6.61 Venäjä

Siirtokirjoituksen eri tavat

Venäjän kieltä kirjoitetaan kyrillisin kirjaimin, mutta venäläiset nimet kirjoitetaan yleensä siirtokirjoituksella, kun niitä käytetään latinalaisin aakkosin kirjoitetussa tekstissä. Siirto­kirjoitus­järjes­tel­miä on hämmentävän monia, ja esimerkiksi englannin kielessä yleensä käytetty järjestelmä poikkeaa suomen kielessä käytetystä melko tavalla.

Suomalainen standardi SFS 4900 määrittelee, miten kyrillisiä kirjaimia siirtokirjoitetaan latinalaisin kirjaimin, kun kyse on slaavilaisesta kielestä. Se määrittelee sekä ns. kansallisen kaavan että ns. tieteellisen kaavan, joka on kansainvälisesti standardoitu mutta melko vähän käytetty. Kansallisessa kaavassa käytetään latinalaisia perusaakkosia a–z sekä kirjaimia š ja ž. Kaavojen pääkohdat kuvattiin kohdassa 2.4 Kyrilliset kirjaimet; hiukan yksityis­kohtai­sem­min ne on kuvattu verkkosivulla Venäjän ja muiden slaavilaisten kielten translitterointi, joka selostaa myös eräitä muualla käytettyjä venäjän siirtokirjoituksen tapoja.

Jos käytetään tieteellistä kaavaa, on usein syytä mainita sulkeissa lukijoille ehkä vielä tutumman translitteraation mukainen kirjoitusasu, esim. suomenkielisessä tekstissä ”Elʹcin (Jeltsin)” tai englanninkielisessä ”Elʹcin (Yeltsin)”.

Venäjänkielisten nimien translitteroinnissa korvataan esimerkiksi suhu-s:ää tarkoittava kirjain ш englannissa sh:lla (esim. Pushkin), saksassa sch:lla (esim. Puschkin), ranskassa ch:lla jne., kunkin kielen oman kirjoitusjärjestelmän mukaan. Lisäksi mm. englannissa on käytössä useita osittain erilaisia translitterointeja. Standardilla ISO 9 on pyritty yhte­näis­tä­mään käytäntöä, mutta se on saavuttanut melko vähäisen suosion. Sitä käytetään lähinnä tieteessä, kartoissa ja monikielisissä aineistoissa.

Tämän takia vieraskielisissä teksteissä esiintyvien venäläisten nimien tulkitseminen ja käsitteleminen käännöksissä vaatii kyseisessä kielessä käytettyjen translitteraatiotapojen tuntemista. Seuraavassa on esimerkki vaihtelusta. Taulukkoon on koottu joukko nimen Ющенко (ISO 9:n mukainen translitteraatio: Ûŝenko) translitteraatioita, joita käytetään eri kielissä. (Nimi on ukrainankielinen, mutta se translitterointisäännöt ovat sen osalta samat kuin venäjässä.)

Poikkeuksia siirtokirjoitussääntöihin

Suomalainen standardi esittää joukon rajoituksia translitteroinnin soveltamiseen.

Henkilönnimistä sanotaan (kohdassa 7.1): ”Useat julkisuuden henkilöt kirjoittavat tai ovat kirjoittaneet nimensä latinalaisin kirjaimin aina samalla tavalla joko englannin, ranskan tai saksan ortografian tai oman harkintansa mukaan. Osalle nimistä on muodostunut ns. sovinnainen muoto, joka varsinkin etunimien osalta saattaa olla sama kuin ko. nimen muissa kielissä käytössä oleva muoto (esim. Maria). Standardin esittämästä tavasta poiketen voidaan kirjoittaa esim.: Anastasia, Nikolajeff, Sinebrychoff, Brailowsky, Cherkassky, Horowitz.”

Listaan voidaan lisätä myös yleisesti käytetty asu Josif Stalin, sillä venäjästä yleisten sääntöjen mukaan translitteroituna etunimi olisi Iosif (kyrillinen asu: Иосиф).

Käytännössä tällaista menettelyä sovelletaan usein muihinkin kuin julkisuuden henkilöihin, varsinkin Venäjältä muualle muuttaneisiin ja heidän jälkeläisiinsä. Periaatteen luonteesta seuraa, että nimen kirjoitusasu, esim. Jeremenko tai Eremenko, voi riippua henkilöstä. Täysin vakiintunut on esimerkiksi joidenkin historian henkilöiden nimiasu. Kirjoitetaan esimerkiksi Aleksanteri-tsaareista, vaikka nimen venäläisen asun translitterointi on Aleksandr.

