Kirjainten tarinoita, luku 3 Kirjainten A–Ö tarinoita:

Ää

Alkuperänä AE

Kuten luvussa 2 kuvattiin, Ä-kirjain on syntynyt AE-yhdistelmästä. Taustalla on ehkä osittain se, että latinassa AE, joka alkujaan tarkoitti ai- tai ae-diftongia, kehittyi pitkän väljän e:n [ɛː] merkiksi äänteenmuutosten takia. Väljä e muistuttaa ä-äännettä. Ä-muoto, jossa A:n yläpuolelle kirjoitettu E on kutistunut pisteiksi, vakiintui vasta 1700-luvulla.

Vanhassa fraktuurassa gemena-ä:n muodosta saattoi vielä yleensä selvästi erottaa a:n, jonka päällä on pieni e. Myöhemmissä fraktuuroissa a:n päällä oleva merkki on jo kehittynyt kahdeksi pisteeksi tai kahdeksi lyhyeksi viivaksi (ä).

Ä-kirjain on käytössä suomen lisäksi ruotsin, viron ja saksan kirjoituksessa. Tanskassa ja norjassa päädyttiin AE:stä toiseen kirjainmuotoon, ae-kirjaimeen eli tanskalaiseen ä:hän Æ (æ).

Ä ja E

Äänteet ä ja e ovat suomessa varsin erilaisia, mutta joissakin äänteellisissä yhteyksissä (esimerkiksi r:n edellä) niiden ero pienenee. Lisäksi monissa muissa kielissä esiintyvä väljä e (foneettinen merkki IPAssa: [ɛ]) on melko lähellä ä:tä. Esimerkiksi jos haluamme kuvata ranskalaisen nimen Molière ääntämystä suomen kirjoitusjärjestelmällä, niin ”Moliäär” saattaisi osua lähemmäs kuin ”Molieer”.

Koska lisäksi ruotsin kirjoitusjärjestelmässä ä on usein e:n ja toisaalta e joskus ä:n merkki, on ymmärrettävää, että vanhassa kirjasuomessakin vallitsi melkoinen sekamelska. Agricola kirjoitti esimerkiksi änembi tenepene ja käsekw, vaikka tarkoitti lukutapoja enempi, tänäpänä ja kesäkuu. Järjestelmä kuitenkin yhtenäistettiin nykyiselle kannalle vuoden 1642 raamatunsuomennoksessa.

”A umlaut”

Samaan tapaan kuin Å:n tarinassa kerrottiin Å:sta ”ympyrä-A:na”, voidaan sanoa, että Ä on ”treema-A”. Kansainvälisissä merkistöstandardeissa Ä-kirjaimen nimenä on A with diaeresis, suomeksi A, jossa on treema tai A ja treema tai treema-A.

Unicode-standardissa on määritelty, että Ä:llä on ns. kanoninen hajotelma, joka koostuu tavallisesta A-kirjaimesta ja treemasta ns. yhdistyvänä tarkkeena (combining diaeresis, U+0308). Käytännössä Ä-kirjainta ei kuitenkaan yleensä tuoteta sellaisella yhdistelmällä.

Olennaisempaa on, että meidän Ä:mme, joka on meille itsenäinen kirjain aakkoston loppupäässä, on monille muille vain A, jossa on hassu lisuke. Saksassa Ä kyllä käsitetään erilliseksi merkiksi, mutta se aakkostetaan kuten A ja sitä pidetään A:n vastineena ns. Umlaut-ilmiössä. Niinpä siitä usein käytetään nimitystä A Umlaut – myös englannissa. Saksan kielessä Ä:n ääntämys vaihtelee kielimuodon mukaan: se voi olla väljä e [ɛ] tai tavallinen e [e].

Englanninkielisessä maailmassa saatetaan Ä:n pisteet ymmärtää myös pelkiksi eroke­pisteik­si, jotka osoittavat vain, että A ääntyy erillisenä eikä muodosta yhdistelmää viereisen kirjaimen kanssa. Tämä on tuttua monille Tolkienin kirjojen lukijoille. Esimerkiksi kirjoitusasussa Eärendil ä:n pisteet kertovat vain, että E ja a pitää ääntää erikseen eikä siten kuin ea-yhdistelmä yleensä ääntyy englannissa.

Ääkköset eli skandit

Nimitystä ääkköset tai skandit, virallisemmin skandinaaviset kirjaimet, käytetään lähinnä merkeistä å, ä ja ö. Laajemmassa merkityksessä ääkkösiä ovat myös tanskan ja norjan æ ja ø. Joskus myös islannin ð ja þ luetaan samaan joukkoon. Suomen kielen kannalta ääkkösistä selvästi tärkein on ä, sillä ö:n esiintymistiheys on merkittävästi pienempi. Ääkkösistä varsinkin ä:tä ja ö:tä käytetään muissakin kuin pohjoismaisissa kielissä, mm. saksassa.

