Sananvalinnan perusongelmia

Tavallisia kysymyksiä

Tyypillisiä kysymyksiä tekstiä kirjoittaessa ovat seuraavat:

• Onko tietty sana sopiva vai onko se puhekieltä tai murretta?
• Mikä on paras sana kuvaamaan tiettyä asiaa?
• Voiko tiettyä termiä käyttää yleiskielessä, esimerkiksi tiedotteessa?
• Miten tietty englanninkielinen sana pitäisi kääntää?

Useinkin kyseessä on asia, jonka sisällön kirjoittaja erittäin hyvin tuntee, mutta hän ei tiedä, mikä on paras sana kuvaamaan sitä. Ammattialan puhekielessä käytetään usein sanoja, jotka kaikki ammattilaiset tuntevat, mutta kun pitäisi kirjoittaa ”virallista tekstiä” saati ylimmälle johdolle tai suurelle yleisölle suunnattua tekstiä, menee usein sormi suuhun.

Sananvalintaan vaikuttavat muun muassa seuraavat seikat:

• Mitä nimitystä jostakin asiasta yleisesti käytetään eri yhteyksissä?
• Onko jokin nimitys virallistettu alan sanastossa, standardissa, laissa tms.?
• Mitä kielimuotoa tekstin tarkoitus vaatii? (Esim. ammattialan kieli, hallinnon kieli, yleiskieli, hyvin yleistajuinen kieli.)

Hyvä nyrkkisääntö on: Jos mieleen tulee kysymys, onko sana sopiva, se todennäköisesti ei ole sopiva. Jos jäät miettimään valintaa kahden sanan välillä, on monesti parasta hylätä mo­lem­mat ja etsiä kolmas vaihtoehto.

Jos kirjoittaja ei ole varma käyttämänsä sanan merkityksestä, hän yleensä ymmärtää sen ainakin osittain väärin. Siksi ei kannata käyttää sanoja niiden oletetun hienouden takia.

Sanavaraston hallinnan tärkein sääntö on: älä käytä hienompia sanoja kuin osaat. Jos aiot käyttää sanaa, joka ei kuulu tavalliseen puhekieleesi, tarkista ensin sanan merkitys. Tarkista mieluiten useasta lähteestä. Erityisesti tämä koskee sivistyssanoja ja muotisanoja.

Sanojen sopivuuden selvittäminen

Sanan sopivuuden voi selvittää ja sopivia sanoja etsiä seuraavilla välineillä:

• Kielitoimiston sanakirja. Sen voi yleensä katsoa ilmaisevan, kuuluuko tietty sana suomen yleis­kieleen ja onko sen käytössä rajoituksia. Arkisiksi tai murteellisiksi merkittyjä sanoja ei yleensä kannata käyttää asia­tekstissä.
• Erikoisalojen sanastot ja käsikirjat, kun kyse on tieteen, tekniikan tms. termeistä. Niitä löytyy mm. sanasto- ja ontologia­palvelu Finton kautta; tosin sen jotkin kannan­otot ovat kielen­huollon ohjeiden vastaisia. Hyödyllinen on myös mm. Tieteen termipankki.

Näitä ja muita sanahakuja voi tehdä ”sanahakukoneen” avulla.

Ks. myös kohtaa Sanojen asun tarkistaminen.

Eräitä sananvalintaongelmia

Onko ”nopeiten” arkikieltä?

Johtimella iten on muodostettu adjektiiveista joitakin merkitykseltään superlatiivisia adverbeja. Esimerkiksi nopeiten tarkoittaa samaa kuin nopeimmin.

Vaikka tällaiset johdokset ovat kielen­huollon nykyisten ohjeiden mukaisia, niitä kannattaa yleensä välttää. Monet pitävät niitä puhe­kielisinä tai murteellisina. Ohjeiden sisältökään ei ole aivan selvä; ks. sivun Suomen kielen normien muutoksia kohtaa -iten-johdokset, kuten ”nopeiten”.

Sanat eniten, mieluiten, parhaiten ja vähiten ovat kuitenkín vakiintuneet kieleen jo kauan sitten. Ne ovat yleisempiä kuin samaa tarkoittavat enimmin, mieluimmin, parhaimmin ja vähimmin ja voidaan asettaa etu­sijalle. Kielitoimiston sanakirjassa on lisäksi myös helpoiten, nopeiten, pariten, parhaiten ja runsaiten (ilman tyyli­laji­mainintaa), mutta niitä ei siis ehkä kannata käyttää.

Kielessä on myös sellaisia sanoja kuin leikiten ja useimmiten, joissa iten-johdin liittyy muuhun kuin perus­asteiseen adjektiiviin. Sellaisia on yleis­kielessä kymmen­kunta. Esimerkiksi useimmiten, jossa kanta­sana on super­latiivinen, on yleis­kielinen, mutta useiten on monien mielestä arki­kielinen eikä esiinny sana­kirjoissa.

