Kansainvälinen oikeus

Ilmaisulla ”kansainvälinen oikeus” tai ”kansainvälinen laki”, latinaksi ”ius gentium”, tarkoitetaan kahta varsin erilaista asiaa:

  1. valtioiden väliset oikeussuhteet, joita säätelevät tapaoikeus sekä kansainväliset ja kahdenkeskiset valtioiden väliset sopimukset
  2. valtion lakien soveltaminen kysymyksiin, joissa on osallisina toisen maan kansalaisia tai yrityksiä tai jotka muuten ulottuvat valtion varsinaisen toimialueen ulkopuolelle; tässä on kussakin maassa omat oikeussääntönsä, mutta lisäksi aiheesta on yleisiä oppeja ja vaikeatajuisia oppikirjoja.

Rajat ovat osittain epäselviä. Esimerkiksi toisen maan kansalaisen vangitseminen kuuluu kansainväliseen oikeuteen osittain kummassakin mielessä.

Joskus käytetään selvyyden vuoksi jälkimmäisestä merkityksestä nimityksiä ”kansainvälinen siviilioikeus”, ”kansainvälinen rikosoikeus” jne. oikeudenalan mukaan. Mutta tämä voi olla hyvin harhaanjohtavaa, koska kyse on ennen muuta kunkin maan omista säädöksistä, jotka koskevat esimerkiksi toisessa maassa tehdyn mutta oman maan kansalaiseen kohdistuvan teon rangaistavuutta.

Kansainvälisen oikeuden säädöksiä ei ole koottu miksikään kokoelmaksi. Se on osittain tapaoikeutta, osittain sitä on luotu valtioiden välisillä sopimuksilla (esim. YK:n peruskirja, ihmisoikeussopimukset ja erilaiset kahdenväliset sopimukset).

Politiikassa puhe kansainvälisen oikeuden vastaisista teoista on paljolti retoriikkaa. Yleensä sillä tarkoitetaan kansainvälistä oikeutta ensimmäisessä merkityksessä, siis valtioiden välisiä oikeussuhteita, ja paljolti tapaoikeuden pohjalta. Tapaoikeus taas on hyvin tulkinnanvaraista ja osittain aivan moraalin asia.

Kansainvälisestä oikeutta ei voi kovin pitkälle rinnastaa normaaliin valtionsisäiseen oikeusjärjestelmään, koska ei ole mitään valtioiden yläpuolella olevaa tunnustettua ja tehokasta valtaa, joka voisi pakottaa valtiot noudattamaan kansainvälistä oikeutta. Tosin sekä Kansainliitossa että YK:ssa on pyritty pakotejärjestelmillä luomaan jotain sentapaista, mutta laihoin tuloksin.

YK:n turvaneuvoston päätökset voidaan katsoa osaksi kansainvälistä oikeutta (ensimmäisessä merkityksessä) ainakin niiden valtioiden kesken, jotka ovat YK:n jäseninä sitoutuneet tiettyihin pelisääntöihin. Eri asia on, että YK sinänsä on hampaaton: sillä ei ole mitään koneistoa, joka voisi panna turvaneuvoston päätökset täytäntöön.

Perinnäinen kansainvälinen oikeus on suhtautunut sotaan niin, että hyökkäyssotaa ei ole pidetty sen vastaisena, kunhan sota julistetaan asianmukaisesti ja noudatetaan ”sodan lakeja ja tapoja”. Erikseen on voitu tehdä sodat kieltäviä sopimuksia, mutta jos sopimus rikotaan, toinen osapuoli voi lähinnä taistella vastaan ja tavoitella muiden maiden myötätuntoa – ja joskus jopa apuakin, joskin myötätuntoa on yleensä enemmän tarjolla. Nykyisin esitetään usein kaikki sodat kansainvälisen oikeuden vastaisina, mutta pikemminkin on kyse siitä, että sotaa koskevia vanhoja periaatteita ei noudateta: sotia ei julisteta, sotavankeja koskevia sopimuksia ei sovelleta jne.

Kansainvälinen oikeus onkin ennen muuta valtioiden keskinäiseen riippuvuuteen perustuvaa. Sen ulkopuolelle asettuva valtio voi joutua kansainvälisen politiikan ja kaupan hylkiöksi. Tässä mielessä sitä voi verrata pikemminkin jonkin harrastuskerhon tai jengin keskinäisiin suhteisiin kuin lakiin.

Nykyisin valtioiden väliset sopimukset säätelevät kansainvälistä oikeutta kummassakin mielessä: valtioiden välisiä oikeussuhteita että sääntöjä sille, miten valtion sisällä tulee suhtautua oikeuskysymyksiin, joissa on mukana toisen valtion kansalaisia. Lisäksi sisältyy ”kansainväliseen oikeuteen” useissa tulkinnoissa myös sopimuksia, joissa valtiot ovat sitoutuneet noudattamaan joitakin periaatteita sisäisessä oikeudessaan. Tyypillisin esimerkki ovat ns. ihmisoikeussopimukset. Ne suojaavat (periaatteessa) paitsi vieraan maan myös oman maan kansalaisia tavalla, joka mahdollistaa sen, että oikeutta haetaan oman maan ulkopuolelta, vaikka oikeuskysymys sinänsä ei ole mitenkään kansainvälinen.

Kansainvälinen oikeus jälkimmäisessä mielessä käsittelee usein erittäin mutkikkaita kysymyksiä. Esimerkiksi teko, jonka tekee yhden maan kansalaisen toisen maan kansalaista vastaan kolmannessa maassa, saattaa olla rangaistava jokaisen maan lain mukaan. Kussakin maassa sovellettaisiin omia säädöksiään rangaistavuudesta, rangaistuksesta, oikeudenkäynnistä jne. Käytännössä kyse olisi useinkin ennen muuta siitä, missä maassa tekijä saadaan kiinni ja voidaan haastaa oikeuteen.

Internetin on usein väitetty olevan lakien ja valtioiden ulkopuolella. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Internetissä tehdyn teon laillisuus on yleensä periaatteessa tutkittavissa hyvinkin monen maan lakien mukaan, koska tällöin arvioidaan mm. sitä, missä teon vaikutukset ilmenevät.