Mekko: suojavaatteesta juhlapuvuksikin

Sana mekko on tuntematonta alkuperää ja lienee alkujaan tarkoittanut päällysvaatetta, joka suojasi lialta ja kosteudelta. Myöhemmin sitä ruvettiin käyttämään pikku­lapsen pitkän paidan tapaisesta vaatteesta, sitten yksi­osaisesta naisen puvusta, leningistä, jopa hääpuvusta.

Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan ”leninkiä tai paidan tapaista pikku­lapsen pukinetta merkitsevällä mekko-sanalla on vastineita eräissä lähi­suku­kielissä”, mutta ne voivat olla lainaa suomesta, ja sanan alku­perä on tuntematon. Sanan ensi­esiintymä on Florinuksen sana­kirjassa vuodelta 1678. Siinä latinan sanaa penula (klassisessa latinassa yleensä asussa paenula) selitetään ruotsiksi sanoilla Regnkappa/bijrock/bullfång ja suomeksi sanoilla Sadewaate/meckoi.

Vanhan kirjasuomen sanakirjan kuvaus mekko-sanasta esittää merkitykseksi ”paidan tapainen väljä vaate, kaapu, viitta” ja lisäksi eräitä kuvaannollisia merkityksiä (linnun höyhenpuku; suoja, turva). Lönnrotin sanakirjan mukaan mekko tarkoittaa selvästi päällysvaatetta.

Suomen murteiden sanakirjan kuvaus mekko-sanasta selostaa vaihtelevampaa käyttöä. Ensimmäisenä merkityksenä on ”miesten pitkä, väljä (rohdinkankainen) vaate, jota us. käytetään työtä tehtäessä muiden vaatteiden suojana”. Toinen, levikiltään suppeampi merkitys on ”naisten t. miesten lyhyt päällystakki, nuttu, röijy; naisten väljä pusero”. Kolmas, levikiltään lähinnä itäinen merkitys on ”pikkulapsen väljä vaate, kolttu; yksiosainen naisten puku, leninki”, ja ilmeisesti nykyisen yleis­kielen merkitykset johtuvat tästä. Lisäksi kirja sanoo mekko-sanaa käytettävän hameesta, mutta tästä ei ole varsinaisia levikki­tietoja, vain kaksi esimerkkiä. Lisäksi selostetaan kuvaannollista käyttöä ja vielä merkitys ”(neliniitinen) rohdinkangas, hursti”, joka varmaankin johtuu rohdin­kankaisen suoja­vaatteen merkityksestä.

Kirjassa Selityksiä Aleksis Kiven teoksiin E. A. Saarimaa kuvaa Kiven käyttämää mekko-sanaa näin: ””karkeasta (neliniitisestä, rohtimisesta) kankaasta tehty valkoinen, avara päällysvaate, joka sidottiin ylhäältä nauhalla kiinni, kuten ennen paitakin, ja vyötärön kohdalta vyöllä. Pidettiin muiden vaatteiden suojana likaa ja kastumista vastaan, etenkin kesällä”. (Selitys liittyy Seitsemän veljeksen kohtaan, jossa Juhani sanoo ”Siinähän aikamiehen mekko” saadessaan oman paitansa, erehdyksessä tarjotun pienemmän paidan sijasta.) Tämä tietysti kuvaa vain yhden­laista sanan käyttöä, jonka Kivi oli oppinut, mutta varmaankin se oli aikanaan laajalle levinnyt.

Nykysuomen sanakirjan kuvauksessa mekko tuntuu ensin supistuneen (ainakin lähinnä) pikku­lapsen vaatetta tarkoittavaksi, mutta tarkemmassa kuvauksessa on aika paljon kaikuja vanhemmista merkityksistä:

mekko1* s. paidan tapainen, edestä umpinainen pukine, vars. pikkulapsen kolttu. | Imeväisen, kaksivuotiaan, nuken m. Villalangasta kudottu vauvan m. Kastetilaisuudessa lapsella oli äidin morsiushunnusta tehty m. — Rohtiminen, sarkainen, verkainen m. M:a käytettiin muiden vaatteiden suojana likaa ja kastumista vastaan etenkin kesällä. — Lypsäjällä on yllään valkoinen m. ja sininen hame. — aika mekosta (adv. harv.) kelpo tavalla. | Kimauta tuosta, veli Tuomas, ja oikein aika mekosta KIVI. — Yhd. kaste-, ristimäm.; lapsenm.; hursti-, karttuuni-, musliini-, pumpuli-, rohdin-, sarka-, verka-, villam.; kesä-, riihi-, työm.

Suomen kielen perussanakirjassa ja siihen perustuvassa Kieli­toimiston sana­kirjassa mekko-sanan kuvaus on kaventunut melkoisesti. Edellisessä vauvan­vaate­merkitys on ensimmäisenä, leninki­merkitys toisena, ja jälkimmäisessä, uudemmassa, järjestys on kääntynyt.

Vaikka mekko saattaa edelleen tarkoittaa pikku­lapsen, lähinnä tytön, vaatetta, se on selvästi ottanut päämerkityksekseen sen, mikä ennen oli sanalla leninki. kpsya Kieli­toimiston sana­kirja sanoo lyhyesti: ”yksi­osainen naisen puku, mekko”. Käytännössä tarkoitetaan asua, jonka alaosa on avoin, hame­mainen. Mainittu sana­kirja esittää esimerkkejä niukasti: Leveä­helmainen leninki. Puuvilla-, kesä­leninki. Nyky­suomen sana­kirja kuvaa hiukan toisin: ”vars. puhek. naisen (tytön) puku, joka pää­asial­li­ses­ti on yhtä kappaletta; vrt. hame”. Se toisaalta esittää yhdys­sana­esimerkkeinä myös sanat silkki­leninki, hääleninki ja juhla­leninki.

Ruotsista lainattu sana leninki tunnetaan vanhemmassa asussa klädninki jo vuodelta 1757. Siksi onkin vähän erikoista, että Nykysuomen sanakirja sanoo siitä ”vars. puhek.” Murteissa sana tuntuu tarkoittavan hienon­puoleisiakin vaatteita:
Mä oli sit nii paljo ollaksen ko mää sai sit semmose hianon klänninki.
Ei niil (morsiamilla) mittä musti kleninkei ollu, sinissi vaa ja vihrevi.
Korree ja nätti sem morsiamen klenninkin ̮olla tartti.”
Tämän voi ehkä selittää sillä, että leninki kyllä tarkoitti myös ja ehkä erityisestikin juhlavaa vaatetta. sanaa pidettiin ”kyökki­suomeen” kuuluvana.

Nykyisin kai leninki käsitetään täysin asia­tyyliseksi sanaksi. Vaikka merkitys ei rajoitu arki­vaatteisiin, juhlavimpia vaatteita kuten ilta­pukuja ei kai yleensä nykyisin sanota leningeiksi.

Toisaalta mekko tuntuu olevan monien mielestä sävyltään arkinen, niin, että juhla­mekko tai hää­mekko tuntuu oudolta. Sopivampia kai olisivat juhla­puku ja hää­puku. Esimerkiksi erään Facebook-keskustelun aloituksessa vuonna 2017 oltiin sitä mieltä, että mekko-sanaa ”käytetään vain arkikielessä tai pikkulasten yhteydessä”, ja toisen keskustelun aloituksessa vuonna 2022 ihmeteltiin, milloin morsius­puvusta tuli hää­mekko.