Tämä kirjoitus on alkujaan julkaistu Kymen Sanomissa loppuvuodesta 1997. Olen siirtänyt sen Web-muotoon tammikuussa 2000, vain teknisiä muutoksia tehden, koska lehden Web-sivustosta artikkeli näyttää kadonneen.
Hallintoministeri Backmanin mukaan "istuvan hallituksen ohjelman tärkeimpiä kohtia on tietoyhteiskuntataitojen vieminen jokaiselle kansalaiselle". Vieminen. Tyytykää siihen, hallintoalamaiset.
Tunnetusti sanaa "yhteiskunta" käytetään sanan "valtio" peitenimenä etenkin silloin, kun omat poliittiset tavoitteet pitää kätkeä. Niinpä "tietoyhteiskunta" on mukava iskusana, koska siinä kätevästi hämärretään valtion ja yhteiskunnan ero. Mutta tämähän on tavanomaista. Tässä sanassa on muutakin huijausta.
Antiikkisen ajatuksen mukaan sana "tieto" tarkoittaa suunnilleen 'hyvin perusteltu tosi uskomus'. Suomen kielen sana "tieto" on selitetty johtuvaksi sanasta "tie": "tietäminen" on alunperin tarkoittanut tien tuntemista tai tien kysymistä.
Kun nykyisin sanotaan "tieto", kukaan ei enää tiedä (!), mitä sillä kulloinkin tarkoitetaan. "Tiedoksi" sanotaan mitä tahansa ykkösten ja nollien virtaa tai kokoelmaa, oli sillä merkityssisältöä tai ei taikka oliko sille annettu merkitys jonkin asian tosi ja hyvin perusteltu kuvaus. Olisi jo aika ottaa normaaliin kielenkäyttöön sana "data" - ellei sitten joku keksi paremmin suomeen sopivaa ja kieliyhteisölle kelpaavaa sanaa.
Sillä datastahan tietoyhteiskuntavouhotuksessa on kysymys eikä tiedosta. Miljoonia, miljardeja ja biljoonia pieniä nollia ja ykkösiä, joiden tallettaminen ja siirtely vaatii yhä kalliimpia vempaimia.
Onko tämä jotakin, jota valtion tulee erityisesti tukea? Ja valtion tukihan on aina myös pakkoa, jos ei missään muussa mielessä niin ainakin siinä, että jokainen valtion jakama tukimarkka on alun perin otettu joltakulta pakolla.
Tuntuu pyhäinhäväistykseltä sanoa, että valtion varojen käytössä datatekniikkaan pitäisi olla jokin tolkku. Mutta jotkut jo uskaltavat. Tekniikka & Talous -lehti (13.11.1997) selostaa TT-Tiedon teknologiajohtajan Juhani Strömbergin ajatuksia näin: "Strömberg on huolissaan tietoverkkojen rakentamisesta julkisen vallan tuella. Esimerkiksi Tekes-rahoilla pystytetty tietoyhteiskunta voi tehdä hallaa markkinapohjaiselle kaupankäynnin kehittymiselle, sillä nettikauppa saa siten perusteetonta etua."
Yhtäältä julistetaan, että olemme vauhdilla menossa tietoyhteiskuntaan, halusimme tai emme. Toisaalta sitä menoa pitää näköjään kovasti vauhdittaa. Tuntuu pallo olevan hukassa.
Olisiko syynä se, että julkisen vallan käyttäjät eivät ymmärrä datatekniikan kehityksestä juuri mitään mutta pelkäävät kovasti? Pelkohan voi saada ihmisen paniikkiin, jossa tuntuu, että jotain on ihan pakko tehdä, hällä väliä mitä. Ja politiikassa tunnetusti pitää haistella ilmaa ja ajaa sellaisia asioita, joiden oletetaan muutenkin toteutuvan tai joita muutkin ajavat.
Datatekniikan kehittyessä ja laajentuessa myös tiedon merkitys kyllä kasvaa. Data on hyödytöntä, jopa vahingollista ilman tietoa. Eikä tässä ole kyse vain siitä, miten datan ymmärretään esittävän tosiasioita, jos se sattuu niitä esittämään, vaan myös tosiasioiden ymmärtämisestä jonkin yleisen tiedon valossa.
Tietoon taas ei ole mitään valtatietä: tieto ja ymmärrys on jokaisen ihmisen itsensä hankittava omalla tavallaan. Opettaja voi olla tarjoamassa eväitä sen tavan löytämiseen.
Tietoa koskeva yleinen lainalaisuus, myös ja aivan erityisesti datayhteiskunnassa, on tämä: jolla on, sille annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hänellä on.
Täsmälleen samat tekniset välineet ja mahdollisuudet saavat yhden kartuttamaan tietämystään entistä paljon tehokkaammin, toisen taas entistä mahtavamman ärsykevirran vastaanottajaksi, joka löhöää milloin television, milloin tietokoneen kuvaruudun ääressä. Eikä ero suinkaan riipu siitä, miten hyvin datatekniikkaa osataan käyttää.
Tietoliikenteen asiantuntijat yleensä kiemurtelevat naurusta, kun lukevat "tietoyhteiskuntakampanjoista". Niiden takana kun on ihmisiä, jotka tuskin erottavat mikrotietokonetta mikroaaltouunista. Tämä ei estä julistamasta vaikkapa "suurta tietoyhteiskuntakeskustelua" alkaneeksi jollakin foorumilla, jolle julistaja sitten lähettää kilometrinmittaisen "alustuksen" ja poistuu vasemmalle. Ehkäpä perustamaan jotain uutta Agoraa.
Jotakin ehkä kertoo se, että kampanjatoimistosta lähetettiin hiljattain eräälle Internetissä toimivalle keskustelufoorumille, ns. tieli-listalle, kysymys miten listalle voisi liittyä. Jos kyse olisi aloittelevan Internet-käyttäjän ensimmäisistä kysymyksistä, asiaan voisi suhtautua toteamalla, että hän ei ole saanut pätevää atk-opetusta. Ehkä tarkoitus oli kysyä listalla, miten se Internet käynnistetään?
Kerrottakoon, että tuollaisista jakelulistoista (mailing lists) on varsin
vaikeaa olla löytämättä tietoa, jos vähänkään Netistä etsii tai osallistuu
Netissä käytäviin keskusteluihin edes noin viikon verran. Suomalaisista
listoista tietoa on vieläpä kootussa ja selkeässä muodossa
osoitteessa http://www.lists.oulu.fi/plistat/
Artikkelin lopussa mainittu osoite on vanhentunut; voi linkkimätä! Mutta ks. koostettani Jakelulistat (postituslistat, mailing lists) Internetissä.
Jukka Korpela