Voisi luulla, että erakko on alkujaan sepitetty sivistyssanan eremiitti vastineeksi sitä vapaasti muuntaen. Sanat ovat kuitenkin eri alkuperää ja muuttuneet merkityksiltään. Erikoista on sekin, miten Eremitaasi ei suinkaan ole yksineläjän asumus, vaan museoksi muutettuja palatseja.
Vuosina 1909–1922 julkaistu Tietosanakirja sisältää seuraavan artikkelin:
Eremiitti (kreik. erēmī´tēs < erē´mos = asumaton seutu, erämaa), erakko (ks. t.).
Erakko-sanan merkityksen Tietosanakirja kuvaa näin: ”henkilö, joka on vetäytynyt syrjään maailmasta viettääkseen elämäänsä rukouksessa ja kieltäytymisessä; henkilö, joka viettää aikaansa yksinäisyydessä”. Ensimmäisenä mainittu merkitys on lähinnä historiallinen, jälkimmäinen on edelleen käytössä; sen kuvaus Kielitoimiston sanakirjassa on ”muiden seuraa karttaen elävä ihminen (t. eläin)”.
Eremiitti-sana esiintyi aluksi myös asussa eremiitta. Kovin yleinen se ei koskaan ollut, mutta Vanhan kirjasuomen sanakirja kuvauksessa on muutamia käyttöesimerkkejä. Nykysuomen sanakirjassa (1951–1961) se on merkitty harvinaiseksi, Nykysuomen sivistyssanakirjassa (1973) vanhentuneeksi. Vaikka siinä sanan selityksenä on vain ”erakko”, sanaa tuskin on käytetty muuten kuin uskonnollisista syistä eristäytyneistä. Suomen etymologisen sanakirjan kuvaus kertoo, että kansanomaiseen käyttöön sana tuli asussa ärmätti ja sai luultavasti samantapaisten sanojen (kuten äreä) vaikutuksesta muita merkityksiä: kelvoton, heittiö, saamaton, villi, vallaton (lapsi), nulikka; äreä, äksy, kiukutteleva.
Sana erakko esiintyy, rinnakkaismuotonaan erikko, Vanhan kirjasuomen sanakirjan mukaan vain erillistaloutta tarkoittamassa. Gananderin sanakirjassa sen selitys on ”särskild hushållning, beställning”.
Sanan erakko ensiesiintymän sanotaan joissakin lähteissä olevan vuodelta 1786. Gananderin sanakirjan käsikirjoitus valmistui vuosina 1786–1787, mutta erakko on Porthanin siihen myöhemmin lisäämä, joskus 1700-luvun lopulla.
Suomen murteiden sanakirjan kuvaus erakko-sanasta esittää ensimmäisenä merkityksen ”erillään, syrjässä olevasta paikasta; ’erakolla (erakossa)’ = syrjässä, kaukana muista”. Toisesta merkityksestä ”yksin, syrjässä elävä; yksinäisyyttä rakastava ihminen” se sanoo ”Ehkä kirj.”, eli kyseessä on ehkä kirjakielestä murteisiin tullut merkitys. Sanakirjassa on myös yhdyssanat erakkoelämä, erakkolaari, erakkolintu ja erakkotouhu, joissa kaikissa alkuosa viittaa erillään olevaan paikkaan, ei ihmiseen.
Suomen etymologisen sanakirjan kuvaus erakko-sanasta liittää sen sanojen erä, erillään yms. yhteyteen. Vartaloon era on liitetty johdin kko, jolla on suomessa muodostettu monenlaisia sanoja, kuten Ison suomen kieliopin (ISK) § 182 kuvailee. Tosin ISK § 198 mainitsee erakko-sanan sellaisena, jolla ei ole selvää kantasanaa. (Kantasanaksi voidaan ajatella erä, jos oletetaan ä:n muuttuneen vastaavaksi takavokaaliksi.)
