Digitaalinen Leviathan

Terrorismin kasvu tekee välttämättömäksi kaikenkattavan valvontakoneiston, joka käyttää kehittynyttä tekniikkaa. Moni varmaan vielä torjuu ajatuksen. Mutta jos haluamme sekä turvallisuutta että elämän mukavuutta ja joustavuutta, onko muita vaihtoehtoja?

Thomas Hobbesin kuuluisa kirja Leviathan vuodelta 1651 perustelee valtion välttä­mät­tö­myyt­tä sillä, että muuten vallitsisi kaikkien sota kaikkia vastaan. Hobbes päättelee johdon­mukaisesti, että valtion johtoon tarvitaan suvereeni hallitsija. Tämän on tulkittu merkitsevän yksinvallan suosittelemista ja kansalaisvapauksien kieltämistä, eikä tulkinta kovin kauas osunekaan Hobbesin ajatuksista.

Niinpä sana ”Leviathan” on muodostunut totalitarismia ja tyranniaa kuvaavaksi, ja Hobbes on huonossa huudossa. Hobbes kuitenkin uskoi ja perusteli, miksi vahva hallitus tarvitaan. Teoksen nimen valinta epäilemättä kuvastaa tietoisuutta asian ristiriitaisuudesta. Sanahan on Vanhasta testamentista, jossa se tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä pe­lot­ta­vaa ja vahvaa merihirviötä. Jumala kysyy Jobilta: ”Voitko onkia koukulla Leviatanin ja siimaan kietoa sen kielen?” (Vuoden 1933 käännöksessä on Job 41:1 näin suomennettuna. Nykysuomennos on tylsästi ja mielivaltaisesti tulkinnut Leviatanin krokotiiliksi.)

Terrorismia ei voiteta sodalla eikä sanoilla

Nykyaikaista yhteiskuntaa ei niinkään uhkaa kaikkien sota kaikkia vastaan kuin se, että pie­neh­köt terroristiryhmät tuhoavat sen perusrakenteita. Nämä ryhmät ovat maan­tie­teel­li­ses­ti hajallaan ja saavat vaihtelevaa mutta mittavaa tukea eri tahoilta. Niitä ei voi tuhota rintama­hyökkäyksellä. ”Sota terrorismia vastaan” on mitä epäonnistunein kielikuva: sotaa nimen­omaan ei voida käydä. Terroristit eivät muodosta rintamia eivätkä suuria tukikohtia. Ter­ro­ris­te­ja tukevan valtion voi kyllä voittaa sodalla ja miehittää, mutta terroristit jatkavat toi­min­taan­sa – miehitetyssä maassa ja muualla.

Hyväätarkoittavien idealistien vakiovastaus terrorismin uhkaan on se, että on poistettava terrorismin juuret, sen kasvualusta. Tällä tarkoitetaan köyhyyden poistamista, elintasoerojen kaventamista ja kansojen vapauttamista länsimaiden harjoittaman sorron ikeestä. Tässä on totta sen verran, että terrorismi tietysti kumpuaa myös kurjuudesta ja alistetusta asemasta ja että maailmassa on paljon tehtävää ihmisten auttamiseksi. Mutta terrorismi kumpuaa myös kateudesta, uskonkiihkosta, kansalliskiihkosta ja ahneudesta. Ne meillä on aina kes­kuu­des­samme.

Kehittyneet yhteiskunnat ovat nykyisin erittäin haavoittuvia iskuille, joiden takana ei ole sellaista ajattelua, jonka tunnistamme rationaaliseksi. Pidämme mielettömänä, että ihminen on valmis tappamaan itsensä, puolisonsa ja vauvansa voidakseen samalla surmata suuren määrän amerikkalaisia sillä perusteella, että Amerikka on suuri saatana. Olemme rakentaneet turvajärjestelmiä estämään omaisuusrikoksia ja tavanomaista ilkivaltaa, mutta ne ovat tehot­to­mia häikäilemättömän, taloudellisia laskelmia pilkkaavan aatteellisen terrorin edessä.

