On luonnollista kysyä, mikä on sanojen tallessa, tallesta, talteen, tallella, tallelle perusmuoto. Sitä ei tiedetä, eikä oikeastaan sitäkään, onko mitään perus-muotoa ollutkaan.
Mainittujen muotojen voidaan kuitenkin sanoa muodostavan vajaa-taivutteisen nominin: joukon sanoja, joissa voidaan selvästi havaita tiettyjä nominien taivutuksen sija-päätteitä ja jotka merkitykseltään ja käytöltään liittyvät yhteen ja paikallis-sijojen käyttöön yleensä. Niitä käytetään lauseissa adverbiaaleina, kuten kyseisissä sijoissa olevia sanoja yleensäkin. Kielitoimiston sana-kirja (KS) luokittelee ne adverbeiksi, mutta viittaa silti taivutukseen. Esimerkiksi tallessa-sanan kuvauksessa se esittää: ”adverbi (myös paikallis-sija-muodot tallessa, talteen”.
Sisäsijassa olevan tallessa-sanan KS kuvaa merkitykseltään erilaiseksi kuin ulko-sijaisen muodon tallella: tallessa on ”säilössä, korjuussa, turvassa, j[o]h[on]k[in] talletettuna”, joskin se voi tarkoittaa myös samaa kuin tallella, nimittäin ’katoamiselta, poistamiselta, tuholta tms. säilyneenä, tallessa pidettynä, jäljellä’.
Merkitysero ei ole kovin selvä, eikä sitä voi ymmärtää sisä- ja ulkosijojen merkitysten yleisistä eroista johtuvaksi, sellaiseksi kuin esimerkiksi muotojen aidassa ja aidalla. Merkitysero on pikemminkin sellainen, että tallella on sellainen, mikä on jäänyt jäljelle, kun taas tallessa on myös sellainen, mikä on erikseen pantu talteen.
Suomen etymologisen sanakirjan (SES) artikkeli tallella ei juurikaan kuvaa sanan alkuperää. Se vain luettelee sen eri muotoja ja johdoksia sekä vastinsanoja inkeroisessa, karjalassa ja (suomesta lainattuna) virossa. Kyseessä on siis suppealevikkinen sana
SES mainitsee, että vanhassa kirjakielessä tavataan ilmeisesti rekonstruoituja nominatiivimuotoja talte, talle ja talsi. Rekonstruoiminen lienee ollut vain sanojen vertaamista tavallisten nominien taivutukseen. Muodoista mahdottomin on talle, kun otetaan huomioon muoto talteen. Muoto talte on perustelluin rekonstruktio alkumuodoksi, ja talsi taas olisi talte-vartaloon perustuva yksikön nominatiivi, jos sanan oletetaan muuttuneen eräissä säännöllisissä muutoksissa; vrt. siihen, että käsi on kehittynyt aiemmasta asusta käte, joka yhä elää esimerkiksi essiivimuodossa kätenä.
Mitään mainituista muodoista ei kuitenkaan tunneta todellisesta kielestä, vain sanakirjoista ja vastaavista. Toisaalta muoto talte voidaan selittää johdosten tallentaa ja tallettaa kantasanaksi.
Yhdyssanojen talle-esine, tallekalu ja tallelokero alkuosa on tulkittava talte-vartalon e-johdokseksi pikemminkin kuin talle-vartalon edustajaksi. (Vrt. esim. siihen, että lähde on johdos verbin lähteä vartalosta lähte.) Tätä osoittaa jo se, että Nyky-suomen sana-kirjassa on erikseen ilmaistu, että näissä sanoissa esiintyy tavallisesti rajakahdennus; esimerkiksi tallelokero ääntyy yleensä [tallellokero].
On luonnollista ajatella, että talteen-tyyppiset sanat ovat alkujaan olleet sellaisen normaalisti taipuvan sanan muotoja, joka tarkoittaa jonkin-laista rasiaa, koloa tai muuta paikkaa, johon voi panna esineitä. Ne voivat ollakin, mutta tätä ei voi tietää. Emme voi tietää sitäkään, miksi sellaisen sanan muut muodot olisivat jääneet pois käytöstä.
Elias Lönnrotin Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja (1866–1880) sisältää sanan talte, jolla on pitkähkö kuvaus:
Talte, tallen, s. gömma, gömsle, gömställe, förvar, behåll, nederlag ; panna l. pistää tallelle l. talteen gömma, lägga i förvar, deponera ; antaa talteen lemna i förvar, låta gömma; talteen uskottu, talteen anto, pano (talteen-uskottu o. s. v. ); talteen sanoa, tehdä säga, göra förgäfves (iron. ); olla tallella l. tallessa vara i förvar, i behåll ; tallessa olewa liggande (om säd, penningar o. dyl. ); tallella olewa l. korjattu kurssi behållen l. korrigerad kurs ; ottaa tallesta l. tallelta taga ifrån gömma; jfr. talle, talti, talsi.
Vaikka sanakirja esittää sanan taipuvana substantiivina, josta kerrotaan myös genetiivimuoto (tallen), kaikissa esimerkeissä sana on paikallis-sijassa. Sijat ovat edellä käsiteltyjä paitsi tallelta, jota ei nyky-kielessä esiinny, mutta on hyvin saattanut esiintyä ennen.
Sana-artikkelin lopussa mainitut talle, talti, talsi esiintyvät kirjassa myös hakusanoina, joiden se ilmoittaa tarkoittavan samaa kuin talte. Tämä voisi heijastaa sitä, ettei Lönnrot ollut varma rekonstruktion talle oikeellisuudesta ja otti siksi mukaan myös vaihto-ehtoja.
Kirjassa on myös toinen talle-sana, jonka genetiivin sanotaan olevan tallen tai talteen jonka merkitykseksi ilmoitetaan ”ungt svin”; siitä on pitkä esimerkki ”yli talwen pidetty sika kutsutaan toisena wuonna tallekfi, kolmantena on se kasattu, neljäntenä kahdesti kasattu”. Ajatus siis on, että talle on vuoden aikana syntynyt sika, joka on jätetty pidettäväksi talven yli eikä teurastettu. Esimerkki lienee peräisin aidosta kansan-kielestä. Tällainen talle on varmaankin saman-tapainen e-johdos kuin edellä käsitelty yhdys-sanojen alkuosa, vaikka sitä onkin sanakirjassa ja ehkä senaikaisessa kielessäkin taivutettu ikään kuin johtamatonta perus-sanaa (talleksi, ei talteeksi).
Sanakirjassa on yhdyssanat taltekalu, taltekasa, taltepaikka, taltetavara, joille mainitaan myös talle-alkuiset synonyymit. Näitä voi epäillä ainakin osittain Lönnrotin sepittämiksi.