Tyypillisiä kysymyksiä tekstiä kirjoittaessa ovat seuraavat:
Useinkin kyseessä on asia, jonka sisällön kirjoittaja erittäin hyvin tuntee, mutta hän ei tiedä, mikä on paras sana kuvaamaan sitä. Ammattialan puhekielessä käytetään usein sanoja, jotka kaikki ammattilaiset tuntevat, mutta kun pitäisi kirjoittaa ”virallista tekstiä” saati ylimmälle johdolle tai suurelle yleisölle suunnattua tekstiä, menee usein sormi suuhun.
Sananvalintaan vaikuttavat muun muassa seuraavat seikat:
Hyvä nyrkkisääntö on: Jos mieleen tulee kysymys, onko sana sopiva, se todennäköisesti ei ole sopiva. Jos jäät miettimään valintaa kahden sanan välillä, on monesti parasta hylätä molemmat ja etsiä kolmas vaihtoehto.
Jos kirjoittaja ei ole varma käyttämänsä sanan merkityksestä, hän yleensä ymmärtää sen ainakin osittain väärin. Siksi ei kannata käyttää sanoja niiden oletetun hienouden takia.
Sanavaraston hallinnan tärkein sääntö on: älä käytä hienompia sanoja kuin osaat. Jos aiot käyttää sanaa, joka ei kuulu tavalliseen puhekieleesi, tarkista ensin sanan merkitys. Tarkista mieluiten useasta lähteestä. Erityisesti tämä koskee sivistyssanoja ja muotisanoja.
Sanan sopivuuden voi selvittää ja sopivia sanoja etsiä seuraavilla välineillä:
Näitä ja muita sanahakuja voi tehdä ”sanahakukoneen” avulla.
Ks. myös kohtaa Sanojen asun tarkistaminen.
Johtimella iten on muodostettu adjektiiveista joitakin merkitykseltään superlatiivisia adverbeja. Esimerkiksi nopeiten tarkoittaa samaa kuin nopeimmin.
Vaikka tällaiset johdokset ovat kielenhuollon nykyisten ohjeiden mukaisia, niitä kannattaa yleensä välttää. Monet pitävät niitä puhekielisinä tai murteellisina. Ohjeiden sisältökään ei ole aivan selvä; ks. sivun Suomen kielen normien muutoksia kohtaa -iten-johdokset, kuten ”nopeiten”.
Sanat eniten, mieluiten, parhaiten ja vähiten ovat kuitenkín vakiintuneet kieleen jo kauan sitten. Ne ovat yleisempiä kuin samaa tarkoittavat enimmin, mieluimmin, parhaimmin ja vähimmin ja voidaan asettaa etusijalle. Kielitoimiston sanakirjassa on lisäksi myös helpoiten, nopeiten, pariten, parhaiten ja runsaiten (ilman tyylilajimainintaa), mutta niitä ei siis ehkä kannata käyttää.
Kielessä on myös sellaisia sanoja kuin leikiten ja useimmiten, joissa iten-johdin liittyy muuhun kuin perusasteiseen adjektiiviin. Sellaisia on yleiskielessä kymmenkunta. Esimerkiksi useimmiten, jossa kantasana on superlatiivinen, on yleiskielinen, mutta useiten on monien mielestä arkikielinen eikä esiinny sanakirjoissa.
Esimerkiksi omata-sana on kyllä virallisesti hyväksyttyä kieltä, mutta moni lukija on pieni kielipoliisi, joka ei omaamista hyväksy. Viralliset ohjeetkin sanovat, että tavallisesti omata-sanan tilalla voidaan käyttää luontevampaa ilmaisua. Esimerkiksi ”hän omaa uimataidon” on sujuvammin ”hänellä on uimataito” ja vielä sujuvammin ”hän osaa uida”.
Hyvä kirjoittaja pitää omata-verbin takataskussaan, käytettäväksi hankalissa tilanteissa. Joskus omata-verbin korvaaminen muilla ilmauksilla on vaikeaa, ja silloin voi harkita, onko saavutettava hyöty suurempi kuin lukijoiden ärsyyntymisen riski. Vaihtoehtoja toki aina on, mutta niillä voi olla omat ongelmansa. Tämä koskee erityisesti omata-verbin nominaalimuotoja, joiden korvaaminen vaatisi usein sivulausetta. Jos lauseyhteydessä jo on monia sivulauseita, tulos voi olla kovin raskas.
Omata-sanaa ei kuitenkaan vanhojen ohjeidenkaan mukaan pitäisi käyttää varsinaisesta omistamisesta, siis omistusoikeuden piiriin kuuluvasta asiasta. Ajotaidon voi omata, mutta auto omistetaan. Ajokortti on periaatteessa myös esine, joka omistetaan, mutta siitä puhuttaessa tarkoitetaan käytännössä ajotaitoa ja ajo-oikeutta.
Sivulla Suomen kielen normien muutoksia on lyhyt kuvaus kielenhuollon suhtautumisesta omata-sanaan.
Myös löytyy-sanaa saatetaan paheksua, osittain aiheellisesti. Useinhan tätä sanaa käytetään kaavamaisesti, ruotsin ilmauksen ”det finns” tavoin. Tällöin unohtuu helposti näppärä sana ”on”. Lisäksi löytyy-sanan yhteydessä käytetään usein suomen kielen vanhoista ilmaisutavoista turhaan poikkeavaa, lähinnä ruotsista opittua tyyliä, kuten ”löytyy eri väreissä” tai ”löytyy soilla”.
Kohtuullisesti käytettynä löytyy-sana on ihan sopiva. Se sopii etenkin ilmauksiin, joissa on luontevaa ajatella asioita havainnoivan ja jopa etsivän ihmisen näkökulmasta. Luontevassa käytössä ”löytyy” tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ”löydetään” tai ”on löydettävissä”.
Yleensä suomen kielessä ei käytetä ja-sanan ja kieltoverbin yhdistelmää, vaan eikä-sanaa, joka tavallaan sisältää molemmat. Vastaava koskee kieltoverbin eri taivutusmuotoja, kuten en ja älä.
Turvallisinta on käyttää eikä-tyyppisiä sanoja eikä sellaisia yhdistelmiä kuin ja ei. Ei kuitenkaan ole selvää, onko jälkimmäinen väärin, varsinkaan silloin, kun sanojen välissä on paljon sanoja ja kieltosana on painokas. Ks. koosteen Suomen kielen normien muutoksia kohtaa Ja ei.