Tietoteknisesti yhteistä ääkkösille on, että ne eivät kuulu tietokoneiden eräänlaiseen vanhaan perusmerkistöön, Ascii-merkistöön, mutta ne kuuluvat ISO Latin 1 -merkistöön. Aiemmin ääkkösille käytettiin monenlaisia korvaavia esitystapoja. Eräs tapa oli ns. lokki­skan­dien käyttö: ääkköset sijoitettiin eräiden erikoismerkkien koodipaikkoihin (å = {, ä = }, ö = |, Å = [, Ä = ], Ö = \). Nimitys johtuu siitä, että merkkien ”{” ja ”}” ajateltiin muistuttavan linnun kuvaa 90° käännettynä. Lokkiskandeja saattaa vieläkin esiintyä vanhoissa tieto­aineis­toissa.

Edelleenkin ääkköset tuottavat huomattavia ongelmia monissa yhteyksissä, kuten kansainvälisessä tiedonvälityksessä. Tällöin Ä ja Ö tyypillisesti korvataan AE:llä ja OE:llä, mikä on saksalaisille tuttua ja luonnollista mutta suomalaisista outoa. Vaihtoehtona on yleensä niiden korvaaminen A:lla ja O:lla.

Toisaalta monissa tilanteissa pelätään ääkkösten kirjoittamista liiaksikin. Esimerkiksi suomalaisessa sähköpostissa ja verkkosivujen sisällössä ääkköset toimivat lähes aina ongelmitta. Sen sijaan ulkomaille lähetettävissä sähköpostiviesteissä on yleensä varminta välttää ääkkösiä, ellei voida varmistaa, että lukija näkee ne oikein.

Miksi ä:n tilalla on usein a?

Kun suomen sanassa on ä:n paikalla a, useimmiten syynä on se, että kirjoittajalla ei ole käytössään suomalaista näppäimistöä. Hän ehkä toimii ulkomailla eikä osaa tai voi muuttaa käyttämänsä tietokoneen näppäimistöasettelua suomalaiseksi. Joskus esimerkiksi Italiassa tietokonetta käyttävä suomalainen kirjoittaa ä:n tilalle à:n, koska se löytyy helposti italia­lai­ses­ta näppäimistöstä.

Myös suomalaisen näppäimistön saa turhan helposti tilaan, jossa Ä-näppäin ei tuota ä:tä. Jos sattuu huomaamattaan painelemaan näppäimiä niin, että tulee kirjoittaneeksi Alt(vaihto) – siis painaa vaihto- eli shift-näppäintä silloin, kun Alt-näppäin on alas painettuna –, vaihtuu näppäimistöasetus toiseksi. Suomessa myytävissä tietokoneissa on valmiiksi yleensä kaksi eri asetusta, suomalainen ja amerikkalainen, vaikka amerikkalaiselle ei ole Suomessa juuri mitään käyttöä. Amerikkalaisessa asettelussa Ä-näppäin tuottaa heittomerkin '. Harva tietää ja muistaa, että tavallisessa Windows-tietokoneessa saa ä-kirjaimen aikaan näppäimistö­aset­te­lus­ta riippumatta näppäilyllä Alt(0228), ja vielä harvempi viitsii kirjoittaa suomea sillä tavoin. Niinpä nähdään sellaisia avunhuutoja kuin ”Apua! Nappaimistostani on kadonnut a! Mita tehda?”

Joissakin tilanteissa ä kyllä osattaisiin kirjoittaa, mutta sitä ei uskalleta käyttää. Esimerkiksi verkkotunnuksissa ä oli pitkään kielletty, ja tähän on mukauduttu. Niinpä Mäntsälän kunta käyttää verkkotunnusta www.mantsala.fi. (Tosin myös www.mäntsälä.fi toimii, mutta sitä ei ole määritelty oikein: yritys mennä kyseiseen osoitteeseen aiheuttaa varmenne­virhettä koskevan ilmoituksen, joka käyttäjän pitää osata ohittaa.)

Yhdenlaista ä:n vieroksumista on se, että suomen nykyisten kirjoitussääntöjen mukaan on useissa tilanteissa oikein kirjoittaa sanan päätteeseen a, vaikka lausutaan ä. Kirjoitetaan esimerkiksi Jamesilla eikä Jamesillä, vaikka lopussa lausutaankin ä, suunnilleen ”džeimzillä”. Tätä selitetään ”visuaalisella vokaalisoinnulla”: tällöin sanan kirjoitusasu näyttää noudattavan vokaalisointua.

Aivan toisentyyppisestä asiasta on kyse silloin, kun puhekielessä käytetään ä:n tilalla a:ta taikka jonkinlaista a:n ja ä:n välimuotoa. Tällaisen äänteellisen muutoksen on arvioitu alkaneen 1970-luvulla, ensin lähinnä kaupungeissa nuorten naisten keskuudessa. Onkohan syynä ollut se, että ä-äänne on koettu jotenkin maalaiseksi ja rahvaanomaiseksi? Joka tapauksessa ilmiö rajoittunee toistaiseksi puhuttuun kieleen. Kun kirjoitetaan tehdaan, syynä tuskin on se, että tämä kirjoitusasu vastaa kirjoittajan ääntämystä. Pikemminkin syynä on, että ä-kirjainta ei osata tai uskalleta kirjoittaa.

Ä-kirjaimen symbolikäyttöä

Vanhoissa suomalaisessa korttipelikirjoissa yms. Ä tarkoittaa ässää. Nykyisin suomessakin käytetään yleisesti englannin mukaista A-kirjainta ässän merkkinä.