Pitääkö sanoa pitempi vai pidempi, pitentää vai pidentää? Molemmat vaihtoehdot ovat kielen normien mukaisia ja ovat aina olleet. Niihin voidaan kyllä asennoitua eri tavoin. Molempia vaihtoehtoja voi pitää kieleen keinotekoisesti tuotuina, t:llisiä ehkä enemmän.
Sanan pitkä säännöllinen komparatiivi olisi pitkempi, mutta sitä ei juuri käytetä. Se on joskus mainittu kieliopeissa, mutta lähinnä teoreettisena, ja se esiintyy yleensä vain virhemuodosteena, jonka tekee suomen kieltä puutteellisesti osaava.
Myöskään monissa pitkä-sanan johdoksiksi kuvatuissa sanoissa ei ole k:ta: pidentää t. pitentää, pituus, pidetä (: pitenee), joskin toisaalta pitkittää yms.
Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan pitkä on todennäköisesti johdos vanhasta vartalosta piδe (missä δ tarkoittaa soinnillista dentaalispiranttia, sellaista kuin th englannin sanassa the). Tosin Kotuksen julkaisemassa Suomen etymologisessa sanakirjassa selostetaan sanan pitkä kuvauksessa. että Suomen sanojen alkuperä ‑teoksen mukaan kantasana olisi pite, mutta puhutaan myöhemmin oletetusta uralilaisesta vartalosta piδᴈ, missä ᴈ tarkoittaa tuntematonta vokaalia. Kyseiseen vartaloon perustuvat mm. johdokset pidempi ja pidentää. Näiden johdosten yleiskielisissä asuissa d ei siis ehkä ole t:n astevaihteluvastine, vaan alkuperäisen δ:n jatkaja; tälle on joitakin rinnakkaisilmiöitä kuten sana sydän.
Suomen kielessä aiemmin ollut δ-äänne on muuttunut eri murteissa eri äänteiksi, osittain kadonnutkin. Kun sana piδempi osallistui tähän kehitykseen, syntyi erilaisia muotoja kuten pirempi, pilempi ja piempi. Yleiskieleen tuli erikoisen kehityksen takia kirjoitukseen ensin dh tai d, sitten yksinomaan d, jonka ääntämys muuttui ja vakiintui d-äänteeksi. Tämä ei vastaa juuri minkään murteen kantaa ja voidaan siten kuvata keinotekoiseksi.
Muoto pitempi voitaisiin selittää samanlaisena ilmiönä kuin yleiskielen d:n yleinen korvaaminen t:llä (esim. sytän, kun ei oikein osata sanoa sydän, mutta ei myöskään kehdata käyttää oman murteen muotoa tilanteessa, jossa pyritään puhumaan yleiskieltä).
Toisaalta suomen kielen komparatiivinmuodostuksen yleisen linjan mukaisesti pitempi edellyttäisi kantasanaa pitte tai pittä
Tältä kannalta on yllättävää, että pitempi yms. on hyväksytty yleiskieleen. Joskus vuosikymmeniä sitten sain sellaisen käsityksen, että sitä jopa pidettäisiin parempana. Käsitys perustui ehkä vain pitentää-muodon esiintymiseen joissakin laeissa, mietinnöissä tms. tai sitten omaan järkeilyyn: pitkä : pitempi poikkeaa normaalista taivutuksesta vähemmän kuin pitkä : pidempi. Toisaalta on saatettu päinvastoin tulkita pitempi edellä mainitulla tavalla murteelliseksi ja korjata se muotoon pidempi.
Taivutus pidetä : pitenee on sekin poikkeava, jos kantasanaksi ajatellaan edellä mainittu *piδe. Silloinhan olettaisi, että yleiskieleen olisi tullut vaihtelematon d, siis pidetä : pidenee (vrt. sydän : sydämen, tosin yleensä äännettynä sydämmen). Tässä on varmaankin vaikuttanut mukautuminen lukuisien muiden verbien taivutuksen malliin, esimerkiksi edetä : etenee.
On esitetty, että alkuperäinen δ olisi muuttunut t:ksi ennen kuin kieleen tuli astevaihtelu. Tähän ehkä viittaa edellä mainittu Suomen sanojen alkuperä ‑teoksen selitys, jonka mukaan pitkä-sanan kantasana olisi ollut pite. Tällöinkin pitempi jäisi poikkeavaksi, koska normaali astevaihtelu tuottaisi kantasanasta pite johdoksen pidempi.
On myös esitetty, että pitempi olisi johdos sanasta pitkä siten, että siihen on tullut karjalan kielestä astevaihtelu tk : t; karjalassa sana pitkä taipuu pitän, pität jne. Tähän suuntaan voisi viitata se, että Kalevalassa on johdonmukaisesti asu pitempi. Se voi toisaalta johtua pyrkimyksestä välttää itämurteiden normaalin kehityksen mukainen muoto piempi tai pi’empi, joka voi tuntua oudolta.
Todennäköisempää on, että k-aines on tullut mukaan vasta itämerensuomalaisissa kielissä; etäisemmissä sukukielissä sitä ei näy olevan. Viron etymologisen sanakirjan (Eesti etümoloogiasõnaraamat) kuvaus viron sanasta pikk viittaa kyllä etäisempiin vastineisiin, joissa on mm. g- tai k-äänne, mutta rinnastukset ovat epävarmoja, ja kyseinen äänne saattaa niissä olla eri alkuperää.
Kysymys "pidempi vai pitempi" kuuluu kielenhuollon kestoaiheisiin, johon lienee aina vastattu, että molemmat käyvät. Ks. esim. Kotuksen sivua Kielineuvonnan vuosikymmenet: 1940-luku. Tämä tietysti on osaltaan pitänyt sen kestoaiheena.
Erikoista on, että Kielikellon 3/2008 jutussa Kielenneuvontatoimisto vastaa – mitä kysyttiin 60 vuotta sitten? kerrotaan, että eräänä päivänä oli yhtenä kysymyksenä ”pitempi vai pidempi, joista kumpikin on oikein; nykyään tosin lisättäisiin, että pitempi on tavallisempi.” Tätä ehkä heijastaa se, että Kielitoimiston sanakirjassa komparatiivit esitetään järjestyksessä ”pitempi, pidempi” Tämän voisi tulkita lieväksi kannanotoksi, mutta sen peruste vaikuttaa väärältä: pidempi näyttäisi olevan jonkin verran tavallisempi. Lisäksi sanakirja esittää verbi pidentää päähakusanana, ja pitentää on vain viittaus siihen: ”tavallisemmin: pidentää”.