa t. sävelten korkeusero interventiivinen \interventio\n sisältävä, interventio interventio väliintulo, puuttuminen (johonkin) Esim. sekaantuminen sotilaallisesti toisen maan sisällissotaan. Tutkimuksista puhuttaessa interventio tarkoittaa puuttumista tutkittavaan, etenkin tutkittavan ihmisen elämään vaikuttavia tutkimustoimenpiteitä. intestinaalinen suolistoa koskeva, suolisto-, sisälmys- intifada [intifaada] palestiinalaisten taistelu Israelia vastaan tämän miehittämillä alueilla Usein sana käännetään "kansannousuksi", kun taas toisen osapuolen mukaan kyse on ainakin osittain \terrori\sta. intiimi yksityisyyteen kuuluva, yksityinen, henkilökohtainen; läheinen (esim. yhdessäolo) Sana viittaa erityisesti sellaisiin asioihin, jotka ihmiset yleensä haluavat pitää poissa julkisuudesta ja joihin liittyy tunteita ja herkkyyttä, muun muassa (mutta ei yksinomaan) sukupuolielämään. intimiteetti \intiimi\syys, yksityisyys (varsinkin asiana, jota oikeusjärjestelmä suojaa) intoleranssi se, ettei siedä jotakin, sietokyvyn puute, sietämättömyys intonaatio sävelkulku (etenkin puheessa) intra (\jargon\issa:) \intranet\; yhdyssanojen alkuosana myös: sisäinen, sisä- intramuraalinen seinämänsisäinen intranet(ti) \internet\in tekniikoita käyttävä \netti\, joka on rajattu jonkin yhteisön sisäiseen käyttöön intransigentti jyrkkä, tinkimätön (etenkin \politiikassa(politiikka)\) intransigenssi jyrkkyys, tinkimättömyys intransitiivinen sellainen (verbi), jolla ei voi olla \objekti\a; \relaatio\, joka ei ole lainkaan transitiivinen Vertaa sanaan \transitiivinen\. Intransitiivisia \verbejä(verbi)\ ovat esimerkiksi "iloita" ja "pudota". Relaatio on intransitiivinen, jos siitä, että A on relaatiossa B:hen ja B on relaatiossa C:hen, seuraa, että A ei ole relaatiossa C:hen. intratekaalinen suoraan selkäydinnesteeseen ruiskutettava intresantti kiinnostava, mielenkiintoinen Hiukan vanhahtava sana. Myös asussa "intressantti". intresentti asianosainen Henkilö, jonka etuja jokin asia koskee. Myös asussa "intressentti". intressi etu, etunäkökohdat; tavoite; kiinnostuksen kohde, harrastus intrigi [intrigi t. intriigi] juoni, vehkeily intro (arkik.) johdanto, introduktio introduktio johdanto, "intro" introspektio itsetutkistelu, oman mielen tutkiminen Myös \psykologia\n menetelmänä, jossa etsitään ihmismielen yleisiä lainalaisuuksia omia mielenliikkeitä erittelemällä. introversio sisäänpäin kääntyminen; vastakohta: \ekstraversio\ introvertti sisäänpäinsuuntautunut ihminen; vastakohta: \ekstravertti\ intuitiivinen sisäiseen oivallukseen, \intuitio\on perustuva t. vetoava Nykyisin sanaa käytetään myös arkisemmin sellaisesta, joka vetoaa ihmisen "luonnolliseen", valmiiseen ymmärtämiskykyyn; esim. tietokoneohjelman käyttöliittymää saatetaan sanoa intuitiiviseksi, kun tarkoitetaan, että se on käyttäjän helppo hahmottaa ja ymmärtää ilman selityksiäkin. intuitio sisäinen, "vaistonvarainen" oivallus t. näkemys Yleensä vastakohtana järjestelmälliseen opiskeluun, päättelyyn tai kokeiluun perustuville asioille inuiitti \eskimo\ Sanaa on ruvettu käyttämään sen takia, että eskimo-sanaa on pidetty hylättävänä, koska se on ulkopuolisten eskimoille antama nimitys. Asia on kuitenkin kiistanalainen, ja osa eskimoistakin on sitä mieltä, että "eskimo" on parempi nimitys. Myös: "inuit" ja "inuitti". invaasio suuren joukon tunkeutuminen, hyökkäys (maahan t. alueelle) invalidi [invalidi t. invaliidi] vammainen invaliditeetti vammaisuus invar eräs metalliseos, jota käytetään hienomekaanisissa kojeissa Sisältää 64 % rautaa, 36 % nikkeliä ja pieniä määriä muita aineita. invarianssi, \invariantti\suus muuttumattomuus invariantti muuttumaton (suure tai asia) Etenkin jostakin, joka pysyy muuttumattomana sen ympärillä olevien asioiden muuttuessa. invasiivinen (ympäristöönsä) tunkeutuva invektiivi loukkaus, herjaus Sanaa on käytetty sekä häväistyskirjoituksta että yksittäisistä loukkaavista sanoista, herjasanoista. inventaari järjestelmällinen, usein määrätyt vaatimukset täyttävä luettelo tavaroista taikka varoista ja veloista Etenkin kaupoissa vuosittain laadittava koko varaston luettelo. Myös pitemmässä muodossa "inventaario". inventio keksintö; suppea, usein \kontrapunkti\nen sävellys inventoida tehdä \inventaario\ inversio ylösalaisin t. päinvastoin kääntyminen t. kääntyneisyys Erityisesti: kieliopissa sanojen tai lauseiden muuttuminen käänteiseen järjestykseen t. sellainen järjestys; musiikissa käännös; lääketieteessä nurinkääntyneisyys, normaalille vastakkainen sijainti; ilmatieteessä lämpötilan nousu ylöspäin mentäessä sekä ilmakehän kerros, joka estää alemman kerroksen leviämisen ylös; biologiassa \kromosomi\n kääntyminen päinvastaiseen asentoon, kääntymä; kemiassa ruokosokerin hajoaminen rypäle- ja hedelmäsokerin seokseksi (inverttisokeriksi); matematiikassa mm. eräs \lineaarisen(lineaarinen)\ muunnoksen erikoistapaus tai kahden vierekkäisen alkion vaihtaminen keskenään; psykologiassa vietin kääntyminen pois luonnollisesta kohteestaan t. kolmiulotteiseksi hahmotetun tasokuvion kääntyminen päinvastaiseksi katsojan mielessä. inverssi (\matematiikassa(matematiikka)\) käänteisluku, -\matriisi\ tms. invertoida kääntää, tehdä \inversio\ investoida sijoittaa (pääomaa t. muita voimavaroja) investituura viran tai maaomaisuuden haltijaksi nimittäminen ja (keskiajalla) siihen liittyvä vallan ulkonaisten tunnusmerkkien antaminen investointi sijoittaminen, \investoiminen(investoida)\; sijoitus, sijoitettu rahamäärä tms. t. sillä hankitut tuotantohyödykkeet invokaatio (esille, paikalle) kutsuminen involuutio kääntyminen, paluu aiempaan; (matematiikassa:) \permutaatio\, joka on oma käänteisoperaationsa; (lääketieteessä:) palautuminen toimettomuustilaan, etenkin vanhenemisen myötä tapahtuva surkastuminen tai palautuminen toimettomuuteen, kuten munasarjojen toiminnan lakkaaminen vaihdevuosina ioni [ioni t. joni] sähköisesti varautunut \atomi\ tai \molekyyli\ J:llinen ääntämys on ruotsin kielen vaikutusta ja edelleen melko tavallinen. ioninen \ioni\muotoinen, sähköisesti varautunut (hiukkanen); ioneita sisältävä (aine) ionisoida [ionisoida t. jonisoida] tuottaa \ioneja(ioni)\, antaa hiukkasille sähkövaraus "Ionisoiva säteily" tarkoittaa sitä, mitä arkikielessä usein kutsutaan \radioaktiiviseksi(radioaktiivinen)\ säteilyksi. ionisoitua muuttua \ioneiksi(ioni)\ tai ioneita sisältäväksi Sanan "ionisoitunut" asemesta voidaan usein käyttää sanaa "\ioninen\". ipso facto [ipso fakto t. ipsoo faktoo] itse asiassa, tosiasiallisesti ironia ilmaisumuoto, jossa sanotaan (usein ivaamisen tarkoituksessa) päinvastaista kuin tarkoitetaan, niin että todellinen tarkoitus on kuulijan tai lukijan pääteltävissä Ironiaa on esimerkiksi ilmaus "olitpa sinä fiksu" silloin, kun asiayhteydestä selviää, että tarkoitus oli sanoa, että toinen toimi tyhmästi. Ironia tulkitaan ja selitetään yleensä salaivaksi, mutta sen tarkoitus voi olla muukin kuin ivailu, varsinkin itseironiassa, ja toisaalta ironiaan sisältyvä ivailu voi olla hyvinkin avointa. Vrt, \sarkasmi\. Ironiaksi saatetaan nykyisin kutsua myös "kohtalon ivaa" eli sitä, että olosuhteet tai tapahtumat ikään kuin pitävät pilkkanaan ihmisen suunnitelmia ja odotuksia, ironinen \ironia\a sisältävä t. käyttävä, ivallinen t. ivaileva iris [iiris] = \iiris\ irkata \sättäillä(sätti)\ IRC-ohjelmalla irrationaalinen järjetön, järjenvastainen; (matematiikassa) luku, jota ei voi esittää kahden kokonaisluvun osamääränä (vrt. \reaaliluku\) irreaalinen epätodellinen irrelevantti epäolennainen, asiaan kuulumaton t. vaikuttamaton, epä\relevantti\ irreversiibeli palautumaton, peruuttamaton, ei \reversiibeli\ iskemia (paikallinen) verettömyys t. verenvähyys (joka johtuu verenkierron häiriytymisestä) Esim. sydänlihaksen verenpuute, iskias lonkkahermon särky islam eräs yksijumalainen uskonto Islam pitää Muhammedia viimeisenä \profeetta\na eli Jumalan (Allahin) tahdon ilmoittajana. Pääsuuntaukset: \sunnalaisuus(sunnalainen)\ ja \šiialaisuus(šiialainen)\. Vanhempi nimitys: \muhamettilaisuus(muhamettilainen)\. islamilainen \islam\iin tai sen vaikutuspiiriin kuuluva Yleensä vain \adjektiivi\na; islamia tunnustavasta ihmisestä käytetään nimitystä \muslimi\. islamismi \islam\iin liittyvistä t. siihen vetoavista aatteista ja liikkeistä käytetty, merkitykseltään vaihteleva nimitys !ISMI islamofobia vihamielinen t. muuten kielteinen suhtautuminen islamiin; islamin pelko Vrt. \fobia\. ismi aate, \ideologia\; koulukunta, oppi, teoria; jälkiosana myös mm. ilmiö, tauti Itsenäisenä sanana "ismi" on melko harvinainen ja kevyttä tyyliä. Paljon tavallisempi se on johtimena, jolloin se useimmiten tarkoittaa aatetta (esim. \sosialismi\) tai oppisuuntausta tai teoriaa (esim. \darvinismi\) mutta myös monenlaisia muita ilmiöitä (esim. \terrorismi\, \alkoholismi\, \anglismi\). Vastaava henkilöä tarkoittava johdin on -isti, mutta jos -ismi ei tarkoita aatetta tai oppia, saattaa vastaava -isti-johdos puuttua tai sen merkitys vaihtelee tapauksittain. (Esimerkiksi taidesuunnista puhuttaessa -isti tarkoittaa kyseistä suuntaa edustavaa taiteilijaa.) Vastaava \adjektiivi\johdin on -istinen, ja se on ymmärrettävä -ismiin, ei -istiin liittyväksi; esimerkiksi "anglistinen" on 'anglismin sisältävä, englannin kielelle ominainen tai siitä peräisin oleva', eikä sana "anglisti" edes ole lainkaan käytössä. iso- sama-, yhtäläis- Luonnollisestikin iso-etuliite voi olla myös tavallinen suomen sana "iso", mutta kreikkalaisperäisissä sivistyssanoissa usein esiintyy kreikkalaisperäinen iso-alku, joka merkitsee samanlaisuutta, jopa samuutta. isobaari saman paineen käyrä tai pinta Etenkin \meteorologia\ssa, jossa sanalla tarkoitetaan käyrää, joka koostuu pisteistä, joissa vallitsee sama ilmanpaine. isokroninen samakestoinen, saman ajan kestävä isolaatio eristys, eristäminen t. eristyminen isolaatti eristymä, eristynyt ryhmä tms. \Biologiassa(biologia)\ ja \sosiologia\ssa: isommasta ryhmästä eristynyt ryhmä. Kielitieteessä: kieli, jolla ei ole tunnettuja sukukieliä. isolationismi eristäytymispolitiikka Valtion pyrkimys olla puuttumatta maailmanpolitiikan tapahtumiin. Varsinkin Yhdysvaltain historiassa esiintyneistä ilmiöistä. !ISMI isoloida eristää, saattaa eristyksiin; vrt. \isoloiva\ isoloitua eristyä isoloiva (kielitieteessä) taivutukseton isomeeri toisen yhdisteen kanssa \isomeerinen\ yhdiste isomeerinen \isomeria\suhteessa oleva isomeria (\kemia\ssa:) se, että yhdisteillä on sama \atomi\koostumus mutta erilaiset ominaisuudet; (\fysiikassa(fysiikka)\:) se, että atomiytimet ovat rakenneosiltaan samanlaiset mutta ominaisuuksiltaan erilaiset Isomeria johtuu siitä, että atomit tai niiden osat voivat usein yhdistyä toisiinsa eri tavoilla. isometria samanmittaisuus isometrinen samanmittainen, mittasuhteet säilyttävä; vähäliikkeinen, voima- "Isometrinen harjoittelu" on voimaharjoittelua, joka tehdään vähin lihasliikkein esimerkiksi painoja käyttäen. isotermi lämpökäyrä, niiden pisteiden muodostama käyrä, joissa vallitsee annettu lämpötila isoterminen tasalämpöinen isotoninen \osmoottiselta(osmoottinen)\ paineeltaan sama (kuin toinen liuos) Tavallisimmin vertailtavana toisena liuoksena on ihmisen kudosneste; käytännössä "isotoninen juoma" on sellainen, että siinä on suoloja ja sokereita sellainen määrä, että osmoottinen paine on suunnilleen sama kuin ihmisen verellä, kudosnesteellä ja kyynelnesteellä. \Synonyymeja(synonyymi)\: "iso-osmoottinen", "isosmoottinen". isotooppi alkuaineen muunnelma, joka poikkeaa muista isotoopeista atomipainoltaan isotopia \isotooppi\en esiintyminen IT [ii-tee] "informaatiotekniikka", epämääräinen ilmaisu, joka tarkoittaa lähinnä \datatekniikka\a; ilmatorjunta italo- italialais-, Italian- Esim. "italowestern" 'Italiassa tehty, erästä tyylisuuntaa edustava \western\'. item samoin iteraatio \iterointi(iteroida)\; iterointikierros iteratiivinen toistamista, \iterointia(iteroida)\ ilmaiseva t. käyttävä iteroida toistaa; toistaa laskentaa siten, että kunkin kierroksen tulos on seuraavan lähtökohta Matematiikassa iterointi yleensä on sellaista, että peräkkäisten kierrosten tulosten ero pienenee ja saavutetaan halutunlainen likiarvoratkaisu. iteronomi eräs matkailualan tutkintonimike Kyseessä ei ole varsinainen sivistyssana, vaan lähinnä Suomessa käytetty muodoste, joka on koottu latinan ja kreikan sanoista. jaakobinpaini ihmisen sisäinen taistelu Myös muodossa "jaakopinpaini". Nimitys johtuu Raamatun kertomuksesta (1. Moos. 32:23), jossa Jaakob paini Jumalan kanssa ja joka on tulkittu sisäistä kamppailua tarkoittavaksi. jaardi \anglosaksinen\ pituusmitta, 0,9144 metriä Englanniksi "yard", lyhenne "yd.". jaarli eräs korkea aatelisarvo (earl) Isossa-Britanniassa; (historiassa:) kuninkaan ylimpiä virkamiehiä Skandinaviassa jacuzzi [jakutsi] poreallas Myös kirjoitusasussa "jakutsi". Kielitoimisto suosittaa sanaa "poreallas". jade eräs jalokivityyppi jaguaari eräs amerikkalainen iso kissaeläin, Panthera onca jahti eräiden alustyyppien nimitys; riistanajo, metsästys Alkujaan "jahti" aluksen nimityksenä tarkoitti pientä, yksimastoista purjealusta, jota käytettiin rannikon rahtiliikenteeseen. Nykyisin sanaa käytetään yleensä pienehköistä mutta hienoina pidetyistä aluksista, etenkin huvikäyttöön tarkoitetuista. jakaranda eräitä \trooppisia(trooppinen)\ puita (suku Jacaranda); niistä saatava, mm. huonekaluihin käytetty puuaines; \palisanteri\ jakki eräs aasialainen nautaeläinlaji, jakkihärkä Bos mutus; etenkin \elektroniikka\laitteiden hylsymäinen liitin jakonetti ohut, pehmeä puuvillapalttina jalapeño [halapenjo] Eräs hyvin voimakkaan makuinen paprika. Sana on \sitaattilaina\ espanjasta. Kielitoimiston suosittama kirjoitusasu on "jalapeno", joka on ilmeisesti tarkoitettu lainasanaksi (vastakohtana sitaattilainalle) ja luettavaksi kuten kirjoitetaan. Usein käytetään kirjoitusasua "jalopeno". jambi ylenevä kaksitavuinen runojalka t. sellaisia käyttävä runomitta jamboree partiolaisten kansainvälinen kokous janitsaari (historiassa:) turkkilainen jalkaväensotilas t. henkivartiokaartilainen januskasvoinen sellainen, jolla on kahdet aivan erilaiset kasvot (yleensä kuvaannollisesti) Sana johtuu muinaisten roomalaisten Janus-jumalasta. Oikeampi muoto olisi "januksenkasvoinen". jargon ammattikunnan, opiskelualan, harrastealan, sosiaaliryhmän tms. erityiskieli; "sanasalaatti", merkityksetön puhe, johon liittyy usein puheen ymmärtämisen häiriö ja \afasia\ Sana voi viitata varsinaiseen ammattikieleen eli viralliseen, kirjallisessa esityksessä käytettyyn, runsaasti alan \termejä(termi)\ ja lyhenteitä käyttävään kieleen sellaisenaan, mutta myös sellaisen kielen käyttöön tavanomaisessa puheessakin ja alan ulkopuolisillekin puhuttaessa. Vrt. \slangi\. jasmiini sukuun Jasminus kuuluva pensas t. köynnös; sukuun Philadelphus kuuluva pensas Kumpaankin sukuun kuuluu koristekasveina pidettyjä, valkokukkaisia, tuoksuvia lajeja. Niiden erottamiseksi on sepitetty Philadelphus-lajeille nimitys "jasmike", jota mm. Kielitoimiston sanakirja suosittaa. jatsi eräs kevyen rytmisen musiikin laji Edelleen yleisesti myös "jazz"; ks. !VIER. jazz [jats t. džäz] = \jatsi\ jeeppi (arkik., virheellisesti:) maastoauto "Jeep" on eräiden maastoautojen rekisteröity tavaramerkki. jefreitteri \korpraali\a vastaava sotilasarvo ennen useiden maiden armeijoissa jeni Japanin rahayksikkö. Symboli: ¥ (sama kuin \juan\in). Englanniksi "yen". Aiemmin suomessa myös "jen". jenkki yhdysvaltalainen (ihminen); Yhdysvaltain pohjoisvaltioiden asukas Sana tarkoittaa suomessa tavallisesti yhdysvaltalaista yleensä. jeremiadi valitus, valitusvirsi jesuiitta Ignatius Loyolan perustaman munkkiveljeskunnan jäsen; (kuvaannollisesti:) tekopyhä t. häikäilemätön ihminen Häikäilemättömyyden merkitys on syntynyt mm. jesuiittaveljeskunnan periaatteeksi väitetystä lausumasta "tarkoitus pyhittää keinot", joka kuitenkin on jesuiittojen vastustajien keksimä. jet lag [džet läg] aikaerorasitus Aikavyöhykkeiden ylittämisen aiheuttama rasitus, joka johtuu siitä, että ihmisen elimistö ja mieli on tottunut ympäristönsä vuorokausi\rytmi\in. jeti lumimies, oletettu ihmismäinen, karvainen, vuorilla asuva olento jetset "menevää" elämää viettävä (joutilas) yläluokka, "suihkuseurapiirit" Taivutus "jetsetin" jne. Myös kirjoitusasussa "jet-set". jetti eräänlainen (huviajoon tarkoitettu) pieni vesikulkuneuvo; suihkumoottorilentokone jiddiš \juutalaisten(juutalainen)\ käyttämä lähinnä saksaan perustuva kieli, juutalaissaksa Syntyi 900-luvulla Reinin laaksossa lähinnä siellä silloin puhutuista germaanisista (saksalaisista) ja romaanisista murteista. Myöhemmin romaaninen aines väheni ja mukaan tuli runsaasti seemiläisiä ja slaavilaisia aineksia. Virallisesti suositeltu suomenkielinen nimi on jiddi, mutta jiddiš (tai jiddish) on paljon tavallisempi, ja suositustakin tultaneen muuttamaan. jigi \silikoni\sta tms. valmistettu matoa, toukkaa tai pikkukalaa muistuttava viehe jihad [džihad t. džiháad] \islam\issa taistelu uskon puolesta Islamin piirissä käsitykset jihadin luonteesta vaihtelevat. Sen on selitetty tarkoittavan mm. uskovan sisäistä kamppailua pahaa vastaan. Länsimaissa sana usein selitetään ilmaisulla "pyhä sota" ja sen katsotaan tarkoittavan sotaa islamin levittämiseksi. Myös kirjoitusasussa "džihad" (tai "dhihad"). Asu "jihad" on ymmärrettävissä \sitaattilaina\ksi, koska arabian \translitterointi\sääntöjen mukaan dž-äännettä tarkoittava kirjain korvataan j:llä. jive [džaiv] eräs seuratanssi jiujitsu eräs japanilaisperäinen lähitaistelun ja urheilun muoto Myös kirjoitusasuissa ju-jutsu ja jujutsu, mutta "jiujitsu" on suomessa vanhastaan käytetty nimitys. jobinposti huono uutinen, surusanoma jockey [jokkei t. džoki] ammattilainen kilparatsastaja \anglosaksisissa(anglosaksinen)\ maissa jodi \halogeeneihin(halogeeni)\ kuuluva alkuaine, kemiallinen merkki I (tai J) Koska jodi on välttämätön hivenaine, jonka saannissa on ongelmia, sitä nykyisin lisätään ruokasuolaan. jodlaus laulutapa, jolle on ominaista rintaäänen ja \falsetin(falsetti)\ vuorottelu, \vokaali\en käyttö ja suuret \intervalli\t Esiintyy etenkin alppiseuduilla. jogurtti = \jukurtti\ joint venture [džoint ventšö(r)] yhteisyritys Kahden tai useamman yrityksen yhteinen, yhteiseen lukuun toimiva yritys, joka on perustettu jatkuvaksi tarkoitettua toimintaa varten. Sanaa saatetaan käyttää myös \konsortio\ista. jojo eräänlainen leikkikalu, joka koostuu langasta ja sillä pyöritettävästä rullasta Jojossa rulla liikkuu nopeasti alas ja ylös, kun lanka purkautuu sen ympäriltä ja keriytyy sen ympärille. jokeri eräissä korttipeleissä kortti, jota voi käyttää minkä tahansa kortin tilalla; pesäpallossa pelaaja, jota voidaan käyttää lyöntivuorossa missä tahansa välissä \Datatekniikassa(datatekniikka)\ sanaa "jokerimerkki" tai lyhyemmin "jokeri" käytetään erikoismerkeistä, jotka voivat edustaa muita merkkejä, esimerkiksi "?" mitä tahansa merkkiä ja "*" mitä tahansa merkkijonoa taikka merkkien toistumista. (Englanniksi: wildcard (character).) jokto- \kvadriljoona\sosa- (SI-järjestelmän etuliite, vastaa kerrointa 10-24, tunnus: y) Englanniksi yocto-. jonglööri taitotemppujen tekijä, yleensä esineitä taitavasti käsittelevä jooga eräs intialaisperäinen ajatusjärjestelmä ja siihen liittyvä voimistelu ja muu ruumiinkulttuuri joogata harrastaa \jooga\a joogi \jooga\n harjoittaja jotta- !SI-järjestelmän etuliite, joka vastaa \kvadriljoona\lla kertomista eli kerrointa 1024 Tunnus Y. Englanniksi yotta-. joule \energia\n ja työn yksikkö SI-järjestelmässä Joule on sen työn määrä, jonka yhden \newton\in voima tekee yhden metrin matkalla. Taivutus: joule, joulen, joulea jne. Aiemmin myös muodossa "jouli", mutta "joule" on mm. mittayksikköasetuksessa käytetty asu. journaali kausijulkaisu Määrävälein ilmestyvä julkaisu, aikakausjulkaisu (aikakauslehti tai aikakauskirja). journalismi [journalismi t. šurnalismi t. žurnalismi] sanomalehtityö, -kirjoittelu; vastaava toimituksellinen työ muualla (mm. TV:ssä); Sanaan sisältyy usein \eettinen\ näkökohta, ajatus journalismin sääntöjen noudattamisesta. !ISMI journalistiikka [journalistiikka t. šurnaslitiikka t. žurnaslitiikka] lehdistöala, toimituksellinen kirjoittelu Suunnilleen sama kuin \journalismi\. joviaali rauhallisen hyväntahtoinen, lupsakka Myös (ja tavallisemmin) muodossa "joviaalinen"; ks. !NEN joystick [džoistik] (tietokoneen) ohjaussauva Laite, jossa on käännettävä sauva ja yleensä myös painikkeita. Käytetään tietokoneohjelmien, varsinkin pelien, yhteydessä kuvaruudulla tapahtuvaan kohdentamiseen ja muuhun ohjaamiseen. juan Kiinan rahayksikkö Symboli: ¥ (sama kuin \jeni\n). Kiinan kielen virallisen \transkriptio\n \pinyin\in mukainen asu olisi "yuan". Kielenhuolto ei ole ottanut kantaa siihen, kumpi asu on suositeltavampi. judo \jiujitsu\sta kehitetty urheilulaji ja itsepuolustusmenetelmä judoka \judo\n harjoittaja jugend [juugend t. juugent] eräs taiteen tyylisuunta n. vuosina 1890 - 1915 Suomessa jugend liittyi kiinteästi ns. kansallis\romantiikka\an. Sana on saksan kielestä (Jugend), mutta sitä ei voi pitää varsinaisena \sitaattilaina\na vaan se kirjoitetaan suomessa pienellä alkukirjaimella. Suomen kielessä esiintyy myös ranskasta lainattu jugendin nimitys "\art nouveau\". jukebox [jukeboks t. džuukboks] levy\automaatti\ Arkikielessä myös asussa "jukeboksi". jukurtti eräänlainen hapanmaitotuote, nykyisin tavallisesti hedelmillä tms. maustettu Virallinen kirjoitusasu "jogurtti", joskin myös asu "jukurtti" ja nykyisin myös "jugurtti" on hyväksytty. Se, että suomessa tämän sanan ensimmäinen vokaali on yleensä u, johtunee siitä, että ruotsin sanassa "yoghurt" ääntyy o ainakin suomenruotsissa osittain u:na kuten ruotsin o yleisesti tällaisessa asemassa. Ks. !KIRJ juliaaninen Juliuksen mukaan nimetty Erityisesti: "juliaaninen \kalenteri\" oli Julius Caesarin mukaan nimetty ajanlaskun järjestelmä, "vanha luku", joka edelsi nykyistä (\gregoriaanista(gregoriaaninen)\), "uutta lukua", ks. Suomalaisen kalenterin historiaa; "juliaaninen päivä" (Julian day, nimetty Julius Scaligerin mukaan) taas tarkoittaa aivan muuta: päivän numeroa vuoden 4713 eKr. alusta laskettuna, jolloin koko päiväys siis voidaan ilmaista yhdellä luvulla. jumbo kilpailussa viimeiseksi jäänyt; eräs suurten matkustajalentokoneiden tyyppi (jumbo\jetti\); suurikokoinen junior nuorempi Etenkin kahdesta samannimisestä henkilöstö, usein isästä ja pojasta tai muuten lähisukulaisista. Lyhennetään suomessa "jr.", englannissa "Jr". Vrt. \senior\. juniori nuori henkilö, varsinkin urheilu- ja muussa harrastustoiminnassa nuorten sarjassa kilpaileva junkkari riehakas nuorukainen; (historiassa:) upseerikokelas t. lippua kantava aliupseeri (eräissä maissa); eräiden arvonimien osana esiintyvä nimitys (kamarijunkkari) junkkeri alkujaan prinssien, sittemmin nuorten aatelismiesten ja aatelismiesten arvonimi (lähinnä Saksassa); (halveksivasti:) taantumuksellinen preussilainen aatelinen junktuura liitos, liittymä (\anatomia\ssa) junktuuri liittymä, siirtymä (kielitieteessä) juntta ryhmä, kopla, joukko, etenkin hallitusvaltaa pitävä (yl. sen anastanut) ryhmä \latinalaisessa(latinalainen)\ maassa Johtuu espanjan sanasta "junta" 'liitto, neuvosto, toimikunta'. Eri alkuperää kuin paalutuslaitetta tarkoittava "juntta", joskin johdoksen "juntata" 'muokata mielipidettä' muodostumiseen ovat nämä sanat saattaneet yhdessä vaikuttaa. Näistä molemmista erillistä alkuperää on vehnäleipää tai pullaa tarkoittava "juntta". juppi nuori, ammattisuuntautunut ja \urbaani\a elämää viettävä ihminen Sanaa käytetään yleensä moittivassa sävyssä, ja se johtuu englannin sanasta "yuppie", jonka alkuosa viittaa sanoihin "young, urban, professional". jurakausi eräs geologinen kausi, alkoi n. 205,1 milj. vuotta sitten, päättyi n. 142 milj. vuotta sitten Englanniksi Jurassic (period). Elokuvan Jurassic park nimi on harhaanjohtava, koska siinä kuvatuista dinosauruksista vain osa eli jurakaudella. juridiikka lainoppi, oikeustiede; jonkin asian lainopillinen puoli juridinen laki-, oikeus-, oikeudellinen, oikeustieteellinen juristeria lailla temppuilu, lainvääntely, asioiden mutkistaminen lainopillisilla kikoilla; oikeudelliset kysymykset, \juridiikka\ Sanaa käytetään enimmäkseen paheksuvassa mielessä silloin, kun jokin oikeudellinen tarkastelu tai menettely koetaan haitalliseksi; tarkoitus on syyttää sitä keinotekoiseksi temppuiluksi. juristi lainoppinut, lakimies jurtta telttamainen asumus, jota Keski-Aasian paimentolaiset käyttävät jury [jury t. džuöri] arvostelulautakunta, tuomaristo; \anglosaksisissa(anglosaksisinen)\ maissa eräänlainen valamiehistö oikeusistuimessa juryttää arvostella, toimia tuomari(sto)na Lähinnä taidenäyttelyiden yms. arvostelutuomari(sto)na toimimisesta käytetty teennäinen, sanasta \jury\ johdettu verbi. Kielenhuollon arvion mukaan sana on äänteellisesti mahdoton ja parempi voisi olla "jyryttää". Se onkin yleisempi - mutta vielä koomisempi. juudas kavaltaja, petturi Myös isolla alkukirjaimella "Juudas". Johtuu Juudas Iskariotista, joka kavalsi Jeesuksen. juutalainen erääseen Lähi-Idästä peräisin olevaan kansaan kuuluva t. sille t. sen uskonnolle ominainen Juutalaisuus määräytyy ennen muuta uskonnon ja siihen liittyvän \kulttuuri\n mukaan varsinkin siksi, että juutalaiset hajaantuivat Israelin alueelta eri puolille maailmaa mutta säilyttivät usein uskontonsa. Sanat "\heprealainen\" tarkoittaa samaa kuin "juutalainen" (ihmistä merkitsevänä). Sana "israelilainen" tarkoittaa Raamatun ajasta puhuttaessa yleensä samaa, nykyisin myös Israelin valtioon kuuluvaa t. liittyvää. Aiemmin juutalaista uskoa tunnustavaa kutsuttiin myös nimellä "mooseksenuskoinen". Ks. Internetixissä olevaa juutalaisuuden kuvausta ja Juutalaisuuden sanastoa. juutti eräs kasvilaji, Corchorus capsularis; siitä saatava kuitu; samaan sukuun kuuluva muu kasvi; muinaiseen, Jyllannin niemimaalla asuneeseen \germaani(germaanit)\heimoon kuuluva ihminen; (lähinnä leikillisesti:) tanskalainen ihminen juveniili nuorekas, nuorten tapainen jyan = \juan\ jyryttää = \jyryttää\ jäävi esteellinen (oikeudellisessa t. moraalisessa mielessä) kaaderi ydinjoukko, runkojoukko (etenkin puolueessa t. sotavoimissa); (historiassa) kiinalainen virkamies kaakeli laatta, joka on valmistettu kalkkikivensekaisesta savesta polttamalla t. sellaisen jäljitelmä kaakeloida peittää \kaakeleilla(kaakeli)\ (t. vastaavalla tavalla) Sanaa on ehdotettu tietokonealan \termi\ksi englannin \verbi\n to tile vastineeksi, merkitykseen 'peittää kuvaruudun alue kaakelien tapaisesti jotakin kuvaa vaaka- tai pystysuunnassa tai molemmin tavoin toistamalla'. kaani eräiden ruhtinaiden arvonimi Sanaa on käytetty mongolialaisessa ja turkkilais-tataarilaisessa kulttuuripiirissä. kaanon pyhien kirjojen virallinen luettelo; virallinen säännöstö; kirkollinen säädös; ortodoksisen \liturgia\n runoelma; moniääninen sävellysmuoto, jossa sama teema alkaa uudessa äänessä ennen kuin se on päättynyt toisessa; ihmisruumiin ihanteellisten mittasuhteiden säännöt; yleisemmin tekotapaa koskeva kuvataiteen sääntö; eräitä \fontti\kokoja kaaos sekasorto Alkujaan maailman oletettu alkutila, jossa ei ollut mitään järjestystä. Myöhemmin yhä väljemmin sotkuisista, sekavista oloista. Kaaosteoria on sellaisten (lähinnä \fysikaalisten(fysikaalinen)\) järjestelmien tutkimista, joissa alkutilan hyvinkin pienet muutokset voivat aiheuttaa suuria muutoksia myöhempiin tiloihin. Yleistajuistavissa esityksissä kaaosteoria on saanut maailmankatsomuksen luonnetta ja erikoisia havainnollistuksia ("perhosen siivenisku aiheuttaa maanjäristyksen San Franciscossa"). kaapeli täysin eristetty, yleensä monijohtiminen sähköjohto; suojattu johdin \data\n siirtoa varten Datakaapeli voi olla kaapeli myös toisessa merkityksessä, niin että datan siirto perustuu sähkövirtaan, mutta se voi olla myös valokuitukaapeli eli valokaapeli, jossa siirto perustuu valoon. kaapeloida varustaa \kaapeli\lla t. kaapeleilla kaappari lentokoneen tms. rikollisesti hallintaansa ottava; (ark.) vallankaappaaja; (historiassa:) yksityinen alus, jonka valtio on valtuuttanut ryöstämään vihollismaan aluksia; sellaisen kapteeni; fregattilinnuista (Fregatidae eräässä vaiheessa käytetty nimitys kaarti (hist.) hallitsijan henkivartiosto; (sot.) valiojoukko; (hist.) eräitä aseellisia joukkoja; joukko, ryhmä kaasus sijamuoto kabaree \varietee\n tapainen viihdetilaisuus t. -ohjelma; tila sellaisten järjestämistä varten kabbala \juutalainen\ \mystis(mystinen)\-\filosofinen\ perinne, joka sisältää numero- ja kirjanmystiikkaa ja Jumalan nimitysten mietiskelyä kabinetti hallituksen ydinjoukko eräissä maissa; EU:n hallinnossa \komissaari\n esikunta, avustajaryhmä; sivuhuone, erillishuone (esim. ravintolassa); työhuone kabotaasi rahdin kuljettaminen toiseen maahan rekisteröidyllä kuljetusvälineellä; (aiemmin:) kauppalaivojen rannikkopurjehdus, rannikkoliikenne kadetti ammattiupseerioppilas; (historiassa) Venäjän perustuslaillis-demokraattisen puolueen jäsen kadiš rukous vainajan puolesta (\juutalaisuudessa(juutalainen)\) kafeteria (itsepalvelu)kahvio kafferi eräisiin \bantu\kansoihin kuuluvien nimitys Sanaa on pidetty vältettävänä, jopa \rasistisena(rasismi)\. Sana esiintyy suomessa lähinnä eläinten ja kasvien nimityksissä, ja niistäkin se on pyritty poistamaan, esim. antamalla kafferipuhvelille uusi nimi afrikanpuhveli. kaftaani itämainen t. itämaistyylinen pitkä, väljä vaate Sanaa käytetään Suomen oloissa nykyisin lähinnä naisen iltapuvusta. Se tarkoittaa myös puhdasoppisen juutalaisen miehen pitkää napitettua takkia. Sanaa on aiemmin käytetty myös papin mustasta virkatakista. Vanhoissa merkityksissä sana esiintyy myös muodossa "kauhtana". kaininmerkki syyllisyyden merkki Nimitys johtuu Raamatun Kainista (1. Moos. 4:1-16). Yleensä sanaliittona: "Kainin merkki". kairos oikea, otollinen aika kajakki kannellinen \kanootti\ Erityisesti (ja alkujaan): eskimoiden vene, joka on peitetty hylkeennahalla. kakofonia äänien sekasotku, epäsointu kakuminaali \konsonantti\, jota äännettäessä kielen kärki koskettaa kitakupua kakuro japanilaisperäinen numeroristikkotyyppi kalaasi juhlat, kestit, kemut Usein monikossa: "kalaasit". kalabaliikki mekkala, mekastus, sekamelska; kahakka, riita Ei varsinaisesti sivistyssana, vaan lainautunut turkista vain ruotsiin ja siitä suomeen. Taustalla on vuonna 1713 sattunut väkivaltainen yhteenotto, joka sai nimen Benderin kalabaliikki. kalanteri paperin t. kankaan silitys-, kiillotus- ja kuviointikone kaldera suuri kattilalaakso, joka on syntynyt tulivuoren romahtaessa Vrt. \kraateri\. kaleeri (historiassa) soudettava sota-alus kaleidoskooppi [kaleidos-kooppi] eräänlainen koje, josta näkyy pyöritettäessä erilaisia kuvioita kalendaarinen kalenterin mukainen, kalenteri- kalendaario kalenterijulkaisun varsinainen ajanlaskua koskeva osa kalenteri ajanlaskun esittävä kirjanen t. vastaava (jossa voi olla muitakin tietoja, kuvitusta ym.); sellaiseen merkitty sen käyttäjän aikataulu; erityinen ajanlaskun järjestelmä; käsikirja, ohjekirja; runoja ja muita kirjoitelmia sisältävä julkaisu kali \kalium\oksidi, K2O; yleisnimitys kaliumin suoloille, vars. lannoitteina käytetyille kaliberi = \kaliiperi\ kalibroida säätää (etenkin: säätää mittalaitetta niin, että se näyttää oikein); määrittää mittalaitteen tarkkuus Kalibrointi tarkoittaa mittatieteessä sitä, että määritetään mittauslaitteen näytön virhe mittausalueen eri kohdissa siten, että verrataan sen lukemaa toisen, tarkkuudeltaan tunnetun mittauslaitteen näyttämään. Tätä voidaan käyttää joko siihen, että laitetta käytettäessä tehdään tuloksiin korjaukset, tai laitteen säätämiseen tarkemmaksi. Jälkimmäisestä käytöstä on johduttu siihen, että "kalibrointi" voi tarkoittaa yleisesti (tarkemmaksi) säätämistä. kalifaatti \kalifi\n hallitsema maa, kalifikunta; kalifin valta kalifi (historiassa) hallitsija useissa \islamilaisissa(islamilainen)\ maissa Alkujaan profeetta Muhammedin seuraajien arvonimi. kaliiberi = \kaliiperi\ kaliiperi ampuma-aseen piipun väljyys, sisähalkaisija (josta ammusten koko riippuu); (kuvaannollisesti:) suuruus, tärkeys, merkitys; eräs vanha painoyksikkö Myös "kaliiberi" tai (etenkin aiemmin) "kaliberi". kalikivirus [kaliki-virus] eräs yleinen myrkytyksiä aiheuttava \virus\ Kalikivirus aiheuttaa ruokamyrkytyksiä mutta leviää myös saastuneen juomaveden kautta. kalium eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki K; vrt. \kali\ kaljaasi eräs vanha purjealustyyppi (jossa on 2 - 7 mastoa) kalkki yleisnimitys useille \kalsium\yhdisteille; kalsium; malja, etenkin ehtoollisviiniä varten Ilmaisu "tappion karvas kalkki" johtuu alkujaan lähinnä raamatunkohdasta Matt. 26:39, jossa "malja" kuvaa Jeesusta odottavia kärsimyksiä. kalkulaattori laskukone, laskulaite; laskija, laskelmia tekevä ihminen Myös muodossa "kalkylaattori". kalkyloida laskea, laskelmoida kalkyyli laskelma, arvio; laskelmien tekeminen, laskenta; \formalisoitu(formalisoida)\ \logiikan(logiikka)\ merkintäjärjestelmä, jolla tehdään eräänlaisia loogisia laskutoimituksia kalligrafia taidekirjoitus, kaunokirjoitus, "tekstaus" Käsin kirjoittamisen muoto, jossa pyritään taiteellisesti hyvään ulkoasuun. kalligrafinen taidekirjoitus-, \kalligrafia\an kuuluva kalori vanhentunut (lämpö)\energia\n yksikkö, lyh. cal, yl. 4,1868 \joule\a; usein virheellisesti tuhat kertaa suurempaa yksikköä tarkoittamassa Edelleen yleisesti käytetty etenkin johdoksissa (esim. "vähäkalorinen"). Sekaannusta lisää, että usein "kalori" tarkoittaa itse asiassa tuhat kertaa suurempaa yksikköä, kilokaloria (kcal). Vanha nimi: "kaloria". On useita erilaisia kalorin määritelmiä, mutta ns. kansainvälinen taulukkokalori calIT on määritelmän mukaan tasan 4,186 8 J. kalossi kuminen suojus, jota käytetään märällä kelillä suojaamaan kenkiä kastumiselta Aikoinaan ehdotettu suomenkielinen vastine: "upokas". kalotti pallon "lakki"; ohut patalakki Matemaattisesti kalotti on pallo\segmentin(segmentti)\ pinta. Maantieteessä sana tarkoittaa usein erityisesti sitä aluetta, joka ulottuu navalta napapiirille (napakalottia). kalsium eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki Ca; vrt. \kalkki\ kaluuna virkapuvun nauhus, usein tehty kulta- t. hopealangasta kalvinismi Jean Calvinin perustama kristillisyyden suunta ja sen oppi, reformoitu kirkko ja oppi Kalvinismille on ominaista \predestinaatio\-oppi. Sen mukainen uskonnonharjoitus välttää koristeellisuutta ja muotomenoja. !ISMI Sanoja "kalvinisti" ja "kalvinistinen" on käytetty kuvaannollisesti mm. ulkonaisesta koruttomuudesta ja opillisesta ankaruudesta. kamari (pienehkö) huone, asuinhuone; virkahuone, virasto; eräiden \parlamentti\en osa Esim. poliisikamari tarkoittaa poliisilaitoksen rakennusta tai huoneistoa. Eräät parlamentit jakautuvat ylempään ja alempaan kamariin eli ylä- ja alahuoneeseen, joista ylähuone on luonteeltaan säätyvaltiopäivien jatke ja edustaa \aateli\a ja papistoa, alahuone taas on yleisillä vaaleilla valittu ja nykyisin varsinainen vallankäyttäjä. Joissakin maissa parlamentin kamarijako perustuu muihin periaatteisiin, esim. liittovaltiossa saattaa toinen kamareista olla väestöä kokonaisuutena edustava, suhteellisilla vaaleilla valittu, toinen (esim. liittokamariksi kutsuttu) taas osavaltioiden tai muiden alueiden edustajista koottu,. Nimitys johtuu siitä, että sana alun perin tarkoitti parlamentin osan kokoontumishuonetta. kamarimusiikki yhtyemusiikki, jossa kullakin äänellä on vain yksi tai harvoja esittäjiä kamarineuvos eräs arvonimi kambrikausi eräs geologinen kausi, alkoi n. 545 milj. vuotta sitten, päättyi n. 495 milj. vuotta sitten \Paleotsooisen(paleotsooinen)\ maailmankauden vanhin osa, jonka alussa tapahtui elämän voimakas monimuotoistuminen, "kambrikauden räjähdys". kamee kohokuvioinen korukivi kameraalinen valtion taloutta ja tilinpitoa koskeva kameralismi \merkantilismi\a lähellä ollut talouspoliittinen suuntaus, joka korosti valtion rahatalouden merkitystä Esiintyi erityisesti saksankielisellä alueella. !ISMI kamiina kevyt lämmityslaite, joka sopii suoraan lämmitykseen (ei lämmön tallentamiseen) kamikaze itsemurhahyökkäys; sellaisen suorittaja Varsinaisesti sana tarkoittaa Japanin 2. maailmansodassa käyttämää menetelmää, jossa lentokone syöksyi räjähdysainelastissa kohti vihollisen laivaa. kampanja [kamppanja t. kampanja] erityinen suunniteltu toimintakokonaisuus jonkin päämäärän saavuttamiseksi Virallisessa kirjoitusasussa on yksi p. Ks. !SS kampus korkeakoulualue;.tiettyyn tarkoitukseen liittyvien rakennusten muodostama alue Alkujaan (ja toistaiseksi edelleen Kielitoimiston sanakirjan mukaan) "kampus" tarkoittaa yhtenäistä korkeakoulualuetta, jolla on yleensä myös opiskelija-asuntoloita. Sanaa on ruvettu käyttämään myös muunlaisista alueista tai rakennusten kokonaisuudesta. Esimerkiksi kahden sairaalan aluetta saatetaan kutsua nimellä "sairaalakampus". Jopa ammattiopiston toimipisteiden joukkoa kutsutaan kampukseksi. kampylobakteeri eräitä suolistotauteja aiheuttavia \bakteereita(bakteeri)\ (suku Campylobacter) kamraatti kaveri, toveri kamreeri taloushallinnon virkailija, lähinnä kirjanpidon (joskus rahavarojen) valvoja kanaali merensalmi, erityisesti Ison-Britannian ja Ranskan välinen (Englannin kanaali) kanalja lurjus, heittiö, vintiö kanapee eräänlainen sohva; eräs voitaikinaleivostyyppi kanavakangas harva kangas, jonka sidos muodostaa neliönmuotoisia reikiä Joskus myös lyhyesti kanava. Vesiväylää tarkoittava kanava on eri asia (laina venäjästä). kandela valovoiman mittayksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus cd kandidaatti ehdokas; eräiden korkeakoulututkintojen nimikkeen osa Aiemmin osa kandidaatintutkinnoista oli ns. alempia korkekoulututkintoja (esim. luonnontieteiden kandidaatti), osa ylempiä (esim. filosofian kandidaatti). Nykyisin ylemmät ovat \maisteri\n tutkintoja. kaneetti (loppu)huomautus Useimmiten yhdyssanassa "loppukaneetti". Sana muistuttaa asultaan sivistyssanaa, mutta kyseessä on alkuperältään epäselvä suomen sana. kanji [kandži] japanin kielessä käytetty kiinalaisperäinen kirjoitusmerkki kanjoni rotkomainen jokilaakso kanisteri isohko metallinen tai muovinen nesteensäilytysastia Tavallisesti polttoaineen, \sprii\n tms. säilytykseen. kannabinoidi \kannabiksen(kannabis)\ huumaavan vaikutuksen aiheuttavien \alkaloidi\en yhteisnimitys Aiemmin käytettiin myös nimitystä "kannabinoli". kannabis hampusta (Cannabis sativa) valmistettu huume Sana tarkoittaa hampusta tehtyjä huumeita yleisesti (mm. \hasis\ta ja \marihuana\a) tai niiden vaikuttavaa ainetta. kanneli pylvään pystyuurre kanneluuri = \kanneli\ kannibaali ihmissyöjä; eläin, joka syö oman lajinsa yksilöitä Myös kuvaannollisesti raakalaisesta. kannibaalinen \kannibaalleille(kannibaali)\ ominainen; raakalaismainen kannibalismi ihmissyönti; oman lajin yksilöiden syöminen kannibalisoida syödä oman lajin yksilö; (liike-elmässä) vähentää oman tuotteen myyntiä tai markkinaosuutta tuomalla markkinoille sen kanssa kilpailevia tuotteita kanoni \kaanon\ (eräissä uskonnollisissa merkityksissä) Aiemmin kaanon-sanan virheellisenä asuna pidetty, mutta Kielitoimiston sanakirjassa hyväksytty sen uskontoon yms. liittyvissä merkityksissä ortodoksisen kirkossa. kanoninen \kaanon\iin kuuluva t. sen mukainen; ohjeellinen, virallinen, norminmukainen; perusmuotoinen, yhtenäisen muodon mukainen; kirkon järjestelmän mukainen Kanoninen oikeus tarkoittaa \katolisen(katolinen)\ kirkon piirissä muodostunutta oikeusjärjestelmää, jossa kirkko käytti tuomiovaltaa hengellisiksi katsotuissa asioissa. Vrt. \roomalainen\ oikeus. Matematiikassa yms. kanonisuus tarkoittaa esimerkiksi sovittua yhtenäistä esitysmuotoa, perusmuotoa, johon vaikkapa lausekkeita muunnetaan. kanonisoida ottaa \kaanon\iin, virallistaa; erityisesti: ottaa pyhimysten luetteloon, julistaa pyhimykseksi kanooppi esityslavan päällä oleva katos; muumion sisälmykset sisältävä kiviastia; ihmisen muotoinen tuhkauurna Ks. kieli-ikkunaa Mikä kumman kanooppi? kanootti melottava, avonainen, kapeahko, molemmista päistä terävä vene kanotoida (arkikielessä:) meloa \kanootilla(kanootti)\ kansleri eräiden korkeiden virkamiesten nimitys Usein yhdyssanoissa, esim. "oikeuskansleri" ja "liittokansleri". kanslia viraston yksikkö, joka hoitaa erilaisia toimisto- tai valmistelutehtäviä Usein kanslia on se yksikkö, jonka kanssa viraston asiakkaat ensisijaisesti asioivat esim. jättäessään hakemuksia. kanslisti \kanslia\ssa toimiva tai muuten toimisto- yms. tehtäviä hoitava virkailija kantaatti \orkesteri\n säestämä kuorosävellys kantarelli [kanttarelli t. kantarelli] = \kanttarelli\ kanttarelli eräs kellanvärinen, syötävä sieni, Cantharellus cibarius Virallisten sääntöjen mukaisessa asussa on vain yksi t, mutta useimmiten äännetään tt, ja tällä asulla on muun muassa se peruste, että vältetään harhaanjohtava ajatus siitä, että kyseessä olisi yhdyssana, jonka alkuosa on "kanta". Nimitys "keltavahvero" olisi asultaan ongelmaton, mutta sen käyttö rajoittuu lähes yksinomaan kirjakieleen eikä siinäkään ole kovin tavallinen ja tunnettu. Vanha kansanomainen nimitys: "keltasieni". kantoni [kanttoni t. kantoni] alueellinen hallintoyksikkö eräissä maissa Sveitsissä kantonit ovat osavaltioita, ja niillä on laaja itsehallinto. Belgiassa ja Ranskassa kantoni on piirikunnan hallinnollinen osa. Sanan suomenkielisessä kirjoitus- ja äänneasussa on horjuvuutta lähinnä sen suhteen, onko siinä t vai tt; sen sijaan o-vokaalin pituuden osalta asu lienee melko hyvin vakiintunut ns. !OLI-säännön mukaiseksi. kantri = \country\ kanttiini virvokkeiden ja pikkutavaran myymälä (esim. varuskunta-alueella, leirissä t. sairaalassa) kanuuna pitkäputkinen tykki kanvaasi suunnittelun, piirtämisen, tulostamisen tms. pohjana käytettävä alue, taulukko tms.; \kanvasti\ Myös asuissa kanvas ja canvas. kanvasti eräs kangastyyppi, paksua ja karkeaa kangasta Käytetään öljymaalausten pohjamateriaalina kanveesi nyrkkeilykehän lattia; permantovoimistelun matto Sana esiintyy yleiskielessä etenkin fraaseissa "lyödä kanveesiin" ('voittaa vastustaja'). kanyyli (lääketieteellinen) johto- tai liitosputki kaoottinen sekasortoinen, aivan sotkuinen kapasitanssi sähköinen varautumiskyky eli johdinjärjestelmän (esim. \kondensaattori\n) sähkönvarauskyky Kapasitanssin yksikkö on \faradi\. kapasiteetti vetoisuus, tilavuus; suorituskyky, tuotantokyky kapellimestari \orkesteri\n johtaja kapillaari hiuspilli, hiuksenohut putki; hiussuoni kapitaali pääoma (lähinnä puhekielessä) kapitalismi talousjärjestelmä, jolle on ominaista tuotantovälineiden yksityisomistus ja pääomanmuodostus Sanan käyttö on vähentynyt, kun kapitalismista on muodostunut käytännössä lähes ainoa talousjärjestelmä \sosialismi\n hävitessä. !ISMI Huomattakoon, että "kapitalisti" on tarkoittanut lähes aina (suuren) pääoman omistajaa. kapitalisoida pääomittaa; muuttaa pääomaksi; toteuttaa Alkujaan kapitalisointi tarkoittaa toistuvan raha- tai muun suorituksen pääoma-arvon laskemista. Sanalla tarkoitetaan myös sellaiseen laskelmaan perustuvaa tai muuta pääomaksi muuttamista. Merkitys on laajentunut myös hyvin kuvaannolliseksi niin, että puhutaan esim. mahdollisuuksien kapitalisoinnista, kun tarkoitetaan niiden hyödyntämistä, toteuttamista. Aiemmin myös muodossa "kapitaloida". kapiteeli pylvään pää; tekstin (\fontin(fontti)\) tyyli, jossa \gemena\kirjaimet ovat samanmuotoisia mutta pienempiä kuin \versaali\kirjaimet. Kapiteeli (kirjoitustapana) on joskus käytössä mm. henkilönnimissä ja otsikoissa. kapiteloida kirjoittaa \kapiteeli\kirjaimin Harvinainen sana, jonka sijasta on yleensä parempi käyttää ilmausta "kirjoittaa kapiteelilla". kapitteli (kirjan) luku kapitulantti (hist.) kanta-aliupseeri kapituli = \tuomiokapituli\ kaponnieeri pieni umpeenrakennettu varustus, joka on tarkoitettu vallihaudan tai muun puolustuslinjan lähipuolustukseen. kappa eräs vanha vetomitta, metrijärjestelmässä 5 litraa; naisten päällystakki; eräs kreikan kirjaimiston aakkonen, isona Κ, pienenä κ Eri alkuperää olevia sanoja, joissa kaikissa on astevaihtelu, kappa : kapan. kappalainen papiston eräs virkanimike; kappeliseurakunnasta vastaava pappi Alkujaan kappalainen hoiti omaa, pääseurakunnasta erotettua aluettaan, kappeliseurakuntaa, jolla oli oma jumalanpalvelupaikka, kappeli. Sittemmin sana siirtyi papiston tavalliseksi virkanimikkeeksi seurakunnissa, joissa on enemmän kuin yksi vakinainen pappi. kappeli kirkollisiin toimituksiin käytettävä, kirkkoa pienempi rakennus tai huone kapriisi oikku; sävellys, jossa on yllättäviä käänteitä, \capriccio\; \kapris\ kapris mausteena käytettävä kaprispensaan (Capparis spinosa) kukannuppu Aiemmin myös asussa "kapriisi". Sanaa käytetään nykyisin myös kaprispensaan marjoista. kapsaisiini eräs chilihedelmissä esiintyvä polttavan makuinen aine Biologian sanakirjassa sana on muodossa "kapsaikiini". kapseli kotelo, rasia; pieneksi koteloksi pakattu, nieltävä lääkeannos; pieni avaruusalus; avaruusaluksen erillinen osa kapteeni eräs sotilasarvo, vastaa perusyksikön päällikköä; aluksen päällikkö; pelijoukkueen johtaja kapusiini erääseen \fransiskaaneista(fransiskaani)\ eronneeseen munkkiveljeskuntaan kuuluva Sana esiintyy eläinlajin nimessä kapusiiniapuna, joka joskus lyhenee muotoon kapusiini. karaatti eräs kultapitoisuuden mitta, 24:sosa; painomitta varsinkin jalokivien punnitsemisessa, 0,2 grammaa Esim. 20 karaatin kulta tarkoittaa metallia, josta 20/24 on kultaa. karabiini lyhyt ja kevyt kiväärityyppi, alkujaan ratsuväen ase karabinieeri erääseen poliisivoimien osaan kuuluva henkilö Italiassa; \karabiinilla(karabiini)\ aseistettu ratsuväen sotilas karahvi pullomainen lasiastia varsinkin juomien tarjoilua varten Karahviviini tarkoittaa ravintoloissa karahvista tai kannusta (eikä pullosta) tarjottavaa viiniä, joka on yleensä halpaa. Se on alkujaan ollut isoista säilytysastioista otettavaa, mutta myös halpoja pullotettuja viinejä on myyty karahviviinin nimenä. karaktääri luonne, ominaispiirteet; lujaluonteisuus karakterisoida luonnehtia, kuvata luonnetta karakteristika eräistä tunnusluvun tyyppisistä suureista matematiikassa käytetty nimitys Esim. \logaritmi\n karakteristika on sen arvon kokonaisosa. karakteristinen luonteenomainen, tyypillinen, ominainen karamelli makeinen; poltettu sokeri karanteeni eristäminen mahdollisen tartunnan leviämisen estämiseksi; eristystila Yleensä määräaikaisestä eristämisestä, jonka aikana oletetaan mahdollisen taudin aiheuttavan näkyviä oireita. Suomen tartuntatautilaissa karanteeni tarkoittaa vain lääkärin määräämää eristämistä, joka kohdistuu tartunnan mahdollisesti saaneeseen mutta oireettomaan henkilöön. Ks. Karanteeni: 40 päivän ruttoeristyksestä suositeltuun kotonaoloon. Nykyisin karanteeni-sanaa käytetään myös tietokone\viruksen(virus)\ tai muun haittaohjelman taikka sen saastuttaman ohjelman tai tiedoston säilyttämisestä siten, että se ei voi tehdä vahinkoa. karate eräs japanilaisperäinen puolustautumismenetelmä ja kamppailulaji Sanaa käytetään usein kuvaannollisesti; esim. "karatepotku" voi tarkoittaa vain tehokasta potkua tai vielä kuvaannollisemmin täsmällistä, tehokasta toimenpidettä. karateka \karate\n harrastaja karavaanari asuntovaunumatkailija Sanaa pidettiin aiemmin arkityylisenä. karavaani (kameli)kulkue aavikolla; liikkeessä oleva autojono tms.; asuntovaunu Sanan käyttöä asunto- eli matkailuvaunusta pidettiin aiemmin arkityylisenä. karaoke viihdemuoto, jossa joku yleisöstä laulaa suosittuja iskelmiä videon ja äänitehosteiden avulla karbiini = \karabiini\ karbonaatti hiilihapon suola kardaaniakseli voimansiirtoakseli, nivelakseli kardemumma eräitä maustekasveja; niiden hedelmä; siitä valmistettu (leivonta)mauste Etenkin aiemmin myös asussa "kaardemumma". kardia mahansuu kardinaali katolisessa kirkossa paavin jälkeen korkein virka-arvo; eräs lintulaji, Cardinalis cardinalis; etuliitteenä myös: perus-, pää-; (matematiikassa:) \kardinaliteetti\ Esim. "kardinaalihyve" 'päähyve', "kardinaaliluku" 'peruslukusana, joka ilmaisee lukumäärän' (vrt. \ordinaaliluku\) tai 'kardinaliteetti', kardinaliteetti mahtavuus, \matemaattisen(matematiikka)\ joukko-opin käsite, joka kuvastaa joukon alkioiden määrää Äärelliset kardinaliteetit ovat luonnollisia lukuja 0, 1, 2 jne. Nykyisin käytetään myös lyhempää asua kardinaali. kardio- sydän- kardiogrammi sydänkäyrä kardiologia sydäntautioppi !LOGIA karelianismi Kalevalan ja Karjalan harrastus Varsin Suomen taiteilijapiireissä 1890-luvulla esiintynyt suuntaus, jossa kuva- ja muiden taiteiden aiheita ja vaikutteita otettiin Kalevalasta ja "Karjalan laulumailta". !ISMI karenssi omavastuuaika, odotusaika; (kasvinsuojelussa:) varoaika Tavallisin merkitys: aika, joka esim. vakuutuksenottajan tai työttömyyskorvaukseen oikeutetun on odotettava, ennen kuin hän rupeaa saamaan korvausta. Karenssiaikana siis korvaus ei "juokse". Karenssiajan olemassaolo ja pituus riippuu sopimuksista ja lainsäädännöstä sekä niissä asetettujen ehtojen täyttymisestä. karibu eräs pohjoisamerikkalainen, poroa muistuttava mutta sitä isompi peuraeläin Luokitellaan joskus omaksi lajikseen mutta yleensä saman lajin Rangifer tarandus alalajiksi kuin poro ja tunturipeura. karies hampaiden reikiintyminen, hammasmätä; luukuolio Yleiskielessä vain hammastaudista, lääketieteessä myös laajemmin luukudoksen tuhoutumisesta. karikatyyri pilakuva, tarkoituksellinen liioiteltu kuva t. kuvaus Karikatyyrin ideana voidaan pitää kuvattavan luonteen (\karaktääri\n) kuvaamista esittämällä liioitellusti ominaisuuksia, joiden ajatellaan heijastavan luonnetta. karikoida = \karrikoida\ karisma ihmisen olemuksen vaikuttavuus, mukaansatempaavuus, "hohto"; (kristinuskossa) armolahja karismaattinen sellainen, jossa on \karisma\a; armolahjojen merkitystä korostava (suuntaus) karitatiivinen hyväntekeväisyys-, rakkaudenpalvelu- karitiivinen puuttumista, vailla olemista ilmaiseva Esimerkiksi suomen kielen johdin -ton, esim. kalaton 'sellainen missä ei ole kalaa'. karma eräissä uskonnoissa: ihmisen tekojen kokonaisuus (joka määrää hänen tulevan olomuotonsa) Tavallisesti yhteydessä "karman laki", joka tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan ihmisen hyvät ja pahat teot määräävät, millaiseksi hän syntyy jälleensyntymässä. karmiini eräs punainen väriaine karnevaali yleinen, riehakas juhla Erityisesti ja alkujaan: katolisissa maissa pääsiäispaastoa edeltävä ajan (laskiaisajan) loppuosa ja sen viettäminen naamiaishuvein, kulkuein ym. karoliini Ruotsin kuninkaan Kaarle XII:n sotilas karonkka päättäjäisjuhla, etenkin tohtorinväitöksen jälkeen järjestettävä iltajuhla Kyseessä ei ole varsinaisesti sivistyssana, vaan venäjästä lähinnä suomeen lainautunut sana. karoteeni \karotenoidi\, jossa on pelkkä hiilivetyrunko Eräät karoteenit ovat A-\vitamiini\n esiasteita eli elimistö valmistaa niistä A-vitamiinia. karotenoidi eräitä \orgaanisia(orgaaninen)\ aineita, joille on tunnusomaista keltainen tai punainen väri karotiini = \karoteeni\ karpo- hedelmä-; itiö- karree selkäpaisti Usein muodossa kare (: kareen) tai karee (etenkin yhdyssanoissa lampaankaree, lampaankare), mutta "karree" on Kielikellossa 1/2007 suositeltu muoto. Johtuu ranskan sanasta "carré". karri = \curry\ karrieeri = \karriääri\ karrieristi uranluoja, \karriääri\n luomiseen suuntautunut; kiipijä, pyrkyri karrikoida kuvata liioitellen, tehdä \karikatyyri\ Myös: "karikoida", joka olisi odotuksenmukainen muoto (vrt. ruotsin "karikera"), mutta "karrikoida" lienee aika vakiintunut. karriääri (virka)ura, eteneminen virkauralla, ammatissa t. muuten elämässä karsinogeeni syöpää aiheuttava aine karsinogeeninen syöpää aiheuttava karsinooma \epiteeli\stä alkunsa saava syöpä karsseri arestihuone; arestirangaistus karteesinen eräistä René Descartesin ideoihin perustuvista käsitteistä (matematiikassa); \kartesiolainen\ Karteesinen koordinaatisto tarkoittaa tavanomaiseksi tullutta suorakulmaista \koordinaatisto\a. Kahden joukon A ja B karteesinen tulo A×B on kaikkien niiden järjestettyjen parien joukko, missä ensimmäinen jäsen kuuluu A:han ja toinen B:hen. kartelli yritysten sopimus keskinäisen kilpailun rajoittamisesta; (poliittinen) sopimus t. liittoutuma Esim. "hintakartelli" 'sopimus olla laskematta hintoja määrätyn rajan alle'. Tällaiset kartellit on nykyisin yleensä kielletty kilpailulainsäädännössä, joten ne tavallisesti pidetään salassa. Etenkin aiemmin "kartelli" tarkoitti myös muunlaisia sopimuksia, esim. sotaa käyvien valtioiden sopimusta sotavankien vaihdosta. kartesiolainen Filosofi René Descartesin (Cartesiuksen) oppien mukainen karting mikroautoilu Autourheilu, jota harrastetaan mikroautoilla eli pienillä putkirunkoisilla autoilla. Myös kirjoitusasussa "carting". kartografia [karto-grafia} karttatiede kartonki jäykkä paperi, paperin ja pahvin välimuoto; siitä tehty rasia t. astia; paperille t. kartongille tehty (taideteoksen) luonnos Joissakin yhteyksissä kartonki luokitellaan pahvin alatyypiksi, jossa ominaispaino on alle 250 g/m². karuselli huvittelulaite, jossa on pystyakselin ympäri pyörivä pyöreä taso ja sillä usein rakennelmia ja koristeita karyo- tuma- kasematti tykistö- tai miehistösuoja, joka on holvattu kivestä tai \betoni\sta, \bunkkeri\ kasetti ääni-, kuva- tai \data\nauhan kotelo; sellainen nauha koteloineen; katon tai holvin yleensä nelikulmainen koristesyvennys kasino rakennus tai rakennuksen osa huvittelua, etenkin uhkapeliä varten; yhdyssanoissa: keinottelu, sijoituksilla pelaaminen; eräs korttipeli "Kasinotalous" tarkoittaa (moittivaan sävyyn) talouselämää, jossa harrastetaan nopeisiin voittoihin tähtäävää keinottelua. kaskadi portaittainen, korkealta syöksyvä vesiputous; (sähkötekniikassa:) sarjakytkentä; (\web\issä:) CSS-tyyliohjeiden yhteisvaikutus määrättyjen sääntöjen mukaan kaskelotti eräs valaslaji, suurin hammasvalaista kasko laivanrunko kaskovakuutus vahinkovakuutus, joka korvaa vain liikennevälineen rungon ja kuoren vahingot kassaatio alemman oikeusasteen päätöksen kumoaminen kastanja eräs pyökkikasvisuku (Castanea); sen eräiden lajien pähkinä, joka on paahdettuna syötävä kastanjetit lyömäsoitin, joka koostuu kahdesta koverretusta, toisiinsa sidotusta puupalasta kastelli linnoitus, linnake; vanhojen purjelaivojen korkea perä- tai keularakennelma kasti yhteiskuntaluokka, johon kuulutaan syntymän perusteella ja josta ei voi siirtyä toiseen luokkaan; (lähinnä puhekielessä) jonkin luokituksen osa, luokka; lokerolaatikko kirjakkeita varten (kirjapainossa); vinolappeinen kasvilava Sanaa "kasti" käytetään etenkin Intian oloista. Intiassa kastijärjestelmä on nykyisin virallisesti kielletty mutta vaikuttaa edelleen käytännössä. kastilia espanjan kieli Espanjaksi "castellano". Vrt. \katalaani\. kastraatio kuohitseminen, \kastroiminen(kastroida)\ kastraatti kuohittu mies Lähinnä yhdyssanassa "kastraattilaulaja", joka tarkoittaa mieslaulajaa, jonka äänenmurros oli estetty kuohitsemalla. kastroida kuohita Poistaa lisääntymiskyky siten, että myös sukupuolirauhaset (kivekset, munasarjat) poistetaan tai tehdään toimimattomiksi. Vrt. \steriloida\. kasuaali = \kasuaalinen\; \kasuaalinen\ osallistuja, johonkin tilapäisesti tai satunnaisesti osallistuva henkilö kasuaalinen tilapäinen, satunnainen (osallistuja tms.); kevyt, rento (asu, tilaisuus tms.); tapauksittainen; tapahtumista riippuva, tapahtumanvarainen Sana on yleensä arkinen ja usein tulkinnanvarainen, ja se perustuu englannin sanaan "casual". Oikeustietessä sillä on termimerkitys: sopimuksen kasuaalinen ehto on sellainen, joka riippuu tulevista tapahtumista, ei osapuolten tahdosta. kasuaalipuhe kirkollisen toimituksen yhteydessä pidettävä hengellinen puhe kasuaari strutsilintuihin kuuluvia isoja lentokyvyttömiä lintuja, suku Casuarius kasualismi käsitys, jonka mukaan kaikki tapahtuminen on sattumanvarasta !ISMI kasuistiikka [kasu'istiikka] yleisten moraalinormien soveltaminen yksittäistapauksiiin; (lääketieteessä) tapausaineisto kasuistinen [kasu'istinen] tapauksittain, yksittäistapauksia (yksityiskohtaisesti) tarkasteleva kasukka \messu\puku, joka puetaan messupaidan alle kasööri kassanhoitaja, rahastonhoitaja Vanhentunut sana, nykyisin joskus leikillisesti käytetty. kataari keskiajan suurimman \kristillisen(kristillinen)\ lahkon jäsen Lahko korosti hengellistä puhtautta ja piti \katolista(katolinen)\ kirkkoa maallistuneena. katafalkki koroke, jolle ruumisarkku pannaan siunaamista varten, ruumisarkkukoroke kataklysmi tuhotulva; muu luonnonmullistus; (poliittinen t. sosiaalinen) mullistus Alkujaan sanaa on käytetty Raamatussa kuvatusta vedenpaisumuksesta. katakombi maanalainen hautaluolasto Kristinuskon alkuaikoina myös kristittyjen kokoontumis- ja jumalanpalveluspaikkoja. katal \katalyyttisen(katalyyttinen)\ \aktiivisuuden(aktiivinen)\ yksikkö, \mooli\a sekunnissa (mol/s) Tunnus: kat. Yksikkö otettiin !SI-järjestelmään v. 1999 (Resolution 12 of the 21st CGPM). katalaani eräs Espanjassa puhuttu \romaaninen\ kieli Katalaania eli kataloniaa puhutaan lähinnä Katalonian alueella, ja se on eri asia kuin "kastilia", joka on espanjan kielen toinen nimitys. katalektinen viimeisen runojalan osalta vaillinainen (säe runossa) katalogi luettelo Etupäässä puhekielinen sana, usein "kataloki" t. "katalooki". katalysaattori \katalysoiva(katalysoida)\ laite; \katalyytti\; (kuvaannollisesti:) jotakin asiaa t. tapahtumaa edistävä seikka, ihminen tms. Autossa katalysaattori on laite pakokaasujen puhdistin, joka katalyytin avulla hapettaa hään ja palamattomat hiilivedyt sekä pelkistää typen oksidit. Hyvin usein sanaa "katalysaattori" käytetään myös samassa merkityksessä kuin sanaa "katalyytti", mutta on selvempää eriyttää nämä sanat eri tarkoituksiin, laitteen ja aineen nimiksi. Kuvaannollisen käyttöön sopii laitteennimi paremmin. katalysoida aiheuttaa \katalyysi\n kautta katalyysi ilmiö, jossa jokin aihe aiheuttaa kemiallisen reaktion t. nopeuttaa sitä mutta ei itse muutu siinä katalyytti aine, joka vaikuttaa \katalyysi\ssa Vrt. \katalysaattori\. katalyyttinen \katalyysi\ssä vaikuttava t. siihen liittyvä katamaraani kaksirunkovene katapleksia lihasjänteyden häviäminen äkillisen tunnereaktion kuten pelästymisen takia Suomenkieliseksi vastineeksi on ehdotetty "kauhujähmetys", mutta katapleksia voi johtua myös mm. suuttumuksesta tai ilosta, kataplektinen \katapleksia\ssa oleva; katapleksiaan kuuluva t. sen luonteinen katapultti eräänlainen heittolaite, sota-aseena käytetty katarakta vanhuudenkaihi Suomen kielessä käytetään myös nimityksiä kaihi ja harmaakaihi. katarakti vesiputous, koski; = \katarakta\ Varsinkin muinaisen Egyptin oloista ja Niilin putouksista puhuttaessa. katarri limakalvon tulehdus (esim. hengitysteissä tai ruuansulatuskanavassa) katarsis henkinen puhdistuminen Alkujaan lähinnä taiteen\teoria\n käsite: \tragedia\n näkemisen aikaansaama mielen puhdistuminen. Myös uskonnollisesta (henkisestä) puhdistautumisesta ja \psykologia\ssa jännityksen ja ahdistuksen laukeamisesta. Myös \sitaattilaina\n tavoin kirjoitettuna: katharsis. katarttinen \katarsiksen(katarsis)\ aiheuttava t. siihen kuuluva; (lääketieteessä:) ulostuttava katasteri maakirja katastrofaalinen tuhoisa, \katastrofi\a merkitsevä katastrofi täydellinen t. laaja tuho, luhistuminen; onnettomuus, vastoinkäyminen Sanaa käytetään usein arkistuneessa merkityksessä tarkoittamaan miltei mitä hyvänsä epämiellyttävää tapahtumaa. katatonia \skitsofrenia\n muoto, jossa potilas on liikkumaton ja puhumaton katatonikko \katatonia\a sairastava henkilö katatoninen \katatonia\n tilassa oleva katedraali tuomiokirkko, hiippakunnan pääkirkko Sanaa käytetään yleensä vain katolisista ja ortodoksisista tuomiokirkoista (esim. Sevillan katedraali, Uspenskin katedraali), ja niistäkin osalle on vakiintunut muu nimitys (esim. Kölnin tuomiokirkko). kateederi opettajan tai puhujan koroke; oppituoli, opetusvirka (yliopistossa) Usein vanhemmassa kirjoitusasussa "katederi". kateetti suorakulmaisen kolmion suoran kulman viereinen sivu kategoria luokka; (filosofiassa) peruskäsite t. -muoto; eräs matematiikan käsite kategorinen ehdoton, tinkimätön kategorioida luokittaa, sijoittaa luokkiin Johdos \kategoria\-sanasta. Kielitoimiston sanakirjassa on sen sijasta "kategorisoida". kategorisoida = \kategorisoida\ katekeettinen \katekeesi\a koskeva katekeesi kristillisen uskon perusasioiden opetus (alkujaan kasteeseen valmistautuville) katekismus kristinuskon alkeisoppikirja luterilaisessa kirkossa Sanan vanhempi muoto: katkismus. katenaatio peräkkäin yhteen liittäminen t. liittyminen, \katenointi(katenaatio)\; sellaisen tulos, ketju, yhteenliittymä \Kemia(kemia)\ssa erityisesti: hiiliatomien sitoutuminen toisiinsa ketjuksi. \Datatekniikassa(datatekniikka)\ mm. merkkijonojen yhteenliittämisestä: merkkijonojen "foo" ja "bar" katenaation tulos (eli katenaatio) on "foobar". katenoida liittää peräkkäin yhteen, kytkeä toisiinsa jonoksi, tehdä \katenaatio\ katepillari arkikielessä telaketjutraktoreista virheellisesti käytetty nimitys Myös asussa "katerpillari". Väännelmä tavaramerkistä "Caterpillar". katetri ohut putki, joka työnnetään elimistöön hoidon tai tutkimuksen vuoksi Katetreja käytetään mm. nesteiden poistamiseen elimistöstä ja suonensisäiseen ravinne-, lääke- tai muun nesteen antamiseen. katetroida asettaa \katetri\ t. käyttää katetria nesteen poistamiseen t. antamiseen katgutti suolilanka, \kirurgia\ssa käytetty ompelulanka katharsis [katarsis] = \katarsis\ kationi hiukkanen, jolla on \positiivinen\ sähkövaraus katkismus = \katekismus\ katodi sähkökemiallisen \reaktio\n se \elektrodi\, jonka sähkövaraus on \negatiivinen\ katolilainen (roomalais)\katoliseen(katolinen)\ kirkkoon kuuluva ihminen katolinen kristinuskon erääseen pääsuuntaukseen, paavin johtamaan (roomalais)katoliseen kirkkoon kuuluva t. liittyvä; yleinen, maailmanlaajuinen (kirkko tms.); \katolilainen\ Sanaan kuuluu kaksi l-kirjainta. Sana "katollinen" on myös suomea mutta tarkoittaa 'sellainen missä on katto'. Sana "katolinen" on varsinaisesti \adjektiivi\, mutta sitä käytetään myös \substantiivi\na sanan "katolilainen" sijasta. Tämä on hyväksyttävää, mutta hylättävänä kielenhuolto pitää sanan "katolilainen" käyttöä adjektiivina. katolisuus \katolinen\ uskonto katrilli eräs seuratanssi, 5- tai 6-vuoroinen kaukasialainen \kaukasidi\; Kaukasian asukas Sanaa on ruvettu käyttämään englannin sanan "Causasian" mallin mukaan rodun nimityksenä; vanhastaan on puhuttu valkoisesta rodusta t. euripideista. kaukasidi valkoiseen rotuun kuuluva ihminen kaukasidinen valkoiselle rodulle ominainen y. siihen kuuluva kaukasologia kaukasialaisten kielten tutkimus !LOGIA kausaali- sanan "\kausaalinen\" yhdyssanamuoto kausaalinen syy-yhteyttä koskeva kausaliteetti syysuhde kausatiivinen aiheuttamista ilmaiseva (verbi), esim. "naurattaa". Sana sekaantuu joskus sanaan "\faktitiivinen\". Faktitiivisuus voidaan ymmärtää kausatiivisuuden erikoistapaukseksi, jossa aiheuttaminen on toisen ihmisen (tai organisaation tms.) saamista tekemään jotakin. kaustinen syövyttävä, polttava Erityisesti termissä "kaustinen sooda", joka tarkoittaa lipeäkiveä eli natriumhydroksidia. kautsu luonnonkumi, eräiden \trooppisten(trooppinen)\ kasvien maitiaisneste t. siitä tehty kumi kavaljeeri naisen miesseuralainen esimerkiksi juhlissa; ritarikunnan jäsen, hovimies; kuningas Kaarle I:n kannattaja Englannin sisällissodassa (1642 - 51); eräänlainen linnake kavalkadi [kavalkaadi t. kavalkadi] peräkkäin katsottavista kuvista, filmikatkelmista tms. tehty kooste; katselmus; ratsastajien juhlakulkue; kulkue kaviaari sammen t. sammensukuisen kalan mäti (ruokana); yleensä mäti ruokana; mätiä jotenkin muistuttava ruo ka Lain mukaan kaviaarina saadaan myydä vain sampikalojen mätiä. Sanaa käytetään myös muista mädeistä (etenkin mustaksi värjätystä) ja jopa keinotekoisesta, mätiä muistuttavaksi tehdystä ruuasta. kavitaatio onteloiden muodostuminen Joskus ehdotettu vastine: onttouma. kaviteetti ontelo kefiiri eräänlainen hapan maidosta valmistettu juoma Ei valmisteta enää Suomessa. keisari suurten valtakuntien hallitsijoiden arvonimi Alkujaan muinaisen Rooman hallitsijoiden nimitys. Uudella ajalla suurten, kuningaskuntaa laajempien, usein monista kansallisuuksista koostuvien valtioiden hallitsijoiden ottama tai heille annettu arvonimi. Yhdyssanoissa usein kuvaannollisesti esittämässä suuruutta tai majesteettisuutta, esim. keisarikotka. keisarileikkaus lapsen ottaminen kohdusta leikkauksella normaalin synnytyksen (alatiesynnytyksen) sijasta Suunnilleen yhtä yleisesti muodossa "keisarinleikkaus", mutta n:tön muoto on suomen kielen sanakirjojen mukainen. keisi (yksittäinen) tapaus Esimerkiksi yksittäinen työtehtävä tai ongelma varsinkin palvelualoilla (jopa potilas "tapauksena") tai havainnollistamiseen tms. tarkasteltava yksittäistapaus. Sana on etenkin näin kirjoitettuna vielä aika arkinen ja \slangi\nomainen; \sitaattilaina\na kirjoitettuna "\case\" se kelpaa melko viralliseenkin kieleen. Joskus myös asussa "keissi". keliaakikko \keliakia\a sairastava keliakia elimistön tila, jossa \gluteeni\ aiheuttaa pahoja suolisto-oireita Luonteeltaan imeytymishäiriö, vaikka joskus käytetään nimitystä "vilja-allergia" Tunnetaan lääketieteessä myös nimellä gluteenienteropatia. Hoitona gluteeniton ruokavalio. keltti eräisiin aiemmin laajalle Länsi-Eurooppaan levinneisiin kansoihin kuuluva; kyseisten kansojen kieli; silmätön pronssi- tai rautakirves; eräitä \trooppisten(trooppinen)\ merien rannikkokaloja kelttiläinen \keltti\; kelteille ominainen, kelttien kelvin lämpötilan mittayksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus K Yhtä suuri kuin \celsiusaste\, mutta kelvinasteikon nollapiste on ns. \absoluuttinen\ nollapiste eli kylmin mahdollinen tila, -273,16 °C. Yksikön oikea nimi on "kelvin", ei "kelvinaste". kemia tiede, joka tutkii aineiden ominaisuuksia, koostumusta, valmistusta ja muuttumista; sen alaan kuuluvat ilmiöt; kuvaannollisesti: ihmisluonteiden yhteensopimattomuus ("henkilökemia") kemiallinen \kemia\n alaan kuuluva kemikaali kemiallinen valmiste, \kemia\n teollisuuden tuottama aine Sanaa käytetään myös merkityksessä 'kemiallinen aine' (alkuaine tai yhdiste), siis myös luonnonaineista, osittain englannin vaikutuksesta. kemikalio \kemikaali\; kemikaalikauppa Sana on vanhentunut eikä ole koskaan ollut virallinen nimitys. kemisti \kemia\n tutkija; (opiskelijakielessä myös:) kemian opiskelija kemo- kemiallinen, \kemia\an kuuluva t. perustuva kemosynteesi kasveissa tapahtuva yhteyttäminen hapettumis\reaktio\ista saadun \energia\n (eikä valon) varassa kemoterapia [kemo-terapia] kemiallinen hoito Varsinkin tartuntatautien hoito \kemia\n teollisuuden tuottamilla lääkeaineilla, jotka vaikuttavat tauteja aiheuttaviin \mikrobeihin(mikrobi)\. kempo intialaisperäinen itsepuolustusmenetelmä ja urheilulaki kenguru [kenŋŋuru] Australiassa eläviä, usein loikkimalla liikkuvia pussieläimiä Useissa kuvaannollisissa ilmauksissa, esim. "kengurukengät" 'kuntoilujalkineet, joiden pohjassa on jousi'. kennel yritys, joka kasvattaa (ja kouluttaa) rotukoiria; yhdyssanoissa: koirankasvatusta koskeva kenraali eräs korkea upseerinarvojen luokka; Pelastusarmeijan johtaja; yhdyssanoissa: yleis-, pää-, suur- Kenraalien arvoluokkaan kuuluvat (alimmasta ylimpään) prikaati(n)kenraali, kenraalimajuri, kenraaliluutnantti ja kenraali, joista viimeksi mainitusta saatetaan selvyyden vuoksi käyttää epävirallisesti nimitystä "täysi kenraali" ja virallisesti nimitystä, jossa on aselaji määritteenä, esim. "jalkaväenkenraali". Kenraalieversti on joissakin maissa käytetty arvo, jonka suhde muihin arvoihin vaihtelee. Yhdyssanoissa alulla kenraali- ei yleensä ole mitään tekemistä upseerinarvojen kanssa; esim. "kenraaliharjoitus" on 'yleisharjoitus, viimeinen harjoitus ennen ensiesiintymistä' (teatterissa). kenraalikuvernööri maan tai muun laajan alueen käskynhaltija, periaatteessa hallitsijan edustaja kentauri taruolento, jolla on hevosen ruumiiseen liittyvä ihmisen yläruumis kenturio eräs upseerinarvo muinaisessa Roomassa Varhaisimpina aikoina sadan (latinaksi centum) miehen suuruisen yksikön, myöhemmin noin 60 miehen yksikön (centuria) päällikkö. Normien (Kielitoimiston sanakirja) mukainen asu on "senturio". Myös \sitaattilaina\na kirjoittamista "\centurio\" esiintyy. Eräissä raamatunsuomennoksissa käännetty sanalla "sadanpäämies" tai "sadanpäällikkö". keraami yhteisnimitys joukolle \materiaaleja(materiaali)\, joille on ominaista mm. kyky kestää korkeita lämpötiloja, pintakovuus ja kulutuskestävyys Keraamit ovat nykyisin laajassa käytössä mm. \kaakeleissa(kaakeli)\, sähköteknisissä sovelluksissa ym. keraaminen \keraami\sta tehty, keraami-; savesta tehty, savi-; saviteollisuus- Alkujaan sana johtuu savea tarkoittavasta kreikan sanasta, mutta nykyään se viittaa yleisemmin keraameihin, jotka on nimetty saman sanan perusteella, koska raaka-aineina käytetään saven tapaisia aineita. keramiikka savituotteet; saviesineiden tuotanto, saviteollisuus kerato- sarveis-, sarveisaine-, sarvi- keratometri sarveiskalvon kaarevuuden ja taittavuuden mittari kerberos (ravintolan tms.) vartija, "portsari" Ilmaisu on puhekielinen ja viittaa alkujaan muinaisen Kreikan taruston manalan portinvartijan kolmipäiseen koiraan Kerberokseen. kerettiläinen harhaoppinen, kirkon virallisesta kannasta ("tunnustuksesta") poikkeavaa uskonnollista oppia kannattava (t. sellaisena pidetty); kuvaannollisemmin: yleensä poikkeavaa käsitystä kannattava keripukki C-\vitamiini\n puutteesta johtuva tautitila kerosiini polttoöljy, etenkin lentokoneissa käytetty (lento\petroli\) kersantti eräs aliupseerinarvo; vastaava nimike tai nimikkeen osa muissa \organisaatio\issa Esim. palokunnassa "palokersantti". kerubi enkeli(mäinen); eräänlainen siivekäs henkiolento (Raamatussa) Raamatussa mainitaan kerubit kanssa tavalla, joka antaa ymmärtää, että kyse on vaikuttavista, Jumalan sotajoukkoihin kuuluvista olennoista (esim. Moos. 3:20). Myöhemmin kerubit kuvattiin taiteessa "enkelimäisiksi", herttaisiksi, jopa lapsenomaisiksi hahmoiksi. Vrt. \serafi\. kesuura säkeen sisällä esiintyvä tauko, tahtilepo, sesuura Nykysuomen sanakirja pitää asua "kesuura" hylättävänä ja suosittaa asua "sesuura", mutta "kesuura" on ilmeisesti muodostunut yleisemmäksi. Ks. Kikerointia vai siserointia? ketchup [ketsup] = \ketsuppi\ keto- (arkik.) \ketogeeninen\ Esim. ketopizzassa jauhot on kokonaan tai osittain korvattu aineilla, joissa hiilihydraatteja on vain vähän. ketoaine eräänlaisia rasvahappojen aineenvaihdunnassa muodostuvia yhdisteitä ketogeeninen vähähiilihydraattinen (ruokavalio) Nimitys johtuu siitä, että ruokavaliolla pyritään saamaan aikaan \ketoosi\. ketoni eräitä orgaanisia yhdisteitä Ketoneja ovat mm. asetoni ja kamferi ketoprofeeni eräs tulehduskipulääke ketoosi aineenvaihdunnan tila, jolle ominaista \ketoaine\iden kohonnut määrä veressä ja virtsassa; eräitä sokereita ketsuppi eräänlainen maustettu tomaattikastike Aikaisempi muoto: \ketchup\. keynesiläinen [keinesiläinen t. keinziläinen] taloustieteilijä John Maynard Keynesin oppien mukainen Keynesiläisyyden mukaan markkinatalous ei luonnostaan turvaa työllisyyttä, vaan valtion on puututtava asioihin mm. lisäämällä kysyntää laskusuhdanteen aikana. keynote- [kiinout] pää- Esim. keynote-puhuja = pääpuhuja (\konferenssi\ssa tms.). khaki [kaki t. khaki] ruskeasävyinen puuvillakangas, jota käytetään mm. sotilas- ja työpukuihin varsinkin lämpimissä maissa; sellaisesta tehty puku; sellaisen kankaan väri khat eräs pienehkö, usein pensaaksi leikattu puu, Catha edulis; sen lehdet t. oksat huumeeksi käytettyinä Perinteisesti Itä-Afrikassa ja Arabiassa käytetty. Luokitellaan Suomessa huumelainsäädännön piiriin kuuluvaksi ja siten laittomaksi. Kirjoitetaan joskus "kati" tai "qat". Vaikuttavat aineet ovat katinoli ja katiini. khoi erääseen Afrikan eteläosassa asuvaan lyhytkasvuiseen kansaan kuuluva, \hottentotti\ kiasma risteys, ristikkäisyys; \kiasmi\ Erityisesti: \anatomia\ssa hermojen risteys; \biologia\ssa vastin\kromosomi\en kohta, josta ne kiinnittyvät toisiinsa \meioosi\ssa. Sana on tullut tunnetuksi etenkin nykytaiteen museon Kiasman nimenä. kiasmi (\tyyli\opissa) ristikkäisasettelu Sanallisten ilmausten ristikkäisyys siten, että jossa osat esiintyvät ensin yhdessä järjestyksessä, sitten vastakkaisessa järjestyksessä. Esimerkiksi sananparressa "Veitsi vanhin hampaista, hammas vanhin veitsi" on kyse sanatason kiasmista (sanat toistuvat mutta päinvastaisessa järjestyksessä). kibbutsi osuustoimintatila Israelissa kickboard [kikbood] kokoontaitettava potkulauta, jossa on ohjaussauva; (uinnissa:) kelluva uimalauta, jonka päällä pidetään käsiä potkuharjoituksissa kickboxing potkunyrkkeily kicksit = \kiksit\ kidnapata kaapata, ryöstää ihminen (lunnaiden saamiseksi) kidult [kidalt] lapsiaikuinen, tarkoituksellisen lapsenomaisesti (joissakin asioissa) käyttäytyvä aikuinen; lasten vaatetusta matkiva pukeutuminen Yhdistelmä sanoista "kid" ja "adult". kiisseli makea, tavallisesti perunajauhoilla suurustettu jälkiruoka kiisu \mineraali\, joka on \kemia\llisesti \sulfidi\ kiivi eräs köynnöskasvi (Actinidia sinensis) ja sen syötävä hedelmä; eräitä Uudessa-Seelannissa eläviä lentokyvyttömiä lintuja Alkujaan sitaattilainana "kiwi". Taipuu kiivi : kiivit : kiivin jne. Pitkävokaalinen muoto "kiivi" perustuu lähinnä ruotsin ääntämykseen. Vaikka sana on usein äännetty lyhytvokaalisena, pitkävokaalisuus on suositeltava etenkin siksi, että sana siten erottuu vanhasta sanasta "kivi". kiksit (ark.) nautinto, huvi, jännitys Yleensä sanonnassa "saada kiksit jostakin". Johtuu englannin sanasta "kicks" 'potkut'. kilo \kilogramma\; \jargon\issa myös: 1000 tai 1024 \oktetti\a; etuliitteenä: tuhatkertainen tai 1024-kertainen, tunnus k SI-järjestelmässä kilo-etuliite (tunnus: k) tarkoittaa aina tuhannella kertomista. \Datatekniikassa(datatekniikka)\ se voi tarkoittaa 1000:lla tai 1024:llä kertomista. Esimerkiksi "kilotavu" tai lyhyesti "kilo" tarkoittaa yleensä 1024 oktettia, kun taas "kilobitti" on useimmiten 1000 \bitti\ä. kilogramma \massa\n yksikkö SI-järjestelmässä, puhekielessä "kilo" kilokalori tuhat \kalori\a kilopondi vanhentunut voiman yksikkö, n. 9,81 \newton\ia Voima, joka vastaa 1 kg:n massaiseen kappaleeseen vaikuttavaa painovoimaa maapallolla. kilotonni ydinräjähteen voimakkuuden mittayksikkö, joka vastaa 1 000 000 kg \trotyyli\a kilta (historiassa) ammattikunta, jolla oli tarkka sisäinen järjestys; nykyisin monenlaisten yhdistysten nimitys Etäinen yhteys vanhaan merkitykseen on vielä esimerkiksi teknillisten yliopistojen ja korkeakoulujen opintosuuntakohtaisilla alayhdistyksillä, killoilla. kiltti skotlantilainen miesten hame; keskiajalla maa-alueesta maksettu vero; sellaisen veron maksaja kimaira eliö, jossa on perimältään erilaisia soluja Kimaira on kahden (tai useamman) perimältään erilaisen yksilön yhteensulautuma, yleensä kasvi. Myös asussa "kimeeri", joka on Kielitoimiston sanakirjassa rinnakkaismuotona. Aiemmin myös asussa "kimeera". Ehdotettu suomalaisempi vastine: "harhama". kimono japanilainen väljähihainen, pitkähelmainen vaate; sellaista jäljittelevä naisten puku tai pusero kineettinen liikkumista t. liikuttamista koskeva, liike- kinegrammi virheellinen nimitys eräänlaisille turva\hologrammeille(hologrammi)\ "Kinegram" on rekisteröity tavaramerkki mm. rahojen turvallisuutta lisääville teknisille tuotteille. Sitä on ruvettu virheellisesti käyttämään yleissanana, jolla tarkoitetaan etenkin seteliin painettua heijastuskuviota, joka näyttää erilaiselta eri kulmista katsottuna. kinemaattinen \kinematiikka\an kuuluva kinematiikka \geometrinen\ liikeoppi kinesioteippaus teippien kiinnittäminen iholle määrätavalla mm. kivun lievittämiseksi tai liikkuvuuden lisäämiseksi kinesteettinen liikkeen aistimusta koskeva, liikeaisti-, \kinestesia\- kinestesia liiketunto, liikeaisti, lihas- ja jänneaisti Ihmisen ja eläimen ne aistitoiminnot, jotka havaitsevat sen oman liikkumisen. kinetiikka liikeoppi (\fysiikan(fysiikka) osa-alue); \kemia\n ala (reaktiokinetiikka), joka tutkii \reaktio\iden nopeuksia ja \mekanismeja(mekanismi)\ Fysiikan osana kinetiikka tutkii voimia, jotka vaikuttavat kappaleiden liiketilan muutoksiin. kineto- liike-, liikkuva kinky [kiŋky t. kiŋki] \seksuaalisesti(seksuaalinen)\ poikkeava t. "erilaisia" kokemuksia etsivä kino elokuva\teatteri\ kioski pienehkö myyntitila; julkisessa tilassa oleva laite, josta saa yhteyden \netti\in Alkuperäisessä merkityksessä 'myyntikoju' sana on yleiskieltä ja oli jo vakiintunut, mutta merkitys on laajentunut ensin tarkoittamaan myös sisätiloissa toimivaa myymälää, jossa asioidaan ikkunan kautta. Myöhemmin sellaisiin myymälöihin rakennettiin myös tila, johon asiakkaat pääsevät, mutta kioski-nimitys säilyi. Lisäksi \datatekniikassa(datatekniikka)\ sana on saanut uuden merkityksen: tietokone tai vastaava laite, joka on esimerkiksi yleisessä kirjastossa tai virastossa (melko) vapaasti käytettävissä nettiyhteyksiin. kipsi \kalsium\\sulfaatti\, johon on sitoutunut vettä; \seebu\n vuota kirahvi eräs afrikkalainen pitkäkaulainen märehtijä (Giraffa camelopardalis, ehdotettu jaettavaksi useaksi lajiksi) kiro- käsi- kirologia käsitutkimus; sormikieli !LOGIA kiropraktiikka hoitotapa, jossa ulkoisesti käsitellään eräitä ruumiin kohtia, etenkin selkärankaa kiropraktikko \kiropraktiikan(kiropraktiikka)\ harjoittaja kirroosi (etenkin maksan) kovettumistauti kirurgi \kirurgia\an erikoistunut lääkäri kirurgia lääketieteellinen leikkaushoito kirurginen \kirurgia\an kuuluva; (kuvaannollisesti) äärimmäisen tarkka Koska kirurgia vaatii usein erittäin suurta tarkkuutta, on ruvettu käyttämään sellaisia ilmaisuja kuin "kirurgisen tarkka". kisälli opinkäynyt käsityöläismestarin apulainen (ammattikuntalaitoksen aikana) Ei varsinainen sivistyssana vaan laina ruotsista (gesäll), johon sana on tullut saksasta (Geselle). kitiini eräs aine (\polysakkaridi\), joka toimii useiden eliöiden tukiaineena Etenkin hyönteisten kuoressa mutta myös mm. sienten solunseinissä. kitsch [kitš] rihkama Sanaa käytetään useimmiten halveksivasti veistoksista, maalauksista yms., joita pidetään taiteellisesti arvottomina koriste-esineinä. Sana on \sitaattilaina\ saksasta. Myös suomalaistetussa asussa "kitsi". kitsi = \kitsch\ kiwi [kivi t. kiivi] = \kiivi\ klaani heimoyhteisö Skotlannissa t. Irlannissa; sukua laajempi yhteisö, jonka sanotaan polveutuvan yhdestä kantaisästä klaava metallirahan numeropuoli; sellaisen puolen jääminen ylös kolikkoa heitettäessä kladi eliökunnan sukupuun haara, joka sisältää kaikki samasta kantamuodosta polveutuvat lajit, myös sukupuuttoon kuolleet; (aik.) muistiinpanokirja, johon tehdään aikajärjestyksessä merkintöjä liiketapahtumista kladistiikka eliökunnan luokittelu \kladeihin(kladi)\ kladistinen \kladien(kladi)\ mukainen biologinen luokitus klamydia eräs bakteeri ja sen aiheuttama tauti, varsinkin sukupuolitautina klarinetti yksikkölehdykkäinen puupuhallin klassifikaatio luokitus klassifioida luokittaa, luokitella klassikko pysyvän, tunnustetun aseman saavuttanut taiteilija, filosofi tms. taikka teos; \antiikin(antiikki)\ "kultakauden" kirjailija tms.; antiikin tutkija klassillinen pysyvän, tunnistetun aseman kulttuurissa saavuttanut; tyypillinen, luonteenomainen, usein mainittu (esimerkki tms.); \antiikin(antiikin)\ kulttuuria koskeva Rinnakkaismuoto: "klassinen"; ks. huomautuksia sanansisäisistä lyhentymistä. Tässä sanassa voisi pidempää kirjoitusasua perustella sen lievällä vanhahtavuudella, joka sopii sanan merkitykseen. klassinen = \klassillinen\ klassisismi taidesuunta, joka jäljittelee \antiikin(antiikki)\ loistokauden tuotteita Myös asussa "klassismi". !ISMI klastinen (\geologia\ssa:) erillisistä kivenpalasista koostuva klaustrofobia suljetun paikan kammo (sairaalloisena pelkona) klausuuli pykälä (sopimuksessa tms.), erityisesti selittävä t. rajoittava lisäpykälä klaviatuuri (soittimen) koskettimisto klementiini eräs \sitrus\puu ja sen hedelmä Alkuperältään mahdollisesti \mandariini\n lajike tai sitten sen ja \pomeranssi\n risteymä. kleptomaani \kleptomania\n vallassa oleva kleptomania sairaalloinen, pakonomainen varastamishalu klerikaali pappisvallan kannattaja klerikaalinen papistoa tai kirkkoa koskeva klerikalismi pappisvaltaisuus klientilismi järjestelmä, jossa virkamiehillä on vastavuoroisiin palveluksiin perustuvia henkilökohtaisia suhteita julkisen vallan ulkopuolisiin toimijoihin ("\klientteihin(klientti)\") Klientilismiä on pidetty yhtenä lahjonnan muotona. !ISMI klientti (muinaisessa Roomassa ylimyksen) suojatti; asiakas; (\datatekniikassa(datatekniikka)\) käyttäjän puolesta asioita hoitava ohjelma Datatekniikassa "klientti" esiintyy englannin sanan "client" vastineena ja tarkoittaa etenkin ohjelmaa, joka tarjoaa käyttäjälle pääsyn johonkin palveluun; esim. \web\-selain on esimerkki klientistä; sanasto on vakiintumatonta, ja mm. sanoja "asiakas" ja "asiakasohjelma" sekä "klaientti" käytetään myös. kliimaksi huipentuma, huippukohta; (tyyliopissa) ilmaisu, joka nousee loppua kohti kliininen käytännöllistä lääkärintyötä koskeva (vastakohtana teoreettiselle); \klinikka\-; (kuvaannollisesti:) puhdas, pelkistetty, pelkkä, mielikuvitukseton Alkuperäisestä merkityksestä on johduttu kuvaannollisiin merkityksiin, kun "kliininen" on ymmärretty klinikan, sairaalan tms. puhtautta ja pelkistettyä sisustusta kuvaavaksi. klikki pieni, eristäytyvä, usein valtaa tavoitteleva t. käyttävä ihmisjoukko Sana on arkikielinen ja sävyltään paheksuva. klimakterium vaihdevuodet Ajanjakso, jolloin munasarjojen toimnta (\ovulaatio\t ja \estrogeeni\n tuotanto) heikkenee ja lopulta päättyy. Vrt. \menopaussi\, joka tarkoittaa klimakteriumin viimeistä vaihetta t. viimeisiä kuukautisia. klimatologia ilmasto-oppi, ilmastotiede !LOGIA klinikka opetussairaala t. sen osasto; ensiapuasema klinkkeri \keraaminen\ tuote, joka on poltettu niin kuumassa, että sen pinta on osittain sulanut sileäksi; kovaksi poltettu tiili tai laatta klisee kulunut sanontatapa; kuvalaatta !SH: klishee tai klišee. klitoris häpykieli Pieni paisuvaiskudosta sisältävä elin naisen virtsaputken aukon etupuolella. Klitoriksella on keskeinen merkitys naisen seksuaalisuudessa. kloaakki (eräiden eläinten) yhteissuoli, viemärisuoli; likaviemäri kloonata valmistaa \klooni\; tehdä kopio (erikoismerkityksissä) Tietokoneella tehtävässä kuvankäsittelyssä kloonaus tarkoittaa kuvan osan kopiointia tavalla, joka saa kopion rajat pehmeiksi niin, että tulos näyttää luonnolliselta. Tietokoneen kovalevyn kloonaus tarkoittaa levyn koko sisällön kopiointia toiselle levylle niin, että siitä voidaan saada nopeasti käyttöön toimintavalmis järjestelmä. klooni monisoluinen eliö, joka on kasvanut toisen yksilön yhdestä solusta, joka ei ole sukusolu; samasta solusta jakautumalla muodostuneiden solujen joukko; kuvaannollisesti: (toiminnallisesti) tarkka kopio Nykyisin "klooni" tarkoittaa ehkä tavallisimmin kokonaista eliötä, joka on kasvatettu yhdestä solusta, joka on käsitelty kehittymään kuten hedelmöitynyt munasolu. Sellainen klooni on \geeni\ensä suhteen täysin samanlainen kuin yksilö, jonka solusta se on kasvanut. Sanaa "klooni" on käytetty myös (vähättelevästi) tarkoittamaan ison tietokonevalmistajan tuotetta yksityiskohtaisesti jäljittelevää konetta. kloorata käsitellä \kloori\lla t. klooripitoisella aineella Esim. lisätä veteen klooria (taudinaiheuttajien tuhoamiseksi). Synonyymi: kloorittaa. Kemiassa "kloorattu hiilivety" tarkoittaa yhdistettä, joka on muodostunut hiilivedystä, kun kloori on korvannut siinä olevan vedyn kokonaan tai osittain; kielellisesti oikeampi nimitys olisi "kloorihiilivety", jota jossain määrin käytetäänkin mm. EU-teksteissä. kloori \halogeeneihin(halogeeni)\ kuuluva alkuaine, kemiallinen merkki Cl Joskus virheellisesti nimellä "kloriini" englannin sanan "chlorine" 'kloori' mukaan. klootti kirjankansien päällyskangas kloroformi eräs aiemmin yleinen (hengitettävä) nukutusaine, trikloorimetaani klorofylli lehtivihreä klosetti käymälä klovni pelle, ilveilijä (sirkuksessa tms.) klubi kerho; kerhotila klusiili umpiäänne Klusiilia äännettäessä ilmavirta hetkeksi katkeaa, koska äänne-elimet muodostavat sulkeuman. Esim. k, p ja t ovat klusiileja. klusteri ryväs, kasautuma, (löyhä) yhteenliittymä; (musiikissa) useista yhtäaikaisista, vierekkäisistä pienistä \intervalleista(intervalli)\ koostuva sävelryhmä Talousterminä "klusteri" tarkoittaa ajatusta toisiaan täydentävien yritysten ryppäästä, esimerkiksi yritystä, sen alihankkijoita ja näiden yhteyksiä. klusteroida muodostaa \klusteri\ knalli kova, pyöreäkupuinen miesten hattu knitteli ketju- tai kalikkasäe knock-out [nok-aut] tyrmäys (nyrkkeilyssä) knoppi hankala, usein jonkin "ansan" sisältävä kysymys; usein toistuva kysymys tenteissä tms. Johtuu ruotsin sanasta "knopp" 'nappi' eikä ole varsinainen sivistyssana (ei esiinny muissa kielissä). knoppologia (opiskelijakielessä, leikillisesti:) \knoppi\en tunteminen; kokoelma knoppeja ja niiden vastauksia; knoppien käyttö tenttikysymyksinä knowhow [nou-hau] osaaminen Tätä englannin sanaa on ruvettu käyttämään suomessa, koska ei ole tiedetty, että englannissa ei ole nasevaa sanaa ilmaisemaan osaamista vaan on sanottava esim. "to know how to", josta sitten on muodostettu substantiivi "knowhow" tai "know-how". Suomenkieliset sepitteet "tietotaito" ja "taitotieto" ovat siis tarpeettomia. koaguloitua juoksettua, hyytyä Ensisijaisesti lämmön t. \kemikaali\en aiheuttamista muutoksista valkuaisaineissa, jossa rakenne muuttuu kiinteämmäksi. koaksiaalinen sama-akselinen, saman akselin ympärillä olevaa Sanaa on käytetty erityisesti koaksiaali\kaapeli\sta eli kaapelista, jossa on yhteisen "ytimen" ympärillä olevia (\data\)johtoja. koala pussikarhu Pussieläimiin kuuluva, pientä karhua muistuttava eläin. Kielitoimiston sanakirjan mukaan taivutetaan kuten sanaa "kala" (esim. monikon genetiivi "kalojen" tai harv. "kalain"), mutta todellisuudessa taivutus noudattaa kolmitavuisten sanojen kuten "omena" mallia (esim. monikon genetiivissä useita vaihtoehtoja, mm. "koaloiden"). koalitio liittoutuma, liittouma, (tilapäinen) liitto Etenkin poliittisten puolueiden hallitusyhteistyötä varten solmima liitto. koanosyytti kaulussiimasolu kobra [koobra] silmälasikäärme, eräitä myrkkykäärmelajeja Usein myrkyllisyyden ja vaarallisuuden vertauskuvana. kodeiini eräs lääkeaine, vaikutukseltaan huumaava ja kipua lievittävä kodifikaatio \kodifiointi(kodifioida)\; kodifioinnin tulos kodifioida koontaa, yhtenäistää lainsäädäntöä kokoamalla erillisiä lakeja ja sääntöjä järjestelmälliseksi kokonaisuudeksi, koodeksiksi kofeiini eräs piristävä aine, jota on mm. kahvissa, teessä ja joissakin virvoitusjuomissa kognitiivinen [koŋnitiivinen] tiedollinen, tiedon ja ymmärryksen alaan kuuluva; tajunnallinen kognitio [koŋnitio] tajunta, etenkin tajunnan sisältö kokonaisuutena kognitivismi oppimis\teoreettinen\ suuntaus, jonka mukaan ihminen muodostaa saamansa tiedon perusteella maailmasta ja sen ilmiöistä sisäisiä malleja, jotka vaikuttavat oppimiseen koheesio koossapysyvyys t. sitä aiheuttavat voimat Erityisesti fysiikassa: \molekyyli\en väliset sidosvoimat t. niiden vaikutus. koherenssi kiinteys, yhtenäisyys, koossapysyvyys; yhteensopivuus \Fysiikassa(fysiikka)\ erityisesti: aaltoliikkeen erilaisten osien samanvaiheisuus (joka on mm. edellytys \interferenssi\lle). koherentti sellainen, jolla on suuri \koherenssi\; samakantainen (mittayksikkö) Mittayksiköt ovat koherentteja, jos on muodostettu toisistaan käyttämättä minkäänlaisia kertoimia. SI-yksiköt ovat koherentteja. kohortti muinaisen Rooman armeijan yksikkö, \legioona\n kymmenesosa; väestö- ja lääketieteessä: jonakin ajanjaksona syntyneiden t. muun ehdon täyttävien ihmisten joukko, jonka myöhempää kehitystä tutkitaan kokaiini eräs huume ja lääke, jota saadaan kookapensaan lehdistä kokainisti [koka'inisti] \kokaiini\a huumeena käyttävä ihminen kokardi lakin etuosaan kiinnitettävä sotilaan t. virkailijan tunnusmerkki koketeerata keimailla, keikailla koketteria keimailu, keikailu koketti keimailija, keikailija; (vaatteen) kaarroke Kaarroke on vaatteeseen (esim. paitaan) kuuluva, usein kaksinkertainen hartia- tai vyötärökappale, joka antaa tukevuutta ja johon (tavallisesti poimutettu tai laskostettu) miehusta kiinnitetään. kokki pyöreä, pallomainen \bakteeri\ kokumi kuudes perusmaku (eräiden käsitysten mukaan), 1980-luvulta alkaen on esitetty, että viiden perusmaun (ks. \umami\) lisäksi on kokumi, jota sanotaan olevan ainakin kampasimpukoissa, sipulissa ja valkosipulissa ja joka aiheuttaa suuntäyteisyyden tunnun. kola kolajuoma, eräiden hiilihapotettujen virvoitusjuomien nimitys Kolajuomat, arkikielessä kolat, ovat ruskeita ja makeutettuja ja sisältävät erilaisia kasvisuutteita, joissa on mm. \kofeiini\a. Nimi johtuu \koolapähkinä\stä, mutta kirjoitusasu on lyhytvokaalinen lähinnä siksi, että se perustuu tuotemerkkeihin kuten Coca-Cola ja Pepsi-Cola. koleerikko tarmokas- ja kiivasluonteinen, \koleerinen\ ihminen koleerinen tarmokas- ja kiivasluonteinen; alkujaan eräs \temperamentti\tyyppi kolera eräs kulkutauti, Vibrio cholerae -bakteerin aiheuttama suolistotauti; eräs perunan bakteeritauti, tyvimätä kolesteroli eräitä ihmisen ja eläinten solukalvoissa esiintyviä aineita Kolesterolin saostuminen verisuonten seinämiin aiheuttaa \ateroskleroosi\a. Kemialliselta rakenteeltaan \steroli\. Sana "kolesteroli" on alkujaan yhdyssana mutta ääntyy yleensä yhtenäisenä sanana (sivupaino ro-tavulla) ja esiintyy joskus myös lyhentyneenä muotoon "kolestroli". Sanan lopun kirjoitusasu on ns. !OLI-säännön mukainen. kolhoosi (hist.) \kollektiivi\tila Neuvostoliitossa kolibakteeri eräs yleinen suolisto\bakteeri\, Escherichia coli Kolibakteerien esiintymistä esimerkiksi vedessä käytetään mittarina arvioitaessa, missä määrin vedessä voi olla ulosteperäisiä saasteita. koliikki ähky, vatsakipu, erit. pikkuvauvojen tuntemattomasta syystä johtuva kipuilu, ns. kolmen kuukauden koliikki kollaasi eri aineksia yhdistelemällä tehty kooste (kuvataiteessa, musiikissa t. kirjallisuudessa) !SH: kollaashi tai kollaaši. kollaboraatio yhteistyö, yhteistoiminta kollaboraattori avustaja, apulainen; vihollisen kanssa yhteistyössä oleva henkilö etenkin miehitetyssä maassa, yhteistoimintamies kollaboratiivinen yhteistoiminnallinen, yhteistyöhön perustuva kollaboratööri (vanh.) yhteistoimintamies, \kollaboraattori\ kollageeni tukikudoksen säiemäinen valkuaisaine kollapsi lysähdys, romahdus, äkillinen heikentyminen; kokoonpainuminen; (paperinvalmistuksessa) kuitujen litistyminen kollega [kolleega t. kollega] virkaveli, saman alan ihminen Sanan virallisessa asussa on yksi e, mutta se usein ääntyy pitkänä. kollegi = \kollegio\ kollegiaalinen virkaveljien kesken vallitseva t. tehtävä; \kolleginen\ Sanaa käytetään erityisesti \kollegio\issa noudatettavista päätöksenteko- ja muista menettelyistä, vastakohtana yksittäisten virkamiesten päätöksille; sopivampi nimitys niille olisi "kolleginen" Erityisesti "kollegiaalinen äänestys" voi tarkoittaa joko yleensä kollegiossa äänestämistä tai erityistä äänestystapaa, jossa kollegion virkaiältään nuorin lausuu kantansa ensin, sitten seuraavaksi nuorin jne. ja tulokseksi tulee eniten ääniä saanut kanta. Tähän menettelyyn saattaa kuulua myös se, kannanoton osana pidetään sille esitettyä perustelua, jolloin enemmistön kanta saattaa jäädä häviölle, jos eri ihmiset ovat esittäneet kannalleen eri perustelut. Tästä on lähtöisin puhe yhtymisestä toisen lausumaan kantaan, joka tarkoittaa alkujaan, että kannatetaan samaa ratkaisua samoin perustein. kolleginen \kollegio\ssa noudatettava (menettely); vrt. \kollegiaalinen\ kollegio virastoa johtava monijäseninen, kokouksissa päätöksensä tekevä hallintoelin; virasto Erityisesti vastakohtana päällikkövirastolle, jolla on yksilöjohto. Etenkin arkikielessä usein muodossa "kollegi". kollektiivi yhteisö, ihmisjoukko; \kolhoosi\; ryhmäsana, ryhmää tarkoittava sana kollektiivinen yhteisöä, \kollektiivi\a koskeva; kollektivismi yhteisomistusta ja keskitettyä ohjausta kannattava poliittinen t. aatteellinen suunta (yleisesti) !ISMI kollektivisoida tehdä \kollektiivi\seksi; erityisesti: saattaa yhteisomistukseen Sanaa käytetään varsinkin Neuvostoliitossa 1920- ja 1930-luvulla toteutettua maatalouden kollektivisointia. Myös: kollektivoida t. kollektiivistaa. kolli matkatavarayksikkö t. rahtitavarayksikkö Eri sana kuin uroskissaa tarkoittava "kolli". kollisio yhteentörmäys kolloidi hiukkanen, joka kuuluu hienojakeiseen aineeseen, joka on sekoittunut toiseen aineeseen, jonka hiukkaskoko on vielä pienempi Kyseessä olevat aineet ovat nesteitä, kutsutaan seosta \emulsio\ksi. kolloidinen hyytelömäisessä tai liimamaisessa tilassa oleva, \kolloideja(kolloidi)\sisältävä kollokvio erityisesti järjestetty tieteellinen keskustelutilaisuus Kollokvio on yleensä pienimuotoisempi ja aihepiiriltään rajatumpi kuin tieteellinen \konferenssi\, joka on enemmänkin esitelmien kokonaisuus kun taas kollokviossa on valmisteluja alustuspuheenvuoroja. Käytännössä kollokvion ja konferenssin ero on usein vain nimityskysymys. kolofoni kirjan tms. lopussa oleva selostus kirjan synnystä yms., esipuhetta vastaava; havupuun hartsi kolografia paksunsuolen röntgenkuvaus kolonia siirtokunta, siirtomaa; yhdyskunta kolonialismi siirtomaiden valloitus ja hyväksikäyttö t. sellaista kannattava aate Sanaa on käytetty etupäässä paheksuvassa tarkoituksessa. !ISMI kolonisaatio asuttaminen, varsinkin siirtokuntien perustaminen kolonna marssirivistö (joka on järjestetty yhden johtajan alaisuuteen) Ilmaisu "viides kolonna" tarkoittaa valtiossa, järjestössä tms. olevaa ryhmittymää, joka on valmis liittymään vihollisiin. Alkujaan se tarkoitti Espanjan sisällissodan aikana tasavaltalaisten hallitsemassa Madridissa toimivia tasavaltalaisten vastustajia, joiden sanottiin muodostavan viidennen kolonnan, kaupunkia kohti etenevien neljän kolonnan lisäksi. kolonni rakennuksen pyöreä kannatinpylväs; onton pylvään tapainen kemian tekniikan laite kolonoskopia paksusuolen tähystys koloratuuri nopea, koristeellinen sävelkulku kolorismi maalaustaiteen suuntaus, jossa painotetaan värien käyttöä koloristi taitavasti värejä käyttävä; ilmaisunsa etenkin värien käyttöön perustava taidemaalari kolossaalinen valtava, suunnaton kolossi jättiläispatsas; valtavan suuri rakennelma kolportööri kuljeskeleva kirjojen ja lehtien kaupustelija, varsinkin uskonnollisen tai aatteellisen kirjallisuuden myyjä kolumni lehden vakinaisen kirjoittajan lyhyehkö, yleensä ajankohtaista aihetta käsittelevä kirjoitus, jolle yleensä on lehdessä vakiopaikka; sarake; sivun lados; sivuotsikko kolumnisti \kolumni\en kirjoittaja kombinaatio yhdistelmä; yhdistely, \kombinointi(kombinoida)\ \Matematiikassa(matematiikassa)\ erityisesti: äärellisen joukon osajoukko, siis alkioiden yhdistelmä, jossa järjestykseen ei kiinnitetä huomiota. kombinaatti (suurehko) yhtymä, jossa on teollisuus- ja muita tuotantoyksiköitä (varsinkin ent. Neuvostoliitossa) kombinatorinen \kombinaatio\ita koskeva t. niihin perustuva kombinoida yhdistää, yhdistellä (etenkin erilaisia aineksia, esineitä tms.) kombo (arkik.) yhdistelmä, \kombinaatio\, kooste komedia huvinäytelmä komedienne huvinäytelmien näyttelijätär komeetta eräänlainen aurinkoa tai muuta tähteä kiertävä taivaankappale, pyrstötähti; (kuvaannollisesti:) nopeasti julkisuuteen noussut ihminen komendantti paikkakunnalla tai laitoksessa hallinnosta ja järjestyksestä vastaava upseeri komiikka \koominen\ taide; (tapahtumien) koomisuus komisario eräs poliisipäällystön virkanimike Aiemmin ja leikillisesti myös "komisarius". komissaari (korkea) virkamies, jolle on annettu erityisala hoidettavakseen Neuvostoliitossa kutsuttiin eräässä vaiheessa ministereitä kansankomissaareiksi. Nykyisin sanan tunnetuin merkitys viittaa Euroopan unionin komissaariin eli EU:n \komissio\n jäseneen, joka hoitaa määrättyä (laajaa) toimialuetta. Aiemmin myös \komisario\n nimityksenä oli "poliisikomissaari". komissariaatti \komissaari\n virka t. virasto (vars. Neuvostoliitossa) komissio toimikunta; valtuuskunta; eräänlainen (EU:n) hallitus; eräänlainen toimeksianto t. siitä maksettava palkkio Erityisesti: Euroopan unionin komissio, virallisesti Euroopan komissio, joka on luonnehdittavissa lähinnä EU:n hallitukseksi, joskin se jakaa hallitusvallan ministerikokousten kanssa. Komissiokauppa tarkoittaa, että joku (\komitentti\) on sopinut toisen (\komissionääri\n) kanssa, että tämä käy kauppaa omissa nimissään, mutta komitentin lukuun. Komissiokaupasta komissiönäärille maksettavaa palkkiota kutsutaan usein komissioksi. komissionääri asiasmies, joka toimii päämiehen lukuun, mutta omissa nimissään; (virheellisesti:) \komissaari\ Vanhastaan "komissionääri" tarkoittaa kaupallista edustajaa, joka hoitaa \komissio\ta ei esiintyy asiakkaisiin päin omien liiketunnustensa alla mutta oikeudellisesti vain välittää kaupan päämiehen ja asiakkaan välillä. Nykyisin sana esiintyy myös komissaaria (englanniksi commissioner tarkoittamassa käännösvirheen takia. komitatiivi eräs suomen kielen sijamuoto, ilmaisee kenen t. minkä kanssa jotain tehdään, esim. "puolisoineen" Aina monikkomuotoisena ja melko harvinaisena. Varsinainen pääte on -ne-, jota edeltää monikon tunnus -i- ja seuraa (useimmiten) omistusliite. Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: seuranto. komitea (korkean tason) toimikunta, valiokunta komitentti \komissio\kaupan osapuoli, jonka lukuun myynti tapahtuu komittoida sitoa, varata (esim. rahoja johonkin tarkoitukseen) Tavallisimmin (talousalan kielessä) \partisiippi\na "komittoitu" tarkoittamassa sidottua eli määrätarkoitukseen varattua rahaa tai luotonnosto-oikeutta. komittoitua sitoutua (esim. henkisesti johonkin tavoitteeseen tai aatteeseen) kommandiittiyhtiö yhtiömuoto, joka on avoimen yhtiön ja osakeyhtiön välimuoto Kommandiittiyhtiössä osa yhtiömiehistä vastaa henkilökohtaisesti yhtiön sitoumuksista (kuten avoimessa yhtiössä), osa on mukana vain sijoittamallaan pääomalla (kuten osakeyhtiössä). kommanditääri \kommandiittiyhtiö\n äänetön yhtiömies kommando erikoistehtäviin koulutettu iskujoukko; sellaisen jäsen kommentaari lain, kirjan tms. sisältöä yksityiskohtaisesti selittävä ja \kommentoiva(kommenoida)\ teos; \kommentti\ kommentaattori tulkintojen ja huomautusten (\kommentti\en) esittäjä kommentoida esittää \kommentti\ kommentti huomautus, kannanotto; selitys, tulkinta Raja tekstin, tapahtumien tms. selittämisen ja kantaaottavien huomautusten välillä on usein epäselvä, ja varsin usein "kommentti" sisältää kumpiakin aineksia. Lisäksi selittäminen voi tarkoittaa toisen sanojen tulkitsemista mutta myös omien tekojen tai sanojen selittämistä (t. selittelyä); ilmaisu "en kommentoi" viitannee yleensä jälkimmäiseen. Tietokoneohjelmoinnissa kommentti tarkoittaa ns. lähdekielisessä ohjelmassa itsessään olevaa (yleensä lyhyttä) selitystä ohjelman jonkin kohdan tarkoituksesta, ideasta tms.; kommentit erotetaan ohjelmakoodista jollain sovitulla merkintätavalla. kommodori (Suomessa:) eräs merivoimien upseerinarvo, vastaa everstiä; (muualla:) laivasto-osaston tilapäinen päällikkö; pursiseuran esimies kommunikaatio viestintä; \data\nsiirto Joskus käytetään vastinetta "tiedonvälitys", mutta kommunikaation käsite yleismerkityksessään sisältää myös tunteiden, toiveiden yms. esittämisen. Englannin sanan "communications" käyttöä jäljitellen on sanaa "kommunikaatio" (ja sanaa "viestintä") ruvettu käyttämään myös teknisessä merkityksessä, joka tarkoittaa datansiirtoa yleisesti etenkin toimialana. kommunikaattori kehittynyt langattoman puhelinverkon tekniikkaa käyttävä (matka)viestin kommunikatiivinen viestinnällinen, \kommunikaatio\ta koskeva kommunikea virallinen tiedonanto (esim. poliittisten johtajien tapaamisesta) kommunikoida viestiä, harjoittaa \kommunikaatio\ta kommunismi eräs tuotantovälineiden (ja usein muunkin) yhteisomistusta ajava aatesuunta ja sen toteutus; sen mukainen yhteiskunnan ihannetila Sanalla on tarkoitettu monenlaisia oppeja, alkaen haaveilevasta ns. \utopistisesta(utopismi)\ sosialismista, mutta 1800-luvulta alkaen ja erityisesti 1900-luvulla se tarkoitti \marxismi\a ja sen toteutusta Venäjällä, Kiinassa ym. Sanaa käytettiin yleisesti myös vasemmistolaisuudesta yleensä etenkin leimaavana sanana. !ISMI kommunitaarinen \kommunaristinen(kommunitarismi)\ kommunitarismi teoria ja aatesuunta, joka korostaa yhteisöllisyyttä Ks. esim. Sirkku Hellsten: Amerikkalainen Kommunitarismi ja 'Kolmas Poliittinen Tie'. !ISMI kommutatiivinen vaihdannainen, vaihdantalakia noudattava Matematiikassa \operaattori\a ¿ sanotaan kommutatiiviseksi, jos pätee a¿b = b¿a kaikilla a:n ja b:n arvoilla. kommutoida tehdä \kommutaatio\(ita); kääntää sähkövirran suunta; (matematiikassa:) olla \kommutatiivinen\, noudattaa vaihdantalakia kommuuni yhteisö (eräissä erikoismerkityksissä) Mm.: yhteisasumisen muoto, jossa tyypillisesti joukko nuoria vuokraa ison asunnon ja johon saattaa liittyä erilaisia yhteistalouden muotoja; "Pariisin kommuuni" 'Pariisissa v. 1871 kaksi kuukautta vallassa ollut vallankumoushallitus'; Neuvostoliitossa eräiden poliittisten muodostelmien nimityksissä, esim. "Karjalan työkansan kommuuni" 'Venäjän-Karjalaan v. 1920 perustettu hallintoalue'. kompakti tiivis, yhtenäinen, osat pienessä tilassa sisältävä; (mat.) joukko, joka on rajoitettu ja sisältää kaikki reunapisteensä komparaatio vertailu, etenkin kieliopissa vertailuasteiden muodostus, \komparointi(komparoida)\ komparatiivi \adjektiivi\n yksi vertailumuoto, osoittaa ominaisuuden suurempaa t. melko suurehkoa määrää Esim. "suurempi", "kauniimpi". Komparatiivi voi osoittaa myös suurehkoa määrää ilman varsinaista vertailua, joskin tällaista on suomessa pidetty vierasvoittoisuutena. Aikoinaan ehdotettu suomennos: voittoaste. komparatiivinen vertaileva komparoida muodostaa \adjektiivi\sta vertailuasteita (\komparatiivi\ ja \superlatiivi\) kompatiibeli yhteensopiva Jonkin kanssa toiminnallisesti yhteensopiva. kompatibiliteetti yhteensopivuus, \kompatiibeli\us kompensaatio hyvitys, korvaus (esim. menetetystä edusta tai vastakauppa) kompensatorinen hyvittävä, \kompensaatio\ta antava kompensoida hyvittää, antaa \kompensaatio\ta kompetenssi (asiantuntijan tms.) pätevyys; (tuomioistuimen, viraston tai virkamiehen) toimivalta, oikeus ratkaista jokin asia; kielenpuhujan sisäistämä kielen järjestelmä; alkiokudoksen kyky reagoida \induktori\in Kaksi ensimmäistä merkitystä ovat siis erilaiset (toinen koskee osaamista, toinen muodollista valtuutta tehdä jotain) ja voivat haitallisesti sekaantua toisiinsa, joten selvyyden takia sanat "pätevyys" ja "toimivalta" ovat parempia. Kielentutkimuksessa kompetenssilla tarkoitetaan kieltä osaavan ihmisen, varsinkin kieltä äidinkielenään puhuvan, sisäistä kykyä käyttää kieltä oikein ilman tietoista harkintaa. Usein sillä tarkoitetaan erityisesti kykyä erottaa kieleen kuuluvat ja kielenvastaiset muodot toisistaan. kompetentti sellainen, jolla on \kompetenssi\ (tavallisesti siis: pätevä) kompilaatio yhdistelmäteos, varsinkin eri kannanottojen tai eri teoksista otettujen otteiden yhdistelmä kompiloida laatia yhdistelmäteos (\kompilaatio\) kompleksi yhdistelmä, erilaisista osista koostuva kokonaisuus; sielunelämää häiritsevä miellesikermä, esim. alemmuudentunne Matematiikassa kompleksiluku tarkoittaa lukukäsitettä, jossa luku on kahden \reaali\luvun parina (a,b), jollaisille on määritelty joukko laskutoimituksia; etuliite kompleksi- tarkoittaa matematiikassa yleensä samaa kuin kompleksiluku-. kompleksinen mutkikas; \kompleksi\n muodostava komplementaarinen täydentävä, täydeksi tekevä; vastakkainen merkityksessä 'kaikki muu', \komplementti\na toimiva; (\filosofia\ssa) sellainen, jossa vastakohdat edellyttävät toisiaan komplementti täydennys; kaikki, mikä on jonkin osan ulkopuolella jossakin kokonaisuudessa; eräs tuoreessa veriherassa esiintyvä \proteiini\ryhmä Esimerkiksi kulman komplementtikulma on sellainen kulma, joka lisättynä kyseiseen kulmaan tuottaa suoran kulman (90°). Joukko-opissa joukon A komplementti koostuu niistä jonkin oletetun perusjoukon alkioista, jotka eivät kuulu A:han. Komplementtiväreiksi sanotaan vastavärejä eli värejä, joiden yhdistämisestä valon väreinä syntyy valkeaa, esim. sininen ja oranssi. komplikaatio asian mutkistuminen, lisävaikeus; lääketieteessä sairauteen liittyvä lisätauti t. vamma tai synnytyksessä hoitoa vaativa poikkeustilanne; kellossa näkyvä tieto, joka ei kuulu ajan näyttämisen perustoimintoon komplisoida mutkistaa, muuttaa mutkikkaammaksi komplisoitua mutkistua, muuttua (odotettua) mutkikkaammaksi komponentti (valmis) rakenneosa; yksi johonkin vaikuttavista seikoista; (matematiikassa) \vektori\n \projektio\ jonkin akselin suuntaan Yhteistä merkityksille on ajatus jonkin kokonaisuuden osasta, usein siten, että kokonaisuus on ajateltavissa komponenttiensa summaksi. Tekniikassa komponentti kuitenkin usein tarkoittaa vain valmista laitetta, ohjelmakoodia tms., joka voidaan liittää osaksi isompaa kokonaisuutta kuin rakennuspalikka. komposiitti kahden tai useamman \materiaali\n yhdistelmä, jossa ainekset toimivat yhdessä mutta eivät ole liuenneet eivätkä sulautuneet toisiinsa, etenkin muovin ja kuidun yhdistelmä; kokonaisuus, joka koostuu \komponenteista(komponentti)\ kompositio kokoonpano, sommittelu, rakenne; suunnitelma sellaiseksi; yhdistäminen, yhdistely; yhdistelmä; sävellys komposti rakennelma eloperäisten jätteiden muuttamiseksi mullaksi Joskus sanan selitetään tarkoittavan samaa kuin "tunkio", mutta sanaan "komposti" sisältyy ajatus jätteiden hallitusta maaduttamisesta, usein erityisen kompostointiastian avulla, mutta kyseessä voi olla myös hoidettu avokomposti. kompostoida panna \komposti\in t. tehdä kompostiksi kompostori laite, jolla saadaan aikaan \komposti\ komppania eräiden aselajien perusyksikkö; yhtiö, yhtymä, seura Jalkaväen komppanian vahvuus on tyypillisesti noin 200 miestä. komppi säestys, taustarytmi Perussoitto, joka säestää musiikkikappaleen melodiaa tai jonkin instrumentin sooloa. kompressio puristus, puristaminen t. puristuminen kompressori kaasunpuristin (esim. jääkaapin koneiston osa) kompromettoida saattaa huonoon valoon, epäilyksenalaiseksi kompromissi sovitteluratkaisu kompulsio pakkotoiminto; sellaisia aiheuttava pakkomielle, \obsessio\ kompulsiivinen pakkomielteinen, pakkomielteen aiheuttama t. pakkomielteen vallassa oleva, pakko-, \kompulsio\- komtuuri hengellisen ritarikunnan aluepäällikkö Ritarikunnalle kuuluneen maatilan tai linnan päällikkö ja sitä ympäröivän isohkon alueen hallitusmies. kondensaattori laite sähkön varaamiseksi kondensoida väkevöidä (haihduttamalla vettä tms.) kondensori valoa kokoava linssi t. linssiyhdistelmä; lauhdutin kondiittori sokerileipuri, makeita leivonnaisia tekevä leipuri konditionaali \verbi\n eräs tapaluokka, "ehtotapa", esim. "olisin" Esittää usein tekemisen, tapahtumisen tai olemisen jostakin ehdosta riippuvaisena tai (jonkin ehdon täyttymättömyyden takia) epätodellisena ("olisin tehnyt"). Konditionaalia käytetään kuitenkin myös mm. vain kohteliaisuusmuotona (esim. "haluaisin..."), jolloin tosin voidaan ajatella jonkinlainen julkilausumaton ehto ("jos se teille sopii") taustalle. konditionaalinen ehdollinen; \konditionaali\muotoinen konditoria \kondiittori\n myymälä ja siihen ehkä liittyvä kahvila kondomi siittimen ylle vedettävä, ohuesta kalvosta tehty suojus Käytetään yhtäältä raskauden estämiseen, toisaalta sukupuolitautien tarttumisen estämiseen. kondominaatti [kon-dominaatti] (alueen) yhteishallinta, yhteishallintoalue kondottieeri palkkasoturijoukon päällikkö (Italiassa 1300 - 1500-luvulla) kondro- rusto- konduktööri junailija; aiemmin myös: raitiovaunun rahastaja kondylooma visvasyylä konfederaatio liittoutuma, (löyhähkö) liitto; erityisesti (usein isolla alkukirjaimella): Yhdysvalloista 1860-luvulla eronneiden valtioiden liitto, etelävaltiot konferenssi laaja, yleensä kansainvälinen neuvottelukokous tai tieteellinen kokous konfiguraatio \konfiguroinnin(konfiguroida)\ tulos; konfigurointi toimintana konfiguroida tehdä valinnat vaihtoehtojen välillä esimerkiksi laitteistoa tilattaessa tai ohjelman asetuksissa Laitteiston konfigurointi tarkoittaa ennen muuta sen päättämistä, mitä laitteita siihen hankitaan, esim. hankitaanko tietokoneeseen kirjoitin ja jos niin millainen. Ohjelman konfigurointi tehdään (ja on ehkä pakkokin tehdä) ohjelmaa tietokoneeseen asennettaessa, mutta useimmiten asetuksia voi myöhemmin muuttaa eli ohjelma voidaan konfiguroida uudelleen. \Datatekniikan(datatekniikka)\ \jargon\issa usein: konffata. konfirmaatio ripillepääsy, ensimmäinen ehtoollisellakäynti; vahvistaminen Kirkon opin mukaan konfirmaatio on kasteenliiton vahvistaminen. Sanaa käytetään jossain määrin myös muissa yhteyksissä vahvistamisesta, varmentamisesta, esim. väitteen todeksi tai todennäköiseksi osoittamisesta. konfirmatorinen vahvistusta etsivä konfirmoida päästää ripille eli \konfirmaatio\on; vahvistaa konfiskaatio omaisuuden ottaminen (etenkin: valtiolle rikoksen takia) t. sitä merkitsevä päätös, menetetyksi julistaminen konfiskatorinen \konfiskaatio\ta merkitsevä konfiskoida suorittaa \konfiskaatio\ konflikti selkkaus, kiista, ristiriita Joskus "konflikti" on kaunisteleva nimitys sodalle, jota ei haluta tunnustaa varsinaiseksi sodaksi. konformaatio \molekyyli\n vapaasti kiertyvien osien keskinäinen asento konformismi mukautuminen vallitsevaan suuntaukseen !ISMI Sana "konformisti" tarkoittaa myös erityisesti Englannin protestantteja, jotka hyväksyivät Elisabet I:n aikana \anglikaanisuuden(anglikaaninen)\. konfrontaatio vastakkaisuus, vastakkainasettelu; ristikuulustelu konfrontoida asettaa vastakkain; ristikuulustella konfutselaisuus vanha kiinalainen elämänkatsomus, johon liittyy uskonnon piirteitä Tämä on vanha suomenkielinen nimitys. Uudempi, nykyisin hiukan yleisempi on "kungfutselaisuus". konglomeraatti [koŋlomeraatti] kivilaji, joka on syntynyt sorasta iskostumalla; monialayhtymä, monella toimialalla toimiva yritysyhtymä Sanaa käytetään myös muuten (näennäis)kuvaannollisesti, esim. tarkoittamaan erilaisten ainesten yhdistelmää. kongressi [koŋressi] (laaja) kansainvälinen neuvottelukokous; kansanedustuslaitos eräissä maissa, mm. Yhdysvalloissa Yhdysvaltain kongressissa on kaksi \kamari\a: \senaatti\ (Senate) ja edustajainhuone (House of Representatives). Useissa maissa (mm. Intiassa) on kongressipuolue-niminen puolue, jonka nimi on tarkoitettu viittaamaan laajapohjaisuuteen. kongruenssi [koŋruenssi] yhteneväisyys, yhdenmukaisuus, mukautuvuus Kieliopissa: sanan mukautuminen toisen sanan muodon mukaan, esim. määritteen mukautuminen pääsanan sijamuotoon ja lukuun. (Esim. suomessa: "hyvän miehen", "hyville miehille"; mutta englannissa ilman kongruenssia: "a good man's", "to good men".) Matematiikassa: \geometria\ssa kuvioiden yhtenevyys; lukuteoriassa eräs jaollisuuteen perustuva käsite. kongruentti [koŋruentti] yhteneväinen, yhdenmukainen, mukautuva, \kongruenssi\ssa oleva kongruoida [koŋruoida] mukautua, olla \kongruenssi\ssa konioosi pölykeuhko konjakki Ranskassa Cognacin maakunnassa valmistettu viinistä tislattu väkijuoma. Vrt. \brandy\. konjektuura (turmeltuneen tekstin) oletettu lukutapa konjektuuri olettamus, jota pidetään todennäköisesti oikeana (tieteessä), otaksuma Etenkin matematiikassa konjektuuriksi sanotaan yleistä väitettä, jonka oletetaan olevan tosi, koska se on havaittu todeksi suuressa määrässä tapauksia, mutta jota ei ole onnistuttu todistamaan. konjugaatio \verbi\n taivutus; sellaisen taivutuksen luokka; yksisoluisten eliöiden välinen perimäaineksen vaihto Useiden kielten kieliopeissa puhutaan I, II jne. konjugaatiosta, jolloin tarkoitetaan verbien taivutusluokkia eli taivutuskaavoja, konjugaation tapoja. Monet yksisoluiset eliöt kuten \bakteeri\t vaihtavat tumien osia, mikä merkitsee perimäaineksen vaihtoa ja tuottaa uusia \geeni\yhdistelmiä, t.s. ajaa osittain saman asian kuin varsinainen sukupuolinen lisääntyminen. konjunktiivi \verbi\en eräs tapaluokka useissa kielissä, \subjunktiivi\ Konjunktiivia käytetään mm. usein alistetuissa sivulauseissa sekä ehtolauseissa suomen \konditionaali\n vastineena. Vanhastaan on kieliopeissa käytetty konjunktiivi-nimitystä, mutta viime vuosikymmeninä on subjunktiivi-nimi yleistynyt mm. englannin ja ranskan vaikutuksesta. konjunktio sidesana, esim. "ja", "kun", "että"; sanaa "ja" vastaava \looginen\ \operaattori\ t. sillä muodostettu lauseke; tähtitaivaan ilmiö, jossa \planeetat(planeetta)\ tai tähdet näyttävät olevan hyvin lähekkäin konjunktuuri suhdanne konkaavi kovera konkistadori Amerikan espanjalainen valloittaja konklaavi suljettu kokous Varsinkin kokous, jossa \kardinaali\t valitsevat uuden paavin ja joka ei pääty, ennen kuin on päästy yksimieliseen päätökseen. konkludenttinen (käyttäytymisestä tms.) pääteltävissä oleva, hiljainen Oikeustieteessä konkludenttiseksi eli hiljaiseksi kutsutaan sopimusta, jota ei ole nimenomaisilla lausumilla tai asiakirjoilla tehty mutta joka katsotaan osapuolten käyttäytymisellään tarkoittaneen tehdä (ja tehneen). Vastaa suunnilleen käsitettä "\implisiittinen\". konklusiivinen päätelmää ilmaiseva; sitova, ratkaiseva Kieliopissa konklusiivisiksi kutsutaan sellaisia \konjunktioita\ kuin "joten". konkordaatti katolisen kirkon ja jonkin valtion välinen sopimus (kirkon ja valtion suhteesta) konkordanssi yhdenmukaisuus, vastaavuus; luettelo t. tilasto sanojen t. asioiden esiintymistä tekstissä Ensin mainittu merkitys esiintyy etenkin geologiassa, jossa sana tarkoittaa kivi- tai maalajikerrosten yhdensuuntaisuutta eri kerrostumissa. Toinen merkitys esiintyy tekstien tutkimuksessa, jossa konkordanssi voi olla luettelo teoksen (esim. Raamatun) kohdista, joissa jokin sana tai asia esiintyy, tai vain luettelo kaikista tekstissä esiintyvistä sanoista tai sellainen luettelo, jossa on myös tiedot esiintymien määristä. konkreettinen todellinen, esineellinen, aistein havaittava, kouriintuntuva; eräiden taidesuuntien nimi Vastakohta: \abstraktinen\. Usein sanaa "konkreettinen" käytetään vain vahvistavana, jonkin asian (väitettyä) todellisuutta korostavana, esim. "saimme konkreettisen todisteen". Hegelin filosofiassa konkreettinen tarkoittaa yhteyksiinsä kuuluvaa, irrallisen, erillisen vastakohtana. Konkreettinen musiikki on luonnonäänien, hälyjen ja soitinäänien muuntelua tekniikan keinoin. Konkreettinen taide on ei-\figuratiivisen\, \abstraktisia(abstraktinen)\ (!) geometrisia muotoja käyttävän taiteen nimitys. konkretia todellisuus, \konkreettisuus(konkreettinen)\ Sana on epämääräinen muodoste, jota käytetään yleensä vaadittaessa konkretiaa sanomatta, mitä se olisi. konkretismi \konkreettinen\ taide; luonnonkansojen kielten konkreettisuus; eräs kirjallisuuden suuntaus Kirjallisuudessa konkretismi tarkoittaa ulkoisten seikkojen kuten teoksen \rytmisten(rytminen)\, \foneettisten(foneettinen)\ ja \typografisten(typografinen)\ piirteiden painottamista. !ISMI konkretisoida tehdä yksityiskohtaise(mma)ksi; havainnollistaa (\konkreettisella(konkreettinen)\) esimerkillä; tehdä konkreettise(mma)ksi Teoriassa konkretisointi on "konkreettiseksi tekemistä", mutta konkretisoituna tämä yleensä merkitsee jonkinlaisen rajauksen ja valinnan tekemistä. Esimerkiksi "suunnitelman konkretisointi" tarkoittaa tavallisesti vain sen yksityiskohtien täsmentämistä eli esimerkiksi määrällisten suunnitelmien ("konkreettisten lukujen") lisäämistä. Toki tämä saattaa edistää suunnitelman toteuttamista todellisuudessa eli siinä esitettyjen asioiden konkreettisiksi tekemistä. konkubiini jalkavaimo konkurrenssi rikosten yhtyminen (oikeudellisena käsitteenä); (taloudellinen) kilpailu konkurrentti kilpailija, kilpaileva yritys tai viranhakija tms. konkurssi vararikko, omaisuuden jako velkojille; (arkikielessä myös:) maksukyvyttömyys, epäonnistuminen tms. Järjestely, jossa oikeuden päätöksellä velallisen koko omaisuus käytetään velkojen maksamiseen yhdellä kertaa, siinä määrin kuin mahdollista. Arkikielessä sanaa käytetään usein tilanteesta, jossa yritys on lakannut maksamasta velkojaan ja yleensä myös lopettanut toimintansa. Lisäksi konkurssiksi voidaan kutsua väljästi erilaisia epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. konnektiivi lauseita tms. yhdistävä kielen ilmaisu, esim. "sen takia"; (\logiikassa(logiikka)\) lausumia yhdistävä t. niihin kohdistuva \operaattori\, esim. "ja" tai "ei"; (kasvitieteessä) lokeroside konnotaatio sanan tai ilmaisun luoma mielle(yhtymä), oheismerkitys Vrt. \denotaatio\. Esimerkiksi sanan "ruusu" denotaatio on eräs kasvilaji (tai -ryhmä), mutta siihen liittyy monenlaisia konnotaatioita kuten mielleyhtymä ruususta rakkautta kuvaamassa, ruusujen antamisesta onnittelutarkoituksessa tai piikistä, joka piilee kauneimmankin ruusun alla. Konnotaatiot voivat eri ihmisille ja eri tilanteissa olla hyvin erilaisia. konossementti asiakirja, jonka laivan päällikkö allekirjoittaa todisteeksi siitä, että alus on ottanut tavaran kuljetettavaksi Konossementti on kuitti rahdiksi otetusta tavarasta ja sitoumus siitä, että tavara kuljetetaan määrättyyn paikkaan ja luovutetaan määrätylle henkilölle. konsekutiivinen seurausta ilmaiseva konsekvenssi johdonmukaisuus; seuraus konsekventalismi \etiikan(etiikka)\ suuntaus, joka korostaa tekojen seurausten merkitystä niiden eettisyyden arvioinnissa !ISMI konsekventti johdonmukainen konselji neuvosto, neuvoskunta; hallitus konsensuaalinen sellainen (sopimus), joka ei edellytä määrättyä muotoa, vapaamuotoinen konsensus yhteisymmärrys, (jonkinlainen) yksimielisyys Usein "konsensus" tarkoittaa tilannetta, jossa kaikki suostuvat johonkin tavoitteeseen tai ratkaisuun siinä mielessä, etteivät sitä erityisesti vastusta. konsentraatio (liuoksen tms.) pitoisuus, väkevyys; keskitys, keskittäminen Kemiassa konsentraatio tarkoittaa aineessa olevan toisen aineen pitoisuutta, ilmaistuna ainemäärän ja tilavuuden tai massan suhteena, \mooleina(mooli)\ esimerkiksi litraa tai kilogrammaa kohti. konsentraatti väkevöity liuos tms., väkevöite; tiivistelmä konsentroida väkevöidä, tiivistää (neste tai kaasu) konsepti (suunnitellut) periaatteet, toimintamalli; aie, suunnitelma; (kirjoituksen) luonnos Vanhemmat merkitykset viittaavat luonnosteluun, uudemmat (ja muodikkaammat) taas johonkin erityiseen toimintamalliin, joka voi itsessään olla hyvinkin kiinteä ja selvästi määritelty vaikka salliikin paljon vapauksia toteutustavoissa. konseptio hedelmöityminen, sikiäminen; käsite, perusajatus, \teoria\, \paradigma\ konseptuaalinen käsitteellinen, \konsepti\a koskeva konserni suuryhtymä, ryhmä liikeyrityksiä, joiden toimintaa ohjataan osittain keskitetystä konsertoida pitää \konsertti\ konsertti julkinen musiikkitilaisuus konsertto sävellys \soolo\soittimelle, jota \orkesteri\ säestää konservaattori museon henkilö, joka huolehtii esineiden t. näytteiden kunnosta; ulkomailla myös museovirkamiehen arvonimi konservatiivi olevien olojen säilyttämistä kannattava (\konservatiivinen\) henkilö konservatiivinen olevat olot säilyttävä t. niiden säilyttämiseen tähtäävä; säilyttävä Sanaa "vanhoillinen" ehdotetaan usein tämän sanan vastineeksi, mutta se on sävyltään kielteisempi. Poliittinen konservatiivisuus ei merkitse olojen säilyttämistä sellaisenaan vaan varsinkin nykyisin uudistusten vähittäisyyttä ja rauhallisuutta ja olennaisimmiksi koettujen perusrakenteiden ja -arvojen säilyttämistä. \Kirurgiassa(kirurgia)\ konservatiivinen hoito tarkoittaa sellaista leikkaushoitoa, jossa pyritään säilyttämään (säästämään) tervettä kudosta mahdollisimman paljon. \Fysiikassa(fysiikka)\ "konservatiivinen voimakenttä" on sellainen, jossa kappaleen siirtämiseksi pisteestä toiseen tarvittava työ on reitistä riippumaton (t.s. työmäärä säilyy samana, vaikka reittiä muutetaan). konservatismi olevien olojen säilyttämistä kannattava aatesuunta, \konservatiivisuus(konservatiivinen)\ Yleensä ei käytetä vastaavia -istinen- ja -isti-johdoksia kuten -\ismi\-sanoista yleensä vaan \adjektiivi\na sanaa "\konservatiivinen\" ja \substantiivi\na sanaa "\konservatiivi\". konservatorio musiikkiopetusta (t. yleensä taideopetusta) antava oppilaitos konservoida tehdä säilyväksi, säilöä konsessiivinen myönnytystä ilmaiseva; myöntyvä, salliva konsessio käyttöoikeussopimus; toimilupa t. perustamislupa konsiili kirkolliskokous konsistenssi sisäinen yhteensopivuus, \konsistentti\suus; kiinteys, tiiviys; koostumus, laati konsistentti sisäisesti yhteensopiva, ristiriidaton, johdonmukainen; kiinteä, tiivis konsistori eräiden yliopistollisten ja kirkollisten hallintoelinten nimitys konsoli pelien pelaamiseen tehty \digitaalinen\ laitteisto; valvontapöytä tai -taulu; järjestelmän valvontaan käytetty tietokonepääte, joskus pääte yleensä; tietokoneohjelman toiminnan ohjaukseen ja valvontaan käytetty ikkuna kuvaruudulla; rakennuksen ulkonevaa osaa kannattava tuki, olkakivi; (rakennelman, huonekalun tms.) ulkoneva kattin, kannate; (yhdyssanassa \konsolipöytä\:) seinä- Pelikonsolin ja pelaamiseen käytettävän tietokoneen yhteinen ominaisuus on, että niihin voi ladata eri pelejä. Ero on siinä, että konsoli on tehty vain pelitarkoituksiin, ja peli ladataan yleensä kutakin konsolityyppiä varten tehdyltä tietovälineeltä. konsolidaatio \konsolidointi(konsolidoida)\ konsolidoida vakiinnuttaa, vakauttaa, vahvistaa, lujittaa; yhdistää, koontaa Esim. yhdistää yksittäistilinpäätökset \konserni\tilinpäätökseksi tai alkuperäinen \direktiivi\ ja sen muutokset muotoon, josta suoraan näkee direktiivin nykysisällön. EU-kielessä konsolidoinnilla tarkoitetaan virallisesti "yhteisön lainsäädännön kunkin perussäännöksen sekä siihen tehtyjen muutosten ja korjausten kokoamista yhdeksi epäviralliseksi asiakirjaksi". Myös lainojen yhdistämisestä yhdeksi lainaksi. Sanaa on ruvettu käyttämään myös mm. pelkästä tietojen kokoamisesta ja yhdistelemisestä. konsolipöytä seinäpöytä Koruhuonekalu, joka on sijoitettu seinää vasten, usein pöydän kanssa yhteen kuuluvan pöydän alle. Usein käyräjalkainen. konsonanssi tasasointu Sävelten tai äänien yhdistelmä, joka koetaan yhteensulautuvaksi ja riidattomaksi. konsonantismi konsonantisto, kielen konsonantti konsonantti äänne, joka ei yleensä voi muodostaa tavua yksinään vaan ainoastaan \vokaali\n kanssa Konsonantin määritelmän tekee suhteelliseksi mm. se, että eräissä kielissä esim. "l" ja "r" voivat olla tavuamuodostavia. Rinnakkaisnimitys "kerake" on nykyisin vanhahtava. konsortio yhdistyksen tapainen \organisaatio\iden yhteenliittymä Konsortio on tyypillisesti yritysten muodostama yhteistoimintaelin jonkin sellaisen asian ajamiseksi, jonka edistäminen on niiden yhteinen etu. konspiraatio salaliitto, salahanke konstaapeli poliisimiehistöön kuuluva henkilö; purjelaivoissa alipäällystöön kuuluva henkilö, joka mm. huolehtii muonavaroista konstanssi pysyvyys, vakioisuus konstantti pysyvä, muuttumaton; vakio konstellaatio tähdistö, tähtikuvio; taivaankappaleiden sijainti toisiinsa nähden; (poliittinen) asetelma, tilanne, "kuvio" konstipaatio ummetus konstituentti olennainen rakenneosa konstituoida perustaa, asettaa, muodostaa konstitutionaalinen \konstituutio\ta koskeva t. siihen perustuva konstitutionalismi perustuslaillinen valtiojärjestelmä konstituutio perusrakenne, perusta Valtio-opissa perustuslaki, valtiosääntö, valtiovallan perusteita koskeva lainsäädäntö. Kirkollisella alalla eräiden kirkollisten säädösten nimitys. Kemiassa \molekyyli\rakenne. Biologiassa eliön perimän määräämä perusrakenne. Ihmisestä puhuttaessa yleisrakenne, yleinen ruumiinrakenne. Filosofiassa välttämätön ehto tai perusta. konstruktiivinen rakentava, käytännöllisiä ehdotuksia sisältävä; rakennetta tai rakentamista koskeva; keinotekoinen konstruktio rakennelma; rakenne, kaavio konstruktionismi eräs taiteellisen \konstruktivismi\n haara konstruktivismi rakenteellisuusoppi (eräiden suuntausten nimitys() Konstruktivismi oppimiskäsityksenä lähtee ajatuksesta, että oppimisen aikana oppija kokemustensa kautta \konstruoi(konstruoida)\ tietoa valikoiden ja tulkiten \informaatio\ta ja jäsentäen sitä aikaisempien tietojensa ja näkemystensä yhteyteen. Filosofiassa käsitys, jonka mukaan inhimillinen tietämys rakentuu aiemmin omaksutun tietämyksen pohjalle. Konstruktivismi taidesuunnan nimityksenä on merkitykseltään vaihteleva; sitä on luonnehdittu "rakenteelliseksi taiteeksi". Se esiintyy mm. Venäjällä esiintyneen \nonfiguratiivisen(nonfiguratiivinen)\, \geometrisia(geometrinen)\ aineksia käyttäneen suunnan nimenä. Rakennustaiteessa se äärimmillään tarkoittaa suuntausta, jonka mukaan rakennuksen muodon määräävät yksinomaan sen välttämättömät rakenteet. !ISMI konstruoida rakentaa, muodostaa, sommitella konsulaatti \konsuli\nvirasto konsulentti tuote-esittelijä; koulutettu neuvoja mm. maatalouden t. kotitalouden alalla konsuli maansa etuja vieraassa maassa valvova ulkomaanedustuksen virkamies; eräs arvonimi; historiassa eräiden korkeiden virkojen nimitys Muinaisessa Roomassa tasavallan korkeimpina virkamiehinä oli kaksi konsulia. Ranskassa oli vallankumouksen jälkeen 1779 - 1804 tasavallan johdossa kolme konsulia. "Konsulinkyyti" tarkoittaa ulkomailta kotimaahan matkustamista edustuston avustuksella, kun asianomaisella ei ole varaa maksaa matkaansa. konsultaatio neuvonpito, neuvottelu konsultoida kysyä (asiantuntijan) neuvoa; neuvotella; antaa neuvoja Alkuperäisessä merkityksessä "konsultoida jotakuta" tarkoittaa neuvojen kysymistä joltakulta, yleensä ammattilaiselta. Suunnilleen samassa merkityksessä on joskus käytetty ilmaisutyyppiä "konsultoida jonkun kanssa" ('neuvotella'). Sanaa on ruvettu käyttämään myös merkityksessä 'antaa neuvoja, olla konsultoitavana', esim. "konsultoiva lääkäri" (oikeammin: "konsultoitava lääkäri"). Tämä on käytännössä hyväksytty suomen kielen lautakunnan kannanotossa v. 2000, ja se on ilmeisesti yleistyvä merkitys. Tämä merkitsee, että sana on käynyt hyödyttömäksi. Kun nykysuomessa A konsultoi B:tä, ei enää kukaan tiedä, kumpi neuvoo kumpaa. Tekisi mieli sanoa, että konsultoida-sana on käynyt muutosten takia hyödyttömäksi ja että se kannattaa korvata esimerkiksi ilmaisuilla "antaa neuvoja", "kysyä neuvoa" tai "neuvotella". Lääkäri- yms. kielessä, jossa ei haluta puhua neuvojen pyytämisestä tai antamisesta, voidaaan puhua lausunnon pyytämisestä tai antamisesta. konsultti neuvoja antava asiantuntija, varsinkin yrityksille palvelujaan tarjoava konsumerismi kuluttajan etuja ja tarpeita korostava ajatussuunta tai tarkastelutapa !ISMI kontakti kosketus, yhteys; yhteyshenkilö; taho, johon ollaan t. on oltu yhteydessä; (\fysiikassa(fysiikka)\:) sähköä johtava kosketus; (\geologia\ssa:) kahden erilaisen kivilajin kosketuspinta kontaktoida ottaa yhteyttä, olla yhteydessä; saattaa yhteyteen Sana on uudehko ja tullut suomeen lähinnä englannin verbin "contact" vaikutuksesta. kontaktori kelakytkin, sähkömagneetin ohjaama kytkin kontaminaatio sekamuodoste, sanojen sekaantumisesta syntynyt muodoste; saastuminen kontaminoitua sekaantua toisiinsa (sanoista t. ilmauksista); saastua kontantti käteinen, käteisvarat; käteismaksu konteksti asiayhteys; tekstiyhteys Voidaan tarkoittaa laajempaa yhteyttä, johon asia kuuluu, tai tekstiä, jonka yhteyteen teksti kuuluu. Usein on epäselvää, kumpaa tarkoitetaan. kontekstoida asettaa (oikeaan) \konteksti\in Teonnimi: kontekstointi. kontekstuaalinen tekstiyhteyttä, \konteksti\a koskeva kontemplaatio mietiskely kontinentaalinen mannermainen, manner-Euroopalle ominainen, "suuren maailman" mukainen kontinentti mannermaa, maanosa kontingenssi \kontingentti\suus, ei-välttämättömyys kontingentti ei-välttämätön, olemukseen kuulumaton, "satunnainen"; kiintiö; erä Filosofiassa kontingentiksi sanotaan asiaa tai ominaisuutta, joka ei ole jonkin kokonaisuuden olennainen, olemuksellinen osa vaan "satunnainen" siinä mielessä, että se voi esiintyä tai olla esiintymättä. Sotilasalalla "kontingentti" tarkoittaa erää, kiintiötä, sotilaallisen voiman määrää, joka valtion tai alueen on lähetettävä yhteiseen armeijaan. kontinuatiivinen jatkuvuutta, jatkuvaa toimintaa ilmaiseva kontinuiteetti jatkuvuus kontinuumi jatkumo Matematiikassa kaikkien reaalilukujen joukko tai \kompakti\ ja yhtenäinen metrinen avaruus. Fysiikassa jatkuva \spektri\, jossa on mukana kaikkia aallonpituuksia. Kasvitieteessä kasvillisuuden vähittäinen muuttuminen siirryttäessä paikasta toiseen, vastakohtana selvärajaisille kasvustotyypeille. kontra- vastaan-, vasta-, vastakkais- Vrt. \contra\. kontra-altto matala \altto\ääni; sellaisen omaava laulajatar kontra-amiraali merivoimien upseerinarvo, joka vastaa \kenraali\majuria kontrabasso matalin \basso\ääni; sellaisen omaava laulaja; bassoviulu kontradiktio (\looginen\) ristiriita kontrafaktuaalinen tosiasioiden vastainen, todellista poikkeavan asiaintilan t. kehityskulun olettava kontrahti sopimus (vanhahtavassa kielessä ja puhekielessä) kontraktiili (lääketieteessä:) supistuva, supistumiskykyinen Myös muodossa "kontraktiilinen". kontraktio supistuminen, kutistuminen; supistuma, kutistuma kontraproduktiivinen tuottavuutta heikentävä; sellainen, joka vaikuttaa toiseen suuntaan, kuin on tarkoitus kontrapunkti sävellys, joka säestää toista sävellystä kontraseptiivi ehkäisyväline tai -aine kontrasti vastakohtaisuus, esim. tumman ja vaalean vastakohtaisuuden aste kuvaruudulla kontrastiivinen vastakohtaisuutta korostava kontrefori tukipilari kontribuutio avustus, panos (johonkin) kontrolleri talousjohtaja, talouspäällikkö; ohjain, säädin kontrolli valvonta, ohjaus, tarkkailu, hallinta kontrolloida valvoa, ohjata, tarkkailla, hallita kontroversiaalinen (hyvin) kiistanalainen, kiistelty kontto tili, lasku kontuuri ääriviiva konurbaatio [kon-urbaatio] kaupunkien yhteensulautuma, yhteen kasvaneiden kaupunkien kokonaisuus Usein sellainen, missä kaupungit ovat säilyneet hallinnollisesti erillisinä. konvehti täytetty suklaa- tai sokerimakeinen konveksi kupera konvektio kuljettuminen, esim. lämmön tai sähkövarauksen siirtyminen ainehiukkasten mukana konventio sopimus; sovinnainen tapa konventionaalinen sopimuksenvarainen, sovinnainen; tavanomainen, tavallinen Aseista puhuttaessa "konventionaalinen" tarkoittaa ns. tavallisia aseita vastakohtana etenkin ydinaseille sekä kemiallisille ja biologisille aseille. konventti (teinikunnan) illanvietto; teinikunta; kokous; (hist.) kansalliskokous; luostarin munkki- tai nunnakunta konvergenssi eri alkuperää olevien ilmiöiden t. olioiden samanlaistuminen, rinnakkaiskehitys; yhteensuuntautuminen, suppeneminen; vyöhyke, jossa vastakkaissuuntaiset tuulet kohtaavat Vastakohta: \divergenssi\. Mm. kielitieteessä ja biologiassa sanaa käytetään ilmiöstä, jossa synnyltään erilaiset asiat toisistaan riippumatta kehittyvät samaan suuntaan, jopa hyvinkin samanlaisiksi. Biologiassa syyksi selitetään eliöiden elämäntapojen samanlaisuus. Yhteiskuntatieteessä sanaa on käytetty erilaisten yhteiskuntajärjestelmien (väitetystä) kehittymisestä enemmän toistensa kaltaisiksi. Matematiikassa konvergenssi tarkoittaa suppenemista eli esimerkiksi sitä, että mentäessä lukujonossa eteenpäin luvut lähenevät rajatta jotakin raja-arvoa (esim. lukujono 1, 1/2, 1/3, 1/4, ... suppenee eli konvergoi kohti raja-arvoa 0). konvergoida suuntautua yhteen tai samanlaiseen lopputulokseen; vrt. \konvergenssi\ Myös muodossa "konvergoitua". konversio muuntaminen, muuntuminen, muunnos, \konvertointi(konvertoida)\ \Psykologia(psykologia)\ssa: torjuttujen psyykkisten ristiriitojen ilmeneminen elimellisinä oireina. Kielitieteessä: sanan käyttö toisen sanaluokan sanan. Kaupan alalla: mahdollisten asiakkaiden (esim. verkkosivulla kävijöiden) muuntuminen asiakkaiksi, etenkin tällaisen muuntumisen osuutta kuvaava prosentti- tai muu luku. konvertoida muuntaa esim. esitysmuodosta tai mittayksiköstä toiseen Talousterminä mm. 'muuntaa lainaehdot toisenmuotoisiksi' ja 'vaihtaa rahasumma \valuutasta(valuutta)\ toiseen'. kooda sävellyksen tai sen osan päätösjakso Johtuu italian sanasta "coda" 'häntä'. koodata muuttaa jonkin \koodi\n mukaiseksi Erityisesti: kirjoittaa tietokoneohjelmaa. koodekki laite tai ohjelma, joka muuntaa \analogista(analoginen)\ \data\a \digitaaliseksi(digitaalinen)\ ja kääntäen Englanniksi codec, sanoista coder-encoder. Myös asussa "kodekki". koodeksi yhtenäinen lakikokoelman, \kodifioinnin(kodifioida)\ tulos; käsin kirjoitettu (vanha) kirja koodi sovinnainen \symboli\en järjestelmä; sellaisen mukainen ilmaus; jotakin asiaa koskevien tapojen t. vaatimusten järjestelmä Yleensä koodilla tarkoitetaan erityiseen sopimukseen tai määrittelyyn perustuvaa, usein hyvin täsmällisesti määriteltyä järjestelmää, esim. merkkikoodi 'sopimus kirjoitusmerkkien esittämisestä \datatekniikassa(datatekniikka)\' tai kielikoodi (järjestelmä, jossa kullekin kielelle on esim. kaksikirjaiminen koodi kuten fi = suomi) tai maakoodi. Usein sana tarkoittaa erityisesti tietokoneohjelmaa tai sellaisen osaa, ohjelmakoodia, harvemmin sitä järjestelmää ("ohjelmointikieltä"), jonka mukaisia ohjelmat ovat. Sanalla "koodi" voidaan tarkoittaa myös esimerkiksi kieltä kokonaisuutena tietyltä kannalta katsottuna. Lisäksi englannin sanan "code" vaikutuksesta sanalla on ruvettu tarkoittamaan myös joidenkin tapojen tai \normi\en vaatimuksia kokonaisuutena, esim. "käyttäytymiskoodi" tai "moraalikoodi" tai "pukeutumiskoodi". Hankaluuksia on aiheuttanut mm. englannin sana "eurocode", joka tarkoittaa eräitä rakentamista koskevia normeja; sitä yleensä käytetään suomessa \sitaattilaina\na, koska "eurokoodi" olisi liian helppo ymmärtää aivan väärin. koodittaa = \koodata\ koolapuu [koola-puu] eräitä trooppisia puita (suku Cola) koolapähkinä \kookapuiden(kookapuu)\ pähkinöitä Myös title="Lyhyt vai pitkä vokaali?" >lyhytvokaalisessa asussa "kolapähkinä". koolon paksusuolen keskimmäinen osa; (vanh.) kaksoispiste ":" Umpisuolen ja peräsuolen välissä sijaitseva osa, joka muodostaa suurimman osan paksusuolesta. Usein paksusuoleen luetaan vain koolon, jolloin sen keskimmäisestä osasta käytetään nimitystä "varsinainen paksusuoli", mutta lääketieteen termistössä umpisuoli ja peräsuoli ovat paksusuolen osia. koomikko \koominen\ esiintyjä, huvittaja; huvinäytelmien näyttelijä koominen hauskuttava, lystikäs, naurattava kooperaatio [ko-operaatio] yhteistoiminta; osuustoiminta kooperatiivinen [ko-operatiivinen] yhteistoiminnallinen, yhteistoiminta-, yhteis-; osuustoiminnallinen, osuustoiminta- kooppi paljaalle värttinänvarrelle kehrätty käämi; kehräämön puola koordinaatio yhteensovittaminen, etenkin hankkeen osien sovittaminen toimimaan yhdessä koordinaatisto \koordinaatti\järjestelmä, akselisto koordinaatti luku, joka yksin tai (yleensä) muiden koordinaattien kanssa ilmaisee tarkan paikan (pisteen sijainnin) Vanha rinnakkaismuoto: koordinaatta. koordinaattori \koordinoija(koordinoida)\, yhteensovittaja kopeekka \rupla\n sadasosa; kuvaannollisesti: pieni raha koplata (arkikielessä:) kytkeä, yhdistää Sanalla on usein kielteinen sävy siksi, että sitä on käytetty laittomista menettelyistä, joissa omien etujen ajaminen "koplataan" yhteen esim. virkatoimien kanssa. koordinoida sovittaa yhteen, järjestää yhteen (vrt. \koordinaattori\) kopio jäljennös, etenkin koneellisesti valmistettu tarkka jäljennös kopioida jäljentää, valmistaa \kopio\; jäljitellä (esim. tyyliä) kopolymeeri [ko-polymeeri] seka\polymeeri\ kopra kookospähkinän siemenvalkuainen, etenkin kuivattuna kopro- uloste- koprofiili ihminen, jolla on \koprofilia\; (eläintieteessä:) lannansyöjä koprofilia sairaalloinen kiinnostus ulosteisiin kopteri = \helikopteri\ kopti Egyptissä asuvaan kristittyjen ryhmään kuuluva; heidän kielensä, joka on muinaisegyptistä kehittynyt kopula \verbi\, joka vain yhdistää \subjekti\n ja \predikatiivi\n toisiinsa (tav. olla-verbi); yleisemmin lauseenjäseniä yhdistävä sana; side, haka, yhdysside; (biologiassa) paritteleva pari kopulaatio yhdyntä, parittelu, kopulointi; yhdistäminen, yhdistyminen kopulatiivinen yhdistävä kopuloida olla sukupuoliyhdynnässä, paritella koraali virsisävelmä, kirkkolaulu Koraani \islam\in pyhä kirja koralli eräiden onteloeläinten, korallieläinten (Anthozoa), tukiranko; siitä saatava \materiaali\ koriste- ym. tarkoituksiin koreografi \koreografia\n tekijä koreografia tanssin ja \baletin(baletti)\ suunnittelu ja ohjaus; sellaisen näkyvä tulos Kuvaannollisesti myös jonkin käytännöllisen toiminnan taidokkaista "kuvioista". korintti pieni siemenetön rusinatyyppi korinttilainen muinaisen Kreikan Korintin l. Korinton kaupunkiin liittyvä Korinttilainen pylväs tarkoittaa yhtä antiikin pylvästyyliä (tai sen jäljitelmää), jossa pylvään yläosa on koristeltu akanttikasvin lehtiä muistuttavilla aiheilla. Kahta Raamatun kirjaa sanottiin aiemmin korinttolaiskirjeiksi tai (Paavalin) kirjeiksi korinttolaisille; vuoden 1992 raamatunsuomennoksessa nimet ovat "Ensimmäinen kirje korinttilaisille" ja "Toinen kirje korinttilaisille". kornetti eräs vaskipuhallin; ratsuväen alin upseerinarvo korni (slangissa:) mauton, tyylitön, tylsä, \banaali\, tyhmä, typerä; eräs kelttiläinen kieli Kyse on kahdesta eri alkuperää olevasta sanasta: slangisana johtuu englannin sanasta "corny", kielen nimi taas sanasta "Cornish". korollaari väittämä, joka on \loogisesti(looginen)\ (ja yl. helposti) johdettavissa \teoreema\sta korona (arkikielessä) eräs \koronavirus\ t. sen aiheuttama tauti covid-19 t. sen aiheuttamat poikkeukselliset olot; Auringon uloin kaasukehä t. sen näkyvä ilmentymä auringon valokehä, "kruunu"; koronapurkaus, sähkön kaasupurkays voimakkaassa sähkökentässä; eräs peli, jossa lyödään pyöreitä nappuloita kepeillä; koronavirus eräs \virus\tyyppi Koronavirukset aiheuttavat hengitystie\infektio\ita. Erään lajin on todettu aiheuttavan \sars\ia, toinen tunnetaan nimellä covid-19 (tai COVID-19). korporaatio lailla järjestetty yhdistys, esim. ylioppilaskunta; alakohtainen järjestö \korporatiivisessa(korporatiivinen)\ järjestelmässä Joskus myös käännösteksteissä amerikanenglannin "corporation" 'osakeyhtiö' vastineena. korporatiivinen alakohtaisiin työntekijöiden ja työnantajien järjestöihin perustuva Yleisesti korporatiivinen järjestelmä tarkoittaa sellaista, jossa ammatillisilla ja talouselämän järjestöillä on keskeinen asema valtiollisessa päätöksenteossa (ja kansanedustuslaitoksella ehkä vain nimellinen asema). Erityisesti Mussolinin Italiassa toteutettu järjestelmä, joka perustui \korporaatio\ihin, joihin niin työnantajat kuin työntekijätkin kuuluivat. korporativismi \korporatiivinen\ järjestelmä; sellaiseen tähtäävä t. sellaista kannattava aate Usein myös muodossa "korporatismi", mutta tämä ei ole kielen normien mukainen. korpraali sotamiestä ylempiarvoinen miehistöön kuuluva sotilas; alin aliupseerinarvo useiden maiden armeijoissa korpus (laaja) tallennettu aineisto näytteitä jostakin kielestä sen tutkimista varten; eräs kirjasinkoko (10 pistettä) korrehtuuri korjausvedos; korjausluku Korjausvedosta sanotaan yleiskielessä yleensä oikovedokseksi ja korjauslukua oikovedokseksi. korrekti moitteeton, oikea, täysin asianmukainen korrelaatio vastaavuus- tai riippuvuussuhde; sellaisen suuruutta kuvaava luku Tilastotieteessä on käytössä useita erilaisia, eri tavoin laskettavia korrelaatiokertoimia eli lyhyesti korrelaatiota; suurikaan korrelaatio ei itsessään osoita asioiden välistä riippuvuussuhdetta. korrelaatti sana tai ilmaisu, johon \pronomini\ viittaa Esimerkki: Virkkeessä "Tämä on talo, jonka rakensi Jussi" pronominin "jonka" korrelaatti on "talo". Ehdotettu suomalaisempi sana, joka ei kuitenkaan ole tullut käyttöön: vaste. korrelatiivinen \korrelaatio\ita tutkiva t. niihin perustuva t. liittyvä korreloida olla \korrelaatio\suhteessa korrepetiittori harjoitussäestäjä, valmentajasäestäjä korrespondenssi (ilmiöiden välinen) vastaavuus; kirjeenvaihto korrespondentti kirjeenvaihtaja korroosio (metallin) syöpyminen korrugoida aallottaa, poimuttaa korruptio lahjonta (etenkin yleisenä ilmiönä); turmelus, rappio korruptoida lahjoa; saattaa taipuvaiseksi ottamaan vastaan lahjuksia; (\datatekniikassa(datatekniikka)\) pilata, turmella (esim. tietokannan sisältö) korteksi kuoriosa, kuorikerros, esim. aivojen kuoriosa, \cortex\ kortikaalinen kuorta koskeva, kuori- kortisoni eräs kemiallinen aine, lisämunuaisten tuottama \hormoni\, jota myös käytetään tulehdus\reaktio\ita hillitsevänä lääkkeenä kortteli neljän kadun rajoittama alue kaupungissa; vanha pituusmitta, noin 148 mm; vanha vetomitta, noin 0,327 litraa koruna Tšekin ja Slovakian (ja ent. Tšekkoslovakian) rahayksikkö frJoskus suomalaistettu muotoon "kruunu". korundi timantin jälkeen kovin \mineraali\, käytetään jalokiviin Kemiallisesti alumiinioksidi, Al2O3. korvetti eräs pienehköjen sota-alusten tyyppi košer \juutalaisuudessa(juutalainen)\ ruoka-aineita koskevat säännöt ja niiden mukainen ruoka ja juoma; yleistyneesti: oikeaoppinen, "puhdas" Sanan kuvaannollinen käyttö on yleistynyt varsinkin englannin vaikutuksesta, ja osittain siksi sana usein kirjoitetaan englantilaisittain "kosher". kosher [košer] = \košer\ kosini eräs \trigonometria\n perus\funktio\ista, \sini\n \komplementti\funktio kosmeettinen kauneudenhoitoa koskeva; ulkomuotoa koskeva; (kuvaannollisesti) ulkonainen, pinnallinen, vain näkyviä asioita koskeva Vahingonkorvausoikeudessa "kosmeettinen haitta" tarkoittaa paitsi pelkkää ulkonäöllista haittaa myös esimerkiksi jäsenen menetystä. kosmetiikka kauneudenhoito; siinä käytettävät aineet kosmetologia kauneudenhoito ammattialana !LOGIA kosminen maailmankaikkeutta koskeva, kaikenkattava; avaruus- kosmogonia maailmankaikkeuden syntyä koskeva tutkimus, oppi tai käsitys Sanalla voidaan tarkoittaa tähtitieteen osa-aluetta mutta myös esimerkiksi vanhoja maailmansynty\myyttejä(myytti)\. kosmogoninen \kosmogonia\an kuuluva t. sitä koskeva kosmologia maailmankaikkeutta kokonaisuutena tutkiva tieteenala; oppi tai käsitys maailmankaikkeudesta kokonaisuutena kosmonautti neuvostoliittolainen t. venäläinen avaruuslentäjä (astronautti) kosmopoliitti maailmankansalainen kosmopoliittinen yleismaailmallinen, maailmanlaajuinen kosmos maailmankaikkeus Sanaa "kosmoskynä" on käytetty lyijykynän tapaisesta, \aniliini\a sisältävästä kynätyypistä, jonka piirtoa ei voi poistaa. Oikeampi nimitys on "kopiokynä", sillä Kosmos on kynien rekisteröity tavaramerkki. kossata pukeutua \manga\-sarjakuvien tai niiden tyylisten pelien mukaisiin asuihin Myös "cosplayata". Engl. cosplay. kostyymi puku kovenantti eräänlainen luottosopimuksen ehto; liitto, liittoutuma koveri = \cover\ kraateri tulivuoren purkautumisaukko; \meteoriitin(meteoriitti)\ tekemä kuoppa Virallinen kirjoitusasu: kraatteri; ks. !SS (Asu "kraateri" on puheessa paljon tavallisempi ja kirjoituksessakin yleinen.) Vrt. samaa alkuperää olevaan sanaan \krateeri\, joka sekin on esiintynyt myös asussa kraateri. Ks. Kraateri ~ kraatteri ja krateeri: sivistyssanasekoitus. Vrt. \kaldera\. kraatteri [kraateri t. kraatteri] = \kraateri\ kraavi = \graavi\ krakata suorittaa \krakkaus\ta; (nyk. joskus) toimia \krakkeri\na, kräkätä krakkaus suuri\molekyyli\sten hiilivetyjen \kemiallinen\ pilkkominen pienimolekyylisiksi esim. \bensiini\n valmistuksessa; (nyk. joskus) \krakkeri\toiminta krakkeri tietojärjestelmiin murtautuja Ihminen, joka pyrkii laittomasti pääsemään käyttämään tietokonetta, tietoverkkoa tai muuta tietojärjestelmää. \Sitaattilainan(sitaattilaina)\ "hacker" mukauttamisesta suomeen ks. !KIRJ. kramppi kouristus kranaatti (tykin t. heittimen t. käsin heitettävä) räjähtävä ammus Aiempi kirjoitusasu "\granaatti\". kranio- kallo- krapu rapu (eräissä yhteyksissä) !TR Alun kr- on säilynyt paitsi joissakin (läntisissä) murteissa mm. yhdyssanassa "maakrapu" sekä erikoiskäytössä kuten Kravun kääntöpiirin nimessä. krapula kohmelo, kankkunen krassi eräitä ruohokasveja, joista osaa kasvatetaan koristekasveina krateeri viininsekoitusmalja (muinaisessa Kreikassa) Vrt. samaa alkuperää olevaan sanaan \kraatteri\. kravatti solmio; eräs sidonta painissa krediitti luotto; kuvitteellinen rahayksikkö (usein tieteiskirjallisuudessa) kreatiini eräs \aminohappo\, jota on etenkin lihaksissa kreationismi Oppi, jonka mukaan elollinen luonto on Jumalan luoma eikä (olennaisesti) \evoluutio\n tulosta Kreationismista on erilaisia muunnelmia, ja osa niistä pitää evoluutiota todellisena pienessä mittakaavassa ("mikroevoluutio"). !ISMI kreatismi Käsitys, jonka mukaan Jumala ihmisen syntyessä luo hänen sielunsa. !ISMI kredit [kredit t. kreedit] hyvityspuoli, tilikirjan oikea puoli, johon hyvitykset merkitään; luotto, \credit\ Vrt. \debet\. kreditiivi lähettilään valtuuskirje; pankin luottokirje, rahannostovaltakirja kreemi eräänlainen kuorrutus- ja täyteaine, joka valmistetaan yleensä voista tms., sokerista ja kananmunista; kiisseli; (iho)voide Sanaa pidetään vanhahtavana tai arkisena muissa kuin ensin mainitussa merkityksessä kreisi mieletön, pähkähullu; hullutteleva (elokuva t. näytelmä) Sana on arkinen varsinkin tässä kirjoitusasussa. Kirjakielessä sitä käytetään \komedia\tyypin nimityksissä mutta yleensä \sitaattilaina\na "\crazy\" (esim. "crazy-komedia"). kreivi eräs aatelisarvo, ruhtinaan ja vapaaherran välissä krematorio tuhkauslaitos, tavallisesti rakennus, johon kuuluu siunauskappeli ja tuhkausuuni krenatööri jalkaväen valiojoukkojen sotilas (eräissä maissa); (hist.) 1600- ja 1700-luvulla sotilas, joka hyökkäsi joukon edellä heittäen käsikranaatteja kreoli \pidgin\-kielestä kehittynyt kieli, jota jokin kieliyhteisö käyttää omana kielenään; Euroopasta tulleen väestön jälkeläinen latinalaisessa Amerikassa; Afrikasta tuotujen orjien jälkeläinen Länsi-Intiassa Sanaa käytetään nykyisin myös eurooppalaisen ja ei-eurooppalaisen väestön sekoittuessa syntyneeseen väestöön kuuluvasta. kreolisaatio \kreoli\kielen muodostuminen kreppi epätasainen aaltopintainen kangas; jauhelihakastikkeella tms. täytetty ohukaiskäärö, crêpe, "ranskanlettu" krestomatia lukemisto, etenkin vieraan kielen opetukseen tarkoitettu kretiini \kretinismi\ä sairastava kretinismi eräs ihmisen poikkeavan pienikasvuisuuden muoto, johon liittyy henkinen jälkeenjääneisyys kriisi vaaranaika, uhkatilanne; (poliittinen) jännitystila, vaikea tilanne; käänteentekevä muutos, käänne; talouspula kriitikko arvostelija kriittinen (kielteisesti) arvosteleva; harkitseva, tarkka; ratkaiseva, käänteentekevä; hyvin vaarallinen (tila tms.); täärkeä, keskeinen Fysiikassa ja tekniikassa merkitys on yleensä 'käänteentekevä, käännekohtaa t. rajakohtaa merkitsevä'. Esimerkiksi "kriittinen massa" tarkoittaa ydinfysiikassa massaa, jonka ylittymisen jälkeen ketjureaktio kuten ydinräjähdys on mahdollinen. Tämä ilmaus tarkoittaa toisaalta muissa yhteyksissä kuvaannollisesti jotain vähimmäismäärää (resursseja, toimijoita tai muita), jonka ylittyminen mahdollistaa jonkin toiminnan, kannattavuuden tms. kriketti eräs englantilainen pallopeli kriminaali rikollinen, rikoksentekijä; yhdyssanoissa myös: rikos- kriminaalinen rikollinen; rikoksia koskeva, rikosopillinen kriminalisoida säätää (lailla) rangaistavaksi, säätää rikokseksi kriminalisti rikostutkimuksen asiantuntija; rikosoikeuden asiantuntija krinologia = \endokrinologia\ kristalli kiteen muotoon hiottu lasi; sellaiseen käytettävä lasilaatu; kide Usein suomennoksissa englannin sanan crystal vastineena, koska kääntäjä ei tiennyt, että sitä yleensä vastaa suomen sana "kide". Sanakirjojen mukaan kristalli-sanalla on \mineralogia\ssa merkitys 'kide', mutta yleensä sitä ei käytetä siten. kristillinen \kristinusko\n piiriin kuuluva, kristinuskoon kuuluva kristinusko uskonnon muoto, joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan pojaksi kristitty \kristinusko\a tunnustava; sen piiriin kuuluva kristologia oppi Kristuksen olemuksesta ja \persoona\sta !LOGIA kriteeri arviointi- tai ratkaisuperuste kritiikki arviointi, arvostelu Sanan ymmärretään usein tarkoittavan nimenomaan kielteistä arvostelua. kritikoida arvioida, esittää \kritiikki\; arvostella (kielteisesti) Vrt. \kritisoida\. kritisoida arvostella (kielteisesti) Vrt. \kritikoida\. Sanojen ero ei ole täysin vakiintunut; ks. !KS kroisos upporikas henkilö Lähinnä arkikielessä. Johtuu henkilönnimestä (Kroisos). kroissantti voisarvi Lehtitaikinasta valmistettu sarvenmuotoinen leivonnainen, joka tarkoitettu varsinkin aamukahvilla nautittavaksi. Myös kirjoitusasussa \croissant\. krokaani korkea, kruunumainen, koristeellinen makea leivonnainen krokantti karamellisoidusta manteli-, pähkinä- tms. rouheesta tehty murske Käytetään etenkin jälkiruokien koristeluun ja maustamiseen. kroketti eräs puupalloilla ja -mailoilla pelattava peli; kuorukka, perunasoseesta valmistettu pyörykkä krokotiili eräitä suurehkoja matelijoita, Crocodilia Aiemmin myös "krokodiili". Ilmaisu "krokotiilinkyynel" tarkoittaa teeskenneltyä surua. kromaattinen värejä koskeva, väri-; (musiikissa) puolisävelaskelinen kromata päällystää \kromi\lla t. kromiteräksellä, kromittaa kromato- väri- kromi eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki Cr krominanssi värisyys Värisävy ja värikylläisyys yhdessä. kromosomi solun tuman osa, joka sisältää \geenejä(geeni)\ Kullakin lajilla on sille ominainen määrä kromosomeja, kromosomiluku. Kromosomi-sanalle on ehdotettu vastinetta "väririhma". kronikka aikakirja; katsaus tapahtumiin; leikillinen runomuotoinen esittely kronikoitsija \kronikan(kronikka)\ kirjoittaja krono- aika-, ajan- kronologia esitys jostakin asiakokonaisuudesta aikajärjestyksessä; aikajärjestys; ajanlasku kronologinen aikajärjestyksen mukainen; aikaa koskeva; ajanlaskua koskeva "Kronologinen ikä" tarkoittaa ikää tavallisessa merkityksessä, siis ikää vuosina, vastakohtana esimerkiksi "henkiselle iälle" tai "älykkyysiälle" (joka tarkoittaa sitä, minkä ikävaiheen keskimääräistä älykkyyttä yksikön ikä vastaa). kronometri tarkkuuskello kroolata uida \krooli\a krooli ihmisen nopein uintitapa, jota käytetään vapaauinnissa krooni Viron rahayksikkö, kruunu kroonikko pitkäaikaispotilas krooninen pitkäaikainen Etenkin lääketieteen terminä, vastakohtana \akuutti\. Myös arkikielessä, usein merkityksessä 'alituinen, pysyvä', esim. "krooninen rahapula". krossi 12 tusinaa, 144 kappaletta krusifiksi veistos (usein pienikokoinen, mukana kannettava), joka esittää Jeesusta ristiinnaulittuna kruunu hallitsijan vallanmerkkinä oleva päänkoriste; yleensä vantaanmuotoinen päänkoriste; hallitsija, hallitusvalta, valtio; useiden maiden rahayksikkö; hampaan terän korvaava \proteesi\ kryo- kylmä-; jäätymis- krypta kirkon kuorin alla oleva \kappeli\; \katakombi\en laajennus kryptata salakirjoittaa, salata kryptinen salaperäinen, arvoituksellinen krypto kuvaristikko, jossa vihjeet ovat vastausruutuihin merkittyjä kirjainten koodimerkkejä; yhdyssanoissa myös: sala-, salainen, salakirjoitus- kryptoanalyysi salakirjoituksen t. muun sisällöltään tuntemattoman kirjoituksen selvittäminen Alkujaan sana tarkoitti etenkin kirjoitusjärjestelmältään tuntemattoman kielen \analyysi\a. Nykyisin se tarkoittaa lähinnä \datatekniikan(datatekniikka)\ menetelmin tehtävää salakirjoitusten tutkimista ja ratkaisemista. Vrt. \kryptologia\. Aiemmin myös asussa "kryptanalyysi". kryptografia salakirjoittaminen; sen \tekniikka\; \kryptologia\ kryptografinen \kryptografia\an kuuluva t. perustuva kryptologia sanakirjoitustiede Usein sanoja "kryptologia" ja "\kryptografia\" käytetään suunnilleen samassa merkityksessä, mutta periaatteessa ensin mainittu tarkoittaa tieteenalaa, jälkimmäinen \tekniikka\a ja käytäntöä. Toisaalta usein määritellään, tekemättä eroa tieteen ja tekniikan välille, että kryptologia = \kryptoanalyysi\ + kryptografia. !LOGIA kryptorkia piilokiveksisyys Kiveksen tai kivesten jääminen yksilönkehityksen aikana ruumiinonteloon normaalin laskeutumisen sijaan. Sana esiintyy myös muodoissa "kryptorkidia", "kryptorkismi" ja "kryptorkidismi". kräkkeri = \krakkeri\ kräkätä murtautua tietojärjestelmään, toimia \krakkeri\na ksanto- kelta-, keltainen kseno- vieras-, muukalais- ksenofobia muukalaisten pelko Usein vielä kirjoitettuna "xenofobia". Ks. !VIER. ksenon eräs jalokaasuihin kuuluva alkuaine, kemiallinen merkki Xe ksero- kuiva-; kuivakko- kserografia sähköstaattinen kopiointi t. painatus Menetelmä, jossa väri siirtyy paperiin t. muuhun materiaaliin sähköstaattisten varausten avulla. kserokopio \kserografia\lla tehty kopio Sanan käyttö on vähentynyt; sen sijaan puhutaan yleensä valokopiosta, joka periaatteessa on laaja-alaisempi käsite. Vanha kirjoitusasu: xerokopio. ksyleeni eräitä nestemäisiä \aromaattisia(aromaattinen)\ hiilivetyjä ksylitoli eräs makeutusaine, koivusokeri Ksylitolia pidetään hampaille edullisena sen \karies\ta ehkäisevän vaikutuksen takia. Usein kirjoitettuna "xylitoli". Sanan lopun asu noudattaa käytännössäkin ns. !OLI-sääntöä. ksylo- puu-, puuaines- ksylofoni soitin, jossa on kaikuputkien päälle viritettyjä levyjä, joita lyödään pienellä pyöreäpäisellä nuijalla kubismi taidesuunta, joka suosii \geometrisia(geometrinen)\ muotoja !ISMI kudu eräitä afrikkalaisia metsä\antilooppeja(antilooppi)\ kulakki (suur)talonpoika ennen Venäjällä Sanaa käytti erityisesti \kommunistinen(kommunismi)\ \propaganda\ tuhotessaan kulakit 1920- ja 1930-luvulla. kuli raskasta työtä tekevä päiväpalkkalainen (Aasiassa); vanha venäläinen tilavuusmitta kulinaarinen ruuanlaittotaitoa tai herkuttelua koskeva kulinarismi ruuasta nauttiminen, herkuttelu kulinaristi herkuttelija kulissi näyttämön sivun tai takaseinän kuvapinta t. rakennelma, joka toimii lavastuksen osana; metsän kaistalehakkuussa kaatamatta jätetty kaistale; urallinen levymäinen kone-elin, jolla säädellään toisen koneenosan liikkeit Kuvaannollisena ilmaisu "kulissien takana" tarkoittaa 'julkisuudelta piilossa'; sama ilmaistaan nyk. usein epäloogisesti sanalla "kulisseissa". Muutenkin sanaa käytetään paljon kuvaannollisessa merkityksessä. Esimerkiksi "kulissiavioliitto" tarkoittaa muodollista avioliittoa, jossa ollaan vain "sosiaalisten kulissien" takia. kulminaatio huipentuminen; huipentuma, huippukohta kulminoitua huipentua, tulla huippukohtaan t. olla siinä kultivaattori eräänlainen maanmuokkausväline (maa- ja metsätaloudessa) kultivoida sivistää, tehdä hienommaksi; muokata maata \kultivaattori\lla kultti palvonta(menot) Sanaa käytetään sekä uskontojen kuvauksessa että poliittisia, aatteellisia ilmiöitä kuvattaessa (etenkin niitä arvosteltaessa). Nykyisin sanaa käytetään myös kevyemmin, kuvaamaan jonkin harrastajapiirin keskuudessa arvostetun, "palvotun" aseman saaneita ilmiöitä, esim. "kulttielokuva". kulttuuri ihmiselle ominainen toiminta ja sen tuotteet; sivistys, "hengenviljely"; arvojen, tapojen yms. kokonaisuus; joskus: viljely Sana "kulttuuri" on monimerkityksinen, ja usein sillä tarkoitetaan ensisijaisesti taiteen, toissijaisesti myös tieteen ja uskonnon alaan kuuluvia asioita, mutta esimerkiksi \arkeologia\ssa se tarkoittaa oikeastaan kaikkea ihmisen toimintaa mutta käytännössä sellaista, josta jää aineellisia jälkiä, esim. työkaluja. Alun perin latinan "cultura" tarkoittaa viljelyä, ja kulttuurista on etenkin ennen puhuttu "hengenviljelynä". Alkuperäinen merkitys näkyy vielä esim. ilmaisussa "bakteerikulttuuri" 'bakteeriviljelmä'; tosin tällaiset ovat ehkä luokiteltavissa lähinnä käännösvirheiksi. Ilmaisussa "kulttuurimaisema" viljelyn merkitys on vielä vahvasti mukana. Uudempaa käytäntöä edustavat sellaiset ilmaisut kuin "yrityskulttuuri", "nuorisokulttuuri", joissa väljästi tulkiten on kyse "alakulttuurista" mutta käytännössä vain arvojen, ajatustapojen, käytänteiden yms. kokonaisuudesta tai jopa vain muodista. kulttuuridiversiteetti \kulttuuri\nen monimuotoisuus Ihmisen kulttuurien \diversiteetti\ eli vaihtelevuus, etenkin asiana, jota suojellaan. kulturelli [kultturelli t. kulturelli] (usein leikillisesti t. ivallisesti) sivistynyt, hienostunut; \kulttuuri\-, kulttuuriin kuuluva Sanakirjojen mukaan sana pitäisi korvata ilmauksella "kulttuurinen" tai "kulttuuri-". Käytännössä sanalla on kuitenkin oma sävynsä. kummeli valaisematon, tavallisesti valkea merimerkki kumulaatio kasautuminen, kertyminen kumulatiivinen kasautuva, kertyvä kumuloitua kertyä, kasautua kungfu yleisnimitys Kiinasta peräisin oleville aseettomille taistelulajeille Myös kirjoitusasuissa "kung-fu" ja "kung fu". kungfutselaisuus = \konfutselaisuus\ kupletti \humoristinen\, ajankohtaisia asioita käsittelevä laulelma, jolle on ominaista sävelen ja säkeiden kertautuminen kuraattori valvoja (esim. osakunnassa); järjestäjä, järjestelijä; laivoissa työskentelevien sielunhoitajien ja \kriisi\työntekijöiden ammattinimike kurantti kaupaksi käyvä, myytäväksi kelvollinen; nykyisin toimiva, nykyinen, kelvollinen Sana on ehkä sävyltään lievästi arkinen. kuratoida keräillä ja valikoida (verkon) sisältöjä uudeksi kokonaisuudeksi; toimia \kuraattori\na, etenkin taidenäyttelyn järjestelijänä kuriiri pikalähetti; \diplomaattisen(diplomaattinen)\ postin kuljettaja kuriositeetti erikoisuus, poikkeavuus Usein kuriositeetin mainitseminen tarkoittaa, että esitetään jokin itse asiaan juurikaan kuulumaton seikka, jonka kuitenkin oletetaan poikkeuksellisuutensa takia tai muutoin kiinnostavan lukijaa tai kuulijaa. kursiivi oikealle kalteva kirjoitustapa ja kirjasinlaji, vinokirjoitus kursiivinen jatkuva, katkeamaton Käytössä terminä venäjän kieliopissa, jossa sana tarkoittaa \verbi\en \aspekti\a, joka ilmaisee jatkuvaa tekemistä. kursivoida esittää \kursiivi\lla; muuttaa teksti kursiiviseksi kursori tietokoneen kuvaruudulla näkyvä kohdistin tai muu osoitin kursorinen päällisinpuolinen (lukeminen), pikainen, silmäilevä kurssi suunta; oppimäärä; järjestetty opetusjakso; (osakkeen, \valuutan(valuutta)\ tms.) käypä hinta (\pörssi\ssä) kurtiini muuri, joka yhdistää kaksi \bastioni\a kurtisaani kevytkenkäinen nainen, joka liikkuu ylhäisöpiireissä kurtiseerata liehitellä, keimailla, hakkailla, flirttailla kuskus eräänlainen vehnäsuurimo (tai muusta viljasta tehty suurimo); siitä ja lihasta, vihanneksista tms. valmistettu pohjoisafrikkalainen ruokalaji; eräs pussikiipijälaji, Phalanger maculatus, t. sille läheistä sukua oleva laji Taivutus Suomen kielen perussanakirjan mukaan kuskus : kuskuksen, mutta uudempi Kielitoimiston sanakirja sallii myös taivutuksen kuskus : kuskisin kustavilainen Kustaa III:n aikainen kustos tohtorinväitöstilaisuuden virallinen valvoja; kirjaston, kokoelman tms. hoitaja kutteri eräs yksimastoinen pienehkö purjealustyyppi; eräiden puuntyöstökoneiden ja niiden terien vanha nimitys; makkaratehtaan lihanhienonnuskone kutyymi kauppatapa, liiketapa, käytänne kuunari eräs tavallisesti kaksimastoinen purjealustyyppi kuvernementti hallintoalue eräissä maissa, mm. ennen Venäjällä kuvernööri eräiden hallintovirkamiesten nimitys, Suomessa aiemmin läänin johdossa kvadrantti (ympyrän t. tason) neljännes; taivaankappaleiden korkeuden mittaukseen aiemmin käytetty koje kvadratuuri (matematiikassa:) \integrointi(integroida)\, \integraali\n laskeminen; (tähtitieteessä:) \aspekti\, jossa kulmaetäisyys on 90°; (sähköopissa:) 90°:n vaihe-ero kvadriljoona \miljoona\n neljäs potenssi, 1024 eli \biljoona\ biljoonaa Käännösvirheiden takia joskus = tuhat biljoonaa, vrt. \triljoona\. Ks. Numerosokeus - kansainvälinen vitsaus. kvalifikaatio laatuvaatimusten täyttyminen (kelpoisuus) t. sen tutkiminen, täyttyvätkö ne; sopivuus, soveliaisuus kvalifioida ilmaista t. määrittää laatu kvalifioitua pätevöityä kvalitatiivinen laadullinen, laatua koskeva kvaliteetti laatu(ominaisuus) kvantifioida ilmaista määränä, esittää määrällisesti, määrällistää kvantisoida jakaa määräsuuruisiin osiin; laskea tai tarkastella \kvanttimekaniikan(kvanttimekaniikka)\ keinoin; \digitalisoida\; \kvantifioida\ Varsinaisesti tämä sana tarkoittaa määräosiin ("\kvantteihin(kvantti)\") jakamista tai kvanttimekaanista tarkastelua (engl. quantize), mutta se on osittain sekaantunut sanaan "kvantifioida" (engl. quantify). Lisäksi sanaa saatetaan käyttää \data\n \digitaaliseen(digitaalinen)\ muotoon muuntamisesta. kvantitatiivinen määrällinen, määrää koskeva kvantiteetti määrä, paljous; äänteen suhteellinen pituus, kesto kvantittua jakautua \kvanteiksi(kvantti)\, esiintyä vain kvantteina kvantti \sähkömagneettisen(sähkömagneettinen)\ säteilyn pienin mahdollinen osanen; kuvaannollisesti yleisemminkin: pienin mahdollinen määrä jotakin kvanttimekaniikka \fysiikan(fysiikka)\ ala, joka tutkii \kvantti\-ilmiöitä kvarkki (nykykäsityksen mukaan) pienimpiä aineellisia hiukkasia; maitorahka (vanhentunut nimitys) kvartaali vuosineljännes, neljännesvuosi, neljännes Yleensä nimenomaan kalenterivuoden neljäsosa (esim. tammi-maaliskuu on 1. kvartaali). Tunnuksena usein Q. "Kvartaalitalous" tarkoittaa yritysten toiminnan ohjautumista neljännesvuoden aikajänteellä eli lyhyen aikavälin tulosta painottaen. kvartaarinen neljäsasteinen, neljänteen asteeseen, tasoon tms. kuuluva; (\kemia\ssa:) kvaternaarinen kvarteeri lippukunnan alayksikkö (sotahistoriassa) kvartetti neljän soittajan t. laulajan yhtye; yleensä jokin neljästä koostuva, nelikko kvartetto sävellys, joka on tarkoitettu \kvartetin(kvartetti)\ esitettäväksi kvartiljoona = \kvadriljoona\ kvartsi eräs \mineraali\, piidioksidi kvartti (musiikissa) \intervalli\, jonka sävelten värähdysluvun suhde on 4:3 kvartto paperiarkin koko, joka syntyy, kun painoarkki taitetaan neljään osaan kvartääri viimeisin (nykyinen) geologinen kausi, alkoi n. 1,81 milj. vuotta sitten; yhdyssanoissa myös: \kvartäärinen\ Myös pidemmin "kvartäärikausi". kvartäärinen \kvartääri\kautinen; \kvartaarinen\ kvasi- näennäis-; liki-, lähes Johtuu latinan sanasta "quasi" 'ikään kuin; lähes'. Merkitys on kuitenkin hämärtynyt, ja usein kvasi-etuliitettä käytetään paheksuvassa merkityksessä. Vrt. \pseudo-\. kvassi venäläinen kotikaljan tapainen juoma kvaternaarinen neljästä alkuaineesta muodostunut (\kemia\llinen yhdiste); sellainen (\orgaaninen\ emäs), jossa neljä vetyatomia on korvautunut esim. \alkyyleilla(alkyyli)\ Myös asussa "kvaternäärinen", ks. Mistä kielestä? (binäärinen vai binaarinen?). kvaternio eräs lukukäsitteen yleistys matematiikassa, koostuu neljästä \komponentista(komponentti)\ kveekari erääseen 1600-luvulla Englannissa syntyneeseen uskonsuuntaan kuuluva Nimitys oli alkujaan haukkumasana (engl. quakers, 'vapisijat'), mutta kveekareita on myöhemmin arvostettu korkeana pidetyn \moraali\nsa takia. kvekto- !SI-järjestelmän etuliite, joka vastaa kerrointa 10−30 Tunnus q. Englanniksi quecto-. kverulantti valittaja, ruikuttaja Erityisesti: turhia, usein muotoseikkoihin puuttuvia valituksia viranomaisille tehtaileva, "ammattivalittaja". kvestori talousasioista vastaava virkamies; hallintoasioita hoitava luottamusmies Muinaisessa Roomassa kvestorit (quaestores) hoitivat alkujaan lakiasioita, myöhemmin talousasioita. Tämän muistona eräissä yliopistoissa kutsutaan \kvestuuri\n päällikköä kvestoriksi. EU:ssa kvestorit ovat Euroopan parlamentin puhemiehistöön valittuja henkilöitä, jotka vastaavat lähinnä jäseniä suoraan koskevista hallinnollisista asioista. kvestuuri yliopiston keskushallinnon talousasioita hoitava osa kvetta- !SI-järjestelmän etuliite, joka vastaa kerrointa 1030 Tunnus Q. Englanniksi quetta-. kvintessenssi "viides alkuaine", kaikkialla olevaksi oletettu perusaine; asian olennaisin sisältö, ydin; maailmankaikkeuden laajenemisen aiheuttava tuntematon voima Alkujaan peräisin ilmaisusta quinta essentia 'viides alkuaine', jolla pythagoralaiset \filosofi\t tarkoittivat eräänlaista kaikkialla olevaa perusainetta, jonka he olettivat olevan olemassa Aristoteleen käsitysten mukaisten neljän alkuaineen (maa, tuli, ilma, vesi) lisäksi. Sittemmin sana sai kuvaannollisen merkityksen 'asian olemus'. Uuteen käyttöön sana otettiin \fysiikassa(fysiikka)\ kuvaamaan oletettua tuntematonta voimaa, joka selittää, miksi maailmankaikkeus laajenee. kvintetti viiden soittajan t. laulajan yhtye kvintetto sävellys, joka on tarkoitettu \kvintetin(kvintetti)\ esitettäväksi kvintti (musiikissa) \intervalli\, jonka sävelten värähdysluvun suhde on 3:2 kvootti osuus, kiintiö, jollekin osoitettu määrä kyber- \virtuaalinen\; verkko- Etuliite kyber- on melko epämääräinen ilmaisu, joka on lyhentymä sanasta "\kyberneettinen\" mutta viittaa yleisesti \datatekniikka\an ja etenkin \virtuaalisuuteen(virtuaalinen)\, käytännössä usein verkkoon (Internetiin). Esim. "kyberavaruus" olisi loogisesti ottaen lähinnä 'virtuaalinen tila', mutta merkitys on useammin 'verkkoavaruus, Internet tilaksi käsitettynä'. kyberneetikko \kybernetiikan(kybernetiikka)\ tutkija kyberneettinen \kybernetiikka\an kuuluva kybernetiikka erilaisten järjestelmien säätö- ja viestintätapahtumia tutkiva tiede kyborgi (kuviteltu) olento, jossa "\kyberneettisiä(kyberneettinen)\" \tekniikoita(tekniikka)\ yhdistyy laajassa mitassa elävään olentoon (\organismi\in) Kyborgiksi saatetaan toisaalta tulkita myös olento, johon on liitetty yksittäinenkin nykyaikaisen tekniikan laite, kunhan kyse on "sisäisestä" kytkennästä, esimerkiksi ihminen, jolle on asennettu kuulo\implantti\. kyklooppi yksisilmäinen jättiläinen (etenkin muinaisen Kreikan tarustossa) kymbaali = \symbaali\ kymnaasi lukion (t. lukiota vastaavan oppilaitoksen) vanha nimitys kyrillinen eräästä kirjaimistosta käytetty nimitys Kyrilliset kirjaimet perustuvat kreikkalaiseen aakkostoon, mutta kirjainten muodot ovat muuttuneet ja mukaan on otettu lisämerkkejä. Suomessa puhutaan usein venäläisistä kirjaimista, mutta kyrillisillä kirjaimilla kirjoitetaan paitsi venäjää myös useita muita slaavilaisia ja ei-slaavilaisiakin kieliä, ja kirjainvalikoima vaihtelee kielen mukaan. kyno- koira- kynologia koiraoppi Oppi koirista, niiden jalostuksesta ja kasvatuksesta. !LOGIA kypressi \sypressi\n vanha nimitys kyretti kaavin (lääketieteessä) kyrillinen kirjaimistosta, jota käytetään mm. venäjän kirjoittamiseen Kyrillinen kirjaimisto on kehitetty lähinnä kreikkalaisista kirjaimista eräiden slaavilaisten kielten kirjoittamiseen, mutta myöhemmin sitä on käytetty muidenkin kielten kirjoitusjärjestelmiin. Siitä on useita erilaisia muunnelmia. kysta rakkula, rakko; eräiden eläinten suojakseen erittämä kalvo; sellainen eläin Lääketieteessä kysta tarkoittaa kudoksen sisään muodostunutta, nesteen täyttämä umpionteloa. kystinen rakkomainen, rakko-, rakkula- kysto- virtsarakko-; rakko- kyvetti pieni malja Varsinkin kemiassa ja valokuvankehityksessä. kyynikko \kyyninen\ ihminen; erään \filosofisen(filosofinen)\ koulukunnan jäsen Muinaisen Kreikan kyynikot olivat Sokrateen oppilaan Antistheneen perustama koulukunta, jonka vastustajat leimasivat tavalla, jota nykyisin edustaa sana "kyyninen". Koulukunta edusti pyrkimystä mahdollisimman yksinkertaiseen elämään. Kuuluisin edustaja: Diogenes. kyyninen välinpitämätön, elämän t. asioiden arvon kieltävä; häikäilemätön, tunteista piittaamaton; ivallinen; \kyynikko\jen koulukuntaan kuuluva t. liittyvä kölninvesi \alkoholi\pitoinen raikastus- ja puhdistusvesi, \eau de Cologne\ köö \biljardi\keppi kööri (leikillisesti) kuoro la dolce vita [la dóltše víita] = \dolce vita\ laager eräs oluttyyppi, johon useimmat suomalaiset oluet kuuluvat laapis hopeanitraatti, jota käytetään mm. syylien hoitoon ja silmätipoissa laardi sulatettu ja puhdistettu sian rasva laaser = \laser\ labiaali huuliäänne labiaalinen huulta tai huulia käyttäen äännettävä, huuliäänne- labiili horjuva, muuttuva, epävakaa Fysiikassa tasapainotila on labiili, jos \potentiaali\energia siinä on suurempi kuin sen ympäristössä. Täten labiilista tilasta hiukankin poikkeutettu kappale lähtee siitä poispäin. labio- huuli- labiodentaalinen huulilla ja ylähampailla äännettävä laboraatio kokeiden yms. suorittaminen \laboratorio\ssa laboraattori \laboratorio\ssa työskentelevä henkilö, varsinkin työnjohtaja laborantti \laboratorio\ssa käytännöllisiä töitä tekevä henkilö laboratorio kokeellisiin (tieteellisiin t. teknisiin) tutkimuksiin käytetty tila; sellaisia tutkimuksia tekevä laitos tai yksikkö; eräiden korkeakoulujen toimintayksikkö Arkikielessä käytetään laboratorio-sanan tilalla usein sanaa "labra". labour [leibö] Ison-Britannian toinen suurpuolue, työväenpuolue Myös pitemmin: labour party [paati]. labyrintti sokkeloinen rakennus, rakennelma t. kuvio; korvasokkelo lacrosse [lakrosse t. lakrós] haavipallo Haavipäisillä mailoilla pelattava joukkuepeli. lady [leidi] (hieno) nainen; (ylhäis)aateliin kuuluva nainen Alkujaan "lady" on brittiläinen arvo- ja puhuttelunimi, joka kuuluu määrätyissä aatelisarvoissa olevien miesten puolisoille, ja tämä merkitys sillä edelleen on etunimen edellä käytettynä. Muutoin sanaa käytetään ylipäänsä kohteliaana naista tarkoittavana sanana. Arkikielessä sillä, varsinkin suomalaistetussa kirjoitusasussa "leidi", on joskus vähättelevä tai arvosteleva sävy (esim. 'hienosteleva nainen'). laguuni pitkänomainen, rannansuuntainen lahti, jonka hiekkasärkkä tai \koralli\riutta erottaa merestä; \atolli\n sisällä oleva vesialue Vrt. \haffi\. laisser aller [lesealée] "antaa mennä", huolettomuus, välinpitämättömyys laissez faire [leseféer] "antaa mennä", taloudellisen \liberalismi\n iskulause Alkujaan ilmaisuna periaatteelle, jonka mukaan valtion ei pidä puuttuu talouselämän toimintaan vaan antaa sen kehittyä, mennä eteenpäin omilla ehdoillaan. Myöhemmin muustakin vastaavasta puuttumattomuudesta tai sallivuudesta. Ilmaisu on \sitaattilaina\ ranskasta, sananmukaisesti "antakaa mennä" tai "antakaa tehdä". Usein kirjoitusasussa "laissez-faire". Aiemmin käytettiin ilmaisussa myös ranskan verbin infinitiiviä: "laisser faire". lakeeri kiiltonahka lakeija (\livree\pukuinen) miespalvelija; (kuvaannollisesti:) nöyrä käskyläinen, nöyristelijä lakmus sininen väriaine (ja sitä sisältävä liuska), jota käytetään happamuuden tai emäksisyyden (pH:n) määrittämiseen lakoninen (nasevan) lyhytsanainen lakritsi erään kasvin juuresta valmistettu musta makeisaine ja rohdos; sitä sisältävä makeinen laksatiivi ulostusaine laksatiivinen ulostamista edistävä lakseerata ulostuttaa, edistää ulostustoimintoja laktaasi \laktoosi\a hajottava \entsyymi\ laktaatio maidoneritys lakto- maito- laktoferriini eräs mm. maidossa esiintyvä \proteiini\, joka sitoo rautaa ja estää \bakteeri\en kasvua laktoosi maitosokeri, eräs maidossa luonnostaan esiintyvä \hiilihydraatti\ laktoosi-intoleranssi maitosokerin imeytymättömyys \Laktaasi(laktaasi)\n vähyydestä tai puutteesta johtuva elimistön tila, jossa \laktoosi\ ei imeydy suolistosta, mistä aiheutuu vatsavaivoja, jos ravinto sisältää laktoosipitoisia aineita. lakto-ovovegetaarinen sellainen (ruokavalio), joka voi sisältää kasvikunnan tuotteita, maitotuotteita ja munia Vrt. \vegetaarinen\, \laktovegetaarinen\. laktovegetaarinen sellainen (ruokavalio), joka voi sisältää kasvikunnan tuotteita ja maitotuotteita Vrt. \vegetaarinen\. lamalaisuus \buddhalaisuuden(buddhalaisuus)\ tiibetiläinen muoto lambada eräs brasilialaisperäinen tanssi, joka oli muodissa 1990-luvulla lambda eräs kreikkalainen kirjain (Λ, λ) Fysiikassa λ on aallonpituuden tunnus. Tästä johtuu, että "lambdaverkko" tarkoittaa valokuituyhteyksistä muodostettua verkkoa, jossa käytetään useita valon aallonpituuksia. lamee kangas, johon on kudottu metallilankoja lamelli ohut levy (etenkin monikerroksisessa rakenteessa); pitkänomaisen talon osa Kerrostalossa lamelli tarkoittaa portaikkoa huoneistoineen, porrasjaksoa, rivitalossa itsenäisen asuntokokonaisuuden muodostavaa osaa. laminoida päällystää suojakalvolla t. -levyllä; panna tuotteeseen paperi-, kangas- tai muita kerroksia, jotka tekevät sen perusmassan lujemmaksi; valmistaa kangasta liimaamalla tai huopauttamalla lanseerata tehdä (yleisesti) tutuksi, tuoda esiin, tuoda käyttöön; julkistaa, mainostaa Sana on alkujaan sävyltään arkinen mutta yleistynyt talousuutisissa yms. laparoskopia vatsaontelon tähystys lapilli laavapisarasta jähmettynyt siru lapis = \laapis\ lapsus pikkuvirhe, lipsahdus, varsinkin kielenkäytössä Sana esiintyy useiden \sitaattilainoiksi(sitaattilaina)\ katsottavien latinankielisen ilmaisujen alkuosana, esim. lapsus linguae 'kielivirhe', lapsus memoriae 'muistivirhe' ym. laptop [läp-top] kannettava (tietokone), "läppäri" Kevyehkö, muodoltaan salkkumainen tietokone, joka toimii akuilla ja yleensä myös verkkovirralla. Nimitys johtuu englannin sanoista laptop computer, sananmukaisesti 'sylissä pidettävä tietokone'. Suomen kieleen on ehdotettu sanaa "sylitietokone". Enemmän on käytetty sanaa "matkatietokone", mutta se tarkoittaa nykyisin myös pienempiä, jopa taskuun mahtuvia laitteita. Arkikielessä tavallinen on laptop-sanasta kehitelty "läppäri". largo hitaasti ja leveästi (esitettävä sävellyksen osa) larva (hyönteisen) toukka laryngaali kurkunpää-äänne lasagne [lasanje] eräs italialaisperäinen uuniruoka(tyyppi); siihen käytetty pastalevy Italian kielessä lasagna tarkoittaa isohkoa vehnätaikinasta valmistettua levyä. Sanan monikko on lasagne, ja lasagna al forno tai lasagne al forno (oikeastaan 'uunissa valmistetut lasagnat') tarkoittaa uunissa paistettua ruokaa, jossa on vuorotellen lasagnelevyjä ja paksua jauheliha- tai muuta kastiketta. Sana kirjoitetaan suomessa joskus harvoin "lasanje", eräissä muissa kielissä (kuten virossa) säännöllisemmin. laseeraus kuullotus, maalaaminen ohennetuilla, läpikuultavilla väreillä laser [laser t. laaser] eräs tekniikka ja laite, joka tuottaa erittäin terävän valonsäteen Laseria käytetään useissa erilaisissa sovelluksissa, mm. paperille tulostamisessa, äänen ja muun \data\n tallentamisessa levyille, leikkauksissa, \hologrammi\en tuottamiseen ja esittämiseen yms. Usein puhekielessä pelkkä "laser" tarkoittaa jotakin erityistä teknistä laitetta, jonka toiminnassa lasertekniikka on yksi olennainen osa (esim. lasertulostinta). Sanan tavallisin (ja Suomen kielen perussanakirjan mukainen) asu on !LV, vaikka pitkävokaalisuus olisi yleisten sääntöjen mukainen, jos sana tulkitaan ruotsista lainatuksi. Kielilautakunta hyväksyy myös muodon "laseri". Sana "laserlevy" on enimmäkseen korvautunut ilmaisulla "\cd\-levy" tai vain "cd" (tai muilla jotakin erityistä laserlevyn tyyppiä tarkoittavilla ilmaisuilla). laskari (historiassa:) eurooppalaisessa laivassa palveleva intialainen Laskuharjoituksia tarkoittava opiskelijakielen sana "laskarit" on eri alkuperää. lateksi kumipuun t. muun vastaavan kasvin maitiaisneste, "kumimaito"; siitä tehty tuote; vastaava \synteettinen\ tuote; \lateksimaali\ lateksimaali eräs yleinen maalityyppi, joka soveltuu lähes kaikille pinnoille latenssi piilevyys, \latentti\suus latentti piilevä, uinuva; salainen lateraali laideäänne; yhdyssanojen alkuosana = \lateraalinen\ Laideäänne on konsonantti, joka syntyy siten, että ilma virtaa kielen laiteiden kautta ulos suusta; esimerkiksi "l". lateraalimerkki vesiväylän reunan osoittava merkki lateraalinen sivulla oleva, sivu-, reuna-, laita- latifundium suurtila muinaisessa Roomassa lati Latvian rahayksikkö latiivi eräs sijamuoto, ilmaisee jonnekin tulemista Eräitä suomen adverbien muotoja, esim. "ulos", "rannemmas" ja "luo" on pidetty muinaisen, s- tai k-päätteisen latiivin jäänteinä. latina eräs kieli, jota on käytetty laajalti hallinto- ja kulttuurikielenä Latinaa puhuttiin aluksi muinoin Rooman seuduilla, sitten laajalti Rooman valtakunnassa. Se oli Euroopan yhteinen kulttuurikieli keskiajalla ja vielä pitkälle uudella ajalla. latinalainen \romaanista(romaaninen)\ kieltä puhuvaan maahan t. kulttuuripiiriin kuuluva; romaaninen; latinankielinen; \latina\n kieleen liittyvä; roomalais\katolinen\; roomalainen Esim. "latinalainen Amerikka" tarkoittaa espanjan- ja portugalinkielisiä Amerikan maita. Latinalaisilla kirjaimilla tarkoitetaan usein englannin kielen kirjaimia (a - z), yleisemmin sellaisten kirjaimistojen kirjaimia, jotka perustuvat latinan merkistöön mutta saattavat sisältää tarkkeita ja lisämerkkejä, esim. ä, é. Latinalaisiksi nimiksi sanotaan usein (osittain harhaanjohtavasti) eliöiden tieteellisiä nimiä kuten Homo sapiens. latinismi \latina\n mukainen ilmaisu muussa kielessä latinisti \latina\n kielen tutkija latino \latinalaista(latinalainen)\ alkuperää oleva henkilö varsinkin Amerikassa latitudi leveysaste latte eräs italialaisperäinen maitokahvityyppi Sana tarkoittaa italiassa maitoa, mutta ilmaisu "\caffè latte\" on suomessa lyhentynyt muotoon "latte". Taivutus: latte : latten jne. Latte on usein mainittu esimerkkinä suuntautumisesta "mannermaisiin" kahvitapoihin, jopa yleensä elämäntyylistä. laudatur [laudaattur t. laudáatur] \eräiden arvosteluasteikkojen(approbatur)\ ylin arvosana, 'kiitetään'; oppiaineen ylimmän tason opintojen yhteisnimitys vanhassa korkeakoulujen perustutkintojen järjestelmässä Periaatteessa !LAT. Arkikielessä "ällä", joskus "lavi". lavetti tykin alusta laviini lumivyöry lavuaari pesuallas (kasvojen ja käsien pesua varten) Aiemmin muodossa "lavoaari", joka on nykyisin kirjakielessäkin harvinainen. Muodossa "lavuaari" se taas on melko tavallinen mutta hiukan puhekielinen. Ks. !KIRJ layout [leiaut] (julkaisun) taitto, sommittelu, "leiska", "leijari" leadership [liideršip] johtajuus, johto(asema) lean [liin] solakka, hoikka (prosessi, organisaatio tms.) tietynlaisen johtamisajattelun mielessä Sana viittaa erilaisten tuottamattomien toimintojen poistamiseen, joustavuuden lisäämiseen ym. toiminnan tehostamiseksi. Sanaa käytetään yleensä yhdyssanan alkuosana, esimerkiksi lean-ajattelu. leasing [liisiŋ t. liiziŋ] = \liisaus\ Lebensraum [leebensraum] elintila, elämiseen sopiva alue Sana on \sitaattilaina\ saksasta ja sillä on kolkko kaiku, koska \natsi\-Saksa perusteli sotaisia laajenemispyrkimyksiään tarpeella hankkia Saksan kansalle elintilaa (varsinkin idästä). lectio praecursoria [lektio prekurso(o)ria t. leektioo preekursóoria] \lektio\ Ilmaisu on \sitaattilaina\ latinasta ja nykyisin yleensä korvattu lektio-sanalla. ledi puolijohteisiin perustuva ohjattava valonlähde, valo\diodi\ Käytetään mm. numeronäytöissä. Sana on peräisin lyhenteestä LED (light emitting diode), ja i:tön lyhennesana "led" tai "LED" on edelleen tavallisempi. leegio suuri joukko, lukematon joukko Alkujaan muunnelma sanasta "\legioona\". Merkitys johtuu ennen muuta Raamatun kertomuksesta miehestä, joka sanoi, että hänessä on legioona riivaajahenkiä; suomennokseen otettiin asu "\legio\", mutta myöhemmin yleistyi ääntämyksenmukainen "leegio". leesio (ihmisen) vamma, vaurio, vioittuma, loukkaantuma leeviläinen (alempiarvoinen) pappi aiemmin \juutalaisuudessa(juutalainen)\; Leevin heimoon kuuluva juutalainen legaalinen laillinen, lainmukainen Myös "legaali"; ks. !NEN legaatti erityisjälkisäädös t. sillä testamentattu omaisuus; suurlähettilään arvoinen paavin lähettiläs; eräiden arkkipiispojen arvonimi Testamentista puhuttaessa legaatti tarkoittaa määräystä, joka koskee selvästi määrätyn omaisuuden (määräesineen tms.) antamista jollekulle, vastakohtana määräykselle, joka koskee esim. puolta tai muuta määräosaa kaikesta omaisuudesta. legalismi (liioittelevan) tiukka laista kiinni pitäminen, "lakiusko"; (\teologia\ssa:) oppi siitä, että ihminen voi pelastua Jumalan lakia noudattamalla, hyviä tekoja tekemällä !ISMI legalisoida laillistaa legaliteetti lainmukaisuus, lakien noudattaminen, \legaalisuus(legaalinen)\ legato [legaatto t. legáato] (mus.) sitoen (esitettävä sävellyksen osa) Periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. legenda perätön tarina, et. kaunisteltu kertomus; ihailtu kuuluisuus; juttu, jutustelu; pyhimyskertomus; \eeppis(eeppinen)\-\lyyrinen\ sävellys; merkintöjen selitykset; sepitetty elämäntarina Sanan alkuperäinen merkitys on yksinkertaisesti 'luettava(t)'. Kristillisessä perinteessä se tarkoittaa kertomusta pyhimyksestä, ihmeestä tai muusta hurskaasta aiheesta. Myöhempinä aikoina sellaisia kertomuksia on usein ruvettu pitämään perättöminä tai ainakin kaunisteltuina tai muuten epäilyttävinä; tätä heijastaa suomenkielinen vastine "pyhimystaru". Sitten sanaa on ruvettu käyttämään kaunistelluista tai ihannoivista kertomuksista, myöhemmin myös merkityksessä 'perätön juttu, pötypuhe' (mm. "\urbaani\ legenda") ja (\slangi\ssa) \neutraali\na sanana juttelua yleensä tarkoittavana. Toisaalta varsinkin urheilukielessä on tavallaan palattu alkuperäiseen merkitykseen: "legenda" on ruvennut tarkoittamaan jostakin maineikkaasta suorituksesta tai henkilöstä kertovaa tarinaa, joka on tosi (tai ainakin totena pidetty) mutta sisältönsä takia "tarunomainen". Sitten sanaa on ruvettu käyttämään myös ihmisestä, josta kerrotaan sellaisia, etenkin ilmaisuissa "elävä legenda" ja "legenda jo eläessään". Poliisin toiminnassa "legenda" tarkoittaa peitehenkilöllisyydelle sepitettyä elämäntarinaa, jonka turvin poliisi soluttautuu rikollispiireihin. legendaarinen \legenda\nomainen, tarunhohteinen, maineikas leggingsit tiukasti jalanmyötäiset trikoiset pitkäthousut Myös asussa "legginsit" ja arkikielisenä muunnelmana "leggarit". legio [leegio] = \leegio\ legioona muinaisen Rooman sotajoukkojen yksikkö, n. 6000 miestä; (ulkomaalaisista) vapaaehtoisista määrätarkoituksen perustettu sotilasyksikkö (esim. Ranskan muukalaislegioona); \leegio\ legioonalaistauti erään \bakteeri\n (Legionella pneumophila) aiheuttama keuhkokuume legitiimi laillinen; oikeutettu Sana tarkoittaa periaatteessa laillista, laillisesti oikeutettua. Sitä on käytetty myös tarkoittamassa sellaista, jonka oikeutusta ei voi kiistää. Mm. presidentti Paasikivi käytti ilmaisua "legitiimi intressi" tarkoittaessaan Neuvostoliiton sotilaallisia \intressejä(intressi)\ eli turvallisuusetuja. legitimiteetti laillisuus, \legitiimi\ys; aviollinen syntyperä legitimoida antaa jollekin (laillinen) oikeus, oikeuttaa, laillistaa, tehdä \legitiimi\ksi lehteri kokoushuoneen t. kirkon parveke; proomu; kahdelta puolelta veistetty ohut rakennuspuu lehtoraatti \lehtori\n virka lehtori useissa oppilaitoksissa käytössä oleva opettajan virkanimike; kirkon virkaan oikeuttavan tutkinnon suorittanut nainen; (aiemmin:) esilukija kirkossa Lehtoreita on niin peruskoulussa kuin yliopistoissakin, ja selvyyden tai arvovallan vuoksi on ruvettu käyttämään mm. sellaisia ilmaisuja kuin "yliopistonlehtori". Suomen luterilaisessa kirkossa lehtorit olivat käytännössä eräänlainen naispappeuden esimuoto ennen varsinaisen naispappeuden toteuttamista. leidi nainen (arkikielinen kirjoitusasu, vrt. \lady\) leishmanioosi [leišmanioosi] eräiden siimaeliöiden (Leishmania) aiheuttama sairaus lejeerinki metalliseos Aiemmin myös asussa "legeerinki". lekseemi sana kielen sanaston osana, jota sanakirjassa edustaa sanan perusmuoto Lekseemiin viitataan yleensä sanan perusmuodolla, esimerkiksi kissa, vaikka se edustaa sanan kaikkia muitakin muotoja (kissat, kissoinemme ym.). leksikaalinen sanastoa koskeva, sanastollinen, sanasto-; sanakirjaa koskeva, sanakirja- leksikko sanakirja; (kielen) sanasto, sanavarasto leksikografi sanakirjantekijä leksikografia sanakirjojen tekeminen t. sitä koskevat periaatteet ja opit leksikografinen sanakirja- Erityisesti: leksikografinen järjestys (sanakirjajärjestys) tarkoittaa \datatekniikassa(datatekniikka)\ merkkijonojen sellaista järjestystä, jossa jonojen ensimmäisten toisistaan poikkeavien merkkien keskinäinen järjestys aakkostossa määrää merkkijonojen järjestys. Esimerkki: 11115, 112, 18, 500, 90; tämä tietysti poikkeaa järjestyksestä, joka saadaan, jos numerojonot tulkitaan luvuiksi ja järjestetään ne "numerojärjestykseen" (oik. lukujen suuruuden mukaan). leksikologia sanastontutkimus !LOGIA lektio väitöksen esittely Väittelijän yleistajuinen, lyhyt esitelmä väitöstutkimuksen taustoista ja kiinnostavimmista asioista väitöstilaisuuden alussa. lemma edellytys, oletus; apulause Logiikassa todistuksen \premissi\. Matematiikassa lause eli todistettava väittämä, joka on jonkin laajemman päättelyn osa ja itsessään suhteellisen vähäinen. lemniskaatta eräs kahdeksikon tapainen \matemaattinen\ käyrä lemuri eräitä puoliapinoita; vainajahenki muinaisten roomalaisten uskonnossa Lemureiksi on joskus kutsuttu kaikkia puoliapinoita, suppeammin yläheimoa Lemuroidea tai heimoa Lemuridae (makit). leninismi leniniläisyys, V. I. Leninin kehittämä \marxismi\n muoto Kannattajien tavallisesti marxismi-leninismiksi kutsuma. lentivirus isäntäsolussaan hitaasti kehittyvä \virus\ lento (mus.) hitaasti (esitettävä sävellyksen osa) Taivutus lento : lenton. lepra pitaali, eräs vaikea \bakteeri\n aiheuttama tauti Jo Raamatussa kuvattu ja edelleen kehitysmaissa esiintyvä tauti, jonka oireisiin kuuluu jäsenten joutuminen kuolioon ja irtoaminen. leptiini eräs hormoni, joka säätelee ruokahalua ja energiatasapainoa lepto- kevyt-, hento-; kaita- leptoni kevyt alkeishiukkanen leptosominen hentorakenteinen, hintelä (ruumiinrakenne) lesbo \homoseksuaalinen\ nainen Tämä sana on alkujaan arkikielinen mutta vakiintumassa myös kirjakieleen. letaali tappava, kuolemaan johtava Varsinkin sellainen \geeni\, joka kaksinkertaisena esiintyessään aiheuttaa kuoleman yksilönkehityksen varhaisessa vaiheessa. letterbox mustia palkkeja käyttävä menetelmä TV-kuvaa leveämmän aineiston esittämiseen TV:ssä Esim. laajakangaselokuvaan lisätään kuvan ylä- ja alareunaan mustat palkit. Vrt. \anamorfinen\. leukemia verisyöpä, valkoveritauti Yhteisnimitys syöpätyyppisille verisairauksille, jotka saavat alkunsa luuytimestä. leuko- valko- leukosyytti (veren) valkosolu, valkoinen verisolu leviitta \leeviläinen\; \katolisen(katolinen)\ papin apulainen leviraatti lankousavioliitto Toistensa kanssa lankoussuhteessa olevien ihmisten välinen avioliitto. levitaatio leijuminen, \levitointi(levitoida)\ levitoida leijua Sanaa käytetään väitetystä ihmisen leijumisesta tahdonvoimalla tms. mutta myös todellisista ilmiöistä kuten \magneettisesta(magneettinen)\ levitaatiosta, johon ns. maglev-junat perustuvat. lex laki Etenkin sellaisissa ilmaisuissa kuin "lex Kallio", joissa laki(ehdotus) on nimetty sen henkilön mukaan, joka on sitä ehdottanut tai erityisesti ajanut. Joissakin tapauksissa merkitys on 'sen-ja-sen tapauksen takia säädetty laki', esim. "lex Helsingius". liaani yleisnimitys suurikokoisille, usein puuvartisille köynnöskasveille (sademetsässä) liberaali \liberaalinen\, vapaamielinen henkilö liberaalinen vapaamielinen, vapautta kannattava; suvaitsevainen, salliva; vapauksia ottava Sana on erittäin monimielinen; merkitys riippuu muun muassa siitä, mitä vapautta kannatetaan ja korostetaan. Politiikassa sana voi viitata joko kansalaisvapauksien ajamiseen tai taloudellisen toiminnan vapauden (vapaan kilpailun) kannattamiseen, usein toki molempiin yhtä aikaa. Arkikielessä sana voi viitata mm. yleiseen avarakatseisuuteen tai välinpitämättömyyteen. liberalismi \liberaalinen\ aate Vrt. \libertarianismi\. !ISMI liberalisoida liberaalistaa, tehdä \liberaalisemmaksi(liberaalinen)\ libertaari \libertarianistinen(libertarianismi)\ henkilö libertaarinen \libertarianistinen(libertarianismi)\ libertarianismi eräs yhteiskunnallinen suuntaus, joka korostaa vapaata markkinataloutta Vastustaa (yleensä) valtion puuttumista talouselämään ja haluaa vähentää valtion tehtävät \minimi\in ("yövartijavaltio"). Myös nimityksiä "libertarismi" ja "uus\liberalismi\" on käytetty. !ISMI libido halu, vietti, varsinkin sukupuolivietti libretto (mus.) näyttämöllä esitettävän laajan musiikkiteoksen kuten \ooppera\n teksti libristi määrätutkinnon suorittanut kirjakaupan myyjä lifestyle [laifstail] elämäntyyli ligamentti (\anatomia\ssa:) side, nivelside ligandi (\kemia\ssa:) \kompleksi\yhdisteen osanen, joka on sitoutunut keskus\atomi\in ligatuura suonensidonta; sidelanka ligatuuri kahden tai useamman merkin esitys yhdistelmänä, jossa merkit yleensä osittain limittyvät; samantasoisten nuottien sitominen kaarella; ryhmä samalla tavulla laulettavia merkkejä; soittimen kiristin Eräissä ladontakäytännöissä esimerkiksi kirjainparin "fi" esitys on sellainen, jossa "f" ja "i" ikäänkuin sulautuvat yhteen. Aiemmin tällainen tuotettiin erityisellä kirjasimella, johon oli valettu yhteen "f" ja "i" määrätavalla. Ligatuuriksi kutsutaan myös erillisiksi merkeiksi tulkittavia kahden (tai joskus useammankin) merkin yhdistelmänä syntyneitä merkkejä kuten æ (alkujaan a:n ja e:n yhdistelmä). ligniini [liŋniini] eräs kasvisolujen seinämissä esiintyvä aine Ligniini on \polymeeri\, joka lisää solunseinän kovuutta, ja sitä on erityisen paljon puiden rungoissa. Sille on joskus käytetty suomalaista vastinetta "puuaine". liidi potentiaalisen asiakkaan yksinkertainen yhteystieto, esimerkiksi nimi ja puhelinnumero tai sähköpostiosoite Johtuu englannin sanasta "lead". Taustalla on ajattelus, jonka mukaan jonkinlaisen kiinnostuksen ilmaisseen henkilön tai organisaation yhteystieto voi olla kuin johtolanka, jota seuraamalla voidaan saada uusi asiakas. liiga liitto, yhdistys; palloilussa: sarja liila vaaleansinipunertava väri Hyvin yleisesti kirjoitettuna "lila", mutta normien mukainen asu on pitkävokaalinen. liira eräiden maiden, mm. Turkin (aiemmin myös Italian) rahayksikkö liisaus irtaimen omaisuuden pitkäaikaisvuokraus, johon usein liittyy muita järjestelyjä Usein vuokralle antava yritys ostaa tavaran vain antaakseen sen vuokralle, joten liisaus voidaan käsittää myös rahoitusjärjestelyksi. Verbi: liisata. Esimerkiksi työnantaja usein liisaa auton työntekijänsä käyttöön. likvida l- ja r-äänteiden yhteisnimitys likvidi maksuvalmis; käteinen raha t. sitä vastaava t. helposti käteiseksi muutettava likviditeetti maksuvalmius, riittävä \likvidi\en varojen olemassaolo likvidoida teloittaa; poistaa, hävittää; maksaa (velat pois) likvori aivoselkäydinneste likööri runsaasti sokeria sisältävä, maustettu, väkevähkö alkoholijuoma lila [liila t. lila] = \liila\ lilliputti kuviteltu hyvin pieni ihminen, peukaloinen; (kuvaannollisemmin:) hyvin pieni olento, \organisaatio\ tms. limbinen reunalla sijaitseva, reuna- Erityisesti ilmaisussa "limbinen järjestelmä", joka tarkoittaa aivojen reunaosissa sijaitsevaa aivotoiminnan järjestelmää, jolla on suuri merkitys mm. tunteiden kokemisessa. limbo (ark.) ala-arvoinen esitys, "rimanalitus"; urheilunomainen matalalle asetetun vaakariman alittaminen; aiemmin eräs tanssi, johon kuului sentapaisia liikkeitä; kulmanmittauslaitteen asteikkoympyrän reuna; taivaankappaleen näkyvä reuna; \limbus\ limbus \katolisen(katolinen)\ kirkon opin mukaan paikka, jonne päätyvät kastamattomina kuolleet lapset sekä Vanhan \testamentin(testamentti)\ hurskaat; eräiden tähtitieteellisten kojeiden ympyrän reuna, jossa on astejaotus; (\anatomia\ssa:) reunus, reuna Kuvataan joskus "välitilaksi" (taivaan ja helvetin välillä) ja sekoitetaan usein kiirastuleen, mutta katolisessa opissa limbus kuvataan lopulliseksi paikaksi, kiirastuli taas on siirtymävaihe. lime [laim] \limetti\; limettimehu; limetinvihreä, vahvan vaaleanvihreä limerikki leikkisä pikkuruno, jonka ensimmäinen riimisana on yleensä paikannimi tai muu erisnimi limes [limes t. liimes] muinaisen Rooman valtakunnan rajamuuri; (matematiikassa) raja-arvo, lyh. "lim" Periaatteessa \sitaattilaina\ \latina\sta. limetti eräs \sitrus\puu, Citrus aurantifolia; sen hedelmä limiitti raja (yl. yläraja), joka on sovittu kaupalle, luotolle, pörssikurssille tms. liminaalinen välissä oleva, väli-, välitila-, raja- limited [limitid] osakeyhtiö, jossa osakkailla on rajoitettu vastuuvelvollisuus Usein yritysten englanninkielisissä nimissä, tavallisesti lyhennettynä "Ltd.". limno- järviä t. yleensä suolatonta luonnonvettä koskeva, järvi- limnologia järvien tutkimus !LOGIA limonadi [limonaadi t. limonadi] virvoitusjuoma, joka on maustettu hedelmä- tms. esansseilla Sanaa käytetään etupäässä vain virallisluonteisessa kielessä. Kirjaimen a äännösvastineen pituus vaihtelee. Myös suomalaistetummassa muodossa "limonaati", joka on lähinnä leikillisessä käytössä. Puhekielessä "limsa", "limppari" tms. limousine [limusiin t. limuzín] \limusiini\; eräs nautakarjarotu, arvostettua lihakarjaa limusiini vähintään nelipaikkainen umpiauto lineaarinen viivallinen, viivasuora, suorankaltainen Alkeismatematiikassa suureiden x ja y riippuvuus on lineaarinen, jos y = a&mdot;x + b, missä a ja b ovat vakioita; tällöin riippuvuuden kuvaaja on suora viiva tasossa. Korkeammassa matematiikassa ja fysiikassa sanaa "lineaarinen" käytetään tätä jollakin tapaa muistuttavista riippuvuussuhteista. Yhdyssanamuoto "lineaari-" esiintyy monissa termeissä, esim. "lineaari-A" ja "lineaari-B" ovat eräille muinaisille kirjoitusmuodoille annettuja nimityksiä, ja sotahistoriassa "lineaaritaktiikka" tarkoittaa taistelutapaa, jossa joukot on ryhmitetty rivistöiksi. linearisoida muuttaa \lineaariseksi(lineaarinen)\ lingua franca yhteiskieli, yhteinen kansainvälinen kieli Ilmaisu tarkoitti alkujaan keskiaikaista sekakieltä, jota kauppiaat käyttivät Välimeren alueella. (Ks. A Glossary of Lingua Franca - Introduction.) Myöhemmin on lingua francaksi kutsuttu useita kielimuotoja, joita on käytetty kansainvälisessä viestinnässä. lingvisti [linŋvisti] kielentutkija lingvistinen kielentutkimukseen, \lingvistiikka\an kuuluva lingvistiikka [linŋvistiikka] kielentutkimus, erityisesti yleinen kielitiede linimentti iholle siveltävä nestemäinen lääkevalmiste Kansankielessä myös: "linjamentti". linni = \blini\ linoleum(i) korkkimatto Myös lyhentyneenä muodossa "linoli". lipidi luonnossa esiintyviä rasvoja ja rasvamaisia aineita Aiemmin myös muodossa "lipoidi". lipo- rasva- liposomi rasvapallo Rasva-aineista koostuva pallomainen ontto rakenne, jota käytetään lääketeollisuudessa. liposuktio rasvaimu Rasvakudoksen pois imeminen (laihdutushoitona). lisensiaatti henkilö, joka on suorittanut korkeakoulussa määrätyn perustutkintoa ylemmän tutkinnon (lääketieteessä perustutkinnon) lisensioida = \lisensoida\ lisensoida myöntää \lisenssi\; hankkia lisenssi Sanalla on siis kahtalainen käyttö; vertaa sanaan "lainata", joka voi tarkoittaa lainaksi antamista tai lainaksi ottamista. Käytännössä lisensointiin yleensä liittyy rahakorvaus eli kyse on lisenssin myymisestä tai ostamisesta. Suomen kielen perussanakirja esittää sanan asuksi ensisijaisesti "lisensoida", rinnakkaismuodoksi "lisensioida", ja merkitykseksi vain 'myöntää lisenssi' (joka on käytännössä yleisempi, mutta ei ainoa=. Myös asua "lisenssoida" käytetään. lisenssi määrätarkoitukseen myönnetty lupa Sanaa käytetään mm. eräistä viranomaisen myöntämistä luvista kuten tuonti- ja vientiluvista sekä tietokoneohjelman