Terrorilla on monet juuret, ja kaikkia juuria on mahdotonta poistaa. Julkisuudessa esillä olevat terrori-iskut toimivat myös esimerkkeinä, joita jäljitellään yli aatteellisten rajojen. Ne voivat olla myös esikuvia taloudelliselle terrorille, jossa kiristetään valtioilta jättiläissummia ja jota toistaiseksi olemme nähneet lähinnä elokuvissa. Elokuvat myös muokkaavat todel­li­suut­ta.

Ad hoc -turvajärjestelyt ovat hankalia ja riittämättömiä

Terrorin uhkaan on reagoitu kiristämällä turvajärjestelmiä. Haavoittuviksi on koettu eri­tyi­ses­ti lentoyhteydet, ja lentomatkustaminen onkin saatu jo huomattavan hankalaksi. Tämä antaa myös yleistä esimakua tulevaisuudesta. Terrorin uhka johtaa siihen, että ihmiset jou­tu­vat alistumaan yhä pidemmälle vietyihin henkilöntarkastuksiin. Vyön ja kenkien rii­su­mi­nen alkaa olla jo aika tavanomaista, ja vaatteiden riisumisen jälkeen aletaan kysyä, mitä kaikkea ihminen voi kuljettaa ruumiissaan.

Lentoliikenteen turvaamisen järjestelyt johtuvat paljolti sen symbolisesta merkityksestä. Kylmästi ajatellen lentokoneiden pudottaminen on pienehkön mittakaavan terrorismia, ellei siihen kytketä syyskuun 11. päivän terrorin kaltaisia iskuja. Lentokoneen pudotessa kuolee satoja, mutta räjäytyksillä ja myrkytyksillä maan päällä surmataan tuhansia tai miljoonia. Maanpäälliset iskut tulevat johtamaan paniikinomaiseen jyrkkien turvatarkastusten käyt­töön­ottoon – paljolti myöhässä. Turvajärjestelmiä rakennetaan toteutuneita uhkia vastaan, mutta terroristien etujoukko kehittelee jo uudenlaisia iskuja. Nopeasti kokoon kyhätyillä turvajärjestelyillä on lähinnä psykologinen tavoite ja vaikutus: ne osoittavat, että ”tehdään jotakin”. Tyypillistä on, että järjestelyt ovat tiukimmillaan jonkin paljastuneen erityisen uhan tai toteutetun iskun jälkeen, ja melko pian niitä lievennetään, vaikka rationaalisesti ajatellen tämä ei ollenkaan vastaa riskin suuruuden vaihteluita.

Niinpä reagoiminen terrori-iskuihin on johtanut ja johtaa hankaliin, yksityisyyttä louk­kaa­viin, häiritseviin ja jopa sietämättömiin turvatarkastuksiin ja rajoituksiin. Tarkastukset jäävät kuitenkin suhteellisen tehottomiksi: lähinnä ne estäisivät aikaisempien kaltaisia iskuja, jos niitä vielä yritettäisiin. Yleisö saadaan kyllä ajattelemaan uhkia – jopa siihen määrin, että lapsia ja muita herkkiä ihmisiä uhkakuvat järkyttävät syvästi. Tätä terroristit haluavatkin. Sivuvaikutuksena voi olla yleisön tai ainakin sen lynkkausmielialoihin taipuvaisen osan valmius ryhtyä omatoimisesti ”torjumaan terrorismia”. Tämä tarkoittaa yleistä muukalais­viha­mielisyyttä, jopa vihaa kaikenlaista poikkeavuutta kohtaan.

