Kirjain æ (versaalina Æ) on syntynyt ilmeisellä tavalla kirjainten a ja e yhdistelmästä. Sen alkuperä on siis samantapainen kuin ä:n (ks. Ä:n tarinaa). Kirjain tuli käyttöön tanskan, norjan ja fäärin kielessä ja muinaisenglannissa. Suomen kielessä siitä käytetään usein nimitystä ”tanskalainen ä”.
Suomenkielisessä tekstissä æ on usein korvattu ä:llä, koska sitä ei ole osattu kirjoittaa. Nykyisin tähän ei ole mitään syytä. Esimerkiksi suomalaisella monikielisellä näppäimistöllä voi æ:n kirjoittaa suoraan näppäilyllä Alt(ä).
Suomessa myytävien kannettavien tietokoneiden näppäimistöissä saattaa olla Ä-näppäimessä lisäkaiverrus Æ ja Ö-näppäimessä lisäkaiverrus Ø. Lisäksi on usein vielä tämän kanssa ristiin menevät lisäkaiverrukset: Ä:ssä Ø ja Ö:ssä Æ. Nämä kaiverrukset eivät yleensä vielä johdu suomalaisesta monikielisestä näppäimistöstä vaan siitä, että koneet on tehty yleisesti pohjoismaisille markkinoille. Lisäkaiverrusten ansiosta näppäimistöjä voi helposti käyttää myös tanskalaisella ja norjalaisella näppäinasettelulla.
Nykyenglannissa æ esiintyy toisessa merkityksessä, nimittäin ae-yhdistelmän typografisena muunnelmana, ligatuurina, latinalaisperäisissä sanoissa, esimerkiksi encyclopædia = encyclopaedia ja Cæsar = Caesar. Tällaista käyttöä esiintyy lähinnä brittienglannissa, eikä se ole nykyisin kovin yleistä. Se jatkaa vanhaa, jo keskiajalla syntynyttä latinan kirjoittamistavan perinnettä. Sen mukaisia asuja esiintyy muuallakin kuin englannissa. Esimerkiksi Carl von Linnén nimen latinankielinen muoto on usein kirjoitettu Carolus Linnæus (= Linnaeus).
Suomeen kieleenkin æ:tä on vakavasti ehdotettu. Tunnetuin ehdottaja oli suomalaisuuden harrastaja Wolmar Schildt (1810–1893), kirjailijanimeltään V. Kilpinen. Hän ehdotti ja julkaisussaan käyttikin ns. venykekirjoitusta, jossa ä-äänteen merkkinä oli æ (ja ö-äänteen merkkinä œ) ja jossa pitkä vokaali merkittiin sirkumfleksilla (esim. â) eikä kahdentamalla vokaali (esim. aa). Schildtin mukaan pitkää ä:täkin merkittäisiin æ:llä, jonka päällä on sirkumfleksi, mutta ilmeisesti käytännön syistä hän kuitenkin kirjoitti ææ. Schildtin perusteena sirkumfleksin käytölle oli lähinnä lyhyys, kun taas æ:n ja œ:n käyttöä hän perusteli sillä, että ne ovat ”latinaisia kirjaimia”.