Sanalla korpi on nykykielessä kolme perusmerkitystä: synkkä metsä, suotyyppi ja syrjäinen alue. Se voi tarkoittaa myös kuvaannollisemmin synkkiä olosuhteita. Vanhassa kielessä se tarkoitti myös asumatonta, autiota aluetta, jopa aavikkoa.
Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologinen sanakirja tiivistää hyvin sen, että korpi on alkuperältään tuntematon sana, joka tarkoittaa synkkää (kuusi)metsää, mutta jota on vanhassa kielessä käytetty myös autiomaasta.
Synkkää metsää, etenkin kuusikkoa merkitsevällä korpi-sanalla on varmoja vastineita useissa lähisukukielissä, esim. karjalan korpi, vepsän korb ja viron kõrb. Vastineita on aiemmin esitetty myös etäsukukielistä, samoin altailaisen kielikunnan puolelta, mutta näitä rinnastuksia ei nykyään hyväksytä. Sanavartalon alkuperä on toistaiseksi selvittämättä. Rakenteen ja merkityksen puolesta korpi voisi kuulua ikivanhaan omaperäiseen sanastoon. Suomen kirjakielessä korpi on esiintynyt Agricolasta alkaen, ja sanaa on vanhassa kirjakielessä käytetty myös autiomaan merkityksessä.
Kuvauksessa ei kuitenkaan mainita sanan suomerkitystä, jonka Kielitoimiston sanakirja kuvaa näin: ”2. biol., maant. kuusta t. koivua kasvava suo”.
Hyvin samanlainen kuvaus on Suomen sanojen alkuperä -teoksessa (SSA). Siinä merkityksen kuvaus on ”tiheä, synkkä, us. kostea (kuusi)metsä; kaukana asutuksesta oleva metsämaa; sydän-, erämaa, salo”.
Jo edellä mainittujen kuvausten perusteella on luonnollista ajatella, että korpi on alkujaan tarkoittanut jonkinlaista metsää: synkkää, tiheää, kuusivaltaista, ehkä kosteaa. Se on sitten saattanut viitata erityisesti kaukana asutuksesta olevaan metsään, jossa on vanhaan aikaan käyty lähinnä metsästämässä, eräretkillä. Tästä on voitu tulla merkitykseen ’erämaa, asumaton alue’ laajemminkin.
Vanhoissa sanakirjoissa korpi tarkoittaa aika selvästi metsää. Renvallin sanakirjassa (1826) ”korpi” on ”silva deserta et vasta, saltus profundus, G. dicker Wald, Einöde”. Heleniuksen sanakirjassa (1838) se on ”tjock skog, öken”. Jo Lönnrotin sanakirjassa sanan merkitystä kuitenkin jonkin verran soistetaan: ”skogsallmänning, djup vild skog, fuktig skogbeväxt trakt af grof skog, med tjock skog beväxt kärr, vildmark, ödemark, öken”. Voisi sanoa, että sen mukaan korpi voi olla myös metsän ja suon välimuoto tai rajatapaus.
Myös Suomen murteiden sanakirjan (SMS) kuvaus ja esimerkistö viittaavat siihen, että korpi on tarkoittanut ensisijaisesti metsää, kylläkin usein kosteaa, soistuvaakin.
Suoseuran julkaiseman Suo-lehden numerossa 11 (1960) artikkeli Kansankielen keskeistä suosanastoa mainitsee, että Nykysuomen sanakirja (NS) kuvaa korpi-sanalle kaksi merkitystä, ”synkkä (kuusi)metsä, sydän-, erämaa, salo” ja ”kuusta t. koivua (joskus muitakin lehtipuita) kasvava suomaa” ja sanoo, että ”murteissakin tavataan samoja merkityksiä”, ja viittaa karttaan – jossa kuitenkaan ei kuvata tällaista, vaan merkitysten ”kostea, alava (kuusi)metsäinen alue”, ”tiheä, synkkä metsä” ja ”kaukana oleva (metsä)seutu” levikit. SMS:ssa ei tällaisia levikkejä kuvata.
Artikkeli mainitsee myös: ”Vanhoissa sanakirjoissa on mm. Gananderilla korpi ’gran kjärr’. Enimmät maininnat viittaavat muihin merkityksiin.” Ilmaus ”gran kjärr” eli nykyortografialla ”grankärr” tarkoittaa kuusisuota, kuusta kasvavaa suota, mutta kuten Vanhan kirjasuomen sanakirjan kuvauksesta ilmenee, tämän oli vain yksi Gananderin esittämistä merkityksistä. ja muut viittasivat autiomaahan ja (kuusi)metsään.
Tiheä, synkkä kuusimetsä on usein soistumassa tai jopa sellaista, että joku luokittelee sen suoksi. Mutta kautta aikain on erotettu suo ja metsä toisistaan, varsinkin taloudellisessa toiminnassa. Jossain vaiheessa on kuitenkin otettu korpi suotyypin nimeksi, ja tällaista käyttöä edellä mainittu NS:n kuvaus heijastaakin, pikemminkin kuin kansankieltä.
