Voivatko sanan osat olla eri kieltä?

Kielissä, joissa sanoja taivutetaan, saattaa käydä niin, että vieraskieliseen vartaloon liitetään omakielinen pääte. Tällöin tarkin kielimerkkaus osoittaisi sanan eri osat erikielisiksi, esimerkiksi
Kävin <span lang="fr">Marseille</span>ssa.

Mutta kannattaneeko sanan osille olla kielimerkkaus? Periaatteessa se on oikein, mutta se saattaa käytännössä aiheuttaa ikävän katkoksen puhesynteesissä, jopa sen, että syntetisaattori yrittää lausua pääteaineksen kuten "-ssa" erikseen. Lisäksi syntyy usein hankalia tilanteita:

• Usein sanan vartalon ja päätteen välissä on sidevokaali, esimerkiksi "Yorkissa", missä -i- ei kuulu sen enempää vartaloon kuin päätteeseenkään. Tämä ei sinänsä ole ongelma, koska se on selvästi suomen kieleen kuuluva osa. Mutta...
• Monissa englannin ja ranskan sanoissa on lopussa -e-vokaali, joka ei äänny mutta jota suomen kielessä käytetään sidevokaalina, esimerkiksi "Voltairen", "Server side includet". Loogisinta lienee ottaa se mukaan siihen osaan, joka merkataan vierasta kieltä olevaksi, esimerkiksi
  <span lang="fr">Voltaire</span>n
  mutta tällöin tulos on outo, jos lausutaan ensin nimi ranskan mukaan ja sitten pelkkä -n suomen mukaan.
• Vielä isompiin ongelmiin joudutaan, jos vieraan sanan vartalossa tapahtuu muutoksia, esimerkiksi "Vergiliuksen". Sen osat ovat loogisesti "Vergiliukse-", joka on latinankielisestä nimestä "Vergilius" suomen taivutuskaavojen mukaan muodostettu taivutusvartalo, ja pääte "-n". Pitäisikö vartalo merkata latinankieliseksi? Oikeastaanhan se on sekakielinen. Tutuimpien nimien, kuten "Vergilius" ja "Sokrates", osalta voi ehkä ajatella, että ne ovat niin tuttuja, että niitä voi pitää suomeen kuuluvina.

Hakukoneiden kannalta ongelmana on se, että jotkin hakukoneet (mm. AltaVista) käsittelevät sellaista ilmaisua kuin <span lang="fr">Voltaire</span>n yhtenä sanana (Voltairen), jotkin (mm. Google) kahtena (Voltaire n).

Käytännön neuvo: Vältä vieraiden sanojen taivutusta, sitä enemmän, mitä oudommasta sanasta on kyse. Näin vältetään edellä kuvatut ongelmat. Mihinkään kielenvastaisuuteen ei tietenkään pidä mennä, mutta usein on helppoa muotoilla lauseet niin, että hankala sana saadaan asemaan, jossa se on kieliopin mukaan perusmuodossa. Neuvoon on usein muitakin syitä, kuten se, että taivutetusta muodosta ei lukija aina osaa päätellä, mikä on perusmuoto, ja se, että päätteen merkitseminen on osittain vakiintumatonta. Pitääkö sanoa "Netscapella" vaiko ääntämyksessä käytetyn päätteen mukaisesti "Netscapellä", joka taas oudoksuttaa joitakuita (vaikka onkin ääntämyksen mukainen)? Ongelma vältetään kirjoittamalla "Netscape-ohjelmalla" tai "Netscape-selaimella", jolloin myös kielimerkkaus on helppo kirjoittaa.

Kielitieteessä ja muutoin kieltä kuvattaessa saattaa sananosa esiintyä irrallisenakin, esimerkiksi ilmaisuissa "latinassa esiintyy liitepartikkeli '-que'" ja "the suffix of the inessive case in Finnish is '-ssa' or '-ssä'". Periaatteessa tällöin on oikein merkata niiden kieli erikseen, jos se poikkeaa ympäröivän tekstin kielestä, siis esimerkiksi latinassa esiintyy liitepartikkeli '<span lang="la">-que</span>'.