Onko normaalia sanoa Sisko teki niin, mutta itse tein näin? Entä jos sanoo vain Itse tein näin ilman vertailukohtaa, siis ilman, että on sitä ennen ollut puhe jonkun muun tekemisistä? Kummassakin tapauksessa itse tuntuu tunkeutuvan sanan minä paikalle. Vaatimattomuudestako on kyse?
Nykysuomen sanakirjassa (NSK) on lähes kaksi sivua pitkä kuvaus itse-sanasta. Sen mukaan sanan käyttö jakautuu kolmeen päätyyppiin:
Kielitoimiston sanakirjan (KSK) paljon suppeampi kuvaus itse-sanasta on samoilla linjoilla. Tilanne voi näyttää yksinkertaiselta, mutta se on aika mutkikas.
Kuvauksen A-tyypissä on usein kyse siitä, että korostetaan tekijän omaa tekemistä vastakohtana esimerkiksi sille, että hän teettäisi työn jollakulla toisella, ehkä myös vastakohtana sille, että hän tekisi sen jonkun toisen avulla eikä aivan yksin, aivan itse.
Sanakirjoista ei ilmene kovin hyvin, että itse-sanaa käytetään tämän ohella myös vastakohtaisuuden korostamiseen eli kontrastiivisesti. Iso suomen kielioppi (ISK), joka on luonteeltaan kuvaileva eikä ohjeellinen, selostaa kohdassa § 768 Hän on itse(kin) tehnyt niin kontrastoivaa käyttöä, jossa itse-sana ”täydentää jonkin lauseenjäsenen tulkintaa kontrastoiden sen muihin vaihtoehtoihin”. Tällöin itse siis liittyy toiseen lauseenjäseneen eikä varsinaisesti esiinny itsenäisenä. Tosin toinen lauseenjäsen voi olla myös implisiittinen 1. tai 2. persoonan pronomini. ISK tulkitsee kontrastiivisiksi myös seuraavanlaisia tilanteita:
Jos subjektipronomini jätetään panematta ilmi tai lause on nollapersoonainen, kontrastoiva itse voi olla subjektin paikalla (c). Vastaava koskee muitakin asemia, joista persoonapronomini voi jäädä pois (d).
(c)Itse esimerkiksi arvasin murhaajan jo alkuteksteistä. (l) | No, mitä mieltä itse olet kokemuksestasi? (k) | Kun itse kysyy ja itse vastaa niin ei tule jälkipuheita.(d)– – siellä [Yhdysvalloissa] tunnetaan toistaiseksi joten kuten vain ensimmäinen, toinen ja viides sinfonia. Itseäni kiinnostavat kolmas, kuudes ja Tapiola. (l)
Tällainen käyttö kuuluu luonteeltaan NSK:n kuvauksen A-tyyppiin, mutta siinä ei niinkään korosteta henkilökohtaisuutta tms. kuin eroa ja vastakohtaa johonkuhun (tai johonkin) aiemmin mainittuun tai ainakin ajateltuun. Tällöin minä itse tarkoittaa ’juuri minä (eikä tuo toinen)’.
Lause Sisko teki niin, mutta itse tein näin voidaan tulkita niin, että itse korostaa vastakohtaisuutta: minä, ei sisko. Toisaalta tällainen korostus tuntuu tarpeettomalta; onhan virkkeessä jo sana mutta. Ehkäpä virkkeeseen siis sopisi paremmin minä.
Kuitenkin Auli Hakulisen kirjoitus Itse-sanan merkityksestä ja käytöstä (Virittäjä 1/1982) esittää (kohdassa 3.1. Tekstistä selittyvä itse) esimerkkejä tilanteista, joissa itse on hänen mukaansa tarpeen muun muassa erottamassa henkilöitä toisistaan. Toisaalta kirjoituksessa mainitaan alaviitteessä, että ”opettajien mukaan tämä [itse-sanan käyttö viittaamaan kirjoittajaan] on koululaisilla suorastaan maneerina, kun he kirjoittavat aineita omista kokemuksistaan.”
Erillisenä, mihinkään aiempaan liittymättömänä lause Itse tein näin poikkeaa vanhasta käytännöstä, koska sen yhteydessä ei viitata kehenkään muuhun. Silloin itse on tullut sanan minä tilalle. Jos tällaisesta käytöstä tulee tavallista, voi sanan itse merkitys hämärtyä niin, ettei sen enää koeta korostavan henkilökohtaisuutta, vaan itse saatetaan kokea jopa vähemmän henkilökohtaiseksi kuin minä. Saattaa myös tuntua, että itse on vaatimattomampi, vähän niin kuin allekirjoittanut.
En ole huomannut, että aihetta olisi käsitelty kielenhuollon suosituksissa tai ohjeissa. Niissä kyllä käsitellään muunlaisia itse-sanan käytön kysymyksiä. Ei siis voida aivan yksikäsitteisesti sanoa, että olisi kielen normien vastaista käyttää itse-sanaa subjektina ilman henkilökohtaisuuden korostamista tai kontrastiivisuutta.
Blogikirjoittelussa aihetta on kyllä käsitelty, muun muassa Kotuksen blogin kirjoituksessa Minä häipyy nöyrästi kun itse tulee aidosti (4.3.2010).
Selvästi normienvastaista on kuitenkin käyttää itse-sanan taivutettuja muotoja ilman possessiivisuffiksia silloin, kun se viittaa puhujaan tai kirjoittajaan. Voi sanoa esimerkiksi ”itse pidän tärkeänä”, jossa itse on perusmuodossa subjektina, mutta ilmaus ”itselle on tärkeää” on virheellinen (pitää olla ”itselleni”).
KSK:ssa on arvoituksellisen tuntuinen kohta itse-sanan kuvauksessa:
Hänen itsensä talo paremmin: hänen oma talonsa. Työntekijöiden itsensä [paremmin: oma] näkemys asiasta.
NSK:ssa asia on sanottu suoraan:
[Itse-sanan] gen[etiivi]ä yleensä ei käytetä, jos pääsana on s[ubstantiiv]iin viittaava poss[essiivinen] gen[etiivi] (ei esim. Hänen i[tse]nsä talo ’hänen oma talonsa’), sen sijaan kyllä objektiivisen gen[etiivi]n yhteydessä (Sonnin i[tse]nsä arvostelu).