Tehokas vastaus terrorismin uhkaan ei voi koostua yksittäisistä tarkastusjärjestelmistä vaan koko yhteiskuntaelämän kattavasta valvonnasta. Valvonta häiritsee ja loukkaa vä­hem­män, kun se on rutiininomaista ja huomaamatonta. Sellaista se voi olla kattavuutensa takia. Ihmisten tavaroita ei tarvitse erikseen penkoa lentokentällä aseiden löytämiseksi, jos aseiden hankkimista ja kuljettamista valvovat automaattiset järjestelmät kaikkialla, missä ihmisiä liikkuu. Samalla estetään sekä lentokoneen kaappaaminen aseella uhaten että kaikki muu rikollisuus, mitä aseella voi tehdä.

Kattava valvonta on edullista

On toinenkin syy, jonka takia tehokkaampi valtiollinen valvonta käy välttämättömäksi. Tekniikan kehitys on tehnyt laajan valvonnan mahdolliseksi ja useisiin tarkoituksiin myös riittävän halvaksi. Siksi joku sitä käyttää – ellei valtio niin yksityiset yritykset tai rikollis­järjestöt. Valvontaa tarvitaan myös valvonnan hillitsemiseksi: valtion on valvottava, etteivät yritykset ja järjestöt puutu ihmisten yksityisyyteen ja oikeuksiin enempää kuin on hy­väk­syt­tä­vää. Pelkät lait ja kiellot eivät tähän riitä.

Tekniikan kehitys ja siihen mukautuneet yhteiskunnalliset muutokset ovat valmistaneet tietä digitaaliselle Leviathanille. Tarkoitan tällä kokonaisuutta, joka koostuu valtion hal­lit­se­mis­ta moderneista, tehokkaista seurannan, valvonnan ja ohjauksen järjestelmistä. Se mah­dol­lis­taa vaivattoman puuttumisen elämän pienimpiin yksityiskohtiin laajemmin kuin mis­sään todellisessa tai tähän asti kuvitellussa totalitaarisessa yhteiskunnassa. Leviathan voi joka hetki tietää jokaisen ihmisen sijainnin metrin tarkkuudella – ja paljon muuta.

Kyse ei ole tieteiskuvitelmasta eikä ennusteesta, vaan tekniikoista, jotka ovat olemassa tässä ja nyt. Kaikki, mikä on nyt teknisesti mahdollista, ei toki vielä ole mahdollista riittävän taloudellisesti. Lisäksi uusissa tekniikoissa on lastentauteja, joiden takia niitä ei kannata rynnätä ottamaan heti käyttöön koko yhteiskunnan mitassa. Voimakas sitoutuminen jo­hon­kin nyt lupaavaan tekniikkaan on tyypillinen valtiojohtoisen kehityksen virhe, ja sen välttäminen on aivan keskeinen haaste.

Nykytekniikan keinoin voidaan ihmisiä valvoa ja ohjailla aiempaa tehokkaammin, hal­vem­mal­la ja vähemmän ärsyttävästi. Jos halutaan valvoa, ettei joku poistu määrätyltä alueelta ilman lupaa, voidaan kiinnittää hänen jalkaansa rengas, joka antaa tarkan tiedon hänen sijainnistaan. Ei tarvita aitoja, vartijoita eikä henkilöllisyyden tarkastusta perinteisessä mielessä. Sijaintitietojen avulla voidaan tarvittaessa hälyttää poliisi ottamaan asianomainen kiinni, jos hän poistuu alueelta. Toinen vaihtoehto on, että rengas hälytyksen lähettämisen lisäksi injektoi kantajaansa tainnuttavan aineen.

Valvonta voi olla luonteeltaan ehkäisevää tai se voi liittyä rankaisemiseen. Se voi koskea kaikkia ihmisiä, yhtä ihmistä tai mitä tahansa tältä väliltä. Se voi rajoittaa ihmisen kymmenen neliömetrin alalle tai sallia liikkumisen kaikkialla paitsi määrätyllä kymmenen neliömetrin alalla. Se voi myös estää tai rajoittaa vain joitakin toimintoja, esimerkiksi alkoholin käyttöä tai aseiden ostamista.

