Nykyisessä yleiskielessä masmalo esiintyy vain kasvin nimenä. Alkujaan se on kuitenkin tarkoittanut muun muassa ohutta ihoa tai nivusia taikka jonkinlaista pussia. Epäselvää on, miksi Lönnrot otti sen kasvin nimeksi.
Kielitoimiston sanakirjan kuvaus masmalo-sanasta on aika yksinkertainen ja selvä:
eräitä hernekasveihin kuuluvia ruohoja ja pensaita, vars. eräs ruohovartinen, kellerväkukkainen laji.Harju-, pohjanmasmalo.
Kasvitieteen nimistössä masmalo esiintyy myös kasvisuvun Anthyllis suomenkielisenä nimenä masmalot. Suomen lajitietokeskuksen (Laji.fi) kuvaus tästä suvusta mainitsee vain kaksi lajia, masmalo (Anthyllis vulneraria), josta käytetään myös nimeä euroopanmasmalo erotuksesi suvun muista lajeista, ja oramasmalo, jota ei ole tavattu Suomesta. Sukuun kuuluu myös parikymmentä (Catalogue of Lifen mukaan 26) muuta lajia, mutta Kassu-nimistössä niistä vain kolmella on suomenkielinen nimi: madeiranmasmalo, partamasmalo ja rakkomasmalo.
Sanakirjan mainitsemat harjumasmalo ja pohjanmasmalo ovat masmalon alalajien nimityksiä. Niistä edellistä ei ole Laji.fi:ssä eikä Kassussa, mutta Retkeilykasvion mukaan se tarkoittaa alalajia Anthyllis vulneraria fennica, joka on lajin Suomessa selvästi tavallisin alalaji.
Korp-korpuksissa masmalo-sanan vanhin esiintymä on vuodelta 1826: Renvallin sanakirja kuvaa sen latinan ilmauksella cutis tenuis ja saksan ilmauksella dünne Haut. Molemmat tarkoittavat ohutta ihoa. Myös vuonna 1832 julkaistussa lääketieteen sanastossa Termini Medici in Lingua Fennica Occurrentes masmalo on ilmoitettu latinan ilmauksen cutis tenuis vastineeksi.
Elias Lönnrotin kirja Ruotsin ja suomen tulkki esittää sanan ohimmat jäljessä sulkeissa sanan masmalo ja selityksenä sanan ljumske, joka tarkoittaa nivusia.
Sanaa ohimmat on ehkä yksi sanan ohimot monista murreasuista, mutta se voi olla myös Lönnrotin muodostama. Suomen etymologisen sanakirjan kuvaus ohimo-sanasta esittää, että sillä on myös merkitys ’nivus, kuve’.
Sanaa masmalo ei esiinny Vanhan kirjasuomen sanakirjassa, joten todennäköisesti sitä ei käytetty Ruotsin vallan aikana kirjoitetuissa teksteissä, ainakaan painetuissa. Sen sijaan puhutussa kielessä se on esiintynyt, vieläpä huomattavasti useammissa merkityksissä kuin edellä mainituissa sanakirjoissa. Tämä voidaan päätellä sen kuvauksesta Suomen murteiden sanakirjassa. Siinä 1. merkitys kuvataan sanoilla ”karvaton, ohutnahkainen kohta eläimen ruumiissa, etenkin (hevosen) raajan tyvessä, nivunen”, mutta esimerkeissä se esiintyy myös hevosen kupeen ja naisen hävyn nimityksenä. Tässä kuve lienee länsimurteiden mukaisesti merkityksessä ’nivustaive’; ks. Kuve: nivuksista ja kyljestä vatsaan. Sanan 2. merkitykseksi esitetään ”pussi, nyytti”. (Tämän voisi ehkä ajatella syntyneen merkityksen ’kives, kivespussi’ kautta.) Sanan rinnakkaisasuiksi mainitaan masmaro, masvala ja masvalo.
Erilaiset anatomiset merkitykset voidaan ehkä selittää alkumerkityksestä ’ohut iho’ syntyneiksi. Toisaalta alkumerkitys voi olla muutakin, esimerkiksi nivusiin viittaava.