valmistajan myöntämästä käyttöluvasta, käyttöoikeudesta. listeria eräitä \bakteereita(bakteereita)\ (suku Listeria); niiden aiheuttama tauti, \listerioosi\ listerioosi \listeria\bakteerin aiheuttama tauti Esiintyy nautaeläimissä ja voi tarttua ihmiseenkin etenkin saastuneen ruuan kautta. Vaarallinen mm. sikiölle ja vastasyntyneelle. Arkikielessä käytetään yleensä nimitystä "listeria". litania määräsisältöinen kirkkorukous; ikävystyttävä pitkä (puhuttu) teksti, varsinkin luettelo liti Liettuan rahayksikkö litium eräs alkuaine, kemiallinen merkki Li lito kivipiirros (= \litografia\); yhdyssanojen alkuosana: kivi- litografi kivenpiirtäjä, painopinnan valmistaja kivipainossa litografia kivipainotaide; kivipiirros; kivipaino litokystotomia rakkokivileikkaus Virtsakivien poistamiseksi tehtävä leikkaus. littera todistus tai lippu, jota käytetään puolustusvoimien henkilö- ja tavarankuljetuksessa; kirjain, varsinkin tunnus- tai järjestyskirjain litteroida siirtää (puheesta) kirjoitusasuun (vrt. \translitteroida\); varustaa (tunnus)kirjaimella eli \littera\lla litterääri (kauno)kirjallinen (tav. halventavassa mielessä käytetty sana) liturgi alttaripalveluksen suorittaja liturgia jumalanpalveluskaava; jumalanpalvelustoimitukset; (kuvaannollisesti) poliittisen kielenkäytön tyhjät t. kaavamaiset ilmaukset Sanaa on käytetty kuvaannollisesti etenkin kaavamaisista jotakin ylistävistä t. kannattavista lausunnoista. liturginen \liturgia\an kuuluva t. sitä koskeva live (musiikki- tms. esityksen) yleisön t. (pelin) muiden osallistujien läsnä ollessa esitetty Itsenäisenä sanana "live" on Kielitoimiston sanakirjan mukaan arkinen, mutta yhdyssanojen (esim. livealbumi, liveroolipeli, liveäänitys) alkuosana ei. Sanan "livemusiikki" sijasta käytetään myös ilmausta "elävä musiikki". "Live" on myös eri alkuperää oleva murresana, joka tarkoittaa lipeää (mm. sanassa "livekala"). livree miespalvelijan virkapuku, joka on koristeltu punoksin ja napein Myös: liveri. lobata harjoittaa \lobbaus\ta lobbaus järjestelmällinen vaikuttaminen poliittisiin päättäjiin kahdenkeskisillä tapaamisilla yms. Ilmiö (ja sana) on syntynyt Yhdysvalloissa, jossa se tarkoittaa etenkin erilaisten eturyhmien ammattimaista vaikuttamista yksittäisiin \kongressi\n jäseniin. Englannin sanasta "lobbying". Useita suomennosehdotuksia on esitetty (mm. "käytäväpolitiikka"), mutta "lobbaus" tuntuu vakiintuneen suomeen, ja erikoista kyllä verbissä on astevaihtelu: "lobata":"lobbaa" jne. (Myös vaihtelematonta bb:tä esiintyy.) lobotomia lohkoleikkaus, eräs aivoleikkaus, jota aiemmin käytettiin \psykiatrisena(psykiatrinen)\ hoitona Lobotomiassa katkaistiin aivojen otsalohkon hermoratoja, koska tämän oli havaittu rauhoittavan potilaita. Menetelmästä on luovuttu mm. siksi, että se myös muutti persoonallisuutta, heikensi aloitekykyä ym. locus paikka, kohta, sijainti Sana on \sitaattilaina\ \latina\sta ja esiintyy yleensä pitempien latinankielisten ilmaisujen osana esim. ilmaisussa "locus classicus" '\klassillinen\ paikka', joka tarkoittaa varsinaisesti sitä jonkin vanhan tekstin kohtaa, jossa jokin asia on esitetty tavalla, johon yleisesti viitataan. Vrt. \lokus\. loft-asunto asuntokäyttöön muunnettu, alun perin muuhun tarkoitukseen tehty tila Tyypillisesti avara ja korkea asunto, joka on tehty entiseen teollisuusrakennukseen. logaritmi eräs matemaattinen \funktio\, \potenssi\funktion käänteisfunktio; sellaisen arvo Luvun a k-kantainen logaritmi logka on sellainen luku b, jolle pätee kb=a. Esim. log101000 = 3, koska 103 on 1000. logaritminen \logaritmi\in perustuva Logaritminen asteikko on sellainen, jossa suuretta kuvataan logaritmillaan. Tämä on eduksi mm. silloin, kun suureesta on esitettävä samalla asteikolla sekä hyvin pieniä että hyvin suuria arvoja. logi = \loki\ logia tieteenala, oppi Lähes yksinomaan sivistyssanojen jälkiosana. Alkuosa on tavallisesti silloin myös peräisin kreikasta. Vastaava \adjektiivi\ on -loginen-loppuinen ja tarkoittaa paitsi vastaavaan -logiaan kuuluvia asioita myös siihen aihepiiriin kuuluvia ilmiöitä, joita -logia tutkii. Esimerkiksi "biologinen" tarkoittaa paitsi 'biologiaan kuuluva, sille ominainen' myös 'elolliseen luontoon kuuluva, sille ominainen' (etenkin erotukseksi elottoman luonnon ilmiöistä tai ihmisen "keinotekoisesti" tekemistä esineistä ja aineista); välittävä merkitys on tällöin 'biologian alaan kuuluva'. Erään käsityksen mukaan tällainen merkityksen väljyys on haitallista ja pitäisi käyttää muunlaisia sanoja, esim. "bioottinen", silloin, kun ei ole tarkoitus viitata -logiaan. Kirjakielessä -logi-loppuinen sana tarkoittaa ihmistä, joka tutkii vastaavaa -logiaa, yleensä työkseen, tai on ainakin saanut alan koulutuksen (esim. "työtön geologi"), mutta arkikielessä myös alan opiskelijaa. logiikka järjellisen päättelyn yleiset säännöt; niitä koskeva tieteenala; niiden noudattaminen, johdonmukaisuus logismi katsomus, jonka mukaan olevaisuus on luonteeltaan \loogista(looginen)\, järjellistä logistiikka tavarantoimituksen kokonaisjärjestelmä; sellaisen suunnittelun periaatteet; \symbolinen\ \logiikka\; käytännöllinen laskutaito logistinen \logistiikka\an kuuluva t. sen mukainen logo yrityksen, tuotteen tms. nimen tai lyhenteen erityinen graafinen asu; graafinen tunnus; kirjakkeiden yhdistelmä Alkujaan lyhentymä sanasta \logotyyppi\, joka tarkoitti kirjakkeiden yhdistelmää; tämä merkitys on lähinnä historiallinen. Alkujaan sana viittaa nimen tai kirjainlyhenteen erityiseen asuun, josta yritys tms. tunnistetaan. Sana kuitenkin saanut myös merkityksen 'yhtiön, tuotteen tms. tunnuskuvio', joka on nykyisin tavallisempi. Lisäksi se voi tarkoittaa myös nimen erityisen asun ja tunnuskuvion yhdistelmää. Usein logoa (jossakin em. merkityksistä) käytetään liikemerkkinä (toiminimenä) tai tavaramerkkinä. Koska sana on moniselitteinen, voi olla parempi sanoa "tunnus" ja sitten tarvittaessa täsmentää, tarkoittaako esimerkiksi tunnuksen sanaosaa vai tunnukseen sisältyvää kuviota vai molempia yhdessä. logografi antiikin Kreikan historioitsija logografia \logogrammeilla(logogrammi)\ kirjoittaminen logografinen \logogrammeilla(logogrammi)\ tehtävä t. niihin perustuva t. liittyvä logogrammi sanaa tarkoittava kirjoitusmerkki, sanamerkki; kirjoitusmerkki, jota yhdessä tarkentavan merkin kanssa käytetään sanan esittämiseen logonomi erään määrätutkinnon suorittanut puhetaidon opettaja logopedi \logopedia\n harjoittaja logopedia puhehäiriöoppi; puhehäiriöiden parantaminen logosentrinen sanakeskeinen logosentrismi sanakeskeisyys logoterapia Viktor E. Franklin kehittämä \psykoterapia\n muoto logotyyppi yhdeksi kappaleeksi valettu kirjakkeiden yhdistelmä lojaali uskollinen, luotettava; velvollisuudentuntoinen; lainkuuliainen lojaliteetti \lojaali\suus Esim. työntekijän lojaliteetti- eli lojaalisuusvelvollisuus työnantajaa kohtaan tarkoittaa lähinnä velvoitetta pidättyä työajan ulkopuolellakin toimenpiteistä, jotka selvästi vahingoittaisivat työnantajaa. lokaali paikallinen, \globaali\n vastakohta; (vanh., arkik.) huoneisto, "lukaali"; (tietotekn.) ohjelmiston t. järjestelmän paikallisasetusten kokonaisuus (engl. locale) Adjektiivin virallinen, mutta harvinainen asu on ilman -nen-loppua: lokaalinen. lokalisaatio \lokalisointi(lokalisoida)\ lokalisoida sovittaa (tietokoneohjelma tms.) paikallisiin oloihin; paikantaa, määrittää paikka Lokalisointiin sisältyy yleensä (ohjelman käyttöliittymän) kielen kääntäminen mutta myös kulttuurierojen huomioon ottamista. Ks. Guide to Internationalization / Localization. lokatiivi eräs sijamuoto joissakin kielissä, yleinen paikallissija Suomessa ei ole lokatiivia; muiden kielten lokatiivia vastaavat lähinnä \inessiivi\ ja \adessiivi\, joiltakin osin myös \essiivi\. loki \data\nkäsittelyn tapahtumatiedosto, "log file"; sellaista keräävä ohjelma; laivan virallinen päiväkirja, lokikirja; laivan matka- ja nopeusmittari lokus paikka (useita erikoismerkityksiä) \Biologia(biologia)\ssa: \geeni\n paikka \kromosomi\ssa, geenikohta. \Fonetiikassa(fonetiikka)\:: \formantin(formantti)\ tavoittama jaksoalueen kohta \klusiili\n tai \nasaali\n edellä, kohtio. Vrt. \locus\. lolita alaikäinen tyttö, joka käyttäytyy tai esitetään sukupuolisesti kiihottavana Sana johtuu Vladimir Nabokovin romaanista "Lolita". long drink virvoitusjuomalla laimennettu alkoholijuoma, etenkin valmis sekoitus, "lonkero" Usein ajatellaan, että long drink on "pitkä", suhteellisen paljon nestettä suhteessa alkoholiin sisältävä; vrt. \cocktail\. longitudi pituusaste loogikko \logiikan(logiikka)\ tutkija looginen järjellinen, johdonmukainen, \logiikan(logiikka)\ mukainen look [luk] ulkonäkö, ulkoinen vaikutelma loosi osasto Erityisesti: ravintolan yms. osa, joka on erotettu matalilla väliseinillä; vapaamuurarijärjestön ja joidenkin muiden järjestöjen (paikallis)osaston nimitys. Aiemmin myös: aitio. Muoto "loosi" on nykyisen suosituksen mukainen, mutta asua "looshi" tai "looši" käytetään edelleen yleisesti; ks. !SH lootus useista kasvilajeista käytetty nimitys Varsinaiset lootukset kuuluvat lootusten sukuun Nelumbo. Muinaista Egyptiä kuvaavissa teksteissä lootuksilla tarkoitetaan sikäläisiä lummelajeja. Sanaa on käytetty useiden muidenkin, varsin erilaisten kasvien nimityksissä Etenkin aiemmin myös lyhytvokaalisena: "lotus". lordi [loordi t. lordi] (miehen) eräiden aatelisarvojen yleisnimitys sekä arvonimi Isossa-Britanniassa Sanaa käytetään erityisesti parlamentin ylähuoneen (House of Lords) jäsenistä. lornjetti varrelliset silmälasit lotus [lootus t. lotus] = \lootus\ lounge [louŋŋe t. laundž(e)] odotustila Erityisesti: lentokentällä yleensä liikemies- ja ylempien luokkien matkustajille varattu tila, jossa on tarjolla ruokaa ja juomaa ja erilaisia palveluita. lubenter approbatur [lubenter aprobaattur t. lubénter aprobáatur] toiseksi alin hyväksyttävä arvosana eräissä eräissä \arvosteluasteikoissa(approbatur)\, 'mielihyvin hyväksytään' Periaatteessa !LAT. Usein lyhyesti "lubenter", lyhenteenä "b", arkikielessä sen mukaan luettuna "bee". lucifer [lusifer] paholainen Usein erisnimen kirjoitusasussa "Lucifer". Joskus muodossa "Luciferus". luddiitti koneenrikkoja Alkujaan sanaa käytettiin Isossa-Britanniassa työläisistä, jotka tuhosivat kutomakoneita, koska ne tekivät heistä työttömiä. Myöhemmin yleisesti uusia keksintöjä vastustavista ihmisistä, jotka ovat valmiit vastaavaan toimintaan. lukratiivinen voittoa tuottava, tuottoisa, kannattava luksaatio (nivelen) sijoiltaanmeno luksi valaistusvoimakkuuden yksikkö SI-järjestelmässä Tunnus: lx. Valaistusvoimakkuus on luksin suuruinen, kun yhden neliömetrin pintaan saapuu yhden \luumen\in suuruinen valovirta, siis 1 lx = 1 lm/m². Sana kirjoitetaan vielä usein "luxi" tai "lux". luksus ylellisyys, loisto Sana on usein miedontunut merkitykseltään: luksukseksi saatetaan sanoa kaikkea tavanomaista merkittävästi hienompaa. Kirjoitetaan mainoskielessä usein "luxus" tai korvataan ilmaisulla "de luxe". lumen [luumen] sanan \luumen\ virheellinen kirjoitusasu luminanssi valotiheys (\fysiikan(fysiikka)\ suureena) luminesenssi \fluoresenssi\n ja \fosforesenssi\n yhteisnimitys Virheellisiä muotoja: luminisenssi, luminenssi. luminoida tuottaa valoa lupus joukko \autoimmuuni\sairauksia, jotka aiheuttavat oireita ihossa t. eri puolilla elimistöä Suomen kielessä on käytetty myös nimitystä punahukka. lustraatio hallinnon ym. poliittinen puhdistus Sanaa käytetään etenkin kuvaamaan Itä-Euroopan maissa tehtyjä puhdistuksia kommunismin kauden jälkeen. luumen valovirran yksikkö SI-järjestelmässä; (biologiassa) aukko, ontelo (rakossa, suolessa t. suonessa) Yksikön tunnus: lm. Myös kirjoitettuna "lumen" (aiemmin jopa mittayksikköasetuksessa), mutta pitkävokaalinen asu on yleisten sääntöjen mukainen ja suomen kielen lautakunnan ja SFS:n suosittama. luupperi laite, jolla voidaan tallentaa ääntää ja toistaa sitä jatkuvasti (musiikkiesityksen taustaksi tms.) Periaatteessa arkikielinen sana, joka johtuu englannin sanasta looper. luuppi suurentava linssi; suurennuslasi; (tietotekniikan arkikielessä:) silmukka, joukko toistuvasti suoritettavia käskyjä t. toimintoja luutnantti upseerinarvo sotavoimissa, eräiden maiden poliisivoimissa yms. luuttu eräs kitaran tapainen näppäilysoitin luuvartti (merenkulussa:) tuulenpuoli, ylähanka luxus = \luksus\ lykantrooppi ihmissusi (\mytologisena(mytologia)\ käsitteenä) Olento, joka on esim. päivisin ihminen mutta muuttuu yöllä sudeksi. Kuvataan yleensä pahantahtoiseksi, pahuuden vallassa olevaksi. lykantropia harha, jossa ihminen luulee olevansa (ihmis)susi tai muu peto lykomania = \lykantropia\ lykopeeni eräs \karotenoidi\ Lykopeeni esiintyy mm. tomaatissa, ja sen päätelty olevan voimakas \antioksidantti\ ja A-vitamiinin esiaste. lymfa imuneste, imusuonissa virtaava kudosneste lymfaattinen imukudos-; imusolmuke-; imuneste- lymfo- imukudos- lymfosyytti imusolu lynkata tappaa rikollinen t. rikolliseksi epäilty omavaltaisesti Sanaa käytetään yleensä ihmisjoukon tekemästä, yllytetystä surmaamisesta, jonka joukko itse kokee oikeutetuksi rangaistukseksi rikolliselle. lyriikka laulurunous; tunnelmarunous; runous yleensä; (arkikielessä myös:) laulun sanat, sanoitus lyseo yliopistoon johtanut (valtion) oppikoulu Nimitys oli käytössä ennen 1970-luvun peruskoulu-uudistusta. lysoli eräs voimakkaan hajuinen, \desinfiointi(desinfioida)\in käytetty neste lyyra eräs muinaiskreikkalainen kielisoitin; tunnuksena (esim. ylioppilaslakissa) käytetty lyyran kuva; (kuvaannollisesti:) runoilu lyyrikko \lyriikan(lyriikka)\ kirjoittaja lyyrinen \lyriikka\an kuuluva, sille ominainen; tunnelmallinen, haaveellinen läppäri = \laptop\ lööppi otsikkojuliste, jolla myydään lehtiä, etenkin iltapäivälehtiä; sellaisessa oleva iskevä otsikkoteksti Sana ei varsinaisesti ole sivistyssana vaan vain ruotsista (löpsedel) suomeen lainattu. maagi taikuri, salatieteilijä, \magia\n harjoittaja; (alkuaan:) muinaisen Persian johtavaan (pappis)luokkaan kuuluva maaginen taikuuteen (\magia\an) kuuluva, taikavoimainen t. sellaiseksi uskottu maanikko \mania\n vallassa oleva t. siihen taipuvainen ihminen maaninen \mania\n vallassa oleva t. siihen taipuvainen maanis-depressiivinen mielitaudista, jota poteva on vuoroin \mania\n, vuoroin \depressio\n vallassa ja jota nykyisin kutsutaan kaksisuuntaiseksi eli \bipolaariseksi(bipolaarinen)\ mielialahäiriöksi macaron pieniä pyöreitä täytettyjä mantelileivoksia Kielitoimiston sanakirjassa myös "makroni", joka on siinä päähakusanana. macchia [makkia t. makkja] välimerenmaiden eräs kasvillisuustyyppi, piikkipensas- tai varpukasvustoa Macchia on syntynyt yleensä metsän hävittämisen jälkeen, kun \eroosio\ on köyhdyttänyt maata. Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. mach [mah] nopeuden suhde äänen nopeuteen Käytetään lähinnä ilmaistaessa lentokoneiden yms. nopeuksia, jolloin esimerkiksi nopeus 2 machia tarkoittaa nopeutta, joka on kaksi kertaa niin suuri kuin äänen nopeus ilmassa. machiavellismi [makiavellismi] Niccolò Machiavellin oppien mukainen t. niitä vastaavaksi koettu häikäilemätön valta\politiikka\ Alkujaan Machiavelli esitti ajatuksensa ohjeeksi ruhtinaalle oman valtion edun ajamisesta, "valtioitsekkyydestä". !ISMI Myös sanoja "machiavellilainen" ja "machiavellilaisuus" käytetään. macho [matšo] miehekäs, miehekkyyttään (yli)korostava mies Sanaa käytetään yleisesti haukkumasanana mm. käyttäytymisestä, jonka koetaan heijastavan asennetta miesten ylemmyydestä. Periaatteessa \sitaattilaina\ espanjasta. madame [madam t. madám] rouva (puhuteltaessa naista kunnioittavasti) Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. made in [meid in] valmistettu ...:ssa \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ englannista, ja yleensä maan (tai alueen) nimi on myös englanniksi. Esim. "made in Japan" 'valmistettu Japanissa, japanilainen tuote'. mademoiselle [madmuasel t. madmwazél] neiti (puhuteltaessa nuorta naimatonta naista kunnioittavasti) Vanhentunut. Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. madjaari unkarilainen Johtuu omakielisestä nimestä magyar [madjar]. Sanaa käytetään yleensä vain paikallisvärin luomiseen, vaihtelun vuoksi tms. syystä. madonna Neitsyt Maria; Neitsyt Marian kuva; (kuvaannollisesti) pyhimysmäinen nainen madrigaali yksisäkeistöinen pienoisruno; moniääninen laulusävellys maestro mestari, taituri, opettaja (etenkin musiikin alalla) mafia eräs rikollisjärjestöjen tyyppi; (kuvaannollisesti ja haukkumasanana:) valtaa pitävä joukko Alun perin Mafia viittasin sisialaiseen sisilialainen salaseuraan ja rikollisjärjestöön Cosa Nostraan, mutta sanasta muodostui yleisnimi vastaaville järjestöille, joita on syntynyt mm. Yhdysvaltoihin. Sanan käyttö on laajentunut tarkoittamaan myös (oletettua) salaista tai puolisalaista ryhmittymää, joka käyttää valtaa tai merkittävästi vaikuttaa asioihin, esim. "kunnallismafia". Ennen myös kirjoitusasussa "maffia". mafioso [mafiooso t. mafióoso] \mafia\n jäsen magenta punertava, \purppura\a muistuttava väri, \aniliini\npunainen magia taikuus, noituus maglev magneettinen leijunta, magneettisuudella aikaansaatu leijuminen Käytetään mm. magneettien päällä leijuvien ja liikkuvien junien toteuttamiseen (maglev-junat). magma maan sisuksen hehkuvan kuuma, sula kiviaines magna cum laude approbatur [maŋna kum laude aprobaattur t. maagnaa kum laude laude aprobáatur] arvosana eräissä eräissä \arvosteluasteikoissa(approbatur)\, 'hyväksytään suuren kiitoksen kera' Periaatteessa !LAT. Usein lyhyesti "magna"; lyhenne "m", sen mukaan arkikielessä "ämmä". magnaatti [maŋnaatti] rikas mahtimies, pohatta; ylimys (ennen Unkarissa ja Puolassa) magneetti [maŋneetti] kappale, joka \magnetismi\n takia vetää puoleensa rautaesineitä ja muita magneetteja; yhdyssanoissa yleensä: \magneettinen\ magneettinen [maŋneettinen] \magnetismi\a koskeva t. siihen perustuva; \magnetisoitunut(magnetisoida)\ magneetto [maŋneetto] yksinkertainen vaihtovirta\generaattori\, jota käytetään kaasutinmoottorien sytytysjärjestelmissä magnesium eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki Mg magnetismi [maŋnetismi] eräs luonnon perusilmiöistä, magneettisuus, magneettikenttien olemassaolo; kappeiden taipumus \magnetisoitua(magnetisoida)\, kun ne joutuvat magneettikenttään magnetisoida tehdä \magneettiseksi(magneettinen)\ magnetofoni [maŋnetofoni] (ääni)nauhuri Tämä sana on lähes kokonaan väistynyt sanan "nauhuri" (ja puhekielessä sanan "mankka" yms.) tieltä. magnetoida [maŋnetoida] tehdä \magneettiseksi(magneettinen)\ Rinnakkaismuotona lyhentymä "magnetoida". magnitudi [maŋnitudi] suuruus; suuruusluokka Geologiassa: Maanjäristyksen voimakkuutta kuvaava suure, joka aiemmin ilmaistiin Richterin asteikolla, nykyisin momenttimagnitudina (Mw). Momenttimagnitudiasteikkoa kutsutaan nykyisin usein lyhyemmin magnitudiasteikoksi. Magnitudiasteikot ovat logaritmisia siten, että magnitudi kasvaa yhden yksikön, kun maan liike kasvaa 10-kertaiseksi. magnolia [maŋnolia] eräs puuvartisten kasvien suku (Magnolia), jonka useita lajeja käytetään koristepensaina tai -puina magnum [maŋnum] (kuohuviinin) pullokoko, 1,6 litraa; iso\kaliiperi\nen kivääri t. patruuna Alkujaan \latina\n sana, 'iso, suuri'. maharadža (hist.) intialainen ruhtinas Etenkin aiemmin myös englannin mukaisessa kirjoitusasussa "maharadja", joskus myös "maharaja". mahatma "suurisieluinen" (intialainen kunnianimi opettajille) mahjong eräs neljän hengen peli, jossa pyritään muodostamaan nappuloista määrätynlaisia yhdistelmiä Mahjong on peräisin Kiinasta, ja siinä käytetään erityistä mahjong-nappuloita. Kirjoitetaan myös "mah jong". Nimestä käytetään myös asua "majiang". maileri \maili\n t. 1 500 metrin matkojen juoksija maili \anglosaksinen\ pituusmitta (engl. mile), n. 1 609 m; \meili\ (engl. E-mail) mainstream [meinstriim] valtavirta (kuvaannollisesti) mainstreaming [meinstriiminŋ] valtavirtaistaminen Jonkin asian edistäminen sillä, että se otetaan mukaan "valtavirran" tuotteisiin tai palveluihin tai yleisiin käytäntöihin esimerkiksi hallinnossa. maisteri eräs akateemisten oppiarvojen t. arvonimien nimitys; (koulun) opettaja Nykyisin maisterin tutkinnon ovat ns. ylempiä korkeakoulututkintoja. Vrt. \kandidaatti\. maistraatti ennen valtion paikallinen hallintoviranomainen, nyk. Digi- ja henkilötietoviraston toimipisteiden epävirall. nimitys; aiemmin ns. vanhojen kaupunkien hallintovirasto Vuosina 1996–2009 maistraateiksi kutsuttiin paikallisviranomaisia, joita ennen sanottiin rekisteritoimistoiksi, sitä ennen henkikirjoittajan toimistoiksi. Vuoden 2010 alussa ne lakkautettiin ja niiden tehtävät siirrettiin Digi- ja henkilötietovirastolle. Alkujaan maistraatteja olivat "vanhojen" (ennen vuotta 1960 perustettujen) kaupunkien hallintoviranomaiset. (Sana ei varsinaisesti ole sivistyssana, vaikka on latinasta peräisin, koska sillä ei liene vastineita muissa kielissä kuin ruotsissa.) majesteetillinen ylevän vaikuttava majesteetti kuninkaan ja eräiden muiden korkea-arvoisten henkilöiden arvonimi; mahtavuus, vaikuttavuus, ylevyys majlis [madžlis] Iranin \parlamentti\ majoneesi öljystä, munasta ja mausteista valmistettu kylmä, paksuhko kastike major [major t. maajor] suurempi majoriteetti enemmistö majuskeli \versaali\, "iso kirjain" makaaberi kammottava, kauhea, kalmantuntuinen makaroni vehnäjauhotaikinasta puristamalla ja kuivattamalla valmistettuja putkimaisia ravintotuotteita, etenkin lyhyitä ja melko paksuja makasiini varasto(rakennus); patruunalipas; kokoomaohjelma; (joskus:) aikakauslehti make up [meikap] = \meikki\ makro (\datatekniikassa(datatekniikka)\) eräänlainen lyhenneilmaisu; etuliitteenä: suur-, iso- Tietokonealalla "makro" tarkoittaa esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelman käyttäjän määrittelemää käskyä, joka toteuttaa halutun toimintosarjan. Käytännössä tällöin on kyse pienestä ohjelmanpätkästä, \koodi\sta. "Makrovirus" on tietokone\virus\, joka tarttuu sellaiseen koodiin tai ujuttautuu ohjelmaan makroksi. Etuliitteenä käytettäessä sana esiintyy usein vastaavan \mikro\-alkuisen sanan vastakohtana. Esimerkiksi "makrotalous" tarkoittaa suurten kokonaisuuksien (jopa kansantalouden) kokonaisuutta, "mikrotalous" taas taloutta ns. ruohonjuuritasolla kuten yhden yrityksen tai perheen taloutta. makrobiotiikka eräs itämaisiin oppeihin perustuva elämäntapa ja ruokavalio makrokosmos maailmankaikkeus (etenkin "suurissa mitoissa") makron tarkkeena vokaalin päällä käytettävä vaakaviiva, esim. kirjaimessa ā Tavallisimmin makron osoittaa vokaalin pitkäksi, ja tällöin siitä saatetaan käyttää nimitystä "pituusmerkki". makroni pieniä pyöreitä täytettyjä mantelileivoksia Tavallisemmin "macaron", mutta Kielitoimiston sanakirjassa päähakusanana on "makroni". maksi tavallista pitempi (muoti)hame; etuliitteenä: suur-, iso- maksiimi ajattelun tai toiminnan perusohje; sananlaskumaiseksi kiteytetty elämänohje maksimaalinen suurin (mahdollinen), korkein, runsain, enimmäis- maksimi suurin (mahdollinen) määrä t. aste, enimmäismäärä, huippu; (hyvin) suuri määrä t. aste Periaatteessa "maksimi" tarkoittaa kaikista (mahdollisista) vaihtoehdoista ehdottomasti suurinta. Käytännössä sitä usein käytetään väljemmässä merkityksessä, jopa vain yleensä suuresta määrästä. Vrt. \minimi\. maksimoida lisätä, laajentaa \maksimi\in; tavoitella \maksimi\a makulatuuri hylkypaperi, jätepaperi Huonon laatunsa takia normaalikäyttöön sopimaton paperi tai esim. kirjojen paperi, joka menee jätteeksi, kun kirjat poistetaan myynnistä. makuloida tehdä \makulatuuri\ksi; mitätöntää mala fide [mala fide t. malaa fidee] vilpillisessä mielessä, vastoin parempaa tietoa Vastakohta: \bona fide\. malaatti omenahapon suola tai \esteri\ malabsorptio [mal-absorptio] (ravintoaineen) imeytymishäiriö maladaptiivinen [mal-adaptiivinen] huonosti sopeutuva malako- nilviäis- malaria eräs hyttysten levittämä tauti, horkka, vilutauti maligni [maliŋni] pahanlaatuinen, vakava, vaarallinen (kasvain t. tauti) Vastakohta: \benigni\. malolaktinen \malaatteja(malaatti)\ maitohapoksi muuttava (jälkikäyminen) Malolaktinen käyminen on usein varsinaista käymistä seuraava viininvalmistuksen vaihe, joka pehmentää makua ja lisää \aromeita(aromi)\. mambo eräs kuubalainen tanssi, joka syntyi \jatsi\n vaikutuksen alaisena mamelukki Egyptiä aiemmin hallinneen sotilas\kasti\n jäsen; tytönhousut, joita käytettiin hameen alla 1800-luvulla mammografia nisän \röntgen\kuvaus mammona omaisuus, rikkaus Alkujaan ja edelleenkin pääasiassa uskonnollissävytteisessä kielenkäytössä esiintyvä sana, jolla viitataan omaisuuteen asiana, johon ihmisen mieli on kiinnittynyt ja jota jopa palvotaan. mammutti erääseen sukupuuttoon kuolleeseen norsueläinsukuun, Mammuthus, kuulunut eläin; kuvaannollisesti: jättiläinen, valtavan suuri rakennelma tms. mamselli neiti (leikillisesti tai halventavasti käytetty sana) management [mänidžment] (yrityksen tms.) johto Sana tarkoittaa varsinkin päivittäistä, käytännöllistä johtamista tai sitä hoitavia henkilöitä. manageri esiintyvän taiteilijan, urheilijan tms. (esiintymis)sopimusasioiden hoitaja; yleisesti jotakin asiakokonaisuutta hoitava ihminen tai järjestelmä Kielitoimiston sanakirja tuntee vain ensimmäisen merkityksen. Toisessa merkityksessä sana on vahvasti englannin sanan "manager" vaikutusta ja siksi melko epämääräinen; se tarkoittaa usein päällikköä. Sana esiintyy myös tehtävänimikkeenä ja tietokonealan \jargon\issa myös \automaattisten(automaattinen)\ järjestelmien nimityksenä, usein ilman loppu-i:tä, esim. "window manager(i)" 'ikkunoidenhallintajärjestelmä'. mañana [manjáana] huomenna (et. kuvattaessa välinpitämätöntä elämänasennetta) Sana on espanjaa, ja sitä käytetään paheksuvassa, jopa halveksivassa sävyssä kuvaamaan "eteläisten maiden" ihmisten oletettua laiskuutta ja välinpitämättömyyttä ("mañana-maat" jne.). mandaatti valtuutus, saatu toimivalta; toimeksianto t. -saanti Erityismerkityksiä: a) Valtiolle annettu valtuus valvoa toista valtiota tai aluetta; I maailmansodan jälkeen annettiin Saksan ja Turkin entisiä siirtomaita voittajavaltioille mandaattialueiksi. b) (Kansan)edustajan valtuutus tehtäväänsä, "valtakirja kansalta". c) Puolueen tms. "oma paikka" jossakin toimikunnassa tms., jossa jäsenen sanotaan "istuvan puolueen mandaatilla". mandariini eräs appelsiinia muistuttava hedelmä ja puu, jossa se kasvaa (Citrus reticulata); Kiinan pääkieli, yleiskiina, mandariinikiina, putonghua; (hist.) Kiinan keisariajan korkea virkamies; (nyk.) korkean tason sanantuoja t. myötäilijä Hedelmäpuun nimenä sana "mandariini" voi tarkoittaa joko lajia yleensä tai vain sen (alkuperäistä) siemenellistä muotoa, jota ei enää tuoda suomeen; arkikielessä se on myös laajemmin erilaisten pikkusitrusten nimitys. mandoliini luutun tapainen kuperapohjainen kielisoitin mandriitta \ortodoksisen(ortodoksinen)\ luostarin esimies mandrilli afrikkalaisia marakattiapinoita maneeri totunnaistapa, kaavamaisuus (käyttäytymisessä) maneesi ratsastushalli manga [maŋŋa] Japanista peräisin oleva sarjakuvien piirrostyyli mangaani [maŋŋaani] eräs metallinen alkuainen, kemiallinen tunnus Mn mango [maŋŋo] eräs trooppinen puu (Mangifera indica); sen hedelmä mania kiihko, vimma; sairaalloinen viettymis joihinkin tekoihin t. asioihin manifestaatio ilmentymä, toteutuma; erityisesti: mielipiteenilmaisu manifesti virallinen julistus, usein hallitsijan antama, velvoittava määräys manifestoida ilmentää, ilmaista manikyristi käsien, varsinkin kynsien hoitaja manikyyri käsien, etenkin kynsien (ammattimainen) hoito manipulaatio käsittely, \manipulointi(manipuloida)\ manipuloida käsitellä, muokata; käsitellä taitavasti, ohjailla ovelasti mannekiini henkilö (yleensä nainen), joka esittelee (muoti)asuja niihin pukeutuneena manometri koje, joita käytetään kaasujen ja nesteiden paineen mittaamiseen mansardi taitekatto mansetti kalvosin; kynttilänjalan koristesuojus manteri \salamanteri\ (eräissä lajien ja sukujen nimissä); vesilisko (ehdotettu uusi nimi) Sana on suomen kielessä muodostettu lyhennys kansainvälisestä sanasta. mantissa luvun \logaritmi\n \desimaali\osa mantra hokema, etenkin taianomaiseksi koettu; lyhyt, jopa yksitavuinen ilmaisu, jota toistetaan keskittymisen saavuttamiseksi Alkujaan "mantra" on intialaisperäinen uskonnollinen menetelmä, jossa esimerkiksi jumalan nimeä toistetaan jopa satoja tai tuhansia kertoja. Tämän uskotaan auttavan mietiskelyyn keskittymisessä. Arkikielessä "mantra" tarkoittaa usein vain hokemaa mutta erityisesti jonkin muotitermin tai -iskulauseen toistamista. manttaali eräs maatilaverotuksen laskentayksikkö, alkujaan tilan miesluku Kyseessä ei varsinaisesti ole sivistyssana vaan ruotsista (sanasta mantal) suomeen tullut lainasana. mantteli sotilaan päällystakki; hihaton viitta manuaali käsikirja, käyttöohje; urkujen ja harmonin koskettimisto l. sormio manuaalinen käsin tehtävä (vastakohtana (tieto)koneella tehtävälle) manööveri sotilaallinen (iso) hanke, sotaliike; (sota-)alusten ohjailu; sotaharjoitus Tämä alkujaan sodankäyntiin liittyvä sana on levinnyt muunkinlaiseen käyttöön ja saattaa arkikielessä tarkoittaa ylipäänsä vain toimenpidettä, tekoa. Taivutus: manööveriä jne. maolainen Mao Tse-tungin (Mao Zedongin) kehittämän \sosialismi\n muodon (maolaisuuden) mukainen; sen kannattaja maraton juoksukilpailu, jonka pituus on 42 195 m; yleisemmin: kauan kestävä kilpailu marenki leivonnainen tai päällyste, joka on tehty munanvalkuaisesta ja sokerista margariini voin tapaiseksi valmistettu ravintorasva marginaali reunus, sivun tyhjäksi jätetty reuna; ero, erotus; raja-, lisäys-; yhdyssanoissa myös: \marginaalinen\ Korkomarginaali tarkoittaa korkojen eroa, tarkemmin sanoen pankin anto- ja ottolainauskoron eroa. Useissa etenkin taloustieteen sanoissa marginaali-alku tarkoittaa suunnilleen 'pienestä lisäyksestä tai vähennyksestä johtuva' ja sen rinnalla käytetään usein raja-alkua. Esimerkiksi "marginaalikustannus" eli "rajakustannus" on kustannus, joka aiheutuu tuotannon tai palvelun lisäämisestä pienimmällä mahdollisella määrällä. "Marginaalivero" vastaavasti tarkoittaa lisätulosta maksettavaa veroa. Sen sijaan ilmaisu "marginaaliryhmä" tarkoittaa vähäistä, vähämerkityksisenä pidettyä tai syrjittyä, "reunalla olevaa" ihmisryhmää. marginaalinen epäolennainen, vähämerkityksinen, kehällinen, reunahuomautuksena tehty t. vain sellaisen arvoinen marginalisoida muuttaa t. käsittää \marginaaliseksi(marginaalinen)\ marginalisoitua muuttua \marginaaliseksi(marginaalinen)\ Etenkin yhteiskunnallisesta syrjäytymisestä, \marginaali\ryhmään joutumisesta. marihuana eräs hampusta (Cannabis sativa) saatava huumetyyppi Joskus myös kirjoitusasussa "marijuana". Vrt. \kannabis\. marinadi mausteliemi, jossa lihaa tai muuta ruokaa pidetään sen maustamiseksi ja kypsentämisen esikäsittelyksi Yleensä marinadi sisältää happamia aineksia (esim. etikkaa) ja ruokaöljyä. marinoida pitää \marinadi\ssa marionetti (nukke\teatteri\n) nivelnukke, sätkynukke; (kuvaannollisesti:) täysin ohjailtavissa oleva ihminen markantti huomattava, silmäänpistävä; tunnusomainen market [market t. maa(r)kit] \marketti\; markkinat; markkina-alue; menekki Alkujaan \sitaattilaina\ englannista, nykyisin yleensä myymälää tarkoittamassa ja silloin suomalaisittain lausuttuna. marketti valintamyymälä, jossa myydään elintarvikkeita ja lisäksi mahdollisesti muutakin Alkujaan marketiksi on kutsuttu isoa elintarvikemyymälää, mutta käytännössä sanan käyttö on laajentunut niin, että se on korvannut sanan "ruokakauppa". markiisi ulkokaihdin, joka lasketaan ikkunan (t. oven) eteen auringonvarjoksi; eräs korkea aatelisarvo; eräs jalokivien hiontamuoto (suippohionta) markkeri merkkiaine, merkitsemiseen käytetty aine; \genomi\in paikannettu \DNA\-jakso, jota käytetään muiden \geeni\en paikantamiseen geenikarttaan; (liitokiekkopeleissä:) puolustava pelaaja, joka vartioi kiekollista pelaajaa; piste, jolla on oma \koordinaatisto\; luetelman tms. kohtien alussa oleva merkki, esim. luetelmaviiva, numero tai pallukka marksilainen = \marxilainen\ marksismi = \marxismi\ marmeladi [marmelaadi t. marmeladi] makeinen, joka on tehty hedelmä- tai marjahyytelöstä; sellainen hyytelö D:tä edeltävän a-kirjaimen äännösvastineen pituus vaihtelee. Joskus myös suomalaistetummassa muodossa "marmelaati". marmori kiteinen kalkkikivi, jota käytetään rakennuksiin, muistomerkkeihin, veistoksiin ym. marmoroida käsitellä pinta tavalla, joka saa sen ulkonäöltään \marmori\a muistuttavaksi; tehdä lihasta \marmoroitunut(marmoroitua)\ marmoroitua (liha-alalla:) muodostua sellaiseksi, jossa rasva on jakautunut tasaisiksi juoviksi lihassyiden väliin niin, että muodostuu \\marmori\a muistuttava kuviointi Yleensä ilmauksessa ilmauksessa "marmoroitunut liha" (naudanlihasta). marmosetti eteläamerikkalaisia kynsiapinoita, suku Callithrix (eli Hapale) marsalkka sotamarsalkka, korkein sotilasarvo; hienojen juhlien airut; (lähinnä hist.) korkea hovivirkailija Joskus käytetty sana "kenttämarsalkka" tai "kenttäsotamarsalkka" (käännöslainoja) tarkoittaa samaa kuin "sotamarsalkka" eli "marsalkka". Tarkkaan ottaen Suomessa "marsalkka" ei ole sotilasarvo, vaan "sotamarsalkka" oli presidentin ja "Suomen marsalkka" eduskunnan Mannerheimille myöntämä arvonimi. Joissakin maissa on tai on ollut käytössä myös sotamarsalkan arvoa korkeampi nimitys, joka ei aina ole sotilasarvo, vaan kunnianosoituksena annettava arvonimi, esim. "Ranskan marsalkka", (Saksan) "valtakunnanmarsalkka". Käännösvirheiden takia "marsalkka" saattaa esiintyä myös muissa merkityksissä; esim. "ilmamarsalkka" voi tarkoittaa Britannian arvoa "air marshal", joka on todellisuudessa kenraaliluutnantin tasoinen. marsilainen Mars-planeetan (kuviteltu) asukas; yleisemmin vieraan taivaankappaleen oletetuista asukkaista marsipaani mantelimassa Tahdas, joka on valmistettu mantelijauheesta, sokerista ja ruusuöljystä. Käytetään mm. kakkujen koristeluun. marski merenrantaniitty vars. Länsi-Euroopassa; ylin sotapäällikkö Ruotsissa keskiajalta 1600-luvulle Nimitystä "marski" tai "suolamarski" tai "marskimaa" käytetään etenkin Länsi-Euroopassa merenrannan alavista niityistä, jotka ovat useimmiten suolaisen veden peitossa. Erisnimenä "Marski" tarkoittaa marsalkka Mannerheimia. marsperä Mars-planeetan maaperä Myös asussa "Mars-perä" (ja virheellisesti "Marsperä"). marttyyri syyttömästi kärsivä t. sellaisena esiintyvä henkilö; vakaumuksensa takia kärsivä ihminen; uskonsa tähden kuolemaan mennyt (kristitty) ihminen, veritodistaja Alkuperäisin merkitys on viimeksi mainittu. Sanaa käytetään nykyisin usein ivallisessa merkityksessä ("esiintyä marttyyrina" tms.). marttyyrius \marttyyri\na oleminen Nykyisin hyväksytään myös asu "marttyyriys". marxilainen \marxismi\n mukainen t. sen kannattaja marxismi Karl Marxin (yhdessä Friedrich Engelsin kanssa) esittämä \sosialismi\n muoto; sen myöhempi kehitelmä !ISMI Tavallisesti käytetään kuitenkin johdosta marxilainen. Ks. !VIER. Aikoinaan saattoi olla niin, että x:n tai ks:n käyttö ilmaisi, onko käyttäjä itse marxilainen. Nykyisin x:n käytöllä voidaan myös ilmaista käsitystä, että ilmiö kuuluu vain historiaan. Suomen kielen perussanakirja asettaa ks:llisen asun etusijalle, mutta x:llinen on paljon yleisempi, ja se on uudemmassa Kielitoimiston sanakirjassa etusijalla. maser [maser t. meizer] laite, joka vahvistaa mikroaaltoja \kvantti\mekaanisin menetelmin maseraatio = \maserointi\ maserointi likopehmennys, liottamalla pehmentäminen Solukkojen tai kudosten hajottaminen pitämällä niitä märkänä. Käytetään mm. lääkkeiden valmistuksessa, jolloin nimenä usein "maserointi", ja viininvalmistuksessa, jossa rypäleitä pidetään pitkään viinissä (ns. mäskikäyminen), jolloin niistä uuttuu enemmän makuaineita. masiina (arkik.) kone masinoida (arkik.) järjestää (juonitellen), junailla, toimia taustavaikuttajana maskata (\datatekniikassa(datatekniikka)\) peittää t. poistaa \maski\lla maskeerata naamioida (kasvot esim. teatterissa esiintymistä varten) maskeradi [maskeraadi t. maskeradi] naamiaiset maski kasvosuojus; naamio; \maskeeraus(maskeerata)\; \meikki\; peite Vuonna 2020 sana alkoi tarkoittaa ensisijaisesti nenän ja suun peittävää suojusta, jota pidetään tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Alkuperäisestä kasvot peittävän naamion merkityksestä on kehittynyt mm. jääkiekkokielen "maski", joka tarkoittaa pelaajien asettumista niin, että maalivahdin on vaikea nähdä kiekkoa. \Datatekniikassa(datatekniikka)\ "maski" tarkoittaa \bitti\yhdistelmää, joka yhdistetään \data\an siten, että osa alkuperäisestä datasta peittyy tai poistuu (tai, toisin sanottuna, että siitä saadaan poimituksi haluttu osa). maskotti mukana kannettava esine tai eläin, jonka ajatellaan tuovan onnea maskuliini eräs kieliopillinen suku useissa kielissä, "miespuolinen" suku; sellaista sukua oleva sana; miespuolinen Ks. !NEN Vrt. \feminiini\. maskuliininen (ulkonaisesti ja korostetetusti) miehekäs; miespuolinen; \maskuliini\muotoinen masokismi oik. sukupuolisen tyydytyksen saaminen omasta kärsimyksestä; yl. kuvaannollisesti: "vaikeuksien kerjääminen" Alkujaan ja periaatteessa vieläkin "masokismi" tarkoittaa sairaalloiseksi luokiteltua sukupuolista poikkeavuutta, jossa ihminen saavuttaa sukupuolisen tyydytyksen omasta tuskastaan, yleensä muiden aiheuttamasta. Käytännössä sanaa on ruvettu käyttämään hyvin kuvaannollisesti, esim. vain siitä, että joku "hankkii itselleen vaikeuksia" tai tekee asioita, joiden ainakin muuta ajattelevat olevan (henkistä) tuskaa aiheuttavia. Vrt. \sadismi\. !ISMI massa suuri (ihmis)joukko, kansa, rahvas; (sakea) aineseos; (fysiikassa) aineen yksi perusominaisuus; (\neekeri\orjien kielessä:) isäntä, herra Fysiikassa aine määritellään yhtäältä vetovoimaa aiheuttavaksi, yhtäältä liiketilan muutoksia vastustavaksi; näiden samuus on yksi fysiikan nykyisen maailmankuvan perusaineksia. Muutoin sana tarkoittaa suurta joukkoa tai määrää, yleensä vastakohtana yksilöille, yksilöllisille tai ainakin laadukkaille tuotteille yms. Merkityksessä 'isäntä, herra' sana on eri alkuperää (englannin "master") kuin muissa merkityksissä. massiivi suuri, yhtenäinen, melko tasa-aineksinen kallioperustan osa tai vuori; suurehko laaksojen erottama vuoriston osa; yhdyssanoissa myös: kokopuu-, täyspuu- Massiivipuu esimerkiksi huonekalun raaka-aineena tarkoittaa puuta sellaisenaan, vastakohtana esimerkiksi viiluista kokoon liimatulle puutavaralle. massiivinen jykevä, täyteinen, iso ja raskas mastiffi eräitä kookkaita koirarotuja mastikaatio ruuan pureskelu mastodontti erääseen sukupuuttoon kuolleeseen norsueläinryhmään kuuluvia eläimiä masturbaatio itsetyydytys, \masturbointi(masturboida)\, onania masturboida tyydyttää itsensä (\seksuaalisesti(seksuaalinen)\) masurkka puolalainen ¾-tahtinen tanssi masuuni korkea uuni, jossa valmistetaan harkkorautaa matadori härkätaistelija; härkätaistelun se henkilö, joka surmaa härän; eräs dominopeli; erityinen valttikortti skat-pelissä matami (aiemmin:) porvaris- tai työläisvaimo; (nykyisin arkikielessä:) lihava nainen matemaatikko \matematiikan(matematiikka)\ tutkija t. ammattilainen (t. opiskelija) matemaattinen \matematiikka\an kuuluva; ehdottoman täsmällinen, tarkka matematiikka tieteenala, joka tutkii \abstrakteja(abstrakteja)\ järjestelmiä \loogisen(looginen)\ päättelyn avulla; sen tulosten soveltaminen todellisiin järjestelmiin; laskeminen, laskento Matematiikan ala on vaikeasti määriteltävissä; helposti päädytään kehämääritelmään (matematiikka on matemaattisten järjestelmien, \struktuuri\en, tutkimusta). Vaikka yllä oleva määritelmä on sekin kömpelö eikä tuo esiin, että luonnollisestikin oivalluksilla, ideoilla ja todellisten järjestelmien mallintamisen ajatuksilla on oma osuutensa. Se lienee kuitenkin parempi kuin tavanomainen sanakirjamääritelmä kuten "suureita ja niiden suhteita tutkiva tiede". materia aine; (arkipuheessa) aineellinen omaisuus; sisältö (vastakohtana muodolle) materiaali aines, raaka-aine; (kirjallinen tms.) aineisto; (sota)tarvikkeet materiaalinen aineellinen; sisällöllinen, sisältöä koskeva (vastakohtana muodolliselle); (sot a)tarvikkeita koskeva materalisoida aineellistaa, muuttaa \materaaliseksi(materaalinen)\ materialismi oppi tai asenne, jonka mukaan aineellinen ensisijaista Filosofiassa oppi, jonka mukaan perimmäinen todellisuus on aineellinen. Elämänasenteessa aineellisten (taloudellisten) etujen asettaminen etusijalle; nimitystä "materialismi" käytetään yleensä moittivassa sävystä. !ISMI matinea päivätilaisuus, päiväsaikaan järjestettävä konsertti, kirjallinen tilaisuus tms. matriarkaalinen äidinvaltainen, naisten hallitsema (yhteisö) matriisi muotti, erityisesti kirjasimen, kuvalaatan tms. valumuotti; (matematiikassa) taulukkomainen rakenne; kokoelma säännölliseen muotoon asetettuja pisteitä Viimeksi mainittu merkitys sanalla on nimityksessä "matriisikirjoitin", joka tarkoittaa tulostinta, jonka kirjoituspäässä on matriisi. "Matriisiorganisaatio" tarkoittaa \organisaatio\ta, jossa kukin työntekijä on ikäänkuin taulukossa olevassa laatikossa, jossa hän kuuluu yhdessä suunnassa ns. linjaorganisaatioon (osastoon tms.), toisessa suunnassa yhteen tai useampaan \projekti\in matrikkeli (esim. oppilaitoksen tai ammattialan) henkilötietohakemisto matriksi soluväliaine Solukalvon erityismuodostuma tai jatke. matroona arvokas (ja lihavahko) rouvashenkilö; (muinaisesta Roomasta puhuttaessa) perheenemäntä, aviovaimo, talon valtiatar matruusi (kauppa-aluksessa) kansimieheksi pätevä merimies; merivoimien miehistöön kuuluva varusmies t. värvätty merisotilas matta himmeä, kiilloton (pinta) matti šakissa tilanne, jossa pelaaja häviää, koska kuningas on uhattuna eikä pelaaja voi tehdä siirtoa, joka torjuisi uhkauksen Tämä merkitsee, että kuningas väistämättä lyötäisiin (syötäisiin) seuraavalla siirrolla, jos peliä jatkettaisiin. Sääntöjen mukaan peliä ei jatketa, vaan matti merkitsee pelin ratkeamista. maturaatio (henkinen) kypsyminen maturiteetti kypsyys (johonkin tehtävään tms.); lainan erääntymisaika, juoksuaika mauri (alkujaan:) nykyisen Mauritanian alueella eläneeseen kansaan kuuluva ihminen; näiden maurien ja \arabi\en jälkeläinen (varsinkin Marokossa); Mauritanian tummaihoinen arabi Sananparsi "mauri on tehnyt tehtävänsä, mauri saa mennä" on peräisin eräästä näytelmästä ja viittaa kiittämättömyyteen, jota autettu osoittaa auttajalle. mausoleumi (suuri) hautarakennus Aiemmin myös muodossa "mausolee". maya [maija t. maja t. maajaa] eräitä Keski-Amerikan intiaaneja; heidän kielensä; harhakuvitelma, illuusio; (intialaisessa filosofiassa) luova, jumalallinen voima Kyseessä on kaksi eri sanaa: 1. Mayat [maijat] ovat Keski-Amerikassa eläviä intiaanikansoja, joilla on pitkä \kulttuuri\nen historia. Mayakulttuuri pääosin hajosi ennen espanjalaisten tuloa. Sana "maya" tarkoittaa myös yhtä mayojen kielistä. 2. Maya (lausutaan yl. [maja], \sanskrit\issa [maajaa]) tarkoittaa intialaisessa \filosofia\ssa alkujaan luovaa, jumalallista voimaa, sittemmin jumaluutta, voimaa tai periaatetta, joka estää ihmistä tiedostamasta maailmaa oikein; tästä on johduttu merkitykseen 'kuvitelma, \illuusio\'. "Mayan huntu" tarkoittaa kuviteltua verhoa, joka vääristää ihmisen käsityksen todellisuudesta. mayday [meidei] (laivojen) hätämerkki radiopuhelinliikenteessä meanderi joen kiemura; koristeaihe, joka esittää säännöllisesti kiemurtelevaa nauhaa medaljonki pyöreä- t. soikeakehyksinen kuva; pienoiskuvan t. muistoesineen kotelo; Rooman keisariajan muistomitali t. -raha Tavallisimmin medaljonki tarkoittaa mukana kannettavaa pientä kehyksellistä, korumaista kuvaa, mutta rakennus- ja sisustustaiteessa se tarkoittaa pyöreää tai soikeaa kohokuvaa, maalausta tai upotusta esim. seinässä tai huonekalussa. media tiedotus-, mainos- tms. väline, viestin; viestinnän muoto kuten teksti, kuva, ääni ym.; \klusiili\, jonka ääntämykselle on ominaista heikko laukeama (esim. b, d, g) Sanaa "media" käytetään usein myös yksiköllisenä tarkoittamaan tiedotusvälineitä kokonaisuutena, esim. "joutua median hampaisiin". Yhdyssana "uusmedia" tarkoittaa ennen muuta \digitaalisia(digitaalinen)\ ("sähköisiä") viestintämuotoja. Sana "mediakortti" tarkoittaa aineistoa, joka esittää perustiedot (yhteystiedot yms.) jostakin tiedotus, mainos- tms. välineestä. Sana "mediatapahtuma" viittaa, tapahtumiin, joita mediat uutisoivat näkyvästi; tämä sana tuli etenkin presidentti Koiviston vaikutuksesta sellaiseen käyttöön, jossa vihjataan, että tapahtuma ei oikeasti ole niin iso kuin miltä media saa sen näyttämään. "Mediatiede" tarkoittaa usein erityisesti viestimien taidekäytön tutkimusta. mediaalinen keskellä oleva Esim. kieliopissa "mediaalinen aksentti" '\aksentti\, joka lankeaa jollekin muulle sanan tavulle kuin ensimmäiselle tai viimeiselle'. Myös asussa "mediaali". mediaani (tilastotieteessä) eräs tunnusluku: jakauman keskimmäinen arvo; (\geometria\ssa) keskijana mediaattori ärsytystä välittävä hermoaines mediakratia tiedotusvälineiden valta, \media\valta medianomi taide- ja viestintäoppilaitoksessa tutkinnon suorittanut henkilö mediasoitin tietokoneohjelma (tai joskus laite) äänitteiden, videoiden tms. esittämiseen mediateekki \media\tallenteiden (etenkin videoiden ja äänitteiden) kokoelma medikalisaatio = \medikalisointi(medikalisoida)\ medikalisoida henkisten ongelmien ym. selittäminen yksipuolisesti lääketieteellisiksi medisiinari lääketieteen opiskelija (arkikielessä) medisiininen lääketieteellinen meditaatio (keskittyvä) mietiskely, mietteisiin vaipuminen meditatiivinen mietiskelevä meditoida mietiskellä, pohtia syventyneesti medium [medium t. miidjöm] keskikohta, keskiarvo; keskimmäinen (koko tms.); joissakin kielissä \verbi\en tapaluokka, joka on \aktiivi\n ja \passiivi\n välimuoto; pihvin keskimmäinen kypsyysaste Periaatteessa \sitaattilaina\ joko \latina\sta tai englannista (johon se on tullut latinasta). mediumi väliaine medulla [medulla t. medúlla] (lääketieteessä ja \biologia\ssa:) ydin; selkäydin medullaarinen (lääketieteessä ja \biologia\ssa:) ydin-; selkäydin- meduusa erääseen onteloeläinten ryhmään (Scyphozoa) kuuluva eläin; onteloeläinten sukupolvenvuorottelun vapaasti liikkuva, lisääntyvä polvi meedio henkilö, joka voi saavuttaa yhteyden henkimaailmaan (\spiritistisen(spiritistinen)\ käsityksen mukaan) meemi ajatus, idea, tapa tms. tarkasteltuna \memetiikan(memetiikka)\ valossa Usein halventavasti ajatuksista, jotka leviävät muiden syiden kuin todenperäisyytensä takia. meeting [miitiŋ] tapaaminen, kokous Arkikielessä myös muodossa "miitinki". meetvursti eräs kestomakkaroiden tyyppi Myös kirjoitusasussa "metvursti", joka on Nykysuomen sanakirjassa ei-suositeltu muoto mutta Suomen kielen perussanakirjassa. Myös w:llä kirjoitettuna. Saksaksi Mettwurst. mega- mm. !SI-järjestelmän etuliitteenä \miljoona\kertainen, tunnus M; \datatekniikan(datatekniikassa)\ myös: 1 048 576-kertainen; joskus väljästi: jättiläis-, suur- Datatekniikan(datatekniikka) arkikielessä sana esiintyy itsenäisenäkin, 'megatavu' (= mega\oktetti\). megacity [megasiti] jättiläiskaupunki, \megalopolis\ megafoni puhetorvi, äänenvahvistin, kovaääninen Aiemmin usein esim. joukkokokouksissa käytetty torvimainen laite, joka vahvistaa puhujan äänen. Tekniikan kehityttyä megafonien käyttö on jäänyt vähiin, ja sanaa käytetään etupäässä historiallisissa yhteyksissä ja kuvaannollisessa merkityksessä. megaliitti suuri kivenjärkäle, jollaisia nuoremman kivikauden ns. megaliitti\kulttuuri\ käytti rakennelmissaan Länsi-Euroopan rannikkoseuduilla megalo- suur-, iso-, jättiläis- megalomaaninen suuruudenhullu, itsestään liikoja kuvitteleva megalomania suuruudenhulluus megalopolis jättiläiskaupunki Voidaan määritellä tarkemmin esim. niin, että megalopolis on vähintään 10 miljoonan asukkaan kaupunkimainen alue, joka voi sisältää useita hallinnollisesti erillisiä kaupunkeja. megatonni ydinräjähteen voimakkuuden mittayksikkö, joka vastaa 1 000 000 000 kg \trotyyli\a meikata ehostaa (kasvoja) meikki ehostus, ehostaminen; ehoste meilata lähettää \meili\ä meili tietokoneen kautta lähetettävä viesti, luonteeltaan kirjettä vastaava, "sähköposti" Myös: "mail", "maili", "E-mail" ym. Ks. Perusteluja termeille netti, meili, nyysit yms. meioosi solun tai tuman jakautuminen siten, että \kromosomi\luku puolittuu mekaanikko ammatikseen koneita korjaava ja asentava henkilö mekaaninen koneellinen, koneita koskeva; konemainen, luovuutta vaatimaton; \mekaniikka\an kuuluva mekaniikka oppi kojeiden ja laitteiden toiminnasta; laitteiden toiminnallinen rakenne; (\fysiikassa(fysiikka)\) oppi voimien yhdistämisestä sekä kappaleiden tasapainotiloista ja liikkeestä mekanismi koneisto; järjestelmän sisäiset vaikutussuhteet, se miten järjestelmä toimii; (\filosofia\ssa yms.:) ajatussuunta, jossa ihminen ja yleensä todellisuus hahmotetaan koneen kaltaiseksi mekanisaatio koneistaminen, \mekanisointi(mekanisoida)\; koneistuneisuus mekanisoida koneistaa, koneellistaa mekanisti (\filosofia\ssa yms.:) \mekanismi\n kannattaja mekanistinen (\filosofia\ssa yms.:) \mekanismi\n mukainen mekatroniikka \mekaniikan(mekaniikka)\ ja \elektroniikan(elektroniikka)\ yhdistelmä mekatroninen \mekatroniikka\an kuuluva meklari huutokaupan pitäjä, "vasaramies"; kaupanvälittäjä (esim. \pörssi\ssä) melamiini eräs muovin raaka-aineena käytetty yhdiste, triaminotriatsiini; siitä tehty muovi melaniini ruskea tai musta väriaine, jota esiintyy mm. eläinten ihossa ja karvoissa melanismi ilmiö, jossa eliö sisältää tavallista enemmän \melaniini\ !ISMI Melanistinen eliö on normaalia tummempi, jopa musta. melankolia surumielisyys, apeus; (sairaalloinen) synkkämielisyys melankolinen surumielinen, apea; \melankolia\an taipuvainen; alkujaan eräs \temperamentti\tyyppi melanooma tummasolusyöpä, \pigmentti\solusyöpä, eräs iholla esiintyvä syöpälaji melasma ihon tummatäpläisyys Ruskeiden isohkojen läiskien esiintyminen etenkin kasvoissa tai kädenselässä. melassi sokerinvalmistuksen sivutuotteena saatava ruskea, paksu neste melato- musta- melatoniini eräs \hormoni\, joka vaikuttaa elimistön vuorokausi- ja vuosi\rytmi\in, "pimeähormoni" meliorismi käsitys, että maailmaa voidaan jatkuvasti parantaa melisma sävelkuvio, jossa on kaksi tai useampia säveliä mutta joka lauletaan yhdellä \vokaali\lla (yhdellä tavulla) melismaattinen \melismoja(melisma)\ käyttävä (musiikki) melodia sävelmä Yhtenäinen, tunnistettavissa oleva sävelsarja, joka muodostaa musiikillisen kokonaisuuden. melodiikka oppi \melodia\rakenteista ja sävelmällisistä ilmaisurakenteista; sävelmällinen aineisto melodika eräs puhallinsoitin melodinen sävelmällinen, \melodia\a koskeva; laulunomainen melodraama onton mahtipontinen esitys; elokuva tai näytelmä, jossa käytetään tehosteena tunteisiin vetoavaa musiikkia; soiton säestämä lausuntaesitys melodramaattinen ylitunteellinen, mahtipontinen, \melodraama\n kaltainen membraani kalvo, kelmu memetiikka käsitysten, tapojen yms. tarkastelu \genetiikka\a muistuttavalla tavalla Perusajatuksena on, että ideat "selviävät hengissä" ja leviävät jossain mielessä samalla tavoin kuin \geeni\t. Ks. esim. An introduction to memes. memo muistio (arkikieltä, vrt. \memorandumi\) memoaari muistelma memorandumi (virallinen) muistio; sopimuskohtien tiivistelmä memoriaali viralliset muistiinpanot, muistio; muistomerkki Merkitys 'muistomerkki' on uudempi ja johtunee usein käännösvirheestä. menopaussi kuukautisten lakkaaminen (iän myötä) Vrt. \klimakterium\, menhir esihistorialliselta kaudelta peräisin oleva korkea, pystyyn nostettu kivi meningiitti aivokalvontulehdus meningo- aivokalvo(n)- meniski koverankupera linssi; (putkessa olevan) nesteen kovera t. kupera pinta; nivelkierukka menopaussi kuukautisten (luonnollinen) loppuminen mensevikki \mensevismi\n kannattaja !SH. mensevismi Venäjällä esiintynyt \sosialistinen(sosialismi)\n suuntaus, joka hävisi \bolsevismi\lle !ISMI. Vrt. \mensevikki\. menstruaatio kuukautiset, kuukautisvuoto menstruoida vuotaa kuukautisverta mensuuri eräiden soitinten mittojen suhde; miekkailijoiden mitattu välimatka; (hist.) kakaksintaistelu lyömämiekoilla; mittalasi mentaalinen henkinen, sielullinen, mielessä tapahtuva mentalismi viihteen muoto, jota \mentalisti\t harjoittavat; (\filosofia\ssa) \idealismi\n muoto, jonka mukaan olemassa on vain yksilöllisiä tiedostavia sieluja; kielentutkimuksen suunta, joka hyväksyy kielellisen intuition ja kokemuksen mentalisoida jäsentää ja kuvata omia tunnetiloja, erottaen erottaa omat tunteet muiden tunteista mentalisti ihminen, varsinkin esiintyvä taiteilija, joka pyrkii antamaan vaikutelman, että hänellä on yliluonnollisia \psyykkisiä(psyykkinen)\ kykyjä (ajatustenluku, ennaltatietäminen); \mentalismi\n kannattaja mentaliteetti henkinen ominaislaatu, mielenlaatu mentori työntekijän tukihenkilö Ajatuksena mentorina toimimisessa on se, että kokenut henkilö antaa opastusta ja tukea kokemattomammalle (ja yleensä nuoremmalle) työtoverille. Käytäntö on ikivanha, mutta mentoreista puhutaan yleensä siellä, missä tällainen toiminta on työnantajan erityisesti järjestämää. Vrt. \tutor\. Sanaa on ruvettu käyttämään myös henkilöistä, joita kirkko kouluttaa päiväkotien uskontokasvatuksen asiantuntijoiksi. mentoroida toimia \mentori\na menu [menu t. menyy t. mönýy] (\datatekniikassa(datatekniikka)\) valikko, vaihtoehtojen joukko; ruokalista Datatekniikassa "menu" tarkoittaa tietokoneohjelman käyttäjälle esittämää listaa vaihtoehtoja, joista tämä voi valita haluamansa toiminnon tms. näppäinpainalluksella, hiirellä tms.; tällöin kirjoitusasun mukainen ääntämys on yksinomainen (paitsi leikillisessä puheessa). Alun perin sana on \sitaattilaina\ ranskasta ja alkuperäisessä merkityksessään voi tarkoittaa joko ravintolan tms. tarjolla olevien ruokalajien luetteloa tai hienoilla päivällisillä tms. esillä olevaa tai kuviteltua) luetteloa niiden (peräkkäisistä) ruokalajeista. menuetti ranskalaisperäinen ¾-tahtinen tanssi t. vastaava musiikki menyy ruokalista (vrt. \menu\) meppi Euroopan parlamentin jäsen Etenkin aiemmin myös muodossa "mep" tai "MEP", koska johtuu englannin sanoista "Member of European Parlament". meridiaani maapallon napojen kautta kulkeva isoympyrä, puolipäiväpiiri; taivaan napojen ja havaintopaikan \zeniitin(zeniitti)\ kautta kulkeva isoympyrä meriitti ansio, ansioituneisuus (etenkin virkauralla t. tieteessä) meritokraatti ihminen, jonka asema perustuu \meritokratia\an t. joka kannattaa sitä meritokraattinen \meritokratia\an perustuva t. sen mukainen t. sitä suosiva meritokratia järjestelmä, jossa valtiollinen valta t. yhteiskunnallinen asema perustuu (vain) ansioihin, saavutuksiin Käsite on melko epämääräinen. Sillä on tarkoitettu mm. (kuviteltua) yhteiskunnallista järjestelmää, jossa perityllä asemalla t. omaisuudella ei ole merkitystä, mutta myös valtajärjestelmää, jossa vallankäyttäjiä ei valitse kansa vaan virka- yms. ansioihin perustuva hallintokoneisto. merkantilismi talousjärjestelmä ja sitä vastaava oppi, joka korosti vientikaupan merkitystä Vallitseva useissa maissa keskiajan lopulta 1800-luvun alkuun. !ISMI merkantti kauppakoulun käynyt henkilö merkaptaani eräitä \orgaanisia(orgaaninen)\ rikkiyhdisteitä merkeli savi tai muu hienorakeinen maa- tai kivilaji, joka sisältää runsaasti kalsiumkarbonaattia merkonomi kauppaopiston käynyt henkilö merkuri- elohopea-, \valenssi\ltaan kahden arvoisen elohopean muodostama merkuro- elohopea-, \valenssi\ltaan kolmen arvoisen elohopean muodostama mero- osa-, osittais-, vajaa-; keski-, väli- meroplankton [mero-plankton] eliöt, jotka elävät vain osan elämästään \plankton\ina Mm. monien pohjaeläinten ja kalojen munat ja nuoret yksilöt. merovinki \frankki\en valtakunnan ensimmäisen hallitsijasuvun jäsen Merovingit hallitsivat v. 481 - 751. Suku sai nimensä kuningas Merovechin mukaan. merseroida käsitellä (kangasta tms.) lipeäliuoksella mesenaatti taiteita tai tieteitä (lahjoituksilla yms.) taloudellisesti tukeva mesettää (ark.) jutella Internetissä Messenger-ohjelmalla mesmerismi F. A. Mesmerin kehittämä, \hypnoosi\in perustuva hoitomenetelmä meso- keski-, keskimmäinen mesoni keskiraskas alkeishiukkanen mesostyylinen keskivartaloinen (kasvin emi) mesotsooinen yhden maailmankauden nimitys, geologinen ajanjakso, joka alkoi n. 250 milj. vuotta sitten ja päättyi n. 65,5 milj. vuotta sitten Usein "\dinosaurus\ten ajaksi" kutsuttu. messiaaninen Jumalan lähettämää vapauttajaa, Messiasta, odottava t. koskeva t. sellaisena esiintyvä messinki eräs seosmetalli, kuparin ja sinkin seos messu kristillinen ehtoollisjumalanpalvelus; sellaista varten sävelletty musiikkiteos; osa jumalanpalveluskaavasta; monikossa: suuri tavara- tms. näyttely; (slangissa) viesti Suomessa sana "messu" yhdistetään usein katoliseen kirkkoon, mutta myös luterilainen kirkko kutsuu nykyisin messuksi sellaista jumalanpalvelusta, johon sisältyy pyhä ehtoollinen, sekä sellaisen jumalanpalveluksen määrättyä osaa. Koska suuria kauppa- ym. tapahtumia ennen järjestettiin suurten juhlapyhien aikoihin ja siten messujumalanpalveluksen jälkeen, ruvettiin sanaa "messu" käyttämään myös kyseisistä tapahtumista. \Datatekniikan(datatekniikan)\ \slangi\ssa "messu" tarkoittaa viestiä, sanomaa, esim. virheilmoitusta, ja on eri alkuperää (englannin message 'viesti'). mestitsi valkoihoisen ja intiaanin jälkeläinen meta- monimerkityksinen etuliite, joka ilmaisee mm. vaihdosta t. muuta muutosta, jälkeen tulemista, takana olemista tai eräänlaista itseensäkohdistuvuutta Alkujaan kreikan \prepositio\, jolla on useita merkityksiä. Suuri osa meta-alkuisista sanoista on peräisin kreikan kielessä muodostetuista yhdyssanoista. Etuliite on kuitenkin käytössä myös uudissanoissa, jolloin se (osittain \metafysiikka\-sanan vaikutuksesta) usein tarkoittaa jonkin tieteen tai järjestelmän itsensä tutkimista tai kuvaamista. Esim. metamatematiikka on sen tutkimista, mitä matematiikan harjoittaminen on, metakieli on kieli, jolla kuvataan toista kieltä, metakeskustelu on keskustelua keskustelemisesta jne. metaani eräs yksinkertainen hiilivety, CH4 Metaania syntyy mm. erilaisissa hajoamistapahtumissa, ja suokaasu sisältää pääasiassa metaania. Ilmakehässä metaani voimistaa ns. kasvihuoneilmiötä. metabolia aineenvaihdunta metabolinen aineenvaihduntaa koskeva, aineenvaihdunta- metadata \data\n ominaisuuksia kuvaava \data\ Esimerkiksi data, joka esittää tiedoston koon tai kertoo sen tekijän tai sisällön aihepiirin jonkin luokituksen mukaan, on tiedostoa koskevaa metadataa. Myös ilmaisua "metatieto" käytetään. metafora vertauksesta kehittynyt t. sellaista ilmaiseva kielikuva, esim. "niemen nokka"; yleensä vertaukseen perustuva ilmaisu tai hahmottamisen tapa metaforinen \metafora\n sisältävä metafysiikka \filosofia\n osa, joka pohtii olevaisen perimmäistä olemusta Alkujaan Aristoteleen teoksia yhteen koottaessa eräät kirjat satuttiin panemaan luontoa (fysis) koskevien kirjojen (ta fysike) perään, ja kun niiden aihepiiri ole sekalainen, niistä ruvettiin käyttämään nimitystä "ta meta ta fysike" ("meta" = 'jälkeen; takana', "ta" määräävä artikkeli). Myöhemmin tämä ruvettiin kokemaan niin, että kyseiset kirjat käsittelevät sitä, mikä on luonnon (t. fysiikan) "takana", näkyvän todellisuuden taustalla olevaa perimmäistä todellisuutta. Saatettiin myös ajatella, että metafysiikka on fysiikan "yläpuolella". Tämäntapaisista syistä ruvettiin etuliitettä \meta\- käyttämään tieteestä, joka on samalla tavalla toista tiedettä ylhäältä katseleva. - Sanaa "metafysiikka" käytetään usein halventavasti merkityksessä 'hyödytön pohdiskelu ja teoriointi'. metafyysinen \metafysiikka\an kuuluva metahakukone Internetissä toimiva hakukone (hakujärjestelmä), joka tekee hakuja varsinaisia hakukoneita käyttämällä ja yhdistelee niiden tuloksia metallurgi \metallurgia\n tutkija metallurgia oppi metalleista ja niiden valmistustavoista metameeri eläimen jaoke metameria ilmiö, jossa väritiheydeltään erilaiset esineet näyttävät samanvärisiltä metamorfinen muodonmuutoksen kautta muodostunut, etenkin uudelleen kiteytynyt (kivilaji) metamorfoosi muodonmuutos Biologiassa eläimen muodonvaihdos, esimerkiksi hyönteisen toukan muuttuminen aikuiseksi (usein monen välivaiheen kautta). Geologiassa vuorijonojen muodostukseen liittyvä tapahtumasarja, jossa kiven \mineraali\koostumus ja rakenne muuttuvat. metanoli eräs \alkoholi\en ryhmään kuuluva myrkyllinen aine Alkoholijuomien valmistuksessa syntyy pieniä määriä metanolia, CH3OH. Vahingollisessa määrin sitä on mm. huonosti tislatussa kotitekoisessa viinassa. metastaasi (lääketieteessä:) etäpesäke; (kielitieteessä:) loppusiirtymä, laukeama, ääntämiselinten liike jonkin ääntämisaseman jättämiseksi Etäpesäke eli etäispesäke on jostakin elimestä alkunsa saaneen syövän ilmentymä (kasvain) muualla elimistössä. Usein etäpesäkkeitä muodostuu ensin lähellä oleviin imusolmukkeisiin; joskus etäpesäke- tai metastaasi-sanaa käytetään suppeammin vain kauempana sijaitsevista ilmentymistä. metateesi takaheitto, kahden \konsonantin(konsonantti)\ vaihtuminen keskenään; yleisemmin kahden äänteen vaihtuminen metateksti \teksti\, joka selittää, kommentoi tai muuten käsittelee tekstiä Sanalla voidaan tarkoittaa sekä jotakin tekstiä käsittelevää sen ulkopuolista tekstiä että tekstin sisällä olevaa jaksoa, joka esimerkiksi kertoo, mitä tekstissä on aiemmin käsitelty. Ks. myös \meta-\. meteori avaruudesta maan ilmakehään tullut kappale, joka saattaa aiheuttaa ns. tähdenlennon; \meteoroidi\; säähän liittyvä ilmakehän ilmiö Alkujaan sana on tarkoittanut yleisesti ilmassa esiintyvää tai sieltä putoavaa. Myöhemmin sanaa on käytetty viittaamaan ilmakehän ilmiöihin, paitsi pilviin. Nykyisin sana tarkoittaa avaruudessa liikkuvaa pienehköä kappaletta tai ilmiötä, jonka sellainen aiheuttaa tullessaan ilmakehään, etenkin hehkuvan kappaleen aiheuttamaa "tähdenlentoa". meteoriitti avaruudesta maan pinnalle pudonnut kappale meteorismi ilmavaivat, puhkuisuus; puhallustauti meteoroidi avaruudessa liikkuva kappale (joka on pienempi kuin \planeetta\ ja joka ei kierrä planeettaa) Arkikielessä meteorodeista käytetään yleensä nimitystä "\meteori\". meteorologia ilmatiede, säätiede !LOGIA metatieto = \metadata\ metodi (järjestelmällinen) menetelmä; (tietokoneohjelmoinnissa) \funktio\, joka on jonkin olion ominaisuus Säännönmukainen ja suunnitelmallinen tapa ratkaista jokin ongelma, suorittaa jokin tehtävä, antaa opetusta, tehdä tutkimusta yms. metodiikka menetelmäoppi, \metodi\oppi; menetelmät, menetelmien kokonaisuus metodismi \anglikaanisessa(anglikaaninen)\ kirkossa 1700-luvulla syntynyt herätysliike Nimi johtuu järjestelmällisen, \metodi\sen hartaudenharjoituksen korostamisesta. !ISMI metodologia menetelmäoppi, \metodioppi\; menetelmien kokonaisuus !LOGIA metonymia nimenvaihdos, kuvailmaus, jossa sana on korvattu toisella sanalla, joka läheisesti liittyy asiaan metri pituuden yksikkö SI-järjestelmässä; yhdyssanojen jälkiosana: -mittari metriikka runomittaoppi; runomitta, runomitallisuus; (matematiikassa) etäisyys\funktio\n määräämät matemaattisen avaruuden ominaisuudet metrinen metrijärjestelmän mukainen (mittayksikkö, vastakohtana esim. tuumamitoille); runomitallinen; mittaamista, \metriikka\a koskeva t. siihen perustuva; mittoja tai mittaamista koskeva; \metri\n mittainen metro (suur)kaupunkien raideliikennejärjestelmä, joka kulkee muusta liikenteestä erillään; yhdyssanojen alkuosana myös: mitta- t. äiti- t. kohtu- Usein metroa kutsutaan maanalaiseksi, mutta tämä ei sisälly metron määritelmään; ja usein metrorata kulkee maan alla keskusta-alueella mutta nousee maan päälle harvemmin asutulla alueella. metrologia mittatiede, tieteenala, joka tutkii mittayksiköitä ja mittaamista; sitä soveltava tekniikka, mittatekniikka !LOGIA metronomi tahtimittari, tahdin antava laite (musiikissa) metropoli suurkaupunki, jättiläiskaupunki metropoliitta roomalaiskatolisessa kirkossa: arkkipiispa; itäisissä kirkoissa yl.: arkkipiispaa korkeampi kirkollinen virka; Suomen ortodoksisessa kirkossa: hiippakunnan johdossa oleva piispa metroseksuaali henkilö, joka käyttäytymisellään rikkoo perinnäisiä käsityksiä sukupuolisuudesta Etenkin mies, joka ilmentää naisellista puoltaan ulkonaisesti mm. tyylitietoisuudella. mezzo- [metso] puoli- mezzosopraano [metsosopraano] \sopraano\n ja \alton(altto)\ välinen naisääni; laulajatar, jolla on sellainen ääni midi eräs musiikin \digitaalinen\ tuottamis-, tallennus- ja siirtomuoto; puolipituinen vaate; yhdyssanoissa myös yleisemmin: puolipituis-, keskikoko- Musiikin yhteydessä "midi" tai "MIDI" tarkoittaa erästä musiikkilaitevalmistajien sopimusta digitaalisten musiikkilaitteiden välisestä tiedonsiirrosta. migraatio vaeltaminen, muuttaminen alueelta toiselle; eri kantojen välinen \geeni\vaihto; \data\n tai järjestelmän muuttaminen uuteen muotoon migreeni kohtauksittain ilmenevä kova, yleensä toispuolinen päänsärky miimikko \mimiikka\a esittävä näyttelijä miiminen \mimiikka\an kuuluva, ele-, ilme- miinus vähennyslaskun merkki (-); \negatiivisen(negatiivinen)\ luvun etumerkki; vähennys, tappio; kielteinen seikka mikro \mikroaaltouuni\; (aiemmin:) \mikrotietokone\; (joskus:= \mikrohame\; yhdyssanojen alkuosana myös: pien-, pienois- t. miljoonasosa- Alkujaan on kreikan sanasta "mikros" 'pieni' muodostettua etuliitettä "mikro-" käytetty osoittamaan (hyvin) pientä, pienoiskokoista; vrt. \makro\. SI-järjestelmässä sille on otettu täsmällinen merkitys: yksikön nimen edessä "mikro-" (englannissa ja monessa muussa kielessä "micro-") tarkoittaa miljoonasosaa eli luvulla 10-6 kertomista; vastaava etuliite, jota käytetään yksikön tunnuksen edessä, on erityinen symboli µ (joka johtuu kreikan myy-kirjaimesta). Tätä etuliitettä on ruvettu myös käyttämään mikro-alkuisen yhdyssanan asemesta useissa tapauksissa. Useimmiten asiayhteys auttaa näkemään, millaisesta mikrosta on kyse, mutta ainakin vitseissä ovat etenkin mikrotietokoneet ja mikroaaltouunit sekaantuneet toisiinsa. mikroaallot \sähkömagneettisten(sähkömagneettinen)\ aaltojen \spektri\n eräs osa mikroaaltouuni uuni, jonka lämmitysteho perustuu \mikroaaltoihin(mikroaallot)\ mikrobi pieneliö, yhdestä (t. muutamasta harvasta) solusta koostuva eliö (t. virus) Sana on yleisnimitys, joka kuvaa eliöiden pienuutta, eikä tarkoita polveutumiseltaan (\taksonomia\ltaan) yhtenäistä ryhmää. Mikrobeja ovat mm. bakteerit ja yksisoluiset sienet, ja yleensä mikrobeiksi lasketaan myös virukset. mikrobinen \mikrobi\en aiheuttama; mikrobeja koskeva mikrobiomi tietyn elinympäristön \mikrobi\en ja niiden \geeni\en kokonaisuus Sanaa käytetään etenkin lääketieteessä viitattaessa ihmisen iholla, ruuansulatuselimistössä ym. oleviin mikrobiomeihin ja niiden merkitykseen ihmiselle. mikrofilmata kuvata \mikrofilmi\lle mikrofilmi \filmi\, joka sisältää voimakkaasti pienennetyn kuvan ja on katsottavissa vain erityisellä lukulaitteella Käytetään erityisesti kuvattaessa aineistoa (esim. lehtiä ja kirjoja) arkistoja varten. mikrofoni koje, joka muuttaa ääniaallot sähkövärähtelyksi (esim. äänen tallennusta t. toistoa varten) mikrohame hyvin lyhyt hame, muodissa 1960-luvulla mikrokosmos pienoismaailma mikrolisäys kasvien lisääminen solukkoviljelyllä mikro-merkki erikoismerkki µ, joka tarkoittaa miljoonalla jakamista ja vastaa etuliitettä "mikro-" Muodostettu kreikkalaisesta myy-kirjaimesta, mutta loogisesti siitä erillinen merkki. Esimerkiksi µs tarkoittaa \mikro\sekuntia eli sekunnin miljoonasosaa. mikrometri \metri\n \miljoona\sosa; pienten pituuksien ja kulmien mittauskoje mikroni vanhentunut mittayksikkö, metrin miljoonasosa, tunnus µ Tulisi korvata \mikro\metrillä (µm). mikro-organismi = \mikrobi\ mikropiiri hyvin pienikokoinen \elektroninen\ piiri, johon on yhdistetty (\integoitu(integroida)\) paljon toimintoja Usein käytetään myös sanaa "siru", mutta sillä voidaan tarkoittaa myös sitä pientä alustaa, johon mikropiiri on kiinnitetty (painettu). mikroprosessori tietokoneen keskusyksikkö, joka on rakennettu yhdeksi \integroiduksi(integroida)\ piiriksi Käsite on muuttunut lähinnä historialliseksi, koska muunlaisia prosessoreita ei enää juuri tehdä. mikroskooppi \optinen\ suurennuslaite, joka sisältää linssijärjestelmän mikroskooppinen erittäin pieni mikrosyytti pieni punasolu mikrotietokone tietokone, jossa keskusyksikkönä on \mikroprosessori\ Vaikka "\mikro\-" tarkoittaa (hyvin) pientä ja vaikka aiemmin suomessa käytettiin sanaa "pienoistietokone", eivät tavalliset mikrotietokoneet ole kovinkaan pieniä, paitsi verrattuna tietokoneiden varhaiskauden jättiläisiin. Etuliite johtuu mikroprosessorista. Sana on lähes hävinnyt käytöstä; sen sijaan puhutaan vain erityyppisistä tietokoneista tms. Mikrotietokoneen kokonaisuuteen kuului tyypillisesti laatikko- tai tornimainen kotelo, jossa on mikroprosessori, muisti, levy-yksikkö ym., sekä isohko näyttölaite, kaiuttimia ym. mikroyritys muutaman työntekijän yritys, pienoisyritys Tarkka merkitys vaihtelee, mutta yleensä mikroyrityksellä tarkoitetaan yritystä, jossa on henkilöstöä vähemmän kuin kymmenen. "Pienyritys" tai "pieni yritys" voi olla laaja-alaisempi käsite (esim. alle 50 työntekijää) ja "PK-yritys" (pieni tai keskisuuri yritys) vielä laaja-alaisempi (esim. alle 250 työntekijää). Tarkoissa, esimerkiksi yritystuen ehtoihin liittyvissä määritelmissä voi mukana olla myös rajoja liikevaihdon tai taseen suuruudelle. miksata sekoittaa (yhdistää) eri lähteistä tuleva ääni- tai kuva\signaali\ \elektronisesti(elektroninen)\ mikseri sekoitin, sekoituskone; alkoholipitoiseen juomasekoitukseen käytettävä alkoholiton juoma, "blandis" mikstuura juotava lääke, lääkemuoto, jossa lääkeaineet on sekoitettu nesteeseen miliisi (järjestys)poliisi eräissä maissa; sotalaitoksen muoto, jossa sotaväkeen kutsutaan rauhan aikana vain lyhyeksi ajaksi militaarinen sotilaallinen, sotilas- Myös muodossa "militäärinen". (Ks. selitystä Mistä kielestä?.) militantti taisteleva, taistelunhaluinen Sanaa voidaan käyttää jonkin aatteen innokkaasta, toimintaan valmiista ajajasta, mutta alun perin ja monien mielikuvissa se tarkoittaa sananmukaisesti taisteluun ja väkivaltaiseen toimintaan valmista tai siihen osallistuvaa. Vrt. \aktivisti\. militaria sotilasvarusteiden keräily militarismi sotalaitosta korostava ja sitä käyttävä politiikka t. pyrkimys sellaiseen Sanalla on yleensä vahvasti kielteinen sävy, ja sitä käytetään myös leimaamaan sellaista politiikkaa, joka kannattajiensa mielestä on tervettä maanpuolustushenkeä. !ISMI militarisoida tehdä \militaristiseksi(militarismi)\; varustaa asevoimilla militääri sotilas militäärinen = \militaarinen\ militia sotilaallinen ryhmä t. organisaatio muualla kuin vakinaisessa armeijassa Sana on suomessa uudehko, ja sitä käytetään lähinnä erilaisten poliittisten ryhmittymien aseellisista joukoista. Englannin kielessä militiaksi kutsutaan myös mm. valtion asevoimien osaa, joka kutsutaan palvelukseen vain hätätilassa. miljardi tuhat miljoonaa, 1 000 000 000, lyhennetään "mrd." miljardööri ihminen, jonka omaisuus on vähintään \miljardi\n arvoinen miljonääri ihminen, jonka omaisuus on vähintään \miljoona\n arvoinen, miljoonikko Merkitys riippuu tietysti siitä, minkä arvoinen on käytössä oleva rahayksikkö. miljoona tuhat tuhatta, 1 000 000, lyhennetään "milj." miljöö ympäristö, olot millenniaali 1980- tai 1990-luvulla syntynyt Alkujaan sana víittasi ihmisiin, jotka aikuistuvat vuosituhannen vaihteen tienoilla (vrt. \millennium\). Merkitys on sittemmin laajentunut, ja se vaihtelee edelleen. Millenniaaleista käytetään myös nimitystä Y-sukupolvi. millennium vuosituhannen vaihde; vuosituhat, varsinkin 2000-luku; (uskonnossa:) tuhatvuotinen valtakunta; tuhatvuotisjuhla Sanaa käytettiin varsinkin 2000-luvun lähestyessä ja juuri alettua, ja se kirjoitettiin varsin usein väärin "millenium". milli (arkikielessä) millimetri, metrin tuhannesosa; (puhekielessä) \miljoona\; etuliitteenä: tuhannesosa- SI-järjestelmässä etuliite milli- (lyh. m) vastaa jakamista luvulla 1000. Esim. millilitra = litran tuhannesosa. Arkikielessä "milli" tarkoittaa usein miljoonaa jotakin rahayksikköä, kuten euroa. Erään tiedon mukaan "milli" tarkoittaisi joskus myös tuhatta. mimesis [mimesis t. mimeesis] (luova) jäljittely (varsinkin taiteen\teoria\n käsitteenä) Aristoteleen \estetiikassa(estetiikka)\ taiteen perusperiaate. mimiikka esiintyminen, joka perustuu eleisiin ja ilmeisiin mimikry jäljittely, jossa eliölaji muistuttaa toista, myrkyllistä t. muuten vaarallista lajia mimoosa tuntopuu Suku Mimosa, jossa on yli 400 lajia. Kosketettaessa mimoosan lehdet selvästi ja melko nopeasti vetäytyvät kokoon. minareetti \moskeija\n torni, josta huudetaan rukouskutsu mineraali kivennäinen, maankuoressa esiintyvä kiteinen alkuaine tai yhdiste tai seos Sanat "kivennäinen" ja "mineraali" ovat osittain vakiintuneet eri asiayhteyksiin. Puhutaan esim. jonkin maan mineraalivaroista, kun taas elimistön tarvitsemia epäorgaanisia yhdisteitä sanotaan kivennäisaineiksi. Selvää rinnakkaisuuttakin on: "kivennäisvesi" ja "mineraalivesi" ovat molemmat käytössä. mineralogia kivennäisoppi, \mineraaleja(mineraali)\ tutkiva tiede Usein virheellisesti asussa "minerologia". !LOGIA minero- kivennäis-, mineraali- mini pienoiskokoinen muunnelma jostakin; etuliitteenä: pien-, pienois-, pikku- miniatyrisoida rakentaa teknisiä laitteita erityisen pienikokoisina miniatyyri pienoismaalaus; pienennetty t. muutoin pieni esine minimaalinen pienin, mahdollisimman pieni; erittäin pieni, \minimi\- minimalismi taidesuunta, jonka pyrkii käyttämään äärimmäisen pelkistettyjä ilmaisukeinoja; epäolennaisina pidettyjen asioiden karsiminen !ISMI minimi pienin (mahdollinen) määrä tai aste; (hyvin) pieni määrä t. aste Periaatteessa "minimi" tarkoittaa kaikista (mahdollisista) vaihtoehdoista ehdottomasti pienintä. Käytännössä sitä usein käytetään väljemmässä merkityksessä, jopa vain yleensä pienestä määrästä. Esimerkiksi "kulujen vähentäminen minimiin" ei yleensä tarkoita, että todella kaikki kulut saatettaisiin niin pieniksi kuin mahdollista vaan vain tiukkaa taloudenpitoa. Vrt. \maksimi\. minimoida tehdä mahdollisimman pieneksi; tehdä pienemmäksi, pienentää (vrt. \minimi\) ministeri hallituksen (Suomessa valtioneuvoston) jäsen; lähettilään arvonimi; myös arvonimi, johon ei liity mitään virkaa ministeriö valtionhallinnon yksikkö, joka hoitaa jotakin hallinnonalaa ja jota johtaa \ministeri\ minor pienempi minoriteetti vähemmistö minuskeli \gemena\, "pieni kirjain" miraakkeli ihme, ihmeellinen tapahtuma; ihmenäytelmä mirhami eräistä puista saatava, tuoksuava hartsi, jota on käytetty suitsukkeena ja lääkintätarkoituksessa Sana tunnetaan ennen muuta Raamatun kertomuksesta, jossa "itämaan tietäjät" toivat Jeesuksen synnyttyä lahjaksi kultaa ja mirhamia. Myös lyhentyneessä muodossa "mirha" ja muodossa "myrha". misandria miesviha misantrooppi ihmisvihaaja misantropia ihmisviha misinformaatio virheellinen, väärä \informaatio\; sellaisen levittäminen Sana tarkoittaa usein suppeaammin vain tahattomasti virheellistä tietoa; \disinformaatio\. misogynia naisviha misogyyni naisten vihaaja miss neiti; (alueen yms. nimen yhteydessä) kauneuskilpailun voittaja Esim. "miss Suomi", "miss Maailma", "miss Takahikiä". Vrt. \missi\. missaali keskiaikainen \messu\kirja; eräs \goottilainen\ \fontti\tyyppi (jota käytettiin messukirjoissa) missi kauneuskuningatar, kauneuskilpailun (missikisan) voittaja missio "suuri tehtävä", se mitä \organisaatio\ pitää keskeisenä yhteiskunnallisena tai muuna tehtävänään; uskonnollinen herätyskokousten sarja tms.; uskonnollinen julistus t. käännytys Jumalalta saaduksi velvollisuudeksi koettuna Uskonnollinen merkitys on alkuperäisin, ja maallistuneeseenkin käyttöön liittyy usein "lähetystehtävän" tai jopa "näyn" sävy, mutta sanaa käytetään usein myös pelkästään toiminta-ajatuksesta tai toimintasuunnitelman ydinajatuksesta. missionaari lähetystehtävää eli \missio\ta hoitava henkilö, esim. lähetyssaarnaaja Myös asussa "missionääri"; ks. selitystä Mistä kielestä? (binäärinen vai binaarinen?). missionaarinen lähetystehtävän eli \missio\n sisältävä t. sellaiseen perustuva t. liittyvä Myös asussa "missionäärinen"; ks. selitystä Mistä kielestä? (binäärinen vai binaarinen?). mister [mister t. mistö(r)] herra (yleisenä miehen puhutteluna) Lyhennetään "Mr.". Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. mistraali kylmä pohjoistuuli (Etelä-Ranskassa) Myös asussa "magistraali". mitali [mitali t. mitalli] palkinnoksi annettava t. jonkin muistoksi tehty, metallista lyöty rahaa muistuttava esine Ääntämys "mitalli" lienee sanan "metalli" vaikutusta. mitokondrio solussa oleva hiukkanen, jollaisissa soluhengitys tapahtuu Sisältää erillistä perimäainesta (mitokondrio-DNA:ta), jonka yksilö perii vain emoltaan (äidiltään) ja jonka tutkiminen siksi auttaa selvittämään periytymistä "äitilinjassa". mitoosi tuman jakautuminen siten, että \kromosomi\luku säilyy mitra piispan hiippa mittumaari juhannus Ei varsinainen sivistyssana, vaan ruotsalaisperäinen laina, vrt. nykyruotsin midsommar (ja englannin midsummer). mixed [miksed t. mikst] sekoitettu, seka- Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. Mm. yhteyksissä "mixed drink" '(alkoholipitoinen) juomasekoitus', "mixed grill" 'ruokalaji, jossa on pariloituja erilaisia lihoja ja kasviksia" ja "mixed-kilpailu" (tai vain "mixed") 'sekaparikilpailu, kilpailumuoto, johon osallistuvan parin jäsenten pitää olla eri sukupuolta'. mnemoniikka = \mnemotekniikka\ mnemoninen muistamista edistävä, helposti muistettava \Datatekniikassa(datatekniikka)\ sanaa käytetään etenkin muuttujien, tiedostojen ym. nimistä, jotka on valittu niin, että ne on helppo muistaa. Yleensä tämä merkitsee, että ne on muodostettu sanoista ja numeroista, jotka liittyvät nimen tarkoittamaan asiaan. Esimerkiksi tiedostonnimi toimkert2000 on melko mnemoninen, nimi t52gha$d ei ole. Sanalle on ehdotettu suomalaisempaa vastinetta "muistikas". mnemotekniikka muistitekniikka, muistitaito, muistamista edistävät keinot ja niiden käyttö mnemotekninen muistamista edistävä, \mnemotekniikka\an kuuluva moaree läikekangas; läikeilmiö, läikekuvio Alkujaan \tekstiili\n nimitys, 'yksivärinen silkkinen, puolisilkkinen tai puuvillainen kangas, jonka ripsipintaan on puristamalla tehty valoa heijastavia kuvioita'. Sittemmin myös \grafiikassa(grafiikka)\ sitä muistuttavasta ilmiöstä, päällekkäisten \rasteri\en aiheuttama korkeuskäyrästön tapaisesta kuvioinnista. Myös sitaattilainana "\moiré\", usein väärin kirjoitettuna (esim. "moire" tai "moirè"). mobiili matkapuhelin tai \tabletti\; (\adjektiivi\na ja etuliitteenä myös) liikkuva, liikuteltava, siirrettävä, langaton Sanalle ei ole hyvää suomalaisempaa vastinetta, koska "matkapuhelin" korostaa liiaksi matkustamista ja rajaa tabletit ulkopuolelle ja koska "kännykkä" on arkityylinen ja periaatteessa rekisteröity tavaramerkki. Useissa yhteyksissä sopii toki käytettäväksi pelkkä "puhelin". Nykyisin "mobiilius" (esim. mobiili verkko, mobiilikauppa) viittaa useinkin olennaisesti vain tiedonsiirron langattomuuteen. mobile liikkuva taideteos tai lelu, jonka aiheuttama vaikutelma olennaisesti perustuu liikkeeseen mobilisaatio \mobilisointi(mobilisoida)\, liikekannallepano mobilisoida saattaa sotavoimat (ja valtio) sodan vaatimaan tilaan, sotakannalle, liikekannalle; ottaa voimavarat (tehokkaaseen) käyttöön jotakin päämäärää varten Vrt. \demobilisoida\. modaali (eräissä kielissä) tekemisen tapaa ilmaiseva sijamuoto; yhdyssanoissa myös: \modaalinen\ t. \modaliteetti\- modaalilogiikka \modaalisuutta(modaaalinen)\ tutkiva \logiikan(logiikka)\ haara Tutkii mm. velvollisuutta ja lupaa ilmaisevien lausumien välisiä loogisia suhteita. modaalinen (kieliopissa ja \filosofia\ssa) tekemisen t. olemisen tapaa t. siihen suhtautumista koskeva, \modaliteetti\-; (esittämisen t. vastaanottamisen) muotoa tai tapaa koskeva; sellainen (tietokoneen näytössä oleva ikkuna), johon sovellus on "lukittu", kunnes siitä erikseen poistutaan; (musiikissa) \moodi\in perustuva modaliteetti \modaalisuus(modaalinen)\ Filosofiassa modaliteetti tarkoittaa tekemisen tai olemisen tapaa hyvin käsitteellisellä tasolla, esim. sitä, onko jokin tapahtuma välttämätön vai \kontingentti\. Toisaalta viestinnässä on ruvettu puhumaan modaliteeteista myös esittämisen ja vastaanottamisen muotona, usein viitaten eri aistien kautta tapahtuvaan viestintään. modeemi laite, joka muuntaa \digitaaliset(digitaalinen)\ \signaali\t \analogisiksi(analoginen)\ äänisignaaleiksi ja kääntäen Modeemia käytetään etenkin yhdistämään tietokone puhelinverkkoon, mikä mahdollistaa tietokoneiden väliset \data\yhteydet tavallisen puhelinyhteyden kautta. Usein tarkoitetaan vanhanaikaista, melko hidasta modeemia, jolla otetaan erikseen yhteys, "soitetaan", kun halutaan \netti\yhteys. On kuitenkin olemassa myös kiinteän yhteyden modeemeja, esim. \kaapeli\modemit. Sana esiintyy usein myös kirjoitus- ja äänneasussa "modemi"; ks. huomautuksia vokaalien pituuksista. moderato [moderaatto t. moderáato] (mus.) kohtuullisesti (esitettävä sävellyksen osa) Periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. moderaattori sääntelijä; sovittelija, hillitsijä; hidastin, ydin\reaktori\ssa nopeita \neutroneja(neutroni)\ hidastava aine moderoida säännellä, hillitä, pitää kohtuullisena moderni nykyaikainen, uudenaikainen, nykyinen modernisaatio uudenaikaistaminen, \modernisointi(modernisoida)\, uudenaikaistuminen modernismi uudenaikaisuuden (\moderni\uden) tavoittelu; useiden taiteellisten yms. virtausten nimitys !ISMI modernisoida uudenaikaistaa, tehdä \moderni\(mma)ksi modifikaatio muutos, muunnos; muuntelu modifioida muuttaa, muunnella; täsmentää, määrittää modisti naisten muotitavaran, etenkin hattujen valmistaja ja myyjä modulaarinen \moduleista(moduli)\ koostuva t. moduleja runsaasti käyttävä modulaatio \data\nsiirron (alkujaan radiotekniikan) menetelmä, joka perustuu aaltoliikkeen (kantoaallon) muuntamiseen suhteellisen pienin muutoksin, joista vastaanottava pää voi purkaa datan esiin; musiikin eräissä lajeissa sävellajin vaihdos; \elektronisessa(elektroninen)\ musiikissa \signaali\n ominaisuuksien jaksottainen muutos; eräs \proteiini\en syntyä säätelevä solun \mekanismi\ modulaattori \moduloiva(moduloida)\ laite moduli jonkin kokonaisuuden suhteellisen itsenäinen osa (useita erikoismerkityksiä); \kompleksi\luvun itseisarvo; kahden erikantaisen \logaritmi\järjestelmän logaritmien suhde; mittayksikkö, 100 mm Erityisesti: avaruusaluksesta irrotettavissa oleva oleva osa, jota voidaan käyttää itsenäisesti; tietokoneohjelman (laajahko) rakenneosa, usein valmisosa, jota voidaan käyttää erilaisissa ohjelmissa; erilaisten rakennelmien, etenkin huonekalujen kuten hyllystöjen, valmisosa. Rakennustekniikassa myös mittayksikkö, lyh. M, suuruudeltaan 100 mm; modulitiili on kooltaan 85 mm ×85 mm ×285 mm, jolloin 15 mm:n saumaa käytettäessä saadaan elementti, jonka mitat ovat 100 :n eli 1 M:n kerrannaisia. Modulirekka tarkoittaa kuorma-auton ja perävaunun yhdistelmää, siis tavallan moduleista koottua rekkaa. Sana esiintyy yleisesti myös kirjoitus- ja äänneasussa "moduuli", ja tämä on ohjeellisina pidettävien sanakirjojen mukaan oikea asu. Käytännössä kirjoitusasu riippuu osittain siitä, minkä alan terminä sanaa käytetään; ks. huomautuksia vokaalien pituuksista. moduloida suorittaa \modulaatio\(ta) modus (kieliopissa) \verbi\n tapaluokka; (tekemisen tms.) tapa; (musiikissa) \moodi\; (oikeustieteessä) tarkoitemääräys Merkityksessä 'tapa' sana esiintyy etenkin \latina\sta otetuissa \sitaattilainoissa(sitaattilaina)\, esim. "modus vivendi" [ääntämys klassillisessa latinassa: modus vivéndii] 'tyydyttävä t. siedettävä tilapäisratkaisu, johon eri osapuolet voivat suostua' (sananmukaisesti 'elämisen tapa'), mutta filosofiassa myös merkityksessä 'tapa, jolla jokin (jollakin hetkellä) on, epäitsenäinen, satunnainen ominaisuus', arkistuneesti myös merkityksessä 'elämäntapa, elämäntyyli'. Ilmaisu "modus operandi" tarkoittaa 'toimimisen tapa, toimintatapa'. moduuli = \moduli\ moguli henkilö, jolla on suuri valta jollakin alalla; (historiassa) Intian \mongoli\valtakunnan hallitsija Sanaa käytetään etenkin yhdyssanassa elokuvamoguli. Alkuperäisessä historiallisessa merkityksessä sana esiintyy myös muodossa suurmoguli. mohikaani erään pohjoisamerikkalaisen intiaaniheimon jäsen Sanonta "viimeinen mohikaani" tarkoittaa heimonsa, lajinsa, ammattikuntansa tms. viimeistä edustajaa. moiré [muaree t. mwarée] = \moaree\ mokka eräs nahkatyyppi, pintanahkaa, jonka lihanpuoli on hiottu tasaiseksi, päällepäin tulevaksi nukkapinnaksi; eräs tiheänukkainen puuvillakangastyyppi; eräs kahvilajike; vahva, \aromaattinen\ kahci mokkasiini Pohjois-Amerikan intiaanien käyttämä jalkine, joka oli tehty yhdestä nahanpalasta molaalisuus pitoisuus ainemäärää ja massan suhteena Molaalisuus ilmoittaa, paljonko jossakin massassa on jotakin ainetta esim. liuenneena. Yksikkönä on esimerkiksi mol/kg (\mooli\ kilogrammaa kohti). Vrt. \molaarisuus\. molaari poskihammas molaarinen \mooleja(mooli)\ koskeva, moolinen, mooli- molaarisuus eräänlaisen \konsentraatio\n vanhentunut nimitys Nimitystä ja siihen liittyvää yksikön tunnusta M käytetään edelleen, mutta standardien mukaan ne tulisi korvata konsentraatiolla ja esim. yksiköllä mol/L (\mooli\a litraa kohti). Vrt. \molaalisuus\. molekulaarinen \molekyylejä(molekyyli)\ koskeva, molekyyli-; molekyylien tasolla tapahtuva molekyyli \kemia\llisen yhdisteen pienin yksikkö Molekyyli koostuu kahdesta tai useammasta \atomi\sta. Molekyyli määritellään usein aineen pienimmäksi yksiköksi, jolla on jonkin aineen kemialliset ominaisuudet. Määritelmässä on mm. se ongelma, että sen mukaan molekyylejä olisivat myös atomit. molli sävellaji, jota voidaan luonnehtia "pehmeäksi", usein surumielisenä pidetty; eräitä (akvaario)kaloja Mollin peruskolmisoinnun muodostavat pieni \terssi\ ja ja puhdas \kvintti\. Johtuu latinan sanasta mollus 'pehmeä'. Sanaa käytetään myös musiikin ulkopuolella kuvaannollisesti tarkoittamassa surumielistä, alakuloista. Vrt. \duuri\. Kaloista puhuttaessa molleilla tarkoitetaan eräitä hammaskarppeihin kuuluvia kaloja, joita pidetään myös \akvaario\issa (Poecilia-suku). molossi eräs koiratyyppi, jykevärakenteisia koiria molto paljon, hyvin, erittäin Sana on \sitaattilaina\ italiasta, ja sitä käytetään suomessa lähinnä musiikkitermien määritteenä, esim. "molto \adagio\" 'hyvin hitaasti'. molybdeeni eräs metallinen kuuluva alkuaine, kemiallinen merkki Mo momentaaninen hetkellinen; teon hetkellisyyttä t. äkillisyyttä ilmaiseva momentti (lain tms.) pykälän alakohta; \budjetin(budjetti)\ pienin alakohta (määräraha t. tulomomentti); asiaan vaikuttava seikka, osatekijä; (fysiikan terminä, käännösteksteissä) liikemäärä, voiman varren ja voiman suuruuden tulo; (\filosofia\ssa) kokonaisuuden yksittäinen, mutta välttämätön ja olennainen osa momentum ratkaiseva ajankohta; muutosvoima; muutoksen nopeus ja jatkuvuus; hinnan muutosnopeus; hinnan suhteellinen muutos tietyllä aikavälillä Uudehko muotisana, jonka merkitykset vaihtelevat suuresti. Vrt. \momentti\. monarkia kuningaskunta t. vastaava; yksinvalta Alkujaan "monarkia" tarkoittaa yksinvaltaa, mutta hallitsijoiden vallan vähentyessä ja muuttuessa usein vain muodolliseksi sana on ruvennut tarkoittamaan vain muodollista valtiomuotoa vastakohtana tasavallalle. Nykyisin sillä tarkoitetaan tyypillisesti valtiomuotoa, jossa nimellisenä, symbolisena valtionpäämiehenä on perinnöllinen kuningas (tai keisari t. ruhtinas tms.). monarkisti \monarkia\n kannattaja (hallitusmuotokiistoissa) monarkki valtion (nykyisin yleensä muodollinen) hallitsija \monarkia\ssa monasteri luostari; luostarikirkko monastinen luostareihin t. munkkiuteen liittyvä mondeeni suuren maailman tapojen mukainen, hienosto- monetaarinen rahaa koskeva, raha- Myös: monetäärinen. (Ks. selitystä Mistä kielestä?.) monetarismi taloustieteen suuntaus, joka korostaa kansantaloudessa olevan rahan kokonaismäärän merkitystä mm. kysynnän selittäjänä !ISMI mongoli erääseen aasialaisperäiseen ihmisryhmään kuuluva; eräs mm. Mongoliassa puhuttu kieli; = \mongolidi\ Mongolit tunnetaan historiassa mm. siitä, että he loivat 1200-luvulla jättiläisvaltion, Tšingis-kaanin valtakunnan. Mongoli-sanaa on yleisesti käytetty myös rotunimityksenä, ja tästä johtuu mm. nimitys "mongolipoimu", joka viittaa mongolidirodulle tyypilliseen silmäpoimuun. mongolidi aasialaiseen ihmisrotuun, "keltaiseen rotuun", kuuluva mongolismi eräs kehityshäiriö, ks. \mongoloidi\ mongoloidi ihminen, jolla on eräs synnynnäinen kehityshäiriö, Downin oireyhtymä; sellaisen häiriön aiheuttama Nimitys johtuu siitä, että ulkonaisiin oireisiin kuuluu joissakin suhteissa \mongolidi\rotua muistuttava ulkonäkö. Aiemmin käytettiin myös nimitystä "mongoloidi idiotia", koska häiriöön liittyy myös älyllisten toimintojen häiriöitä. monismi (filosofiassa) oppi, jonka mukaan olevaisella on vain yksi alkuperuste !ISMI monitori tarkkailulaite (esim. näyttöruutu); tietokoneen näyttölaite, kuvaruutu monitoroida tarkkailla, valvoa mono- yksi- monogaaminen yksiavioinen, \monogamia\ssa elävä monogamia yksiavioinen Myös kuvaannollisesti eläinten parisuhteesta. monografia yhtä aihetta perusteellisesti käsittelevä kirjallinen teos; (kirjastoalalla:) kirja tai muodoltaan kirjaa vastaava teos; (lääkealalla) \farmakopea\n osa, joka määrittelee yhtä ainetta, valmistetta tai lääkemuoto koskevat normit Tieteessä monografia on julkaisu, joka keskittyy yhteen aiheeseen ja pyrkii kokoamaan siitä aiemmin esitetyt keskeiset tutkimustulokset yhteen. Sanalla voidaan tarkoittaa myös yhtä aihetta seikkaperäisesti käsittelevää oppikirjaa, käsikirjaa tms.. Kirjastoalan terminä monografia tarkoittaa mitä tahansa painettua tai muussa muodossa olevaa kirjaa tai muuta erillistä teosta, joka on yksiosainen tai koostuu rajoitetusta määrästä osia. monogrammi nimikirjainsommitelma, taiteelliset nimikirjaimet monokkeli yhden silmän silmälasi monokromaattinen yksivärinen; (\fysiikassa(fysiikka)\) vain yksitaajuista värähtelyä sisältävä monoliitti suuri, usein pylväsmäinen kivi; järkelemäinen kokonaisuus monoliittinen järkälemäinen; kiinteä, yhtenäinen Sanaa käytetään kuvaamaan yhtenäisyyttä, kiinteyttä yms., mutta usein kielteisesti luonnehtimaan jotain (liian) isoksi, kömpelöksi, joustamattomaksi yms. Sananmukaisesti "yhtä kivilohkaretta oleva", joka merkitys mainitaan sanakirjoissakin, mutta tuskin on käytössä. monologi yksinpuhelu monomaani \monomania\a poteva henkilö monomaaninen \monomania\a poteva; monomanian luonteinen, yksipuolisen kiihkeä monomania yhden asian itsepintainen, jopa kiihkoinen ajaminen tai ajatteleminen monomi \polynomin(polynomi)\ erikoistapaus, jossa on vain yksi yhteenlaskettava monopoli yksinmyyntiasema; yksinoikeus; hallitsevassa asemassa oleva suuryritys Alkujaan "monopoli" tarkoittaa tilannetta, jossa yksi yritys tai tai laitos on jonkin alan ainoa myyjä. Tämä voi perustua joko lailla säädettyyn yksinmyyntioikeuteen tai kilpailun tuloksena syntyneeseen asemaan (kilpailijat ovat hävinneet) tai siihen, että kilpailua ei ole syntynyt (esim. koska toiminta vaatii suuria alkusijoituksia, joihin ei ole mielekästä ryhtyä, kun yksi yritys on jo tehnyt ne ja saanut vakiintuneen aseman). Sanaa on ruvettu käyttämään myös lähes ainoana myyjänä toimivasta yrityksestä, sitten väljemmin suurimman osan markkinoista vallanneesta, ja edelleen väljentyen suuryrityksistä, jotka jakavat markkinat muutaman firman kesken, jolloin kyseessä on \oligopoli\, tai ylipäänsä isoista yrityksistä. Sanaa on aiemmin käytetty puhekielessä myös valtion (monopoliasemassa olevan) alkoholiliikkeen nimityksenä. Lisäksi se on erään suositun lautapelin nimi; tästä on peräisin mm. ilmaisu "monopoliraha" 'leikkiraha'. monopolisoida antaa t. ottaa \monopoli\ksi monopolistinen \monopoleja(monopoli)\ suosiva; monopoliasemassa oleva; monopoli- monoteismi yksijumalaisuus, usko(nto), joka tunnustaa vain yhden Jumalan Vrt. \polyteismi\. !ISMI monotonia \monotonisuus(monotoninen)+ monotoninen yksitoikkoinen, ikävä, sävytön, tasaääninen; (matematiikassa) kauttaaltaan tapahtuva Alkuperäinen merkitys on 'yksiääninen, yhtä ääntä käyttävä' ja viittaa esim. "tasapaksuun" puheeseen. Matematiikassa sana esiintyy ilmaisuissa "monotonisesti kasvava", joka tarkoittaa, sellaista (\funktio\ta), joka koko arvoalueessaan käyttäytyy siten, että \argumentin(argumentti)\ kasvaessa funktion arvo kasvaa, ja vastaavassa ilmaisussa "monotonisesti vähenevä". monotypia eräs taide\grafiikan(grafiikka)\ vedostusmenetelmä; sillä tuotettu vedos monsieur [mösjöö t. mösjöö´] herra (puhuttelusanana) Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta; sen käyttö suomessa voi olla kohteliaisuuden osoitus, mutta ehkä tavallisemmin tuttavallisen leikittelevää tai pilkallista. monstrumi hirviö, luonnottomuus, epämuodostuma monsuuni \tropiikin(tropiikki)\ tuuli, joka vaihtaa suuntaa vuodenaikojen mukaan Monsuunilla ja sen tuomilla sateilla on suuri vaikutus kyseisten alueiden ilmastoon, maanviljelykseen ym. montaasi elokuvan, ääninauhan tms. leikkaus; kuvakooste monumentaalinen mahtava, suurenmoinen, muistomerkkinä toimiva t. muistomerkin kaltainen monumentti (vaikuttava) muistomerkki; erityisesti: hautapatsas moodi tapa, toimintatila; (mat.) yleisin arvo; (fys.) seisovan aaltoliikkeen kuvio; (mus.) eräiden sävellajien ja sävellysperiaatteiden nimitys Alkuperäinen ja edelleen tavallinen merkitys johtuu latinan sanasta "modus" 'tekemisen t. olemisen tapa'. \Datatekniikassa(datatekniikka)\ sana on tämän mukaisessa käytössä esimerkiksi ohjelman vaihtoehtoisista toimintatiloista tai -tavoista puhuttaessa; alan puhekielessä se saattaa tarkoittaa myös ihmisen ajatusten kunkinhetkistä suuntautumista tai mielentilaa. Matematiikassa moodi ilmoittaa jakauman yleisimmin esiintyvän arvon, valta-arvon; siitä on käytetty myös nimitystä tyyppiarvo. Musiikin teoriassa sana tarkoittaa yleisessä merkityksessään keskiajan kirkkosävellajia, erityisissä merkityksissään erästä 1200-luvun rytmikaavaa, nykymusiikkiin viitattaessa asteikollista tai rytmistä, tarkoin rajattua rakenneperiaatetta. mooli ainemäärän mittayksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus mol moottori kone, joka liikuttaa jotakin; moottorikäyttöinen kulkuneuvo; laite, väline, etenkin tietokoneohjelma Arkikielessä "moottori" tarkoittaa usein jotakin kulkuneuvotyyppiä, esim. moottorivenettä, asiayhteyden mukaan. Nykyisin sana esiintyy tietotekniikan slangissa myös tarkoittamassa erilaisia välineitä, etenkin tietokoneohjelmia joissakin yhteyksissä. Esimerkiksi "hakumoottori" tarkoittaa hakujärjestelmää, "hakukonetta"; tämä johtuu englannin sanan "engine" vaikutuksesta. moottoroida varustaa \moottori\lla mopedi = \mopo\ mopo kaksipyöräinen ajoneuvo, jossa on melko pienitehoinen moottori ja jonka ajamiseen ei tarvita ajokorttia Vanhempi nimitys: mopedi. Sana on alkujaan lyhentymä sanasta "moottoripolkupyörä" ja tarkoitti polkupyörää, jossa oli apumoottori. Tämäntapaisten sanojen tarkka merkitys virallisissa yhteyksissä riippuu kulloisestakin lainsäädännöstä, jossa on mm. rajoja moottorin teholle erityyppisissä ajoneuvoissa. mora eräs kielitieteessä käytetty äänteellistä kestoa osoittava tavua pienempi yksikkö; (oikeustieteessä) viivästys; eräs arvausleikkipeli Sanan kolme eri merkitystä ovat eri alkuperää, ja pelimerkityksessä se usein ääntyy [moora]. Kielitieteessä moran käsite on tulkinnanvarainen ja kiistanalainen, mutta lyhyeen vokaaliin loppuva tavu lasketaan yhdeksi moraksi, pitkään vokaaliin tai diftongiin loppuva kahdeksi. Vokaalin jälkeinen samaan tavuun kuuluva konsonantti on yksi mora lisää, joten esimerkiksi sanan taakka ensimmäinen tavu on kolmimorainen, toinen yksimorainen. moraali käsitykset oikeasta ja väärästä; niiden noudattaminen; työpaikan, joukko-osaston tms. henkinen valmius ja uskollisuus, (yhteis)henki; asenteellinen, henkinen ilmapiiri; (tarinan) opetus Moraalin käsite sisältää ajatuksen ihmistä velvoittaviksi ajatelluista periaatteista sen suhteen, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, mitkä ovat ihmisen velvollisuudet jne.; ja nämä periaatteet ajatellaan tällöin sisäisiksi ohjeiksi, ei toisten ihmisten, viranomaisten tms. antamiksi määräyksiksi. Vanhoissa sanakirjoissa sanalle "moraali" esitetään usein vastine "siveellisyys", "siveysoppi" yms.; nykyaikana sellaiset vastineet kuitenkin koettaneen huvittavan vanhahtaviksi ja yksipuolisesti sukupuolimoraaliin viittaaviksi. - Merkitys '(tarinan) opetus' johtuu käännösvirheestä (kääntäjä ei ole ymmärtänyt eroa englannin sanojen "moral" ja "morals" välillä). Myös yhteishenkeen tms. viittaava merkitys on osaksi sanojen (englannin "morals" ja "morale") toisiinsa sekaantumisesta johtuvaa mutta voisi johtua myös luonnollisesta merkityksenkehityksestä. moraalinen \moraali\a koskeva t. sen mukainen moralismi moraalinen ahdasmielisyys, \moralisointi(moralisoida)\; velvoittavan \moraali\lain tunnustaminen; (kaikkien) asioiden tarkastelu moraalin kannalta !ISMI moralisoida esittää (ahdasmielisesti) muille ihmisille \moraalisia(moraalinen)\ vaatimuksia; tarkastella (kaikkia) asioita moraalin kannalta; opettaa moraalia moraliteetti keskiaikainen