Taloudellinen toiminta saadaan kontrolliin parhaiten siten, että käteinen raha fyysisinä seteleinä ja kolikoina poistetaan käytöstä, paitsi ehkä aivan pienissä maksuissa. Jos ke­nel­lä­kään ei ole rahaa muussa mielessä kuin tietona valtionpankin tietokoneessa, rahojen varas­ta­mi­nen tai ryöstäminen muuttuu mahdottomaksi. Ennen muuta käy mahdottomaksi koota salaisia rahavaroja.

Puhun digitaalisesta Leviathanista, koska uudenlaisen valvonta- ja hallintatekniikan ytimessä ovat digitaaliset tekniikat. Niillä toteutetaan tietojen kerääminen, tallentaminen, saatavuus, käsittely ja suojaaminen. Tämän lisäksi käytetään tietysti hyvinkin monia muita tekniikan lajeja, muun muassa biotekniikkaa. Keskeistä on tietää, missä ihmiset ovat, mitä he tekevät ja mitä ympäristössä tapahtuu. Kun tällaiset asiat tiedetään tarkasti, luotettavasti ja ajantasaisesti, voidaan myös toteuttaa tehokas valvonta ja ohjailu.

Tietenkin tällaisia valvontakeinoja voidaan yrittää murtaa ja huijata eri tavoin. Voidaan todistella, etteivät ne voi olla sataprosenttisia. Tällöin pitää kuitenkin muistaa, ettei mikään muukaan ole todellisessa maailmassa sataprosenttisen varmaa. Olennaista on, että päästään paljon suurempaan varmuuteen kuin perinteisin keinoin. Digitaalisesta vankilasta voi paeta, mutta paljon vaikeammin kuin tavallisesta nykyvankilasta.

Lain noudattamiseen pakottaminen

Englannin kielessä käytetään ilmausta ”law enforcement”, jolla tarkoitetaan lakien nou­dat­ta­mi­sen valvontaa. Vaikka nimellinen merkitys on lähinnä ’lakiin pakottaminen’ tai ’lain nou­dat­ta­mi­seen pakottaminen’, sellaisesta ollaan toki varsin kaukana.

Leviathan voi pääosin estää lakien rikkomisen, tehdä rikollisuuden mahdottomaksi. Näin ollen se tekee poliisi-, tuomioistuin- ja vankilalaitoksen pääosin tarpeettomaksi. Kärjistäen voisi sanoa, että se tekee laitkin tarpeettomiksi: ei tarvitse lailla kieltää ja säätää rangais­ta­vak­si sellaista, mikä voidaan estää teknisin keinoin. Lain säätämisen siis korvaa sen päät­tä­mi­nen, mitä Leviathan estää tai mihin se pakottaa.

Tällä on suuri käytännöllinen ja taloudellinen merkitys. Haluamme suojautua myös omai­suus­rikok­sil­ta ja ilkivallalta, ja suojakeinoihin käytetään lisääntyvä määrä rahaa. Suuri osa keinoista on kuitenkin näennäisiä: lukot eivät ole varkaita vaan rehellisiä ihmisiä varten, ja auton varashälyttimen ääni ei saa aikaan muuta kuin kiusaantumista. Leviathan käy kalliiksi, mutta hyötypuolelle on laskettava se, että kalliita ja usein tehottomia yksityisiä turva­jär­jes­te­ly­jä voidaan vähentää.

