Kun hahmotat, miksi kirjoitat ja miten tärkeä kirjoituksesi on, on syytä myös harkita, keille kirjoitat. Tämä ei ole kirjoittamisen tavoitteista erillinen asia, sillä tavoitteenahan yleisesti ottaen on palvella ihmisiä, ja silloin on tärkeää kysyä, keitä ihmisiä.
Kirjoittajilla on yleensä taipumus ajatella lukijakunta yhtenäisemmäksi kuin se on. Kun esimerkiksi kirjoitin ATK-asioista Teknillisen korkeakoulun tietokoneiden käytöstä, niin lukijakuntani tietysti koostui niiden käyttäjistä. Mutta tällainen lukijakunnan luonnehtiminen tai nimeäminen voi johtaa pahasti harhaan. Lukijakuntaani voi kuulua hyvin monenlaisia ihmisiä, esimerkiksi opiskelijoita, opettajia, tutkijoita ja hallintohenkilöstöä. Nämä ryhmätkään eivät suinkaan ole yhtenäisiä kiinnostuksiltaan ja esitiedoiltaan. Ensimmäisen vuoden arkkitehtiopiskelijan valmiudet sulattaa ATK-alan tietoa voivat olla hyvin erilaiset kuin tietojenkäsittelyopista väitöskirjaa tekevän jatko-opiskelijan.
Kirjoituksen alussa, ehkä jo otsikossa, on syytä tuoda esiin, keille se on tarkoitettu ja mitä esitietoja heillä oletetaan olevan. Parasta tietysti on, jos voit kuvata täsmällisesti, mitä lukijan täytyy tietää ja osata, jotta jutusta olisi hänelle hyötyä. Kurssivaatimuksissa esitetään usein, että esitietoina vaaditaan niiden-ja-niiden muiden kurssien aiempi suorittaminen tai vastaavat tiedot. Niin tarkkojen esitietovaatimusten esittäminen on kuitenkin vaarallista, koska ilmaisu ”vastaavat tiedot” voidaan tulkita hyvin monella tavoin. Kokemus osoittaa, että ihmiset saattavat arvioida omia tietojaan ihan väärin, joskus pahasti yläkanttiin, mutta useammin aliarvioiden.
Mitä tärkeämmästä kirjoituksesta on kyse, sitä perustellumpaa on yrittää eläytyä lukijoiden tilanteeseen: mitä he osaavat, mitä he tarvitsevat, mitä ymmärtämisen tai oppimisen esteitä on ja mistä he ovat kiinnostuneita?