uskonnollinen, \moraalisesti(moraalinen)\ opettavainen näytelmä moratorio velkojen tai maksujen maksamisesta annettu lykkäys; toimenpiteiden lykkääminen, määräaikainen pidättyminen joistakin teoista morbidi sairaalloinen, sairauteen kuuluva morbiditeetti (väestön) tautisuus; (yksilön) suurentunut sairastumisalttius 1. merkityksessä sanalla tarkoitetaan joko uusien sairastuneiden määrää aikayksikössä (ilmaantuvuus) tai kaikkien sairastuneiden määrää väestössä (esiintyvyys). moreeni eräs maalaji, sisältää sekaisin hiekkaa ja hyvinkin erikokoisia kiviä Syntynyt jäätikköjen kuljettamista aineksista. Suomessa erittäin tavallinen. moreski kasviaiheinen \ornamentti\ (\islam\ilaisessa taiteessa) morfata [morfata t. morffata] muuntaa kuva toiseksi liukuvasti Morfaus tehdään sitä varten kehitetyillä tietokone\grafiikan(grafiikka)\ menetelmillä. Myös asussa "morffata". Morfauksen suomennokseksi on ehdotettu sanaa "liukumuunnos." morfeemi kielen pienin sellainen aines, jolla on oma merkitys Esimerkiksi sanassa "talossanikin" on neljä morfeemia: vartalo "talo", sijapääte "-ssa", omistusliite "-ni" ja liitepartikkeli "-kin". Tarkkaan ottaen nämä ovat kyseisten morfeemien esiintymismuotoja; \inessiivi\n pääte voi esiintyä myös muodossa "-ssä", ja yleisesti morfeemilla voi olla useitakin muotoja. morffata = \morfata\ morfiini eräs \oopiumi\sta saatava lääke ja huume morfinismi \morfiini\n käyttö huumeena !ISMI morfo- muoto- morfogeneesi (eliön) muodon tai rakenteen muodostuminen morfologia (eri tieteenaloilla) muoto-oppi !LOGIA Kielitieteessä morfologia tutkii erityisesti \morfeemeja(morfeemi)\. Biologiassa morfologia tutkii eliöiden rakennetta ja sen muodostumista. morganaattinen (eräällä tavalla) epäsäätyinen (avioliitto) Morganaattinen avioliitto tarkoittaa ruhtinassukuun kuuluvan miehen avioliittoa alempisäätyisen naisen kanssa siten, että nainen ei tule osalliseksi miehen säätyasemasta. morisko kristinuskoon kääntynyt \mauri\ Espanjassa mormoni Yhdysvalloissa syntyneeseen, Joseph Smithin perustamaan uskonnolliseen liikkeeseen kuuluva henkilö Mormonit käyttävät yhteisöstään nimitystä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ja harjoittavat laajaa lähetystyötä eri puolilla maailmaa. Kirjoitusasu ns. !OLI-säännön mukainen. morseaakkoset sähkötyksessä käytetyt aakkoset, Morsen aakkoset Koostuvat lyhyistä ja pitkistä \signaaleista(signaali)\, joita kuvataan pisteillä ja vaakaviivoilla. Aiemmin tärkeässä käytössä mm. laivojen viestinnässä. morsettaa lähettää viesti \morseaakkosin(morseaakkoset)\ mortadella eräs voimakkaasti maustettu makkamakkaratyyppi mortaliteetti kuolleisuus, kuolevuus Kuolemantapausten suhteellinen runsaus väestössä tai sen osassa tiettynä ajanjaksona. mortteli huhmar survinastia, jossa on suppilomainen syvennys mosaiikki erivärisistä pikku palasista koottu kuvapinta; pienistä palasista koostuva kokonaisuus Aineellinen mosaiikki on yleensä tehty lasista, marmorista, kivestä, keramiikasta tai muovista. Sana "mosaiikki" on saanut laajan kuvaannollisen käytön. moskeija \muslimi\en pyhäkkö, rukoushuone moskiitto \tropiikin(tropiikki)\ hyttynen (useita lajeja) Sanaa käytetään etenkin Anopheles-suvun hyttysistä (malariahyttyset, malariasääsket, horkkahyttyset), jotka levittävät \malaria\a. motelli (melko vaatimaton) hotellityyppi, joka on kehitetty erityisesti automatkailijoille motiivi vaikutin, syy; (taideteoksen) aihe, aihelma motivaatio \motiivi\t; motiivien olemassaolo, motivoituneisuus motivoida pyrkiä luomaan \motiiveja(motiivi)\ johonkin, perustella; olla motiivina johonkin motocross [motokros] (moottoripyörien) maastoajo motoriikka liikuttamiskyky; liikkumis- tai liikuttamistoiminnot motorinen liikuttamista koskeva; liikkeelle paneva motorisoida = moottoroida "Motorisoida" on vanhempi ja vanhahtava sana. motoristi moottoripyöräilyn harrastaja, moottoripyöräilijä motto tunnuslause, usein kirjoituksen alussa erillisenä kohtana esitetty Tyypillisesti motto on lainaus, joka jotenkin kuvaa kirjoituksen tai sen osan aihetta. moussaka [musaka t. musakáa] = \musaka\ mousse [mousse t. musse t. mus] kuohkea, vaahtomainen jälkiruoka, vaahto; kuohkea mureke, \mousseline\; (viinin) vaahtoisuus t. sen tuottama suutuntuma Kielitoimiston sanakirjan mukaan ääntämys on [mousse t. mus]. Ensimmäisessä merkityksessä, joka on yleisin, sanan voi korvata vaahto-sanalla, esim. suklaamousse = suklaavaahto. mousseline [muslin] kuohkea mureke; \musliinikastike\ muessin kuuluttaja, joka \minareetista(minareetti)\ kutsuu \muslimeja(muslimi)\ rukoukseen Kirjoitusasu "muessin" on Nykysuomen sanakirjan mukainen. Myös turkinkielistä asua "muezzin" [muézzin] käytetään, joskus myös arabiasta \translitteroitua(translitteroida)\ asua "mu'addhin" [muáððin]. muffini = \muffinssi\ muffinssi eräänlainen pieni murotaikinaleivos Tämä on sanan yleisin asu; muita ovat "muffini" (kielenhuollon suosittama), "muffin" ja "muffinsi". mufti \islam\in lain tuntija muhamettilainen = \muslimi\ tai \islamilainen\ Tämä Muhammed-nimestä johdettu sana ei ole suositeltava, koska \islam\ pitää Muhammedia (Muhammadia) vain Jumalan (Allahin) tahdon ilmoittajana. muhamettilaisuus = \islam\ Vrt. \muhamettilainen\. muhvi käsipuuhka; putkien liitoskappale; \kaapeli\n liitos- tai haaroituskotelo mujahid [mudžahid] \jihad\ia käyvä \muslimi\, muslimitaistelija Myös mm. kirjoitusasussa "mujahedin". muko- lima- mulatti valkoihoisen ja \neekeri\n jälkeläinen Sana on Kielitoimiston sanakirjan mukaan vanhentunut tai halventava. muljeerata liudentaa, ääntää \palataalisena(palataalinen)\ (vanhahtava nimitys) mulla \islam\ilainen oppinut (uskonnollisten asioiden tuntija), etenkin persialaisessa kulttuuripiirissä Myös (englannin mukaisessa) kirjoitusasussa "mullah", aiemmin myös "molla". multi- moni-, usea- multilateraalinen monenkeskinen, monenvälinen, esim. useamman kuin kahden valtion (\bilateraaline\) sopimus multimedia aineisto, joka sisältää useita \media\lajeja, esim. sekä tekstiä että kuvaa; mainitunlainen aineisto, jossa mikään medialaji ei ole hallitsevassa asemassa Alun perin "multimedia" on määritelty jälkimmäisellä tavalla. Esimerkiksi \ooppera\a voi pitää siinä merkityksessä multimediana. Käytännössä sanaa käytetään lähes yksinomaan ns. uusista tekniikoista. Koska niissä mainitunlainen multimedia on harvinaista, sana on ruvennut tarkoittamaan mitä tahansa eri medialajien yhdistelemistä, tyypillisesti kuvan tai muiden ainesten liittämistä tekstiin - joskus varsin höllästi, toisistaan aika erillisinä aineksina. multimodaalinen monikanavainen, monia \modaliteetteja(modaliteetti)\ käyttävä multiplikatiivi lukusanasta johtamalla tai yhdistämällä muodostettu sana, joka ilmaisee lukusuhdetta Esim. "kolmesti", "kolminkertainen". multipotentti monikykyinen Kantasolu on multipotentti, jos se voi erilaistua usean eri kudostyypin soluksi. Vrt. termeihin \totipotentti\ ja \omnipotentti\. multippeli moninkertainen; (matematiikass) kerrannainen; taideteos, jota on tehty useampia kuin yksi kappale multippeliskleroosi [multippeli-skleroosi] MS-tauti, eräs keskushermoston sairaus Kirjoitettuna myös "\multippeli\ \skleroosi\" tai "multippeli-skleroosi". multiversumi usean rinnakkaisen \universumi\n kokonaisuus Liittyy ajatukseen siitä, että maailmankaikkeuksia on monia, ehkä äärettömän monta. mundaani maallinen, maailmallinen, maailman-; arkinen, jokapäiväinen, tavanomainen, lattea Uudehko sana, johtuu englannin sanasta "mundane". muraali seinämaalaus t. muu seinään tehty taideteos Sanaa käytetään nykyisin etenkin rakennuksen ulkoseinään tehdystä suurikokoisesta maalauksesta. Aiemmin pidemmin "muraalimaalaus". musaka kreikkalaisperäinen uuniruoka, jossa on kerroksittain munakoisoa, jauhettua lampaanlihaa ja juustokastiketta Suomalaiseen muunnelmaan käytetään yleensä perunaa ja naudan- tai sianlihaa. Kreikaksi musakás. Esiintyy Kielitoimiston sanakirjassa myös asuissa moussaka, musakas ja moussakas. musakki = \muzak\ museaalinen museolle ominainen, museota koskeva, museo- museo näyttelyhuoneisto t. rakennus t. laitos taide-esineille, historiallisille esineille, luonnontieteellisille näytteille tms. musiikki säveltaide musikaali \revyy\tä muistuttava, yleensä kevyt musiikkinäytelmä t. -eloku va musikaalinen musiikkia ymmärtävä; musiikkia koskeva t. sisältävä, musiikki- musikantti soittoniekka, soittaja musikka (yl. väheksyvästi) venäläinen talonpoika t. yleensä oppimaton kansanmies musisoida esittää musiikkia musketti jalkaväen kivääri 1500- ja 1600-luvulla muskotti muskottipuun (Myristica fragrans) siemenestä, muskottipähkinästä, saatava mauste musliinikastike \hollandaisekastike\, johon on lisätty kermavaahtoa t. valkuaisvaahtoa, \mousseline\ muslimi \islam\in tunnustaja musulmaani = \muslimi\ Vanhentunut sana, joka on peräisin muslimi-sanan persiankielisen muodon monikosta. mutaatio (biol.) perimässä tapahtuva muutos mutantti eliö, jossa on tapahtunut \mutaatio\ Tieteiskirjallisuudessa erityisesti ihmisistä, usein hirviömäisiksi kuvatuista. mutatis mutandis [mutaattis mutandis t. mutáattis mutándis t. muutáatiis muutándiis] tarpeellisin muutoksin, välttämättömät muutokset tehden Ilmaisu on \sitaattilaina\ latinasta. Se viittaa tyypillisesti jonkin tekstin käyttämiseen alkuperäisestä poikkeavassa yhteydessä siten, että siihen tehdään tilanteen vaatimat muutokset. Sananmukaisesti "muutettavat muutettuina". mutatoida aiheuttaa \mutaatio\; muuntua mutaatiossa, mutatoitua mutatoitua muuntua \mutaatio\ssa muteerata muuttua, muuntua, etenkin \mutaatio\ssa Sanaa käytetään jonkin verran, mutta sanakirjoihin on otettu samaa tarkoittava sana "mutatoitua". mutuaalinen keskinäinen, vastavuoroinen, molemminpuolinen mutualismi keskinäinen hyötyminen, vastavuoroisuus Sanaa käytetään \biologia\ssa kuvaamaan suhdetta, josta molemmat osapuolet hyötyvät. Yhteiskuntatieteissä se tarkoittaa poliittista suuntausta, joka korostaa palvelusten vaihdon merkitystä. !ISMI muuli aasioriin ja hevostamman jälkeläinen muuliaasi hevosoriin ja aasintamman jälkeläinen muumio kuolleen ihmisen ruumis, joka on suojattu mätänemiseltä muusa innoittaja; (hist.) eräitä taiteiden ja tieteiden jumalattaria \Antiikin(antiikki)\ Kreikan jumaltarustossa muusat olivat runouden, musiikin, historian ym. jumalattaria, joiden ajateltiin innoittavan runoilijoita jne. Suomessa on muusista joskus käytetty nimitystä "runotar", mutta tämä siis antaa väärän kuvan. Nykyisin sana "muusa" tarkoittaa yleensä taiteilijan (naispuolista) ystävää, jonka taiteilija kokee tuotantoaan innoittavaksi. muusikko musiikkia (ammatikseen) esittävä, säveltaiteilija muzak (arkikielessä, virheellisesti:) taustamusiikki, jota esitetään työpaikoilla, yleisönpalvelutiloissa, puhelinjonotuksessa yms. Asiatyylissä sanaa (tai sen suomalaistettua väännelmää "musakki") ei käytetä yleisnimenä, sillä Muzak on mainitunlaisen musiikin eräs rekisteröity tavaramerkki. MUSA-sanaston termi on "taustamusiikki". myelo- selkäydin-; luuydin- mykologia sienitiede, sienioppi !LOGIA mykorritsa sienijuuri Puun t. muun kasvin juuriston ja sienen muodostama molemmille hyödyllinen kokonaisuus, \symbioosi\. Mykorritsaksi kutsutaan epätarkasti myös juurisientä eli sellaista sientä, joka muodostaa kasvin juuriston kanssa sienijuuren. mykso- lima- myo- lihas-, lihaksia koskeva myokardium sydänlihas myoni eräs \leptoni\ myopia likinäköisyys myrha = \mirhami\ myriadi valtava määrä, suunnaton määrä myrmeko- muurahais- myski myskihirviuroksen rauhaserite; vastaava synteettinen tuote Käytetään hajuvesissä. Myski-sana esiintyy yhdyssanojen alkuosana (esim. myskihirvi) yleensä viittaamassa myskiä muistuttavaan tuoksuun; nimissä myskisorsa ja myskiankka se johtuu käännösvirheestä. myso- tahrimis- mysteeri hämmentävä asia, arvoitus; salaperäinen uskonnollinen toimitus t. oppi; (keskiajalla:) hengellinen näytelmä; (kristinuskon) \sakramentti\ Myös asussa "mysteerio". Alkujaan sana on peräisin \antiikin(antiikki)\ ns. mysteeriuskonnoista, joissa pyhiin toimituksiin liittyi salaperäisiä menoja, joiden tausta ja merkitys paljastettiin uskontoon liittyneelle usein vain vähittäin. Keskiajalla sana siirtyi tarkoittamaan raamatullisia aiheita käsitteleviä kirkkonäytelmiä. Nykykielessä sana tarkoittaa yleensä vain hämmennystä tai epätietoisuutta: "se on minulle mysteeri" tarkoittaa suunnilleen "en ymmärrä sitä". Suomen ortodoksinen kirkko käyttää sanaa "mysteerio" sanan "sakramentti" synonyymina. mystifikaatio \mystifiointi(mystifioida)\; mystifioitu asia mystifioida tehdä hämäräksi, salaperäiseksi, \mystiseksi(mystinen)\ mystiikka \mystisyys(mystinen)\; elämäntapa, jossa pyritään välittömään yhteyteen jumaluuden kanssa mystikko (uskonnossa) \mystiikan(mystiikka)\ harjoittaja mystinen salaperäinen, arvoituksellinen; hämärä; ihmisen ja jumaluuden välittömään yhteyteen kuuluva Uskonnossa mystisyys viittaa yleensä sisäiseen jumalyhteyteen vastakohtana ulkonaiselle uskonnonharjoitukselle. mystisismi ajatussuunta, jonka mukaan olevaisen ydin on \mystinen\ ja käsitettävissä vain \intuitio\lla !ISMI mytilo- (sini)simpukka- mytologia \myytit(myytti)\, myytistö; myyttien tieteellinen tutkiminen !LOGIA mytomaani \mytomania\a poteva henkilö mytomaaninen \mytomania\a poteva; sille ominainen t. sitä muistuttava mytomania valehteluhimo, pakonomainen kuvitelmien sepittely ja valehtelu myytti perätön (yleinen) uskomus, harhakäsitys; jumalaistaru; sukupolvelta toiselle siirtyvä tarunomainen kertomus maailman tai sen ilmiöiden synnystä Tieteen kielessä sana "myytti" viittaa vanhaan kertomusperinteeseen, joka käsittelee esim. maailman tai eri asioiden syntyä, jumalmaailmaa tms. Nykykielessä jonkin sanominen myytiksi tarkoittaa lähinnä sitä, että puhuja tai kirjoittaja ei usko siihen ja haluaa leimata sen taruksi, järkiperusteita vailla olevaksi. myyttinen \myytin(myytti)\omainen, myyttien alaan kuuluva määri kaupungin- t. kunnanjohtaja Ranskassa Sana johtuu ranskan sanasta maire ja esiintyy lähinnä vanhoissa teksteissä; nykyisin käytetään yleisemmin sanaa \pormestari\. naan intialaisperäinen pyöreä, litteä vehnäleipätyyppi nafta (arkikielessä:) \diesel\öljy; (aiemmin:) maaöljy, vuoriöljy, kiviöljy naftaleeni \naftaliini\ (\kemia\ssa käytetty nimitys) naftaliini eräs hiilivety, jota käytetään mm. koiden torjuntaan vaatteiden säilytyksessä Sanonta "panna naftaliiniin" tarkoittaa varastoon, säilöön panemista, (tilapäistä) käytöstä poistamista. Kemiassa käytetty nimi on "naftaleeni", mutta "naftaliini" on edelleen yleiskielessä tavallinen. naiivi [naivi t. na'iivi] lapsenomainen, yksinkertainen Sanaa käytetään lapselliseksi koetusta käyttäytymisestä tai ajattelusta etenkin silloin, kun asianomainen on aikuinen. Sanan sävy on etupäässä väheksyvä mutta voi joskus olla myönteinenkin, lapsenomaiseen vilpittömyyteen ja välittömyyteen viittaava. Ensimmäisen i-vokaalin pituus vaihtelee; normien mukainen ääntämys on pitkävokaalinen. nailon eräs synteettinen tekstiili(kuitu), alkujaan tavaramerkki (Nylon) naivismi lapsenomainen ilmaisutyyli taiteessa; lapsellisuus, \naiivi\us !ISMI najadi vedenneito, aallotar; eräiden vesihyönteisten myöhäinen toukka-aste naltreksoni eräs huumeriippuvuuden katkaisulääke nanny [näni] lastenhoitaja (etenkin Isossa-Britanniassa) nano- miljardisosa-; kääpiö- Tämä etuliite johtuu kääpiötä tarkoittavasta kreikan sanasta ja esiintyy poikkeavaa pienikokoisuutta tarkoittamassa (esim. nanokefalia 'kääpiöpäisyys'), etenkin teknisissä yhteyksissä erittäin pientä tarkoittamassa (esim. nanorobotti 'erittäin pieni, jopa \molekyyli\tason \robotti\laite') ja SI-järjestelmässä tarkassa merkityksessä 'miljardisosa' (tunnus: n), esim. nanometri (nm) 'metrin miljardisosa'. napalm polttotaisteluaineena käytetty sitkostettu neste nappa eräs korkealaatuinen nahkatyyppi Käytetään mm. käsineisiin ja jalkineisiin. naprapaatti \naprapatia\n harjoittaja naprapatia eräs nivel- ja lihaskipujen hoitotapa Perustuu siihen, että hoitaja liikuttelee potilaan niveliä niiden tavallisen liikealueen rajojen yli. Menetelmällä pyritään mm. vähentämään selkärangan, rintakehän ja lantion siteiden kireyttä. nardus eräs hyväntuoksuinen, kallis voide tai öljy narkolepsia nukahtelusairaus narkomaani huumeiden käyttäjä; huumeista riippuvainen narkoosi nukutus (lääketieteessä, yleensä leikkausta varten) narkootikko = \narkomaani\ narkoottinen huumaava; \narkoosi\a koskeva narraatio kertominen, kerronta narratiivi asioiden kuvaaminen tavalla, joka heijastaa ja tukee tiettyjä näkökulmia, arvoja tai etuja Kielitoimiston sanakirjan mukaan ensisijaisesti "kertomus, kertova esitys", mutta tällaisessa abstraktissa merkityksessä sanaa tuskin käytetään. narratiivinen kertova, selostava narsismi (sairaalloinen) itsensäihailu, itseensä rakastuminen, itsekeskeisyys !ISMI narsissi kelta- tai valkokukkaisia sipulikasveja, joita viljellään koristekasveina nasaali nenä-äänne, äänne, jota lausuttaessa ilmavirta kulkee nenän kautta nasiiri Jumalalle erityisellä tavalla (4. Moos. 6) vihkiytynyt mies (\juutalaisuudessa(juutalainen)\) natiivi syntyperäinen, paikallinen; omassa ympäristössään toimiva, luontainen; luonnollinen Sanaa käytetään sekä \substantiivi\na että \adjektiivi\na. Se voi tarkoittaa mm. jonkin alueen paikallista asukasta. Tietokoneista puhuttaessa se tarkoittaa mm. ohjelmaa, joka toimii siinä ympäristössä, johon se on varsinaisesti on tehty, vastakohtana \emulaatio\lle ja toisaalta laiteriippumattomalle ohjelmalle. Lääketieteessä natiivikuvaus eli natiivikuvantaminen tarkoittaa röntgenkuvausta, jossa ei käytetä varjoainetta. natiivinen synnynnäinen; luontainen nationalismi kansallismielisyys; kansalliskiihko !ISMI natsi yleinen haukkumasana; komentelija, määräilijä; kansallissosialisti Alkujaan sana on lyhentymä saksan sanasta Nazionalsozialist ja viittaa Adolf Hitlerin puolueen jäseneen tai kannattajaan. Koska kyseinen puolue oli tunnettu \totalitarismi\staan, sana sai tähän viittaavan merkityksen, ja sitä ruvettiin sitten käyttämään kaikenlaisesta määräileväksi koetusta ja muutenkin yleisenä haukkumasanana. natsismi Saksassa 1900-luvulla vallassa ollut \totalitaristinen(totalitarismi)\ ja \rasistinen(rasismi)\ liike, kansallissosialismi (vrt. \natsi\) naturalismi ajatus- tai taidesuunta, joka korostaa luontoa tai luonnollisuutta !ISMI Filosofiassa naturalismiksi on kutsuttu suuntauksia, joiden mukaan (perimmältään) todellista on vain luonto; tämän merkitys vaihtelee sen mukaan, mitä "luonnolla" tarkoitetaan. "Naturalistiseksi virhepäätelmäksi" on kutsuttu ajatusta, jonka mukaan siitä, miten asiat todellisuudessa ("luonnossa") ovat, voitaisiin päätellä, miten niiden pitää olla; yleisemmin sillä tarkoitetaan ajattelua, jonka mukaan hyvän käsite olisi palautettavissa mihinkään "luonnolliseen" asiaan, esimerkiksi mielihyvään. Taiteessa naturalismilla tarkoitetaan ehdottomaan todenmukaisuuteen, "luonnonmukaisuuteen", pyrkimistä; sitä voidaan luonnehtia \realismi\n äärimuodoksi. naturalisaatio \naturalisointi(naturalisoida)\ naturalisoida ottaa kansalaiseksi, kansalaistaa naturelli luonnollinen, "paljas" Tämä ei ole vanha sivistyssana, mutta sitä käytetään nykyisin elintarvikealalla mm. kuvaamaan lihaa "sellaisenaan", ilman suolausta, marinointia tms. Vrt. \au naturel\. naturismi = \nudismi\ nautiikka merenkulkuoppi nautilus helmivene Pääjalkaisiin kuuluvia merieläimiä (suku Nautilus). navigaatio = \navigointi(navigoida)\ navigaattori \navigoinnin(navigoida)\ suorittaja, yl. nimenomaan lentosuunnistaja navigoida määrittää laivan, veneen tai ilma-aluksen paikka ja reitti, suunnistaa; ohjata alusta; mennä ("suunnistaa") sivulta toiselle \web\issä Alkuperäisin merkitys on 'ohjata laivaa, purjehtia'. navy [neivi] laivastonsininen, tummansininen neandertalinihminen [neandertaalinihminen] ihmisen lähin sukulaislaji, Homo neanderthalensis, sukupuuttoon kuollut Nimetty lajin \fossiili\en ensimmäisen löytöpaikan, Neanderthalin laakson mukaan. Aiemmin luettiin ihmisen alalajiksi Homo sapiens neanderthalensis. Suomalaisen nimen muunnelmia: "Neandertalin ihminen", "neandertalilainen" ja muodot, joissa t:n tilalla on th. neekeri tummaihoiseen, afrikkalaisperäiseen rotuun kuuluva ihminen t. kyseisen rodun tuntomerkkejä ainakin jossain määrin omaava; alistetussa asemassa oleva; (leikill.) lehtimies Nykyisin tavallisen käsityksen mukaan nimitys "neekeri" on leimaava ja halveksiva ja sen asemesta pitäisi käyttää kiertoilmaisuja kuten "musta", "tumma", "afrikkalainen", "\afroamerikkalainen\" tms. Varsinkin Yhdysvalloissa näitä kaikkia ilmaisuja käytetään laajassa merkityksessä, johon kuuluvat myös \mulatit(mulatti)\. nefriitti munuaistulehdus; eräs mineraali nefro- munuais- negaatio kielto, kieltäminen negatiivi valokuvan muoto, jossa valoisuudet ovat todellisuudelle vastakkaiset Negatiivissa ovat alkuperäisen aiheen tummat kohdat vaaleita ja kääntäen. Vrt. \positiivi\. negatiivinen kielteinen; (mat.) nollaa pienempi, miinusmerkkinen; jonkin puuttumista ilmais eva Vastakohta: \positiivinen\. Yleensä ilmaisua selventää, jos tämä sana korvataan merkityksensä mukaan sanalla "kielteinen" tai ilmaisulla "nollaa pienempi". Huomaa erityisesti, että esim. sairauden olemassaolo tutkittaessa "negatiivinen löydös" tarkoittaa, että taudinaiheuttajasta ei ole löytynyt merkkejä; tämä on kuitenkin yleensä potilaan kannalta myönteinen eikä kielteinen asia. (Ilmaistessaan esim. jonkin havainnon puuttumista koetuloksista sana "negatiivinen" vastaa loogisesti matemaattista ilmaisua "yhtä suuri tai pienempi kuin nolla", käytännössä nollaa. Tarkassa matematiikassa "negatiivinen" on vain <0, ja "pienempi tai yhtäsuuri kuin nolla" ilmaistaan tarvittaessa sanalla "ei-positiivinen".) Joissakin yhteyksissä sanasta on kuitenkin muodostunut tekninen termi, joka ei oikein ole korvattavissa. Sähköopissa "negatiivinen" ja "positiivinen" ovat oikeastaan vain sovinnaisia nimiä kahdelle vastakkaiselle sähkövarauksen lajille. negridi \neekeri\rotuun kuuluva ihminen negridinen \neekeri\mäinen, neekeri- Etenkin nimityksessä "negridinen rotu" 'neekerirotu'. negro spiritual [negro spiritual t. niigrou spiritjual] Yhdysvaltain \neekeri\väestön keskuudessa syntynyt hengellisen musiikin laji Joskus myös: negrospiritual. negroidi \neekeri\rotuun kuuluva nekro- kuolleita t. kuolemaa koskeva nekrofiili \nekrofilia\an taipuvainen nekrofilia \seksuaalinen\ toiminta kuolleiden kanssa t. halu siihen nekrologi muistokirjoitus, \obituaari\ nekropoli (muinainen) hautausmaa-alue, jossa on rakennuksia ja muistomerkkejä nektari marjoista t. hedelmistä valmistettu samea, sosemainen juoma; elinvoimaa antava juoma; jumalten juoma (muinaisen Kreikan tarustossa, vrt. \ambrosia\); (kasvitieteessä) mesi Nektarina myydään myös muunlaisia marja- ja hedelmäjuomia. nektariini eräs hedelmä, persikan sileäkuorinen muunnos nemesis kostotar, kostonjumala(tar); kosto, rangaistus Usein isolla alkukirjaimella jumalan erisnimeksi käsitettynä: Nemesis. neo- uus- Usein taiteen ns. kertaustyylien nimissä, esim. neoklassismi = uusklassisuus. neofiili uusia asioita rakastava, himoitseva neofilia uutuudenhalu, -himo neofobia uusien asioiden pelko, uutuudenkammo neogeo \abstrakti\n maalaustaiteen "uus\geometrinen\" suunta Myös kirjoitusasussa "neo-geo". Ei pidä sekoittaa eräiden pelijärjestelmien nimeen "Neo-Geo". neoliittinen nuorempaan (uudempaan eli hiotun kiven) kivikauteen kuuluva Neoliittinen kausi = nuorempi kivikausi. neologismi uudismuodoste Sanalla voidaan tarkoittaa tietoisen sanastonkehittelyn tuotetta tai muunlaista kieleen tullutta uutta sanaa tai ilmausta taikka vanhan ilmauksen käyttöä uudessa merkityksessä, mutta myös yksilön tuottamaa, kieleen kuulumatonta muodostetta, joka saattaa olla henkisen häiriintyneisyyden oire. Yleensä neologismeiksi ei kuitenkaan sanota lainasanoja, vaan uusia johdoksia, yhdyssanoja tai kokonaan keksittyjä sanoja. neon eräs jalokaasuihin kuuluva alkuaine, kemiallinen merkki Ne Käytetään mm. mainosvaloissa värillisen valon aikaansaamiseen (neonvalot). neonataalinen vastasyntynyttä koskeva neoplasma kasvain, kasvannainen Kudos, joka jossain suhteessa poikkeaa siitä kudoksesta, josta se on lähtöisin. Kyseessä voi olla esim. luomi tai hyvänlaatuinen kasvain taikka hallitsemattomasti kasvava kudos, syöpäkasvain. neoteeninen (biologiassa) eläimen jääminen olennaisilta osin toukka-asteiseksi, vaikka se saavuttaa sukukypsyyden; yleisemmin toukka- ja nuoruusasteen ominaisuuksien säilyminen täysikasvuisessa yksilössä neotenia täysikasvuisen yksilön jääminen ominaisuuksiltaan toukka-asteiseksi, \neoteenisuus\ nepotismi sukulaisten suosiminen (etenkin virkoja täytettäessä) nesessiivinen välttämättömyyttä ilmaiseva nesessääri \toaletti\laukku, \kosmetiikka\laukku netiketti nettietiketti, \netin(netti)\ \etiketti\, hyvät tavat \internet\issä netota (arkikielessä) saada voittoa, voittoa netottaa laskea \netto\arvo ja tehdä tähän perustuvia toimenpiteitä Esim. jos A:lla on saatava B:ltä ja B:llä on samansuuruinen saatava A:lta, netottaminen eli netotus poistaa nämä saatavat. netti laaja järjestelmä \data\n lähettämiseksi useiden tietokoneiden välillä, "tietokoneverkko", "tietoverkko" Usein erityisesti: \internet\. Käytännössä netistä puhuttaessa painottuvat usein sen mahdollisuudet tiedon välittämiseen ja ihmisten väliseen viestintään. Sana "netti" on tavallinen puhekielessä, mutta kirjakieleen sitä ei vielä ole yleisesti hyväksytty, vaan puhutaan erilaisista "verkoista". Ks. Perusteluja termeille netti, nyysit yms. netto "puhdistettu" arvo, se, mikä jää, kun \brutto\määrästä on vähennetty esim. päällyksen määrä, verot tms. Käsite on suhteellinen suhteessa siihen, mikä katsotaan vähennettäväksi. Erityisesti nettopalkka tarkoittaa ns. käteen jäävää palkkaa, josta on vähennetty verot ja pakolliset sosiaalimaksut. Netto-omaisuus tarkoittaa omaisuuden määrää, johon on laskettu mukaan saatavat ja josta on vähennetty velat. nettouttaa = \netottaa\ neurasteeninen psyykkisesti helposti väsyvä, huonosti stressiä sietävä, "heikkohermoinen", "hermoheikko" neurastenia \neurasteenisuus(neurasteeninen)\ neuro- hermo-, hermosto- neurolingvistiikka [neuroliŋvistiikka] kielen ja kielellisten häiriöiden tutkimus aivotoimintojen kannalta neurologia hermotautioppi, oppi hermoston elimellisistä sairauksista !LOGIA neuroni hermosolu neuroosi sielullinen (psyykkinen) häiriötila, joka on vähemmän vakava kuin \psykoosi\ Neuroosiin voi liittyä voimakasta ahdistusta, pakkomielteitä yms., mutta siinä todellisuudentaju ei ole (vakavasti) häiriytynyt. Vrt. \psykoosi\. Arkikielessä sanan "neuroosi" käyttö on vain arvio toisen ihmisen tilasta ilman sellaiseen arvioon tarvittavaa pätevyyttä. neurootikko \neuroosi\a poteva ihminen neuroottinen \neuroosi\a poteva; neuroosiin kuuluva t. liittyvä neutraali jonkin vastakohtaisuuden ulkopuolella t. keskikohdan tienoilla oleva; jotkin vaihtoehdot kattava t. (tasapuolisesti) huomioon ottava; puolueeton, kantaa ottamaton; huomaamaton, ärsyttämätön; sävytön Alkujaan neutraali tarkoittaa sellaista, mikä ei ole kumpikaan kahdesta tai ei kannata kumpaakaan kahdesta. Merkitys on monin tavoin laajentunut. Esim. sukupuolineutraali tarkoittaa yleensä sellaista, joka kohtelee sukupuolia samalla tavoin. Kansainoikeudessa neutraali valtio tarkoittaa alkujaan valtiota, joka soveltaa muiden valtioiden sotaan tiettyjä puolueettomuussääntöjä; politiikassa yleisemmin valtiota, joka yrittää pysyä muiden valtioiden ristiriitojen ulkopuolella. Kemiassa neutraali tarkoittaa sellaista, joka ei ole hapan eikä emäksinen (pH noin 7). Matematiikassa laskutoimituksen neutraalialkio on sellainen, että laskutoimituksen kohdistaminen siihen ja muuhun alkioon tuottaa tämän toisen alkion; esim. yhteenlaskussa nolla. neutralismi puolueettomuus, \neutraali\suus; puolueettomuuspyrkimys neutraliteetti puolueettomuus, \neutraali\suus Etenkin valtion puolueettomuus suhteessa suurvaltojen eturistiriitoihin tai sotaakäyviin valtioihin. neutraloida tehdä \neutraali\ksi, neutraalistaa Kemiassa erityisesti: tehdä aine neutraaliksi lisäämällä happameen emäksistä tai kääntäen. Myös: neutralisoida (ks. selityksiä lyhentymistä). neutri \nomini\, jonka kieliopilliselta suvultaan ei ole \maskuliini\ eikä \feminiini\; sellaisten nominien suku; olento, joka ei ole mies- eikä naispuolinen neutroni eräs alkeishiukkanen, jolla ei ole sähkövarausta Neutronit ovat (useimpien) \atomi\ydinten rakenneosia. Vapaita neutroneja syntyy erilaisissa ydin\reaktio\issa. Sähköttömyyden takia neutronien virta (neutronisäteily) on hyvin läpitunkevaa. Neutronipommi on ydinase, jonka tuhovaikutus perustuu suureksi osaksi räjähdyksessä syntyvään neutronisäteilyyn, joka "tappaa ihmiset mutta jättää rakennukset pystyyn". newton [njuutton t. njuuton] voiman yksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus N Määritelmän mukaan voiman suuruus on yksi newton, jos se antaa 1 kg:n kappaleelle kiihtyvyyden 1 m/s². Vrt. \kilopondi\. niche [ni&353;] jollekin tai jollekulle erityisen sopiva toiminta- tai muu alue, "oma paikka", "oma lokero" Biologiassa sana tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "\ekologinen(ekologia)\ lokero", siis lajille tai yleensä elämänmuodolle sopivaa elinympäristöä, johon se on erikoistunut. Liiketoiminnasta puhuttaessa tarkoitetaan markkinoiden erityistä osaa, esim. jotain ehkä hyvinkin suppeaa kuluttajien ryhmää, jolle voidaan tarjota erikoistuotteita. Samaa alkuperää kuin sana \nissi\ mutta tavallaan lainautunut uudestaan (englannista) uudentyyppiseen merkitykseen. nihilismi "kaiken kieltäminen", yleisnimitys erilaisille kielteisille asenteille ja opeille Arkikielessä "nihilismi" tarkoittaa yleisesti kielteiseksi koettua asennetta. Poliittisessa historiassa se viittaa yhteiskunnallisen järjestyksen kieltämiseen ja tarkoittaa suunnilleen samaa kuin \anarkismi\ mutta esiintyy etenkin Venäjän 1800-luvun oloista puhuttaessa. Tietoteoriassa: \objektiivisen(objektiivinen)\ tiedon mahdollisuuden kiistäminen. \Etiikassa(etiikka)\: arvojen objektiivisuuden kieltäminen. !ISMI nikotiini eräs tupakan sisältämä aine nikotinisti (ark., moittivasti:) tupakoitsija niqab [nikab] \islam\in piirissä käytetty, yleensä musta kasvot peittävä vaate, jossa on pienet aukot silmille Vrt. \burka\. nirvana syvä onnen ja rauhan tila; itämaisissa filosofioissa ja uskonnoissa: tila, jossa on vapauduttu elämän kärsimyksistä ja saavutettu täydellinen rauha Sanaa käytetään arkikielessä usein (lievästi) \ironisessa(ironinen)\ merkityksessä. Alkujaan se tarkoittaa sananmukaisesti 'sammuksiin puhaltaminen', sitten etenkin \buddhalaisuudessa(buddhalaisuus)\ yksilöllisen olemassaolon päättymistä, myöhemmin suurta autuutta, täydellistä onnea. nissi avoin syvennys muurissa (etenkin patsasta varten tehty); turvallinen ja suojaisa olinpaikka; sopiva erityinen toiminta- tms. alue, \niche\ !SH: niš&353;i. nitro eräitä sydän- ja verisuonitauteihin käytettyjä lääkkeitä Vaikuttavana aineena usein \nitroglyseroli\. Kirjakielisempi nimitys: nitrolääke. nitroglyseroli eräs kemiallinen aine, glyserolin trinitraatti, C3H5(ONO< sub>2)3) Käytetään räjähdysaineiden valmistukseen ja \nitro\lääkkeisiin. Aiempi nimitys: nitroglyseriini. nobel Nobelin palkinto Usein lausuttuna, joskus ehkä kirjoitettunakin "noobel", vaikka ruotsalainen nimi "Nobel" ruotsissa lausutaan niin, että o on lyhyt ja paino on jälkitavulla. Myös muodossa "Nobel-palkinto". noblessi aateli, ylhäisö; jalous, (henkinen) aateluus nocturno = \nokturni\ nodaalinen solmu-, kyhmy-, \noduli\- Yhdyssanan alkuosana muodossa nodaali-, esim. nordaalirytmi 'sydämen rytmi, jota tahdistaa eteiskammiosolmuke'. nodulaarinen (lääketieteessä) kyhmyinen, nystermäinen, kyhmyjä muodostava; \noduleista(noduli)\ koostuva (materiaali) noduli pieni pyöreähkö kappale jotain materiaalia; (lääketieteessä) pieni kyhmy; (arkeologiassa) työstämätön kiviraaka-ainekappale Usein asussa noduuli; käytännössä sanan asu riippuu usein siitä, minkä alan terminä sitä käytetään; vrt. \moduuli\. nodulus (lääketieteessä) pieni kyhmy, \noduli\ nodus [nodus t. noodus] (\anatomia\ssa) solmu, solmuke, kyhmy Sana on \sitaattilaina\ latinasta. Vrt. \noodi\. nokturni yötunnelmainen (piano)sävellys; \katoliseen(katolinen)\ yöjumalanpalvelukseen kuuluva laulu nolla luku, joka osoittaa lukumäärää 'ei yhtään'; tätä tarkoittava numeromerkki "0" Kuvaannollisesti sana "nolla" voi tarkoittaa mm. mitättömyyttä, merkityksettömyyttä. nollabudjetti \budjetti\, jossa menot eivät nouse eivätkä laske edellisestä vuodesta (t. muusta budjettikaudesta) nollatoleranssi puuttuminen pienimpiinkin rikkomuksiin jossakin asiassa Vrt. \toleranssi\. nomadi paimentolainen; kansainvälinen, liikkuva tietoyhteiskunnan ihminen nomen [noomen] nimi nomenklatuura johtavien, etuoikeutettujen piirien joukko Neuvostoliitossa Nimi johtuu (osittain kuvitteellisesta) luettelosta, johon etuoikeutetut oli merkitty. Myös venäjästä \translitteroidussa(translitteroida)\ kirjoitusasussa "nomenklatura". Vrt. \nomenklatuuri\. nomenklatuuri nimistö, nimiluettelo; nimeämisen järjestelmä nominaalimuoto verbin muoto, joka ei voi esiintyä \predikaatti\na, \infinitiivi\ tai \partisiippi\ nominaalinen nimellinen, nimellisarvoinen nominalismi (\filosofia\ssa) käsitys, jonka mukaan yleiskäsitteet ovat vain nimiä Vrt. \realismi\. !ISMI nominatiivi eräs sijamuoto, \nomini\en perusmuoto nomini sana, joka taipuu sijamuodoissa: \substantiivi\, \adjektiivi\, \numeraali\ tai \pronomini\ nomismi näkemys, jonka mukaan hyvä on lakien noudattamista nomos hallintopiiri (muinaisessa Egyptissä ja nyky-Kreikassa); eräs muinaisen Kreikan laulurunouden laji nomoteettinen lakeja säätävä; (luonnon)lakeja selvittelevä non- ei-, epä- non sequitur [noon sekvitur] väärä päätelmä Virheellinen päättely t. päättelyn tulos. \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ latinasta, sananmukaisesti "ei seuraa". non sine laude approbatur [non sine laude aprobaattur t. noon sine laude aprobáatur] arvosana eräissä eräissä \arvosteluasteikoissa(approbatur)\, 'hyväksytään, ei ilman kiitosta' Periaatteessa !LAT. nonchalantti [non-šalantti] (hienostuneesti) välinpitämätön, huoleton nonfiguratiivinen ei-\figuratiivinen\ Sellainen (taideteos), joka ei ulkoasullaan esitä mitään todellisuudessa olevaa. non-food [non-fuud] elintarvikkeisiin kuulumaton Tavallisesti sentapaisissa ilmaisuissa kuin "non-food-tuote", etenkin puhuttaessa päivittäistavarakaupan muista tuotteista kuin ruokatavaroista ja juomista. Myös kirjoitusasussa "non food". nonparelli eräs pieni kirjasinkoko (6 \typografista(typografinen)\ pistettä); pieni värillinen sokerirae non-stop tauoton (esitys t. ohjelma) Erityisesti elokuvanäytöksistä, joissa samaa elokuvaa esitetään toistuvasti ilman (merkittäviä) taukoja esityskertojen välillä. Myös kirjoitusasussa "nonstop". nonprofit voittoa tavoittelematon \Organisaatioista(organisaatio)\, joiden tavoitteena ei ole taloudellisen voiton (liikevoiton) saavuttaminen. Suomennetaan usein sanalla "yleishyödyllinen", mutta nonprofit-organisaation aatteellinen tms. tavoite ei välttämättä ole kaikkien mielestä yleisesti hyödyllinen. Myös kirjoitusasussa "non-profit" tai "non profit". nonverbaalinen muu kuin sanallinen, ei-\verbaalinen\, sanaton Myös: non-verbaalinen. noobeli \nobel\; jalo, ylevämielinen noodi solmu; solmumainen osa jotakin verkko- tai puumaista rakennetta \Datatekniikassa(datatekniikka)\: Tietokone jonkin verkon (\netin(netti)\) osana. Kielitieteessä: Lauseiden rakenteen kuvaamiseen käytetyn puumaisen kaavion solmukohta. nootti huomautus, etenkin lyhyt tekstiin liittyvä huomautus; valtion virallinen tiedonanto toiselle valtiolle Suomen historiassa "nootti" usein viittaa erityisesti Neuvostoliiton Suomelle v. 1961 esittämään, Euroopan tilannetta koskeneeseen noottiin, joka aiheutti ns. noottikriisin. normaali säännönmukainen, hyväksyttävä, "terve"; tavanomainen, vallitseva; (\geometria\ssa) kohtisuora viiva Tämä sana on usein erittäin tulkinnanvarainen, koska se voi tarkoittaa \normi\nmukaisuutta tai "tilastollista normaalisuutta", tavallisuutta. Tilastotieteessä normaalijakauma eli Gaußin jakauma tarkoittaa määrätyyppistä jakaumaa, jolle on ominaista useimpien arvojen keskittyminen keskiarvon ympärille ja esiintymistiheyden väheneminen yhtä nopeasti kumpaankin suuntaan keskiarvosta poispäin. normalisoida tehdä \normaali\(mma)ksi, normaalistaa Sanaa käytetään mm. valtioiden suhteiden palauttamisesta tavanomaiseen tilaan jonkin \kriisi\n jälkeen. normatiivinen ohjeena oleva, ohjeellinen, \normeja(normi)\ asettava normi ohje, sääntö; (matematiikassa) \vektori\n pituuden neliö; (arkikielessä yhdyssanan alkuosana) normaali, tavallinen, tavanomainen Sanaan "normi" sisältyy yleensä ajatus jonkinasteisesta velvoittavuudesta. Vrt. \standardi\. Arkikielinen, alkujaan leikkisä käyttö, jossa normi- tarkoittaa normaalia tavanomaisen mielessä, voi synnyttää kaksitulkintaisuutta. Esim. "normitulos" voi tarkoittaa tavanomaista tulosta tai jonkin asetetun normin mukaista tulosta. nostalgia kaiho, (menneen) kaipuu Alkujaan sana tarkoittaa koti-ikävää, mutta tämä merkitys tuskin on enää käytössä. Usein nostalgiaksi kutsutaan etenkin ihannoidun lapsuus- tai nuoruusajan muistelua. Vrt. \retro\. nostalginen kaihoisa, \nostalgia\a sisältävä nota bene [nota bene t. notaa bene] huomaa tarkoin, huom.! Ilmaisu on \sitaattilaina\ \latina\sta, sananmukaisesti 'huomaa hyvin'. Usein lyhennettynä "N.B.". notaari erilaisten virkailijoiden nimitys; eräiden tutkintojen nimikkeiden osa Tyypillisesti notaari pitää pöytäkirjaa, antaa virallisia todistuksia ja hoitaa esittelijän tehtäviä. Alemman oikeustieteellisen yliopistotutkinnon suorittanut oli aiemmin "varanotaari", nykyisin "oikeusnotaari". notaatio merkintätapa, etenkin matemaattinen tai muuten erityisiä \symboleita(symboli)\ käyttävä Musiikissa erityisesti nuotinta, nuottikirjoitus. notariaatti pankin osasto, joka hoitaa asiakkaiden antamia omaisuudenhoito- yms. tehtäviä, oikeudellisia toimeksiantoja jne.; yritys t. yrityksen osa, joka hoitaa asuntojen myyntiä yms. toimeksiannosta; (aiemmin:) \notaari\en yhteisnimitys; (aiemmin:) notaarin virka noteerata (arkikielessä:) panna merkille, ottaa huomioon; (kuvaannollisestí, lähinnä arkikielisesti:) arvioida, pitää jossakin arvossa; (talouselämässä:) todeta (\pörssi\ssä) osakkeen tms. käypä hinta notifikaatio ilmoitus, tiedotus, tiedonanto (etenkin \diplomatia\ssa ja EU-kielessä) EU-notifikaatio tarkoittaa jäsenvaltion \komissio\lle tekemää ilmoitusta \direktiivi\en toimeenpanosta. notifioida tehdä \notifikaatio\ notiisi tieto, tiedonanto notorinen yleisesti tunnettu nougat [nugaa] = \nugaa\ nova räjähtänyt, kirkkaasti säteilevä tähti; uusi Nova ilmenee siten, että taivaalle äkkiä ilmestyy uudelta näyttävä tähti, koska ennen räjähdystä tähti ei näkynyt tai näkyi himmeänä. Johtuu \latina\n sanasta, joka tarkoitta 'uutta'. Merkityksessä 'uusi' sana esiintyy monissa erisnimissä yms. novelisti = \novellisti\ novelistiikka = \novellistiikka\ novelistinen = \novellistinen\ novelli keskitetysti esitetty kirjallinen kertomus, yleensä lyhyt novellisti \novelli\en kirjoittaja novellistiikka \novelli\kirjallisuus novellistinen \novelli\nomainen noviisi vasta-alkaja, kokematon; munkki- tai nunnakokelas nude ihonvärinen, \beesi\ (meikki) nudismi ajattelu, jonka mukaan alastomuus on luonnollista, ja sen käytännön toteuttaminen, alastomuuskulttuuri, alastomuudenharrastus !ISMI Nudistit itse usein haluavat käytettävän nimitystä "naturismi". nugaa \massa\, joka on tehty manteleista tai pähkinöistä ja ruskistetusta sokerista nukleo- ydin- nukleoni ydinhiukkanen, \atomi\n ytimen rakenneosa, \protoni\ tai \neutroni\ nukleus tuma; (anatomiassa) tumake; (atomin) ydin; (fonetiikassa) (tavun) huippu, ydin nuklidi \atomi\ydinten laji, jossa on sille ominainen määrä \protoneja(protoni)\ ja \neutroneja(neutroni)\ nulliteetti (arkikielessä:) mitättömyys, mitätön asia t. ihminen; (oikeustieteessä:) mitättömyys, \automaattinen\ pätemättömyys; (matematiikassa:) nollaisuus numeeninen jumalallinen, jumaluuden todellisuutta ilmentävä numeerinen luvuilla ilmaistava, lukumääräinen; \digitaalinen\ numen [nuumen] jumalallinen tahdonilmaus; jumaluus Sana on \sitaattilaina\ \latina\sta. numeraali lukusana; lukua tarkoittava ilmaus Sana (tai sanaliitto), joka ilmaisee lukumäärää tai järjestyslukua, esim. "kolme" tai "kolmas" (tai tuhat viisisataa). Nykyisin sanaa "numeraali" käytetään varsinkin tekniikan alalla myös epämääräisesti muistakin lukuja tarkoittavista ilmauksista, esimerkiksi numeroista ja numerojonoista, esim. "3". numerologia oppi sanoista, syntymäajoista yms. laskettavien lukujen salatuista merkityksistä, luku\mystiikka\ !LOGIA numerus lukumäärä; luku (mm. kieliopillisena käsitteenä, esim. yksikkö t. monikko) numerus clausus [numerus klausus] "kiinteä lukumäärä", etenkin määrällinen rajoitus sille, montako opiskelijaa oppilaitokseen otetaan (jollekin opintosuunnalle), pääsykiintiö numinoosi = \numeeninen\ numismaatikko \numismatiikan(numismatiikka)\ tutkija t. harrastaja numismaattinen \numismatiikka\an kuuluva numismatiikka tiede, joka tutkii (vanhoja) rahoja t. mitaleita; sellaisten keräily ja tutkimus harrastuksena nunatakki vuorenhuippu, joka pistää esiin mannerjäätiköstä nuntius paavin \diplomaattinen\ edustaja \katolisessa(katolinen)\ maassa Rinnastetaan arvoltaan suurlähettilääseen ja toimii \diplomaatti\kunnan vanhimpana. Aiemmin myös kirjoitusasussa "nuntio". nutria eräs jyrsijälaji, rämemajava, Myocaster coypus Käytetään turkiksiin. nutritio ravitsemus, ravinnonsaanti nuudeli erilaisia lyhyeksi leikattuja suikalemaisia \pasta\valmisteita t. vastaavia Nuudeleita on hyvin monentyyppisiä, eivätkä ne kaikki ole vehnästä (vaan esim. riisistä) tehtyjä. Ne kuuluvat etenkin itämaisiin (aasialaisiin) keittiöihin. nyanssi vivahdus, vivahde, hienous nyktalooppi päiväsokea ihminen nykto- yö-, pimeä-, hämärä- nylon [nailon] = \nailon\ nymfi kreikkalaisen taruston nuori, kaunis neito; (eläintieteessä) nuoruusmuotoinen Nuoruusmuoto tarkoittaa vähittäisen muodonvaihdoksen omaavan hyönteisen t. hämähäkkieläimen elämänvaihetta toukkavaihe ja aikuisvaiheen välissä. nymfo (arkikielessä) = \nymfomaani\ nymfomaaninen \nymfomania\a poteva t. siihen kuuluva nymfomaani \nymfomania\a poteva nainen; sellaiseksi tekeytyvä nymfomania naisen sairaalloisen voimakas sukupuolivietti, johon usein liittyy sukupuolinen tyydyttymättömyys; (eläinlääketieteessä:) jatkuva kiima nynorsk [nynorsk] uusnorja, norjan yleiskielen toinen muoto \bokmål\in rinnalla nystagmus silmävärve nörtti \sosiaalisesti(sosiaalinen)\ eristäytyvä jonkin asian (varsinkin tietokoneiden) harrastaja, etenkin nuori Asultaan sana on suomalainen väännelmä englannin sanasta "nerd". Merkityksestä ks. esim. Nörtit - älykkäät nössöt paremman nuoruuden puolesta. obduktio ruumiinavaus obeesi lihava obeliski yhdestä kivestä tehty patsas, joka on poikkileikkaukseltaan nelikulmio (neliö) ja kapenee ylöspäin Joidenkin sanakirjojen mukaan "obeliski" tarkoittaisi myös kirjoitusmerkkiä † (risti), mutta tällaista käyttöä ei esiintyne todellisuudessa. obersekki nahkaremmi, jolla säädellään hevosen pään asentoa juoksun aikana Obersekin etuosa kiinnitetään kitarautaan, joka pannaan hevosen suuhun, tai leuan alle pujotettavaan leukalenkkiin. Takaosa kiinnitetään siloissa olevaan metallikoukkuun. Arkikielessä usein lyhyemmin "sekki". obesiteetti lihavuus obituaari muistokirjoitus, muistosanat (hiljattain kuolleesta ihmisestä, esim. sanomalehdessä); kuolinilmoitus; kuolleiden luettelo objekti kohde; esine, olio; \verbi\n määrite, joka osoittaa teon kohteen, tuloksen tms. objektiivi \optisen(optinen)\ järjestelmän osa, johon kohteesta tuleva valo ensin osuu ja joka muodostaa kuvan; (kieliopissa) \adverbiaali\, joka osoittaa, kenelle t. mille jotakin tapahtuu t. tehdään Käytännössä optisen laitteen objektiivi on tarkastelukohteen puolella oleva linssi tai linssistö. Kieliopillinen objektiivi on esimerkiksi sana "sinulle" lauseessa "annoin kirjeen sinulle". Sitä kutsutaan joskus datiiviadverbiaaliksi, vaikka esim. suomen kielessä ei ole \datiivi\a vaan sen tilalla tavallisimmin \allatiivi\. objektiivinen tosiasioiden mukainen, todellinen, \subjekti\sta riippumaton, puolueeton; ulkokohtainen; (kieliopillisen) \objekti\n asemassa oleva t. siihen liittyvä objektivismi \objektiivisuus(objektiivinen)\ oppi \Filosofiassa(filosofia)\ nimitystä on käytetty mm. siitä katsomuksesta, että kokemuksen sisällys on objektiivista, ja siitä, että arvot ovat olemassa objektiivisesti, arvostajasta riippumatta. oblaatti ehtoollisleipä, \öylätti\; litteä (lääke)\kapseli\, jossa on tärkkelyskuori; paperilappu, jota käytetään mm. kirjeiden sulkemiseen; luostarissa elävä maallikko; luostarille luovutettu lapsi; eräiden uskonnollisten seurojen jäsen oblasti [oblasti t. ooblasti] alue, hallintoalue etenkin Neuvostoliitossa ja Venäjällä obligaatio arvopaperi, jonka jokin yhteisö tai yhtiö on laskenut liikkeelle lainatakseen varoja; velvoite obligatorinen pakollinen, velvoittava obliikvisija sijamuoto, joka ei ole \nominatiivi\ eikä \vokatiivi\ oboe \klarinetti\a muistuttava puupuhallin oboisti [obo'isti] \oboe\nsoittaja observaattori (tieteellisten) havaintojen tekijä, varsinkin \observatorio\ssa observatorio laitos (ja rakennus) luonnontieteellisten (esim. tähtitieteellisten) havaintojen tekemistä varten observoida tehdä huomioita, tarkkailla Sana "huomioida" on alun perin kehitetty sanaa "observoida" korvaamaan, mutta sitä on ruvettu lähes käyttämään yksinomaisesti merkityksessä 'ottaa huomioon'. obsessiivinen pakkomielteinen, \obsessio\n vallassa oleva t. obsessiosta johtuva obsessio pakkoajatus, pakkomielle (vrt. \kompulsio\) Lääketieteessä obsessio on ajatus tai tunne, joka tahdosta riippumatta tunkeutuu tietoisuuteen ja usein aiheuttaa ahdistusta ja jonka poistaminen mielestä ei onnistu tahdonalaisin keinoin, Arkikielessä merkitys on väljempi, jopa pelkkä moite siitä, että joku palaa toistuvasti samaan asiaan tai ajaa asiaansa määrätietoisesti. obskurantismi valonarkuus; valistuksen ja sananvapauden vastustaminen obskurantti valistuksen ja sananvapauden vastustaja obstetriikka synnytysoppi obstripaatio ummetus obstruktiivinen estävä, hidastava; tukkiva, umpeuttava obstruktio jarrutus, hidastaminen; tukkeutuminen, umpeen meneminen; eräs virheellinen vastustajan estämisen tapa etenkin jalkapallossa obstruoida estää, hidastaa; tukkia, umpeuttaa odaliski valkoihoinen \haaremi\nainen odo- matka- odometri matkamittari odonto- hammas- odontologia hammaslääketiede !LOGIA odori- haju-, tuoksu- odorimetri hajumittari odysseia (monivaiheinen) harharetki; seikkailu offensiivi (sotilaallinen) hyökkäys offensiivinen hyökkäävä (myös kuvaannollisessa merkityksessä) offline [oflain] ilman \netti\yhteyttä, ilman \data\nsiirtoyhteyttä, irrallaan netistä; vastakohta: \online\ offset eräs laakapainomenetelmä offshore-tekniikka [ofšoor-tekniikka] meritekniikka, tekniikan ala, johon kuuluu merenpohjan tutkimus- ja hyödyntämiskaluston suunnittelu ja rakentaminen Erityisesti tätä tekniikkaa käytetään merenalaisten öljyesiintymien etsimisessä ja hyödyntämisessä. ofio- käärme- oftalmo- silmä- oftalmologia silmätautioppi Lääketieteen ala, joka käsittelee silmää ja sen sairauksia. !LOGIA oftalmometri = \keratometri\ ohmi [oomi] \resistanssi\ (sähkövastuksen) yksikkö SI-järjestelmässä Ohmin tunnus on iso \oomega\. Määritelmä: resistanssi on yksi ohmi, jos yhden \ampeeri\n virta vastuksen läpi kulkiessaan aiheuttaa sen napoihin yhden \voltin(voltti)\ jännitteen. ohrana \tsaari\n Venäjän salainen valtionpoliisi Kuvaannollisesti myös yleisemmin (valtiollisesta) poliisista, etenkin Suomen \kommunistien(kommunismi)\ kielenkäytössä. oidipaalinen \oidipuskompleksi\in kuuluva t. liittyvä oidipuskompleksi \psykoanalyysi\n käsityksen mukaan \normaali\in kehitykseen kuuluva \kompleksi\, jossa poika kiintyy \eroottisesti(eroottinen)\ äitiinsä okapi eräs Afrikan sademetsissä elävä märehtijä, \kirahvi\n lähin sukulainen okariina eräs kävyn muotoinen puhallussoitin okkipitaalinen takaraivo- okkluusio (säästä puhuttaessa) kylmän ja lämpimän rintaman kohtaaminen matalapaineen kehittyessä; tukkeuma, sulkeuma; purenta; (\fonetiikassa(fonetiikka)\) umpivaihe, umpeuma; kaasun t. liuoksen jääminen kiinteän aineen huokosiin; tilanne, jossa kappale peittää osan toisesta kappaleesta Varsinkin sääterminä usein kirjoitusasussa "okluusio". okkultismi salaoppi, "salatiede", oppi asioiden selittämisestä ja hallinnasta henkimaailmasta saatavan "korkeamman tiedon" kautta Okkultismi on yleiskäsite, jonka alaan kuuluvat mm. \magia\ ja \astrologia\. !ISMI okkultti salaoppia koskeva, salaperäinen; piilevä, salainen Myös asussa "okkulttinen"; ks. !NEN okkupaatio miehitys, haltuunotto Viholliselta vallatun alueen ottaminen hallintaan sijoittamalla sinne omia joukkoja. okkupoida miehittää, suorittaa miehitys eli \okkupaatio\ oklofobia ihmisjoukkojen pelko oklokratia rahvaanvalta, valistumattomien massojen valta okra multamainen, metalli\oksidi\pitoinen, kellertävä, ruskea tai punainen maaväri; eräs malvakasvi ja sen ravinnoksi käytettävä kotahedelmä okratoksiini eräs homesienen tuottama myrkky, jota on löytynyt joistakin elintarvikkeista okseri ratsastusradan kaksinkertainen korkeuseste oksidentti länsimaat Harvinaisempi ilmaisu kuin vastakohtansa \orientti\. oksidi alkuaineen ja hapen yhdiste oksipitaalinen = \okkipitaalinen\ oksitosiini \hormoni\, joka saa synnyttäjän kohdun supistumaan ja vaikuttaa maidon eritykseen ja myös ihmisen sukupuolikäyttäytymiseen oksymoron kielellinen ilmaisu, jossa on ainakin näennäinen ristiriita kahden sanan merkityksen välillä Esimerkiksi "julkinen salaisuus". Sanaa on käytetty myös sellaisista ilmauksista kuin "hyvin paha", joissa on kyse lähinnä määritteen merkityksen muuttumisesta abstraktiksi. oktaalinen kahdeksankantaisessa lukujärjestelmässä esitetty Vrt. \heksadesimaalinen\. oktaani eräs hiilivety, C8H18 oktaaniluku luku, joka kuvastaa moottorin polttoaineen puristus- eli nakutuskestävyyttä oktaavi sävelasteikon 1. ja 8. asteen välistä suhdetta vastaava väli; sävelasteikon 8. sävel; logaritmisen taajuusvälin yksikkö, tunnus oct oktaavo eräs paperikoon mitta, arkin kahdeksannes oktaedri säännöllinen kahdeksantahokas oktagoni kahdeksankulmio oktetti kahdeksan \bitin(bitti)\ kokoinen yksikkö, "tavu"; kahdeksan soittajan yhtye Sanaa käytetään usein selvyyden vuoksi sanan "tavu", engl. "\byte\" vastineena tarkoittamaan nimenomaan kahdeksanbittistä "tavua". Käytännössä tavunpituus on nykyisin lähes aina kahdeksan bittiä. okto- kahdeksan- okulaari \optisen(optinen)\ kojeen lähinnä silmää oleva linssi t. linssistö olfaktorinen hajuaisti-, haju- oligarkia harvainvalta; sen hallitseva luokka t. ryhmittymä oligarkki hallitsevaan pieneen vähemmistöön (\oligarkia\an) kuuluva Sanaa käytetään etenkin Venäjän suurliikemiehistä. oligo- harva-, vähä- oligopoli tilanne, jossa jollakin alalla toimii vain muutamia myyjiä Vrt. \monopoli\. oliivi öljypuun hedelmä, etenkin syötäväksi käsiteltynä Öljypuuta (Olea europaea) kutsutaan nykyisin yleisimmin oliivipuuksi. olmi eräs sokea, luolissa elävä pyrstösammakkolaji (Proteus anguinus ) olympiadi olympiakisojen välinen (yleensä neljän vuoden) ajanjakso olympialaiset [olymppialaiset t. olumppialaiset t. olympialaiset] eräiden suurten kilpailujen nimitykset Varsinaisesti olympialaisiksi lasketaan Kansainvälisen olympiakomitean joka neljäs vuosi järjestämät suuret kansainväliset urheilukilpailut (ns. kesäolympialaiset). Niihin rinnastetaan vastaavat talvilajien kisat, talviolympialaiset. Useita muitakin kilpailuja kutsutaan olympialaisiksi, mutta niillä ei ole samaa arvostusta. Historiassa sana tarkoittaa muinaisessa Kreikassa Olympiassa joka neljäs vuosi pidettyjä yleiskreikkalaisia urheilukilpailuja. - Sanan virallisesti oikea ääntämys on kirjoituksen mukainen, mutta "virheelliset" ääntämykset ovat hyvin tavallisia. omega \oomega\-nimen rinnakkaisasu omni- kaikki- omnipotentti kaikkivoipa Vrt. \totipotentti\. omnipotenssi kaikkivoipuus omnivori kaikkiruokainen, kaikenlaista ruokaa syövä onania itsetyydytys, masturbaatio onanoida harjoittaa \onania\a oneirinen uniin liittyvä t. perustuva, uni- oneiromantia unien selittäminen; unista ennustaminen onkologia kasvainoppi, lääketieteen ala, joka tutkii kasvaimia !LOGIA online [onlain] yhteydessä \netti\in, nettiyhteyden aikana, \data\nsiirtoyhteydessä; vastakohta: \offline\ onomasiologia nimitysoppi Käsitteiden nimityksiä, etenkin \synonyymeja(synonyymi)\, tutkiva kielitieteen ala. Vrt. \onomatologia\. !LOGIA onomastiikka = \onomatologia\ onomastikon nimiluettelo; nimien selitys, johon usein liittyy niiden alkuperän selvitys onomato- nimi- onomatofobia nimikammo, nimien pelko onomatolalia sanantoistopakko Pakonomainen sanan toistaminen. onomatologia nimistöntutkimus, erisnimien (mm. paikannimien ja erisnimien) tutkimus Varsinkin nimien \etymologia\n tutkimus. Nimiä koskevasta tutkimuksesta käytetään monia nimityksiä, joilla saattaa osittain olla merkityseroja. !LOGIA onomatomania pakonomainen mielenkiinto nimiin ja sanoihin onomatopoeettinen (luonnon)ääntä jäljittelevä (sana), esim. "solista" ja "huhu" Usein sanan onomatopoeettinen alkuperä on ainakin osittain hämärtynyt; "huhuilla" ymmärrettäneen selvästi ääntä jäljitteleväksi, mutta sanaa "huhu" ei ehkä mielletä samaa alkuperää olevaksi. Myös asussa "onomatopoieettinen". Vertaa: \deskriptiivinen\. ontogeneesi (biologiassa) yksilönkehitys ontologia jonkin käsitejärjestelmän kaikkien olioiden ja niiden nimien kokoelma, olemisto; \filosofia\n haara, joka käsittelee olemassaoloa Alkujaan ontologia on filosofian alue, jossa kysytään mitä ilmaisu "olla olemassa" tarkoittaa ja yleisellä tasolla, mitä todella on olemassa. Nyttemmin sana on tullut käyttöön paljon teknisemmässä merkityksessä, tarkoittamaan jonkin käsitejärjestelmän piirissä "olemassa olevien" asioiden, olioiden (objektien) ja niiden nimitysten kokonaisuutta sekä niiden välisten käsitteellisten suhteiden kuvaamista. Tällaiseen käyttöön on ehdotettu vastinetta "olemisto", jota on aiemmin käytetty filosofiassa merkityksessä 'kaikki, mikä on olemassa'. !LOGIA onyksi \akaatti\, jossa on vuorotellen mustia ja valkoisia kerroksia Usein muodossa "onyks", joka vastaa kreikankielistä sanaa. Nykyisten suomen sanakirjojen mukaan oikea asu on "onyksi". oo- muna- Esiintyy kreikkalaisperäisissä sanoissa. Etenkin aiemmin myös asussa o'o-, missä heittomerkillä kuvataan, että o-vokaalit ääntyvät erikseen (vrt. esim. kirjoitusasuun "ruo'ot"). oodi ajatuspitoinen, ylevätyylinen, jopa haltioitunut runo, usein ylistyslaulu oomega kreikan aakkoston viimeinen kirjain, isona Ω, pienenä ω Hyvin yleisesti asussa "omega", jota nykyisin on pidettävä sallittuna rinnakkaismuotona. Joskus ilmaisussa "\alfa ja oomega\". Isoa oomegaa käytetään \ohmi\n tunnuksena. oomega-3-rasvahappo eräitä ihmiselle välttämättömiä rasvahappoja, joita on rasvaisissa kaloissa ja joissakin kasviöljyissä Yleensä virheellisessä asussa "omega-3-rasvahappo". Kemiassa suositeltu termi on "n−3-rasvahappo" (luetaan: än miinus kolme -rasvahappo). oopiumi [ooppiumi t. oopiumi] oopiumiunikon (Papaver somniferum) siemenkodasta saatava huume ja lääke Sanaa käytetään myös kuvaannollisesti tarkoittamaan jotakin turruttavaa. Taustalla on etenkin Karl Marxin väite "uskonto on oopiumia kansalle". Normien mukaisessa kirjoitusasussa on yksi p. Ks. !SS Joskus loppu-i jää pois, esim. "oopiumunikko". ooppera näytelmä, jossa vuorosanat esitetään kokonaan tai ainakin pääosin laulamalla; rakennus ja laitos sellaisten esittämistä varten opaakki läpinäkymätön, läpikuultamaton opaali eräs \mineraali\ (kovettunutta piihappohyytelöä), jota käytetään myös jalokivenä opasiteetti läpinäkymättömyys, läpinäkymättömyyden asti, \opaakkisuus(opaakki)\ open house [oupen haus t. oupn haus] tilaisuus, johon voi tulla ja josta voi lähteä haluamaansa aikaan Ilmaisu on \sitaattilaina\ englannista. open source [oupen soo(r)s] eräs tietokoneohjelmiin liittyvä käsite, joka sisältää mm. sen, että ohjelman ns. lähdekoodi on yleisesti saatavilla Sananmukaisesti "avoin lähdekoodi", mutta ilmaisu on tekninen termi, jolla on erityinen määritelmä, johon sisältyy paljon muutakin kuin ohjelman ns. lähdekielisen \koodi\n saatavuus. operaatio toimenpide, toimitus (useita erikoismerkityksiä) Erityisiä merkityksiä: \kirurginen\ toimenpide eli leikkaus; sotilaallinen toimenpide eli sotatoimi; matemaattinen toimenpide eli laskutoimitus tai vastaava. operaattori yritys tai laitos, joka tarjoaa \data\liikennepalveluita kuten \netti\yhteyksiä tai matkapuhelinverkon; (matematiikassa) laskutoimituksen t. muun \operaatio\n \symboli\; \operaatio\iden (käytännöllinen) suorittaja, \operoija(operoida)\; \bakteeri\en \DNA\:n jakso, joka säätelee \operoni\n toimintaa operandi laskutoimituksen tai muun \operaatio\n kohde Esimerkiksi lausekkeessa a + b ovat yhteenlaskun (\operaattori\n +) operandit a ja  b. operatiivinen \operaatio\ita koskeva; toiminnallinen, toimiva Lääketieteessä erityisesti: leikkauksella tehtävä tai leikkauksia koskeva. operationaalinen \operaatio\ita koskeva, operaatio- operationalisoida muuttaa \operationaaliseksi(operationaalinen)\ Usein merkityksessä 'kuvata käytännöllisin ilmaisuin, \konkretisoida\. operetti kevyt näytelmä, johon liittyy musiikki ja jossa on yleensä sekä laulettuja että lausuttuja vuorosanoja operoida suorittaa operaatio(ita), toimia; liikennöidä Erityisesti: operoida jotakin laitetta 'huolehtia laitteen käytössä pitämisen vaatimista toimenpiteistä'. Lentoliikenteessä: liikennöidä, suorittaa lento ja huolehtia siihen liittyvistä palveluista. operoni \DNA\:n toiminnallinen jakso, jossa on läheisesti yhteen kuuluvia \entsyymejä(entsyymi)\ tuottavia \geenejä(geeni)\ ja niitä säätelevä \operaattori\geeni opiaatti \oopiumi\n \alkaloideja(alkaloidi)\ sisältävä lääke tai huume opinio mielipide, etenkin yleinen mielipide opioidi = \opiaatti\ opponentti vastaväittäjä Sanaa käytetään \tohtori\nväitöstilaisuuden virallisesta vastaväittäjästä mutta myös yleisesti väittelevän keskustelun tai kiistan osapuolesta. opponoida toimia vastaväittäjänä (\opponentti\na), väittää vastaan, vastustaa opportunismi tilanteiden (periaatteeton) hyväksikäyttö Sanalla on useimmiten kielteinen sävy, ja se voitaisiin usein korvata esim. sanalla "periaatteettomuus". !ISMI oppositio puolueet, jotka eivät kuulu hallitukseen; vallassa olijoiden vastustajat; vastustus; vastakkaisuus; asema, jossa taivaankappale on, kun se maasta katsottaessa on tasan vastakkaisessa suunnassa kuin aurinko opsoniini eräs aine, joka herkistää \mikrobeja(mikrobi)\ niitä tuhoavien valkosolujen vaikutukselle optantti \optio\-oikeuden haltija optatiivi \verbin\ tapaluokka, joka esittää tekemisen tai olemisen toivottuna Vrt. \imperatiivi\. Suomen sellaisia vanhahtavia muotoja kuin "ollos" ja "tullos" on joskus sanottu optatiiviksi. Toisaalta sanaa on käytetty myös \konditionaali\n käytöstä toivomuksen ilmaisemiseen. optiikka \optiset(optinen)\ laitteet; laitteen optiset ominaisuudet; valo-oppi, fysiikan haara, joka tutkii valoa optikko \optisten(optinen)\ laitteiden, varsinkin silmälasien valmistaja ja myyjä optimaalinen edullisin, paras, sopivin optimi paras (mahdollinen) tilanne optimismi toiveikkuus; valoisa asenne, asioiden näkeminen parhain päin; myönteinen maailmankatsomus !ISMI Huomaa: "optimistijolla" 'pieni vene, joka on lasia tai \vaneri\a ja jossa on yksi kahvelipurje'. optimoida tehdä t. pyrkiä tekemään paremmaksi; tavoitella \optimi\a Periaatteessa "optimointi" tarkoittaa pyrkimystä saavuttaa paras mahdollinen tilanne, mutta käytännössä se on usein pyrkimistä johonkin hyvään t. nykyistä parempaan ratkaisuun. Matematiikassa sanalla on kuitenkin täsmällinen, optimin etsimistä tarkoittava merkitys. optinen valoa koskeva, valoon perustuva; valoa käsittelevä (laite tms.); näköaistilla havaittava optio oikeus ostaa t. myydä osakkeita tms. määräehdoin; tietokoneelle annettavan komennon tms. valitsin, jolla valitaan toimintavaihtoehto; valinta, valinnan mahdollisuus; esisopimus, joka on hyväksyttävä määräajan kuluessa; aliupseeri muinaisen Rooman armeijassa Optio ensin mainitussa merkityksessä voi perustua esimerkiksi siihen, että on sijoittanut rahaa ns. optiolainaan, mutta tunnetuimpia ovat nykyisin yritysten johdolleen ja työntekijöillekin antamat, kannusteeksi tarkoitetut osto-optiot yrityksen osakkeisiin. optionaalinen valittavissa oleva, valinnainen, vapaaehtoinen Sanaa käytetään vaihtoehdosta, jonka voi valita tai jättää valitsematta. opto- näkö-, näkökyky- opus teos Sanaa käytetään mm. musiikissa: säveltäjät numeroivat teoksensa tyyliin "opus 15" (lyhennettynä "op. 15"). Arkikielessä sana esiintyy lähinnä sanan "kirja" \synonyymi\na. oraakkeli (jumalallinen) ennustaja t. ennustuspaikka t. ennustus oraakkelimainen hämärä, (tarkoituksellisen) epäselvän ennustuksen kaltainen oraali- \oraalinen\, suu- oraalinen suun kautta tehtävä t. tapahtuva, suuhun liittyvä, suu-; (\freudilaisuudessa(freudilainen)\:) ihmisen kehitysvaiheesta, jossa suun toiminnoilla on \psyykkisesti(psyykkinen)\ keskeinen merkitys orangerie [oraŋŋerie t. orãžrí] talvikasvihuone tai talvipuutarha, joka on yleensä tarkoitettu lähinnä viihtyisäksi paikaksi eikä tuotantoa varten Sana on \sitaattilaina\ ranskasta. Myös (ruotsin mukaisessa) kirjoitusasussa "orangeri". Etenkin aiemmin myös suomalaistuneessa asussa "\ansari\". oranki eräs ihmisapinasuku (Pongo). Taivutuksessa astevaihtelu, esim. oranki : orangin. Aiemmin myös muodossa "orangutangi". oranssi punakeltainen oratio obliqua [oraatio obliikva t. ooráatióo oblíikva] epäsuora esitystapa, epäsuora ilmaisu, etenkin toisen lausumien selostaminen suoran lainauksen asemesta Ilmaisu on \sitaattilaina\ latinasta. oratorio uskonnollissävyinen, \eeppis(eeppinen)\-\draamallinen\ sävelteos orbitaali \elektroni\n kuvitellun radan taso; yhdyssanoissa myös: \orbitaalinen\ orbitaalinen silmäkuoppaa koskeva, silmäkuoppa; \planeetan(planeetta)\ kiertorataa koskeva, kiertorata- ordinaaliluku järjestyslukusana, esim. "viides" ordinaatta (mat.) koordinaatiston pystysuora akseli, y-akseli; pisteen sijainti y-akselill a Nykyisin "y-akseli" on tavallisempi ilmaisu. Vertaa: \abskissa\. ordoviikki eräs geologinen kausi, alkoi n. 495 milj. vuotta sitten, päättyi n. 440 milj. vuotta sitten Myös asua "ordoviki" on käytetty. oregano mäkimeiramin viljelymuoto; sen lehdistä valmistettu kuivattu mauste Lausutaan usein [oregaano]. orgaani elin; puhe- tai lauluääni; (puolueen tms.) äänenkannattaja Sanat "elin" ja "orgaani" voivat molemmat tarkoittaa ihmisen tai eläimen kehon osaa (esim. maksa, käsi) mutta myös kuvaannollisemmin mm. sellaisen kaltaista koneen osaa (kone-elin) taikka sellaiseen vielä käsitteellisemmin rinnastettavaa hallintoelintä tms. Tavallisesti kuitenkin "orgaani" tarkoittaa nimenomaan viimeksi mainittua. orgaaninen määrätynlainen hiiltä sisältävä (yhdiste); eloperäinen (aine); elimellinen (myös kuvaannollisesti); luonnonmukainen, luomu- Kemiassa orgaanisiksi kutsutaan hiiliyhdisteitä, lukuun ottamatta kaikkein yksinkertaisimpia kuten hiilen oksideja. Elollinen luonto perustuu olennaisesti orgaanisille yhdisteille, mutta orgaanisia yhdisteitä muodostuu myös muuten luonnossa. Esimerkiksi ilmaus "orgaaninen aine" viittaa kuitenkin yleensä nimenomaan elävistä olioista peräisin oleviin tai niissä esiintyviin aineisiin. organelli soluelin Solun osa, jolla on oma erityinen tehtävänsä. organisaatio järjestö, laitos, yritys tms. "elimelliseksi kokonaisuudeksi" käsitettynä; sellaisen hallinnollinen ja toiminnallinen rakenne (käskysuhteet yms.); järjestäminen, \organisointi(organisoida)\ organismi eliö, elollinen olento; elimistö; niiden kaltaiseksi käsitetty järjestelmä tms., "elimellinen kokonaisuus" organisoida järjestää, järjestellä (sopeuttaen jonkin kokonaisuuden osat toiminnaltaan toisiinsa) organo- elin-, \orgaani\- organoidi soluviljelmä, jossa on kudostyypillisiä rakenteita ja toimintoja organoleptinen aistinvarainen, aisteihin perustuva orgasmi sukupuolisen kiihotuksen laukeaminen tyydytykseen; nautinnollinen, hekumallinen kokemus Sukupuolisen nautinnon merkitys on alkuperäinen ja kirjakielinen, mutta sanaa käytetään puhekielessä yleisesti myös väljemmin. Tavallinen \slangi\muunnelma sanasta: "orkut". orgastinen \orgasmi\in kuuluva tai verrattava orgiat hurjat juomingit ja hekumalliset nautinnot Sanaa käyttävät yleensä paheksuvassa mielessä ne, jotka eivät orgioina pitämiinsä kemuihin osallistu. orientaalinen itämainen, itäinen, idän- orientalisti itämaisten kielten ja kulttuurien tutkija orientaatio suuntautuminen, \orientoituminen(orientoitua)\; (laitteen tms.) vaaka- tai pystysuuntaisuus orientoida tutustuttaa (alustavasti), johdattaa orientoitua suuntautua (johonkin aiheeseen tms.), \orientoida\ itseään orientti itämaat Vastakohta: \oksidentti\. origami japanilainen paperintaittelutaide originaali alkuperäiskappale; \originelli\ ihminen originelli omalaatuinen, poikkeava, omaperäinen, erikoinen origo \koordinaatisto\n nollapiste, koordinaattiakselien leikkauskohta orkaani pyörremyrsky eli \sykloni\ orkesteri suuri tai suurehko soitinyhtye, joka koostuu erityyppisten \instrumentti\en soittajista ja jolla on johtaja (kapellimestari) orkestroida soitintaa (\orkesteri\lle); (\anglistisesti(anglistinen)\:) järjestää, organisoida, suunnitella (yksityiskohtaisesti) Vanhana sivistyssanana "orkestroida" tarkoittaa soitintamista eli musiikin sovittamista orkesterin soittimilla esitettäväksi. Nykyisin se tarkoittaa huolimattomassa kielessä englannin orchestrate-sanan merkitystä jäljitellen myös järjestämistä. orkidea [orkidea t. orkkideea] \trooppisia(trooppinen)\ kämmekkäkasveja, myös koristekasveiksi viljeltyjä; joskus myös kaikista kämmekkäkasveista (Orchidaceae) käytetty nimitys ornamentaalinen koristeellinen, koriste-, \ornamentteja(ornamentti)\ käyttävä ornamentiikka korukuviot, \ornamentit(ornamentti)\; koristelutaide ornamentti koriste(kuvio), etenkin \arkkitehtuuri\ssa; koristeellinen sävelkuvio ornitologia lintutiede, lintujen tutkiminen !LOGIA orto- oikea-, oikein-, suora- ortodoksi \ortodoksisen(ortodoksinen)\ kirkon jäsen; yhdyssanassa "ortodoksijuutalainen" kuitenkin merkityksessä 'puhdasoppinen, tarkoin Mooseksen lakia noudattava' ortodoksia puhdasoppisuus, oikeaoppisuus; \ortodoksisen(ortodoksinen)\ kirkon oppi t. kulttuuripiiri ortodoksinen kristillisen kirkon yhteen, levinneisyydeltään itäiseen päähaaraan (ortodoksiseen kirkkoon, "kreikkalaiskatoliseen" kirkkoon) kuuluva t. sen opin ja käytännön mukainen; puhdasoppinen, oikeaoppinen, virallisen opin mukainen t. yleisesti oikeana pidetty Sana on ongelmallinen, koska sen merkitykset helposti sekaantuvat toisiinsa Nimitys "kreikkalaiskatolinen" ei toisaalta ole sopiva muun muassa siksi, että sillä on myös toinen merkitys, joka tarkoittaa paavin johtamaan \katoliseen(katolinen)\ kirkkoon kuuluvia kristittyjä, jotka noudattavat ns. itäistä riitusta (jumalanpalvelusmenoja). Selvintä olisi käyttää sanaa "ortodoksinen" vain kirkkokuntaan viittaavana, koska muu käyttö on korvattavissa muilla sanoilla. Yhdyssana "epäortodoksinen" tarkoittaa 'epäsovinnainen, yleisesti hyväksytyistä katsomuksista poikkeava. ortogonaalinen kohtisuora, suorassa kulmassa jotakin vastaan oleva; toisiaan vastaan suorassa kulmassa oleviin viivoihin perustuva; tämän käsitteen yleistyksiin (eräissä matemaattisissa yhteyksissä) t. sen vertauskuvalliseen käyttöön perustuva Matematiikassa sanalla on edellä mainitun \geometrisen(geometrinen)\ merkityksen lisäksi mm. seuraavat merkitykset: yleisesti \vektori\t ovat ortogonaaliset, jos niiden pistetulo (skalaaritulo) on nolla; \funktio\t ovat ortogonaaliset, jos niiden määrätynlainen \integraali\ on nolla. Kuvaannollinen käyttö perustuu mielikuvaan ortogonaalisista viivoista, jotka jakavat jonkin asian osiin kahdella tavalla, jotka ovat toisistaan riippumattomat. Esimerkiksi ortogonaaliset valinnat tarkoittavat valintoja, jotka voidaan tehdä toisistaan riippumatta. ortografia oikeinkirjoitus, kirjoitussäännöt; jonkin tekstin oikeinkirjoituskäytännöt ortografinen oikeinkirjoitus-, \ortografia\a koskeva ortoosi vammaisille tarkoitettu tukilaite joka ehkäisee tai oikaisee raajan virheasentoja ortopedi \ortopedia\an erikoistunut lääkäri ortopedia lääketieteen haara, joka tutkii ja hoitaa liikunta- ja tukielinten epämuodostumia, sairauksia ja vammoja ortoreksia pakkomielteenomainen ravinnon terveellisyyden tarkkailu, orthorexia nervosa ortorektikko \ortoreksia\a poteva ihminen oskillaatio värähtely oskillaattori värähtelevä laite, värähtelijä oskilloida värähdellä oskilloskooppi laite, jolla voidaan esittää (esim. sähkön) värähtelyjä näkyvässä muodossa, käyrinä osmani turkkilainen ns. Osmanien valtakunnan aikana (v. 1299 - 1923); turkin kieli n. v. 1500 - 1928, joskus myös turkin kieli yleisesti Samaa tarkoittaa sana \ottomaani\; kielenhuollon kanta siihen, kumpaa nimitystä pitäisi käyttää, on vaihdellut, ja nykykanta sallii molemmat. osmo- haju- osmoosi nesteen tunkeutuminen toiseen nesteeseen niitä erottavan puoliläpäisevän kalvon läpi osmoottinen \osmoosi\in perustuva t. liittyvä ossi itäsaksalainen, entisestä Itä-Saksasta kotoisin oleva Sanaa on käytetty puhekielenomaisesti lähinnä Saksan jälleenyhdistymisen (1991) jälkeen niistä, jotka ovat kotoisin entisen Itä-Saksan (Saksan demokraattisen tasavallan, DDR:n) alueelta. Vrt. \wessi\. ossifikaatio luutuminen ossifioitua luutua osso buco [osso buuko] naudan (alkujaan vasikan) potkaviipaleista valmistettu haudutettu ruoka ossuaario luuarkku; hauta-arkku; luukokoelma Varsinaisesti: pieni arkku, johon vainajan luut pannaan, kun ruumis on muuten hajonnut. Sanaa käytetään myös yleisemmin hauta-arkusta, joka voi sisältää vainajan tai luiden tuhkan ja mahdollisesti hautaesineitä. Toisaalta sitä käytetään laajoistakin vainajien luiden kokoelmista, jotka ovat usein yleisön nähtäville. ossuarium [ossuaarium t. ossuáarium] = \ossuaario\ Sana on \sitaattilaina\ latinasta. ostensiivinen osoittamiseen, näyttämiseen perustuva (määritelmä); silmäänpistävä; komeileva, kerskaileva ostensio osoittaminen, näyttäminen osteo- luu- osteoporoosi luun huokoistuminen, luukato osteri simpukoita (suku Ostrea), joista useita käytetään ravinnoksi Ostereita pidetään suurena herkkuna. Kovan kuorensa takia osteri mainitaan usein "kuoreensa sulkeutumisen" tai kovuuden vertauskuvana. ostinato [ostinaatto t. ostináato] lyhyen aiheen toistuminen usein (musiikkiteoksessa) ostrakismi muinaisessa Ateenassa käytössä ollut järjestelmä, jossa riittävä määrä kansalaisia saattoi äänestää kenet tahansa maanpakoon 10 v:ksi; nyk. kuvaannollisesti yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta otiitti korvatulehdus oto- korva- otorinolaryngologia korva-, nenä- ja kurkkutautioppi Usein virheellisesti h:llisessa muodossa "otorhinolaryngologia". otsoni hapen kolmi\atomi\nen muoto, O3 Ilmakehän yläosissa otsoni estää vahingollista säteilyä pääsemästä maan pinnalle, ja siksi sen väheneminen (otsonikato) on aiheuttanut huolestumista. Ihmisen hengitysilmassa otsoni taas aiheuttaa terveyshaittoja. ottomaani \osmani\; alkuperältään turkkilainen selkänojaton pehmustettu leposohva, divaani; ripsimäinen kangaslaatu ouija [wiidžə t. uija] virheellisesti eräänlaisten ennustuslautojen yleisnimityksenä; Ouija on rekisteröity tavaramerkki out [aut] poissa muodista; epäsuosiossa; "ulkona" keskustelusta tms. outlet [autlet] erikoiseriä ja yksittäiskappaleita edullisesti myyvä kauppa, poistomyymälä; tehtaanmyymälä; maahantuojan oma kauppa output [autput] tuloste, tulostiedot; tulos outsider [autsaider] sivullinen, ulkopuolinen t. itsensä ulkopuoliseksi kokeva; hevoskilpailun yllättävä voittaja, "musta hevonen" outsourcing [autsoorsiŋ] ulkoistaminen Yrityksen tai laitoksen jonkin toiminnon siirtäminen ulkopuolisen yrityksen hoidettavaksi. ouzo [uuso t. uuzo] kreikkalainen aniksella maustettu viina Suomalaisen siirtokirjoitusstandardin mukainen asu tälle kreikan sanalle olisi "uzo", mutta sitä käytetään vain harvoin. ovaali soikea; soikio overkill [ouver-kil, ouvö(r)-kil] liioittelu, yliampuvuus; "moninkertainen tappaminen" Alkujaan tämä englannin sana viittasi siihen, että ydinasevalloilla oli aseita monta kertaa enemmän kuin tarvittaisiin kaikkien ihmisten tappamiseen. Tästä syntyi (sinänsä mieletön) "moninkertaisen tappamisen" ajatus; jotkin rikollis- ja muut \jengi\t ovat tämän takia ottaneet sanan nimeensä. Sittemmin sanaa on ruvettu käyttämään myös siitä, että johonkin asiaan käytetään paljon enemmän voimavaroja (esimerkiksi tehdään paljon mutkikkaampi \tekninen\ ratkaisu) kuin olisi tarpeen. ovo- muna- ovulaatio munasolun irtoaminen (ja siihen liittyvät tapahtumat) Munarakkulan puhkeaminen ja sitä seuraava munasolun ja sitä ympäröivien munarakkulasolujen irtoaminen munasarjasta. ovuloida olla \ovulaatio\vaiheessa Esim. "ihminen ovuloi keskimäärin kerran 28 vuorokaudessa" 'naiselta irtoaa munasolu noin 28 vuorokauden välein'. paapuuri aluksen vasen puoli paaria \kasti\ton (kaikkien kastien alapuolella oleva) ihminen; yleisemmin: jonkin yhteisön syrjimään joukkoon kuuluva ihminen paaši hovipoika Myös kirjoitettuna "paashi"; ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. paatos mahtipontisuus, julistavuus, intomieli, vahva tunneväritteisyys pace car [peis kaar] ryhmitysauto Autojen rata-ajossa auto, jolla kilpailijat välillä kerätään tiiviiksi jonoksi. paella [paella t. paejja] espanjalaisperäinen ruokatyyppi, johon kuuluu riisiä, kasviksia ja vaihtelevia muita aineksia kuten kanaa ja äyriäisiä paginoida numeroida sivut; jakaa sivuihin, sivuttaa pagodi \buddhalainen(buddhalaisuus)\ torni\temppeli\ pajari venäläinen ylimys, ylimmän ruhtinaallisen palvelusluokan jäsen ennen Pietari Suuren aikaa Sanaa on käytetty myös kuvaannollisesti myöhempien aikojen venäläisistä mahtimiehistä. pajatso eräänlainen raha-automaatti; (aiemmin:) ilveilijä, klovni pakana (usein halventavasti) ihminen, joka ei tunnusta jotakin suurista yksijumalaisista uskonnoista; ei-uskonnollinen, uskontoa tunnustamaton; ei-kristitty; ei-juutalainen Sana johtuu alkujaan \latina\n sanasta paganus 'kyläläinen', joka varhaiskristittyjen kielessä tuli tarkoittamaan ei-kristittyä, ehkä lähinnä siksi, että kristinusko levisi ensin kaupunkeihin. Myöhemmin tätä sanaa käytettiin \heprea\n sanan goj (monikossa gojim) vastineena käännettäessä Vanhaa \testamentti\a latinaksi, vaikka tämä sana tarkoitti ei-\juutalaista(juutalainen)\. Tästä johtuvat nimitykset "juutalaiskristitty", puhe Paavalista "pakanain \apostoli\na" jne. Myöhemmin on sanaa "pakana" toisaalta usein käytetty niin, että se tarkoittaa muita kuin kristittyjä, juutalaisia ja \muslimeita(muslimi)\. Sanaa on myös usein käytetty haukkumasanana. Toisaalta monet \ateistit(ateismi)\ ihmiset ovat halunneet tehdä sanasta \neutraali\n ilmaisun, joka tarkoittaa laajasti ei-uskonnollista ihmistä. palataali kitalakiäänne palataalinen kitalaki-, kitalakea käyttäen äännettävä palatalisoitua ääntyä osittain \palataalisena(palataalinen)\, liudentua palaveri keskustelu, neuvottelu Sanaa ei yleensä käytetä virallisimmassa kielenkäytössä, mutta muutoin se on tavallinen. Usein muodossa "palaver". paleo- muinais-, vanha- paleoantropologia ihmisen muinaisuutta etenkin \fossiili\en perusteella tutkiva tiede Vrt. \paleontologia\ ja \antropologia\. Aiemmin myös asussa "paleantropologia". paleofiktio kirja, elokuva tms., jonka tapahtumat on sijoitettu ihmiskunnan muinaisuuteen, yleensä kivikauteen paleoliittinen vanhempaan (varhaisempaan eli hiomattoman kiven) kivikauteen kuuluva paleontologia muinaisten eliöiden tutkimus etenkin niiden jäänteiden (\fossiili\en) perusteella !LOGIA paleotsooinen yhden maailmankauden nimitys, geologinen ajanjakso, joka alkoi n. 545 milj. vuotta sitten ja päättyi n. 250 milj. vuotta sitten paletti kädessä pidettävä levy, jossa on väriaineita ja jossa taiteilija sekoittaa värinsä; taiteilijan töissään käyttämät värit; väriasteikko, väriskaala; värien valikoima Tietokone\grafiikassa(grafiikka)\ paletti tarkoittaa kerralla käytettävissä olevien värien valikoimaa. palimpsesti \papyrus\ tai \pergamentti\, josta on raaputettu pois kirjoitus ja kirjoitettu uusi tilalle palindromi sana tai sanajono, joka on takaperin kirjaimittain luettuna sama kuin normaalisti luettuna Esim. "saippuakauppias". palisanteri ruusupuu, eräiden puiksi kasvavien hernekasvien (suku Dalbergia) puuaines Käytetään huonekaluihin. Kutsutaan usein \jakaranda\ksi. paljetti reiällinen pieni metallilevy, jota käytetään etenkin puvun koristeena palladium eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki Pd palliatiivinen (vain) oireita helpottava (hoito), oire- Ilmausta käytetään yleensä hoidosta, jota annetaan, kun parantava hoito ei ole mahdollinen, vaan pyritään lievittämään sairauden aiheuttamaa kärsimystä. Ilmausta käytetään usein saattohoidon synonyymina, mutta lääketieteessä saattohoito on palliatiivisen hoidon eli oirehoidon se osa, joka tapahtuu elämän viimeisinä päivinä tai viikkoina (kuolevan potilaan hoito). pallium miehen päällysviitta (muinaisessa Roomassa); keisarin (kruunaus)viitta (keskiajalla); \katolisten(katolinen)\ piispojen virkakaulus; (\anatomia\ssa:) aivovaippa palpaatio käsin tunnustelu, palpointi palpoida tunnustela käsin palsami eräiden kasvien (Impatiens-suku) nimitys; hyväntuoksuinen kasvihartsi Palsamien suvulle on myös nimitys "häpykannukset", mutta sitä käytetään vähän. Palsameiksi kutsuttuja hartseja käytetään mm. hajusteisiin ja lääkkeisiin, aiemmin myös \palsamoinnissa(palsamoida)\. Lääkekäytöstä johtuu kielikuva "palsamia haavoihin", joka tarkoittaa mm. jonkinlaisen hyvityksen saamista koetusta henkisestä, taloudellisesta tms. vahingosta. Kirjoitusasua "balsami" käytetään edelleen jonkin verran; molemmat asut hyväksytään yleiskielessä. palsamoida käsitellä kuollut ruumis mätänemisen ja muun hajoamisen estämiseksi Kirjoitusasua "balsamoida" käytetään edelleen jonkin verran. pamfletti kirjanen, jossa arvostellaan jotakin ajankohtaista ilmiötä, kiistakirjoitus pampa ruohoaavikko tai -aro Etelä-Amerikassa (vrt. \preeria\) pan- kaikki-, yleis-, yhteen- pandemia yleiskulkutauti; hyvin laajalle (eri maanosiin) ulottuva kulkutauti Alkujaan sanalla on tarkoitettu jonkin kansan tai alueen piirissä laajalle levinnyttä tautia. Myöhemmin sen on tulkittu tarkoittavan eri maanosiin, jopa kaikkialle maailmaan levinnyttä tautia. Vrt. \epidemia\. paneeli korokekeskustelu, ryhmän keskustelu yleisön edessä; sellaisen osallistujat; sisäseinän lautavuoraus; sellaisen käytettävä puutavara tai levy Usein myös asussa "paneli"; ks. huomautuksia vokaalien pituuksista. paneerata = \paneroida\ panegyriikka ylistävä (juhla)puhe panegyyrikko ylistyspuheen pitäjä panegyyrinen ylistävä paneli = \paneeli\ paneroida leivittää, kierittää ruoka (korppu)jauhoissa ennen paistamista panfobia kaiken pelkääminen, yleiskammo paniikki pakokauhu panikoida joutua \paniikki\in, hätääntyä Sana on melko arkinen. Johdos "panikoitua" esiintyy käytännössä samassa merkityksessä. panini täytetty (lounas)sämpylä pankki rahalaitos; (järjestetty) varasto Vanhassa merkityksessään sana on yleislaina, mutta se on saanut kansainvälisten esikuvien mukaisesti myös uuden merkityksen, joka on johtunut siitä, että pankki on ajateltu rahavarastoksi. Uusi, varastoon viittaava merkitys esiintyy lähinnä yhdyssanoissa, esim. \sperma\pankki, tietopankki, \geeni\pankki, \termi\pankki. panna kirkonkirous, kirkon yhteydestä erottaminen (\katolisessa(katolinen)\ kirkko) Panna merkitsi lievemmässä muodossaan \sakramentti\kieltoa eli ennen muuta ehtoolliselta sulkemista (pieni panna). Voimakkaampi muoto erotti tuomitun kokonaan kirkon yhteydestä (suuri panna), jolloin kaikki yhteydenpito pannanalaiseen oli täysin kielletty; uskonnollisen yhtenäisyyden oloissa tämä jäi yhteiskunnan ulkopuolelle. Sanaa käytetään nykyisin usein kuvaannollisesti: jonkin asian "pannaan julistaminen" tarkoittaa sen kieltämistä, siitä erossa pysymistä. panoptikon harvinaisten esineiden näyttely; vahakuvakokoelma panoraama yleisnäkymä (korkealta paikalta); sellaista esittävä maalaus panoroida kuvata elokuvakameralla kääntäen sitä sivusuuntaan panslavismi [pan-slavismi] Aate kaikkien slaavilaisten kansojen yhteenkuuluvuudesta. Aatteeseen liittyy usein pyrkimys slaavien yhdistämisestä yhteen valtioon. !ISMI pantheon [panteon t. pantheon] kaikkien jumalien \temppeli\; jumalmaailma, jumalien luettelo Erisnimenä Pantheon tarkoittaa etenkin Roomassa sijaitsevaa temppeliä mutta myös muita (mm. Pariisin PanthéonCyperus papyrus) par [paar t. par] ihannelyöntiluku \golf\issa; nimellisarvo, \pariteetti\kurssi; pari, samankaltainen, samanarvoinen; eräs ranskan kielen \prepositio\, vastaa mm. sanoja 'kautta' ja 'vuoksi' Golfradan reiän ominaisuuksia kuvaava par-luku, joka on tarkoitettu vastaamaan ensiluokkaisen pelaajan \normaali\a lyöntimäärää reiällä, yleensä 3 - 5. par avion [par aviõ´] lentopostitse par excellence [parekselã´s] ennen kaikkea, ensisijaisesti, erinomaisimmin paraabeli eräs \geometrinen\ kuvio; vertaus, vertauskuvallinen kertomus Esimerkiksi yhtälön y = x² kuvaaja on paraabeli. Sanan viralliseen kirjoitusasuun kuuluu pitkä vokaali b:n edelle. paraati juhlallinen sotilasjoukkojen katselmus; juhlallinen tai näyttävä järjestynyt kulkue parabellum eräs sotilas\pistooli\tyyppi parabolinen \paraabeli\n tai \paraboloidi\n muotoinen; vertauskuvallinen paraboloidi pinta, joka syntyy, kun \paraabeli\ pyörähtää akselinsa ympäri paradentoosi eräs hampaiden tukikudosten sairaus paradigma ajatusmalli, lähestymistapa; sanan taivutuskaava, taivutusmuotojen kokonaisuus; tieteessä kulloinkin hyväksytyt perusperiaatteet Sana on tullut yleiseen käyttöön Thomas Kuhnin tieteenfilosofisten kirjoitusten takia. Niissä "paradigma" tarkoittaa jonkin tieteenalan perustavanlaatuisia periaatteita, joita ei aseteta kyseenalaisiksi; ns. tieteellinen vallankumous merkitsee paradigman korvaamista toisella. Yleiskielessä, varsinkin hienoutta tavoittelevassa, "paradigma" tarkoittaa milloin mitäkin, tyypillisesti ajattelutapaa, jonka mukaan ilmiöitä jäsennetään. paradigmaattinen \paradigma\an kuuluva; paradigmaan t. paradigmoihin kuuluva paradoksaalinen (näennäisen) järjenvastainen, \paradoksi\n sisältävä paradoksi (näennäinen) järjenvastaisuus, esim. tilanne, jossa kaksi keskenään loogisesti ristiriitaista väitettä näyttävät molemmat olevan tosia Ainakin \filosofia\ssa paradoksilla saatetaan tarkoittaa myös todellista järjenvastaista ristiriitaa; tai ainakin kyseessä voi olla ristiriita, jolle ei ole järjellistä selitystä. parafiini eräänlainen hiilivetyjen muodostama vahamainen seos parafilia seksuaalisen suuntautumisen häiriintyneenä pidetty muoto, perversio parafinoida käsitellä \parafiini\illa parafoida vahvistaa sopimusluonnos nimikirjaimilla t. nimikirjoituksilla ennen varsinaista allekirjoittamista parafraasi uudelleenmuotoilu, tekstin sisällön esittäminen omin sanoin parafyysi (kasvitieteessä) nesterihma paragon valvottu kuittijärjestelmä, joka perustuu numeroituihin kuitteihin ja niiden kopioihin; verraton, paras lajissaan Yleensä yhdyssanan alkuosana: paragonjärjestelmä, paragonkuitti. paragrafi pykälä Vanhahtava t. leikillinen sana. paralleeli rinnakkaistapaus; rinnakkaisuus; \paralleelinen\ paralleelinen yhdensuuntainen, rinnakkainen Sanaa käytetään mm. yhdensuuntaisista viivoista mutta myös ajallisesta rinnakkaisuudesta. Joskus (ja aina yhdyssanojen määriteosana) lyhentyneenä: "\paralleeli\", joka toisaalta on myös \substantiivi\; vrt. !NEN parallelismi yhdensuuntaisuus, \paralleelisuus(paralleeninen)\; kerto (toisto) runousopillisena tyylikeinona; \filosofia\ssa oppi, jonka mukaan sielulliset ja aineelliset asiat tapahtuvat rinnakkaisesti ilman, että toinen vaikuttaa toiseen paralympialaiset neljän vuoden välein järjestettävä vammaisten huippu-urheilutapahtuma, vammaisten \olympialaiset\ Nimen alkuosa viittaa \paralyysi\in, ja paralympialaiset olivatkin aluksi vain liikuntavammaisille tarkoitettuja, mutta mukaan ovat myöhemmin tulleet näkövammaiset ja kehitysvammaiset. Nykyisin paralympialaiset järjestetään aina olympiavuosina samassa kaupungissa ja samoissa kisapaikoissa kuin yleiset olympialaiset. paralysia halvaus (= paralysia) paralyysi halvaus (= paralyysi) paralyyttinen halvaantunut; halvauksen aiheuttava; halvaukseen liittyvä, halvaus- paramedic lääkintämies t. sairaanhoitaja; ambulanssinkuljettaja; sairaankuljetus ja sen yhteydessä annettava ensiapu parametri matemaattisen kaavan tai mallin taikka tietokoneohjelman olennainen muuttuja, jonka arvoja muuttelemalla saadaan aikaan erilaisia versioita parametroida tehdä kaava, malli tai tietokoneohjelma monipuolisemmaksi lisäämällä siihen \parametreja(parametreja)\; muuttaa matemaattinen esitys parametreja käyttäväksi; muunnella parametrien arvoja; määrittää parametreille sellaiset arvot, että tietty ehto toteutuu Myös: parametrisoida. paramorfoosi aineen kiderakenteen muuttuminen (ilman, että \kemia\llinen rakenne muuttuu) paranoia vainoharhaisuus, vainohulluus; sairaalloinen epäluuloisuus Varsinaisesti kyse on \psykiatria\n alaan kuuluvasta vakavasta mielenhäiriöstä, jossa asianomainen kokee (ilman \objektiivisia(objektiivinen)\ perusteita) itsensä esim. jonkin \organisaatio\n järjestelmällisesti vainoamaksi. Arkikielessä sanaa käytetään sairaalloiseksi koetusta epäluulosta yms. paranoidi vainoharhainen, \paranoia\n vaivaama Myös "paranoidinen"; ks. !NEN paranormaali yliluonnollinen, tieteen avulla selittämätön parapsykologia oppi yliluonnollisista \psyyke\en liittyvistä ilmiöistä parasetamoli eräs tulehduskipulääke parasiitti loinen parasympaattinen hermoston osan nimityksenä "Parasympaattinen hermosto" tarkoittaa \autonomisen(autonominen)\ hermoston toista pääosaa, joka osittain vaikuttaa toisen osan, \sympaattisen(sympaattinen)\ hermoston, vaikutusta vastaan. paratiisi (Raamatun mukaan) ensimmäisten ihmisten elinympäristö ennen syntiinlankeemusta; (eri uskontojen mukaan) autuaiden kuolemanjälkeinen olinpaikka ja olotila; (kuvaannollisesti) onnenmaa, onnela paratyyfus pikkulavantauti, lavantautia muistuttava lievempi kuumetauti pardon [pardõ´] anteeksi parenkyymi (jonkin elimen) peruskudos parenteeli sukupuussa tiettyyn sukupolveen kuuluvat yksilöt parenteesi erillinen (usein sulkeisiin kirjoitettu) huomautus tai lisäys; sulkumerkki, sulje; näytelmän, elokuvan tms. käsikirjoituksessa oleva toiminnan kuvaus Sanaa käytetään myös Porkkalan vuokra-alueesta. parenteettinen erillisen huomautuksena (\parenteesina\) esitettävä parfymoida hajustaa parfyymi hajuste, hajuvesi; (hajusteen) hyvä tuoksu pariteetti yhdenvertaisuus t. vastaavuus; (talousalalla) ostovoiman tms. vastaavuus; (\datatekniikassa(datatekniikka)\) se, onko \bitti\jonon ykkösbittien määrä parillinen vai pariton; (luonnontieteissä) \symmetria\an liittyvä peruskäsite parkkeerata pysäköidä, paikoittaa (arkikielessä) parkki pysäköinti(paikka); paikka, johon voidaan jättää esim. lapsi lyhytaikaiseen hoitoon Sana on edelleen jossain määrin arkikielinen. parketti lattianpäällyste, joka on tehty suorakulmaisista kappaleista, usein puisista; tanssilattia; permanto (teatterissa) parkki eräs purjealustyyppi; nahan parkitusta varten kuivattu puun kuori; eräs lahnan sukuinen kala, pasuri (Abramis blicca) Parkkilaivassa on 3 - 5 mastoa, jonka mesaanimastossa ei ole raakapurjetta mutta kaikissa muissa on. parlamentaarikko \parlamentin(parlamentti)\ jäsen parlamentaarinen \parlamentarismi\n mukainen; \parlamentin(parlamentti)\ voimasuhteiden mukaan valittu; parlamenttia koskeva parlamentarismi järjestelmä ja oppi, jossa hallituksen on nautittava \parlamentin(parlamentti)\ luottamusta Parlamentarismin tarkka sisältö riippuu poliittisista katsomuksista ja järjestelmistä. Suppeimmillaan se sisältää sen, että kansanedustuslaitos voi erityisellä epäluottamuksensa osoituksella erottaa hallituksen, mutta nykyisin parlamentarismin usein katsotaan sisältävän myös sen, että parlamentti ohjaa hallituksen muodostamista, antaa hallitukselle ohjeita jne. !ISMI parlamentti kansanedustuslaitos, eduskunta; (yleisemmin, kuvaannollisemmin:) jotakin ryhmää edustavana pidetty neuvottelukokous, toimielin tms.; eräistä tuomioistuimista Ranskassa ennen vallankumousta käytetty nimitys Sanaa ei yleensä käytetä Suomen eduskunnasta, mutta kylläkin muiden maiden kansanedustuslaitoksista. parmesaani Italiassa valmistettu kovien, voimakkaanmakuisten juustojen tyyppi Parmesaani tunnetaan Suomessa yleisimmin raasteena. Myös nimellä "parmesan" ja "parmanjuusto". Kyseessä on suojattu alkuperänimitys, mutta aiemmin näitä nimityksiä on käytetty myös muualla valmistetuista samantapaisista juustoista. parnasso koroke, jolla \promootio\ssa vihittävät maisterit ottavat vastaan seppeleen; taiteen (etenkin runouden) t. tieteen tyyssija; taiteen ja tieteen tekijöiden huippujoukko parodia ivamukaelma Alkuperäisessä merkityksessä parodia on kirjallinen teos, joka mukailee toista teosta liioitellen ja korostaen sen naurettavina pidettyjä piirteitä taikka korvaa sen yleviksi tarkoitettuja aiheita \koomisilla(koominen)\. Myös yleisemmin esim. mielipiteiden esittämisestä liioitellusti ja kärjistäen niin, että ne joutuvat naurunalaisiksi. parodinen ivallisesti mukaileva, \parodia\n sisältävä parodioida mukailla ivallisesti, naurettavaksi tehden, tehdä \parodia\ paroni eräs aatelisarvo Keskiajalla \vasalli\n, myöhemmin ylhäisaatelin alimman luokan arvonimi monissa maissa. Myös vapaaherran epävirallinen puhuttelunimi (ruotsalaisen ja saksalaisen esikuvan mukaan). parsek tähtitieteellinen etäisyyden yksikkö, parallaksisekunti Tunnus "pc". Noin 30,856 \peta\metriä eli noin 3,26 valovuotta. partenogeneettinen neitseellinen (lisääntyminen) Partenogeneettinen lisääntyminen tarkoittaa uusien yksilöiden kehittymistä hedelmöitymättömistä munasoluista. Jälkeläiset ovat tällöin perimältään emoyksilön kaltaisia. partia (liiketaloudessa) tavaraerä, tavaramäärä partiaalinen osa-, osittainen, osaa koskeva partikkeli pieni osanen, hiukkanen; (kieliopissa) yleisnimitys taipumattomille sanoille Kieliopissa on aiemmin käytetty suomalaisempaa vastinetta "apusana". Joissakin tapauksissa voi partikkeleilla olla eräänlaista taivutusta (esim. suomessa "sisällä", "sisältä", "sisään", jotka ovat muodoltaan vartalon "sisä-" sijamuotoja), ja osittain on tulkinnanvaraista, onko joitakin sanoja pidettävä vaillinaisen \paradigma\n osina vai partikkeleina. Perinnäisesti partikkeleihin luetaan \adverbi\t, \postpositio\t, \prepositio\t, \konjunktio\t ja \interjektio\t. Joissakin uudemmissa kieliopeissa partikkeleiksi lasketaan vain konjunktiot ja interjektiot. partikulaarinen erityinen, osaa tai yksityiskohtaa koskeva partikularismi ajatussuunta, joka korostaa jotakin erityistä (\partikulaarista(partikulaarinen)\) vastakohtana yleisemmälle, laajemmalle asialle Erityisesti: osavaltion tai muun alueen pyrkimys mahdollisimman suureen itsemääräämiseen. !ISMI partisaani sissi; vastarintaliikkeen jäsen Sanaan liittyvät mielleyhtymät ja arvostukset vaihtelevat suuresti. Sana yleistyi toisen maailmansodan aikana ja tarkoitti erityisesti keskusvaltoja vastaan taistelevaa henkilöä, joka ei kuulunut varsinaisiin sotavoimiin tai osallistui niihin rintamien ulkopuolella. Suomessa sanalla on usein kielteinen sävy, koska Neuvostoliiton koettiin kutsuvan partisaanitoiminnaksi sellaistakin, jossa suomalaisten kokemusten mukaan hyökättiin \siviili\väestöä vastaan. partisiippi \verbi\n \adjektiivi\nen \nominaalimuoto\ Esim. suomessa "kirjoittava", "kirjoittanut", "kirjoitettu" jne. partitiivi eräs suomen sijamuoto, päätteenä -a, -ä, -ta tai -tä Esim. "kalaa", "miestä". Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: osanto. partitio osio, jako-osa, osite; osiin jakaminen, osittaminen; jakaantuminen partituuri useilla soittimilla esitettävien \orkesteri\- yms. sävellysten nuotit partneri kumppani, kanssapelaaja, kaveri Sanaa käytetään mm. peleissä, kilpailussa ja liike-elämässä sekä myös seksistä puhuttaessa. Se, miten läheistä yhteistyötä tms. ajatellaan, vaihtelee suuresti. party [paati t. paarti] kutsut Sana on \sitaattilaina\ englannista ja esiintynee suomessa tavallisimmin erilaisten järjestettyjen kutsujen nimityksissä. parusia Jeesuksen toinen tuleminen Yleensä kirjoitusasussa parousia tai paruusia, mutta parusia on oikea asu, tulkittiinpa sana \sitaattilaina\ksi (kreikasta) tai varsinaiseksi lainasanaksi. pasaati säännöllinen tuuli, joka puhaltaa päiväntasaajaa ympäröivillä alueilla korkeapaineen alueilta päiväntasaajan matalaa kohti pascal paineen yksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus Pa Määritelmän mukaan paine on yksi pascal, kun yhden \newton\in voima vaikuttaa yhden neliömetrin alaan. Koska tämä on varsin pieni yksikkö, käytetään yleensä kerrannaisia kuten \kilo\pascal (kPa) ja \mega\pascal (MPa). Normaali ilmanpaine on noin 100 kPa. paseerata soseuttaa painelemalla siivilän läpi; (vanh.:) sivuuttaa, ohittaa; (vanh.:) kävellä huvikseen, käyskennellä pasha makea ruoka, jossa on keskeisenä ainesosana rahkaa ja jota tehdään erityisesti pääsiäiseksi; sanan \pašša\ (ei-suositeltava) kirjoitusasu Kun sana tarkoittaa ruokalajia, ääntyvät s ja h erikseen, eivät suhuässänä. pashmina [pašmina] eräs pehmeä villalaji; siitä valmistettu huivi; pitkä leveä huivi Myös muodossa "pasmina". pasianssi yksin pelattava korttipeli pasifismi rauhanaate, rauhanliike, etenkin sellaisena, joka kieltää myös aseellisen puolustautumisen hyökkäystä vastaan !ISMI paslikka venäläinen suippo päähinetyyppi paspartuu = \passepartout\ pašša turkkilaisperäinen korkeiden viranomaisten arvonimi Tässä sanassa suhuässän merkitseminen on erityisen ongelmallista, ellei hattuässää voida käyttää, koska silloin joudutaan käyttämään asua "pasha", jolla toisaalta on (toisin luettuna) eri merkitys (ks. \pasha\). passé [pasée] pois muodista mennyt; vanhentunut, vanhanaikainen Sana on \sitaattilaina\ ranskasta ja tarkoittaa sananmukaisesti 'mennyt'. (Ranskan kieliopissa passé tarkoittaa menneen ajan aikamuotoa.) passepartout [paspartuu] valokuvan, piirroksen tms. pahvinen suojakehys, kehyskartonki; (aiemmin myös:) yleiskulkulupa Aiemmin asussa passe-partout. passiivi \verbi\en pääluokka, jossa \subjekti\ ilmaisee tekemisen kohteen (t. tuloksen tms.); suomen kielessä verbinmuotojen ryhmä, jossa tekijänä on ilmaisematon persoona Suomen kieliopeissa kuvattu "passiivi" poikkeaa olennaisesti siitä, mitä "passiivi" yleensä tarkoittaa kielitieteessä, ja asiallisempi nimitys sille olisi esim. "neljäs persoona"; ks. kirjoitusta Passiivin käytöstä. Vrt. \aktiivi\. Joskus passiivi = \passiivinen\; ks. !NEN passiivinen toimimaton, vaikuttamaton; mukautuva, muiden ohjauksessa oleva; tuontivoittoinen (kauppatase); \passiivi\muotoinen Vastakohta: \aktiivinen\. passim paikoitellen, siellä täällä Sana on \sitaattilaina\ latinasta ja esiintyy mm. kirjallisuusviitteissä silloin, kun viitataan teoksen useisiin kohtiin yksilöimättä niitä. passio Jeesuksen kärsimyshistorian kuvaus, etenkin sävellys; intohimo, kiihko; kärsimys; (filosofiassa) kohteena oleminen, \passiivisuus(passiivinen)\ passiohedelmä kärsimyskukkien (Passiflora-suku) eräiden lajien syötävä hedelmä, granadilla passivoida tehdä \passiiviseksi(passiivinen)\ pasta vehnätaikinasta tehtyjen levyjen, nauhojen ym. ja sellaisiin perustuvien ruokien yleisnimitys; leivänpäällysteenä käytettävä tahna; \salva\a kiinteämpi voide t. muotoiltava massa Ks. Raholan syötävien sanojen kuvausta pastoista. pasteija pieni suolainen täytteellinen voitaikinaleivonnainen; \patee\; eräänlainen tahna, \pasta\ pastelli väriliitumaalaus; väriliitu; (yhdyssanoissa myös:) valkoisella pehmennetty (värisävy) pastilli raemainen imeskeltävä makeinen; makuaineita sisältävä lääke\tabletti\ Pastillimakeiset sisältävät makuaineiden lisäksi usein lievästi desinfioivia, hengitysteitä avaavia tms. aineita, kuten anisöljyä. pastissi teos, joka tarkoituksellisesti jäljittelee jonkun taiteilijan tai jonkin aikakauden tyyliä, usein sen ivaamiseksi Alkujaan sanaa on käytetty kuvaamataiteen, runouden ja säveltaiteen alalla etenkin petollisessa mielessä tehdystä huonosta jäljennöksestä tai ivallisesta matkimisesta. Sitä on käytetty myös väljästi esimerkiksi teoksen osan suorasta tai muokkaavasta kopioinnista. pastoraali yhdyssanojen määriteosana: paimen-, sielunhoito-, pastoraalinen; musiikissa: sävellys, joka kuvaa paimen\idylli\ä t. muuta ihannoitua maaseutua Sana on peräisin latinan paimenta tarkoittavasta sanasta pastor, ja tästä on johtunut erilaisia kuvaannollisia merkityksiä. Esimerkiksi "pastoraalitutkinto" tarkoittaa tutkintoa, joka antaa pätevyyden varsinaisiin papinvirkoihin, ja taustalla on ajatus papista "seurakunnan paimenena". pastoraalinen paimen\idylli\n kaltainen; paimentamiseen liittyvä, paimen (vrt. \pastoraali\) pastori \evankelinen\ pappi, varsinkin sellainen, joka ei ole kappalaisena, kirkkoherrana tms. pastöroida [pastöroida t. pastoroida] käsitellä elintarvike kuumentamalla \bakteeri\en tappamiseksi pašstu Afganistanin suurimpaan kansanryhmään kuuluva ihminen t. kyseisen rymän kieli, \afgaani\ pasunisti \pasuuna\nsoittaja pasuuna eräs vaskipuhallintyyppi pataani Afganistanin suurimpaan kansanryhmään kuuluva, \afgaani\ pataljoona sotaväen yksikkö, \komppania\sta lähinnä isompi Pataljoonan vahvuus on tyypillisesti vajaat 1 000 miestä. patee uunivuoassa vesihauteessa kypsennetty lihaa sisältävä mureke, jonka pinnalla on usein taikina- tai silavapäällys pateettinen mahtipontinen, \paatoksellinen(paatos)\; säälittävä, surkea Merkitys 'säälittävä, surkea' on yleistynyt englannin sanan "pathetic" vaikutuksesta. Kirjakieleen tämä merkitys ei kuulu, mutta toisaalta tilanne on sellainen, että tämän sanan käyttöä kannattaa yleisesti välttää kaksitulkintaisuuden takia. patentoida hankkia \patentti\ patentti keksijälle myönnetty yksinoikeus keksintöönsä Patentti myönnetään hakemuksesta, ja se antaa määräajaksi yksinoikeuden keksinnön taloudelliseen hyväksikäyttöön. Lisätietoja: Yleistietoa immateriaalioikeudesta, kohta Patentti. Sanaa "patentti" käytetään arkikielessä myös kuvaannollisesti tarkoittamaan jotakin erityistä, toimivaksi todettua menetelmää; esimerkiksi "tähän ei ole mitään patenttiratkaisua" tarkoittaa, ettei ongelmaan ole mitään valmista yleispätevää ratkaisumenetelmää. paternaalinen isällisen holhoava paternalismi (isällinen) holhoavuus !ISMI patientti (kielitieteessä) ilmaus, joka kuvaa sen olion, jossa jokin tilan, sijainnin tms. muutos tapahtuu tai johon toiminnan vaikutus kohdistuu Useimmiten lauseen objekti (esim. "Hän poltti kirjeet") tai subjekti (esim. "Kirjeet paloivat"). patiinit miesten varsikengät, joissa on soljet tai kumijoustímet; (leikillisesti:) miesten kengät yleisesti; (aiemmin myös:) nauhalliset varsikengät patina (arvokas) vanhuuden leima; kuparinhome, -ruoste Alkujaan sanaa on käytetty kupariesineen pintaan vähitellen kertyvästä ruostekerroksesta, sitten kuvaannollisemmin (esineen t. ajatuksen) pitkän iän tuomasta arvokkuuden leimasta ("ajan patina"). patio sisäpiha patogeeninen tautia aiheuttava patologia tautioppi, tautien syitä, syntyä, kehittymistä ja vaikutuksia käsittelevä tieteenala; lääketieteen ala, johon kuuluvat tautien \diagnosointiin(diagnosoida)\ tähtäävät \mikroskooppi\tutkimukset ja kuolinsyyn selvittäminen !LOGIA "Patologinen" voi tarkoittaa sekä 'patologiaan kuuluva' että 'sairaalloinen, sairautta merkitsevä'. Patologi mielletään usein nimen omaan ruumiinavauksia tekeväksi lääkäriksi. patonki pitkä, kapea, rapeakuorinen, ranskanleivän tapainen vehnäleipä patotyyppi eliölajin alaryhmä, joka on määritelty sen taudinaiheuttamiskyvyn mukaan Englanniksi "pathotype" tai "pathovar", tunnus "pv.". patriarkaalinen miesten hallitsema; isänvaltainen; \patriarkka\an liittyvä Merkitys 'isänvaltainen' on nykykielessä muuntunut usein tarkoittamaan miesten hallitsemaa tai sellaiseksi koettua taikka vielä käsitteellisemmin vanhakantaista, epätasa-arvoista, syrjivää. patriarkaatti \patriarkan(patriarkka)\ virka t. hallintoalue; isänvalta patriarkka kunnioitettu vanha mies; Israelin kansan esi-isien kunnianimi; johtava piispa (lähinnä \ortodoksisessa(ortodoksinen)\ kirkossa) patriisi ylimysluokkaan kuuluva antiikin Roomassa patrimoniaalinen isänperintöä koskeva patrimonium [patrimoonium t. patrimóonium] isänperintö; perintötila Maasta ja talosta muodostuva \kollektiivinen\ omaisuuskäsite, josta omistajan on määrä huolehtia varmistaen sen jakamattomuuden, jälkipolville siirtämistä silmällä pitäen. Nykyisin sanaa käytetään ylevässä tyylissä myös kuvaannollisesti. Periaatteessa !LAT patriootti isänmaanystävä, isänmaallinen ihminen patrioottinen isänmaallinen patriotismi isänmaallisuus patronyymi isännimestä johdettu nimi, esim. "Juhonpoika", "Matintytär" Monissa kulttuureissa patronyymeilla on tärkeä merkitys ja ne ovat kiinteä osa nimeä. Toisaalta usein niistä on kehittynyt sukunimiä, esim. "Svensson". Käytännössä myös (harvinaisempia) äidinnimistä johdettuja nimiä sanotaan patronyymeiksi, vaikka oikeastaan niitä pitäisi kutsua matronyymeiksi. patruuna latauspanos; (vanhassa kielessä) tehtaanisäntä patteri sähköparisto; tykistön perusyksikkö; lantakasa patti ratkeamaton, "jumittunut" tilanne; šakkipelissä: eräs tasapelitilanne Šakissa "patti" on tilanne, jossa pelaaja ei sääntöjen mukaan voi tehdä mitään siirtoa: kuningas ei voi siirtyä, koska se joutuisi uhattuun ruutuun, eikä mitään muutakaan nappulaa voi siirtää. Tällöin peli päättyy heti, tasapeliksi todettuna. Yleiskielessä "patti" on ruvennut tarkoittamaan "jumittunutta" tilannetta kuten sellaista, jossa kiistelevät osapuolet eivät liikahda omista kannoistaan. Tällöin ei kyse yleensä ole mitenkään tasapeliin verrattavasta tilanteesta, vaan olotilasta, josta aikanaan siirrytään toiseen, esimerkiksi uusiin neuvotteluihin myönnytysten jälkeen. pauna eräs \anglosaksinen\ painomitta Noin 454 grammaa; tarkkaan ottaen \massa\n eikä painon yksikkö. Tunnus: lb. Englanniksi pound. Suomen kielessä käytetään myös nimitystä "naula". Sana "pauna" on tullut englannin sanasta amerikansuomen kautta. paviljonki näyttelyrakennus etenkin \messu\illa; puistomaja pedaali soittimen poljin tai jalkio pedagogi opettaja, kasvattaja pedagogia kasvatusoppi, kasvatustaito pedagogiikka kasvatusoppi pedagoginen opetuksellisesti hyvä; kasvatusopillinen pedantti saivartelija, pikkuasioihin puuttuja, koulumestarimainen pedanttinen saivarteleva pederasti \pederastia\n harjoittaja pederastia miesten \homoseksuaalisuus(homoseksuaalinen)\, varsinkin sellainen, jossa toinen osapuoli on aikuinen ja toinen poika; suuntautuminen sellaiseen, "poikarakkaus" pediatri lastenlääkäri pediatria lastentautioppi pedikyristi jalkojenhoitaja pedikyyri (ammattimainen) jalkojenhoito pedofilia sukupuolivietin kohdistuminen lapsiin pedofiili henkilö, jonka sukupuolivietti kohdistuu lapsiin Sanalla on voimakkaan kielteinen sisältö pedofiilien tekemien lapsenraiskausten ja murhien takia peer review [piö(r) rivjuu] vertaisarviointi, saman alan asiantuntijoiden suorittama arviointi Usein erityisesti tieteellisestä arvioinnista (vrt. \referee\) mutta myös yleisemmin. pegasos "runoratsu" (runollisen lennokkuuden vertauskuvana) pehtori maatilan työnjohtaja Virallinen kirjoitusasu on ns. !OLI-säännön mukainen. Koska sana itsessään on vanhahtava, se esiintyy usein muodossa "pehtoori". pejoratiivinen väheksyvä, halveksiva pelargoni eräitä kasveja Suku Pelargonium. Suosittuja koristekasveja. Nimestä on käytetty myös muoto pelargonia, mutta se ei ole koskaan ollut virallinen. Selvästi arkikielisiä asuja ovat pelakuuni ja pelakuu. peleriini hartiaviitta, lyhyt naisten (turkis)viitta; (aiemmin myös) ajurinkaulus Sana esiintyy usein myös asussa "pelleriini", joka on Kielitoimiston sanakirjassa jopa päähakusanana. Muissa kielissä sanassa on kuitenkin yleensä vain yksi l. pelletti melko irtonaisesta aineesta (esim. sahanpurusta tai kuivaruuasta) kokoon puristamalla tehty pienehkö kappale Sanaa käytetään usein nimen omaan polttoaineeksi tehdyistä pelleteistä mutta myös esimerkiksi lemmikkien ruokavalmisteista. Vrt. \briketti\. penaali kynäkotelo pendeli heiluri pendelöidä sukkuloida, liikkua kahden paikan välillä, etenkin kodin ja työpaikan välillä (julkisilla kulkuneuvoilla); olla heiluriliikkeessä peneplaani laaja, loivasti kumpuileva puolitasanko penetraatio (tuotteen tms.) leviäminen, yleistyminen markkinoilla; levinneisyys, yleisyys; siittimen työntäminen emättimeen; sisään tunkeutuminen Alkuperäinen yleismerkitys '(sisään) tunkeutuminen' on nykyisin harvinainen. Seksuaalinen merkitys on vanha mutta erikoiskieleen rajoittunut. Leviämistä, "markkinoille tunkeutumista" tarkoittava merkitys on uusin ja johtuu englannin vaikutuksesta. penetroida tunkeutua, suorittaa \penetraatio\ penis [penis t. peenis] siitin Alkujaan !LAT, mistä johtuu pitkävokaalinen ääntämys, joka on nykyisin harvinainen. penisilliini [penisiliini t. penisilliini] eräs yleisesti käytetty \antibiootti\, oikeastaan ryhmä niitä Sanan asusta ks. !SS. pennalismi samanarvoiseen kohdistuva kiusaaminen (etenkin kouluissa ja asevoimissa) penny [penni t. peni] Ison-Britannian vaihtoraha, alkujaan 1/240 \punta\a, v:sta 1971 alkaen 1/100 puntaa pensionaatti täysihoitola; sisäoppilaitos penta- viisi- pentagoni viisikulmio pentagrammi viisikanta, viisisakarainen tähtimäinen kuvio Pentagrammilla on ollut monenlaisia merkityksiä eri uskonnoissa ja opeissa. pentametri "viisimitta", runomitta, jossa on kuusi (!) säettä pentateukki Raamatun Mooseksen kirjoista \teologia\ssa käytetty nimitys, \toora\ peperoni [peperooni] eräänlaisia vihreitä maustepaprikoita; \pepperoni\ Myös asussa \peperoni\. pepperoni [pepperooni] eräs salamityyppisten makkaroiden tyyppi Myös asussa \peperoni\, vaikka sillä on myös muu merkitys (Kielitoimiston sanakirja hyväksyy tämän). pepsiini mahanesteessä oleva ruuansulatus\entsyymi\ per kautta, kohden (latinan \prepositio\); kirjanpidossa: \debet\ !LAT. Esiintyy alkujaan vain latinankielisissä ilmaisuissa, esimerkiksi "per capita" 'henkeä kohti'. per se [per see] itsessään, erikseen tarkasteltuna Ilmaisu on !LAT. Se on suomessa melko harvinainen sattuneesta syystä, esimerkiksi englannissa tavallisempi. perenna monivuotinen (koriste)kasvi perestroika Neuvostoliitossa v:sta 1985 Mihail Gorbatšovin kaudella harjoitettu taloudellinen uudistus\politiikka\ Sananmukaisesti "uudelleenrakentaminen". Sanalla tarkoitettiin talouden uudistamista; vrt. \glasnost\. Ks. kuvausta Reaalisosialismin romahdus. perfekti verbien aikamuoto, jonka merkitys riippuu kielestä; täydellinen Suomen kieliopissa perfektiksi kutsutaan sellaisia muotoja kuin "on tehnyt". Muiden kielten kieliopeissa perfekti tarkoittaa usein puhtaammin menneeseen aikaan kuuluvaa tekemistä tai olemista, nimenomaan päättynyttä, loppuun suoritettua. - Merkitys 'täydellinen' on nykyisin harvinainen. perfektionismi täydellisyyden tavoittelu !ISMI perforaatio \perforointi(perforoida)\, lävistys, rei'itys; perforoituminen, puhkeaminen; puhkeama perforaattori lävistyskone, rei'itin performance [performanse t. pöfóomöns] = \performanssi\ performanssi esitys, suoritus, varsinkin julkinen \improvisoitu(improvisoida)\ taiteelliseksi tarkoitettu esitys performatiivi kielellinen ilmaus, jonka sanominen itsessään suorittaa merkityksellisen teon yhteisöllisten \konventio\iden mukaisesti Esimerkiksi lause "Lupaan tulla huomenna" merkitsee lupauksen tekemistä eikä ole vain toteava. perforoida lävistää, rei'ittää, puhkaista perfuusio läpivalutus; läpivaluminen pergamentti kirjoituspohjaksi valmistettu nahka; voipaperi pergola lehtimaja Ristikkäisten rimojen kannattamien köynnösten peittämä tila, esimerkiksi oleskelutila tai käytävä. perifeerinen \periferia\an kuuluva; toisarvoinen periferia syrjäseutu, laita-alue perifraasi kiertoilmaus perifrastinen sanaliitolla ilmaistava; \perifraasi\a käyttävä t. koskeva Kieliopissa perifrastinen muoto tarkoittaa taivutusmuodon tapaista sanaliittoa, esim. suomen perifrastinen \futuuri\ "tulen tekemään". perinataali [peri-nataali] syntymän aikoihin tapahtuva Ennen syntymää, syntymän aikana tai pian syntymän jälkeen tapahtuva. Myös asussa "perinataalinen". perineum väliliha periodi (ajan)jakso, kausi; (musiikissa) lauseke periodinen jaksoittainen periskooppi laite, jolla voi tehdä näköhavaintoja pysyen itse näkymättömissä Tavallisimmin: sukellusveneen laite, joka nostetaan ylös vedenpinnan yläpuolelle. peristaltiikka \peristalttiset(peristalttinen)\ liikkeet peristalttinen aaltomaisesti putkimaisessa elimessä sen seinämien supistelun takia etenevä (liike) Tunnetuin on suoliston peristalttinen liike, joka kuljettaa ruokasulaa eteenpäin. perkussio lyömäsoitin(ryhmä); koputtelu (lääketieteessä tutkintamenetelmänä) perkussionisti lyömasoittimen soittaja, lyömäsoittaja permanentti kestokampaus; pysyvä, kiinteä; (urheilukielessä:) joukkueen vakiokokoonpano permeabiliteetti läpäisevyys; \magneetti\vuon tiheyden ja magneettikentän voimakkuuden suhde permissiivinen salliva, hyväksyvä, suvaitseva permissio lupa, salliminen permutaatio uuteen järjestykseen asettaminen, järjestyksen muutos; yksi monista vaihtoehtoisista järjestyksistä permutoida suorittaa \permutaatio\ pernisiöösi pahanlaatuinen Esiintyy lähinnä ilmauksessa "pernisiöösi anemia", joka tarkoittaa B12-vitamiinin puutteesta johtuvaa \anemia\a. perpendikulaarinen pystysuora, kohtisuora perpetuum mobile [perpetuum moobile t. perpétu'um moobile] ikiliikkuja Ilmaisu on periaatteessa !LAT ja tarkoittaa laitetta, joka kerran käyntiin pantuna ainakin pysyy toiminnassa jatkuvasti ilman ulkoista voimanlähdettä. Ikiliikkujaa ei todellisuudessa voida rakentaa, ja siksi "ikiliikkujan keksiminen" on haaveellisuuden ja hyödyttömän puuhastelun vertauskuva. persentiili prosenttipiste Tilastotieteessä p:s persentiili eli prosenttipiste eli sadannespiste on sellainen havaintoarvo, että p prosenttia kaikista havaintoarvoista on sitä pienempiä tai yhtäsuuria kuin se. perseptio havainto, aistimus perseveraatio toiminnan jatkaminen tai toistaminen ilman havaittavissa olevaa syytä persistenssi toiminnan tai ilmiön jatkuminen, vaikka sen aiheuttanut asia on lakannut vaikuttamsta tai se kohtaa esteitä Esiintyy mm. sekä \psykologia\n että \datatekniikan(datatekniikka)\ terminä. persistentti sellainen, jolla on \persistenssi\, lakkaamaton; itsepintainen, sitkeä persona non grata [persoona non graatta t. persóona noon graata] ei-toivottu henkilö, epämieluisa, epäsuosiossa oleva ihminen Periaatteessa !LAT. Alkujaan \diplomatia\n termi: ei-toivotuksi ilmoittaminen on kaunisteleva ilmaisu karkottamiselle. personaali henkilökunta (vanhahtavana tai leikillisenä sanana) personaaliunioni valtioiden välinen yhteys, joka perustuu vain siihen, että niillä on yhteinen hallitsija personal trainer [pəəsənəl treinə(r)] henkilökohtainen valmentaja (etenkin kuntosaliharjoittelussa) personalisoida = \personoida\ personifikaatio \personointi(personoida)\ (merkityksessä 'persoonalliseksi kuvitteleminen'); \personoituma\ personifioida = \personoida\ (merkityksessä 'kuvitella persoonalliseksi') personoida henkilökohtaistaa, yksilöllistää; olennoida, kuvitella tai kuvata elottomia olioita tai ilmiöitä \persoonallisiksi(persoonallinen)\, persoonallistaa Vanhemmassa merkityksessä (esim. "ukkosen personointi") sana tarkoittaa 'kuvitella elolliseksi olennoksi, henkilöidä, elollistaa'. Tämä on ainoa merkitys, jonka Suomen kielen perussanakirja tuntee. Sana "personifioida" sopii yksikäsitteisyyttään tähän tarkoitukseen paremmin. Uudempi, tekninen merkitys tarkoittaa tuotteen tai palvelun tekemistä jonkun yksilön käyttöön varatuksi tai sopivaksi, vaikkapa kuvaruudun taustakuvan muuttamista mieltymysten mukaiseksi tai yrityksen käyntikorttimallin käyttöä eri ihmisten käyntikorttien tekemiseen kirjoittamalla heidän tietonsa valmiiseen pohjaan. Pohjana on englannin sana personalize. Merkitykseen sopisi paremmin "yksilöllistää", jota sanaa jossain määrin käytetäänkin, tai "henkilökohtaistaa". Jopa "personalisoida" on parempi kuin "personoida", koska ei synny samassa määrin väärinkäsityksiä. personoituma olio tai ilmiö \personoituna(personoida)\, henkilöitymä, ruumiillistuma persoona ihminen (tai muu tietoinen olento) yksilönä, henkilö; muihin vaikutuksen tekevä henkilö; tekijä (kieliopin käsitteenä) Sana voi tarkoittaa yksilöä yleensä \psykologia\n käsitteenä, tietoisena ihmisyksilönä, mutta myös erityisesti ihmistä, joka ominaisuuksillaan ja usein omituisuuksillaankin tekee vaikutuksen muihin ("suuri persoona", "melkoinen persoona"). Kieliopissa "persoona" viittaa muun muassa \verbi\en taivutuksen muotoihin, esim. "syön" on yksikön 1. persoonan muoto, "syöt" on 2. persoonan muoto ja "syö" 3. persoonan muoto. Lisäksi voidaan puhua 4. persoonasta (esim. "syödään"), ks. \passiivi\. Kristillisessä \teologia\ssa "persoona" on ns. kolminaisuusoppiin liittyvä käsite: Jumalan persoonat ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki. persoonallinen yksilöllinen, yksilölle ominainen, omakohtainen, \persoona\an kuuluva; erikoinen, omintakeinen persoonallisuus yksilöllinen olemus; \persoona\; henkilöllisyys perspektiivi näkökulma, katsantokanta (yl. kuvaannollisesti); se ilmiö, että kohteiden näkyvä koko riippuu niiden etäisyydestä; tämän ilmiön huomioon ottaminen kuvataiteessa Sana "perspektiivi" voi viitata siihen ilmiöön, että kaukana olevat esineet näyttävät pienemmiltä. Tavallisemmin tarkoitetaan tämän tosiasian huomioon ottamista kuvataiteessa niin, että kaksiulotteiselle pinnalle luodaan kolmiulotteinen tai ainakin todenmukainen vaikutelma. Arkikielessä sana on ruvennut tarkoittamaan väljästi tapaa katsoa asioita, siis näkökulmaa kuvaannollisesti. Usein yhdyssanoissa; esim. "sammakkoperspektiivi" viittaa asioiden katsomiseen kuvaannollisesti sanoen alhaalta, yksityiskohdista, kokonaisuutta hahmottamatta. perspiraatio hikoilu pertinenssi tarpeisto; tarpeistoesine pertinentti asiaankuuluva perturbaatio häiriö peruukki tekotukka, irtotukka perversio luonnonvastaisuus, kieroontuneisuus (etenkin \seksuaalisuuden(seksuaalinen)\ alalla) perverssi luonnonvastainen, luonnoton, kieroutunut (etenkin \seksuaalisuuden(seksuaalinen)\ alalla) pervertikko \perverssi\ ihminen, "pervo" pessaari ehkäisyvälineenä käytetty emätinrengas, emätinkalvo pessimismi kielteinen asenne tulevaisuuteen, toivottomuus; synkkä maailmankatsomus Alkujaan "pessimismi" on tarkoittanut elämänkatsomuksen, koko elämänasenteen synkkyyttä, mutta yleisesti se viittaa vain jotakin aihetta tai asiaa koskevaan kielteiseen ennakkoasenteeseen: ei siitä mitään tule. !ISMI peta- !SI-järjestelmän etuliite, joka vastaa tuhannella \biljoona\lla kertomista eli kerrointa 1015, tunnus P petankki ranskalaisperäinen kuulapeli, jossa yritetään osua mahdollisimman lähelle pientä maalipalloa Aiemmin ranskan mukaisessa asussa pétanque. petiitti eräs pieni kirjasinkoko; sillä esitetty teksti; yleisesti pienellä esitetty teksti Petiitti on varsinaisesti koko 1/9 tuumaa eli noin 2,82 mm (8 \typografista(typografinen)\ pistettä) mutta yleiskielessä myös yleisemmin "pientä pränttiä". Ilmaisua "petiitillä painettu" käytetään myös kuvaannollisesti tarkoittamaan vähämerkityksisenä pidettyä. petomaani pierutaiteilija petrimalja kannellinen malja, jota käytetään \mikrobi\en viljelyyn Aiemmin myös asussa "petrinmalja". petro- kivi-, kallio- petroli polttoöljy, paloöljy Puhekielessä yleisesti "petrooli". Virallinen kirjoitusasu on ns. !OLI-säännön mukainen. petrologia kivitiede Kiviä tutkiva \geologia\n haara. !LOGIA petting \seksuaalinen\ kanssakäyminen, joka sisältää hyväilyjä, kiihotusta ja ehkä \orgasmi\nkin mutta ei yhdyntää phishing [fišiŋ] eräs huijauksen muoto Internetissä, tietokalastelu Perustuu yleensä siihen, että käyttäjille lähetetään esim. pankin nimissä \meili\viestejä, joissa heitä kehotetaan käymään verkkosivulla ja antamaan käyttäjätietoja. Huijari "kalastaa" nämä tiedot itselleen ja käyttää niitä esim. rahan siirtämiseen tileiltä. piaffi hevosen ravikäynti paikallaan pysyen pianissimo [pianissimo t. pianíssimo] hyvin hiljaa (esitettävä sävellys) Periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. piano [piano (t. piáano)] eräs kosketinsoitin (vasarakoneistollinen, tavallisesti pystykielinen); hiljaa (esitettävä sävellys) Vrt. \flyygeli\. Sana esiintyy usein virheellisessä muodossa "pieno"; kyseessä on \hyperkorrekti\smi, joka johtuu siitä, että useissa puhutuissa kielimuodoissa yleiskielen ie:n tilalla on ia tai iä (esim. "hiano", "piäni"). Sana "piano" on peräisin italiasta, ja siihen kuuluu a. Alkujaan \sitaattilaina\ italiasta, ja esittämismerkintä "piano" voi myös ääntyä italian mukaan [piáano]. Tämän merkityksen osalta vrt. \pianissimo\. piazza [piatsa t. piátsa] tori, aukio piccolo = \pikkolo\ picnic = \piknikki\ pidgin [pidžin t. pidšin t. pidsin] eri kieliä puhuvien väliseen viestintään kehittynyt kieli, joka perustuu jonkin kielen kieliopillisesti yksinkertaistettuun muotoon ja jota kukaan ei puhu äidinkielenään Joskus myös kirjoitusasussa pidžin. Sanaa käytetään myös väheksyvässä merkityksessä esimerkiksi siitä, miten muut puhuvat englantia ("pidgin-englanti"). Vrt. \kreoli\. pieteetti kunnioitus, arvonanto (esim. vanhoja esineitä kohtaan) pieti (korttipelissä) luvatusta määrästä tikkejä puuttuva tikki, alitikki Taivutus pieti : pietin. Kuvaannollisesti merkityksessä 'virhe, erehdys', esim. "Se oli kallis pieti". pietismi eräiden kristillisten herätysliikkeiden muotojen nimitys Alkujaan sana tarkoitti Saksassa 1600- ja 1700-luvulla syntynyttä liikettä. Suomessa sitä on käytetty erityisesti herännäisyydestä (körttiläisyydestä). !ISMI pietso- puristus-, paine-, jännitys- Lähinnä sanassa "pietsosähköinen", joka viittaa sähköisyyteen, jota \mekaaninen\ jännitys aiheuttaa joihinkin kiteisiin. pigmentti väriaine, erityisesti elävissä soluissa esiintyvä pii kreikan aakkoston kirjain, Ππ; sillä merkitty vakio: ympyrän kehän ja säteen suhde, noin 3,14 Isoa piitä käytetään \matematiikassa(matematiikka)\ mm. \tulo\n symbolina. - Ainetta tarkoittava sana "pii" on eri alkuperää, vanha omaperäinen sana, joka alkujaan tarkoitti hammasta. piisami eräs jyrsijä, Ondatha zibethica Aiempaa, selvästi vanhahtavaa kirjoitusasua "biisami" käytetään vielä jonkin verran, osasyynä ehkä sekaantuminen sanaan "biisoni". piispa kristillisessä kirkossa pappi, joka on erityisessä korkeassa virassa Yleensä piispa johtaa tiettyä kirkollista aluetta, hiippakuntaa. pikantti (erikoisuudellaan) piristävä, huomiota herättävä; virkistävän kirpeä Sanaa käytetään sekä ruuan mausta ("pikantti aromi") että väljemmin, ja merkitys on paljolti muuttunut kirpeydestä kiinnostavan, erikoisen suuntaan. pikareskiromaani veijariromaani pikee eräs vakopintainen kangas, tavallisesti puuvillaa pikkelssi etikkainen ja mausteinen, yleensä vihreä sekavihannessalaatti Aiemmin asussa "pikkelsi". pikkelöidä tehdä \pikkelssi\ pikkolo hotellipoika; pieni huilu; viinien pieni pullokoko (2 dl) piknik eväsretki, luontoon tehtävä retki, jossa on eväät mukana Myös muodossa "piknikki". piko- \biljoona\sosa- (SI-järjestelmän etuliite, vastaa kerrointa 10-12, tunnus: p) pikseli kuvapiste Pieni kuva-alkio, jollaisista tietokoneen näytössä näkyvä sisältö (myös teksti) koostuu. Myös vastaava alkio paperitulostuksessa, jossa kuitenkin pikselikoko on yleensä paljon pienempi kuin kuvaruudulla. pikselöidä rakeistaa, sumentaa yhdistelemällä pikseleitä lohkoiksi; tehdä (suurentamalla) pikseleistä selvästi erottuvia Ensimmäinen merkitys on paljon tavallisempi. Nämä merkitykset ovat lähes vastakkaisia, joten sanaa ei juuri kannata käyttää. Edelleenjohdoksia: pikselöityä, pikselöinti, pikselöityminen. piktogrammi kuvamerkki, kuva\symboli\, jolla on erityinen sovittu merkitys Toisin kuin \ideogrammi\, piktogrammi jotenkin muistuttaa kuvaamaansa asiaa vaikka voi olla hyvin pelkistetty ja tyylitelty, esim. tunnettu pyörätuolimerkki. Harvinaisempi \synonyymi\: piktografi. Vrt. \emoji\. pilari kulmikas pystytuki pilasteri seinän \pilari\mainen ulkonema piletti pääsylippu; matkalippu Vanhentunut sana, nykyisin leikillisesti käytetty. pilleri nieltävä pallomainen lääkevalmiste; (arkik.:) nieltävä lääkevalmiste, huume tms. Vrt. \tabletti\. pilotoida tehdä \pilotti\toteutus pilotti kokeileva, uraauurtava jonkin ajatuksen toteutus, edelläkävijätoteutus; TV-sarjan tms. erityinen aloitusjakso; lentokoneen (tai avaruusaluksen) ohjaaja, lentäjä Lentäjämerkitys on vanhin, ja kuvaannollisempi käyttö on esiintynyt aluksi yhdyssanoissa (pilottitoteutus, pilottijakso). Pilottijaksolle on ominaista, että se esittelee sarjan perustilanteen ja päähenkilöt tai kuvaa tapahtumat, jotka johtivat sarjassa kuvattavaan tilanteeseen; yleensä pilottijakso on tavallisia jaksoja pitempi. Tieteessä pilottitutkimus tarkoittaa esitutkimusta, jossa mm. selvitetään tutkimusmenetelmän toimivuutta. pilsneri (usein väheksyvästi:) mieto olut; eräs vaalea oluttyyppi Jostakin syystä oluttyypin nimitys "Pilsener" ('Pilsenin [olut]') kehittyi arkisuomessa tarkoittamaan alkoholipitoisuudeltaan mietoa olutta, ykkösolutta (I veroluokan olutta). Toisaalta olutharrastajat ovat ruvenneet taas käyttämään sanaa alkuperäisessä merkityksessä. pineaalinen käpymäinen, käpy-; käpylisäke- pinkki eräs väri, "vaaleanpunainen" Suomen kielessä ei ole ollut pinkille omaa nimeä, joten englannin sanasta "pink" on lainattu sille nimitys. Tämä sana koetaan kuitenkin usein vielä sävyltään hiukan arkiseksi, kirjakieleen sopimattomaksi. Usein käytetään edelleen sanaa "vaaleanpunainen", vaikka se ei kovin hyvin kerrokaan, mistä on kyse. Vrt. \roosa\. pin-koodi tunnusluku (eräissä teknisissä järjestelmissä) Käytössä esim. matkapuhelimissa ja pankkiautomaateissa. Myös kirjoitusasussa "PIN-koodi". Myös nimityksiä "pin-luku" ja "pin-tunnus" käytetään. Johtuu sanoista Personal Identification Number 'henkilökohtainen tunnusluku'. pinsetit atulat, pienet pihdit pinssi (pieni) rintamerkki pintti \anglosaksinen\ tilavuusmitta, noin puoli litraa Myös alkuperäisessä englannin mukaisessa muodossa "pint". Käytössä on useita erilaisia pinttejä; nestemittana brittipintti on 0,568 litraa, amerikkalainen pintti 0,473 litraa. pin-up [pin-ap] (vähäpukeista) nuorta naista esittävä kansikuva Alkujaan sana viittaa (seinälle) kiinnittämiseen, siihen, että miehet kiinnittivät tällaisia kuvia seiniin. Myös asussa "pinup". pinyin [pinjin] kiinan kielen nykyisin yleisin \transkriptio\menetelmä pioneeri tienraivaaja, edelläkävijä; \teknisten(tekninen)\ erikoisjoukkojen sotilas; \kommunistisen(kommunismi)\ nuorisoliikkeen jäsen pipetti tiputin, tiputusputki Myös sanaa "pipettori" käytetään joskus. piplia Raamattu, \biblia\ piraatti tekijänoikeutta tms. loukaten valmistettu ohjelma, äänite tai muu teos; merirosvo; vanhanaikainen käsityölaukku Tietokoneohjelmia, äänilevyjä ja muita tuotteita, jotka on valmistettu tekijänoikeutta tai muuta \immateriaalioikeutta(immateriaalinen)\ loukaten, ruvettiin kutsumaan "piraattituotteiksi", "piraattikopioiksi" yms. koska niiden tekijät haluttiin leimata (meri)rosvoihin rinnastettaviksi. Taustalla siis on ajatus, että immateriaalioikeuksien loukkaaminen on eräänlaista varkautta. Myöhemmin alkuosa "piraatti" lohkesi erilleen itse tuotteita tarkoittamaan. Sana "piraattihousut" tarkoittaa polven alapuolelle ulottuvia kapealahkeisia naisten housuja (ajatuksena se, että merirosvot käyttivät sentapaisia). piratismi \piraatti\tuotteiden valmistus ja myynti; merirosvous piruetti ympäripyörähdys (taitoluistelussa, kouluratsastuksessa, baletissa ym.) pisoaari [pisuaari t. pisoaari] = \pisuaari\ pisuaari miesten käymälä, jossa on virtsaamisallas, mutta ei wc-istuinta; virtsaamisallas, \urinaali\ Vaihtelu o:n ja u:n välillä johtuu siitä, että ruotsissa kirjoitetaan o ja äännetään (lähinnä) u. Nykyisin u sallitaan kirjoituksessakin. Ks. !KIRJ Kielitoimiston sanakirjan mukaan sanalla on vain 1. merkitys. pistooli yhden käden ampuma-ase pita Lähi-idästä peräisin oleva leipätyyppi Ohut vaalea leipä, jota Suomessa käytetään varsinkin halkaistuna ja täytettynä. pitaali = \lepra\ pitaalinen pitaalia eli \lepra\a sairastava; saastainen, syrjitty pitsa italialaisperäinen uunissa paistettava ruoka, jossa ohuen leipämäisen pohjan päällä on juustoa, tomaattikastiketta ja yleensä jotain muutakin päällystettä Sana oli italian mukaisessa kirjoitusasussa "pizza", siis periaatteessa \sitaattilaina\na, pitkään sen jälkeen, kun niin sanasta kuin ruuastakin oli tullut osa suomalaista arkea. Asu "pitsa", jota kielitoimisto on suosittanut jo v. 1979, on yleistynyt 1990-luvulta alkaen, kun Helsingin Sanomat rupesi käyttämään sitä. pitseria \pitsa\ravintola, pitsapaikka, ruokala, jossa pitsoilla on keskeinen asema ruokalistassa pittoreski maalauksellinen, kiehtova pivot napa, keskipiste; tappi, kiertymisen keskipiste; avainasemassa oleva pelaaja tms.; keskeinen, olennainen tieto Tietotekniikassa pivot-taulukko on kooste, johon on koottu laajan taulukon tai tietokannan osan keskeiset tai kiinnostavat tiedot esimerkiksi tunnuslukuina. pizza [pitsa] = \pitsa\ pizzeria [pitseria] = \pitseria\ pizzicato [pitsikaatto t. pitsikáato] sormilla näppäillen Musiikkitermi, jousisoittimista puhuttaessa. Periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta. placebo [plasebo t. plakéeboo] = \plasebo\ plagiaatti \plagioimalla(plagioida)\ tehty teos plagiaattori \plagioija(plagioida)\ plagioida käyttää toisen kirjallista tai taiteellista teosta tai ideoita oman teoksensa osana, kuin omanaan Puhutaan myös kirjallisesta (tai taiteellisesta) "varkaudesta", mutta omaisuusrikoksesta ei tietenkään ole kyse. Plagiointi on erotettava asianmukaisesta lainauksen (sitaatin) käytöstä, johon mm. kuuluu lähdeviite. Plagioinnissa käytetään toisen teosta sellaisenaan tai pinnallisesti muunneltuna taikka esitetään toisen ajatuksia omina, alkuperää ilmoittamatta. Puhutaan myös esimerkiksi "tyylin plagioinnista", mutta siinä on kyse eri asiasta, eikä tyylin jäljittelyä yleensä pidetä \moraalisesti(moraalinen)\ tuomittavana saati laittomana. plakaatti juliste, julkinen tiedonanto plaketti tavallisesti neliskulmainen, valettu tai lyöty levyke planeetta kiertotähti, iso Aurinkoa tai muuta tähteä kiertävä taivaankappale Planeetaksi ei kuitenkaan kutsuta tähteä (edes sammunutta), vaikka se kiertäisi toista tähteä. Vuonna IAU muutti 2006 planeetan määritelmää niin, että planeetan tulee olla niin iso, että se on oman painovoimansa vaikutuksesta pallonmuotoinen, ja lisäksi sen tulee "hallita" omaa kiertorataansa. Tämän takia Pluto pudotettiin pois planeettojen joukosta. Vrt. \planetoidi\, \meteoroidi\, \satelliitti\. planetaario rakennelma tähtitaivaan ilmiöiden havainnollista esittämistä varten planetoidi pikku\planeetta\, planeettaa pienempi keskustähteä kiertävä kappale plankton veden pintakerroksissa ajelehtivat pienet eliöt, keijusto plantaasi tropiikin suurviljelmä !SH: plantaashi tai plantaaši. plasebo näennäislääke, lumelääke Aine, jolle ei ole osoitettavissa olevaa aineellista vaikutustapaa mutta joka saattaa toimia lääkkeen tavoin, koska potilas uskoo sen lääkkeeksi. Puhuttaessa "plasebovaikutuksesta" tarkoitetaan yleensä sitä, että usko aineen lääkeominaisuuksiin vaikuttaa aivan sen todellisista ominaisuuksista riippumatta. Alkujaan "placebo" tarkoittaa 'miellytän'. Sanaa saatetaan käyttää \sitaattilaina\na, mutta tavallista on, että vaikka sana kirjoitettaisiin "placebo", se lausutaan "plasebo" eikä latinanmukaisesti. plasma verineste; aineen olomuoto, jossa \atomi\t ovat \ionisoituneita(ionisoida)\; (solun) alkulima plasmaekspanderi plasmanlisääjä Urheilijalle suoneen annettava neste, joka lisää plasman eli verinesteen määrää esim. \hemoglobiini\arvon laskemiseksi tai nestetasapainon korjaamiseksi. Luokitellaan \doping\iksi. plastiikka muovausleikkaus; muovailu, kuvanveisto; sulava liikehdintä; ruumiinhallinnan taito Yleisesti sana tarkoittaa muovaamista, muokkaamista. Yleiskielessä se tavallisimmin esiintyy yhdyssanassa "plastiikka\kirurgia\". plastikki muovi Sana "plastikki" on vanhentunut ja nykyisin siksi joskus leikillisesti käytetty. plastinen \plastiikka\an kuuluva Muovailtava, muovautuva, taipuisa; muovaava, muovaus-; veistoksellinen; sulava-, kaunisliikkeinen. platform [platform t. plätfoom] (\datatekniikassa(datatekniikka)\) alusta, perusta Laitteisto, ohjelmisto tai niiden yhdistelmä, joka tarjoaa toimintaympäristön datateknisille toiminnoille, esimerkiksi sovellusohjelmille. Voidaan esimerkiksi puhua "Windows-platformilla" toimivista ohjelmista, kun tarkoitetaan ohjelmia, joita voidaan käyttää tietokoneissa, joissa on jokin Microsoft Windows -käyttöjärjestelmänä. Sana "platform" kuuluu lähinnä alan puhekieleen; kirjoitetussa kielessä "alusta" on tavallisempi. platina eräs jalometalleihin kuuluva alkuaine, kemiallinen merkki Pt platoninen henkinen, epäaistillinen, pyyteetön; Platonin filosofian mukainen Tavallisimmin sanaliitossa "platoninen rakkaus" tai "platoninen suhde", jolla käytännössä tarkoitetaan yleensä miehen ja naisen läheistä suhdetta, johon ei sisälly sukupuolisuhdetta. platonismi Platonin \filosofia\; Platonin perustama filosofian suunta; ihanteita korostava filosofia t. elämänasenne !ISMI playboy [pleiboi] rikas, työtä tekemätön, "menevää" elämää viettävä henkilö Sana viittaa yleensä nuoreen miespuoliseen ihmiseen, joka liikkuu seurapiireissä. Sanaa käytetään usein paheksuvassa ja usein kadehtivassa mielessä. Joskus on käytetty tai ainakin ehdotettu suomenkielistä vastinetta "rattopoika". playoff {pleiof] pudotuspeli(t) Joukkueurheilun pelimuoto, jossa hävinnyt joukkue putoaa jatkosta. Myös: play off, playoffit, playoffs, playoffsit jne. plebeiji muinaisen Rooman alempaan kansanluokkaan kuuluva; sivistymätön ihminen; moukka pleenum(i) täysistunto, yhteisistunto pleistoseeni eräs geologinen kausi, alkoi n. 1,81 milj. vuotta sitten, päättyi n. 10 000 vuotta sitten pleksilasi eräs akryylimuovi; siitä valmistettu, yleensä läpinäkyvä pinta Arkikielessä yleensä lyhenteenä muodossa "pleksi". plektra pieni luu- tai muovilevy, jota käytetään kitaran tai muun soittimen näppäilyyn pleonasmi samaa tarkoittavien sanojen (turha) käyttö, liikasanainen Vrt. \tautologia\. Yleensä "pleonasmi" tarkoittaa yhden tai muutaman ylimääräisen sanan tarpeettomana pidettyä käyttöä, kun taas "tautologia" voi tarkoittaa esimerkiksi kokonaista lausetta, joka sanoo aivan kuin sitä edeltävä lause. Sanaa "\redundanssi\" tarkoitetaan varsinkin teknisissä yhteyksissä ja myös tarpeelliseksi koetusta asiantoistosta. pleonastinen \pleonasmi\a sisältävä plombi hampaantäyte; lyijy\sinetti\ pluraali monikko (kieliopissa) plurale tantum [pluraale tantum t. pluráale tantum] vain monikossa (esiintyvä sana), esim. suomessa "häät" Ilmaisu on \sitaattilaina\ \latina\sta, ja se esiintyy tavallisimmin sellaisissa yhteyksissä kuin "plurale tantum -sana". pluralismi moniarvoisuus, erilaisten arvomaailmojen rinnakkaisuus, suvaitsevaisuus; \filosofia\ssa käsitys, että on useita perusolioita, moneusoppi Moniarvoisuuden merkityksessä sana voi tarkoittaa sitä, että yhteiskunnassa on eri ihmisillä ja ryhmillä erilaisia arvomaailmoja, mutta tavallisimmin tarkoitetaan sellaisen tilanteen hyväksyvää (yksilön tai yhteisön) asennetta. !ISMI pluripotentti lähes kaikkikykyinen Kantasolu on totipotentti, jos se voi erilaistua minkä tahansa tyyppiseksi kyseisen eliölajin aikuisen yksilön soluksi (mutta ei sikiökalvon soluksi). Vrt. termeihin \multipotentti\ ja \totipotentti\. plus ynnä; plusmerkki, ynnämerkki, \plussa\ plussa ynnämerkki ("+"); ylimääräinen lisä (etenkin arvostuksessa tms.) Sana on plusmerkkiä tarkoittaessaan lievästi arkinen. pluskvamperfekti verbin aikaluokka, suomessa sellainen kuin "oli tehnyt" Ilmaisee, että tekemisen tai tapahtumisen ajankohta oli ennen jotakin ajankohtaa, johon lauseyhteys viittaa. Lisäksi asioita tarkastellaan kyseisen viiteajankohdan tilanteesta. Vertaa seuraavia: "hän hankki paljon varusteita, ennen kuin rupesi pakkaamaan" ja "hän oli hankkinut paljon varusteita, ennen kuin rupesi pakkaamaan". Vrt. \perfekti\. plutokratia rikkaiden valta, rahavalta plutoninen syvällä maankuoressa syntynyt (kivilaji); (\astrologia\ssa:) Pluto-planeetan vaikutuksesta muotoutunut (ihmistyyppi) plutonismi käsitys, jonka mukaan suurin osa kivilajeista on syntynyt \magma\sta plutonium eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki Pu Käytetään mm. ydinvoimaloiden polttoaineen ja atomipommien valmistamiseen. plyysi nukkapintainen kangas Joskus muodossa "plyyssi". !SH: plyyshi tai plyyši. pneumaattinen paineilmalla toimiva; hengellinen pneumatiikka paineilman hyväksikäyttöön perustuva \tekniikka\; oppi hengistä; oppi Pyhästä Hengestä pneumato- hengitys-; henki-; ilma-, kaasu- pneumo- keuhko-, hengitys- pneumokokki eräs \bakteeri\, joka aiheuttaa mm. keuhkokuumetta pneumonia keuhkokuume podium koroke; antiikin teatterin tai sirkuksen katsomon alin rivi; teatterin näyttämö Nykyisin tavallisimmin: urheilukilpailun palkintokoroke. Myös esim. puhujankoroke, musiikkiesityksen johtajan tai solistin koroke taikka roomalaisen temppelin t. alttarin korostettu jalusta. poeetta runoilija poeettinen runollinen poesia runous poeta laureatus [poeetta laureaattus t. poéeta laureáatus] (laakeriseppeleellä) palkittu runoilija Ilmaisu on !LAT. poetiikka runousoppi pogosta veropiiri Venäjän maaseudulla keskiajalla; kirkkopitäjä pogromi \juutalais(juutalainen)\vaino varsinkin \tsaari\najan Venäjällä; johonkin väestöryhmään kohdistuva laaja väkivalta yleensä pointillismi maalaustaiteen menetelmä, jossa maalaus koostuu pienistä täplistä, täplämaalaus Uus\impressionistinen(impressionismi)\ maalaustekniikka, jossa maalaus kootaan \rasteri\pisteiden tapaisista puhtaiden värien täplistä. Nimi johtuu ranskan sanasta "point" 'piste', ja nimen alku yritetäänkin joskus ääntää ranskalaisittain. !ISMI. pointti asian ydin, olennainen sisältö; asiakohta; näkökohta; jutun tarkoitus, se mitä ajetaan takaa Sana on arkikielinen ja monimerkityksinen, osittain samaan tapaan kuin sen alkuperä englannin sana "point". Esim. "pointtini, on että..." aloittaa yrityksen selittää, mikä aiemmin sanotussa on olennaisinta tai jutun "kärki", kun taas ilmauksessa "hän esitti useita hyviä pointteja" tarkoitaan asioita tai näkökohtia. pokeri eräs korttipeli, usein uhkapelinä pelattu; (=pokerinaama) ilmeettömät kasvot Koska pokerissa on tärkeää olla ilmeillään ja käytöksellään paljastamatta, onko saanut hyvät kortit, on ilmaisua "pokerinaama" eli lyhyesti "pokeri" tai "pokka" ruvettu käyttämään siitä, että tunteita ilmaisemattomista kasvoista ("naama peruslukemilla"). polaarinen navan lähellä tai napaa kohti oleva, napa-; vastakkaisen navan lähellä oleva, vastakkainen Tässä "napa" voi tarkoittaa esim. maapallon (tai muun taivaankappaleen) maantieteellistä pohjois- tai etelänapaa taikka \magneetin(magneetti)\ napaa tai kuvitellun "mielipiteiden pallon" napaa. polarisaatio ilmiö, jossa valon värähtelyn suuntautuminen poikkeaa tasaisesti joka suuntaan tapahtuvasta värähtelystä; kärjistäminen t. kärjistyminen polarisoida aiheuttaa \polarisaatio\; kärjistää, tehdä asenteet \polaarisiksi(polaarinen)\ Usein \passiivi\johdoksena "polarisoitua". polariteetti napaisuus, \polaarisuus(polaarinen)\ polderi Pohjanmeren etelärannikon kuivatettu, padoilla ympäröity \marski\maa poleemikko \poleeminen\, väittelynhaluinen ihminen poleeminen väittelevä, kiistelevä; riidanhaluinen Voimakkaita näkemyksiä esittävä, usein ankarasti arvosteleva, sanasotaan haastava. polemiikki väittely, kiistely, sanasota Vrt. \poleeminen\. polemisoida väitellä, kiistellä, haastaa riitaa Vrt. \poleeminen\. Joskus myös: polemikoida. Ks. !KS. polenta italialaisperäinen maissipuuro; siihen käytettävät ryynit poletti kaasumittarin rahake; leimattu lippu; levy, jota käytetään mitattaessa pinta-aloja kartalta poli (ark.) \poliklinikka\ policy [polisi] menettelytapa, linja, \politiikka\ poliitikko \politiikassa(politiikka)\ säännöllisesti toimiva poliittinen \politiikka\a koskeva, politiikassa merkitsevä, etenkin kiistanalainen polikliininen \poliklinikassa(poliklinikka)\ tehtävä poliklinikka yksikkö (tav. sairaalan osa), jossa sairastuneet otetaan vastaan ja jossa annetaan alustavaa tai suhteellisen yksinkertaista hoitoa polio eräs tauti, joka aiheuttaa lihashalvauksia, aiemmin lapsihalvaukseksi kutsuttu Lääketieteessä virallinen termi poliolle on poliomyeliitti. politbyroo \kommunistisissa(kommunismi)\ puolueissa korkein johtoelin (käytännössä) Periaatteessa puolueen keskus\komitea\n "\poliittinen\ toimikunta". politiikka julkisen yhteisön päätöksentekoon vaikuttaminen; menettelytapa, linja Alkujaan "politiikka" tarkoittaa suunnilleen samaa kuin englannin "politics". Mutta etenkin kun sanalle "\policy\" ei ole selvää vastinetta suomessa, on sanaa "politiikka" ruvettu käyttämään myös muusta kuin valtion, kunnan, puolueen tms. päätöksentekoon liittyvistä asioista, esimerkiksi yrityksen toimintapolitiikasta. politikoida harjoittaa \politiikka\a, ottaa osaa poliittiseen elämään politisoida tehdä tai väittää \poliittiseksi(poliittinen)\ politologia \politiikan(politiikka)\ tutkimus, valtio-oppi Yhteiskuntatieteiden osa, joka tutkii yhteiskunnan valtajärjestelmiä ja vallankäyttöä. !LOGIA politrukki sotilasyksikön tai muun ryhmän poliittinen ohjaaja ja valvoja (Neuvostoliitossa) poloneesi eräs juhlatanssi, joka perustuu puolalaiseen perinteeseen polterabend [polteraabend] = \polttarit\ poltergeist [poltergaist] räyhääjähenki, eräänlainen kummitus polttarit häitä edeltävänä päivänä sulhaselle t. morsiamelle järjestettävät rajut juhlat Alkujaan arkikielinen väännös sanasta "polterabend", joka perustuu saksan sanaan Polterabend, joka tarkoittaa häitä edeltävää tilaisuutta, jossa rikotaan astioita onnen tuottamiseksi. poly- moni- polyarkia valtiollisen vallan jakautuminen monille ihmisille polyesteri eräitä kestomuoveja Taivutus etuvokaalinen (polyesteriä jne.). polyfonia moniääninen sävellys, jossa kullakin äänellä on itsenäinen \melodinen\ sisältö polygaaminen moniavioinen polygamia moniavioisuus polyglotti monikielinen, monia kieliä osaava ihminen polygoni monikulmio Umpinainen kuvio, joka muodostuu toisiinsa katkeamattomasti liittyvistä janoista. Sanalla voidaan tarkoittaa joko tätä murtoviivaa (monikulmion piiriä) tai sen rajaamaa aluetta, osaa pinnasta. Määritelmän alaan mahtuvat myös kolmiot, suorakulmiot ym., mutta yleensä sanaa käytetään vain sellaisista monikulmioista, joille ei ole niitä tarkemmin kuvaavaa nimeä. polymeeri pitkäketjuinen, \polymeerinen\ yhdiste polymeerinen (\kemia\ssa:) useiden samanlaisten \molekyyli\en yhteenliittymisestä syntynyt, yleensä pitkäketjuinen; (\biologia\ssa:) useasta eri \geeni\stä johtuva polymorfinen monimuotoinen, monessa muodossa esiintyvä polynomi (matematiikassa) usean jäsenen summa, etenkin sellainen, jossa kukin jäsen on on muodoltaan tulo Esimerkiksi 5×x⊃2 + 3×x + 7 on polynomi, joka on toista astetta x:n suhteen eli jossa korkein x:n \potenssi\ on toinen potenssi. Erikoistapauksia: \monomi\, \binomi\, \trinomi\. polyploidi vähintään kolminkertaisen \kromosomi\ston sisältävä Lajien, varsinkin kasvilajien, risteymä on usein polyploidi, mikä voi tehdä siitä mm. nopeakasvuisen. Sanaa käytetään sekä \adjektiivi\na että \substantiivi\na; adjektiivina myös: polyploidinen. polysakkaridi \sakkaridi\, jonka molekyylissä on enemmän kuin kolme yksinkertaista sokeria polyseeminen monimerkityksinen (sana) polysemia (sanan) monimerkityksisyys polyteismi monijumalaisuus Vrt. \monoteismi\. !ISMI polytekninen ylintä \tekniikan(tekniikka)\ opetusta antava t. koskeva polyyppi limakalvon kasvain esim. nenässä; erääseen onteloeläinten ryhmään (Hydrozoa) kuuluva eläin pomeranssi eräs \sitrus\hedelmä, jonka kuorta käytetään mausteena, ja sitä tuottava puu, Citrus aurantium Joskus myös nimellä "hapanappelsiini", englannin ilmauksen "bitter orange" mukaan, pomo- hedelmä- pomologia hedelmätiede, hedelmäoppi !LOGIA pompöösi komeileva, mahtipontinen, pramea Usein virheellisesti asussa "pömpöösi". pomsi eräs kankaiden perussidoslaji; sitä käyttäen kudottu kangas poncho [pontšo] viitta, jossa on aukko päätä varten pons asinorum [pons asinoorum t. poons asinóorum] aasinsilta, keinotekoinen siirtyminen asiasta toiseen Ilmaisu on \sitaattilaina\ \latina\sta ja tarkoittaa sananmukaisesti 'aasien silta'. Esiintyy myös muodossa "pons asini" 'aasin silta'. ponttoni kelluke tai alus, jota käytetään laiturin, sillan, lautan tms. kannattimena, uponneiden alusten nostamiseen tms. Aiemmin ja edelleen yleisesti myös "ponttooni"; virallinen kirjoitusasu on ns. !OLI-säännön mukainen. pooli elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä, rengas; napa, kohtio Nykyisin lähes yksinomainen merkitys tarkoittaa yhteenliittymää tai yhteistyötä yhteisten kauppaehtojen tai muiden yhteisten päämäärien hyväksi. (Merkityksessä 'napa, kohtio' sana on eri alkuperää.) poolinen (\kemia\ssa:) napainen, erimerkkiset sähköiset osittaisvaraukset sisältävä pooliton sellainen, joka ei ole \poolinen\ poolo eräs pallopeli, jossa pelaajat liikkuvat ratsain; vastaava polku- tai moottoripyörillä pelattava peli Nimitys "poolopaita" tai "poolopusero" viittaa vaatetyyppiin, joka tuli alkujaan muotiin poolonpelaajien asuna. pop suosittu, suosiossa (muodissa) oleva, etenkin nuorison suosima (musiikki tms.) Sana on melko arkinen, ja sitä käytetään sekä \adverbi\na (esim. "liikunta on pop") että \substantiivi\na (lähinnä \popmusiikki\in viittaamassa), jolloin se taipuu pop : poppia. pop up [popap] = \popup\ popkulttuuri (nuoriso)\kulttuuri\, johon luetaan mm. \popmusiikki\ ja \poptaide\ Kirjoitetaan myös "pop-kulttuuri". Vrt. \populaarikulttuuri\. popmusiikki eräs \rytmi\sen musiikin muoto, joka perustuu \rokki\in; (yleisemmin:) nuorisomusiikki Kirjoitetaan myös "pop-musiikki". poppeli lehtipuita, jotka kuuluvat samaan sukuun (Populus) kuin haapa poppi = \pop\ poptaide eräs kuvataiteen suunta, joka käyttää mm. \kollaasi\tekniikkaa ja jäljittelee sarjakuvia, mainoksia yms. Kirjoitetaan myös "pop-taide". populaari kansanomainen, helppotajuinen Myös: populääri; ks. Mistä kielestä? (binäärinen vai binaarinen?). populaarikulttuuri yleisesti suosiossa oleva \kulttuuri\, etenkin viihde Esitetään usein vastakohtana ns. korkeakulttuurille, jolla tarkoitetaan perinnäistä, suhteellisen suppeiden piirien harrastamaa ja yläluokkaiseksikin leimattua kulttuuri. Populaarikulttuuri voidaan nähdä "alhaalta lähtevänä", omaehtoisena ja nuorison valitsemana. Toisaalta populaarikulttuuri voidaan määritellä suurille kuluttajaryhmille suunnatuiksi viihdeteollisuuden tuotteiksi, ja siitä voidaan käyttää myös nimityksiä "massakulttuuri" ja "massaviihde". Vrt. \popkulttuuri\. populaatio väestö, asukkaat; kasvien, eläinten tai muiden eliöiden (keskenään lisääntyvä) joukko, kanta; (tilastotieteessä) perusjoukko (josta otanta tehdään) popularisoida tehdä yleistajuiseksi, kansanomaistaa populariteetti kansansuosio populismi kansansuosion tavoittelu \politiikassa(politiikka)\ yksinkertaistavilla iskulauseilla ja ohjelmajulistuksilla; eräs kirjallisuuden suuntaus Populismille on yleensä ominaista pyrkimys paljastaa vakiintuneen vallankäytön epäkohtia ja vedota "tavalliseen kansaan". Sanaa käytetään yleensä paheksuvassa tai väheksyvässä mielessä. !ISMI Taidesuunnan nimenä sana on lähes jäänyt käytöstä; se tarkoitti Ranskassa 1. maailmansodan jälkeen syntynyttä suuntausta, joka otti aiheensa kansanelämästä ja käsitteli niitä \realistisesti(realismi). popup [popap] (esiin) ponnahtaminen, ponnahdus; esiin pulpahtaminen (lyhyehköksi ajaksi) "Popup-ikkuna" tarkoittaa tietokoneen näyttöön tulevaa uutta, usein pienehköä ikkunaa, joka voi sisältää esimerkiksi virheilmoituksen tai mainoksen. "Popup-yritys" tarkoittaa yllättäen ilmestyvää yritystä (kauppa, ravintola tms.), joka saattaa toimia vain lyhyen aikaa (esim. kunnes varasto on myyty loppuun) ja ehkä laittomasti. porfyyri eräs \magma\kivien laji pormestari eräiden kaupunginjohtajien tai muiden korkeiden paikallisten virkamiesten nimitys; myös arvonimi Ei varsinainen sivistyssana, vaan lainaa ruotsista (borgmästare); saksassa ym. on vastaava sana. Sanan merkitys on vaihdellut, ja nykyisin se on Suomessa vain toisaalta arvonimi, toisaalta muutamien kunnanjohtajien nimitys kunnissa, joissa sovelletaan ns. pormestarimallia. Sanaa kuitenkin käytetään muiden maiden oloista puhuttaessa kaupunginjohtajan ja pienien paikkakuntien johtajienkin tittelinä. Ks. Pormestari: monenlaisia virkamiehiä ja muita. porno = \pornografia\ pornografia sukupuolisesti voimakkaan kiihottaviksi tarkoitetut kuvat, kirjoitukset yms. pornografinen \pornografia\an kuuluva t. sitä sisältävä portaali \web\-sivusto, jonka kautta on tarkoitus päästä kätevästi suunnistamaan käyttäjää kiinnostaville sivuille; julkisen rakennuksen koristeltu pääovi tai portti Esimerkiksi Suomen julkisen hallinnon palveluiden yhteinen portaali on Suomi.fi. portatiivi kantourut; yöastia Vanhassa merkityksessä sana tarkoittaa kantourkuja eli pientä kannettavaa urkusoitinta (eli organettoa), joka oli käytössä keskiajalta 1500-luvulle. Uudemmassa merkityksessä se tarkoittaa isohkoa yöastiaa etenkin sairaalakäytössä. portfolio työkansio, näytekansio, näytesalkku, työnäytteiden kokoelma; omistettujen arvopaperien kokonaisuus, "salkku"; liiketoimintojen kokonaisuus Peräisin ranskan sanasta, jonka alkuperäinen merkitys on konkreettisesti 'salkku', mutta suomen sana tarkoittaa yleensä vain kuvaannollisesti jonkinlaista "salkkua" tai salkun sisältöä. portieeri ovenvartija, eteisvahtimestari, "portsari" portteri eräs väkevien, tummien oluiden tyyppi portti kulkuaukko tms.; verkkoon kytketyn tietokoneen yksikkö, jonka kautta verkosta tuleva ja verkkoon menevä data kulkee Vanhoissa merkityksissään "portti" on tietysti yleislaina, ei sivistyssana. \Datatekniikassa(datatekniikka)\ se on englanninkielisen termin "port" vastine, ja tässä merkityksessä sen voinee luokitella sivistyssanaksi. portviini [port-viini] eräs portugalilaisten väkevien viinien tyyppi poseerata esiintyä kuvaamista varten tai muuten näyttävästi, ottaa erityinen asento ja ilme posetiivi kammella soitettava soittokone positiivi oikeasävyinen valokuva; \adjektiivi\n perusmuoto, joka ei sisällä vertailua Valokuvauksessa "positiivi" tarkoittaa valokuvan kappaletta, jossa värit ovat "oikeat" eli samat kuin kuvattavassa kohteessa eivätkä niille käänteiset kuten \negatiivi\ssa. Adjektiiveista puhuttaessa "positiivi", jolle on aikoinaan ehdotettu suomennosta "perusaste", tarkoittaa adjektiivin perusmuotoa vastakohtana varsinaisille vertailuasteille (\komparatiivi\ ja \superlatiivi\). positiivinen myönteinen; (mat.) nollaa suurempi, plusmerkkinen; jonkin läsnäoloa ilmaiseva Vastakohta: \negatiivinen\. Yleensä ilmaisua selventää, jos tämä sana korvataan merkityksensä mukaan sanalla "myönteinen" tai ilmaisulla "nollaa suurempi"; ks. kuitenkin sanan \negatiivinen\ kuvausta termikäytöstä. positio asema, sijainti, tilanne; asento Talousasioissa "positio" tarkoittaa erityisesti myymisen ja ostamisen tilannetta: "pitkä positio" vallitsee, kun tuotetta on ostettu enemmän kuin myyty, "lyhyt position" päinvastaisessa tilanteessa. Ks. myös \valuuttapositio\. Matematiikassa "positiojärjestelmä" tarkoittaa (nykyisin yksinomaista) lukujen merkintätapaa, jossa numeron sijainti vaikuttaa sen merkitykseen, esim. merkinnässä 33 ensimmäinen kolmonen tarkoittaa kymmeniä, toinen ykkösiä. positionaalinen \positio\n ilmaiseva, positioon liittyvä t. perustuva positivismi \filosofia\n suunta, joka pyrkii rakentamaan vain havaittavien tosiasioiden ja loogisen päättelyn varaan !ISMI posliini eräs saviteollisuuden tuote, jota käytetään etenkin astioihin Valmistetaan kaoliinista, maasälvästä ja \kvartsi\sta. Vanha kirjoitusasu: porsliini. possessiivinen omistusta, jollekin t. johonkin kuulumista tms. ilmaiseva possessiivipronomini \possessiivinen\ \pronomini\ Omistusta, kuulumista yms. ilmaiseva pronomini kuten "minun". possessiivisuffiksi \possessiivinen\ liite, omistusliite Esimerkiksi "-si" sanassa "vaimosi". Nimityksestä huolimatta possessiivisuffiksi useimmiten ilmaisee jotain muuta kuin omistamista, esimerkiksi läheistä suhdetta tai johonkin kuulumista. post- jälkeen-, jälki- post festum liian myöhään, "juhlien jälkeen" post mortem jälkikäteen, tapahtumien jälkeen (tehtävä \analyysi\ tms.); kuolemanjälkeinen; kuoleman jälkeen; ruumiinavaus Ilmaisu on \sitaattilaina\ \latina\sta ja tarkoittaa sananmukaisesti 'kuoleman jälkeen'. Sitä käytetään \adverbi\n, \adjektiivi\n tai \substantiivi\n tapaan. Lääketieteessä se tarkoittaa etenkin ruumiinavausta tai muuta kuoleman jälkeen tehtävää tutkimusta. Ilmaisua käytetään myös mm. pelien, \projekti\en yms. jälkeen tehtävistä erittelyistä siitä, miksi meni pieleen tai miksi onnistuttiin. Myös yhteen kirjoitettuna: postmortem. post scriptum [post skriptum t. post skriiptum] = \postskriptumi\ postaalinen postitoimintaa koskeva t. siinä käytetty, posti- postdateerata [post-dateerata] päivätä todellista myöhäisemmäksi postdoctoral [post-doktoral] \tohtori\n tutkinnon jälkeinen Etenkin vaativasta \akateemisesta(akateeminen)\ tai ammatillisesta työstä, joka tehdään tohtorin tutkinnon suosittamisen jälkeen. poste restante [poste restantte t. poste restánte t. post restã´t] postitoimistosta noudettava (lähetys), noutoposti Menettely, jossa asiakas ilmoittaa osoitteekseen vain nimensä, postitoimipaikan osoitteen ja sanat "poste restante" ja itse noutaa postinsa toimipaikasta. Ilmaisu on periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta, mutta ranskanmukainen ääntämys on nykyisin hyvin harvinainen. poster [poster t. pouster] juliste, esille pantu aineisto Etenkin \konferenssi\ssa esitys, joka vain pannaan näkyville taululle kirjallisena ja kuvallisena, vastakohtana suulliselle esitykselle. postgraduate [poust-grädjueit] alimman korkeakoulututkinnon jälkeinen; jatko-opiskeluun kuuluva, jatko-opinto Brittienglannissa sana viittaa alimmanasteisen korkeakoulututkinnon (bachelor-tutkinnon) jälkeiseen opiskeluun tai jopa \high school\ -tutkinnon jälkeiseen opiskeluun; amerikanenglannissa sellaisista opinnoista käytetään sanaa "graduate". Kuitenkin suomessa sana "postgraduate" usein käsitetään niin, että se viittaa korkeakoulujen (ylemmän) perustutkinnon jälkeiseen opiskeluun, siis jatko-opiskeluun lisensiaatin tai tohtorin tutkintoa varten. posthypnoottinen [post-hypnoottinen] \hypnoosi\n jälkeinen Erityisesti vaikutuksesta, joka hypnoosissa annetuilla käskyillä on hypnoosin jälkeen. postiitti esinahan tulehdus postiljooni postinkantaja postilla saarnakirja, saarnoja sisältävä kirjallinen julkaisu postmoderni \postmodernismi\n mukainen, postmodernistinen postmodernismi eräs taidesuuntaus, joka esiintyy vastavaikutuksena \modernismi\lle Postmodernismia on luonnehdittu näin: "siinä korostuvat toisto ja jäljittely, populaarikulttuurin pinnallisuus ja näyttävyys. Se sekoittaa alhaista ja ylevää, eri tyylejä, faktaa ja fiktiota ja parodioi - itseäänkin." !ISMI postpositio \nomini\n jäljessä käytettävä \partikkeli\, joka kiinteästi liittyy nominiin Esimerkiksi sana "jälkeen" ilmaisussa "kesän jälkeen". Suomenkieliseksi nimitykseksi on joskus ehdotettu sanaa "jälkisana". Vrt. \prepositio\. postskriptumi jälkikirjoitus Varsinaisen kirjoituksen jälkeen kirjoitettu lisähuomautus, esimerkiksi asia, joka kirjeen kirjoittajan mieleen on tullut vasta, kun hän on allekirjoittanut kirjeen. Usein lyhennettynä PS tai P.S. Johtuu \latina\n sanoista "\post scriptum\", 'kirjoituksen jälkeen'. posttraumaattinen [post-traumaattinen] vamman jälkeinen Voi viitata sekä ruumiilliseen että sielulliseen vammaan. postulaatti olettamus Postulaateiksi voidaan kutsua ajatuskoetta varten tehtyä olettamusta, josta tehdään päätelmiä, joita verrataan todellisuuteen postulaatin paikkansapitävyyden arvioimiseksi. \Filosofiassa(filosofia)\ voidaan postulaateiksi sanoa myös käsityksiä, joita ei voida todistaa mutta joita kuitenkin pidetään välttämättöminä. postuloida olettaa (esim. ajatuskoetta varten) postuumi tekijän kuoleman jälkeen julkaistu; isän kuoltua syntynyt potaska pötypuhe, roska; (kemiassa) kaliumkarbonaatti potassium = \kalium\ Käännösvirhe. Useimpien alkuaineiden -um-loppuiset englanninkieliset nimet ovat samat kuin suomessa, mutta tämä on poikkeus. Vrt. \sodium\. potensoida lisätä, kohottaa, korottaa \potenssi\in potenssi kyky, kykeneväisyys (etenkin miehen kyky sukupuoliyhdyntään); (matematiikassa) samansuuruisten tekijöiden tulo t. tällaisen käsitteen yleistys Matematiikassa luvun a n:s potenssi an (ks. \eksponentti\) on tulo, jossa on n kertaa tekijänä a, kun n on \positiivinen\ kokonaisluku. Esimerkiksi 53 = 5×5×5 = 125. potentiaali \verbi\n eräs tapaluokka suomen kielessä, esim. "tehnee", "lienee" Vanhassa kansankielessä potentiaalia käytetään sivulauseissa ja epäilevissä kysymyslauseissa, esim. "Osanneeko hän tehdä sen?" Kirjakieleen potentiaali on otettu jonkinlaista todennäköisyyttä ilmaisevaksi tapaluokaksi. Ks. Lieneekö potentiaalikaan tarpeellinen? potentiaalinen mahdollinen, mahdollisuuksien rajoissa oleva potentti kykenevä (etenkin: yhdyntään kykenevä [mies]) potomaani juomahimoinen ihminen potomania juomahimo potpuri sekoitus; erityisesti: sävelmäketju t. vihannessekoitus t. tuoksusekoitus PR [pee är] suhdetoiminta; sillä saavutettu (hyvä) maine, myönteinen yrityskuva Myös muodossa "peeär(rä)". Johtuu sanoista "public relations". pragmaatikko \pragmaattinen\ ihminen pragmaattinen käytännöllinen, käytäntöön suuntautunut; syysuhteet selvittävä (historiankirjoitus) pragmatiikka kielitieteen osa, joka tutkii kielellisten ja muiden ilmaisujen suhdetta niiden käytännöllisiin tarkoituksiin Pragmatiikka asettaa kysymyksen kielenkäyttäjän tavoitteista, tarkoituksista, kun taas \semantiikka\ tutkii ilmaisujen merkityssisältöjä. pragmatismi oppi, jonka mukaan toiminta on tiedon edellytys ja päämäärä !ISMI praksis käytäntö praktiikka (etenkin lääkärin) käytännöllinen ammatinharjoitus; harjaannus; käytäntö praktikumi käytännöllinen harjoitus\kurssi\ praktinen käytännöllinen praliini eräistä makeistyypeistä käytetty nimitys Praliini on alkujaan tarkoittanut ranskalaisia, sokerisiirappipäällysteisiä, suklaakuorrutettuja, paahdettuja, yksittäisiä manteleita. Laajemmin praliineiksi kutsutaan sellaisia suklaamakeisia, jotka sisältävät pähkinää, ja vielä laajemmin suklaamakeisia (\konvehteja(konvehti)\) yleensä. pre- esi-, edeltä-, ennen- predestinaatio ennaltamäärääminen Etenkin uskonnon alalla: oletettu Jumalan aikojen alussa tekemä ratkaisu, joka määrää kunkin ihmisen iankaikkisen kohtalon. predestinoida määrätä ennalta predikaatti \verbi\n \finiittinen\ muoto lauseessa; \logiikassa(logiikka)\ väitelauseen rakenteen osa, joka kertoo, mitä jostakin väitetään Esimerkiksi lauseessa "Tahtoisin lähteä kotiin" on "tahtoisin" predikaatti, kun taas "lähteä" on toisenlainen verbinmuoto, \infinitiivi\. Predikaatti on eräässä mielessä lauseen keskus: se ilmaisee tekemisen tai olemisen, ja muut lauseenjäsenet ilmaisevat, kuka tai mikä tekee tai on, mikä on tekemisen kohde ja tapa jne. predikatiivi määrite, joka liittyy \kopula\n kautta \subjekti\in tai \objekti\in Esimerkiksi lauseessa "taivas on sininen" sana "sininen" on predikatiivi, joka liittyy kopulan "on" kautta subjektiin "taivas". preemio hintaero, esim. vertailukelpoisten arvopaperien välillä; palkinto, palkkio; (aiemmin:) vakuutusmaksu preeria ruohoaavikko tai aro Pohjois-Amerikassa Pääasiassa ruohoa kasvavasta kasvillisuustyypistä käytetään eri nimityksiä eri alueiden osalta, esim. "preeria", "\pampa\", "\savanni\" jne. Nimitysten eroihin liittyy osittain ns. paikallisväriä, osittain eroja sen mukaan, millaista ruohoarojen kasvillisuus ja eläimistö on eri alueilla. preesens eräs \verbi\en aikaluokka, yleensä perusaikaluokaksi käsitetty Esimerkiksi suomessa esimerkiksi muoto "tekee" vastakohtana menneen ajan muodolle "teki" (ja yhdistetyille aikamuodoille kuten "on tehnyt" ja "tulee tekemään"). Usein preesensin sanotaan ilmaisevan "nykyistä" tekemistä tai olemista, mutta todellisuudessa se ilmaisee myös muun muassa "ajattomuutta" tai ajallista yleispätevyyttä ("kaksi plus kaksi on neljä"), suomessa myös tulevaa aikaa jne. preettori ylin oikeusvirkamies antiikin Roomassa Kirjoitetaan usein "preetori". prefekti hallintoalueen johtava virkamies (etenkin Ranskassa ja Italiassa); sairaalan, tutkimuslaitoksen tms. esimies prefektuuri hallintoalue (joissakin maissa), etenkin \prefekti\n johtama preferenssi valinta (annetuista vaihtoehdoista); etusijaisuus, etuoikeus; eräs korttipeli preferoida pitää parempana, asettaa etusijalla prefiksi (sanan tai lausekkeen) etuliite pregnanssi tärkeys, osuvuus pregnantti painava, tärkeä, ytimekäs preivi (vanhassa kielessä, nyk. leikillisesti:) kirje prejudikaatti ennakkopäätös, ennakkoratkaisu Tuomioistuimen (Suomessa korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden) antama tuomio, joka on tärkeitä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai muutoin oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi. Kyseessä ei siis ole ennakolta, ennalta annettu päätös vaan päätös, joka vaikuttaa alempien tuomioistuinten myöhempiin ratkaisuihin samanlaisissa asioissa. Eri asia kuin ennakkotapaus, joka tarkoittaa yleisesti ensimmäistä tuomioistuinratkaisua jostakin asiatyypistä. prekambrinen [pre-kambrinen] \kambrikautta(kambrikausi)\ edeltävä prekariaatti tilapäistöitä tekevät ihmiset (yhteiskuntaluokaksi käsitettynä) Nimi on muodostettu sanoista "precarious" 'epävarmassa tilassa, muiden armoilla oleva' ja "\proletariaatti\". Jonkin verran on prekariaatista käytetty sanaa "tilapäistö". prekliininen [pre-kliininen] \kliinistä(kliininen)\ edeltävä Lääketieteen opetuksen alkuvaiheesta. prekolumbiaaninen [pre-kolumbiaaninen] eurooppalaisten Amerikkaan tuloa edeltänyt Sana johtuu Kristofer Kolumbuksesta. prelaatti eräs korkea virka-arvo \katolisessa(katolinen)\ kirkko; yleisemmin: mahtava pappimies preliminääri valmistava koe, varsinkin ylioppilastutkinnon ("preli") preludi alkusoitto (usein kuvaannollisesti); eräs itsenäinen sävellyslaji premissi edellytys, peruste, ehto Erityisesti \logiikassa(logiikka)\: väittämä, joka on peruste tai yksi perusteista, joista jokin väittämä loogisesti johdetaan. premium [preemum t. priimium] huippulaatuinen, erikois-, priima- Etenkin tuotenimissä käytetty sana. premiääri ensi-ilta prepaid [priipeid] (ennalta) maksettu Mm. puhelinliittymästä, jonka käytöstä on etukäteen maksettu määräsumma ja jota saa käyttää sitä vastaavan määrän. Sana on \sitaattilaina\ englannista. Esiintyy myös asussa "pre-paid" ja (suomessa) "pre paid". preparaatti valmiste, erityisellä tavalla valmistettu näyte Preparaatti tehdään esimerkiksi \anatomia\n, \biologia\n tai \kemia\n alaan kuuluvia tutkimuksia varten. Esimerkiksi kudoksesta voidaan tehdä hyvin ohut leike ja kenties käsitellä se erikoisaineilla \mikroskooppi\tutkimusta varten. preparaattori työntekijä, joka tekee valmistavia tehtäviä esim. tutkimuksia varten; museoesineiden kunnostaja preparoida valmistaa \preparaatti\ prepositio \nomini\n edellä käytettävä \partikkeli\, joka kiinteästi liittyy nominiin Esimerkiksi sana "ennen" ilmaisussa "ennen kesää". Suomessa prepositioita on vähän. Suomenkieliseksi nimitykseksi on joskus ehdotettu sanaa "etusana". Vrt. \postpositio\. prequel [priikwel] esiosa Elokuvan, kirjan tms. jälkeen julkaistava teos, joka kuvaa tapahtumia, jotka johtivat alkuperäisen teoksen tilanteeseen. presbyteeri \presbyteerio\n maallikkojäsen; alkukirkossa seurakunnan johtaja, "seurakunnan vanhin" presbyteerinen eräistä \reformoiduista(reformoitu)\ kirkoista käytetty nimitys Nimitys perustuu kirkkohistorialliseen \presbyteeri\-nimitykseen ja on tarkoitettu korostamaan hallintojärjestelmää, jossa sekä maallikot että papit osallistuvat kirkon johtamiseen. presbyteerio \presbyteerisen(presbyteerinen)\ kirkon kirkkoneuvosto presbyteriaani \presbyteerisen(presbyteerinen)\ kirkon jäsen presedenssi etusija(järjestys); ennakkotapaus; (\operaattori\en) sidontajärjestys presenssi läsnäolo, paikallaolo Sanaa käytetään lähinnä poliittisissa yhteyksissä jonkin tahon näkyvästä läsnäolosta. presentaatio esitys, esittely presentoida esittää, esitellä preservatiivi ehkäisyväline, \kondomi\(vanhentunut nimitys) presidentti johtajan, puheenjohtajan nimitys useissa valtiomuodoissa ja organisaatioissa Yleisesti on tasavaltaisen valtion valtionpäämiehen nimitys "(tasavallan) presidentti". Suomessa eräiden tuomioistuinten puheenjohtajia kutsutaan presidenteiksi. Koska englannissa "\president\" on tavallinen nimitys myös yhdistysten, yritysten ym. johtajista, on vastaavasti myös presidentti-sanaa käytetty suomessakin myös esim. moottoripyöräkerhojen johtajista. presidium(i) puheenjohtajisto, puhemiehistö preskriptiivinen määräävä, määräilevä, \normeja(normi)\ asettava, ohjaileva Vrt. \deskriptiivinen\. prestiisi arvovalta, arvostettu asema, kunnioituksen kohteena oleminen presto nopeasti (musiikkiterminä) presumptio (oikeudellinen) olettama Asiaintilaa koskeva olettamus, jota jonkin oikeusperiaatteen mukaan pidetään totena, kunnes toisin todistetaan. Esimerkiksi se, että sitä, jonka hallussa esine on, pidetään sen omistajana, ellei voida todistaa sen kuuluvan toiselle. Myös asussa "presumtio". presuppositio [pre-suppositio] julkilausumaton edellytys, hiljainen olettama presymptomaattinen ennen oireiden ilmenemistä tapahtuva t. oleva Esim. jonkin tartunnan saanut saattaa levittää tautia presymptomaattisesti eli ennen kuin hänessä itsessään ilmenee sen oireita. prêt à porter [pretaportée] valmis käytettäväksi, valmisvaate Ilmaisu on \sitaattilaina\ ranskasta. Usein kirjoitettuna ilman \aksentteja(aksentti)\ ja usein yhdysmerkillisenä: pret-a-porter. preteriti \verbi\en aikaluokka, joka ilmaisee tekemisen kuuluvan menneeseen aikaan Suomen kielen \imperfekti\ksi kutsuttu muoto vastaa itse asiassa sitä, mitä kielitieteessä yleensä kutsutaan preteritiksi eli yleiseksi menneen ajan muodoksi. prevalenssi (taudin) vallitsevuus, esiintyvyys, yleisyys suhteessa koko väestöön Tiettyä tautia sairastavien ihmisten määrä tietyssä väestössä jonakin ajankohtana tai ajanjaksona. Myös sanaa "sairastavuus" käytetään, mutta se sekaantuu helposti käsitteeseen "sairastuvuus" eli \insidenssi\. preventiivinen ennalta estävä, ehkäisevä preventio ennalta estäminen, ehkäiseminen priapismi siittimen sairaalloinen pysyvä jäykistyneisyys priima ensiluokkainen; paras laatu; painoarkin ensin painettu puoli priimas mustalais\orkesteri\n tai jousi\kvartetin(kvartetti)\ ensiviulun soittaja; eräiden arkkipiispojen kunnianimi; ensimmäinen, etevin priimi (musiikissa) asteikon 1. sävel; \intervalli\ sävelestä siihen itseensä t. sen \kromaattiseen(kromaattinen)\ muunnokseen; eräs miekkailuasento; eräälle kirjoitusmerkille (′) ehdotettu nimi priimus ensimmäinen, paras Sanaa käytetään varsinkin koululuokan, kurssin tms. parhain arvosanoin suorittaneesta tai opiskelumenestykseltään parhaaksi oletetusta. prikaati eräs sotilasyksikkö; aik. \sosialistisissa(sosialistinen)\ maissa myös tuotantoryhmä, työyhteisö; joistakin järjestöistä käytetty nimitys Sana on tarkoittanut eri aikoina ja eri armeijoissa varsin erisuuruisia yksiköitä, muutaman sadan miehen yksiköstä tuhansien miesten yksikköön. Sana esiintyy myös joidenkin rikollis- ym. järjestöjen nimissä kuten "Punaiset prikaatit" ja "al-Aqsan marttyyrien prikaatit". prikaatikenraali everstin ja kenraalimajurin väliin sijoittuva sotilasarvo Perustettu v. 1994 kansainvälisten tehtävien takia. Nimike oli aluksi (loogisemmassa) muodossa "prikaatinkenraali". priki eräs kaksimastoinen purjelaivatyyppi prima ballerina [priima balleriina t. priima balleríina] ensitanssijatar prima facie [priima fakie t. priimaa fakie] ensi näkemältä, ensi kädessä; aluksi, toistaiseksi Usein ilmaisuissa, joissa jotakin käsitystä, velvollisuutta tms. pidetään lähtökohtaisesti pätevänä tai oikeana mutta tunnustetaan se mahdollisuus, että jokin peruste osoittaa sen vääräksi tai ohittaa sen. Periaatteessa \sitaattilaina\ \latina\sta, merkitykseltään lähinnä 'ensi näkemältä', 'ensi silmäyksellä'. prima vista [priima vista] (musiikissa:) suoraan nuoteista, harjoittelematta \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ italiasta, sananmukaisesti 'ensi näkemältä'. primaaliterapia eräs kiistanalainen \psyykkisten(psyykkinen)\ ongelmien hoito, jossa pyritään kohtaamaan elämän "alkuperäinen" \trauma\ kuten syntymän aiheuttama primaarinen ensisijainen, alkuperäinen, perustana oleva, ensi-, ensiö- Usein myös muodossa "primäärinen"; ks. Mistä kielestä? (binäärinen vai binaarinen?). Myös lyhentyneenä "primaari" t. "primääri". primaatti etusija, johtoasema; (eräissä kirkoissa:) \priimaksen(priimas)\ arvo primadonna teatterin huomattavin näyttelijätär; näyttämön ensimmäinen näyttelijätär primas [priimas] = \priimas\ prime time [praim taim] (TV:n) paras katseluaika, aika jolloin katsojamäärät ovat suurimmillaan; yleisemmin: \aktiivisin(aktiivinen)\ aika, suosituin aika prime-korko [praim-korko] pankin oma viitekorko Periaatteessa prime-korko on sellainen, jonka pankki perii "hyvältä asiakkaalta". Sen tasosta päättää pankki itse. Lainoja ja talletuksia voidaan sitoa siihen siten, että korko on määrätyn määrän prosenttiyksiköitä sen yli tai ali. primitiivinen alkukantainen, alkeellinen primitivismi alkukantaisuutta tavoitteleva taidesuuntaus !ISMI primordiaalinen alkuperäinen, alkuaikana syntynyt t. tehtävä, alku- primus motor [priimus mootor] käynnistäjä, alkuunpanija, hankkeen liikkeellepaneva voima primäärinen = \primaarinen\ prinsessa hallitsijasukuun kuuluva nainen (paitsi kuningatar); \prinssi\n puoliso; ruhtinatar prinsiippi periaate, perusajatus tai -sääntö; perimmäinen perusta prinssi hallitsijasukuun kuuluva mies (paitsi kuningas); ruhtinas Myös hallitsevan kuningattaren puolisolla on usein prinssin arvonimi. Sanaa käytetään käännösteksteissä usein yleisesti englannin prince-sanan vastineena, vaikka suomen kielessä on ollut vakiintunutta käyttää sanaa "ruhtinas" silloin, kun kyse on ruhtinaskunnan päämiehestä. printteri (tietokoneen tms.) kirjoitin, paperille tulostava laite printti paperituloste; paperijulkaisu; paperijulkaiseminen (kirjat, lehdet ym.) prioni eräitä kopioituvia \proteiini\rakenteita, joiden oletetaan aiheuttavan aivoja tuhoavia sairauksia Prionit ovat mm. ns. hullun lehmän taudin ja \scrapie\n oletettu syy. priori pienen luostarin johtaja priorisoida asettaa tärkeysjärjestykseen; asettaa etusijalle prioriteetti etusija; tärkeysjärjestys; aiemmuus prisma särmiö privaatti yksityinen, yksityiselämään kuuluva privatiivinen poistamista t. puuttumista ilmaiseva privatiiviverbi poistamista ilmaiseva \verbi\ Esim. "oksia" 'poistaa oksat', "juuria" 'poistaa juurineen'. privatisoida tehdä t. kokea yksityiseksi, \privaatiksi(privaatti)\ privilegio erioikeus, erityinen suoraan yhteiskunnallisesta tms. asemasta johtuva oikeus Privilegiot olivat tavallisia sääty-yhteiskunnassa, mutta niiden merkitys on suuresti vähentynyt. Myös muodossa "privilegi". pro [proo] asemesta, sijasta; puolesta, hyväksi Sana on varsinaisesti \latina\n kielen \prepositio\. Sitä käytetään muun muassa sellaisissa ilmaisuissa kuin "A pro B" 'A B:n asemesta'. Erilaisten palkintojen, kunniamerkkien yms. nimissä se viittaa jonkin hyväksi tehtyyn työhön, esimerkiksi "Pro Finlandia" 'Suomen hyväksi'. pro bono [proo bono t. proo bonoo] yleisen hyvän vuoksi, hyväntekeväisyydestä Ilmaisua käytetään varsinkin oikeudellisesta avusta, jota annetaan ilman palkkiota. pro exercitio [proo ekserkitio t. proo ekserkítioo] Eräänlainen vieraan kielen koe yliopistoissa aiemmin. Periaatteessa !LAT. pro forma [proo forma t. proo formaa] muodollinen, muodollisuuksien täyttämiseksi tehtävä; laskennallinen ja havainnollistamistarkoituksessa esitettävä (tilinpäätöstieto); = \proforma(proformalasku)\ Periaatteessa !LAT, sananmukaisesti 'muodon vuoksi'. Liiketaloudessa pro forma -informaatio tarkoittaa sellaista, joka laskennallisesti havainnollistaa, mitä olisi tapahtunut, jos esimerkiksi jokin toimenpide olisi tehty todellista aiemmin; ks. KHT-yhdistyksen pro forma -ohjetta. pro gradu [proo gradu t. proo graduu] Yliopistoissa ns. ylempää korkeakoulututkielmaa varten laadittava laajahko tutkielma. Arkikielessä usein "gradu", virallisemmin taas "pro gradu -työ". Periaatteessa !LAT, sananmukaisesti 'oppiarvoa varten'. pro patria [proo patria t. proo patriaa] isänmaan puolesta (!LAT) pro primo [proo priimoo] ensimmäiseksi, ensiksi Ilmaisu on \sitaattilaina\ \latina\sta. Kohtia numeroidusti esitettäessä jatketaan latinan järjestysluvuilla: pro secundo 'toiseksi', pro tertio, pro quarto jne. pro rata [proo raata t. proo rataa] kullekin lasketun t. määrätyn osuuden mukaisesti; suhteellisesti Myös pitemmin "pro rata parte". Osuus voi olla samansuuruinen jokaiselle, jolloin merkitys on 'pääluvun (henkilömäärän) mukaan'. !LAT. proaktiivinen [pro-aktiivinen] ennalta vaikuttava, ennakoiva, (ongelmiin, muutoksiin tms.) ennalta varautuva probabilismi todennäköisyysoppi, erilaisista opeista, joissa todennäköisyydellä on keskeinen asema Sanaa käytetään ajatuksesta, jonka mukaan tietomme maailmasta on vain todennäköisyyksiä, ei varmuutta. Erikoistuneempi merkitys: oppi, jonka mukaan teko on \moraalisesti(moraalinen)\ oikea, vaikka se perustuisi vain todennäköisyyspäätelmiin. !ISMI probiootti elävä \mikrobi\, jolla on riittävän suuressa määrin nautittuna terveyttä edistäviä vaikutuksia Väitteillä tuotteiden probioottivaikutuksesta ei useinkaan ole tieteellistä perustaa. Lisäksi probiooteilla saattaa olla haittavaikutuksia lääkehoitojen aikana. Suomessa vain eräs hiivasieni rekisteröity lääkkeeksi; muut pro­biootit tai sellaisiksi väitetyt lue­taan Suo­messa ny­kyään ra­vin­to­lisik­si tai elin­tar­vik­keiksi. probleema ongelma, ratkaistava tehtävä Myös: probleemi. problemaattinen ongelmallinen, vaikea problematiikka jonkin alan tai tehtävän \probleema\t kokonaisuutena problematisoida esittää t. väittää ongelmalliseksi product placement [prodakt pleisment] tuotteen esillepano, tuotesijoittelu, mainonnan muoto, jossa tuotetta käytetään tarkoituksellisen näkyvästi esim. elokuvassa produktiivinen tuottelias, tuottava Kielitieteessä johdinta sanotaan produktiiviseksi, jos se "tuottaa" paljon uusia sanoja tarvittaessa eli jos se voi liittyä uusiin kantasanoihin. produkti tuote; tulos produktio tuotos, varsinkin taiteellinen produktiviteetti tuotteliaisuus, produktiivisuus produsoida tuottaa, saada aikaan profaani arkinen; epäkunnioittava; maallinen (uskonnollisen, hengellisen vastakohtana); epäpyhä profanoida tehdä \profaani\ksi, esittää profaanina Suomalaisemmiksi vastineksi voi sopia, merkityksen mukaan, "arkistaa", "alentaa", jopa "häpäistä". profeetallinen ennustuksellinen profeetta julistaja, varsinkin uskonnollinen ja tulevia ennustava professio ammatti, varsinkin vakiintunut ja järjestäytynyt professionaalinen ammatillinen, ammattina (\professio\na) harjoitettava; ammattitaitoinen professionalismi ammatillisuus, \professionaalisuus(professionaalinen)\; ammatillisuuden korostaminen !ISMI professori korkeakoulun tai yliopiston ylimmän tason opetus- ja tutkimusviran haltija; myös arvonimi Professorin viran arvostuksen takia sanasta "professori" on tehty myös arvonimi, joka voidaan myöntää ansioituneelle tutkijalle, taiteilijalle tms. ja johon ei liity mitään virkaa. Nykyisin professorin virkanimike ei enää osoita välttämättä yhtä korkeaa asemaa kuin ennen, koska aiemmat "yliopiston apulaisen" virat on nimetty uudelleen ensin apulaisprofessorin viroiksi ja sitten professorin viroiksi. Sana esiintyy yhdyssanoissa myös todellisten virkojen tai asemien nimityksissä korkeakoululaitoksen ulkopuolellakin, esimerkiksi "tutkijaprofessori" ja "taiteilijaprofessori". professuuri \professori\n virka; sen alaan kuuluva toiminta \resursseineen(resurssi)\ profetia (jumalallinen) ennustus, ilmoitus profetoida ennustaa, julistaa (Jumalan tahto) profiili ominaispiirteet, luonteenomaiset piirteet; erityiset ominaisuudet t. niiden kuvaus; ääriviivat; poikkileikkaus Konkreettisimmassa merkityksessä kyseessä on esineen kohtisuora poikkileikkaus tai sen ääriviivat. Muut merkitykset ovat syntyneet siitä, että sellaisen on katsottu sisältävän kohdetta luonnehtivan esityksen. Nykyisin sana viittaa usein jonkin joukon ominaisuuksiin, esim. "asiakasprofiili" 'asiakaskunnan yleiset ominaisuudet ja jakautuminen eri asiakastyyppeihin'. profiloida tehdä luonteeltaan (\profiili\ltaan) määrätynlaiseksi; määrittää profiili Usein \passiivi\johdoksena "profiloitua", joka tarkoittaa etenkin oman profiilin etsimistä. Profilointi voi tarkoittaa mm. yrityksen tms. ilmeen rakentamista tai toisaalta tuotteen kohderyhmän määrittelemistä kuvaamalla ostajien ominaisuuksia (profiili). Rikostutkinnassa se on epäillyn ominaisuuksien päättelemistä mm. rikoksen luonteen ja tekotavan perusteella ja tähän perustuvaa epäiltyjen joukon määrittämistä. proformalasku lasku, jonka myyjä tekee ostajaa varten ennen lopullista kaupantekoa Proformalasku esittää, miltä lopullinen lasku tulee näyttämään. Se voi olla ostajalle tarpeen joissakin kauppaan liittyvissä toimenpiteissä, kuten lisenssin anomiseksi tai tullitietojen hankkimiseksi. Alkuosa johtuu sanoista \pro forma\ ja kirjoitetaankin joskus erikseen ("pro forma -lasku"), englannissa usein yhdysmerkillisenä (pro-forma invoice). proge (lähinnä arkikielessä:) eräs \rokin(rokki)\ muoto, "progressiivinen rock" prognoosi ennuste progressiivinen etenevä, ylenevä; edistyksellinen, uutta luova "Progressiivinen verotus" tarkoittaa, että veroprosentti kasvaa, kun verotettavan tulon t. omaisuuden määrä kasvaa, eli suurista tuloista maksetaan suhteellisestikin isompi vero kuin pienistä. progressio jatkuva sarja; asteittainen lisäys; verotuksen \progressiivisuus(progressiivinen)\ projekti hanke (varsinkin erikseen suunniteltu, järjestetty ja rahoitettu) projektio kappaleen kuvaaminen tasopinnalle t. tasokuvion kuvaaminen suoralle sädekimpulla; näin saatu kuva; tunteiden yms. heijastaminen (kuvitteleminen) toisen ihmisen t. häneen kohdistuviksi tunteiksi projektoida järjestää \projekti\ksi, hankkeistaa projektori kuvanheitin Laite, jolla kuvia (tai tekstiä) saadaan näkyviin valkokankaalle. projisoida tehdä \projektio\, heijastaa, kuvata; heijastaa nykyisyys menneisyyteen t. tulevaisuuteen Aiemmin myös muodossa "projisioida". prokaryootti [pro-karyootti] esitumallinen, alkeistumallinen Eliö, jossa \kromosomi\t ovat eivät ole tumassa vaan eräänlaisessa tuman esiasteessa. Prokaryootit ovat hyvin vanha eliöryhmä, ja ne ovat yksisoluisia. Vrt. \eukaryootti\. proklamaatio julkinen tiedonanto, julistus proklamoida julistaa, kertoa julkisesti prokrastinaatio vitkastelu, viivyttely, asioiden lykkääminen prokrastinoida vitkastella, viivytellä, lykätä asioita proksimaalinen läheinen, lähi-, lähin prokuraattori eräiden virkamiesten nimitys Muinaisessa Rooman valtakunnassa prokuraattoreiksi kutsuttiin laajahkojen alueiden päälliköitä, "maaherroja". Suomessa \autonomia\n aikana prokuraattori oli oikeudenkäytön valvoja, joka lähinnä vastasi nykyistä oikeuskansleria. Muissa maissa sana esiintyy erilaisten, usein oikeudenkäyttöä hoitavien virkamiesten nimikkeenä. prokura yleisvaltuutus tehdä oikeustoimia yrityksen nimissä, kirjoittaa firman nimi Myös muotoa "prokuura" käytetään, ja se vastaisi sivistyssanojen yleisiä sääntöjä, mutta !LV asu on melko vakiintunut. prokuristi yrityksen virkailija, jolla on yleisvaltuutus (\prokura\) tehdä liiketoimia yrityksen nimissä prokuura = \prokura\ prolatiivi suomen kielen \adverbi\, jossa on -tse-pääte, esim. "maitse" Joskus prolatiivi on käsitetty sijamuodoksi. Ks. Kirjeitse annettu määräys. Suomen kielen prolatiiveista. proletaari köyhälistöön, työväenluokkaan kuuluva Alkujaan sana viittasi muinaisen Rooman alimpaan, omaisuutta vailla olevaan kansanluokkaan. \Marxismi(marxismi)\ otti sanan kuvaamaan työväenluokkaan kuuluvaa. Myöhemmin se ymmärrettiin usein kurjalistoa, ryysyköyhälistöä tarkoittavaksi. prloetariaatti \proletaari\t yhteiskuntaluokkana, köyhälistö prologi esinäytös; esipuhe; alkajaisruno promemoria muistio, varsinkin virallinen promenadi kävelyretki; julkinen kävelypaikka, esim. kävelykatu promille tuhannesosa; arkikielessä etenkin veren \alkoholi\pitoisuudesta puhuttaessa promiskuiteetti (yhteisön) käyttäytyminen, jossa sukupuolinen kanssakäyminen on rajoituksetonta, "ollaan kaikkien kanssa" promootio juhlalliset tohtorin- ja maisterinvihkiäiset yliopistossa; uimakoulun päättäjäiset promoottori henkilö, joka \promootio\ssa toimittaa vihkimiset; \manageri\ promovendi \promootio\ssa vihittävä henkilö promovoida vihkiä tohtoriksi tai maisteriksi \promootio\ssa prompt heti, viivytyksettä prompti kehote, tietokoneohjelman esittämä teksti tai merkintä, joka osoittaa, että ohjelma on valmis ottamaan vastaan käyttäjän antaman komennon, tiedon tms. pronaatio raajan sisäänkierto, -kiertyneisyys pronomini asemo- eli viittaussana Sana, jota käytetään \substantiivi\n tai joskus muun \nomini\n asemesta tai siihen viittaavana tai sellaista kysyvänä, esimerkiksi "hän", "joka", "mikä". pronssi kuparin ja tinan seos; muu kuparivaltainen seosmetalli; kolmas sija urheilu- tms. kilpailussa Sana "pronssi" tarkoittaa alkujaan oikeastaan vain tinan ja kuparin seosta, joskin siinä on tietysti aina ollut epäpuhtauksia mukana vaihtelevassa määrin. Mutta merkitys on väljentynyt. Suomalainen tietosanakirja sanoo: "Nykyisin pronssin voi sanoa merkitsevän yleensä sellaista kuparivaltaista metalliseosta, jolla tavalla tai toisella on poikkeuksellisen hyvät ominaisuudet, varsinkin lujuudessa. - - Usein pronsseiksi sanotaan mainosarvon vuoksi jopa eräitä \messinkejä(messinki)\." proosa suorasanainen ilmaisu, vastakohtana runoudelle proosallinen arkipäiväinen; \proosa\muotoinen propaganda aatteen tai opin järjestelmällinen, mielipiteitä muokkaava levitys Sanalla on yleensä kielteinen vivahde, ja se viittaa epä-älylliseen, tunteisiin vetoavaan julistukseen. propagandisti \propaganda\n tekijä propagandistinen \propaganda\a sisältävä, propaganda- propagoida edistää, julistaa, levittää \propaganda\a propedeuttinen valmistava, johdattava (kurssi yliopistossa) propelli potkuri proportio (oikea) suhde, tasasuhtaisuus proportionaalinen suhteellinen, suhteessa oleva, propositio lausuma, väittämä, väitelause propri erisnimi prosaisti [prosa'isti] \proosa\kirjailija proseduraalinen \proseduureja(proseduuri)\ koskeva t. niihin perustuva proseduuri (tarkoin ennalta määritelty) menettelytapa; (tietokoneohjelman) aliohjelma proseminaari [proo-seminaari] yliopistolliset harjoitukset, jotka ovat \seminaari\a vähemmän vaativia prosentti sadasosa, sadannes Prosentin merkki on %, ja se erotetaan luvusta välilyönnillä. Sana "prosenttiyksikkö" on käytössä prosenttilukuja vertailtaessa. Jos esimerkiksi \inflaatio\ yhtenä vuonna on 5 % ja seuraavana vuonna 6 %, sanotaan, että inflaatio kasvoi yhden prosenttiyksikön. prosentuaalinen \prosentti\luvulla ilmaistava, prosentti- prosessi tapahtumakulku; oikeudenkäynti, oikeusjuttu Tekniikassa "prosessi" tarkoittaa valmistusta tms., joka koostuu useista vaiheista ja joka usein on jatkuvaa (jatkuva prosessi). Oikeustieteessä "prosessioikeus" tarkoittaa oikeudenkäyntiä koskevia sääntöjä ja niitä koskevaa tutkimusta, ja "prosessiväite" on oikeudenkäynnin muotoseikkoihin puuttumista. prosessoida käsitellä Yleensä "prosessoida" tarkoittaa käsittelemistä, muokkaamista tms., etenkin josssain teknisesssä \prosessi\ssa. Ilmausta "prosessoitu ruoka" on alettu käyttää kielteisesti "teollisesti käsitellyistä" ruuista niiden väitetyn epäterveellisyyden vuoksi. prosessori tietokoneen keskusyksikkö; eräänlainen metsätalouden monitoimikone; yl. jotakin käsittelevä kone t. järjestelmä prosessuaalinen \prosessi\a koskeva, prosessi- prosit [proosit] terveydeksi! kippis! prosodia kielen ilmaisujen kesto, painotus, sointiväri yms.; niitä koskeva oppi prosodiikka = \prosodia\ prosodinen \prosodia\an kuuluva prosopo- henkilö-; kasvo- prospekti näköala; esite- tai mainosvihkonen; pääkatu, valtakatu (Venäjällä ja Neuvostoliitossa); urkujen julkisivupillistö prospektiivinen tulevaisuutta koskeva, tulevaisuuteen suuntautuva prostaglandiini eräs \hormoni\n kaltainen rasvahappo, joka vaikuttaa useiden elinten toimintaan prostata eturauhanen prosteettinen (\kemia\ssa:) \proteiini\osaan sitoutunut prostituoida asettaa haureuden palvelukseen; häväistä prostituoitu henkilö, joka ansaitsee suostumalla sukupuoliyhteyteen prostituutio tulojen hankkiminen sukupuolisuhteiden avulla protagonisti (jonkin asian) esitaistelija; muinaisessa Kreikassa \draama\n pääosan esittäjä proteiini valkuaisaine, elävien olentojen keskeisiä rakennusaineita proteesi tekojäsen (esim. tekojalka); tekohampaat protektionismi maan tai muun alueen tuotannon suojaaminen suojatullien ym. avulla Sanaa käytetään nykyisin etenkin kiistanalaisista toimista, joiden katsotaan rikkovan kansainvälisen kaupan vapauttamisen sääntöjä. !ISMI protektoraatti suojelualue; valloitettu alue, joka on järjestetty muodollisesti "suojelun" alaiseksi valtioksi t. alueeksi; suojelusuhde; \protektori\n hallitsema maa, erityisesti Englanti Oliver Cromwellin aikana protektori valtionhoitaja, hallitsijan valtaoikeuksien käyttäjä; suojelija proteomi eliön tai solun tuottamien erilaisten \proteiini\en kokonaisuus Koska proteiinien \synteesi\ä ohjaavat \geeni\t, proteomi määräytyy perimmältään \genomi\n perusteella. protestantti \protestanttista(protestanttinen)\ uskoa tunnustava henkilö protestanttinen ns. uskonpuhdistuksen oppien mukainen (kirkko t. suunta) protesti vastalause, nimenomainen vastustus; eräs vekseleihin liittyvä oikeustoimi Muun muassa urheilun alalla "protesti" tarkoittaa kilpailun tuomari(e)n ratkaisun erityistä vastustamista tavalla, jossa vedotaan kilpailulautakuntaan tms. ratkaisun muuttamiseksi. protestoida esittää \protesti\ proto- alku-, alkuperäis-; esi-, varhais- Sana "proto" esiintyy arkikielessä itsenäisenäkin, merkityksessä '\prototyyppi\'. protoni \atomi\ytimen hiukkanen, jolla on \positiivinen\ sähkövaraus protokolla (\diplomatia\n) käytössäännöt, menettelytapasäännöt; (vanh.) pöytäkirja; \datatekniikassa(datatekniikka)\: jotakin asiaa koskevat tekniset menettelytavat t. niiden kuvaus Vrt. \standardi\. protoplasma alkulima, solun perusaines prototyyppi esimerkinomainen toteutus; mallikappale; perusmuoto, alkumuoto, perustyyppi "Prototyyppi" tarkoittaa nykyisin usein esimerkiksi tietokoneohjelman alustavaa, kokeilevaa toteutusta, joka annetaan koekäyttöön, jonka tulosten perusteella varsinaista ohjelmaa kehitellään. Mittojen ja painojen määrittelyssä käytettiin aiemmin menettelyä, jossa yksikkö määritellään jonkin yksilöllisen aineellisen kappaleen mukaan; tätä kappaletta sanotaan yksikön prototyypiksi. prototyyppinen (kielitieteessä:) tyypillinen, perusmuotoinen protuberanssi Auringon reunasta ulkoneva kieleke; (\anatomia\ssa:) kohouma, kyhmy provenienssi (esineen, tavan, käsitteen tms.) alkuperä Nykyisin joskus myös englantia mukailevassa asussa "provenanssi". proviisori apteekkialan (farmasian) asiantuntija, joka on suorittanut alan ns. ylemmän korkeakoulututkinnon provinsialismi maakuntahenkisyys; murteellisuus provinssi laajahko hallintoalue; maaseutu pääkaupungin vastakohtana Alkujaan "provincia" oli nimitys muinaisen Rooman valloittamille alueille, joiden hallinto oli erityisellä tavalla järjestetty. Myöhemmin vastaavia nimityksiä on käytetty hallintoalueista useissa maissa ja myös \katolisessa(katolinen)\ kirkossa. Provinsseiksi kutsutaan tavallisesti myös Kanadan osavaltioita, vaikka yleensä provinssi-nimeä ei käytetä alueista, joilla on itsehallinto. provisio toimipalkkio, hyvitys, esim. välittäjälle maksettava välityspalkkio, "provikka" provokaatio yllytys, \provosointi(provosoida)\ provokaattori yllyttäjä, kiihottaja, \provosoija(provosoida)\ provokatiivinen yllyttävä, \provosoiva(provosoida)\ provosoida yllyttää, kiihottaa, ärsyttää Aiemmin myös "provokoida"; ks. !KS proxy [proksi] välipalvelin, välityspalvelin \Webissä(web)\ palvelin, joka välittää \data\a selainten ja palvelinten välillä. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on datan välivarastointi niin, että selaimet saavat usein käytetyt tiedostot nopeasti välipalvelimen muistista. psalmi Vanhan testamentin Psalmien kirjaan kuuluva runomuotoinen teksti; virsi psalttari Vanhan testamentin Psalmien kirja pseudo- vale-, väärä-; näennäis- Johtuu valehtelemista tarkoittavasta kreikan sanasta. Tarkoittaa kuitenkin nykyisin usein vain jonkinlaista näennäisyyttä tai kaltaisuutta. Esim. "pseudosatunnaisluvut" ovat lukuja, jotka eivät ole aidosti satunnaisia mutta joita voidaan yleensä pitää riittävän satunnaisina. Vrt. \kvasi-\. pseudonyymi salanimi, peitenimi psoriaasi eräs pitkäaikainen iho- ja muiden kudosten sairaus Tavalliseesa muodossa ihon sarveissolut lisääntyvät tavallista nopeammin. Oireina ovat tarkkarajaiset punoittavat läiskät, joiden päällä on hopeanharmaata hilsettä. Usein lyhentyneenä "psori". Etenkin aiemmin myös lääketieteen latinan mukaisessa asussa "psoriasis". Aiemmin "hilsetystauti". psoriaatikko \psoriaasi\a sairastava psykedeelinen haltioitunut, epätodellisen kiehtova (aistivaikutelma t. kuvitelma) psykedelia \psykedeelisyys(psykedeelinen)\ psykiatri \psykiatria\an koulutettu ja sitä harjoittava lääkäri psykiatria oppi mielen epänormaaleista tiloista ja niiden hoitamisesta, "mielitautioppi" psykiatrinen \psykiatria\an kuuluva psyko- mieli-, sielu-, henki-; psykologinen, \psykologia\- psykoanalyysi eräs \psykologia\n ja \psykiatria\n suuntaus, alkujaan Sigmund Freudin perustama psykoanalyytikko \psykoanalyysi\n harjoittaja psykoanalyyttinen \psykoanalyysi\in kuuluva psykodraama ryhmä\psykoterapia\n muoto, jossa yksilö \rooleissa(rooli)\ toimien käy läpi elämän tapahtumia psykofysiologia \psykologia\n suunta, joka pyrkii selittämään psyykkisiä tapahtumia \fysiologia\n avulla psykofyysinen sielullis-ruumiillinen, etenkin puhuttaessa \psyyke\n vaikutuksista ruumiillisiin ilmiöihin psykohistoria \historia\n tutkiminen \psykologia\n, usein erityisesti \psykoanalyysi\n avulla psykologia ihmismieltä tutkiva tiede, "sielutiede" !LOGIA psykologisoida selittää \psykologia\n keinoin Sanaa käytetään usein väheksyvästi tai moittivasti näkemyksistä, joissa asioita selitetään ihmisten oletettujen \motiivi\en pohjalta. psykomotorinen sellainen, joka perustuu \psyykkisten(psyykkinen)\ ilmiöiden vaikutukseen ruumiin liikkeisiin psykoosi vakava mielenhäiriö t. mielenhäiriöisen vakavien kohtausten vaihe Yleensä psykoosin ja \neuroosi\n eroksi mainitaan se, että psykoosissa ihmisen käsitys todellisuudesta on vaikealla tavalla harhainen eli \realiteetti\en taju on vahvasti häiriytynyt, esim. psykoosissa oleva elää omassa harhamaailmassaan. psykoottinen \psykoosi\ssa oleva psykopaatti luonnevikainen, luonnehäiriöinen ihminen, \sosiopaatti\ psykopatia \psykopaatin(psykopaatti)\ mielen tila t. käyttäytyminen psykopatologia mielenhäiriöiden tutkiminen Tutkimuskohteina ovat lähinnä \psykoosi\t ja \neuroosi\t, jossain määrin myös \psykopatia\. !LOGIA psykopolitiikka \politiikan(politiikka)\ jäsentäminen \psykologia\n käsitteiden ja teorioiden avulla psykosomaattinen sielullis-ruumiillinen, \psykofyysinen\ Sana esiintyy usein vain ilmaisemassa maallikon olettamusta siitä, että toisen ihmisen kokemat vaivat ovat sielullista alkuperää. psykososiaalinen \psyykkis(psyykkinen)\-yhteiskunnallinen, psyykkisen ja \sosiaalisen(sosiaalinen)\ yhteisvaikutukseen perustuva psykoterapia \psyyke\n häiriöiden käsittely (hoito) keskustelun yms. keinoin (ei lääkkeillä) psykro- kylmä-, kylmyys-, viileä-; kosteus- psykrofiili (pien)eliö, joka menestyy parhaiten viileässä (alle 15 °C) psykrometri kosteusmittari, ilmankosteuden tarkka mittalaite psyyke sielu, mieli Sana esiintyy myös muodossa "psyykke". psyykkinen sielullinen, mielessä tapahtuva tai mieltä koskeva pub [pub t. pab] oluttupa, -kapakka Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. Sanaan sisältyy usein ajatus laadukkaasta oluttuvasta vastakohtana "juottolalle". puberteetti murrosikä pubi = \pub\ publiikki tilaisuus, jossa \akateemisen(akateeminen)\ tutkinnon suorittaneelle annetaan todistus Kyseessä on virallinen tilaisuus, joka ei kuitenkaan ole \promootio\n tavoin juhlallinen. publikaani muinaisessa Rooman valtakunnassa verotulojen vuokraaja Jeesuksen aikana publikaaneja yleisesti paheksuttiin, koska heitä pidettiin veronkiristäjinä: publikaani vuokrasi oikeuden verotulojen perimiseen, joten hänen etujensa oli kantaa mahdollisimman paljon veroja. puffata tehdä t. teettää \puffi\, mainostaa jotakin puffilla puffi mainostava uutinen tai lehtijuttu Sana on melko arkikielinen. Sillä on usein kielteinen sävy, koska mainosten ja toimitetun aineiston sekoittamista toisiinsa pidetään \journalismi\n perusperiaatteiden vastaisena. pugilisti (ammatti)nyrkkeilijä; taistelija, tappelija puljonki lihaliemi Sana on lähinnä "kyökkisuomea"; hienompi muoto on "buljonki". pulloveri pään yli vedettävä puseron tapainen vaatekappale Aiemmin asussa pullover. pulmonologia keuhkosairausoppi pulsaattori sysäyksiä, \pulsseja(pulssi)\ tuottava laite pulsari tähti, joka lähettää sykäyksittäin säteilyä radioaaltojen taajuudella Pulsari on \neutroni\tähti, joka pyörii nopeasti akselinsa ympäri. pulsoida sykkiä, tykyttää Lähinnä lääketieteen sana. Aiemmin myös "pulseerata". pulssi valtimonlyönti, sydämen syke, etenkin sen tiheys (tahti); sykäys, etenkin toistuva, usein jaksollinen punk eräs nuoriso\kulttuuri\n, varsinkin \rokin(rokki)\ suuntaus Syntyi Englannissa 1970-luvun lopulla. Saanut ajoittain rajuja ja väkivaltaisiakin muotoja. Myös asussa "punkki". (Eräiden hämähäkkieläinten nimityksenä käytetty sana "punkki" on eri alkuperää.) punkkari \punk\in piirissä elävä, punkia harrastava ihminen punkteerata suorittaa \punktio\ punktio nesteen poisto ruumiista ontolla neulalla tms. punssi eräs makeahkojen \alkoholi\juomien laji punta eräiden maiden, mm. Ison-Britannian, rahayksikkö; eräs \anglosaksinen\ painomitta, \pauna\, engl. pound pupilli silmäterä, (silmän) mustuainen; \optisessa(optinen)\ laitteessa aukko, joka rajoittaa valosädekimppua purismi puhdasoppisuus, puhtaustavoitteisuus Usein nimenomaan kielellinen purismi eli pyrkimys säilyttää oma kieli mahdollisimman puhtaana vieraista vaikutteista, puhdaskielisyys. Sanaa käytetään yleisesti moittivassa sävyssä. !ISMI puritaani kirkon puhdistamista vaativia henkilö \anglikaanisen(anglikaaninen)\ kirkon piirissä; ankaran siveellinen, nautinnoista kieltäytyvä henkilö puritaaninen \puritaaneille(puritaani)\ ominainen; koruton, \askeettinen\ purppura eräs punertava väriaine, jota alkujaan saatiin eräistä kotiloista; kyseinen väri Koska aito purppuraväri oli kallista ja sitä käytettiin juhlapukujen värjäämiseen, on "purppuraan pukeminen" muodostunut loistokkaan pukeutumisen vertauskuvaksi. purppuri eräs monivuoroinen kansantanssin laji purpuri = \purppuri\ purseri matkustajalaivan tai -lentokoneen talouspuolen esimies pusta ruohoaavikko tai -aro Unkarin (ja Romanian ym.) alueella; vrt. \preeria\ putinismi Venäjän johtajan Vladimir Putinin politiikasta käytetty nimitys, jolla usein viitataan keskusjohtoisuuteen ja \oppositio\n toiminnan rajoittamiseen putsch [putš] vallankaappaus(yritys) Sana tarkoittaa varsinaisesti vallankaappausta mutta koska kaappaus usein onnistuu mutta kukistuu pian, raja kaappauksen ja kaappausyrityksen välillä on liukuva. Sana on \sitaattilaina\ saksasta ja esiintyy etenkin Saksassa 1920-tehtyjen kaappausyritysten nimissä, joissa se kirjoitetaan saksan sääntöjen mukaan versaalialkuisena (Kapp Putsch, Hitler Putsch). Sitä on käytetty (joskus yleislainan omaisesti asussa "putš") myös Neuvostoliiton vuoden 1990 kaappauksesta. putti (\golf\issa) lyhyt lyönti maata pitkin, tavoitteena saada pallo suoraan reikään puuta eräs vanha venäläinen painomitta, noin 16,38 kg puzzle [putsle] älytehtävä, pulmatehtävä; palapeli Älytehtävässä eli pulmatehtävässä voi tehtävänä olla esimerkiksi sommitella annetut kuviot niin, että annetut ehdot täyttyvät tai päätellä annetuista tosiasioista vastaus määrättyyn kysymykseen. Lähinnä käännösteksteissä puzzle voi joskus tarkoittaa palapeliä (engl. jigsaw puzzle). pyelo- munuaisallas- pygmi kääpiö, etenkin afrikkalaiseen pienikasvuiseen kansaan kuuluva pyjama pitkähousuinen yöpuku pyknikko eräässä luonneopissa ruumiinrakenteen ja luonteen tyyppi, jolle on ominaista pyylevyys, pyöreäkasvoisuus ja avomielisyys pykninen \pyknikolle(pyknikko)\ ominainen pyloni ylöspäin kapeneva torni Alkujaan nimitystä on käytetty egyptiläisen temppelin sisäänkäytävää reunustavan torniparin torneista. Nykyisin pyloneiksi kutsutaan myös esim. siltaa kannattavan torniparin torneja. pylorus mahanportti pyo- mätä-, märkä- pyodermia märkäinen ihotulehdus pyramidi rakennelma tai kappale, jonka pohja on monikulmio ja sivut kolmioita, jotka yhtyvät yhdessä pisteessä Erityisesti \faarao\iden hautarakennelmista ja niitä vastaavista muodoista, joissa pohja on neliö. Matematiikassa sanalla on laajempi merkitys: 'monitahokas, jota rajoittavat yhteiskärkiset kolmiot ja jokin monikulmio'; ehdotelma nimeksi: särmäkartio. Kuvaannollisesti sana tarkoittaa rakennetta tai järjestelmää, joka kapenee huippua kohti. pyree sose, etenkin sakea tomaattisose Perusmuoto esiintyy myös asussa "pyre", joka on nykyisin sallittu. pyro- palo-, poltto- pyrolyysi aineen hajoaminen t. hajottaminen lämmön vaikutuksesta Suppeammassa merkityksessä pyrolyysi tarkoittaa kuivatislausta eli haihtuvan osan erottamista orgaanisesta aineesta kuumentamalla hapettomassa tai lähes hapettomassa tilassa. Pyrolyysiuuni on uuni, joka voidaan puhdistaa sen toiminnolla, joka aiheuttaa sisällä olevan lian pyrolyysin. pyromaani \pyromania\a poteva ihminen pyromania sairaalloinen halu sytyttää ja katsella tulipaloja pyrometri eräänlainen lämpömittari korkeita lämpötiloja varten pyrooppi verenpunainen \granaatti\ pyton [pyytton tai pyyton] eräitä jättiläiskäärmeitä (suku Python ja yleisemmin alaheimo Pythoninae) Virallinen kirjoitusasu !LV. Joskus myös \sitaattilaina\na kirjoitettu: python. Tieteellinen nimi tulee kirjoittaa Python. pyyton = \pyton\ pääri ylähuoneen jäsen Isossa-Britanniassa pörssi laitos, jossa ostetaan ja myydään arvopapereita, valuuttoja, raaka-aineita ym. suurina määrinä Suomessa toimii Helsingin arvopaperi- ja johdannaispörssi, jota ylläpitää Hex Oyj. qat = \khat\ quater [kvater] neljäs muunnelma; \ter\-kohdan jälkeen lisätty kohta; neljästi quiche [kiš] eräänlainen (kinkku- ja juustotäytteinen) piirakka quisling [kvisliŋ] maanpetturi, etenkin miehittäjän kanssa yhteistyössä toimiva quo vadis [kvoo vadis] minne menet? Ilmaisua käytetään yleensä kevyehköissä \retorisissa(retorinen)\ kysymyksissä, joissa kysellään jonkin \organisaatio\n, liikkeen tms. suuntaa, tulevaisuutta. quod erat demonstrandum [kvod eerat demonstrandum t. kvod erat deemoonstrándum] mikä oli todistettava (matemaattisen tai muun vakuuttavaksi väitetyn todistuksen lopussa) Periaatteessa \sitaattilaina\ \latina\sta. Lyhennetään QED (ja vastaavasti MOT). qwerty [kverty] eräs näppäimistön kirjainten järjestys Meillä ja monessa muussa maassa tavallinen järjestys, jossa ylin kirjainrivi alkaa kirjaimilla QWERTY. raastupa arkikielessä: tuomioistuin, oikeuslaitos; historiassa: raastuvanoikeus, ns. vanhojen kaupunkien alioikeus; sellaisen istuntosali Vaikka raastuvanoikeudet on nykyisin korvattu käräjäoikeuksilla, on sana "raastupa" jäänyt elämään esimerkiksi ilmaisussa "vetää raastupaan" 'viedä asia oikeuteen'. raati arvostelulautakunta; eräiden yhdistysten johtokunnan nimitys; eräiden kaupunkien hallintoelin varsinkin aiemmin rabatti (hinnan)alennus rabbi \juutalaisuudessa(juutalainen)\ Mooseksen lain ja perimätiedon tuntija ja opettaja rabbiini \juutalaisen(juutalainen)\ seurakunnan hengellinen johtaja rabbuuni (vanh.) \rabbi\ rabies raivotauti Eräs nisäkkäissä esiintyvä virustauti. Ihmisessä esiintyvänä siit käytetään nimeä vesikauhu. rabulisti (poliittinen) räyhääjä, kansankiihottaja raclette eräs rasvaisten, etenkin sulatettuna syötävien juustojen tyyppi Kielitoimisto suosittaa asua "rakletti". radar tutka radeerata raaputtaa pois (kirjoitusta); aiemmin myös: etsata radiaani tasokulman mittayksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus rad Radiaani on ympyrän kahden sellaisen säteen välinen kulma, jotka erottavat ympyrän kehästä säteen pituisen kaaren. Tämä merkitsee, että täysi ympyrä on 2×π (π = \pii\) radiaania ja että radiaani on noin 57,3 astetta. radiaatio säteily; säteittäinen hajaantuminen t. erilaistuminen radiaattori säteilevä esine tai laite, esim. lämpöpatteri radikaali suuria muutoksia vaativa henkilö; vapaita \elektroneja(elektroni)\ sisältävä kemiallinen hiukkanen; matemaattinen juurilauseke; eräissä kielissä kolmen \konsonantin(konsonantti)\ ryhmä, joka muodostaa sananjuuren; kiinalaisen kirjoituksen yhdistelmämerkin osa, joka kuvaa merkitystä (vrt. \fonetikum\); \radikaalinen\ radikaalinen suuria, "juuriin meneviä" muutoksia merkitsevä tai vaativa radikalisoida tehdä \radikaaliseksi(radikaalinen)\, radikaalistaa radikalismi \radikaalisia(radikaalinen)\ muutoksia vaativa aatesuunta Yleensä vastaavia -sti- ja -istinen-loppuisia sanoja ei käytetä, vaan niiden tilalla käytetään sanaa "\radikaali\" (tai "\radikaalinen\"). radioaktiivinen ydin\reaktio\ista johtuvaa säteilyä lähettävä Radioaktiivinen aine sisältää yhden tai useamman alkuaineen epävakaita \isotooppeja(isotooppi)\, jotka vähitellen hajoavat lähettäen säteilyä. Kyseistä säteilyä itseäänkin sanotaan usein radioaktiiviseksi, mutta oikeampi nimitys on "ionisoiva säteily". Ks. Säteilyturvakeskuksen sivua Ionisoivasta säteilystä lyhyesti. radioamatööri radiotoiminnan harrastaja (\amatööri\), etenkin omia (pienitehoisia) radiolähettimiä käyttävä radiologia lääketieteen haara, joka käyttää \radioaktiivisia(radioaktiivinen)\ aineita tutkimuksissa tai hoidossa Esimerkiksi \röntgen\kuvaukset kuuluvat radiologian alaan. !LOGIA radisti radiosähköttäjä (laivassa); viestialiupseeri merivoimissa radium eräs \radioaktiivinen\ alkuaine,kemiallinen merkki Ra radon eräs jalokaasuihin kuuluva \radioaktiivinen\ alkuaine, kemiallinen merkki Rn Radonia on maaperässä paikoitellen sellaisia määriä, että siitä aiheutuu terveydellinen vaara, kun sitä vähitellen vapautuu ilmaan. raffinoida jalostaa (tuotetta "puhtaammaksi"); tehdä (käytös) hienommaksi Tuotannosta puhuttaessa sana tarkoittaa esimerkiksi sokeripitoisten aineiden käsittelyä niin, että saadaan pelkkää, "puhdasta" sokeria. Käyttäytymisestä puhuttaessa sana etenkin muodossa "raffinoitunut" usein viittaa liialliseksi koettuun "hienouteen". raflaava huomiota herättävä, repäisevä Sana on tyylisävyltään melko arkinen. raguu höystö Johtuu ranskan sanasta ragout, aiempi kirjoitusasu ragoût [ragúu]. raion eräs tekokuitu; siitä valmistettu kangas raison d'être [rezõdéetr] olemassaolon oikeutus, olemassaolon syy rajoni piiri, hallintoalue eräissä maissa Neuvostoliitossa ja sen esikuvan mukaan eräissä muissa maissa käyttöön otettu hallintoalueen nimitys, joka on säilytetty joissakin maissa. Suomen kielessä käytetään vastineena tavallisemmin sanaa piiri, hallintopiiri tai piirikunta. rakletti = \raclette\ rakuuna kevytaseinen ratsusotilas; sotilas ratsuväen perinteitä jatkavassa yksikössä; eräs maustekasvi ja siitä saatava mauste rallicross vakioautojen nopeuskilpailu mutkikkaalla ja kapealla radalla rallisprint autourheilumuoto, jossa ajetaan lyhyitä rallin erikoiskokeita ramadan [ramadan t. ramadáan] \islam\in paastonaika, noin kuukauden mittainen Ramadanin aikana mm. syöminen ja juominen on kiellettyä auringonnousun ja -laskun välillä. Ramadan on yksi islamilaisen kalenterin kuukausista. ramppi \teatteri\ näyttämön etureuna, parras; kalteva ajotie, ajoluiska; rautateillä väline, jolla kiskoilta suistunut pyörä nostetaan takaisin "Ramppikuume" tarkoittaa alkujaan teatterin näyttelijän levottomuutta ja pelkoa ennen näyttämölle astumista, sitten yleisemmin esiintymispelkoa ja -jännitystä. random [random t. rändöm] satunnaisuus; satunnainen Arkityylinen. Etenkin ilmaisussa "randomilla" 'satunnaisesti, arpomalla'. Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. rangi = \ranki\ rankata asettaa paremmuusjärjestykseen Sana on lähinnä arkikielinen. Vrt. \ranki\. ranki arvoaste virkojen asteikolla; (matematiikassa) eräs \matriisi\n ominaisuus, aste Historiassa "ranki" tarkoittaa etenkin johonkin virkojen viralliseen luokitukseen, varsinkin Pietari Suuren arvoasteikkoon, kuuluvaa arvoastetta. Matematiikassa "ranki" eli aste on matriisin \lineaarisesti(lineaarinen\) riippuvien vaaka- tai pystyrivien lukumäärä. Taivutus: ranki:rangin. ranking [räŋkiŋ t. räŋkkiŋ] arvojärjestys, paremmuus- tai suositummuusjärjestys; sellaiseen järjestykseen paneminen rankki väkevää alkoholia valmistettaessa käynyt, tislaamaton seos tai tislauksen jäljiltä jäävä sakka raportoida lähettää tai antaa \raportti\, tiedottaa raportti tiedonanto, selonteko, tav. kirjallinen ja melko yksityiskohtainen rapsodia erillisistä osista koostuva sävellys Alkujaan: kiertelevän ammattilausujan, rapsodin, esittämä runo antiikin Kreikassa. Sittemmin: soitinsävellys, jonka pääaineksia ovat kansansävelmät, tai vastaava omaperäinen sävellys. Nykyisin tavallisimmin: sävellys, joka on koottu erillisistä osista. rapsodinen erillisistä osista koostuva, \rapsodia\n muodostava rara avis [raara avis] harvinaisuus !LAT, sananmukaisesti 'harvinainen lintu'. rare [reö(r)] pihvin kypsyysaste, jossa liha on vain pinnasta paistettua, keskeltä selvästi punaista Sana on \sitaattilaina\ englannista. Joskus se korvataan sanalla "raaka", mutta tämä on harhaanjohtavaa. rariteetti harvinaisuus, harvinainen ilmiö tai havainto rasismi syrjintä; sorto; tasa-arvon vastaisuus; edellä mainitut erityisesti rotuun liittyvinä; rotuviha Alkujaan englannin sana "racism" muodostettiin (v. 1936) tarkoittamaan rotuun (engl. "race") perustuvaa syrjintää tai sortoa, jopa pyrkimystä kokonaisen rodun tuhoamiseen, taikka sellaisten taustalla olevia ajatussuuntia. Tähän liittyi alusta alkaen epämääräinen käsitys siitä, mitä "rotu" on. Sanaa on sittemmin käytetty yleisesti leimaamaan pahoiksi tai vääriksi koettuja (oletettuja) oppeja ja käytäntöjä, jopa sellaisia, joilla ei ole mitään tekemistä rodun kanssa, esim. "ikärasismi" 'ikään perustuva syrjintä', "läskirasismi" 'lihavien syrjintä'. !ISMI rasta \rastafarismi\n kannattaja rastafarismi eräs Jamaikassa syntynyt uskontosuunta rasteri pisteiden tai viivojen verkko t. sillä esitetty kuva Alkujaan varsinkin painokuvia valmistettaessa käytetty tiheäruudukkoinen levy, sitten myös muunlaisesta kuvan tuottamiseen käytetystä verkosta mm. television tai tietokoneen kuvaruudulla. rasteroida muuttaa \rasteri\muotoon ratatui ranskalaisperäinen vihannesruoka, joka sisältää munakoisoa, kesäkurpitsaa ym. Yleisemmin ranskan mukaisessa asussa ratatouille, joka Kielitoimiston sanakirjan mukaan lausutaan [ratatui] tai [rataˈtuj], mutta taivutetaan ratatouillea (jne.). ratifikaatio lopullinen vahvistaminen, \ratifiointi(ratifioida)\ ratifioida vahvistaa lopullisesti (valtiosopimus) Ratifioidessaan tekemänsä sopimuksen valtio vahvistaa sitoutumisensa siihen. Usein sopimukseen liittyy ehto, että se tulee voimaan vasta, kun määrätty määrä osapuolia on sen ratifioinut. Ratifioinnissa valtio vahvistaa sopimuksen omalta osaltaan. ratio järki; peruste, tarkoitus rationaaliluku luku, joka voidaan esittää kahden kokonaisluvun osamääränä Esim. 1/3 on rationaaliluku, samoin 1,25 ( = 125/100 = 5/4). Vrt. \reaaliluku\. rationaalinen järjellinen, järjenmukainen, järkevä; (matematiikassa) vain yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskulla muodostettu rationalismi järjenmukaisuus, järkevyys; käsitys, jonka mukaan todellisuus on järjenmukainen Sana voi tarkoittaa \filosofia\n suuntausta, mutta tavallisemmin se viittaa vain järkiperäisenä pidettyyn asioiden tarkasteluun. !ISMI rationalisoida tehostaa töiden järjestelyjä; tehdä järjenmukaiseksi, rationaalistaa; selittää järjelliseksi, järkiperäiseksi ratsia poliisin tekemä yllätystarkastus raveliini erillinen, yleensä takaa avoin varustus, joka sijaitsee vallihaudassa \kurtiini\n edessä ja suojaa linnoituksen porttia ravet [reivit] = \reivit\ raviini kuru, kursu, veden uurtama syvä ja kapea laakso; rotko re- takaisin-; uudelleen-; vastaan- reaali ylioppilastutkinnon reaalikoe; (lähinnä yhdyssanoissa:) \reaalinen\; yhdyssanoissa myös: muihin oppiaineisiin kuin kieliin ja matematiikkaan kuuluva t. reaaliluku- reaaliluku luku, joka vastaa jatkuvan suureen (esim. pituus) arvoa Reaalilukuja ovat mm. kaikki \rationaaliluvut(rationaaliluku)\ mutta lisäksi on ääretön määrä muita reaalilukuja, irrationaalilukuja (esim. luvun 2 neliöjuuri). Reaalilukujen tarkka määritelmä \matematiikassa(matematiikka)\ perustuu joko \aksiooma\järjestelmään tai menetelmiin, joilla reaaliluku määritellään esimerkiksi rationaalilukujen jonona. Vrt. \imaginaariluku\. reaalinen tosiasiallinen, todellinen Usein vastakohtana ihanteelliselle (\ideaaliselle(ideaalinen)\) tai \teoreettiselle(teoreettinen)\. reagenssi (\kemia\llinen) aine tai seos, jolla toinen aine voidaan osoittaa tai eristää, näytin reagoida toimia (jonkin syyn takia), osallistua \reaktio\on Reagoimisesta puhuminen sisältää ajatuksen siitä, että jokin tapahtuma tai teko, ihmisistä puhuttaessa usein vain kannanotto, johtuu jostakin erityisestä ärsykkeestä tai syystä. Esimerkkejä: reagoida ehdotukseen, reagoida valoon. reaktiivinen \reaktio\mainen; herkästi \reagoiva(reagoida)\ reaktio (jonkin seikan aiheuttama) tapahtuma; vastavaikutus Kemiassa: Ilmiö, jossa aineet vaikuttavat toisiinsa ja jossa kemiallisia yhdisteitä muodostuu tai hajoaa. Ydinfysiikassa: atomiydinten hajoaminen (\fissio\) tai yhdistyminen (\fuusio\). Fysiikassa yleensä: vastavaikutus, vastavoima. Ihmisistä puhuttaessa: yksilön (tai joukon) toiminta, jonka jokin ulkoinen tai sisäinen ärsyke tai \motiivi\ aiheuttaa. Sosiologiassa joskus erityisesti: yleiselle käyttäytymiselle vastakkainen käyttäytyminen. Historiassa myös erityisesti: taantumus. reaktionaarinen taantumuksellinen, aiempien olojen palauttamiseen pyrkivä Myös muodossa "reaktionäärinen". (Ks. selitystä Mistä kielestä?.) reaktori laite, joka on tarkoitettu jonkin \reaktio\n aikaansaamiseen, usein jatkuvatoimisesti Yleiskielessä "reaktori" tarkoittaa tavallisimmin ydinreaktoria, tarkemmin sanoen \fissio\reaktoria. Myös \kemia\ssa puhutaan reaktoreista. real [reál t. real] eräiden rahojen nimitys, nyk. Brasilian rahayksikkö realisaatio toteuttaminen; toteutus, toteutuma; omaisuuden muuttaminen rahaksi; alennusmyynti realismi todellisuudentaju, todellisuuden huomioon ottaminen; "todellisuusoppi" (useita erilaisia merkityksiä) Arkikielessä sana "realismi" viittaa tosiasioiden tunnustamiseen ja huomioon ottamiseen, vastakohtana kuvitelmille ja toiveille. Taiteessa se tarkoittaa pyrkimystä tarkkaan todenmukaisuuteen ja todellisuuden kuvaamiseen. \Filosofia(filosofia)\ssa sanaa "realismi" käytetään viittaamaan mm. \idealismi\n tai \nominalismi\n vastakohtaan. Inhorealismi tarkoittaa yleensä todellisuuden kielteisten puolten tunteetonta ja ehkä liioittelevaa esille tuomista, usein jopa samaa kuin \kyynisyys(kyyninen)\; periaatteessa kuitenkin (ainakin Suomen kielen perussanakirjan mukaan) inhorealismia on "epämiellyttäviä \naturalistisia(naturalistinen)\ yksityiskohtia viljelevä realismi". !ISMI realisoida toteuttaa; muuttaa (omaisuus) rahaksi realiteetti todellisuudessa vallitseva olosuhde tai vaikuttava voima; todellisuus rebus [reebus] = \reebus\ reception [resep(t)šuun t. risepšön] (hotellin tms.) vastaanotto, asiakaspalvelupiste Sana ääntyy tavallisesti ruotsin tai englannin mukaisesti tai niitä mukaillen. rectum [rektum t. reektum] peräsuoli redaktio toimitustyö; toimitus; kansanrunouden tutkimuksessa: muunnos redi = \reti\ rediskontata \diskontata\ uudelleen reductio ad absurdum [reduktio ad absurdum t. redúktioo ad apsúrdum] epäsuora todistus, väitteen todistaminen osoittamalla, että sen vastakohdasta seuraa mahdottomuus ("järjettömyys") Periaatteessa !LAT. reduktio palauttaminen, vähentäminen, peruuttaminen (useita erikoismerkityksiä) Historiassa: kuninkaan antamien läänitysten yleinen peruuttaminen. Kielitieteessä: äänteen ääntyminen heikosti, vajavaisesti. Kemiassa: pelkistyminen. Matematiikassa: yhtälön tms. yksinkertaistaminen. Filosofiassa: asioiden selittäminen yksinkertaisemmista asioista johtuviksi, esimerkiksi elämän selittäminen pelkästään elottoman luonnon lakien pohjalta. reduktionismi oppi tai käsitys, jonka mukaan ilmiöt ovat selitettävissä yksinkertaisempien ilmiöiden pohjalta Kyse on tällöin \reduktio\sta sanan filosofisessa merkityksessä. !ISMI redundanssi toisteisuus, \redundantti\suus redundantti toisteinen, muualla esitettyä tietosisältöä toistava t. muutoin päällekkäinen Joskus redundantteja asioita sanotaan turhiksi, mutta asia ei ole niin yksinkertainen: toisteisuus voi osaltaan varmistaa sanoman oikean perillemenon tai järjestelmän toiminnan. Vrt. \pleonasmi\. reduplikaatio sanan tai sananosan toisto redusoida palauttaa, vähentää, peruuttaa, suorittaa \reduktio\ Aiemmin myös "redukoida"; ks. K vai s? reebus kirjainarvoitus t. kuva-arvoitus reema lauseen osa, joka sisältää lauseen esittämän uuden asiasisällön Tyypillisessä lauseessa teeman muodostaa subjekti ja reeman predikaatti määritteineen. reesus eräs apinalaji; sen mukaan nimetty veriryhmäominaisuus Reesusapinaa (Macacus rhesus) on käytetty paljon koe-eläimenä, ja siksi sen mukaan on nimetty yksi ihmisen veriryhmäominaisuus, joka ilmenee reesuspositiivisuutena (merkitään: Rh+) tai reesusnegatiivisuutena (Rh-). reettori puhuja; puhetaidon opettaja muinaisessa Roomassa Myös asussa "reetori". referaatti selostus (esim. teoksesta tai kokouksesta) Esimerkiksi kirjan referaatti on omin sanoin esitetty kuvaus sen pääsisällöstä. referee [referii t. referee t. reföríi] asiantuntija, joka arvioi julkaistavaksi ehdotetun kirjoituksen Varsinaisiksi tieteellisiksi aikakausjulkaisuiksi katsotaan vain sellaiset, joissa jutut käyvät läpi käsittelyn, jossa refereet arvioivat, onko tutkimukset tehty tieteessä sovellettavien periaatteiden mukaan. Vrt. \peer review\. Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. referenssi viite, viittaus (esim. kirjallisuuteen tai asiantuntijan arvioon) Erityismerkityksenä mm. 'työnhakijan, tarjouksen tekijän tms. viittaus aiemman työn tuloksiin, entisiin t. nykyisiin asiakkaisiin tms. pätevyyden osoittamiseksi'. referentiaalinen (johonkin) viittaava referentti \referoija(referoida)\, selostaja; (keskustelun) alustaja referoida selostaa, esittää \referaatti\ refilli täyttöpullo, täyttöpakkaus reflaatio lievä hintatason nousu (\inflaatio\), etenkin tahallisesti aiheutettu refleksi heijaste, tahaton \reaktio\ refleksiivinen itsekohtainen, itseen kohdistumista ilmaiseva (\verbi\ tai \pronomini\) Esimerkiksi "itseäni" on refleksiivinen pronomini, ja "peseytyä" on refleksiivinen verbi. refleksio harkinta, mietiskely; heijastus reflektoida mietiskellä, harkita; (\fysiikassa(fysiikka)\:) heijastaa reflektori heijastin; peilikaukoputki reflektiivinen \reflektio\ta suorittava t. siihen liittyvä reflektio opitun asian pohdiskelu, jäsentäminen, "sulattelu" reflektoida harjoittaa \reflektio\ta refluksi takaisinvirtaus, takaisinvuoto (esim. oksennus) Lääketieteessä refluksitauti tarkoittaa mahansisällön nousua ruokatorveen. reformaatio uudistaminen, varsinkin uskonnon, erityisesti uskonpuhdistus 1500-luvulla Sanaa on ruvettu käyttämään uskonpuhdistus-sanan sijaan etenkin tieteellisessä kielessä ja ekumeenisissa yhteyksissä. Ks. Uskonpuhdistus ja reformaatio. reformaattori uudistaja, varsinkin uskonpuhdistaja reformi uudistus (varsinkin yhteiskunnallinen) reformismi (vähittäisten) uudistusten kannattaminen Useimmiten vastakohtana vallankumouksellisuudelle. Etenkin \marxilaisten(marxilainen)\ kielteisessä merkityksessä käyttämä sana. !ISMI reformoida uudistaa, parantaa reformoitu \kalvinistinen(kalvinismi)\; uudistettu refugio pakopaikka, turvapaikka; säilymisalue Sanaa käytetään mm. mietiskelyyn ja rauhoittamiseen varatusta paikasta mutta myös suppeahkosta alueesta, jossa eliö\populaatio\ säilyy, vaikka se laajemmalta alueelta häviääkin ainakin joksikin aikaa (esim. jääkauden Euroopassa). regaali hallitsijan arvonmerkki (esim. kruunu tai valtikka) regatta suuri purjehdus- tai soutukilpailu reggae [regei] eräs jamaikalaisperäinen \pop\- ja tanssimusiikin muoto regiimi hallinto(koneisto), hallitus(järjestelmä); hallinta Esim. "Suharton regiimi" 'Suharton johtama hallinto'. Kansainvälisen yhteistyön kysymyksissä regiimi tarkoittaa (monimerkityksisesti) sopimusten, \normi\en yms. kokonaisuutta tai niiden taustalla olevaa viitekehystä. regimentti hallinto(järjestelmä), hallintavalta Sana esiintyy varsinkin luterilaisessa ns. regimenttiopissa, joka erottaa maallisen (valtiollisen) ja hengellisen (kirkollisen) regimentin omiin tehtäviinsä. regionaalinen alueellinen regionalismi alueellista kehitystä kannattava; paikallishenkisyys; nurkkakuntaisuus Nykyisin ehkä tavallisin merkitys viittaa alueiden (kuten maakuntien) omintakeisuuden ja itsehallinnon kehittämisen. !ISMI regressiivinen palautuva, takautuva; sellainen, joka pienenee jonkin perussuureen kasvaessa Vastakohta: \progressiivinen\. regressio palauttaminen; taaksepäin meno, palautuminen aiempaan tilaan, taantuminen Tilastotieteessä ja matematiikassa: ilmiön \teoreettinen\ selittäminen mallilla tai tämän mallin \parametri\en laskeminen havaintoaineistosta. Psykologiassa: mielen palaaminen aiempaan kehitysvaiheeseen. regressioikeus takautumisoikeus Velasta yhteisessä vastuussa muiden kanssa olleen, velan maksaneen oikeus vaatia muilta velallisilta heidän osuutensa oikeus velasta. regulaatio säätely, ohjailu regulaattori säädin; \geeni\ryhmää säätelevä geeni regulatiivinen säätelevä, ohjaileva, ohjeellinen regulatorinen = \regulatiivinen\ rehabilitaatio aseman tai arvon palauttaminen; kuntoutus Varsinkin julistuksesta, jolla "palautetaan kunnia" syyttömästi tuomitulle maissa, joissa on aiemmin harjoitettu mielivaltaa, mutta myös oikeudellisena \termi\nä oikeusaseman palauttamisesta. rehabilitoida palauttaa arvoonsa, suorittaa \rehabilitaatio\; (lääketieteessä:) kuntouttaa rehtoraatti (korkeakoulun) \rehtori\ ja vararehtorit yhdessä; rehtorin virka rehtori oppilaitoksen (esim. koulun tai yliopiston) johtaja reifikaatio [re'ifikaatio] esineellistäminen Sanalla on monia merkityksiä. Se voi tarkoittaa mm.: vieraantumista, ihmisen luomien järjestelmien kokemista esineellisiksi, ei-inhimillisiksi; \abstrakti\en käsitteiden kokemista esineenomaisesti olemassa oleviksi; todellisuuden mieltämistä \teoria\n mukaiseksi. reifioida [re'ifioida] esineellistää, tehdä \reifikaatio\ reinkarnaatio [re-inkarnaatio] uudelleensyntyminen, uusi \inkarnaatio\ reivit koko yön kestävä nuorison \tekno\musiikkitilaisuus, teknobileet Kirjoitetaan myös "ravet". Johtuu englannin sanasta "rave" rekisteri luettelo, kokoelma; ihmisen tai soittimen ääniala; urkujen äänikerta; tietokoneen keskusyksikön osa \data\n lyhytaikaiseen tallentamiseen; tiedosto, joka sisältää suhteellisen muuttumattomia tietoja mm. järjestelmän asetuksista; kielen vaihtelu tilanteen muodollisuuden asteen mukaan Luettelo-merkityksessä viittaa nykyisin useimmiten tietokoneella ylläpidettävään aineistoon, esim. henkilörekisteri. rekisteritonni tilavuusmitta laivojen vetoisuutta mitattaessa, n. 2,83 m³ Yksikkö on nykyisin vanhentunut. Vuodesta 1994 alkaen vetoisuus on virallisesti ilmaistu yksiköttömällä, \logaritmisesti(logaritminen)\ lasketulla luvulla. rekisteröidä merkitä \rekisteri\in; tallentaa; panna merkille, havaita; valita uruista äänikerrat reklaami mainos (vanhahtavuuttaan yl. leikillinen nimitys) reklamaatio \reklamointi(reklamoida)\ reklamoida esittää tuotteen myyjälle yksilöity huomautus tuotteen virheestä; yleisemmin: ilmoitus virheestä tai viivästyksestä sopimuksen täyttymisessä rekombinaatio uudelleenyhdistely; uusi yhdistelmä, uusi \kombinaatio\ rekonstruktio ennallistus; ennallistaminen, \rekonstruointi(rekonstruoida)\ rekonstruoida rakentaa uudelleen, ennallistaa Sanaa käytetään sekä konkreettisessa merkityksessä esimerkiksi tuhoutuneen rakennuksen uudelleen rakentamisesta että kuvaannollisemmin esimerkiksi tilanteen "uudelleen luomisesta" tai kuvan tai muodostamista siitä, millainen jokin on ollut. rekrytoida hankkia työntekijöitä; pestata miehiä sotaväkeen rekryytti alokas rektaalinen peräsuoli- rektio kieliopissa se ominaisuus, että sana vaatii määritteensä määrämuotoon Esimerkiksi verbin "luottaa" rektio on sellainen, että luottamuksen kohde ilmaistaan \illatiivi\lla, esim. "luotan sinuun". rekursiivinen \rekursio\n sisältävä t. siihen perustuva rekursio se, että jokin määritellään, lasketaan tms. eräässä mielessä itsensä kautta; eräs hallinto-oikeudellinen muutoksenhakukeino Matematiikassa ja datatekniikassa "rekursio" tarkoittaa, että jokin suure määritellään tai lasketaan kaavalla, joka sisältää sen itsensä. Esimerkiksi luvun n kertoma n! määritellään rekursiokaavoilla 0! = 1 ja n! = n×(n-1)!. Oikeustieteessä "rekursio" tarkoittaa muutoksenhakua siltä viranomaiselta, jonka palveluksessa oleva on ratkaisun tehnyt. rekviemi = \requiem\ rekvisiitta näyttämövarusteet; tarvikkeet, varusteet, tarvittava välineistö rekyyli vastavoima, etenkin ampuma-aseen t. sen liikkuvien osien liike taaksepäin ammuksen lähtiessä, "potku" relaatio suhde Matematiikassa relaatio on kahden joukon välille määritelty suhde, jossa yhden joukon joitakin alkioita vastaa jokin määrä (nolla, yksi tai useampia) toisen joukon alkioita. Relaation erikoistapaus on \funktio\. relaksaatio rentouttaminen, relaksointi; rentoutuminen; (\fysiikassa(fysiikka):\) järjestelmän palautuminen tasapainoasemaansa relaksoida rentouttaa relatiivinen suhteellinen; takakohtainen (pronomini) Yhdyssanamuoto: relatiivi-. Relatiivilause tarkoittaa sivulausetta, joka määrittää edeltävää sanaa tai ilmaisua ja alkaa relatiivipronominilla; suomessa relatiivilause yleensä alkaa joka-sanalla. relativismi suhteellisuusoppi, näkemys jonkin (etenkin arvojen) suhteellisuudesta !ISMI Fysiikassa "relativistinen" tarkoittaa 'suhteellisuusteorian mukainen'. relativisoida käsittää t. selittää suhteelliseksi rele koje, joka fyysisen ilmiön vaikutuksesta kytkee tai katkaisee sähkövirran; (datatekniikassa) jokin, joka vain välittää jonkin pyynnön, viestin tms. eteenpäin Sana on peräisin englannin sanasta "relay" ja taipuu rele:releen:relettä jne. releoida toimia \rele\enä Mm. välittää radio- tai TV-aseman lähetystä. relevanssi merkityksellisyys, \relevantti\suus, merkitys relevantti merkityksellinen, olennainen, asiaan vaikuttava reliaabeli luotettava Tilastotieteessä sanaa käytetään \termi\nä, joka tarkoittaa, että mittaustapa tai -menetelmä antaa olennaisesti saman tuloksen, jos saman kohteen mittaus toistetaan. reliabiliteetti luotettavuus, \reliaabeli\us reliefi korkokuva, kohokuva religioso [relidžóozo] uskonnollisesti, hartaasti (esitettävä sävellys) Sana on \sitaattilaina\ italiasta. reliikki pyhänjäännös relikti jäänne-eliö, säilymä Eliö, joka on jäänyt jonnekin "laikkuun" jäljelle, kun sen esiintymä-alue on supistunut ympäriltä ja ympäristö yleensä muuttunut. rem ekvivalenttiannos, säteilyannoksen mittayksikkö (= 10 m\Sv(sievert)\) remburssi ulkomaankaupan maksutapa, jossa ostajan pankki (avaajapankki) sitoutuu maksun suorittamiseen kaupan osapuolten sopimia asiakirjoja vastaan remissi tasapeli (\šakissa(šsakki)\); lähete; uusintaottelu; toistuva huono siirto Hallinnossa ja liike-elämässä "remissi" tarkoittaa lähetettä eli asiakirjan mukana lähetettävää dokumenttia lähettämisen tarkoituksesta (esimerkiksi asiakirjan palauttaminen tai lausunnon pyytäminen). Merkitys 'uusintaottelu' voi johtua sekaantumisesta sanaan "\revanssi\". Merkitys 'toistuva huono siirto' (šakkislangissa) taas johtuu etuliitteen "re-" ja "missaamisen" (mahdollisuuden hukkaamisen) yhdistämisestä. remissio palautus, takaisin lähettäminen; myönnytys, lievennys; taudin oireiden lieveneminen t. häviäminen (ehkä vain väliaikaisesti); siten syntyvä potilaan tila Lääketieteessä remissio-sanaa käytetään etenkin syövän oireiden häviämisestä, joka ei välttämättä merkitse parantumista. remontantti \remontoiva(remontoida)\ (kasvi) remontoida korjata, kunnostaa; (kasveista:) kukkia uudestaan samana kasvukautena; (ennen:) hankkia hevosia (armeijalle) Kasvunjalostuksessa käytetään lähinnä partisiippia "remontoiva" tarkoittamaan lajiketta, joka tuottaa satoa erityisen pitkään. Tämä tarkoittaa, että se kukkii pitkään tai toistuvasti. remontti (ark.) korjaus, korjaustyö; (aik. sotilasalalla:) hevoshuolto t. täydennyshevonen rem-uni vilkeuni, nukkumisen vaihe, jossa silmät liikkuvat nopeasti ja nähdään unia Myös kirjoitusasussa "REM-uni". Nimi johtuu englannin sanoista rapid eye movements 'nopeat silmien liikkeet'. renderöidä esittää, saattaa havaittavaan (etenkin näkyvään) muotoon rendez-vous [raandevuu t. rãdevú] sovittu tapaaminen, kohtaaminen Sana on \sitaattilaina\ ranskasta. renessanssi [renesanssi t. renessanssi] 1300-luvulla syntynyt pyrkimys herättää \antiikin(antiikki)\ kulttuuri eloon; aikakausi, jota leimasi tämä pyrkimys; yleisemmin: elpyminen, uudestisyntyminen Sanan asusta ks. !SS. renonssi korttipelissä: jonkin maan puuttuminen kädestä, "reno" renoveerata uudistaa, korjata Vanhentunut, nykyisin leikillinen sana. repertuaari (keinojen tms.) valikoima, etenkin esiintyvän taiteilijan ohjelmavalikoima Etenkin aiemmin muodossa "repertoaari". Ks. !KIRJ repatriaatio palaaminen t. palauttaminen kotimaahan t. kotiseudulle replica jäljitelmä, varsinkin aidonnäköinen mutta toimimaton asejäljitelmä Myös kirjoitusasussa "replika". repliikki vastauspuheenvuoro, etenkin lyhyt välihuomautus; vuorosana replikoida esittää \repliikkejä(repliikki)\; (\datatekniikassa(datatekniikka)\:) monistaa, kopioida repolarisaatio [re-polarisaatio] hermon palautuminen \polarisaatio\tilaansa ärsytyksen jälkeen reponoida (lääketieteessä) panna paikoilleen, asettaa sijoilleen Esim. asettaa nyrjähtänyt nivel paikoilleen tai työntää tyrä takaisin. reportaasi lehti-, televisio-, radio- tms. selostus !SH: reportaashi tai reportaaši. reportteri lehden, television, radion tms. (uutis)toimittaja repositio paikalleen asettaminen, \reponointi(reponoida)\ representaatio esittäminen, kuvaaminen Filosofiassa ja psykologiassa "representaatio" tarkoittaa olion edustusta toisessa oliossa tai järjestelmässä. Esimerkiksi havaintojen voidaan sanoa olevan kohteiden representaatioita ihmismielessä. representatiivinen edustava representoida edustaa, olla jokin \representaatio\ repressiivinen tukahduttava; sortava; (oikeustieteessä:) jälkikäteinen (vastakohtana \preventiiviselle(preventiivinen)\) reproduktiivinen uudelleen tuottava, toistava reproduktio toisintaminen; aiemman muistiaineksen mieleen palauttaminen; eliöiden lisääntyminen reprodusoida toisintaa, jäljentää, tuottaa uudelleen republikaani Yhdysvalloissa toisen pääpuolueen kannattaja; tasavaltalainen repulsiivinen poistava, hylkivä, poisto- repulsio poistovoima requiem [rekviem] sielunmessusävellys, rekviemi rescue [reskjuu] toiminta, yhdistys, laitos tai suojakoti kodittomien tai nykyiseen kotiinsa sopimattomien kotieläinten pelastamiseksi ja uudelleensijoittamiseksi resepti (lääkärin kirjoittama) lääkemääräys; valmistusohje (etenkin ruuan) reseptiikka oppi (ruoka)\resepti\en laatimisesta; (ruoka)reseptien kokoelma Sana on merkityksensä epäselvyyden takia yleensä korvattavissa paremmilla ilmauksilla. Sillä saattaa kuitenkin olla termikäyttöä, jossa se tarkoittaa vakioitujen ja täsmällisten ruokareseptien laatimista ja käyttöä. reseptiivinen vastaanottavainen reseptori aistinelin (esim. aistinsolu), aistimuksia vastaanottava elin tai elimen osa reservaatio varaus; \reservaatti\ reservaatti erityistarkoitukseen kuten luonnonsuojeluun t. alkuperäiskansalle varattu alue reservi varalla olevat voimavarat; varajoukko, etenkin sotilaallinen Erityisesti reserviksi kutsutaan niitä asevelvollisia, jotka ovat suorittaneet varsinaisen asevelvollisuuden mutta ovat ensisijaisesti palvelukseen kutsuttavia tarvittaessa. reservoida panna säilöön, varata resessi (historiassa:) (yhteis)päätös, sopimus resessiivinen väistyvä (\geeni\) Geeni, joka ei vaikuta yksilössä, ellei sillä ole tätä geeniä kaksinkertaisena. Vastakohta: \dominantti\. resetoida palauttaa alkutilaan, alustaa, nollata Sana on lähinnä tietotekniikan kieltä. Se ei välttämättä tarkoita laitteen uudelleenkäynnistystä, vaan tehdään ehkä erityisellä reset-painikkeella tai -komennolla tms. residenssi lähettilään, maaherran, ruhtinaan tms. asuinpaikka; hallituskaupunki residentti pysyvästi läsnä oleva; erään arvoluokan \diplomaatti\; siirtomaavallan pysyvä edustaja siirtomaassa tms. residivoida (lääketieteessä:) uusiutua residuaali jäännös residuaalinen jäännös- resignaatio [resiŋnaatio t. resignaatio] alistuminen, tyytyminen kohtaloon tai oloihin resignoitua [resiŋnoitua t. resignoitua] alistua, tyytyä kohtaloonsa tai oloihinsa resiina kiskoja pitkin kulkeva, 3- tai 4-pyöräinen kevyt vaunu resilienssi sopeutumiskyky; selviytymiskyky Uudehko sana, jota käytetään melko vaihtelevissa merkityksissä kuvaamaan mm. kykyä selviytyä kriiseistä tai sopeutua muutoksiin. Ks. Resilienssi eli kriisinkestävyys. resilientti sopeutumiskykyinen; selviytymiskykyinen Vrt. \resilienssi\. resiprookkinen vastavuoroinen, molemminpuolinen resistanssi (sähköopissa) (tehollinen eli pätö-)vastus Ellei sekaannuksen vaaraa ole, voidaan sanaa "vastus" käyttää sekä esineestä tms., joka vastustaa sähkövirran kulkua lävitseen, että resistanssista, joka on sellaista vastustuksen suuruuden esittävä fysikaalinen suure (jonka yksikkö on \ohmi\). resistentti vastustuskykyinen (esim. taudinaiheuttajille tai myrkyille) Sanaa käytetään mm. sekä ihmiselimistön kyvystä vastustaa taudinaiheuttaja\bakteeri\en toimintaa että bakteerien yms. kyvystä vastustaa niitä vastaan käytettäviä lääkkeitä (jotka ovat niiden kannalta myrkkyjä). Sana on tullut yleiseen käyttöön etenkin siksi, että monien lääkkeiden (etenkin \antibiootti\en) laajan käytön takia on syntynyt niille resistenttejä bakteerikantoja. resitaali yksittäisen muusikon, tanssijan tai tanssiryhmän esittämä \konsertti\; musiikki- tai tanssioppilaiden näytösesitys resitatiivi laulusävellystyyli, joka mukautuu sanojen luonnolliseen lausumiseen, puhelaulu resitoida esittää puhelauluna reskontra kirjanpitoon sisältyvä velkojakohtainen erittely ostoveloista (ostoreskontra) tai velalliskohtainen erittely myyntisaamisista (myyntireskontra) reskripti käskykirje resoluutio (tietokoneen tms.) näytön esitystarkkuus kuvapisteinä; viranomaisen, kokouksen tms. päätös, ratkaisu; ratkaiseminen, selvittäminen Jos näytön resoluution on esimerkiksi 1024 × 768, se tarkoittaa, että näytössä näkyvä kuva muodostuu kuvapisteistä, joita on vaakasuunnassa 1024 ja pystysuunnassa 768. resonaattori laite, jossa esiintyy \resonanssi\ resonanssi myötävärähtely, \resonointi(resonoida)\ resonoida värähdellä mukana, joutua värähdysliikkeeseen toisen, lähellä olevan esineen tai järjestelmän värähtelyn takia; aiheuttaa mukana värähtely resori joustin (esim. patjassa) resortti lomakeskus respekti kunnioitus, arvostus, arvonanto Joskus virheellisesti muodossa "respektio". Oikeustieteessä respektioikeus (joskus "respektio-oikeus") tarkoittaa tekijänoikeuteen sisältyvää sääntöä, jonka mukaan teosta ei saa muuttaa eikä saattaa yleisön saataviin sellaisella tavalla, joka loukkaa tekijän arvoa. respiitti pätevöitymisaika (joka myönnetään yliopistoviran hakijalle) respondentti opinnäytteen, etenkin väitöskirjan, puolustaja responsiivinen johonkin mukautuvasti reagoiva; vastauksena esitettävä, vastaus- Tietotekniikassa erityisesti: käytettävän laitteen ominaisuuksiin kuten näyttöalueen kokoon mukautuva. responssi vastaus, vaste Lääketieteessä: elimistön \reaktio\ ärsykkeeseen kuten annettuun hoitoon. restauraatio aiemman poliittisen järjestelmän palauttaminen, varsinkin kuningasvallan palauttaminen (erityisesti Englannissa v. 1660); entistys, \restaurointi(restauroida)\ restauroida entistää, ennallistaa, korjata entiselleen, "entisöidä" restituoida palauttaa entisiin oikeuksiinsa restituutio entisten oikeuksien palautus restonomi matkailu- ja ravintoalan ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut Sana ei varsinaisesti ole sivistyssana, vaan Suomessa kansainvälisiä sanoja mielivaltaisesti pilkkomalla ja yhdistelemällä muodostettu. (Resto- on typistetty sanasta restaurant 'ravintola'.) restriktio rajoitus, rajoite restriktiivinen rajoittava resultantti samaan pisteeseen vaikuttavien voimien summa, kokonaisvoima (\fysiikassa(fysiikka)\) resultatiivinen toiminnan tulosta ilmaiseva (\verbi\) résumé [resymee t. rezymée] tiivistelmä, varsinkin ansioluettelo Alkujaan \sitaattilaina\ ranskasta, mutta yleistynyt suomessa varsinkin englannin vaikutuksesta. Kirjoitetaan usein ilman \aksentti\merkkejä "resume". resursoida osoittaa voimavaroja johonkin, varustaa toimintaedellytyksillä, etenkin rahalla Hiukan useammin muodossa "resurssoida", mutta "resursoida" on Suomen kielen perussanakirjan mukainen muoto. Se toisaalta sanoo: "us. paremmin: rahoittaa, tukea (taloudellisesti) tms.". resurssi voimavara, toiminnan edellytys (rahat, tilat, työvoima ym.) Aiemmin sanaa käytettiin enimmäkseen monikossa, mutta yksikön käyttö on yleistynyt. Nykyisin sanaa käytetään myös esineellistävästi ihmisestä: "työntekijät ovat yhtiömme tärkein resurssi". resurssoida = \resursoida\ retentio pidättäminen, pidättyminen Psykologiassa: muistissa tai mielessä säilyminen t. säilyttäminen. Lääketieteessä: eritteen (kuten ulosteen tai virtsan) pidättyminen, umpi. Taloudessa: asiakkaiden säilyminen, asiakasuskollisuus. reti sataman ulkopuolinen ankkuroimisalue, satamaselkä Taipuu reti : redin. Usein myös muodossa "redi". retikulaarinen verkkomainen, verkko- retina (silmän) verkkokalvo retoriikka puhetaito t. oppi siitä; sen käyttö, varsinkin tyhjä t. johdatteleva kaunopuheisuus retorinen puhetaitoon tai sen tehokeinoihin kuuluva; kaunopuheinen, korkealentoinen; korusanainen Erityisesti: "retorinen kysymys" on kysymys, johon ei odoteta vastausta vaan jolla pyritään johdattelemaan lukijaa tai vain ilmaisemaan ihmetystä tai "heittämään kysymys ilmaan". Sanan virallinen asu ns. !OLI-säännön mukainen, mutta "retoorinen" esiintyy puheessa ja joskus kirjoituksessakin. retriitti (hengellinen) hiljentymistapahtuma; etäällä tavallisesta työympäristöstä järjestettävä työyhteisön kokous retro (arkik.) vanhojen muotien harrastus t. siihen kuuluva asia; etuliitteenä myös: takaisin-, taaksepäin- Esimerkiksi tietokonealalla "retro" tarkoittaa vanhojen tekniikoiden, pelien yms. harrastamista. Usein kyse on harrastajan omassa lapsuudessa tai nuoruudessa vallinneiden muotien ja ilmiöiden kertaamisesta, siis tietynlaisesta \nostalgia\sta. Myös verbiä "retroilla" käytetään. retrospektiivinen ajassa taaksepäin katsova, takautuvan katsauksen esittävä retrovirus \virus\, joka sulauttaa oman perimänsä isäntäsolun perimään retsina kreikkalainen pöytäviinityyppi, maustettu pihkalla retusoida parannella, muokata (valokuvaa) !SH: retushoida tai retušoida. reuma useiden kiputiloja aiheuttavien nivel- ja lihassairauksien ja -oireiden yleisnimitys, etenkin nivelreuma reumaattinen \reuma\sta johtuva; reumaa sairastava reumatismi = \reuma\ revalvaatio rahan arvon nostaminen t. nouseminen suhteessa muihin \valuuttoihin(valuutta)\ Vrt. \devalvaatio\. revalvoida suorittaa \revalvaatio\ revanssi voitto kilpailijasta tai vastustajasta, jolle aiemmin on hävitty; sellaiseen tähtäävä toiminta; hyvitys Esimerkiksi ilmaisu "vaatia revanssia" tarkoittaa peleistä yms. puhuttaessa sitä, että hävinnyt vaatii uutta ottelua samaa vastustajaa vastaan. !SH: revanshi tai revanšši. reversiibeli palautettavissa, peruutettavissa oleva Muutosta sanotaan reversiibeliksi, jos on mahdollista palauttaa alkuperäinen tilanne. Vastakohta: irreversiibeli. Esimerkiksi ruuan siirtäminen astiasta toiseen on yleensä reversiibeli tapahtuma (ruoka voidaan siirtää takaisin), mutta ruuan syöminen ei (syötyä ruokaa ei enää saada entiselleen). reviiri oma alue, hallinta-alue (eläintieteen, politiikan yms. käsitteenä) Eläintieteessä reviiri on alue, jota eläinyksilö tai lauma puolustaa kaikkia ulkopuolisia saman lajin yksilöitä vastaan. Kyse on tällöin lähinnä oman ravinnonhankinta-alueen puolustamisesta. Sanaa käytetään paljon myös puhuttaessa esimerkiksi valtion hallinnosta, jossa eri ministeriöt yms. puolustavat omia "reviirejään" (hallinnonalojaan). reviisori tarkastaja, varsinkin tilintarkastaja revisio tarkastus, varsinkin tilintarkastus; suunnitelman tms. tarkistaminen t. uusittu \versio\ Sana voi viitata tarkastukseen, jossa selvitetään, onko jossakin toiminnassa noudatettu määräyksiä, ohjeita, lakia ym., mutta myös asiakirjaluonnoksen, teoksen, \teoria\n, mielipiteiden yms. tarkistamiseen eli uudelleenarviointiin ja muuttamiseen taikka sen tulokseen. revisioida suorittaa \revisio\ revisionismi aatesuunta tai liike, joka pyrkii \revisio\on; erityisesti eräistä 1900-luvun aatteista \Marxilaisuudessa(marxilainen)\ sana tarkoitti Marxin oppien tarkistamista niin, että monista keskeisistä kohdista, varsinkin vallankumouksen ajatuksesta, luovutaan; käytännössä suunnilleen samaa kuin sana \sosiaalidemokratia\. Sanaa käytettiin myös liikkeistä, joissa pyrittiin 1. maailmansodan jälkeisten rauhansopimusten tarkistamiseen. !ISMI revolutionaarinen (vallan)kumouksellinen, \revolutionaarinen\ henkilö revolutionaarinen (vallan)kumouksellinen; mullistava Usein myös muodossa "revolutionäärinen"; ks. Mistä kielestä? (binäärinen vai binaarinen?). revoluutio (vallan)kumous; mullistus revolveri yhden käden ampuma-ase, jossa on pyörivä ammusrumpu revyy viihteellinen näyttämöesitys, jossa laulut, tanssit, \sketsi\t yms. vuorottelevat RF-tunnistus radiotaajuuksinen tunnistus, joka perustuu kohteessa olevaan pieneen tunnisteeseen (RF-tunniste) Tunnistettavaan kohteeseen on kiinnitetty tai upotettu pieni laite, jossa on radiolähetin (radioaaltojen taajuusalueella olevaa säteilyä lähettävä laite). Kun kohde tulee RF-lukulaitteen lähelle, niin lukulaite saa lähettimen lähettämään laitteen muistisiruun tallennetun \data\n. Data voi esimerkiksi olla sen tavaran hinta tai tuoteseloste tai eläimen tunnistetiedot. Myös "RFID" tai rfid"; johtuu sanoista radio frequency identification. rhesus [reesus] = \reesus\ rhododendron [rododendron] = \rododendron\ richter [rihter] maanjäristysten voimakkuuden \logaritminen\ mitta Alun perin käytettiin sentapaisia ilmaisuja kuin "järistyksen voimakkuus oli 6,2 Richterin asteikoilla", mutta nykyisin sanotaan myös lyhyemmin "järistyksen voimakkuus oli 6,2 richteriä". Ks. \magnitudi\. rigidi jäykkä, kankea rigorismi henkinen jäykkyys, järkähtämätön periaatteesta kiinni pitäminen !ISMI rihveli kivikynä Kynä, jolla kirjoitetaan tai piirretään kivitauluun. riimi loppusointu riimittää tehdä loppusointuja riimukirjoitus \germaani\sten kansojen vanhin kirjainkirjoitus riimusauva puusauva, johon on kaiverrettu kalenteri riisi eräs viljakasvi; paperin määrän mitta, 20 "kirjaa" eli 500 arkkia riitti uskonnollinen tai \maaginen\ meno, jolle on ominaista perinteisyys, yhteisöllisyys ja säännöllinen toistuvuus rikša rattaat, joita vedetään ihmisvoimin t. polkupyörällä (Japanissa ja Kiinassa) ringette [rinŋŋette] naisille suunniteltu jääkiekkoa muistuttava mutta vähemmän raju peli rino- nenä- ripaska kyykkyasennossa tanssittava vilkas slaavilainen tanssi Venäjäksi "prisjadka" riskaabeli (melko arkinen) \riski\altis, vaarallinen riskeerata (melko arkinen) tehdä \riski\stä huolimatta, ottaa riski riski vahingonvaara, tappionuhka, epäonnistumisen mahdollisuus Alkujaan taloustermi, muodossa "risiko" ja taloudellisen tappion vaaraa tarkoittava. Nykyisin merkitykseltään väljempi, usein tarkoittamassa vain mahdollisuutta, että jossakin ei onnistuta. risotto ruoka, jossa on riisiin sekoitettu lihaa, kanaa tms. Risottoon käytetään erityistä risottoriisiä, joka ei puuroudu kypsennettäessä. rituaali vakiintuneet ulkonaiset menot, usein uskonnolliset roadmap [roudmäp] (yksityiskohtainen) suunnitelma (jonkin nimetyn tavoitteen saavuttamiseksi) \Sitaattilaina(sitaattilaina)\ englannista, jossa ilmaisu esiintyy myös kirjoitusasussa "road map". Nykyisin sana usein korvataan harhaanjohtavalla käännöslainalla "tiekartta". roaming [rouming] verkkovierailu Toisen \operaattori\n matkapuhelinverkon käyttö, tavallisesti ulkomailla. Maksullisuus riippuu oman operaattorin kanssa tehdystä sopimuksesta. robotiikka \robotti\tekniikka Robottien kehittäminen, valmistus ja käyttö sekä näiden aiheiden tutkimus. robotisaatio robotisoiminen (etenkin laajana ilmiönä) robotisoida tehdä robottien avulla toimivaksi Myös muodossa "robotoida". robotti monimutkainen kone tai ohjelma, joka tekee joissakin suhteissa ihmismäisiä toimintoja; ihmisen kaltainen kone, koneihminen Alkujaan sana on peräisin tieteiskirjallisuudesta, jossa se tarkoittaa ihmisenkaltaista rakennettua keinotekoista olentoa. Sanaa käytetään usein kuvaannollisesti: "toimia kuin robotti" 'toimia \mekaanisesti(mekaaninen)\'. Teollisuudessa roboteiksi kutsutaan koneita, jotka suorittavat monimutkaisia tehtäviä ja joissa usein on käden kaltaisia osia tai näköaistin kaltaisia toimintoja. Teollisuusrobotti on yleensä ohjelmoitavissa erilaisiin tehtäviin. \Datatekniikassa(datatekniikka)\ roboteiksi tai lyhyesti boteiksi kutsutaan myös tietokoneohjelmia, jotka kerran käyntiin pantuina suorittavat suhteellisen itsenäisesti jonkin tehtäväkokonaisuuden. Robotin käsitteeseen voidaan sisällyttää itsenäinen, ihmisestä riippumaton toiminta, mutta toisaalta robotiksi voidaan kutsua myös kauko-ohjattavaa laitetta. Lääketieteessä puhutaan leikkausroboteista, vaikka kyse ei ole itsenäisesti toimivasta järjestelmästä, vaan lääkärin käsien ohjaamasta laitteistosta. robusti vankka, roteva; kestävä, luotettava rock = \rokki\ rodeo ratsastuskilpailu, jossa käytetään villejä hevosia tai sonneja rododendron alppiruusu Koristekasveina käytettyjä suurikukkaisia pensaita. Arkikielessä "rodo". Myös kirjoitusasussa "rhododendron" (jopa Suomen kielen perussanakirjassa), mutta h:ton asu on kreikkalaisperäisiä sanoja koskevien yleisten sääntöjen mukainen. rojalismi kuningasmielisyys, kuningasvallan kannattaminen Etenkin oloissa, joissa kuningas on syösty vallasta. !ISMI rojalti käyttöoikeusmaksu, \lisenssi\maksu Maksu, joka suoritetaan (yleensä sopimuksen perusteella) teoksen käyttöoikeudesta (tekijänoikeuskorvaus) tai muun ns. aineettoman oikeuden kuten \patentin(patentti)\ suojaaman kohteen käytöstä. rokki eräs musiikkityylien ryhmä Alkujaan Yhdysvalloissa 1950-luvulla nimellä "rock and roll" tai "rock'n'roll" syntynyt, myöhemmin moniin muotoihin jakautunut. Tavallisin kirjoitusasu ehkä vielä "rock"; asu "rokki" on virallisesti yleiskielinen, mutta sitä usein vältetään. rokokoo koristeellinen tyylisuunta, joka syntyi Ranskassa Ludvig XIV:n aikana rollaattori kävelyteline, jossa on pyörät roll-on pullo, josta levitetään nestettä sen suulla olevan pyörivän pallon avulla Etenkin \deodorantti\pulloista. Ehdotettuja suomalaisia vastineita: "kieppo", "pallopullo". roll-up [rollap ~ rol ap] rullajuliste, rullattava mainosjuliste rom lukumuisti, tietokoneen osa tai muistiväline, jota voi ainoastaan lukea Alkujaan lyhenne sanoista read-only memory. Useimmiten kirjoitusasussa "ROM". Taivutus usein ainakin puheessa rom : rommin. romaani pitkähkö kaunokirjallinen teos; \romani\, mustalainen romaaninen \latina\sta polveutuvien kielten yleisnimitys; erään taidesuunnan nimitys Romaanisia kieliä ovat mm. espanja, portugali, ranska, italia ja sardi. Joskus sana "romaaninen" esiintyy käännösvirheenä merkityksessä 'roomalainen', koska esimerkiksi englannin sana Roman tarkoittaa molempia. romani mustalainen Romanit ovat Intiasta peräisin oleva, eri puolille maailmaa levinnyt kansa, jota Suomessa on vanhastaan kutsuttu mustalaisiksi. Jotkut pitävät sanaa "mustalainen" leimaavana. Sana "romani", joka aiemmin esiintyi asussa "romaani", perustuu kansan omakieliseen nimitykseen, romania eräs \romaaninen\ kieli, jota puhutaan lähinnä Romaniassa romanismi \romaanisille(romaaninen)\ kielille ominainen ilmaisu romanisti \romaanisten(romaaninen)\ kielten (ja kulttuurien) tutkija (t. opiskelija); erääseen 1500-luvun suuntaukseen kuuluva taidemaalari romanssi rakkausjuttu, "suhde"; \romanttinen\ rakkaustarina t. runo t. sävellys romantiikka \romanttisuus(romanttinen)\ varsinkin taidesuuntana; romanttinen kirjallisuus Alkujaan romantiikka oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa vallinnut, arkitodellisuutta vieroksuva suuntaus taiteessa ja kirjallisuudessa. Myöhemmin se on tarkoittanut yleisesti romanttisuutta. Sanalla saattaa olla moittiva sävy: se viittaa todellisuuspakoisuuteen, kuvitelmissa ja haaveissa elämiseen. romantikko \romantiikan(romantiikka)\ kannattaja t. edustaja romantisoida kuvata \romanttiseksi(romanttinen)\, usein ihannoiden ja todellisuudenvastaisesti romanttinen runollisen, herkän viehättävä, usein haaveksivan ja ihannoivan sävyinen; \romantiikan(romantiikka)\ mukainen rombi vinoneliö nelikulmio, jonka sivut ovat yhtä pitkät, mutta joka ei ole neliö (eli joka ei ole suorakulmainen) rombinen sellainen (kide t. kidejärjestelmä), jossa on kolme eripituista, toisiaan vasten kohtisuorassa olevaa akselia rommi eräs väkevien alkoholijuomien tyyppi, raaka-aineena sokeriruoko; eräs korttipeli(tyyppi); (\jargon\issa) tietokoneen lukumuisti, ROM romppu CD-\rom\, eräänlainen \data\n tallentamiseen käytetty ohut levy Sana ei ole varsinainen sivistyssana vaan suomalainen väännelmä kansainvälisestä ilmaisusta, tarkemmin sanoen sen jälkiosasta. rondo sävellys, jossa on toistuva pääaihe ja kaksi tai kolme sivuaihetta ronna- !SI-järjestelmän etuliite, joka vastaa kerrointa 1027 Tunnus R, ronto- !SI-järjestelmän etuliite, joka vastaa kerrointa 10−27 Tunnus r, rooli (näyttelijän) osa; yksilön \sosiaalinen\ asema t. siihen kuuluva, tyypillinen, odotettu t. omaksuttu käyttäytymisen tapa "Roolipeli" tarkoittaa peliä, jossa kukin pelaaja omaksuu määrätyn roolin, esimerkiksi soturin tai taikurin roolin. roomalainen muinaiseen Rooman valtakuntaan kuuluva t. liittyvä; sen perinteitä jatkava; Rooman kaupunkiin kuuluva t. liittyvä Roomalainen oikeus tarkoittaa muinaisessa Roomassa vähitellen muodostunutta oikeusjärjestelmää, erityisesti sen yleisiä periaatteita, jotka ovat, yhdessä \germaanisen(germaaninen)\ ja \kanonisen(kanoninen)\ oikeuden kanssa, muodostaneet länsimaisen oikeusjärjestelmän perustan. rootata [ruutata] poistaa ohjelmistolukitus eli laitteen valmistajan asettamat rajoitukset ohjelmakoodin suorittamiselle ja asetusten muuttamiselle roottori sähkömoottorin osa, joka pyörii ilman mekaanista välitystä; helikopterin osa, joka saa aikaan kantovoiman ja eteenpäin työntävän voiman roosa ruusunpunainen, \pinkki\ t. pinkin värin eräs tyyppi Vrt. \rosee\. ropax-alus matkustaja-rahtilaiva, \ro-ro-aluksen(ro-ro-alus)\ tapainen laiva, joka kuljettaa myös matkustajia Myös kirjoitusasussa ro-pax-alus. roquefort [rokfoor t. rokfóor] eräs ranskalainen homejuustolaji ro-ro-alus laiva, joka kuljettaa pyörillä liikkuvia suuria tavarankuljetusyksiköitä Nimi johtuu sanoista "roll in, roll out". rosé [rosee t. rozée] = \rosee\ rosee vaaleanpunainen mieto viini; vaaleanpunainen Alkujaan värinnimitys (vrt. \roosa\) mutta tarkoittaa suomessa enimmäkseen roseeviiniä, joka valmistetaan siten, että rypäleiden kuoret ovat käymisessä mukana vain jonkin aikaa, jolloin väriksi muodostuu punertava, ei punaviinin tumma väri. Sana esiintyy myös nimessä "roseepippuri" (= ruusupippuri). Myös ranskanmukaisessa kirjoitusasussa \rosé\, vaikka sanaa ei enää voikaan pitää \sitaattilaina\na. rotaatio kierto, (todellisen tai kuvitellun) akselin ympäri tapahtuva pyörimisliike rotari Rotary International -järjestöön kuuluva mies Myös alkuperäistä kirjoitusasua "rotary" käytetään. Järjestöön kutsutaan jäseniksi eri alojen vastuullisessa asemassa olevia miehiä, ja se harjoittaa erilaista hyväntekeväisyyttä. Ks. Suomen Rotary. rotasismi (kielihistoriassa) s-äänteen muuttuminen r-äänteeksi; r-äänteen virheellinen ääntämys, r-virheisyys, ärrävika, sorakielisyys royalti [rojalti] = \rojalti\ rubato [rubaatto t. rubáato] rytmisesti vapaasti (esitettävä sävellys) Sana on periaatteessa \sitaattilaina\ italiasta, ja sananmukainen merkitys on 'ryöstäen'. Tarkoittaa vapaata aikamitan käyttöä, jolloin toisten sävelten saama aika-arvon lisäys ikäänkuin ryöstetään toisilta. rubiini eräs punainen, arvokas jalokivityyppi rubriikki otsikko rubrisoida otsikoida ruderaatti joutomaa, etenkin eliöiden elinympäristöksi käsitettynä Maa-alue, joka ei ole ihmisen hyötykäytössä, etenkin aiemmin hyötykäytössä ollut mutta hylätty tai ihmisen rakentamassa ympäristössä oleva käyttämätön alue, esimerkiksi teiden väliin jäänyt alue. Usein tällainen joutomaa muodostaa ympäristön, jossa menestyy monipuolinen, lajistoltaan muusta alueesta poikkeava eliöstö. rudimentaarinen jäänne-, \rudimentti\- rudimentti jäänne, säilymä, esim. surkastuma rugby [ragbi] \anglosaksinen\ peli, jossa palloa kuljetetaan kantamalla, potkimalla ja heittämällä ruineerata raunioittaa, saattaa perikatoon Arkityylinen sana. ruletti onnenpeli, jossa heitetään kuula pyörivälle numerolevylle ja lyödään vetoa, mihin tai millaiseen numeroon se jää; siinä käytettävä laite ruljanssi hälinä, hyörinä, touhu Arkityylinen sana. rumba eräs Kuubasta peräisin oleva tanssi; arkikielessä myös: kiireinen, usein sekava toiminta, touhu, "pyöritys" ruminaatio märehtiminen (myös kuvaannollisesti) Sanaa käytetään eräiden eläinten (märehtijöiden) toiminnasta, jossa kerran nielty ruoka palaa uudelleen pureksittavaksi, mutta lääketieteessä ihmisen vastaavasta toiminnasta (syömishäiriöstä) sekä "henkisestä märehtimisestä", jossa ihminen murehtii ja analysoi asioita. rupia Intian ja eräiden muiden Aasian maiden rahayksikkö rupla Venäjän (ja Neuvostoliiton) rahayksikkö Lyhenne "rpl", kansainvälinen tunnus nykyisin "RUB" (aik. "RUR"). rusetti nauharuusuke, solmuke; sellaista muistuttava liikerata esim. luistelussa russo- venäläis-, Venäjän russofobia Venäjän pelko, venäläisten pelko rusthollari ratsutilallinen rustholli ratsutila rutiini tottumuksen tuoma taito; vakiintunut, kaavamainen toimintatapa; tietokoneohjelman aliohjelma t. vastaava Sanaa käytetään usein kielteisessä merkityksessä kuvaamaan tylsää, kaavamaista työtä tai muuta toimintaa vastakohtana luovuudelle ja monipuolisuudelle. rutinoitua harjaantua, oppia kokemuksen kautta niin, että toiminta muuttuu \rutiini\ksi rykmentti sotavoimien yksikkö, suurin samaa aselajia oleva yksikkö Rykmentin vahvuus on tyypillisesti noin 3 000 miestä. rytmi säännönmukainen, toistuva erilaisten vaiheiden vuorottelu rytmiikka \rytmi\oppi; rytmisyys rytminen \rytmi\in perustuva, rytmikäs Etenkin aiemmin myös muodossa "rytmillinen". röntgen arkikielessä: röntgentarkastus eli \röntgensäteillä(röntgensäteet)\ tehtävä tutkimus t. sellaisten suorituspaikka; fysiikassa: (röntgen- ja gammasäteilyn) säteilytyksen vanha yksikkö (tunnus R; 1 R = 0,258 mC/kg) röntgenologi röntgenlääkäri, lääkäri, joka on erikoistunut \röntgensäteiden(röntgensäteet)\ käyttöön lääketieteessä röntgensäteet lyhytaaltoista (10 pm - 100 nm), läpitunkevaa \sähkömagneettista(sähkömagneettinen)\ säteilyä rösti eräs Sveitsistä peräisin oleva perunaruoka saaga \skandinaavisten(skandinaavinen)\ kansojen, etenkin islantilaisten, \myyttinen\ tarina saago eräs palmu, Metroxylon sagu; sen varren tärkkelyspitoisesta ytimestä varmistetut suurimot Etenkin aiemmin myös "sago", ks. huomautuksia vokaalinpituudesta. šaahi hallitsijan arvonimi aikoinaan Persiassa (nyk. Iran) Usein muodossa "shaahi". Ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. saali hartiahuivi !SH: shaali tai šaali. saame lappalaiskieli Tämä on sivistyssana siinä mielessä, että se on samaa alkuperää kuin lappalaiskielten nimitys useimmissa maailman kielissä. (Vastaava koskee kansallisuuden nimeä.) Tilanne ei kuitenkaan ole ihan sama kuin tapauksessa \eesti\ ja viro, sillä vaikka kielten nimenä "lappi" toimisi hyvin, niin "lappalainen" voidaan helposti tulkita yleisesti Lapin asukasta ("lappilaista") tarkoittavaksi. Sanan "saame" käyttö saattaa siis olla perusteltua. Usein sanotaan sen tarkoittavan kieltä, mutta saamelais- eli lappalaiskieliä on kymmenkunta; niitä ei ole asiallista sanoa murteiksi, koska niiden välillä on niin isoja eroja, että puhujat eivät ymmärrä toisiaan. Sana esiintyy myös muodossa "saami", joka sopisi suomeen paremmin, mutta "saame" (genetiivi: "saamen") on otettu viralliseksi muodoksi. saamelainen lappalainen Vrt. \saame\. sabloni = \sapluuna\ sabluuna = \sapluuna\ sabotaasi vahingonteko, jonka tarkoitus on yleensä estää jokin toiminta Sodan oloissa sabotaasiksi yleensä kutsutaan vihollisen selustassa tehtävää tuhotyötä, jossa pyritään esim. hävittämään varastoja ja katkaisemaan liikenneyhteyksiä. Sanassa oli aiemmin toisen s:n tilalla sh tai š. sadhu arvostettujen intialaisten \askeetti\en nimitys sadismi oik. sukupuolisen tyydytyksen saaminen toisten kärsimyksestä; yl. kuvaannollisesti: julmuus Alkujaan ja periaatteessa vieläkin "sadismi" tarkoittaa sairaalloiseksi luokiteltua sukupuolista poikkeavuutta, jossa ihminen saavuttaa sukupuolisen tyydytyksen toisten tuskasta, yleensä itse heille aiheuttamastaan. Käytännössä sanaa on ruvettu käyttämään yleisesti (oletetusta) julmuudesta tai jopa vain kiusanteosta. Vrt. \masokismi\. !ISMI sadomasokismi \sadismi\n ja \masokismi\n yhteisnimitys !ISMI safari etenkin Afrikassa tehtävä pitkä retki suurriistan metsästämiseksi, nyk. myös tutkimusretki tai matkailijoille järjestettävä retki, jossa tutustutaan eläimistöön ja muuhun luontoon safiiri eräs jalokivityyppi, sininen tai väritön sago = \saago\ sakaali eräitä koiraeläimiä Sana tarkoittaa lähinnä lajia Canis aureus (kultasakaali) mutta myös eräitä lähisukuisia lajeja. !SH: shakaali tai šakaali. Sanaa käytetään usein kuvaannollisesti halveksivassa merkityksessä ihmisistä ym., koska sakaali ajatellaan raadonsyöjäksi (vaikka sakaali on pikemminkin saalistaja). sakariini eräs keinotekoinen makeutusaine sakaristo = \sakasti\ sakasti kirkon huone, jota käytetään pappien pukeutumiseen, tavaroiden säilytykseen ym. šakata uhata kuningasta \šakki\pelissä sake japanilainen riisistä valmistettu alkoholijuoma Taivutus: sake:saken:sakea. Sakesta käytetään myös nimityksiä "riisiviini" ja "riisiviina", mutta se ei ole rypäle- eikä edes hedelmä- ja marjaviineihin verrattava, eikä se myöskään ole tislattua eikä vahvuudeltaan viinoja vastaava. saketti miesten päiväjuhlapuku, jossa on pitkäliepeinen takki ja juovikkaat housut !SH: shaketti tai šaketti. Sanaa on aiemmin käytetty myös lyhyestä naisten takista, jakusta. sakkaridi sokeri sanan laajassa merkityksessä \Hiilihydraatti(hiilihydraatti)\, jonka molekyyli koostuu yhdestä tai useammasta yksinkertaisesta sokerista eli monosakkaridista (esim. glukoosi, fruktoosi, galaktoosi). sakkariini = \sakariini\ sakkaroosi tavallinen sokeri (erotukseksi muista aineista, joita \kemia\ssa kutsutaan sokereiksi) Myös nimitystä ruokosokeri käytetään, vaikka sokeriruoko on vain yksi mahdollinen sakkaroosin raaka-aine. šakki eräs kahden hengen lautapeli; sen tilanne, jossa kuningas on uhattuna Sana esiintyy myös joidenkin šakkia muistuttavien muiden pelien nimityksissä, esimerkiksi "kiinalainen šakki". Usein muodossa "shakki"; ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. šakkimatti käännösteksteissä esiintyvä \matti\a tarkoittava sana Joidenkin sanakirjojen mukaan englannin "checkmate" on suomeksi "šakkimatti", mutta šakinpelaajien käyttämä sana on pelkkä "matti". sakraalinen uskonnollisiin tarkoituksiin käytetty t. liittyvä sakramentaalinen \sakramentteihin(sakramentti)\ liittyvä, sakramentillinen sakramentti kristillisten kirkkojen käyttämä nimitys pyhistä toimituksista, joiden uskotaan välittävän Jumalan armoa Usein "sakramentti" tarkoittaa erityisesti Herran ehtoollista. Eri kirkkojen sakramenttikäsitykset poikkeavat toisistaan. Suomen kielessä on sakramenteista käytetty myös nimityksiä "armonväline" ja "armonvälikappale". saksofoni \klarinetti\a muistuttava puhallinsoitin saksofonisti \saksofoni\nsoittaja salamanteri eräiden muodoltaan liskomaisten sammakkoeläinten nimitys (heimo Salamandridae) Sana esiintyy lyhennettynä asussa "manteri" useissa ehdotetuissa sukujen ja lajien nimissä, esimerkiksi "puromanteri", ja vesiliskolle ehdotettuna nimenä. saldo jäännös, tilin tilanne (kirjanpidossa); tilillä oleva rahamäärä; saavutettu hyöty t. kärsitty tappio (kuvaannollisessa kielenkäytössä) "Saldo" voi tarkoittaa joko tilillä olevia varoja tai (muusta asiakassuhteesta kuin pankin asiakkuudesta tai vastaavasta puhuttaessa) velkaa, joka asiakkaalle on kertynyt esimerkiksi hänen käyttäessään yrityksen palveluja. Esimerkiksi sana "saldorajoitin" viittaa jälkimmäiseen: se estää palvelun käytön yli sovitun laskutussumman. salmiakki ammoniumkloridia sisältävä makeinen; ammoniumkloridi, NH4Cl, pistävän makuinen \ammoniakin(ammoniakki)\ suola salmonella \bakteeri\suku, joka aiheuttaa mm. suolistotauteja; niiden aiheuttama tauti, salmonelloosi Salmonella-suvun bakteerit aiheuttavat myös lavantautia, pikkulavantautia ja hiirilavantautia; "salmonelloosi", yleiskielessä "salmonella", on nimitys muille sen aiheuttamille taudeille. Ne aiheutuvat usein ruuan kautta saatavasta tartunnasta ja voivat olla suolisto\infektio\ita tai yleisinfektioita. salmonelloosi \salmonella\n aiheuttama \infektio\tauti, salmonella salonki hieno seurusteluhuone; sellaisessa pidettävä seurustelupiiri; taidenäyttelyhuoneisto; vastaanottohuone t. -huoneisto; matkustajien oleskelusali (laivassa) salsa eräs \latinalais(latinalainen)\amerikkalaisen tanssin muoto; meksikolaistyyppinen kastike, joka on tehty mm. chilistä, tomaatista ja sipulista salto mortale [salto mortaale t. salto mortáale] kuolemanhyppy, \sirkus\hypyn yhteydessä tehtävä \voltti\; (liian) vaarallinen yritys, uhkayritys saluki eräs vinttikoirarotu salusiini (ikkunan) puoliverho salutogeeninen terveyskeskeinen, terveyslähtöinen Iskusana, jota on käytetty korostettaessa terveyden edistämistä vastakohtana sairauksien hoitamiselle yms. salutogeneesi terveyskeskeisyys, terveyslähtöisyys Vrt. \salutogeeninen\. saluuna kapakka (lähinnä puhuttaessa Yhdysvaltain oloista ns. Villin lännen aikaan) salva (ohuehko) voide šamaani pohjoisten kansojen vanhassa elämänmuodossa tietäjä, jolla uskottiin olevan taikavoimia ja kyky nähdä "tuonpuoleiseen" Myös kirjoitusasuissa "samaani" ja "shamaani". Ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. šamanismi uskonto, jossa \šamaaneilla(šamaani)\ on keskeinen osa samarialainen Samarian asukas; Samariaan kuuluva Etenkin ilmaisussa "laupias samarialainen", joka tarkoittaa ihmistä, joka epäitsekkäästi auttaa toista. Sanonta perustuu Raamatun kuvaukseen samarialaisesta, joka auttoi rosvojen uhriksi joutunutta (Luuk. 10:25). Alkuperäisen kertomuksen viestiin kuului, että \juutalaiset(juutalainen)\ pitivät samarialaisia vääräuskoisina, jopa halveksittavina. samba eräs eteläamerikkalainen tanssi; eräs \canasta\sta kehitetty korttipeli; eräs yhdistelmä siinä sambo \neekeri\n ja intiaanin jälkeläinen (etenkin \latinalaisessa(latinalainen)\ Amerikassa) Myös asussa zambo. Sana on Kielitoimiston sanakirjan mukaan vanhentunut. samizdat omakustanne, varsinkin maanalainen julkaisu Neuvostoliitossa samojedi \uralilaiseen(uralilainen)\ kielikuntaan kuuluva kieli Pohjois-Siperiassa; sellaista kieltä puhuvaan kansaan kuuluva; (arkik.) eräs koirarotu, samojedinkoira samovaari venäläisperäinen teenkeitin, alkujaan hiilillä lämmitettävä sampinjoni herkkusieni !SH: shampinjoni tai šampinjoni. sampioni mestari(urheilija) !SH: shampioni tai šampioni. sampoo [samppoo t. sampoo] hiustenpesuaine !SH: shampoo tai šampoo. Konsonantin kahdentumisesta ks. !SS samppanja Champagnen alueella määrätyillä tiloilla valmistettu kuohuviini; arkikielessä virheellisesti: kuohuviini yleensä !SH: shamppanja tai šamppanja. Samppanjaa käytetään suurissa juhlissa, ja se mainitaan usein juhlavuuden vertauskuvana. samum kuiva ja kuuma myrskytuuli (Etu-Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa) samurai Japanissa ennen erityiseen yhteiskuntaluokkaan kuuluva, länsimaissa usein etenkin ritarilliseksi sotilaaksi mielletty Alkujaan samurait olivat suur\vasalli\en alavasalleja. Samurailuokan jäsenet toimivat mm. sotilaina, opettajina ja virkamiehinä. sanatorio parantola Sana on vanhahtava. sanctus [saŋktus t. saaŋktus] pyhä sandaali jalkine, jossa on vain antura ja kiinnityshihna tai -hihnoja sandaletti \sandaali\n tapainen naisten kevyt juhlajalkine, usein korkeakorkoinen sandhi \morfeemi\en rajalla tapahtuvat äänteelliset muutokset Sandhi-ilmiöitä ovat esimerkiksi muutokset, joita sanoissa tapahtuu ääntämisen helpottamiseksi, kun ne lausutaan tauotta peräkkäin (esim. "pojan pallo" ääntyy "pojam pallo"), mutta myös sanavartalon ja päätteen rajalla tapahtuvat muutokset. Joissakin määritelmissä sandhi kuitenkin rajataan viittaamaan sananrajoihin. sandwich [sändvits t. sändwitš] täytevoileipä; pieni päällystetty leipä, usein alkupalana tarjottava Alkuperäinen merkitys: kaksi leipäviipaletta, joiden välissä on jokin täyte, esim. leikkele. Englannin kielessä merkitys on laajentunut tarkoittamaan toisaalta voileipää yleensä, toisaalta pieniä alkupala- tms. leipiä. Suomen kielessä sana on harvinainen, koska kaupoissa myytäviä kolmionmuotoisia sandwichejä kutsutaan yleensä nimellä "kolmioleipä". saneerata tervehdyttää, järjestää terveelle kannalle; usein erityisesti: tehdä yritys kannattavammaksi vähentämällä työvoimaa sangviinikko [saŋviinikko] \sangviininen\ ihminen sangviininen [saŋviininen] luonteeltaan toiveikas, vilkas ja eloisa; alkujaan eräs \temperamentti\tyyppi sani = \busmanni\ sanitaatio yleistä terveyttä ylläpitävät toimet, etenkin puhtaan juomaveden, toimivan viemäröinnin ja hygieenisten käymälöiden tarjoaminen saniteetti- terveys-; puhdistautumis-; lääkintä- "Saniteettitilat" tarkoittavat wc- ja peseytymistiloja. sanitääri lääkintämies (varsinkin sotavoimissa) sanktio pakote, lainrikkomuksen seuraamus t. sellaisen uhka; kansainvälinen pakote sellaista valtiota vastaan, joka rikkoo kansainvälisen yhteisön sääntöjä; yleisesti: tehoste, pakote; (lain tms.) vahvistaminen, hyväksyminen Sana on alkujaan tarkoittanut suomessa pyhittämistä tai juhlallista vahvistamista. Nykyisin se tarkoittaa rangaistuksen uhkaa tai kielteistä seuraamusta. sanktuaario = \presbyteerio\ sanskrit muinainen intialainen kieli, jota pidetään kielihistoriallisesti tärkeänä sans-serif pääteviivaton eli \groteski\ kirjasinlaji santarmi sotilaallisesti järjestetyn poliisikunnan jäsen Suomessa sanalla on kielteinen kaiku siksi, että 1800- ja 1900-luvun vaihteessa ns. sortokausien aikana venäläisiä santarmeja käytettiin toteuttamaan Venäjän politiikkaa Suomessa. sapatti pitkäaikainen, erikseen järjestetty vapaa työstä; juutalaisten pyhäpäivä; pyhäpäivä Alkujaan "sapatti" tarkoittaa Vanhassa testamentissa määrättyä lepo- ja pyhäpäivää, joka kestää perjantai-illasta lauantai-iltaan ja jollaista \juutalaiset(juutalainen)\ yhä viettävät. Kristinuskon piirissä sanaa on käytetty myös pyhäpäivistä yleensä, käytännössä sunnuntaista. Nykyisin sitä käytetään, etenkin yhdyssanoissa kuten "sapattivuosi", myös työntekijän erityisesti haluamasta pitkästä vapaasta, joka on useimmiten palkaton tai josta maksetaan vain osapalkka. Tällöin ajatuksena on usein, että sapatti on henkistä uusiutumista, opiskelua tms. varten. sapeli eräs miekkatyyppi, käyrä lyömämiekka sapluuna kaavain, malline, luotta; kaavio, malli (jonkin tekemiseksi) Alkujaan sana tarkoittaa kaavainta (eli mallinetta eli luottaa) eli lautaa tai levyä, jossa on määräkuvioiden muotoisia reikiä niin, että sen avulla voidaan piirtää, maalata, leikata tai kaivertaa kyseisiä kuvioita. Nykyisin se tarkoittaa myös kuvaannollisemmin mallia tai esikuvaa jonkin tekemiseksi tai jopa vain periaatetta tai ideaa. Myös vanhemmassa asussa "sabluuna" ja virallisimmassa asussa "sabloni" !SH: shabluuna tai šabluuna. sarafaani venäläinen naisten hihaton päällyshame saraseeni \muslimi\(soturi) keskiajalla (etenkin ristiretkiajalla) sardiini sillin sukuinen kala, Sardina pilchardus; siitä tai muista kaloista valmistettu säilyke sardoninen kouristuksenomainen, katkeran ivallinen (nauru t. hymy) sari intialainen naisten vaate, joka kiedotaan vartalon ympärille šaria \islam\in uskonnollinen laki Länsimaissa tätä nimitystä käytetään yleensä silloin, kun puhutaan (usein arvostelevasti) šarian käyttämisestä valtion lakina. Myös kirjoitusasussa sharia. Arabiasta oikein translitteroitu asu olisi shariʿa. sariini eräs hyvin myrkyllinen kaasu sarkasmi (pureva) iva; ivallinen ilmaus Sana tarkoittaa yleisesti ilmausta, joka on tarkoitettu loukkaamaan tai pilkkaamaan. Muodoltaan se voi olla muun muassa \ironia\ tai \satiiri\. sarkastinen (purevan) ivallinen; ivallinen ilmaus Ks. \sarkasmi\. sarko- lihas- sarkofagi kivinen ruumisarkku, varsinkin Egyptin \faarao\iden sarkooma side- ja tukikudoksen pahanlaatuinen kasvain, tukikudossyöpä saronki suorakaiteen muotoisesta kankaan palasta koostuva vaatekappale, joka kiedotaan hameen tai mekon tavoin Taipuu saronki : sarongin. Myös sitaattilaina-asussa "sarong". sars eräs vakava keuhkokuumeen tyyppi >Sars havaittiin ensi kerran v. 2003, eikä sitä ole sen jälkeen ilmennyt. Nimi on alkujaan lyhenne sanoista severe acute respiratory syndrome 'vakava äkillinen hengitysteiden oireyhtymä'. Kielitoimiston ohjeen mukaan sana kirjoitetaan pienin kirjaimin, käytännössä usein SARS. Sanaa käytetään yleensä yhdyssanan määriteosana, esim. sars-tauti, sars-kuume, sars-keuhkokuume. saslikki liha- tms. varras, etenkin venäläiseen ruokakulttuuriin kuuluvaksi mielletty Aiemmin myös asussa šašlikki. Käytännössä yleisesti asussa saslik. satanismi paholaisenpalvonta; \romanttis(romanttinen)\-\dekadentti\ taidesuunta, joka suosii \demoni\sia aiheita; eräänlainen yksilökeskeinen, uskonnonvastainen ajatussuuntaus Ks. Harri Heinon kirjoitusta Satanismi ja saatananpalvonta ja Pakanaverkko ry:n Satanismin UKK. !ISMI satelliitti [satelliitti t. sateliitti] kiertolainen (esim. Maan), etenkin tekokuu; seurailija, myötäilijä Tavallisimmin sana tarkoittaa taivaankappaletta, etenkin maapalloa, kiertävää pienempää kappaletta, varsinkin keinotekoista (tekokuuta). Keinotekoinen satelliitti on yleensä tehty tutkimus- tai viestintätarkoituksiin, kuten televisio-ohjelmien lähettämiseen tai puhelin- tai \internet\-liikenteen välittämiseen. Yleisemmin sana "satelliitti" voi tarkoittaa seuralaista, myötäilijää tai apuria. Erityisesti "satelliittivaltio" tarkoittaa valtiota, joka myötäilee jonkin isomman valtion politiikkaa ja on yleensä siitä riippuvainen. Sana saatetaan ääntää, joskus kirjoittaakin, "sateliitti"; ks. !SS satiini kiiltävä \pomsi\sidoksinen silkki- tai puuvillakangas, jota käytetään varsinkin vuoriksi satiiri pilaa ja ivaa käyttävä kirjallinen t. taiteellinen esitys; pilkka, iva satiirikko \satiiri\a käyttävä kirjailija satiirinen ivallinen, \satiiri\a sisältävä satraappi maaherra muinaisessa Meediassa ja Persiassa; yleisemmin: paikallinen johtaja, käskynhaltija satsuma eräs makea, siemenetön \mandariini\tyyppi saturaatio (\tekniikassa(tekniikka)\ ja \kemia\ssa) kyllästyminen, kyllästys, kyllästyneisyys saturoida (\tekniikassa(tekniikka)\ ja \kemia\ssa) kyllästää saturoitua kyllästyä, saavuttaa \saturaatio\ satyyri \antiikin(antiikki)\ Kreikan taruston miespuolinen, puoliksi eläimen (pukin) muotoinen hedelmällisyydenjumala savanni ruohoaavikko tai -aro Afrikassa; vrt. \preeria\ scanner(i) [skanner(i) t. skänner(i)] = \skanneri\ scherzando [skertsándo] leikkisästi (esitettävä sävellys t. sävellyksen osa) scherzo [skertso] nopea ja hilpeä sävellys tai sävellyksen osa schuko = \suko\ schwa [švaa] = švaa schäfer [seeffer t. šeefer] eräs usein palveluskoirana käytetty koirarotu, saksanpaimenkoira Periaatteessa \sitaattilaina\ saksasta. Usein vaihtelevasti suomeen mukautetuissa t. virheellisissä kirjoitusasuissa. Usein käytetty vastine "susikoira", joka perustuu ajateltuun ulkonäön susimaisuuteen, on harhaanjohtava mm. siksi, että on olemassa aivan toinen rotu, irlanninsusikoira (jota on käytetty sudenmetsästykseen). science fiktion [saiöns fikšön] tieteiskirjallisuus ja -elokuvat scientologia = \skientologia\ scifi [skifi] lähinnä arkikielinen lyhentymä ilmaisusta \science fiction\ Esiintyy myös kirjoitusasussa "sci-fi" (kuten englannissa, jossa se ääntyy [sai-fai]) tai lyhenteenä "sf", mutta "scifi" on Suomen kielen perussanakirjan mukainen asu. scrapie [skreipi] \prioni\en aiheuttama lampaiden ja vuohien aivorappeumatauti scripta = \skripta\ seaborgium eräs keinotekoinen alkuaine, järjestysluku 106, kemiallinen merkki Sg sedaatio rauhoittaminen lääkkeellä; siitä johtuva heikentyneen tajunnan tila sedatiivi rauhoituslääke, rauhoite sedatiivinen rauhoittava (lääke tms.) sedentaarinen paikallaan pysyvä sedilji eräänlainen pilkuntapainen lisäke (¸) eräissä kirjaimissa (esim. ç) Englanniksi ja useilla muilla kielillä "cedilla". Käytössä mm. ranskassa, jossa se c:hen liitettynä (&ccdel;) osoittaa, että kirjain ääntyy s-äänteenä. sedimentaatio saostuminen t. kerrostuminen, \sedimentin(sedimentti)\ muodostuminen sedimentoitua saostua t. kerrostua (\sedimentiksi(sedimentti)\) sedimentti saostuma; \geologinen(geologia)\ kerrostuma, vesialtaan pohjalle lietteestä kerrostumalla syntynyt maalaji seebu ryhähärkä, kesyn naudan intialainen alalaji (Bos taurus indicus) Lajille on ominainen voimakkaasti kehittynyt hartiakyttyrä. seemiläinen erääseen Etu-Aasian ja Pohjois-Koillis-Afrikan kieliryhmään kuuluva t. sellaista kieltä puhuva (kansa t. ihminen) Seemiläisiä kieliä ovat mm. \arabia\ ja \heprea\. seepia eräs mustekalojen tyyppi, myös ruuaksi pyydettynä ; niistä saatu tummanruskea väriaine; vastaava keinotekoisesti valmistettu väri Seepioiksi sanan laajimmassa merkityksessä kutsutaan Sepoidea-alalahkoon kuuluvia mustekaloja. Ks. tiedelehti Seepian numerossa 1 olevaa seepia-artikkelia, joka käsittelee sekä kyseisiä mustekaloja että väriainetta. seepra hevosten sukuun Equus kuuluvia afrikkalaisia eläimiä, joille on ominaista voimakas raidoitus Sanaa käytetään kuvaannollisesti ja leikillisesti mm. eräiden urheilulajien erotuomareista, joilla on raidallinen asu. Aiemmin myös "seebra". seerumi verestä valmistettu neste, josta puuttuvat solut ja pääosa hyytymistä aiheuttavista aineista, veriseerumi, verihera; eräitä nestemäisiä ihonhoitoaineita Erityisesti \antiseerumi\. seesam eräs lämpimissä maissa viljeltävä kasvi, Sesamum indicum; sen siemen Seesamia viljellään lähinnä siemenistä saatavan öljyn takia. Ilmaisu "seesam aukene!" johtuu Tuhannen ja yön satujen Aladdin-tarinasta, jossa "seesam" oli taikasanana. Muissa yhteyksissä sana esiintyy myös asussa "seesami". Usein myös lyhytvokaalisena (sesam, joskus sesami), mutta virallinen asu on !LV. seetri mäntykasveihin kuuluvia puita, suku Cedrus Virallinen kirjoitusasu !LV (setri), koska tätä muotoa on vanhastaan käytetty raamatunsuomennoksissa. segmentoida jakaa \segmentteihin(segmentti)\, esim. jakaa yrityksen asiakaskunta osiin segmentti ympyrästä janalla leikattu osa; pallosta tasolla leikattu osa; yleisemmin: kokonaisuuden osa; yksi toisiaan seuraavista samanlaisista osista, jaoke (esim. selkänikama) segregaatio erottelu, erillään pitäminen (etenkin rodun perusteella); syrjintä; sukupuolisolujen kypsymisjakautuminen šeikki itämainen heimopäällikkö t. alueellinen hallitsija seireeni \antiikin(antiikki)\ tarustossa viettelevä olento, jolla on naisen yläruumis ja linnun jalat; kuvaannollisesti: houkutteleva, turmiollinen nainen; käsitteellisemmin: lumoava houkutus seisminen maanjäristyksiä ja vastaavia lievempiä maankuoren värähtelyjä koskeva seismografi maankuoren värähdyksistä tietoja tallentava laite, maanjäristyspiirturi seismologia tiede, joka tutkii maanjäristyksiä ja niitä vastaavia ilmiöitä !LOGIA sekeli Israelin rahayksikkö; muinainen painoyksikkö ja raha Lähi-idässä Joskus s:n tilalla on sh tai š (alkukielen tai englannin vaikutuksesta), siis "shekeli" tai "šekeli", mutta mm. raamatunsuomennoksissa sana on vakiintuneesti ollut s:llinen. sekki pankin välityksellä suoritettava maksuosoitus; (hevosurheilussa:) \obersekki\ !SH: shekki tai šekki. Laissa (sekkilaki) kirjoitusasuna on "shekki". Suomessa sekkien käyttö on nykyisin vähäistä mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa tavallista. sekreetio eritystoiminto sekreetti salainen; ruhtinaan yksityis\sinetti\ seksi sukupuolisuus, sukupuoliasiat; sukupuolinen houkuttelevuus; kiinnostavuus, vaikuttavuus Sanan merkitys on monimuotoinen, ja arkikielessä "seksi" ja varsinkin "seksikäs" esiintyy myös tarkoittamassa yleensä kiinnostavia, jännittäviä, muodikkaita asioita. seksibaari \baari\, joka houkuttelee asiakkaita vähäpukeisilla tarjoilijoilla tai esiintyjillä seksismi sukupuolinen syrjintä, sukupuolten eriarvoisuus t. sen kannattaminen Sanaa käytetään tavallisimmin ilmiöistä ja asenteista, jotka koetaan miesten ylivaltaa tai ylemmyydentuntoa heijastaviksi, siis suunnilleen samoin kuin sanaa "\sovinismi\". !ISMI seksologia sukupuolioppi, \seksuaalisuuden(seksuaalinen)\ tutkimus Sukupuolielinten rakennetta ja toimintaa sekä sukupuolista käyttäytymistä tutkiva tieteenala. !LOGIA sekstantti kulmanmittauskoje, jota käytetään paikanmääritykseen varsinkin merellä sekstetti kuusijäseninen laulu- tai soitinyhtye sekstetto sävellys, joka on tehty \sekstetin(sekstetti)\ esitettäväksi seksti musiikissa asteikon kuudes aste tai intervalli, joka vastaa ensimmäisen ja kuudennen asteen suhdetta seksuaalinen sukupuolisuutta koskeva, sukupuoli- šektaus \rituaali\teurastus, jossa eläin surmataan viiltämällä kurkku auki, jotta veri saadaan laskettua heti kokonaan Sisältyy juutalaisuuden ja islamin vaatimuksiin. sektio leikkaus, varsinkin keisarileikkaus; jaos, osasto, jaosto, ryhmä Musiikissa erityisesti: soitinryhmä, samantyyppisten soitinten ryhmä. sektori toiminta-ala, lohko; ympyrän osa, jotka sen kaksi sädettä rajoittavat sekulaari maailmallinen, ei-uskonnollinen; vuosisatainen, verkkainen Sanaa käytetään uskonnollisessa kielessä usein kielteisenä, luopumusta (maallistuneisuutta) ilmaisevana. Toisaalta sitä voidaan käyttää \neutraali\na tai myönteisenä sanana kuvattaessa (tavoiteltua) tilaa, jossa valtio (tai yhteiskunta) pitäytyy täysin erossa uskonnollisista asioista. Historiassa ja luonnontieteissä sana tarkoittaa (myös) hidasta, verkkaista (muutosta). Alkujaan sana johtuu latinan sanasta saecula 'vuosisata'. Myös: sekulaarinen. sekularismi maailmallisuus, ei-uskonnollisuus Uskonnollisessa kielenkäytössä "sekularismi" tarkoittaa maailmaan kiintymistä tai maallistumista. Sanaa käytetään myös yleisnimityksenä ei-uskonnollisista maailmankatsomuksista sekä \sekularisoista(sekularisoida)\ ajavista aatteista ja liikkeistä. !ISMI sekularisaatio \sekulaari\ksi muuttaminen t. muuttuminen, \sekularisointi(sekularisoida)\ sekularisoida muuttaa \sekulaari\ksi, sekulaaristaa Usein johdoksena "sekularisoitu" 'muuttua sekulaariksi'. Sanaa käytetään erityisesti mm. kirkon omaisuuden siirtämisestä maalliseen omistukseen. sekunda toisluokkainen, huonompi (tavara); sellaisten tavaroiden luokka sekundaarinen toissijainen, myöhemmin muodostunut (vastakohtana \primaariselle(primaarinen)\) Usein myös muodossa "sekundäärinen"; ks. Mistä kielestä? (binäärinen vai binaarinen?). sekundaattori tarkkuuskello tai kellon toiminto ajan tarkaksi mittaamiseksi varsinkin urheilukilpailujen ajanottoa varten sekundantti avustaja kaksintaistelussa sekundäärinen = \sekundaarinen\ sekunti ajan yksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus s; kulman yksikkö, 1/3600 astetta; (akustiikassa) eräitä ääni-intervalleja Taivutus: sekunti : sekunnin. Usein virheellisesti muodossa sekuntti : sekuntin. sekvensoida muodostaa \sekvenssi\ Erityisesti perimän emäsjärjestyksen selvittäminen (\DNA\n sekvensointi). sekvenssi jono, peräkkäisjärjestyksessä olevien esineiden tai asioiden kokonaisuus sekventiaalinen peräkkäisjärjestyksessä tapahtuva t. oleva seleeni eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki Se Kuuluu ns. hivenaineisiin eli on pienissä määrin ihmiselle välttämätön. selektiivilasi ikkunalasi, jonka pinnoite heijastaa suuren osan sisältä tulevasta lämpösäteilystä takaisi selektiivinen valikoiva selektio valinta seleno- kuu- self-made man [selfmeid män] opillista koulutusta vailla oleva mies, joka on omalla yritteliäisyydellään kohonnut huomattavaan asemaan selibaatti naimattomuus; sukupuolinen pidättyväisyys Alkujaan ja virallisesti vain naimattomuudesta, yleensä sellaisesta, joka johtuu uskonnollisesta tai maailmankatsomuksellisesta perusteesta (esim. \katolisten(katolinen)\ pappien selibaatti). Nykyisin myös sukupuoliyhteydestä pidättymisestä, siitä riippumatta, onko asianomainen naimisissa. sellakka eräänlainen ohuina levyinä esiintyvä lakka, jota käytetään mm. elintarvikkeiden lisäaineena !SH: shellakka tai šellakka. sellisti \sello\n soittaja sello viulua suurempi jousisoitin sellofaani ohut (\selluloosa\sta valmistettu) kelmu sellu puusta tehty puolivalmiste, jonka pääaines on \selluloosa\ selluliitti pienten rasvakertymien takia epätasainen iho; ihonalaisen rasvakerroksen eräänlainen tulehdus; ohimoluun kartiolisäkkeen lokeroston tulehdus Selluliitti tarkoittaa lääketieteessä erilaisia tauteja ja vaivoja, mutta yleiskielessä vain tietynlaista ihon epätasaisuutta varsinkin reisissä. selluloidi eräs läpinäkyvä, kova kestomuovi "Selluloidi" oli alkujaan tuotenimi. Koska sitä käytetään \filmi\n valmistamiseen, sana esiintyy usein kuvaannollisessa merkityksessä tarkoittamassa elokuvaamista. selluloosa kasvien solunseinämien perusaines, ketto; puusta saatu paperin puolivalmiste, sellu semafori rautateillä oleva siipiopastin; ohjelmoinnissa: prosessien tahdistamisen väline semantiikka merkitysoppi; (ilmaisun) merkitys Kielellisten ilmaisujen merkityksiä yleisesti tutkiva tieteenala. Vrt. \pragmatiikka\. Voidaan myös puhua ilmaisun semantiikasta, kun tarkoitetaan sen merkityssisältöä, ja vähättelevästi "semantiikasta", kun tarkoitetaan "vain" sanojen merkityksiä, niiden vääntelyä tms. semanttinen merkitystä koskeva, merkitys-; merkitysopillinen, \semantiikka\an kuuluva semeemi \morfeemi\n merkitys sementoida (arkikielessä:) tehdä kiinteäksi, lujaksi, muuttumattomaksi; päällystää, vahvistaa t. kiinnittää \sementillä(sementti)\; kuumentaa terästä yhdessä hiilen kanssa sen karkaisemiseksi; saostaa metallia liuoksesta käyttämällä epäjalompaa metallia Arkikielinen, kuvaannollinen merkitys on syntynyt 'sementillä kiinnittämisen' merkityksestä. Se on sikäli huvittava, että sementti on jauhemaista. Osuvampi ilmaisu on "\betonoida\". sementti jauhemainen sideaine, joka veteen sitoutuessaan kovettuu kivimäiseksi ja on siksi \betoni\n olennainen ainesosa; yleisesti: kovettuva t. kovettunut sideaine; hiilimurska, jossa metallia kuumennetaan, terästetään tms.; luumainen aines, joka muodostaa tupen hampaan juuren ympärille, hammastahdas; hampaiden täyteaine (hammaslääketieteessä) Yleisesti "sementti" tarkoittaa erilaisia kovettuvia sideaineita mutta tavallisimmin erityisesti jauhetta, joka valmistetaan lähinnä kalkkikivestä ja savesta ja jota käytetään betonin valmistamiseen. semi- puoli- semifinaali viimeinen, loppukilpailua edeltävä välierä seminaari koulutustilaisuus; esitelmä- ja keskustelutilaisuus; yliopistollinen (tms.) kurssi, jossa pidetään ja arvostellaan esitelmiä; opettajia t. pappeja kouluttava oppilaitos seminologi keinosiementäjä semiootikko \semiotiikan(semiotiikka)\ tutkija semioottinen \semiotiikka\a koskeva tai sen alaan kuuluva semiosfääri "merkitysten piiri", ihmisen luomien merkkien ja niiden merkitysten maailma semiotiikka viestinnän merkkien ja merkkijärjestelmien tutkimus, yleinen merkkioppi semitismi \seemiläisyys(seemiläinen)\, seemiläisille kansoille t. kielille (t. erit. \juutalaisuudelle(juutalainen)\) ominainen piirre senaatti useiden hallintoelinten nimitys; eräissä maissa \parlamentin(parlamentti)\ ylähuone Alkujaan: muinaisen Rooman tasavallan asioista päättänyt elin, joka keisariajalla vähitellen menetti valtansa. Suomessa \autonomia\n ajalla elin, joka hoiti sekä hallituksen (senaatin talousosasto) että ylimmän tuomioistuimen (senaatin oikeusosasto) tehtäviä. senaattori \senaatin(senaatti)\ jäsen seniili vanhuudenheikko seniliteetti vanhuudenheikkous, seniiliys senior vanhempi Etenkin kahdesta samannimisestä henkilöstö, usein isästä ja pojasta tai muuten lähisukulaisista. Vrt. \senior\. seniori vanhus, ikäihminen; varsinkin urheilu- ja muussa harrastustoiminnassa: vanhojen sarjassa kilpaileva; yhdistyksissä: ns. ikäjäsen, usein jäsenmaksusta vapautettu; osakunnan tms. entisten jäsenten yhteisöön kuuluva Sanaa on ruvettu käyttämään aiempaa yleisemmin sen takia, että halutaan välttää sanoja "vanhus", "vanha" ym., koska niitä on pidetty leimaavina. señor [senjor] herra (espanjan kielessä aikuisen miehen puhuttelusana) señora [senjóora] rouva (espanjan kielessä aikuisen naisen puhuttelusana) señorita [senjoriitta t. senjoríita] neiti (espanjan kielessä tytön t. nuoren naisen puhuttelusana) sens morale [sããsmorál] (tarinan tms.) \moraalinen\ opetus sensaatio suurta huomiota herättävä tapaus sensiibeli herkkä(tuntoinen); tuntoaistia koskeva, tunto- sensitiivinen herkkätuntoinen; arkaluonteinen sensito- herkkyys- sensomotorinen aisti- ja liiketoimintojen kokonaisuuteen, etenkin niiden yhteisvaikutukseen kuuluva sensori (ylioppilastutkinnon kokeiden) tarkastaja; \sensuuri\n virkailija; (tekniikassa) anturi, mittauslaitteen osa, johon mitattava suure välittömästi vaikuttaa; (kuvaannollisesti) valvoja, kontrolloija; (aiemmin) painoasiamies; (historiassa) eräs virkamies muinaisessa Roomassa, censor Antiikin Roomassa censor [keensor] hoiti mm. väestönlaskentaa ja verotusta mutta myös tapojen valvontaa, josta sitten sana "sensori" (ja "sensuuri") on saanut edellä mainittuja merkityksiä. Tekniikassa käytetty sensori-sana on kuitenkin peräisin englannin aistimista tarkoittavasta sense-verbistä ja tarkoittaa laitetta, joka jossain mielessä "aistii" tapahtumia, esimerkiksi tunnistaa liikkeen jossakin tilassa. sensorinen aistimuksellinen; aisteja koskeva, aisti- sensu lato [sensu laato t. seensuu laatoo] laajassa mielessä, laveassa merkityksessä Ilmaisu on \sitaattilaina\ latinasta. sensu stricto [sensu strikto t. seensuu striktoo] ahtaassa mielessä, suppeassa merkityksessä Ilmaisu on \sitaattilaina\ latinasta. Usein virheellisesti muodossa "sensu strictu". sensualismi käsitys, että kaikki tieto perustuu aistimuksiin; aistillisten seikkojen korostaminen \estetiikassa(estetiikka)\ !ISMI sensuelli aistillinen; aistikas sensuroida harjoittaa \sensuuri\a, etenkin poistaa julkaisusta osia sensuuri mielipiteenilmaisun rajoittaminen; lehtien, kirjojen, elokuvien tms. ennakkotarkastus; sellaista hoitava virasto Kirjakielessä "sensuuri" tarkoittaa periaatteessa vain ennalta tehtävää julkaisujen, ohjelmien yms. tarkistamista ja siihen liittyvää julkaisemisen estämistä. Sellaista on eri aikoina harjoitettu mm. poliittisista ja sotilaallisista syistä. Sensuuri tässä mielessä on Suomessa perustuslailla kiellettyä paitsi eräissä tarkoin säädellyissä erikoistapauksissa; sana "sensuuri" on käyttökelpoinen kuvattaessa yhteiskunnan oloja tässä mielessä. Yleiskielessä sana on kuitenkin saanut erittäin väljän merkityksen: sitä käytetään milloin mistäkin mielipiteenilmaisua rajoittavaksi koetusta toimenpiteestä, esimerkiksi siitä, että sanomalehti ei julkaise kaikkia sille lähetettyjä kirjoituksia. Niinpä sana ensin mainitussa merkityksessä onkin parempi korvata sanalla "ennakkotarkastus". sentimentaalinen [sentimentaalinen t. senttimentaalinen] tunteileva, (liian) tunteellinen Ks. !SS sentimentti tunnesuhtautuminen, tunnelma; ympäristön määräämä käyttäytymismalli; tunne, mielenliikutus Sanaa käytetään nykyisin etenkin \pörssi\n (siis siellä toimivien ihmisten) suhtautumisesta markkinoiden tilanteeseen, jolloin merkityksen voidaan sanoa olevan myös 'yleinen suhtautuminen, yleistilanne'. sentraali vanhahtavasti t. leikillisesti: (puhelin)keskus t. sen hoitaja sentraalinen keski-, keskus-, keskipisteessä oleva, keskeinen sentralisaatio keskittäminen, \sentralisointi(sentralisoida)\ sentralisoida keskittää (esim. hallintoa t. päätösvaltaa) sentrifugaalinen keskipakoinen sentrifugi keskipakovoimaan perustuva erottelulaite, linko sentripetaalinen keskihakuinen sentti useiden rahayksiköiden, mm. \euro\n, sadasosa; (akustiikassa) tasavireisen puoliaskelen sadasosa; puhekielessä: senttimetri tai senttilitra; !SI-järjestelmässä sadasosaa tarkoittava etuliite Vrt. \cent\. Euron sadasosasta käytetään joskus selvyyden vuoksi nimitystä "eurosentti". senttilitra litran sadasosa, tunnus cl tai cL Nykyisin käytössä lähinnä alkoholijuomien anniskelussa. Puheessa yleensä lyhyesti "sentti". senttimetri \metri\n sadasosa, tunnus cm Arkikielessä usein lyhyesti "sentti". senturio = \kenturio\ separaatti erotettu, erillinen osa separaattori \sentrifugi\, jota käytetään kerman erottamiseen maidosta separatismi eriytymispyrkimys varsinkin uskonnollisena t. poliittisena liikkeenä Pyrkimys eriytyä, itsenäistyä jostakin omalle ominaisluonteelle vieraaksi koetusta kokonaisuudesta. Uskonnollista separatismia kutsutaan usein lahkolaisuudeksi, jos siihen suhtaudutaan torjuvasti. Poliittista separatismia kutsutaan itsenäisyystaisteluksi, jos siihen suhtaudutaan myönteisesti. !ISMI separoida erottaa, ottaa erilleen (varsinkin \separaattori\lla käsittelemällä) seppuku japanilainen itsemurhatapa, \harakiri\ Nimitys "harakiri" on länsimaissa paljon tunnetumpi. Nimitystä "seppuku" käytetään etenkin haluttaessa osoittaa omaa japanilaisen kulttuurin tuntemusta. sepsis tila, jossa verenkiertoon on päässyt mikrobeita, jotka aiheuttavat tulehdusrektion, "verenmyrkytys" septetti seitsenjäseninen laulu- tai soitinyhtye septetto \septetille(septetto)\ tehty sävellys septuaginta Vanhan testamentin vanhin kreikannos Usein erisnimeksi käsitettynä eli isolla alkukirjaimella. serafi eräs Vanhan testamentin henkiolentojen (enkelien) tyyppi Kuvataan (Jes. 6) kuusisiipisiksi olennoiksi, jotka seisoivat Jumalan valtaistuimen ympärillä. Myöhemmässä kirjallisuudessa esiintyy usein ilmaisu "\kerubi\t ja serafit" tarkoittamassa lähinnä enkeleitä yleensä. seraiji = \seralji\ seralji palatsimainen rakennus itämailla t. itämaisesta vaikutuksesta muualla serebraali = \kakuminaali\ serebraalinen aivoja koskeva, aivoihin kuuluva, aivo- serebro- aivo- seremonia juhlallinen, erityisiä muotoja noudattava toimitus, juhlameno; \riitti\ seremoniaalinen juhlallis-muodollinen, \seremonia\-, seremoniallinen serenadi [serenaadi t. serenadi] laulutervehdys, varsinkin illalla t. yöllä (usein ihaillulle henkilölle); soittotervehdys; sarjamuotoinen soitinsävellys Virallinen asu on !LV, mutta ääntämys varsin usein pitkävokaalinen. seriaalinen sarjallinen, sarjana tapahtuva (etenkin vastakohtana ajallisesti rinnakkaiselle); sellainen, jossa samaan lehtihankaan kasvaa useita päällekkäishaaroja serif pääteviivallinen kirjasinlaji, \antiikva\ šeriffi järjestysviranomainen (poliisi) USA:ssa; hallintoviranomainen Britanniassa; (ar kik.) keskustelu\foorumi\n valvoja USA:n oloista puhuttaessa sana vastaa sekä englannin sanaa "sheriff", joka viittaa paikalliseen poliisiin, että sanaa "marshal", joka viittaa liittovaltion viranomaisiin. Usein kirjoitettuna alkukielen (englannin sheriff) mukaan sh:lla; nykyisin myös "seriffi"; ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. serigrafia silkkipaino, -painanta, -painatus; silkkipainokuva Kyseessä ei (yleensä) ole silkkikankaalle painaminen vaan silkkikankaan läpi painaminen. seripaino silkkipaino, \serigrafia\ serologia \seerumi\oppi !LOGIA šserpa erääseen Himalajan alueella asuvaan kansaan kuuluva; Himalajan alueen opas t. matkatavaroiden kantaja (vuoristokiipeilijän apuna) serpentiini \karnevaali\juhlissa (varsinkin vappuna) heiteltävä, rullalta purkautuva värillinen paperisuikale; joen jyrkkä mutka; kiemurteleva vuoristotie; eräitä mineraaleja \Mineraalien(mineraali)\ nimityksenä "serpentiini" viittaa joukkoon verkko\silikaatteja(silikaatti)\. Niitä käytetään mm. taideveistoksiin. serri = \sherry\ sertifikaatti varmenne, todistus (esim. luvasta, alkuperästä tai laadusta) sertifioida varmentaa, todeta ja vakuuttaa määrätyt vaatimukset täyttäväksi serveri palvelin, tietokonejärjestelmä, joka tarjoaa palveluja muille järjestelmille verkon kautta servietti lautasliina Arkikielessä myös muodossa "servetti". serviisi (vanhahtavasti) pöytäkalusto servituutti rasite Kiinteistöön kohdistuva muun kuin omistajan oikeus, joka rajoittaa hänen valtaansa käyttää kiinteistöä. servo automaattinen järjestelmä, joka ohjaa jotakin \mekaanista(mekaaninen)\ laitetta viestien ja palautteen kautta Servon ohjaaman laitteen liikerata seuraa servon lähettämää viestiä, ja laite lähettää servolle tietoa viestin määräämän liikeradan ja todellisen liikeradan erosta, jolloin servo muuttaa ohjausta vastaavasti. Kirjakielessä sana esiintyy yleensä vain yhdyssanoissa kuten "servotekniikka" ja "servomekanismi" sesido- äkämä- seslonki leposohva sesonki kausi; jonkin asian harrastamisen (paras) kausi t. tavaran paras myyntiaika sessio istunto Myös kuvaannollisesti tietokoneen käyttökerrasta. sesuura säkeen sisällä esiintyvä tauko, \kesuura\ setlementti eräänlainen sosiaalinen palvelukeskus; setlementtiliikkeen paikallisjärjestö Setlementtiliike sai alkunsa keskuksista, setlementeistä, joissa tarjottiin koulutusta ja muuta tukea köyhille. set (urheilussa:) erä; (\psykologia\ssa:) asennoituminen; \setti\ setri \seetri\ setti kooste, yhdistelmä, kokoelma, joukko yhteenkuuluvia esineitä tms. Usein sanaa käytetään kaavamaisesti englannin set-sanan vastineena, vaikka suomalaisempi ilmaisu olisi käytettävissä, esimerkiksi "astiasetti" = "astiasto". seviotti karkeasta villasta kudottu pukukangas !SH: sheviotti tai ševiotti. sfero- pallo- sfinksi kivipatsas, joka esittää makaavaa leijonaa, jolla on ihmisen pää; eräänlainen eläinhirviö; arvoituksen esittäjä Muinaisessa Egyptissä tehtiin veistoksia, joilla on leijonan vartalo ja ihmisen, tavallisesti hallitsijan, kasvot, ja niitä on kreikkalaisten niille antaman nimityksen mukaan kutsuttu sfinkseiksi. Sfinksiksi kutsuttiin myös kreikan \mytologia\n eläinhirviötä, joka vartioi Theban porttia. Oidipus kukisti sfinksin ratkaisemalla tämän esittämän arvoituksen. "Sfinksin arvoitus" tarkoittaa kuvaannollisesti vaikeaa, tärkeää, arvoituksellista ongelmaa, ja esim. "sfinksin katse" tarkoittaa salaperäistä, arvoituksellista katsetta. sfinkteri sulkijalihas, kurojalihas sfääri taivaanpallo; etenkin yhdyssanoissa: maapalloa ympäröivä kerros; kuvaannollisesti: henkisen t. kuvitellun elämän "kerros", usein "maasta irti" olemista ilmaistaessa shacket [šäkit] paidan ja takin välimuoto, paitatakki shareholder [šeəholdə(r)] osakkeenomistaja shareholder value [šeəholdə(r) väljuu] omistaja-arvo, osakkeenomistajien etu (yrityksen toimintaa ohjaavana periaatteena) shareware [sarevare t. šeöveör t. šeəweə(r)] vapaasti jaettava tietokoneohjelma, jonka jatkuva käyttö yleensä edellyttää (pienehkön) maksun maksamista sharia [šaria] = \šaria(šaria)\ sherry [šerri t. šeri] espanjalainen väkevien viinien tyyppi. Periaatteessa \sitaattilaina\ englannista. Joskus suomeen mukautuneena: serri. shiatsu [šiatsu] kipupistehieronta shiialainen [šiialainen] = \šiialainen(šiialainen)\ shop [šop] kauppa, puoti, varsinkin erikoisalan liike shoppailla [šoppailla] käydä ostoksilla, ostella, varsinkin hyvinvoivien ihmisten elämäntapaan kuuluvana (elämyksellisenä) asiana shortata [šortata] myydä lyhyeksi Myydä arvopapereita, joita ei omista. Tällöin myyjä odottaa kurssien laskevan, jolloin hän voi toimittaa ostajalle arvopaperit ostettuaan ne jostakin halvemmalla. shortsit [šortsit] = \sortsit\ shotti [šotti] alkoholipitoisen juoman annos, yleensä kerralla otettavaksi tarkoitettu; (elokuvan tms.) otos show [šou] viihde-esitys, tyypillisesti katkelmista koostuva ja musiikkia sisältävä; viihde yleisesti shuko = \suko\ siamilainen Siamista eli Thaimaasta peräisin oleva; kaksosista puhuttaessa: yhteenkasvanut Koska Siamia kutsutaan nykyisin Thaimaaksi, sana "siamilainen" elää etupäässä erikoisilmaisuissa, esim. kissarodusta puhuttaessa. Yhteenkasvaneita \identtisiä(identtinen)\ kaksosia kutsutaan siamilaisiksi kaksosiksi erään aikoinaan hyvin tunnetun, Siamista kotoisin olleen kaksosparin takia. šiatsu = \shiatsu\ sibilantti s-mäinen äänne, kouruäänne Nimitystä "suhuäänne" on myös käytetty, mutta se on sikäli harhaanjohtava, että myös tavallinen s (eikä vain suhu-s š) on sibilantti. sibylla \antiikin(antiikki)\ajan naispuolinen tietäjä, ennustaja; yl. ennustajanainen sic [sik t. siik] sillä lailla, (juuri) niin Tavallisesti sanaa käytetään sulkeissa kiinnittämään huomiota edeltävään sanaan tai muuhun ilmaisuun. Hyvin usein kyse on lainatusta tekstistä, joka sisältää kirjoitusvirheen tai omituisuuden, ja "(sic)" on tällöin tarkoitettu korostamaan sitä, kyse on alkutekstin virheestä tai omituisuudesta, ei lainaamisessa sattuneesta kopiointivirheestä. Usein käytetään sic-sanan asemesta huutomerkkiä. Periaatteessa !LAT. sideerinen tähtiä koskeva, tähtiin liittyvä, tähti- Esim. "sideerinen vuosi" 'vuosi määriteltynä sen mukaan, miten Maa liikkuu suhteessa tähtiin'. siena \okra\ taiteilijoiden väriaineena siesta päivällislepo, yleinen parin tunnin lepo päivän kuumimpaan aikaan lämpimissä maissa sievert [siivert] \radioaktiivisen(radioaktiivinen)\ säteilyn ns. \ekvivalentti\annoksen mittayksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus Sv, = J/kg sifoni paineella toimiva hiilihappopitoisten juomien tarjoilupullo; lappo sifonki ohut silkki- tai puolisilkkikangas sightseeing [sait-sii'iŋ] kiertoajelu (t. -purjehdus t. -kävely), jossa tutustutaan paikan nähtävyyksiin sigillografia [sigillo-grafia] \sinetti\tiede sigma kreikan aakkoston kirjain, Σσ Isoa sigmaa käytetään \matematiikassa(matematiikka)\ mm. \summa\n symbolina. signaali [siŋnaali] merkki, osoitus (jostakin); viesti Usein virheellisesti muodossa "singaali" tms. Ks. Miten "ng" (ja "gn") ääntyy eri tilanteissa? signaloida [siŋnaloida] antaa \signaali\ t. signaaleja Alkujaan sanaa on käytetty viestintätekniikassa, mutta nykyisin se on tavallinen talousalalla, politiikassa ym. Yleensä sillä tällöin tarkoitetaan viestin lähettämistä. signatuuri [siŋnatuuri] tekijän nimi t. nimikirjaimet; lääkemääräyksessä oleva lääkkeen käyttöohje; painoarkin alareunassa oleva arkin järjestysnumero ja kirjan nimike signeerata [siŋneerata] varustaa tekijän nimellä, \signatuuri\lla signora [sinjóora] rouva (aikuisen naisen puhuttelu italiassa) signore [sinjóore] herra (miehen puhuttelu italiassa) signorina [sinjoríina] neiti (tytön t. nuoren naisen puhuttelu italiassa) signum(i) [siŋnum(i)] paikkamerkki (varsinkin museossa t. kirjastossa) sihteeri pöytäkirjanpitäjä; juoksevia asioita hoitava henkilö; toimikunnan, viraston tms. valmistelu- ja muita tehtäviä hoitava virkailija; eräs lintulaji, Sagittarius serpentarius Sanan merkitys voi vaihdella pelkästä päätösten kirjaajasta ("tekninen sihteeri") hyvinkin merkittävään luottamustehtävään tai virkaan. šiialainen \islam\in toisen, etenkin Iranissa yleisen pääsuuntauksen kannattaja Myös: šiiamuslimi. !SH2 siideri omenista valmistettu hiilihappopitoinen mieto viini; yleisemmin samantapaisista juomista, esim. päärynäsiideri siitake eräs rosohelttoihin kuuluva sieni, Lentinus edodes, jota viljellään syötäväksi Nimi on peräisin japanista ja suositellaan taivutettavaksi siitake : siitaken, mutta suomeen mukautunut taivutus siitake : siitakkeen on tavallinen ja voidaan nykyisin tulkita sallituyksi. sikaani erääseen muinaiseen kansaan, Sisilian vanhimpiin tunnettuihin asukkaisiin, kuuluva šikaani ajotielle, etenkin kilpa-ajoradalle, rakennettu tarkoituksellisen vaikea osa, yleensä jyrkkä mutka, hidastusmutka; jonkin oikeuden käyttäminen kiusanteko- tai haittaamistarkoituksessa Myös asussa "shikaani", ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. sikari tupakanlehdistä kokoon kääritty tupakkavalmiste Aiemmin myös muodossa "sikaari". sikkatiivi kuivike, maaliin tms. lisättävä aine, joka nopeuttaa kuivumista ja kovettumista siklosporiini eräs lääkeaine, jota käytetään elinsiirron jälkeen siirrännäisen aiheuttamien hylkimisreaktioiden estämiseen Johdonmukaisempi asu olisi "syklosporiini", joka onkin tavallisempi, mutta "siklosporiini" on virallisessa lääkeaineluettelossa. sikuri eräitä mykerökukkaiskasveja, suku Cichorium, joista osaa viljellään; juurisikurin (C. intybus var. sativum)juuresta sota- ja pula-aikana valmistettu kahvin lisäke tai korvike silhuetti = \siluetti\ silika piidioksidi (SO2) etenkin \geeli\muodossa Silikageeliä käytetään mm. kosteutta imevänä aineena. Silikatiili sisältää silikaa (\kvartsi\a) sideaineena. silikaatti piihapon suola Silikaatit ovat piin tärkeimpiä yhdisteitä, ja maankuoren pääosa koostuu erilaisista silikaateista. silikoni eräitä pitkäketjuisia piiyhdisteitä, joita käytetään mm. maaleihin, tiivisteisiin ja täytteisiin; (rintoihin ulkonäön takia laitettu) sellaisista tehty täyte "Silikoni" esiintyy käännösvirheen takia joskus tarkoittamassa piitä, koska englannissa "silocon" on pii, "silicone" silikoni. silikoosi kivipölykeuhko silinteri korkea, tasalakinen, \sylinteri\n muotoinen silkkihattu šillinki eräiden maiden rahayksikkö Käytössä nykyisin eräissä Itä-Afrikan maissa: Keniassa, Somaliassa, Tansaniassa ja Ugandassa. Myös Itävallan rahayksikkö ennen euroon siirtymistä v. 2002 ja Ison-Britannian punnan kahdeskymmenesosa ennen vuotta 1971. Etenkin Ison-Britannian rahayksiköstä puhuttaessa myös asussa "shillinki". siluetti varjo- tai ääriviivakuva; ääriviivat Usein myös virheellisesti asussa "silhuetti". sim-kortti (matkapuhelimen) liittymäkortti Myös kirjoitusasussa "SIM-kortti". Johtuu sanoista Subscriber Identification Module 'tilaajan tunnistusmoduli'. simonia kirkollisen vihkimyksen ja sitä seuraavan viran antaminen (t. saaminen) rahan tai suhteiden vuoksi simpanssi eräs ihmisapinalaji, ihmisen lähimpiä sukulaisia Laajassa mielessä sana "simpanssi" tarkoittaa myös \bonobo\a. simppeli (arkik., sävyltään yleensä myönteinen) yksinkertainen, mutkaton simulaatio \simulointi(simuloida)\ simulaattori laite t. ohjelma jonkin todellisen tilanteen (esim. lentokoneella lentämisen) jäljittelemiseksi (usein yksityiskohtaisesti) simuloida jäljitellä, matkia; tutkia ilmiötä rakentamalla sitä vastaava järjestelmä, joka on helpommin tutkittavissa; teeskennellä (taudin oireita tms.); tehdä valeoikeustoimi Nykyisin simulointi tarkoittaa usein erityisesti tietokoneella tehtävää "mallintamista", jossa tehdään \teoreettinen\ malli, joka joissakin suhteissa kuvaa tutkittavaa ilmiötä, ja sitten tutkitaan mallin ominaisuuksia, \parametri\en muuntelun vaikutuksia jne. Lääketieteessä simulointi tarkoittaa sairauden tai vamman teeskentelyä, usein jonkin edun saavuttamiseksi. Oikeustieteessä puhutaan simuloidusta oikeustoimesta eli valeoikeustoimesta, kun osapuolet muodollisesti tekevät oikeustoimen, yleensä kaupan, ilman että kummankaan on tarkoitus sitä oikeasti tehdä. Tavoitteena voi olla esim. veronkierto. simultaani šakki- tms. ottelu, jossa yksi ihminen pelaa useita vastustajia vastaan erillisiä pelejä; yhdyssanoissa: \simultaaninen\ simultaaninen samanaikainen, ajallisesti rinnakkainen Erityisesti tulkkauksesta, joka tapahtuu (lähes) samanaikaisesti alkuperäisen esityksen kanssa. sinetti vahaan, lakkaan, paperiin tms. painettu kohokuvio; leimasin, jolla sellainen painetaan Aikoinaan sinetit olivat tärkeitä asiakirjan aitouden vahvistuksia, ja niitä saatettiin käyttää myös sulkemaan esim. kirjekuori niin, että vastaanottaja tietää, ettei kuorta ole matkan varrella avattu. sinetöidä vahvistaa t. sulkea \sinetillä(sinetti)\ sinfonia tietynlainen laaja sarjamuotoinen \orkesteri\sävellys sinfonikko \sinfonioiden(sinfonia)\ säveltäjä; sinfoniaorkesterin jäsen singelton korttipelissä: se, että kädessä on jotakin maata vain yksi kortti; kyseinen kortti Arkikielessä "singeli". single [sile] äänilevy, joka sisältää vain yhden lyhyen (muutaman minuutin) esityksen t. sellaisen kummallakin puolella; yhden hengen hytti t. huone; naimaton ihminen, "\sinkku\"; kaksinpeli (tenniksessä) singulaari yksikkö (kieliopin käsitteenä) singulaarinen yksiköllinen, yksikkömuotoinen singulariteetti (fysiikassa ja matematiikassa) kentän tai avaruuden piste, jonka ominaisuudet täysin poikkeavat sen ympäristön ominaisuuksista sini eräs \trigonometria\n perus\funktio\ista Sinifunktiota esittävä "sinikäyrä" tai "siniaalto" on yksinkertaisen, säännöllisen aaltoliikkeen perusmuoto. Sana on peräisin \latina\sta ja aivan eri alkuperää kuin värinnimi "sini". sinkku henkilö, joka ei elä parisuhteessa Kehittynyt sanasta "\single\". "Kielitoimiston sanakirjassa" sana esiintyy jo normaalina sanana, ei arkityyliseksi merkittynä, mutta käytännössä se on vielä sävyltään arkinen. sinologia Kiinan kielten ja kulttuurien tutkimus !LOGIA sinooperi punainen mineraali, elohopeasulfidi; siitä valmistettu tulipunainen väriaine Myös asu "sinooberi" on hyväksytty. Ennen myös "sinoberi". sinopia maalauksissa käytetty punertavanruskea väriaine, punaokra; sillä \fresko\maalauksen alle tehty luonnos sinsilla eteläamerikkalaisia jyrsijöitä, joita kasvatetaan niiden turkiksen takia; niistä valmistettu turkis Heimo Chinchillidae. Aiempia rinnakkaismuotoja: \chinchilla\, tšintšilla, tsintsilla. Nimeä "villarotta" on ehdotettu. šinto Japanin perinnäinen uskonto Kannattajaa kutsutaan nimellä "šintolainen" ja uskonnosta käytetään myös (ja tavallisemmin) nimitystä "šintolaisuus". sintrata muuttaa jauhemainen aine kuumentamalla kiinteään muotoon sintteri vesiliuoksista karstaksi saostunut kivennäisaines; huokoinen suodatin\massa\, joka on tehty \sintraamalla(sintrata)\ esim. lasista tai \kvartsi\sta sionismi aate ja liike, joka tähtää kansallisen kodin luominen \juutalaisille(juutalainen)\; juutalainen kansalliskiihko Joskus asussa "siionismi", koska erisnimi kirjoitetaan "Siion" (= Jerusalem). !ISMI sipsit perunalastut, \chipsit\ sir [söör] yleinen miesten puhuttelu englanniksi; Ison-Britannian eräiden aatelismiesten puhuttelu (yleensä etunimen edellä käytettävä) sirahvi sanan \kirahvi\ vanha rinnakkaismuoto sire [siir] Teidän majesteettinne (hallitsijaa, etenkin Ranskan kuningasta, puhuteltaessa) sireeni merkinantoon käytettävä äänekäs laite; (arkikielessä) \syreeni\; (aiemmin myös) \seireeni\ sireenieläin eräitä vedessä eläviä suurikokoisia nisäkkäitä Sireenieläimet ovat nisäkkäiden lahko, Sirenia, johon kuuluvat merilehmät ja manaatit. Nimi on ehdotettu muutettavaksi muotoon "seireenieläimet". sirkadiaaninen [sirka-diaaninen] noin vuorokauden mittainen (rytmi tms.) sirkkeli pyörösaha sirkulaarinen kehämäinen, pyöreä sirkulaatio kiertokulku; verenkierto sirkumfleksi eräs tarke eli \diakriittinen\ merkki ^, esim. kirjaimessa ê Esiintyy mm. ranskan kirjoitusjärjestelmässä. Tarkkeista puhuttaessa sirkumfleksi usein sekaantuu hattuun (̌). Erikseen kirjoitettuna sirkumfleksi on erinäköinen kuin kirjaimen päällä käytettynä, ja sillä on erilaisia merkityksiä eri merkintätavoissa, esim. \potenssi\in korotuksen merkkinä. Taivutus on takavokaalinen: sirkumfleksia jne. sirkumpolaarinen napaa ympäröivällä alueella esiintyvä Sanaa käytetään tähtitieteessä, jolloin se viittaa taivaannapaan, ja eliömaantieteessä, jolloin se viittaa maapallon pohjois- tai etelänapaan. sirkumsisio ympärileikkaus sirkus näytäntö, joka sisältää erilaisia esityksiä; sellaisia esittävä laitos, yritys tai rakennus Alkujaan circus tarkoitti kilpa-ajorataa \antiikin(antiikin)\ Roomassa. Myöhemmin niillä ruvettiin esittämään eläin-, taito-, taistelu- yms. näytöksiä. Nykyisin sana on usein myös kuvaannollisessa käytössä ('sekamelska, hullunmylly'). širokko kuiva, kuuma etelä- tai kaakkoistuuli Välimerenmaissa Myös kirjoitusasuissa sirokko, shirokko ja scirocco. sitaatti kirjallisesta tai muusta esityksestä otettu lainaus Usein sitaateiksi kutsutaan mitä tahansa katkelmaa, mutta ainakin tekijänoikeudellisen sitaattikäsitteen mukaan sitaatti on omaan esitykseen liittyvä, esimerkiksi sen väitteitä tukeva tai havainnollistava ote. sitaattilaina kielestä toiseen sellaisenaan otettu sana tai ilmaisu, raakalaina Esimerkiksi \status quo\ (latinasta). Periaatteessa sitaattilaina sekä kirjoitetaan että äännetään kuten lainanantajakielessä. Käytännössä esiintyy eriasteisia mukautumia. On tulkinnanvaraista, milloin sitaattilaina kieleen mukautuessaan muuttuu varsinaiseksi lainasanaksi. sitadelli sisälinna, linnoituksen sisällä sijaitseva, viimeiseksi varustukseksi tarkoitettu erillinen tai ulkomuuriin liittyvä osa; linnoitus, linnake Vanhastaan sana tarkoittaa suomessa sisälinnaa, mutta vieraiden kielten vaikutuksesta sitä tai englantiin perustuvaa asua citadel käytetään (usein erisnimenomaisesti, esim. Kairon Sitadelli t. Citadel) nykyisin myös monien kaupunkien linnoitusten, jopa koko linnoitusalueen nimityksenä. siteerata lainata, ottaa t. esittää \sitaatti\ sitra eräs monikielisten näppäilysoitinten tyyppi sitrus yleisnimitys Citrus suvun puille ja niiden hedelmille Tavallisesti yhdyssanoissa "sitruspuu" ja "sitrushedelmä". Sitruksia ovat mm. appelsiini, sitruuna, \greippi\ ja \mandariini\. situaatio tilanne, asema sivetti eräiden nisäkkäiden (sivettieläinten) koiraiden rauhaserite, joka muistuttaa tuoksultaan \myski\ä; sivettieläinten yhteen alaheimoon (Sivettinae) kuuluva eläin, sivettikissa siviili sotaväkeen kuulumaton henkilö; sotaväen ulkopuolinen elämä; yhdyssanoissa mm. sotilaallisen, rikosoikeudellisen t. uskonnollisen vastakohtana Esimerkiksi "siviiliavioliitto" tarkoittaa avioliittoa, joka solmitaan valtion viranomaisen eikä papin suorittamalla vihkimisellä. "Siviilisääty" tarkoittaa sitä, onko ihminen naimisissa, eronnut, leski tms. "Siviilipalvelus" on asevelvollisuuden suorittamista tekemällä yhteiskunnallisesti hyödylliseksi katsottua työtä sotaväen ulkopuolella esim. valtion virastossa tai sairaalassa. "Siviilivastarinta" tarkoittaa maahanhyökkäyksen tms. vastustamista ei-sotilaallisin keinoin kuten yhteistyöstä kieltäytymisellä. Oikeustieteessä "siviilioikeus" sisältää mm. perhe- ja perintöoikeuden ja kauppaoikeuden ja on vastakohta toisaalta rikosoikeudelle, toisaalta julkisoikeudelle. sivilisaatio \kulttuuri\, sivistys skaala asteikko skaalata muuntaa toiseen asteikkoon Yksinkertaisimmillaan skaalaus on jollakin vakiolla kertomista. skalaari suure, jolla ei ole suuntaa; \data\-alkio, jolla ei ole sisäistä rakennetta \Fysiikassa(fysiikka)\ "skalaari" on \vektori\n vastakohtana suure, jolla luonteensa takia ei voi olla suuntaa (esim. massa) tai suureen käsittely kiinnittämättä huomiota sen suuntaan (esim. nopeus pelkkänä vauhtina, tarkastelematta liikkeen suuntaa). \Matematiikassa(matematiikka)\ tätä vastaa "skalaari" vastakohtana matemaattiselle vektorille. \Datatekniikassa(datatekniikka)\, kuten ohjelmoinnissa, skalaari tarkoittaa datan rakenteetonta perusalkiota vastakohtana taulukolle, tietueelle tms. skalpeerata [skalppeerata t. skalpeerata] nylkeä päänahka Viittaa alkujaan Pohjois-Amerikan joidenkin intiaaniheimojen tapaan nylkeä tapetulta viholliselta päänahka voitonmerkiksi. Usein myös kirjoitettuna muodossa "skalppeerata"; ks. !SS skalpelli lääkärin leikkausveitsi skandaali suurta pahennusta tai häpeää aiheuttava tapahtuma skandeerata korostaa runomittaa runoa lausuttaessa skandi (arkikielessä) "\skandinaavinen\ kirjain", Suomessa lähinnä ä, ä ja å; (yhdyssanojen alkuosana myös:) skandinaavinen, Skandinavian skandinaavi Skandinavian asukas (vrt. \skandinaavinen\) Tässä yhteydessä "Skandinavia" ei kata Suomea. skandinaavinen Skandinaviaan kuuluva t. sille ominainen Skandinaviaan luetaan sanan suppeimmassa merkityksessä vain Skandinavian niemimaa, joka kattaa pääosan Ruotsista ja Norjasta, mutta yleensä ainakin Ruotsi ja Norja kokonaan, yleensä myös Tanska ja Islanti, usein myös Suomi, jolloin siis tarkoitetaan kaikkia pohjoismaita. Skandinaavisilla kielillä tarkoitetaan lähinnä ruotsia, norjaa, tanskaa ja islantia, jotka ovat toisilleen suhteellisen läheistä sukua. skandinavismi pyrkimys Skandinavian maiden välisiin kiinteämpiin yhteyksiin skannata käsitellä \skanneri\lla; käydä läpi (järjestelmällisesti) skanneri laite kuvien ja tekstin muuntamiseen \digitaaliseen(digitaalinen)\ muoto; laite t. ohjelma, joka "käy läpi" jotakin Yleismerkityksessään sana tarkoittaa laitetta tai ohjelmakoodia, joka käy järjestelmällisesti läpi (skannaa, engl. scan) jotakin, esimerkiksi tietokoneen ns. portteja esim. turva-aukkojen löytämiseksi tai ohjelmointikielellä kirjoitettua ohjelmaa sen jäsentämiseksi. Yleiskielessä tavallisin merkitys liittyy tähän siten, että kuvan tai tekstin lukeminen skannerilla perustuu siihen, että laite käy aineiston läpi valonsäteellä. Sanan muunnelmia: scanner(i), skänneri. skato- uloste- skeema kaava, kaavio, (malli)kuvio skeet [skiit] metsästysammunta Ampumaurheilun muoto, jossa ammutaan lentäviä kiekkoja haulikolla. skemaattinen kaavamainen, \skeema\mainen, skeema- skenaario hahmotelma, ennakkokuvitelma; elokuvakäsikirjoitus t. sellaisen hahmotelma skenaristi (elokuvan) käsikirjoituksen tekijä skene (arkityylissä) sosiaalinen tilanne t. yhteisö skenografia lavastustaide \Teatteri(teatteri)\n lavastuksen, puvuston ja valaistuksen suunnittelu ja toteutus. skepsis epäily, epäilevyys (yleisenä asenteena) Erityisesti skepsis tarkoittaa \kriittistä(kriittinen)\ asennetta erilaisiin uskomuksiin ja oppeihin. skeptikko epäilijä skeptinen epäileväinen skeptisismi epäilevyys, \skepsis\; käsityskanta, jonka mukaan varma tieto on mahdotonta Myös muodossa "skeptismi", mutta "skeptisismi" on mm. Suomen kielen perussanakirjan mukainen asu . !ISMI sketsi hupailu Näyttämöllä, TV:ssä tms. esitettävä, yleensä hyvin lyhyt näytelmänomainen esitys skiathlon hiihdon yhteislähtökilpailu, jossa yhdistyvät perinteinen ja vapaa tyyli skientismi tieteisusko Sanaa käytetään etenkin pyrittäessä väittämään, että joku on tehnyt tieteestä itselleen uskonnon. Sitä voidaan käyttää myös käsityksestä, jonka mukaan kaikkiin mielekkäisiin kysymyksiin voidaan löytää vastaus tieteen keinoin. !ISMI skientologia uskonnollistyyppinen suuntaus, jonka on perustanut Ron Hubbard Skientologia itse sanoo olevansa mm. "tiedettä mielenterveydestä" mutta on myös pyrkinyt rekisteröitymään uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. !LOGIA skinhead [skinhed] = \skini\ skini erääseen työväenluokasta lähtöisin olevaan, muukalaisvastaiseen ala\kulttuuri\in kuuluva ihminen, skinhead; tietokoneohjelman t. verkkopalvelun (\graafisen(graafinen)\) käyttöliittymän erityinen ulkoasu (engl. skin) skisma erimielisyys, hajaannus, varsinkin kirkon piirissä skistosomiaasi \bilhartsioosi\ skitsi luonnos skitso (puhekielessä) \skitsofreenikko\ t. "kahtiajakautunut" ihminen t. ristiriitainen (ajatus tms.) skitsofreenikko ihminen, jolla on \skitsofrenia\, pirstomielinen skitsofreeninen \skitsofrenia\an kuuluva t. sitä poteva skitsofrenia eräs \psykoosi\n tasoinen mielen poikkeavuus, pirstomielisyys Aiemmin on käytetty sanaa "jakomielisyys", ja kansanomaisen käsityksen mukaan skitsofrenia on mielen jakautumista, jopa kahden (t. useamman) \persoona\n olemassaoloa ihmismielessä (monipersoonaisuutta). Kuitenkin skitsofrenia on pikemminkin sitä, että mielessä ei ole edes yhtä jäsentynyttä, eheää persoonaa. Yhteen skitsofrenian muotoon kuuluu vainoharhaisuus eli \paranoia\. skitsoidi \normaali\n ja \skitsofreenisen(skitsofreeninen)\ välisessä tilassa oleva (ihminen) skitsotyymi umpimielinen, vakava ja hiljainen luonnetyyppi t. henkilö sklero- kova- skleroosi (lääketieteessä:) kovettuminen skolastiikka keskiajalla muotoutunut oppirakennelma, jossa on yhdistetty kristinusko ja \antiikin(antiikki)\ Kreikan \filosofia\ Usein skolastiikka esitetään rikkiviisautena, turhana järkeilynä yms. skolastikko \skolastiikan(skolastiikka)\ harjoittaja skolastinen \skolastiikka\an kuuluva, sille ominainen skooppi (\jargon\issa) \oskilloskooppi\; yhdyssanojen jälkiosana: katselulaite, \optinen\ koje skootteri pienipyöräinen kevyt moottoripyörä skopia tähystys Lääketieteellinen toimenpide, jossa jokin väline viedään kehon sisään tutkimus- tai hoitotarkoituksessa. Sana esiintyy virallisessa kielessä vain sanan jälkiosana, esim. kystoskopia (virtsarakon tähystys). skorpioni [skorpioni t. skorppioni] eräiden hämähäkkieläimiin kuuluvien eläinten yhteisnimitys; (puhekielessä) ihminen, jonka \horoskooppi\merkki on Skorpioni Skorpioni esitetään usein myrkyllisyyden ja vaarallisuuden vertauskuvana, koska eräät skorpionit ovat hyvin myrkyllisiä. skribentti kirjoittelija (usein väheksyvässä merkityksessä) skripta elokuvan ohjaajan sihteeri, kuvaussihteeri; teatterin harjoitussihteeri; (puhek.) \skripti\ Sana on vielä Kielitoimiston sanakirjan mukaan arkinen. skripti (pieni) tietokoneohjelma; käsikirjoitus, "käsis" (myös kuvaannollisesti) Varsinaisen tietokoneohjelman ja skriptin välinen ero on suhteellinen, mutta usein skripteiksi sanotaan pienehköjä, esimerkiksi \web\-selaimen suorittamia ohjelmanpätkiä. skruuvi eräs vanha neljän hengen korttipeli, joka osittain muistuttaa \bridge\ä skuuppi jymyuutinen Laajasti kiinnostava uutinen, jota muilla tiedotusvälineillä ei vielä ole. slaageri (vanhahtavana, leikillisenä ilmaisuna) iskelmä slaalom pujotteluhiihto slalom [slaalom] = \slalom\ slammi eräissä korttipeleissä (mm. \bridge\) tarjous ottaa kaikki tikit (isoslammi) tai yhtä vaille kaikki tikit (pikkuslammi); \grand slam\ slangi yleiskielestä poikkeava puhetapa, joka on ominainen jollekin ihmisryhmälle, "sosiaalinen murre" Usein slangi-sanalla tarkoitetaan erityisesti tyyliarvoltaan arkista ja etenkin kaupunkinuorisolle ominaista kielimuotoa. Terminä se saattaa tarkoittaa kielimuotoa, joka ei ole paikallismurre eikä erikoisalan kieltä vaan jonkin \sosiaalisen(sosiaalinen)\ ryhmän oma kielimuoto. Käytännössä usein myös ammattialan kieltä kutsutaan slangiksi, ammattislangiksi. Vrt. \jargon\. slapstick [släpstik] \farssi\, "kermakakku\komedia\" slavisti slaavilaisten kielten ja slaavilaisen kulttuurin tutkija slavistiikka slaavilainen \filologia\ slavofiili slaavilaisuuden asiaa ajaneen, Venäjällä 1800-luvulla syntyneen liikkeen kannattaja slipoveri hihaton pujoliivi slogani iskulause; tunnuslause Mieleenjäävä t. sellaiseksi tarkoitettu lyhyt lausahdus, jota voidaan käyttää markkinointilauseena, poliittisen vaatimuksen tiivistymänä, yhteisön tunnuslauseena tms. Myös sitaattilaina-asussa slogan, joka saattaa ääntyä [slougan]. Kielitoimiston suosittama asu on ollut slogaani, mutta sitä ei juuri käytetä. sloti palanen, viipale, etenkin \resurssi\na; (arkik.) = \zloty\ Esimerkiksi ns. aikajakotekniikassa sloti on (lyhyt) aikaviipale, aikaväli, jonka järjestelmä antaa jonkin toiminnon yksinomaiseen käyttöön. slummi köyhälistökortteli; sellaista muistuttava, ahtaasti rakennettu asuinalue sluuppi \kutteri\a muistuttava yksimastoinen purjealustyyppi smaragdi eräs jalokivityyppi, väriltään vihreä smetana vuolukerma Paksu, rasvainen, hapan maitovalmiste, jota käytetään erityisesti venäläisten ruokien kuten \borssi\n ja \blini\en yhteydessä. smiley [smaili] hymiö, merkintä :-) tai vastaava Hymiöiden käytön tarkoitukseksi selitetään tekstimuotoisen viestinnän elävöittäminen. Alkuperäinen hymiö on tarkoitettu muistuttamaan ihmiskasvoja, kun sitä katsotaan pää vasemmalle alas käännettynä. sminkata sivellä \sminkki\ä kasvoihin sminkki ihomaali smirgeli eräs mineraali, epäpuhdas \korundi\, jota jauhettuna käytetään hiontaan; sitä hiomapinnassa sisältävä hiomakivi, -laikka tai -kone Arkikielessä myös muodossa "mirkeli". smog savusumu Savun ja sumun yhteisesiintyminen, joka samentaa ilmaa huomattavasti etenkin suurkaupungeissa ja teollisuusalueilla. smoking [smoukiŋ] = \smokki\ smokki miesten iltapukutyyppi, joka on vähemmän juhlallinen kuin \frakki\ smurffata (leikillisesti:) tehdä jotain Smurffit-sarjakuvista peräisin oleva leikillinen yleisverbi. Esim.: "Smurffaa mitä smurffaat, tulos on kuitenkin smurffaava!" snapsi viinaryyppy, etenkin ruokaryyppynä snifferi tietokoneohjelma, joka kerää tietoa \data\verkossa liikkuvista datapaketeista (usein tietomurtoa varten) snobbailla keikaroida snobi keikari snobismi keikarointi, snobbailu snobistinen keikaroiva, snobbaileva snorkkeli sukeltajan ilmaputki; sukellusveneen ilmamasto sodium natrium (virheellisissä käännöksissä) Tavallinen käännösvirhe. Useimpien alkuaineiden -um-loppuiset englanninkieliset nimet ovat samat kuin suomessa, mutta tämä on poikkeus. Vrt. \potassium\. sodomia eläimeen sekaantuminen, sukupuoliyhdyntä eläimen kanssa; \anaalinen\ yhdyntä; \homoseksuaalisuus(homoseksuaalinen)\ Sanalla on tarkoitettu erilaisia väärinä pidettyjä sukupuolisuuden ilmentymiä, mutta suomen kielessä sodomia tarkoittaa yleensä eläimeen sekaantumista. sodomiitti \sodomia\n harjoittaja sofismi viisastelu; tahallinen virhepäätelmä; muinaisessa Kreikassa eräs puhetaidon yms. opetuksen suuntaus !ISMI Alkujaan sofistit olivat etenkin puhetaidon (väittelytaidon) opettajia. Sokrateen heihin kohdistama arvostelu ja paheksunta, jota Platon on kuvannut kirjoissaan, on jälkimaailman silmissä leimannut sofismin tyhjäksi tai kieroksi viisasteluksi. sofistikoitunut mutkikas, taidokas, pitkälle kehitetty; hienostunut, henkevä, sivistynyt Sana on merkitykseltään melko epämääräinen ja perustuu lähinnä englannin sanaan sophisticated. Myös asussa "sofistikoitu". soft ice [soft ais] pehmojäätelö, samettijäätelö softa = \software\ software [softvare t. sooftweö(r)] tietokoneen ohjelmisto, vastakohtana laitteistolle (\hardware\) Puhekielinen muoto: softa. Joskus katsotaan, että käsitteen alaan kuuluvat paitsi ohjelmat myös tietoaineistot yms. ja yleisesti kaikki tietokoneessa oleva \data\. šogun ennen Japanissa hallintoa johtanut mies, joka ajoittain oli keisaria mahtavampi Myös asussa "šoguni" tai "shoguni" tai "shogun". sokeerata vaikuttaa voimakkaasti, ikäänkuin \sokki\na sokkeli kivijalka; jalusta, perusta sokki voimakas kohtaus, joka johtuu verenkierron häiriötilasta; järkytys, "isku" Lääketieteessä sokki-sana tarkoittaa ensi sijassa tilaa, jossa kiertävän veren määrä on niin riittämätön, että siitä aiheutuu vakava kohtaus. Sitä voidaan käyttää myös \psyykkisten(psyykkinen)\ häiriöiden hoitomuotona. Sana on (lääketieteessäkin) saanut muutakin merkitystä: se voi tarkoittaa äkillistä henkistä iskua ja \reagointia(reagoida)\ siihen, mm. sosiaalisen ympäristön muutoksen vaikutusta varsinkin aivan toisenlaisen \kulttuuri\n piiriin siirryttäessä (kulttuurisokki). Yleisesti myös asussa "šokki" (tai "shokki"); ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. sokraattinen Sokrateen (opetus)menetelmän mukainen; Sokrateen koulukuntaan kuuluva Usein erityisesti kyselevästä menetelmästä, jossa kysymyksillä pyritään ohjaamaan toinen oivalluksiin. solaarinen aurinkoa koskeva, aurinko- solarium laite, joka \ultravioletti\a säteilyä lähettämällä saa ihmisen ihoon rusketuksen; huone tai laitos sellaisten käyttämiseen solenoidi (sähköopissa:) lieriökäämi solidaarinen tukea antava, myötämielinen; yhteisvastuullinen solidi vankka, luotettava; sisustan sisältävä (avaruuskappale, onton vastakohtana) solipsismi yleisnimitys joukolle \filosofisia\ näkemyksiä, jotka kiistävät yksilön ulkopuolisen todellisuuden t. mahdollisuuden saada siitä todellista tietoa Yksi äärimuoto: oppi, jonka mukaan ainoastaan tajuava minä on olemassa ja ulkomaailma on vain minän mielteitä. !ISMI solisti \soolo\n esittäjä soluutio liuos solo [soolo t. solo] = \soolo\ somaattinen ruumiillinen, ruumista koskeva (\psyykkisen(psyykkinen)\ vastakohtana) somatisaatio \psyykkisten(psyykkinen)\ häiriöiden ilmeneminen ruumiillisina oireina sombrero [sombreero t. sombrero] espanjalaismallinen leveälierinen hattu some \sosiaalinen\ \media\, internetin ja muiden nykyaikaisten viestintävälineiden käyttö yhteisölliseen toimintaan Sanaa on pidetty arkisena, mutta kielitoimiston lyhenneluettelossa se esiintyy nykyisin ilman tyylilajimerkintää. sommerlier [someljee] ravintolassa työskentelevä viinientuntija, viinimestari somnambulismi unissakävelu sonaatti yhdelle tai kahdelle soittimelle sävelletty sarjamuotoinen teos sondeerata (arkikielessä:) luodata, selvitellä; tutkia \sondi\n avulla sondi mitta- tai tutkimuslaite, joka viedään tai lähetetään tutkittavaan kohteeseen Lääketieteessä sondi on tyypillisesti pitkänomainen, usein käyrä instrumentti, joka viedään ruokatorveen tai muuhun onteloon; siitä käytetään myös nimitystä "koetin". sonetti eräs runomuoto, koostuu 14 säkeestä, jotka on jaettu 4 säkeistöksi soni = \sooni\ sonorinen kuuluva, soinnikas (äänne) sonoriteetti äänteen ominaiskuuluvuus sooda eräiden mm. ruuanvalmistuksen apuaineina, lääkkeinä ja puhdistusaineina käytettyjen \natrium\yhdisteiden nimitys soolo yksin esitettävä (kokonaisuuden osa, esim. musiikkiesityksen laulu); yksin pelattava t. tehtävä Myös "solo", joka on tavallinen erisnimien osana. sooloilla (arkikielessä, moittivasti) tehdä yksin, omin päin sooni eräs äänekkyyden yksikkö Myös asussa "soni", mutta "sooni" on kielenhuollon suositusten mukainen. sooninen ääneen perustuva t. liittyvä, ääni-; äänen nopeudella kulkeva Myös yhdyssanoissa kuten alisooninen (ääntä hitaammin kulkeva) ja ylisooninen (ääntä nopeammin kulkeva). Sanat subsooninen, supersooninen, transsooninen ja hypersooninen kirjoitetaan yleensä (ja suosituksen mukaan) ikään kuin ne olisivat yhdyssanoja (eikä !OLI-säännön mukaisesti subsoninen jne.), vaikka ne ovat todellisuudessa lainoja englannista. sopraano korkea naisen tai lapsen ääni; laulajatar, jolla on sellainen ääni sorbitoli eräs makeutusaine Kemialliselta rakenteeltaan \alkoholi\. Esiintyy myös luonnossa (mm. pihlajanmarjoissa) mutta tunnetaan parhaiten keinotekoisesti valmistettuna ja makeutukseen käytettynä. Aiemmin myös nimellä "sorbiitti". sordiino (musiikissa:) vaimennin, himmennin Myös kirjoitusasussa "sordino" ja muodossa "sordiini". soroptimisti erään kansainvälisen naisjärjestön (Soroptimist International) jäsen sorry [sori] anteeksi, olen pahoillani Arkikielinen, englannista peräisin oleva ilmaisu, joka usein jo kirjoitetaankin "sori". Kuten englannissakin, sanan todellinen merkitys vaihtelee suuresti, vilpittömästä anteeksipyynnöstä ivalliseen ("sorry, en tiennyt että olet noin tyhmä"). sorsetti eräs rosopintainen pukukangastyyppi Käytetään naisten pukuihin. sortimentti valikoima sortsit lyhytlahkeiset päällyshousut !SH: shortsit tai šortsit. sosiaalidemokraatti \sosiaalidemokratia\n kannattaja sosiaalidemokraattinen \sosiaalidemokratiaa\n kuuluva sosiaalidemokratia eräs poliittinen suuntaus, alkujaan työväenliikkeen \demokraattinen\ suunta Kirjoitetaan usein vielä sosiali-alkuisena, ja tätä asua ovat käyttäneet erityisesti ne, jotka ovat korostaneet \sosialistista(sosialismi)\ aatetta. sosiaalifasismi haukkumasana, jota käytetään (oletetusta) syrjivästä asenteesta sosiaalisesti vähäosaisia kohtaan sosiaalinen yhteisöllinen; ihmissuhteita koskeva; yhteiskunnallinen; yhteisöön hyvin sopeutunut sosiaaliporno kurjuuden, rikosten ja onnettomuuksien yksityiskohtainen, \sensaatio\nhakuinen kuvailu joukkoviestimissä Nimen loppuosa johtuu siitä, että sosiaalipornon ajatellaan olevan ihmisiä salaa kiinnostavaa ja kiihottavaa. sosiaalistaa tehdä \sosiaaliseksi(sosiaalinen)\, sopeuttaa yhteiskuntaan t. yhteisöön Suomalainen johdos sanasta "sosiaalinen". Se vastaa esim. englannin sanan "socialize" toista päämerkitystä; toista vastaa "\sosialisoida\". sosialismi yleisnimitys joukolle poliittisia aatteita ja suuntauksia, joille on ominaista pyrkimys yhteiskunnallisen valvonnan ja ohjauksen korostamiseen Alkujaan sosialismi merkitsi pyrkimystä ottaa tuotantovälineet yhteisomistukseen. Nykyisin korostetaan lähinnä talouselämän valtiollista ja muuta yhteiskunnallista ohjausta ja valvontaa, yhteiskunnallista tasa-arvoa yms. !ISMI sosialisaatio yhteisöön sopeuttaminen t. sopeutuminen, \sosiaalistaminen(sosiaalistaa)\ t. sosiaalistuminen sosialisoida ottaa yhteiskunnan (valtion) haltuun; (ark.:) ottaa luvatta, varastaa; (käännöskielessä yms.:) olla sosiaalisessa kanssakäymisessä Vertaa sanaan \sosiaalistaa\. sosieteetti (vanhahtavana, usein leikillisenä sanana) seurapiiri sosio- yhteiskunta-, yhteisö-, \sosiaali-(sosiaalinen)\, yhteiskunnallis- sosiobiologia \biologia\n suuntaus, joka pyrkii selittämään ihmisten yhteiskunnallista käytöstä biologian, etenkin \evoluutio\n pohjalta Myös yleisemmin eliöiden sosiaalisen käytöksen selittämisestä biologian pohjalta. Tunnetuin ja kiistanalaisin sosiobiologia on kuitenkin siltä osin, kuin se selittää ihmisyhteisöjen asioita evoluution pohjalta. !LOGIA sosioekonominen yhteiskunnallis-taloudellinen sosiokulttuurinen yhteiskunnallis-\kulttuuri\nen sosiolekti jonkin \sosiaalisen(sosiaalinen)\ ryhmän käyttämä kielimuoto Esim. ammatti\slangi\ tai työläisnuorison kieli. sosiologia tiede, joka tutkii ihmisyhteisöjä !LOGIA sosionomi sosiaalialan opisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut henkilö sosiopaatti luonnevikainen, luonnehäiriöinen, persoonallisuushäiriöinen ihminen Käytännössä sama kuin \psykopaatti\, mutta sosiopaatti-nimitys kuvaa \sosiaalisten(sosiaalinen)\ suhteiden luonnetta, psykopaatti-sana taas enemmän asianomaisen omaa tilaa. Sosiopaatti on usein älykäs ja taitava henkilö, jonka todellisuudentaju on normaali tai normaalia parempi; sen sijaan hänen \moraali\n tajunsa on häiriytynyt ja hän käsittelee muita ihmisiä vain välineinä, kykenemättä eläytymään heidän tunteisiinsa tai välittämättä niistä, tai jopa kylmäverisesti käyttäen niitä hyväkseen. Ks. Psykopaatin ongelma - vaiko menestyvä strategia? sosiopatia \sosiopaatti\suus sotiisi = \sottiisi\ sottiisi eräs tanssi ja vastaava musiikki, saksanpolkka, sotiisi sovinismi epämiellyttävä aate tai käytäntö, erityisesti naisia sortavaksi koettu; kiihkomielisyys; kiihkoisänmaallisuus Sana tarkoitti alkujaan lähinnä kiihkoisänmaallisuutta, mutta myös yleisemmin kiihkoilevaksi koettua tai väitettyä aatetta tai toimintaa. Myöhemmin englannissa ruvettiin käyttämään ilmaisua "male chauvinism" miesten ylivallaksi tai naisten sortamiseksi koetuista asioista. Sen mukaisesti on suomessa ruvettu puhumaan miessovinismista, mutta määriteosa on nykyisin melko tarpeeton, koska sanan "sovinismi" vanhempi käyttö on lähes hävinnyt. Vrt. \seksismi\. !ISMI Käytännössä sana "sovinisti" on nykyisin lähinnä epämääräinen, moittivuuden asteeltaan hyvin vaihteleva haukkumasana, jota lähinnä käyttävät naiset miehistä. Sana johtuu ranskankielisestä henkilönnimestä "Chauvin". Vanhempia kirjoitusasuja: chauvinismi, šovinismi, shovinismi; ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. sovjetti neuvosto Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa sovhoosi neuvostotila, valtiontila Neuvostoliitossa Johtuu sanoista "sovetskoje hozjaistvo" 'neuvostotalous'. Joskus kirjoitettuna väärin "sohvoosi". spa [spaa] (terveys)kylpylä t. kauneushoitola spagaatti voimistelussa ja \baletissa(baletti)\ istuma-asento, jossa toinen jalka on eteen, toinen taakse ojennettuna Myös asussa "spagaati" ja "spakaatti". spagetti ohut putkimakaroni Joskus vielä myös alkukielen (italian) mukaisessa asussa "spaghetti". spam(mi) [späm(mi) t. spam(mi)] = \spämmi\ spanieli eräs matalajalkainen koiraroturyhmä sparrata auttaa, antaa sivustatukea; olla harjoitusvastustaja; otella harjoitusvastustajaa vastaan Alkujaan urheilukielen sana, joka viittasi harjoitusvastustajien käyttöön varsinkin nyrkkeilyssä. Sittemmin myös viitattaessa "henkiseen harjoitusvastustajaan", jonka kanssa pääsee puntaroimaan vaikkapa uusia liiketoimintasuunnitelmia. Nykyisin myös paljon yleisemmin esimerkiksi selvitystyön avustamisesta neuvoilla, ideoilla, kriittisillä kommenteilla jne. spartalainen yksinkertainen, karu, sotilaallinen; Spartaan kuuluva; Spartan asukas Nimi johtuu muinaisen Kreikan Spartan kaupunkivaltiosta, jota pidettiin ankaran sotilaallisuuden tyyssijana ja vertauskuvana. spasmi lihaksen kouristus spastinen kouristuksellinen, kankea, jäykkä spastisiteetti \spastisuus(spastinen)\, kouristuksellisuus, kankeus, jäykkyys spatiaalinen avaruudellinen, kolmiulotteista tilaa koskeva speaker [spiikker] = \spiikkeri\ speedway [spiidvei t. spiidwei] moottoripyöräkilpailu, joka pidetään pistekilpailuna lyhyellä rajalla speksi huvittava, usein \parodioiva(parodioida)\ \amatööri\näytelmä; (\jargon\issa) \spesifikaatio\ spektaakkeli pramea, näyttävä elokuva, suurjuhla, näytäntö tms. spektri kirjo, valon eri värien kokonaisuus t. yleisemmin jonkin ilmiön vaihtelualue t. jakautuminen eri taajuuksiin Erityisesti sähkömagneettinen spektri tarkoittaa \sähkömagneettisen(sähkömagneettinen)\ aaltoliikkeen aallonpituuden vaihtelusta johtuvaa ominaisuuksien vaihtelua. Sen osa on valon spektri, jota usein havainnollistetaan sillä, miten valo jakautuu "viuhkaksi" erivärisiä osia sateenkaaressa tai prismassa. Sanaa käytetään myös muunlaisesta suureen mahdollisten arvojen joukosta ja jakautumisesta eri \komponentteihin(komponentti)\, esim. äänen jakautumisesta eri taajuuksiin. Säteilyn tms. spektristä puhuttaessa tarkoitetaan sitä, missä määrin siinä esiintyy eri aallonpituuksia tai taajuuksia. Matematiikassa ym. sanalla on myös muita merkityksiä; esimerkiksi "massaspektri" viittaa hiukkasten jakautumiseen massoiltaan erilaisiin ryhmiin. Kuvaannollisesti "spektri" tarkoittaa myös yleensä moninaisuutta, (laajaa) vaihtelua. spektro- \spektri\-, spektrejä koskeva t. niihin perustuva spektrometri laite \spektri\n tutkimiseksi eli sen määrittämiseksi, mitä eri taajuuksia säteilyssä, äänessä tms. esiintyy ja missä suhteissa spektroskooppi laite, jolla tutkitaan jotakin ilmiötä muodostamalla kuva sen \spektri\stä spekulaatio kuvitteleva pohdinta, oletusten pohjalta lähtevä mahdollisuuksien kehittely; laskelmoiva etujen tavoittelu, keinottelu spekulantti keinottelija spekulatiivinen \spekulaatio\on perustuva t. liittyvä spekuloida harjoittaa \spekulaatio\ta speleologia luolatutkimus !LOGIA speltti vehnänsukuinen viljalaji, Triticum spelta sperma siemenneste spermaattinen siemennestettä muistuttava (tuoksu) spermaseetti valaan, etenkin \kaskelotin(kaskelotti)\, päässä esiintyvä rasva ja vaha spesiaali (arkikielessä:) erikoisohjelma, -numero, -temppu tms.; yhdyssanojen alkuosana: \spesiaalinen\ spesiaalinen erityinen, erikois- spesialisoitua erikoistua spesialisti erikoisalan tuntija spesialiteetti erikoisala, erikoistumisen ala; erikoislaatu; erikoisuus (esim. ravintolalle ominainen ruokalaji) spesies (kieliopissa) määräisyys, se viittaako sana määräolioon vai ei Esimerkiksi englannin kielessä spesies ilmaistaan usein \artikkelilla\ "the" (määräinen spesies) tai "a" (epämääräinen spesies). Suomessakin voidaan spesies usein ilmaista erikseen mutta muilla keinoin, esim. "söin omenat" (määräinen, 'jotkin tietyt omenat, joista on ollut puhe') tai "söin omenia" (epämääräinen, 'omenia yleensä'). spesifi = \spesifinen\ spesifikaatio täsmällinen, vaatimuksia asettava kuvaus varsinkin jostakin \teknisestä(tekninen)\ aiheesta Esimerkiksi järjestelmälle asetetut yksityiskohtaiset vaatimukset, jotka usein ovat osa jotain \normi\stoa. Puhekielessä myös lyhentyneenä muotoon "speksi". Suomalaisempina vastineina on käytetty sanoja "määrittely" ja "määritys", mutta niillä on jo melko vakiintuneesti muita merkityksiä. Myös vastineita erittely ja eritelmä on käytetty. spesifinen erityinen, ominainen (vastakohtana yleiselle, laaja-alaiselle) spesifioida tarkentaa, täsmentää; esittää täsmällisesti; eritellä, jäsentää; kuvata jonkin ominaislaatu; laatia \spesifikaatio\ spiikkeri juontaja, tilaisuuden, TV-ohjelman tms. kuuluttaja spin alkeishiukkasen tai \atomi\ytimen yksi perusominaisuus Kuvaa hiukkasen pyörimisliikettä. spin-off johdannainen, jostakin irtautunut, irti kasvanut Esimerkiksi yrityksestä, joka on saanut alkunsa korkeakoulun piirissä tehdystä tutkimuksesta ja tuotekehityksestä, ja TV-sarjasta, joka perustuu jonkin aiemman sarjan suosittuun hahmoon tai vain tapahtuu samassa "maailmassa" kuin aiempi sarja, elokuva tms. Myös kirjoitusasuissa "spin off" ja "spinoff". spiraali kierukka, kierre; kierukkakoriste spirantti rakoäänne spiritismi pyrkimys saada yhteys vainajien henkiin yleensä \meedio\iden välityksellä; sen taustalla oleva oppi !ISMI spiritualismi oppi, jonka mukaan perimmäinen todellisuus on henkinen; uskonnollinen asenne, joka korostaa välitöntä yhteyttä Jumalaan t. jumaluuteen; \spiritismi\ !ISMI spiritus [spiritus t. spiiritus] henki, sielu; eräiden henkäysäänteiden nimitys; pirtu, \sprii\ spirometri laite keuhkojen hengitystilavuuden mittaamiseen spitaali pitaali, \lepra\ splitata (eri alojen \jargon\issa:) jakaa osiin, jaotella, pilkkoa spoilata pilata elokuvan tms. katsojan jännitys kertomalla etukäteen liikaa, jopa loppuratkaisu paljastaen Lievästi arkikielinen ilmaisu; virallisempaan käyttöön sopisi "tehdä juonipaljastus". Sävyltään joskus hyvinkin paheksuva. spoileri (hiukan ark.) juonipaljastus, \spoilaava(spoilata)\ juttu tai lausahdus; autonkorin t. lentokoneen siiven \aerodynaamisia(aerodynaaminen)\ ominaisuuksia parantava laite, ilmanohjain spondee runojalka, joka koostuu kahdesta pitkästä tavusta sponsori jotakin tukeva, \sponsoroiva(sponsoroida)\ \organisaatio\ (tai yksilö) sponsoroida tukea taloudellisesti; yleisemmin: tukea, kannattaa Tavallisimmin sana tarkoittaa sitä, että yritystä rahallisesti, aineellisia voimavaroja tarjoamalla tms. tavalla tukee jotain hanketta tai toimintaa. Yleensä tällainen tukija, sponsori, saa vastineeksi "nimensä näkyviin" esitteissä yms. Arkikielinen muunnelma: "sponssata". Myös muoto "sponsoroida" on merkitty arkikieliseksi vielä Nykysuomen sivistyssanakirjassa! spontaani itsestään tapahtuva t. tehtävä, omaehtoinen Aiemmin myös: spontaaninen; ks. !NEN spori itiö sporadinen satunnaisena, erillisenä t. erillisinä esiintyminä ilmenevä sporting eräs haulikkoammunnan laji sportteli (historiassa) virkamiehen sivutulo virkaan kuuluvista erityistehtävistä Kyseessä oli toimitusmaksu, joka meni suoraan virkamiehelle. sportti (vanh. ja ark.) urheilu sporttinen (ark.) urheilullinen sporo- itiö- spot- \spot-kauppa\an liittyvä t. siihen perustuva Esim. spot-hinta, spot-markkinat. spot-kauppa pitkäaikaisten toimitussopimusten ulkopuolella käytävä tavaraerien kauppa päivän \kurssi\in; pankkien välinen \valuutan(valuutta)\ käteiskauppa spotti kohdevalaisin t. -valo; televisiossa, radiossa, väliaikaohjelmana tms. esitettävä mainospätkä Sanaa pidetään arkisena, mutta se on laajassa käytössä. spray [sprei] sumute, suihkute sprii väkiviina springerspanieli [spriŋŋer-spanieli] eräs \spanieli\tyyppi springi (ark.) = \springerspanieli\ springi (veneily\slangi\a) veneen apukiinnitysköysi, joita käytetään sivuttaiskiinnityksessä sprinkleri \automaattinen\ palonsammutus- ja palohälytyslaite sprintteri pikajuoksija t. -luistelija, lyhyitä matkoja harrastava juoksija t. luistelija sputnik neuvostoliittolainen tekokuu spämmi \massa\jakeluna ilman vastaanottajien hyväksyntää \netin(netti)\ kautta lähetetty viesti \Meili(meili)\tse lähetettyä spämmiä kutsutaan usein roskapostiksi. Yleensä spämmi on mainontaa tai huijausyritys. Sana johtuu englannin sanasta spam, joka alkujaan tarkoittaa vain eräänlaista säilykelihaa. Ks. Ei-toivottu viestintä Internetissä. squash [skwoš] eräs sisätiloissa pelattava pallopeli, jossa palloa lyödään vastustajalle seinän kautta, "kössi" Pelin tultua Suomeen ehdotettiin nimeksi mm. sanaa "seinätennis", mutta käytäntöön tuli toisaalta tämä \sitaattilaina\ englannista, toisaalta sen väännelmä "kössi". srapnelli tykin sirpaleammus !SH: shrapnelli tai šrapnelli. staattinen vakaa, pysyvä, kiinteä; tasapainossa, levossa oleva Usein \dynaamisen(dynaaminen)\ vastakohtana. stabiili vakaa, vankka, paikollaan t. tilassaan pysyvä stabiloida vakauttaa, tehdä \stabiili\(mma)ksi Myös: stabilisoida. staccato [stakkáato] katkoen, erotellen (esitettävä sävellys t. sävellyksen osa) stadion suurehko kilpailupaikka katsomoineen; muinaiskreikkalainen pituusmitta Stadionmitan pituus vaihteli jonkin verran ja saattoi olla esim. noin 185&nsbp;n tai 192 m. stagflaatio [stag-flaatio] kansantalouden tila, jossa kasvu on pysähdyksissä (tai hyvin hidasta) mutta hinnat (nopeassa) nousussa Yhdistelmä sanoista "\stagnaatio\" ja "\inflaatio\". stagnaatio pysähtyneisyys, seisahtuneisuus; pysähdys, keskeytys stailata muokata tyylikkääksi, muodikkaaksi (esim. henkilö, tila tai yhteisö, usein julkisuuskuvan uudistamiseksi); antaa (ammattimaisesti) tyylineuvoja stailaaja \stailaamisen(stailata)\ ammattilainen stailisti = \stailaaja\ stakeholder [steikhoulder] sidosryhmä(än kuuluva) Yleisnimitys erilaisille yrityksen (tai laitoksen tai yhteisön) kannalta olennaisille ja toisaalta usein siitä kiinnostuneille tahoille, kuten osakkeenomistajat, työntekijät, asiakkaat ja alihankkijat. Vielä yleisemmän määritelmän mukaan stakeholdereiksi sanotaan "osapuolia, joihin organisaation toiminta voi vaikuttaa, jotka voivat itse vaikuttaa organisaation toimintaan, tai joita organisaation toiminta koskee". Suomenkieliseksi vastineeksi on ehdotettu myös sanaa "etutaho". stalagmiitti tippukivipylväs Tippukiviluolan pohjasta ylös suuntautuva pylväs. stalaktiitti tippukivipuikko; arabialaisen komeroholvin osa, joka muistuttaa tippukiveä Tippukiviluolan katosta alas suuntautuva puikko. stalinismi J. V. Stalinin johtama hallinto Neuvostoliitossa; sitä jossakin suhteessa muistuttava järjestelmä t. aate Sanalla on yleensä hyvin kielteinen merkitys: se viittaa sortojärjestelmään ja \diktatuuri\in. Sanaa on käytetty (usein muodossa "uusstalinismi") \kommunistisista(kommunismi)\ suuntauksista ja pyrkimyksistä, joiden on koettu tähtäävän vastaavanlaisiin järjestelmiin. !ISMI standaari tunnusviiri; (historiassa:) sotajoukon tunnuslippu, jota kannetaan poikkitangossa Esimerkiksi yhdistyksen tunnuksena käytettävä pöytäviiri. standardi \normi\, varsinkin virallinen; \normaali\tyyppi, mitan tms. mallikappale Sanan "standardi" käyttö vaihtelee suuresti, ja äärimmillään se voi tarkoittaa vain virallisen standardointijärjestön vahvistamaa normia taikka toisaalta mitä hyvänsä sopimukseen tai käytäntöön perustuvaa normia. Ks. Standardi, mikä se on? standardoida laatia \standardi\; saattaa standardin mukaiseksi. Etenkin aiemmin myös muodossa "standardisoida", joka on edelleen Suomen Standardisoimisliiton (SFS) käyttämä asu. standartti puutavaran tilavuusmitta, vaihtelee 4,25 - 5,1 m² standi [ständi t. standi] = \ständi\ stanssata meistää stanssi meisti, (veitsi)leikkain standup [ständ-ap] yksin lavalla tms. esitettävä (\koominen\ ohjelmanumero tms.), lava-; pystyasentoinen, pystyssä seisova Sana on \sitaattilaina\ englannissa ja viittaa alkujaan pystyssä seisomiseen, mutta se on suomessa yleisin sellaisissa ilmaisuissa kuin "standup-komiikka", joka tarkoittaa vitsien kertomista, \satiirisia(satiirinen)\ huomautuksia ja muuta vastaavaa, jonka joku esittää yksin, yleensä lavalla tai kameran edessä seisten. Sanan "standup-koomikko" rinnalla käytetään sanaa "lavakoomikko". Laskuvarjohyppääjien slangissa tarkoittaa taitohyppyjen tyyliä, jossa "seistään" ilmassa. Myös kirjoitusasuissa "stand-up" ja "stand up". startata lähteä liikkeelle; lähteä käyntiin; käynnistää Sana on hiukan arkityylinen mutta esiintyy kirjoitetussakin tekstissä etenkin urheilukielessä. startti käynnistys; lähtö; aloitus Sana on hiukan arkityylinen mutta esiintyy nykyisin asiateksteissäkin, esim. yhdyssanassa "starttiraha" 'yrityksen perustamiseen myönnettävä avustus'. startup nuori liikeyritys, joka tavoittelee nopeaa kasvua uudella tuotteella Myös "startup-yritys", "start-up". statiikka tasapaino-oppi (\fysiikan(fysiikka)\ osa-alueena) statiivi (esim. kameran) jalusta stationaarinen pysyvä, vakaa (mutta usein esim. jaksollisesti muuttuva) Sanaa käytetään mm. \matematiikassa(matematiikka)\ ja luonnontieteissä kuvaamaan etenkin ilmiöitä, jotka ovat "\dynaamisessa(dynaaminen)\ tasapainossa" eli sisältävät muutoksen, jossa järjestelmä aina palaa alkutilaansa, tai esimerkiksi vuorovaikutuksen, jossa järjestelmään tulee saman verran ainetta kuin siitä poistuu. Myös muodossa "stationäärinen"; ks. Mistä kielestä? (binäärinen vai binaarinen?). statisti mukana oleva, mutta asioihin vaikuttamaton henkilö; avustaja, sivuosan esittäjä Alkujaan teatteri- ja elokuvakieltä: (vähäisen) sivuosan esittäjä. Nykyään enimmäkseen kuvaannollisessa käytössä. statistikko tilastotieteilijä, tilastotutkija statistinen tilastollinen Statistinen fysiikka: \fysiikan(fysiikka)\ haara, joka tutkii ilmiöitä tilastotieteen (todennäköisyyslaskennan) keinoin. statistiikka tilasto, tilastot; tilastointi; tilastotiede status tila, tilanne; (yhteiskunnallinen) asema status quo [status kvoo] vallitseva olotila; aiemmin vallinnut olotila Alun perin ilmaisu viittasi aiempaan tilaan, esim. "palauttaa status quo" (esim. ennen sotaa vallinnut tilanne), mutta nykyisin se lähes yksinomaan tarkoittaa vallitsevaa asiaintilaa. Ilmaisu on \sitaattilaina\ latinasta, jossa sen merkitys on "tila, jossa" (oltiin esim. ennen sotaa t. nyt). statuutti säännös, asetus, varsinkin jonkin laitoksen tms. toiminnan perustan määräävä staycation [steikeišən] loma, johon sisältyy yöpyminen hotellissa tms. melko lähellä kotia Englannin kielessä sana tarkoittaa laajemmin loman viettämistä kotona tai sen lähellä. steato- rasva- steganografia menetelmä, jossa salattava data piilotetaan kuva-, ääni- tms. dataan pieninä muutoksina, joita ihmissilmä ei havaitse; sellaisten menetelmien tutkimus steganografinen \steganografia\an kuuluva t. perustuva stellaarinen tähtiä koskeva, tähti- stemma ääni, varsinkin kunkin äänen, soittimen t. soitinryhmän osuus moniäänisessä sävellyksessä stenografia pikakirjoitus stentti putki, joka asetetaan verisuonen, tiehyen tms. sisään pitämään ahtaumakohtaa avoinna stepperi porraskävelylaite, polkimellunen kuntoiluväline Myös asussa "stepper". steradiaani avaruuskulman mittayksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus sr Steradiaani on sellainen avaruuskulma, että sen leikkaama osa pallon pinnasta on yhtä suuri kuin pallon säteen neliö. stereo (puhekielessä, yl. monikollisena) \stereofoniset(stereofoninen)\ äänentoistolaitteet; yhdyssanojen alkuosana: kolmiulotteinen, avaruus-, kappale-, kiinteä- stereofoninen äänentoisto, joka synnyttää vaikutelman eri äänten tulemisesta eri tahoilta, "avaruusvaikutelman", stereovaikutelman stereogrammi \stereoskooppinen\ kuva tai kuvapari stereokuvaus kolmiulotteinen kuvaus stereoskooppi koje, jolla voidaan katsoa kuvaparia niin, että syntyy kolmiulotteinen vaikutelma Perustuu siihen, että kuvat on valmistettu sellaisiksi, että kun toisella silmällä nähdään toinen kuva ja toisella toinen, syntyy \stereo\vaikutelma. stereoskooppinen kolmiulotteisen kuvan tai vaikutelman tuottava Erityisesti sellaisesta näköaistista, jossa (vähintään) kahden silmän aistimusten perusteella syntyy kyky arvioida etäisyyksiä ja muuta kolmiulotteisuutta. stereotypia kaavamainen käsitys, kiinteä malli, jolla todellisuutta tarkastellaan t. jonka mukaan käyttäydytään stereotyyppinen kaavamainen, \stereotypia\n mukainen steriili sellainen, joka ei sisällä tauteja aiheuttavia \mikrobeja(mikrobi)\, puhdas; lisääntymiskyvytön, marto; tuottamaton sterilisoida = \steriloida\ steriloida tehdä \steriili\ksi Sana siis voi tarkoittaa esimerkiksi mikrobien hävittämistä kuumentamalla, kemiallisilla aineilla tms. taikka toisaalta lisääntymiskyvyttömäksi tekemistä, esim. siemenjohdin tai munasarjat katkaisemalla. Vrt. \kastroida\. steroidi rakenteeltaan \steroli\en kaltaisia yhdisteitä steroli eräitä jähmeitä orgaanisia aineita, jotka koostuvat neljästä hiilirenkaasta stetoskooppi lääkärin kuulotorvi stigma Jeesuksen haavoja muistuttavat ihomuutokset, joille ei ole havaittavaa tai tiedettyä ulkoista syytä; erityinen kielteisesti leimaava merkki; eräs kreikkalainen kirjain, yl. vain lukumerkkinä ('6') Etenkin: ristiinnaulitsemisen jälkiä muistuttavat haavat t. haavalta näyttävät muutokset kämmenissä. Stigmoja on eräissä uskonsuunnissa pidetty tärkeinä jumalallisina merkkeinä. Sanaa "stigma" käytetään joskus myös kuvaamaan ihmisen saamaa "kielteistä leimaa". stigmatisaatio \stigmojen(stigma)\ muodostuminen, \stigmatisointi(stigmatisoida)\ stigmatisoida aiheuttaa \stigmoja(stigma)\, etenkin: leimata kielteisesti, ikäänkuin polttomerkillä stiletti eräänlainen tikari, jossa on piikkimäinen terä stilisoida viimeistellä kieliasu (etenkin tyylillisesti); tyylitellä Periaatteessa stilisointi tarkoittaa tekstin muokkaamista kielelliseltä \tyyli\ltään paremmaksi mutta käytännössä usein myös oikeinkirjoituksen korjaamista. stilisti \tyyli\niekka; mainostekstin kirjoittaja stilistinen \stilisoiva(stilisoida)\; tyylillinen; tyyliopillinen stilistiikka \tyyli\oppi still drink hiilihapoton virvoitusjuoma stilleben [stilleeben t. štilleeben] asetelma (maalaustaiteessa) Periaatteessa \sitaattilaina\ saksasta (sananmukaisesti 'hiljaiselo' tai 'paikoillaan oleva elämä'), mutta kirjoitetaan silti yleensä pienellä alkukirjaimella (vaikka saksassa kaikki \substantiivi\t kirjoitetaan isolla). still-kuva liikkumaton kuva (elokuvan tms. vastakohtana) Myös kirjoitusasussa "stillkuva" (mm. Perussanakirjassa) ja joskus "stillikuva". Ehdotettu suomalaisempi vastine: "vakakuva". stimulaatio ärsytys, kiihotus, \stimulointi(stimuloida) stimulanssi = \stimulantti\ stimulantti kiihoke, piriste, varsinkin keinotekoinen kemiallinen aine, joka \stimuloi(stimuloida)\ stimuloida kiihottaa; ärsyttää; piristää, lisätä tarkkaavaisuutta stipendi apuraha (opiskelua, taiteellista t. tieteellistä työtä tms. varten) stipendiaatti (suurehkon, usein pitkäaikaisen) \stipendi\n saaja stoalainen [stooalainen] mieleltään järkkymättömän tyyni; erääseen \antiikin(antiikki)\ Kreikan koulukuntaan kuuluva t. liittyvä stoikiometria oppi alkuaineiden yhtymisen määräsuhteista; tähän perustuvat \kemia\lliset laskut Aiemmin myös asussa "\stökiometria\", joskus "stokiometria". stoikiometrinen \stoikiometria\an kuuluva t. perustuva stokastinen satunnainen, sattumanvarainen Sanaa käytetään etenkin \matematiikassa(matematiikka)\ tutkittaessa satunnaisilmiöiden ominaisuuksia. stola [stoola] pitkä nauha, jota pappi t. diakoni käyttää jumalanpalveluspuvussa; (hist.) roomalaisen naisen pitkä viittamainen vaatekappale Usein kirjoitettuna "stoola", mutta Kielitoimiston sanakirjan mukainen asu on "stola". stoola olkapäät peittävä naisten viitta (alkujaan nimenomaan turkisviitta); \stola\ stooma kirurgisesti tehty yhdystie onteloelimestä toiseen tai ulos elimistöstä, avanne; (anatomiassa) suu; (kasvitieteessä) ilmarako Tavallisesti suoliavanne tai virtsa-avanne, joka johtaa suolesta tai munuaisista vatsan pintaan tehtyyn aukkoon. Suomeksi usein "avanne", mutta tämä sana tarkoittaa myös \fisteli\ä. stoori = \story\ story [stoori] kertomus, tarina, juttu Arkikielessä myös äänneasun mukaan kirjoitettuna "stoori". strategi (kyvykäs) sota- tai muiden toimien johtaja, \strategia\n määrääjä strategia pitkäjänteinen, harkittu menettelytapa, linja; sodanjohtotaito Alkuperäinen merkitys viittaa suurten sotatoimien johtamiseen, mutta merkitys on laajentunut tarkoittamaan yleensä "suurten linjojen" johtamista. Vrt. \taktiikka\. Käytännössä strategiaksi sanotaan usein myös pelkkää tavoitteiden asettamista. strateginen keskeinen, olennainen, \strategia\an kuuluva stratifikaatio \stratifiointi(stratifioida)\, siemenenhiekkaus stratifioida hiekata (siemenet); (tilastotieteessä:) osittaa stratosfääri ilmakehän kerros noin 11 km:n korkeudesta noin 80 km:n korkeuteen streptokokki pallonmuotoinen \bakteeri\ stressaantua (arkikielessä) rasittua henkisesti, uupua \stressi\n vaikutuksesta Harvinaisempi synonyymi: stressautua. stressata (arkikielessä) rasittaa, vaivata, luoda henkisiä paineita; hermoilla, hätäillä, jännittää stressi jatkuva, varsinkin henkinen rasitus stretching [stretšiŋ] jännitys-, rentoutus- ja venytysharjoittelu jolla verrytetään ja kehitetään lihaksia. striimata tehdä \striimaus\ta, lähettää suoratoistona, suoratoistaa striimaus suoratoisto \Datan(data)\ siirto ja käyttö siten, että käyttö alkaa jo ennen kuin data on kokonaisuudessaan siirtynyt. Tämä voi merkitä esimerkiksi konsertin lähettämistä suoraan verkkoon, mutta kyseessä voi olla myös tallennetun esityksen toisto siten, että toistava ohjelma alkaa esittää sisältöä heti kun se on alkanut saada sitä. stringi (\jargon\issa:) ketju, säie; (\datatekniikan(datatekniikka)\ jargonissa:) merkkijono; (\fyysikko\jen jargonissa joskus:) säie, ns. säieteorian mukainen maailmankaikkeuden pieni rakenneosanen; monikossa: kapeat, vähän peittävät alushousut stripata riisuutua \strip-tease\-esityksessä; riisua, poistaa (jotakin) strippi lyhyt sarjakuva t. sarjakuvan osa Etenkin yksirivisestä, usein vain kolmen kuvan muodostamasta sarjakuvasta. strip-tease [striptiis t. striptiiz] riisuuntumisesitys, jonka on tarkoitus olla sukupuolisesti kiihottava Myös: "striptease". Arkikielessä: "strippaus". stroofi säkeistö strukturaalinen rakenteellinen, rakenteinen strukturalismi rakenteellisuuden korostaminen Esimerkiksi kirjallisuudentutkimuksessa: tekstin rakennetta korostava tutkimussuunta. !ISMI strukturoida rakenteellistaa, rakenteistaa, jäsentää Usein "strukturoitu" on korvattavissa sanalla "rakenteellinen". struktuuri rakenne, rakenteinen järjestelmä t. sellaisen esitys Usein tarpeettomasti sanan "rakenne" asemesta käytetty. Eräissä yhteyksissä "struktuuri" voi kuitenkin olla täsmällisempi; esim. \matematiikassa(matematiikka)\ "struktuuri" tarkoittaa \abstrakti\a mutta täsmällisesti kuvattua rakennelmaa, esim. luonnollisten lukujen joukko, niille määritellyt laskutoimitukset ja niihin liittyvät \aksiooma\t. struuma kilpirauhasen liikakasvu studia generalia [stuudia generaalia t. studia generáalia] yleistajuinen mutta korkeatasoinen, eri alojen asiantuntijoiden pitämä luentosarja (yliopistossa) Yleensä suhteellisen erillisistä luennoista koostuva. Periaatteessa !LAT, sananmukaisesti lähinnä 'yleiset opinnot'. studio tila TV- tai radio-ohjelman kuvaamista tai äänittämistä varten; elokuvaukseen käytetty huone t. rakennus; valokuvaukseen käytetty tila; \ateljee\ stuertti laivan t. lentokoneen (miespuolinen) tarjoilija; ammattiopintoja suorittanut laivakokki stukki laastimainen \kalkin(kalkki)\ ja \kipsi\n seos Myös muodossa "stukko". stuntti sijaisnäyttelijä Elokuvaa tehtäessä varsinaisen näyttelijän tilalla esiintyvä, häntä riittäväksi muistuttavaksi tehty henkilö, joka hoitaa etenkin vaarallisia tai erityistä osaamista vaativia kohtauksia. stylisti [stailisti t. stylisti] tyylineuvoja, \stailaaja\; tyyliarvostelija styrox eräs valkoinen \polymeeri\, jota käytetään mm. lämpöeristeenä ja pakkauksissa suojamateriaalina Kyseessä on vain sivistyssanan näköinen näköinen sana, sillä se on käytössä vain Suomessa ja johtuu täällä aiemmin käytetystä tavaramerkistä Styrox. Myös kirjoitusasussa "styroksi". Virallisemmin: polystyreeni tai tarkemmin sanoen solupolystyreeni eli EPS. styyrpuuri = \tyyrpuuri\ ständi pysty, oman rakenteellisen tukensa varassa seisova mainos t. esite (esim. messuilla); yrityksen tms. osasto messuilla Myös asussa "standi". Sana on arkinen. stökiometria = \stoikiometrinen\ Aiemmin käytetty saksan kieleen perustuva muoto. Usein virheellisessä muodossa "stökiömetria". stökiometrinen = \stoikiometrinen\ suaheli = \suahili\ suahili eräs Afrikassa yleinen kieli Aiemmin käytettiin suomessa muotoa "suaheli", sitten vakiintui "suahili", nykyisin taas muoto "swahili" on yleistynyt (englannin vaikutuksesta), ja vuonna 2002 kielilautakunta päätti suositella sitä. sub- ali-, ala-, alitse-; vajaa-, osittais- subakuutti [sub-akuutti] puoliäkillinen, viivästynyt subjekti toimiva (ja ajatteleva) olento, toimija; lauseenjäsen, joka ilmoittaa kuka tai mikä tekee t. on jotakin subjektiivinen omakohtainen, oman arvion tai kokemuksen mukainen; \subjekti\lle ominainen Useimmiten vastakohtana \objektiiviselle(objektiivinen)\ ja usein moittivassa sävyssä: puolueellinen, rajoittunut, tosiasioista piittaamaton. subjektivismi oppi t. käsitys joidenkin asioiden (pelkästä) \subjektiivisuudesta(subjektiivinen)\ subjunktiivi \konjunktiivi\ subliimi ylevä, jalo sublimaatio jalostaminen, (vietin) ylevöittäminen; kiinteän aineen haihtuminen; kaasun muuttuminen suoraan kiinteäksi; näiden yhdistelmä, härmistyminen Usein "sublimaatio" viittaa käsityksiin, jonka mukaan ihminen voi ohjata viettiensä, varsinkin sukupuolivietin, vaikutusta niin, että se suuntautuu jaloihin päämääriin. Aineen olomuodon muutoksista puhuttaessa sublimaatio voi tarkoittaa kiinteässä muodossa olevan aineen muuttumista suoraan kaasumaiseen muotoon ilman nestemäistä välimuotoa (sulamista) mutta myös päinvastaista muutosta ja (ehkä useimmiten) näiden yhdistelmää eli härmistymistä tai sen tarkoituksellista aiheuttamista, härmistämistä. Härmistäminen (siis kiinteän aineen muuttaminen kaasuksi ja sitten takaisin kiinteään olomuotoon) on käytössä mm. tulostustekniikassa (sublimaatiotulostin). subliminaalinen tietoisuuden kynnyksen alapuolelle jäävä Esimerkiksi mainonnan piiloviesteistä puhuttaessa: sellainen, joka vaikuttaa ihmisen mieleen hänen tietämättään. sublimoida ylevöidä; haihduttaa subnormaali [sub-normaali] \normaali\a alempi, heikompi subordinaatio [sub-ordinaatio] alistaminen; alistussuhde; alistuminen subordinoida [sub-ordinoida] alistaa, saattaa alisteiseksi subsidiaarinen läheisyys-, \subsidiariteetti\- subsidiariteetti läheisyysperiaate, lähipäätösperiaate, toissijaisuusperiaate Euroopan unionin periaate, jonka mukaan päätökset tulee tehdä mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita ne koskevat. Toisin sanoen ylemmän tason (ja laajemman maantieteellisen alueen) päätöksenteko tulee kyseeseen vain niissä asioissa, joita ei voida jättää alemmalla tasolla päätettäviksi. subsooninen ääntä hitaampi Harvemmin asussa "subsoninen"; ks. \sooninen\. substanssi asiasisältö; (\filosofia\ssa) pysyvä olevainen, vastakohtana \objekti\en vaihteleville tiloille yms.; nettovarallisuus, yhtiön varojen ja velkojen erotus (tav. pitemmin: substanssiarvo) Filosofinen merkitys on vanhin. Nykyisin tavallisin merkitys viittaa asiasisältöön asiakysymyksiin vastakohtana muodoille, ilmaisutavalle, menettelytavoille yms. Nykyisten sanakirjojen mukaan sanalla on myös merkitys 'aine, aines' (kuten englannin sanalla substance), mutta tämä koskenee enintään käännöskieltä. substantiivi nimisana Sanaluokka, johon kuuluva sana nimeää jonkin esineen, olion tai asian joko yleisnimellä (esim. kissa) tai erisnimellä (esim. Misu). substituoida korvata, käyttää jonkin sijasta t. tulla jonkin sijalle, sijaistaa substituutio korvaaminen, \substituointi(substituoida)\ substraatti kielellinen piirre, joka on siirtynyt jollakin alueella puhutusta, myöhemmin hävinneestä kielestä sillä nyt puhuttavaan; kasvu- ja viljelyalusta; aine, johon \entsyymi\n vaikutus kohdistuu; alusta, perusta, perusaines; (\filosofia\ssa) \substanssi\ ymmärrettynä ominaisuuksiensa koossapitäjäksi Tavallisimmin kielelliset substraatit ovat sanoja, mutta ne voivat olla myös ääntämyksen ominaisuuksia, kieliopillisia rakenteita ym. subsumoida (\logiikassa(logiikka)\:) sisällyttää, alistaa subsumptio (\logiikassa(logiikka)\:) sisällyttäminen, alistaminen subtiili hienostunut, sukkela, terävä subtiliteetti hienous, \subtiili\us subtraktiivinen vähentävä, vähennyslaskua vastaava t. vähennyslaskuun liittyvä t. perustuva subtrooppinen \trooppisen(trooppinen)\ ja lauhkean vyöhykkeen välinen ilmastovyöhyke subventio tuki, varsinkin rahallinen tukipalkkio esim. hinnan alentamiseksi subventoida tukea \subventio\lla sudeetti Tšekkoslovakian saksalainen Tavallisesti yhdyssanana "sudeettisaksalainen" Hitler vaati sudeettialueita Tšekkoslovakialta 1930-luvulla ja sai ne liitetyksi Saksaan. Toisen maailmansodan lopulla sudeetit pääosin karkotettiin Saksaan samalla kun Tšekkoslovakian rajat palautettiin. (Nykyisin Tšekkoslovakia on jakautunut Tšekin ja Slovakian valtioihin.) sudoku eräs päättelykykyä vaativien numerotehtävien (numeroristikkojen) tyyppi suffiksi sanan loppuliite, jälkiliite, pääte (esim. taivutus- tai johtopääte) suffragetti \radikaali\ naisasianainen sufilaisuus = \suufilaisuus\ suggeroida aiheuttaa \suggestio\ t. suggestion avulla jotakin suggestiivinen \suggestio\on perustuva t. sitä aiheuttava t. aiheuttamaan tarkoitettu suggestio asenteen, käsityksen t. käyttäytymisen omaksuminen jonkun (\suggeroijan(suggeroida)\) vaikutuksesta muutoin kuin järkiperusteilla; sellaisen aiheuttaminen Usein suggestio perustuu kaunopuheisuuteen, toistoon tai vetoamiseen alkeellisiin vaistoihin ja yksinkertaisiin ajatustapoihin. Itsesuggestio tarkoittaa ihmisen itsessään aiheuttamaa suggestiota. suggestopedia Georgi Lozanovin kehittämä \intensiivinen\ opetusmenetelmä, joka käyttää \suggestio\n tapaista opittavan aineksen "salakuljettamista" mieleen suggestopedinen \suggestopedia\an kuuluva t. sen mukainen sui generis [sui generis t. su'ii generis] omaa lajiaan, omanlaatuisensa, erikois- EU:n tekijänoikeusjärjestelmässä "sui generis -oikeus" tarkoittaa sellaista oikeutta tietokantaan, joka perustuu asiaa koskeviin erityisiin säädöksiin, erotukseksi tekijänoikeudesta. sukkessio (\biologia\ssa:) eloyhteisön perättäisten tilojen sarja, esim. merestä nousseen maan kehittyminen metsäksi eri vaiheiden kautta; (\teologia\ssa) jatkuvuus, joka syntyy siitä, että piispan (tai yleensä papin) vihkii piispa niin, että katkeamattoman sarjan ajatellaan alkaneen \apostoleista(apostoli)\ (apostolinen sukkessio) Etenkin aiemmin myös muodossa "suksessio", ks. !KS. Suomenkielisemmäksi vastineeksi ehdotettu sanaa "seuraanto". suko suojakosketin, maadoitettu (pistorasia t. maadoitettuun pistorasiaan sopiva pistotulppa) Sana esiintyy yleensä yhdyssanan alkuosana (mm. Suomen kielen perussanakirjassa: sukopistorasia, sukorasia, sukopistotulppa, sukotulppa). Se voidaan tulkita joko suomalaistetuksi muodoksi kansainvälisesti käytetystä saksan sanasta Schuko (lyhennelmä sanasta Schutzkontakt 'suojakosketus') tai sen mallin mukaan sanasta "suojakosketin" muodostetuksi lyhennesanaksi. Sanaa "schuko" käytetään myös, samoin kirjoitusasua "shuko". sulfa eräs tulehduslääke, sulfonamidi sulfaatti rikkihapon suola t. \esteri\ Sulfaatit ovat taloudellisesti tärkeitä mm. puunjalostusteollisuudessa. sulfidi rikkivedyn suola tai \esteri\ Tavallisimmin jonkin metallin ja rikin yhdiste, esim. rikkikiisu eli pyriitti (FeS2). sulfiitti rikkihapokkeen suola sulttaani hallitsijan arvonimi \islam\ilaisessa \kulttuuri\piirissä summa yhteenlaskun tulos; yhteenlaskettu määrä, kokonaismäärä; keskiajan \filosofia\ssa: itsenäisesti laadittu yleisesitys summa summarum [summa summaarum t. summa summáarum] kaiken kaikkiaan; loppupäätelmä, yhteenveto; yhteissumma Ilmaisu on \sitaattilaina\ \latina\sta. summaarinen summittainen; summana ilmaistu; tiivis, kokoava; (oikeustieteessä) lyhyt ja yksinkertaistettu Oikeudenkäytössä summaarinen käsittely tarkoittaa yksinkertaisten ja tavallisten asioiden käsittelyyn tarkoitettua menettelyä, joka on usein kokonaan kirjallista. summatiivinen yhdistävä, kokoava; yhteenlaskemalla t. kokoamalla muodostettu sumo japanilainen painilaji, jossa tavoitteena on pakottaa vastustaja ympyrän muotoiselta ottelualueella tai koskettamaan lattiaa muulla ruumiinosalla kuin jalkapohjalla Sumo on Japanin kansallisurheilu. Lajin luonteen takia painijat ovat kookkaita, lihavia miehiä. sunnalainen \islam\in toisen, yleisemmän, pääsuuntauksen kannattaja suntti (lääketieteessä) keinotekoinen yhteys, yhdystie; (tekniikassa) sähkö- t. nestevirran johtaminen tietyn kohdan ohi t. sellaisen toteuttava kytkentä t. rakenne Aiemmin asussa šuntti. super- ylä-, yli-, suur- Usein vain mainoksissa yms. käytetty etuliite, joissakin yhteyksissä taas melko täsmällinen merkitykseltään. Esimerkiksi supertietokone tarkoittaa erittäin tehokasta laskentaan ("numeronmurskaukseen") soveltuvaa tietokonetta; käsitteen merkitys on suhteellinen, suhteessa kulloiseenkin tietokoneiden yleiseen tehoon. supercross halli\motocross\ superlatiivi \adjektiivi\n yksi vertailumuoto, osoittaa ominaisuuden suurinta t. hyvin suurta määrää Esim. "suurin", "kaunein". Superlatiivi voi tarkoittaa myös hyvin suurta määrää etenkin ilmaisutyypissä "mitä suurin". Aikoinaan ehdotettu suomennos: yliaste. superlatiivinen \superlatiivi\muotoinen; ylen määrin kehuva supermarket (suuri) valintamyymälä supernova erittäin voimakkaasti räjähtänyt \nova\ supersooninen ääntä nopeampi Harvemmin asussa "supersoninen", joka olisi !OLI-säännön mukainen; vrt. \sooninen\. supiini eräs \verbi\n \nominaali\muoto ruotsissa ja \latina\ssa Supiineiksi kutsutaan ruotsin kieliopissa sentapaisia muotoja kuin skrivit ja gått, joita käytetään mm. \perfekti\n muodostamiseen. supinaatio raajan uloskierto, ulospäinkiertyneisyys suplementti täydennys, lisäys Erityisesti: kulman suplementtikulma on kulma, joka lisättynä annettuun kulmaan tuottaa oikokulman eli puolet täydestä kulmasta (180°). Joskus asussa "supplementti", mutta tähän sanaan kuuluu sivistyssanoja koskevista yleisistä säännöstä poiketen vain yksi p. supliikki (arkikielessä:) puhumisen taito, hyvät puheenlahjat; (vanhassa kielessä:) anomuskirjelmä, hakemus suppleetio = \suppletivismi\ suppletiivinen eri alkuperää olevista vartaloista koostuva taivutus tai muodostus Esim. suomessa olla-verbi on suppletiivinen (\potentiaali\ muodostuu vartalosta lie-), samoin hyvä-sanan \komparaatio\ (parempi, paras). suppletivismi sanan \suppletiivinen\ taivutus t. vastaava ilmiö, suppletiivisuus suppletivistinen = \suppletiivinen\ supportiivinen tukea antava, tukeva Etenkin lääketieteessä mielenterveyttä tukevasta hoidosta. supportio henkinen (psyykkinen) tuki supra- yli-, ylä-, päällä oleva Osa sivistyssanoista, jotka muissa kielissä ovat super-alkuisia, on tehty suomessa supra-alkuisiksi, koska tämän alun on katsottu sopivan paremmin suomen rakenteeseen. suprajohtavuus ilmiö, jossa aine muuttuu (hyvin alhaisessa lämpötilassa) sähköä täysin vastuksettomasti johtavaksi surfata [surffata t. surfata] = \surffata\ surffata selailla verkkosivuja (usein ilman selvää tavoitetta); purjelautailla; lainelautailla Kirjoitetaan myös "surfata", ja tätä asua kielenhuolto aiemmin suositti. surffilauta purjelauta; lainelauta; (arkikielessä) verkkosivujen selailuun käytettävä laite, etenkin \tabletti\ Kirjoitetaan myös "surfilauta". surrealismi eräs taidesuunta, joka pyrkii kuvaamaan alitajuisia tapahtumia; arkikielessä: järjettömyys, mielettömyys !ISMI surrogaatti korvike, jonkin korvaava (usein huonolaatuisempi) valmiste, ilmaisu tms. sushi [suši] japanisperäinen ruokatyyppi, maustetusta riisistä ja esim. kalasta tai kasviksista valmistettuja suupaloja Aiemmin kielitoimisto suositti asua suši, mutta se ei tullut käyttöön, ja suositusta muutettiin. suspensio lykkäys; määräaikainen virasta erottaminen, virasta pidättäminen; seos, jossa on kiinteitä hiukkasia nestesssä, liete, lietos sutenööri parittaja, \prostituoitu\jen ammattimainen välittäjä ja isäntä suufilaisuus eräs \islam\in piirissä 700-luvulla syntynyt \mystinen\ suuntaus Myös (ja jonkin verran yleisemmin) asussa "sufilaisuus", joskus "sufismi". suveniiri matkamuisto suvereeni itsenäinen, riippumaton, täydellinen; ylimmän vallan haltija valtiossa Kansainoikeudessa suvereeni valtio tarkoittaa vanhastaan valtiota, joka on täysin riippumaton eikä ole toisen valtion osa tai holhouksen alainen. Käytännössä täysi suvereenius on käynyt harvinaiseksi. Sanaa "suvereeni" on ajoittain käytetty myös pelkästä sisäisestä itsehallinnosta. suvereniteetti \suvereeni\us, riippumattomuus; ylin valta (valtiossa) švaa neutraalivokaali eräs (suomessa esiintymätön) vokaali; konsonanttien väliin kehittynyt vokaali Esimerkiksi englannin sanan "banana" 1. ja 3. vokaali ja saksan sanan "haben" e-kirjaimella merkitty vokaali. Nopeassa puheessa švaa ääntyy usein hyvin lyhyesti tai jää kokonaan ääntymättä. Toisaalta švaa voi esiintyä myös painollisena ja pitkänä. Suomenkielisen mielestä švaan saattaa kuulostaa ö-äänteen tapaiselta, ja siksi se usein yksinkertaisissa ääntämisohjeissa merkitään ö:llä. \Foneettisessa(foneettinen)\ kirjoituksessa švaan merkkinä on yleensä ylösalaisen e-kirjaimen muotoinen merkki (ə). Toisaalta usein "švaa" tarkoittaa "välivokaalia", joka on muodostunut kahden konsonantin väliin ääntämystä helpottamaan ja voi olla laadultaan monanlainen, esim. suomen itämurteiden sanassa "kolome" (< "kolme"). !SH2 Kirjoitusasu etenkin aiemmin saksan mukaisesti "schwa", nykyisin taas usein "svaa", joka on ehkä tulkittava viralliseksi. svastika hakaristi Myös asussa swastika. svekomaani ruotsinkiihkoinen, ruotsalaisuuden puolesta kiihkoileva svekomania ruotsinkiihko svengi luonteva, mukaansa tempaava rytmikkyys svetisismi ruotsin kielen vaikutus, ruotsalaisuus; ruotsin kielelle ominainen ilmaisu Useimmiten sanaa käytetään suomen kielen ilmaisuista, jotka on muodostettu ruotsin kielen mukaan, etenkin sellaisista, joita pidetään vältettävinä. Esimerkki: "panna radio päälle", jossa "päälle" on ruotsin vastaavan ilmaisun på-sanan vaikutusta. !ISMI sviitti hieno hotellihuoneisto swahili = \suahili\ swap [svap t. swop] vaihto, vaihtaminen Taloustieteessä: arvopaperin vaihto toiseen t. koron- tai valuutanvaihtosopimus. Tietotekniikassa: käytössä olevan datan siirto tietokoneen keskusmuistista oheismuistiin (swap-tiedostoon eli sivutustiedostoon) ja takaisin. swot-analyysi \analyysi\, jossa tarkastellaan tutkittavan tai suunniteltavan kohteen nykyisiä vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia Lyhennesana "swot" kirjoitetaan usein \versaali\lla (SWOT). Se johtuu englannin sanoista strengths, weaknesses, opportunities, threats. syaani eräs väri, vihertävänsininen; hiilestä ja typestä koostuva \radikaali\; \disyaani\; (puhekielessä:) \syaanivety\ tai \syanidi\ syaanivety sinihappo Erittäin myrkyllinen hiilen, typen ja vedyn yhdiste (kemiallinen kaava HCN), esiintyy huoneenlämmössä nesteenä mutta kaasuuntuu jo 26 °C:ssä. Myös nimellä "syaanivetyhappo". syanidi \syaani\hapon suola tai \esteri\ syankalium kaliumsyanidi, \syaani\hapon \kalium\suola Voimakas myrkky. syano- sini-, sininen syanobakteeri sinieliö, "sinilevä", yksisoluisia yhteyttäviä eliöitä Syanobakteerit ( Cyanobacteria) eivät ole \bakteereja(bakteeri)\ eivätkä leviä vaan oma, hyvin vanha ryhmänsä, ja ne ovat erittäin yleisiä luonnonvesissä. Niiden massaesiintymistä kutsutaan harhaanjohtavasti "leväkukinnaksi". syfilis eräs sukupuolitauti, kuppa syklaami esikkokasveja (suku Cyclamen), joita käytetään myös koristekasveina Käytetään myös nimitystä "alppiorvokki". syklamaatti eräs keinotekoinen makeutusaine sykli kierros, jakso syklinen jaksoittainen, säännöllisesti toistuva; ympyränmuotoinen, pyöreä; rengasrakenteinen syklo- ympyrä-, ympyrään kuuluva; rengas-; kiertävä, kierto- sykloni pyörremyrsky; matalapaine; matalapaineen keskus; (tekniikassa) pyörresuppilo, pyörre-erotin Suomen oloissa käytetään matalapaineesta usein nimitystä "sykloni". Muun maailman ilmiöistä puhuttaessa "sykloni" tarkoittaa matalapainetta, johon liittyy voimakas ilmapyörre, tai erityisesti pyörremyrskyä. Eri alueista puhuttaessa käytetään sykloneista erilaisia nimityksiä, mm. Euroopassa "trombi", Pohjois-Amerikassa "\tornado\", Pohjois-Atlantin eteläosassa, Karibianmerellä ja Meksikonlahdella "hurrikaani" tai "orkaani", Tyynenmeren länsiosassa ja Itä-Aasian rannikkomerillä "taifuuni". syklosporiini = \siklosporiini\ syklotroni hiukkaskiihdytin, jossa hiukkaset liikkuvat ympyrärataa magneettikentässä syklotyymi \syklotyyminen\ henkilö syklotyyminen luonnetyyppi, jolle on ominaista luontevuus, puuhakkuus ja leikillisyys sylinteri koneen lieriömuotoinen osa, jossa liikkuva mäntä muuttaa kaasun t. nesteen paineen \mekaaniseksi(mekaaninen)\ työksi tai päinvastoin; lieriö yleisesti; joskus: \silinteri\ syllogismi eräs \loogisten(looginen)\ päätelmien laji Aristoteleen logiikan mukaan kaikki pätevät päätelmät ovat syllogismeja. Todellisuudessa Aristoteleen esittämät päättelyn muodot kattavat vain pienen osan logiikasta. symbaali erilaisten lyömäsoitinten nimitys Alkujaan: kaksi metallilautasta, joita lyödään toisiaan vastaan. Myös muodossa "kymbaali". symbionttinen \symbioosi\in kuuluva, symbioosissa tapahtuva symbioosi erilajisten eliöiden yhdessä eläminen, josta molemmat osapuolet hyötyvät; yleisesti: yhteiselo, yhdyselämä symboli jokin, joka sopimuksenvaraisesti edustaa (vastaa, kuvaa) jotakin muuta; vertauskuva "Sopimus" ei tässä välttämättä (eikä yleensä) tarkoita erikseen muotoiltua sopimusta vaan esimerkiksi kieliyhteisön yhteistä käsitystä, joka on muotoutunut vuosisatojen kuluessa. Esimerkiksi sanat ovat yleensä symboleita. Usein kirjoituksesta puhuttaessa symbolilla kuitenkin tarkoitetaan erityisesti kirjoituksen ainesta, jolla on merkitys mutta joka ei ole sana, vaikkapa merkki × kertolaskun symbolina. Symboli voi myös olla esine, kuva, ele tms. Usein "symboli" tarkoittaa erityisesti jotakin, joka on nostettu yleisesti kuvaamaan (symboloimaan) jotakin, erotuksena "itse asiasta", jota se kuvaa; voidaan esimerkiksi sanoa, että jokin on "vain symboli". Esimerkiksi sana "leipä" on itsessään leivän symboli, mutta tämän lisäksi sitä voidaan käyttää symbolisemmin esimerkiksi tarkoittamaan ravintoa yleensä (esim. "jokapäiväinen leipä"). symboliikka \symboli\en käyttö; jonkin alan, esityksen tms. symbolien kokonaisuus; vertauskuvallisuus; (\teologia\ssa:) oppi kirkon tunnustuksesta, tunnistusoppi symbolinen \symboli\na toimiva; usein erityisesti: vertauskuvallinen symbolismi \realismi\a vastustava taidesuuntaus, joka korostaa asioiden \symbolista(symbolinen)\ merkitystä !ISMI symbologia oppi \symboleista(symboli)\, symboleja tutkiva tieteenala Sana esiintyy kirjan ja elokuvan "Da Vinci -koodi" suomennoksissa. Muutoin sitä ei juuri liene käytetty suomen kielessä. symboloida olla jonkin \symboli\ Myös muodossa "symbolisoida". symmetria \symmetrisyys(symmetrinen)\ symmetrinen sellainen, joka koostuu jostakin ja sen peilikuvasta yhdessä; sellaisen kokonaisuuden kyseiset osat; vastaava käsitteellisempi suhde Esimerkiksi ihmisruumis on pääosin symmetrinen pystyviivan suhteen. Pallopinta on täysin symmetrinen pallon keskipisteen suhteen. Matematiikassa \relaatio\ta sanotaan symmetriseksi, jos siitä, että a on relaatiossa b:hen, seuraa, että b on relaatiossa a:han (kaikilla a:n ja b:n arvoilla). Kuvaannollisesti symmetria voi tarkoittaa tasapuolisuutta, eri osapuolten kohtelemista samalla tavoin. sympaattinen miellyttävä; myötätuntoa herättävä; myötätuntoa tunteva; hermoston osan nimityksenä "Sympaattinen hermosto" tarkoittaa \autonomisen(autonominen)\ hermoston toista pääosaa, joka kattaa sen keskialueen. Vrt. \parasympaattinen\. sympatia myötätunto; miellyttävyys sympatisoida tuntea myötätuntoa; kannattaa, olla myötämielinen symposiumi tieteellinen kokous Myös muodossa "symposio". symptomaattinen oireellinen, oireita ilmentävä symptomi oire synagoga [synagooga t. synagoga] \juutalaisuudessa(juutalainen)\ rakennus tai huone uskonnollisia kokouksia, rukouksia ja opetusta varten Normien mukainen kirjoitusasu on !LV, mutta pitkävokaalinen ääntämys on hyvin tavallinen. synapsi hermosolujen yhtymäkohta, jossa ärsyke siirtyy solusta toiseen Hermoston ja aivojen toiminta perustuu synapsien kautta tapahtuvaan hermosolujen vuorovaikutukseen. syndikaatti työväenyhdistys, ammattiyhdistys; myynti\kartelli\ syndikalismi \sosialismi\n suunta, joka pyrkii tavoitteisiinsa ammattiyhdistysliikkeen joukkovoimalla !ISMI syndikointi julkaistavan aineiston toistuva jakelu useille julkaisijoille; yhteissijoitus, usean rahoittajan samoilla ehdoilla tekemä pääomasijoitus syndrooma oireisto, oireyhtymä; tauti Sanaa käytetään etenkin silloin, kun jokin oireiden kokonaisuus on kuvattu ja nimetty mutta sen syytä ei tiedetä. Sanaa "tauti" saatetaan välttää, koska sama oireisto voi ehkä johtua useista eri syistä, eri taudeista. synekdokee \retorinen\ ilmaisu, jossa kokonaisuus ilmaistaan osallaan tai yleinen asia yksittäistapauksella synergia yhteistyö; yhteisvaikutus Aikamme muotisanoja, joka ei useinkaan tarkoita muuta kuin yhteistyötä yleensä tai toivetta siitä. Varsinaisesti sana tarkoittaa eri toimintojen hedelmällistä vuorovaikutusta siten, että tulos on enemmän kuin toimintojen vaikutusten summa. synergismi lihasten yhteisvaikutus; lääkkeiden samansuuntainen vaikutus; Jumalan ja ihmisen yhteisvaikutus (ihmisen pelastumisessa) !ISMI synesteettinen \synestesia\lle ominainen synestesia se ilmiö, että sama ärsyke voi aiheuttaa eri aistien alaan kuuluvan aistimuksen Esimerkiksi se, että kuulohavainto voi aiheuttaa värin aistimisen. synkooppi sävel, joka alkaa iskualan iskuttomasta osasta ja jatkuu seuraavaan iskualaan synkopee pyörtyminen; sisäheitto, vokaalin kato Pyörtyminen, lääketieteen latinassa syncope, valekuolemaksikin sanottu, tarkoittaa tajunnanmenetystä, joka johtuu siitä, että aivot eivät saa tarpeeksi verta. Sisäheitto tarkoittaa kielitieteessä \vokaali\n "heittymistä" (katoamista) sanan sisältä. synkopoida säveltää t. soittaa \synkooppeja(synkooppi)\ käyttäen synkretismi oppien, varsinkin uskontojen, sekoittuminen toisiinsa Tarkoittaa tavallisesti "itsestään tapahtuvaa" sekoittumista, kun taas \eklektismi\ on tarkoituksellista sekauskonnon tms. luomista. !ISMI synkroninen tahdistuksen mukainen, tahdisteinen; vain nykytilannetta koskeva; samanaikainen Alkuperäinen merkitys "samanaikainen" on jäänyt harvinaisuudeksi. Tekniikan alalla sana yleensä viittaa tapahtumiin, joiden välillä on jonkinlainen tahdistus eli \synkronointi(synkronoida)\. Tieteessä sana esiintyy usein \diakronisen(diakroninen)\ vastakohtana ja viittaa nykytilanteen tutkimiseen vastakohtana sen selvittelylle, miten siihen on tultu. synkronisoida = \synkronoida\ synkronoida tahdistaa, liittää toisiinsa ajoituksen suhteen; samanaikaistaa Joskus tarkoittaa yksinkertaista kahden tapahtuman tekemistä samanaikaiseksi. Tavallisemmin kyse on kahden (tai useamman) tapahtumakulun eli \prosessi\n kytkemisestä toisiinsa siten, joissakin erityisissä synkronointipisteissä prosessi odottaa, kunnes toinen prosessi on saavuttanut vastaavan pisteen. Erityisesti \data\nsiirtoa sanotaan synkronoiduksi eli synkroniseksi eli tahdistetuksi, jos datan lähettämisen ajoitus on sidoksissa jonkin ajastimen lähettämiin signaaleihin. synodaali- \synodi\a koskeva, synodi- synodi kirkolliskokous synodinen Maan mukana kulkevan havainnoitsijan mittaama (aika tms.); kahden täydenkuun välinen (ajanjakso); \synodi\ssa käsitelty synonymia samamerkityksisyys Vrt. \synonyymi\. Täydellinen synonymia on hyvin harvinaista; yleensä synonyymeilla on ainakin vivahde- tai sävyero. synonyymi sana, joka tarkoittaa samaa kuin jokin toinen sana Esim. "vasta" ja "vihta" ovat (toistensa) synonyymejä. Vrt. \synonymia\. Suomalaisempi nimitys on "toisintonimi", mutta se sopii vain substantiiveille; laajamerkityksisempi "toisintosana" esiintyy Nykysuomen sanakirjassa, mutta ei juuri ole levinnyt käyttöön. synopsis yleiskatsaus (esim. elokuvan juonen kuvaus) synoptinen yleiskatsauksellinen; samalla tavoin katsova Erityisesti: synoptiset evankeliumit 'Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan \evankeliumi\' (joiden ajatellaan kuvaavan Jeesuksen elämää suunnilleen samalla tavoin, toisin kuin Johanneksen evankeliumi, jonka tarkastelutapa on toinen). syntagma kahden tai useamman sanan muodostama lauseopillinen kokonaisuus syntaksi (\datatekniikassa(datatekniikka)\) muotosäännöt, muodostussäännöt; (kieliopissa) lauseoppi t. lauseopillinen rakenne Alkujaan sana tarkoittaa oppia lauseiden muodostamisesta. Datatekniikassa se kuitenkin on otettu tarkoittamaan erilaisten ilmaisujen muodollisia rakennesääntöjä (kokonaisuudessaan, pienimpiä yksityiskohtia myöten). Esimerkiksi ohjelmointikielen syntaksi kuvaa, mitkä kaikki ilmaisut ovat ylipäänsä ohjelmointikieleen kuuluvia. Usein datatekniikassa syntaksi kuvataan käyttäen erityisiä muodollisia merkintätapoja. Sen sijaan ilmaisujen merkitykset, \semantiikka\, selostetaan yleensä sanallisesti. syntaktinen \syntaksi\a koskeva synteesi yhdistäminen, varsinkin eri näkökantojen kokoaminen yhtenäiseksi näkemykseksi; yleiskatsaus; (\kemia\ssa) yhdisteen valmistaminen alkuaineista t. yksinkertaisista yhdisteistä synteettinen \synteesi\ä koskeva t. siihen perustuva; keinotekoinen, teko- Kielitieteessä: ilmaisu, jossa merkityksiä ja sanojen suhteita ilmaistaan päätteillä tai muilla sanoihin liitettävillä osilla, vastakohtana \analyyttiselle(analyyttinen)\. Esimerkiksi englannin ilmaisu "in my house" on analyyttinen, suomen "talossani" taas synteettinen. Talouselämässä "synteettinen optio" tarkoittaa kannustinpalkkiota, joka on sidottu osakekurssin kehitykseen. syntetisaattori musiikkia tai puhetta tuottava järjestelmä Yleisnimitys \elektronisille(elektroninen)\, nykyisin yleensä tietokoneiden ohjaamille laitteille, joiden avulla tuotetaan \synteettisesti(synteettinen)\ haluttuja ääniä, etenkin musiikkia tai puhetta. Arkisempia nimityksiä: "syntetisoija", "syntikka", "syntsa". syntetisoida valmistaa \synteesi\llä sypressi Välimeren maissa kasvava havupuu, Cupressus sempervirens syreeni eräitä kukkivia pensaita, suku Syringa Yleisesti koristekasveina, kukat yleensä valkeat tai violetit. Sana esiintyy usein myös asussa "sireeni", mutta Kielitoimiston sanakirjan mukaan se on arkikielinen. systeemi järjestelmä systeeminen koko järjestelmää koskeva Lääketieteessä systeeminen tarkoittaa koko elimistöön vaikuttavaa. systemaatikko järjestelmän laatija, järjestäjä systemaattinen järjestelmällinen systematiikka järjestelmäoppi, luokitusoppi; jonkin alan järjestelmä, luokitus systematisoida tehdä järjestelmälliseksi, järjestelmällistää systemoida = \systematisoida\ systole sydämen supistumisvaihe systolinen sydämen supistumisvaiheen aikainen Etenkin verenpaineesta puhuttaessa, vrt. \diastolinen\. Ilmauksen "systolinen paine" sijasta käytetään usein nimitystä "yläpaine". syto- solu- sytologia soluoppi, soluja ja niiden toimintaa tutkiva tieteenala sytosiini eräs \orgaaninen\ aine, \DNA\:n rakenneosia sytosoli solulima Solun rakenteen osa, joka näyttää tasa-aineksiselta. sytostaatti solunsalpaaja, solumyrkky, solujen jakautumista estävä aine, jota käytetään etenkin syövän hoitoon syydvesti vedenpitävä, niskaakin suojaava lakki sätti ryhmäviestintämuoto, joka perustuu lyhyisiin tekstimuotoisiin viesteihin ja niitä jakelevasta teknisesti järjestelmästä Alkujaan tietokoneiden ja niitä yhdistävien verkkojen välityksellä harjoitettu viestintä, myöhemmin myös järjestelmästä, jossa voi lähettää matkapuhelimella tekstiviestin ja saada sen näkyviin televisioon, toiseen puhelimeen tms. Sana on äänteellisesti suomalaistettu muoto englannin sanasta \chat\. Johdos: "sättäillä". Myös asua "tsätti" on käytetty. sähkömagneettinen sähkö- ja \magneetti\kentän vuorovaikutukseen perustuva Sähkömagneettinen aaltoliike, jollaista esim. valo, mikroaallot, röntgensäteily ja radioaallot ovat, on luonnon perusilmiöitä. Se koostuu sähkö- ja magneettikentistä, jotka värähtelevät kohtisuorasti toisiaan ja etenemissuuntaa vastaan. Sitä voidaan kuvailla myös hiukkassäteilynä. Aallonpituuden mukaan erotetaan laaja sähkömagneettinen spektri. - Sanan alkuosa "sähkö" on kotoisista aineksista sepitetty. säämiskä erittäin pehmeä, mm. pyyhkimiseen käytettävä, tavallisesti kellertävä nahka, joka on valmistettu rasvaparkituksella taaleri eräs vanha hopearaha mm. Saksassa taara päällyksen paino taaro eräs tropiikissa viljeltävä vehkakasvi (Colocasia esculenta); sen syötävä mukula Harvemmin asussa "taro". tabasko voimakkaanmakuisista pippurikastikkeista virheellisesti käytetty nimitys Sana Tabasco on eräiden tämäntyyppisten kastikkeiden tavaramerkki. tabernaakkeli ilmestysmaja; ehtoollisleivän säilytyskaappi \katolisessa(katolinen)\ kirkossa; eräiden uskontokuntien jumalanpalveluspaikka tabletti pienehkö, noin kirjan kokoinen, yleensä kosketusnäytöllinen tietokone, "taulutietokone"; nieltävä kiinteä lääke- tms. valmiste, etenkin pienen kiekon muotoinen; muu pienen kiekon muotoinen valmiste, esim. pesuainetabletti; astian alla pidettävä liina, katealunen; \digitointi(digitoida)\pöytä Alkujaan "tabletti" lääkevalmisteena tarkoittaa litteää, kiekon muotoista nieltävää kappaletta, kun taas \pilleri\ tarkoittaa pyöreää kappaletta. Nämä sanat ovat kuitenkin sekoittuneet toisiinsa. Nykyisin asiatyylissä "tabletti" on yleisnimitys, kun taas sanaa "pilleri" käytetään lähinnä arkityylissä ja etenkin ehkäisytableteista, huumetableteista ja hormoni- tms. tableteista. tabloidi sanomalehden sivukoko, joka on noin puolet ns. normaalisivusta; sellaisen kokoisena julkaistava lehti; sensaatiohakuinen (tabloidikoossa julkaistava) sanomalehti Eri tabloidien sivukoot: eurotabloidi (315 mm × 430 mm), pikkutabloidi (289 mm × 400 mm) ja supertabloidi (260 mm × 380 mm). Myös asussa "tabloid" etenkin sivukokoa tarkoitettaessa. tabu pyhä, kaikesta tavallisesta käytöstä erotettu, kielletty; sellaisen kiellon kohde tabula rasa [tabula raasa] mieli, johon kokemus ei ole jättänyt jälkiään Ilmaisu on \sitaattilaina\ \latina\sta ja tarkoittaa sananmukaisesti 'tyhjä taulu'. tabulaattori sarkainmerkki; kirjoituskoneen sarkain; taulukointikone tabuloida järjestää taulukon muotoon taekwondo [taekvondo] eräs \karate\a muistuttava, korealaisperäinen kamppailulaji Nimen kirjoitusasu vaihtelee (taekwon-do, tae kwon do), samoin ääntämisohjeet; Suomen kielen perussanakirja käyttää asua "taekwondo" ja antaa ääntämisohjeen [täkv-], mutta yleinen ääntämys suomessa lienee kirjoitusasun mukainen. tafti palttinasidoksinen silkkikangas taido eräs \judo\n sukuinen itsepuolustusmenetelmä ja urheilulaji taifuuni \trooppinen\ pyörremyrsky eli \sykloni\ Aasiassa ja Tyynellämerellä taiga pohjoinen havumetsä(vyöhyke), etenkin Siperiassa Sana on suomessa ongelmallinen, koska se helposti sekaantuu sanaan "taika"; suomalaisessa puheessa g on varsin lähellä k:ta. Ainakaan ei kannata käyttää sellaisia ilmaisuja kuin "taigametsä"! Yleensä "havumetsä" sopii tilalle, joskin siitä puuttuu se \eksotiikka\, jota sanalla "taiga" tavoitellaan. taiji [taitsi, taidži] kiinalaisperäinen liikuntamuoto ja siihen liittyvä ajattelu (filosofia) Usein myös kirjoitusasussa "tai chi", joskus "taichi". Asu "taiji" on kiinalainen nimi \pinyin\in mukaan kirjoitettuna. taikonautti kiinalainen avaruuslentäjä (astronautti) take away [teik öwéi] mukaan otettava (esim. ruoka-annos) taksi henkilöauto, joka tekee ajoja maksua vastaan; sellaisen auton kuljettaja Joskus vielä asussa "taxi". Joskus on esitetty vastinetta "vuokra-auto", mutta taksi nimenomaan ei ole vuokrattu auto vaan sellainen, jonka kuljettaja tekee sovitun ajon. taksoni luokitusyksikkö, ryhmä, \taksonominen\ yksikkö taksonomia ryhmittely, luokittelu, \systematiikka\, etenkin eliöiden luokitus taksonominen \taksonomia\an kuuluva t. liittyvä taktiikka suunnitelmallinen menettely; taistelutaito Usein "taktiikka" tarkoittaa yksilötasoista tai muuten "pienen mittakaavan" menettelyä ja \strategia\ ns. suuria kuvioita. Alun perin taktiikka tarkoitti sotavoimien käyttämistä yksittäisen taistelun käymiseksi, strategia taas sodan kokonaisjohtoa. Ero on nykyisin hämärtynyt niin, että mitä tahansa suunnitelmallista menettelyä voidaan sanoa joko strategiaksi tai taktiikaksi, taktiilinen kosketusaistiin (tuntoaistiin) perustuva, kosketus- Englanniksi tactile. Suunnilleen tai täysin sama kuin \haptinen\. taktillinen = \taktinen\ taktikko \taktiikan(taktiikka)\ osaaja; ovela, taitava ihminen taktikoida soveltaa erityistä \taktiikka\a, toimia taitavasti, ovelasti taktinen \taktiikka\an kuuluva taktuaalinen = \taktiilinen\ taky- pika-; tiheä- takykardia sydämen taajalyöntisyys, tiheä sykintä takyoni oletettu valoa nopeampi hiukkanen Myös asussa "takioni". talasso- meri- taleban Afganistania hallinneeseen ääri-\islam\ilaiseen liikkeeseen kuuluva Myös (harvemmin) muodossa "taliban". talentti muinaisen Kreikan paino- ja mittayksikkö; (urheilukielessä yms.:) lahjakkuus taliban = \taleban\ talidomidi eräs rauhoittava aine, joka aikoinaan aiheutti pahoja epämuodostumia sikiöille talismaani valmistettu esine, jonka uskotaan tuottavan onnea tai varjelevan pahalta Vrt. \amuletti\. talonki osakekirjan kantalippu tamburiini yksikalvoinen pieni rumpu, jossa on kulkuset; vanha provencelainen tanssi tamili Ceylonin (Sri Lankan) erääseen merkittävään vähemmistökansallisuuteen kuuluva henkilö tamponi harso-, vanu- tms. tukko, johon imeytetään verta ja kudosnesteitä, etenkin kuukautisveren imeyttämiseen käytetty vanutuppo; puolipallomainen värinlevitin (kirjapainossa) Virallinen asu ns. !OLI-säännön mukainen. Käytännössä o:n pituuden lisäksi myös p:n pituus vaihtelee. tamponoida (lääketieteessä:) asettaa \tamponi\; (kirjapainossa:) levittää väriä tamponilla tampuriini = \tamburiini\ tampuuri (vanhassa kielessä) eteinen tamtam kumistin tandem kahdenajettava polkupyörä; kahden peräkkäin valjastetun hevosen valjakko tangat [taŋŋat] niukasti peittävät alus- tai uimahousut tangeerata [taŋŋeerata] sivuta tangentti [taŋŋentti] käyrää sivuava suora, "sivuaja"; eräs \trigonometrinen\ funktio; kosketin, näppäin Trigonometriassa suorakulmaisen kolmion terävän kulman x tangentti (tan x tai tg x) on kulman vastaisen \kateetin(kateetti)\ viereisen sivujen suhde viereiseen kateettiin. tango Argentiinasta peräisin oleva paritanssi tanka eräs japanilaisperäinen, tavallisesti viisirivinen runomuoto; = \thangka\ tankkeri säiliöalus tankki nestesäiliö; (vanh. ja ark.) panssarivaunu tanniini parkkihappo Tanniinit ovat joukko \orgaanisia(orgaaninen)\, joita esiintyy kasveissa. tanoreksia ruskettumisvimma, yletön pyrkimys rusketuksen hankkimiseen tanorektikko henkilö, jolla on \tanoreksia\ tantieemi osapalkka, -palkkio Aiemmin yritysjohtajien palkkausmuoto, jossa palkka perustui yrityksen liikevaihtoon tai voittoon. tantra eräitä intialaisia uskonnollisia kirjoituksia; niihin perustuvat, uskonnollisesti tai henkisesti kehittäviksi uskotut harjoitukset Tantroissa opetetaan naispuolisten jumalien palvontaa ja aistinautintojen valjastamista uskonnon harjoitukseen. Vrt. \jooga\. tantrinen \tantroihin(tantra)\ perustuva taolaisuus eräs kiinalainen maailmankatsomus, filosofia ja uskonto Nimi johtuu sen peruskäsitteestä "tao", joka usein suomennetaan sanalla "tie" ja tarkoittaa sopusointuista elämäntapaa. Joskus asussa "daolaisuus" taoismi = \taolaisuus\ tapetti sisäseinän verhoamiseen käytetty, seinään liimattu paperi, muovi tai kangas tapuli (kirkon yhteydessä oleva) kellotorni; ristikkäin pinottu erä sahatavaraa Tapulioikeus oli \merkantilismi\n kaudella joillekin kaupungeille annettu erioikeus käydä ulkomaankauppaa. Näitä kaupunkeja sanottiin tapulikaupungeiksi. "\Aktiivinen(aktiivinen)\ tapulioikeus" tarkoitti täysiä oikeuksia, "\passiivinen\ tapulioikeus" vain oikeutta päästää ulkomaisia laivoja omaan satamaan. taranteli eteläeurooppalainen kellanmusta hämähäkki, Hogna tarantula eli Lycosa tarantula; eräitä isoja amerikkalaisia hämähäkkejä tarantella \taranteli\; napolilainen nopeatempoinen kansantanssi; eräs alusvaatekangastyyppi tarantula = \tarantella\ Nimitys, jota hämähäkkiharrastajat käyttävät englannin kielen vaikutuksesta. tariffi vahvistettu maksuperusteiden kokoelma tariffoida määrätä \tariffi\ tartaani ruudullinen skotlantilainen villakangas, jota käytetään mm. \kiltteihin(kiltti)\; eräs Välimerellä käytetty pienehkö yksimastoinen purjealustyyppi tartar raakajauhelihapihvi (tartarpihvi); yleisemmin: raa'asta lihasta tai kalasta tehty ruoka; eräs majoneesikastiketyyppi (tartarkastike) Myös asussa "tartari". tasetti sarjanarsissi (Narcissus tazetta), etenkin pääsiäiskukkana käytetty tataari erilaisiin mongoli- ja turkkilaisheimoihin kuuluvista ihmisistä käytetty nimitys; eräs turkkilainen kieli Alkujaan tataareiksi on kutsuttu turkinsukuisia kansoja. Sanat "tataari" ja "tattari" ovat samaa alkuperää. Nykykielessä niiden merkitykset on eriytetty niin, että "\tattari\" tarkoittaa viljalajia. tatami \budo\ssa (\judo\ ym.) käytetty matto tattari eräs viljalaji, Fagopyrum esculentum; \tataari\ tattoo [tatuu] sotilasmusiikkiesitys Alun perin eräänlainen illalla esitettävä merkkisoitto. Aluksi hollannin mukaisessa muodossa "taptoe". tatuoida tehdä ihoon pysyviä kuvioita taumatologia oppi ihmeistä tautofonia saman tai samanlaisten sanojen (häiritsevä) toistuminen lähekkäin Vrt. \tautologia\. tautofoninen \tautofonia\a sisältävä tautologia kielellinen ilmaisu, joka (häiritsevästi) toistaa aiemmin sanotun; \tautofonia\; lausuma, joka on tosi sanojensa merkitysten takia Yleiskielessä sanaa "tautologia" käytetään hyvin usein myös tautofonian merkityksessä. Periaatteessa ero on, että tautologia toistaa aiemmin esitetyn asiasisällön (kenties aivan eri sanoin) kun taas tautofonia on sanahahmojen toistumista (kenties niin, että sanat viittaavat eri asioihin, esim. "kirjailija kirjoitti kirjeen kirjastossa"). Yleensä näitä sanoja käytettäessä tarkoitetaan häiritsevää toistoa tai ainakin toistoa, jota ei ole tarkoitettu eli joka ei ole harkittu teho- tai tyylikeino. Vrt. \pleonasmi\. tautologinen \tautologia\a sisältävä taverna pieni ravintola t. kapakka (Italiassa) Suomen kielessä aiemmin myös asussa "taverni", mutta matkailun yleistyttyä levinnyt italian mukaisessa kirjoitusasussa. taxfree [täksfrii] veroton (myynti) Erilaisten tuotteiden veroton myynti esimerkiksi lentoasemilla ja laivoissa. Vähentynyt suomalaisten kannalta sen jälkeen, kun taxfree-myynti EU-maiden välisessä liikenteessä periaatteessa poistui. Kirjoitetaan myös "tax free" ja "tax-free". taylorismi [teilorismi] eräs työn tutkimuksen ja \rationalisoinnin(rationalisoida)\ järjestelmä Pyrkii etenkin tehdastyön tuottavuuden lisäämiseen työ- ja lepoaikojen suhteita, työskentelytapojen yhdistelmiä ym. säätämällä. Saanut nimensä F. W. Taylorista, ja tunnetaan myös nimellä "Taylorin järjestelmä". teak [tiik] = \tiikki\ teatraalinen mahtipontinen, suurieleinen; \teatteri\mainen teatteri tila näytelmien t. elokuvien esittämistä varten; näytelmiä esittävä laitos; näytelmätaide Kuvaannollisesti myös "näyttelemisestä", "lavastetuista" esityksistä, esim. "kokous oli teatteria" 'kokous oli teeskentelyä, valheellista esittämistä'. teelinen tulokseen tai päätepisteeseen johtava (tilanne) Kielitieteen termi. Vastakohta: \ateelinen\. teema (puheen, kirjoituksen tms.) aihe, esitettävä asia; sävelaihe; lauseen aihe, se mistä jotakin esitetään; sanan ns. merkkimuodot Kielitieteessä sanalla on erilaisia termimerkityksiä: 1) Sanojen taivutuksesta puhuttaessa "teema" tarkoittaa sanan ns. merkkimuotoja, joista kaikki muut muodot ovat muodostettavissa yleisten sääntöjen perusteella. 