Lakien rikkomisen estämistä voi pitää kauhukuvana, mutta olisiko todella kauheaa, jos ihmiset eivät voisi varastaa ja pahoinpidellä? Teologiselta kannalta sitä voisi pitää luon­not­to­ma­na: voiko ihminen olla hyvä, jos hänellä ei ole mahdollisuutta olla paha? Toisaalta jos lain tarkoitus on estää kielteisinä pidettyjä asioita, niin eikö parasta ole, jos ne voidaan estää tehokkaasti ja tuottamatta kenellekään muuta vahinkoa tai kärsimystä kuin minkä aiheuttaa se, ettei voi tehdä laitonta asiaa? Kauhukuvien takana onkin varmaan lähinnä kaksi ajatusta: estämisen ajatellaan estävän sellaistakin, mitä laki ei kiellä, ja lain ajatellaan kieltävän sel­lais­ta, mitä ei pitäisi kieltää. Ensimmäisessä on kysymys järjestelyjen valitsemisesta riittävän tarkoiksi, toisessa taas poliittisesta ratkaisusta, jonka järjestelyt vain tekevät aiempaa tär­keäm­mäk­si. Käytännössä tietysti tarkkuusvaatimus rajoittaa sitä, miten kattavasti lait­to­muu­det voidaan estää.

Kaikkea hallitaan

Valvonta ei kohdistu vain ihmisiin, vaan myös eläimiä, esineitä, rakennuksia, tuotanto­prosesseja, liikennettä, organisaatioiden toimintaa ja monia muita asioita voidaan valvoa. Tekniikan kehitys laajentaa jatkuvasti niiden asioiden määrää, jotka ovat taloudellisesti valvottavissa. Yksittäiseen kolikkoonkin voidaan sisällyttää tunnistin, jonka avulla kolikon liikkeitä ja sijaintia voidaan seurata tarkoin. Kyse on vain siitä, milloin tästä saatava hyöty ylittää kustannukset. Hyödyt lisääntyvät uusien sovellusten myötä, ja kustannukset ovat laskusuunnassa. Niin kansantaloudessa kuin liiketaloudessakin on suuria etuja siitä, että tavaroiden liikkeitä ja käyttöä voidaan seurata yksityiskohtaisesti mutta kohtuullisin kustannuksin.

Arvokkaiden kohteiden osalta tehokas tekninen valvonta on jo realistinen vaihtoehto. Sitä rajoittaa lähinnä se, että ollakseen toimiva ja taloudellinen täytyy valvonnan perustua yh­te­näi­siin järjestelmiin eikä yksittäisten laitosten tai yritysten omiin kehitelmiin. Juuri valvonnan perusrakenteen, infrastruktuurin, luomiseen tarvitaan digitaalinen Leviathan.

Ajatellaanpa esimerkiksi autoa omaisuutena. Jos jokaiseen autoon on sijoitettu lähetin-vastaanotin, josta auto ja sen sijainta voidaan tunnistaa kilometrien päästä ja jonka kautta autolle voidaan lähettää ohjauskäsky, muuttuvat autovarkaudet käytännössä mahdottomiksi. Laite on vain rakennettava osaksi autoa niin kiinteästi, että yritys poistaa se tai ohittaa se havaitaan heti ja poliisi tulee paikalle saman tien. Lisäksi voidaan katsoa nopeasti jälki­käteen­kin, mikä auto oli määrätyssä paikassa määrätyllä hetkellä, mitä nopeutta se ajoi jne.

Autoliikenteen automatisointi vie vuosikymmeniä, mutta sitä tulee jouduttamaan tie­toi­suus sen tarpeellisuudesta. Kun huomataan, miten paljon tekniikalla voidaan lisätä tur­val­li­suut­ta, hätkähdetään sitä, miten paljon tieliikenteessä on jätetty ihmisen toiminnasta riip­pu­vai­sek­si. Hyvin tehty automaattinen järjestelmä voi reagoida yllättävään tilanteeseen murto-osassa siitä ajasta, joka ihmiseltä kuluu pelkkään tilanteen havaitsemiseen aisteilla. Leviathan voi tietysti toimia vielä paljon tehokkaammin, koska se tietää muiden ajoneuvojen tulevat liikkeet – sehän ohjaa niitäkin. Nopeuksia voidaan merkittävästi nostaa, jos niin halutaan, mutta pelkkä liikenteen sujuvuuden parantaminen ja ihmisen vapauttaminen kuljettajantyöstä saatetaan kokea riittäviksi. Matkaan kuluvan ajan merkitys vähenee, jos matkalla voi vaikka huoleti katsella televisiota.

