Kahtia, kolmia, neljiä…

Suomen kielessä voidaan jakaa kahtia, kolmia, ehkä neljiäkin. Vanhemmassa kielessä esiintyy myös sellaisia sanoja kuin kahtialta ja kolmialle. Taustalta voidaan hahmottaa substantiivin luonteisia, mutta vain paikallis­sijoissa esiintyvä sanoja, kuten kahtia ’kaksi osaa; kaksi tahoa’. Niiden rinnalla on osittain sellaisia samaa merkitseviä sanoja kuin kahtaa.

Kahtia jakaminen on puolittamista – yleensä

Kielitoimiston sanakirjassa sana kahtia on lyhyesti selitettynä: ”kahteen (yhtä suureen) osaan, puoliksi”. Kaikki sen esi­mer­kit ovat luontevasti tulkittavissa niin, että kyse on nimen­omaan kahdesta yhtä suuresta osasta, kahdesta puolikkaasta. Ei ole kuitenkaan aivan selvää, onko aina kyse tasan jakamisesta.

Vanhempi Nykysuomen sanakirja kuvaa, että sanaa käytetään tavallisesti yhtä suuriin osiin jakamisesta, mutta esimerkeistä ilmenee, että sillä on myös merkitys ’kahteen suuntaan, kahtaalle’:

kahteen tav. yhtä suureen osaan, kahda, puoliksi; harv. olosijaa vastaten. | Jakaa, leikata k. Solu jakaantuu k. Arkki taitetaan k., niin että reunat yhtyvät. Pannaan riita k. [= sovitaan esim. hinnasta, joka on ostajan tarjoaman ja myyjän vaatiman keskivälillä]! -- suorittaa seurakuntarahasto palkkiosta kaksi kolmannesta sekä lähtijä ja tulija k. yhden kol­man­nek­sen LK. Purje repesi melkein k. ’melkein kokonaan’. K. haaraantuva oksa. Karso k. [= kahteen suuntaan] näkeepi sp. Kun saarnaajat olivat näin k., menivät laumat luon­nol­li­ses­ti sitä mukaa AK.

Suomen murteiden sanakirjan kuvaus sanasta kahtia sisältää myös erikoistunutta tai muuten muuntunutta käyttö; esimerkiksi lehmän saaminen kahtia tarkoittaa, että se saadaan synnyttämään. Tällaiset käyttö­tavat voidaan kuitenkin helposti ymmärtää alku­peräisistä merkityksistä kehittyneiksi.

Kolmia: kolmeen osaan

Toisin kuin kahtia, muodostukseltaan aivan saman­lainen sana kolmia on saanut Kieli­toi­mis­ton sana­kirjassa lyhyen selityksen, joka ei mitenkään viittaa tasan jakamiseen: ”kolmeen osaan”. Ainoana esimerkkinä on Jakaa, katketa kolmia. Siihen ei näytä sisältyvän lainkaan saman­laista tasan jakamisen, yhtä suuriin osiin jakamisen ajatusta kuin kahtia-sanaan. Tosin geometriassa on käytetty termiä kulman kolmiajako, jolla on tarkoitettu nimen­omaan kulman jakamista kolmeen tasan yhtä suureen osaan ns. geometrisin keinoin.

Vaikka kolmia on hyvin vanha sana – vanhin esiintymä lienee Herra Martin maan­lain suomennoksessa vuodelta 1548 asussa colmia –, se on paljon harvinaisempi kuin kahtia. Sen esiintyminen murteissa on laajaa, mutta ei kata kaikkia alueita; syynä voi toki olla se, että harvinaisuutensa takia se ei ole päätynyt murteen­kerääjien kokoelmiin alueilta, joilla se todellisuudessa esiintyy.

Kolmia-sanaa on myös oudoksuttu. Facebookin ryhmässä Yhdyssana on yhdyssana alkoi keskustelu Helsingin Sanomissa 25.9.2022 olleesta uutis­otsikosta Sdp:n ryhmä hajonnut kolmia Mikkelissä. Kapeaan palstaan ladottuun otsikkoon on kolmia sopinut paremmin kuin kolmeen osaan. Sana oli kuitenkin monille outo, ja sitä pidettiin uutena, jopa vääränä, suomen kieleen kuulumattomana. Kuitenkin esimerkiksi Google-haku "jakaa kolmia" löytää kymmeniä esiintymiä erilaisista asia­teksteistä.