Suomen Maamittari-Yhdistyksen Aikakauskirjan numerossa huhtikuussa 1895 julkaistu artikkeli Metsämaiden tiluskuvioitten nimityksistä ja värityksestä arvostelee Lönnrotin sanakirjan kuvausta sanasta korpi ja myös yleistä kielenkäyttöä: ”Ensiksikin on hyvin tunnettu, miten suuri yleisö mättää kaikki Suomen vesiperäiset maat yhteen ainoaan ryhmään. Jos puhutaan suomea, niin ne ovat soita, jos ruotsia, niin ne ovat kärr.” Kun ruotsin kielessä ilmeisesti oli tuolloin käytössä kärr oppisanana, joka tarkoitti tietynlaista suotyyppiä, kirjoittaja ehdottaa sille yksinkertaista vastinetta: ”nimitys korpi olisi käytettävä vastaamaan sanaa kärr, räme vastaamaan sanaa myr sekä suo ja nevaa tilaisuuksia myöten – –, vastaamaan sanaa mosse”, minkä hän sanoo vastaavan tietoja, joita hän on kerännyt ”sellaisten kansan kieltä tarkkaan tuntevien henkilöiden kautta, joista olen tiennyt, että he ovat osanneet toisistaan erottaa ruotsalaiset oppisanat kärr, myr ja mosse”.
Suomessa kehitettiin metsätyyppioppi 1900-luvun alussa, ja sen pohjana oli metsätieteilijä A. K. Cajanderin työ. Cajander julkaisi metsätyyppioppinsa perustan vuonna 1909, ja sitä täydennettiin myöhemmin, erityisesti vuosina 1920–1940.
Cajander käyttää metsä-sanaa niin, että se kattaa sekä metsät sanan vanhassa merkityksessä, hänen termistössään kangasmaat, että suot. Tässä järjestelmässä suot luokiteltiin kasvupaikkatekijöiden ja kasvillisuuden perusteella, ja termi korpi vakiintui tarkoittamaan puustoista, yleensä kuusivaltaista suotyyppiä, joka on kostea ja ohutturpeinen. Kuvauksen mukainen korpi ei varmaankaan ole yleensä sellainen, jota entisaikain suomalainen sanoisi suoksi, vaan pikemminkin metsää. Cajanderin metsätyyppiopin mukaisesti on yleisesti opetettu kouluissa, mutta korpi-sanan sellainen merkitys tuskin on levinnyt yleiseen kielenkäyttöön.
Biologiassa ja metsätieteessä on otettu suo termiksi, joka ei kaikin osin vastaa entistä eikä nykyistäkään murteiden ja yleiskielen käytäntöä. Suon käsite on eri tieteenaloilla osittain erilainen ja voi perustua mm. turpeen paksuuteen, kasvillisuuteen ja haihduntaa.
Olisi ollut parempi, että suotyypin nimeksi olisi otettu esimerkiksi korpisuo taikka puustoinen suo tai jopa puusuo.
Kuten sivulla Erämaa: metsästä aavikoksi ja takaisin kuvataan, Agricola käytti sanoja erämaa ja (useammin) korpi tarkoittamaan autiomaata, asumatonta aluetta, joka Raamatun teksteissä ei tarkoita metsää eikä suota, vaan tyypillisesti aavikkoa tai muuten karua ja kuivaa seutua. Tällaista korpi-sanan käyttöä jatkettiin raamatunsuomennoksissa aina 1930-luvulle asti. Silloin esimerkiksi ”Juudean korpi” muutettiin ”Juudean erämaaksi”, joka puolestaan vaihdettiin ”Juudean autiomaaksi” vuonna 1992.
Agricolan sanakirjassa korppi-sanan merkitykseksi esitetään ”’autio, asumaton seutu; erämaa, takamaa, salo’ (myös kuv.)”, mutta tällöin varmaankin tulkitaan osa esiintymistä sellaisiksi, että ne ovat kuvaannollisia.
Kielitoimiston sanakirjan kuvaus esittää korpi sanasta vain yhden esimerkin kuvaannollisesta käytöstä, jossa se sanakirjan mukaan tarkoittaa syrjäseutua: ”Mikset muuta kaupunkiin täältä korvesta? Kuvaannollinen käyttö on kuitenkin paljon laajempaa.
Sellaisissa uskonnollisen kielen ilmauksissa kuin ”Israelin kansan korpivaellus” ja ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie” voi ajatella alkujaan olleen kyse autiomaamerkityksistä. Nykyisin korvesta puhuttaessa tarkoitetaan kuitenkin yleensä kielteisessä sävyssä kehittymätöntä aluetta, syrjäseutua, ei metsää eikä suota, mutta useinkin asumattomien alueiden keskellä, huonojen yhteyksien päässä olevaa aluetta. Lisäksi voidaan tarkoittaa pikemminkin olosuhteita tai olotilaa kuin aluetta.
Nykysuomen sanakirjassa on seuraavat esimerkit kuvaannollisesta käytöstä: ”Muinaisuuden pimeä k. Synnin, epäilyksen, ennakkoluulojen k. Siitä illasta lähtien kääntyi hänen tiensä elämän k:piin, missä kallioseinät ovat jyrkät ja terävät ᴛᴀʟᴠɪᴏ.”
Agricolan sanakirjassa esitetään myös sanan alkuperästä näin: ”Sanalla on varmoja vastineita useissa lähisukukielissä. Vastineita on esitetty myös etäsukukielistä, samoin altailaisen kielikunnan puolelta, mutta näitä rinnastuksia ei ole pidetty hyväksyttävinä. Osaa näistä on kuitenkin perusteltu uudelleen, joten näiden perusteella sana voidaan katsoa suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon kuuluvaksi. Myös rakenteensa ja merkityksensä puolesta korpi voi hyvin kuulua ikivanhaan perintösanastoon.”
Toisaalta Kielipankin etymologiadatassa ei ole mitään tietoja uudemmista (SSA:n jälkeisistä) etymologiaehdotuksista.