Vaikka Lönnrot siis kuvasi sanan masmalo tarkoittavan nivusia, hän myöhemmin esitti sen myös kasvinnimenä. Hänen kirjansa Flora Fennica – Suomen kasvisto (1860) esittää suvun Anthyllis suomenkieliseksi nimeksi masmalo.
Lönnrotin Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja (1866–1880) kuvaa sanalle lyhyesti neljä eri merkitystä:
Masmalo, s. tunn hud; ljumske; 2 rödväpling (trifolium pratense); räfklor (anthyllis).
Suomi–ruotsi-suursanakirjan ja Laji.fi:n mukaan masmalon ruotsinkielinen nimi on getväppling, sananmukaisesti suomennettuna ”vuohenapila”. Vaikka laji ei kuulukaan apiloiden sukuun (Trifolium), se on niille sukua ja muistuttaa niitä. Sana räfklor on vanha kirjoitusasu sanasta rävklor, joka on tulkittava ketunkäpälää tarkoittavan sanan rävklo monikoksi; Svenska Akademins ordbokin mukaan sana esiintyy yleensä monikossa ja viittaa masmaloon, jonka kukinto muistuttaa ketun käpälää.
Sana siis tarkoittaa sen mukaan ohutta ihoa, nivusia, puna-apilaa tai tiettyä keltakukkaista kasvia. Tämä tuntuisi viittaavan siihen, että sana on esiintynyt kansankielessä ainakin kahden eri kasvin nimenä ja että Lönnrot valitsi sen nimeksi tietylle kasville, jolle ei ehkä ollut muutakaan nimeä, toisin kuin puna-apilalle. Toisaalta sellaisesta kansankielisestä käytöstä ei ole tietoja murresanakirjassa.
Olipa kasvimerkitys syntynyt kansankielessä tai Lönnrotin mielessä, jää avoimeksi, mikä on sen suhde vanhempaan merkitykseen. On vaikea kuvitella, miten masmalokasvi (tai puna-apila) olisi hahmotettu ohueksi ihoksi, nivukseksi tms.
LuontoPortin sivu masmalosta mainitsee lääkekäytöstä ja esittää myös arvelun merkityksen laajenemisen syystä:
Masmalon tieteellinen lajinimi vulneraria tarkoittaa haavan parantajaa ja kasvilla on ilmeisesti hoidettu haavoja – perusteita uskomukselle kasvin tehosta on tosin vaikea löytää. Mikäli kasvilla on jotain lääkinnällisiä ominaisuuksia, ne näyttävät vaipuneen unohduksiin jo vuosisatoja sitten ja muisto niistä on jäljellä vain kasvin nimessä. Masmalon erikoiseen suomenkieliseen nimeen liittyy myös annos perinnetietoutta: sana on tarkoittanut vanhassa yleiskielessä kotieläinten ihopoimua, esimerkiksi nautaeläinten kaulanahkaa ja hevosen nivusten seutujen paksumpia ihonkohtia. Kansa lienee nähnyt kasvin pulleissa verhiöissä yhtäläisyyksiä tuttujen eläinten muotoihin ja alkanut kutsua kukkaa samalla nimellä.
Tämän mukaan siis nimen merkityksen muuttuminen johtuisi jotenkin ulkonäöstä. Luonnollisemmalta tuntuu ajatus, että se olisi yhteydessä lääkekäyttöön. Koska tieteellinen nimi on Linnén antama, se perustunee vielä hänen aikanaan esiintyneeseen lääkekäyttöön. Lääkekäyttöä heijastavat myös kasvin jotkin erikieliset nimet kuten englannissa esiintyvä woundwort ja saksan Wundklee.
Käytöstä haavojen ja muiden ihovaurioiden hoitoon voisi päätyä ajatukseen, että kyseessä on ihonhoitokasvi tai lyhyemmin ihokasvi – tai masmalokasvi tai masmaloyrtti, joka sitten lyhenisi pelkäksi masmaloksi kasvin nimenä. Etenkin ohut taiveiho ja ihopoimut saattavat tarvita hoitoa.