”Omata” on hyväksytty, mutta ei aina hyvä

Esimerkiksi omata-sana on kyllä virallisesti hyväksyttyä kieltä, mutta moni lukija on pieni kielipoliisi, joka ei omaamista hyväksy. Viralliset ohjeetkin sanovat, että tavallisesti omata-​sanan tilalla voidaan käyttää luontevampaa ilmaisua. Esimerkiksi ”hän omaa uima­tai­don” on sujuvammin ”hänellä on uimataito” ja vielä sujuvammin ”hän osaa uida”.

Hyvä kirjoittaja pitää omata-verbin takataskussaan, käytettäväksi hankalissa tilanteissa. Joskus omata-verbin korvaaminen muilla ilmauksilla on vaikeaa, ja silloin voi harkita, onko saavutettava hyöty suurempi kuin lukijoiden ärsyyntymisen riski. Vaihtoehtoja toki aina on, mutta niillä voi olla omat ongelmansa. Tämä koskee erityisesti omata-verbin nominaali­muoto­ja, joiden korvaaminen vaatisi usein sivulausetta. Jos lauseyhteydessä jo on monia sivu­lauseita, tulos voi olla kovin raskas.

Omata-sanaa ei kuitenkaan vanhojen ohjeidenkaan mukaan pitäisi käyttää varsinaisesta omistamisesta, siis omistusoikeuden piiriin kuuluvasta asiasta. Ajotaidon voi omata, mutta auto omistetaan. Ajokortti on periaatteessa myös esine, joka omistetaan, mutta siitä puhuttaessa tarkoitetaan käytännössä ajotaitoa ja ajo-oikeutta.

Sivustossa Suomen kielen normien muutoksia on lyhyt kuvaus kielenhuollon suhtautumisesta omata-sanaan.

”Löytyy” on usein paremmin ”on”

Myös löytyy-sanaa saatetaan paheksua, osittain aiheellisesti. Useinhan tätä sanaa käytetään kaavamaisesti, ruotsin ilmauksen ”det finns” tavoin. Tällöin unohtuu helposti näppärä sana ”on”. Lisäksi löytyy-sanan yhteydessä käytetään usein suomen kielen vanhoista ilmaisu­tavois­ta turhaan poikkeavaa, lähinnä ruotsista opittua tyyliä, kuten ”löytyy eri väreissä” tai ”löytyy soilla”.

Kohtuullisesti käytettynä löytyy-sana on ihan sopiva. Se sopii etenkin ilmauksiin, joissa on luontevaa ajatella asioita havainnoivan ja jopa etsivän ihmisen näkökulmasta. Luontevassa käytössä ”löytyy” tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ”löydetään” tai ”on löydettävissä”.

Käykö ”ja ei” vai pitääkö sanoa ”eikä”?

Yleensä suomen kielessä ei käytetä ja-sanan ja kielto­verbin yhdistelmää, vaan eikä-sanaa, joka tavallaan sisältää molemmat. Vastaava koskee kielto­verbin eri taivutus­muotoja, kuten en ja älä.

Turvallisinta on käyttää eikä-tyyppisiä sanoja eikä sellaisia yhdistelmiä kuin ja ei. Ei kui­ten­kaan ole selvää, onko jälkimmäinen väärin, varsinkaan silloin, kun sanojen välissä on paljon sanoja ja kielto­sana on painokas. Ks. koosteen Suomen kielen normien muutoksia kohtaa Ja ei.

”Ja” vai ”sekä”?

Sana sekä tarkoittaa samaa kuin ja, mutta sitä käytetään yleensä vain kahden­laisissa yhteyksissä:

• yhdistämässä ilmauksia, joista ainakin toinen sisältää ja-sanan
  Vuosikertajuomia ovat hienot viskit ja konjakit sekä monet viinit.
• yhdistelmässä sekä – että, joka tarkoittaa samaa kuin ja, mutta korostaa kumpaakin osaa erikseen ja painottaa, että molemmat ovat mukana
  Sekä isä että äiti tulivat mukaan.

Sekä-sanaa voi käyttää laajemminkin esimerkiksi yhdistämässä kahta monisanaista ilmausta. Joskus sen käyttöön voi sisältyä vivahde ’ja lisäksi’. Esimerkiksi seuraavassa Kieli­toimiston sana­kirjan sekä-artikkelin esimerkissä on ehkä kyse molemmista syistä; siihenkin kuitenkin sopisi hyvin ja.

Yhdistetty konjunktio sekä – että liittää toisiinsa kaksi asiaa. Jos mukaan halutaan kolmaskin, se on ja-sanan avulla liitettävä jompaan­kumpaan osaan, tai sitten on käytettävä rakennetta A, B ja C (vaikka sillä ei ole edellä kuvattua korostavuutta).