Sanan käyttöä aivan väärässä tyylilajissa pidetään yleensä karkeana virheenä. Jos muistokirjoituksessa käyttää sanaa ”diili” tai arkisessa käyttötekstissä sanaa ”virvoittava”, se on paljon pahempi asia kuin kirjoitusvirhe. Uskottavuus rapisee, lukeminen häiriytyy, lukija närkästyy tai jopa järkyttyy.
Valitettavasti esimerkiksi Kielitoimiston sanakirja sisältää suhteellisen vähän mainintoja sanojen tyylilajeista. Nykysuomen sanakirja on tässäkin asiassa seuraajiaan monipuolisempi, mutta monet sen tyylilajitiedot ovat vanhentuneita. Toisaalta tyyliä ei oikein voisikaan oppia sanakirjoista, joskin sanakirjoista saattaisi olla apua tyylilajin tarkistamisessa joskus.
Tyylilajitiedot voivat myös olla epäluotettavia sen takia, että ne heijastavat esimerkiksi sanakirjan tekijöiden melko modernia näkemystä. Kielikellossa 4/2006 kirjoituksessa Arkikielestä yleiskieleen mainitaan muu muassa seuraavista sanoista, että niitä ei enää pidetä arkityylisinä: sinkku, polttarit, funkkis, dekkari, piikkarit, lööppi, liisaus, flirttailla, tiskata, remontti, henkselit, siivu, kolaroida. Monien mielestä ne eivät kuitenkaan suinkaan kaikki sovellu täysin asiatyyliseen kirjoitettuun tekstiin. Muutoinkin se, mihin tyylilajeihin jokin sana sopii, on muuttuvaa, ja lisäksi siitä on eri käsityksiä.
Kirjallisen esityksen tyylejä opitaan lähinnä lukemalla. Jos aikoo kirjoittaa novellin, pitää ensin lukea monta novellia. Sama pätee erikoistuneisiin tyyleihin, esitystapoihin. Jos pitää kirjoittaa yhdistyksen toimintakertomus, kannattaa lukea ainakin parin edellisen vuoden toimintakertomukset, jos vain saa ne käsiinsä. Silloin hahmottuu paitsi se, millaista rakennetta on tapana käyttää, myös se, millaisin sanakääntein asiat on tapana sanoa. Voi kyllä olla, että käytäntöjä voi paljonkin parantaa.
Tahallinen tyylirikko on vahva ilmaisukeino. Käytä omalla vastuullasi. Voi olla äärimmäisen tehokasta herättää lukija käyttämällä täysin asiallisen tekstin sisällä yhtäkkiä hyvin arkista tai jopa alatyylistä sanaa. Vastakkaissuuntainen rikko, juhlavien sanojen käyttö arkisessa yhteydessä, on sen sijaan varsin kulunut keino tavoitella koomista vaikutelmaa. Tahallisen tyylirikon paras paikka voi olla esityksen lopussa, jossa tarkoituksena on korostaa tekstin pääsanomaa tai suorastaan esittää koko tekstin varsinainen viesti, joka on poikkeuksellisesti säästetty loppuun.