Selityksessä on kuitenkin parikin ongelmaa. Ensinnäkin vaikka kasveja on nimetty lääkekäytön mukaan, ei liene tapauksia, joissa ihoyrtti-tyyppinen nimi olisi lyhentynyt pelkäksi alkuosakseen. Toiseksi masmalon käytöstä lääkekasvina Suomessa ei liene kirjattu tietoja, ja masmalo lienee aina ollut harvinainen. Lönnrot, joka oli myös lääkäri, on saattanut tuntea lääkekäytön ainakin harvinaisena ulkomailta, mutta olisiko hän perustanut nimeämisen siihen ja olisiko hän ottanut nimeksi pelkän masmalo-sanan?
Blogikirjoituksessa Uusi kasvi Luopioisiin esitetään:
Masmalo on aina ollut meillä harvinaisuus eikä sille ole siksi kehittynyt kansanomaisia nimityksiä. Ämmänhampaaksi sitä on kutsuttu, mutta samaa nimeä on käytetty myös keltamaitteesta.
Lönnrotin Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja mainitsee (s.v. hammas) sanan ämmänhammas masmalokasvin nimityksenä. On vaikea sanoa, miksi. Hänen omassa tuotannossaankin sana esiintyy keltamaitteen nimityksenä. Erään keskeneräisen verkkosivuston Masmalo-sivulla mainitaan kyllä masmalon nimenä esiintyvän kirjoissa sekä ämmänhammas ja ämmän hampaat myös akanhammas.
A. J. Melan kirjassa Lyhykäinen kasvioppi ja kasvio (1877) masmalo esiintyy jo yksiselitteisesti Anthyllis-suvun nimenä. Tässä merkityksessä se alkaa esiintyä käytännössä myös kasvitieteen ulkopuolella muun muassa rehukasveista puhuttaessa. Toisaalta sanaa käytettiin kirjoitetussa kielessä myös eläimen anatomiaan viittaamassa vielä pitkään; epäselvää on, miten kauan sellainen käyttö on säilynyt puhutussa kielessä.
Vuosina 1909–1922 julkaistussa Tietosanakirjassa) on seuraava hakusana:
Masmalo, kansan käyttämä nimitys, joka paikoin merkitsee ohutta ihoa, paikoin kuvetta, nivustaipeen tienoita jopa naisen synnyttimiäkin.
Kuitenkin hakusanan Anthyllis vulneraria kuvauksessa mainitaan myös nimi masmalo. Tämä viittaa siihen, että sanaa masmalo kasvinnimenä pidettiin vielä vakiintumattomana. Kuitenkin jo Pienessä tietosanakirjassa hakusana masmalo esittää sen vain kasvilajin nimenä.
Nykysuomen sanakirjassa on sekä kasvinnimimerkitys että kaksikin anatomista merkitystä:
masmalo² s. 1. Anthyllis, hernekasveja, vars. Suomessa tavattava A. vulneraria, keltamasmalo. 2. (eläimen) nivus; nautaeläimellä kaulan alapuolella oleva kaksoisihopoimu. | Hevonen oli muuten musta, mutta m:t ja turpa olivat kellervät. — M., joka sonneilla on kehittyneempi kuin lehmillä, ulottuu eräissä roduissa alaleuasta rintaan saakka.
Kielitoimiston sanakirjassa on merkitys rajattu kasvinnimeen. Samoin oli jo sen edeltäjässä Suomen kielen perussanakirjassa (1990–1994).
Ei tiedetä, mistä sana masmalo on peräisin, eikä asiasta ole esitetty kovin vakuuttavia ehdotuksiakaan.
Osmo Nikkilän kirjoitus Suomen sanojen alkuperät laahaamisesta pööveliin (Virittäjä 2/1997), joka on teoksen Suomen sanojen alkuperä (SSA) 2. osan arvostelu, käsittelee sitä, että teoksessa ei lainkaan ole masmalo-sanaa, vaikka se oli aiemmassa Suomen kielen etymologisessa sanakirjassa (SKES):
Etäsukukieliin SKES:ssa yhdistettyjä sanoja, jotka SSA:stä on kokonaan jätetty pois, ovat murresana maakko ’varsta’ ja Nykysuomen sanakirjankin tuntema masmalo ’ohut nahka; nivuset’. Näistä maakolle on SKES:ssa esitetty epävarmoja vastineita mansista, hantista ja samojedista; myö-hempi tutkimus on yhdistyksen hylännyt. SKES:ssa on masmalon liittäminen pohjoissaamen sanaan muošˈme ’poron ja muiden elukkain reiden ja kylkiluiden välinen rasva ja liha’ esitetty aivan varmana; onko tässäkin tapauksessa sanan puuttuminen luettava yhdistyksen hylkäämiseksi?