2) Lauseopissa "teema" tarkoittaa lauseen osaa, joka ilmaisee, mistä asiasta, esineestä, henkilöstä tms. jotakin sanotaan, vastakohtana reemalle, joka esittää varsinaisen asian. Lauseessa "tänään sataa" on yleensä teemana "tänään" (kerrotaan tästä päivästä) ja reemana "sataa" (kerrotaan, mitä tänään tapahtuu). Joskus tällaisessa merkityksessä käytetään sanaa "topiikki". 3) Eräs \semanttinen\ \rooli\, josta tavallisemmin käytetään nimitystä \patientti\. teesi (painokkaasti esitetty) väite; (\logiikassa(logiikka)\) todistettava väite teflon virheellisesti eräästä pinnoitetyypistä "Teflon" on suojattu tavaramerkki. Sanaa "teflon" käytetään kuitenkin polytetrafluorieteenin tai yleisemmin tarttumattoman pinnoitteen yleisnimenä ja myös kuvaannollisessa merkityksessä mm. viittaamaan ihmiseen, johon arvostelu ei "tartu", ja musiikkiin, joka ei "kosketa" ihmisiä. teismi yleisnimitys uskonnoille, joissa jumaluus käsitetään \persoona\lliseksi ja maailmasta erilliseksi mutta siihen vaikuttavaksi Vrt. \deismi\, \panteismi\. !ISMI Eri alkuperää (laina ruotsista) on erästä kalalajia tarkoittava sana "teisti". tekniikka luonnon ja sen lainalaisuuksien hyväksikäyttö ihmisen tarkoituksiin erilaisin välinein; taito, osaaminen Tekniikkaan ensin mainitussa merkityksessä sisältyvät mm. sähkötekniikka, konetekniikka, puunjalostustekniikka ym. vanhat tekniikan alat sekä esim. geenitekniikka. Tekniikaksi kutsutaan yleensä vain suhteellisen kehittyneitä menetelmiä, joten alkukantaisen ihmisen yhteydessä puhutaan vain esim. taidoista. Toisaalta tekniikaksi voidaan yleisemmin kutsua erilaisia taitoja kuten vaikkapa keihäänheiton taitoa; urheilun alalla "tekniikka" usein viittaa osaamiseen vastakohtana pelkälle lihasvoimalle. teknikko teknillisen koulun suorittanut; \tekniikan(tekniikka)\ osaaja teknikumi \teknillinen\ oppilaitos (eräissä maissa) teknillinen = tekninen Usein tätä muotoa käytetään merkityksessä 'tekniikan alaan kuuluvaa', siis viittaamaan nimenomaan \tekniikka\-sanan 1. merkitykseen, esim. "teknillinen korkeakoulu". Tällöin "teknillinen" vastaa suunnilleen englannin sanaa "technological", "tekninen" taas sanaa "technical" (vrt. "se on vain tekninen kysymys"). Sanakirjojen mukaan "teknillinen" on kuitenkin vanhentunut. tekninen \tekniikka\a koskeva tai siihen perustuva Usein väheksyvästi, esim. "tekniset kysymykset" 'käytännön järjestelyjä koskevat asiat' (vastakohtana periaatekysymyksille). Vrt. \teknillinen\. teknistyä muuttua \tekniseksi(tekninen)\ tai aiempaa teknisemmäksi tekno eräs nykyaikainen musiikkityyli, teknomusiikki, joka käyttää voimakkaita, "teknisiä" ääniä; yhdyssanoissa myös: \tekniikka\-, tekninen teknokemia teollisuudenala, joka valmistaa \kemiallisia(kemiallinen)\ kulutustavaroita Eroaa kemian teollisuudesta siinä, että valmistus ei yleensä perustu \synteesi\in vaan \mekaanisesti(mekaaninen)\ tai liuotteiden avulla tapahtuvaan jalostukseen. teknokraatti \tekniikka\a koskevan osaamisensa ansiosta johtavassa asemassa oleva; \teknokratia\n kannattaja teknokraattinen \teknokratia\n mukainen t. sitä kannattava teknokratia oppi, jonka mukaan \tekniikalla(tekniikka)\ ja sen osaajilla tulisi olla johtoasema yhteiskunnassa teknologia (kehittynyt) \tekniikka\; oppi raaka-aineiden jalostusmenetelmistä; oppi tekniikan menetelmistä ja hyväksikäytöstä Englannin kielen vaikutuksesta on merkitys 'tekniikka' tullut lähes yksinomaiseksi ja vanhemmat, esim. Nykysuomen sivistyssanakirjan kuvaamat merkitykset ovat jääneet pois. Mitään erityistä syytä sanan "teknologia" käyttöön sanan "tekniikka" asemesta ei yleensä ole, sillä useimmiten asiayhteys osoittaa, millaista "tekniikkaa" tarkoitetaan. teknopolis alue, johon pyritään kokoamaan tekniikan alan yrityksiä ja tutkimusta (ja niihin liittyvää asutusta) Usein yritysnimen tms. osana. Suunnilleen samassa merkityksessä käytetään monia muitakin iskusanoja kuten teollisuuspuisto, tiedepuisto, teknologiapuisto, tutkimuspuisto, yrityspuisto, innovaatiokeskus ja teknologiahautomo. teknostressi [tekno-stressi] tietokoneen jatkuvan käytön aiheuttama \stressi\ (ahdistus, eristyminen) teknosysteemi tuotantoelämän järjestelmä, joka on kehittynyt valtion yläpuolelle ja yhteiskuntaa hallitsevaksi; teknisten järjestelmien kokonaisuus, tekniikka tekstata kirjoittaa käsin niin, että kukin kirjain on erillinen; (arkik.) lähettää tekstiviesti teksti kirjoitus; kirjoitusmerkkien jono; kirjoituksella t. sanoilla esitetty asia (esimerkiksi laulun sanat vastakohtana sävelmälle) Usein "teksti" tarkoittaa erityisesti asiakirjan ns. juoksevaa tekstiä vastakohtana taulukoille, alaviitteille ym. tekstuaalinen \teksti\muotoinen, teksti- teksturi \teksti\nkäsittelyohjelma; \editori\ Nimitys on monien mielestä vanhahtava, Suomen kielen perussanakirjan mukaan arkinen. tekstuura \goottilaisten(goottilainen)\ fonttien alalaji tekstuuri pintarakenne; pintakuviointi tele (arkik.) \teleobjektiivi\; yhdyssanojen alkuosana myös (ja tav.): \teletekniikka\an sisältyvä t. perustuva t. kauko-, kauas- telegrafi (vanh., leikill.) lennätin telegrammi (vanh., leikill.) sähke telekopio = \faksi\ teleksi kaukokirjoitin t. sellaisella lähetetty viesti (engl. telex) telematiikka (vanh.) \datatekniikka\ t. sen \teletekniikka\an liittyvä osuus telenovela eräs tv-sarjojen tyyppi Tunteisiin vetoava, kestoltaan pitkähkö mutta rajattu. Peräisin latinalaisesta Amerikasta. teleobjektiivi kauko-\objektiivi\ teleologia oppi t. käsitys jonkin tarkoituksesta !LOGIA teleliikenne \teletekniikkaan(teletekniikka)\ perustuva tiedonsiirto (tietoliikenne) telepaattinen \telepatia\an perustuva telepatia oletettu sielullinen kaukovaikutus, kuten ajatuksensiirto teleskooppi etenkin kokoontyönnettävä kaukoputki Sana esiintyy myös yhdyssanoissa (esim. "teleskooppivapa") kuvaamassa vain vastaavanlaista kokoontyönnettävyyttä. teletekniikka \tekniikan(tekniikka)\ ala, jossa käytetään \data\n siirtoon tai lähetykseen \sähkömagneettisia(sähkömagneettinen)\ menetelmiä teletunnistetieto \teleliikenteessä(teleliikenne)\ tieto viestin (esimerkiksi sähköpostin) lähettäjästä, vastaanottajasta, ajankohdasta, mahdollisesti otsikosta yms. televisio liikkuvan kuvan ja äänen välittäminen radioaalloilla tai kaapelin kautta; sellaisia lähetyksiä vastaanottava ja lähettävä laite; sellaista toimintaa harjoittava laitos t. yritys televisioida lähettää \televisio\n kautta telluurinen maapalloa koskeva temaattinen \teema\a koskeva, aihe-; (sävellyksen) \teema\a kehittelevä tematiikka (taideteoksen) \teema\t; teemojen kehittely taideteoksessa temperamentti [tempperamentti t. temperamentti] kiivas t. persoonallinen luonne; luonne; luonnetyyppi \Antiikin(antiikin)\ temperamentti- eli luonneopissa, jonka kehittivät Hippokrates ja Galenos, ihmiset jaettiin neljään luonnetyyppiin, joiden uskottiin johtuvan eri nesteiden hallitsevuudesta ruumiissa \sangviininen\ ("verevä"), \flegmaattinen\ ("limainen"), \koleerinen\ ("sapekas") ja \melankolinen\ ("mustan sapen hallitsema"). Myöhempinä aikoina ovat monet olleet sitä mieltä, että luonnetyyppijako sinänsä voi olla hyödyllinen itsetuntemuksen ja ihmistuntemuksen väline. Temperamentti-sanan p-konsonantin kahdentumisesta ks. !SS temperoida saattaa juoma (etenkin viini) sopivaan lämpötilaan tarjoilua varten; hehkuttaa (metallia); (musiikissa:) tasavireistää Temperoida-sanaa käytetään usein virheellisesti viinin tuulettamisesta eli siitä, että viinipullo avataan (ja sisältö ehkä kaadetaan karahviin) hyvissä ajoin ennen nauttimista, jotta viini saa happea. templaatti pohja, malli Esim. valmis asiakirjamalli, jota otetaan tekstinkäsittelyssä pohjaksi alettaessa luoda uutta asiakirjaa. tempo vauhti, tahti; (musiikissa) tahtimitta Taivutus tempo : tempon, mutta arkikielessä tempo : temmon on melko tavallinen. temporaalinen aikaa koskeva t. ilmaiseva, aika-; ohimossa esiintyvä t. sitä koskeva, ohimo- temppeli pyhäkkö, pyhättö Sanaa käytetään varsinkin muiden uskontojen kuin kristinuskon jumalanpalvelukseen tarkoitetuista rakennuksista, mutta joskus myös kirkkorakennuksista. tempus \verbi\n aikamuoto Suomen kielen perustempuksiksi mainitaan yleensä \preesens\, \imperfekti\, \perfekti\ ja \pluskvamperfekti\, minkä lisäksi on perusteltua pitää \futuuri\a omana aikamuotonaan. tenalji varustus, joka muodostuu kahdesta kulmittain sijoitetusta muurista tendenssi tarkoitusperä; tarkoitusperäisyys; taipumus tendo- jänne- tennis eräs suosittu mailoilla erityisellä kentällä pelattava pallopeli Jonkin verran on tenniksestä käytetty nimitystä "verkkopallo". tenori korkea miesääni; laulaja, jolla on sellainen ääni tensidi pesuaineen pinta-\aktiivinen\ aine Aineita, jotka alentamalla pintajännitystä edistävät lian irtoamista. tentaattori kuulustelija, kokeen pitäjä tentti (kirjallinen t. suullinen) koe, kuulustelu, tutkinto tenttiä suorittaa \tentti\; pitää tentti teo- Jumalaa t. jumalia koskeva, jumal(a)- teodoliitti koje korkeus- tai muun kulman mittaamiseksi Kaukoputki, jossa on hiusristikko ja joka kääntyy sekä vaaka- että pystyakselin ympäri. Käytetään \geodesia\ssa ja maanmittauksessa pysty- ja vaakakulmien mittaamiseen. teokraattinen \teokratia\n mukainen t. siihen tähtäävä teokratia valtiomuoto, jossa valta kuuluu periaatteessa Jumalalle t. jumalille, käytännössä yleensä papistolle teologia jumaluusoppi !LOGIA teoreema väittämä (varsinkin matematiikassa, jossa kyse on yleensä todistetusta väittämästä) Usein "teoreema" tarkoittaa merkitykseltään huomattavaa väittämää. Matematiikassa käytetään teoreemista myös nimitystä "lause". teoreettinen \teoria\an kuuluva, teorian mukainen; periaatteellinen, tietopuolinen, epäkäytännöllinen teoria tieteellinen t. muutoin tietopuolinen selitys t. käsitys, varsinkin täsmällisesti, usein järjestelmäksi muotoiltuna; sellaiset yleensä, käytännön vastakohtana Teorian ja \hypoteesi\n ero on osittain makuasia, mutta yleensä teorian katsotaan olevan laajempi ja järjestelmällisempi kuin yksittäinen olettama, hypoteesi. Lisäksi teorialta usein edellytetään suurempaa uskottavuutta. Yksittäinen hypoteesi ei välttämättä edes ole suoraan testattavissa vaan se on liitettävä laajemman kokonaisuuden osaksi, jotta siitä voidaan tehdä testattavissa olevia päätelmiä. teorioida = \teoretisoida\ teoretisoida kehittää \teorioita(teoria)\, rakentaa teorioiden varaan Sanasta on myös muoto "teorioida", mutta se on oppitekoinen, tavallaan teoretisoitu. teosofi \teosofia\n harjoittaja teosofia eräs uskonnollinen suuntaus, jossa tavoitellaan yhteyttä Jumalaan näkemyksen tai yliaistillisen tiedon kautta Teosofia esiintyy useilla eri nimillä, mm. "ruusuristiläisyys" ja "vapaa katolinen kirkko". ter kolmas muunnelma; \bis\-kohdan jälkeen lisätty kohta; kolmesti \Sitaattilaina(sitaattilaina)\na latinasta: kolme kertaa, kolmesti. \Datatekniikan(datatekniikka)\ alalla \versio\nnumeron lopussa osoittamassa \bis\-versiotakin uudempaa (laajempaa, tehokkaampaa tms.) versiota. Myös sopimusten \artikloiden(artikla)\ numeroinnissa yms.: kun esim. kohtien 5 ja 6 väliin on jo lisätty uusi kohta, 5 bis, ja halutaan lisätä vielä yksi, siitä tehdään 5 ter. tera- !SI-järjestelmän etuliitteenä \biljoona\kertainen, tunnus T; \datatekniikan(datatekniikassa)\ myös epämääräisemmin noin biljoonakertaisesta terapeutti hoidon, \terapia\n antaja terapeuttinen hoitava, \terapia\a antava terapia hoito, yleiskielessä yleensä nimenomaan mielenterveyden Etenkin lääketieteessä ja yhdyssanoissa myös muu hoito, terassi sisätilaan liittyvä ulkotila, vars. ravintolan yhteydessä; porrasmainen pengermä; kattotasanne teratogeeninen epämuodostumia aiheuttava teratologia epämuodostumaoppi !LOGIA termi ammatti- tai oppisana; yleiskielessä myös epämääräisesti: sana t. sanaliitto; matemaattisen \summa\n jäsen; (muinaisen Rooman) kylpylä(rakennus) Terminä (!) sana "termi" tarkoittaa sanaa tai muuta ilmaisua (kuten sanaliittona), jolla on täsmällinen tai ainakin eriytynyt, usein erikseen määritelty merkitys. Huolimattomassa yleiskielessä tämä on hämärtänyt, ja "termi" saattaa tarkoittaa sanaa yleensä. termiikki nouseva ilmavirtaus, jonka lämmin ilma aiheuttaa termiini sopimus, jonka perusteella tehdään \valuutta\kauppa tulevaisuudessa määrättyyn kurssiin termiitti eräitä yhdyskunnissa eläviä, enimmäkseen puuaineista syöviä hyönteisiä (lahko Isoptera); (leikillisesti, arkikielessä) hylättyjen autojen osia tms. varasteleva ihminen; alumiinia ja rautaoksidia sisältävä seos, joka palaessaan tuottaa suuren kuumuuden ja on vaikea sammuttaa Koska termiitit aiheuttavat joskus huomattavaa tuhoa syömällä mm. huonekaluja ja puurakenteita, käytetään sanaa "termiitti" myös kuvaannollisesti tuholaisista (esim. varkaista, jotka irrottavat osia autosta). terminaali lentotoimisto; autolauttasatama; (tietokone- tai muu) pääte; yhdyssanoissa myös: loppu- Lääketieteessä terminaalihoito = saattohoito, kuolemansairaan potilaan hoito mm. kipujen lievittämiseksi. terminen lämpöä koskeva, lämpö- terminoida lopettaa, päättää; tehdä \termiini\kauppa terminologia termien käyttö; termistö; oppi termeistä Periaatteessa tarkoittaa oppia \termi\en muodostamisesta ja käytöstä mutta tavallisemmin jossakin käytettyjen termien kokonaisuutta tms. !LOGIA termisoida käsitellä maito kuumentamalla se 65–70 celsiusasteeseen Termisointi on \pastörointia(pastöroida)\ lievempi käsittely, jota käytetään Emmental- yms. juustoihin käytettävälle maidolle. termobaarinen voimakkaan lämpö- ja paineaallon aiheuttava (pommi) termodynamiikka \fysiikan(fysiikka)\ ala, joka \energia\muutoksia lämpöenergian ja muiden energiamuotojen välillä; termometri lämpömittari termospullo astia, joka pitää nesteen kuumana t. kylmänä termostaatti lämmönsäädin; sellaisella varustettu säiliö Periaatteessa kyseessä on säädin, joka pitää lämmön asetetun lämpötilan tienoilla tai asetetuissa rajoissa siten, että siinä on lämpömittari ja järjestelmä, joka kytkee lämmityksen tai jäähdytyksen toimintaan, kun lämpötila poikkeaa tavoitearvosta tai on asetetun välin ulkopuolella. terpeeni hiilivetyjä, joita esiintyy kasvien haihtuvissa öljyissä terra maa Esiintyy mm. latinasta otetuissa \sitaattilainoissa(sitaattilaina)\ kuten terra incognita 'tuntematon maa'. terraario lasiseinäinen astia, jossa elätetään (yleensä pieniä) maaeläimiä, esim. käärmeitä terrakotta poltettu, lasittamaton punertava savi terrestriaalinen maanpäällinen; Maata muistuttava (taivaankappale); maapalloon suhteen mitattu Usein väärin kirjoitettuna "terrestiaalinen". terrestrinen maan pinnalla elävä t. oleva, maa- terriini vesihauteessa vuoassa kypsennetty hieno mureke, joka tarjoillaan yleensä kylmänä; liemikulho Merkitys 'liemikulho' mainitaan sanakirjoissa, mutta ei liene enää käytössä. territoriaalinen alueellinen territorio hallintoalue, etenkin suoraan keskushallinnon alainen liittovaltion alue; elinpiiri, elinalue terrori väkivalta, joka pyrkii herättämään pelkoa ja kauhua väestössä t. jossakin ihmisryhmässä Yleensä terrorilla pyritään joko säilyttämään valta (valtioterrori) tai horjuttamaan vallanpitäjien asemaa. terrorismi terrorin harjoittaminen !ISMI terrorisoida harjoittaa \terrori\a terroristi terrorin harjoittaja terssi asteikon 3. aste; kolmen asteen välinen \intervalli\; kolmisoinnun keskimmäinen väli tertiaali \tertiääri\(sulka); kolmasosa, kolmannes tertiääri eräs geologinen ajanjakso; linnun sisimpiä siipisulkia; yhdyssanoissa myös: \tertiäärinen\ Tertiäärikausi on nykyisin jaettu neogeeniksi (alkoi 65,5 milj. vuotta sitten) ja paleogeeniksi (alkoi 23,8 milj. vuotta sitten, päättyi 1,81 milj. vuotta sitten). Lintujen tertiäärit eli tertiaalit ovat tärkeitä tarkassa lintulajien tunnistamisessa. tertiäärinen kolmasasteinen, kolmanteen asteeseen, tasoon tms. kuuluva Myös muodossa "tertiaarinen" (ks. selitystä Mistä kielestä?.) tertsetti kolmen solistin lauluyhtye, \trio\ tertsetto kolmelle laulusolistille tehty sävellys tesaurus suuri sanakirja t. muu kokoomateos, etenkin sellainen, joka kuvailee sanojen merkityssuhteita; tiedonhakujärjestelmässä käytettävien hakusanojen luettelo; aarrekammio, rahakammio Merkityssuhteiden kuvailu perustuu etenkin \synonyymi\en, rinnakkaisten termien sekä ylä- ja alakäsitteiden (\hyperonyymi\en ja \hyponyymi\en) esittämiseen. Esim. englannin kielen Roget's thesaurus. Sanan alkuperäinen merkitys 'aarrekammio' on varsin harvinainen; muut merkitys ovat syntyneet siitä, että aarrekammioksi, aarreaitaksi sanotaan kuvaannollisesti mm. suurta hyödyllisten tietojen kokoelmaa. tesla \magneetti\vuon tiheyden yksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus T tesselaatio tason peittäminen \mosaiikki\maisesti keskenään samanmuotoisilla tai muutamaa harvaa muotoa olevilla kuvioilla tessera muinaisessa Roomassa pieni neliskulmainen esine, esim. tunnuksena tai kuittina käytetty laatta; \mosaiikki\in käytetty marmori-, lasi- tms. laatta testamentata määrätä \testamentilla(testamentti)\ jollekulle testamentti jälkisäädös, määräys omaisuuden jakamisesta testamentintekijän kuoleman jälkeen; toinen Raamatun pääosista Raamatun Vanha testamentti sisältää \juutalaisuuden(juutalainen)\ ja kristinuskon yhteiset pyhät kirjoitukset, Uusi testamentti on kristinuskolle ominainen. testata tutkia \testi\n t. testien avulla testi koe jonkin asian selvittämiseksi Testi voi koskea esimerkiksi oppilaan tietoja, laitteen kuntoa tai aineen vaarallisuutta. testosteroni eräs mieshormoni; kuvaannollisesti: miehen \seksuaalinen\ aktiivisuus tai sen \hormoni\perusta tetanus jäykkäkouristus tête-à-tête [tetatét] kahden kesken; kahdenkeskinen (keskustelu, tapaaminen); eräs ruukkunarsissien tyyppi tetra eräitä kaloja; (aiemmin:) nesteiden kartonkipakkaus, etenkin nelitahokkaan muotoinen; hiilitetrakloridi; yhdyssanoissa myös: neli- (esim. nelinkertainen, neliosainen) Kalannimenä "tetra" voi tarkoittaa heimoon Characidae kuuluvia kaloja (joita elää luonnossa \trooppisessa(trooppinen)\ Amerikassa) mutta myös useisiin muihin heimoihin kuuluvia kaloja. Monia tetralajeja pidetään akvaariokaloina. Pakkausmuotona "tetra" viittasi alkujaan nelitahokkaan (vrt. \tetraedri\) muotoiseen mehupakkaukseen. Kun tästä muodosta yleisesti luovuttiin, sanaa ruvettiin jossain määrin käyttämään muunkin muotoisista pakkauksista. Toisaalta nykyisin "Tetra" on pakkausten rekisteröity tavaramerkki. tetraedri säännöllinen nelitahokas, sellainen \pyramidi\, jonka sivut ovat samanmittaiset tetragoni nelikulmio tetragrammi neljän kirjaimen yhdistelmä, varsinkin Jumalan (Jahven) \heprea\nkielisen nimen konsonantit (yod, he, vav, he) tetraploidi nelinkertaisen \kromosomi\ston sisältävä \Polyploidi(polyploidi)\n erikoistapaus. teutoni erään muinaisen \germaani(germaanit)\heimon jäsen; kuvaannollisesti: saksalainen tex langan hienouden (keveyden) yksikkö, joka ilmaisee, montako grammaa kilometri lankaa painaa Usein käytetään kerrannaista desitex (dtex), joka on 0,1 texiä. thangka [taŋka] kuvakudos tai kankaalle tehty maalaus Tiibetin tantra-buddhalaisissa temppeleissä Myös kirjoitusasuissa "thang-ka" ja "thanka". Usein myös muodossa "tanka", mutta tällöin voi olla vaara sekaantumisesta toiseen \tanka\-sanaan (tai monikossa tanko-, \tango\- tai \tangat\-sanaan). thesaurus [tesaurus] = \tesaurus\ thrilleri [trilleri] (vanh.) = \trilleri\ tiaara paavin kruunu; eräänlainen \diadeemi\ Usein myös kirjoitusasussa "tiara". tii puu- tai muovinasta, jonka päältä \golf\pallo lyödään radan lähtöpisteestä peliin; paikka, jossa se sijaitsee, aloituspaikka tiikki erään \trooppisen\ puulajin, tiikkipuun (Tectona grandis), puuaines, jota käytetään mm. huonekaluihin; vastaavanlainen muiden puiden öljypitoinen, yleensä ruskea puuaines Aiempi englannin mukainen asu: \teak\. tiimi ryhmä, porukka; (urheilu)joukkue; jaos; työpaikan suhteellisen pysyvä, yhteistoiminnallinen ja -vastuullinen toimintayksikkö Sanaa käytetään toisaalta arkityylisenä, toisaalta \organisaatio\iden kuvauksissa yms. kirjakielisenäkin sanana Työn järjestelyissä "tiimi" periaatteessa tarkoittaa erityisten oppien mukaan muodostettua ja toimivaa työpaikan ryhmää, joka sopii itse sisäiset sääntönsä on ja vailla varsinaista työnjohtajaa. Käytännössä sanaa käytetään myös kaikenlaisista ryhmistä, osittain sen takia, että periaatteessa tiimeiksi muodostetuista ryhmistä tulee käytännössä "tavalliseen tapaan" johdettuja jaoksia. Sanan alkuperä on englannin sana team, joka on samaan tapaan monimerkityksinen. tiketti avoinna olevaa asiaa kuvaavat tiedot; (finanssialalla) tehdyn osakekaupan tärkeyttä kuvaava käsite; (vanh., ark.) matka-, pääsy- tms. lippu Sana on tullut uuteen käyttöön englannin ticket-sanan vastineena kuvaamaan etenkin tietoteknisten ongelmien käsittelyssä käytettävää käsitettä. Kun ongelmasta, kehitystarpeesta tms. on ilmoitettu, siitä "avataan tiketti" ja sille annetaan numero tai muu tunniste, jonka avulla käsittelytiedot löytyvät. tilde eräs tarke eli \diakriittinen\ merkki, ~ esim. ñ-kirjaimessa; kyseinen merkki itsenäisenä symbolina Tilde-merkki itsenäisenä symbolina on yleistynyt etenkin \web\-osoitteiden osana. tilsit eräs kovahko, voimakkaanmakuinen juustotyyppi tiltata mennä epäkuntoon Sanaa on käytetty alkujaan \flipperi\stä, joka on rakennettu pysähtymään, jos sitä kallistaa (engl. tilt) liiaksi. Sittemmin sanaa ruvettu käyttämään arkikielessä mm. tietokoneohjelman pysähtymisestä virhetilanteeseen ("kaatumisesta"). timbaali annosvuokiin tehty, usein vesihauteessa kypsennetty, hienoksi jauhettu liha- tai kalamureke timokratia varakkaiden valta Valtiomuoto, jossa ihmisen oikeudet riippuvat hänen varallisuudestaan. timotei nurmitähkiö, eräs heinälaji Phleum pratense. Viljellään rehuksi. tinneri (maalin) ohennusaine, ohenne tinnitus korvan soiminen, korvan suhina Korvassa tai päässä kuuluva ääni, jolle ei ole ulkoista syytä. Ääni voi olla esim. soiva, humiseva, suhiseva tai naputtava. tio- rikki- tirehtööri johtaja Vanhahtava ja leikillinen sana, esim. "sirkustirehtööri" 'sirkuksen johtaja'. titaani eräs metallinen alkuaine; jättiläinen (kuvaannollisesti): valtavan suuri yritys, mahtimies, suurmies tms.; muinaisen Kreikan taruston olentoja Antiikin Kreikan myyttien titaanit elivät ennen Olympoksen jumalia, jotka syrjäyttivät titaanit. Titaanit ajateltiin valtavan suuriksi, ja tästä tuli nykyaikainen merkitys, jossa "titaani" tarkoittaa usein vain jotakin, joka poikkeuksellisen suurta jossain mielessä; puhutaan esim. "titaanien taistosta", kun kaksi hyvin menestynyttä urheilujoukkuetta ottelee toisiaan vastaan. Alkuaine titaani (Ti), engl. titanium, on nimetty taruston titaanien mukaan. Se on suhteellisen kevyt ja kestävä metalli, jota käytetään mm. lentokoneteollisuudessa. titanium = \titaani\ (aine) titrata määrittää mitta-\analyysi\lla (\kemia\ssa) titteli arvonimi; viran tai muun tehtävän nimike; otsikko tituleerata puhutella arvonimeä, \titteli\ä käyttäen tivoli huvittelupaikka, varsinkin puistossa oleva; sellaista ylläpitävä yritys toaletti [toaletti t. tualetti] käymälä t. peseytymistila, tav. niiden yhdistelmä Joskus myös kirjoitettuna "tualetti". Ks. Mukautus kirjoitus- vai äänneasun mukaan? Usein muodossa "toiletti". toccata [tokkáata] juhlallinen urku- tai \piano\sävellys toffee sitkeähkö makeinen, jonka valmistukseen on käytetty kermaa tai voita tofu soijapavuista tehty juustonkaltainen ruoka-aine Tofu on mm. kasvissyöjien yleisesti käyttämä. toga = \tooga\ tohtori lääkäri; ylimmän yliopistollisen tutkinnon suorittanut henkilö Yleiskielessä kaikkia lääkäreitä kutsutaan usein tohtoreiksi, vaikka lääkärin pätevyys ei edellytä tohtorin tutkintoa, vaan lääketieteen \lisensiaatin(lisensiaatti)\ tutkinto riittää. Tohtorin tutkinto voidaan suorittaa eri aloilla, ja siihen sisältyy vaativa tieteellinen opinnäyte, väitöskirja. toiletti = \toaletti\ tokaiji unkarilaisia viinejä, peräisin Tokaj'n alueelta Myös asussa "tokaji" (myös sanakirjoissa). toksiini elävien solujen, etenkin \bakteeri\en, tuottama myrkky toksikologia myrkkyoppi Myrkkyjä ja niiden vaikutuksia ja vaikutusten hoitoa käsittelevä lääketieteen ala. !LOGIA toksinen myrkyllinen toleranssi suvaitsevuus; sietokyky; sietäminen; sallittu mitan, painon tms. poikkeama määrätystä arvosta t. sallittu vaihteluväli tomahawk [toməhook t. tomahauk] intiaanien sotakirves; iso naudankyljys Tomahawk-pihvi t. lyhyesti tomahawk on noin kilon painoinen naudan kyljys, jossa on pitkä luu. Sanaa on ruvettu käyttämään myös muista lihavalmisteista, jopa porsaankyljyksestä. tombolo hiekkamaata oleva kapea kannas, joka yhdistää saaren mantereeseen tomografia (lääketieteellinen tms.) kerroskuvaus Kuvantamismenetelmä, joka tuottaa kolmiulotteista tietoa kohteesta kuten ihmisen kehosta. Esintyy yleensä sanassa "tietokonetomografia", lyh. "TT", vaikka menetelmässä aina käytetään tietokonetta. tonaalinen sävelellinen, sävel-; sävelten määrättyihin suhteisiin perustuva Atonaalinen musiikki on sellaista, jossa \melodia\- ja sointusuhteet perustuvat johonkin määrättyyn säveleen. tonni painon (oik. massan) yksikkö, 1 000 kg Yhdyssanoissa sanalla "tonni" on myös muita merkityksiä. Vrt. esim. \megatonni\, \rekisteritonni\, tonnikala. Arkikielessä "tonni" tarkoittaa myös mm. tuhatta euroa. tonsilla nielurisa tonsilliitti bakteerin aiheuttama nielurisatulehdus, \angiina\ tonsuuri (munkin) paljaaksi ajeltu päälaki tooga muinaisten roomalaisten suorakaiteen muotoinen, taidokkaasti laskostettava päällysvaate tooni puheen sävelkulku, varsinkin sellainen, joka erottaa sanoja toisistaan; sävy Ns. toonikielissä voi sanan merkitys riippua siitä, millainen sen sävelkulku on (esim. nouseva, laskeva tai nouseva-laskeva). toora Raamatun Mooseksen kirjoista etenkin \juutalaisuuden(juutalainen)\ yhteydessä käytetty nimitys, \pentateukki\ topaasi eräs jalokivien laji, väriltään kellertävä, sinertävä t. punertava; yleisemmin eräs \mineraali\tyyppi topiikka yleisten lausumien käyttö todisteluperusteina topiikki aihe, aihepiiri; (joskus kielitieteessä:) \teema\ Keskustelun, puheenvuoron tai tekstin aihe topografi \topografia\n tutkija t. ammattilainen topografia yksityiskohtainen paikkojen esittäminen kartalla; maantieteellinen kenttämittaus; pinnanmuodostus topografinen \topografia\an kuuluva t. perustuva topologia rakenneominaisuudet sellaisina, kuin ne voitaisiin esittää kartalla; matematiikan haara, joka tutkii eräänlaista \abstrakti\a paikan ja ympäristön käsitettä Esimerkiksi \data\nsiirtoverkon topologia tarkoittaa sitä, millaisia yhteyksiä eri koneiden välillä on, kuten tähtimäistä topologiaa, jossa on yksi keskuskone. !LOGIA toppi kevyt, hihaton ja kaulukseton naisten pusero; huippusuoritus toreadori härkätaistelija, erityisesti ratsastava torero [torero t. toreero t. toréero] jalan taisteleva härkätaistelija tornado [tornaado t. tornado] \trooppinen\ pyörremyrsky eli \sykloni\ Pohjois-Amerikassa torpedo [torpeedo t. torpedo] vedessä kulkeva ammus, jossa on \moottori\ torpedoida upottaa \torpedo\lla; kuvaannollisesti: "upottaa" (hylätä, torjua, estää) ajatus, ehdotus t. hanke torso vaillinaiseksi jäänyt tuote tai luomus; ihmistä esittävä veistos, jolta puuttuu jäseniä Veistoksiin liittyvä merkitys on alkuperäisempi ja liittyy siihen, että vanhoista veistoksista on usein lohjennut varsinkin käsiä pois. Sanaa saatetaan englannin vaikutuksesta käyttää myös merkityksessä 'vartalo'. tortellini [tortelliini] renkaan muotoinen \pasta\laji, joka on lihalla tms. täytetty Kielitoimisto suosittaa asua "tortelliini", mutta italian kielen mukainen \sitaattilaina\-asu on käytännössä paljon yleisempi. tortilla ohut, pyöreä, pehmeä leipä, joka usein tarjotaan täytettynä; espanjalainen perunamunakas torus eräs \matemaattinen\ kappale tai pinta, "\donitsi\n muoto" Torus syntyy, kun ympyrä kulkee täyden kierroksen toisen ympyrän kehää pitkin, kehää vasten kohtisuorassa. Normien mukainen asu on lyhytvokaalinen, ei "toorus". tory [tori t. toori] Ison-Britannian \konservatiivisen(konservatiivinen)\ puolueen jäsen (varsinkin aiemmin) totaalinen kaikenkattava, täydellinen, yleinen, kokonais- Totaalinen sota tarkoittaa sodankäyntiä, jossa kohteena on vihollisvaltio kokonaisuutena, myös sen koko talouselämä ja \siviili\asukkaat. Totaalikieltäytyjä tarkoittaa ihmistä, joka kokonaan kieltäytyy asevelvollisuudesta, myös sen suorittamisesta siviilipalveluna. totalitaarinen \totalitarismi\n mukainen, totalitaristinen totalitarismi oppi ja käytäntö, jossa valtio hallitsee kaikkia elämänalueita Totalitarismiin liittyy yleensä \diktatuuri\, mutta käsitteellisesti kyse ei ole siitä, keillä on valtiovalta vaan miten laaja valtion valta on: totalitarismissa se ulottuu sellaisille aloille, jotka länsimaissa yleensä käsitetään kansalaisten yksityiselämään kuuluviksi. !ISMI totalisaattori = \toto\ toteemi olento, jota jonkin heimon parissa pidetään pyhänä, heimon kanssa \maagisessa(maaginen)\ yhteydessä olevana; sellaisen kuva t. kuvan sisältävä paalu Myös muodossa "totemi", aiemmin myös "totem". totemismi usko \toteemi\in !ISMI toti juoma, joka tehdään väkevästä alkoholijuomasta (esim. \rommi\sta) , kuumasta vedestä ja sokerista totipotentti kaikkikykyinen, kaikenlaisiksi soluiksi erilaistumaan pystyvä Kantasolu on totipotentti, jos se voi erilaistua minkä tahansa tyyppiseksi kyseisen eliölajin soluksi Vrt. sanaan \omnipotentti\ ja kantasolutermeihin \multipotentti\ ja \pluripotentti\. toto eräs hevoskilpailujen vedonlyöntimuoto Sana on lyhentymä sanasta "totalisaattori", jota vielä jonkin verran käytetään virallisimmissa yhteyksissä. Suomessa totopelejä järjestää ja markkinoi Fintoto Oy. touche [tuš] kosketus, omintakeinen kosketustapa, "tatsi"; taidemaalarin värien- ja siveltymenkäyttö; (miekkailussa) osuma touché [tušée] osuma, "minuun osui" Alkujaan miekkailussa käytetty ilmaus miekan osumasta. Tämä ranskasta peräisin oleva sana on englannin vaikutuksesta saanut suomessakin kuvaannollisen merkityksen: keskustelussa sillä voidaan ilmaista, että vastapuolen perustelu tai huomautus "osui". Vrt. \touche\. tour [tuur] kiertue, esiintymismatka; kiertomatka; (maailman)kilpailu Usein nimien osana, jolloin nimellä voi olla vakiintunut suomennos, esim. le Tour de France = Ranskan ympäriajo. tournedos [tournedos t. turnedóo] naudan\file\estä tehty pihvi Ks. selostusta tournedoksesta Raholan syötävissä sanoissa. Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta. townhouse [taunhaus] kytketty pientalo, kaupunkipientalo Yhden perheen talo, joka on omalla tontillaan mutta kytketty viereiseen taloon. Talotyypin esikuvana on perinteinen englantilainen kaupunkitalo. traagikko murhenäytelmien kirjoittaja t. näyttelijä traaginen järkyttävän (ja kohtalonomaisen) surullinen traani merinisäkkäistä, etenkin valaista, saatava rasva trademark [treidmaa(r)k] tavaramerkki, tuotemerkki tradenomi liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut henkilö Sana sinänsä ei ole sivistyssana vaan suomalainen sepite, jonka ainekset ovat kansainvälisiä: englannin "trade" ja kreikasta peräisin oleva ammatti- yms. nimitysten "-nomi". traditio perinne; irtaimen esineen hallinnan luovutus traditionaalinen perinteinen traditionalismi ankara pitäytyminen perinteisiin !ISMI tragedia murhenäytelmä; \traaginen\ tapahtuma tragedienne \traagisiin(traaginen)\ osiin erikoistunut näyttelijätär tragiikka \traagisuus(traaginen)\; traaginen taide, \tragedia\t tragikoominen sekä \traagisia(traaginen)\ että \koomisia(koominen)\ aineksia sisältävä Joskus vastineeksi esitetään "surkuhupaisa", joka kuitenkin yleensä tarkoittaa 'hauska, mutta vähän säälittävä' tai jopa vain 'naurettava'. Myös sanalla "tragikoominen" saattaa olla sentapainen merkitys, mutta se voi tarkoittaa myös sellaista, joka on voittopuolisesti traaginen mutta sisältää myös koomisia aineksia. tragikomedia \tragikoominen\ tapahtumakulku t. näytelmä traileri [traileri t. treileri] elokuvaa esittelevä filmi mainoksena ennen toisen elokuvan alkamista t. \netissä(netti)\ Myös englannin mukaisessa asussa "trailer". trakea henkitorvi trakooma \virus\peräinen tarttuva silmätulehdus \Klamydia(klamydia)\n aiheuttama silmän side- ja sarveiskalvon tulehdus, joka johtaa sokeuteen ja yleisin sokeuden syy maailmassa. Suomesta hävinnyt. Vanha kansanomainen nimitys: silmäpasko. traktaatti tutkielma traktori työkaluja vetävä (ja käyttävä) moottoriajoneuvo; vetokone tai -laite trampoliini ponnahdusmatto trans- yli-, läpi-, halki-, taka-, toisella puolella oleva transaktio tapahtuma, toimenpide Transaktiolla tarkoitetaan yleensä sellaista tapahtumaa, joka on jossakin mielessä "yksi kokonaisuus", joka suoritetaan kokonaan tai ei ollenkaan. Se voi kuitenkin sisäisesti jakautua osiin. transatlanttinen Atlantin ylittävä; Atlantin takainen Sanaa käytetään nykyisin etenkin Yhdysvaltain ja (Länsi-)Euroopan välisistä yhteyksistä.o transeerata leikata paisti tms. viipaleiksi t. paloiksi tarjoilua varten transferenssi (\psykologia\ssa) tunteensiirto t. siirtovaikutus transformaatio muuntaminen; muuntuminen; muunnos Mm. erilaisista \matemaattisista(matemaattinen)\ muunnoksista. transformatiivinen \transformaatio\on perustuva transformoida muuntaa transgeeninen \geeni\siirtoon perustuva, siirtogeeninen Geenisiirrossa yksilöön siirretään toisen yksilön (usein eri lajin) geenejä haluttujen ominaisuuksien aikaansaamiseksi, esim. lehmään geeni, joka saa sen tuottamaan maitoonsa jotain ihmiselle hyödyllistä lääkeainetta. transhumanismi ajatussuunta, joka uskoo siihen, että tekniikan kehityksen myötä voidaan ylittää nykyihmisyyteen kuuluvat perustavanlaatuiset rajoitukset Järjestäytynyt mm. Suomen Transhumanistiliitoksi. !ISMI transientti nopea, äkillinen (muutos); ohimenevä, tilapäinen; (sähköopissa:) siirtymäilmiö, tasaantumisilmiö transistori puolijohdevahvistin Puolijohteista valmistettu \elektroninen\ \komponentti\, jokä vahvistaa \signaali\a. Aikoinaan transistorit merkitsivät huomattavaa edistysaskelta \elektroniikassa(elektroniikka)\ elektroniputkiin verrattuina. Nykyisin erilliset transistorit on yleensä korvattu \integroiduilla(integroida)\ piireillä, jotka sisältävät suuren määrän transistoreita ja niiden välisiä kytkentöjä. transit läpikulku transitiivinen sellainen (verbi), jolla voi olla \objekti\; eräs relaatioiden ominaisuus Vertaa sanaan \transitiivinen\. Transitiivisia \verbejä(verbi)\ ovat esimerkiksi "rakentaa" ja "nähdä". \Relaatio(relaatio)\ on transitiivinen, jos siitä, että A on relaatiossa B:hen ja B on relaatiossa C:hen, seuraa, että A on relaatiossa C:hen. Esimerkiksi relaatio "suurempi kuin" on transitiivinen. transitio siirtyminen (tilasta toiseen) transito kauttakulku; kauttakuljetus transkendentaalinen \transsendentaalinen\ Myös muista transs-alkuisista sanoista on usein käytössä transk-alkuinen muunnelma (esim. transkendentti), mutta mm. Suomen kielen perussanakirja tuntee vain ensin mainitut. Ks. K vai s? Etenkin matematiikassa ovat kuitenkin transk-alkuiset muodot melko yleisiä. transkriboida suorittaa \transkriptio\ transkriptio (ääntämyksenmukainen) kirjoituksen siirtäminen kirjoitusjärjestelmästä toiseen, siirtokirjoitus; (kielitieteessä) tarkekirjoitus; (musiikissa) sovitus; (biologiassa) lähetti-RNA:n muodostuminen Esimerkiksi kiinalaisin kirjoitusmerkein kirjoitettujen nimien tai tekstin kirjoittaminen latinalaisin kirjaimin tai nykykreikan kirjoittaminen latinalaisin kirjaimin ääntämyksen mukaan on transkriptiota. Joskus transkriptio esiintyy yläkäsitteenä ja \translitteraatio\ sen erikoistapauksena, mutta useimmiten transkriptiolla tarkoitetaan sellaista siirtokirjoitusta, joka ei ole translitteraatiota. Käytännössä silloin ei yleensä ole mitään syytä käyttää muuta periaatetta kuin ääntämyksenmukaisen esityksen tavoittelu. Kielitieteessä transkriptiolla tarkoitetaan usein sellaista kirjoitusta, jossa pyritään erityisen tarkkaan ääntämyksen esittämiseen mm. tarkkeiden (kuten \aksentti\en) avulla. Tällöin kyse saattaa olla myös puheen siirtämisestä kirjoitukseksi. Musiikissa transkriptio voi tarkoittaa sävellyksen sovittamista toiselle soittimelle tai soitinkokoonpanolle, mutta myös vanhan nuottikirjoituksen tai esitetyn musiikin mahdollisimman tarkkaa merkitsemistä nykyaikaisella nuottikirjoituksella (nuotintamista). Biologiassa transkriptio tarkoittaa sitä "uudelleenkoodausta", jossa lähetti-RNA:ta muodostuu DNA:n mallin mukaan. - Sanaan kirjoitetaan joskus kaksi s:ää, koska sen ajatellaan johtuvan latinan sanoista "trans" ja "scriptio"; tämä on totta, mutta toinen s on pudonnut pois jo klassisessa latinassa. translaatio siirtäminen Useita erikoismerkityksiä, mm. luovutus; (biologiassa) peptidiketjun rakentuminen lähetti-RNA:n tuoman informaation mukaisesti; (kielen tms.) kääntäminen, käännös; (\data\n) muunnos (esim. muunnostaulukon mukaan); (kuvion, kappaleen tms.) siirtäminen t. siirtyminen määräsuuntaan sen asennon muuttumatta; pyhäinjäännösten siirtäminen. translatiivi eräs suomen sijamuoto, -ksi-loppuinen Ilmaisee mm. joksikin tulemista. Vanha ehdotus omaperäiseksi nimitykseksi: tulento. translationaalinen \translaatio\ta koskeva t. siihen liittyvä; sellainen (lääketiede), jossa pyritään perustutkimuksen tulosten tehokkaaseen siirtämiseen käytäntöön Suomessa sanaa käytetään lähes pelkästään ilmauksessa "translationaalinen lääketiede"; ks. Mitä on translationaalinen lääketiede? translitteraatio tekstin siirtäminen kirjoitusjärjestelmästä toiseen merkki merkiltä Esimerkiksi \kyrillisin(kyrillinen)\ kirjaimin kirjoitetun tekstin kirjoittaminen latinalaisin kirjaimin; tätä varten on kehitetty useita osittain toisistaan poikkeavia järjestelmiä. Periaatteessa translitteraatio tapahtuu merkkien tasolla, ottamatta huomioon ääntämystä, joskin translitterointimenetelmä on yleensä pyritty suunnittelemaan niin, että se jotenkin vastaa ääntämystä. Käytännössä esim. kyrillisten merkkien translitteraatiossa useimmiten sovelletaan menettelyjä, jotka ottavat huomioon ääntämyksen jossain määrin. Ehdotettuja suomenkielisiä vastineita: siirtokirjoitus, toisinkirjoitus. Nämä voisivat kuitenkin yhtä hyvin tarkoittaa \transkriptio\ta, joten sivistyssanojen käyttö näiden käsitteiden erottamiseen on usein tarpeellista. translitteroida suorittaa \translitteraatio\ translokaatio \kromosomi\n osan siirtyminen toiseen kromosomiin transparenssi läpinäkyvyys, \transparentti\suus transparentti läpinäkyvä (myös kuvaannollisesti); läpinäkyvä kalvo Poliittisena iskusanana "transparentti" tarkoittaa etenkin hallinnon "läpinäkyvyyttä" eli avoimia, julkisia, kaikkien havainnoitavissa olevia menettelytapoja. transplantaatti siirrännäinen, siirre Elimistöön sen toisesta osasta tai toisesta yksilöstä siirrettävä tai siirretty elin. transponderi tutkavastaaja Varsinkin lentokoneissa käytetty laite, joka vastaa tutkan lähettämiin pulsseihin tavalla, jonka tutka voi tunnistaa. transponoida siirtää sävellys sävellajista toiseen; (matematiikassa:) muuntaa \matriisi\ kirjoittamalla pystyrivit vaakariveiksi; (EU-kielessä:) saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä transportoida kuljettaa, siirtää transrasva kovia, epäterveellisinä pidettyjä rasvoja, joita on mm. uppopaistetuissa ruuissa transseksuaali ihminen, joka haluaa vaihtaa tai on vaihtanut sukupuolta Transseksuaaliseen muutokseen voi sisältyä leikkaus ja \hormoni\lääkitystä sekä oikeudellinen sukupuolen vaihtaminen. Vrt. \transvestiitti\. transsendenssi aistimaailman ulkopuolisuus; jumaluuden olemassaolo maailmasta erillisenä transsendentaalinen tuonpuoleinen, ylimaailmallinen, yliaistillinen Etenkin aiemmin myös muodossa "transkendentaalinen", ks. !KS. transsendentalismi aatesuuntaus tai \filosofia\, jossa \transsendentaalisina(transsendentaalinen)\ pidetyillä asioilla on keskeinen merkitys Sanaa on käytetty hyvinkin erilaisista suuntauksista ja ajatuksista. !ISMI Etenkin aiemmin myös muodossa "transkendentalismi". transsendentti \transsendentaalinen\; (matematiikassa) ei-\algebrallinen\ Myös "transsendenttinen"; ks. !NEN transsi \hypnoottis(hypnoottinen)\luonteinen tila; uskonnollinen hurmos, jossa ihminen irtaantuu ympäröivästä todellisuudesta transsooninen nopeudeltaan äänen nopeuden lähellä oleva (0,8 – 1,3 \mach\ia) Harvemmin asussa "transsoninen", joka olisi !OLI-säännön mukainen; vrt. \sooninen\. transuraani [trans-uraani] \uraani\a raskaampien alkuaineiden yhteisnimitys transvestismi \transvestiitti\syys transvestiitti ihminen, joka saa \seksuaalista(seksuaalinen)\ mielihyvää pukeutuessaan toisen sukupuolen vaatteisiin Arkikielessä ja -käsityksissä usein transvestiitit ja \transseksuaali\t sotketaan toiseen, ja molemmista saatetaan käyttää nimitystä "transu" tai "transsu". trap [träp] eräs haulikkoammunnan laji trapetsi köysissä riippuva voimistelutanko tratta julkinen maksukehotus, jossa esitetään uhka maksuhäiriön rekisteröimisestä; asete, \vekseli\, jota ei vielä ole hyväksytty trattoria italialainen ravintolatyyppi Italiassa vähemmän muodollinen kuin varsinainen ravintola (ristorante). trauma vamma, onnettomuudesta tai muusta johtuva (henkinen tai elimellinen) vaurio Arkikielessä "trauma" tarkoittaa lähinnä henkistä vammaa, joka johtuu vakavasta onnettomuudesta, huonosta kohtelusta tms., lääketieteen kielessä myös ruumiillista vahinkoa. traumato- vamma-, haava- travelleri (elämäntapa)matkailija traverssi siirtolava (rautateillä); muuri tai rakennus, joka jakaa puolustuslinjan kahteen toisistaan riippumattomaan osaan travertiini kalkki\sintteri\ travestia ivamukaelma Ylevän aiheen käsitteleminen leikillisessä tai pilkkaavassa tarkoituksessa niin, että se esitetään muodossa, joka ei ole sopusoinnussa sisällön kanssa. treema eräs tarke eli \diakriittinen\ merkki, ¨ (esiintyy mm. ä:n pisteinä) Vrt. \umlaut\. Muissa kielissä treema usein osoittaa sitä, että vokaali ääntyy erillisenä eikä esimerkiksi \diftongi\na edeltävän vokaalin kanssa. Esimerkiksi latinassa aër ääntyy "aaeer", kun taas yhdistelmä ae muuten ääntyisi pitkänä e:nä. treenata valmentaa; valmentautua Lievästi arkityylinen sana. tremolando [tremolándo] (musiikissa) vapisuttaen, vavisten tremolo [tremolo t. treemolo] sävelen t. säveljakson nopea kertaaminen; häiritsevä \vibrato\ laulussa tremulantti täryäänne (suomessa: r-äänne) trendi kehityssuunta, muutoksen suunta; muoti tri- kolmi-, kolmois- triage [triaaž] hoidon kiireellisyyden arviointi Potilaiden luokittelu vamman tai sairauden hoidon kiirellisyyden mukaan. Sanaa on käytetty etenkin suuronnettomuuden jälkeen tehtävästä luokittelusta, mutta nykyisin luokittelua tehdään myös tavallisessa päivystyksessä. trial [trial t. traiöl] moottoripyörien maastoajo, jossa ajaja pyrkii välttämään kosketusta maahan; \bridge\ssä määrätynlainen tarjous, joka etsii täyspelimahdollisuutta triangeli kolmio; eräänlainen kolmion muotoinen soitin, kolmiorauta Esiintyy nykyisin kolmiota tarkoittamassa lähinnä sanassa triangelidraama (kolmiodraama, kolmen ihmisen rakkausristiriita), triangulaatio kolmiomittaus; erilaisten aineistojen, teorioiden tai menetelmien käyttö samassa tutkimuksessa Alkujaan \geometrinen\ menetelmä, jossa perusviivoja ja kulmia mittaamalla selvitetään etäisyyksiä. Nykyisin myös (ja tavallisemmin) menetelmien ym. yhteiskäytöstä, jossa ikäänkuin katsotaan asioita monesta kulmasta. triatlon kolmiottelu, jossa on yhtenä päivänä pitkänmatkan juoksu, uinti ja pyöräily Tunnetaan vaativuutensa takia myös nimellä "teräsmieskilpailu". Myös (sitaattilainan tavoin) kirjoitusasussa "triathlon". tribo- hankaus- tribunaali jonkin arvioimiseksi perustettu erityinen ryhmä ja sen kokous; tuomioistuin Usein erilaiset kansalaisjärjestöjen tms. asettamat tribunaalit pyrkivät esiintymään tuomioistuimen tavoin. tribuuni virkanimike muinaisessa Roomassa (tarkempia nimikkeitä: sotatribuuni, kansantribuuni); puhujalava, parveke; varhaiskristillisen kirkon \alttari\komero tribuutti musiikista sen alkuperäisten tekijöiden t. esittäjien kunniaksi tehty esitys; sellaisen esityksen tallenne (tribuuttilevy t. -albumi); (hist.) eräiden verojen nimitys triennaali kolmen vuoden välein järjestettävä tilaisuus (juhla, näyttely tms.) trigonometria \matematiikan(matematiikka)\ haara, joka on alkanut kolmioiden ominaisuuksien tutkimisesta trigonometrinen \trigonometria\an kuuluva t. liittyvä trigrafi [tri-grafi] kolmen merkin yhdistelmä, joka tarkoittaa yhtä äännettä Esimerkiksi sch suhu-s:n merkkinä saksassa. Vrt. \trigrafi\. trikiini eräs ihmisen ja muiden nisäkkäiden vaarallinen loinen trikki taito-, silmänkääntötemppu; hämäävä tehokeino (esim. elokuvassa) trikolori kolmivärinen lippu, varsinkin Ranskan trikoo neulomatuote triljoona miljoonan kolmas \potenssi\, 1 000 000 000 000 000 000 Käännöksissä ja niiden vaikutuksesta muussakin kielenkäytössä usein "triljoona" tarkoittaa itse asiassa \biljoona\a. Todellisista triljoonista olisi tarpeen puhua erittäin harvoin, eikä sanaa ole syytä käyttää väärinkäsitysten vaaran takia; jos näin iso luku joudutaan esittämään sanoin, "\miljardi\ miljardia" olisi yksiselitteinen. trilleri rikollisuutta käsittelevä jännitysromaani tai -elokuva trilobiitti \paleotsooisen(paleotsooinen) kauden äyriäiseläimiä, joilla oli kolmilohkoinen kuori trilogia kolmiosainen romaani, elokuva tms. Trilogiassa kukin osa kuvaa yhden elämänvaiheen (esimerkiksi lapsuus, poikaikä, nuoruus) tai muunlaisen vaiheen. Suosittuihin trilogioihin on joskus kirjoitettu jatko-osia; leikillisesti puhutaan neli- ja useampiosaisista trilogioista. trimmata saattaa parhaaseen mahdolliseen kuntoon Mm. koiran turkin käsittelemisestä. trinomi matemaattinen lauseke, jossa on kolme yhteenlaskettavaa (\polynomin(polynomi)\ erikoistapaus) trio [triio] kolmikko, kolmen ihmisen (kiinteä) ryhmä, kuten kolmen solistin yhtye; kolmelle solistille sävelletty musiikkiteos trioli kolmen aika-arvoltaan yhtä suuren nuotin ryhmä, joka vastaa kestoltaan kahta tavallista nuottia, kolmikas; kolmen arvoinen \alkoholi\ triploidi kolminkertaisen \kromosomi\ston sisältävä \Polyploidi(polyploidi)\n erikoistapaus. tripodi kolmijalka triptyykki kolmesta erillisestä osasta koostuva maalaus triumfaattori \triumfi\n viettäjä triumfi voitto; voittokulkue Alkujaan sana tarkoittaa muinaisessa Roomassa voittoisan sotapäällikön kunniaksi järjestettyä juhlaa. triumviraatti kolmen miehen liitto Etenkin kahdesta muinaisen Rooman liitosta, joissa kolme miestä liittoutui valtapyrkimyksissään. triumviri \triumviraatin(triumviraatti)\ jäsen trivia irralliset tosiasiat, yksityiskohtaiset pikkutiedot, etenkin tietokilpailuissa kysyttäviksi sopivat; yleensä tietokilpailuissa kysytyt asiat; tietokilpailu Sana on hiukan arkinen ja usein väheksyvä ('nippelitiedot'). triviaali yksinkertainen, alkeellinen, itsestäänselvä; tylsä, lattea; perus- Historiassa >triviaalikoulu tarkoittaa 1600-luvulta 1800-luvulle käytössä ollutta koulumuotoa. Sanaa käytetään myös yhdyssanojen alkuosana, esimerkiksi "triviaaliratkaisu" (aivan ilmeinen ratkaisu ja mielenkiinnoton) ja "triviaalinimi" (kemiallisen aineen yleiskielinen tai perinnäinen nimi, vastakohtana järjestelmällisesti muodostetulle nimelle. trivialisoida tehdä \triviaali\ksi; esittää triviaalina trivialiteetti \triviaali\suus, itsestäänselvyys trofee voitonmerkki; sotasaaliiksi otetut liput tms.; koristeellinen aseryhmä; näyttävä metsästysmuisto kuten eläimen sarvet tai täytetty pää Metsästysmuistomerkitys on uusin, mutta nykyisin luultavasti yleisin. troglodyytti luolaihminen troijalainen tietokoneohjelma, joka näyttää hyödylliseltä mutta todellisuudessa tekee tarkoituksellisesti vahinkoa; muinaiseen Troijaan kuuluva Myös: "Troijan hevonen". Vrt. \virus\. troikka kolmijäseninen johtoryhmä; (venäläinen) kolmivaljakko; yl. kolmen ryhmä; raviveikkauksen muoto, jossa veikataan lähdön kolmea parasta hevosta Aiemmin varsinkin Neuvostoliiton johdossa olevasta ryhmästä käytetty nimitys. Nykyisin EU:n nykyisen, edellisen ja tulevan puheenjohtajamaan muodostama kolmikko. trokari salakauppias; (häikäilemätön) välittäjä trokata harjoittaa salakauppaa t. (häikäilemätöntä) välitystoimintaa trokee aleneva kaksitavuinen runojalka; sellaisista muodostuva runomitta trolley- [trollei] ilmajohto- trolli vieraan vallan tavoitteita palveleva mielipidevaikuttaja etenkin \some\ssa; \provosoivia(provosoivia)\ viestejä toistuvasti lähettelevä henkilö trombi pyörremyrsky, pyörrepatsas (Euroopassa); veritukos Vrt. sanaan "\sykloni\". trombo- veritukos- tromboosi (verisuoni)tukos troofinen ravinnonottoa koskeva, ravinto-, ravitsemus- troolari \troolaus(troolata)\alus troolata kalastaa laahusnuotalla trooli laahusnuotta trooppi kielikuva, kielen kuvaannollinen käyttö; todistelutapa; kääntöpiiri; eräänlainen gregoriaaniseen kirkkolauluun liittyvä lisäsäkeistö trooppinen \tropiikki\in kuuluva t. sille ominainen; (auringon) kiertoa koskeva; ulkoisen ärsytyksen vaikutuksesta tapahtuva (kasvin taipumisliike); (tähtitieteessä) tasauspisteisiin liittyvä; jonkin umpirauhasen toimintaa sääteöevä (hormoni) "Trooppinen vuosi" tarkoittaa aikaa kevättasauspisteestä seuraavaan. tropiikki päiväntasaajaa ympäröivä, ilmastoltaan kuuma alue (suunnilleen kääntöpiirien välissä) tropismi ulkoisen ärsykkeen mukaan suuntautuva kasvin taipumisliike trotyyli eräs räjähtävä yhdiste, trinitrotolueeni (TNT) Trotyylin räjähdystehoa käytetään vertauskohtana ydinräjähteiden voimakkuutta ilmaistaessa (\kilotonni\ ja \megatonni\). Sana esiintyy myös suomalaistuneessa asussa "rotuli". trubaduuri yksin esiintyvä laulujen esittäjä, joka usein säestää itseään kitaralla; (historiassa:) eteläranskalainen laulurunoilija sydänkeskiajalla truismi itsestään selvä tosiasia, itsestäänselvyys trumpetisti \trumpetin(trumpetti)\soittaja trumpetti terävä-ääninen vaskipuhallintyyppi trumpettihame hame, joka on vyötäröltä polviin asti kapea mutta levenee polvista alaspäin kellomaisesti trusti yritysten yhteenliittymä, jolla on hallitseva asema alallaan t. joka tavoittelee sellaista tryffeli multasieni; sellaisen näköinen suklaamakeinen tsaari hallitsijan arvonimi ennen eräissä slaavilaisissa valtioissa, mm. Venäjällä tšador suuri naisen huntu t. viitta, joka kasvoja lukuun ottamatta peittää kantajansa kokonaan Käytössä varsinkin Iranissa. Myös kirjoitusasussa "chador". tsanamiviiri eräs hengitettävä \influenssa\lääke tsarismi \tsaari\nvalta tsaristinen \tsaari\nvallalle ominainen; tsaarinvallanaika tsasouna \ortodoksinen\ kyläkappeli Aiemmin myös "tšasouna", ks. Suhuässä ja sen merkitseminen. tšekki erään länsislaavilaisen kansan jäsen; sen kieli; Tšekinmaan asukas; (aiemmin arkikielessä myös:) tšekkoslovakialainen tsepto- tuhannes\triljoona\sosa- (SI-järjestelmän etuliite, vastaa kerrointa 10-21, tunnus: z) Englanniksi zepto-. tšetšeeni erään kaukasialaisen vuoristokansan jäsen; sen kieli tsetsekärpänen eräitä afrikkalaisia kärpäsiä, joista eräät lajit levittävät unitautia eli trypanosomiaasia tsetta- !SI-järjestelmän etuliite, joka vastaa tuhannella \triljoona\lla kertomista eli kerrointa 1021 Tunnus: Z. Englanniksi zetta-. tšintšilla = \sinsilla\ tsunami valtava hyökyaalto, jonka aiheuttaa maanjäristys syvän meren alueella ja joka rantaan iskiessään aiheuttaa suurta tuhoa Sana tuli Suomessa yleisesti tunnetuksi vuoden 2004 tsunamituhon takia. tua Sinun, \feminiini\muoto sanasta \tuus\ tualetti = \toaletti\ tuberkkeli \tuberkuloosi\kyhmy tuberkuloosi tuberkkeli\basilli\n aiheuttama tauti tuberkuloottinen \tuberkuloosi\a sairastava; tuberkuloosille ominainen tubi (arkikielessä) \tuberkuloosi\ tuffi kivettynyt tulivuoresta peräisin oleva tuhka tukaatti (hist.) useissa maissa käytössä ollut (kulta)raha Rinnakkaismuoto: dukaatti, !BP tundra pohjoisen metsänrajan pohjoispuolella oleva alue varsinkin Venäjällä tungsten = \volframi\ (käännösvirhe) tunika muinaisroomalainen hihaton alusmekko; pitkä housujen t. hameen päällä pidettävä pusero tunneli liikennettä tms. varten rakennettu maanalainen käytävä; isohko putkimainen rakennelma; käytävä yleisessä merkityksessä, etenkin tietoliikenteessä Tunneleita on liikenteen lisäksi rakennettu mm. veden kuljetukseen. Tuulitunneliksi sanotaan isoa putkimaista rakennelmaa, jossa tutkitaan ilmavirtauksia yms. Tietoliikenteessä tunneliksi kutsutaan etenkin järjestelmää, jossa tietoa siirretään tavalla, joka suojaa sen vakoilulta ja häirinnältä, jolle tiedon siirron tekniikka olisi muuten altis. tunneloida rakentaa \tunneli\in; (etenkin tiedonsiirrossa:) kuljettaa \tunneli\ssa tuomiokapituli hiippakunnan hallintovirasto tuplata kaksinkertaistaa; tehdä toiseen t. kahteen kertaa Sana on arkikielinen. turbaani itämainen miesten päähineeksi kiedottu kangaskaistale; vastaava naisten päähine turbiini = \turpiini\ turbo- pyöritys-; teho-, voima-, voimanlisä- Varsinaisesti tarkoittaa jotakin pyörittävää, vrt. \turpiini\. Mutta koska se tunnetaan esim. sanasta turboahdin 'moottorin tehoa lisäävä, pakokaasujen käyttämän kaasu\turpiini\n ja \turbokompressori\n muodostama yksikkö', se on saanut arkikielessä myös merkityksen 'teho-, tehokkaampi', esim. "meni turbovaihde päälle" 'rupesi toimimaan tehokkaammin'. turbokompressori \kompressori\, jossa nopeasti pyörivän juoksupyörän kaasuun tuoma liike-\energia\ muuttuu paine-energiaksi turbulenssi pyörre; pyörteisyys Etenkin ilman pyörteisyydestä (mm. lentoliikennettä häiritsevänä) puhuttaessa mutta myös yleensä kaasun t. nesteen pyörteisestä liikkeestä. turbulentti pyörteinen turismi matkailu turisti matkailija Lentokoneissa "turistiluokka" tarkoittaa tavallista matkustusluokkaa, jossa ei ole ns. liikemiesluokan eli \bisnes\luokan lisäpalveluja. turkoosi eräs taivaansininen t. vihreä jalokivityyppi; \syaani\ t. sitä muistuttava väri turnajaiset keskiaikaisten ritarien aseellinen, näytösluonteinen ottelu; ottelukokonaisuus turnaus ottelusarja esim. šakissa turnee esiintymis- tai kilpailukiertue turpiini veden, höyryn tai kaasun pyörittämä voimakone tuseeraus sisäpuolelta tunnustelu Esim. lääkärin sormella suorittama peräaukon tai emättimen tutkiminen. tussi eräänlainen kirjoitus- ja piirustuskynien neste; sellaista sisältävä kynä !SH: tushi tai tušši. tutor [tutor t. tuutor] ohjaaja, opastaja, etenkin nuorempia opiskelijoita ohjaava kokenut opiskelija; opettaja Myös asussa "tutori". tutoriaali opas- tai opetusaineisto, tyypillisesti oppikirjaa lyhyempi yhtenäinen opastava esitys jostakin aiheesta Usein: (käyttö)opas, ohje(kirjanen). tutoroida toimia \tutor\ina tutu [tytyy t. tutu] = \tytyy\ tuuba vaskipuhaltimien matalin \basso\soitin tuubi tahnaputki tuumori elimistön kasvannainen; pahanlaatuinen kasvain, syöpäkasvain Yleisessä merkityksessä: ympäristöstään erottuva, usein muuta kudosta kiinteämpi poikkeava kudos, joka voi olla joko kasvain tai kasvama. Sanaa käytetään kuitenkin usein nimenomaan syöpäkasvaimesta. tuunata (ark.) virittää, muokata tavara tms. omannäköiseksi tai muuten sarjatuotteesta poikkeavaksi tuus [tuus t. tu'us] Sinun (kirjeiden allekirjoituksena, \maskuliini\muoto), vrt. \tua\ Sana on \latina\a ja tulisi siksi lausua "tu'us". tuutori = \tutor\ tviitata lähettää \tviitti\ Myös kirjoitusasussa twiitata. tviitti viesti X-palvelussa (ent. Twitter) Myös kirjoitusasussa twiitti. tweed [tviid t. twiid] karkeahko, paksu toimikkainen villakangas twist [tvist t. twist] eräs 1960-luvulla syntynyt nopea, nuorison suosima seuratanssi tymiini eräs \orgaaninen\ aine, \DNA\:n rakenneosia typo (arkikielessä) kirjoitusvirhe; yhdyssanoissa: kirjapaino- t. \tyyppi\- typografi kirjaltaja, kirjapainotyöntekijä typografia painoasu tai muu näkyvä esitysasu; oppi siitä; kirjapainotaito typografinen \typografia\an kuuluva tai sen mukainen typologia \tyyppi\oppi, tyyppijako, tyypittely, tyyppijärjestelmä !LOGIA tyranni hirmuvaltias; (historiassa joskus myös) yksinvaltias muinaisen Kreikan kaupunkivaltiossa; eräitä lintuja (Tyrannidae-heimo) tyrannia \tyranni\n hallinto; tyrannin hallitsema maa (tms.) tyrannisoida kohdella (alaisiaan, perhettään tms.) \tyranni\maisesti, itsevaltaisesti, sortaen tyrannosaurus eräs lihansyöjä\dinosaurus\, Tyrannosaurus rex tytyy [baletti]tanssijattarien käyttämä monikerroksinen lyhyt (tyllikankainen) hame t. puolisääreen ulottuva kellohame Myös \tutu\, joka on Kielitoimiston sanakirjassa hakusanamuotona. tyyfus lavantauti tyyli esitystapa, varsinkin kirjallisen esityksen; esiintymisen ja käyttäytymisen tapa, varsinkin hienostunut t. muuten vaikuttava; esitystavan tekninen kuvaus Tietokoneohjelmissa sana "tyyli" usein tarkoittaa täsmällistä, määrämuotoista teknistä kuvausta asioiden esitysmuodosta taiton, kirjasinlajin, värien yms. suhteen. tyypillinen luonteenomainen, yleisen luonteen mukainen, \tyyppi\- tyypittää järjestää \tyyppi\en mukaan; luokitella tyypeiksi tyyppi laji, muoto; tunnusomaisten piirteiden puhtain ilmentymä; perusmuoto, perikuva; (arkikielessä) ihminen, varsinkin vieras tyyrpuuri aluksen oikea puoli ubiikki kaikkialla oleva, kaikkialla vaikuttava, jokapaikan Sana on ollut hyvin harvinainen, mutta se on otettu osaksi mm. iskusanaa "ubiikkiyhteiskunta", joka tarkoittaa tilannetta, jossa tietotekniikkaa on kaikkialla. Yhdyssanojen alkuosana sana esiintyy myös lyhentyneessä muodossa "ubi-". Tietotekniikan liiton sanastotoimikunta suosittaa sanan "ubiikki" vastineeksi sanaa "jokapaikan". ubikinoni eräs kemiallinen aine, jolla on \vitamiini\ntapaisia ominaisuuksia Toiselta nimeltään koentsyymi Q. ubikvisti eliölaji, joka elää hyvin laajalla alueella t. monenlaisissa ympäristöissä ubikviteetti kaikkialla läsnä oleminen, kaikkialla esiintyminen Erityisesti \teologia\ssa: Kristuksen ruumiillinen läsnäolo kaikkialla. ufo ulkoavaruuden olentojen alus, "lentävä lautanen"; tunnistamaton lentävä esine; kummajainen, omituisuus Alkuperäinen merkitys: lentävä esine, jota ei ole pystytty tunnistamaan, unidentified flying object. Arkikielessä yleensä: ulkoavaruuden olentojen lentoalukseksi luultu. Myös kuvaannollisesti yleensä oudoista ilmiöistä ja ajatuksista. ufologia huuhaa, hölynpöly; \ufo\jen tutkimuksena pidetyt asiat !LOGIA Arkikielessä esimerkiksi "ufologinen" tarkoittaa suunnilleen 'tolkuton, mieletön'. ugrilainen unkarilaisten, ostjakkien ja vogulien muodostamaan kielelliseen kokonaisuuteen kuuluva ukaasi hallitsijan antama käsky, asetus (Venäjällä); yleisemmin: määräys, mahtikäsky; kuvaannollisesti: (vaativassa sävyssä esitetty) käsky ulaani ratsusotilas, jonka aseena on peitsi ulseratiivinen haavaumia muodostava, haavainen, \ulseroiva(ulseroida)\ ulseraatio haavautuminen, haavauman muodostuminen; haavauma ulseroida haavautua, muodostaa haavauma ulsteri välivuoriton välikausitakki; karhea, karstavillainen kangas, jota käytetään päällystakkeihin ultima (sanan) viimeinen tavu ultima ratio [ultima ratio t. ultima ratioo] viimeinen keino, äärimmäinen keino ultimaattinen äärimmäinen; perimmäinen; viimeinen Sana on uudehko, englannin ultimate-sanaa jäljittelevä, ja sitä käytetään yleensä mainos- yms. teksteissä, usein vain vaikuttavuuden takia. ultimaatumi [ultimaattumi t. ultimaatumi] uhkavaatimus Varsinkin valtion toiselle valtiolle esittämä vaatimus, jossa uhataan sodalla, ellei vaatimukseen suostuta. ultimate liitokiekolla (vrt. \frisbee\) pelattava joukkuepeli ultimus viimeinen; luokan viimeinen, huonoin oppilas; \promootio\ssa \priimuksen(priimus)\ jälkeen toisen kunniasijan saanut ultra- yli-, ääri-, äärimmäis- Alkuosa monissa termeissä, esim. "ultraääni" 'ääniaalto, jonka taajuus on ihmiskorvan kuulemien taajuuksien yläpuolella, yli20 kHz'. Myös vahvistavana etuliitteenä ilman selvää merkitystä esim. mainoskielessä. ultramariini voimakkaan sininen väri(aine) Mainitaan joskus \spektri\n väriksi \indigo\-sanan tilalla. ultramoderni huippumuodikas, äärimmäisen uudenaikainen ultravioletti \sähkömagneettisen(sähkömagneettinen)\ säteilyn se alue, joka on lähinnä (näkyvän) valon yläpuolella taajuudeltaan umami yksi viidestä perusmausta, "lihan maku" Aiemmin ajateltiin, että perusmakuja on neljä: makea, suolainen, hapan ja karvas. Nyttemmin on havaittu, että on viideskin perusmaku, jota voidaan luonnehtia "lihaliemimäiseksi mauksi" ja jota natriumglutamaatti (yleinen \aromi\nvahvenne) erityisesti voimistaa. umlaut vokaalinvaihtelu a ~ ä, o ~ ö ja u ~ ü saksan kielessä Vrt. \treema\. underground [andögraund] "maanalainen", vallitsevaa \kulttuuri\a vastustava t. sille vaihtoehtoinen (nuoriso)liike t. ilmiö Sanaa käytettiin etenkin 1960-luvun nuorison protestiliikkeestä. understatement [andösteitment] (hyvin) lievennetty ilmaisu Tälle sanalle on ehdotettu suomenkielistä vastinetta "vähätelmä". Sanaa käytetään etenkin silloin, kun lausuma esittää jonkin asian tahallisesti miedonnettuna, "aliampuvasti". Esimerkki: täydellisen epäonnistumisen kommentointi lausumalla "kaikki ei mennyt ihan kohdalleen". uni- yksi- uniikki ainutlaatuinen, ainoa lajiaan unilateraalinen toispuolinen, yksipuolinen unilateralismi yksipuolinen toimenpide Varsinkin yksipuolinen aseistuksen vähentäminen. !ISMI unioni liitto, etenkin valtiollinen; yhdiste(joukko) Myös joidenkin yhdistysten nimissä. Usein itsenäisenä (mahd. isolla alkukirjaimella) jostakin erityisestä unionista, nyk. etenkin Euroopan unionista käytetty. Joukko-opissa kahden joukon unioni eli yhdiste on niiden alkioiden joukko, jotka kuuluvat ainakin toiseen joukoista. unisex molemmille sukupuolille tarkoitettu asu, varsinkin sellainen, jota mies ja nainen käyttävät esiintyessään yhdessä Myös: "uniseksi(asu)". unitaari uskonnollisen \unitarismi\n kannattaja; (matematiikassa) eräästä \matriisi\n ominaisuudesta unitarismi uskonsuunta, joka pitää Jumalaa yhtenä \persoona\na, vastoin kristinuskon ns. kolminaisuusoppia, antitrinitarismi; suuntaus, jonka mukaan valtion osat olisi liitettävä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi !ISMI universaali yleiskäsite; kaikissa kielissä esiintyvä ilmiö; \universaalinen\ universaalinen kaikenkattava, täysin yleinen, maailmanlaajuinen Myös: universaali; ks. !NEN universalismi oppi, joka korostaa joitakin \universaalisia(universaalinen)\ asioita \Filosofia(filosofia)\ssa mm. käsitys, jonka mukaan todellisuus on yksi kokonaisuus, josta käsin yksittäisilmiöt selittyvät. universiadit opiskelijoiden kansainvälinen urheilukilpailu universumi maailmankaikkeus univormu virkapuku (esim. sotilaan t. poliisin) unssi \anglosaksinen\ paino- tai tilavuusmitta, josta on eri muunnelmia, noin 30 g t. noin 30 ml Englanniksi "ounce", tunnus "oz". Painomittana tavallisimmin noin 28,35 g. Ks. WorldVu: Measurements and Measurement Conversions. uraa venäläinen sotahuuto Venäjäksi "ura". uraani eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki U Käytetään mm. ydinvoimaloiden polttoaineen ja atomipommien valmistamiseen. uralilainen nimitys eräälle kielikunnalle, johon mm. suomen kieli kuuluu; myös sellaista kieltä puhuvista kansoista Uralilaiset kielet jaetaan suomalais-\ugrilaisiin(ugrilainen)\ ja \samojedi\kieliin. Nimitys johtuu siitä, että uralilaisia kieliä puhutaan Ural-vuoriston molemmilla puolilla, Aasiassa ja Euroopassa. urasiili eräs \orgaaninen\ aine, \DNA\:n rakenneosia urbaani (suur)kaupunkilainen, kaupungistunut, kaupunkielämälle ominainen Yleensä nimenomaan nykyaikaiseen kaupunkielämään viittaavana. Tyylisävyltään sana on lähinnä kirjallinen. Vrt. \city\. Urbaani legenda: varoittava, pelottava tai muuten vaikuttava lyhyt kertomus, joka leviää suusta suuhun tai muutoin ja on yleensä totena esitetty ja todentuntuinen mutta perätön. (Ehdotettu suomennos "kaupunkilaistarina" ei oikein tavoita ilmaisun merkitystä.) Ks. Urban Legends Archive. Vrt. \legenda\. Aiemmin myös "urbaaninen"; ks. !NEN urbanisoitua muuttua \urbaani\ksi, kaupunkilaistua t. kaupungistua urbanismi \urbaani\ ilmiö Esim. kaupungistumisen myötä syntynyt \sosiaalinen\ muodostuma tai suurkaupungin kielelle ominainen piirre. urinaali miesten käymälän virtsaamisallas; virtsankeräysastia uro- virtsa- urologia virtsaelintautioppi Virtsateitä ja miehen sukupuolielimiä sekä niiden tauteja tutkiva lääketieteen alue. Joskus käytetty nimitys "miestentautioppi" on harhaanjohtava, koska urologia tutkii myös virtsaelimiä sukupuolesta riippumatta. !LOGIA utero- kohtu- utilismi aatesuunta, joka näkee maailman ja luonnon ihmisen hyvinvoinnin näkökulmasta antamatta arvoa eliöiden olemassaololle sinänsä Käytännössä sana on pitkälti sekaantunut \utilitarismi\-sanaan. !ISMI utilitarianismi = \utilitarismi\ utilitarismi oppi t. käytäntö, joka korostaa hyödyllisyyttä Filosofis-poliittisena oppina utilitarismi eli utilitarianismi korostaa yleishyödyllisyyttä ylimpänä arvona. Vrt. \utilismi\. !ISMI utiliteetti hyöty, hyödyllisyys, varsinkin määrällisesti arvioituna; hyödyllinen asia (esim. tietokoneen apuohjelma) utooppinen haaveellinen, \utopistinen(utopismi)\ utopia (haaveellinen, yleensä myönteinen) tulevaisuus- tms. kuvitelma; haave Sana on saanut alkunsa Thomas Moren kirjasta Utopia, joka kuvasi kuviteltua ihanneyhteiskuntaa, joka sijaitsi kuvitteellisella saarella. Myöhemmässä kirjallisuudessa ja varsinkin muussa kielenkäytössä "utopia" on ruvennut tarkoittamaan varsinkin tulevaisuuteen sijoitettua ihanteellista maailmaa tai haaveellista maailmanparannussuunnitelmaa. Vrt. \dystopia\. utopismi \utopioiden(utopia)\ rakentelu ja sellaisiin uskominen, haaveellisuus !ISMI uvulaarinen kitakieleke-, kitakielekkeellä äännettävä uzo [uuzo] sanan "\ouzo\" standardinmukainen mutta harvinainen kirjoitusasu vaasi maljakko vagaalinen kiertäjähermoa koskeva vagina [vagina tai vagíina] emätin; (lääketieteen termeissä myös) tuppi Alkujaan !LAT ja sellaisena edelleen käytössä lääketieteen termeissä tarkoittamassa tuppea, tuppimaista kuorta elimen ympärillä, esim. vagina tendinis 'jännetuppi'. Yleiskielessä aina äännettynä kirjoitusasun mukaan ja tarkoittamassa emätintä (naisen yhdyntäelintä, joka on myös synnytyskanavan osa). vaginaalinen emättimeen kuuluva t. liittyvä, \vagina\- vakanssi (avoin) virka tai toimi; viran tai toimen avoinna oleminen Käytännössä sanalla tarkoitetaan virkaa tai tointa yleensä, ja puhutaan esimerkiksi vakanssin hoitamisesta. Sanakirjoissa se kuitenkin on kuvattu nimenomaan avointa virkaa tai tointa taikka viran tai toimen avoinna olemista tarkoittavana, ja yleismerkitys on leimattu vältettäväksi. vakuumi (vanh.) tyhjiö Sanaa käytetään edelleen liikealalla, usein lyhennettynä "vac.", esim. "vac.pak." 'vakuumipakattu, tyhjiöpakattu'. valenssi (\kemia\ssa) luku, joka kuvaa \atomi\n kykyä sitoutua kemialliseksi yhdisteeksi; (kielitieteessä) sanan pakollisten määritteiden joukko Kemiassa \negatiivinen\ valenssi kertoo, kuinka monta vetyatomia alkuaineen atomi pystyy sitomaan, \positiivinen\ puolestaan, kuinka monta vetyatomia alkuaineen atomi pystyy korvaamaan yhdisteessä. validaattori ohjelma \validi\uden tarkistamiseen validi kelvollinen, hyväksyttävä, oikea; määrätyt muotosäännöt täyttävä validiteetti kelvollisuus, \validi\us, esim. voimassaolo validoida tarkistaa jonkin hyväksyttävyys, \validi\us valkyria [valkyria t. valkyyria] muinais\germaanisen(germaaninen)\ taruston kuolemanhaltijatar, "sodanneito" Usein myös muodoissa "valkyyria" ja "valkyyri", mutta "valkyria" on Suomen kielen perussanakirjan mukainen muoto. valloni erään Etelä-Belgiassa ja Pohjois-Ranskassa elävän kansanryhmän jäsen Sanaa käytetään etenkin Belgian ranskankielisestä väestönosasta, erotukseksi hollantia (\flaami\a) puhuvasta väestöstä. Myös asussa "vallooni", mutta oikea kirjoitusasu on ns. !OLI-säännön mukainen. valssata muovata metallia pyörivien telojen (valssi) välissä; (puhekielessä) tanssia \valssi\a valssi eräs tanssimusiikki- ja tanssilaji; tela valuutta jonkin maan raha, etenkin vieraan maan; (arkikielessä myös) raha yleensä valuuttapositio valuutta-asema, yrityksen \valuutta\määräisten saamisten ja velkojen kokonaisuus t. eritelty laskelma niistä valööri värin valovoimaisuus, valoisuus- tai tummuusaste; arvo; vivahde vamppi viettelijätär, joka käyttää miehiä taloudellisesti hyväkseen vampyyri [vampyyri t. vamppyyri] kuviteltu olento, joka imee verta ihmisistä (ja eläimistä); viettelijätär, \vamppi\; eräitä verta imeviä lepakoita vandaali tuholainen, hävitysvimmainen ihminen; erään muinaisen \germaani(germaanit)\heimon jäsen Kansainvaellusten aikaan vandaalien heimo sai hävittäjien leiman, koska he mm. ryöstivät Rooman. vandalismi hävitysvimma, tuholaisuus, varsinkin \kulttuuri\n tuotteisiin kohdistuva vaneri ristikkäin liimatuista puuviiluista valmistettu levy vapiti eräs isohko pohjoisamerikkalainen hirvieläin Luetaan nykyisin omaksi lajikseen Cervus canadensis, aiemmin saksanhirven Cervus elaphus alalajiksi. Englanniksi wapiti. vari eräs puoliapinalaji, Varecia variegata; sähkövoimatekniikassa loistehon (reaktiivisen tehon) yksikkö, tunnus var Yksikkö vari on voltin ja ampeerin tulo (V·A). Varin tunnus kirjoitetaan usein "VAr", missä V viittaa volttiin, A ampeeriin ja r reaktiivisuuteen, mutta "var" on SFS-standardissa käytetty asu. variaabeli vaihteleva, muuttuva; muuttuja variaatio vaihtelu, muuntelu; muunnelma varianssi eräs tilastotieteellinen suure keskihajonnan neliö; muuntelu, vaihtelu, hajonta variantti muunnelma varietee näyttämö, jolla esitetään hilpeitä laulu-, tanssi-, ilveily- yms. esityksiä; sellainen esitys varioida muunnella, muutella, vaihdella varrantti (vanh.) todiste tavaratalletuksen vastaanottamisesta Asiakirja, joka annettiin yhdessä talletustodistuksen kanssa, kun tavara otettiin yleiseen talletusvarastoon Vrt. \warrantti\. vasalli läänityslaitoksessa läänityksen saanut mies; toisesta riippuvainen henkilö (t. valtio) vasektomia siemenjohtimen katkaisu (\sterilointi(steriloida)\menetelmänä) vaseliini puolijähmeä, voiteena käytetty hiilivetyseos, jota saadaan tislaamalla maaöljyä vaskulaarinen verisuoniin liittyvä, verisuoni- vaso- verisuoni- vasomotorinen verisuonten supistumista ja laajenemista koskeva, siihen vaikuttava t. sen aiheuttama vegaani ihminen, joka ei käytä ravinnokseen tai muuten (esim. vaatetuksessa) mitään eläinperäistä; (yhdyssanojen alkuosana:) vegaaninen vegaaninen \vegaani\n noudattamien periaatteiden mukainen (ruoka, juoma, vaate tms.) vege (ark.) kasvisruoka; joskus erityisesti \vegaaninen\ ruoka; kasvissyöjä, \vegetaari\; kasvis- Yhdyssanojen alkuosana (esim. vegeateria) viittaa kasvisruokaan. vegetaari kasvissyöjä, pelkästään kasvisravintoa käyttävä ihminen Käytännössä vegetaareiksi saattavat kutsua itseään myös ihmiset, jotka käyttävät myös maitotuotteita ja munia, ehkä kalaakin, jopa pieniä määriä lihaa. Vrt. \vegaani\. vegetaarinen \vegetarismi\n mukainen vegetariaani = \vegetaari\ vegetarianismi = \vegetarismi\ vegetarismi pitäytyminen pelkkään kasvisravintoon (vrt. \vegetaari\); oppi, jonka mukaan ihmisten yleensä tulisi syödä vain kasvisravintoa vegetatiivinen kasvulle ja elämälle tarpeellinen, erityisesti hermoston siitä osasta, joka tahdosta riippumattomasti säätelee sisäelinten toimintoja vekseli määrännäismaksusitoumus, käytännössä usein eräs luoton ottamisen muoto vektori suure, jolla sekä määräsuuruus että määräsuunta; tämän käsitteen yleistys \matematiikassa(matematiikka)\; kuljetin, kuljettamisen väline Lääketieteessä vektori tarkoittaa etenkin \virus\ta, joka kuljettaa \geenejä(geeni)\ kohteen soluihin. velaarinen kitapurje-, kitapurjetta (pehmeää kitalakea) käyttäen äännettävä velodromi pyöräilyrata, jossa on kaltevat käänteet vendetta [vendetta t. vendétta] verikosto, rikoksen t. loukkauksen kostaminen syyllisen sukulaisille ja tästä johtuva koston kierre veneerinen sukupuolitauteja koskeva, sukupuolitauti- venerologia lääketieteen ala, joka tutkii ja hoitaa sukupuolitauteja !LOGIA ventilaattori tuuletin ventiloida tarkastella, pohtia; tarkastaa (väitöskirja) ventti eräs korteilla pelattava uhkapeli venttiili laite, jonka tarkoitus on säädellä jostakin aukosta purkautuvan tai putkistossa kulkevan virtauksen voimakkuutta venue (järjestettävien tapahtumien) tapahtumapaikka Sana on lainattu englannista, mutta äännetään yleensä kirjoitusasun mukaan ja taivutetaan sekamuotoisesti (venue : venuen : venueta venuet) mutta monikossa venueiden : venueita jne.). Sana on yleinen viihdealalla, mutta sitä ei voi pitää kirjakielisenä. venuskukkula alue naisen häpyluun edessä, mons Veneris veppi (arkik.) = \web\ veranta kuisti verbaaliakrobaaatti sanataituri, taitava sanoilla leikittelijä Sana on itsessään leikillinen. verbaaliakrobatia sanataituruus, taitava sanoilla leikittely Sana on itsessään leikillinen. verbaalinen sanallinen, sanoin esitetty verbaliikka = \verbaaliakrobatia\ verbaalistaa = \verbalisoida\ verbalisoida esittää sanallisesti, saattaa sanalliseen muotoon, verbaalistaa verbalistiikka = \verbaaliakrobatia\ verbi teonsana, sana, joka ilmaisee tekemistä tai olemista ja voi esiintyä \predikaattina\ verifikaatio todentaminen, \verifiointi(verifioida)\ verifikaatti tosite, kuitti verifioida todentaa, osoittaa t. havaita todeksi verismi eräiden "äärimmäiseen todenmukaisuuteen" pyrkivien taidesuuntien nimitys !ISMI vermiselli \spagetin(spagetin)\ tapainen mutta lankamaisen ohut \pasta\ Italiaksi vermicelli vermutti eräs maustettujen viinien tyyppi vernaalinen keväinen, kevät- vernissa maaliöljy versaali suuraakkonen, iso kirjain, esim. A vastakohtana a:lle (\gemena\lle) Nimitystä "suuraakkonen" on suositeltu täsmälliseksi ilmaisuksi, koska "iso kirjain" voi tarkoittaa myös vain isokokoista kirjainmerkkiä. Kirjapainoalalla "versaali" on vanhastaan käytössä oleva nimitys, joka on sikäli parempi, että se ei viittaa mitenkään kokoon. versaalinumerot numeromerkkien esitysmuodot, jotka ovat keskenään samankorkuiset Vastakohta: \gemenanumerot\. versio muunnelma, toisinto, vaihtoehto versus vertauskohtanaan...; vastaan, vastassaan... Voi ilmaista vastakkaisuutta, kuten \contra\, jolloin "A versus B" on 'A vastassaan B, A B:tä vastaan', mutta tavallisemmin käsitteellistä jotakin vasten asettamista, vertailuna, jolloin "A versus B" on 'A verrattuna B:hen'. Usein lyhennettynä "vs." tai "vs" (kuten englannissa). Alkuperältään \latina\n \prepositio\. verte käännä (lehteä) vertigo [vertigo t. vertiigo t. vertíigoo] huimaus Sana on \sitaattilaina\ \latina\sta ja tullut tunnetuksi mm. Hitchcockin elokuvan Vertigo nimenä. vertikaali pystysuora, pysty-, pystysuuntainen Vrt. \horisontaali\. Myös (ja tavallisemmin) "vertikaalinen"; ks. !NEN. Kuitenkin substantiivi "vertikaali" 'pystysuora tanko tms.' on myös käytössä. vesiiri = \visiiri\ vesikkeli pieni rakkula Erityisesti: solulimassa oleva nestettä sisältävä kalvopussi, jossa elimistö varastoi, kuljettaa tai hajottaa yhdisteitä. vesper ilta\messu\, iltajumalanpalvelus; sellaista varten tehty sävellys vestibyyli eteinen, eteishalli, porrashalli Sana on vanhahtava. veteraani sodassa palvellut sotilas; jonkin alan kokenut toimija Alkujaan sana viittaa iäkkyyteen ja pitkän toiminnan tuomaan kokemukseen. veto [veetto t. veeto t. veto t. vetoo] kielto-oikeus tai kieltolausuma, valtionpäämiehen t. muun oikeus kiellollaan estää muiden tekemän päätöksen voimaantulo t. tämän oikeuden käyttö Periaatteessa !LAT. Koska sana helposti sekoittuu vetämistä tarkoittavaan sanaan "veto", olisi parempi käyttää sanaa "kielto-oikeus" tms. via [via t. viia] kautta (\prepositio\na) Esim. "via Helsinki" 'Helsingin kautta'. viadukti maasilta Silta, joka ei vie vesistön yli. Periaatteessa "viadukti" on tarkempi sana, koska "maasilta" tarkoittaa joskus kannasta. vibraatio värähtely vibraattori koje tärinän tai muun värähtelyn aiheuttamiseksi vibrafoni lyömäsoitin, joka värähtelee lyönnin vaikutuksesta sähkön voimalla vibrato [vibraatto t. vibráato] laulu- t. soittotapa, jossa ääni värähtelee vichy [vissy t. viššy t. viší] hiilihappopitoisten kivennäisvesien tyyppi Periaatteessa \sitaattilaina\ ranskasta, mutta lähes aina mukautuneena suomen kielen ääntämykseltään ja arkikielessä usein kirjoitusasultaankin (vissy). Muista kivennäisvesistä vichy poikkeaa etenkin siinä, että siihen on lisätty ruokasuolaa. video kuva- ja ääninauhuri; kuva- ja ääninauhoite; yhdyssanojen alkuosana myös: kuvalliseen viestintään kuuluva, kuva- vidi [vidi t. viidi t. viidii] olen nähnyt Latinan sana, jota käytetään asiakirjoissa yhdessä henkilönnimen kanssa osoittamaan, että asianomainen on nähnyt asiakirjan eli hänellä on ollut mahdollisuus tutustua siihen. vidiootti ihminen, joka katsoo hyvin paljon tv:tä tai videoita Sana on arkityylinen ja moittiva. Se on yhdistelmä sanoista \video\ ja \idiootti\. vigilia yöjumalanpalvelus (suuren juhlapyhän aattona) vigvami intiaanimaja viikinki kauppa- ja ryöstöretkiä tehnyt muinainen \skandinaavi\; (puhekielessä) ruotsinmaalainen t. ruotsinmielinen henkilö viineri makea leivonnainen, joka on tehty voitaikinan tapaisesta vehnätaikinasta ja koristettu ja maustettu esim. hillolla viisumi valtion myöntämä maahantulo- ja maassaoleskelulupa Käytännössä viisumi voi olla erillinen asiakirja tai (tavallisemmin) passiin tehty merkintä. vikaari sijainen, viransijainen Yleensä vain vanhahtavassa kielessä, mutta "apostolinen vikaari" on virallisesti paavin edustajan arvonimi sellaissa maissa, joissa ei ole katolista piispaa, ja myös paavin erikoislähettilään arvonimi. viktoriaaninen kuningatar Viktorian, varsinkin hänen hallituskautensa (1837 - 1901) aikainen; tälle ajalle ominainen t. sitä vastaava; ankaran sovinnainen vikunja eräs laamaeläin, Lama vicugna vinaigrette [vinegret] ranskalainen salaattikastike, öljy-viinietikkakastike Myös muodoissa "vinegretti" ja "vinegrette". vinjetti koristekuvio; merkki, tunnus Alkujaan sana tarkoittaa kirjankuvituksessa käytettyä koristekuviota, varsinkin alku- tai loppusomistetta. Nyttemmin sanaa on ruvettu käyttämään väljemmin erilaisista merkeistä ja tunnuksista, myös sellaisista, joiden tarkoitus on käytännöllinen. Televisiotoiminnan \jargon\issa vinjetti saattaa tarkoittaa kanavatunnusta, jota näytetään varsinkin ohjelmien välillä, siis tavallaan alku- tai loppusomisteena. vintage [vintidž t. vintage] vuosikerta-; laatu-; (muodikkaan) vanha(htava) Alkujaan vuosikertaviineistä käytetty nimitys. Sanaa on ruvettu käyttämään myös yleisesti laatua kehuvana sanana ja toisaalta oman vuosikymmenensä muotia t. tyyliä edustavista vanhoista (aluksi 1900-luvun alkupuoliskon, nyttemmin laajemminkin) vaatteista tai muista tuotteista. vinyyli vanhanaikainen muovista valmistettu äänilevy, virallisemmin "vinyylilevy"; eräs kemiallinen \radikaali\, CH2=CH-, joka on mm. yleinen muovien rakenneosa; sellaisia sisältävä muovi, virallisemmin "vinyylimuovi" viola alttoviulu, viulua matalaäänisempi jousisoitin; orvokki violetti sinipunainen violisti viulunsoittaja, viulutaiteilija Sana on enimmäkseen väistynyt sanan "viulisti" tieltä. Muissa kielissä "violist", "violista" jne. tarkoittaa \viola\n soittajaa. vip hyvin tärkeä henkilö; paremman luokan (palvelu tms.) Kirjakielessä vain yhdyssanan alkuosana, esimerkiksi vip-huone, vip-kohtelu. Taivutus arkikielessä: vip : vipin : vippiä jne.; joskus perusmuotona on vippi. Kirjoitetaan myös isoin kirjaimin: VIP. Johtuu englannin sanoista very important person. Nykyisin vip-lippu tms. tarkoittaa yleensä kalliimpaa, parempaan palveluun oikeuttavaa pääsylippua, jonka voi ostaa kuka tahansa. viraalinen \virus\peräinen, viruksen aiheuttama; viruksen tapainen, viruksen tavoin (etenkin verkossa) leviävä viriili mieskuntoinen, miehekäs, mies- viroidi \virus\ta pienempi ja yksinkertaisempi \molekyyli\, joka lisääntyy solussa ja voi aiheuttaa taudin virologia \virus\oppi, viruksia ja virustauteja tutkiva tiede !LOGIA virtuaalinen \netin(netti)\ kautta t. yleensä tietokoneella t. muuten ilman \fyysistä(fyysinen)\ tapaamista t. tekemistä hoidettava; kuvitteellinen, näennäinen Nykyisin korostuu usein se, että keinotekoisesti \datatekniikalla(datatekniikka)\ tehty kokemusmaailma voi antaa erittäin todenmukaisen vaikutelman - ainakin tieteiskuvitelmissa. virtuoosi taituri, jonkin \tekniikan(tekniikka)\ mestarillisesti hallitseva taiteilija virulenssi (\mikrobi\n) elinvoimaisuus, kyky aiheuttaa tauti virulentti elinvoimainen (\mikrobi\), taudinaiheutuskykyinen virus [virus t. viirus] erittäin pieni olio, joka loisii ja monistuu elävissä soluissa ja usein aiheuttaa tauteja; haitallinen, taudinkaltaisesti leviävä pieni tietokoneohjelma(npätkä) Virus biologisessa ja lääketieteellisessä merkityksessä on erotettava tietokoneviruksesta, joka nimitys on myöhempi ja \analogia\an perustuva ja voi tarkoittaa joko suppeassa mielessä ohjelmakoodin palasta, joka tarttuu muihin ohjelmiin ja monistuu niiden kautta, tai yleisemmin erilaisia tuho- ja haittaohjelmia. vis-à-vis [vizavíi] vastakkain, kasvotusten viseerata tarkastaa ja varustaa tarkastusmerkinnällä, etenkin passi \viisumi\lla visentti eräs eurooppalainen nautaeläin, eurooppalainen \biisoni\, Bison bonasus visibiliteetti näkyvyys visiibeli näkyvä, näkyvissä oleva visiiri korkea virkamies \islam\ilaisissa maissa; (kypärän) silmikko; aluksen keulan t. perän ylös nostettava osa visiitti vierailu(käynti) "Ranskalainen visiitti" tarkoittaa pikavierailua, hyvin lyhyttä vierailukäyntiä. visio näkemys, hahmotelma, kuvitelma; harhanäky visionaarinen näkemyksellinen, \visio\ita luova Myös "visionäärinen". (Ks. selitystä Mistä kielestä?.) viskaali virallinen syyttäjä t. oikeuden esittelijä; (arkikielessä) virkamies t. pomo, päällikkö viski yleisnimitys eräille tislatuille, usein savunmakuisille alkoholijuomille Viskien raaka-aineena ovat erilaiset viljatuotteet, ja tislauksen jälkeen niitä kypsytetään useita vuosia. Britanniassa käytetään yleensä kirjoitusasua "\whisky\", mutta asua "\whiskey\" käytetään amerikkalaisesta ja irlantilaisesta viskistä. Yhdysvalloissa ja Irlannissa taas päinvastoin tavallinen kirjoitusasu on "whiskey", mutta asua "whisky" saatetaan käyttää skotlantilaisesta viskistä. viskokytkin eräs nelipyörävetoisten autojen automaattikytkintyyppu viskoosi eräs \selluloosa\sta valmistettu hyytelömäinen neste; siitä valmistettu tekokuitu viskoosinen sakea, sitkainen, hidas viskositeetti sitkaisuus, tahmeus, hidasliikkeisyys; sisäinen kitka, nesteen tai kaasun virtausta hidastava ilmiö vissy = \vichy\ visti eräs neljän hengen korttipeli Mm. \bridge\ on kehitetty vististä. visuaalinen näköaistia koskeva t. siihen perustuva visualisaatio \visualisointi(visualisoida)\, visualisoiminen toimintana t. varsinkin sen tulos, näkyvä havaintoesitys, kuvannus visualisoida kuvantaa, saattaa näkyvään muotoon, havainnollistaa näkyvällä esityksellä; kuvitella havainnollisina mielikuvina Nykysuomen sanakirja mainitsee sanan vastineeksi myös verbin "nähtävöidä". visus näöntarkkuus Suure, joka kuvaa silmän kykyä tarkkaan näkemiseen (lähekkäisten pisteiden erottamiseen toisistaan). vitaalinen elinvoimainen; elämälle ominainen vitaliteetti \vitaalisuus(vitaalinen)\, elinvoimaisuus, vireys vitamiini yleisnimitys eräille orgaanisille yhdisteille, joita eliö tarvitsee ravinnossaan suhteellisen pieniä määriä Ilmaus "suhteellisen pieniä määriä" sulkee pois hiilihydraatit, valkuaisaineet ja rasvat sekä niiden rakenneosat. Vitamiineilla on kirjainkoodit, esim. "C-vitamiini" ja "B12-vitamiini", minkä lisäksi niistä voidaan käyttää myös kemiallisen rakenteen mukaisia nimiä, esim. C-vitamiini on askorbiinihappo. vitaminoida lisätä (ruokaan t. juomaan) \vitamiini\a t. vitamiineja vitriini lasikko, lasiseinäinen kaappi viulisti \viulu\nsoittaja viulu nelikielinen jousisoitin Ns. viuluperheen \diskantti\soitin. vivisektio elävien eläinten leikkely; kokeet elävillä eläimillä vodka = \votka\ vokaali äänne, joka voi yksinäänkin muodostaa tavun (suomessa: a, e, i, o, u, y, ä, ö) vokaalinen vokaaleja koskeva; vokaali-; lauluun kuuluva, laulu- (vastakohtana soitolle) vokalisaatio \vokaali\ksi muuttuminen vokalismi kielen \vokaali\järjestelmä; sanan vokaalit vokalisoida tuottaa ääntä, varsinkin musiikkiin kuuluva laulu; merkitä vokaalit tekstiin vokalisointi tarkoittaa, että arabialaisiin \konsonantti\merkkeihin liitetään pieniä lisämerkkejä, jotka osoittavat lyhyitä vokaaleita ja konsonanttien kahdennuksen, joita normaalisti ei merkitä arabialaisessa kirjoituksessa. Myös mm. hepreankielinen teksti voidaan vokalisoida. vokalisti tanssiyhtyeen laulu\solisti\ vokata valmistaa ruokaa \vokissa(vokki)\ Myös: wokata. vokatiivi puhuttelusija Sijamuoto, joka osoittaa, että sana on varsinaisesta lauseyhteydestä erillinen puhuttelu, joka kertoo, kenelle puhutaan. Esim. latinassa ja kreikassa, ei suomessa. vokki maljamainen pannu, jota käytetään etenkin kiinalaisen ruuan valmistukseen volangi liehureunus Vaatteeseen tms. somisteeksi poimutettu kaitale. volapük [volapyk] eräs keinotekoinen kieli, joka oli suosiossa 1800-luvulla Sanaa käytetään joskus kuvaannollisesti kummallisen kielen vertauskuvana. volatiili herkästi vaihteleva, muuttuva Sanaa käytetään mm. \pörssi\n hintojen tilanteesta ja tietokoneohjelmoinnissa muuttujasta, jonka arvo voi ennakoimattomasti muuttua ohjelman ulkopuolisesta syystä. volatiliteetti vaihtelevuus, \volatiili\suus volframi eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki W Käytetään mm. sähkölamppujen hehkulankoihin ja kuumuutta kestäviin työkaluihin. Sana kirjoitetaan myös asussa "wolframi". Englanniksi "tungsten", joka sana joskus esiintyy (virheellisesti) suomennetuissa teksteissä yms. voltti sähköjännitteen yksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus V; kierähdyshyppy, pyörähdys ilmassa vartalon poikittaisakselin ympäri; hevosen kulkema pieni ympyrä (kouluratsastuksessa ja ravi- tms. kilpailun yhdessä lähtömuodossa) volyymi (äänen) voimakkuus; tilavuus; laajuus, paljous, määrä; (kirjan) nidos vompatti australialaisia pussieläimiä (heimo Vompatidae) voodoo [vuuduu] eräs Amerikassa ja Afrikassa esiintyvä \magia\n ja kansanuskon muoto; taikuus, noituus Sana on saanut kielteisen leiman ja mielletään yleisesti ns. mustaan (vahingoittavaan) magiaan viittaavaksi. Sitä käytetään myös moitesanana arvosteltaessa käsityksiä ja tekoja taikauskoisiksi, Tämän takia jotkut ovat ruvenneet käyttämään sanasta muita asuja kuten kreoliranskan vodou [voduu] taikka vodun, vudun, vodon tai voudou. votiivi lupauksen mukaan annettava (uhrilahja) Etenkin lahjasta, jonka joku antaa sen takia, että on Jumalalle luvannut antaa lahjan (esim. kirkolle), jos pelastuu hädästä. votka eräs maustamattomien viinojen tyyppi Kielitoimiston suosittama kirjoitus- ja äänneasu on "votka". Sana esiintyy tavallisemmin alkukielen (venäjän) kirjoitusasun mukaisesti kirjoitettuna ja lausuttuna "vodka", vaikka venäjässä -d- ääntyy tässä sanassa t:nä. voucher [vautšer t. voutser t. vautser t. vautšö(r)] matkatoimiston antama todistus hotellihuoneen tms. etukäteismaksusta Myös: voucheri. Suomen kielen lautakunta suosittaa tilalle seteli-sanaa (majoitusseteli, ateriaseteli ym.). vouti (Pohjoismaissa:) kuninkaan t. suurtilallisen virkamies; (alkujaan:) kirkon palveluksessa oleva maallinen virkamies voyeurismi [vuajörismi] \seksuaalinen\ poikkeavuus, jossa mielikuvat alastomien t. yhdynnässä olevien ihmisten katselemisesta ja pyrkimys siihen hallitsevat ajatuksia ja toimintaa !ISMI vulgaari rahvaanomainen, karkea; moukkamainen Myös: vulgääri. (Ks. selitystä Mistä kielestä?.) vulkaani tulivuori vulkaaninen tuliperäinen; tulivuorta koskeva, tulivuori- vulkanismi \vulkaaniset(vulkaaninen)\ ilmiöt, tulivuoritoiminta vulkanoida käsitellä \kautsu\a t. vastaavaa ainetta rikillä; paikata (kumia) kuumentamalla rikkipitoista kautsua vulkanologia tulivuorten tutkimus !LOGIA vulva ulkosynnyttimet, naisen ulkoiset sukupuolielimet vuvuzela [vuvuseela] stadiontorvi, värikäs, muovinen, pitkä torvi, jota käytetään jalkapalloilun yhteydessä meluisien äänien tuottamiseen wadi [vadi] kuiva joenuoma, jossa saattaa olla vettä osan vuodesta (sadekaudella) Myös kirjoitusasussa "vadi". wap [vap] eräs tekniikka, joka mahdollistaa erityisellä tavalla toteutettujen \netti\palvelujen käytön (sopivalla) matkapuhelimella Myös asussa "wappi", joskus myös (lyhenneperäisyytensä takia) "WAP". Tähän tekniikkaan kohdistui suuria odotuksia, mutta sen katsotaan yleisesti epäonnistuneen: "wapista tuli \floppi\". warettaa [varettaa] (arkik.:) hankkia ja käyttää tekijänoikeuden alaista aineistoa laittomasti, yleensä verkosa; levittää aineistoa laittomasti warrantti [varrantti] oikeus ostaa t. myydä määrätty kohde määrättyyn hintaa määrättynä päivänä tai ennen sitä Eroaa \optio\sta lähinnä siten, että warrantin voi ostaa ja myydä. Vrt. \varrantti\. Sana on lainautunut suomeen englannista kaksi kertaa. Uudempi lainasana kirjoitetaan yleensä w-alkuisena, mutta joskus (ehkä sekaannusten takia) v-alkuisena. wash and wear [woš änd weö(r)] silittämättä siisti, vaate, jota ei tarvitse silittää pesun jälkeen Sananmukaisesti 'pese ja käytä'. watti [vatti] tehon yksikkö !SI-järjestelmässä, tunnus W web [veb] eräs \internet\tiin perustuva maailmanlaajuinen \data\n välityksen järjestelmä, World Wide Web Muita asuja: Web, WWW, arkik. myös veppi. Useita suomalaisempia vastineita nimelle on ehdotettu ja hiukan käytettykin, mm. "seitti". webinaari [vebinaari] \web\issä järjestettävä \seminaari\ webmaster [web-maaster t. veb-master] \web\-sivujen tekijä; web-palvelimen ylläpitäjä Alkujaan sana tarkoittaa palvelimen teknistä hoitajaa, mutta web-sivujen tekijät ovat laajasti ruvenneet käyttämään sitä itsestään ja muista "mestareiksi" kokemistaan sivuntekijöistä. well-done [wel dan] pihvin kypsyysaste, jossa liha on paistettu kypsäksi asti Sana on \sitaattilaina\ englannista. (Sanat "well done" ovat myös tavallinen kehuva ilmaisu 'hyvin tehty!'.) wellness [welnes] hyvää oloa, terveyttä ja miellyttävää liikuntaa tarjoavista palveluista käytetty nimitys Weltanschauung [velt-anšau'ung] maailmankatsomus Sanaan liittyy usein ajatus kokonaisvaltaisesta ja kaikenkattavasta maailmankatsomuksesta. Sana on \sitaattilaina\ saksasta. wessi [vessi] länsisaksalainen, entisestä Länsi-Saksasta kotoisin oleva Sanaa on käytetty puhekielenomaisesti lähinnä Saksan jälleenyhdistymisen (1990) jälkeen niistä, jotka ovat kotoisin Saksan liittotasavallan alueelta sellaisena, kuin se oli ennen jälleenyhdistymistä. Vrt. \ossi\. western [vestern] lännenelokuva, Villiin länteen sijoitettu elokuva whiskey [wiski] = \viski\ whisky [wiski] = \viski\ whoopie [wuupi] pieni pyöreä leivonnainen, joka on täytettä kahden pehmeän leivospohjan välissä wicca [vikka t. wikka] eräs uususkonto; sen harjoittaja Wicca esitetään esikristillisiin uskontoihin ja niiden taikamenoihin perustuvana. wienerleipä [viinerleipä] = \viineri\ wienervalssi [viinervalssi] siro, nopea \valssi\ wieninleike [viininleike] kuorrutettu pihvi, joka on koristeltu sitruunanviipaleella, anjoviksella ja kapriksella Alkujaan vasikanlihasta, nyky-Suomessa sianlihasta ("porsaanlihasta") tehty. wifi [vifi] langaton lähiverkko, joka noudattaa tiettyjä standardeja (IEEE 802.11) Sana ei ole tavaramerkki, mutta Wi-Fi Alliance on mm. rekisteröinyt kuvamerkin, jossa on teksti Wi-Fi. Englannin kielessä sana lausutaan [waifai]. wigwam [vigvam t. wigwäm] = \vigvami\ wok [vok t. wok] = \vokki\ workshop [wöökšop] työkokous, työtapaaminen; työryhmä Nimitys kokoukselle, jossa on tarkoitus edistyä jossakin asiassa löytämällä uusia ratkaisuja jne. ja johon jokaisen osallistujan odotetaan tuovan \aktiivisen(aktiivinen)\ panoksensa. Vastakohtana erityisesti päätöskokoukselle, jossa vain tehdään päätökset hyväksymällä ehdotus tai valitsemalla esitetyistä vaihtoehdoista. Joskus suomennettu sanalla "työpaja". Myös pitkäkestoisemmasta työskentelystä, johon voi kuulua useita kokouksia ja kirjallista tai \netin(netti)\ kautta viestintää. wrap [vräp t. räp] ohut taikinakuori, jonka sisään kääritään erilaisia täytteitä x-akseli [äks-akseli] suorakulmaisen \koordinaatisto\n vaakasuora akseli, \abskissa\-akseli xenofobia = \ksenofobia\ xerokopio = \kserokopio\ X-kromosomi "naispuolinen" sukupuoli\kromosomi\ Naisella on kaksi X-kromosomia, miehellä yksi X- ja yksi Y-kromosomi. xylitoli = \ksylitoli\ Ks. VIER. xylofoni = \ksylofoni\ Ks. VIER. y-akseli suorakulmaisen \koordinaatisto\n pystysuora akseli, \ordinaatta\-akseli yang [jaŋ] kiinalaisessa filosofiassa \aktiivisuuden\ \substanssi\ Tätä on kuvattu mm. miehisyyden, luovuuden, toiminnan, valon ja taivaan periaatteeksi. Vrt. \yin\. yard [jaa(r)d] = \jaardi\ über- [yyber] erikois-, hyvin, erittäin Arkityylinen etuliite, joka on peräisin saksasta mutta yleistynyt englannin vaikutuksesta. Saksassa merkitys on 'yli-'. übermensch [yybeermenš] yli-ihminen Sitaattilaina saksasta. Oikeastaan pitäisi kirjoittaa saksan mukaisesti isolla alkukirjaimella: Übermensch. überseksuaali seksuaalisuuttaan ylenpalttisesti korostava henkilö yen [jen] = \jeni\ yin [jin] kiinalaisessa filosofiassa \passiivisuuden\ \substanssi\ Tätä on kuvattu mm. naisellisuuden, salaperäisyyden, maan ja pimeyden periaatteeksi. Yleensä puhutaan yhdessä yinistä ja yangista; käsitteiden väljyyden takia tällä voidaan tarkoittaa oikeastaan mitä tahansa, usein vain jonkinlaista \dualismi\a yleisesti tai ajatusta toisiaan täydentävistä vastakohdista. Vrt. \yang\. Y-kromosomi miespuolinen sukupuoli\kromosomi\ yoga [jooga] = \jooga\ ypsilon eräs kreikan aakkoston kirjain, isona Υ, pienenä c5; Englanniksi yleensä "upsilon". yuan [juan t. jyan] = \juan\ zambo [sambo] = \sambo\ zeeta [tseet(t)a] Kreikan aakkoston kuudes kirjain, isona Ζ, pienenä ζ Usein virheellisesti kirjoitusasussa "zeta". (Latinalaisen kirjaimiston z-kirjaimen nimi on "tset" tai "tseta".) zen [tsen t. zen] eräs uskonnollisuuden muoto; eräs suhtautumistapa Alkujaan "zen" on \buddhalaisuuden(buddhalaisuus)\ japanilainen muoto. Länsimaissa ruvettiin kirjoittamaan zenistä mietiskelynä ja uudenlaisena suhtautumistapana asioihin. Itse sanastakin muodostui muoti; zen kertoo kai miksi. zeniitti [tseniitti] taivaan lakipiste zeoliitti [tseoliitti] alumiinisilikaateista koostuvia huokoisia mineraaleja zeppeliini [tseppeliini] jäykkärunkoinen ilmalaiva zeta [tseet(t)a] = \zeeta\ zikavirus eräs lähinnä hyttysten kautta leviävä \virus\, joka aiheuttaa ihmisessä tauteja zirkoni [tsirkoni] eräs \mineraali\, joka koostuu mm. \zirkonium\silikaatista zirkonium [tsirkonium] eräs metallinen alkuaine, kemiallinen merkki Zr Uusissa suomen sanakirjoissa mainitaan rinnakkaismuodoksi "sirkonium", mutta se on jäänyt harvinaiseksi. zloty [sloti] Puolan rahayksikkö Sana on puolittainen sitaattilaina; puolaksi złoty [zwoti]. zodiakki [tsodiakki] eläinrata Tähtitaivaan vyöhyke, jossa aurinko, kuu ja \planeetat(planeetta)\ vuoden kuluessa liikkuvat. Jaettu 12 osaa, ns. eläinradan merkkeihin, joista kussakin on merkkiä vastaava tähtikuvio. zombi [tsombi] "elävä kuollut"; haamu Alkujaan \voodoo\-uskomuksissa vainajan ruumis, joka on saatu liikkuvaksi ja joillakin muillakin tavoin elävän kaltaiseksi. Sanaa on ruvettu käyttämään myös haamuiksi ajatelluista olioista. Myös kirjoitusasussa "zombie" [tsombie t. tsombi]. zoo- [tsoo] eläin- zoofilia [tsoofilia] sukupuolinen kiinnostus eläimiin zoologia [tsoologia] eläintiede !LOGIA zoomata [tsuumata] liu'uttaa, säätää eri etäisyyksiltä kuvattavaksi tai katsottavaksi Alkujaan valokuvaustermi: säätää liuku\objektiivia\. Myöhemmin myös mm. tietokoneohjelman käytöstä kuvan muuttamiseen ikäänkuin sitä katsottaisiin eri etäisyyksiltä. zoonoosi [tsoonoosi] yleisnimitys taudille, joka voi tarttua eläimestä ihmiseen tai päinvastoin zootomia [tsootomia] oppi eläinten rakenteesta; eläinten leikkely tutkimustarkoituksissa zucchini [tsukkini t. tsukkíini] kesäkurpitsa(tyyppi) zulu [tsulu] erään eteläafrikkalaisen kansan jäsen; sen kieli zydeco [sadekoo t. zadikóo] Yhdysvaltain Louisianan ranskalaisperäisen väestön musiikkityyppi t. juhla, jossa tällä musiikilla on keskeinen osa ångström [oŋström] vanha mittayksikkö, 0,1 \nano\metriä Tunnus: Å. Käytetty mm. valon aallonpituuksien ilmaisemiseen. Ei kuulu SI-järjestelmään. ät-merkki kirjoitusmerkki @, jota käytetään mm. \meili\osoitteissa Englanniksi commercial at tai at sign. Merkillä @ on monenlaisia nimiä, mutta suomen kielessä virallinen nimitys on "ät-merkki". Englannin sana at on siis otettu suomeen mutta mukautettu kirjoitusjärjestelmäämme niin, että kirjoitus vastaa ääntämystä. äyri pohjoismainen rahayksikkö ja painomitta; eräs verotekninen käsite Sana on varsin vanha laina eikä sitä sitä ei juuri voi pitää sivistyssanana, mutta se liittyy kyllä yleiseurooppalaiseen kulttuuriin: se on peräisin \germaanisesta(germaaninen)\ sanasta (samasta kuin ruotsin "öre"), joka taas palautuu \latina\n sanaan "aureus" 'kultainen; kultaraha'. ödeema (lääket.) turvotus, pöhötys, vesipöhö Solujen väliseen tilaan kertyneen liian nesteen aiheuttama sairaalloinen tila. örsted vanhentunut \magneetti\kentän voimakkuuden yksikkö Myös kirjoitusasussa "oersted". Tunnus: Oe. !SI-järjestelmässä magneettikentän voimakkuuden yksikkö on A/m (\ampeeri\a metriä kohti). 1 Oe on noin 79,58 A/m. öylätti ehtoollisleipä Tätä ei voine pitää varsinaisena sivistyssanana, toisin kuin samaa alkuperää olevaa ja samaa merkitsevää, suoremmin latinasta otettua sanaa "oblaatti". Näistä kumpaakaan ei juurikaan käytetä nykykielessä, mutta "öylätti" on tapana listata suomen kielen viimeisenä sanana aakkosjärjestyksessä, kun erisnimiä ja niiden johdoksia ei oteta huomioon.