Tavaroiden kauppaa voidaan seurata sen mukaan, mikä arvioidaan tarpeelliseksi. Aseiden ja räjähdysaineiden sekä monien kemikaalien ostamista voidaan säädellä ja rekisteröidä. Ampuma-asetta ei voi pitää salassa Leviathanilta, ellei rakenna asetta itse tai pysty käyttämään huipputekniikkaa, jolla aseeseen upotettu lähetin-vastaanotin saadaan siitä irti ilman hälytystä. Rikollisuus tulee aina pysymään mahdollisena, mutta se voidaan tehdä hyvin vaikeaksi ja kannattamattomaksi. Tämä kaikki vaatii yleiskäyttöisiä teknisiä perusjärjestelmiä ja myös lainsäädännöllisen pohjan.

Turvallisuussyistä tehtävällä valvonnalla on tietysti myös runsaasti siviilisovelluksia, ja niillä sitä tullaankin perustelemaan vahvasti. Jos laitteen tuote-erässä havaitaan val­mis­tus­vika, voidaan vialliset laitteet ohjata tulemaan itse korjattaviksi – kuvaannollisesti sanottuna, ja aikanaan joissakin tapauksissa aivan konkreettisesti. Kun kodin sähkölaitteista tehdään turvallisia digitaalisella valvonnalla, ne voidaan lähes samalla vaivalla tehdä kaukaa oh­jat­ta­vik­si. Saunan tai uunin voi silloin kytkeä lämpiämään vaikkapa kännykällä. Mainostajia kiinnostaa tietysti suuresti saada tietoa siitä, mitä tuotteita eri ihmisillä on kotonaan, mihin he niitä käyttävät jne. Isoja kiistoja tullaan käymään siitä, missä määrin ja millaisin ehdoin tällaisia tietoja myydään.

Pikkurikollisuudesta teknorikollisuuteen

Useimmat rikolliset ovat voimattomia Leviathanin edessä. Varkaudet eivät onnistu, ja ilkivalta- tai väkivaltarikoksesta jää käytännössä varmasti kiinni. Intohimorikoksia tämä ei ehkä estä. Tavallisempi rikollisuus, niin satunnaiset varkaudet kuin ammattirikollisuuskin, vähenevät jyrkästi.

Tämä on myös ongelma, koska pikkurikollisuus ja osittain myös laajempi ja järjestäytynyt rikollisuus on ollut merkittävä sosiaaliturvan muoto. Se on tarjonnut yhdenlaista työtä ja toimeentuloa monille, osittain myös sosiaalisia suhteita ja turvaverkkoja. Joukko syr­jäy­ty­nei­tä ihmisiä syrjäytyy vielä enemmän. Ei ole yhteiskunnallista pakkoa löytää heille ratkaisuja, koska heillä ei ole voimaa protestoida yksilöinä eikä ryhmänä. Ehkä kuitenkin halutaan moraalisista syistä tarjota heille paikka yhteiskunnassa.

Suuremmaksi ongelmaksi tullaan kokemaan kehittynyt, organisoitunut ja modernia tekniikkaa hyödyntävä rikollisuus. Käteisen varastaminen on mahdotonta tai hyödytöntä, mutta kaikki varat ovat saataville sille, joka onnistuneesti murtautuu tietojärjestelmään. Tietoturva saa aivan uudenlaisen merkityksen. Leviathan tarvitsee moninkertaiset suo­jauk­set, ja lisäksi on päätettävä, mitä tehdään, kun ne pettävät.