Edellä mainitussa kohdassa standardi käytännössä hyväksyy sen vallitsevan käytännön, että naisten etunimet, jotka olisivat kansallisen kaavan mukaan translitteroituina -ija-loppuisia (ja ISO 9:n mukaan -iâ-loppuisia), kirjoitetaan -ia-loppuisina. Esimerkiksi nimi Анастасия translitteroidaan yleensä Anastasia eikä Anastasija. Muita esimerkkejä: Jevgenia, Maria, Natalia, Sofia. Nimet myös äännetään tämän mukaisesti. – Kielikellossa 3/2006 on kuitenkin esitetty ohjeena, että tällaiset nimet pitäisi kirjoittaa -ija-loppuisina. Samanlainen linja on piilotettuna Kielikellon 2/2003 artikkelissa, jossa vertailutaulukon sarakkeessa ”suomen transkriptio” mainitaan esimerkit Lidija ja Jevgenija.

Eräillä paikannimillä on vakiintunut suomenkielinen nimiasu. Standardi mainitsee seuraavat esimerkit: Moskova, Kiova, Sofia, Armenia. Venäjästä suomeen tulleiden -ia-loppuisten maan- ja alueennimien asua (-ija-loppuisuuden sijasta) voidaan perustella tällä periaatteella.

Standardin mukaan säännöistä poikkeavat myös jotkin laivojen nimet. Standardi ei tarkenna tätä, mutta siinä tarkoitettaneen lähinnä historiasta tuttua risteilijän nimeä Aurora (venäjäksi Avrora), kenties myös panssarilaiva Potemkinia (Potjomkin).

Latinalaisesta kyrilliseen ja takaisin

Venäjän kielessä kirjoitetaan yleensä vieraskieliset nimet kyrillisin kirjaimin ääntämyksen mukaan eli sovelletaan transkriptiota. Suomenkielisten nimien osalta se ei juurikaan poikkea translitteraatiosta, koska suomen kirjoitusjärjestelmä on varsin säännöllinen. Sen sijaan esimerkiksi englanninkielinen nimi saattaa muuttua muotoon, joka on varsin outo, ellei oteta huomioon ääntämystä. Lisäksi kirjoitusasu riippuu siitä, millaiseksi kirjoittaja kokee ääntämyksen. Esimerkiksi englanninkielisen nimen Walter saattaa joku transkriboida Вальтер, joku taas Уолтер. Jos joku translitteroi tällaisen nimen latinalaiseen aakkostoon tajuamatta, että nimi on alun perin englanninkielinen, tuloksena on hupaista Valter tai Uolter.

Suomalaisen standardin mukaan siirtokirjoitusta ei sovelleta nimiin, joiden kyrillinen asu ei ole alkuperäinen: ”Mikäli nimi on transskriboitu kyrilliseen asuunsa kielestä, jota kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin, nimi pyritään kirjoittamaan alkuperäkielen mukaisesti. Esim.: Äyräpää (ei Jajurjapjaja), Hiiumaa (virol. paikannimi) (ei Khiuma eikä Hiuma), Hugo (ei Gjugo), Maugham (ei Moèm).”

Usein on käytännössä vaikeaa selvittää, onko kyse tällaisesta nimestä. Saattaa myös olla tulkinnanvaraista, onko katsottava alkujaan muusta kielestä peräisin olevan nimen muuttuneen esim. venäläiseksi. Standardi jättää avoimeksi, miten suhtaudutaan sellaisiin nimiin, jotka on transkriboitu kyrilliseen asuun muusta kuin latinalaisin kirjaimin kirjoitetusta asusta, esimerkiksi kartvelilaisesta (georgialaisesta, gruusialaisesta) tai arabialaisin kirjaimin kirjoitetusta asusta. Luonnollista olisi, että kirjoitettaessa ne latinalaisin kirjaimin otetaan lähtökohdaksi alkuperäinen asu. Tosin ei useinkaan ole olemassa suomalaista standardia siitä, miten tällöin menetellään, mutta silloin voitaneen soveltaa kansainvälistä standardia tai yleiseksi katsottavaa käytäntöä.

