Kahdesta tai useammasta sanasta koostuvalla, erityiseen merkitykseen vakiintuneella ilmauksella voidaan sanoa olevan rektio, jos siihen liittyvä sana on kiinteästi tietyssä taivutusmuodossa. Esimerkiksi fraasiin ottaa osaa liittyvä sana on kiinteästi ‑hAn-päätteisessä muodossa (illatiivissa), kuten otin osaa kilpailuun. Kyseinen liittyvä sana on niin olennainen, että sitä on pidettävä täydennyksenä. (Lause Otan osaa on luonteeltaan elliptinen: siihen liittyy julkilausumaton täydennys suruunne tai vastaava. Sen sijaan esimerkiksi fraasia ottaa selvää ei kai voi tulkita elliptiseksi.) Mutta minkä sanan täydennys se on? Luonnollisinta on ajatella, ettei se ole verbin ottaa eikä sen objektin osaa täydennys, vaan niiden muodostaman fraasin. Tässä fraasissa objekti osaa on kiinteästi‑A‑päätteisessä muodossa (partitiivissa), mutta tätä ei voi pitää rektiona (yleisesti ottaa-verbin objektin sija vaihtelee), vaan fraasinmuodostukseen kuuluvana asiana.
Toinen esimerkki on fraasi tehdä pilaa, johon liittyy ‑stA-päätteisessä muodossa (elatiivissa) oleva täydennys, kuten Hän teki minusta pilaa. Samantapainen on tehdä pilkkaa. Olennaista on, että fraasin substantiiviin yksinään (kuten pila tai pilkka) ei juuri voi ajatella vastaavassa sijassa olevaa määritettä, saati täydennystä (kuten pila jostakusta).
Fraasien rektioiden kuvaukset sopisivat fraasisanakirjaan, mutta niitä esitetään yleissanakirjoissakin. Esimerkiksi Kielitoimiston sanakirjassa on pila-sanan kuvauksessa seuraava kohta: ”Tehdä pilaa jstak pilailla jnk kustannuksella.” Tämähän sanoo melko selvästi, että ilmauksella tehdä pilaa on tietty merkitys ja että siihen liittyy täydennys, joka on kiinteästi ‑stA-päätteinen.