Ekoilu, turva ja mukavuus myyvät

Keskeisiä siviilisovelluksia, joita tullaan käyttämään tärkeinä argumentteina Leviathanin puo­les­ta, on tuotteiden kierrätys. Kierrätyksestä on nyt tehty miltei uskonto tai uskon­nol­li­nen rituaali, ja lisäksi sillä on käytännöllistäkin merkitystä. Kun tuotteisiin liitetään massa­tuo­tan­to­na valmistettavat tunnistimet, niistä voidaan tunnistaa paitsi tuoteyksilö myös tuotteen ominaisuudet. Siksi tuotteet voidaan automaattisesti lajitella – ja tietysti myös havaita luon­nos­ta tai muualta ympäristöstä, mihin ne on ehkä heitetty. Luontoon heitetystä laitteesta voidaan toisaalta lukea sen viimeinen omistaja, joka täten voidaan nopeasti saada vas­tuu­seen. Itse asiassa Leviathan voi saman tien sakottaa häntä, koska Leviathan hallitsee suoraan kaikkea rahaa.

Ihmisten valvontaa tullaan aivan erityisesti perustelemaan heidän henkilökohtaisella turvallisuudellaan. Kun jokaiseen ihmiseen on kiinnitetty tunnistin, on mahdotonta piiloutua Leviathanilta – tai eksyä metsään tai jäädä ilman hoitoa, kun sairaskohtaus yllättää yksin kotona. Väestön ikääntyessä tämän merkitys kasvaa. Tunnistimeen liitetyt ihmisen tilaa seuraavat anturit otetaan käyttöön aluksi vanhusten ja sairaiden osalta vapaaehtoisesti, mutta melko nopeasti ne yleistyvät ja niistä tehdään lakisääteisiä.

Turvallisuuden lisäksi nykyajan ihminen arvostaa mukavuutta. Valvonta lisää sitä etenkin silloin, kun valvonnasta tehdään tekniikalla toteutettua rutiinia, joka on yksilön näkökulmasta yksinkertaista. Mitä tehokkaampaa jatkuva valvonta on, sitä vähemmän tarvitaan erillisiä ja usein aikaavieviä tarkastuksia.

Yksilön suoja väistyy

Näennäisesti meillä ja yleensä EU:ssa vallitsee Leviathanille vastakkainen tendenssi: yksilön oikeuksien, etenkin tiedollisen itsemääräämisoikeuden korostaminen. Mutta vaikka yksilön tietosuoja on näennäisesti erittäin vahva, sitä ei ole todellisuudessa taattu ja järjestetty, ja lisäksi sitä periaatteessakin supistetaan heti, kun löytyy hyviä syitä.

Suomalaiset eivät juurikaan valita siitä, että hyvin monessa yhteydessä on todistettava henkilöllisyys. Olemme tottuneet pitämään mukanamme jonkinlaista henkilötodistusta. Muualla maailmassa tilanne on paljolti toinen, ja henkilötodistuksen vaatiminen koetaan yksilönsuojaa uhkaavaksi. Tämän etäinen heijastuma on yleinen puolineuroottinen suh­tau­tu­minen henkilötunnuksiin. Olennaista on, että suhtautuminen tarkistuksiin ja val­von­taan on kulttuurikysymys ja tottumisasia.

Valvonnan pelkääminen on luonnollista ja oikein diktatuurin, laajan korruption ja sorron oloissa. Demokraattisessa oikeusvaltiossa valvontaa pelätään lähinnä vanhasta muistista – kansan kollektiivisen muistin takia –, koska niin demokratia kuin oikeusvaltiokin ovat varsin nuoria asioita. Valvontaan tietysti liittyy aina riskejä, mutta mihinpä ei liittyisi? Emme vas­tus­ta tuomioistuinten olemassaoloa sillä perusteella, että yksittäinen tuomari saattaa olla lah­jot­ta­vis­sa tai tehtäväänsä sopimaton tai vain erehtyväinen. Tällaiset seikat johtavat peri­aat­tee­seen, jonka mukaan tuomioistuinten toimintaakin on valvottava, ei niiden lak­kaut­ta­mi­seen.