Horjuvuutta siirtokirjoituksessa

Käytännössä standardista poiketaan muillakin tavoin. Etenkin uutistoiminnassa ja siihen perustuvassa kirjoittelussa käytetään usein englanninkielisen tekstin mukaista translitteraatiota, koska asiaa ei ymmärretä, osata, viitsitä tai ehditä tarkistaa. On myös esitetty, että Suomessa pitäisikin siirtyä englannin mukaiseen translitteraatioon, koska sitä käytetään mm. Venäjän passeissa. Tämänsuuntainen mutta täsmentämätön ajatus on esitetty mm. Kielikellossa 3/2006. Osittaisesti toteutettuna ajatus toisi esimerkiksi Eremenkojen ja Jeremenkojen rinnalle Yeremenkoja. Jos passissa lukee sukunimenä Chekhov, niin pitäisikö käyttää tätä kirjoitusasua, vaikka kyseessä on aivan sama nimi kuin se, joka on totuttu suomessa kirjoittamaan Tšehov (tai Tshehov)? Asia on siis ratkaisematta, mutta jälkimmäistä tapaa voi perustella sillä, että se on kansallisen standardin ja tavan mukainen.

Vanhat nimet kuten Khrushchev (= Hruštšov) on suhteellisen helppo tunnistaa ja korjata, mutta uudet ja harvinaiset nimet voivat olla ongelmallisia. Ellei tiedon lähdettä tunneta eikä tekstissä ole riittävästi vertailukohtia, voi olla mahdotonta päätellä, pitäisikö venäläisen nimen kirjoitusasussa oleva ch korvata suomessa tš:llä, š:llä, h:lla vai jollain muulla.

Umpimähkäiseen korjailuun ei kannata ryhtyä. Kenties kirjoitusasu Chekhov on ainoa oikea. Venäläisten emigranttisukujen nimet ovat usein saaneet jonkin vakiintuneeksi katsottavan kirjoitusasun latinalaisessa merkistössä, eikä niitä pidä ruveta korjaamaan. Niinpä Suomessa Sinebrychoff pysyy vakiintuneena nimenä, vaikka alkuperäinen venäläinen nimi nykyisin translitteroitaisiin – ja translitteroidaan, jos sen kantajasta puhutaan – muodossa Sinebrjuhov.

Venäläisissä nimissä esiintyy myös vaihtelua š ∼ sh ja ž ∼ zh (ks. Š-kirjaimen tarinaa). Huomattakoon, että yhdistelmä сх on mahdollinen venäjässä, ja sen oikea translitterointi on tietysti sh.

Kyrillisen kirjaimiston pehmeä merkki (ь) on konsonantin jäljessä käytettävä merkki, joka osoittaa konsonantin palataalistuneeksi eli venäjän kieliopin termillä sanoen pehmeäksi. Pehmeä merkki on siis ääntämyksen kannalta merkitsevä, ja se voi jopa olla ainoa ero kahden sanan välillä. Kansallisen kaavan mukaan pehmeä merkki jätetään kokonaan merkitsemättä, mutta melko usein se halutaan jotenkin osoittaa. Tavallisimmin käytetään heittomerkkiä, esimerkiksi Русь = Rus’ (kansallisen kaavan mukaan Rus), joskus j-kirjainta, esimerkiksi Rusj.

Vaihtelu e ∼ jo ∼ o, joka kohdassa 2.4 jo mainittiin, esimerkiksi Fedor ∼ Fjodor ja Hruštšev ∼ Hruštšov, johtuu perimmältään venäjän oikeinkirjoituksen puutteista. Sama kirjain, e, voi tarkoittaa eri äänteitä. Asian korjaamiseksi kehitettiin uusi merkki, ë, jolla oli tarkoitus korvata e silloin, kun äännearvo on jo tai o. Se ei kuitenkaan tullut kovin laajaan käyttöön. Käytännössä ë esiintyy lähinnä kielen oppikirjoissa, kieliopeissa, sanakirjoissa ja joskus hakuteoksissa. Venäjäksi siis kirjoitetaan yleensä esimerkiksi Федор eikä Фёдор. Kumpaan asuun siirtokirjoitus tulisi perustaa? Kielitoimiston ohjeen mukaan jälkimmäiseen, eli tällaisissa tapauksissa tulisi käyttää ääntämystä vastaavaa jo:ta tai o:ta eikä e:tä.

Melko usein esiintyy venäläisten nimien kirjoittamisessa x:ää englannin esikuvan mukaan (Maxim, Felix). Suomalaisessa siirtokirjoituksessa on kuitenkin käytettävä ks:ää (Maksim, Feliks).

Sanan jakaminen eri riveille

Siirtokirjoituksessa kirjainyhdistelmät ts, tš ja štš vastaavat kukin yhtä kyrillistä kirjainta ja yhtä venäjän äännettä. Niitä ei tämän takia pidä jakaa, jos nimi joudutaan jakamaan eri riveille. Nimen Tuhatševski jako Tuhat-ševski ei ole hyväksyttävä, Tuha-tševski on – joskin ehkä lukijoita hämmentävä. Vastaavasti jaetaan Hru-štšov eikä Hrušt-šov, joskin mieluiten nimi jätetään kokonaan jakamatta.