Myöhemmissä sanakirjoissa esiintyy myös sellaisia asuja kuin erikkö ja eraakko, mutta merkitys pysyi samana. Europaeuksen sanakirjassa (1853) sanaa ei ole, mutta siinä on erakkolainen, selityksenä ”enstöding, enstöring”, jotka ovat erakkoa tarkoittavia substantiiveja. Eurenin sanakirjassa (1860) on substantiivi erakko, selityksenä ”afsteldt ställe, enslig ort”, ja erakkoinen, jonka se sanoo olevan sekä adjektiivi, ”enslig”, että substantiivi, ”eremit”. Ahlmanin sanakirjassa on sanan erakko selityksenä ”afsteldt ställe, eremitage”, ja substantiivi, erakkolainen, ”enslig, enstöring, eremit”. Lönnrotin sanakirjassa erakko tarkoittaa edelleen vain paikkaa: ”afskildt ställe, enslig ort, eremitage”. Siinä on myös sana erakkoinen, ”a. enslig; s. eremit”, ja erakkolainen, ”enstöring; eremit”. Vasta Geitlinin sanakirjassa (1883) erakko esiintyy nykymerkityksessään, ja sitä ennen mainitaan vanha merkitys:
Erakko, s. locus solus; locus solitarius; (eräkäs) homo solitarius; elää erakon elämää, vitam solitariam agere.
Sana eräkäs esiintyy joskus muuallakin, osittain erakkoa tarkoittavana, osittain muissa merkityksissä, mutta murteista sitä ei tunneta.
Arvid Genetzin Ruotsalais-suomalaisessa sanakirjassa (1887) eremiitti ja erakko vihdoin kohtaavat: siinä on yksinkertaisesti ”eremit, -en, -er, erakko”. Toisaalta vielä Erwastin sanakirja (1888) esittää erakko-sanan tarkoittavan yksinäistä paikkaa tai erakkoelämää ja erakkolainen-sanan taas erakkoa. Yrjö-Koskisen sanakirja (1900) taas esittää erakko-sanan nykymerkityksessään. Tällä linjalla on 1900-luvun alun Tietosanakirja, kuten alussa kuvattiin.
Voisi ajatella, että erakko-sanan nykymerkitys syntyi siten, että sana erakkoinen tai erakkolainen lyheni niin, että sanan loppuosa jäi pois. Toinen vaihtoehto on, että sellaiset yhdyssanat kuin erakkoelämä alettiin ymmärtää niin, että alkuosa viittaakin ihmiseen eikä paikkaan, siis tarkoittaa yksinäisessä paikassa elävää ihmistä eikä paikkaa.
Toisaalta Kaija Häkkisen Nykysuomen etymologinen sanakirja arvelee: ”Merkityksen muuttumiseen ovat vaikuttaneet todennäköisesti muiden kielten samantapaiset mutta aivan eri alkuperää olevat sanat, esim. ruotsin eremit, saksan Eremit ja englannin hermit, jotka juontuvat perimmältään kreikan yksinäistä merkitsevästä sanasta érēmos.” – Muinaiskreikan sana ἐρῆμος on suomalaisen standardin mukaan translitteroituna erêmos (tieteellinen) tai er¯mos (yleiskielinen).
Sadan vuoden takainen Tietosanakirja kuvaa sanan eremitaaši ensin yleisnimenä, sitten erisnimenä:
Eremitaaši (ransk. eremitage = erakkomaja). 1. Puistoissa tai puutarhoissa olevien huvihuoneiden ja ‑linnojen yleinen nimitys, vars. 18:nnella vuosis. — 2. Pietarissa, Talvipalatsin vieressä oleva suuria taideaarteita sisältävä museo. Perustuksen tälle museolle laski Katariina II, joka rakennuttamiinsa huvi- ja seurustelupalatseihin [nyk. „E. paviljonki” ja „Vanha E.”) keräsi suuret määrät taide-esineitä, tauluja j.n.e.
Ranskan sana on itse asiassa ermitage, ja se on tietysti johdos ranskan eremiittiä tarkoittavasta sanasta ermit; tosin se voi perustua myös keskiajan latinassa käytettyyn sanaan hermitagium. Joka tapauksessa se tarkoitti alkujaan erakon asumusta, sitten myös erakkojen yhteisöä ja myös kuvaannollisemmin syrjäistä asumusta – samaan tapaan kuin suomen sana erakko alkujaan. Jostakin syystä merkitys muuntui aivan toisenlaiseksi. Aluksi sanaa ehkä käytettiin pienestä huvimajasta, jossa saattoi olla yksin, mutta sitten sitä alettiin käyttää jopa linnoista.
Yleisnimenä sanaa ei enää käytetä eikä ole käytetty aikoihin, mutta museon nimenä se on jäänyt elämään.
Suomen nykyisten oikeinkirjoitussääntöjen mukaan tämäntyyppisissä sanoissa käytetään tavallista s:ää eikä hattu-s:ää, ja yleisin kirjoitusasu onkin Eremitaasi.