”Virallisen” selityksen mukaan sananalku kiiras- johtuu ruotsin puhdasta tarkoittavasta sanasta skär tai jostakin samantapaisesta. Selitys on kuitenkin äänteellisesti epäuskottava, ja ilmeisempi selitys on suomen vanha sana kiiras joka tarkoittaa mm. lujilla olemista, kirjakielessä kovaa, ankaraa tai tuskaista.
Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) kolmella verkkosivulla sanotaan sanan kiirastorstai johtuvan puhdasta tai puhdistamista tarkoittavasta ruotsin sanasta skär tai skära:
Samanlaisen selityksen esittää Nykysuomen etymologinen sanakirja. Se tosin ei käsittele sanaa kiirastorstai, vaan sanaa kiirastuli. Sen mukaan ”suomen sana on ilmeisesti mukailtu käännöslaina ruotsin ilmauksesta [skärseld], mutta sen alkuosana oleva germaanis- tai ruotsalaisperäinen kiira- on ollut kielessä myös erikseen lainattuna, puhdasta merkitsevänä sanana.” Tällaista sanaa ei kuitenkaan tunne Vanhan kirjasuomen sanakirja eikä Suomen murteiden sanakirja. Jälkimmäisessä on kyllä useita kiira-substantiiveja, mutta aivan eri merkityksissä).
Ruotsin sana skärtorsdag on varmaankin alkujaan tarkoittanut puhdistustorstaita. Adjektiivi skär tarkoitti vanhassa kielessä puhdasta, ja kiirastorstaihin liittyi katolisena aikana puhdistusriittejä kuten rituaalinen jalkojenpesu.
Mutta miten sanasta skär olisi päädytty sanaan kiiras? En nyt ihmettele alkukonsonanttia, sillä jos sana on lainautunut aikana, jolloin sk ääntyi ruotsissa vielä kahtena konsonanttina, on ymmärrettävää, että siitä on suomessa tullut k. En ihmettele r-äännettäkään, mutta kaikkea muuta kyllä. Miksi meillä on kiirastorstai eikä kääritorstai?
On esitetty, että ruotsin skär-sanalla on ollut rinnakkaismuotoja, joissa vokaalina on i. Silloinkin jäisi selitettäviksi, miksi sananalku on kiiras- eikä kiiri-.
Vanhan kirjasuomen sanakirjassa ei ole sanaa kiirastorstai. Siinä on kyllä kiiras, selityksenä ”kova, ankara; tuskainen”, ja kiirastuli (harvemmin kiirasvalkea), joka tarkoittaa toi´saalta purgatoriota (tila, jossa pelastetut ihmiset kuolemansa jälkeen kärsivät puhdistavassa tulessa), toisaalta helvettiä.
Murteissa adjektiivilla kiiras on merkitys ’peräänantamaton, tiukka’, mutta myös muita merkityksiä, joita Suomen murteiden sanakirja kuvailee vain esimerkkien selityksillä:
- Lujilla olemisesta: Kyllä minä kiiraan kiskon, kun minä ton myllykuarman sourin paatilla vastatuuleen. Karkku
- Aika on hiiren haukotella kun on kissan kiirahissa sp. Pirkkala
- Se joutu semmosee kiiraasee (= ahdinkoon), ette paha sitt oli klaaraa, selvitä. Tuusula
- Kyllä sielä mettän sammutuksessa ovat eessä kiihraat( (= kovat) paikat. Alatornio
Olisiko siis niin, että sanan kiirastorstai alkuosa johtuu murteissa esiintyvästä, vaikeaa paikkaa tai lujilla olemista tarkoittavasta sanasta, joka olisi kirjallisessa käytössä saanut kärsimykseen viittaavia sävyjä? Tällöin oletettavasti olisi viitattu Jeesuksen puheeseen häntä pian odottavasta kohtalosta ja valmistautumisesta siihen.
Kiirastorstai on suhteellisen uusi sana. Korp-korpuksissa vanhin esiintymä on vuodelta 1892. Sen sijaan kiirastuli on jo Agricolan ajalta. Katoliseen oppiin kuuluva purgatorio on varmaankin tarvinnut suomenkielisen nimityksen, ja oletettavasti sana kiirastuli on kehitetty jo katolisella ajalla, ja Agricola on vain käyttänyt tuntemaansa sanaa. Se selittyy aika luontevasti kiiras-sanan merkityksen ’kova, ankara; tuskainen’ pohjalta, mutta mahdollista toki on, että valintaan on vaikuttanut myös ruotsin sana, jota se on hiukan muistuttanut. Paljon myöhemmin on sitten muodostettu sana kiirastorstai joko sanan kiiras kärsimykseen ja piinaan viittaavan merkityksen pohjalta tai siten, että kun ruotsin sanaa skäreld vastaa suomen sana kiirastuli, sanan skärtorsdag vastineeksi on otettu kiirastorstai,