Jos siirtokirjoitetussa asussa on konsonantin jäljessä j-kirjain, sanaa ei pitäisi jakaa eri riveille sen edeltä. Se nimittäin ei yleensä äänny lainkaan vaan osoittaa edeltävän konsonantin palataalistuneeksi. Esimerkiksi nimeä Miljukov ei pitäisi jakaa Mil-jukov vaan (monia varmaankin oudoksuttavasti) Mi-ljukov. Jako Milju-kov on tietysti ongelmaton.

Tosin joissakin nimissä, esimerkiksi Objedkin (Объедкин) konsonantin jälkeinen j ääntyy ja sana voidaan jakaa sen edeltä, esimerkiksi Ob-jedkin. Tällaisten tapausten tunnistaminen vaatii kuitenkin yleensä nimen kyrillisen asun tuntemista. Kyse on tapauksista, joissa konsonantin jäljessä on kyrillisessä kirjoituksessa ns. kova merkki (ъ), jota ei kansallisen kaavan mukaan merkitä lainkaan.

Suomalaiset nimet venäjässä

Suomalaisten nimien kirjoittaminen venäjänkielisessä tekstissä (kyrillisin kirjaimin) on tavallaan kyrillisten kirjainten translitteroinnille käänteinen toimenpide. Venäjässä käytetään yleensä transkriptiota eli ääntämyksen mukaan kirjoittamista, ei translitterointia. Toisaalta suomesta siirtokirjoitettaessa näillä ei juuri ole eroa, koska suomessa kirjoituksen ja ääntämyksen suhde on melko yksinkertainen (yleensä yksi kirjain – yksi äänne).

Aiheesta ei ole standardia mutta melko vakiintuneita käytäntöjä. Yleensä suomalaiset nimet kirjoitetaan venäjässä translitterointitaulukkoa vastaavalla tavalla seuraavin poikkeuksin ja lisäyksin:

Suomen pitkät vokaalit kirjoitetaan yleensä kahdella vokaalikirjaimella (esimerkiksi aa), vaikka venäjässä kaksi vokaalia ei normaalisti tarkoitakaan pitkää vokaalia.

Horjuntaa on yhdistelmien j + vokaali kirjoittamisessa. Yksinkertaisin tapa on, että j:tä vastaa й ja että vokaali kirjoitetaan kuten muissakin asemissa. Toinen, tavallisempi ja luonnollisempaan asuun pyrkivä tapa on, että yhdistelmät ja, je, ji, jo, ju, jy, jä, jö korvataan kyrillisillä kirjaimilla я, е, и, ё, ю, ю, я, ё, jotka suunnilleen vastaavat niiden ääntämystä. Lisäksi saatetaan käyttää pehmeää tai kovaa merkkiä tällaisen kirjaimen edellä osoittamaan, että vokaalin edellä ääntyy j sen sijaan, että edeltävä konsonantti ääntyisi palataalistuneena. Esimerkiksi nimi Pirjo voidaan kirjoittaa yksinkertaisen tavan mukaan Пирйо tai venäläisemmän tuntuisesti Пирьё (tai joskus Пиръё).

Taustalla on pyrkimys antaa venäjää osaavalle oikeansuuntainen käsitys suomen sanan ääntämyksestä. Venäjässä ei ole suomen y:tä, ä:tä ja ö:tä vastaavia äänteitä, mutta venäjän ю, я ja ё ovat samantapaisia: ne palataalistavat edeltävän konsonantin (tai ääntyvät j-alkuisina), mutta myös vokaalin laatu muuttuu jonkin verran etisemmäksi. Toisaalta kuva ei ole kovinkaan osuva sellaisessa tapauksessa kuin Äyräpää = Яюряпяя, joka venäjän mukaan luettuna ääntyy useampitavuisena kuin suomessa, suunnilleen [jajurjapjaja].

Jos näin kirjoitettu nimi translitteroidaan, tulos usein poikkeaa alkuperäisestä. Tähän viitattiin jo edellä standardin poikkeusten käsittelyssä. Suomalaisen nimen venäjässä käytetystä asusta ei voi kaavamaisesti päätellä alkuperäistä asua, koska esimerkiksi ä-kirjainta ja ja-yhdistelmää vastaa sama kyrillinen merkki. Suomea osaava pystyy kuitenkin yleensä päättelemään suomenkielisen asun.