Kuka hallitsee Leviathania?

Kilpailu vallasta saa aivan uuden ulottuvuuden. Nykyisin kilpaillaan siitä, ketkä pääsevät säätämään lakeja tai tekemään hallinnollisia päätöksiä, vaikka näillä – varsinkin laeilla sinänsä – on suhteellisen vähäinen merkitys. On tehtailtu paljon lakeja, jotka nimellisesti kieltävät tai käskevät jotain mutta jotka ovat täysin hampaattomia. Leviathanilla on aivan toisenlainen valta.

Jos päätetään, että tupakointi on kiellettyä tai että jokaisen on harjattava hampaansa kahdesti päivässä, Leviathan toteuttaa sen. Siksi Leviathan on hirviö varsinkin yhteistä hyvää ja muiden ihmisten etua ajattelevien ihmisten käsissä. Halu auttaa muita elämään oikein vaikka väkisin on suhteellisen harmiton, ellei siihen yhdisty valtaa.

Tämän kirjoituksen varsinainen tavoite ei ole osoittaa, että digitaalinen Leviathan on hyvä asia. Sen sijaan olen esittänyt, miksi sille on monia perusteluja, joita ihmiset – erityisesti päättäjät – voivat pitää hyvin painavina. Siksi on todennäköistä, että digitaalinen Leviathan tulee pitkälti toteutumaan. Itse asiassa se on jo toteutumassa. Biometriset passit ovat vaatimaton mutta määrätietoinen askel. EU:n alistuminen luovuttamaan lentokoneiden matkustajatietoja ruokavaliota myöten kertoo paljon Yhdysvaltojen mahdista, mutta myös Leviathanin vallasta.

Hyvin paljon valvontaa on jo toteutettu: satelliittikuvilla seurataan tapahtumia jo paljon tarkemmin, kun yksikään menneiden aikojen yksinvaltias saattoi edes kuvitella. Ja mikä lieneekin totuus Echelonista, väitetystä Internetin tarkkailun järjestelmästä, varmaa on, että netinkäyttöämme tarkkaillaan paljon enemmän kuin useimmat meistä aavistavat.

Digitaalinen Leviathan on jo yhteiskuntamme porteilla ja osaksi sisälläkin. Tärkein ky­sy­mys on, ketkä sitä hallitsevat ja miten heitä valvotaan. Jobin kirjassa esitetty kysymys ”Voitko onkia koukulla Leviatanin ja siimaan sitoa sen kielen?” saa uuden sisällön.

Leviathan muuttaa yhteiskunnan ja vallan peruskysymykset aivan toisiksi. Demokratia enemmistön valtana merkitsisi sietämätöntä tyranniaa, sillä löytyy lukemattomia asioita, jotka enemmistö saadaan kieltämään tai tekemään pakollisiksi.

Keskeinen kysymys on, miten luodaan useita toisistaan riippumattomia valvonnan jär­jes­tel­miä, jotka rajoittavat Leviathanin valtaa. Suomessa on ainakin periaatteessa jo monia valvontajärjestelmiä: eduskunta valvoo mm. valtiontilintarkastajien kautta; on useitakin virkamiehiä ja virastoja, joiden varsinainen tehtävä on muiden toiminnan laillisuuden ja asianmukaisuuden valvonta; lehdistö valvoo joskus rajustikin; ja internet on noussut kansalaisvalvonnan välineeksi, sekavaksi ja tempoilevaksi mutta ei merkityksettömäksi. Varmaan tarvitaan lisäksi jotain vahvempaa, ehkä antiikin Rooman kansantribuunien kaltaisia valvojia, joilla on valta kieltää mikä tahansa toimenpide. Leviathan nimittäin toimii reaaliajassa, ja siksi sitä on valvottava reaaliajassa.