Verbillä anoa on uskonnollisessa kielessä nöyrän pyytämisen merkitys. Hallinnon ja lain kielessä sitä alettiin käyttää pyynnöstä, jonka alamainen tai alempi viranomainen esittää viranomaiselle. Onko sanasta anoa ja sen johdoksista kuten anomus ja anoja tullut sävyltään neutraaleja?
Suomen kielen sanakirjoissa anoa-verbin merkitys kuvataan kahtalaisesti, esimerkiksi Kielitoimiston sanakirjassa näin:
1. pyytää nöyrästi, rukoilla.Anoa armoa.
Katsoa apua anoen.
Anokaa, niin teille annetaan UT38.2. pyytää virallisesti, hakea.Anoa johtajalta virkavapautta.
Anoa lupaa hirvenkaatoon.
Anon kunnioittavasti, että – –.
Suomen murteiden sanakirjan kuvaus anoa-sanasta on monipuolisempi. Sen mukaan sana voi tarkoittaa myös mm. vaatimista (asiasubjektin yhteydessä) ja äänestämistä johonkin virkaan. Nämäkin voitaneen ymmärtää alkuperäisestä nöyrän pyytämisen merkityksestä; esimerkiksi harras anominen voidaan kokea niin, että pyytämisessä ei korostu niinkään harras nöyryys kuin kiihkeys ja intensiteetti.
Mistä virkakieleen on tullut sana anoa? Ehkä uskonnon kielestä, jossa anotaan asioita Jumalalta. Kun alamainen tai alempi viranomainen pyytää jotain viranomaiselta, asetelma on samantapainen kuin ihmisen Jumalalle osoittamassa anomisesta. Voidaan jopa kokea, että kuten ihmisellä ei (kristinuskon mukaan) ole oikeuksia Jumalaan nähden, vaan hän on Jumalan armon varassa, samalla tavoin viranomaiselta anottaessa ei vedota oikeuteen, vaan vain alamaisesti anotaan, toivoen suotuisaa suhtautumista.
Tosin Vanhan kirjasuomen sanakirjan kuvauksen mukaan anoa sanaa on käytetty myös vaatimisesta, muun muassa fraasissa anoo ja vaatii, ja jopa velvoittamisesta. Tällainen on kuitenkin nyttemmin ilmeisesti hävinnyt yleiskielestä.
Voidaan myös ajatella, että virkakieleen on haluttu sana, joka erottuu pyytää-verbistä ja tarkoittaa nimenomaan sellaista pyyntöä, joka esitetään viranomaiselle tämän tehtäväalueeseen ja toimivaltaan kuuluvassa asiassa. Tällainen toimenpide saattaa perustua erityiseen lain säädökseen tai viranomaisen määräykseen, joka säätelee pyynnön perusteita ja käsittelyä. Lisäksi kyseessä on täsmällinen pyyntö, jonka viranomainen voi hyväksyä tai hylätä, eikä esimerkiksi yleinen pyyntö siitä, että viranomainen edistäisi jotain asiaa. Mutta miksi tällaiseen tarkoitukseen otettiin juuri anoa-verbi, joka merkitsi vanhastaan lähinnä nöyrää pyytämistä?
Yleinen suuntaus on anoa-verbin käytön väheneminen ja supistuminen 1. merkitykseensä, nöyrään pyytämiseen. Moni kokee, että anominen ei kuulu tasa-arvoiseen yhteiskuntaan.
Voimassa olevassa lainsäädännössä, siltä osin kuin se on tallennettu Finlexiin, esiintyy anoa-sana vain 8 kohdassa ja sen johdos anomus 4 kohdassa. Aiemmassa lainsäädännössä ne ovat olleet paljon yleisempiä
Jopa raamatunsuomennoksissa anominen on vähentynyt. Esimerkiksi sanakirjassa esitetty esimerkki Anokaa, niin teille annetaan on Uuden testamentin vuoden 1938 suomennoksesta. Se esiintyy siinä kahdessa kohdassa, Matt. 7:7 ja Luuk. 11:9. Vuoden 1992 suomennoksessa anokaa on korvattu sanalla pyytäkää. Muutoinkin siinä anoa-verbin käyttö on vähentynyt huomattavasti.
Monille anoa on kuitenkin neutraali sana, eikä sanakirjoissa tai kielenoppaissa pidetä sitä vältettävänä.
Silloin, kun ei tarkoiteta nöyrää pyytämistä, anoa-sanan tilalle sopii tilanteen mukaan pyytää tai hakea. Jos verbillä on objekti, hakea sopii yleensä paremmin; voidaan hakea esimerkiksi työpaikkaa, passia, lupaa tai jäsenyyttä. Jos sen sijaan verbiä määrittää että-lause, hakea ei käy, pyytää kyllä; voidaan ehkä myös käyttää sanaa ehdottaa, mutta silloin sävy on toinen.
Esimerkiksi alussa mainitut sanakirjan kuvauksen 2. merkityksen esimerkit voitaisiin esittää seuraavasti:
Hakea johtajalta virkavapautta.
Hakea lupaa hirvenkaatoon.
Pyydän kunnioittavasti, että – –.
Jos kyse on lakiin, määräykseen tai sopimukseen perustuvasta oikeudesta saada jotain, voi harkinnan mukaan käyttää myös verbiä vaatia. Esimerkiksi oikeudenkäynnissä vaaditaan vahingonkorvausta, kun taas todistajan on ehkä parempi vain pyytää todistajanpalkkiota.
Tekijännimijohdosta anoja ei sanakirjoissa selitetä muuten kuin esimerkeillä, ja niissä tuntuu selvästi nöyrän pyytämisen merkitys. Kielitoimiston sanakirjassa on vain armonanoja, Nykysuomen sanakirjassa lisäksi almunanoja ja avunanoja sekä kokonainen lause ”Ketään anojaa ei lähetetty tyhjin suin maantielle.” Lakikielessä sanaa on käytetty muutaman kerran anomuksen esittäjästä, viimeisen kerran vuonna 2003 annetussa laissa, jossa puhutaan ylimääräisen eläkkeen anojasta.
Johdoksen anomus selitys on Nykysuomen sanakirjassa kahtalainen: ”nöyrä pyyntö” ja ”virallinen pyyntö”. Sen sijaan Kielitoimiston sanakirja esittää vain jälkimmäisen merkityksen, senkin väistyvänä: ”virallinen, yl. kirjallinen pyyntö; nyk. tavallisemmin: hakemus, esitys, pyyntö”.
Harvinaiset johdokset anonta ja anovainen, joita Kielitoimiston sanakirjassa ei enää ole, kuvataan Nykysuomen sanakirjassa esimerkeillä, jotka selvästi viittaavat nöyrään pyytämiseen.
Verbin anella Nykysuomen sanakirja kuvaa lyhyesti verbin anoa frekventatiiviseksi eli toistoa ilmaisevaksi johdokseksi. Esimerkeissä on kuitenkin kaikissa kyse nöyrästä pyytämisestä. Kielitoimiston sanakirjassa merkityksen rajoittuneisuus ilmaistaan suoremmin: ”pyydellä, rukoilla”, ainoana esimerkkinä anella armoa.