Asussa muošˈme oleva heittomerkin tapainen merkki kuuluu ns. sanakirjaortografiaan ja osoittaa ylipitkää konsonanttikeskusta. Sanan normaali kirjoitusasu on muošme. Saamen kielten etymologinen tietokanta Álgu ei esitä sille mitään alkuperätietoa eikä vastineita edes muista saamelaiskielistä. SKES ei mitenkään perustele yhdistämistä saamenkieliseen sanaan eikä esitä masmalo-sanalle muunkielisiä vastineita edes lähimmistä sukukielistä.
A. V. Koskimies esitti vuonna 1927 Virittäjässä artikkelinsa Kupalo alaviitteessä pitkähkön huomautuksen:
-lo-päätteellä syntyneet johdannaiset eivät käsitteeltään aina selvästi erotu kantasanan ilmaisemasta merkityksestä; riittää kun huomauttaa, että ne tarkoittavat olijaa, esinettä, asiaa, paikkaa l. ominaisuutta, joka laadultaan on läheisessä yhteydessä kantasanan ilmaiseman kanssa, usein vain nimitettävän muodostuman siihen verraten suhteellista pienemmyyttä. Niin kaiketi tässäkin tapauksessa: kupalo ‘pienehkö lahti’ tahi myös ‘lahdeke’, siis jonkinlainen lahtimuodostuma. Jos kantasana on kielestä kadonnut tai sen merkitys on himmentynyt, tarjoavat nämäkin johdokset toisinaan mielenkiintoisen tilaisuuden sukukielten väliseen sanavertailuun, niinkuin nyt puheenaoleva kupalo. Toisia sanoja, joissa samoin voi turvautua lappiin, ovat esim. masmalo (l. masvalo) ‘cutis tennis e. c. ad inguina, dünne Haut’ <*masma (masva), vrt. Friis muošbme, mušbme (l. mosve) ‘adeps ventris, Fedtet ved Svangen, Svangefedt’. Mutta masmalo merkitsee myös Lönnrotin mukaan ‘puna-apilaa’ l. ahmaloa (*ahvalo), jonka alkuosaa voinee verrata lapin sanaan (Friis) asbas l. ahvas ‘delicatus sapore, succulentus; lækker. saftfuld (om Mat)’; ahmalo sanan vanhempi ja alkuperäisempi asu tulisi niinmuodoin asmalo (‘herkkuruoho’), joka tavataankin Lönnrotilla (Suomen Kasvisto, s. 346) kahden paljoa pehmeämmän kasvin, suo- ja heinätähtimön (stellaria glaucan ja graminean) nimenä. Kummalleko kasville, apilalle vai tähtimölle, se alkuaan kuuluu, ei ole tässä ratkaistavissa.
Esitetyt ajatukset vaikuttavat heikosti perustelluilta. Aiheemmme kannalta erityisen erikoista on, että alkuperä pyritään selittämään kasvia tarkoittavan merkityksen ja kasvin rehukäytön pohjalta.
Kiinnostukseni masmalo-sanaan heräsi, kun viitattiin Jean Ramsayn ja Kalle Björklidin kirjaan Anssi Kela – Kosketusetäisyydellä, jonka sivuilla 61–62 kerrotaan, miten Yhdeksäs hetki ‑yhtye päätyi muuttamaan nimekseen Pekka ja Susi.
Mieleen jäi vain, että yksi niistä muista vaihtoehdoista oli Masmalo. Kelaa nyt: Masmalo. Siihen verrattuna Pekka ja Susi kuulostaa hyvältä.
Tässä voisi kertoa myös siitä, miten joukko Anssi Kelan faneja löysi masmaloita Nummelan lentokentältä ollessaan katselemassa Anssiin ja hänen tuotantoonsa liittyviä maisemia. Mutta mielessäni jäi pyörimään, miksi Masmalo tuntui niin perin mahdottomalta. Oliko se vain outo sana, vai tunnistettiinko se kasvin nimeksi, vai toiko se mieleen ohuen ihon ja siihen liittyviä mielleyhtymiä?