Jalkojen pitäminen maassa tarkoittaa maanläheisyyttä, kouriintuntuvuutta, konkreettisuutta. Se ei tarkoita yksityiskohtiin hukkumista.
Yleisiä, abstraktisia virkkeitä tarvitaan, mutta ymmärrettävässä tekstissä ne joko sisältävät yleistyksen aiemmin esitetyistä konkreettisemmista asioista tai niitä ainakin seuraa havainnollistava esimerkki. Muista kuitenkin, että esimerkki on eri asia kuin perustelu; yleispäteväksi tarkoitettu väite vaatii yleispätevän perustelun.
Ole myös varovainen esittäessäsi yleisiä väitteitä: älä väitä, että japanilaiset eivät juo lainkaan maitoa, jos totuus kuitenkin on vain se, että useimmat heistä juovat maitoa harvoin tai ei ollenkaan. Asioiden sanominen suoraan on yksi asia, väärät yleistykset ovat toinen.
Asian laatu asettaa omat vaatimuksensa sille, miten yleisellä tasolla siitä voi ja kannattaa kirjoittaa, mutta lähes aina etenkin tieteestä kirjoittavat liikkuvat tarpeettoman korkealla käsitteellisyyden tasolla. Älä kirjoita yleistäen, että olet tutkinut metallien ominaisuuksia, jos olet tutkinut vain yhtä metallia ja siitäkin vain muutamaa ominaisuutta.
Vertaa seuraavia ilmaisuja, jotka saattavat tarkoittaa yhtä ja samaa olentoa:
Nämä nimitykset edustavat käsitteellisyyden eli abstraktisuuden eri tasoja. Hyvä kirjoittaja liikkuu joustavasti käsitetasojen välillä ja valitsee kuhunkin tilanteeseen sopivan tason. Jos puhun Kurresta, saatan puhua liian konkreettisella tasolla, koska kuulija ei ehkä tunne Kurrea. Jos taas puhun eläimestä, kuulija ei voi tietää, mikä eläin minulla on mielessäni. Oikea käsitteellisyyden taso riippuu sekä asiasta että kuulijasta tai lukijasta. Usein on syytä tuoda esiin useita käsitetasoja siten, että konkreettisempi taso havainnollistaa ja täsmentää: ”Ruokin usein eläimiä pihallani. Erityisesti annan pähkinöitä eräälle oravalle, jolle olen antanut nimen Kurre.”
Aiheesta enemmän kertoo hauskasti kirjoitettu S. I. Hayakawan Ajattelun ja toiminnan kieli (Otava 1966, ISBN 951-1-02547-3; alkuteos: Language in Thought and Action).