Neljiä, viisiä…

Vastaavanlainen sana neljiä ei liene päässyt mihinkään sana­kirjoihin, mutta sitä käytetään jonkin verran jopa akateemisissa teksteissä, ja ehkä erityisesti niissä. Ilmeinen merkitys on ’neljään osaan’. Suomen murteiden sana­kirjassa on sanan haudokas kuvauksessa ilmaus valmistettiin neljiä lohkotuista lantuista. Pro gradu ‑työssä Suomen kielen puherytmi on lause, jonka mukaan tietyn kysymyksen voi jakaa neljiä. – Sana neljiä on myös sanan neljä monikon partitiivi, jota käytetään harvoin, esimerkiksi yhteydessä kokeilin neljiä housuja. Kyse on tällöin kuitenkin eri sanasta kuin tässä tarkoitettu.

Entä viisiä? Se on tietysti viisi-sana monikon partitiivi, mutta ainakin eräässä blogi­kirjoituksessa sitä on selvästi käytetty adverbina merkityksessä ’viiteen osaan’: Hyvän netti­viini­kaupan kriteerit voi mielestäni jakaa viisiä (jonka jälkeen luetellaan viisi kriteeriä).

Sanat kahtia, kolmia ja neljiä voidaan ajatella johdetuiksi luku­sanojen vahva-asteisista taivutus­vartaloista (vartalo, joka esiintyy yksikön essiivissä kuten kahtena) siten, että kanta­sanan loppu­vokaali häviää johtimen i:n edeltä. Tämän mukaisesti odottaisi johdosta viitiä, mutta sitä ei kai esiinny lainkaan.

Vastaavasti voisi ajatella adverbia kuusia tai kuutia merkityksessä ’kuuteen osaan’, mutta sellaista en ole löytänyt. (Esiintymien etsiminen on hankalaa, koska kuusia esiintyy kahden eri kuusi-sanan taivutus­muotona.)

Yleisesti lukusanan johdosten määrä ja yleisyys ovat sitä pienempiä, mitä suuremmasta luvusta on kyse. Siksi ei ole odotettavissa, että esiintyisi adverbeja seitsemiä, kahdeksia jne.

Yhtiä

Sanasta yksi voidaan johtaa sana yhtiä samalla tavoin kuin sanasta kaksi johdos kahtia. Sen sijaan sana yhtiä kyllä esiintyy Nyky­suomen sana­kirjassa, tosin vain yhdys­sanassa yhtiäpäin, joka on merkitty harvinaiseksi, merkityksenä ’yhtäänne-, samannepäin’. Jäljempänä sitee­rat­ta­vas­sa Lönnrotin sana­kirjan kohdassa esiintyy sana yhtiälle sanaan kahtialle rin­nas­tet­tu­na.

Rajakahdennus

Nykysuomen sanakirjan mukaan sanoissa kahtia, kolmia ja yhtiä esiintyy rajakahdennus eli rajageminaatio. Kieli­toimiston sana­kirjassa näistä ovat vain kahtia ja kolmia, ja sen mukaan edellisessä on raja­kahdennus, jälkimmäisessä ei; tämä saattaa olla vain vahinko.

Rajakahdennus viittaa siihen, että sanojen lopussa on aiemmin ollut a:n jäljessä kiinteästi k-äänne, joka voidaan tulkita sija­päätteeksi, jolla on latiivinen, ero­sijainen, meno­suuntaan viittaava merkitys. Esimerkiksi sanan kahtia(k) alku­merkitys olisi siis ollut ’kahteen suuntaan’, ja tästä on päädytty merkitykseen ’kahteen osaan’, koska kahtia halkaistun esineen puo­lis­kot­han lähtevät eri suuntiin.

Lönnrotin substantiivit kahtia ja kolmia

Elias Lönnrotin Suomalais-Ruotsalaisessa Sanakirjassa on sana kolmia kuvattu ensin adverbiksi, sitten substantiiviksi:

kahtia, adv. (följ.) i tu, tveskiftes; meni k. gick i tu; panna k. tudela, halfvera; on k. är i tu; k. päin l. käſin åt två håll, åt hvardera sidan; k. jaettawat ſakot tveskiftes böter; lohikärme pafahtui k.

kahtia, s. (kakſi) två delar, två håll; kahtiakſi kahtialle åt två håll, i tu; kahtialla i tu; kahtialta från två håll; kahtiana i tu; öfriga kasus obrukliga; meni kahtiakſi l. kahtialle gick i tu; meni kahtialle gick åt två håll; panna kahtiakſi tudela, halfvera, skära l. hugga l. bryta i tu, klyfva; on kahtialla l. kahtiana är i tu; tulee kahtialta kommer från två håll; kahtialle päin l. käſin åt två håll, åt hvardera sidan; kahtialta päin l. käſin från två håll, från hvardera sidan; ei ſaa työtä eikä ruokaa, jos menee yhtiälle taikka kahtialle; kahta, kahtaa, kahtaja.

Tämä tulee ymmärrettävämmäksi, jos tulkitsemme ensimmäisen kahtia-sanan sellaiseksi, jossa on raja­kahdennus ja joka siten on tulkittavissa toisen kahtia-sanan taivutus­muodoksi. Taipuva kahtia olisi kai paremmin kuvattavissa vajaa­taivutteiseksi nominiksi. Lönnrot esittää kahtia-sanasta esimerkkejä, joissa se esiintyy kaikissa ulko­paikallis­sijoissa ja essiivissä, ja sanoo, että muita sijoja ei käytetä. Kuitenkin heti seuraavaksi on esimerkkejä, joissa se esiintyy translatiivissa.

Sanan kolmia Lönnrot esittää samaan tapaan substantiivina, josta esimerkeissä esiintyvät muodot kolmiaa, kolmialle, kolmialta, kolmiaksi ja kolmia.

Suomen murteiden sanakirja esittää sanan kahtia vain adverbina. Esimerkeissä ei juuri esiinny raja­kahdennusta, mutta sanan merkitykset ovat luonteeltaan tulo­sijaisia vastaavia. Esimerkeissä on kyllä kahttiik ja kahtiik, jotka vaikuttaisivat muotoa kahtiak vastaavilta. Sanakirjassa on lisäksi erillisinä hakusanoina adverbeiksi merkittyinä sanat kahtiaksi ja kahtialla, joista jälkimmäisen esimerkeissä on kahtialle.

Vanhan kirjasuomen sanakirjassa on adverbeina haku­sanat kahtia, kahtiaksi, kahtialle, joista viimeksi mainittu on kuitenkin vain viittaus sanaan kahtaalle.

Vielä Fred. Ahlman: Ruotsalais-suomalainen ja suomalais-ruotsalainen sana­kirja (2., täydennetty painos 1883) kuvaa kahtia-sanan substantiiviksi, merkityksenä ”zwei Theile l. Richtungen” ja esittää esimerkeissä siitä muodot kahtiaksi, kahtia, kahtialle, kahtialta ja kahtiana.

Vajaataivutteiset kahtalaisuutta yms. tarkoittavat nominit

Ajatus kahtia-sanasta substantiivina oli ainakin vielä 1800-luvulla luonteva, vaikka nykyisessä yleis­kielessä kahtia onkin luonteeltaan adverbi, jolla ei ole vajaatakaan taivutusta ja jossa nykyinen kieli­taju ei varmaankaan tunnista mitään sija­päätettä. Alku­peräinen sija­pääte on lisäksi saattanut kadota täysin sellaisesta puheesta, jossa sanassa ei ole raja­kahdennusta.

Kielestä voidaan hahmottaa myös samaan tapaan käytetyt ja samaa tarkoittavat sana­vartalot kahta ja kahtaa. Ne ovat osittain sekoittuneet toisiinsa ja kahtia-vartaloon, ja voidaan sanoa, että esimerkiksi kahtaalla on syrjäyttänyt synonyyminsa kahtialla. Nyky­kielessäkin kahtaa on vajaa­taivutteinen nomini: kahtaalla, kahtaalta, kahtaalle ja sija­taivutukseen rinnastettava kahtaanne.

Sen sijaan kahta on hävinnyt yleis­kielestä; vielä Nykysuomen sana­kirjassa esiintyy (jo harvinaiseksi merkittynä) raja­kahdennuksellinen kahda (myös yhdys­sanoissa kahda­käteen, kahda­reisin ja kahdaviljelys) ja adverbi kahdanne. Vanhassa kirja­suomessa esiintyy myös mm. kahdalla ja kahdallensa ’aivan auki, ammollaan, ammolleen’. Vahva-asteisena vartalo esiintynee vain johdoksissa, joista nyky­kielessäkin esiintyy kahtalainen.